Ministeri Suvi-Anne Siimes
Arvoisa puhemies! Nykyisin voimassa olevassa maankäyttö- ja
rakennuslaissa on selviä puutteita kunnan ja maanomistajan
välisen kustannusvastuun kohdentumisen osalta. Näitä puutteita
on usein korvattu sopimusmenettelyllä kunnan ja maanomistajan
kesken, siis vapaaehtoisella menettelyllä. Tämä onkin
monissa tapauksissa ollut toimiva ratkaisu, mutta sopimusmenettelyn
käytössä on usein havaittu myös
oikeudellista epävarmuutta ja toisaalta maankäyttösopimuksiin
liittyvää menettelyä on pidetty uhkana
vuorovaikutteisen kaavoitusmenettelyn sujuvuudelle ja sen on pelätty
jopa kokonaan syrjäyttävän tämän
vuorovaikutteisen menettelyn. Vapaaehtoisten maankäyttösopimusten
kautta ei ole myöskään voitu taata tasapuolisuutta
eri maanomistajien kesken saman kunnan alueella.
Kunnallisteknisten kustannusten kattaminen ja siinä esiintyvät
ongelmat ovat olleet ja ovat keskeinen este tonttituotannolle ja
sille, että tonttituotanto voisi vastata kysyntään
erityisesti kasvukeskuksissa. Tästä aiheesta on
olemassa muun muassa melko tuore Kuntaliiton selvitys.
Eduskunta edellytti taannoin maankäyttö- ja rakennuslain
käsittelyn hyväksymisen yhteydessä, että tätä kaavojen
toteuttamiseen liittyvää kustannusvastuuasiaa
selvitetään hallituksen toimesta ja että asiasta
annetaan tarpeen mukaan hallituksen esitys. Nyt esitys on tässä lähetekeskustelussa,
ja se perustuu pitkälti asiaa selvittäneen toimikunnan
työhön.
Mikä sitten on nyt käsillä olevan
esityksen keskeinen sisältö? Ensinnäkin
se, että lailla ehdotetaan luotavaksi järjestelmä,
jossa asemakaavasta merkittävää hyötyä saavat
maanomistajat osallistuvat kaavan toteuttamisesta kunnalle aiheutuviin
kustannuksiin. Käytäntönä olisi
edelleen ajateltuna se, että maanomistajan osallistumisesta
kustannuksiin pyrittäisiin ensisijaisesti sopimaan, mutta
maankäyttösopimusten suhdetta kaavoitukseen selvennetään
ehdotuksessa niin, että kaavoituksen ensisijaisuus ja riippumattomuus
suhteessa maankäyttösopimuksiin turvataan. Samalla
kaavoitusmenettelyyn osallisten tiedonsaantia tällaisista
maankäyttösopimuksista parannetaan. Tällä halutaan
poistaa niitä uhkia, joita maankäyttösopimusmenettelyssä nähdään
suhteessa vuorovaikutteiseen kaavoitusprosessiin, ja halutaan vahvistaa
nimenomaan viimeksi mainittua.
Uutta on se, että jollei vapaaehtoista sopimusta maanomistajan
osallistumisesta kaavan toteuttamisen kustannuksiin synny, kunta
voisi hallituksen esityksen mukaan periä yhdyskuntarakentamisesta
aiheutuvien kustannusten kattamiseksi erityistä kehittämiskorvausta
niiltä maanomistajilta, jotka saavat toteutettavasta asemakaavasta merkittävää hyötyä.
Tämä kehittämiskorvaus määräytyy
kaavan toteuttamisesta aiheutuvien kustannusten mukaan, mutta se
ei kuitenkaan voisi olla enempää kuin 60 prosenttia
kaavan tuomasta tontin arvonnoususta. Kehittämiskorvausta
ei hallituksen esityksen mukaan voitaisi kuitenkaan periä maanomistajalta,
jonka omistamalle alueelle on kaavassa osoitettu rakennusoikeutta
vain asuntorakentamiseen eikä rakennusoikeuden tai sen
lisäyksen määrä ylitä 400:aa kerrosneliömetriä.
