2) Hallituksen esitys laeiksi maataloudessa käytettyjen
eräiden energiatuotteiden valmisteveron palautuksesta annetun
lain ja nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun
lain 10 a §:n muuttamisesta
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! On ihan selvä asia, että tämä valmisteverojen
palautussysteemi maataloudelle täytyy toteuttaa nyt. Tässä hallituksen
esityksen selvitysosassa kiinnittää vaan huomiota
se, että kun me olemme niin innolla tukeneet tätä palautusta,
mahdollistaneet rahan saannin takaisin, niin sitten kuitenkin ne
rahat jäävät suurelta osalta käyttämättä niin, että jälkikäteen
joudutaan lisätalousarvioissa siirtämään
niitten käyttöä muussa yhteydessä, jopa
Maatilatalouden kehittämisrahastoon, Makeraan, siirtämään
näitä rahoja. Toivottavasti MTK:n ja Slc:n kaltaiset
järjestöt ottaisivat tosissaan tämmöiset
asiat, kun ajavat tällaisia asioita, niin ottaisivat tosissaan
ja lanseeraisivat niin, että tuottajat käyttäisivät
tämän mahdollisuuden hyväksi, kun se
kerran tarjotaan.
Anne Kalmari /kesk:
Arvoisa puhemies! On todella hienoa, että maatalouden
kriisipakettiin sisältyvät nämä valmisteverojen
palautukset, mutta epäkohta, joka tässä on
jäämässä ulkopuolelle, on koneurakointi,
sellainen maatalouden koneurakointi, jossa tehdään
työtä suoraan viljelijälle, tyypillisimpänä säilörehun
paalaus tai esimerkiksi lannan levitys. Se pitää saada
veronpalautukseen oikeuttavaksi myös. Viljelijälle,
joka on tehostanut toimintaansa ulkoistamalla tiettyjä konepalveluja
ja näin ollen maksaa urakoitsijalle ylimääräistä,
ei ole oikein, että tällöin ei energiaveron
palautusta saataisi samoin kuin jos tehtäisiin työt
omilla koneilla.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Hallitus on antanut hyvän esityksen,
jolla maataloudessa käytettyjen eräitten energiatuotteitten valmisteveroa
palautetaan. Me tiedämme, kuinka paljon energian kustannukset
ovat nousseet. Maatalous on todella kustannuspaineitten nousun kurimuksessa,
vaikka samaan aikaan tuottajahinnat ovat pysyneet paikallaan ja
kannattavuus on vaarantunut. Tämä on aivan oikea
toimi hallitukselta. Toivotaan, että se osaltaan lievittää sitä kustannuspainetta,
mikä uhkaa kotimaista maataloutta ja meidän ruuan
tuotantoa.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Kun maataloudessa käytettyjen eräiden
energiatuotteiden valmisteveroa palautetaan, niin silloin pitäisi
nimenomaan nestemäisten polttoaineiden kohdalla toivoa
sitä, että pääsisimme ympäristön kannalta
kestäviin polttoaineisiin. Se ei tarkoita palmuöljyä vaan
nimenomaan kotimaisista lähteistä tulevia biopolttoaineita.
Esimerkiksi biodieseliähän valmistetaan pienimuotoisesti
Suomessa, vaikkapa Kymenlaaksossa on tällainen paikka Elimäellä.
Nyt se ensi vuonna tulee sitten olemaan nimeltään
Kouvola.
Mutta, puhemies, tässä kohdin on toivon mukaan
valiokunnissa, joissa tätä asiaa käsitellään, syytä myös
katsoa tämä ympäristönäkökulma
ja ottaa se huomioon, katsoa vähän pitemmällä tähtäimellä kuin
ainoastaan ensi vuoteen tai tähän vaalikauteen
tulevaisuuteen näissä energiatuotteissa, niin
että myöskään nämä valmisteveron palautukset
eivät indikoisi energian käyttöä vaan että energian
säästötoimet olisivat myös mukana.
Klaus Pentti /kesk:
Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys on hyvä ja hallitusohjelman
mukainen. Tässä tilanteessa, kun maatalouden kustannukset
ovat kovaa vauhtia nousseet taustalla erityisesti polttoaineitten
hinnannousu ja energiakustannusten hinnannousu, on hyvä,
että näitä valmisteveron palautusten
määriä korotetaan. Tätä kautta
toivon mukaan viljelijät pystyvät tämän
20,5 miljoonaa euroa sitten hyödyntämään paremmin
kuin tähän mennessä.
Pertti Hemmilä /kok:
Arvoisa puhemies! Kuten täällä on
jo moneen kertaan todettu, on hyvä, että tällainen
energiaveron palautusmahdollisuus on viljelijöillä ja
maaseudun yrittäjillä, kuten kasvihuoneyrittäjillä.
Mutta ongelma tässä on se, että vaikka
tälle vuodelle oli varattu todellakin 15 miljoonan euron
määräraha, niin tästä on käytetty
vain 8 miljoonaa euroa. Se johtuu paljolti siitä, että monet
viljelijät eivät lähde ollenkaan tätä hakemaan.
Jotkut eivät edes tiedä tällaisesta mahdollisuudesta.
Sitten joillekin tapahtuu ihan semmoinen tekninen kömmähdys,
että eipä tule rastitettua sitä oikeaa
ruutua, että haen lykkäystä myöskin
tämän veronpalautuksen hakemiseen, kun muuten
haetaan lykkäystä veroilmoituksen jättämiseen.
Kun tällaisia asioita hallinnossa tulee esille, ne pitäisi
ottaa huomioon myöskin tulevaisuudessa niin, että mitään
erillistä tällaista hakumenettelyä tämän
veron palauttamiseksi ei enää tulevaisuudessa
tarvittaisi.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Ed. Tiusanen ei ollut oikein kuunnellut äskeistä puheenvuoroani.
Yritin siinä osoittaa, että tuottajat ovat olleet äärimmäisen
pidättyväisiä tämän mahdollisuuden
käyttämisessä elikkä ovat toimineet
vähän ylikorostuneesti juuri niin kuin ed. Tiusanen
toivoi heidän käyttäytyvän.
Mutta ongelma tässä on se, että heillä on
sitten muutoin vaatimuksia valtion tukitoimien lisäämiseksi, kun
40 prosenttia on tulotaso laskemassa tänä vuonna
aikaisempaan verrattuna, elikkä toisin sanoen eduskunnalla
ja hallituksella liikkuvat osat hoitaa niitä vaatimuksia
taas ovat erittäin vähäiset. Ed. Tiusanen,
tässä tuottajat ovat toimineet teidän
toivonne mukaisesti täydellisesti.
Timo Kaunisto /kesk:
Arvoisa puhemies! On tärkeää, että suomalaiset
viljelijät pääsevät samalle
kustannusviivalle kaikkien muiden eurooppalaisten kilpailijoidensa
kanssa, ja tässä on hyvä esitys, jolla
alennetaan näitä kotimaisia kustannuksia energian
käytön osalta. On myöskin hyvä,
että tässä esityksessä on korjattu
niitä puutteita, mitä oli tämän
hakumenettelyn osalta aivan alkuun, kun tätä järjestelmää ajettiin
sisään, ja tähän täytyy
vielä edelleen kiinnittää huomiota. Olen
samaa mieltä ed. Pulliaisen kanssa siinä, että viljelijät
ovat tällä, että tätä rahaa
on haettu vähemmän kuin sitä ehkä on
budjetoitu, ehkä jo siirtyneet myöskin niihin
kustannustehokkaampiin ja ympäristön kannalta
edullisempiin energiankäyttömuotoihin. Tätä kautta
myöskin tämä kustannusjahti toimii ympäristön
hyväksi.
Pertti Hemmilä /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! On syytä muistaa, että nämä eurot,
mitä veronpalautusta viljelijöille tulee, ovat
muutamia kymmeniä tai enintään muutamia
satoja euroja per vuosi. Hyvin pienistä rahoista on kysymys
kuitenkin. Kaiken kaikkiaan, kun valtion budjettiin tämä vaikuttaa
noin 10:n tai korkeintaan 20 miljoonan euron verran, niin yhdelle
viljelijälle tulee vain enintään muutaman sadan
euron summa.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Aivan kuten ed. Hemmilä edellä sanoi,
niin nämä summat ovat varsin pieniä nimenomaan
perheviljelmien ja tyypillisten maatalousyrittäjien kohdalla,
jolloinka kovin suurista summista ei ole kyse ja on melkoinen vaiva
näitten hakemusten tekemisessä, myöskin
käsittelyssä. Sietäisi myös
harkita, olisiko joku muu menettely, jolla aivan vastaavalla tavalla
ja paremmin voitaisiin vähemmillä kustannuksilla
tukea suomalaista maataloustuotantoa. Tämänkin
tulisi olla jatkossa käsiteltävänä.
