Arvoisa puhemies! Tämä edustaja Koulumiehen lakialoite on erittäin hyvä ja kannatettava, ja siinä tosiaan ehdotetaan sitä, että vuokra-asumisoikeutta ei voisi suoraan ilman tarkastelua siirtää sukulaiselleen, mikä olisi aivan oikeudenmukaista tässä tapauksessa. Kyse on kuitenkin hyvin pienestä yksityiskohdasta tässä koko meidän asuntopolitiikan järjestelmässä, ja on hienoa, jos nyt, kuten edustaja Aittakumpu totesi, tämäkin pieni yksityiskohta voidaan ottaa tarkasteluun, kun asuntopolitiikan suuntaviivoja pitkäjänteisesti lähdetään pohtimaan tässä parlamentaarisessa työssä, joka on lähdössä käyntiin.
Vähän aikaa sitten Elinkeinoelämän valtuuskunta, Eva, julkaisi raportin Asuntoja ahkerille, jossa monin osin kritisoitiin koko tätä verovaroin tuettua vuokra-asuntotuotantoa, joka muun muassa syrjäyttää vapaarahoitettujen asuntojen rakentamista. Toivoisinkin, että tässä parlamentaarisessa työssä katsotaan erittäin kriittisesti myös sitä kokonaisuutta eli sitä, millä tavoin yhteiskunnan tulee tukea asumista. Uskon, että tarvetta on tulevina vuosina, jatkossakin, sillä ei näytä siltä, että kasvukeskuksissa voidaan rakentaa siihen tahtiin asuntoja kuin kysyntä kasvaa. Tähän tulisi kuitenkin pyrkiä, ja tärkein väline tässä on MAL-sopimukset. Toivottavasti nyt valtion puolelta suhtaudutaankin sitten hyvin tarkasti siihen, minkälaisia asuntotuotantotavoitteita asetetaan kasvukeskuksissa, ja pyritään vauhdittamaan sitä, että syntyy myös kestäviä liikenneratkaisuja, ja keskittämään sitä tukea nimenomaan sinne, sillä nämä kestävät liikenneratkaisut luovat myös alustaa asumiselle, asuntorakentamiselle, ja me tiedämme kaikki sen, että eniten asumisen hintaan vaikuttaa asuntorakentamisen määrä ja kysyntä siihen suhteutettuna.
Eli kun tuotamme enemmän ja rakennetaan enemmän asuntoja, kun kysyntää on, niin silloin hinnat laskevat, ja kun on tilanne toisinpäin, niin silloin ne nousevat. Toivottavasti tilanne olisi se, että ihmisille jäisi tulevaisuudessa myös kasvukeskuksissa enemmän mahdollisuuksia käyttää rahaa muuhunkin kuin asumiseen.