4) Laki tuloverolain muuttamisesta
Leea Hiltunen /kd:
Arvoisa rouva puhemies! Tässä lakialoitteessani
puutun siihen, että tällä hetkellä perhepäivähoitajien
kustannuskorvaukset ovat verollisia. Tuo tärkeä ammattikunta,
perhepäivähoitajat, on sellainen ammattikunta,
joiden kohdalla olisi tietysti montakin korjattavaa kohtaa. Tietysti
jo sinänsä heidän palkkauksensa on suhteellisen
matala ja tuo arvostuskin. Nythän on Stakesin tilastojenkin
mukaan tämä joukko vähentynyt, eli jostain
syystä perhepäivähoitajien ammattikunta
ei ole kokenut niitä edellytyksiä hyväksi,
jotka yhteiskunta on luonut, toteuttaa tuota tehtävää.
Kunnissa näitä kipeästi kaivattaisiin.
Tämä työ on ollut kuitenkin merkittävää monien
perheiden kannalta, että ovat voineet viedä tämmöiseen
perhepäivähoitoon turvallisesti lapsensa ja lapset
ovat saaneet kodinomaista hoitoa.
Mutta nyt on käytäntö se, että näillä perhepäivähoitajilla
ei ole motiivia eikä halukkuutta avata kotiensa ovia. Kaikki
nämä kustannuskorvaukset, joita tuosta lastenhoidosta
aiheutuu, välittömistä kuluista — siellä on
askartelutarvikkeita ja hoidosta aiheutuneita kuluja, huoneiston
käyttöä, ateriat ja tosiaan nämä muut
hoitokulut — ovat verollisia. Eli tämä korvaus
lisätään kokonaisverotuksessa hoitajien
palkan päälle. Sen mukaan sitten määrätään
näille perhepäivähoitajille veroaste.
Näin ollen muun muassa hoitajien sitten mahdollisesti saamat
erilaiset muut sosiaalietuudet arvioidaan ja määritellään
tämän mukaan. Näin ollen se kokonaistoimeentulo,
totta kai, määrittyy sitten useinkin hyvin matalaksi tuon
verotuksen jälkeen. Tähän tilanteeseen
tällä lakialoitteella esitän korjausta.
Toivon, että tämä tulisi vakavasti huomioon
otetuksi.
Lauri Kähkönen /sd:
Arvoisa puhemies! Jos perhepäivähoitajilta
kustannuskorvaus poistetaan verotettavasta tulosta, silloin samalle
viivalle on asetettava myös muut ryhmät. Otan
esimerkiksi metsurit. Nykyisellä käytännöllä nämä perhepäivähoitajat
ja muutkin ryhmät — niitä on monia ryhmiä — menettävät
tulonhankkimisvähennyksen.
Mitä lakialoitteen ensimmäinen allekirjoittaja ed.
L. Hiltunen totesi, näin tosiaan on, että kun puhutaan
Kelan korvauksista tai Kelan etuuksista, siellä bruttotulot
merkitsevät, mutta esimerkiksi toimeentulotuessa taas on
kyse nettotuloista. Kuitenkaan tällä menettelyllä ei
ole merkitystä, kun tarkastellaan lopullista veroa eikä ennakonpidätysprosenttia.
Niistä kyllä verottaja huolehtii. Mutta jos tämä käytäntö,
itsekään en sitä missään
mielessä vastusta, muutettaisiin niin kuin lakiesityksessä on,
samalla on hoidettava myös muut ryhmät.
Saara Karhu /sd:
Arvoisa puhemies! Olen tehnyt lakialoitteen kohteena olevasta
asiasta, perhepäivähoitajien epäoikeudenmukaisesta
verokohtelusta, aikoinaan kirjallisen kysymyksen, ja siihen saamani
vastaus oli aika kylmää kyytiä. Muutosta
ei liene tulossa, ja tuskin muutosta tuo tämäkään
lakialoite, jolle toivon kuitenkin menestystä ja myötätuulta.
On mielestäni täysin kohtuutonta, että pienipalkkaiset
perhepäivähoitajat maksavat veroa esimerkiksi
siitä rahasta, joka menee hoitolasten aterioihin.
Viitaten edellisen puhujan ed. Kähkösen puheenvuoroon:
ilman muuta sama järjestys pitää saada
kaikille muillekin, jotka ovat samassa tilanteessa.
