5) Laki valtion varoista suoritettavasta eläkkeen korvaamisesta
alle kolmivuotiaan lapsen hoidon tai opiskelun ajalta annetun lain
muuttamisesta
Jouko Jääskeläinen /kd(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Viime viikkoina ja kuukausina on keskusteltu
kotihoidon tuesta, sen onnistumisesta, työvoiman tarjonnasta,
lasten ja perheiden valinnanvapaudesta ja myöskin vanhemmuuden
kustannuksista ja niiden jakamisesta ja tasaamisesta.
Tämä viiden kansanedustajan allekirjoittama lakialoite
kohdistuu nimenomaan tähän vanhemmuuden kustannusten
jakamiseen työmarkkinoilla. Siitähän
on käyty keskustelua myöskin sen kansalaisaloitteen
pohjalta, jonka Yrittäjänaiset ynnä muut
esittivät jokin aika sitten. Tiettävästi
se jäi alle 50 000 nimen ja kannattajan mutta
oli aika vahvasti julkisuudessa ja sai tukijoikseen huomattavan
määrän paitsi eri tahoja ja järjestöjä myöskin
kansanedustajia tästä talosta.
Arvoisa herra puhemies! Perheiden ja vanhemmuuden tukeminen,
sehän on varautumista ja panostamista tulevaisuuteen. Meillä on
varsin hyvä järjestelmä. Vanhemmista
toinen voi halutessaan olla kotona aina siihen asti, kun lapsi täyttää kolme
vuotta, pääsee vanhempainvapaajakson päättyessä töihin,
ja sen jälkeenkin on tiettyjä mahdollisuuksia.
Alle 10-vuotiaan äkillisesti sairastuneen lapsen hoito
yleensä, useimmissa tapauksissa, on myöskin joustavasti
mahdollista.
Työ- ja virkaehtosopimuksesta riippuen nämä kulut
kohdentuvat osin työnantajalle, ja kun kysyimme ministeriltä,
miten tätä asiaa ollaan kehittämässä,
niin tuon ansiokkaan vastauksen sisällössä todettiin
muun muassa, että osa työnantajakuluista, esimerkiksi
lomaraha ja tilapäinen hoitovapaa, perustuvat työehtosopimukseen,
joten niiden korvaaminen ei kuuluisi valtiolle eivätkä tämän
ajatuksen mukaan tietysti myöskään esimerkiksi
ylimääräiset kustannukset sijaisten palkkaamisesta
tai vastaavasta. Ministerin vastauksessa todettiin, että perhevapaakustannuksia
on tasattu lainmuutoksilla useaan otteeseen, niin että melkein
70 prosenttia niistä, jotka ovat selkeästi olemassa
päätöksillä, laki- tai asetustasoisilla
päätöksillä, korvataan. Ministerin
vastaus ei oikein antanut pohjaa sille, että tähän
mitään nopeaa ratkaisua saataisiin, mutta yleistoteamus
oli, että järjestelmän rahoittaminen
tässä olisi kuitenkin se suurempi ongelma kuin
sen hallinta.
On viitattu siihen, että kaikki vanhemmuudesta aiheutuvista
kustannuksista eivät perustu lainsäädäntöön
vaan osittain perustuvat sopimuksiin työntekijöiden
ja työnantajien välillä. Se on tietysti
olemassa oleva peruste, mutta ovathan valtio sekä kunnat
mukana monella tavalla työmarkkinoilla myöskin
itse, niin että siinä mielessä tätä täytyy
kuitenkin katsoa koko yhteiskunnan tasolta.
Tässä edellä mainitussa kansalaisaloitteessa
ja siinä keskustelussa, mitä on käyty,
on arvioitu noita kulueriä, jotka tällaisessa
tapauksessa aiheutuvat sellaisen yrittäjän haitaksi,
jolla on vanhempainvapaan läpikäynyt ja sitten
pientä lasta hoitava työntekijä, usein
nainen. Ne kulut, jotka aiheutuvat, olisivat jopa yli 10 000
euroa kutakin työsuhdetta kohden. Tämä summa
on hieman kiistetty. Puhutaan myöskin selvästi
pienemmistä summista.
Tässä lakialoitteessa lähdetään
siitä, että silloin kun henkilö palaa
vanhempainvapaalta vanhaan työsuhteeseen taikka työnantaja
palkkaa vanhempainvapaalta palaavan henkilön työsuhteeseen,
niin kahden seuraavan vuoden ajan se osuus, jonka työnantaja
maksaa työeläkemaksuna, puolitettaisiin. Laskennallisesti
voidaan arvioida, että noin 3 000 euron kuukausipalkalla
24 kuukauden laskentajaksolta tuo etu olisi noin 6 000
euroa yhtä työsuhdetta kohden.
