Arvoisa puhemies! Hyvät edustajat! Hallitus esittää muutettavaksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annettua lakia eli yva-lakia, viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista annettua lakia eli sova-lakia, maankäyttö- ja rakennuslakia, ilmailulakia, liikennejärjestelmästä ja maanteistä annettua lakia, maa-aineslakia, ratalakia sekä ympäristönsuojelulakia. Kyseessä on varsin tekninen lakiesitys, jolla on tarkoitus selkeyttää ympäristövaikutuksia koskevia viranomaistehtäviä. Käyn seuraavassa läpi hieman pääkohtia.
Esitys koskee siis seuraavia asioita:
Suomen ympäristökeskukselle siirrettäisiin ympäristöministeriöllä olevat hankkeiden, suunnitelmien ja ohjelmien valtioiden rajat ylittäviä ympäristövaikutuksia koskevat viranomaistehtävät. Nämä viranomaistehtävät liittyvät esimerkiksi toisen valtion yleisön ja viranomaisten kuulemiseen, ja ne on tällä hetkellä säädetty ympäristöministeriön vastuulle. Syy muutokseen on se, että vahvasti operationaalisten viranomaistehtävien hoitaminen ei vastaa tyypillistä ministeriöiden tehtäväkenttää, minkä takia niiden vastuutahoa esitetään muutettavaksi. Tavoitteena on mahdollistaa ympäristöministeriön resurssien keskittäminen sille ensisijaisesti kuuluviin yhteiskunnallisesti merkittäviin, laaja-alaisiin ja strategisiin tehtäviin.
Arvoisa puhemies! Hallitus esittää yva-lakiin lisättäväksi myös uutta säännöstä, joka mahdollistaa henkilötiedoiksi katsottavien hankkeesta vastaavan nimen ja toiminnan sijaintipaikan tietojen julkaisemisen viranomaisen verkkosivuilla ennen 1.1.2020 julkaistujen asiakirjojen osalta. Laissa säädettäisiin myös ajankohdasta, jolloin asiakirjoihin sisältyvät henkilötiedot olisi poistettava tietoverkosta. Muutoksen tarkoituksena on selkeyttää voimassa olevaa sääntelyä.
Lisäksi hallitus esittää, että sova-lain 4 §:ssä olevaa valtuutussäännöstä muutettaisiin niin, että sen nojalla annettavaan valtioneuvoston asetukseen voidaan jatkossa sisällyttää kaikki ympäristöarviointivelvoitteen soveltamisehdot täyttävät suunnitelmat ja ohjelmat. Samalla lakia selkeytettäisiin poistamalla vesienhoitosuunnitelman ja merenhoitosuunnitelman sekä niiden toimenpideohjelmien ympäristövaikutusten arviointia koskevan lain 7 §:ssä oleva poikkeussäännös. Vesienhoitosuunnitelmat ja merenhoitosuunnitelma on jo tähänkin asti ympäristöarvioitu sova-lain mukaisesti, ja jatkossa ne olisivat lain sovelta-misalaan kuuluvia.
Ensimmäinen varapuhemies Antti Rinne
:Kiitoksia esittelystä. — Ja näin keskustelu... — Anteeksi, edustaja Myllykoski, olkaa hyvä.