Uudistuksen tausta ja arvioinnin lähtökohdat
Hallituksen esityksen taustalla on hallitusohjelman kirjaus, jonka mukaan hallitus toteuttaa huoltovarmuuslainsäädännön kokonaistarkastelun sääntelyn ajantasaisuuden varmistamiseksi. Uudistuksen tavoitteena on ajantasaistaa huoltovarmuuslaki vastaamaan muuttuneen perustuslain ja toiminta- ja turvallisuusympäristön tarpeita sekä Huoltovarmuuskeskuksen toimintaan kohdistuvia muuttuneita ja kasvaneita odotuksia.
Huoltovarmuuslainsäädännöllä ja huoltovarmuusjärjestelmällä on laajoja horisontaalisia vaikutuksia yhteiskunnan eri sektoreille. Huoltovarmuus on keskeinen osa suomalaista kokonaisturvallisuusajattelua. Nyt tarkasteltavasta ehdotuksesta ovat antaneet talousvaliokunnalle lausuntonsa myös hallintovaliokunta (HaVL 24/2025 vp), puolustusvaliokunta (PuVL 13/2025 vp) sekä maa- ja metsätalousvaliokunta (MmVL 30/2025 vp). Valiokunnat ovat pitäneet uudistusta tarpeellisena ja lähtökohdiltaan perusteltuna; lausunnoissa korostuvat nykyjärjestelmän vahvuuksien säilyttämisen tarve, huoltovarmuusrahaston kantokyvyn turvaaminen sekä eri sektorien viranomaisten roolit ja kansainvälisen tason yhteistyön merkitys.
Talousvaliokunta pitää huoltovarmuuslainsäädännön uudistusta välttämättömänä ja peruslähtökohdiltaan tarkoituksenmukaisena. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa keskeinen huomio on kohdistunut suomalaisen huoltovarmuusjärjestelmän lähtökohdan, julkisen ja yksityisen sektorin toimivan yhteistyön, säilyttämiseen ja vahvistamiseen osana uudistettua järjestelmää. Talousvaliokunta puoltaa hallituksen esitykseen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä muutettuna seuraavassa esitetyin perusteluin ja yksityiskohtaisissa perusteluissa selvitetyin muutoksin.
Toimintaympäristön muutos ja lainsäädännön lähtökohdat
Voimassa oleva huoltovarmuuslaki on säädetty vuonna 1992, ja sitä on voimassaolonsa aikana muutettu useaan kertaan. Huoltovarmuuskeskuksen tehtäviä on kokonaisuutena tarkasteltu viimeksi vuonna 2008, jolloin tehtäviä koskeva huoltovarmuuslain säännös on muutettu ja voimassa oleva huoltovarmuusasetus on säädetty. Vuoden 2008 jälkeen huoltovarmuuden merkitys ja tietoisuus siitä ovat yhteiskunnassa kasvaneet. Samalla toiminta- ja turvallisuusympäristö on perustavanlaatuisesti ja pysyvästi muuttunut. Myös odotukset huoltovarmuutta ja Huoltovarmuuskeskuksen toimintaa kohtaan ovat toimintaympäristön muutoksen myötä muuttuneet ja kasvaneet.
Vaikka lainsäädäntöä onkin pistemäisesti uudistettu ja Huoltovarmuuskeskus ja huoltovarmuustyö ovat kyenneet uudistumaan ja kehittymään, huoltovarmuuden turvaamisen edellytykset eivät enää kaikilta osin vastaa muuttuneen toiminta- ja uhkaympäristön edellyttämiin muutoksiin. Turvallisuusympäristössä tapahtuneet muutokset, EU-jäsenyys ja sen tuoma sääntelyn kehitys ja Suomen Nato-jäsenyys edellyttävät muun muassa kansainväliseen yhteistyöhön, hybridivaikuttamiseen ja kriittisen infrastruktuurin suojaamiseen liittyvää varautumista sekä huoltovarmuusjärjestelmän materiaalisen varautumisen keinovalikoiman laajentamista.
Talousvaliokunta viittaa myös puolustusvaliokunnan lausuntoon (PuVL 13/2025 vp) ja korostaa, että sotilaallinen huoltovarmuus ja yleinen huoltovarmuus muodostavat yhdessä perustan Suomen kokonaisturvallisuudelle. Ne ovat tiiviisti toisiinsa kytkeytyviä kokonaisuuksia, joiden rajapinnat näkyvät lähes kaikilla yhteiskunnan elintärkeillä toimialoilla. Puolustusvoimat toimii monilta osin samoissa rakenteissa kuin siviiliyhteiskunta: se käyttää samoja energia- ja polttoaineverkkoja, tukeutuu samoihin liikenneyhteyksiin ja kuljetusverkostoihin sekä hyödyntää siviilipuolen tietoliikenne- ja kyberturvallisuusratkaisuja. Myös muonitus, lääkintähuolto ja varusteiden kunnossapito ovat osittain riippuvaisia siviilituotannosta ja -logistiikasta. Kriisitilanteessa Puolustusvoimat tarvitsee toimivaa yhteistyötä elinkeinoelämän, Huoltovarmuuskeskuksen ja muiden viranomaisten kanssa.
