Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb

Arvoisa herra puhemies! EU:n monivuotisista rahoituskehyksistä vuosille 2014—2020 on käyty neuvotteluja kohta 1,5 vuotta, ja nyt olemme ratkaisujen edessä. Ratkaisuja tehdään tällä kertaa poikkeuksellisissa oloissa, joissa jäsenmaat sopeuttavat talouksiaan. Emme voi ajatella, että EU:n budjetilla on eri oikeus kasvaa, kun jäsenvaltiot samaan aikaan leikkaavat budjettejaan.

Suomen asemointia näissä neuvotteluissa on selkeyttänyt hallitusohjelman kirjaus, jossa muistutetaan julkisen talouden vaikeasta tilasta ja tarpeesta vahvistaa talouskasvun ja työllisyyden edellytyksiä. Tämän kirjauksen mukaisesti hallitus on toiminut ja tulee toimimaan neuvottelujen loppuun saattamiseksi ensi viikolla. Tämän tavoitteen toteuttamisessa olemme saaneet myös eduskunnan tuen ja luottamuksen.

Hallitusohjelman ohella neuvottelutavoitteitamme ohjaa ensisijaisesti Suomen nettomaksuasema. Suomi kuuluu nettomaksajien ryhmään, mutta tehtävänämme on pyrkiä kaikin tavoin hillitsemään nettomaksuaseman kasvua myös näiden neuvottelujen lopputuloksena. (Timo Soini: Miltä näyttää?)

Kehyksen kokonaistaso on olennaisin Suomen nettomaksuasemaan vaikuttava tekijä. Tämä tosiasia voi vaikuttaa lähinnä tekniseltä toimenpiteeltä, mutta sen vaikutukset Suomeen ovat konkreettisemmat ja suuremmat kuin minkään muun yksittäisen tekijän koko rahoituskehysneuvotteluissa. Asian voi konkretisoida aika yksinkertaisesti: jos me hyväksyisimme komission esittämän EU-budjetin korotuksen, niin se kasvattaisi meidän maksuja noin 2 miljardilla eurolla nykytasosta 7 vuoden aikana ja palaumaa ainoastaan 0,5 miljardia, eli meidän nettomaksuosuus 7 vuodelle kasvaisi noin 1,5 miljardia euroa.

Kun jäsenmaksumme ja palaumamme suhde on epäedullinen, on selvää, ettei loistavinkaan neuvottelutulos esimerkiksi koheesiopolitiikan tai maatalouspolitiikan osalta pystyisi pelastamaan meitä selvältä nettomaksuaseman heikentymiseltä, mikäli neuvottelukehyksistä sovittaisiin nykytasolla. Tämän vuoksi hallituksen tavoitteena on noin 130 miljardin euron leikkaus komission rahoituskehysehdotukseen. Tämä summa vastaisi noin 1:tä prosenttia EU-maiden yhteenlasketusta bktl:stä, ja tässä yhteydessä haluan erityisesti korostaa, ettei tämä tavoite tarkoita 130 miljardin euron leikkauksia kehysten nykytasoon, vaan leikkausta komission ehdotukseen. Eli julkisessa keskustelussa on ollut aika paljon väärinkäsityksiä siitä, mistä leikataan ja millä tavalla. Suomi pitää EU-budjetin nykytasoa hyvänä mutta haluaa leikata komission ehdotuksesta noin 130 miljardia euroa. Tällä leikkauksella itse asiassa säilyttäisimme rahoituskehyksen reaalisen nykytason.

Me kaikki tiedämme, että menojen leikkaaminen, säästöjen kohdentaminen ei ole miellyttävää. Tarpeeksi tiukoissa tilanteissa on oltava valmius leikata myös sieltä, missä se on kaikkein vaikeinta. Lisäksi tunnettuahan on, että suuria säästöjä voidaan tehdä vain suurista määrärahoista, ja EU:n budjetissahan maatalous- ja koheesiomäärärahojen osuus on yhä lähes kaksi kolmasosaa kokonaisuudesta.

Vaikka olemmekin valmiita leikkaamaan kaikista otsakkeista, ei juustohöylä ole etujemme mukaista. Hallitus haluaa kohdentaa leikkauksia alueille, joille komissio on esittänyt suurinta kasvua, missä varojen aikaisempi käyttö on osoittautunut heikoksi ja missä eurooppalainen lisäarvo on vähäistä tai ainakin tulkinnanvaraista. Luonnollisesti säästöjen kohdentamisessa on kiinnitetty huomiota myös siihen, mikä on ollut kuluvan kauden palauma Suomelle, toisin sanoen meidän saamamme välitön hyöty.

Yksittäisistä asioista Suomella on ehkä eniten puolustettavaa maatalousotsakkeessa, etenkin maaseudun kehittämisrahoituksessa. Maaseudun kehittämisrahoitus on Suomen saannon kannalta keskeinen, ja hallituksen neuvottelutavoite on turvata nykyinen suhteellinen osuus eli noin 2,3 prosenttia tai mahdollisimman lähellä nykytasoa oleva euromääräinen taso myös tulevalla rahoituskehyskaudella. Leikkausten reaalivaikutus Suomeen olisi maatalouden kehittämisrahoituksen puolella moninkertainen verratessa samaa euromääräistä leikkausta suorissa tuissa. Eli kakkospilari on tärkeämpi kuin ykköspilari. Koko maatalousotsakkeen osalta on huomioitava, että komission esitys on tasoltaan jäädytetty nykytasolle, mikä jo sinällään tarkoittaa vähäistä leikkausta reaalitasoon.

Arvoisa puhemies! Koheesiopolitiikassa Suomen tärkein prioriteetti on Itä- ja Pohjois-Suomen aseman turvaaminen. Tähän turvaamistehtävään liittyy useita tekijöitä, mutta ensisijaisena tavoitteena on säilyttää Itä- ja Pohjois-Suomen erityisrahoitus nykytasolla. Nyt pöydällä oleva ehdotus 20 euroa per asukas ei ole meille riittävä.

Itä-Suomen aseman turvaamiseen liittyy myös alueen asemoituminen tukikartalla, jossa tavoitteena on paikka kehittyneempien alueiden joukossa. Tällöin alueelle edullinen asukastiheyskriteeri tulisi sovellettavaksi ja saantomme kasvaisi. Koheesiopolitiikassa painopiste on siirtymässä entistä enemmän vähemmän kehittyneiden alueiden tukemiseen, ja näitä alueita meillä ei Suomessa ole. Suomen talouskehitys on muihin EU-jäsenmaihin verrattuna vahva, joten köyhyys ei ole meidän ominaispiirteemme, sen sijaan harva asutus on. Painetta tuleekin luoda nimenomaisesti siihen suuntaan, että harvan asutuksen ominaisuus riittävästi kompensoidaan. Sivuhuomiona: Suomen köyhin alue eli Itä-Suomi on EU:ssa tällä hetkellä köyhyyden sijalla 114.

Kolmas keskeinen prioriteettialueemme on kilpailukyvyn vahvistaminen osana talouskasvun ja työllisyyden edellytysten luomista. Tältä osin Horisontti 2020 -ohjelma eli entinen tutkimuksen 7. puiteohjelma on keskeinen väline. Hallitus lähteekin siitä, että t&k&i-rahoituksen tasoa tulee kasvattaa kuluvasta kaudesta, mutta ei kuitenkaan niin merkittävästi kuin komissio on ehdotuksessaan esittänyt. Jatkoneuvotteluissa on lisäksi kiinnitettävä erityistä huomiota t&k&i-rahoituksen niin kutsuttuun laatuperusteisuuteen. Yksinkertaistaen tämä tarkoittaa sitä, että rahoituksen kohdentamista ei ole kiintiöity jäsenmaittain, vaan rahoituksen kohdennus perustuu menestymiseen hankkeiden välisessä kilpailussa. Suomi on pärjännyt hyvin tässä kisassa, ja EU:sta tulevalla rahoituksella on kasvava merkitys suomalaisille, kun kansallinen, sekä yksityinen että julkinen, t&k&i-rahoitus vähentyy.

Arvoisa puhemies! Lopuksi: Näistä lähtökohdista Suomi on lähdössä ensi viikon Eurooppa-neuvoston kokoukseen. Uskomme vahvasti, että Suomi turvaa kohtuullisen nettomaksuasemansa parhaiten leikkaamalla rahoituskehyksen kokonaistasosta, pitämällä palaumansa mahdollisimman korkeana ja huolehtimalla siitä, että maksukorjauksia on mahdollisimman harvoilla ja ne ovat määrältään mahdollisimman pieniä. Yhtälö ei ole helppo eikä lopputulos välttämättä kaikkien tavoitteidemme mukainen. Uskon kuitenkin, että realismilla, neuvottelutaidoilla ja kotiläksyjen tekemisellä saavutamme lopputuloksen, joka on meille kohtuullinen. Kuten aina, Suomi haluaa olla mukana tekemässä päätöstä, ei seuraamassa sivusta, kun muut sitä tekevät.

Miapetra Kumpula-Natri /sd:

Arvoisa puhemies! Kiitän puhemiestä ja puhemiesneuvostoa siitä, että voimme käydä täysistunnossa julkisen keskustelun EU:n tulevien seitsemän vuoden rahoituskaudesta. Suuri valiokunta ja useat erikoisvaliokunnat ovat ottaneet aktiivisesti kantaa Suomen neuvottelutavoitteiden asettamiseen myös jo matkan varrella. Pidän erittäin tärkeänä, että koko eduskunta voi ottaa tähän kantaa juuri nyt, kun suuri valiokunta on lopullisesti muodostamassa asiaan kantaa kuluvan viikon perjantaina. Ajankohta keskustelulle on erittäin otollinen.

EU:n rahoituskehyksistä ei neuvotella kriisikokouksissa viime hetken esityksien perusteella pakkotilanteessa tai yöllä, vaan EU:n normaalin budjettivalmistelun tapaan esitykset perustuvat pitkään valmisteluun ja kannanmuodostuksen koordinointiin. Myös kaikkien neuvottelijoiden positiot ja asemat ovat tulleet selviksi. Neuvotteluja käydään nyt varsin intensiivisesti, ja tavoite on, että sopuun päästään erillisessä, marraskuun lopussa pidettävässä Eurooppa-neuvoston kokouksessa ja silloin todennäköisesti Van Rompuyn johdolla.

Nämä neuvottelut ja saavutettu lopputulos tulevat ratkaisevasti vaikuttamaan sekä EU-politiikkojen muotoutumiseen että EU:n ja jäsenvaltion välisiin suhteisiin tulevien seitsemän vuoden ajanjaksolla. Neuvottelujen tarkoituksena on määritellä rahoituskehyskaudelle EU:n rahankäyttöä koskeva menokatto, rahan jako eri politiikkalohkojen kesken ja säännöt siitä, miten ja mistä nämä menot rahoitetaan.

Neuvotteluissa on kuluvana syksynä edistytty hyvin Suomen tavoitteiden mukaisesti monissa eri rahoituskehyksen otsakkeissa, kuten Älykäs ja osallistava kasvu, Turvallisuus ja kansalaisuus ja Globaali Eurooppa, mutta varsin isoja kysymyksiä on edelleen auki. Yksi näistä on EU:n omien varojen uudistaminen, joiden osalta tuskin on odotettavissa ratkaisua näissä kehysneuvotteluissa. Tämä on oma arvioni. Pidän tätä valitettavana, sillä komission esitys omien varojen uudistamiseksi olisi ollut Suomelle nettomaksuosuuden kannalta nykyistä järjestelmää edullisempi. Lisäksi malli olisi poistanut suomalaisten silmiin pistäneet tiettyjen jäsenvaltioiden maksualennukset.

Pääpaino neuvotteluissa onkin menopuolella. Tässä suhteessa keskeinen ja olennainen kysymys on rahoituskehysten kokonaistaso, jonka osalta kannat ovat varsin polarisoituneet nettomaksajien ja niin kutsutun koheesion ystävien välillä. Suomi kuuluu ensimmäisten joukkoon. Myös komissio ja Euroopan parlamentti ovat vastustaneet nettomaksajien pienempää budjetin kokoa ja leikkauksien tarvetta painottavia kantoja. Myös yhteisen maatalouspolitiikan tuet ja tukien jakautuminen ovat hiertäneet neuvotteluissa julkisuuteen saakka.

