Esityksen tarkoituksena on mahdollistaa nykyistä raskaampien ja suurikokoisempien moottorikelkkojen käyttö niiden käyttöön soveltuvilla ja niille erikseen osoitetuilla moottorikelkkareiteillä. Jo nykyisin vastaavankaltaisilla ajoneuvoilla on sallittua ajaa maastossa ilman ajokorttivaatimuksia. Esityksen mukaan moottorikelkkareiteillä vaadittaisiin raskaiden moottorikelkkojen käytössä T-luokan ajo-oikeus, ja reiteillä käytettävät ajoneuvot tulee esityksen mukaan myös rekisteröidä.
Kelkkojen korkean hinnan vuoksi on arvioitu, että raskaita moottorikelkkoja tulisi lähinnä ammattikäyttöön. Suurempien kelkkojen käyttö voi luoda uudenlaisia mahdollisuuksia erityisesti matkailuyrityksille paremman ihmisten kuljetuskapasiteetin vuoksi, mikä voi vähentää kokemattomien kuljettajien oman ajamisen tarvetta esimerkiksi luontomatkailussa.
Valiokunta korostaa turvallisuuden keskeistä merkitystä raskaampien moottorikelkkojen käytössä. Esityksen mukaan moottorikelkkareitin pitäjä huolehtii reitin soveltuvuuden arvioinnista ja raskaiden kelkkojen käytön sallimista koskevien lisäkilpien asettamisesta. Reitin pitäjän tulee arvioida muun muassa reitin leveyteen, mutkaisuuteen, näkyvyyteen, nousujen jyrkkyyteen, liikennemääriin ja mahdollisiin vesistöjen ylityksiin liittyvät näkökohdat ja päättää arvioinnin pohjalta, voidaanko raskaiden moottorikelkkojen käyttö sallia kyseisellä reitillä. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että reitinpitäjän tehtävänä on asettaa maastoliikennelain (1710/1995) mukaan reitin varrelle myös reitin kulkua ja liikennettä olennaisesti vaarantavia paikkoja koskevat sekä muut tarpeelliset liikennemerkit. Reitin pitäjä voi siten jo voimassa olevan lain mukaan asettaa rajoituksia kelkkojen painolle tai koolle, joko koko reitille tai jollekin tietylle reitin osuudelle. Valiokunta painottaa, että reitin pitäjän tulee tarkkaan arvioida, onko kyseisellä reitillä turvallista liikennöidä raskaammilla ja leveämmillä moottorikelkoilla, jotta ei synny riskiä esimerkiksi kohtaamisonnettomuuksille tai ongelmia reitin rakenteiden kestävyyden kannalta. Valiokunta painottaa reittien soveltuvuuden arvioinnissa myös maanomistajan oikeuksien huomioon ottamista.
Valiokunta pitää hyvänä, että saadun selvityksen mukaan raskaille moottorikelkoille ollaan säätämässä asetus- ja määräystasolla enimmäisleveyttä, äänimerkinantolaitetta ja valaisimia koskevat vaatimukset.
Asiantuntijakuulemisessa on tuotu esille näkemyksiä ehdotetun sääntelyn EU-sääntelyn vastaisuudesta. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan liikenne- ja viestintäministeriö on käynyt asiasta keskusteluja Euroopan unionin komission kanssa. Näiden keskustelujen sisällöstä saadun selvityksen pohjalta valiokunta on lisännyt 3. lakiehdotuksen siirtymäsäännökseen reitin pitäjille velvoitteen ilmoittaa valvontaviranomaiselle viimeistään 31.12.2021, onko sen ylläpitämän moottorikelkkailureitin soveltuvuus raskaille moottorikelkoille arvioitu ja onko kyseisellä moottorikelkkailureitillä sallittua käyttää raskaita moottorikelkkoja.
Valiokunta katsoo, että reittien soveltuvuuden arviointia tulee seurata tiiviisti jatkossa. Valiokunta ehdottaa asiasta eduskunnan hyväksyttäväksi lausuman (Valiokunnan lausumaehdotus), jonka mukaan eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto seuraa moottorikelkkailureittien avaamista raskaille moottorikelkoille ja laatii reitinpitäjille ohjeet reitin soveltuvuuden arvioimiseksi raskaille moottorikelkoille. Valtioneuvoston tulee toimittaa liikenne- ja viestintävaliokunnalle ja ympäristövaliokunnalle selvitys moottorikelkkailureittien avaamisesta raskaille moottorikelkoille viimeistään toukokuun loppuun 2022 mennessä.
Valiokunta pitää tärkeänä, että sääntelyn toimivuutta ja vaikutuksia erityisesti liikenneturvallisuuden ja ympäristönäkökohtien kannalta seurataan muutoinkin tarkoin jatkossa.