Arvoisa puhemies! Tämän hallituksen esityksen tavoitteena on säilöönoton vähentäminen, ja se on minusta perusteltua, sillä säilöönotto on perusoikeuksia voimakkaasti rajoittava toimenpide. Hallituksen esittämien lakimuutosten seurauksena turvapaikanhakijoilta vietäisiin kuitenkin heille kuuluvia perusoikeuksia, vastaanottokeskuksien työmäärää lisättäisiin ja turvapaikanhakijoista aiheutuvat asumiskulut kasvaisivat.
Kuten Pakolaisneuvonta lausunnossaan tuo ilmi, esitys ei myöskään täytä perus‑ ja ihmisoikeuksien rajoittamisen edellytyksinä olevia täsmällisyyttä, tarkkuutta eikä ennakoitavuutta. Esitys on monelta osin epäselvä ja vaikeaselkoinen. Esityksessä ei ole asianmukaisesti huomioitu EU-lainsäädännön ja erityisesti niin sanottujen vastaanotto‑ ja paluudirektiivien velvoitteita. Asumisvelvoitteen perusteista, määräämisestä, lakkaamisesta ja valvonnasta sekä ilmoitusvelvollisuudesta poikkeamisesta ei ole säädetty riittävän tarkasti.
Asumisvelvollisuus voi olla kannatettava esitys vain aitona säilöönoton vaihtoehtona. Kuten yhdenvertaisuusvaltuutettu on todennut lausunnossaan, lakiesityksessä vaihtoehtojen hakeminen säilöönotolle jää kuitenkin taka-alalle ja todellisiksi tavoitteiksi nousevat viranomaismenettelyjen tehostaminen, maasta poistamisen varmistaminen ja mahdollisesti kasvaviin turvapaikanhakijamääriin varautuminen. Kuten Pakolaisneuvonta lausunnossaan tuo ilmi, esitetty asumisvelvollisuus on liikkumisvapauden rajoittamista, joka yhdistettynä velvollisuuteen ilmoittautua jopa neljä kertaa vuorokaudessa merkitsee tosiasiallisesti puuttumista henkilökohtaiseen vapauteen ja muistuttaa vähintään vapaudenmenetyksen kaltaista tilannetta.
Mikäli asumisvelvollisuus hyväksytään esitetyssä muodossa, sille tulee säätää samat edellytykset, valvonta ja oikeussuojakeinot kuten säilöönotolle. Asumisvelvollisuudelle tulisi myös esittää enimmäispituus, joka saisi olla enintään sama kuin säilöönoton maksimikesto ulkomaalaislain 127 §:n mukaisesti. On huomioitava, että asumisvelvollisuus yhdistettynä erittäin tiiviiseen ilmoittautumisvelvollisuuteen muistuttaa käytännössä kotiarestia ja varsinaista säilöönottoa. Rajoitus henkilökohtaiseen liikkumisvapauteen on merkittävä erityisesti syrjäisten vastaanottokeskusten osalta, joista poistuminen ilmoittautumisten välillä ei ole käytännössä mahdollista. Tällöin kyse voi olla totaalisesta säilöönotosta.
Esitykseen on kirjattu, että myös lasten säilöönotolle on olemassa edelleen selkeä ulkomaalaislain mukainen tarve. Väitteelle ei ole esitetty minkäänlaisia asianmukaisia perusteluita. Säilöönoton on lukuisissa tutkimuksissa todettu olevan haitallista lapsille. Suomi on jo saanut kritiikkiä siitä, että myös lapsia otetaan säilöön maasta poistamisen varmistamiseksi. Lasten säilöönotto tulee kieltää, koska valtioilla on käytettävissään muitakin vaihtoehtoja, ja näitä vaihtoehtoja tulee myös kehittää lapsen oikeuksien ja edun mukaisiksi. Esityksessä ei ole esimerkiksi huomioitu eikä turvattu lapsen oikeutta koulunkäyntiin.
Tulemme varsinaisessa käsittelyssä sitten esittämään, että eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee ulkomaalaislain muutoksen, jolla lasten säilöönotto kielletään, ja lisäksi näitä pykäläkohtia tulemme esittämään muutettaviksi. — Kiitos.