Herr talman! I förhandlingen driver Finland en mycket restriktiv linje och efterlyser strikt budgetdisciplin. Kommissionens förslag till budget för de kommande sju åren innebär en ökning av åtagandeanslagen med totalt 1 033 miljarder euro, vilket motsvarar en ökning med 5 procent jämfört med den fleråriga budgetramen för nuvarande period. I ljuset av det ekonomiska läget och de hårda besparingskraven i många medlemsstater är ett sådant budgetförslag inte ansvarsfullt. Kommissionens förslag kan innebära att den finska EU-avgiften ökar med ungefär 2 miljarder euro.

Arvoisa puhemies! Komission heinäkuussa julkaisemassa ehdotuksessa rahoituskehyksen kokonaistasoksi ehdotettiin euromääräisesti 1 033 miljardia euroa, mikä olisi merkinnyt 5 prosentin kasvua nykyisiin rahoituskehyksiin nähden. Neuvotteluista vielä vastuussa oleva puheenjohtajamaa Kypros ehdotti komission ehdotuksen leikkaamista ainakin 50 miljardilla eurolla, mutta povasi itsekin kompromissin saavuttamiseksi tarvittavan tätä mittavampia leikkauksia, niin kuin Suomikin on tukenut. Muutamien jäsenvaltioiden julkisuudessa esittämät vielä kovemmat äänenpainot antavat tukea tälle näkemykselle. Kovimmissa äänenpainoissa on koko esitys uhattu kaataa yksimielisyysvaatimuksen turvin. Aiemmissa lausunnoissaan suuri valiokunta on johdonmukaisesti pitänyt keskeisenä neuvottelutavoitteena rahoituskehyksien maltillista ja kurinalaista kokonaistasoa.

Vaikka näissä EU-budjettineuvotteluissa ei ole kysymys eurokriisin hoidosta, katson, että eurokriisin hoito ja siitä jäsenvaltioille, ainakin euromaille, aiheutuneet velvoitteet tuovat omat vaatimuksensa myös rahoituskehyksen tasoon, sen sisältöön ja varojenkin käyttöön. Puheenjohtajavaltio Kyproksen esitys leikkauksiksi on edelleen siis selkeästi alimitoitettu EU:n nykyiseen ja ennakoituun heikkoon taloudelliseen kehitykseen. Jäsenvaltioiden tapaan EU:nkin on sopeutettava menonsa käytettävissä oleviin tuloihin. Vuonna 2014 alkavan rahoituskehyksen on heijastettava kansallisten budjettien vaikeaa tilaa ja entisestään vahvistuvia budjettikurivaatimuksia. (Timo Soini: Pitäkää se kanssa!)

On selvää, että rahoituskehyksen on luotava nykyisiä rahoituskehyksiä parempia edellytyksiä EU:n alueella kestävälle kasvulle. Kasvua tulee hakea ensisijaisesti muilla keinoilla kuin budjetin kokonaistasoa lisäämällä. Etenkin sisämarkkinoiden kehittäminen edelleen ja kansalliset rakenneuudistukset ovat avainasemassa kasvun hakemisessa. Kokonaisuuden kannalta ydin on tässä. Nykyolosuhteissa linjan pitäisi olla ennen kaikkea EU:n rajallisten voimavarojen kohdentamisessa ja keskittämisessä EU:n 2020-strategian painopisteisiin, ei budjetin maksimikoon kasvattamisessa. Kasvun edistämisessä on tarkoituksenmukaisempaa keskittyä parempaan varojen käytön edistämiseen, better spending, niin kuin Brysselissä sanotaan.

Arvoisa puhemies! Valtioneuvosto toteaa suurelle valiokunnalle antamassaan selvityksessä, U 40 ja siinä seitsemän jatkokirjelmää, että kaikkia Suomen neuvottelutavoitteita ja niiden keskinäistä priorisointia on punnittava suhteessa nyt neuvoteltavaan kokonaisratkaisuun. Tämän totesi ministeri äsken. Uskon, että tässä täysistunnossa käytävä keskustelu antaa hyvän pohjan eduskunnan lopulliselle kannanmuodostukselle ja toimii myös valtioneuvoston suuntaan evästyksenä loppusuoralle. Erityisesti nettomaksajien saama painoarvo on hyväksyttävä Suomen neuvottelutaktiikkaa vahvasti ohjaavaksi poliittiseksi realiteetiksi. Onneksi Suomen talous on viime aikoina kehittynyt muita jäsenmaita suotuisammin, ja EU:hun on myös laajentumisen myötä liittynyt viime kauden alun jälkeen Suomea merkittävässä määrin köyhempiä valtioita. Tästä syystä myös Suomen nettomaksuosuus jäsenvuosien alkuajoista on luonnollisesti kasvanut, näin myös per henkilö.

Katson, että yhteisvastuullisessa Euroopassa ja EU:ssa vauraammat maksavat enemmän kuin köyhemmät EU:ssa yhdessä sovittujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Samalla on kuitenkin pidettävä huolta siitä, että Suomen oma nettomaksuosuus on oikeassa suhteessa Suomen maksukykyyn, etenkin suhteessa vauraudeltaan vastaaviin jäsenmaihin. Kuten jäsenvaltioidenkin kohdalla, myös EU-varojen käytön suunnittelun, valvonnan ja arvioinnin on oltava asianmukaista, kuten myös EU:n tilintarkastustuomioistuin on painottanut.

Suomen nettomaksuaseman kannalta keskeinen kysymys on rahoituskehyksen kokonaistaso. En usko, että budjettia kokonaisuudessaan kasvattamalla lisättäisiin Suomen saantoa Suomelle edullisempaan suuntaan. Tässä esimerkiksi luvut komission pohjaesityksestä kertoivat, että jos saanto lisääntyisi puolella miljardilla, niin maksut lisääntyisivät yli 2 miljardilla.

Suomen nettomaksuaseman kannalta tärkeätä on turvata erityisesti maaseudun kehittämisvarojen niin sanotun toisen pilarin tukien osuus, jossa Suomi on saanut selkeästi maksamaansa enemmän takaisin. Tämän tulee tapahtua mahdollisimman lähellä nykytasoa olevalla euromääräisellä tasolla tai säilyttäen nykyinen suhteellinen osuus 2,3 prosenttia.

Puhemies! Tässä ajankohtaisena asiana haluan todeta, että maatalouden tulevaisuuden edellytyksiin Suomessa vaikuttaa kolme keskeistä asiaa: tuotantopanosten hinta, nämä tuet, joista nyt Euroopan tuista neuvotellaan, mutta myös kuluttajahinnat, millä maataloustuottajat tuotteitaan myyvät. Täysin kohtuuttomilta tuntuvat suomalaisten tuottajien saamat pienet osuudet tuotantohinnoistaan — perunasta, lihasta, maidosta tai viljasta — ovat tulevaisuuden kannalta tärkeitä asioita, mutta niitä ei yksin tässä ratkaista. Tässä on yksi pieni osuus siihen kokonaisuuteen, missä päivän tuottajat taistelevat.

Arvoisa puhemies! Alue- ja rakennepolitiikassa Suomen on puolustettava Itä- ja Pohjois-Suomen asemaa ja harvaan asuttujen alueiden erityisrahoituksen riittävää tasoa. Ohjelmien tulisi olla laajalti käyttökelpoisia Suomessa ja alueillamme, ja lisäksi tulee turvata riittävä tuki kaikkien raja-alueiden yhteistyöhön hallitusohjelman mukaisesti. Kannustan valtioneuvostoa aktiivisesti hakemaan ratkaisua ja omalta osaltaan vaikuttamaan siihen, että ratkaisu saavutettaisiin EU:n 27 jäsenmaan kesken aikataulussa. Tämä olisi tärkeä osoitus EU:n ratkaisukyvystä ja yhtenäisyydestä meille kansalaisille mutta myös ulospäin. Lisämutkia Eurooppa-tasolle tuskin kaipaa kukaan.

Ratkaisun uupuminen olisi Suomen kannalta myös varsin epäedullista, ja saattaisimme joutua oikeudellisesti epävarmuuden tilaan. Vaarana olisi, että EU:n hallinnolliset menot, maatalouden suorat tuet ja maksualennukset pysyisivät voimassa mutta esimerkiksi Suomelle tärkeät alue- ja rakennetuet sekä maaseudun kehittämisvarojen maksun oikeudellinen perusta raukeaisivat ilman uutta, viimeistään vuoden 2013 kuluessa säädettyä lainsäädäntöpohjaa, ja näin ollen katkeaisi myös tukien maksatus.

Aivan lopuksi, puhemies: Suomella on neuvotteluissa puolustettavanaan monta kansallisesti merkittävää kysymystä. Samalla meidän on näyttäydyttävä rakentavana neuvottelukumppanina, joka on valmis jopa kompromisseihin, jotta budjettikehys ylipäätään maanosalle, Euroopalle, unionille saadaan aikaiseksi.

Janne Sankelo /kok(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Euroopan unionin pitkän aikavälin budjettineuvottelut ovat poikkeuksellisen haastavat. Hallitus ajaa tarmokkaasti tiukkaa budjettikuria. Jos jäsenvaltiot joutuvat säästämään, on selvä, että tämän täytyy näkyä myös EU:ssa.

Arvoisa puhemies! Mikä on Suomen kannalta tärkeintä? Mielestäni Suomen etu. Toimimme osana unionia: EU:n valinnat vaikuttavat suoraan poliittiseen ja taloudelliseen menestykseemme. Meidän on pidettävä mielessä suuri kuva. Yksisilmäinen säästölinja tai epärealistiset tavoitteet veisivät Suomen politiikan marginaaliin tai, vielä pahempaa, toteutuessaan vaarantaisivat Suomen ja EU:n tärkeät päämäärät.

Haluamme osallistua ja vaikuttaa omiin asioihimme, emme jäädä pelkästään sopeutujaksi. EU-jäsenyys tarjoaa välineet edistää menestystämme yhdessä muiden eurooppalaisten kansojen kanssa. (Timo Soini: Johan on menestystarina!) Suomi ei voi olla kaikkitietävä päsmäri, mutta me voimme rakentavasti ajaa omia päämääriämme.

Emme liittyneet EU:hun tukirahojen vuoksi emmekä onneksi joudu elämään muiden almuilla. Hyvä menestyksemme näkyy tilastoissa. (Timo Soini: Mutta ei lompakoissa!) Suomi on tukevasti nettomaksaja myös jatkossa. Kaikkia jäsenmaita on kohdeltava oikeudenmukaisesti suhteessa niiden kantokykyyn. Turha kuvitella, että pääsisimme vapaamatkustajina. Jollemme maksa, emme saa takaisin.

Oikeudenmukaisuuden vuoksi Suomen on toisaalta johdonmukaisesti ajettava nykyisistä maksualennuksista luopumista ja jäsenmaiden tasapuolista kohtelua. Jäsenmaksualennukset muiden kustannuksella ovat iltalypsyä.

Arvoisa puhemies! Maksuosuutemme määrää EU:n budjetin suuruus. Tavoitteenamme on EU:n budjetti, joka on noin 1 prosentti EU:n bkt:stä. Komission ehdotuksesta tulisi leikata arviolta 130 miljardia euroa. Ei juustohöyläyksellä, vaan sieltä, missä EU:n rahoilla on pienin vaikuttavuus. (Pertti Virtanen: Arkkuhöyläystä!)

Hallituksen tavoite pitää Pohjois- ja Itä-Suomen harvaan asuttujen alueiden erityisrahoitus 35 eurossa asukasta kohden on oikea. Myös maaseudun kehittämisvarojen säilyttäminen on Suomelle keskeistä — sitä se on ollut liittymissopimuksestamme alkaen. Valitettavasti on varauduttava siihen, että leikkaukset painottunevat silti suhteessa eniten Suomeen ja muihin varakkaisiin maihin. Vaikka emme karsisi komission pohjaesitystä, toisi EU:n budjetin kasvu meille takaisin enintään neljäsosan lisämaksuista.

