Hallituksen esityksessä esitetään muutettaviksi tavaramerkkilain 1 luku kokonaisuudessaan, yksittäisten pykälien muutoksia lain 2, 3, 9 ja 10 lukuihin sekä rikoslain yksi pykälä (Rikoslaki 39/1889, 49 luvun 2 §). Talousvaliokunta pitää ehdotettuja muutoksia perusteltuina, mutta ehdottaa lisäksi hallituksen esitykseen sisältymättömän, teknisluontoisen muutoksen tekemistä tavaramerkkilain 57 §:ään.  

Voimassa olevaan tavaramerkkilakiin (7/1964) on voimassaolonsa aikana tehty lukuisia osittaisuudistuksia, lähinnä seurauksena Suomen liittymisestä kansainvälisiin sopimuksiin, mikä on johtanut lain vaikeaselkoisuuteen ja sisäisiin epäjohdonmukaisuuksiin muun muassa laissa käytettyjen termien suhteen. Lisäksi lain on katsottu eräiltä osin olevan ristiriidassa tavaramerkkidirektiivin (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä, 2008/95/EY) sekä Euroopan unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön kanssa. Käsillä olevassa hallituksen esityksessä ehdotetut muutokset merkitsevät pääasiallisesti terminologiaan kohdistuvaa osittaisuudistusta. 1 luvun säännökset korvattaisiin uusilla pykälillä, jotka vastaisivat johdonmukaisemmin voimassa olevaa tavaramerkkidirektiiviä sekä Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä. On ilmeistä, että laki tulee uudistaa kokonaisuudessaan, mutta tämän on katsottu olevan tarkoituksenmukaisinta samalla, kun kansallinen lainsäädäntömme sopeutetaan uuden tavaramerkkidirektiivin (EU 2015/2436) mukaiseksi.  

Talousvaliokunnan saaman selvityksen mukaan kokonaisuudistuksen valmistelu on jo käynnistetty, mutta nyt käsillä olevan hallituksen esityksen sisältämät muutosehdotukset on toimialan kannalta tarpeellista saattaa voimaan mahdollisimman pikaisesti, jo ennen kokonaisuudistusta. Samoin perustein talousvaliokunta puoltaa hallituksen esityksen rajausta keskittyä tämän hallituksen esityksen puitteissa ajanmukaistamaan tavaramerkkilain 1 luku jättäen kokonaisuudistuksessa käsiteltäviksi eräitä sinänsä merkittäviä, ajanmukaistamispaineen alla olevia lainkohtia, kuten esimerkiksi relatiivisten esteiden tutkinta (14 §), yleisesti laissa käytetyt määritelmät sekä viittaukset yhteisön tavaramerkkiin. 

Tavaramerkkidirektiivin mukaan erottamiskyvyttömiä merkkejä ovat myös "yksinomaan sellaisista merkeistä tai merkinnöistä muodostuvat tavaramerkit, jotka ovat tulleet yleisessä kielenkäytössä tai hyvän kauppatavan mukaan tavanomaisiksi". Tuomioistuinkäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että tavaramerkin erottamiskykyä arvioitaessa tulee ottaa huomioon muun muassa tavaroiden markkinaosuus, tavaramerkin käytön intensiivisyys, maantieteellinen laajuus ja kesto sekä se, missä laajuudessa tavaramerkki tunnistetaan relevantissa kohderyhmässä.  

Voimassa olevan, erottamiskykyä käsittelevän 13 §:n sanamuodosta "arvosteltaessa merkin erottamiskykyä on kiinnitettävä huomiota kaikkiin asianhaaroihin ja erityisesti siihen, kuinka kauan ja miten laajalti merkkiä on käytetty" ei nykyisellään käy yksiselitteisesti ilmi, että käytön avulla merkki saavuttaa erottamiskyvyn, vaan ainoastaan, että merkin käytön pitkäaikaisuuteen ja laajuuteen on kiinnitettävä erityisesti huomiota. Hallituksen esityksessä ehdotettu uusi 3 § vastaa suurelta osin voimassa olevaa 13 §:ää, mutta siihen on lisätty erottamiskyvyn määritelmä, joka tekee säännöksestä helpommin sovellettavan.  

Talousvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu esille, että 3 §:ssä voitaisiin huomioida myös tavaramerkkidirektiivin 3(3) artikla tekemällä vastaava lisäys 3 §:n loppuun. Artiklan mukaan "tavaramerkiltä ei saa evätä rekisteröintiä…, jos tavaramerkki on ennen rekisteröintihakemuksen tekopäivää käytössä tullut erottuvaksi." Talousvaliokunta toteaa, että lakiehdotuksen 13 §:n 2 momentti sisältää direktiivin 3(3) artiklan mukaisen säännöksen. Valiokunta pitää hallituksen esityksen mukaista säännöksen sijoittamista lain 2 lukuun perusteltuna, koska katsoo sen olevan ennen kaikkea rekisteröintimenettelyä eikä erottamiskyvyn määrittelyä koskeva normi. 

