6) Laki arvonlisäverolain 59 §:n muuttamisesta
Leea Hiltunen /kd:
Arvoisa rouva puhemies! Tällä lakialoitteellani
haluan nostaa esille tämän, että luonnonvaraisten
marjojen ja sienten välittäjältä,
joka ostaa marjat ja sienet poimijalta, arvonlisäveroa
ei kerättäisi. Näin tämä verottomuus
ulotettaisiin pelkästään itse poimituista luonnonvaraisista
marjoista ja sienistä koko luonnonmarjoja ja -sieniä koskevaan
ketjuun kuluttajalle asti ja nykyisen lain 17 prosentin arvonlisävero
otettaisiin tarkasteluun. Esitän tässä,
että se poistuisi kokonaan, ja toivon, että pohditaan, onko
mahdollisuus veroa alentaa tai sitten poistaa se kokonaan. Ennen
kaikkea tämä on siis poimijoiden saaman kilohinnan
hyödyksi.
Tällä hetkellä merkittävä määrä noista
luonnonvaraisista marjoista ja sienistä jää joka
vuosi metsiin mätänemään ja
hyödyntämättä. Tässä on merkittävänä tekijänä vaikuttamassa
esimerkiksi yleinen kohonnut elintaso, marjastus- ja sienestyskulttuurin
väheneminen Suomessa ja metsänpetojen pelko jne.
Mutta kuitenkin toivon sitä, että luonnonvaraisia
marjoja ja sieniä hyödynnettäisiin elintarviketeollisuudessa
ja -jalostuksessa ja kaiken kaikkiaan niin, että saataisiin
myöskin marjoista ja sienistä maksettuun kilohintaan
korotusta ja myöskin niin, että tämä arvonlisävero ei
vaikeuttaisi tätä tilannetta. Näin poimijoiden kannattaa
mennä metsään ja nähdä tuo
poiminnan vaiva. Tähän epäkohtaan olen
lakialoitteellani halunnut puuttua.
Lauri Kähkönen /sd:
Arvoisa puhemies! Ed. L. Hiltusen lakialoite on kannatettava.
Tietysti suuri kysymysmerkki tässä on, mutta toivottavaa on,
että tämä arvonlisävero-osuus
sitten todella kohdistuisi ja menisi näille poimijoille.
Tämä olisi tietynlaista poimintatukea. Paitsi
että tämä tietysti talteenottoa edistäisi,
niin se samalla tavallaan parantaisi työllisyyttä erityisesti
Itä- ja Pohjois-Suomessa. Varastointitukeahan on näille luonnonvaraisille
tuotteille vastottain lisätty, kaksinkertaistettu, mutta
tämä tietysti ei vielä riitä.
Luonnontuotteitten talteenoton ja käytön edistämiseksi
tarvittaisiin ihan erillistä määrärahaa. Nimittäin
tällä alalla jatkojalostus ja markkinointi ovat
keskeinen ongelma. Nämä yritykset ovat varsin
pieniä, ne ovat hajallaan, ja niinpä näitten tuotteitten
profiilia tulisi pystyä nostamaan, eli se tarkoittaisi
messuilla oloa, ulkomaisten markkinointikanavien avaamista jne.
Eli todella vielä tarvitaan erillistä määrärahaa.
Tämä on yksi osa ja erittäin tärkeä,
että ne luonnonvaraiset marjat ja tuotteet luonnosta kerättäisiin,
koska keräämättä sinne jää vielä valtavia
määriä.
Esa Lahtela /sd:
Arvoisa rouva puhemies! Tässä on ihan oikeaan
asiaan puututtu, mutta epäilen, tehoaako tämä sillä tavalla,
kun jobbareiden perusluonne on ahne, niin kuin yleensä ihmiset
ovat ahneita. Jos vaikka tänä syksynä he maksavat
euron puolukkakilosta, niin heti välittömästi
siitä samasta paikasta, jos myyvät, vähintään
se on kaksi euroa, joka otetaan. Kovin helposti se arvo nousee,
kun se joutuu jobbarin autoon tai käsiin. Kun katsoo Hakaniementorilla hintoja,
siellä litroittain myydään elikkä siellä vielä hämätään
ihmisiä sillä tavalla. Jos se euro on maksettu
poimijalle, tuossa torilla maksaa litra yli 2 euroa, ja kilosta
saa lähes 2 litraa puolukoita. Se kuvastaa sitä,
että välttämättä se
raha ei kohdennu poimijalle.
Tästä on hyvä esimerkki aikanaan
täällä eduskunnassa ollut poimintatuki.
Joskus silloin EU:hun liittymisen aikaan saatiin oliko se 5 miljoonaa
markkaa poimintatukea ja se jaettiin sitten näille jobbareille,
sen kesän poimintatuki, joskus joulukuussa pantiin hakuun.