Hallitus on tehnyt innovaatiopolitiikassa erityisen hyvää työtä. Nyt on EU:lta saatavassa rahoituksessa jopa mahdollisuus kohtuulliseen korotukseen, jos laatua pidetään rahoituksen perusteena. Innovaatiot luovat uutta kasvua ja kilpailukykyä. Ne eivät ole koheesiopolitiikkaa.

Arvoisa puhemies! Maataloutta on voitava harjoittaa jatkossakin koko EU:n alueella. Tästä myös kuluttajat hyötyvät. Meillä, näillä raukoilla rajoilla, EU:n maataloustuet antavat perustan maanviljelijän työlle ja toimeentulolle. Maatalouspolitiikan uudistuksen tasapuolisuus ja järjestelmän selkeys sekä ensi vuonna käytävät neuvottelut Etelä-Suomen kansallisten tukien jatkosta ratkaisevat kotimaisen, puhtaan ja laadukkaan ruuan saatavuuden ja riittävän huoltovarmuuden osana kokonaisturvallisuuttamme.

Ministeri Jari Koskisen työn ansiosta maataloutemme erityisolot ovat tulleet kuulluiksi ja ymmärretyiksi eurooppalaisten päättäjien keskuudessa. Maatalouskomissaari Cioloksen syyskuinen vierailu Lapissa on tästä hyvä esimerkki. Suomen luonnonvaroja tulee voida käyttää kestävällä tavalla, jotta niihin perustuvat elinkeinot ja hyvinvointi siirtyvät tuleville sukupolville.

Arvoisa puhemies! Lopuksi: kaikki on auki, kunnes yksityiskohdat on sovittu, yleensä viime tipassa.

Kannustan hallitusta rakentaviin ja Suomen kokonaisedun huomioon ottaviin ratkaisuihin yhteistyössä muiden maiden kanssa. Päsmäröinti ei johda Suomen kannalta parhaaseen tulokseen.

Tytti Tuppurainen /sd(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Sosialidemokraattien tavoite on selkeä: EU-rahoituksen on edistettävä työtä ja kasvua. Euroopan on noustava talouskurimuksesta.

Suomen omissa tavoitteissa on painotettava erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomen erityistarpeita: harva asutus ja pitkät välimatkat ovat peruste tuen saannille. Erityisrahoitus sekä Itä-Suomen pitäminen kehittyneiden alueiden luokassa nostavat Suomen koheesiorahoituspottia merkittävästi. Sitä paitsi Pohjoinen on koko Euroopalle suuri lupaus. Vastuullisesti käytettyinä alueen luonnonvarat sekä avautuvat pohjoiset meriväylät tuottavat lisäarvoa. Rakennerahastovarojen sijoittaminen Pohjois-Eurooppaan on järkevää varautumista ja valmistautumista tulevaan. Pohjoinen ei ole pelkkää periferiaa, vaan tulevaisuuden sampo.

Hyvät tavoitteet ja kovat odotukset on luonnollisesti sovitettava julkisen talouden tosiasioihin. Kun EU-jäsenmaiden budjeteissa on luvassa vuosien säästökuuri, ei niiltä heru eikä liikene rahaa kasvattamaan unionin yhteistä budjettia komission esittämällä tavalla. Rahoituskehyksen huoleton kasvattaminen veisi Suomen rahoitusaseman ankaran pakkasen puolelle. Omien perusteltujen rahoitustavoitteiden sovittaminen yhtä lailla perusteltuihin säästötavoitteisiin on vaikeaa. Suomen neuvotteluista vastaava eurooppaministeri ja loppusuoran hoitava pääministeri ovat kovan haasteen edessä. On kuitenkin paikallaan muistaa, että Suomi on aikaisempinakin vuosina onnistunut neuvottelemaan itselleen hyvät lopputulokset. Olemme yhteistyökykyinen ja -haluinen jäsenmaa, jolla on poliittista pääomaa käytettäväksi. Me olemme EU:n ytimessä, niin kuin tavoitteemme on ollut.

Arvoisa puhemies! Suomen maatalouden perusta on EU:n kokonaan tai osaksi rahoittamissa tuissa. Suomalaiselle maataloudelle, kotimaisen ruuan — lähi- ja luomuruuan — tuotannolle, eurooppalainen maatalouspolitiikka on kohtalonkysymys. Yhteinen maatalouspolitiikka on paitsi viljelijän myös veronmaksajan veli. Suomen nettomaksuaseman ja EU-varojen kotiutuksen kannalta maatalouden varat ovat ratkaisevia. Komission ehdotuksessa maatalouden menot jäädytetään nykyiselle tasolleen. Menoja leikatessa pienimmän pahan tie on karsia maatalouden ykköspilarin suoria tukia ja markkinamenoja. (Markku Rossi: Ja Suomi vastaa!) Ehdotettu suorien cap-tukien viherryttäminen, talonpoikaisjärkeä käyttäen, parantaa suomalaisen maatalouden suhteellista asemaa. Meillä jo arkea olevia tiukkoja ympäristöehtoja ryhdytään edellyttämään myös suurilta tuottajamailta. Sen sijaan kakkospilarista ei pidä tinkiä: maaseudun kehittämisvarat, erityisesti hehtaariperusteinen ympäristötuki ja luonnonhaittakorvaus, muodostavat sen tukipotin, jonka varassa suomalainen maaseutu joko taantuu tai elävöityy. On muistettava, että maataloudessa itää uuden vihreän kasvun siemen.

Arvoisa puhemies! Alueiden väliset erot ovat EU:n alueella huomattavia, ja koheesiopolitiikan avulla näitä eroja voidaan tasoittaa. Suurimman osan koheesiopolitiikan rahoituksesta tulisikin suuntautua EU:n köyhemmille alueille. Tämä on EU:n sisäistä solidaarisuutta. Heikommin pärjäävien tietä tulee tasoittaa. Tämä hyödyttää pitkällä tähtäyksellä koko Euroopan unionia.

Euroopan integraatio luo vaurautta. Sosialidemokraateille on tärkeää, että se jaetaan oikeudenmukaisella tavalla. Sosiaalirahastoa on käytettävä köyhyyden torjuntaan, sukupuolten tasa-arvoon ja kaikenlaisen syrjinnän ehkäisyyn.

EU:ssa työttömiä on 25 miljoonaa. Nuorisotyöttömiä on 5,5 miljoonaa eli Suomen asukasluvun verran. Me emme saa menettää kokonaista sukupolvea työttömyyteen ja toivottomuuteen. Euroopan sosialidemokraattien ykköstavoite on nuorisotyöttömyyden taltuttaminen.

Alkavalla rahoituskaudella on kiinnitettävä entistä suurempaa huomiota tutkimuksen, kehittämisen ja innovaatioiden rahoitukseen. Maailmanlaajuinen kilpailu on kovaa. Kilpailussa pärjätäkseen on Euroopan pidettävä kiinni siitä, että tutkimusta rahoitetaan sen laadun perusteella. Laatu ratkaisee, ei tutkimuskeskuksen kotimaa. Komission ehdotuksesta SDP antaa täyden tukensa rahoituksen läpinäkyvyydelle ja byrokratian karsinnalle. Samoin tukien sitominen budjettikuriin on tarpeen. Rakennerahastoilla on ylläpidettävä yhteisiä pelisääntöjä.

Arvoisa puhemies! Vaikka talouskriisi on tuonut esille EU:n toiminnan kipupisteitä ja ongelmakohtia, on unioni kuitenkin menestyksekkäästi rakentanut rauhaa ja yhteistyötä Eurooppaan, ja näin me uskomme: paras on vielä edessä!

Koheesiorahoitus ja oma eurooppalainen ruuantuotanto tuovat tämän yhteistyön ihmisten arkeen. Niistä tänä syksynä tehtävät päätökset ovat yksi luku maanosamme menestystarinassa.

Pietari Jääskeläinen /ps(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämän vuoden keskusteluja eurooppalaisissa kansallisissa parlamenteissa ovat leimanneet tiukat talouspuheet. Näin myös meillä Suomessa.

Tänään keskustelemme menoleikkausten sijaan menolisäyksistä, kun EU-kolhoosi haluaa nostaa rahoituskehyksiään. Kaikissa jäsenmaissa saavat tukien leikkaukset, veronkorotukset ja palvelujen karsimiset jäädä sivuun, kun Brysselissä kaivataan jälleen uskollisten veronmaksajien apua. Josko meilläkin köyhä suomalainen voisi vielä vähän kiristää vyötä, jotta yltäkylläistä elämää viettävälle federalistille riittäisi läskiä leivän päälle. (Välihuutoja)

Voi tätä tekopyhyyttä, voi tätä hurskastelun määrää! (Timo Soini: Voi hyvänen aika!) Euroopan komissio ja ennen kaikkea komissaari Rehn ovat jatkuvasti vaatineet jäsenvaltioilta tiukempaa budjettikuria, leikkauslistoja ja veronkorotuksia, ja heti perään tulee pöydälle komission ehdotus paisuttaa unionin rahoituskehyksiä. Perussuomalaiset ovat sanalla sanoen tyrmistyneitä. (Susanna Huovinen: Mitä te meinaatte tehdä?) Pöyristyttävin esitys on hallintomenojen kasvattaminen yli 10 prosentilla. Meidän pitäisi siis laittaa kymmenys lisää EU:n hallintoon, samaan aikaan kun mietimme, mistä leikata ja mitä veroja korottaa. Olemme Rehnin ja muun komission kanssa samaa mieltä tiukasta budjettikurista ja ehdotamme, että ensimmäinen leikkauskohde on EU:n jäsenmaksut. Suomen hallituksen toivoma rahoitustaso on mielestämme aivan liian korkea. Haluamme, että Suomi liittyy Ison-Britannian linjalle ja vaatii vielä suurempaa leikkausta kehyksiin.

Perussuomalaiset ehdottavat myös, että EU-rahoituksessa luovutaan kokonaan alvipohjaisista maksuista, sillä veronkierto on tietyissä EU-maissa suorastaan kansanhuvi. Mielestämme EU:lle suoritettavien maksujen tulee perustua pelkästään bktl-tasoon, joka on parempi, läpinäkyvämpi ja loogisempi mittari. Lisäksi kaikista maksualennuksista tulee päästä eroon. Jos näin ei tapahdu, Suomen tulee Tanskan tavoin vaatia omaa maksualennusta. Me olemme suhteellisesti mitattuna EU:n kolmanneksi suurin nettomaksaja. Sijoitus on aivan liian korkea.

Arvoisa puhemies! Pian alkavissa neuvotteluissa Suomen kärkilinjan tulee olla rahoituskehysten koon leikkaaminen. Tarvittaessa Suomen on käytettävä vaikka veto-oikeutta, jos tavoitteeseen ei muuten päästä. Kun maksamme tehottomia tukia jakavalle EU:lle vähemmän, meillä on itsellämme varaa tukea kansalaisiamme enemmän.

Alue- ja rakennepolitiikan kohdalla perussuomalaiset lähtevät siitä, että harvaan asuttujen alueiden tukea ei leikata. Lisäksi koheesiopolitiikkaan liittyvän korruption kitkemiseksi väärinkäytöksistä kiinni jääneitä maita on sakotettava korruptiota vastaavalla summalla.

Yhtä mieltä perussuomalaiset ovat hallituksen kanssa siitä, että rahoituksen hakuprosessien byrokratiaa on karsittava ja toimintaa tehostettava. EU:n tilintarkastajien äskettäin ilmestyneessä raportissa todetaankin, että myönnetyt tuet ovat tehottomia ja huonosti kohdennettuja, myös Suomessa. Karmaisevin tilintarkastukseen liittyvä yksityiskohta — onko se yksityiskohta, mutta joka tapauksessa — on se, että viime vuonna unionin rahoja katosi 5,2 miljardia tietämättömiin. Niinpä tilintarkastajat eivät, 18. kerran peräkkäin, voineet antaa toiminnalle puhtaita papereita. (Timo Soini: Yrittäjä olisi jo linnassa tuommoisesta!)

