Eero Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa herra puhemies! Kyseessä on lakialoite erikoissairaanhoitolain 3 §:n muuttamiseksi niin, että jatkossa sairaanhoitopiirin pakkojäsenyys poistuisi. Olisi siis edelleen mahdollista kuulua johonkin sairaanhoitopiiriin tai kuntayhtymään, mutta olisi myös mahdollisuus olla kuulumatta siihen. Itse asiassa on aika ihmeellistä, että tätä ei aikaisemmin selkeämmin ole otettu esille.

Itse näen tilanteen niin, että tässä on lainsäädännön tietyn kohdan liberalisoinnista kysymys sillä lailla, että kunnalla, on se sitten pieni muutaman tuhannen asukkaan kunta tai sopivan iso, tarpeeksi iso, itse hoitaakseen omat asiansa, tietyissä oloissa olisi tämä mahdollisuus. Varsinkin ja totta kai pitäisi viranomaisille ja sosiaali- ja terveysministeriölle kaiketi ennen kaikkea kertoa ja selvittää luotettavalla tavalla, että kunta pystyy järjestämään erikoissairaanhoidon asiat ilman pakkojäsenyyttä johonkin kuntainliittoon.

Tällä lailla kunta—valtio-suhteessa saataisiin aikaan oikeanlaista mahdollisuutta liikkeeseen niille kunnille, jotka haluaisivat enemmän vaikutusvaltaa omiin asioihinsa. Nykyinen laki itse asiassa on este sille, jos kunnat itse haluaisivat luotettavalla tavalla asioitansa hoitaa. Itse asiassa Kansallinen terveysprojekti tähtää lainsäädäntömuutoksiin viitatessaan ihan tähän samaan asiaan, vaikka ei näin selkeästi tätä asiaa kuitenkaan sano.

Varsinaiset perustelut ovat itse lakialoitteessani, mutta perustelen sitä vielä hieman lähemmin. Sitä ennen haluaisin vain sanoa, että tämän lakialoitteen on allekirjoittanut 14 kansanedustajaa, kaikki Uudenmaan vaalipiiristä eli Hus-piirin alueelta, ja he kuuluvat viiteen eri puolueeseen. Sillä lailla tämä ei nyt aivan yksittäisajatteluksi voi mennä. Esimerkiksi kelpaa Hus-piiri erittäin hyvin, jos ajatellaan eilistäkin keskustelua, johon nyt en sen syvemmin ehkä tänään tässä uudestaan mene, mutta saman järjestelmän sisällä on ollut vuosikausia vaikeuksia: useita vuosia alibudjetointia, jota on yritetty ratkaista hyvällä ja pahalla ilman lopullista ratkaisua.

Se, että itse hankkiuduin tässä näin aktiiviksi, johtuu monesta eri asiasta ja paljon niistä kokemuksista, mitä itse kahdeksan vuotta kyseisen keskussairaalan kuntayhtymän liittohallituksen jäsenenä olen kokenut. Mutta ehkä en olisi näin tehnyt, ellen noin puolisen vuotta sitten tässä asemassa kansanedustajana ja espoolaisena olisi päivälehtien palstoilta saanut lukea, että koko Uudenmaan sairaanhoitopiirissä Hus-kuntayhtymän alueella tulevina vuosina on edessä ilmeisen mahtavat investoinnit. Meilahden sairaalan päärakennus on niin huonossa kunnossa, homeessa vesivaurioiden ja muiden takia, että se on kaiketi lähes käyttökiellossa, ja jos ei nyt aivan sitä, niin useat eri tahot pitävät selvänä, että se on joko kokonaan remontoitava tai kokonaan purettava ja rakennettava tilalle uusi. Samassa yhtymässä on muita isoja investointeja. Lehtitiedot näistä investointimääristä koko yhtymän alueella vaihtelevat 1 ja 2 miljardin Suomen markan välillä.

