Kyösti Karjula /kesk:
Arvoisa puhemies! Tekemässäni lakialoitteessa
ehdotetaan muutettavaksi rikoslain 23 luvun 3 §:n 1 kohta
siten, että rattijuopumuksen promilleraja lasketaan 0,5:stä 0,2
promilleen ja uloshengitysilman mittausperuste 0,25:stä 0,1
milligrammaan alkoholia litraa kohti.
Tuoreessa hallituksen esityksessä laiksi rikoslain
23 §:n muuttamisesta esitetään rattijuopumuksen
promillerajan säilyttämistä nykyisessä 0,5
promillessa. Tässä mielessä minusta on
harmillista, että valmistelussa esillä ollut rattijuopumuksen
rajan alentaminen 0,2 promilleen on jätetty siis toteuttamatta.
Tästä hallituksen esityksestä välillisesti
heijastuu alkoholin haittojen vähättely, ja erityisen vahvan
näkökulman hallituksen suhtautumiseen antoi liikenneministeri
Kimmo Sasin vastaus edellistorstain kyselytunnilla, kun tiedustelin
tätä hallituksen perustetta, minkä vuoksi
promillerajaa ei laskettu. Ministeri Sasi vastasi seuraavasti: "-
- meillä on varsin paljon liikenteessä niitä henkilöitä,
joitten promillepitoisuus - - on 0,2—0,3, koska tapana
on käsityksemme mukaan se, että kaksi pulloa keskiolutta
juodaan ja sen jälkeen lähdetään
ajamaan autolla. Se olisi aiheuttanut erittäin suuria vaikeuksia
poliisille, jos olisi muutettu tätä käyttäytymiskaavaa".
Arvoisa puhemies! Minä hämmästyneenä kuuntelin
tätä ministeri Sasin vastausta, joka varsin avoimesti
kertoo sen peruslähestymisen, että meidän
liikennelakimme pohjana ei ole raittiuden ihanne.
Minusta tämä on erityisen valitettavaa senkin vuoksi,
että meillä viime vuosien aikana muun muassa rattijuopumuksen
aiheuttamat liikenneonnettomuudet ovat aiheuttaneet varsin merkittäviä vahinkoja.
Nimittäin rattijuopumukseen liittyvät onnettomuudet
aiheuttivat viime vuonna 19 prosenttia kaikista tieliikenneonnettomuuksista. Kuolemaan
johtaneiden alkoholionnettomuuksien osuus oli sen sijaan jo 27 prosenttia.
Kaikkein huolestuttavinta viime vuoden liikennetilastossa on alle
20-vuotiaiden rattijuoppojen aiheuttamien kuolonkolarien korkea
määrä. Tämän ikäryhmän
osuus kaikkien rattijuoppojen vastaavista onnettomuuksista ylitti
jo neljänneksen. Kuolemaan johtaneissa rattijuopumusonnettomuuksissa
osuus oli 27 prosenttia ja loukkaantumiseen johtaneissa onnettomuuksissa
25 prosenttia. Pienen ikäryhmän osuuden kasvaminen
näin suureksi vaatii meiltä päättäjiltä selkeää reagointia.
Tähän antaa esimerkin Suomen naapurimaiden
käyttäytyminen vastaavassa asiassa. Nimittäin
Ruotsissa on jo käytössä 0,2 promillen
raja. Niin kuin totesin jo aikaisemmin, pitkään
meillä Suomessakin asiaa pohtinut työryhmä päätyi esittämään
tätä. Jostakin syystä hallitus kuitenkin
vesitti tämän esityksen. On tärkeää,
että me liikennepolitiikan välityksellä lähetämme
kansalaisille viestin vastuullisesta ja raittiutta korostavasta
liikennekäyttäytymisestä. Tämän
arvolähtökohdan esiin tuominen on erityisen tärkeää nuorille.
Tämän tehtävän on osaltaan toteuduttava
juuri lainsäädännön selkeän
kielteisellä suhtautumisella alkoholiin liikenteessä.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Lakialoite n:o 97/2002 vp,
laki rikoslain 23 luvun 3 §:n muuttamisesta, ensimmäisenä allekirjoittajana
ed. Kyösti Karjula, on erittäin kannatettava.
Tällä aloitteellahan tähdätään
liikenneraittiuden ihanteeseen, joka minusta on aina ja kaikissa
tilanteissa ehdottoman oikea ja kannatettava.
Aivan kuten ed. Karjula aloitettaan juuri perusteli, alkoholin
kulutus on ollut voimakkaassa kasvussa jo usean vuoden ajan. Se
on myös heijastumassa siihen, että yhä useammat
ajavat liikenteessä, niin kuin poliisien termi kuuluu,
"viineessä". Tämä tarkoittaa sitä,
että 0,5:tä promillea ei ole saavutettu, mutta
alkoholia on veressä selvästi mittareilla tunnistettava
määrä, ja tämä on aivan
varmasti selkeä riskitekijä.