Ei tätä voi muuta kuin ihmetellä. Rahaa on kadonnut jäljettömiin 18 vuoden ajan, ja kaiken sen jälkeen komissio kehtaa pyytää vielä lisää rahaa. (Timo Soini: Kyllä ne kehtaavat!) Suomessa hallitus etsii turhaan olematonta linjaansa. Täytyy kääntää katse Euroopan parlamenttiin, jotta tietäisimme, mitä mieltä suomalaiset hallituspuolueet ovat EU:n menojen kasvattamisesta. EU-parlamentissa suomalaisista mepeistä ainoastaan perussuomalaisten Sampo Terho ja kristillisdemokraattien edustaja vastustivat tätä esitystä. Kokoomuksen, SDP:n ja keskustan euroedustajilla ovat Brysselin lihapatojen ääressä unohtuneet niin arki kuin todellisuuskin. (Timo Soini: Dementia iski!)

Tänään keskustelemme myös EU:n yhteisestä maatalouspolitiikasta, joka on suuressa muutoksessa. Nyt meneillään olevilla neuvotteluilla on ratkaiseva merkitys Suomen maatalouden monimuotoisuudelle ja jatkuvuudelle. Perussuomalaiset kantavat huolta siitä, että koko maassa pystytään edelleenkin asumaan ja harjoittamaan maataloutta. On elintärkeää, että Etelä- ja Pohjois-Suomen 141-tuki ja 142-tuki jatkuvat ja sokerikiintiö säilyy. Huolta tulee pitää ennen kaikkea siitä, ettei maatalouden kokonaistuki laske eivätkä maksatukset viivästy missään olosuhteissa.

Perussuomalaiset haluavat, että esimerkiksi kotieläintilalliset pystyvät kehittämään toimintaansa. Toisin kuin hallitus ja komissio, pidämme komission esitystä turvemaiden raivauskiellosta vääränä toimenpiteenä. Tämä esitys vaikuttaisi etenkin Suomen maatalouteen heikentävästi. Jos esitys toteutuu, se rajoittaa kotieläintilojen laajennuksia, koska peltoalaa ei voisi enää raivata lisää tilatarpeen täyttämiseksi. Kokonaisuudessaankin esitys syrjii suomalaisia ja viljelijöitä.

Hallitus puhuu paljon maatalouden säilyttämisen ja kannattavuuden puolesta. Kuitenkin kaikki hallituksen toimet, mukaan lukien keskittämispolitiikka, eläkejärjestelyt sekä monet muut maatalouden budjettileikkaukset, rapauttavat sitä.

Arvoisa puhemies! Olemme monessa Euroopan maassa nähneet, millaista eripuraa Euroopan unionin toimimaton ja utopistinen politiikka synnyttää. Hedelmistään puu tunnetaan. Me tarvitsemme enemmän Eurooppaa mutta vähemmän EU:ta. Siksi toivonkin, että hallitus voisi tässä asiassa löytää tiensä perussuomalaisten järkilinjoille. Samalla rukoilen sotamies Honkajokea mukaillen, että Suomi ei ties kuinka monennetta kertaa enää löisi päätään Brysselin poppeliin.

Jari Leppä /kesk(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomen kaikki voimavarat on saatava käyttöön. Tämän tavoitteen saavuttaminen vaatii vahvoja kansallisia toimenpiteitä sekä niitä tukevia päätöksiä Euroopan unionissa. On saatava aikaan kasvua ja kilpailukykyä kohentavia ratkaisuja sekä osoitettava johtajuutta eikä vain roikuttava jatkuvassa talouden epävarmuudessa. Tällä hetkellä maamme ja maanosamme taloudellinen tilanne korostaa unionin rahoituskehyspäätöksen merkitystä, epäonnistuminen neuvotteluissa vie pohjaa pois Suomen tulevalta talouskasvulta.

Eduskuntaryhmämme edellyttääkin hallitukselta isänmaanrakkautta, periksiantamattomuutta ja neuvokkuutta. Edellisillä neuvottelukierroksilla puolustimme koko Suomea ja kaikkia suomalaisia. Varmistimme alue- ja rakennepolitiikan jatkumisen ja rahoituksen. Estimme maatalouden kannattavuutta uhanneen romahduksen tuissa, neuvottelimme korotuksen yhteisrahoitteisten tukien kansalliseen osaan. Tiedostimme EU-järjestelmien heikkoudet ja epätarkoituksenmukaisuudet, mutta etsimme valmisteluvaiheessa, jo valmisteluvaiheessa, kumppanit, joiden kanssa onnistuimme turvaamaan Suomen edut.

Arvoisa puhemies! Keskustan eduskuntaryhmä antaa tuen ja täyden tunnustuksen hallituksen saavutuksille, jos ne sisältävät käyttäjilleen nettomääräisesti nykyisentasoiset alue- ja rakennepolitiikan sekä maatalouden tuet tulevalla EU-rahoituskaudella. Vaadimme, että hallituspuolueet hyödyntävät nyt Suomen hyväksi niitä vahvoja vaikuttamiskanaviaan, joita puolueiden johtajat ovat monissa yhteyksissä alleviivanneet. Kun päähallituspuolueilla ovat käytössään yhteydet vallan kammareihin sekä kaikki taitavat ministerinsä, rahoituskehysneuvotteluissa on näin ollen pakko saavuttaa Suomen kannalta vähintäänkin samantasoiset tulokset, kuin mihin keskustan johdolla päästiin.

Kokoomus on korostanut olevansa Suomen Eurooppa-myönteisin puolue, jossa jäsenyyden hyötyjä ja haittoja ei lasketa mittatikulla. SDP puolestaan haluaa kehittää unionia sosiaalisempaan suuntaan. Päähallituspuolueille voi suositella rahoituskehysneuvotteluissa sekä mittatikun käyttöä että sosiaalista näkemystä suomalaisen maaseudun ja aluekehityksen puolesta.

Arvoisa puhemies! Valtaosa Suomeen palautuvista EU-jäsenmaksuista kohdistuu maatalouspolitiikkaan sekä alue- ja rakennepolitiikkaan. Me kaikki tiedämme, että aluepolitiikan tarve ei Suomessa ole vähentynyt, vaan kasvanut hallituksen harjoittaman pakkokeskittävän politiikan vuoksi. Suomalainen maatalous kamppailee ennennäkemättömän kannattavuuskriisin kourissa. Hallitus ei kuitenkaan ole tehnyt yhtään tuottajien tilanteen helpottamiseksi eikä myöskään kotimaisen ruuantuotannon turvaamiseksi. Päinvastoin, kotimaiset budjettileikkaukset on kohdistettu viljelijöille moninkertaisina.

Arvoisa herra puhemies! Hallituksen on turvattava alue- ja rakennepolitiikkaan sekä maatalouspolitiikkaan käytettävien varojen säilyminen nykytasolla eli mahdollisimman suuri saanto. Rahoituskehysratkaisuja ei saa maksattaa itäsuomalaisilla, ei pohjoissuomalaisilla, ei viljelijöillä eikä muillakaan maaseudun ihmisillä. Edellytämme myös, että EU-ohjelmiin liittyvää byrokratiaa karsitaan nykyistä paljon vahvemmin.

Keskustan eduskuntaryhmän mielestä hallitus on ottanut riskin korostamalla tavoitteistaan vain unionin rahoituksen leikkaamista. Hallitus on jättänyt kertomatta, onko varmaa, etteivät sen ajamat leikkaukset korota Suomen nettomaksuosuutta, heikennä aluepolitiikkaa tai pienennä suomalaisille viljelijöille maksettavia yksikkötukia. Jos tällaista varmuutta ei ole, hallituksen ajamalle linjalle ei ole kansallisia perusteita.

Arvoisa puhemies! Huolena on, että "torvet soiden" tiukimmalle leikkauslinjalle ilmoittautuneelle voi käydä näissä karkeloissa vanhanaikaisesti. Suomen hallituksen keskittyessä tuijottamaan prosentin kymmenyksiä muiden maiden edustajat keskittyvät jakamaan toisilleen euroja sen, mitä prosentit yhteiseen kassaan tuovat.

Keskustan eduskuntaryhmä pelkää, etteivät hallituksen luottamuspääoma ja tahto riitä Suomen kannalta hyvään tulokseen EU:n rahoituskehysneuvotteluissa. Pahimmillaan siis Suomeen eri ohjelmien kautta palautuvien jäsenmaksuvarojemme määrä laskisi ja nettojäsenmaksumme kasvaisi. Jos näin käy, mitä, arvon hallitus, emme tietenkään keskustan taholta toivo, on Suomen neuvoteltava alennus EU:n jäsenmaksuihin tai vaadittava kaikista jäsenmaksualennuksista luopumista ja näin varmistettava, että säästyvät varat käytetään kansallisen rahoituksen kasvattamiseen. Jäsenmaksualennuksia on useilla nettojäsenmailla. Viimeksi Tanska on omassa prioriteetissaan nostanut ykköseksi jäsenmaksualennuksen saamisen.

Arvoisa puhemies! Lopuksi: Meistä keskustassa näyttääkin siltä, että hallitus on Eurooppa-politiikassaan ihastunut saman keskittämisvimman omaaviin sielunkumppaneihinsa. Ihastuksen huumassa hallitukselta on jäänyt huomaamatta, että EU-tasolla pakkokeskittäminen ei kohdistu keskuskaupunkeihin vaan keskusvaltioihin. Keskustan eduskuntaryhmä vaatii, ettei hallitus harjoita unionissa samanlaista keskittämispolitiikkaa kuin kotimaassa, vaan ajaa tinkimättömästi Suomen kansallista etua.

Jari Myllykoski /vas:

Arvoisa herra puhemies! Keskustelussa oleva Euroopan unionin rahoituskehys vuosille 2014—2020 on ymmärrettävästi Suomelle erityisen tärkeä. Epäonnistumisen seurauksia en halua edes ajatella.

Suomen hallituksen esittämät 135 miljardin euron leikkaustavoitteet EU-budjettiin ovat perusteltuja, sillä Suomen asema nettomaksajana on kiistaton ja korostunut kuluvalla rahoituskaudella. Suomen neuvottelutavoitteet ovat totta kai kansallisesti mutta myös EU:n tulevaisuuden kannalta oikeat. Suomen oman kansallisen tiukan budjettikurin olisi toivottavaa näkyä myös EU:ssa.

Arvoisat edustajatoverit, tässä yhteydessä haluan tuoda esiin sen, että Suomen on EU:ssa entistä enemmän painotettava varojen käytössä tehokkuutta ja tuloksellisuutta. Nyt en puhu niinkään väärinkäytöksistä vaan siitä, että muodollisesti oikein käytettynäkin varoilla pitää saada tulosta ja tehokkuutta aikaan. Lohdullista on huomata, että hallitus on tämän huomioinut. EU:ssa nimittäin käytetään erittäin paljon rahaa ja EU:n kautta kulkevat suuret rahavirrat. Ei siis ole yhdentekevää, miten rahaa käytetään. Joskus suomalaisessakin keskustelussa kuulee harmiteltavan, että EU-rahaa uhkaa jäädä käyttämättä, kun pitäisi puhua siitä, miten sillä rahalla saataisiin entistä enemmän aikaan.

Arvoisa puhemies! On todettava, että valtioneuvoston näkemys, että Euroopan sosiaalirahasto ESR muodostaa olennaisen osan koheesiopolitiikan toteutusta, on hyvä, keskeinen asia. Eurooppa 2020 -strategian tavoitteiden saavuttamiseksi on tärkeää, että sosiaalirahastoa käytetään jäsenmaissa työttömyyden ja koulutuksen sekä köyhyyden ja syrjäytymisen vastaiseen hanketoimintaan.

Maatalouspolitiikka on yksi EU:n harmonisoiduimmista politiikan aloista. Yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteet, toimenpiteet sekä mahdollinen kansallinen liikkumavara määritellään EU-tasolla. Tästä syystä käytettävissä olevalla rahoituksella on keskeinen merkitys politiikan sisällön kannalta.

Komission ehdotus sisältää periaatteen maatalouden säilyttämisestä kaikilla Euroopan alueilla. Tuon ehdotuksen toteutuminen on suomalaisen maatalouselinkeinon, elintarviketeollisuuden ja alkutuotannosta myös elintarviketeollisuuden kautta olevien työntekijöiden kannalta erityisen suuri.