Espoo, joka käyttää vajaat 20 prosenttia tämän kuntayhtymän palveluita, joutuisi silloin investointipaineissaan huomioimaan nämä summat, jotka ovat jotain 300—500 miljoonaa Suomen markkaa, siis huomattava määrä rahaa, joka pitäisi pakolla laittaa tämän kuntayhtymän sisälle. Samanaikaisesti meillä omassa isossa keskussairaalatasoisessa Jorvin sairaalassa on lisätarvetta, investointeja tarvittaisiin sinnekin. En ymmärrä, että tällaisessa tilanteessa Espoo itse ei voisi vaikuttaa siihen, mihin se rahansa laittaa. Mutta niin kauan kuin on pakkokuntayhtymästä kysymys, on pakko osallistua niihin investointeihin, mitkä kyseisessä kuntayhtymässä valtuusto ja hallitus päättävät, vaikka sattuisi olemaan täysiä perusteita olla jotain muuta mieltä.

Itse asiassa, arvoisa puhemies, tässä vaiheessa muistan, että kun Hus-piiriä perustettiin, silloin ajateltiin aivan tätä samaa asiaa: Onko järkeä, että näin isolla alueella kunta, joka tässä tapauksessa kantaa nimeä Espoo, jonka väestöpohja on 220 000 ihmistä tällä hetkellä, jolla on erittäin hyvä moderni oma keskussairaala eräässä mielessä ja sitä kautta täysin luontevat suhteet myöskin yliopistosairaalaan, joka hoitaa omasta erikoissairaanhoidostaan noin 80 prosenttia ja joka lopun normaalin erikoissairaanhoidon voisi kilpailuttaa muiden toimijoiden kanssa muista kuntayhtymistä tai yksityissektorilta tai kolmannelta sektorilta riippuen siitä, mistä potilaskohderyhmästä on kysymys, ja joka voisi erityisvaativan tason hoitotarpeessa edelleen olla yhteistyössä jäljellä olevan Hus-kuntayhtymän kanssa, ei voisi lähteä omille teilleen, jos se anoo sitä sosiaali- ja terveysministeriöltä ja sille myönnetään sieltä lupa, jos sen antamat selvitykset ovat luotettavat?

Tätä, arvoisa puhemies, tämä minun lakiehdotukseni tarkoittaa, ja koen jotenkin luissani sen, että tässä vaiheessa tätä halutaan vastustaa vielä, mutta vastustavia mielipiteitä olen lähinnä kuullut vain tämän kuntayhtymän johdosta, sekä virkamiespuolelta että luottamusmiespuolelta. Lähes kaikki muut piirit, jotka minuun ovat ottaneet yhteyttä, hyvinkin asiantuntevat, ovat sitä mieltä, että tälle tielle meidän on lähteminen ennemmin tai myöhemmin. Liian suuret yksiköt eivät enää toimi tässä maassa. Suuruuden ekonomia ei terveydenhuollon alalla ole se tapa, jolla sairasta ihmistä hoidetaan. Jokainen ihminen on yksilö, ja sen mukaisesti näissä tehtävissä pitäisi menetellä. Tämä on ensimmäinen hyvin tärkeä työkalu, jotta tätä koko organisaatiota saataisiin uusittua.

Itse asiassa toinen siihen liittyvä asia, joka ei ole tämän lakialoitteen sisällä, mutta jonka haluan tässä myöskin ääneen sanoa, on se, että kaikkien näiden kuntayhtymien hallinto näyttää olevan jonkinlaisissa vaikeuksissa. Hus-kuntayhtymä on kyllä siitä erinomainen esimerkki. Sen päätökset, mitä olemme lehdistä saaneet lukea, ovat sen sorttisia, että eihän toimiva hallitus sillä lailla voi tehdä, pistää omaa investointipääomaansa kiinni, siis vuodeosastoja ja vastaavaa, sen sijaan että kaikki saataisiin toimivaksi. Taloushallinnon murheet, monet henkilöstöhallinnon murheet, kaikenlaiset asiat ovat jotenkin karanneet käsistä. Se ei voi tarkoittaa mitään muuta kuin sitä, että liittohallitus tai se sairaalan johtokunta, joka näistä asioista vastaa, ei nykyaikana enää sillä kokoonpanolla, mikä siinä on, pysty vastaamaan haasteisiinsa.