Talousvaliokunta kiinnittää huomiota myös siihen, että alueellinen huoltovarmuus on tärkeä osa kansallista huoltovarmuusjärjestelmää. Alueellisen huoltovarmuuden tavoitteena on turvata kriittiset alueelliset toiminnot pitkäkestoisissa ja vakavissa häiriötilanteissa eri toimijoiden yhteistyöllä, ottaen huomioon paikalliset erityispiirteet. Talousvaliokunta pitää tärkeänä edelleen vahvistaa ja kehittää alueellista ja kuntatason huoltovarmuustoimintaa ja yhteistyötä.
Talousvaliokunta korostaa, että myös nyt tehtävän uudistuksen lähtökohta on Suomen monilta osin ainutlaatuinen huoltovarmuusjärjestelmä. Järjestelmä on muotoutunut askel askeleelta sodan jälkeisen ajan puolustustaloudellisesta suunnittelusta nykyisen kokonaisturvallisuuden mallin mukaiseksi konseptiksi. Sen erityispiirre on huolellisesti ylläpidetty yhteistyö elinkeinoelämän ja julkishallinnon kesken varautumisessa poikkeusoloihin. Tätä on painotettu myös maa- ja metsätalousvaliokunnan lausunnossa (MmVL 30/2025 vp), jossa on tuotu lisäksi esille suomalaisen maataloustuotannon ja ruoantuotannon jatkuvuus elintarvikehuollon turvaamisen perusedellytyksenä sekä materiaalisen varautumisen merkitys. Suomessa tämä materiaalisen varautumisen kokonaisuus koostuu elinkeinoelämän toimijoiden kaupallisista varastoista, turva- ja velvoitevarastoista sekä valtion ylläpitämästä varastointijärjestelmästä.
Huoltovarmuuden käsitteestä
Huoltovarmuuden käsitteestä säädettäisiin lain 1 §:n 1 momentissa. Huoltovarmuudella tarkoitettaisiin väestön toimeentulon ja suojaamisen, maan talouselämän, maanpuolustuksen sekä turvallisuuden kannalta välttämättömien taloudellisten toimintojen, välttämättömien tavaroiden, materiaalien ja palveluiden tuotannon ja saatavuuden sekä kriittisen infrastruktuurin turvaamista sekä normaaliolojen vakavien häiriötilanteiden ja poikkeusolojen varalta että niiden aikana.
Huoltovarmuuden määritelmä eroaisi joiltain osin voimassa olevasta laista. Voimassa olevassa laissa huoltovarmuuden alaan on sisällytetty väestön toimeentulo mutta ei väestön suojaamista. Soveltamiskäytännössä väestön suojaamisen kannalta välttämättömien toimintojen on kuitenkin katsottu kuuluvan väestön toimeentulon turvaamiseen, ja selkeyden vuoksi ehdotetaan, että väestön suojaaminen lisättäisiin säännökseen. Talousvaliokunta pitää perusteltuna myös, että huoltovarmuuden määritelmä laajennetaan koskemaan normaaliolojen vakavia häiriötilanteita.
Huoltovarmuuden määritelmään kuuluisivat edelleen maan talouselämän kannalta välttämättömät taloudelliset toiminnot, mutta voimassa olevan lain velvoite luoda ja ylläpitää riittävä valmius hyödykkeiden tuottamiseksi sekä tuotannon, jakelun, kulutuksen ja ulkomaankaupan ohjaamiseksi kaikissa oloissa ehdotetaan poistettavaksi laista. Edellä mainittu velvoite ei vastaa normaaliolojen tosiasiallisia toimivaltuuksia.
Pykälän 1 momentissa viitattaisiin lisäksi kriittiseen infrastruktuuriin eikä voimassa olevan huoltovarmuuslain mukaisesti teknisiin järjestelmiin, koska kriittinen infrastruktuuri kattaa voimassa olevassa huoltovarmuuslaissa mainitut tekniset järjestelmät. Yhteiskunnan teknistyminen ja verkottuminen on lisännyt haavoittuvuutta ja tarvetta kriittisen infrastruktuurin suojaamiseen erilaisia uhkia ja riskejä vastaan. Talousvaliokunta pitää huomion kiinnittämistä kriittisen infrastruktuuriin olennaisena muuttuneessa turvallisuusympäristössä. Suomen kriittisen infrastruktuurin omistus, hallinta ja operointi on valtaosin yksityisten yritysten vastuulla. Siten myös häiriöt yritysten toiminnassa, niihin kohdistuva hybridivaikuttamisen uhka ja konkreettiset iskut vaikuttavat välillisesti koko yhteiskuntaan ja voivat nopeasti heikentää myös kansalaisten ja viranomaisten toimintakykyä. Talousvaliokunta on tarkastellut kysymystä laajemmin sisäisen turvallisuuden selonteosta antamassaan lausunnossa (TaVL 40/2025 vp — VNS 6/2025 vp).