Siltä tosiasialta ei pidä sulkea silmiä, että EU:lta Suomeen palautuvista rahoista maatalouden osuus on selkeästi suurin, liki 70 prosenttia. Suomen nettomaksaja-aseman kannalta on erittäin tärkeää, että maaseudun kehittämisrahoitusta, josta Suomi saa selkeästi maksamaansa enemmän takaisin, on erityisessä keskiössä. Sen tason puolustaminen kuuluukin Suomen kannalta olennaisiin neuvottelukysymyksiin silti unohtamatta, mihin rahaa käytetään ja miten se parhaiten tuottaa lisäarvoa. Ehkä niin sanottu takapihojen kunnostus ei ole kaikkein tärkeintä. Rahan pitää tuottaa, ei näyttää.

Suomen tulee ehdottomasti vaatia tehostustoimia, joilla saataisiin komission esittämiä 10 prosentin säästöjä suuremmat säästöt EU-hallinnossa. Kansalaismielipide on liikuttavan yksimielinen: EU:ssa on liikaa osaltaan surkuhupaisaa ja turhaa byrokratiaa. Hallintomenojen kasvua ei voida hyväksyä.

On harmillista, että puheenjohtajamaa ei ole tehnyt muutoksia omista varoista. Olisi odottanut, että finanssitransaktiovero olisi uusi verotuksen elementti kerätä omia varoja. Vasemmistoliitossa onkin vaikea ymmärtää, miksi yksi talouden lohko jätetään sillä tavoin verotuksen ulkopuolelle, varsinkin kun nämä taloustoimet ovat mitä suurimmassa määrin irronneet reaalitaloudesta ja ovat merkittävän, mittavan epävakauden lähde maailmantaloudessa.

Satu Haapanen /vihr(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Komissio antoi esityksensä EU:n rahoituskehyksistä kesäkuussa 2011, ja eduskunta aloitti kehysten käsittelyn tämän vuoden alussa.

Rahoituskehykset ovat komission esityksen mukaan kokonaisuudessaan noin 1 120 miljardia euroa ja puheenjohtajamaa Kyproksen esityksen mukaan 1 067 miljardia euroa. Rahoituskehysten alle sijoittuu viisi erilaista kokonaisuutta, joista keskityn käsittelemään tarkemmin ensimmäistä kokonaisuutta "Älykäs ja osallistava kasvu" ja toista kokonaisuutta "Kestävä kasvu" sisällyttäen luonnonvarat ja maaseutuvarat sekä näiden lisäksi "Globaali Eurooppa" -kokonaisuutta.

Suomen kanta on, että Kyproksen esittämä noin 50 miljardin leikkaus ei riitä vaan budjettia tulisi leikata 10 prosentilla eli noin 130 miljardilla eurolla. Tällainen leikkaus tarkoittaisi merkittävää leikkausta komissiolta saataviin tukiin. Juustohöyläperiaatteen sijaan vihreä eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että leikkaukset ovat Suomen kannan mukaisesti aloilla, joilla eurooppalainen lisäarvo on vähäinen tai joilla varojen aikaisempi käyttö on osoittautunut tehottomaksi ja joilla komissio on ehdottanut suurinta kasvua suhteessa nykyiseen kehyskauteen.

Näemme, että globaali vastuunotto ei saa olla ristiriidassa eurooppalaisen lisäarvon kanssa vaan että Euroopan unionin tulee kantaa vastuuta myös maailman köyhistä ja tukea globaaleja demokratiaprosesseja.

Otsakkeen "Älykäs ja osallistava kasvu" alla tutkimusrahoituksen saannissa Suomi on ollut plussan puolella. Korkeakoulujen kansallisen rahoituksen leikkaamisen vuoksi pidämme tärkeänä Suomen saanto-osuuden säilyttämistä ennallaan tutkimusrahoituksesta. Korkeakoulujen tulisi satsata erityisesti kansainväliseen yhteistyöhön ja kansainvälistymiseen myös korkeakoulujen sisällä. Tutkimusrahoituksen tulisi mielestämme perustua tutkimuksen laatuun eikä jäsenmaakohtaisiin tai alueellisiin kiintiöihin.

Vihreä eduskuntaryhmä pitää erittäin tärkeänä rahoituksen varmistamista kansainvälisen liikkuvuuden tukemiseen. Erasmus-ohjelma mahdollistaa nuorten matkustamisen toiseen maahan opiskelemaan ja laajentaa heidän mahdollisuuksiaan saada koulutusta ja työtä. Nuorison liikkuvuuden ja kansainvälisen koulutuksen tarve korostuu erityisesti Euroopan nuorisotyöttömyyden ollessa erittäin korkea.

"Älykäs ja osallistava kasvu" -otsikon alla vihreä eduskuntaryhmä suosittelee leikkauksia kohdistettavan suuriin hankkeisiin Suomen kannan mukaisesti ja rahoitusta kohdistettavan työllistäviin ja kansalaisten koulutus- ja sivistysmahdollisuuksia edistäviin hankkeisiin.

Eduskuntaryhmämme pitää tärkeänä tukea edelleen harvaan asuttuja alueita. Siksi Itä- ja Pohjois-Suomen saama erityisrahoitus ei saa laskea liikaa per asukas. Onkin hyvä, että Suomi ponnistelee kaikin voimin harvaan asuttujen alueiden rahoituksen nostamiseksi. Tällä on merkitystä alueiden elinvoimaisuuden ja työllisyyden kannalta.

Kannatamme, että vähävaraisten ruoka-apua jatketaan, vaikka nykyjärjestelmässä on paljon parannettavaa.

Eduskuntaryhmämme pitää tärkeänä, että EU jatkaa ponnisteluja ekologisesti ja sosiaalisesti kestävämmän maatalouden puolesta. Tätä tukevat ensimmäisen pilarin eli suorien tukien viherryttämistoimenpiteet ja toisen pilarin ympäristötuet sekä luonnonhaittakorvaukset. Suomi on panostanut maaseudun kokonaisvaltaiseen kehittämiseen ja työllisyyden edistämiseen esimerkiksi Leader-hankkeiden muodossa ja ollutkin maaseudun kehittämisrahoituksessa saantopuolella noin 2,3 prosentin verran. Tuemme vahvasti tämän prosenttiosuuden säilyttämistä. On tärkeää myös kansallisen rahoituksen varmistamiseksi jatkossakin, että maaseudun kehittämisvarat pystytään turvaamaan. Tavoitetta turvata maatalouden toimintaedellytykset koko yhteisön alueella pidämme erittäin hyvänä.

Näemme, että turhan byrokratian karsiminen säästää koko EU:n varoja, lisää toiminnan tuloksellisuutta ja vähentää rasitusta EU-kansalaisten kohdalla. Byrokratian suuri määrä rasittaa erityisesti maanviljelijöitä. Siksi ehdotamme, että valvonnat niiden maiden kohdalta, jotka ovat hoitaneet asiansa moitteettomasti, voivat tapahtua keveämmässä muodossa kuin niiden maiden osalta, joiden toiminnassa on vielä kehitettävää.

Suomen kannalta erityiskysymys on hiilirikkaiden turvemaiden käyttö maataloudessa. Pidämme hyvänä uusien turvemaiden kyntökieltoa hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi, mutta samalla ymmärrämme asian ongelmallisuuden erityisesti pohjois- ja itäsuomalaisten uutta maata tarvitsevien viljelijöiden näkökulmasta. Pidämme hyvänä, että komissio kiinnittää tukien kohdentamisessa huomiota erityisesti ympäristön kuormitusta vähentäviin seikkoihin ja tukee ravinteiden talteenottoa esimerkiksi lannan käsittelyssä. Meille on tärkeää, että maataloustukea kohdennetaan Itämeren kannalta suotuisiin hankkeisiin, joilla vähennetään ravinteiden pääsyä vesistöihin ja mereen. Tämä on suotuisaa myös taloudellisesti.

On tärkeää, että EU kantaa globaalin vastuunsa. Niinpä on varmistettava, että EU:n maatalouspolitiikalla ei ole negatiivisia vaikutuksia EU:n kehitysyhteistyön päämääriin ja EU:n maatalouspolitiikan vaikutuksia kehitysmaihin seurataan systemaattisesti.

Haluamme, että EU jatkaa työtään kolmansien maiden kehityksen tukemiseksi ja kehitysyhteistyövarojen nostamiseksi 0,7 prosenttiin jäsenmaiden bruttokansantuotteesta. Siksi vihreä eduskuntaryhmä pitää huonona puheenjohtajamaan esitystä kehitysyhteistyövarojen leikkaamisesta 10 prosentilla.

Vihreä eduskuntaryhmä pitää tärkeänä unionin 2020-tavoitteita työllisyyden lisäämiseksi 75 prosenttiin ja korkeakoulutuksen lisäämiseksi. (Puhemies koputtaa) Koulupudokkuuden suhteen toivoisimme EU:lta vielä suurempaa kunnianhimoa 10 prosentin sijaan.

Lopuksi: vihreä eduskuntaryhmä tukee EU:n pyrkimyksiä edistää rauhaa ja solidaarisuutta maanosassamme ja sen rajojen ulkopuolella.

Astrid Thors /r(ryhmäpuheenvuoro):

Ärade talman! Värderade minister! Dagens EU-debatt ger oss också en chans att diskutera hur vi vill utforma framtidens EU. Några frågor som borde diskuteras är: Hur ska vi garantera demokratiskt inflytande när EU fattar fler gemensamma beslut? Hur ska vi se till att Europeiska rådets beslut är välförankrade? Hur ser vi på den utveckling som tyder på att integrationen verkligen går i olika takt i olika länder? Hur ska vi i Europa gemensamt hantera framtidens utmaningar där den ekonomiska styrkan allt mera flyttar till andra kontinenter samtidigt som den ekonomiska tillväxten och konkurrenskraften i många EU-länder är hotad, liksom till och med samhällets stabilitet i vår region?

Värderade talman! Norden upplevs i dag som en framgångsregion där vi klarat förnyelsen, där vi satsat på forskning och innovation. Norden är och kan i fortsättningen ännu mer vara en förtrupp, en avantgardetrupp i Europa då det gäller många områden, såsom ekonomisk förnyelse, fördjupat samarbete, men också i frågor om till exempel sådant som är viktigt för medborgarna, såsom den fria rörligheten.

Arvoisa puhemies! Ehdotukseen EU:n rahoituskehyksestä liittyy useita ongelmia, joita on hyvin kuvattu tänään keskustelussa, muun muassa se, että se lisää kustannuksia aikana, jolloin jäsenvaltiot joutuvat säästämään. Selitykseksi ei kelpaa, että EU on saanut uusia tehtäviä ja haasteita. Näin ovat myös jäsenvaltiot saaneet. Toisena haasteena on todellakin varojen löytäminen kasvua ja kilpailua edistäviin uusiin panostuksiin, niin kuin on sanottu, innovaatioihin, teknologiaan ja infrastruktuuriin.

Osa dilemmasta voitaisiin ratkaista, jos Iso-Britannia, Saksa, Hollanti ja Ruotsi luopuisivat jäsenmaksualennuksistaan. On valitettavasti toiveajattelua, että näin voisi tapahtua. Myös ministeri Stubb tämän kuvasi. Suomi kuuluu nettomaksajiin sen vuoksi — on hyvä syy muistaa — että kuulumme rikkaampiin EU-maihin, mutta tästä huolimatta saamme suurimman osan jäsenmaksustamme takaisin maatalous- ja maaseutu- ja koheesiovaroina. On kuitenkin tarpeellista huolehtia siitä, että asemamme paranee suhteessa edellä mainittuihin neljään maahan.

Mutta on myös tärkeää muistaa, että osa EU-budjetista, niin sanottu koheesiorahasto, oli aikoinaan ehtona sille, että sisämarkkinat avattaisiin rikkaimmille maille, joille niistä oli siis eniten hyötyä. EU-jäsenmaksuamme arvostelevia on syytä muistuttaa, että myös Norja siitä huolimatta, että maa on unionin ulkopuolella, maksaa koheesiorahastoon ja on ajoittain maksanut enemmän kuin Suomi nettona koko jäsenyydestään.

Ärade talman! Finlands konsensus om lantbrukspolitiken är värdefull. Över parti- och gruppgränser vill vi att jordbruk ska kunna idkas i hela EU, även i våra nordliga klimatförhållanden. Om detta inte till fullo lyckas med hjälp av EU:s gemensamma jordbrukspolitik och dess stödformer, måste Finland nationellt trygga sin livsmedelsproduktion. Vi får hoppas att Finlands profilering i handläggandet av eurokrisen inte försvårat våra förutsättningar att driva våra nationella lantbruksintressen i EU.