Kehittämiskorvauksen perimisen edellytyksenä olevaa
merkittävää hyötyä tuskin
voidaan katsoa syntyvän pelkässä asuntorakentamisessa
edes alle 500 kerrosneliömetrin rakennusoikeudesta, mikä on
todettu hallituksen esityksen perusteluissa.
Kehittämiskorvauksen määrääminen
ja siitä päättäminen kytkeytyy
hallituksen esityksen mukaan ajallisesti hyvin tiiviisti asemakaavan
laatimiseen ja siitä päättämiseen,
sillä päätös kehittämiskorvauksen
perimisestä täytyy lakiesityksen mukaan tehdä viipymättä kaavan
hyväksymisen jälkeen. Kehittämiskorvauksen
määrittämisessä ja siitä päättämisprosessissa
maaomistajia tulee kuulla.
Arvoisa puhemies! Mitkä sitten ovat nyt esitettävän
uudistuksen hyödyt? Mielestäni ensinnäkin
se, että kehittämiskorvaukseen perustuva ajattelu
ja menettely lisää tasapuolisuutta eri maanomistajien
välillä ja toisaalta lisää myös
oikeudenmukaisuutta kaavasta merkittävää hyötyä saavien
maanomistajien ja muiden kuntalaisten välillä,
ja tässä suhteessa se on mielestäni erittäin
tervetullut ja hyvä toimenpide.
Toisekseen hallituksen esitys lisää kuntien mahdollisuuksia
kaavoittaa yksityistä maata ja parantaa näin ollen
kuntien edellytyksiä riittävään
tonttituotantoon, millä saattaa olla myönteistä vaikutusta
paitsi tonttituotantoon sinänsä myös
tonttien ja niille rakennettavien asuntojen hintoihin. Tätä vaikutusta
pidän erityisesti kasvukeskusten näkökulmasta
tärkeänä.
Kolmas selkeä hyöty uudistuksesta on se, että se
luo nykyistä parempia edellytyksiä tarkoituksenmukaiselle
yhdyskuntarakenteelle ja hyvälle ympäristölle,
kun kunnissa kaavoitusta voidaan suunnata maanomistuksesta ja maanomistajien sopimishalukkuudesta
riippumatta niille alueille, jotka ovat yhdyskuntarakenteen eheyden
ja esimerkiksi liikenteen ym. muiden asioiden ja palvelurakenteen
toimivuuden kannalta hyviä.
Näillä saatesanoilla, arvoisa puhemies, jään kiinnostuneena
kuuntelemaan aiheesta käytävää keskustelua.
Tarja Kautto /sd:
Arvoisa puhemies! Vaikka tässä keskustelijat
näyttävät jo kuihtuneen aika vähiin,
toivottavasti se on vain osoitus siitä, että tällä lakiesityksellä on
nyt niin paljon kannattajia, ettei tämä herätä mitään
erityisiä intohimoja.
Mielestäni sinänsä tämä esitys
on erittäin tervetullut. Tämä on nimenomaan
omiaan selkeyttämään kunnan ja maanomistajien
suhdetta keskenään. Nykyinen käytäntö on
ollut estämässä järkevää maankäyttöä.
Maankäytön ongelmat ovat tietysti korostuneet
erityisesti kasvupaikkakunnilla.
Tietysti täytyy sanoa myös se, että kuntien maanomistustilanne
on ollut hyvin erilainen, mutta esimerkiksi sellaisessa kasvavassa
kunnassa kuin kotikuntani Vantaa nimenomaan maanomistukseen liittyvät
kysymykset ovat paljolti estäneet järkevää yhdyskuntakehitystä.
Yhtenä omana tekijänään tässä on
ollut meidän tavallaan historiallinen kehityksemme siinä mielessä,
että kun 70-luku toi voimakkaan muuttoliikkeen ja rakentamisen
tullessaan, se toi mukanaan myös sen ilmiön, että rakennuttajat
hankkivat suuria maaomistuksia silloin itselleen, jolloin kunnalla ei
ollut taas siihen omasta taloudellisesta tilanteestaan johtuen mahdollisuuksia.
Se on sitten heijastunut myöskin siihen, miten me olemme voineet
kaupunkia rakentaa ja kehittää sen jälkeen.