Talousvaliokunta kiinnittää huomiota myös siihen, että huoltovarmuuden käsitteen laajentaminen koskemaan väestön toimeentuloa ja suojaamista, välttämättömien palveluiden tuotantoa sekä kriittistä infrastruktuuria vaikuttaa myös kuntien varautumiseen ja tuo Huoltovarmuuskeskuksen toimijana lähemmäs kuntia, joilla on keskeinen rooli näiden toimintojen turvaajina.
Huoltovarmuuden määritelmässä säilytettäisiin maininta maanpuolustuksesta, mutta sen lisäksi määritelmään lisättäisiin myös turvallisuus. Perusteena tälle on se, että maanpuolustuksen kannalta kriittisten toimintojen lisäksi turvataan myös sisäisen turvallisuuden toimijoiden, kuten poliisin, Rajavartiolaitoksen, pelastustoimen, Liikenne- ja viestintäviraston sekä maahanmuuttoviranomaisten, kriittiset toiminnot. Talousvaliokunta yhtyy puolustusvaliokunnan arvioon (PuVL 13/2025 vp) määritelmän onnistuneisuudesta: säännös kattaa sotilaallisen huoltovarmuuden ja yleisen huoltovarmuuden muodostaman kokonaisuuden.
Talousvaliokunta korostaa, että huoltovarmuuden määritelmän täsmennysten tarkoituksena on, että määritelmä kattaisi kaikki olennaiset huoltovarmuutta turvaavat elementit. Talousvaliokunta pitää tätä tärkeänä: ehdotettu määritelmä heijastaa osaltaan suomalaista kokonaisturvallisuusajattelua.
Huoltovarmuusorganisaatio ja elinkeinoelämän rooli
Huoltovarmuuskeskuksen toimintamahdollisuuksien parantamiseksi esitetään perustettavaksi virastomuotoinen Huoltovarmuuskeskus. Huoltovarmuuskeskuksen organisointitavan muutoksilla pyritään selkeyttämään Huoltovarmuuskeskuksen viranomaisasema sekä sovittamaan organisaatiomuoto ja henkilöstön asema vastaamaan paremmin Huoltovarmuuskeskuksen nykyisiä tehtäviä. Muutoksilla tavoitellaan myös Huoltovarmuuskeskuksen tehtävien hoitamisen kannalta riittävää tiedonsaantia muilta viranomaisilta.
Suomalaisen huoltovarmuusjärjestelmän keskeisiä vahvuuksia on ollut viranomaisten, elinkeinoelämän ja järjestöjen tiivis ja pitkäjänteinen yhteistyö. Tämä merkitsee myös yksityissektorin taloudellista ja henkistä sitouttamista ja sitoutumista kokonaisturvallisuuteen. Nyt ehdotetuista muutoksista huolimatta tavoitteena on suomalaisen huoltovarmuusmallin erityisten vahvuuksien säilyttäminen huoltovarmuustoiminnan keskiössä. Tavoitteena on myös selkeyttää huoltovarmuuden sisältöä sekä rajanvetoa huoltovarmuuden ja muun varautumisen, erityisesti valmiuslain mukaisten toimien, välillä.
Talousvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa on korostunut tarve varmistaa, että elinkeinoelämän keskeinen rooli osana huoltovarmuusorganisaatiota ja huoltovarmuustyötä tunnistetaan myös jatkossa. Ehdotettua mallia on osin kritisoitu sen vuoksi, että sen on arvioitu muuttavan huoltovarmuustoimintaa selvästi viranomaiskeskeisempään suuntaan. On arvioitu, että toiminnan painopiste voisi siirtyä elinkeinoelämän johdolla toimivasta poolityöstä kohti viranomaisvetoisempaa mallia. Asiaan vaikuttaa osaltaan myös turvallisuussääntelyn lisääntyminen, keskeisimpinä toimeenpantavina olevat NIS2- ja CER-direktiivit. Keskeisenä negatiivisena muutoksena on nähty elinkeinoelämän osallistamisen väheneminen yhteisen toiminnan suunnitteluun ja ohjaamiseen. Myös työsuhteisen henkilöstön muuttumisen virkasuhteiseksi ja sektorien ja poolien rahoittamisen huoltovarmuusrahaston sijasta talousarviomenettelyn kautta on arvioitu voivan kangistaa toimintaa ja päätöksentekoa. Näiden muutosten on arvioitu olevan vastoin ajatusta muuttuviin tarpeisiin nopeasti reagoivasta järjestelmästä.