Tätä aloitetta tehtäessä ei
ole nyt sitten lähdetty etsimään kokonaisvaltaista
ratkaisua siinä mielessä, että kaikki
tulisivat yhteisen vakuutuksen kautta niin kuin Ruotsissa. Siellähän
vanhempainrahakausi ja vanhempainrahakysymys on hoidettu, sanoisinko,
helpommalla tavalla kuin Suomessa. Siellä ei ole tätä eroa
mies- ja naistyöntekijöiden välillä,
vanhempainvapaalla olevan tai työelämässä olevan
välillä ja niin edelleen. Kustannukset tulevat
valtion kautta tästä yhteisestä potista.
Se olisi tietysti hyvä ratkaisu. En usko, että kummatkaan,
työnantajat tai työntekijät, omalla tahollaan
yksipuolisesti olisivat valmiit tätä kustannusta
ottamaan, jos Suomessa lakia muuttaisimme.
Lakialoitteemme lähtee siitä, että tähän
saataisiin hallinnollisesti varsin kevyt, suhteellisen oikeudenmukainen,
suhteellisen helposti tätä ongelmaa helpottava
ja korjaava ratkaisu. Eli työeläkemaksut vanhempainvapaakauden
jälkeen työhön tulleelta tai työhön
palaavalta olisivat hieman pienemmät kuin muilta työntekijöiltä. Tämä huolehtisi
siitä tasa-arvosta, mikä nyt ei ihan täysin
toteudu. Elikkä työnantajat olisivat tasa-arvoisempia
kuin tällä hetkellä riippumatta siis
siitä, palkkaavatko nais- tai miestyöntekijän, vanhempainvapaalla
olleen työntekijän tai ei. Voi tietysti olla,
että lakialoite ei ihan välittömästi
tule hyväksytyksi, mutta joka tapauksessa haluamme olla
vahvasti mukana tässä keskustelussa, jossa ihan
asiallisesti puhutaan oikeudenmukaisuudesta ja tasa-arvoisesta kustannusten
jakautumisesta.
Leena Rauhala /kd:
Puhemies! On erittäin tärkeää,
että perheiden hyvinvointia ja vanhemmuutta tuetaan ja
vahvistetaan myös lainsäädännön
myötä tai avulla, niin kuin tämänkin
lakialoitteen avulla, vaikka siinä ydin on nimenomaan
tässä tasa-arvossa, miten eri työnantajat voisivat
ottaa niin miehiä kuin naisia ja olisivat sillä lailla
näitten kulujen suhteen, mitä kuluja työnantajalle
seuraa eri työ- ja virkaehtosopimuksien mukaan vanhemmuudesta,
lapsen hoitamisesta kotona ja siitä, että jääminen
kotiin lapsia hoitamaan edellyttää työstä poissaoloa,
tasaveroisissa suhteissa. Kulujen ja taloudellisen taakan tasainen
jakautuminen on tasa-arvoa vahvasti edistävä toimenpide,
ja näin tämän lain sisältö tähtää nimenomaan
tähän tasa-arvon toteutumiseen. Mutta ensisijaisesti
näen myös, että tässä perheiden
mahdollisuus hoitaa alle 3-vuotiaita lapsia oman valintansa mukaan
myös kotona voisi toteutua. Tämä laki
osaltaan on myös sitä vahvistamassa.
Se, että tässä esitetään
työnantajan maksamia työeläkemaksuja
kevennettäväksi 50 prosentilla kahden työelämään
palaamista seuraavan vuoden eli noin 24 kuukauden ajan, on se ydinkohta tässä.
Mielestäni tämä on kohtuullinen. Jos
ajatellaan taloudellistakin vaikutusta yhteiskunnalle, niin mielestäni
se on kohtuullinen ajatellen tämän koko lain tarkoitusta,
että saataisiin perheille hyvinvointia ja vanhemmuuteen
tukea.
Lea Mäkipää /ps:
Arvoisa puhemies! Aina kun puhutaan perheiden hyvinvoinnista
ja kotona tapahtuvasta työstä, me kannatamme sellaisia asioita.
Mielestäni tämä on juuri se lakialoite, jota
voi olla hyväksymässä. Käytännössähän
tapahtuu niin, että juuri kun on sanonut, että alle 10-vuotias
lapsi sairastuu, silloin joku vanhemmista joutuu jäämään
kotiin, ja sehän tulee työnantajille kalliiksi.
Näin lyhyesti sanottuna tämä on askel,
varsinkin pienyrittäjille tämä on helpotus,
joten kannatan tätä lämpimästi,
että tämä lakiesitys menisi eteenpäin.
Anna Kontula /vas:
Arvoisa puhemies! Tavoite vanhemmuuden kustannusten jakamisesta mahdollisimman
tasan on ehdottoman kannatettava ja tärkeä, mutta
minä pelkään, jos olen ymmärtänyt
tämän aloitteen oikein, että tähän
liittyy sellainen ikävä ohjausvaikutus, että se
entisestään kuormittaa hoivavastuun jommallekummalle
vanhemmalle perheissä, joissa tavoitteena pitäisi
kuitenkin pikemminkin olla hoivavastuun jakaminen mahdollisimman
laajalle.