Nehän on poimijoille maksettu ne marjat aikanaan, mutta joulukuussa
jobbareille annettiin poimintatuki. Eihän siinä ollut
kyllä päätä eikä häntää.
Kovasti nousivat kapinaan nämä jobbarit, kun tein
kirjallisen kysymyksen ja keräsin toistasataa nimeä siihen
kirjalliseen kysymykseen tässä salissa. Jopa tulivat
käymään täällä eduskunnassa,
että "elä hyvä ihminen tätä kaada,
sitten se menee pois kokonaan", he eivät saa. Nyt en tarkkaan
tiedä, maksettiinko sitä koskaan. Tämä kuvastaa
sitä, jotta poimijat jäävät
nuolemaan näppejään siinä hommassa.
Ne ovat saaneet rahansa jo kesällä, mutta jobbarit
saivat 5 miljoonaa rahaa.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Tämä lakialoite 84
valtiopäivillä 2002 on hyvin kannatettava, että luonnonvaraisten
suomalaisten marjojen ja sienten arvonlisäveroa ei kerättäisi
välittäjältä, joka ostaa marjat
ja sienet poimijalta. Tämä on hyvin kannatettava
ajatus, ja pitää valvoa, että se kohdistuu
vain suomalaiseen marjaan, sillä eri syistä, niin
kuin täällä viitataan, marjastus- ja
sienestyskulttuuri on vähentynyt, petoja pelätään. — Minäkin
eräänä perjantai-iltana kun menin kotimetsään
marjaan, niin karhu sieltä lähti kuusikosta edustajaa
karkuun ja Multian metsämiehet lähtivät
perään, mutta eivät saaneet sitä sillä kertaa. — Eli
petojen pelkokin on todellista, ja marjat jäävät
metsiin.
Tässä olisi yksi ajatus, mutta pitäisi
valvoa, että se kohdistuisi vain suomalaiseen marjaan, että siitä ei
tulisi ulkomaisen marjan kilpailutukea. Nämä ovat
järjestelykysymyksiä, jotka voidaan toteuttaa,
mutta aloite on erittäin hyvä.
Ismo Seivästö /kd:
Arvoisa puhemies! Tämän illan keskustelu lähti
liikkeelle työttömyydestä ja työttömyyden
hoitamisesta ja työttömien elinmahdollisuuksista.
Tässä aloitteessa ed. Leea Hiltunen loppupuolella
kiinnittää huomiota juuri työttömyyteen.
Tämäkin on yksi pieni keino taistella työttömyyttä vastaan.
Tässä suhteessa tällainen merkittävä yhteistyö poimijan,
välikäden, jalostajan kanssa on hyvin tärkeää,
sillä näille uusiutuville luonnonvaroille, mitä marjamme
ja sienemme edustavat, Euroopassa on lähes mittaamattomat
markkinat, jos vain niitä saadaan riittävästi
tuotettua ja tehokkaasti vietyä.
Puhetta on ryhtynyt johtamaan toinen
varapuhemies Mikkola.
Olavi Ala-Nissilä /kesk:
Arvoisa puhemies! Tässä aloitteessa on varmasti
hyvä tavoite, pitää ottaa marjakin maasta,
kun puhutaan työllisyydestä tai muutoin. Kiinnitän
kuitenkin huomiota siihen, että arvonlisävero
on harmonisoitu vero EU:ssa. Suomen liikkumavara on siinä varsin
rajallinen. Kun välitetään tuotteita,
se on arvonlisäverollista toimintaa eikä Suomi
voi siinä vapaasti liikkua.
Ehkä oleellisempaa olisi se, että ruoan arvonlisävero
voitaisiin saada tulevaisuudessa tulevan vaalikauden veronkevennysvaran
sisään, että voitaisiin edes asteittain
tulla siinä alas. Se voisi toki tähänkin
auttaa.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Ed. Ismo Seivästö toi erinomaisesti
esille, että suomalaiselle marjalle, luonnonmarjalle erityisesti, olisi
hyviä vientimarkkinoita. Tämä pitää varmasti
paikkansa, mutta minulla on sellainen käsitys, että siitä puolukasta
ja muista metsämarjoista, joita meillä jalostetaan,
taitaa tulla pääosa ulkomailta meille. Tilanne
on jo nyt sellainen, että meidän luonnonmarjastamme,
jota jalostetaan ja jota on ympäri vuoden jalosteina kaupan,
pääosa onkin tuotu ulkomailta. Tilanne on jo tämä. Kaikki
voitava kotimaisen marjan ja sienen keräämiseksi
tulisi tehdä.
Ismo Seivästö /kd:
Arvoisa puhemies! Toteaisin ed. Ala-Nissilälle, että kristillisdemokraattien
varjobudjettiin on ruoan arvonlisäveron alentaminen sisällytetty
ja myöskin sen rahoitus on järjestetty. Se nimenomaan
näkyy tavallisen perheen ruokakassin hinnassa.
Keskustelu päättyy.