Täysistunnon pöytäkirja 108/2014 vp

PTK 108/2014 vp

108. TORSTAINA 6. MARRASKUUTA 2014 kello 16.01

Tarkistamaton versio 1.3

22) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla annetun lain 8 §:n muuttamisesta

 

Kalle Jokinen /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla annetun lain muutos.

Esityksen mukaan Viestintävirasto voisi myöntää laajakaistatuesta haja-asutusalueilla annetun lain perusteella laajakaistatukea myös sellaisille kunnissa tehtäville laajakaistahankkeille, joita on tähän mennessä voitu tukea Euroopan unionin maaseuturahastosta. Euroopan komissio on linjannut, että EU:n maaseuturahaston varoja ei voida enää jatkossa käyttää runkoverkkojen rakentamisen tukemiseen. Sen vuoksi hallituksen esityksellä pyritään varmistamaan hankkeiden eteneminen niin, että aiemmin EU-tuen piirissä olleiden niin sanotun 22 prosentin maksuosuuden kuntien hankkeet esitetään nyt valtion tuen piiriin. Tukitarve uusille ely-keskuksessa vireillä oleville hankkeille on noin 7—8 miljoonaa euroa. Vireillä ely-keskuksissa olevat maaseuturahastoa koskevat tukihakemukset siirtyisivät Viestintävirastoon, ja kielteisen tukipäätöksen ely-keskukselta saanut voisi tehdä tukihakemuksen Viestintävirastolle.

Liikenne- ja viestintävaliokunta pitää näitä ehdotuksia kuntien ja hankkeiden tasapuolisen kohtelun ja hankkeiden etenemisen kannalta asianmukaisina ja kannatettavina. Valiokunta pitää erittäin hyvänä, että valtioneuvosto on esittänyt 5,5 miljoonaa euroa lisärahoitusta vuoden 2015 talousarviossa laajakaistahankkeiden jatkamiseksi. Valiokunnan näkemyksen mukaan yhteiskunnan tulee jatkossakin olla mukana edistämässä haja-asutusalueiden laajakaistainvestointeja ja hankkeiden toteuttamista muun muassa kansalaisten yhdenvertaisuuden ja palvelutason turvaamiseksi myös niillä haja-asutusalueilla, joille verkkoa on vaikea saada rakennettua puhtaasti kaupallisin perustein. Valiokunta pitää myös tärkeänä, että laajakaistahanke pyritään viemään sille asetettujen tavoitteiden mukaisesti loppuun, mikä todennäköisesti edellyttää lisärahoitusta myös vuoden 2015 jälkeen. Valiokunta kiinnittää huomiota myös siihen, että jatkossa tulisi pyrkiä keskittymään myös jo rakennetun verkon tällä hetkellä monin paikoin turhan vähäisen käyttöönoton edistämiseen. Tukien hakumenettelyihin ja hakemusten käsittelyyn on saatava joustoa ja muutettava menettelyjä mahdollisuuksien mukaan nykyistä yksinkertaisemmiksi.

Valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta ehdottaa kuitenkin esitykseen lisättäväksi hankkeiden tasapuolisen kohtelun varmistamiseksi uuden siirtymäsäännöksen, joka koskee kielteisen tukipäätöksen ely-keskukselta saaneita hankkeita. Esityksen perusteella, vaikka hanke olisi saanut kielteisen tukipäätöksen ely-keskukselta, tämä ei estä rahoituksen myöntämistä valtion varoista. Laajakaistatukilain 11 §:n mukaan tukikelpoisiksi kustannuksiksi katsotaan kuitenkin vain ne kustannukset, jotka ovat syntyneet tukihakemuksen vireilletulon jälkeen. Ely-keskukselta kielteisen tukipäätöksen saaneiden hankkeiden tukikelpoisia kustannuksia olisivat siten esityksen perusteella vain ne kustannukset, jotka ovat syntyneet sen jälkeen, kun hakemus on tullut vireille Viestintävirastossa, kun sen sijaan ely-keskuksessa vielä vireillä olevien hankkeiden osalta kustannukset voitaisiin ottaa huomioon jo ely-keskukselle tehdyn hakemuksen ajankohdasta. Näin ollen liikenne- ja viestintävaliokunnan saaman selvityksen mukaan esitykseen olisi hankkeiden tasavertaisen kohtelun turvaamiseksi tarpeen lisätä siirtymäsäännös, joka mahdollistaa sen, että tukikelpoiset kustannukset voidaan laskea jo siitä ajankohdasta, jolloin ely-keskukselta kielteisen tukipäätöksen saaneen hankkeen tukihakemus on tullut vireille ely-keskuksessa. Viestintävirasto voisi sitten katsoa tukihakemuksen käsittelyssä näiden hankkeiden tukikelpoisiksi kustannuksiksi myös ne kustannukset, jotka ovat aiheutuneet ennen Viestintävirastolle tehdyn hakemuksen tekemistä, mutta sen jälkeen, kun hankkeen toteuttajan tukihakemus on alun perin tullut vireille ely-keskuksessa.

Liikenne- ja viestintävaliokunta ehdottaa lisäksi, että edellä mainittuun siirtymäsäännökseen lisätään määräaika, johon mennessä tukea tulee hakea Viestintävirastolta. Hakemus tulisi tehdä viipymättä, mutta kuitenkin viimeistään kuuden kuukauden kuluessa lain voimaantulosta. Määräaika mahdollistaisi sen, että kielteisen tukipäätöksen saaneet hankkeet eivät pääse muita hankkeita kohtuuttomasti edullisempaan asemaan. Viestintävirasto myöntää laajakaistatukea siinä järjestyksessä kuin hankkeet ovat tulleet Viestintävirastoon. Ehdotettava siirtymäsäännös ei merkitse muutosta tähän pääsääntöön eikä siten vaikuta tukihakemusten käsittelyjärjestykseen.

Arvoisa puhemies! Liikenne- ja viestintävaliokunta ehdottaa, että lakiehdotus hyväksytään muutettuna lain 8 §:n 2 momentin osalta mietintöön kirjatulla tavalla. Valiokunnan mietintö on yksimielinen. Esitys sisältyy vuoden 2015 talousarvioesitykseen, ja laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1. päivä tammikuuta 2015.

Eero Lehti /kok:

Arvoisa herra puhemies! Vaikka valiokunnan perusteluissa aivan oikein todetaan, että eräissä tapauksissa haja-asutusalueilla laajakaistaverkon käyttö on vähäistä, se saattaa kuitenkin keskittyä sellaisiin tilanteisiin, joissa se verkon käyttömahdollisuus on erittäin tärkeä turvallisuuden kannalta. Esimerkiksi vanhusten, ikääntyvien ihmisten valvominen nettiyhteyden varassa on huomattavasti taloudellisempaa ja räätälöidympääkin. Teknologia koko ajan tuo markkinoille uusia menetelmiä, ja siinä mielessä kansalaisten asuminen mahdollisimman pitkään omassa kodissaan haja-asutusalueella on seurauksena mahdollista, jos laki, niin kuin on ehdotettu, saadaan toimimaan. Tuen lämpimästi hanketta.

Yleiskeskustelu päättyi.