Kiinteistövero itsessään on hyvä verotuksen keino, ja koska Suomessa verotetaan omistamista EU:n keskiarvoa huomattavasti vähemmän, mutta työtä ja yrittämistä verotetaan kireämmin, myös oikeudenmukainen. Nykymuodossaan kiinteistöverossa on kuitenkin vakavia puutteita. 

Lisäksi kiinteistövero sopii erittäin huonosti pelkästään valtiontaloudellisiin tavoitteisiin, fiskaalisen tuoton lisäämiseen. Kiinteistöveron yhteiskunnalliset vaikutukset ovat laajat. Se vaikuttaa asumisen hintaan, asuntorakentamiseen, aluekehitykseen, työpaikkojen sijoittumiseen, työvoiman liikkuvuuteen ja työllisyyden kautta koko kansantalouteen. Sillä on huomattavia tulonjakovaikutuksia. Kiinteistöveron korottaminen edellyttää muita, mahdollisia negatiivisia ulkoisvaikutuksia korjaavia toimia.  

Kiinteistöveron korotuksen mitoitus ja ajoitus ovat äärimmäisen tärkeitä. Kiinteistövero siirtyy asumisen kustannuksiin, jotka jo nyt ovat monissa kasvukeskuksissa kestämättömät. Tämä lisää veron regressiivisyyttä. 

Nykyjärjestelmässä kiinteistöveron arvo on suhteellisesti ankarampi pienituloisilla kuin suurituloisilla. Lisäksi veronkorotus siirtyy vuokriin, jolloin maksajiksi joutuvat vuokralla asujat, joiden enemmistöltä asumiskulut vievät jo nyt liian suuren osan käytettävissä olevista tuloista.  

Hallitus nostaa jo toistamiseen kiinteistöveron alarajaa. Lisäverotuksella tavoitellaan tuoton kaksinkertaistamista, mikä on näin lyhyessä ajassa kohtuuton rasitus. 

Lisäkorotuksesta 60 % suuntautuu Helsinkiin ja Espooseen, mikä lisää entisestään metropolialueen kohtuuttomia asumiskustannuksia ja vaikeuttaa entisestään työn perässä muuttamista pääkaupunkiseudulle. 

Samalla, kun hallituksen esitys heikentäisi asuntopolitiikkaa kasvukeskuksissa, siihen sisältyy pakottavia toimia asuntorakentamisen lisäämiseksi. Rakentamattoman rakennusmaan lisäverotus on asuntopoliittisesti perusteltu kannustin, mutta sitä ei kohdisteta oikeudenmukaisesti ja tarkoituksenmukaisesti, kun pakkonosto rajoittuu pääkaupunkiseutuun ja jopa maaseutumaisiin kehyskuntiin. Korotus pitää suunnata vain yhteisöihin ja rakennustoimintaa harjoittaviin yrityksiin, ei luonnollisiin henkilöihin.  

Kiinteistöveron lisäkorotus korostaa entisestään nykyisen veropohjan ja arvostustasojen puutteita ja vääristää verotusta. Valtiovarainministeriössä on valmisteilla kiinteistöverotuksen koko-naisuudistus, jota ennen ei ole syytä puhtaasti fiskaaliseen ja epäoikeudenmukaiseen korotukseen. 