Orsaken till att jordbruksstöden utgör en så stor del av unionens budget är delvis enkel: jordbruket är EU:s exklusiva kompetensområde. Grundfördraget stadgar också om att jordbrukarnas inkomst bör tryggas i artikel 39, där man säger "- - tillförsäkra jordbruksbefolkningen en skälig levnadsstandard", och talrika toppmöten har uttalat sitt stöd för att jordbruk ska kunna idkas i hela unionen.

Sockerkvoter och fiskerifonden är också specifika finländska intressen. På samma sätt som vi hoppas att vår profilering i eurokrisen inte skadat våra möjligheter att driva våra intressen i cap-reformen kan vi hoppas att den laxsoppa vi tidvis har kokat ihop inte har försämrat vårt rykte bland de fiskeriministrar som i allmänhet också är lantbruksministrar.

Arvoisa puhemies! Pohjois- ja Itä-Suomen alue- ja maaseututuet tarvitaan maksuaseman turvaamiseksi, ja myös niillä on tuki perussopimuksissa, mutta ne eivät saa vääristää kilpailua Suomen sisällä. Samalla ei myöskään pidä unohtaa, että saaristolla on samat kompensaatiotarpeet vaikeiden maantieteellisten olosuhteiden vuoksi kuin Itä- ja Pohjois-Suomella. Ja koska EU:ssa on säästettävä rahaa, säästöt tulee tehdä rakennerahastoista, koska eurooppalaista lisäarvoa ei aina ole osoitettavissa. Jo toisenlaisilla valtiontukisäännöillä voitaisiin saada sama lopputulos aikaan.

Hyvät ystävät, ruotsalainen eduskuntaryhmä toivottaa hallitukselle onnea neuvotteluissa rahoituskehityksestä ja maatalouspolitiikan ja rahastojen uudistuksesta. Suomen kansallisten etujen lisäksi hallituksella tulee myös olla johtotähtenä koko unionin etu. Suomi on nimittäin riippuvaisempi muusta Euroopasta kuin Eurooppa Suomesta.

Sari Palm /kd(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tulevien vuosien haasteet Euroopan unionissa koskettavat erityisesti sisämarkkinoiden kehitystä ja toimivuutta, sosiaalisesti, eettisesti ja ekologisesti kestävän, vastuullisen markkinatalouden tasapainon edistämistä. Maanosamme kilpailukykyä vahvistetaan koulutuksen ja tutkimuksen kehittämisen samoin kuin yrittäjyyden parempien mahdollisuuksien kautta.

Kansallisen politiikan haasteeksi nousee päätöksenteon läheisyysperiaatteesta kiinni pitäminen ja kansallisten erityispiirteiden nähdyksi tuleminen EU-päätöksenteon tasolla. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että EU-tasolla edelleen keskitytään selkeästi kansainvälisen tason kysymyksiin, kuten esimerkiksi ympäristö, energia, ihmisoikeudet, kansainvälinen kauppa, sisäinen turvallisuus ja kehitysyhteistyö. Kansallisen päätöksenteon asemaa ei tule heikentää.

Arvoisa puhemies! Euroopan unionin toimintakykyä pitää vahvistaa, mutta jos se tarkoittaa samalla EU:n toimivallan vahvistamista, on kysyttävä: mihin se oikeasti johtaa, ja olemmeko kansana valmiita menemään siihen suuntaan?

Rakennerahastojen avulla on puututtava ensisijaisesti jäsenmaiden sisäisiin alueellisiin eroihin. Varoja on suunnattava EU 2020 -tavoitteiden mukaisesti innovatiivisen, kestävän talouskehityksen aikaansaamiseksi. Bkt-rajaan rahoituksessa tulee saada jatkossa liukuvuutta, ja sen lisäksi on kehitettävä muita mittareita, jotka huomioivat väestö- ja elinmahdollisuuden rakenteen nopeaa muutosta, kuten merkittävää elinkeinorakenteen muutosta, mahdollisia luonnononnettomuuksia tai harvaa asutusta. Erityisesti julkisen talouden vaikeina aikoina EU-tason rahoitussuunnittelulta tulee odottaa samaa säntillisyyttä, mitä kansallisella tasolla noudatetaan: esimerkkinä hallinnon tehokkuuden ja tuottavuuden lisääminen.

EU:n yhteisen maatalouspolitiikan tulee parantaa maatalouden elinkelpoisuutta ja kannattavuutta Suomessa. Tukien tulee edelleen korjata objektiivisia kilpailuhaittoja, kuten kasvukauden lyhyyttä tai pitkiä välimatkoja.

Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän mielestä on ensiarvoisen tärkeää pitää huolta siitä, että puhtaan, paikallisen ruuan tuotanto on suomalaiselle maanviljelijälle jatkossakin kannattavaa. Kansallisesti tuotannon peitto, kansallinen huoltovarmuus tulee taata myös tulevaisuudessa, koko ohjelmakauden ajalle ja ylikin. Huoli maatalousyrittäjyyden elinvoimasta on ilmeinen, ennustetaanhan vuoteen 2020 tilojen määrän vähenevän merkittävästi. Takaako 1,2 prosentin tuottavuuden kasvu huoltovarmuutemme? Huoltovarmuuden kannalta sokerintuotannon kiintiöjärjestelmän jatkoaika on Suomelle ehdottoman välttämätön.

Yhtä lailla Euroopan rahoituskehyksen osalta kuin myös maatalouspolitiikan sektorilla huomiota tulee kiinnittää byrokratian karsintaan: hallintoa ei tule lisätä.

Arvoisa puhemies! EU:n ruoka-apuohjelmaa koskien kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä pitää välttämättömänä, ettei ehdotettuja leikkauksia toteuteta. Ohjelman tulevaisuus on turvattava pitkällä aikajänteellä ja keskittyen nimenomaan ruoka-avun jakamiseen. Jos EU-maista löytyy solidaarisuutta ja yhteishenkeä pankkien pelastamiseen, tulee Euroopan kyetä aivan ehdoitta osoittamaan samanlaista yhteishenkeä myös köyhimpiä kansalaisiaan kohtaan.

Kristillisdemokraatit pitävät tärkeänä, että Euroopan unionin toimintaa kehitetään ja jäntevöitetään. Meillä tulee kuitenkin olla Suomen edun mukaisia omia tavoitteita, joita meidän tulee uskaltaa jatkuvasti tuoda esiin niissä pöydissä, joissa päätöksiä tehdään. Suomen tavoitteina tulee olla kansallisen maatalouden toimintaedellytysten varmistaminen, voisi sanoa parantaminen, ja vahvempi panostaminen yrittäjyyteen ja innovaatioihin. Meidän tulee pitää kiinni siitä, että rahoituspolitiikkaan kuuluvat avoimet ja kaikkia oikeudenmukaisesti kohtelevat ratkaisut.

Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb

Arvoisa herra puhemies! Haluaisin kiittää ryhmiä alustuspuheenvuoroista ja nostaisin esille muutaman kokonaisuuden.

Ensimmäinen kokonaisuus. Tässä koko keskustelussa minun mielestäni oli erittäin hyvin hahmotettu tämä kokonaisuus. Itse olen yrittänyt miettiä sitä sillä tavalla, että tällä hetkellä se neuvotteluhaarukka seuraaville seitsemälle vuodelle on ikään kuin Suomen ehdottama 988 miljardia seitsemälle vuodelle vastaan komission ehdotus noin 1 120 miljardia seitsemälle vuodelle. Se on se kokonaishaarukka, vähän yli 130 miljardia seitsemälle vuodelle, josta neuvotellaan.

Meidän neuvotteluasemamme lähtee ja rakentuu oikeastaan neljän kokonaisuuden kautta, joista ensimmäinen on kokonaistaso. Me yritämme tuoda sen niin lähelle nykytasoa kuin mahdollista, koska se vaikuttaa kaikista eniten meidän nettomaksuasemaamme. Toinen kokonaisuus on maatalous, sekä ykköspilari mutta erityisesti kakkospilari. Kolmas kokonaisuus on Pohjois- ja Itä-Suomi, ja neljäs kokonaisuus on t&k&i. Tämä on se kokonaispaletti, jota katsotaan.

Monissa puheenvuoroissa nostettiin esille kysymys maksupalautuksista. Olemme taktisista ja muista syistä päätyneet siihen, että me laskemme ensin erittäin tarkkaan, mikä meidän nettomaksuasema on, ja viime vaiheessa, jos on selvästi ajauduttu tilanteeseen, jossa neuvottelutulos ei meitä tyydytä, silloin me lähdemme mahdollisesti tälle tielle. Mutta me emme halua marginalisoida itseämme neuvotteluista tässä vaiheessa vaan haluamme ensin ottaa ne rusinat sieltä pullasta. Se on käytännössä meidän neuvottelutaktiikkamme.

Toinen kokonaishuomio liittyy meidän nettomaksuosuuteen. Suomen EU-jäsenyyden alkuvaiheessa Suomi oli itse asiassa nettosaaja. Tämä lähti kääntymään noin vuonna 2003—2004 siten, että vuonna 2007 me maksoimme nettoa noin 32 euroa per henkilö per vuosi. Viime vuonna, jolloinka oli itse asiassa Suomen nettomaksuosuuden kannalta rankka vuosi, koska rahoituskehyskausi päättyi, me maksoimme 133 euroa per henkilö per vuosi. En usko, että se tulee heti kasvamaan paljon, mutta tosiasia on se, että EU:ssa tänä päivänä on, toisin kuin silloin, kun meistä tuli jäseniä, 27, kohta 28 jäsenmaata, ja silloin se rahajakauma jakautuu eri tavalla, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että meidän nettomaksuosuus tulee tässä kokonaispaletissa kasvamaan.

Perussuomalaisten edustaja Jääskeläiselle toteaisin kaksi asiaa. Ensimmäinen: Te puhuitte hallintomenojen karsimisesta ja siitä, että komission ehdotus 14 prosentin hallintomenojen kasvatuksesta on liikaa. Olen teidän kanssanne täysin samaa mieltä. Suomen ehdotus on se, että hallintomenot pysyvät nykyisellä tasollaan eli ihan normaalilla hallintotasolla, joka on noin 5 prosenttia EU:n kokonaisbudjetista, eli "ei" sille 14 prosentin korotukselle, jota komissio on ehdottanut.

Toinen asia, josta olen teidän kanssanne eri mieltä, ja toivon, että oman argumentointini jälkeen te olette myös aikaisemmin sanotun kanssa eri mieltä. Te sanoitte, että meidän omat varat -järjestelmän pitäisi olla vain ja ainoastaan bkt-pohjainen tai nykymalliin pohjautuva eikä alv-pohjainen eli komission nykyisen ehdotuksen mukainen. Syy, minkä takia me olemme ehkä hiukkasen epärealistisesti tukeneet komission ehdotusta, on riihikuiva raha. Jos järjestelmä on alv-pohjainen, komission ehdotuksen mukainen, niin meidän kokonaismaksatus budjettiin olisi ainoastaan, sitaateissa, 1,7 miljardia, mutta jos se olisi nykyjärjestelmän pohjainen, niin se olisi 2,1 miljardia vuodessa seitsemän vuoden aikana. Siis me käytännössä häviäisimme 400 miljoonaa euroa vuodessa, jos me menisimme, edustaja Jääskeläinen, teidän mallinne mukaan. Sen takia me olemme tukeneet alv-järjestelmää. Realismi kuitenkin on, kuten edustaja Thors totesi, että koko tätä omat varat -järjestelmää on aika vaikea lähteä rustaamaan.

Edustaja Leppä ja keskusta, me pyrimme pitäytymään nykytasossa, ja siksi pidän erinomaisena sitä kirjettä, jonka silloinen pääministeri Mari Kiviniemi lähetti yhdessä Saksan, Hollannin, Ruotsin ja Britannian kollegan kanssa siitä, että jäädytettäisiin taso vuodelle 2010, ja totta kai me tulemme ajamaan ikään kuin nykytasoa. Kokonaisuutena tämä tietysti muodostaa pienen ongelman, koska kun me jäädytämme tasot, niin se tarkoittaa myös käytännössä sitä, että muun muassa meidän saatavuudet maatalouspolitiikassa Pohjois- ja Itä-Suomen rahoituksessa tulevat laskemaan, mutta se on se kokonaispaletti, jonka pohjalta lähdemme liikkeelle.

