Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettaviksi kuntien ja kuntayhtymien eräiden oikeustoimien väliaikaisesta rajoittamisesta sosiaali- ja terveydenhuollossa annettua lakia (jäljempänä rajoituslaki) sekä kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain eräiden velvoitteiden soveltamisesta annettua lakia (jäljempänä paras-puitelain jatkolaki). 

Mainittujen lakien voimassaoloa ehdotetaan jatkettavan sote- ja maakuntauudistuksen aikataulun muuttumisen johdosta. Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää lakien voimassaolon jatkamista vuodella tarpeellisena, jotta ennen uudistuksen käynnistymistä rajoituslain mukaiset rajoitustoimet sekä paras-puitelain velvoitteet olisivat voimassa ilman katkosta uudistuksen käynnistymiseen saakka. Kyse on valiokunnan näkemyksen mukaan kunnalliseen päätöksentekoon liittyvistä rajoituksista, joille on olemassa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän toimivuuteen liittyviä hyväksyttäviä perusteita, ja lakiesitys on siten tarpeellinen. Valiokunta korostaa lisäksi, että kyse on väliaikaisista toimista, joilla pyritään turvaamaan uudistuksen käynnistyminen sen tavoitteiden mukaisesti.  

Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan (PeVL 57/2017 vp) todennut, että sote-uudistuksen jatkovalmistelu antaa ilmeisellä tavalla aiheen pidentää rajoituslain voimassaoloaikaa, eikä se katsonut myöskään lain tiukennusten muodostavan estettä säätää ehdotettuja lakeja tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Perustuslakivaliokunta katsoi lisäksi, että perustuslaki ei aseta esteitä myöskään paras-puitelain velvoitteiden jatkamiselle. Hallintovaliokunta piti lausunnossaan muutoksia aiheellisina ja perusteltuina (HaVL 39/2017 vp). Hallintovaliokunta totesi lausunnossaan myös, että tarve tälle esitykselle liittyy osittain siihen, että päivystysasetus käsiteltiin erillään sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta.  

Rajoituslaki

Sosiaali- ja terveysvaliokunta on aiemmin rajoituslakia koskevaa hallituksen esitystä käsitellessään pitänyt esitettyjä rajoituksia sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistuksen tavoitteiden kannalta tarpeellisina (StVM 12/2016 vp). Valiokunta piti kuitenkin tärkeänä, että ehdotetuilla rajoitussäännöksillä pyritään estämään vain sellaisia oikeustoimia, joiden voidaan katsoa olevan tulevien järjestäjien toimintaa haittaavia ja joita ei ole välttämätöntä toteuttaa ennen tulevaa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistusta.  

Rajoituslakiin ehdotetaan voimassaoloajan pidentämisen lisäksi eräitä tiukennuksia. Ehdotuksen 3 §:ssä olevaa sääntelyä yksityisen palvelun tuottajan kanssa tehdyistä sopimuksista tiukennettaisiin siten, että sopimuksessa tulee olla irtisanomislauseke, jos sopimuksen arvo on yli 30 prosenttia kunnan tai kuntayhtymän järjestämisvastuulla olevan sosiaali- ja terveydenhuollon vuotuisista käyttömenoista ja sopimus on voimassa pitempään kuin vuoden 2020 loppuun. Voimassa olevan lain mukaan raja on 50 prosenttia ja sopimuskausi viisi vuotta. Lisäksi lakia tiukennettaisiin siten, että jos sopimuksia tehdään usean eri tuottajan kanssa, irtisanomisehto on esityksen mukaan sisällytettävä siihen sopimukseen, jossa raja ylittyy, ja kaikkiin sen jälkeen tehtäviin sopimuksiin. Nykyisessä laissa lasketaan yhteen vain saman tuottajan kanssa tehtyjen sopimusten osuudet käyttömenoista. Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää esitettyjä muutoksia perusteltuina, ja ne turvaavat osaltaan sote- ja maakuntauudistuksen käynnistymistä uudistuksen tavoitteiden mukaisesti. Valiokunta korostaa, että ulkoistukset eivät saa vaarantaa päivystyksen järjestämistä. 

Lain 3 §:n 1 momentissa ehdotetaan lisäksi täsmennettävän nykytilaa siten, että lakiin kirjattaisiin nimenomaisesti jo voimassaolevan lain mukainen tulkinta siitä, että järjestämisvastuussa olevalla on oikeus irtisanoa sopimus vuoden 2020 aikana ilman, että irtisanomisesta syntyy korvausvelvollisuutta. Valiokunta toteaa, että korvausvelvollisuutta koskeva täsmennys on perusteltu, jotta ei synny epäselvyyttä jo voimassaolevan lain mukaisesta tulkinnasta. Sen sijaan valiokunta katsoo, että järjestämisvastuussa olevan oikeutta irtisanoa sopimus tulee pidentää vuodesta kahteen vuoteen siten, että tämä oikeus olisi vuosina 2020 ja 2021. Kahden vuoden määräaika antaa tulevalle järjestäjälle eli maakunnalle paremmat mahdollisuudet arvioida sopimusta osana palvelujärjestelmän kokonaisuutta.  

Rajoituslain 4 §:ssä muutetaan rakennusinvestoinneille myönnettävien poikkeuslupien myöntämisperusteita siten, että poikkeuslupa myönnetään vain, jos investointi on palvelujen saatavuuden turvaamisen kannalta välttämätön ja kiireellinen. Lupahakemuksessa tulee säännöksen 2 momentin mukaan esittää selvitys investointikustannuksista sekä investoinnin muista taloudellisista vaikutuksista. Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää myös tätä muutosta perusteltuna. Ehdotus merkitsee nykyiseen verrattuna jonkin verran pidemmälle menevää kuntiin ja kuntayhtymiin kohdistuvaa rakennusinvestointien rajoittamista. Valiokunta pitää ehdotusta kuitenkin perusteltuna. Sosiaali- ja terveysministeriö on hallituksen esityksen mukaan (s. 12—13) myöntänyt rajoituslain voimassaollessa sairaanhoitopiireille 14 lupaa ja kaksi lupahakemusta on vireillä, joten sairaanhoitopiirien akuuteimmat investointitarpeet ovat jo saaneet tai mahdollisesti saamassa poikkeusluvan. Lisäksi kunnille on myönnetty merkittävä määrä lupia. Valiokunta toteaa, että tässä vaiheessa sote- ja maakuntauudistuksen valmistelua tulevista investointitarpeista voidaan päättää jatkossa maakunnan päätöksellä, jolleivat ne ole palvelujen saatavuuden turvaamisen kannalta välttämättömiä ja kiireellisiä.  

Paras-puitelain jatkolaki

Paras-puitelain velvoitteiden jatkamista koskevassa lakiesityksessä ehdotetaan, että kunta- ja palvelurakenneuudistukseen perustuvia sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoimintavelvoitteita jatkettaisiin vuoden 2019 loppuun. Vastaavasti ehdotetaan jatkettavaksi valtioneuvoston toimivallan voimassaoloa. Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää kyseisten velvoitteiden jatkamista perusteltuna, jotta nykyisiä kuntaa suuremmalle alueelle muodostettuja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuussa olevia yhteistoiminta-alueita ei purettaisi yhden vuoden ajaksi ennen kuin järjestämisvastuu siirtyy maakunnille.