Sen tilalla pitäisi olla ammattimainen johto, toisin sanoen ekonomeja, varatuomareita, henkilöstöjohtajia ja totta kai hoitotieteen ja lääketieteen edustajia, mutta johtajia, joille poliittinen luottamusmiesorganisaatio antaisi puitteet. Esimerkiksi Espoon tapauksessa, jos Jorvi liittyisi Espooseen, se olisi konsernin sisällä, jolloin siitä seuraisi se, että Espoon kaupunginvaltuusto ja kaupunginhallitus antaisivat raamit, joista me paljon täällä puhumme, ja niiden raamien sisällä ammattitaitoisen sairaalan johdon, hallituksen, pitäisi toimia. Jos se ei pysty toimimaan, niin on otettava yhteyttä poliittiseen päätöksentekoon ja sitten on keskusteltava. Vain sitä kautta saamme tilaaja—tuottaja-mallit toimimaan tässä maassa. Vain sitä kautta saamme toimimaan myöskin priorisointikeskustelut, kun niihin niin toistuen täällä viitataan.

Tämänlaisia ajatuksia on tämän kaiken takana. Haluaisin erityisesti korostaa, että Suomi on demokraattinen maa. Luottamusmiehiä ja poliitikkoja tarvitaan. Niitä tarvitaan myöskin terveydenhoidon alalla, se on täysin kiistatonta, mutta heitä tarvitaan siellä oikealla paikalla toimimaan oikealla tavalla ja ottamaan oikealla tavalla päätöksenteko harteilleen. Silloin he tarvitsevat avukseen varsinaisen substanssin teossa, operatiivisessa toiminnassa, ammattijohtoa.

Antero Kekkonen /sd:

Herra puhemies! Olen oppinut arvostamaan ed. Akaan-Penttilän terveyteen liittyviä kannanottoja, niin myöskin tätä, mutta joidenkin reunahuomautusten kera.

Mehän elämme tämmöistä sosiaalipornografista aikaa, jossa lääketieteen toimija on ensisijaisesti se sirkkeliin kompastunut orpo, joka on saanut keuhkotaudin ruotsinlaivalla, ja sitten sen ympärillä käydään tätä terveyspoliittista keskustelua, joka johtaa järjettömyyksiin. On rohkeutta tehdä tällainen esitys. Voi olla, että on sattumaa, että se osuu juuri tähän sosiaalipornografiseen ilmapiiriin, mitä me olemme näinä päivinä tässäkin talossa saaneet kokea.

Minua askarruttaa tässä esityksessä kysymys sairaanhoitopiirin pakkojäsenyydestä. Kuka tai mikä on se taho, joka toteaa, että kysymys on pakkojäsenyydestä? Kuka tai mikä on se taho, joka pystyy ratkaisemaan sen, että me emme enää ole pakkojäseniä, vaan olemme jossakin muualla? Minusta tämä on suuri kysymys, tämä on erittäin suuri kysymys, jota tämä esitys ei ratkaise.

Mutta kun ed. Akaan-Penttilä puhui ammattitaidosta sairaalatoiminnassa, niin siinä täytyy olla aivan 101-prosenttisesti hänen kanssaan samaa mieltä. Jos tippaakaan pitävät paikkansa ne ratkaisut, joita lääkärikunnan voimin on tehty esimerkiksi Husin hallinnossa, niin on pakko suorastaan vaatia sellaista ammattitaidon tarkistusta, että hallintoa, ekonomiaa eivät hoida lääketieteen alan ammattilaiset, vaan sen alan ammattilaiset, jotka ovat koulutuksensa niihin tehtäviin saaneet.

Mitä tulee tähän DDR:läiseen lääketieteeseen, johon ed. Seivästö taannoin viittasi, siitä haluaisin keskustella perin pitkään, mutta valitettavasti ed. Seivästö on poistunut.

Eero  Akaan-Penttilä  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vastaan lyhyesti ed. Kekkoselle: Kiitän teitä mielipiteistänne. Tämä ajankohta ei johdu tästä sosiaalipornografiasta tai muusta ollenkaan. Tämä prosessi on lähtenyt käyntiin omalta osaltani lähes vuosi sitten. Se prosessi vain johti tähän, että se tuli tässä vaiheessa esille. Se on eräänlaista sattuman oikkua. Itse asiassa sosiaalipornografia-sanasta en tykkää ollenkaan, kun erikoissairaanhoidon vaikeuksista puhutaan. Pyytäisin, että sitä sanaa emme käytä.

Pakkojäsenyydestä: Katson, että sosiaali- ja terveysministerillä on kyllä hyvin pätevyyttä päättää luotettavien selvitysten perusteella, ollako vai eikö olla.