Jos promilleraja lasketaan, kuten ed. Karjula esitti, 0,2 promilleen,
kuten naapurimaissakin on kanta, tai sitten on ihan 0,0, niin se
olisi aivan oikean suuntainen ja oikea teko. Mielestäni
0,2 promillea on kohtuullinen määrä.
Silloin tietyt lääkeaineet tai jotkut desinfioimisaineet,
mahdollisesti kosmeettiset tuotteet jne. mahtuisivat 0,2 promilleen
vielä. Tai jos tapahtuisi jotakin mittarivirheitä tai
vastaavia, siihen jäisi vielä tietty toleranssi.
Mutta 0,2:n ylittämisessä olisi kuitenkin kysymys
jo siitä, että alkoholia on selkeästi
haitallisella tavalla veressä juuri siten, että ihminen
rohkaistuu tekemään liikenteessä ratkaisuja,
jotka ovat uhkarohkeita ja joilla vaarannetaan liikennettä.
Minä en ollenkaan ymmärrä, että liikenneministeri
vastusti äskettäin käydyssä keskustelussa,
kuten ed. Karjula viittasi, tätä selkeästi
liikenneturvallisuutta parantavaa, liikenneraittiutta edistävää liikennetyöryhmän
suosittelemaa ajatusta.
Edelleen on tuotu esille, että poliisin voimavarat
eivät riittäisi tätä valvomaan. Äsken
juuri uutisissa todettiin, että meillä on riittämättömät
poliisin voimavarat edes selvittämään
rikollisuutta ja rikoksia ja poliisiylijohtaja oli aivan järkyttynyt,
kun todellisuus hänelle paljastui. Eduskuntana me olemme
vastuussa myös siitä, että on osoitettava
riittävät voimavarat poliisille, ja poliisijohdon
velvollisuus on kohdentaa voimavarat sinne, missä niitä tarvitaan.
Mutta väitän, että jo nykyisillä poliisin
resursseilla voidaan alkoholia liikenteessä valvoa, kun sitä valvotaan
jo nytkin. Niistä 0,2 promillen lukemista ja siitä ylöspäinkin,
joista poliisi joutuu nyt toteamaan, että ei tässä voida
mitään sanktiota antaa, voitaisiin antaa jokin
sanktio. Aiemmin viittasin puheenvuorossani siihen, että tulisi vaikka
rikesakko lievässä tapauksessa. Se olisi selkeä signaali,
että yhteiskunta ei tätä hyväksy, ja
selkeä sakottaminen aloitetaan vasta tuosta 0,5:stä.
Jo rikesakko olisi mielestäni selkeä signaali
ja se olisi hyvin tasapuolinenkin, nopeasti toteutettava. Se on
sitten erikseen kysymys, olisiko jostakin 0,5:stä tai mistä alkaen
sitten sakotus, mutta hyvin yksinkertainen olisi rikesakko 0,2:sta
0,5:een mielestäni signaalina, että valtiovalta
ja yhteiskunta haluaa liikenneraittiutta. Jos näitä rikesakkoja
sitten alkaisi tulla kovin paljon henkilön kohdalle, niin
sitten tulisi voida puuttua.
Poliisimiehet ovat minulle kyllä sanoneet, että jo
nytkin vähäisempikin kuin 0,5 promillea alkoholia
on sakotuksen aiheena, jos sillä on vaarantanut liikennettä.
Nämä ovat tietysti aika vaikeita tilanteita todeta,
onko vaarannettu liikennettä, mutta näin poliisihenkilöt
ovat sanoneet, että jo nytkin voidaan pienemmästä puuttua.
Mutta mielestäni ehdottomasti tulisi toteuttaa ed. Karjulan ym.
tekemä hyvä lakialoite, jolla tähdätään
liikenneraittiuteen. On kysymys, niin kuin aloitteessa todetaan,
vastuullisuudesta, arvolähtökohdasta, joka on
erityisen tärkeä nuorille. Minä uskon,
että me useimmat nyt täällä salissa
olevat olemme käyneet omat autokoulumme aikana, jolloin
hyvin selkeästi niin koulussa kuin autokoulussa opetettiin
täyttä liikenneraittiutta. Sitä pidettiin
itsestäänselvänä. Tämän
ihanteen tulisi olla myös selkeästi lainsäädännön
tasolla toteutettuna.
Saman kaltaista, tässä edelleen täydentäisin, tulisi
saattaa myöskin vesiliikenteen pariin. Siellähän
ovat korkeammat promillelukemat kuin tällä hetkellä,
mutta vesillä on sattunut onnettomuuksia etenkin kesäkaudella
ja alkoholi on ollut silloin niissä vakavimmissa mukana.
