Kiitos, arvoisa puhemies! Minun oli pakko ottaa tämä puheenvuoro, kun halusin vähän muistella sitä, kun sosiaalidemokraatit olivat oppositiossa. Te täällä kovasti näissä muutamissa puheenvuoroissa, esimerkiksi edustaja Gustafsson, olette tuoneet esille, kuinka ahdistavaa on tämä keskustelu, ja puhuitte jostakin vihapuheista ja ilmapiiristä. [Jukka Gustafsson: Yritin sanoa sen sitaateissa!]
Ensinnäkin olemme asioista eri mieltä ja silloin tuomme näkemyksemme esille. Muistan hyvin, kun olimme tuolla eduskunnan väistötiloissa viime hallituskauden alussa, sosiaalidemokraatit olivat silloin oppositiossa. Käytän nyt ihan semmoista sanontaa, että kyllä siellä kitarisat heiluivat, kun sosiaalidemokraatit huusivat ja olivat eri mieltä. Keskeytyksiä oli lähes jokaisen puheenvuoron yhteydessä, usein joutui odottamaan, että saa oman puheenvuoronsa, ja muistan, että kutsuitte ministereitä rosvoiksi, eli kyllä teillä oli kovaa kielenkäyttöä. Nyt ei tarvitse yrittää hurskastella ja oikeastaan hiljentää meitä, koska minä koen tämän nyt niin, että on jatkuvaa tämmöistä syyllistämistä. Kuten edustaja Tynkkynen tuossa erinomaisesti toi esille, niin tässä on hoitajia syyllistetty. Me olemme tuoneet sitä hoitajien näkökulmaa ja niitä syitä ja niitä terveydenhoito-ongelmia, ja nyt te syyllistätte meitä. Olisitte nyt hiljaa, kun tämä ei ole kauhean kiva puheenaihe, että kun me olemme kaikesta samaa mieltä. Eihän me nyt kaikesta olla samaa mieltä, jos meillä on täällä pykälämuutokset. Me ratkaisisimme… Ensinnäkin me olemme äänestyttäneet perjantaina pykälämuutoksista, hoitokorvauksen määrästä, meillä on täällä lausumia, ja me esitämme tämän lain hylkäämistä, niin miten ihmeessä me olisimme muka samaa mieltä?
Toiseksikin: Missään tapauksessa perussuomalaiset eivät ole samaa mieltä siitä, miten tämä rahoitetaan. Te kerroitte, että sosiaalidemokraatit ovat valmiita esittämään veronkorotuksia. Tämä oli hyvä, että kerroitte tämän ennen vaaleja, elikkä te tulette ilmeisesti esittämään veronkorotuksia, jotta hyvinvointivaltion palvelut saadaan järjestymään. Me kylläkin esitämme asioiden etusijajärjestykseen laittamista.
Tämä kuvastaa hyvin sitä samaa linjaa, mitä vihreiltä tuli tänään aikaisemmin. Te paheksuitte, että perussuomalaiset ovat esittäneet muun muassa polttoaineveron alennuksia. Todellakin haluamme, että ihmisten rahat riittävät elämiseen, ja meillä on arvovalintaeroja. Se liittyy muun muassa tähän laittomasti maassa olevien hyysäämiseen, jota te suoritatte. Teidän tulee muistaa, että tämä on ulkomaalaislaissa sakonuhkainen rikos. Teidän mielestänne se ei ole mitään, että siitä pitää palkita.
Edustaja Adlercreutz, toitte esille, että eivätkö perussuomalaiset halua auttaa ukrainalaisia. Juu, kyllä, me olemme moneen kertaan puheenjohtajan suulla sen sanoneet. Mutta kun eivät ukrainalaiset ole täällä laittomasti. He ovat täällä ihan luvan kanssa, että älkää sotkeko asioita. [Anders Adlercreutzin välihuuto]
Ja sitten, edustaja Adlercreutz, toitte esille, että potilasturvallisuus on ykkösasia. No, ettekö te sitten ole samaa mieltä perustuslakivaliokunnan kanssa, kun olette nyt monet edustajat halunneet korostaa, mitä perustuslakivaliokunta on sanonut? Perustuslakivaliokunta toteaa, että ”hallituksen esityksestä ilmenee, että sosiaali- ja terveydenhuollossa on pulaa työvoimasta”. No niin. Perustuslakivaliokunta jatkaa: ”On mahdollista, että ehdotettu sääntely saattaa heikentää tilannetta.” Elikkä te myönnätte itse omalla esityksellänne, että siellä on nyt jo ongelmia ja tämä teidän esityksenne saattaa sitä heikentää. Tästä te olette siis samaa mieltä, ja tämän olette allekirjoittaneet.