Antero Kekkonen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Mielestäni sanoin niin, että osoittaa suurta rohkeutta tehdä tällainen aloite. Sitten sanoin myöskin sen, että on enemmän tai vähemmän sattumaa, että se sattuu juuri tähän ajankohtaan, jolloinka täällä on käyty tämän tyyppistä keskustelua jo perin pitkään. Toivon, että arvostamani ed. Akaan-Penttilä ei pahastunut tästä ilmaisustani sosiaalipornografia. Minusta se on aika hauska ja monella tapaa kuvaava, kuvaava myöskin silloin, kun puhumme siitä keskustelusta, jota olemme tässä talossa käyneet. Heti perään sanon sen, että minun mielestäni ed. Akaan-Penttilä ei ole syyllistynyt sosiaalipornografiaan.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Kekkonen jätti sanomatta, kuka on syyllistynyt sosiaalipornografiaan ja mitä se yleensä ottaen on, kenen ajatustulosta tuollainen on. Noitahan saattaa lukea joidenkin lehtien palstoilta, tällaisia käsitteitä, ja mielestäni ne ovat aika ikäviä käsitteitä, kun tämäkin eduskunta on keskustellut nimenomaan välikysymyksestä. Niin kuin ed. Akaan-Penttilä sanoi, hän ei pidä tuosta sanasta; ed. Kekkonen ilmeisesti pitää.

Mutta, puhemies, tähän asiaan. Tätä Husin piiriä on ehkä vähän huonoa verrata muuhun piiriin, mutta vertaan sitä kuitenkin Kymenlaakson sairaanhoitopiiriin. Siellä on olemassa sairaanhoitopiirin hallinto ja sairaanhoitopiirin hallitus, joka koostuu kyllä kaikista muista varsinaisesti muuta työtä tekevistä kuin lääkäreistä. Siellä on kyllä lääkärijäseniä esimerkiksi toimialajohtajina, ja he tekevät näitä ratkaisuja lääkäreiden esityksestä tietysti, jotka ovat yleensä ylilääkäreitä.

Mutta me tiedämme kaikki ja ed. Akaan-Penttilä ehkä vielä paremmin, että tietyt sairaudet joudutaan keskittämään. Tietty erityisosaaminen kasvaa ainoastaan isoissa yksiköissä, jotka pystyvät leikkaamaan paljon ongelmallisia potilaita. Esimerkiksi näitä löytyy kaikilta lääketieteen operatiivisilta aloilta, ja tämän tyyppistä keskittämistä ei ehkä pystytä katkaisemaan eikä sitä pidä katkaista. Tulen jatkamaan puhujakorokkeelta.

(Korokkeelta) Arvoisa puhemies! On olemassa siis erityissairaanhoitoa vaativia tehtäviä ja erityisosaamista vaativia tehtäviä. Jälkimmäiset vaativat ehkä juuri keskussairaaloita, jotka ovat yliopistollisia keskussairaaloita, ja siellä osaaminen keskittyy nimenomaan sillä tavalla, että pitää saada tietty määrä potilaita operoitavaksi, jotta osaaminen myös säilyy.

Vielä, puhemies, ajatus siitä, että Hus-piiristä esimerkiksi Espoo tai jokin muu kunta voi erota, liittynee näihin ongelmiin, joita ed. Akaan-Penttilä omassa puheenvuorossaan esitteli. Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä on myös esitetty tämän tyyppisiä ongelmia. Pohjois-Kymenlaakson suunnalta on puhuttu muutaman kunnan irtoamisesta Kymenlaakson sairaanhoitopiiristä ikään kuin protestina ja myös ehkä painostuskeinona. Tämä liittyy Kuusankosken aluesairaalaan. Mutta jo sen tyyppisissä yksiköissä se onkin jo paljon ongelmallisempaa. Ei ole sellaista paikallista sairaalaa, joka pystyisi vastaamaan esimerkiksi keskussairaalatasoisesta hoidosta, taikka kunnilla ei ole taloudellisia edellytyksiä ostaa niitä palveluja muualta. En arvostele tätä esitystä ja näen, että varsin moni vaalipiirin kansanedustaja on teidän lakialoitteenne allekirjoittanut. En siihen ota kantaa, mutta siihen otan kantaa, että esimerkiksi Kymenlaaksossa ei tämän tyyppinen ratkaisu toimisi.