Viimeinen huomio sekä vihreiden, vasemmistoliiton että kristillisdemokraattien ryhmälle köyhyysrahastosta tai sosiaalirahastosta. Ymmärrän, minkä takia tätä keskustelua kannattaa ylläpitää, mutta sanoisin kuitenkin, että meidän on jossain vaiheessa tehtävä se päätös, onko Euroopan unioni se paikka, jossa me haluamme, että sosiaalipolitiikkaa tehdään, vai onko sosiaalipolitiikka sellainen asia, joka hoidetaan ensisijaisesti kansallisella tasolla, ja siksi koko keskustelu köyhyysrahastosta tai ruoka-avusta tai vastaavasta on toki hyvä mutta ehkä näin EU-näkökulmasta ja myös Suomen näkökulmasta hiukan ongelmallinen.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen

Arvoisa herra puhemies! Kiitos kannustavista huomautuksista, pyritään siihen.

Ensinnäkään en tässä lyhyessä puheenvuorossani puutu maatalousuudistuksen yksityiskohtiin, koska nythän on kyseessä rahoituskehyskeskustelu. Minä luulen, että meillä on ollut ja tulee olemaan muita paikkoja, missä voimme keskustella sitten maatalouspolitiikan uudistuksen yksityiskohdista.

Ministeri Stubb kuvasi jo erittäin hyvin hallituksen tavoitteet myös maatalousrahojen osalta, mutta pari huomiota kuitenkin niistä.

Ensimmäinen kertauksen vuoksi: suorat tuet on jo jäädytetty komission esityksessä, mikä tarkoittaa sitä, että käytännössä ne reaalisesti alenevat, joten sen vuoksi niihin ei ole syytä kohdistaa lisää leikkauksia.

Toinen tärkeä asia, joka on syytä pitää mielessä ja josta on syytä muistuttaa, kun tapaamme eurooppalaisia — on nyt sitten kysymys minun kollegoistani tai europarlamentaarikoista tai muista henkilöistä — on se, että maatalousrahoissa on erikseen ykköspilari ja erikseen kakkospilari. Suorilla tuilla ja maaseudun kehittämisrahoilla on eri tarkoitus, ja sen takia niitä pitää tarkastella myös erillisinä asioina. Niitä ei pidä laskea yhteen. Jotkut maat tietysti haluavat omista lähtökohdistaan myös tämmöisiä laskuharjoituksia tehdä, mutta Suomen mielestä se ei ole oikein, koska kummallakin rahalla on oma tarkoituksensa, ja sitä taustaa vasten niitä pitää tarkastella.

Niin kuin on tullut selville, maaseuturahoitus on meille erittäin keskeinen asia senkin takia, että siinä on yksi elementti, missä huomioidaan erilaiset luonnonolosuhteet eri puolilla Eurooppaa. Ja vaikka monenlaisia muitakin objektiivisia kriteereitä on olemassa, niin kuitenkin kasvukausi on yksi merkittävä asia, ja sen perusteella meille kuuluu — niin kuin tälläkin hetkellä saamme — huomattavasti keskimääräistä suurempi osa maaseuturahoituksesta.

Maaseuturahoituksesta keskusteltaessa tietysti huono asia tulevia vuosia silmällä pitäen on se, että pöydällä ei ole esitystä siitä, miten komissio aikoo nämä rahat tulevaisuudessa jakaa jäsenmaitten kesken. Tätä on useaan kertaan neuvoston kokousten yhteydessä ja muutenkin pyydetty — haluttaisiin tietoa siitä, millä perusteilla komissio aikoo tehdä esityksen rahojen jaosta jäsenmaiden kesken — mutta sitä esitystä ei ole saatu. Se jo tiedetään, että todennäköisesti esitys tulee pohjautumaan kahteen asiaan: on ensinnäkin nämä objektiiviset kriteerit, joita on kahdeksan erilaista kriteeriä, ja toisaalta myös historiallinen käyttö eli se, kuinka paljon jäsenmaat ovat tätä maaseuturahoitusta aiemmin saaneet ja miten sitä on käytetty.

Jos tarkastellaan tätä historiallista käyttöä, niin siinä tietysti Suomen lähtökohta on tämmöinen oikeudenmukaisuusnäkökulma, eli jos tarkastellaan historiallista käyttöä, niin silloin pitää tarkastella koko jaksoa eli koko sitä seitsemän vuoden aikajaksoa eli nykyistä ohjelmakautta eli vuosia 2007—2013 eikä pelkästään yhtä vuotta, pelkästään viimeistä vuotta elikkä ensi vuotta 2013. Tämä luonteva selitys ja perustelu tälle on myös se, että aikanaan, kun ohjelmat on hyväksytty komissiossa, komissio vaati Suomelta myös tämäntyyppistä rahoitusratkaisua, että Suomen osuus aleni pikkuhiljaa rahoituskauden loppua kohti. Jos nyt sitten samaan aikaan edellytettäisiin, että me käytämme vain ja ainoastaan viimeisen vuoden lukua, niin se olisi epäoikeudenmukaista ja tietysti tarkoittaisi sitä, että meidän rahoitusosuutemme olisi pienempi kuin se muuten olisi. Eli tulevissa neuvotteluissa tämäkin täytyy pitää mielessä.

Janne Sankelo /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kuuntelin tuossa tarkkaan ryhmäpuheenvuoroja, ja perussuomalaiset haluavat vielä Englantiakin suurempia leikkauksia, näinhän se kuului. Kaiken kaikkiaan nämä Englannin esittämät leikkaukset ovat noin 200 miljardia euroa. Ovatko perussuomalaiset tietoisia siitä, mihinkä tämäntyyppinen vaatimustaso johtaisi ykkös- ja kakkospilarien osalta?

Tytti Tuppurainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomi kieltämättä taiteilee kaksiteräisellä kynällä — toisella halutaan laskua vähän pienentää ja toisella halutaan tehdä entistä isompi tilaus — mutta tämä on strategiana oikein, koska kysymys on rahoituksen kohdentamisesta ja sen oikein osuvuudesta. Oikein rahoitus osuu, kun sitä kohdennetaan tutkimukseen ja esimerkiksi Suomen tapauksessa Itä- ja Pohjois-Suomen harvaan asutulle alueelle, sillä sieltä tulee eurooppalaista lisäarvoa.

Kysymys ei, kuten keskustan puheenvuorosta saattoi päätellä, ole pelkästään maatalouspolitiikasta vaan koko aluekehityksen kuvasta ja esimerkiksi nuorisotyöttömyyden torjumisesta.

Perussuomalaisten leikkauslinjan seurauksena valitettavasti sieltä sorateitten päästä menisivät ne viimeisetkin projektit.

Pietari Jääskeläinen /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomi maksaa valtavia summia muiden maiden ja erityisesti Ison-Britannian jäsenmaksualennuksia. Kaikista maksualennuksista on päästävä eroon. Jos näin ei tapahdu, aikooko hallitus todella voimakkaasti vaatia Tanskan tavoin maksualennusta? On käsittämätöntä, että kaukainen, pohjoinen, pitkien etäisyyksien Suomi on suhteellisesti ottaen EU:n kolmanneksi suurin nettomaksaja. Arvonlisäveropohjainen maksujärjestelmä on äärimmäisen altis veronkierrolle, kuten tiedämme monista Etelä-Euroopan maista. Kyse on satojen miljardien veronkierrosta. Kun tämä saadaan hallintaan, niin silloin voimme myöskin tarkastella uudelleen tätä EU:n budjettia. Nyt tästä näkökulmasta katsottuna lähdemme siitä, että voimme tinkiä EU:n budjetista vähintään yhtä paljon kuin Iso-Britannia.

Jari  Leppä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Kiitos ministereille vastauksista ja kommenteista. Ministeri Stubb, keskusta on edelleenkin sillä samalla linjalla kehysrahoituksen osuudessa kuin millä aikaisemminkin. Sanottakoon se nyt vielä tässä näin ja selvästi.

Sitten sanottakoon SDP:n suuntaan, että ei todellakaan ole niin, että keskusta on huolissaan vain maataloudesta, vaan kokonaisuudesta, niin kuin tuossa puheessa tuli ilmi, mutta maatalous nyt vain sattuu olemaan se ylivoimainen rahojen palauttaja. Siksi se on omassa luokassaan siinä, mitä meidän pitää vahtia ja varjella: sitä kotimaista, kansallista saantoa. Se on päivänselvä asia.

Pari kysymystä, arvon ministerit:

Nyt kun tiedetään se — ja niin kuin ministeri Koskinenkin totesi — että suorat tuet on jäädytetty ja sieltä miinuksia tulee, ollaanko nyt saamassa joitakin sellaisia kansallisen liikkumavaran välineitä, joilla tätä pystytään paikkaamaan?

Toinen kysymys liittyy näihin markkinatoimenpiteisiin. Minkälaiset näkymät nyt sitten on niiden markkinatoimenpiteiden saamiseksi, joilla tätä viljelijöiden ahdinkoa ja heikkoa tulokehitystä, joka tällä hetkellä on, saataisiin kohennettua ja oikeudenmukaista hintaa markkinoilta saataisiin?

Jari Myllykoski /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Erityisen tärkeätä on, että tutkimuksen, kehityksen ja innovaation panoksia pystytään hyödyntämään. Tavallaan peräisinkin sitä ministeriltä, mikä on se Suomen agenda näissä neuvotteluissa, että me saamme tehokkaasti oma rootelimme hoidettua niin, että pystytään ehdottomasti ehkäisemään se maittainen jako, niin että nämä hankkeet tulevat kilpailluksi, koska tiedetään, että joka maassa ei esimerkiksi sellaista kehittynyttä tutkimuslaitosverkostoa ole kuin Suomessa ja Suomessa on yliopistojen kautta edelleen kasvavaa tämä tutkimus ja kehitys ja innovointi.

Toisena asiana nostaisin esille sen, että kun komissio kuitenkin suhtautuu negatiivisesti Pohjois- ja Itä-Suomen saavutettavuuteen ja tietoliikenneyhteyksien kehittämiseen ja samaan aikaan meillä ollaan laskemassa harvan asutuksen tukea 35 eurosta 20 euroon per asukas, kuka on meidän tukijamme ja kumppanimme siinä kehityksessä, että saamme omaa näkemystämme paremmin neuvotelluksi?

Astrid Thors /r(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies, värderade talman! Haluaisin kysyä ministeri Stubbilta: Miten todennäköiseksi te näette sen, että Euroopan parlamentti todella viimeiseen asti käyttää niin sanottua veto-oikeutta, koska nyt kun he käsittelivät näitä rahoituskehyksiä, he ilmaisivat, että eivät hyväksy sellaista ratkaisua, jossa ei olisi heidän kantansa mukaista omien varojen järjestelmää? Elikkä miten neuvoston puolella on varauduttu tähän?

Läheltä liippaa, ja mennään asian ylitse: Tiedämme myöskin, että nyt neuvottelut ensi vuoden budjetista kariutuivat, koska ei saavutettu yksimielisyyttä. Olemme saaneet myöskin suuressa valiokunnassa tästä selvyyttä. Mutta sanotaan toisaalta, että muun muassa t&k-toiminta loppuu, siis rahoitus loppuu ihan konkreettisesti joltakin hankkijalta, jos ei tätä sopua nyt saada aikaan. Mikä on tilanne?

Satu Haapanen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minäkin ihmettelen perussuomalaisten logiikkaa tässä, että jos budjettia leikataan erittäin paljon, niin ilman muuta se tarkoittaa sitä, että myöskin Suomen saanto vähenee radikaalisti. (Timo Soini: Hyvänen aika, me ollaan nettomaksaja!)

Ministeri Stubb, pyysitte meitä, vihreitä ja muita ryhmiä, miettimään, mikä on EU:n sosiaalinen vastuu, miten EU huolehtii vähempiosaisistaan. Kyllä minusta se on myöskin budjettiasia. Näin valtavia budjetteja kun ollaan tekemässä, niin niillä on ilman muuta vaikutuksia myös vähemmistöihin ja sosiaalisesti ja taloudellisesti heikossa asemassa oleviin ihmisiin.

