Täysistunnon pöytäkirja 108/2005 vp

PTK 108/2005 vp

108. TORSTAINA 20. LOKAKUUTA 2005 kello 16.30 (16.34)

Tarkistettu versio 2.0

Yrittäjyyden edistäminen

Sari Essayah /kd:

Arvoisa puhemies! Tilastokeskuksen tuoreimman kymmenvuotiskatsauksen keskeinen teema on yritystoiminta. Siinä katsauksessa esitetään kuitenkin varsin huolestuttavia lukuja suomalaisen yritystoiminnan tyrehtymisestä 2000-luvulla. Yritysten kokonaismäärä, yrityksissä työskentelevien henkilöitten lukumäärä ja myöskin reaalinen kokonaisliikevaihto näyttävät jämähtäneen lähes muuttumattomalle tasolle. Kuitenkin hallitusohjelman keskeinen aihe on sen kuuluisan 100 000 työpaikan lisäksi yrittäjyyden edistäminen.

Millä tavalla kauppa- ja teollisuusministeriö aikoo nyt näitten tuoreitten lukujen valossa tulkita tilannetta, ja mitä hallitus aikoo tehdä? Hallituksellahan on ollut tämä laaja yrittäjäpoliittinen ohjelma, mutta näyttää siltä, että ne toimenpiteet eivät kuitenkaan ole olleet riittäviä eivätkä ole vaikuttaneet siihen, että yrittäjyysinnostus olisi Suomessa lisääntynyt.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen

Arvoisa puhemies! Yksi tapa vastata voisi olla toteamalla, että World Economic Forum kaksi kolme viikkoa sitten totesi, että Suomessa yritysympäristö on koko maailman suotuisin. Tämä on yksi tapa arvioida. Tämä mainittu ykkössija ei kuitenkaan anna aihetta siihen, että oletettaisiin ja uskottaisiin, että kaikki on kunnossa. Varmasti paljon on vielä tehtävää. Kuitenkin viimeisen vuoden aikaan sekä yrittäjien että yritysten määrät ovat nousseet — se on ihan positiivinen kehityskuva — ja myös työpaikkojen määrä, niin kuin kaikki tiedämme, on nousussa. Kyllä tässä tarvitaan varmasti monenlaisia toimia, jotka ovat meidän yrittäjyyden politiikkaohjelmaamme kirjattuja. Ei aika riitä tässä minuutissa niihin vastata. Pääsanoma on: pois ne esteet, joita edelleen kosolti on yrittäjyyden tiellä; ja niiden mahdollisuuksien, joita varmasti paljon on vielä, piilossa olevia mahdollisuuksia, kirkastaminen. Tavallaan näiden käsitteiden alle ne toimet, mitä on tehty ja mitä tehdään, tulevat sijoittumaan.

Sari Essayah /kd:

Arvoisa puhemies! Varmasti Suomessa on tämä suotuisa yritysilmapiiri ja -ympäristö, mutta siitä huolimatta näyttää siltä, että nuoret ihmiset eivät ole kuitenkaan kiinnostuneita tarttumaan yrittäjyyteen omana elämänurana. Erityisen huolestuttavaa tämä on tässä vaiheessa, kun meillä ikäluokat kaiken kaikkiaan pienenevät ja tämän tuoreen selvityksen mukaisesti näyttää siltä, että näistä pienenevistä ikäluokista yhä pienempi osa sitten on kiinnostunut tähän yrittäjän uraan tarttumiseen. Hallitus on varmasti tehnyt tällaisia veropoliittisia helpotuksia sen suhteen, että olisi helpompaa siirtää yritys seuraavalle sukupolvelle, mutta näyttää siltä, että sekään ei ole auttanut. Ennen kaikkea sitten niillä nuorilla, joitten vanhemmilla ei ole sitä omaa yritystä, on hyvin pieni kiinnostus lähteä yrittäjän uralle.

Millä tavalla hallitus voisi lisätä niitä toimenpiteitä, että nuoret tänä päivänä Suomessa kiinnostuisivat enemmän yrittäjyydestä?

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen

Arvoisa puhemies! Ensin sukupolvenvaihdoksista vielä: Oli se nyt kohtuullisen kokoinen huojennus kuitenkin, kun 60 prosenttia verotusarvosta voidaan tehdä ensin huojennusta ja jäljelle jäävä 40 prosenttia on se perusta, johonka sitten sovelletaan näitä vanhoja prosentteja. Oli tämä nyt kohtuullisen radikaali uudistus, mikä näiltä osin tehtiin.

