22) Laki omaishoidon tuesta annetun lain 4 ja 6 §:n
         muuttamisesta
      
       
         					
      
      
         
         Toimi Kankaanniemi /kd(esittelypuheenvuoro):
            		
         
         
         Arvoisa herra puhemies! Käsittelyssä on siis
            päiväjärjestyksen asiat 22—36,
            yhteensä 15 lakialoitetta, jotka muodostavat kristillisdemokraattisen
            eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjetin hallituksen omalle budjettiesitykselle
            vuodelle 2007. Näistä aloitteista 5 koskee valtion
            tuloja ja 10 on menopuolen esityksiä. Lisäksi
            totean, että meidän vaihtoehtobudjettiimme sisältyy
            lukuisa määrä sellaisia menoja, jotka
            eivät vaadi lainmuutosta, ja ne kaikki löytyvät,
            niin kuin koko meidän vaihtoehtobudjettimme, tällaisena
            keltaisena vihkona, se on meidän ryhmäkansliastamme
            saatavissa ja lisäksi se löytyy kristillisdemokraattien
            eduskuntaryhmän nettisivuilta. Sen voi jokainen sieltä lukea
            ja arvioida. Se on myös annettu valtiovarainministeri Heinäluomalle
            henkilökohtaisesti, ja hänhän on tästä monta
            kertaa täällä maininnut budjetin lähetekeskustelun
            yhteydessä. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä ainoana
            esitteli ja julkaisi oman vaihtoehtobudjettinsa samana päivänä kuin
            valtioneuvosto antoi oman esityksensä eduskunnalle.
         
         
         Tämä menettely on ollut meillä ryhmässä jo useita
            vuosia käytössä, eli otimme sen ensimmäisenä varsinaisesti
            käyttöön, ja se on erittäin
            hyvä harjoitus. Toivon, että myös kokoomus
            saisi aikaan lopulta kattavan, todellisen vaihtoehtobudjetin, jossa
            olisi myös rahoitus niille menokohteille reaalisesti, joita
            esitetään, mieluummin vielä tietysti
            vähän ylijäämää.
         
         
         Herra puhemies! Lyhyesti tästä vaihtoehtobudjetistamme
            totean, että Vanhasen hallituksen budjettilinja on kasvattanut
            tuloeroja ja me haluamme oikaista tätä tilannetta
            sekä verotuksen että valtion menotalouden keinoin.
            Verotusta on oikeudenmukaistettava. Kristillisdemokraatit eivät
            vaadi kokonaisveroasteen merkittävää alentamista,
            vaan hyväksymme sen, että veroja pitää kerätä tärkeisiin
            tarkoituksiin yhteiskunnassa. Meidän velvollisuutemme on
            huolehtia erityisesti niistä kansalaisista, jotka jäävät
            tässä kovassa kylmässä kolmikantayhteiskunnassa
            ilman edunvalvontaa, ellei sitä tässä talossa
            harjoiteta. Ja näin ei ole erityisesti nyt Vanhasen hallituksen aikana
            tapahtunut. Verotus on jatkanut sitä epäoikeudenmukaista
            linjaa, joka vaatii korjausta.
         
         
         Me esitämme vaihtoehtobudjetissamme muun muassa ruuan
            arvonlisäveron alentamista 5 prosenttiyksiköllä,
            lapsen huoltajalle ansiotulovähennyksen korotusta. Vaadimme
            myös alkoholiveron pikaista korottamista 20 prosentilla.
            Tämä poikkeaa aika tuntuvasti kokoomuksen esityksestä,
            jota pidämme epärealistisena. On selvää, että jos
            nostetaan niin paljon kuin kokoomus vaatii, niin hallitsematon tuonti
            kasvaa ja silloin jäävät verotulot saamatta
            ja myyntivoittokin saamatta Alkolle ja kulutus vain kasvaa. Eli
            20 prosentin maltillisempi korotus on hyvin vastuullinen ja tuottaa
            mahdollisimman paljon ja vähentää kulutusta
            niin paljon kuin sitä on mahdollista hinta-aseilla alentaa.
            Tämä on aivan selvä asiantuntijoiden
            kanta, että näin tulee menetellä eikä kerralla
            palata kohtuuttomuuksiin.
         
         
         Herra puhemies! Tupakkaveroon haluamme vähintään
            pientä indeksitarkistuksen mukaista korotusta. 
         
         
         Edelleen meillä on rahoitusmuotona pörssissä noteerattujen
            osakkeiden myyntiin kohdistettava 0,1 prosentin suuruinen vero ja
            lyhytaikaiseen omistukseen perustuneiden myyntivoittojen verotuksen
            kasvattaminen. Perintöveroa haluamme kiireellisesti korjata
            lesken ja alaikäisten lasten osalta, ja hieman myöhemmin
            perusteellisempi perintöveron korjaus on välttämätön. Nämä ovat
            veropolitiikan oikeudenmukaistamisen kannalta tärkeitä uudistuksia,
            joita vaihtoehtobudjettimme sisältää.
         
         
         Kristillisdemokraatit ehdottavat myös perusturva- ja
            peruspalvelupakettia, joka on monipuolinen, eri väestöryhmiin
            ulottuva perusturva- ja palvelupaketti, ja sillä pyritään
            vastaamaan kunkin ryhmän akuuteimpaan ongelmaan. Lapsiköyhyys
            on tällainen polttava ongelma ja suorastaan häpeällinen
            asia nyky-Suomessa. Siihen haluamme puuttua alimpien äitiys-
            ja vanhempainrahojen korottamisella työttömän
            perusturvan tasolle ja edelleen siten, että lapsilisiä ei
            jatkossa laskettaisi tuloksi toimeentulotukea määriteltäessä. Työttömyysturvan
            lapsikorotuksiin esitämme 4 prosentin tasokorotusta. Opiskelijoiden
            osalta meillä on ilmeisesti vasemmistoliiton kanssa saman
            suuntainen esitys, joka poikkeaa kokoomuksen mallista, eli ehdotamme
            opintorahaan 15 prosentin tasokorotusta ja lisäksi elatusvelvollisille
            opiskelijoille 50 euron lapsikorotusta.
         
         
         Eläkeläiset ovat jääneet
            jo pitkään Lipposen hallituksen aikana ja edelleen
            Vanhasen hallituksen aikana jälkeen tulokehityksestä erittäin
            raskaasti. Me esitämme kansaneläkkeisiin 20 euron kuukausikorotusta
            ensi vuoden alusta alkaen. Se on vähintä, mitä voidaan
            nyt antaa tälle kaikkein heikoimmassa asemassa olevalle
            eläkeläisten ryhmälle. Pitkäaikaistyöttömien
            eläketukea tulee lisätä. Esitämme
            750 henkilön lisäystä hallituksen esittämään
            lukuun tämän pitkäaikaistyöttömien
            eläketuen piiriin pääsijöiden
            määräksi.
         
         
         
         Vanhustenhuollossa on tunnettuja räikeitä epäkohtia.
            Kristillisdemokraatit esittävät 4 000 hoitajan
            lisäämistä vanhuspalveluihin. Se on selkeä,
            yksinkertainen tavoite, joka parantaisi hoitopaikkojen hoidon tasoa
            ja helpottaisi henkilökunnan väsymystä,
            joka tänä päivänä on
            suuri ongelma. Omaishoitajien asemaan haluamme parannusta, samoin
            vaikeavammaisten henkilökohtaisen avustajan palkkaamiseen
            on saatava nyt määrärahoja.
         
         
         
         Jotta  kunnat  pystyisivät peruspalvelut
            takaamaan ja turvaamaan,  on valtionosuuksiin tehtävä täydet
            indeksikorotukset. Ihmettelemme, että keskusta edelleen
            tinkii valtionosuuksien indeksikorotuksista, mikä johtaa
            siihen, että kuntien taloudellinen asema yhä vain
            vaikeutuu. Terveyspalvelujen osalta ehdotamme reseptikohtaisen omavastuun
            poistamista. Kriminaalihuoltoon ja päihdetyötä tekevien
            järjestöjen tukemiseen haluamme lisäystä.
         
         
         
         Herra puhemies! Työllisyydestä on puhuttu tänään
            jonkin verran. Me esitämme starttirahoihin lisäystä ja
            itsensä työllistävien ansiosidonnaisen
            työttömyysturvan osalta parannuksia, jotta itsenäisenä yrittäjänä aloittaminen
            olisi riskittömämpää ja houkutteleva
            vaihtoehto.
         
         
         
         Työpaikan vaatiman kakkosasunnon verovähennysoikeus
            on kristillisdemokraattien esitys, jonka kokoomus myös
            otti ohjelmaansa, ja on hienoa, että näin tapahtui.
            Se on myös varsin harkinnanarvoinen vaihtoehto muuttoavustukselle, joka
            saattaa olla hyvinkin kohtalokas aluepolitiikan kannalta.
         
         
         Maataloudesta täällä ei ole puhuttu
            juuri mitään. Me esitämme Makeran varoihin
            ja kansallisen maataloustuen lisäämiseen varoja
            sekä maataloustutkimukseen ja -neuvontaan, josta käsittämätöntä kyllä,
            hallitus on leikannut varoja. Myös metsäpuolelle
            esitämme lisäyksiä leikkausten estämiseksi. 
         
         
         Liikenneväylät ovat olleet paljon puheenaiheena,
            ja me emme hyväksy sitä, että perusväylänpidon
            määrärahoja on leikattu. Haluamme ne
            turvata.
         
         
         Poliisin virkoihin ja tuomioistuimille, pelastushelikopteritoimintaan
            tarvitaan lisämäärärahoja, joita
            esitämme. Kehitysyhteistyöhön haluamme
            lisäystä niin, että tavoite jossakin
            vaiheessa saavutetaan, ja myös kehitysyhteistyölahjoitusten
            verovähennysoikeuden olemme halukkaita ottamaan käyttöön
            uutena muotona.
         
         
         
         Herra puhemies! Ihan suurimpina yksittäisinä summina
            totean, että alkoholiveron korotus toisi 200 miljoonaa
            euroa, pörssivero 280 miljoonaa euroa. Ansiotuloverotusta
            emme haluaisi keventää hallituksen esittämää 790:tä miljoonaa
            euroa, vaan indeksitarkistusten verran, jolloin 400 miljoonaa euroa
            jää ruuan arvonlisäveron alentamiseen,
            mikä olisi oikeudenmukaista myös niitä miljoonaa
            ihmistä kohtaan, jotka eivät ole tästä verokevennyspolitiikasta,
            jota hallitus on harjoittanut, hyötyneet lainkaan.
         
         
         
         Kansaneläkeläisille summamme olisi 157 miljoonaa
            euroa, opiskelijoille 66 miljoonaa euroa, omaishoitoon 40 miljoonaa
            euroa ja näihin vanhustenhuollon hoitajien palkkoihin 123
            miljoonaa euroa. Nämä ovat suurimmat summat, joita esitämme
            lisäyksenä. Lisäksi nämä lakialoitteet, jotka
            ovat käsittelyssä, ehdotamme hyväksyttäviksi
            eri valiokunnissa. Näin muodostuisi Suomeen vuodelle 2007
            verotuksen ja menopuolen osalta oikeudenmukainen ja köyhyyspakettia
            todellisuudessa merkitsevä talousarvio.
         
         
       
      
         
         Leena Rauhala /kd(esittelypuheenvuoro):
            		
         
         
         Arvoisa herra puhemies! Täällä ed.
            Kankaanniemi jo esitteli kristillisdemokraattisen ryhmämme vaihtoehtobudjetin,
            jossa perustana ovat meidän raha-asia-aloitteemme. Nyt
            tänään tässä olemme käsittelemässä erityisesti
            näitä budjettilakialoitteita.
         
         
         Kaiken kaikkiaan näitä on 15 lakialoitetta,
            ja minun nimissäni, jotka ovat meidän ryhmämme yhteisiä aloitteita,
            on näistä 4. Niiden sisältö lähtee
            ensisijaisesti siitä, että me vahvistaisimme sosiaalisesti
            oikeudenmukaisempaa perusturvaa ja palvelupakettia, palvelua kaiken
            kaikkiaan tässä yhteiskunnassa. Emme ole tyytyväisiä siihen, mitä hallitus
            on esittänyt ja mitä on markkinoitu, puhuttu,
            sosiaalipaketin nimellä. On jopa haluttu köyhyyspaketista
            ottaa köyhyys-sana pois ja sitten ottaa tämmöinen
            ehkä miedompi sosiaalipaketin käsite, mutta sekin,
            mitä on puhuttu, on mittaluokaltaan hyvin vaatimaton ja
            nimenomaan tarpeisiin nähden todella täysin riittämätön.
         
         
         Täällä on viitattu jo aikaisemmin
            eiliseen Asunnottomien yöhön ja päivään,
            jossa useammat meistä ovat olleet mukana. Se arkitodellisuus
            oli meidän edessämme kasvoina ja ihmisinä ja
            kokemuksina. Silloin, jos me täällä sanomme, että meidän
            hyvinvointiyhteiskunnassamme ja tämän hallituksen
            aikana on tehty sellaisia ratkaisuja niin työllisyyteen
            kuin perusturvaan ja palveluihin, jotka olisivat jo nostaneet ihmisten
            hyvinvointia sillä tavalla, ettei enää voida
            puhua köyhyydestä ja nälästä,
            tämä ei todellakaan pidä paikkaansa,
            vaan meillä ihmiset elävät köyhyydessä ja
            nimenomaan nälässä. Sen ei pelkästään tuo
            eilinen, vaan monet muut tapahtumat ovat osoittaneet. Sen vuoksi
            se, millä tavalla näihin asioihin nyt tulisi pureutua,
            tulisi ottaa vakavasti.
         
         
         Tietysti meidän kristillisdemokraattien vaihtoehdossa
            on asioita, jotka ovat hyvin lähellä sitä,
            mitä täällä on muidenkin taholta
            esitetty erityisesti liittyen lapsiköyhyyteen ja eläkeläisiin
            ja opiskelijoihin, siis meillä on samanlaisia, saman sisältöisiä lakialoitteita.
            Sillä lailla tuntuu hyvältä, että meillä on
            yhteistä huolta, mutta toisaalta tätä keskustelua
            kuunnellessa on kyllä selkeästi tullut esille,
            että poliittiset linjaukset tässäkin
            salissa, paitsi opposition sisällä myöskin
            hallituksen sisällä, ovat kaukana toinen toisistaan.
            Onko ehkä sitten niin, että ei niitä ratkaisuja,
            jotka parantaisivat tilannetta, saada aikaiseksi?
         
         
         Arvoisa puhemies! Omista aloitteistani erityisesti haluan nostaa
            esille kansaneläkelain 24 ja 42 b §:n muuttamisen,
            joka sisällöltään on kansaneläkkeen
            tasokorotuksen nostaminen 20 eurolla. Tässä voi
            sanoa, että tämäkään
            ei ole suuri. Tiedämme, että eläkeläisjärjestöt
            ovat jo viime kaudella sanoneet, että kohtuullista olisi
            saada 30:n tai jopa 40 euron korotus. Voi sanoa, että tämäkään
            ei missään tapauksessa ole sellainen, joka vielä suuresti
            auttaa, mutta kokonaisuudessaan, kun ajattelee meidän budjettiamme,
            on tärkeää, että tämä on
            kuitenkin mahdollista esittää. Syy, minkä vuoksi
            erityisesti näen tämän tärkeänä,
            on se, että meillä on paljon pieneläkeläisiä, jotka
            elävät minimieläkkeen varassa. Jos verrataan
            Pohjoismaita, niin kyllä Suomessa nimenomaan minimieläke
            on Pohjoismaiden pienin. Näitä pientä kansaneläkettä saavia
            on yli 600 000 henkilöä, ja heistä 86 000
            saa noin 500 euron nettoeläkkeen, joka on todella pieni.
            Siis eläkkeensaajien taloudellisen aseman vahvistaminen
            todella on tärkeää.
         
         
         Toisena asiana on opintotuki, sen korotus. Kun olimme opiskelijoiden
            tilaisuudessa tässä muutama aika sitten, niin
            siellä kuulimme, että opiskelijat ehkä ovat
            tyytyväisiä jo siihen, että on kuulunut
            hallituksen rintamasta, että opintorahaa korotetaan ensi
            marraskuusta lähtien. (Ed. Sirnö: Vuoden päästä!) — Vuoden
            päästä. — Tuossa tilaisuudessa
            sanoin, että no, sitten nämä meidän
            hyvät esityksemme ovatkin turhia, onpas tämä nyt
            outo tilanne, kun me olisimme valmiit nostamaan jo vuoden alusta.
            No, siinä tietenkin sitten opiskelijat ja opiskelijajärjestöjen
            puheenjohtaja erityisesti totesivat, että emmehän
            me nyt sitä tarkoita, vaan kyllä me otamme sen
            vastaan.
         
         
         Tämä vain tarkoittaa sitä, että nimenomaan nyt
            opintotuen ja opiskelijoitten osalta se, millä tavalla
            hallituksen ja eduskunnan taholta tullaan opiskelijoita vastaan,
            on, että  ilmeisesti halutaan antaa semmoinen
            kuva, että nyt  tehdään joka
            tapauksessa  jotakin,  kun  ei  ole  12—15 vuoteen
            tehty,  ja  nyt  annetaan  signaali,  että  ollaan
            tekemässä ratkaisua jo ensi vuoden ajalle. Tietysti
            hyvä näin on, jos siinä jotakin tapahtuu, mutta
            en pidä siitä, että se jollakin tavalla
            tehdään niin, että on lupauksia, jotka
            eivät kuitenkaan näy meidän hallituksemme
            budjetissa, ja ne lupaukset tuolla kentällä ovat
            ikään kuin totena, että asia on jo siellä budjetissa
            olemassa. Mutta meidän vaihtoehtobudjetissamme tämä opintotuen
            korotus on otettu huomioon, ja toivoisimme, että se täällä äänestyksessä saisi
            vahvan tuen.
         
         
         Arvoisa puhemies! Henkilöitä, jotka erityisesti
            elävät köyhyysrajan alapuolella ja tarvitsevat tukea,
            ovat paitsi eläkeläiset, opiskelijat ja pitkäaikaistyöttömät
            myös pitkäaikaissairaat, ne, jotka sairastavat
            paljon ja jotka joutuvat hoitoihinsa käyttämään
            hyvin paljon lääkkeitä. Yksi aloite, joka
            ryhmästämme on, on sairausvakuutuslain muuttamiseen
            liittyvä ja nimenomaan koskee sitä, miten suuri
            suomalaisten potilaitten maksama osuus lääkemenoista
            on ja miten siihen voitaisiin saada muutosta. Me tiedämme,
            että suomalaisen potilaan maksama osuus lääkemenoista
            on yksi Euroopan korkeimmista. Suomessa sairauskulujen, etenkin
            lääkkeiden, omavastuut ovat kansainvälisesti
            vertailtuna hyvin korkeita ja niitä on viime vuosina vielä korotettu.
            Reseptikohtaisen omavastuun kohdistaminen vuotuisen maksukaton ylittäviin
            lääkeostoihin kohdentaa kustannuksia niille potilaille,
            joiden lääkemenot ovat suuria ja joiden elintasoon
            sairastaminen vaikuttaa merkittävästi. Pitkäaikaissairailla
            omavastuun vuotuinen maksukatto saattaa täyttyä jo
            alkuvuodesta, ja jos käytettäviä lääkkeitä on
            useita, lisälasku on melkoinen ajatellen sitä,
            mikä omavastuuosuus tulee näistä reseptikohtaisista. Niinpä tässä lakialoitteessa
            on kysymys siitä, että tämä omavastuuosuus
            otetaan pois näistä reseptikohtaisista.
         
         
         Arvoisa puhemies! Vielä neljäs lakialoite, joka
            on omissa nimissäni, on omaishoitoon liittyvä.
            Täällä salissa on jo omaishoidon laki
            käsitelty eli vapaapäivän lisääminen.
            Siis omaishoidon tuesta annetun lain 4 ja 6 §:n muuttaminen
            on täällä salissa ollut jo käsittelyssä,
            mutta budjettilakina, ja nyt tässä meidän
            vaihtoehtobudjetissamme esitämme, että sitä vielä laajennettaisiin. Omaishoitajat
            todella tarvitsevat enemmän vapaapäiviä.
            Jos ajatellaan, että he tekevät 24 tuntia vuorokaudessa
            työtä, ja jos keskimäärin tehdään
            8 tuntia ja siitä saa 2 päivää viikossa
            noin keskimääräisesti, on aivan oikeutettua,
            että omaishoitajille siitä raskaasta ja tärkeästä työstä kohtuullistetaan
            näitten vapaapäivien riittävyyttä,
            että he saisivat riittävästi lepoa ja
            oman ter- veytensä ja kuntonsa hoitamiseen myös
            kaiken kaikkiaan palveluita, mutta tässä lakialoitteessa on
            vapaapäivän lisääminen.
         
         
         Arvoisa herra puhemies! Todella toivon, että kun tässä eduskunnassa
            käsitellään hallituksen budjettia, voitaisiin
            vielä siellä joulun tietämissä saada
            muutoksia, jotka osoittaisivat sen, että tullaan vastaan
            ihmisiä, jotka ovat köyhyysrajan alapuolella.
         
         
         
            
            Toinen varapuhemies:
            
            Pyydän arvon kansanedustajilta anteeksi, että käytössämme
               oleva tekniikka pyrkii vähän mielivaltaisesti
               asettamaan kansanedustajien puheenvuoropyyntöjä järjestykseen,
               joka ei ole ollut totuudenmukainen. Sen vuoksi yritämme
               pitää täällä siitä kuitenkin
               parhaamme mukaan kiinni niin, että seuraava puheenvuoron
               pitäjä on ed. Kallis.
            
            
          
         
       
      
         
         Bjarne Kallis /kd(esittelypuheenvuoro):
            		
         
         
          Arvoisa herra puhemies! Media tekee kaikenlaisia kysymyksiä eduskuntaryhmille
            ja myöskin kansanedustajille. Media on kysynyt eduskuntaryhmien
            kantaa muutamaan veroon, ja aion niitä tässä puheenvuorossa
            hieman käsitellä. Media on kysynyt, mikä on
            ryhmien kanta alkoholiveroon, siitä on jo riittävästi
            tänä päivänä keskusteltu. Totean
            vielä varmuuden vuoksi, että kaikki eduskuntaryhmät
            ovat ilmoittaneet, että veroa tulisi korottaa. Media on
            kysynyt myöskin ryhmien ja puolueiden suhtautumista ruuan
            arvonlisäveroon, ja olen pannut merkille, että selkeästi
            alentamisen puolesta liputtavat vasemmistoliitto, keskusta ja kristillisdemokraatit.
            Vastaan aivan selkeästi asettuu vihreät. SDP lienee
            sitä vastaan, ja olen myöskin ymmärtänyt,
            että kokoomuksessa ollaan ehkä enemmän
            ruuan arvonlisäveron alentamista vastaan kuin alentamisen
            kannalla. Perintöveroon kaikki haluavat muutosta, ja totean,
            että kansanedustajien enemmistö haluaisi, että lakia
            muutettaisiin välittömästi ja muutettaisiin
            se minun jättämäni lakialoitteen mukaisesti,
            mikä tarkoittaa sitä, että lesken asema
            ja alaikäisten lasten asema pienissä pesissä huomattavasti
            parantuisi. Nämä kaikki sisältyvät
            meidän vaihtoehtobudjettiimme, ja niistä on myöskin
            tehty lakialoitteita, joista tänä päivänä jo
            on aika paljon puhuttu.
         
         
         Sanoin, että media tekee kysymyksiä kansanedustajille
            ja ryhmille, mutta niin tekevät myös tavalliset
            kansalaiset. Luin viime sunnuntaina tai viime maanantaina yleisöpalstalta
            kirjoituksen, jossa henkilö kysyi, mitä mieltä edustajat
            olivat ja ovat alkoholiveron alentamisesta, ja kysyi myöskin,
            mitä edustajat ovat tehneet vammaisten, vanhusten ja omaishoitajien
            hyväksi. Tämä kysymys tuli kuin tilauksesta, — olen
            siihen jo vastannut, en ole huomannut, onko julkaistu — mutta
            oli myöskin sattuma, että alkoholiveron tuotolla,
            200 miljoonalla, josta me olemme tehneet esityksen, voitaisiin toteuttaa
            se, mitä vammaisjärjestöt ovat esittäneet,
            eli vaikeavammaisille henkilökohtainen avustaja, mikä maksaisi 40
            miljoonaa. Omaishoitajille esitämme lisäystä 40
            miljoonaa ja 4 000 hoitajaa lisää vanhustenhuoltoon,
            mikä maksaisi 123 miljoonaa. Nämä maksaisivat
            yhteensä 203 miljoonaa eli juuri sen verran, mitä tämä alkoholivero
            tuottaa. Ja päivällä totesin myöskin,
            että ed. Gustafsson, joka pelkäsi, että Ruotsin
            uusi hallitus leikkaa Ruotsin vammaisten etuja, varmasti sitten
            tulee tukemaan. Kun hän myöskin totesi, että Suomessa vammaisten
            asema on vielä huonompi kuin Ruotsissa, niin on syytä olettaa,
            että ainakin ed. Gustafsson tukee tätä meidän
            esitystämme, josta on myöskin lakialoite tehty.
            Tämä näin aivan lyhyesti, herra puhemies.
         
         
       
      
         
         Päivi  Räsänen   /kd(esittelypuheenvuoro):
            		
         
         
         Arvoisa herra puhemies! Tässä eduskuntaryhmäni
            jäsenet ovat jo varsin perusteellisesti esitelleet näitä vaihtoehtobudjettiimme
            liittyviä lakialoitteita. Kerron vain lyhyesti tästä nimissäni
            kulkevasta lakialoitteesta, jossa ehdotetaan, että toimeentulotuesta
            annettua lakia muutettaisiin niin, ettei lapsilisää jatkossa
            oteta huomioon toimeentulotukea laskettaessa. Jos pohdimme sitä,
            millä tavoin lapsiperheiden köyhyyteen voidaan
            kaikkein parhaiten vaikuttaa, niin kyllä varmasti juuri
            tämä lakialoite tulisi toteuttaa. Erittäin
            huolestuttavaa on se kehitys, että lasten köyhyys
            on viime vuosina lisääntynyt aivan erityisesti
            yksinhuoltajatalouksissa, monilapsisissa perheissä ja pikkulapsiperheissä.
         
         
         Lapsiperheiden saamat perhepoliittiset tulonsiirrot ovat reaalisesti
            laskeneet noin 10 prosenttia vuodesta 90 lähtien, ja pienet
            korotukset, joita tulonsiirtoihin, erityisesti lapsilisiin, on tehty, eivät
            ole hyödyttäneet näitä kaikkein
            köyhimpiä talouksia, sillä toimeentulotuki
            on sitä mukaa vähentynyt. Tämän
            lakialoitteen, jota ehdotamme, vuosikustannukset  olisivat
            noin 80 miljoonaa euroa, mikä on mielestäni varsin
            tuntuva panostus kaikkein köyhimpiin lapsiperhetalouksiin.
         
         
         
       
      
         
         Leena Rauhala /kd:
            		
         
         
          Arvoisa puhemies! Vielä haluan nostaa näistä meidän
            lakialoitteistamme, jotka täällä ovat,
            esiin tämän, joka on Kari Kärkkäisen
            nimellä, minimiäitiyspäivärahan nostamisen,
            josta täällä on paljon puhuttu juuri silloin,
            kun me puhumme kaikkein vähäisimmällä rahalla
            toimeentulevista ja tärkeätä työtä tekevistä.
            Se, millä tavalla me arvostamme äitien kotona
            tekemää työtä ja äitiyttä,
            on todella meille häpeäksi, koska päiväraha
            on niin pieni kuin se on ja työttömyyspäivärahan
            alapuolella. Tässä meidän budjetissamme
            on esitys siihen, että sitä korotettaisiin ja
            sillä lailla annettaisiin arvoa. Se olisi perhepoliittinen
            ratkaisu, myönteinen ratkaisu ja erityisesti perheitä ja
            lapsiperheitä tukeva ratkaisu.
         
         
         
         
       
      
         
         Sari Essayah /kd (esittelypuheenvuoro):
            		
         
         
          Arvoisa puhemies! Tässä vaiheessa iltaa varmasti aika
            monet lakialoitteet on jo kohtuullisen perusteellisesti käyty
            läpi, mutta ihan muutamia lakialoitteita vielä toisin
            tässä esille.
         
         
         Ensinnäkin yksi näistä lakialoitteista — hetkinen,
            nyt ei ole tuota numeroa — liittyy lapsilisään,
            ensimmäiselle kuukaudelle maksettavaan lapsilisään.
            Se on henkilökohtainen aloitteeni, ei ole siis osa vaihtoehtobudjettiamme.
            Siitä ihan vain toteaisin lyhyesti sen, että kun
            tänä päivänä meillä Suomessa
            lapsilisän maksaminen aloitetaan lapsen syntymästä seuraavan
            kuukauden aikana ja kuitenkin nimenomaan siinä alkuvaiheessa
            nämä kaikki kustannukset ovat suurimmillaan, niin
            siinä lakialoitteessa tuon vain esille lyhyesti sen, että aivan
            yhtä hyvin meillä voitaisiin aloittaa tämän
            lapsilisän maksaminen jo siltä lapsen syntymäkuukaudelta.
            Jos ajatellaan, että meillä on erisuuruiset lapsilisät
            riippuen siitä, onko lapsi perheen ensimmäinen
            vaiko viides tai ehkä vielä myöhemminkin
            lapsisarjaan syntynyt, niin tuommoinen keskimääräinen
            kustannus sille lapsilisälle yhdeltä kuukaudelta
            on noin 110 euroa, ja jos sitten laskemme sen, että meillä vuosittain
            syntyy pikkasen reilut 50 000 lasta Suomeen, niin kokonaiskustannus
            vuositasolla olisi sellaiset vähän päälle
            6 miljoonaa euroa. Se olisi varmasti tarpeen nimenomaan näiden
            perheiden taloudellisen tilanteen tukemiseen.
         
         
         Monissa muissakin puheenvuoroissa on varmasti tuotu esille se,
            että meidän budjetissamme halutaan lapsiköyhyyteen
            ja lapsiperheitten köyhyyteen puuttua huomattavasti järeämmin
            kuin tässä hallituksen esittelemässä sosiaali-
            tai köyhyyspaketissa, millä nimellä se
            sitten kulkeekin. Nimenomaan perheitten elämäntilanteeseen
            helpotusta tuovia asioita olisi meidän jo aikaisempinakin
            vuosina esittelemämme mahdollisuus tehdä verotuksessa
            lapsen huoltajalle ansiotuloista ylimääräinen
            lapsivähennys. Kun se tämän vuoden tasolla
            lasketaan, niin sen kustannus olisi noin 160 miljoonaa euroa, ja
            tämähän tarkoittaa sitä, että silloin
            tämä tuki nimenomaan kohdistuisi ennen kaikkea
            sinne pieni- ja keskituloisille perheille. Puolisoista vain jompikumpi
            voisi saada tämän vähennyksen verotuksessa,
            ja myös yksinhuoltaja saisi tämän saman
            edun.
         
         
         Tämä olisi tällainen verotuksellinen
            instrumentti, joka tukisi perheitä. Meillähän
            tällä hetkellä Suomessa ei ole käytössä mitään
            verotuksellista instrumenttia nimenomaan lapsiperheitten tukemiseen,
            vaan lapsiperheitä verotetaan ihan samalla tavalla kuin
            yksin elävää, ja olisi korkea aika, että meillä Suomessa
            huomioitaisiin se, että olipa sitten mistä tuloluokasta
            tahansa, niin meillä perheellisen asema on heikompi kuin
            yksineläjän. Aina väitetään,
            että tätä asiaa voidaan auttaa sillä,
            että korotetaan lapsilisiä, mutta kaikki nämä Stakesin
            tutkimukset ovat kumminkin osoittaneet sen, että näin
            ei ole tapahtunut, vaan todellakin perheissä, joissa on lapsia,
            toimeentulo on aina heikompaa kuin niissä, joissa lapsia
            ei ole.
         
         
         Sitten ihan viimeisenä esittelisin vielä lakialoitteen
            83, joka on myöskin tämmöinen uudenlainen
            verotuksellinen instrumentti. Tämä kohdistuisi
            nimenomaan kehitysyhteistyöhön ja olisi siis tällainen
            verovähennysoikeus lahjoituksille, joita tehdään
            kehitysapujärjestöille, ja tämä koskisi
            niin järjestöjä kuin myöskin
            yksityisiä henkilöitä. Meillähän
            90-luvulla oli kokeiluluontoisesti tällainen verovähennys
            käytössä, yhtenä vuonna muistaakseni,
            ja sitä ei sen jälkeen jatkettu, mutta olisi äärimmäisen
            tärkeää, että meillä kansalaisia
            ja järjestöjä pystyttäisiin
            tällä tavoin kannustamaan kantamaan omaa vastuuta
            kehitysyhteistyötavoitteen saavuttamisesta. Kehitysyhteistyön
            tukeminen, paitsi että se on köyhimpien maitten
            auttamista, se on myöskin maailmanlaajuisten uhkien ennaltaehkäisyä,
            ja tämä seikka tulisi tänä päivänä nähdä vielä selvemmin kuin
            aikaisemmin. On sotia, ympäristökatastrofeja ja
            muuta inhimillistä hätää. Kaikki
            ne eivät edes kosketa pelkästään
            kehitysmaita, vaan niitten vaikutukset ovat usein ihan maailmanlaajuisia.
            Niin kuin hyvin usein toistelemme tätä sanaa globalisaatio,
            se kertoo siitä, että maailmasta on tullut ikään
            kuin yksi kylä, jossa sitten nämä vaikutukset
            heijastuvat hyvin helposti toiselle puolelle maailmaa.
         
         
         Väestön ja varallisuuden kasvu aiheuttaa suuria
            ongelmia ympäristön kestokyvylle, ja kehitysyhteistyön
            painopistealueina tulisi korostua entistä enemmän
            energiahuolto, pienyrittäjyys, terveydenhuolto, perusopetus,
            vesihuolto ja kaikkien näitten muittenkin elämän
            perusedellytysten turvaaminen, ja ennen kaikkea haluan alleviivata
            naisten ja lasten aseman parantamista. Meillä on maailmassa
            valtava joukko maita, joissa naiset on jätetty yhteiskunnan
            ulkopuolelle ja syrjään muun muassa työmarkkinoilta,
            ja on vaikea kuvitella, että näissä maissa
            voisi tapahtua suurempaa ansiotason ja bruttokansantuotteen parantamista,
            jos puolet väestöstä on kokonaan työmarkkinoitten
            ulkopuolella eikä heillä ole pääsyä sinne,
            vaikka he haluaisivat.
         