Leea Hiltunen /kd:

Arvoisa puhemies! Ed. Akaan-Penttilän lakialoite on todella rohkea ja mielenkiintoinen avaus tai sanotaanko jatko siihen keskusteluun, mitä täällä on käyty välikysymyksen kohdalla ja kaiken kaikkiaan menneinä kuukausina terveydenhuollon kysymysten kohdalla, kun on haettu ratkaisua terveydenhuollon kriisiin. Tuo kriisihän on hyvin moniportainen ja -tasoinen ja monimuotoinen, kun ajatellaan koko valtakuntaa. Tietysti tässä nyt ovat keskiössä Hus ja Husin ongelmat. Tämä on todella rohkea ja mielenkiintoinen avaus. Mielestäni jo tuon Kansallisen terveysprojektin käynnistäminen oli osoitus siitä, että kaikkiin ongelmiin pitää etsiä ratkaisuja: Onko kysymyksessä nyt johtamisongelma, hallinto-ongelma vai kustannusongelma, ja mitkä ovat sitten ne tavat, millä näitä puretaan?

Pakkojäsenyyshän askarruttaa aina silloin tällöin kuntia, kun noita kustannuksia tulee sillä tavalla, että kunnat eivät todella pysty vaikuttamaan, eivät pysty olemaan sillä tavalla mukana ikään kuin ohjaamassa sitä toimintaa, jota sairaanhoitopiireissä tapahtuu, muuten kuin maksumiehinä. Mielestäni voi todella kysyä sairaanhoitopiirien tulevaisuutta ja sitä, mikä on se rooli, joka kaiken kaikkiaan sairaanhoitopiirille annetaan, ja onko kysymys siitä, että järjestelmä on kaiken kaikkiaan arvioitava uusiksi ja rakennettava toisella tavalla.

Viime vuosikymmenien aikanahan ovat monilla paikkakunnilla nämä kaupunginsairaalat ja aluesairaalat olleet prosessissa. Niitä on sulautettu ja muutettu, ja jotenkin on hämärtynyt se, missä todella tätä erikoissairaanhoitoa, erikoisosaamista vaativaa toimintaa, pitäisi toteuttaa ja tuottaa ja järjestää ja missä annetaan esimerkiksi yliopistokoulutus, korkeakoulutus, sitten myöskin näille ammatti-ihmisille. Tämä on erittäin iso kokonaisuus, johon on puututtava, ja tämä on erittäin tärkeä aloite siinä mielessä.

Säde  Tahvanainen  /sd:

Arvoisa puhemies! Sairaanhoitopiirien roolista toki on keskusteltava, mutta kuulen kyllä aika lailla kaikuja yksityistämisen ideologiasta tämän aloitteen taustalla. Ed. Akaan-Penttilä kritisoi sitä, että suuret yksiköt eivät toimi. Varmasti toimintahäiriöitä suurissakin yksiköissä on, mutta jos muistelemme tämän Kansallisen terveysprojektin tavoitetta ja siinä esitettyjä asioita, niin nimenomaan pienistä yksiköistä on kritiikkiä esitetty siitä, että siellä ei ole riittävää osaamista, ammattitaitoa, lääkärit pakenevat pienistä terveyskeskuksista tai sairaaloista, joissa ei ole riittävästi osaamista. Täytyy sanoa, että aivan tuo logiikka ei kyllä päde, että suuret yksiköt eivät toimi. Julkinen terveydenhuolto kaiken kaikkiaan toimii erittäin hyvin.

Henkilökohtaisesti olen ollut Husin alueella kahdessa sairaalassa hoidettavana viimeisten vuosien aikaan. Toinen oli Espoossa ja toinen Helsingissä. Mitään muuta valitettavaa ei ollut kuin se, että täällä Helsingissä rapautuivat vähän seinät ja niitä oli ilkeä katsella, mutta hoito oli erinomaisen hyvää ja tehokasta, ja pääsin sinne erittäin yllätyksellisen lyhyen jonon, kolmen neljän kuukauden, jälkeen.

Kyösti  Karjula  /kesk:

Arvoisa puhemies! Tämä lakialoite erikoissairaanhoitolain muuttamisesta pitää minusta sisällään varsin mielenkiintoisen ja ison periaatteellisen lähestymisen. Toivon, että tämä ed. Akaan-Penttilän aloite on osaltaan synnyttämässä sitä keskustelua, jota käydään kahdella hyvin merkittävällä yhteiskunnallisella alueella.