Mutta kysyjä on kyllä aivan oikeassa siinä, että nuorten orientoituminen yrittäjän uralle on Suomessa ja eräissä muissa meidäntapaisissamme maissa aivan liian alhaisella tasolla. Siinä on varmaan monta eri syytä. Kerron yhden ainoan, mikä mielestäni jotain kuvaa siitä, missä mennään. Jos on yliopistollinen loppututkinto nuorehkolla ihmisellä, niin hänen ajautumisensa jossakin vaiheessa yrittäjän uralle on erittäin paljon epätodennäköisempää kuin sellaisen, jolla ei ole yliopistollista loppututkintoa. Vain 4 prosenttia loppututkinnon suorittaneista joskus on yrittäjä, kun muutoin se luku on 9 prosenttia.

Yksi toimi, mistä haluan tässä kertoa, mitä olemme tekemässä yhteistyössä opetushallinnon kanssa, on yrittää saada myös korkeakoulu- ja yliopistotutkintoihin, opetus- ja koulutusohjelmiin ja tutkintosisältöihin, sellaisia elementtejä, jotka antavat aineksia yrittäjyydestä ja siitä osaamisesta, mitä yrittäjyydessä tarvitaan.

Oikeusministeri Leena Luhtanen

Arvoisa puhemies! Tässä vilahti sellainen asia kuin yrittäjyyden politiikkaohjelma, joka on kauppa- ja teollisuusministeriön alainen ohjelma, mutta sen toimenpiteet tulevat olemaan hyvin poikkihallinnollisia. Voin sanoa näin, että ainakin oikeusministeriö odottaa tältä politiikkaohjelmalta aivan konkreettisia erilaisia toimenpiteitä. Jos näitä nyt jollakin tavalla yhteen niputtaisi, niin voisi sanoa, että ne liittyvät hyvin läheisesti tällaiseen yrittäjyyden riskien vähentämiseen. Tähän kokonaisuuteen liittyvät esimerkiksi vaikkapa konkurssilainsäädännön uudistaminen ja tämän tyyppiset asiat. Minä olen näin ymmärtänyt, että kun näitä ehdotuksia tulee, niin sitten tämä yrittäjyyden politiikkaohjelman johtoryhmä käy läpi näitä ja sitten hallitus puolestaan katsoo, mihinkä toimenpiteisiin eri hallinnonalojen on tarpeen ryhtyä tämän yrittäjyyden edistämiseksi.

Jere Lahti /kok:

Arvoisa puhemies! Suomesta poistuu lähimpien kymmenen vuoden aikana noin 60 000—70 000 pientä ja keskisuurta yrittäjää, joilla on noin kuusi henkilöä työssä. Siis me puhumme 300 000—400 000 ihmisen työpaikoista. Kiitos hallitukselle, että tähän asti on tehty se, mikä on tehty, mutta ei ole tehty riittävästi. Uskoisin, että suurin peloke nuorilla yrittäjillä on meidän tiukka konkurssilainsäädäntömme. Se ei salli epäonnistumisia. Amerikkalainen lainsäädäntö on tässä suhteessa huomattavasti edistyksellisempi. Toisaalta tuo arvoisan ministerin äsken toteama yrityksen siirtoon liittyvä 40 prosenttia on hyvä, mutta sekin on vielä liian korkea. Kysynkin:

Onko hallituksella aikomus näihin asioihin saada korjausta?

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen

Arvoisa puhemies! Varmasti voidaan sanoa, että 60 prosenttia huojennusta ei ollut riittävästi ja että sitten kun 100 prosenttia olisi, niin sitten se ehkä alkaisi olla aika lailla kohdillaan. Tämä on varmaan ihan uljas ja hyvä tavoite ja toive, mutta tässä vaiheessa ja tämän hallituksen edesottamuksena pitäisin tätä sukupolvenvaihdosten osalta kyllä aika merkittävänä askeleena. Lisäksi kiinnitän huomiota siihen, että varallisuusvero, joka osin liittyy samaan maailmaan, on myöskin poistumassa, niin kuin kaikki tiedämme.

Minusta edustajan kysymys oli niiltä osin erityisen tärkeä, joissa vilahti — näin ymmärsin — henkilökohtaisen konkurssin tekemisen mahdollisuus. Nyt henkilökohtaisesti ja tästä tehtävästä käsin voin sanoa, kun kysymys minulle osoitettiin, että on paljon perusteita osoitettavissa, jotka puhuvat sen puolesta, että tuo mahdollisuus edistäisi omalta osaltaan yrittäjäksi ryhtymistä, madaltaisi sitä riskikynnystä, joka nyt koetaan korkeaksi.

