Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annettuun lakiin (1704/2009) ehdotetut muutokset liittyvät vuoden 2019 valtion talousarvioesitykseen sisältyvään kunnan peruspalvelujen valtionosuusmomenttiin (28.90.30).
Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annettua lakia siten, että vuonna 2019 valtionosuusprosentti on 25,37 ja kuntien omarahoitusosuus on 74,63 prosenttia. Ehdotuksen mukaan valtionosuusprosentti nousee nykyisestä 0,03 prosenttiyksikköä.
Hallintovaliokunta toteaa myönteisenä, että valtionosuusprosentin muutoksessa on huomioitu uusien ja laajenevien tehtävien toteuttaminen siten, että valtionosuusprosentti on hallitusohjelman mukaisesti 100. Tehtävälisäykset liittyvät lastensuojeluun ja lapsiperheiden kotiapuun sekä vanhusten kotihoitoon ja veteraanien kotiin vietäviin palveluihin.
Vuonna 2019 kunnan peruspalvelujen valtionosuuteen kohdistuu muun muassa lakisääteisestä kuntien ja valtion välisestä kustannustenjaon tarkistuksesta johtuva vähennys (-213 miljoonaa euroa) sekä veroperustemuutoksista kunnille aiheutuvien veromenetysten kompensointi (+224 miljoonaa euroa). Hallitusohjelman mukaisesti kunnan peruspalvelujen valtionosuuteen ei tehdä indeksikorotusta vuonna 2019, minkä vaikutus on 91 miljoonaa euroa valtionosuuksia vähentävä.
Hallintovaliokunta pitää tärkeänä, että veroperustemuutoksista johtuvat verotulomenetykset kompensoidaan kunnille täysimääräisesti siten, että yksittäisen kunnan tulot eivät muutu veroperustemuutosten takia. Valiokunta toteaa, että hallituksen esityksen mukainen verotulomenetysten kompensaatio vastaa täydentävässä talousarvioesityksessä (HE 176/2016 vp) tarkentunutta euromäärää (224 miljoonaa euroa).
Kilpailukykysopimukseen liittyen valtionosuutta ehdotetaan vähennettäväksi 497 miljoonaa euroa vuonna 2019. Tämä toteutetaan vähentämällä kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta 90,69 euroa asukasta kohti. Suoran vähennyksen lisäksi kilpailukykysopimuksen toteuttaminen vaikuttaa kuitenkin myös kustannustenjaon tarkistuksen kautta, minkä seurauksena valtionosuus vähenee osin kahteen kertaan. Tämä kustannustenjaon tarkistuksesta aiheutuva valtionosuuksien väheneminen vuosina 2019—2022 on yhteensä -237 miljoonaa euroa, mikä ehdotetaan kompensoitavaksi yhdellä kertaa tekemällä kunnan peruspalvelujen valtionosuuteen vuonna 2020 yhteensä 237 miljoonan euron lisäys. Lisäys olisi 43,22 euroa asukasta kohti.
Hallituksen esityksestä ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella hallintovaliokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomana.