16 a luku. Merivahingonlaskijan tehtävät, päätöksenteko ja korvaukset
3 §. Merivahingonlaskijan tehtävät.
Valiokunnan saaman tiedon mukaan pykälän toisen momentin mukainen säännös lisättiin hallituksen esitykseen yhtenä kompromissin elementtinä, jotta vahingosta voitaisiin saada merivahingonlaskijan korvausselvitys. Asiantuntijakuulemisessa on kuitenkin katsottu, että momentti heikentää merkittävästi veneilijän oikeusturvaa vakuutuksenottajana ja että tavallisen veneen omistajan oikeusturva heikkenee ja vähävaraisemmilla veneen omistajilla ei olisi edellytyksiä saattaa jatkossa riita-asioita tuomioistuimen ratkaistavaksi. On pidetty kohtuuttomana, että lakiin kirjataan mahdollisuus sopimusteknisesti luoda tilanne, jossa vakuutuksenantaja voi sanella vakuutusehdot siten, että riitatilanteissakaan vakuutuksenottajalla ei ole oikeutta pyytää merivahingonlaskijan korvausselvitystä.
Asiantuntijakuulemisen mukaan merivahingonlaskijaa on tähän saakka pidetty ainoana riitatilanteissa puolueettomana ja kohtuullisessa ajassa kuluttajien venevakuutusten ristiriitatilanteiden selvittäjänä.
Asiantuntijakuulemisessa on katsottu, että hallituksen esityksessä ehdotettu momentti ei ota huomioon vakuutuksenottajan asemaa heikompana sopijapuolena. Tämän vuoksi valiokunta pitää tärkeänä, että vakuutuksenantajalla on velvollisuus ilmoittaa tämän lain voimaantulon jälkeen vakuutuksenottajalle tai vakuutetulle mahdollisuudesta sisällyttää vakuutussopimukseen tämän momentin mukainen ehto siitä, että erimielisyysasiat ratkaistaan merivahingonlaskijan korvausselvityksellä.
5 §. Korvausselvitystä koskeva hakemus.
Valiokunta katsoo, että korvausselvitystä koskevassa hakemuksessa tulisi aina olla yksilöity tieto siitä, mitä oikeusseuraamusta hakija vaatii. Muussa tapauksessa vastapuoli ei kykenisi asianmukaisesti vastaamaan hakijan vaatimukseen. Se voisi paitsi vaarantaa vastapuolen puolustautumismahdollisuuksia, myös viivästyttää asian käsittelyä ja lisätä asianosaisten oikeudenkäyntikuluja.
9 §. Merivahingonlaskijalle suoritettava korvaus.
Asiantuntijakuulemisessa 2 momentin termi "kaskovakuutus" on esitetty korvattavaksi termillä "muu merivakuutus kuin venevakuutus" ja korvausselvityksen ja lausunnon maksajaa koskevia vastuita muutettaviksi. Valiokunta toteaa, että vastuuta korvausselvityksen maksamisesta ei voi saattaa muun osapuolen kuin sen tilaajan maksettavaksi. Tämän lisäksi valiokunta katsoo, että korvausselvitys voidaan määrätä vakuutetun tai vakuutuksenottajan maksettavaksi vain, kun hakemus on ollut ilmeisen perusteeton.
Ehdotuksen mukaan pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että muissa asioissa merivahingonlaskija ratkaisee, miten korvausvelvollisuus jakautuu asianosaisten kesken noudattaen oikeudenkäymiskaaren 21 lukua. Pykälän tarkoitus on, että oikeudenkäymiskaaren 21 luvusta ilmeneviä periaatteita oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta riita-asiassa noudatetaan soveltuvin osin ratkaistaessa kysymystä siitä, kuka asianosaisista on velvollinen korvaamaan merivahingonlaskijan palkkion. Oikeusministeriön ehdotuksen mukaisesti valiokunta lisää momenttiin sanan ”noudattaen” jälkeen sanat ”soveltuvin osin”. Tämä tekee momentista selkeämmän, koska oikeudenkäymiskaaren 21 luku koskee oikeudenkäyntikulujen korvaamista, eikä siinä säädetä merivahingonlaskijan palkkion korvausvelvollisuuden jakautumisesta.
21. luku. Toimivaltainen tuomioistuin ja oikeudenkäynti merioikeusjutuissa
8 §. Toimivaltainen tuomioistuin ja oikeudenkäynti merioikeusjutuissa.
Ehdotuksen mukaan merilain 21 luvun 8 §:n 2 momentissa säädettäisiin, että haettaessa muutosta noudatetaan oikeudenkäymiskaaren 30 luvun säännöksiä, jotka koskevat muutoksenhakua hovioikeuden toisena oikeusasteena käsittelemässä asiassa. Oikeusministeriön ehdotuksesta valiokunta on lisännyt momenttiin sanan ”noudatetaan” jälkeen sanan ”niitä”. Tämä tekee momentista selkeämmän, koska oikeudenkäymiskaaren 30 luvussa säädetään myös muutoksenhausta hovioikeuden ensimmäisenä oikeusasteena käsittelemässä asiassa.
Siirtymäsäännös.
Merivahingonlaskija on asiantuntijakuulemisessa esittänyt, että kuluttajavenevakuutusten osapuolille tulisi taata riittävä siirtymäaika sitä varten, että he voivat niin halutessaan edellyttää tarkistuksia venevakuutussopimuksiin, jos kuluttajavenevakuutuksia koskevissa erimielisyysasioissa voi edellyttää korvausselvitystä ainoastaan, mikäli tästä on sovittu vakuutussopimuksen ehdoissa. Valiokunta on lisännyt vastaavan siirtymäsäännöksen.