Hallituksen esityksestä ilmenevän ja saamansa selvityksen perusteella lakivaliokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena sekä puoltaa siihen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomioin ja vähäisin muutosehdotuksin.
Aviovarallisuusjärjestelmä ja siihen ehdotetut muutokset
Avioliittoon perustuvista varallisuusoikeudellisista oikeuksista säädetään avioliittolaissa (234/1929). Aviovarallisuusjärjestelmä määrittää muun muassa sen, miten puolisoiden omaisuus jaetaan avioliiton purkauduttua avioeron johdosta. Lisäksi järjestelmällä on merkitystä, kun avioliitto purkautuu toisen puolison kuoleman vuoksi.
Avioliittolain mukaan kummallakin puolisolla on avio-oikeus toisen puolison omaisuuteen, jollei muuta ole määrätty tai sovittu. Avioliiton purkautuessa toimitetaan ositus, jossa selvitetään puolisoiden aviovarallisuussuhteet. Avio-oikeuden alainen omaisuus lasketaan ja jaetaan tasapuolisesti puolisoiden kesken. Jos toisella puolisolla on enemmän avio-oikeuden alaista omaisuutta, vähemmän omaistavalla puolisolla on oikeus saada varakkaammalta puolisolta omaisuutta tasinkona. Ositus voidaan toimittaa avioeron vireillepanon jälkeen tai toisen puolison menehdyttyä, mutta se voidaan toimittaa pitkänkin ajan kuluttua avioliiton päättymisestä tai se voi jäädä kokonaan toimittamatta.
Avioliittolaissa säädetään siitä, milloin oikeus vaatia avio-oikeuden alaisen omaisuuden osittamista alkaa, muttei siitä, milloin se päättyy. Tämä voi aiheuttaa oikeudellista epävarmuutta sekä käytännön ongelmia ja viivytyksiä muun muassa kuolinpesissä ja niiden selvittämisessä.
Avioliittolakiin sisältyy nykyisin myös säännöksiä, joilla rajoitetaan puolison oikeutta määrätä perheen kannalta tärkeästä omaisuudesta, kuten yhteisenä kotina käytetystä asunnosta. Kyseiset säännökset edellyttävät, että omistava puoliso hankkii tällaisen omaisuuden luovuttamiseen toisen puolison suostumuksen. Vallinnanrajoitukset ovat voimassa siihen asti, kun ositus tai osituksen sijaan tehtävän omaisuuden erottelu on toimitettu. Vallinnanrajoitukset voivat aiheuttaa käytännössä ongelmallisia tilanteita, jos avioeron purkautumisesta on kulunut vuosia tai vuosikymmeniä ja ositus tai omaisuuden erottelu on toimittamatta.
Avioliittolaissa säädetään myös irtaimen omaisuuden omistamista koskevasta yhteisomistusolettamasta siltä varalta, ettei irtaimen omaisuuden omistussuhteista ole selvyyttä. Olettama on tarkoitettu sovellettavaksi avioliiton purkautumisen jälkeisessä osituksessa ja omaisuuden erottelussa, mutta se voi ulottaa vaikutuksensa vielä pitkään avioliiton päättymisen jälkeenkin.
Oikeustilan selkeyttämiseksi hallituksen esityksessä ehdotetaan säädettäväksi avio-oikeuden vanhentumisesta sekä avioliittolain vallinnanrajoitusten ja yhteisomistusolettaman raukeamisesta. Avio-oikeuden ehdotetaan vanhentuvan 10 vuoden kuluttua lainvoiman saaneen avioliiton purkamista koskevan päätöksen antopäivästä. Kun avio-oikeus vanhentuu, kumpikaan puoliso ei ole velvollinen luovuttamaan omaisuuttaan avio-oikeuden nojalla toiselle puolisolle. Avio-oikeuden vanhentumisen voi esityksen mukaan katkaista hakemalla tuomioistuimesta pesänjakajaa omaisuuden osituksen toimittamiseksi. Puolisot voivat myös tietyin vaatimuksin sopia 10 vuotta pidemmästä vanhentumisajasta. Avioliittolain vallinnanrajoitusten ehdotetaan vuorostaan olevan voimassa siihen saakka, kunnes avioliiton purkautumisesta on kulunut 10 vuotta. Niin ikään ehdotetaan, ettei yhteisomistusolettamaa enää sovelleta, jos avioliiton purkautumisesta avioeron tai avioliiton kumoamisen johdosta on kulunut yli 10 vuotta.