Tapio Karjalainen /sd:
Arvoisa puhemies! En ole allekirjoittanut tätä aloitetta,
mutta totean lyhyesti, että ed. Leea Hiltunen on oikealla
asialla. Kyseessä on vääryys, jota tässäkin
talossa on jo aiemminkin yritetty korjata. Toivon, että tämä hyvin
perusteltu aloite herättää keskustelun,
jossa nyt päästään eteenpäin.
Esa Lahtela /sd:
Arvoisa rouva puhemies! Sinällään
tässä ed. Leea Hiltusen lakialoitteessa lopputulos
verovelvollisen osalta ei muutu, koska tässähän
käy sillä tavalla, että nyt kun tämä kustannusten
korvaus lisätään verotettavaan tuloon,
samalla saa tehdä määrätyn suuruisen
vähennyksen, joka yleensä on saman suuruinen, jolloin
vero määrätään siitä määrästä.
Tässä on vaan se pöljä homma,
miksi tämä on yleensä näin rakennettu.
Ensinnäkin on määrätty kuukausipalkka
tai mikä palkka se onkin. Siihen pitää lisätä verottajan
mielestä, niin kuin tällä hetkellä onkin,
kulukorvaus, mutta ihminen saa vähentää verotuksessa
taas päivää kohti vuosittain vahvistettavan
määrän, jolloin todellisuudessa verotettava
tulo on hänen palkkansa. Tämä on se vempaus,
mikä tässä ed. Leea Hiltusen aloitteessa
ei näy. Sinällään tämä tässä pitäisi
oikaista.
Päivi Räsänen /kd:
Arvoisa rouva puhemies! Se logiikka, joka tämän
hetken lainsäädännössä on
perhepäivähoitajien kohdalla, että kustannusten
korvausta verotetaan, on mielestäni todella epäoikeudenmukaista.
Tästä on paljon tullut myös itselleni
yhteydenottoja. Huoneiston käyttö, ateriat, askartelutarvikkeet
ja muut hoitokulut pitäisi todellakin pystyä korvaamaan
täysimääräisesti, eikä niitä pitäisi
verottaa. Sen vuoksi toivon ed. L. Hiltusen aloitteelle myönteistä käsittelyä.
Lauri Kähkönen /sd:
Arvoisa puhemies! Pyysin tämän puheenvuoron
ed. Karhun puheenvuoron perusteella, mutta myös ed. Räsänen ehkä huolimattomasti
nuo sanansa asetti. Siis kustannusten korvausta ei veroteta, se
on muistettava. Se vaikuttaa, totta kai, tiettyihin Kelan kautta
maksettaviin etuuksiin, mutta sitä ei veroteta. Mutta tulonhankkimisvähennyksen
nämä asianomaiset verovelvolliset menettävät,
eli katsotaan, että kustannusten korvaus on sitä tavallaan
eikä muita menoja ole tällä henkilöllä ollut. Samaa
asiaa me toisaalta varmasti tarkoitamme, että tiettyjä etuuksia
tällä tavalla voidaan menettää.
Vielä kerran: siitä ei makseta veroa, koska se brutosta
päältä vähennetään
eli jää todellinen palkka.
Kyösti Karjula /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Tämä lakialoite kunnallisten
perhepäivähoitajien kustannuskorvauksien muuttamisesta verovapaiksi
on hyvin periaatteellinen ja iso kysymys. Kannatan lämpimästi
tämän lakialoitteen sisältöä.
Mutta käydyssä keskustelussa on jo huomattu, miten
vaikea on hyväksyä tätä periaatteellista
lähtökohtaa, että meillä on
selvä rahapalkka ja sitten ovat kulut, jotka eivät
ole verotuksen kohteena. Minusta tämän periaatteellisen eron
läpivieminen tämän tyyppiseen ammatinharjoittamiseen,
työtehtävään, mistä on
kysymys perhepäivähoitajien kohdalla, voisi olla
avaus, jolla me samalla tietyllä tapaa ojennamme käden tälle
arvokkaalle lastenhoitotyölle. Nykyinen käytäntö kyllä merkitsee
sitä, että henkisesti me lähetämme
sellaista viestiä, joka ei ole perusteltua.
Ismo Seivästö /kd:
Arvoisa puhemies! Siteeraan: "Monet kunnat kamppailevat perhepäivähoitajapulassa."
Tästä ongelmasta tämä aloite kumpuaa.
Toivottavasti me löydämme sellaiset verotekniset
ratkaisut, joita täällä on jo ehdotettukin,
jotta tähän varsinaiseen ongelmaan päästään
käsiksi, jotta suomalaisilla perheillä olisi todellinen
vaihtoehto valita kotihoito, perhepäivähoito,
päiväkoti, osa-aikatyö, jotta työ ja
perhe-elämä saataisiin nykyistä paljon
paremmin yhteensovitetuiksi.