Toisaalta sitten tiettyjen alueiden pienmaanomistus eli se, että on
hyvin pieniä maa-alueita, joiden hinta sitten nousee niin
voimakkaasti, että niitä ei ole voitu hankkia
yhteiskunnan omistukseen, on vaikeuttanut kehittämistä.
Minusta tämä suomalainen suhtautuminen yleensä maankäyttöön
ja maanomistukseen on ollut hyvin erikoinen siten, että tuntuu,
että meillä ei ole oikeastaan täysin
tiedostettu sitä merkitystä, mikä maanomistuksella
ja maankäytöllä on yhteiskunnan ja kaupunkirakenteen
toimivuuteen. Toivon, että tähän saadaan
nyt muutosta siinäkin mielessä, että tämä ei
ole mikään Pääkaupunkiseudun
ongelma enää, vaan se on tulevaisuudessa yhä enemmän
kehittyvien maakuntakeskuksien ongelma. Toivoisi, etteivät
ne joutuisi tekemään saman tyylisiä virheitä,
mitä on tapahtunut esimerkiksi Pääkaupunkiseudulla
ja eräissä muissa nopeasti kehittyneissä ja
asukasrakenteeltaan muuttuneissa yhteisöissä.
Toivoisi todella, että meillä paremmin pystyttäisiin
osoittamaan yhdyskuntarakenteen täydentymisen, täydennysrakentamisen,
taloudellisetkin edut verrattuna taas yhdyskuntarakenteen hajauttamiseen.
Toivon, että niitä pystyttäisiin paremmin
todentamaan, puhumattakaan siitä, mitä vaikutuksia
näillä rakenne-eroilla on ympäristökysymyksissä,
liikennekysymyksissä, turvallisuuskysymyksissä jne.
Silloin kun nyt voimassa olevaa maankäyttö- ja
rakennuslakia uusittiin, näiden omistus- ja käyttöönottoasioiden
osalta käytiin pitkään keskustelua. Silloin
oli jo valmiutta siihen, että näihin pitäisi
saada muutoksia, mutta siinä yhteydessä jouduimme
toteamaan, että emme halunneet vaarantaa kokonaisuudistusta,
ja sen pohjalta asetettiin vaatimukset jatkotyölle tämän
asian selkeyttämisessä. Jo silloin totesimme,
että koko kaavoitusprosessi tarvitsee selkeyttämistä nimenomaan
avoimuuden ja julkisuuden osalta. Esimerkkinä käytettiin
joissain aluerakentamissopimuksissa olleita heikkouksia ja mahdollisia väärinkäytöksiä,
mitä niissä on joskus aikanaan ilmennyt. Todettiin,
että sopimukset sinänsä eivät
ole pahasta, vaan niillä voidaan saada hyvää aikaan
ja toivottavaa rakentamista, mutta että lainsäädäntö ei
antanut mahdollisuuksia tehdä näitä sopimuksia
oikeassa järjestyksessä ja avoimesti ja myöskin
heijastaen sitä, mitkä olisivat maanomistajien
ja tulevien asukkaiden edut ja oikeudet. Mielestäni tällä lailla
siihen voidaan nyt puuttua.
Minusta on hyvä, että lähdetään
myös siitä ajatuksesta, että maanomistajalla
on velvollisuuksia, ei vain etuja. Täytyy muistaa, että kuitenkin
sopimustie on aina sopimista eikä suinkaan pakkoa. Kaavoituksesta
on etua, jonka maanomistaja voi hyödyntää,
ja on aivan kohtuullista lähteä siitä,
että yhteiskunnan satsaukset myöskin otetaan tässä vaiheessa
huomioon.
Sinänsä se, että laissa ei ole tarkempia
säännöksiä sopimuksen sisällöstä,
on minun mielestäni hyvä siinä mielessä,
että se voi mahdollistaa käytännössä erilaisia
tarpeita ja erilaisia järjestelyjä. Pidän
myös hyvänä sitä, että tässä on
niin sanotut kateusnäkökannat otettu huomioon,
eli kehittämiskorvaussäännöksillä voidaan
hoitaa maanomistajien tasapuolista kohtelua. Ehkä hyvänä osoituksena
tästä on myös se, että valtiota kohdellaan
samoin. Minä jään kyllä kiinnostuneena
seuraamaan sitä, miten valtion omistamien maa-alueiden
käy, koska sinänsä valtiolla on taas
tietynlaisia muita sanktioita tai keinoja, joita voi kohdentaa joillakin
muillakin sektoreilla kuntiin.