Hallituksen esityksessä lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että yleisen kiinteistöveroprosentin ala-rajaa korotetaan 0,86 prosentista 0,93 prosenttiin (yläraja 1,80) ja vakituisten asuinrakennusten vero-prosentin alarajaa 0,39 prosentista 0,41 prosenttiin (yläraja 1,55). Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentin vaihteluväli nousisi 1,00—4,00 prosentista 2,00—6,00 prosenttiin ja eräiden pääkaupunkiseudun kuntien rakentamattomalle rakennuspaikalle määräämän veroprosentin olisi oltava vähintään 3,00 prosenttiyksikköä niiden soveltamaa yleistä kiinteistöveroprosenttia korkeampi. Hallituksen esityksen myötä 125 kunnan on nostettava yhtä tai useampaa kiinteistöveroprosenttia. Helsingin ja Espoon osuus nyt esitettyjen korotusten tuotosta olisi noin 60 prosenttia. Hallitusohjelman tavoitteena on kasvattaa kuntien kiinteistöverotuloja 100 miljoonalla eurolla hallituskauden aikana. Vuoden 2017 talousarvion mukaisten korotusten arvioidaan yhdessä aiemmin hyväksyttyjen muutosten kanssa nostavan verotuloja 50 miljoonalla vuonna 2017. Kiinteistöverolla on kuntien rahoituksen lähteenä useita etuja. Vero kohdistuu omistukseen ja sen tuotto on vakaa, toisin kuin esimerkiksi suhdannevaihteluille alttiin yhteisöveron tuotto. Veropohja kehittyy tasaisesti, ja kertyvän veron määrä on helposti ja varsin tarkoin ennakoitavissa kunnan alueella sijaitsevien kiinteistöjen ja kunnan määräämien veroprosenttien perusteella. Veropohja on liikkumaton. Veromuoto täydentää muuta verojärjestelmää ja keventää osaltaan muuhun verotukseen, erityisesti tuloverotukseen, sekä kunnallisiin maksuihin kohdistuvia korotuspaineita. Kiinteistöihin kohdistuva vero myös edistää maan ja rakennuskannan tehokasta käyttöä ja edesauttaa kustannustehokkaiden yhdyskuntarakenteiden muodostumista vähentäen kunnallistekniikan ja palvelutarjonnan kustannuksia. Suomessa kiinteistöveroaste on yhä kansainvälisesti verrattain alhainen. Nykyisellään kiinteistöveron suurimmat ongelmat liittyvät sen epäoikeudenmukaiseen kohdentumiseen sekä veropohjan vuotamiseen. Monelle pienituloiselle kiinteistövero on huomattava kuluerä. Kiinteistövero ei nouse tulojen kasvaessa, ja se on suhteessa suurempi edullisissa kuin kalliissa asumuksissa. Verotusarvo ei usein vastaa lähimainkaan markkina-arvoa. Selvitysten mukaan kalliiden asuntojen alueilla verotusarvot ovat järjestelmällisesti alakanttiin. Huomattava määrä verotuloja jää saamatta, koska omistuksia, käytettyjä rakennusoikeuksia ja niiden arvoa ei ole usein rekisteröity asianmukaisesti. Sekä arvostamisperusteiden vääristymään että viranomaisrekisterien ja veronkannon puutteisiin on määrä puuttua arvostamisjärjestelmän uudistamisen yhteydessä vuosina 2018—2019. 

Emme tässä yhteydessä esitä muutoksia hallituksen esitykseen. Olemme kuitenkin huolissamme tämän ja hallituksen muiden esitysten yhteisvaikutuksista asumisen hintaan, verotuksen kohdentumiseen sekä kansalaisten yhdenmukaiseen kohteluun. 

Hallitus esittää kiinteistöveron ylä- ja alarajojen nostamista. Yleisen kiinteistöveron vaihtelu olisi esityksen mukaan 0,93—1,80 prosenttia. Jo aikaisemmin hallitus on nostanut rajoja vuodelle 2017 niin, että vaihteluväli on 0,86—1,80. Vastaavat rajat vuonna 2016 on 0,80—1,55 prosenttia. 

Vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveron vaihteluväliksi esitetään 0,41—0,90 prosenttia, kun aikaisemmin hallitus on jo nostanut vuoden 2017 rajoja 0,39—0,90 prosenttiin. Vuoden 2016 rajat ovat alemmat. Suurin muutos esityksessä on rakentamattoman rakennuksen kiinteistöveroprosentti, joka nousee 1,00—4,00 prosentista 2,00—6,00 prosenttiin.  

Nyt hallitus pakottaa 14 pääkaupunkiseudun kuntaa tuplaamaan rakentamattoman rakennuksen kiinteistöveroprosentin alarajan. Vuonna 2016 kyseessä olevien kuntien rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveron oli oltava vähintään 1,5 prosenttia suurempi kuin yleisen kiinteistöveron. Hallituksen esitys haluaa nostaa rajan 3 prosenttiyksikköön. 

Käytännössä hallituksen esitys merkitsee kiinteistöveron pakkonostoa 125 kunnassa. Esitys heikentää merkittävästi kuntien itsemääräämisoikeutta sekä heikentää kuntalaisten mahdollisuutta demokraattiseen vaikuttamiseen. Suurin muutos on Helsingissä ja Espoossa, jossa esitettyjen korotusten tuotoista on 60 prosenttia. Kiinteistöveron tulisi myös jatkossa olla kunnallinen vero, jossa kunnat saavat itse määritellä veron tason omien paikallisten tarpeiden mukaisesti. On väärin, että valtio pakottaa kuntia nostamaan verotasoa, kuntien tahdon ja tarpeen vastaisesti.