Esityksen mukaisen, uuden 5 §:n mukaan lain tarkoittamaa yksinoikeutta ei voi saada merkkiin, joka muodostuu yksinomaan tavaran luonteenomaisesta muodosta, teknisen tuloksen saavuttamiseksi välttämättömästä tavaran muodosta tai tavaran arvoon olennaisesti vaikuttavasta muodosta. Hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan, että 5 §:n mukaiseen merkkiin ei voi saada yksinoikeutta edes vakiinnuttamalla. Direktiivissä ei ole nimenomaista säännöstä tästä vakiinnuttamalla saavutettavan suojan poikkeuksesta. Hallituksen esityksen yksityiskohtaisten perustelujen mukainen tulkintaohje perustuukin EU-tuomioistuimen tavaramerkkidirektiivin 3 artiklan 1 kohdan e alakohtaa koskevaan vakiintuneeseen tulkintakäytäntöön.  

Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi säännös (uusi 7 §) yksinoikeuden rajoituksista, mikä vastaa tavaramerkkidirektiivin 6 artiklaa. Lisäys on tervetullut, koska voimassa oleva tavaramerkkilaki ei sisällä kyseisen artiklan tarkoittamaa rajoitussäännöstä.  

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu esille tarve, viimeaikaisen kansallisen oikeuskäytännön valossa, muuttaa rikoslain 49 luvun 2 §:ää. Säännöksessä määrätään rangaistavaksi teko, joka muun muassa tavaramerkkilain vastaisesti loukkaa kyseisen lain nojalla suojattavia yksinoikeuksia.  

EU-tavaramerkki on puolestaan eurooppalainen ylikansallinen tavaramerkkien suojajärjestelmä, jossa yksinoikeus on voimassa yhtenäisin oikeusvaikutuksin koko EU:n alueella ja josta säädetään asetuksella (Neuvoston asetus (EY) N:o 207/2009, muutettu Euroopan neuvoston ja parlamentin asetuksella (EU) 2015/2424). Kansallisessa tavaramerkkilaissamme ei ole säännöksiä EU-tavaramerkin suojan piiristä tai sen tuottamista oikeuksista. Suomi on kuitenkin sitoutunut TRIPS-sopimuksella säätämään yhteisötavaramerkin loukkauksen rangaistavaksi. Sopimuksen 61 artikla edellyttää, että sopimusvaltiot kriminalisoivat ainakin tahallisen tavaramerkkiloukkauksen. TRIPS-sopimus ei tee eroa kansallisen teollisoikeuden ja yhteisöoikeudellisen teollisoikeuden välille. Rikoslain soveltajien kannalta on epäselvää, kattaako säännös ainoastaan Suomen kansallisen tavaramerkkilain nojalla suojatun tavaramerkkioikeuden vai myös EU-tavaramerkkioikeuden loukkauksen. Oikeuskäytännössä on tämän johdosta ilmennyt epäselvyyttä, voiko tuomioistuin rangaista rikoslain 49 luvun 2 §:n nojalla myös yhteisötavaramerkin loukkaamisesta. Oikeudellinen epävarmuus voi johtaa oikeudenhaltijoiden kannalta epätyydyttävään tilanteeseen esimerkiksi lyhyiden määräaikojen vuoksi rikosprosesseina ajettavien tuoteväärennöstapausten yhteydessä.  

Talousvaliokunta yhtyy asiantuntijakuulemisessa esiin tuotuun näkemykseen säännöksen muutostarpeesta. Rikoslain muuttaminen edellyttäisi hallituksen esityksiltä edellytettävällä kattavuudella tehtyä selvitystä muutosten perusteista, joilla selvennettäisiin lainkohtaa soveltaville tuomioistuimille, mitä säännöksellä ja sen eri termeillä ja käsitteillä tarkoitetaan. Talousvaliokunnan saaman asiantuntijaselvityksen mukaan toimialan kannalta on kuitenkin tärkeämpää saada tavaramerkkilakiin ehdotetut muutokset voimaan pikaisesti. Edellä kuvatuilla perusteilla valiokunta pitää parempana muuttaa rikoslain puheena olevaa säännöstä osana tavaramerkkilain kokonaisuudistusta kuin kytkeä se käsillä olevan hallituksen esityksen käsittelyyn.