Ensimmäinen on luonnollisesti erikoissairaanhoidon järjestäminen, millä tavalla se on tarkoituksenmukaista toteuttaa. Toivoisin, että me avoimemmin kävisimme keskustelua myös perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteydestä. Muistan 90-luvun alussa, kun olin mukana Keski-Pohjanmaan keskussairaalan isossa kehittämishankkeessa. Silloin käytiin jo hyvin syvää perusteellista keskustelua siitä, kuinka perusteltua on perusterveydenhuollon säilyttäminen erillisenä ja voisiko löytyä sellaisia hoidon arvoketjuja, joissa me voisimme tavallaan sisäänrakentaa ihan toisenlaista kokonaispalvelua, jossa vastattaisiin kokonaisuudesta, eikä niin, että nyt on yllä tällainen osin keinotekoinen raja.

Toinen, arvoisa puhemies, iso periaatteellinen kysymys sisältyy ed. Akaan-Penttilän aloitteeseen. Nyt ensimmäistä kertaa ehkä kyseenalaistetaan, onko Hus ylisuuri organisaatio. Olen näiden eduskuntavuosien aikana pääsääntöisesti kuullut eduskunnassa keskustelua, että Suomessa olisi kaikki hyvin, jos kunnat, sairaalat, lasten hoitopaikat, lähes kaikki saataisiin suuremmiksi; silloin meiltä poistuisivat myös samalla nämä taloudelliset ongelmat. Monet monet kansainväliset tutkimukset osoittavat sen, että sittenkään palveluorganisaation laadun ja taloudellisuuden tae ei ole koko.

Eero  Akaan-Penttilä  /kok:

Arvoisa puhemies! Suuruuden ekonomia ei toimi tällä alueella, kuten sanottu. Minä olen siitä vakuuttunut.

Ihan aluksi haluaisin sanoa sen, että Husissa annettava hoito on laadultaan erinomaista edelleen Suomessa. Minun huoleni on tulevaisuudessa, lähinnä organisaation tehokkuudessa ja sitä kautta myöskin siellä annetussa hoidossa. Mutta tällä hetkellä kyllä kaikki annettu hoito toimii hyvin. Pulmat ovat jononmuodostuksessa ja monessa muussa asiassa.

Muutama ihan pieni kommentti.

Ensinnäkin, jos pakkojäsenyys poistuu, se antaa myöskin pienille kunnille mahdollisuuden vapautua kokonaan kuntayhtymätoiminnasta, jolloin ei ole myöskään enää mitään investointipakkoja, jolloin voi siirtyä siihen, että ostaa sen palvelun, mitä haluaa, voi kilpailuttaa sen siellä, missä haluaa, joko naapurikuntayhtymissä tai yksityisellä sektorilla tai kolmannella sektorilla. Minusta kaikki toimijat pitää saada tässä mukaan potilaiden parhaaksi. Jos pakkokuntayhtymällä halutaan yhteiskunnan omistusta korostaa ja unohtaa muut sektorit, niin silloin jätetään osa potilaista vähän hankalaan jamaan. Näin vaan koen tämän.

Yksityistämisen ideologiaa tämän takana minulla omasta puolestani ei ole, ed. Tahvanainen, vaan se, että tämä toiminta saataisiin tehokkaaksi ennen kuin se tulee liian hankalaksi nykyisessä muodossa. Rohkenen väittää, että seuraavien viiden vuoden aikana tämä lainkohta on avattava.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Akaan-Penttilä toi täällä esille sen, että suuressa sairaanhoitokuntayhtymässä pienemmät kunnat, saavat olla keskikokoisiakin, eivät käytännössä voi vaikuttaa kuntayhtymän ratkaisuihin. Tässä helposti tehdään kohtuuttomia investointeja, joista sitten pienemmät kunnat joutuvat maksamaan. Esimerkiksi kotikaupunkini Keuruun erikoissairaanhoitomenot ovat kasvaneet räjähdysmäisesti. Kuitenkaan, kun asiat selvitettiin, ei ole yhtään hoitotoimenpidettä eikä hoitopäivää ollut enemmän. Syynä on se, että hoito on tullut kalliimmaksi, koska investointimenot Keski-Suomen sairaanhoitopiiri on kätkenyt hoitosuoritteiden hintoihin.

