Arvoisa herra puhemies! Tämä on eittämättä hyvä laki, tätä olemme myös sosialidemokraatteina kiirehtineet, ja tämän edeltäjä oli myös hyvä eli Espanjan kanssa tehty sopimus, ja työtä vielä riittää kaiken kaikkiaan.
Edellisen hallituksen aikana käynnistettiin nämä ja silloin käynnistettiin myös monia merkittäviä toimia kaiken kaikkiaan esimerkiksi veronkierron estämiseksi, veroparatiisien suitsimiseksi ja harmaan talouden torjumiseksi. On mielestäni hyvin tärkeää nähdä, että tätä linjaa täytyy jatkaa. Meillä on ollut pieniä karikkoja, puhemies, siinä, että hallitus on välillä esimerkiksi tähän aihepiiriin kuuluvia harmaan talouden määrärahoja meinannut leikata ja vähän niitä palautellut, ei tosin täysimääräisesti.
Mutta kaiken kaikkiaan mielestäni tämä kokonaisuus liittyen kaikenlaiseen, sanotaanko, aggressiivisen verosuunnittelun mahdollisuuksien kitkemiseen, puhumattakaan sitten ihan puhtaasta veronkierrosta, veroparatiiseista ja näistä asioista, on sinänsä hyvin tarpeellinen. Siinä suhteessa tietenkin tämäkin esitys, mistä nyt puhutaan, on hyvin tärkeä, koska koettiin kovin epäoikeudenmukaisena, että oli tämänkaltaisia tilanteita olemassa, ja tämä on nyt saatu sitten Portugalin osalta tähän malliin, ja se on tietenkin vain ja ainoastaan hyvä ja toivottava asia.
Mutta kuten sanottu, puhemies, tältä pohjalta eteenpäin täytyy mennä, jatkaa tätä työtä sinnikkäästi. Paljon on vireillä näitä asioita maailmalla, ja minä toivoisin, että Suomen hallitus ottaisi hyvin aktiivisen roolin kaiken kaikkiaan näissä. Meillä on valtavia, isoja hankkeita vireillä tähän aihealueeseen ja problematiikkaan liittyen, ja siinä suhteessa aiomme kyllä myös sosialidemokraatteina hyvin vahvasti edistää sitä ja antaa tukea niille esityksille, joilla näitä asioita saadaan eteenpäin, mutta vaatia myös tietynlaista kunnianhimoa ja eteenpäin katsomista määrätietoisella ja kovalla, nopea- ja ripeätahtisella menolla.