         
         Suomen kehitysyhteistyöpanos tulee mielestämme
            nostaa asteittain takaisin YK:n suosittamaan 0,7 prosenttiin bkt:stä.
            Tässäkin salissa lähes kaikkien puolueitten
            ja Vanhasen hallituksen allekirjoittama tavoite kehitysyhteistyömäärärahojen
            korotuksesta 0,7 prosenttiin vuoteen 2010 on hyvin haasteellinen,
            koska tämän vaalikauden 2003—2007 aikana
            siitä tavoitteesta on livetty ja summa on saatu korotetuksi
            vain 0,40 prosenttiin bkt:stä. Mielestämme meidän
            ei tulisi hylätä tätä tavoitetta,
            vaan pitäisi pitää kiinni kehitysyhteistyömäärärahojen
            nopeammasta korotusaikataulusta. Nyt kun näyttää siltä,
            että on jo livetty niin pahasti tältä uralta,
            niin se hitain mahdollinen korotusaikataulu, se kasvu-ura, jolla
            tavoite saavutetaan, voisi olla vuoteen 2015 mennessä. 
         
         
         Määrällisen korotuksen lisäksi
            tarvitaan ehdottomasti parannusta myöskin kehitysyhteistyön
            laatuun ja vaikuttavuuteen. Tuolla talousarvioaloitteitten puolella
            olemme esimerkiksi omassa vaihtoehtobudjetissamme huomioineet sen,
            että kun tällä hetkellä on jo
            tämä hallituksen pohjabudjetti jo tipahtanut niin
            pahasti tuosta vuoden 2010 tasosta, niin tämä meidän
            oma määrärahakorotuksemme seurailee sitä tasoa,
            että mikäli edellisenä vuonna olisimme
            toteuttaneet kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjetin mukaisen
            korotuksen, niin tänä vuonna se meidän esittämämme
            korotus riittäisi tähän vuoden 2010 tasossa
            pysymiseen.
         
         
         Tietysti aina silloin kun puhutaan kehitysavun antamisesta,
            meidän on pidettävä kiinni vaatimuksista
            ihmisoikeuksien kunnioittamisesta näissä valtioissa,
            mihin apua annetaan. Kaikessa, ei pelkästään
            kehitysyhteistyössä, vaan myöskin kansainvälisessä kauppapolitiikassa,
            joka tänä päivänä on
            hyvinkin pitkälti kytköksissä myös
            tähän kehitysyhteistyöhön, ihmisoikeuksien,
            demokratiakehityksen tulee olla aina osa tätä auttamista
            ja niitä tulee kaikin tavoin edistää.
         
         
         Kansalaisjärjestöillä on kehitysyhteistyössä hyvin
            tärkeä rooli. Sen tähden valtion tulee
            kanavoida merkittävä osuus näistä kehitysyhteistyövaroista
            luotettavien suomalaisten järjestöjen hankkeisiin.
            Näistä varoista tietenkin osa on hyvä myöskin
            kohdistaa siihen kehitystyöhön, mitä Suomessa
            tehdään kehityskasvatuksen ja tiedotustyön
            kautta. Jos me laajentaisimme tätä tuloverolain
            lahjoitusvähennystä koskemaan myös kehitysyhteistyöjärjestöille
            tehtyjä lahjoituksia niin yksityisten henkilöitten
            kuin järjestöjen puolella, siten kannustettaisiin
            kansalaisia mukaan tavoittelemaan tätä haluttua
            kehitysyhteistyöosuutta.
         
         
         Kehitysyhteistyön harkinnanvaraista valtiontukea saavat
            kansalaisjärjestöt tulisi lisätä tällaiseen
            Verohallituksen ylläpitämään
            luetteloon yhdistyksistä, joille tehdyt lahjoitukset voisi
            sitten vähentää verotuksessa, elikkä sillä tavoin
            me takaisimme sen, että meillä on tietty joukko
            näitä yhdistyksiä, jotka on todettu ja
            nähty sellaisiksi, että niiden tekemä kehitysyhteistyö on
            laadullisesti hyvää. Silloin näitten
            yhdistysten kohdalla sitten tämä verovähennysoikeus
            olisi mahdollista. Jos tällaista rajausta ei tehtäisi,
            sehän voisi johtaa sitten siihen, mitä ikävä kyllä tänä päivänä paljon
            on tässä hyväntekeväisyystyössä,
            että perustetaan erilaisia vilunkipohjaisia yhdistyksiä,
            joihin sitten rahaa ohjaillaan, ja pidetään erilaisia
            keräyksiä, ja sitten ne rahat ohjautuvat ties minne,
            yleensä näitten yhdistysten perustajien omaan
            taskuun. Mutta mikäli meillä olisi tällainen
            selkeä lista niistä yhdistyksistä, jotka
            olisi hyväksytty lahjoitusten saajien joukkoon, näitten
            yhdistysten kohdalta voitaisiin sitten nämä lahjoitukset
            hyväksyä verovähennyskelpoisiksi.
         
         
         Arvoisa puhemies! Tässä pieni joukko näitä kristillisdemokraattien
            vaihtoehtobudjetin lakialoitteita. Voi olla, että sieltä vielä jokunen
            saattaa keskusteluun tulla.
         
         
       
      
      Keskustelu päättyy.