Näen, että kukaan ei energiaa tarpeettomasti tänä aikana
käytä. Energian hinnat ovat niin kalliita. Ei
tässä varmasti energian tuhlaamiseen millään
muotoa yllytetä tällä lailla mutta halutaan
lieventää ja tunnustaa se kustannuspaine, mikä on
maataloustuotannossa energiakulujen osalta. Mutta aivan kuten on
tuotu esille, niin tässä voisivat olla yksinkertaisemmatkin
menettelyt jatkossa harkittavia.
Esko Kiviranta /kesk:
Arvoisa puhemies! Tämä esitys on hyvä,
ja kysymys on hallitusohjelman toteuttamisesta, mutta jos ihan oikein
puhutaan, niin tässä on itse asiassa kysymys maatalouden
tupon 10.3.2005 toteuttamisesta. Vasta nyt tämä tupo
menee oikeaan osoitteeseensa, se 21,5 miljoonaa euroa, mikä silloin
maataloudelle sovittiin. Sitähän on nyt käytetty
vuosina 2005—2007 Maatilatalouden kehittämisrahastoon
ja muihin tarkoituksiin. Tämä esitys on erinomainen
ja pitää hyväksyä nopeasti,
koska tätä on tarkoitus soveltaa jo vuoden 2008
verotuksen yhteydessä.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Minulla ei todella ole mitään
sitä vastaan, jos maatalousyrittäjät
ja -väestö ovat toimineet toivomuksieni
mukaan, mihin ed. Pulliainen viittasi. Kannustan vaan vielä parempaan.
Maanviljelijäthän ovat olleet tietysti erityisen
kohtelun kohteena verotuksessa läpi vuosikymmenien Suomessa
ja tietyn suojelun kohteena syystä tai syyttä aina
milloin mitenkin. Ajatellaan nyt vaikka suurtilallisia ja heidän
tulojaan ja näitä erilaisia sivutoimiviljelijöitä,
jotka muuten harjoittavat esimerkiksi pankkitoimintaa.
Mutta kaiken kaikkiaan tässä on tietysti kysymys
esimerkiksi biokaasun käytöstä. Muistan, että ed.
Vilkuna jo silloin, kun päätettiin viidennestä ydinvoimalasta,
oli siinä käsityksessä, että aika
nopeasti tuodaan biokaasu käyttöön ja
luodaan lainsäädäntöä.
No, se aika tavalla viivästyi. Meillä on myöskin
tämä hallitusohjelman maininta biokaasusta ja
syöttötariffista, sellaisten toteuttaminen ja
siirtäminen myös muuhun. Mikäpä olisi
leppoisampaa, jos isänmaan tuuli pyörittäisi
tuulivoimalaa, pienitehoistakin tuulivoimalaa, maataloudessa ja
sieltä otettaisiin sähkö tai sitten biokaasulla?
Silloin tuulivoimakin tarvitsisi syöttötariffin,
joka muutenkin tietysti on tarpeen. Tässä haluaisin
viitata vielä maa- ja metsätalousvaliokuntaan,
jossa on ympäristöasiantuntevuutta vahvasti, ja
ed. Pulliainen tätä edustaa muiden mukana. Toivon
tällaista eteenpäin suuntautuvaa katsetta, ettemme
tyydy nykyiseen.
Esa Lahtela /sd:
Arvoisa puhemies! Kyllä tämä pohjimmiltaan
on hyvä esitys, mutta tässä pitää kiinnittää huomiota
tähän samaan, mitä ed. Lauri Oinonen
totesi, jotta kun katsoo sen, miten paljon tässä on
työtä, miten paljon käsitellään asioita,
niin varmaan enemmän maksaa tämä paperinpyöritys
tai tietokoneissa asioiden pyörittely elikkä tämä hallinnointi
maksaa tässä aika paljon. Sen takia peräänkuuluttaisin
vähän samaa, mitä ed. Tiusanen totesi,
että kyllä tässä pitäisi sen
tyyppisiä tukia enemmän katsoa, millä tavalla
saataisiin kotimaisille polttoaineille siirtymään
näitä koneita, joita maatiloilla pyörii.