Jos kunnat voisivat vapaasti kilpailuttaa, niin kuin meillä olisi erinomainen tilanne kilpailuttaa Tampereen tai Seinäjoen suhteenkin, niin silloin päästäisiin kukaties edullisempiin ratkaisuihin, joten kyllä tässä aloitteessa on myös ideaa. Tiedän hyvin sairaanhoitopiirin valtuutettuna pitkään toimineena, että sairaanhoitopiirillä on myös yleisluonteisia tehtäviä ja velvollisuuksia, eli tämä on myöskin toisaalta monimutkaisempi kysymys, mutta aloite joka tapauksessa sietää perusteellisesti tutkia ja selvittää ja ottaa hyödyt siitä käyttöön.

Säde Tahvanainen  /sd:

Arvoisa puhemies! Kyllä tämä ed. Akaan-Penttilän aloite tarkoittaa pidemmällä aikavälillä yksityistämistä. Jos puhutaan kilpailuttamisesta ja ostopalveluista, niin aiotaanko nyt niitä teidän mielestänne huonosti hallinnoituja sairaanhoitopiirejä pistää vielä kilpailemaan keskenään alemmilla hinnoilla? En usko, että sellainen kilpailutus aidosti toimii, vaan kilpailuttaa pitäisi sitten vain yksityisellä sektorilla, jolloin sieltä ostettaisiin mahdollisimman paljon palveluista.

Kun katsotaan kilpailujärjestelmää, miten se Yhdysvalloissa esimerkiksi on toiminut, niin siellähän terveydenhuollon kustannukset ovat kaksinkertaiset suhteessa Suomeen eikä siellä sillä samalla rahalla saada läheskään niin hyvää palvelua, koska kaikki kansalaiset eivät ole kattavan julkisen terveydenhuollon ja ennalta ehkäisevän terveydenhuollon piirissä.

Pentti  Tiusanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Tässä talossa on puhuttu hyvin pitkään sairaanhoidosta tänä syksynäkin, pidetty lukemattomia puheenvuoroja. On hyvin vaikea tällaisessa eduskuntakeskustelussa itse kunkin paneutua siihen, miten sairaanhoidon talous tosiasiassa toimii, miten sairaanhoitopiirissä se tapahtuu.

Yritän lyhyesti todeta sen, että kunnat budjetoivat tietyn summan sairaanhoitopiirille. Saattaa olla, että kunnan puolella kunnanhallituksen esittelijänä on sama henkilö, joka istuu sairaanhoitopiirin hallituksessa. Sairaanhoitopiirin hallitus tekee oman budjetin. Tämä henkilö kaupungin puolella tekee oman budjetin, ja ne summat eivät ole samanlaisia: sairaanhoitopiirissä korkeammat, kunnissa vähän matalammat. Sairaanhoitopiiri ei saa kylliksi rahaa ja sen jälkeen nostaa yksikköhintoja, jolloin kuntien on joka tapauksessa maksettava sairaanhoitopiirin toiminnasta tulevat kulut. Tämä on eräs näkökohta.

Toinen asia ed. Oinoselle: Ongelma kilpailuttamisessa on myös se, että halvalla ei välttämättä saa hyvää hoitoa. Uskon, että hyvin hoidettu sairaanhoitopiiri ei ole tehnyt virheinvestointeja. Siihen ei pitäisi olla varaa. Keskussairaaloissa joudutaan investoimaan raskaaseen hoitoon: syöpähoitoon, sytostaattihoitoihin, erilaisiin leikkauksiin, raskaisiin tutkimuksiin, magneettikuvauksiin jne. Se on sitä nykypäivää. 5 prosenttia potilaista erikoissairaanhoidossa kuluttaa 50 prosenttia voimavaroista, ja jälleen voi sanoa, että 5 prosentilla voimavaroja hoidetaan 50 prosenttia potilaista. Tämä on vain todellisuutta, ja siitä ei kyllä ikään kuin keplottelemalla pääse irti. Pitää lisätä resursseja.