Huoltovarmuuskeskuksen virastomuotoisuus merkitsisi sen nykyisen hallituksen lakkauttamista, jolloin elinkeinoelämän rooli huoltovarmuuden ohjauksessa voisi kaventua. Yksityisen sektorin edustajat muodostavat nykyisin puolet Huoltovarmuuskeskuksen hallituksesta, jonka tehtäviin kuuluu mm. keskuksen budjetin vahvistaminen. Uudessa lainsäädännössä nykyisen hallituksen roolin ottaisi työ- ja elinkeinoministeriön johtama virkahenkilöistä koostuva ohjausryhmä. Tämä on arvoitu voivan lisätä strategista koordinaatiota ja parhaimmillaan varmistavan sen, että huoltovarmuus otetaan huomioon laajasti eri hallinnonaloilla. Ohjausryhmään osallistuisivat kaikki ministeriöt. Lisäksi ohjausryhmässä olisi pysyvänä asiantuntijajäsenenä Huoltovarmuusneuvoston nimeämä elinkeinoelämän edustaja sekä Huoltovarmuuskeskuksen pääjohtaja.
Talousvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa on esitetty, että ohjausryhmään nimitettäisiin useampia elinkeinoelämän asiantuntijoita. Talousvaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että lain 9 §:ssä esitetty ohjausryhmä ei ole päätöksiä tekevä elin, vaan sen toiminta tukee työ- ja elinkeinoministeriön ohjausta. Elinkeinoelämän näkökulman huomioimista varmistaa toisaalta osaltaan se, että Huoltovarmuuskeskus tuo ohjausryhmän käsiteltäväksi myös asioita, joita on jo yhteistyössä valmisteltu elinkeinoelämän kanssa Huoltovarmuusorganisaatioon kuuluvissa sektoreissa, pooleissa ja toimikunnissa. Talousvaliokunta katsoo kuitenkin, että elinkeinoelämän edustuksen vahvistamiseksi olisi perusteltua, että ohjausryhmässä olisi kaksi elinkeinoelämän asiantuntijaa, ja esittää 9 §:n muuttamista tältä osin. Lisäksi valiokunta korostaa, että kuten säännöksessä todetaan, ohjausryhmä voi tarvittaessa kuulla myös muita asiantuntijoita.
Esitetyn 2 §:n mukaan valtioneuvosto asettaa työ- ja elinkeinoministeriön esityksestä Huoltovarmuusneuvoston enintään kolmen vuoden toimikaudeksi, ja 9 §:n mukaan elinkeinoministeriö asettaa ohjausryhmän Huoltovarmuuskeskuksen ohjauksen tueksi enintään neljäksi vuodeksi kerrallaan, ja elinkeinoelämän asiantuntijan enintään kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Koska esitetyssä mallissa elinkeinoelämän edustajan kausi ohjausryhmässä loppuisi kesken Huoltovarmuusneuvoston kauden, talousvaliokunta pitää perusteltuna, että Huoltovarmuusneuvosto voisi nimetä keskuudestaan jäsenen ohjausryhmään enintään kolmeksi vuodeksi kahden sijaan.
Uudistuksen jälkeenkin huoltovarmuusneuvosto jatkaisi viranomaisten, elinkeinoelämän ja järjestöjen yhteistyöelimenä. Neuvoston tehtävänä olisi edelleen erityisesti huoltovarmuuden kannalta kriittisten yritysten näkökulman esiin tuominen huoltovarmuustyössä. Ehdotuksen mukaan neuvosto seuraisi sektori-, pooli- ja toimikuntakentän kattavuutta ja tarkoituksenmukaisuutta ja osallistuisi niiden vuosittaisten painopisteiden määrittelyyn sekä näiden toteutumisen seurantaan. Huoltovarmuusneuvosto nimittäisi keskuudestaan elinkeinoelämää edustavat henkilöt Huoltovarmuuskeskuksen ohjausryhmän asiantuntijajäseniksi. Ohjausryhmä myös kuulisi Huoltovarmuusneuvostoa huoltovarmuuden ja verkostoyhteistyön kannalta merkittävissä asioissa.
Sektorit, poolit ja toimikunnat jatkaisivat nykyiseen tapaan toimialansa ja alan huoltovarmuuskriittisten yritysten varautumissuunnittelun ja jatkuvuudenhallinnan tukena. Sektorit olisivat edelleen viranomaisten, alan järjestöjen ja merkittävimpien toimijoiden muodostamia laajoja, alakohtaisia yhteistoimintaorganisaatioita. Poolit pysyisivät elinkeinoelämän johdolla toimivina suppeamman toimialan kattavina yhteistyöeliminä, joiden tehtävänä olisi yhdessä alan huoltovarmuuskriittisten yritysten kanssa seurata, selvittää, suunnitella ja valmistella toimenpiteitä omien alojensa huoltovarmuuden kehittämiseksi. Talousvaliokunta korostaa elinkeinoelämän ja viranomaisten saumattoman yhteistyön merkitystä huoltovarmuuden kokonaisuudessa. Keskeistä on, että pooleihin osallistuminen olisi aina vapaaehtoista ja että poolien puheenjohtajana toimisi elinkeinoelämän edustaja.
