Arvoisa puhemies! Hallitus on jo kaksi kertaa aiemmin esittänyt covid-19-pandemiaan liittyviä työttömyysturvalain ja julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain muutoksia. Tarkoituksena on ollut turvata lomautettujen ja muiden työttömien oikeutta työttömyysetuuteen ja varmistaa, että TE-toimistot voivat pandemia-aikana keskittää resursseja kaikkein kriittisimpiin tehtäviin. Poikkeukset ovat voimassa tämän vuoden loppuun.
Epidemian pitkittyminen ja kansalaisten kokema pelko tautia kohtaan vähentävät edelleen, toimialasta riippuen, taloudellista toimintaa yhteiskunnassa. Tällä on ollut merkittävä vaikutus kulutuskysyntään. Yritykset ovat vähentäneet työvoimaansa, mikä näkyy myös lomautettujen työnhakijoiden suurena määränä TE-toimistoissa. Tässä tilanteessa hallitus on pitänyt perusteltuna esittää eduskunnalle, että väliaikaisten työttömyysturvaa ja TE-toimiston palveluita koskevien säännösten voimassaoloa jatkettaisiin osittain vuoden 2021 puolelle.
Keskeisimmät työttömyysturvalain väliaikaiset muutokset omalla toimialallani koskevat lomautettujen työttömyysturvaoikeutta ja yrittäjien työmarkkinatukioikeutta. Lomautetuille maksettaisiin edelleen työttömyysetuutta lomautusajalta opintojen estämättä, ja tämä muutos olisi voimassa ensi vuoden 2021 loppuun asti. Yrittäjille maksettaisiin edelleen työmarkkinatukea tilanteessa, jossa työmäärä tai yrityksestä saatava tulo on vähentynyt pandemian takia mutta yritystoimintaa kuitenkin jatketaan. Tavallisestihan työttömyysetuutta ei tällaisessa tilanteessa makseta. Yrittäjän työmarkkinatukea koskevan poikkeuksen voimassaoloa jatkettaisiin maaliskuun loppuun saakka ensi vuonna.
TE-toimistoilla säilytettäisiin ensi vuoden tammikuun ajan harkintavaltaa sen osalta, järjestääkö se työnhakijan niin sanottuja määräaikaishaastatteluja. TE-toimistojen käsittelytilanteen arvioidaan ruuhkautuvan nyt vuodenvaihteessa, mihin vaikuttavat muun muassa yrityksissä käynnissä olevat yhteistoimintamenettelyt ja arviot siitä, että lomautettujen määrä tulee pysymään korkealla tasolla. Työttömien työnhakijoiden toimeentulon turvaamiseksi on tärkeää, että TE-toimistoilla on mahdollisuus järjestää tehtäviään siten, että resursseja voidaan suunnata työnhakijoiden työttömyysturva-asioiden käsittelemiseen.
Lisäksi jatkettaisiin myös tammikuun 21 ajan eli ensi vuoden tammikuun loppuun väliaikaista työttömyysturvalain muutosta, jonka perusteella työllistymissuunnitelman laiminlyönnistä ja koulutusta vailla olevan nuoren koulutuspaikan hakematta jättämisestä ei seuraa työttömyysetuuden menetystä. Nyt kun TE-toimistojen toimintakyky on turvattu vaikean vuoden aikana ja kiireisen vuodenvaihteen jälkeen, työnhakijoiden haastatteluissa ja työllistymissuunnitelmien laatimisessa ja päivittämisessä palataan helmikuusta 2021 alkaen niin sanottuihin normaaleihin toimintatapoihin.
Esitys liittyy valtion vuoden 2021 täydentävään talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Yrittäjien työmarkkinatukea koskevan muutoksen arvioidaan lisäävän valtiolle aiheutuvia kustannuksia 47,7 miljoonaa euroa ja koskevan noin 22 000:ta yrittäjää kuukaudessa, ellei tässä pandemia- ja työllisyystilanteessa tapahdu merkittäviä muutoksia.