Eero  Akaan-Penttilä  /kok:

Arvoisa puhemies! Haluan nyt vielä uudestaan, ed. Tahvanainen, hyvin ponnekkaasti sanoa, että minä en ole yksityistämässä erikoissairaanhoitoa Suomessa. Minä kannatan sitä, että se on verorahoitteinen, niin kuin tähänkin asti. Mutta minä olen huolissani sen tulevaisuudesta, jos sitä ei saada toisella lailla ja tehokkaammin toimimaan eikä sen ammattihenkilökunnan, joka toimii näiden kuntajohtoisten kuntayhtymien ulkopuolella, tietotaitoa ei haluta käyttää hyväksi. Se on veronmaksajien hyväksi tapahtuvaa toimintaa. Siihen antaisi tämä pakkojäsenyydestä luopuminen aivan toisenlaisen pohjan.

Lisäksi sanoisin tästä erityisvaativasta tasosta, jonka ed. Tiusanen otti esille, että on selvää, että se pitäisi järjestää ja mahdollisesti toisella lailla kuin tähän mennessä. Valtiohan ei tässä vaiheessa osallistu terveydenhuoltomenoihin ollenkaan suurella osuudella, noin 18 prosentilla, kun kunnat vastaavat noin 43 prosentin osuudesta. Valtion pitäisi tulla tähän toimintaan enemmän mukaan. Valtion omistamalle sairaalalaitokselle tai vastaavalle pitäisi keskittää maan laajuiset velvoitteet, esimerkiksi tämmöinen kohderyhmä kuin vastasyntyneiden lasten sydänkirurgia ja monet muut vastaavat.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ymmärrän hyvin ed. Tiusasen näkemyksiä. Ne ovat aivan totta osaltaan. Mutta varmasti on joitakin investointeja, joita voitaisiin siirtää, en sano, että luopua, vaan siirtää, kuntayhtymissä, kiinteistöjen rakentamisia ja tällaisia, koska kovin helposti kuntayhtymän hallitukset ovat — otan Keski-Suomen esimerkiksi — maakuntakeskusvetoisia ja sinne ei muista kunnista kovin paljon äänenpainoa tule ja valtuusto on liian myöhäisessä vaiheessa asioista päättämässä.

Yksittäisen kunnan kannalta sairaanhoitokuntayhtymän keskeinen hallinto on kyllä vieraantunut ja on tavoittamattomissa. Kunnan osuudeksi jää yleensä laskun maksajan osa, ja laskun suuruuteen ei voi tosiasiassa edes itse vaikuttaa. Tässä on tiettyjä kysymyksiä, joita on hyvä pohtia. Se on perusasia, että valtion tulisi tässä tulla kyllä mukaan. Tietysti investointikin, kun se joskus tehdään, pitkässä juoksussa myöhemmin katsottuna on ollut hyvä, mutta korostan, että valtion on entistä enemmän tultava nimenomaan erikoissairaanhoidon vastuisiin mukaan.

Leea Hiltunen /kd:

Arvoisa puhemies! Kuten ed. Akaan-Penttilä totesi, kyllä varmasti aivan keskeinen kysymys on se, mikä on valtion ja kuntien välinen vastuunjako terveydenhuollon palveluissa eli onko joitain osioita erikoissairaanhoidosta sellaisia, jotka on siirrettävä valtion vastuulle kokonaisuudessaan, yliopistolliset sairaalat ja erikoisosaaminen. Kansallinen terveysprojektihan ei tämän tyyppiseen tarkasteluun puuttunut, ja mielestäni on seuraavia asioita, johon on pakko puuttua jo sinänsäkin rahoituspohjan laajentamisen kohdalta ja ennen kaikkea oikeudenmukaisten ja tasavertaisten palvelujen saamisen kannalta koko valtakunnassa, miten resurssit on jaettu niin, että on todella korkeata osaamista siellä, missä sitä tarvitaan, ja niin, että ei ole kovin hajautettu systeemi.

Pentti  Tiusanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Eräs huomio yleisesti sairaanhoitopiirijaosta ja kuntien asemasta siinä. Jos kohtuullisen hyvin toimiva kunta, joka pystyy itse huolehtimaan sairaanhoidon vastuista, minkä ajatuksen lakialoitekin pitää sisällään, irtoaa sairaanhoitopiiristä, niin muut, jäljelle jäävät kunnat joutuvat aina entistä enemmän huolehtimaan perussairaanhoitopiirin rahoituksesta ja tästä tilanteesta. Tämä on tässä lakialoitteessa eräs ongelma, joka koskee varmasti enemmän ja kipeämmin muita sairaanhoitopiirejä kuin Hus-piiriä. Tässä mielessä nämä asiat tulee todella punnita mahdollisimman hyvin eri puolilta.