Talousvaliokunta pitää tärkeänä, että sektoreissa, pooleissa ja toimikunnissa tulisi jatkossa olla vähintään yksi edustaja ministeriöstä tai sen hallinonalalta, jonka hallinonalaan kyseisen sektorin, poolin tai toimikunnan toiminta liittyy. Tällä voidaan turvata sekä tiedonsaantia kahdensuuntaisesti että kokonaisvaltaista ymmärrystä huoltovarmuuden tilanteista ja tarpeista.
Talousvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa on esitetty huoltovarmuuskriittisten toimijoiden kriteerien täsmentämistä nyt ehdotetusta siten, että ne tarjoavat objektiivisesti perustellun ja selkeän, toimialojen erot huomioivan kriteeristön toimijoiden nimittämiseksi pooleihin, sektoreihin ja toimikuntiin. Hallituksen esityksen perusteluissa on määritelty huoltovarmuuskriittisen toimijat toimijoiksi, joiden liiketoiminta liittyy huoltovarmuuden kannalta kriittiseen toimintoon jollain huoltovarmuuden sektorilla. Talousvaliokunta katsoo kuitenkin, että tarkempi määrittely säädöstasolla poistaisi joustavuuden mahdollisia uusia sektoreita, pooleja tai toimikuntia perustettaessa.
Tiedonkulku
Viranomaisten ja elinkeinoelämän yhteistyö huoltovarmuustoiminnassa edellyttää toimivaa ja riittävää tiedonkulkua huoltovarmuusorganisaation eri toimijoiden välillä. Huoltovarmuuskeskuksen viranomaisaseman täsmentäminen selkeyttää osaltaan tiedonvaihdon edellytyksiä. Huoltovarmuuskeskuksen tiedonsaantioikeuden tarkempi sääntely mahdollistaa tehokkaan viranomaisyhteistyön ja myös tilannekuvan koonnin ja jakamisen. Samalla tiedonvaihto huoltovarmuusjärjestelmässä on olennaisesti kahdensuuntainen asia: siihen liittyy kysymys yritysten velvollisuudesta luovuttaa ja vastaavasti saada välttämätöntä huoltovarmuuteen liittyvää tietoa.
Nyt ehdotettu sääntely merkitsee sitä, että aiemmassa huoltovarmuuslaissa ollut sektorien ja poolien oikeus saada elinkeinonharjoittajilta ja elinkeinoelämän järjestöiltä tietoja tuotantokapasiteetista, toimitiloista, henkilöstöresursseista sekä muista seikoista poistuu. Jatkossa vain Huoltovarmuuskeskuksella on näihin tietoihin tiedonsaantioikeus. Tiedot kerätään sektorien, poolien ja toimikuntien avulla hyödyntäen Huoltovarmuuskeskuksen tilannekuvatyökalua. Huoltovarmuuskeskus jakaisi tilannekuvaa valtioneuvostolle, muille viranomaisille, Huoltovarmuusneuvostolle ja sektoreille, pooleille ja toimikunnille. Talousvaliokunta kiinnittää tässä yhteydessä huomiota myös tilannekuvan välittämisen merkitykseen alueellisen huoltovarmuuden kehittämiseksi. Valiokunta täsmentää lisäksi, että sosiaali- ja terveydenhuollon huoltovarmuutta koskevan yleistilannekuvan jakamisen osalta hallituksen esityksen perusteluissa on tarkoitettu viitata yhteistyöalueiden sosiaali- ja terveydenhuollon valmiuskeskuksiin.
Hallituksen esityksessä lakiin ehdotetaan otettavaksi säännös Huoltovarmuuskeskuksen oikeudesta saada tehtäviensä hoitamiseksi tietoja muilta viranomaisilta. Oikeus tietojen saamiseen olisi salassapitosäännösten estämättä, ja oikeus rajoittuisi tiettyjen Huoltovarmuuskeskuksen lakisääteisten tehtävien hoitamisen yhteydessä tarvittaviin tietoihin. Tiedonsaantioikeus olisi sidottu tietojen välttämättömyyteen näiden tehtävien suorittamiseksi. Lisäksi laissa esitetään säädettävän elinkeinonharjoittajien ja elinkeinoelämän järjestöjen velvollisuudesta luovuttaa Huoltovarmuuskeskukselle salassapitosäännösten estämättä tiettyjen Huoltovarmuuskeskuksen lakisääteisten tehtävien suorittamiseksi välttämättömät tiedot. Talousvaliokunta pitää ehdotettua sääntelyä tarpeellisena ja perusteltuna, mutta esittää siihen jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa selvitettyjä muutoksia, jotka liittyvät ehdotettuihin poikkeuksiin ja sääntelyn suhteeseen viranomaisen toiminnan julkisuudesta annettuun lakiin.
Talousvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu esille arvio siitä, että laissa tulisi nyt ehdotettua selkeämmin säätää huoltovarmuusneuvoston tiedonsaantioikeudesta. Toisaalta on esitetty, että huoltovarmuuskriittisillä yrityksillä myös poolien ja sektorien ulkopuolella tulisi olla vastaava tiedonsaantioikeus. Kuulemisessa on ehdotettu myös, että huoltovarmuuslaissa tulisi säätää elinkeinonharjoittajien ja elinkeinoelämän järjestöjen tietojenantovelvollisuudesta myös sektoreille ja pooleille niiden itsenäisesti tietoja pyytäessä tai että vähintäänkin säätää, että Huoltovarmuuskeskuksen pyytämät tiedot tulee samanaikaisesti antaa myös sektoreille ja pooleille.
Talousvaliokunta katsoo saamansa selvityksen perusteella, että ehdotettu sääntely turvaisi riittävällä tavalla tilannekuvan jakamisen ja huoltovarmuusorganisaation toimijoiden välttämättömän tiedonsaannin. Salassa pidettävän tilannekuvan luovuttamista suoraan huoltovarmuuskriittisille yrityksille ei ole pidetty mahdollisena sen vuoksi, että kyseessä olisi varsin laaja, usean sadan toimijan joukko, eikä tiedon käsittelyyn ja säilyttämiseen liittyvien velvoitteiden noudattamista tällöin pystyttäisi tehokkaasti valvomaan. Valiokunnan saaman selvityksen perusteella myös poolien ja sektorien tiedonsaantioikeuksista säätäminen nyt ehdotettua laajemmin voisi olla sääntelyn tarkkarajaisuusvaatimusten vuoksi vaikeaa.
Talousvaliokunta korostaa, että tiedonkulun turvaaminen keskeisiltä osin vapaaehtoisuuteen perustuvassa huoltovarmuusjärjestelmässä on järjestelmän toimivuuden keskeinen edellytys. Samalla tietoa luovuttavien yritysten tulee voida luottaa siihen, että tietoa käsitellään asian- ja lainmukaisella tavalla koko huoltovarmuusjärjestelmässä. Talousvaliokunta pitää tärkeänä seurata ja arvioida tiedonkulun ja sitä koskevan sääntelyn toimivuutta ja vaikutuksia sekä varmistaa, ettei sääntely tosiasiassa heikennä yritysten edellytyksiä ja motivaatiota osallistua huoltovarmuustoimintaan.
Huoltovarmuuslainsäädännön suhde muuhun sääntelyyn
Kansallinen huoltovarmuustoiminta ja -sääntely on rinnakkaista ja täydentävää suhteessa useisiin kriittisen infrastruktuurin häiriönsietokykyä edistäviin EU-säädöksiin. Talousvaliokunta korostaa hallintovaliokunnan lausunnossaan (HaVL 24/2025 vp) esille tuomaa yhteyttä huoltovarmuuslainsäädännön ja muun häiriönsietokykyä ja kriittisen infrastruktuurin suojaamista koskevan lainsäädännön välillä. Eduskunta on toukokuussa 2025 hyväksynyt lain yhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin suojaamisesta ja häiriönsietokyvyn parantamisesta (HaVM 11/2025 vp), jolla on pantu täytäntöön ns. CER-direktiiviEuroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2022/2557 kriittisten toimijoiden häiriönsietokyvystä ja direktiivin 2008/114/EY kumoamisesta (Critical Entities Resilience Directive). Mainitulla yleislailla on täydennetty sektorikohtaista sääntelyä ja tarkoituksena on ollut, että sen mukaiset toimenpiteet, huoltovarmuustoiminta ja valmiuslain mukainen varautuminen täydentävät toisiaan.
Talousvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa on esitetty, että nyt tarkasteltavan sääntelyn yhteydessä tulisi määrittää Huoltovarmuuskeskus CER-direktiivin tarkoittamaksi kansalliseksi yhteyspisteeksi. Talousvaliokunta on jo aiemmin CER-direktiivin täytäntöönpanon yhteydessä antamassaan lausunnossa (TaVL 5/2025 vp — HE 205/2024 vp) pitänyt tärkeänä, että CER-direktiivin täytäntöönpanoa koskevan sääntelyn, NIS 2 -direktiiviin ja DORA-direktiiviin perustuva kansallinen sääntely, valmisteilla oleva huoltovarmuuslainsäädännön kokonaisuudistus sekä kriittisiä toimijoita koskeva sektorikohtainen sääntely muodostavat yhdessä toimivan ja johdonmukaisen kokonaisuuden. Samalla on keskeistä, että Huoltovarmuuskeskuksen ja muiden toimivaltaisten viranomaisten, erityisesti sisäministeriön ja Finanssivalvonnan, toimivallanjako ja tehtävät ovat selkeästi ja täsmällisesti määritettyjä.
