Arvoisa rouva puhemies! Hyvät naiset ja miehet! Haluan puolustusvaliokunnan jäsenenä tuoda tähän oman näkökulmani ja nostaa sieltä sen ehkä tärkeimmän asian esiin.
Meillä on täällä ensimmäisessä käsittelyssä hallituksen esitys eduskunnalle liittyen puolustusvoimista annettuun lakiin. Lisäksi on tarkoituksena muuttaa asiaan liittyen muitakin lakeja. Esityksellä toteutettaisiin pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelmaa, jonka mukaan hallitus arvioi Nato-jäsenyyteen liittyvät lainsäädäntömuutostarpeet ja käynnistää välittömästi niihin tarvittavat valmistelut.
Lakimuutosehdotukset ovat olleet puolustusvaliokunnan käsittelyssä mietintöä varten, joten ajattelin kyseisen valiokunnan jäsenenä hiukan puhua aiheesta.
Suuren yleisön kannalta huomio kiinnittyy varmasti lainkohtiin, jotka koskevat asevelvollisia. Puolustusvoimissahan on sekä palkattua henkilöstöä että palveluksessa olevia asevelvollisia. Asevelvolliset ovat taas joko a) varusmiespalvelusta suorittavia tai b) koulutuksen saaneita reserviläisiä.
Vaikka Naton kannatus on vuoden 22 jälkeen ollut Suomessa korkeaa, on ollut myös kansalaisia, joilla on ollut aitoja huolia ja kysymyksiä puolustusliiton jäsenyyteen liittyen. Usein ne ovat liittyneet nimenomaan kysymyksiin varusmiesten ja reserviläisten tulevasta asemasta Nato-Suomessa. Onhan kyse meidän lähimmäisistämme, omasta isästä, veljestä, miehestä tai lapsesta. Nykyään luetteloon kuuluvat monessa perheessä toki myös naispuoliset henkilöt.
Kansalaisten epävarmat ajatukset liittoutumisesta ovat voineet liittyä siihen, mihin asevelvollisia voidaan jatkossa Nato-jäsenyyden myötä lähettää. Pelkona mielessä on saattanut olla epämääräinen ajatus siitä, että varusmiespalvelusta suorittava perheenjäsen joutuu aivan yhtäkkiä Naton myötä vastoin tahtoaan esimerkiksi Turkkiin keskelle turkkilaisten ja kurdien aseellisia kahinoita.
Arvoisa puhemies! Hyvät kollegat! Olivatpa nämä edellä mainitut huolet ja kysymykset sitten kuinka yleisiä tai harvinaisia tahansa suomalaisten keskuudessa, niin mielestäni niihin tulee vastata asiallisesti ja avoimesti. Ja mikä olisi parempi paikka vastata niihin kuin hallituksen esitys, jossa osin näitä asioita käsitellään? Eli suomennettuna: jatkossakin reserviläiset lähtevät ulkomaille Naton joukkoihin vain ja ainoastaan vapaaehtoisuuteen perustuen samalla tavoin kuin on aikaisemmin lähdetty rauhanturvajoukkoihin tai kriisinhallintajoukkoihin.
Puolustusvaliokunta toteaa ehdotetusta säännösmuutoksesta, että asevelvollisuuslain lähtökohta asevelvollisten palveluksesta ulkomaille säilyy ennallaan. Varusmiespalvelusta suorittavien ja kertausharjoitukseen osallistuvien asevelvollisten käyttäminen muuhun kuin Suomen sotilaalliseen puolustamiseen edellyttää edelleen nimenomaista suostumusta, siis vapaaehtoisuutta. Vaarallisiin tehtäviin asevelvollisia ei voida käyttää lainkaan silloin, kun kyse ei ole Suomen sotilaallisesta puolustamisesta.
Lainaan vielä hieman ehdotettua lakitekstiä asiaan liittyen. Palveluksen järjestäminen ulkomailla: ”Varusmiespalvelusta suorittava tai kertausharjoitukseen osallistuva asevelvollinen voidaan määrätä lyhytaikaisesti palvelukseen ulkomaille, jos hän osallistuu nimenomaisen suostumuksensa mukaisesti Puolustusvoimista annetun lain 2 §:n 1 momentin 2 tai 4 kohdassa tarkoitettuun tehtävään eikä kyse ole Suomen sotilaallisesta puolustamisesta.” Lainaus toisesta kohdasta, 78 §: ”Palveluksessa olevan asevelvollisen määrääminen muuhun tehtävään kuin Suomen sotilaalliseen puolustamiseen. Tässä laissa tarkoitetussa palveluksessa oleva asevelvollinen voidaan palvelustehtävänään määrätä puolustusvoimista annetun lain 2 §:n 1 momentin 2—4 kohdassa tarkoitettuun muuhun kuin Suomen sotilaalliseen puolustamiseen liittyvään tehtävään. Palvelustehtävää suorittaessaan asevelvolliset eivät saa osallistua vaarallisten henkilöiden kiinniottamiseen, räjähteiden raivaamiseen, aseellista voimankäyttöä edellyttäviin tehtäviin eivätkä muihin 1—3 kohdassa tarkoitettuja tehtäviä vastaaviin vaarallisiin tehtäviin.”
Arvoisa puhemies! Edellä läpikäydystä käy hyvin ilmi, että aiemmin esittämäni kuvitteellinen tilanne varusmiespalvelusta suorittavien perheenjäsenien joutumisesta aivan yhtäkkiä Naton myötä vasten tahtoaan esimerkiksi Turkkiin keskelle turkkilaisten ja kurdien aseellista kahinaa on nimenomaan kuvitteellinen tilanne eikä todellisuutta. Sellaiseen ei suomalaisilla ole varaa.
Toivottavasti hälvensin edes jonkun tätä keskustelua seuraavan pelkoja ja epäluuloja, jos sellaisia vielä jollakin kansalaisella on. Eli toistan vielä tämän ydinasian: jatkossakin reserviläiset lähtevät ulkomaille Naton joukkoihin vain ja ainoastaan vapaaehtoisuuteen perustuen. — Kiitoksia.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
:Edustaja Eerola.