Hallitus on esityksessään HE 83/2018 vp tuonut ehdotuksen metsästyslain muuttamiseksi. Teknisluontoisen 29 §:n tarkistuksen ohella esitys kohdentuu 5 ja 41 §:ään tarkoituksena siirtää naakka rauhoittamattomien lintulajien luetteloon, mikä mahdollistaisi naakkojen aiheuttamien vahinkojen rajoittamisen siten kuin naakkojen pyydystäminen ja tappaminen voisi tapahtua metsästyslain säädösten rajaamissa puitteissa. Esitystä on perusteltu sillä, että naakka aiheuttaa satovahinkoja, rikkoo säilörehupaaleja, pesii rakennusten piippuihin ja sotkee ulosteillaan ympäristöä, ja sillä, että nykyiset vahinkoja rajoittavat toimet eivät olisi riittäviä.
Naakkakanta on runsastunut, kannan vahvuus on noin 110 000 pesivää paria. Naakan levittäytyessä uusille alueille vahingot ovat kasvaneet. Ne ovat kohdistuneet joillekin alueille Etelä-Pohjanmaalla, Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla ja Hämeessä. Vahinkoja aiheutuu ympäri vuoden, vahinkopiikit ajoittuvat pesimäajan ulkopuolelle.
Lakiesityksestä keskeisimmät tahot ovat antaneet lausuntonsa valmistelun tueksi. Lausuntojen pohjalta lakiesitykseen ei ole tehty muutoksia. Ympäristöministeriö on korostanut, että naakkojen tappamisen salliminen niiden lisääntymisajan ulkopuolella ei yksin riitä ratkaisuksi naakkojen aiheuttamien vahinkojen vähentämiseen ja että vahinkoja tulee edelleen ensisijaisesti pyrkiä vähentämään muilla keinoin, silloin kun toimiva menetelmä on olemassa ja sen käyttö mahdollista.
Ympäristöministeriö korosti myös sitä, että hallituksen esityksen mukaisen lakimuutoksen toteutuessa on naakan aseman muuttumista koskevassa viestinnässä korostettava, että metsästys on edelleen kiellettyä pesintäaikana sekä eri lisääntymis- ja poikastenkasvatusvaiheissa. Näitä näkökohtia valiokunnan mietinnössä ei huomioida riittävästi, osin ei lainkaan.
Luonnonvarakeskus on katsonut naakkakannan runsastumiselle olevan jokin ekologinen, luultavimmin ravinnon tarjontaan liittyvä syy, joka tulisi pyrkiä poistamaan, mikäli vahinkoja halutaan vähentää. Luonnonvarakeskuksen mukaan naakkavahingot voitaisiin ratkaista tai vähentää siedettäviksi vaikuttamalla ensisijaisesti ravintotarjontaan ja pesintämahdollisuuksiin sekä karkotus- ja suojakeinojen kehittämisellä. Lisäksi joustavaa poikkeuslupakäytäntöä pidettiin hyvänä ratkaisuna pistemäisissä ongelmatilanteissa ottaen huomioon, että vahinkoja syntyy suppealla alueella naakan koko levinneisyysaluetta ajatellen. Koko lajin rauhoituksen purkaminen sen sijaan on äärimmäinen keino paikallisten vahinkotilanteiden estämiseksi.
Sekä Luonnonvarakeskus että Suomen ympäristökeskus nostivat lausunnoissaan esille sen, että hallituksen esityksen mukainen lakimuutos aiheuttaisi mahdollisesti naakkojen häirintää ja hävittämistä niilläkin alueilla, missä se ei aiheuta vahinkoja, mikä ei edesauta mm. metsästyksen hyväksyttävyyttä yleensä.
BirdLife Suomi ry puolestaan totesi lausunnossaan, että kaikkien lintulajien aiheuttamien haittojen ratkaisemisessa ensisijaisena keinona tulisi olla haittojen ennaltaehkäiseminen. On tärkeää tunnistaa ongelmatilanteet ja kehittää haittoja estäviä toimenpiteitä sekä sopeutumista eli toiminnan muuttamista siten, että haitat vähenevät. Mikäli haittoja syntyy edellä mainituista toimenpiteistä huolimatta, tulee haitankärsijöille korvata vahingot, mikäli ne ovat merkittäviä. Haittoja aiheuttavia yksilöitä voidaan ongelmakohteilla poikkeuslupamenettelyin vähentää, mutta lajien vaino tai suurten yksilömäärien tappaminen ei ole hyväksyttävä ratkaisu yksittäisiin vahinkoihin. Saman suuntaisesti lakiesityksestä ovat lausuneet Suomen luonnonsuojeluliitto ja Luontoliitto.
Nykykäytäntö ja lainsäädäntö on mahdollistanut vahinkojen vähentämisen naakkoja poikkeuslupamenettelyn puitteissa häätämällä ja metsästämällä. Poikkeusluvat ovat toimineet hyvin, koska naakka älykkäänä lintulajina on häirittäessä oppinut nopeasti välttämään alueita, joissa niitä ammutaan. Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus käsittelee ja myöntää rauhoitettujen lintulajien, kuten naakan, hävittämistä koskevat poikkeusluvat koko maassa. Naakan ampumisen mahdollistamia poikkeuslupahakemuksia tehdään vuositasolla arviolta 70. Menettely on hyvin tunnettu, ja lupia osataan hakea ennakoivasti keväisin.
Lupamenettely on hallinnollisesti kevyt ja yksinkertainen. Käsittely kestää keskimäärin noin kuukauden. Asianosaisilla on kuukausi aikaa lain nojalla valittaa poikkeusluvasta. Kokonaisuudessaan poikkeuslupaprosessi kestää yhteensä noin kaksi kuukautta, ellei valituksia tule. Vuonna 2015 Varsinais-Suomen ely-keskus teki yhteensä 68 myönteistä poikkeuslupapäätöstä. Naakkapoikkeusluvista valitetaan harvoin.
Poikkeuslupamenettelyä on sitä tarvitsevan näkökulmasta kevennetty viime vuosina myöntämällä lupia useammaksi vuodeksi kerrallaan tarveharkinnan mukaan. Tämä on vähentänyt hallinnollista taakkaa sekä viranomaisen että luvan hakijan näkökulmasta.
Nykyisin naakkojen aiheuttamia vahinkoja maatiloille myös korvataan, mikä käytäntö hallituksen esityksen toteutuessa poistuisi kokonaan naakan siirtyessä rauhoittamattomien lajien luetteloon. Avustuksia on maksettu vuosina 2012—2016 yhteensä 412 302 euroa, keskimäärin 4 251 euroa hakijalle, mikä on ollut merkittävä kompensaatio naakkahaittojen rajoittamistoimista (rakennusten verkottaminen, häätötoimet) ja itse haitoista. Haitat eivät kuitenkaan yksistään hallituksen lakiesityksen mukaisilla toimenpiteillä tule todennäköisesti poistumaan.
Hallituksen lakiesityksen toteutuessa ja naakan siirtyessä rauhoittamattomien lintulajien luetteloon maa- ja metsätalousministeriön tulee varmistaa muutoksen vaikutusten seuranta paitsi naakan aiheuttamien vahinkojen myös naakkakannan koon ja levinnäisyyden suhteen sekä naakan esiintymisessä mahdollisesti tapahtuvien muutosten todentamiseksi.