Esa Lahtela /sd:
Arvoisa rouva puhemies! Ihan lyhyesti täältä paikaltani.
Kuten edellinen puhuja totesi, perhepäivähoitajat
tekevät arvokasta työtä, ja sitä on
kannustettava kaikin tavoin ja näitä joutavia
kynnyksiä ja esteitä hävitettävä.
Mutta edelliseen puheenvuoroon liittyen ja keskusteluun kustannusten
korvausten verotuksesta: Sehän on sillä tavalla,
että jos nyt sattuisi olemaan sellainen kunta, joka maksaakin
kustannusten korvausta vaikka 10 euroa päivältä — ja se
hyväksytty normi on sillä tavalla, paljonko lasketaan
yhtä lasta kohti olevan kustannukset — niin siinä tapauksessa,
jos olisi tämmöinen korvaus, verottaja hyväksyisi
sen normin mukaisen kustannusvähennyksen, mutta se ei hyväksyisi kokonaan
sitä vanhaa 60:tä markkaa, ja siitä välistä verotettaisiin.
Mutta eihän mikään kunta maksa 10:tä euroa
päivässä. Yleensä kunta maksaa
suurin piirtein sen, mikä on periaatteessa se verovapaa
osuus siitä. Mutta tämän vähennyksen
perhepäivähoitaja menettää,
millä nimellä sitä nyt sanotaan, onko
se perusvähennys; siihen se vaikuttaa.
Lauri Kähkönen /sd:
Arvoisa puhemies! Eri töitten luokittelu, kuka tekee
arvokasta, kuka vähemmän arvokasta työtä,
on hyvin arveluttavaa. Vielä tähdennän
sitä, että jos ja kun, niin kuin toivottavaa,
tämä menettely poistuisi, niin samalla on hoidettava
myös ne muut ryhmät, muun muassa metsurit. Jos
tämä lakiesitys menee eteenpäin ja näin
säädettäisiin jatkossa, että kustannusten
korvaus ei ole verollista tuloa, niin sitten nämä ryhmät
saisivat vielä erillisen tulonhankkimisvähennyksen,
mutta se on sitten oma problematiikkansa ja oma messunsa.
Leea Hiltunen /kd:
Arvoisa rouva puhemies! Aivan kuten, ed. Kähkönen,
totesitte, näin minäkin todella toivon, että emme
lähde luokittelemaan sillä tavalla, että joku
tehtävä on arvokkaampi. Meillä on todella
tärkeitä tehtäviä, ja meidän
täytyy jo ihmisarvonkin kannalta ajatella, että niin
metsuri kuin perhepäivähoitaja tekee arvokasta
työtä, vaikka erilaisia tehtäviä tehdäänkin.
En itse tosiaan ottanut tässä huomioon muita tehtäviä,
mutta lämpimästi ajattelen näin, että kun
tätä asiaa käsitellään,
siinä arvioitaisiin myös se, mitkä ovat
ne muut tehtävät ja toimialueet, joissa vastaavanlaista
käytäntöä on tutkittava ja selvitettävä.
Ajattelen tietysti niin, että on järkevää nyt
todella tarkistaa, mitkä ovat ne kustannuskorvausten perusteet
ja määrittely kaiken kaikkiaan, millä tavalla
verotusratkaisut ja tulonhankkimisvähennykset kokonaisuudessaan
tulee tehdä, jotta tulee ennen kaikkea näitä ammatteja,
perhepäivähoitajia ja vastaavia ammatinharjoittajia,
kohtaan oikeudenmukainen ratkaisu ja jotta se ennen kaikkea kannustaa
näihin toimiin, ettei siinä ole tällaista,
joka vähentää toimeentuloa.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Lakialoite 82/2002 vp tuloverolain
muuttamisesta siten, että kunnallisten perhepäivähoitajien
kustannuskorvaukset olisivat verovapaita, on hyvin kannatettava
ja oikeudenmukainen. Jos on toki niin kuin täällä esille
tuotiin muitakin ryhmiä, niin vastaavasti näen,
että kustannuskorvaukset tulee nähdä korvauksina
kustannuksista, ne eivät ole tuloja. Minusta on aivan luonnollista,
että nämä olisivat verovapaita. Sen takia
toivon aloitteen valiokuntakäsittelyssä saavan myönteisen
jatkon.
Keskustelu päättyy.