Lakivaliokunta pitää esityksen tavoitteita ja ehdotettuja muutoksia kannatettavina. Aviovarallisuusjärjestelmässä on kyse yleislainsäädännöstä, joka koskee suurta osaa kansalaisia, joten on tärkeää, että oikeustila on mahdollisimman selkeää ja sääntely yksinkertaista.
Avio-oikeusasioiden rekisteri
Jos puolisot haluavat sopia, että avio-oikeus vanhentuu myöhemmin kuin 10 vuoden kuluttua avioliiton purkautumisesta avioeron tai avioliiton kumoamisen johdosta, heidän tulee ehdotetun sääntelyn mukaan tehdä avio-oikeuden vanhentumisesta kirjallinen sopimus, jonka tulee olla kahden esteettömän henkilön oikeaksi todistama (1. lakiehdotuksen 103 d §). Sopimuksen voimaantulo edellyttää sen rekisteröimistä Digi- ja väestötietovirastoon tai Ahvenanmaan valtionvirastoon.
Ehdotettuja avio-oikeuden vanhentumista koskevia muoto- ja rekisteröintivaatimuksia puoltavat johdonmukaisuussyyt, sillä ne vastaavat avioehtosopimusta koskevia muoto- ja rekisteröintivaatimuksia. Lakivaliokunta korostaa lainsäädäntömuutoksista tiedottamisen merkitystä, sillä on tärkeää, että puolisot osaavat kaikissa tilanteissa tehdä muotosidonnaisen ja rekisteröintiä vaativan sopimuksen, jotta avio-oikeus ei pääse vanhentumaan.
Esityksessä ehdotetaan, että puolisoista kirjataan avio-oikeusasioiden rekisteriin heidän syntymäaikansa (3. lakiehdotuksen 4 a §:n 1 mom. 1 kohta). Valiokunta ehdottaa säännöstä muutettavaksi siten, että puolisoista tallennetaan syntymäaikojen sijasta henkilötunnukset vastaavalla tavalla kuin avioehtoasioiden rekisteriin (Digi- ja väestötietoviraston eräistä henkilörekistereistä annetun lain 4 §:n 1 mom. 1 kohta).
Rekisteröivinä viranomaisina toimivat esityksen mukaan sekä Digi- ja väestötietovirasto että Ahvenanmaan valtionvirasto. Esityksen valmistelun aikana tarkoitus on ollut, että Ahvenanmaan valtionvirasto liittyisi Digi- ja väestötietoviraston uuden asiankäsittelyjärjestelmän käyttäjäksi alkuvuonna 2026. Valiokuntakäsittelyn aikana on kuitenkin ilmennyt, että tämä voi viivästyä. Asianhallintajärjestelmän käyttöönoton mahdollinen viivästyminen ei kuitenkaan valiokunnan saaman selvityksen mukaan aiheuta muutostarpeita hallituksen esityksessä ehdotettuun sääntelyyn.
Lakivaliokunta pitää tärkeänä, että Ahvenanmaan valtionviraston liittäminen Digi- ja väestötietoviraston digitaalisiin ratkaisuihin suunnitellaan ja toteutetaan siten, että viraston lakisääteiset tehtävät voidaan toteuttaa yhdenvertaisesti muiden valtion viranomaisten kanssa (ks. PeVL 17/2025 vp).