Se tarkoittaisi vaikka rypsiöljyä, ja biokaasu
on hyvä vaihtoehto, koska jos missä ainakin karjatila
on, niin sieltä voidaan saada aika paljon biokaasuja, jolloin
voisi kokonaan tämmöisellä uusiutuvalla
kotimaisella polttoaineella pyörittää nämä traktorit
ja puimurit ja mitä siellä mahtaa ollakaan näitä koneita.
Raimo Vistbacka /ps:
Herra puhemies! Tämä hallituksen esitys on
todella hyvä, ja meidän täytyy muistaa,
että vuonna 2005 tätä lähdettiin
kehittelemään maataloustupon yhteydessä ja sen
jälkeenhän se oli hyvin pitkään
kelluvalla pinnalla, kun odotettiin päätöstä Brysselistä.
Arvoisa puhemies! Yksi asia minun mielestäni tässä olisi
voitu kyllä ottaa huomioon, koska minun mielestäni
tämä palautettava alaraja kuitenkin pienillä tiloilla,
vaikka suurista euromääristä ei ole kyse,
olisi voitu kyllä ottaa alemmas kuin tässä esityksessä aikaisemmin
on. Siitä on tullut nimenomaan pienten perheviljelmien
osalta palautetta aika paljon.
Bjarne Kallis /kd:
Herra puhemies! Minunkin mielestäni tämä on
ihan hyvä esitys, ja olen kyllä ihmetellyt, minkä takia
tätä on vähätelty. Ensin kiitetään
ja sitten vähätellään, että sillä ei ole
mitään suurta merkitystä, se on niin
pieni. Kun lapsilisistä puhutaan, niin 10 euroa on paljon,
eläkkeistä, niin silloin 5 ja 10 euroa on paljon.
Nyt tämän esityksen mukaan noin 67 000
tilallista saa tämän kokonaissumman 20 miljoonaa
ja yli. Tämä merkitsee keskimäärin
yli 300 euroa vuodessa. Minun mielestäni se ei ole mikään
pieni summa. Pieni summa on juuri nämä korotukset,
mitä on tullut lapsiperheille ja eläkeläisille.
Verratkaa tätä 300 euroa niihin.
Pertti Hemmilä /kok:
Arvoisa puhemies! Kun ensimmäisen kerran tuli eduskuntaan
tämä veronpalautuslakiesitys, niin silloinhan
siinä perusteluissa todettiin, että hallinnolliset
kustannukset muodostuvat aika korkeiksi, ja muistaakseni silloin
arvioitiin hallinnollisten kustannusten muodostuvan jopa noin 20
prosentiksi tästä koko arvioidusta veronpalautuksen
kokonaismäärästä, joka silloin
arvioitiin noin 20 miljoonaa euroa. Tähän pitäisi
kyllä nyt kiinnittää huomiota. Jos ajatellaan
valtiolla on menossa tuottavuusohjelma, niin ei varmaan ole valtion
tuottavuusohjelmankaan mukaista, tavoitteitten mukaista, että kun
uutta lainsäädäntöä tulee,
niin se aiheuttaa lisää hallinnollisia kustannuksia.
Tämä voisi olla viesti tai saisi olla viesti nimenomaan hallituksen
suuntaan.
Oiva Kaltiokumpu /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tämä muutoshan on aivan
tarpeellinen ja hyvin paljon maataloudessa odotettu. Mutta tämä ei
ole riittävää sen vuoksi, että maatalouden
tulokehityksen me kaikki tunnemme, se menee alaspäin, ja
investointeja kuitenkin täytyy tehdä, ja ne ovat
erittäin kalliita. Kiinteistöveron muutos olisi
erittäin tarpeellinen ja nopeasti toteutettava toimenpide,
koska mitä enemmän joutuu investoimaan kiinteistöihin, sitä enemmän
arvo nousee ja sitä suurempi on verotus, ja joissakin kiinteistöissä tämä voi
olla kymmeniätuhansia euroja.
Keskustelu päättyi.