Viimeksi julkaistu 9.11.2022 11.36

Pöytäkirjan asiakohta PTK 11/2021 vp Täysistunto Torstai 18.2.2021 klo 15.59—20.24

2.6. Suullinen kysymys luovien alojen pienten toimijoiden tilanteen parantamisesta koronatilanteessa (Pia Lohikoski vas)

Suullinen kysymysSKT 21/2021 vp
Suullinen kyselytunti
Toinen varapuhemies Juho Eerola
:

Edustaja Lohikoski. 

Keskustelu
16.45 
Pia Lohikoski vas :

Kiitos, arvoisa puhemies! Kulttuuri- ja tapahtuma-ala on kohdannut valtavan kriisin tässä koronan myötä, ja kyseessä eivät ole vain tunnetut nimet ja julkkikset, vaan taustalta löytyy valtava määrä roudareita, ääni- ja valoteknikkoja, ohjaajia, puvustajia ja niin edelleen, jotka ovat menettäneet työnsä. Valtava määrä ihmisiä on pulassa. Emme tiedä edelleenkään, kauanko tilanne jatkuu. Epävarmuus tekee tilanteesta heille erityisen raastavan, ja alalle on kohdennettu tukea jo useissa lisätalousarvioissa, ja on tehty muita päätöksiä muun muassa yrittäjän aseman parantamiseksi. Silti moni pieni tapahtuma- ja kulttuurialan toimija ja freelancer on jäänyt väliinputoajaksi. 

Kysyisin: Miten hallitus aikoo parantaa luovien alojen pienten toimijoiden tilannetta koronakriisistä selviämiseksi? Saadaanko heidät vihdoin seuraavan kustannustuen piiriin? 

Ja vielä lopuksi kiitos, että hallituksella kerrottiin olevan suunnitelmia, että tapahtumat saataisiin turvallisesti auki heti, kun se on mahdollista. Tämä on erittäin tärkeää. 

Toinen varapuhemies Juho Eerola
:

Ja ministeri Saarikko. 

16.46 
Tiede- ja kulttuuriministeri  Annika Saarikko 
(vastauspuheenvuoro)
:

Arvoisa puhemies! Monipuolisessa kysymyksessä tuli esiin ensinnäkin tämä tapahtuma- ja kulttuurialan pitkä arvoketju. Se ei ole vain se tunnettu tai vähemmän tunnettu artisti lavalla, vaan kaikki aina lipunmyynnistä asti roudareihin ja siihen, että tilaisuus voidaan järjestää. Tästä on koko tapahtuma-alalla kysymys, ja minusta on oikein, että puhutaan koko tämän alan hädästä. 

Mitä tulee yksittäisten taiteilijoiden tukeen, niin kuten ministeri Lintilä kertoi, työ- ja elinkeinoministeriön myöntämää kustannustukea rukataan paremmaksi nyt nimenomaan kulttuuri- ja tapahtuma-alan yrityspohjaiseen toimintaan. Mutta yksittäisten taiteilijoiden näkökulmasta on aika varmasti ahdistava tilanne ja vaikea kuvitella esiintyvää taiteilijaa, jolla ei ole ollut vuoteen yhtään keikkaa, ei yhtään tilaisuutta hyödyntää ammattitaitoaan, yhtään tilaisuutta kohdata yleisöä eikä yhtään toimeentuloa. Näitä ihmisiä on yritetty auttaa ja autettukin tähän mennessä tehdyillä tukipaketeilla, ja nyt tämä viimeinen, kolmas, valmistelussa oleva, jonka hallitus toivottavasti lähipäivinä käsittelee, [Puhemies koputtaa] tuo tuen nimenomaan näille taiteilijoille.