Vedessä ovat sitten monet muut vaaratekijät vielä lisäksi.
Kun alkoholin osuus on nimenomaan kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa
niin korkea, kuten aloitteen perusteluissa ed. Kyösti Karjula mainitsee,
27 prosenttia ja loukkaantumiseen johtaneissa 25 prosenttia, niin
tämä on todella paljon. Kansalaisina me maksamme
liikennevakuutuksissa ja yhteiskunnan menoissa nämä vahingot.
Jos me toteamme, että liikennevakuutukset ovat kalliit
perheen kohdalla, toistatuhatta euroa menee helposti perheeltä liikennevakuutuksiin,
jos on kaksi autoa, niin kuin monessa perheessä on oltava,
niin jo kansantaloudellisista syistä kaikki ne toimet,
joilla liikenneonnettomuuksia voidaan vähentää,
niin aineellisia vahinkoja kuin tapaturmia ja kuolemantapauksia, kaikki
ne järkevät toimet tulee käyttää.
Tässä on vielä siinä suhteessa
järkevä toimenpide, että tämä ei
maksa yhteiskunnalle yhtään mitään,
vain lainsäädäntöpäätöksen.
Tämä pikemminkin, sanoisin valitettavasti, tuottaisi
yhteiskunnalle sanktioista tulevia tuloja. Toivoisin, että kukaan
ei rikkeisiin syyllistyisi, mutta todennäköisyyshän
tässä raadollisessa maailmassa on, että niitäkin
tuloja yhteiskunnalle tulisi ja selkeästi saataisiin ikäviä onnettomuuksia,
niin inhimillistä kärsimystä kuin myöskin
rahassa mitattavia menetyksiä, estettyä.
Arvoisa herra puhemies! Toivon, että ed. Kyösti
Karjulan ym. tekemä erinomainen lakialoite 97/2002
vp tulisi nopeasti lainsäädännöksi.
Hannes Manninen /kesk:
Arvoisa puhemies! Ed. Karjulan lakialoite rattijuopumusrajan alentamisesta
on mielestäni erinomaisen kannatettava asia. Sen hyväksyminen
merkitsisi yhteiskunnalta selkeää viestiä raittiuden
edistämisestä ja ennen kaikkea viestiä siitä,
että alkoholi ja autoilu eivät sovi yhteen.
Sen sijaan ministerin lainattu puhe tuntui uskomattomalta, mutta
ei ole ihme, että kansalaiset suhtautuvat liikenteeseen
välinpitämättömästi
ja että myöskään rattijuopumusta
ei pidetä kovin paheksuttavana rikoksena, jos ministerikin
suhtautuu asioihin tällä tavalla. Näin
ei saisi olla.
Nykyisen rattijuopumusrajan toimimattomuutta kuvannee muun muassa
se, mitä eräs arvostamani lakimies totesi kerran:
että jos ajaa autolla Utsjoelta Helsinkiin, niin voi juoda
melkein korillisen olutta sillä matkalla eikä missään
vaiheessa syyllisty rattijuopumukseen. Eihän tällainen
lainsäädäntö voi vastata kansalaisten
oikeustajua. Minusta asiassa pitäisi ryhdistäytyä ja
ymmärtää, että yleensäkin
yhteiskunnassamme päihteet, alkoholi ja huumeet, ovat suurimpia kansansairauksia
ja ongelmia, paljon suurempia kuin tänä päivänä vielä tajutaan.
Matti Väistö /kesk:
Herra puhemies! Ed. Karjulan ym. lakialoite on hyvin perusteltu
ja kannatettava.
Ihmettelin samoin liikenne- ja viestintäministeri Kimmo
Sasin puheenvuoroa, kun hän vastasi kyselytunnilla ed.
Karjulalle. Jotenkin siitä vastauksesta välittyi
sellainen henki, että rajoja voi joustaa ja nämä rajat
eivät nyt niin tarkkoja ole. Se ajattelu, mitä itse
kannatan, "jos ajat, et ota, jos otat, et aja", on varmasti edelleenkin
hyvin perusteltu, ja uskonpa, että lähivuosina,
kun on odotettavissa alkoholiverotuksen laskemisen myötä alkoholin
kulutuksen lisääntyminen, jota nuorten lisääntynyt
käyttö osaltaan jo ennakoi, rattijuoppous ja siitä aiheutuvat
vakavat liikenneonnettomuudet, joita nyt on jo aivan kohtuuttoman
paljon, uhkaavat yleistyä.
Tästä syystä, arvoisa puhemies, on
hyvin tärkeää, että liikenneturvallisuuden
eteen ja oikean käyttäytymisen ja myös
alkoholin kulutuksen hallinnan eteen tehdään kaikki
voitava myös lainsäädännön
kautta.
Keskustelu päättyy.