Mikko Kuoppa /vas:

Herra puhemies! Ei kaikki yrittäminen Suomessa mene huonosti. Viime vuonna yritykset maksoivat osinkoja 13 miljardia euroa.

Verohallitus on havainnut jo aikoja sitten, että suomalaiset pörssiyhtiöt eivät selvitä osinkojen saajien asuinpaikkoja, kuten laki vaatii. Lain mukaan 28 prosentin vero on perittävä aina, jollei osingonsaaja lähetä pörssiyhtiölle lähdeverokorttia tai tarkkoja henkilö- ja yhteystietoja ennen osingon maksuja. Tällä tavalla lehtitietojen mukaan. Mitä aiotaan tehdä, että saadaan tämä miljardin potti suomalaisten veronmaksajien rahoja Suomeen? Mitä hallitus aikoo tehdä? Tämmöiset valtavat lahjoitukset annetaan ulkomaisille osakkeenomistajille.

Valtiovarainministeri Eero Heinäluoma

Arvoisa puhemies! Hallitus on lähettänyt tätä asiaa koskevan lakiesityksen eduskuntaan, ja se on parhaillaan valtiovarainvaliokunnassa käsiteltävänä.

Maija-Liisa Lindqvist /kesk:

Arvoisa puhemies! Hyvin paljon on hallituksen aikana tehty yrittäjyyden hyväksi, mutta on vielä joitakin asioita, joissa todella toivoisi edistystä. Sellaisia ovat muun muassa yritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen liittyvät asiat.

Samoin edelleen kysymys, jos ajatellaan näitä nuoria henkilöitä yrittäjinä, starttirahan loppumisesta monelta alueelta on melkein päivittäin esillä. Onko niin, että sitä ei osata tulkita, että voidaan käyttää sieltä näitä rahoja, niin kuin on saatu monta kertaa vastauksena. Mutta edelleen kansanedustajille tulee tiedusteluja, miksi näin hyvä asia ei toimi, kun tehtiin tämä muutos, ettei tarvitse olla työtön voidakseen aloittaa starttirahan turvin.

Työministeri Tarja Filatov

Arvoisa puhemies! Kaikki, jotka hakevat starttirahaa, eivät saa sitä sen vuoksi, että on kyse kilpailurajoitteista. Tämä on yksi syy, miksi monet kokevat tai ajattelevat, että se syy on ollut rahanpuute, vaikka siellä ovat olleet meidän lainsäädännöstämme tulevat taustasyyt.

Mutta jos kansanedustajille tulee tieto tietyistä työvoimatoimistoista, joista se raha on loppu ja sitä ei sen vuoksi jaeta, niin toivon, että he ottavat minuun henkilökohtaisesti yhteyttä, koska rahan ristiinkäyttö on todellakin mahdollista. Olen yrittänyt viestiä omassa hallinnossani eteenpäin sitä, että silloin, kun starttirahaan on perusteet olemassa ja se tukee yrittäjäksi ryhtymistä, niin sitä rahaa pitäisi etsiä muilta momenteilta.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen

Arvoisa puhemies! Kasvun ja kansainvälistymisen vauhdittaminen on todellakin tärkeä asia. Meillä on kasvuyrityksiä ihan liian vähän, sellaisia, jotka tietoisesti ja voimakkaasti nimenomaan ponnistavat kohti kasvua ja kansainvälistymistä. Hallitus on tässäkin kyllä yhtä ja toista tehnyt.

Yksi niistä toimista on se, että on jo perustettu tällainen varhaisen vaiheen rahasto, joka nimenomaan sellaisia innovatiivisia uusia hankkeita, joilla voi olla hyvät mahdollisuudet kasvuun ja kansainvälistymiseen, on pääomittamassa silloin, kun yrittäjällä tai yrityksellä omat pääomat eivät riitä siihen, että se nopeasti saataisiin kasvuun ja kansainvälistymiseen.

Tämän ohella paraikaa on meneillään työ, joka tähtää siihen, että nämä yrityspalvelut rakennetaan, konseptoidaan, nimenomaan sillä tavalla, että on oma yrityspalvelu, ikään kuin konsepti, sellaisille yrityksille, jotka tähtäävät lähtökohtaisesti kasvuun ja kansainvälistymiseen. Se hyvin pirstaloitunut yrityspalvelukenttä yritetään konseptoida tavallaan vastaamaan erilaista kysyntää, ja yksi kysyntätyyppi on juuri kasvavat ja kansainvälistyvät yritykset.

Ensimmäinen varapuhemies:

Kysymys on loppuun käsitelty.