Lisäksi minusta määritelmä siitä,
että maanomistajan velvollisuus osallistua toteutuskustannuksiin
kasvaa vain silloin, kun hyödyt ovat merkittäviä,
on hyvä. On myös oikein, että tässä on asuntorakennusoikeuden
määrä 400 kerrosneliömetriä rajauksena,
koska tällä voidaan estää se, että tämmöiset
tyypilliset omakotitalot ja näihin liittyvät eivät
joudu tämän piiriin. Samoin kehittämiskorvauksien
ylärajan määrittely on hyvä, mutta
vielä sekin, että kunta voi siihen tarvittaessa
vaikuttaa, on hyvä asia.
Minä toivon, että tämä lakiesitys
mahdollistaa tosiaan rakennustonttien saamista yhä paremmin käyttöön
myös tämmöisten pientonttien osalta, koska
kyllä se tosi on, että suomalaisten unelma omakoti-
tai pientalosta on edelleen vahva sana. Uskon, että jos
tämä saadaan hyvin toimimaan, tällä voi
olla vaikutusta myös tonttien hintoihin siten, että ne
alentuvat, ja ihmisille, jotka haluavat itselleen tämän
tyyppistä asumista, sillä olisi vaikutuksia.
Itse jäin miettimään vielä sitä,
miksi voimaantulo on laitettu vasta heinäkuun alkuun ensi vuonna.
Pelkään sitä, että siirtäminen
sinne tavallaan tuo tässä nyt semmoisen jääkauden
eteen, jolloin ei tapahdu tällä rintamalla mitään.
Samalla toivon myöskin, että olisi jollakin
tavalla tämän lain yhteydessä otettu
huomioon myös kuntien nykyistä parempi keskinäinen
yhteistyö. Sanon tästä huonosta asumiseen
liittyvästä yhteistyöstä esimerkiksi
kyllä Pääkaupunkiseudun, jossa jotkin
kunnat harrastavat rusinoiden poimintaa. Näen, että se
kokonaisuudessaan johtaa vaikeuksiin, jotka aiheuttavat hallitsemattomia
tai ennakoimattomia taloudellisiakin toimenpiteitä, kun
joudutaan muuttamaan asukasrakenteesta johtuvia palvelurakenteita.
Eli toivon, että tämä lainsäädäntö kypsyttää suomalaista
yhteiskuntaa parempaan yhdyskuntasuunnitteluun.
Pentti Tiusanen /vas:
Puhemies! Edellisestä maankäyttö-
ja rakennuslain uudistuksestahan oli kulunut 40 vuotta, kun saatiin
tämä kokonaisuudistus aikaan. 40 vuotta sitä yritettiin.
Vuonna 94—95 aika pitkällä olivat hankkeet,
mutta silloin eduskunta kuitenkin asian pysähdytti, ja
sitten se lähti uudelleen valmisteluun niin, että vuonna
99 saatiin tuo aikaan.
Todellakin, tämä on positiivinen asia. Onnittelen
ympäristöministeriä, asuntoministeriä ja
kaavoituksesta vastaavaa ministeriä siitä, että tämä hallituksen
esitys 167 on nyt täällä. Tässä on ikään
kuin laadullisesti uuden tyyppinen positiivinen asia.
Yksi erittäin tärkeä kohta tässä esityksen
pääasiallisessa sisällössä on
se, että maankäyttösopimusten ja kaavoitusmenettelyn
suhteeseen sillä tavalla puututaan, että kaavoituksen
riippumattomuutta suhteessa sopimusmenettelyyn korostetaan. Tämähän
on asia, josta Tampereen yliopistossa on valmistunut muun muassa
väitöskirjatutkimus, että kansalaisten
mahdollisuus vaikuttaa kaavoitukseen heikkenee, jos on hyvin pitkälle
vietyjä kaavoitussopimuksia. Etukäteen ikään kuin
sovitaan, että näin kaavoitetaan ja sillä siisti,
ja sitten kansalaisille se ikään kuin tuodaan valmiiksi
ajateltuna pöytään ja päätettynäkin.
Keskustelu päättyy.