Vielä haluan nyt muistuttaa tästä perustuslakivaliokunnan roolista. Minä olin todella huolestunut tästä keskustelusta, jonka edustaja Guzenina aloitti. Olen itsekin istunut Guzeninan kanssa perustuslakivaliokunnassa, ja erittäin asianmukaisesti olette toimineet, ja siellä ei politikoida. Jos jostain asiasta tulee sellainen käsitys, että se ei ole perustuslain vastaista tai ihmisoikeussopimusten vastaista ja se voidaan tehdä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä, niin silloin ei tule politiikan vuoksi keksiä sinne eriäviä. Jos siellä jakautuvat mielipiteet, niin silloin joskus tehdään eriäviä, koska siellä on useita tulkintoja, ja tästä syystä varmasti perussuomalaiset ovat tehneet siellä tietyissä asioissa myös eriäviä, koska siellä ovat asiantuntijoidenkin näkemykset riitautuneet. Mutta missään tapauksessa siellä ei saisi lähteä sille linjalle, että teemme tämän siksi, että voimme sitten salissa politikoida. Toivottavasti tästä ollaan samaa mieltä. [Maria Guzenina: Kyllä ollaan!] — No hyvä. Kiitos, tämä oli tärkeä tieto.
Sitten minun täytyy kanssa vielä palata tuohon vihreiden edustaja Järvisen puheisiin, että kenellä täällä on puheoikeus ja mitä kukakin on tehnyt. Edustaja Tynkkynen toi esille, että meillä tosiaan on edustajia yritetty viedä käräjille, ja viety, siitä, että on ollut puheita, ja sitten on myös syytteitä hylätty, kuten esimerkiksi edustaja Peltokankaan kohdalla. On todettu, ettei ole syyllistytty mihinkään tämäntyyppisiin kiihottamisiin, että siellä on kiihottunut nyt joku muu kuin kansa, lähinnä syyttäjä. [Naurua]
Mutta sitten on ihan pakko mainita: En nyt halua täällä sen enempää, mutta kehottaisin nyt vihreitä katsomaan ihan googlaamalla ”vihreät tuomiot rikos”. Siellä on aika ikäviä nimikkeitä, katselin tuossa, eläinsuojelurikos, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö kuntapolitiikasta. En nyt ehkä tulisi tänne hurskastelemaan puhtoisilla saavutuksilla. Mutta jokainen, joka saa tuomion, tuomionsa kärsii, ja sitä en tullut tähän nyt vääntämään. Mutta halusin nyt todeta, että en ymmärrä tämmöistä, että tänne tullaan hurskastelemaan ja osoittelemaan muita sormella ja viemään vielä puheoikeus siinä samassa yhteydessä.
Tulen tosiaan äänestämään perussuomalaisten vastalauseen mukaisesti. Kunnioitan kaikkien näkemyksiä, mutta eri mieltä saa kiivaastikin olla.
Ja, edustaja Gustafsson, minä olen katsonut sen videon. Itse asiassa oppositio ei nostanut sitä mitenkään, vaan se oli iltapäivälehdistö, joka nosti sen. Kyllä minä olen kuunnellut sen moneen kertaan, sen videon ja sen kohdan. Siinä te tulette siihen tilanteeseen, kerrotte, että te haluatte kuunnella tuntoja ja olette sitä varten paikalla. Ja sitten sieltä huudetaan ”lisää liksaa” ja te huudatte ”hiljaa”. [Kimmo Kiljusen välihuuto] Ja sitten te jatkatte siitä, että ”perustuslakivaliokunta”. Ette te sen takia sanonut, että olkaa hiljaa, että ”en kuullut, mitä te sanoitte”. Kyllä te kuulitte, että sieltä huudettiin ”lisää liksaa”. Tai ainakaan te ette kysynyt, että sanokaa nyt kovempaa, kun en kuullut. [Mika Niikko: Kiusallista!] Ainahan sitä tietysti voi peitellä asioita. Minusta olisi ollut reilua, että te sen sanotte, kun täällä esimerkiksi muutama edustaja totesi, että vähän kiusalliselta hallituskumppaneista kuulosti. Olisitte sanonut, että hetki, sanoin vähän hölmösti, että eihän nyt tarkoitus ole, kun tulen tilaisuuteen, kiistää ketään puhumasta. Mutta se on teidän valintanne, te haluatte nyt muuttaa sen asian joksikin muuksi. Kyllä sen kaikki näkevät, mitä te siellä sanoitte. — Kiitos.
Puhemies Matti Vanhanen
:Edustaja Antikainen.