Talousvaliokunta on lisäksi samassa yhteydessä kiinnittänyt huomiota siihen, että CER-direktiivin sääntelystä poiketen ehdotuksessa ei nimetty yhtä keskitettyä yhteyspistettä, vaan direktiivin edellyttämiä yhteyspisteen tehtäviä ehdotetaan jaettavaksi usealle taholle. Lisäksi joitain direktiivin mukaisia yhteyspisteen tehtäviä ei osoitettu millekään toimijalle. Talousvaliokunta piti tätä ongelmallisena direktiivin huolellisen täytäntöönpanon näkökulmasta. Asia on ollut kriittisen huomion kohteena myös nyt käsiteltävän hallituksen esityksen valiokuntakäsittelyn yhteydessä: Talousvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu esille, että huoltovarmuuskeskukselle tulisi antaa kansallisen CER-yhteyspisteen asema.
Talousvaliokunnan saaman selvityksen perusteella nyt käsiteltävän sääntelyn valmistelun yhteydessä on katsottu, että CER-direktiivin sisältämien toimenpiteiden ja tehtävien kansallisesta hoitamisesta on jo erikseen säädetty CER-toimeenpanolaissa (laki yhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin suojaamisesta ja häiriönsietokyvyn parantamisesta (310/2025)). Hallituksen esityksen perusteluissa on mainittu Huoltovarmuuskeskuksen tehtävät voimassa olevan CER-toimeenpanolakiin liittyen, eli Huoltovarmuuskeskuksen rooli on tältä kannalta katsottu ratkaistuksi voimassa olevassa lainsäädännössä, eikä hallituksen esityksessä ole esitetty niitä enää muutettavaksi. Tehtävien muuttaminen edellyttäisi CER-toimeenpanolain muuttamista. CER-toimeenpanolain 8 § asettaa Huoltovarmuuskeskukselle tehtävän yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa edistää erinäisiä kriittisten toimijoiden häiriönsietokykyyn liittyviä kokonaisuuksia. Pykälä koskee tietojenvaihtoa, käytäntöjen määrittämistä sekä kriittisten toimijoiden tukemista. Lisäksi lain 13 §:n mukaan Huoltovarmuuskeskuksen on annettava lausunto kriittisen toimijan määrittämistä koskevassa asiassa.
Talousvaliokunta katsoo kuitenkin, että nyt ehdotettu sääntely jättää Huoltovarmuuskeskuksen aseman CER-prosessissa edelleen varsin avoimeksi. Erityisesti huoltovarmuustoiminnan poikkihallinnollinen luonne ja kokonaisturvallisuusajattelun toteuttaminen puoltaisi myös tältä osin toimivaltuuksien ja vastuiden läpinäkyvämpää, selkeämpää ja tarkkarajaisempaa määrittelyä. Talousvaliokunta pitää tärkeänä seurata viranomaisten tiedonkulun toimivuutta, yhteistyön ja tehtävienjaon toimivuutta sekä arvioida jatkossa asiaan liittyviä mahdollisia muutostarpeita.
Rahoitus
Uudistuksella pyritään turvaamaan huoltovarmuuden rahoituksen riittävyys sekä kehittämään huoltovarmuustoimien priorisointia ja rahoituksen avoimuutta ja läpinäkyvyyttä.
Huoltovarmuuslaissa säädetään huoltovarmuusmaksusta, jota kannetaan valmisteverotuksen yhteydessä sähköstä ja energiatuotteista osana niiden kokonaisverotasoa. Nimestään huolimatta huoltovarmuusmaksu on vero. Huoltovarmuusmaksun tulot eivät kerry valtion budjettiin, vaan ne tuloutetaan suoraan talousarvion ulkopuoliseen huoltovarmuusrahastoon. Talousvaliokunta korostaa, että huoltovarmuusrahaston kantokyvyn parantaminen on erittäin tärkeää muuttuneessa turvallisuusympäristössä, jossa on varauduttava myös pitkäkestoisiin kriiseihin (ks. myös PuVL 13/2025 vp). Huoltovarmuusrahastosta katetut toimenpiteet muodostavat keskeisen osan suomalaisen kokonaisturvallisuusmallin operatiivisesta toiminnasta. Sen vastuullinen ja turvallisuustilanteen edellyttämien prioriteettien mukainen hyödyntäminen on kriittistä kokonaismaanpuolustuksen toteuttamiseksi.
Huoltovarmuusrahaston kerryttämiseen tarkoitetun huoltovarmuusmaksun tuotto on laskenut tasaisesti. Samanaikaisesti materiaalisen varautumisen kustannukset ovat nousseet. Näköpiirissä on lisäksi merkittäviä näihin tuloihin kohdistuvia epävarmuuksia. Huoltovarmuuden turvaaminen edellyttää siihen kohdentuvan rahoituksen järjestämistä kestävällä tavalla.
Huoltovarmuuskeskuksen ja huoltovarmuustoimenpiteiden rahoitusmallia uudistettaisiin siten, että viraston rahoitus tulisi valtion talousarviosta, ja huoltovarmuustoimenpiteet rahoitettaisiin huoltovarmuusrahastosta, jonne tuloutettaisiin edelleen huoltovarmuusmaksu. Muutosten tavoitteena on varmistaa Huoltovarmuuskeskuksen ja huoltovarmuusrahaston riittävä rahoituksen taso. Ehdotettu rahoitusmalli vähentää huoltovarmuuden rahoitustason epävarmuuksia, kun riippuvuus osinkotuloista poistuu.
Talousvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa rahoitusmallin uudistamista on pidetty tärkeänä. Lakiehdotuksen on katsottu puuttuvan moniin nykyisen huoltovarmuuden rahoitusjärjestelmän heikkouksiin. Saamansa selvityksen perusteella valiokunta katsoo, että ehdotettu sääntely mahdollistaa pitkäjänteisen ja riittävän huoltovarmuuden turvaamisen korjaamalla Huoltovarmuuskeskuksen rahoitusta niin, että se voi suunnitella ja toteuttaa tehtäväänsä ilman jatkuvia alijäämäisiä budjetteja. Toisaalta valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että Huoltovarmuuskeskuksen riippuvuus valtion kulloisestakin taloustilanteesta voi tuoda haasteita pitkäjänteiselle huoltovarmuuden kehittämiselle.
Talousvaliokunta kiinnittää samalla huomiota erityisesti Valtiontalouden tarkastusviraston lausunnossaan esittämään arvioon siitä, että huoltovarmuusmaksun muutoskestävyyttä olisi perusteltua vahvistaa. Muutoskestävyydellä tarkoitetaan reaalisen rahoitustason ennustettavuutta pidemmän ajan kehityksessä. Rahoitustasoon vaikuttavat inflaatio ja yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset. Jos huoltovarmuuden rahoitus tukeutuu voimakkaasti vain yhteen lähteeseen, siinä tapahtuvat muutokset voivat heijastua tuottoihin arvaamattomasti. Sen vuoksi huoltovarmuusmaksua olisi perusteltua kerryttää tasaisesti useista eri lähteistä. Valiokunnan saaman selvityksen perusteella lakiesitystä valmisteltaessa ei ole kuitenkaan selvitetty, mistä eri lähteistä huoltovarmuusmaksua voitaisiin kerätä kestävästi. Myöskään inflaation vaikutusta ennustettavuuteen ei ole lakiesityksessä huomioitu. Talousvaliokunta kiinnittää huomiota myös siihen, että jatkossa erityisesti siirtymä fossiilisista puhtaisiin energialähteisiin edellyttää rahoituspohjan arviointia ja mahdollista laajentamista energiasektorin ulkopuolelle.
Huoltovarmuuden rahoitusjärjestelmän kestävyys mahdollistaa huoltovarmuuden pitkäjänteisen kehittämisen ja turvaamisen. Toimenpiteiden suunnittelu ja koordinaatio edellyttää ennustettavaa rahoitustasoa. Tämän varmistamiseksi rahoitusjärjestelmän tulee olla muutoskestävä, niin että yhteiskunnallinen kehitys, kuten inflaatio tai muutokset teknologiassa ja kulutustottumuksissa, eivät vaaranna rahoitustasoa.
Koska huoltovarmuuden ylläpidon riskien realisoituminen heijastuu yhteiskunnallisiin suorituskyvykkyyksiin, riskien hallinnan on oltava jatkuvaa ja systemaattista. Huoltovarmuusrahaston riittävän likviditeetin varmistaminen taas turvaa tarvittaessa toimenpiteiden reaaliaikaisen toteutuksen. Talousvaliokunta pitää tärkeänä seurata ja arvioida jatkossa systemaattisesti huoltovarmuuden rahoituspohjan kehitystä ja huoltovarmuusmaksun muutoskestävyyttä.
Kokoavia huomioita
Talousvaliokunta pitää huoltovarmuuslainsäädännön kokonaisuudistusta perusteltuna ja tärkeänä. Viime vuosina muuttunut toiminta- ja turvallisuusympäristö korostaa huoltovarmuuslainsäädännön ajantasaisuuden tarvetta. Olennaista on, onnistuuko nyt luotava malli säilyttämään suomalaisen varautumisen keskeisen vahvuuden, julkisen ja yksityisen sektorin toimivan yhteistyön, ja vahvistamaan sitä. Ehdotetut muutokset pyrkivät säilyttämään tämän ytimen ja selkeyttävät Huoltovarmuuskeskuksen tehtävien määrittelyä ja toimivaltuuksia lain tasolla ja vastaavat osaltaan kansainvälisen sääntely- ja toimintaympäristön vaatimuksiin. Samalla jää kuitenkin osin avoimeksi, kuinka hyvin tasapaino lisääntyvän viranomaiskeskeisyyden ja elinkeinoelämävetoisen varautumisyhteistyön välillä toteutuu. Talousvaliokunta pitää sen vuoksi tärkeänä, että lainsäädännön vaikutuksia ja toimivuutta erityisesti tästä näkökulmasta seurataan ja arvioidaan sekä tarvittaessa toteutetaan tätä yhteistyötä edelleen vahvistavia muutoksia.