Tämän tuen sitominen vanhempainrahaan ensinnäkin
olettaa, että vanhempainvapaakauden pitää ainakin
pääsääntöisesti toinen
vanhemmista, mutta että myös sairaan lapsen hoito
kasautuisi ensisijaisesti sille vanhemmalle, joka on myös ollut
vanhempainvapaalla. Kun me tässä yhteiskunnassa
tällä hetkellä aika yksimielisiä olemme siitä tavoitteesta,
että sekä vanhempainvapaita pitäisi pystyä pilkkomaan
entistä paremmin perheiden tarpeista käsin, perheiden
muuttuvasta tilanteesta käsin, että myös
lapsista myöhemmin koituva hoivataakka jakautuisi mahdollisimman tasan
perheen tilanteen mukaan sille, joka kulloinkin sitä pystyy
kantamaan, niin toivoisi, että myös meidän
järjestelmiämme kehitettäisiin sellaiseen
suuntaan, joka tukee tätä tasa-arvoisempaa, tasapuolisempaa
hoivavastuun jakautumista.
Esko Kiviranta /kesk:
Arvoisa puhemies! Kannatan tätä edustaja
Jääskeläisen lakialoitetta, joka on kaikinpuolisesti
tasa-arvoa edistävä ja muutenkin hyvä.
Mutta sitten tässä on mielenkiintoinen kohta tämä,
että työnantajan maksamia työeläkemaksuja
kevennetään 50 prosentilla kahden työelämään
palaamista seuraavan vuoden eli 24 kuukauden ajalta. Tämähän
on tosi hyvä asia. Mutta kysyisin edustaja Jääskeläiseltä,
joka on varmasti hyvin syvällisesti pohtinut tätä lakialoitettaan,
kuka sitten maksaisi sen toisen puolen, kun eläke ilmeisesti
kuitenkin maksettaisiin täytenä.
Jouko Jääskeläinen /kd:
Arvoisa herra puhemies! Edustaja Kontula ihan oikein kysyi sen
perään, että tämmöinen
hoitovastuu, hoivavastuu tässä yhteiskunnassa
jakautuisi, jos mahdollista, tasaisemmin.
Tämän aloitteenhan ajatus on se, että kun
nyt joka tapauksessa sellaiselle työnantajalle, jolla on
vanhempainrahakaudella ja vanhempainvapaalla olevia työntekijöitä,
jossakin määrin koituu enemmän kustannuksia
kuin muille työnantajille, niin heitä tässä hieman
helpotettaisiin. Esimerkiksi sitä, hoitaako isä tai äiti
sitten alle 10-vuotiasta lasta lyhytaikaisen sairauden takia — siellähän
on se 4 päivää yleensä mahdollista
ja niin edelleen — tämä lakiesitys ei
täysin ota huomioon. Se voi hieman jakautua epäoikeudenmukaisesti.
Jos se onkin eri hoitaja kuin se, jonka kohdalta tämä vähennys
saatiin, niin silloinhan se ei kohdistu täysin oikein.
Mutta tässä haetaan nyt, sanoisinko, helppoa ratkaisua.
Ruotsin malli esimerkiksi vaatisi sitten ihan koko järjestelmän uusimista,
ja saattaa olla, että se ei ihan äkkiä onnistu.
Edustaja Kiviranta kysyi tästä eläkkeen
määräytymisestä. Todellakin,
jos saa tiettyä palkkaa, niin lähtisin siitä,
että eläke määräytyy
sen mukaan kuin se tällä hetkelläkin
määräytyy. Hieman, ihan pieni siivu,
todennäköisesti sittenkin prosentuaalisesti, euromääräisesti
hyvin pieni määrä eläkemaksuja
jäisi kertymättä. Veikkaisin, että siinä vaiheessa,
kun näissä tapauksissa 40 vuoden päästä ehkä sitä eläkettä määräytyy, niin
siellä on muutettu moneen kertaan jo eläkkeen
maksuprosentteja ja laskentavirheet ovat korjautuneet, toivottavasti
ovat hyvin voitollisiakin vuosia työeläkerahastoissa
ja niin edelleen. Uskoisin, että siitä huolimatta
se sieltä sitten peittyy, ettei sitä tarvitse
ihan erikseen ottaa huomioon. Sinänsä huomio on
aivan oikea ja aivan ansiokas.
Mikä vaikutus tällä voisi olla, on
se, että vanhempainrahakauden jälkeen varmemmin
saa työpaikan. Nythän voi joissakin tapauksissa
olla, että joku ajattelee, että en ota tällaista
henkilöä, siellä on pienet lapset kotona.
Näin voi olla, en väitä, että olisi.
Keskustelu päättyi.