Arvoisa puhemies! Tämän hallituksen esityksen mukaan seitsemään samankaltaiseen sakkorikokseen vuoden sisällä syyllistyvien henkilöiden teot olisi käsiteltävä tuomioistuinmenettelyssä. Tällöin henkilölle tuomittu sakkorangaistus olisi mahdollista muuntaa vankeudeksi, jos sitä ei saada ulosmitatuksi tuomitulta.
Muutosta on perusteltu ennen kaikkea rikosoikeusjärjestelmän uskottavuudella, lain kieltojen ja käskyjen noudattamisella sekä yleisellä lainkuulaisuudella. Nämä ovatkin varteenotettavia perusteluita, ja haluan muistuttaa siitä, että juuri tänäkin päivänä poliisi voi harkintansa mukaan viedä sakot syyttäjälle ja tuomioistuinmenettelyyn. Poliisin ohjekirjan mukaan toimitaan juuri näin, että seitsemäs samankaltaisesta rikoksesta saatu, toistuva sakko vietäisiin tuomioistuimeen, ja haluan kyllä luottaa tässä tilanteessa Suomen poliisiin siinä, että sellaiset röyhkeät tilanteet, joita esimerkiksi edustaja Heinonen edellä kuvasi, ovat juuri sellaisia, joissa luotan, että poliisi harkintansa mukaan sitten toimittaa sakot syyttäjälle.
Tämä hallituksen ehdotus merkitsee työmäärän lisäystä poliisille, syyttäjälle ja tuomio-istuimelle juuri senkin vuoksi, että tuomioistuimen olisi lisäksi käsiteltävä sellaisetkin tapaukset, joissa sakotettu maksaa sakkonsa joka tapauksessa. Maksamattomat sakothan menevät aina perintään, joten tämä esitys kohdistuu vain niihin, jotka ovat maksukyvyttömiä ja luottotietonsa menettäneitä. Voidaankin kysyä, onko oikein, että muuntorangaistus kohdistuu vain maksukyvyttömiin henkilöihin. Useampi kuin kaksi kolmesta sakkovangista on päihteiden suurkuluttaja, ja puolet heistä on erityisen vaikeasti päihteistä riippuvaisia. Sakkovangeilla on suuri tarve terveydenhuoltoon, erityisesti päihdekuntoutukseen.
Esityksen ydinperusteluna ja tarkoituksena on edistää rikosoikeusjärjestelmän uskottavuutta, lain kieltojen ja käskyjen noudattamista sekä yleistä lainkuuliaisuutta. Asiantuntijat toteavat, että tällä tavoitteella voi perustella mitä hyvänsä rikoslain kovennusta. Asiantuntijakuulemisessa on nostettu esille kysymyksiä, korjaako tarjottu keino tuon uskottavuuden ja onko näin aikaansaatu muutos hintansa arvoinen, olisiko sama voitu saada aikaan jollakin toisella toimella ja millaiset olisivat näiden toimien muut edut ja niiden tuottamat kustannukset. Nämä rikoslain järkevää käyttöä ohjaavat kysymykset on jätetty esittämättä ja vastaukset saamatta. Asiantuntija-arvioissa on todettu esityksen pulmaksi se, että rikos, esimerkiksi näpistys, jonka vakavuus edellyttää lievää sakkorangaistusta, johtaakin vankeusrangaistukseen.
Päihdeongelmaiset tekijät suorittavat muuntorangaistuksen vankilassa, ja he ovat pääosin [Puhemies koputtaa] syrjäytyneitä ja vakavasti terveysongelmaisia. [Puhemies koputtaa] Heidän osaltaan on olemassa tarve tukitoimille ja hoidolle.
Arvoisa puhemies! Jatkan vielä hetken. — Asiantuntijat ovat muun muassa esittäneet, että päihdeongelmaisten osalta vankeusrangaistukselle käytössä olevien vaihtoehtoisten rangaistusmuotojen lisäksi tuomioistuimella tulisi olla mahdollisuus määrätä esimerkiksi sopimushoitoseuraamus, jos tuomitun terveydellinen ja sosiaalinen tilanne sitä puoltavat. Se olisi parempi vaihtoehto kuin nyt esitetty laki.