Lähtökohdat talousvaliokunnan käsittelylle.
Talousvaliokunta on käsitellyt ehdotusta euroalueen maiden keskinäisestä, suhdanteiden tasaukseen pyrkivästä talousarviovälineestä jo aikaisemmin (TaVL 8/2019 vp – U 85/2018 vp) suhtautuen esitykseen varsin kriittisesti. Varauksellisuuden taustalla ovat olleet muun muassa kysymykset jäsenvaltioiden välille rakentuvasta yhteisvastuusta, joka voisi heikentää kannustimia kunkin jäsenvaltion omiin toimiin kansantalouden ja julkistalouden hyvässä hoidossa, sekä periaatteellisesta muutoksesta jäsenvaltioiden ja komission päätöksentekoon ja toimivaltasuhteisiin. Talousvaliokunta toistaa aiemmassa lausunnossaan ilmaisemansa varauksellisuuden ja täydentää kantaansa seuraavin huomautuksin.
Talousarvioväline.
Talousarvioväline on kompromissi suhdannetasausvälinettä kannattavien ja sitä vastustavien maiden kesken. Instrumenttia ei päätetyssä muodossaan ole kuitenkaan tarkoitettu suoraan suhdanteiden tasaamiseen: sillä ei kokonsa (13—15 mrd euroa seitsemän vuoden aikana) puolesta voisikaan olla merkittävää vaikutusta tuossa tehtävässä. Talousvaliokunta toistaa aiemman huolensa siitä, että vaikka talousarvioväline on ehdotetussa muodossaan varsin pieni, sen myötä annettaisiin demokratian näkökulmasta haasteellinen, periaatteellinen hyväksyntä talouspolitiikan alaan kuuluvien päätösten siirtymisestä jäsenvaltioilta komissiolle.
Valtiosopimus.
Nyt käsittelyssä oleva valtioneuvoston kirjelmä käsittelee talousarviovälineen lisärahoitusta rahoituskehyksen ulkopuolelta, valtiosopimuksen kautta. Talousvaliokunta huomauttaa, että sen kannanmuodostusta vaikeuttaa se, ettei ehdotus valtiosopimukseksi ole vielä julkinen. Tässä lausunnossa esitetyt kannat perustuvat siten valtioneuvoston kirjelmässä esitettyihin arvioihin tulevan sopimuksen sisällöstä.
Valtioneuvoston arvion mukaan uuteen valtiosopimukseen osallistuminen olisi vapaaehtoista. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on esitetty, että tämä voisi merkitä euroalueen epätasaista tai vaikeasti ennakoitavaa fragmentoitumista, joka jäisi riippumaan muun muassa hankerahoituksen saamisen kriteereistä. Etenkin jos valtiosopimuksen merkitys rahoituskanavana myöhemmin kasvaisi, siihen liittyneiden maiden yhdentymiskehitys saattaisi edetä oleellisesti nopeammin kuin sen ulkopuolelle jättäytyneiden maiden. Euromaiden kantojen hajaantuminen voisi vaarantaa valtiosopimuksen toteutumisen ylipäänsä, jos se ei saa taakseen lukumääräisesti riittävää ja heterogeenistä sekä nettomaksajien että saajavaltioiden joukkoa.
Valtiosopimuksen nojalla toteutettavan lisärahoituksen kasvun pidäkkeenä toimisi kuitenkin valtioneuvoston kirjelmän mukainen lisärahoituksen koosta päättämisen yksimielisyysvaatimus. On oletettavaa, että yksimielisyysvaatimus koskisi muitakin valtiosopimuksen muutoksia. Talousvaliokunta pitää tätä yksimielisyyselementtiä merkityksellisenä ja pitää tärkeänä, että sen päätymistä lopulliseen valtiosopimustekstiin valvotaan tarkasti.
Rahoitus.
Välineen rahoitus perustuu lähtökohtaisesti EU:n budjettiin. Euroalueen ja koheesiopolitiikan ulkopuoliset maat Ruotsi ja Tanska saavat hyvityksen siitä, että budjettivaroja käytetään tällaiseen tarkoitukseen. Talousvaliokunta yhtyy valtioneuvoston kantaan, jonka mukaan Suomella ei ole syytä estää euroalueen jäsenmaita täydentämästä välineen rahoitusta vapaaehtoisella pohjalla, mutta valiokunta ei myöskään näe ilmeistä syytä osallistua sellaiseen rahoitukseen.
Talousvaliokunta on aikaisemmassa lausunnossaan muistuttanut, että ehdotuksen tarkoituksenmukaisuutta on punnittava kaikkiin järjestelmän arvioituihin hyötyihin nähden, huomioiden myös, että Suomi on järjestelyssä todennäköisimmin nettomaksajan asemassa, joskin Suomelle voi koitua välillistä hyötyä myös euroalueen muiden valtioiden suotuisan kehityksen kautta.
Loppupäätelmiä.
Koska valtiosopimuksesta ei tässä vaiheessa ole käytettävissä luonnosta, sen vaikutusta euroalueen talouden ohjausjärjestelmälle ei tiedetä. Jatkoneuvotteluissa tulee joka tapauksessa varmistaa, että talousarviovälineen valmistelu ja käyttöönotto ei johda Suomen kannalta lisävastuisiin. Suomen tulee myös pyrkiä jatkoneuvotteluissa asemaan, joka mahdollistaa osallistumisen mekanismin toimintaperiaatteista päättämiseen, mutta ei sido Suomea ennen kuin velvoitteiden lopullinen sisältö ja muoto on selvillä ja sopimukseen osallistumisesta on voitu erikseen päättää tämänhetkistä paremmin tiedoin.