Budjetilla ja sen toimeenpanemisella on aina vaikutuksia myöskin sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja asemaan. Kysyisinkin, ministeri Stubb: millä tavalla sukupuolivaikutukset on huomioitu Euroopan unionin rahoituskehyksiä laadittaessa?

Sari Palm /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Stubb nosti esiin tämän sosiaalirahastojen aseman, ja niin kauan kuin EU-tasolla ei voida luottaa siihen, että kansallisesti kaikkialla ihmiset tulevat ruokituiksi, pidän kyllä oleellisena tätä ruokaohjelman ylläpitämistä.

Toisaalta näen, että kun hallitusohjelmaamme on kirjattu maataloustuotteiden kansallisen huoltovarmuuden asema, niin kyllä minä jatkan nyt edelleen tässä salissa tästä huoltovarmuudesta ja tuon esiin näitä maatalousasioita, koska ne ovat suomalaisille niitä oleellisimpia, konkreettisia, myös tällä hetkellä jopa uhanalaisia asioita, jotka varmasti kiinnostavat. Kun EU:ssa ei ole yhteistä vahvaa huoltovarmuuspolitiikkaa ja tiedetään, että joillakin kansakunnilla ei ole esimerkiksi varautumista ollenkaan, niin on hyvin tärkeää, että Suomessa pidetään huolta omasta huoltovarmuudesta jo myös saarimaisen olomuotomme osalta.

Markus Mustajärvi /vr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Aikoinaan kun EU-jäsenyyttä runnottiin läpi, annettiin kuva, että jäsenyyden myötä aluepolitiikkaan saadaan valtavia lisäpanostuksia, ja totuus on kuitenkin ollut aivan toisenlainen. Kansallinen aluepolitiikka ajettiin alas, ja EU-ohjelmat ja rakennerahastot eivät ole sitä kuoppaa pystyneet täyttämään. Viime vuonna unionille maksettiin 652 miljoonaa euroa enemmän kuin sieltä saatiin.

Edustaja Myllykoski nosti esille tässä tämän harvan asutuksen tuen, ja se todella uhkaa vähentyä 35:stä 20:een tai 25:een euroon, ja se tuki on ollut erittäin tärkeä Lapille.

Toiseen uhkaan liittyen kysyn ministeriltä: aiotaanko Halkessa tuoda esitys siitä, että jatkossa esimerkiksi yritysten toimintaympäristötukeen liittyviä hankkeita ja innovaatiotoimintaa hallinnoitaisiin muuten kuin maakuntien liittojen toimesta?

Kimmo Tiilikainen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Keskustan tavoitteet EU:n rahoituskehyksissä ovat yksinkertaiset. Meidän on saatava riittävät palautukset EU:lta, jotta pystymme turvaamaan suomalaisen ruuantuotannon jatkuvuuden. Meidän on saatava riittävästi rahaa, jotta Itä- ja Pohjois-Suomessa aluekehitys pysyy edes jollain tolalla.

Hallitus on omin toimin vahvasti leikannut maatalouden tukia, Itä- ja Pohjois-Suomen nuorisolta on viety koulutuspaikat, maakuntien kehittämisrahaa on leikattu. Jos nyt tulee vielä takkiin täällä EU-rahoitusneuvotteluissa, suomalainen harvaan asuttu alue — maakunnat, maaseutu — joutuu todella kovaan tilanteeseen.

Keskusta otti esille, että jos niin käy, että ette menesty rahoitusneuvotteluissa, siinä tilanteessa olisi lähdettävä ajamaan jäsenmaksuhelpotusta Suomelle. Ja jos oikein kuulin, niin ministeri viittaili vähän tähän suuntaan. Ensimmäisen kerran kuulin ministerin sanovan, että tämä voisi olla myös Suomen tavoite. Haluan tarkentaa tätä: eikö se ole nyt selvästi sanottavissa (Puhemies koputtaa) Brysselin suuntaan, että jos ei muuten menestytä, sitten jäsenmaksuhelpotus?

Timo  Soini /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Suomi maksoi 650 miljoonaa euroa enemmän kuin sai EU:lta 2011. Ja täällä vanhat puolueet kitisevät oikealta vasemmalle, että miten me saamme ne rahat turvattua. Mehän maksamme sinne vuositasolla 650 miljoonaa enemmän ja ensi vuonna jälleen enemmän ja seuraavana jälleen enemmän! Kun saataisiin omat rahat pitää, niin voitaisiin huolehtia kaikki soratiet ja maataloustuet niillä rahoilla.

Sitten, arvoisa puhemies, kysyisin ministerin kantaa siitä, että mimmoinen talouskontrolli EU:ssa on, kun 18 kertaa peräkkäin tilintarkastajat ovat kieltäytyneet hyväksymästä tilejä. Jos yksityinen ammatinharjoittaja Suomessa tekisi näin, hän istuisi linnassa. Ajatelkaa nyt vähän, mimmoinen järjestelmä Euroopan unionissa on. Tämä on aivan käsittämätöntä.

Ja sitten tästä EU:sta vielä, että tämähän on kuin maallistunut rippileiri: porukka menee Brysseliin nuotion äärelle ja laulaa Kumbayaa ja ajattelee, että se on sillä siisti.

Pertti Hemmilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Todellakin Suomen maksuosuus on nyt viime vuodelta jo 650 miljoonaa ja muutos on ollut nopea, vielä 6 vuotta sitten Suomi oli nettosaaja EU-rahoituksessa.

Nyt ministeri Stubb tuossa toi esille sen, että nyt, kun neuvotellaan, Suomi ajaa alempaa tasoa kuin komissio, ja hän totesi siinä puheenvuorossaan myöskin sen, että komissio ei ole paljastanut omia laskuharjoituksiaan. Mutta Suomessa on varmasti tehty laskuharjoituksia, joten mikäli tämä Suomen tavoite alemmasta rahoitustasosta toteutuu, minkä verran se saattaisi vaikuttaa meidän saamiimme maaseudun tukiin?

Miapetra Kumpula-Natri /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jos Suomikin profiloituisi vetolla, niin olisiko se enää profiloituminen? Ihan yleisistä uutisista löytyy: Hollanti on uhannut, Tanska on uhannut, Ranska on uhannut, Iso-Britannia on uhannut, ja parlamentti on uhannut — tämä on semmoinen pinta uutisista. Ehkä kuitenkin hallituksen esittämä linja voi olla se oikeampi, mene ja tiedä.

Mutta kysyisin: Myös oma viiteryhmäni, sosialidemokraatit, ovat Euroopan laajuisesti koettaneet katsoa nuorisotakuusta myös Eurooppaan apua. Miten näkisitte, ministeri, neuvottelevana suomalaisena ministerinä, olisiko tuosta järkeä kehitellä vai meneekö sekin sitten jotenkin hyvän ajatuksen, solidaarisuusrahaston, mallin mukaisesti, että vain tietyt tasot siinä saavat? Nuorisotyöttömyys on mitä pahin eurooppalainen tulevaisuuden uhka, enkä äkkiseltään näe, että tuleva seitsemänvuotiskehyskausi myöskään tuolta asialta voisi ummistaa silmiänsä, kun kolmasosa nuorista alkaa sortua työttömyyteen Euroopassa.

Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ylivoimaisesti suurin ero Suomen maksamien ja saamien rahojen välillä tulee olemaan Euroopan alue- ja rakennepolitiikan suhteen. Näyttää siltä, että me maksamme tulevalla kaudella vuodessa noin 650 miljoonaa euroa ja saamme ehkä tämän pohjaesityksen mukaan 180—190 miljoonaa, sanotaan alle 200 miljoonaa euroa. Hyvä, jos saadaan reilusti tätä enemmän. Yli 1,7 miljardia koko ohjelmakaudella uhkaa laskea alle 1 300 miljoonan euron vuositasolla. Samaan aikaan rikkaat maat ovat rakentamassa tämmöisen väliluokan, jossa Englannista, Saksasta, Ranskasta, Espanjasta, Italiasta aika isot suuralueet, joiden bruttokansantuote on siinä 90 prosenttia EU:n keskiarvosta, pääsevät nyt paremman tuen alueeseen.

Arvoisa puhemies! Ministeri aivan oikein sanoo, että Suomen on pidettävä kiinni tästä Itä- ja Pohjois-Suomen bonuksesta, joka aikanaan saatiin, kun Suomi liittyi Euroopan unionin jäseneksi. Mutta se ei riitä. Ministeri, ette mainitse kertaakaan sitä, (Puhemies koputtaa) että toinen asia, joka vaikuttaa koko Suomen saantoon, on koko Suomen harvan asutuksen kriteeri. (Puhemies koputtaa) Nyt sitä liuennetaan, ja kun sitä liuennetaan merkittävästi, sillä on erittäin suuri merkitys Suomen koko saannon kannalta. Suomen neuvotteluissa on pidettävä huolta (Puhemies koputtaa) sekä pohjois- ja itäbonuksesta että tästä harvan asutuksen kriteerin säilymisestä sillä tasolla koko maassa, mitä se tällä hetkellä on.

Pirkko Ruohonen-Lerner /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tähän mennessä Suomi on maksanut EU-jäsenmaksuja muiden, meitä vauraampien maiden puolesta 2,4 miljardia euroa. Eniten Suomi on maksanut Ison-Britannian jäsenmaksuja. Summa on noin 1,7 miljardia euroa. Tähän suureen epäoikeudenmukaisuuteen perussuomalaisten eduskuntaryhmä on halunnut puuttua täällä suuressa salissa useita kertoja silloin, kun se vielä sallittiin budjettikäsittelyn yhteydessä, kun vastustimme näitä Ison-Britannian tukiaisia.

Suomen edustajat ovat vapaaehtoisesti lupautuneet maksamaan jäsenmaksuja myös neljän muun maan puolesta. Ne ovat Saksa, Hollanti, Itävalta ja Ruotsi. Kun nämä maat kokivat, että ne maksoivat EU:lle liikaa, vuonna 1999 Berliinin huippukokouksessa päätettiin näiden maiden vaatimuksesta, että ne saivat helpotuksia jäsenmaksuihin, ja Suomi vastaavasti suostui ottamaan maksaakseen osan niiden maksuista.

Kysyn ministeriltä: miksi Suomi on alun perin suostunut maksamaan vapaaehtoisesti EU-jäsenmaksuja muiden, meitä vauraampien maiden puolesta?

Antti Kaikkonen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On tärkeää, että neuvotteluissa menestytään, mutta kun on aivan ilmeisesti olemassa vaara, että ei pärjätä neuvotteluissa niin hyvin kuin viime hallituskaudella keskustan vetäessä neuvotteluja, (Naurua) niin täytyy laatia B-suunnitelma.

Oikeastaan kysyn nyt vielä tätä maksuhelpotusasiaa. Tanska, jota voi verrata Suomeen monella tavalla, vaatii maksuhelpotusta, joka käsittääkseni on noin 130 miljoonaa euroa. Jos Suomi vaatisi samaa, niin olisiko se meidän helpotuksemme samaa luokkaa? Eikö olisi selkeätä näyttää ihan selvästi Brysseliin tämä maksuhelpotuskortti — myös meillä on tämä käytössä — jos muutoin ei päästä riittävän hyvään tulokseen?

Markku Eestilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jos Suomi saa tahtonsa läpi, niin me voitamme vuositasolla 229 miljoonaa. Nyt kun me tiedämme, että maksamme lfa- ja ympäristötuesta 72 prosenttia itse eli kansallisesti, niin kysynkin ministeri Koskiselta: Kuinka paljon tämä nyt 72 prosenttia, eli kansallinen osuus, voi sitten heittää puoleen tai toiseen? Saammeko siitä sellaisen työkalun, jota voimme tarvittaessa käyttää, mikäli saamme sitten voitettua ja saamme kantamme läpi?

Koska aikaa vielä on, niin kommentoin kyllä tässä salissakin esitettyä hiilipitoisten turvemaiden kyntökieltoa. Kyllä itse koen aika vahvasti sen, että sillä ei ole globaalisesti minkäännäköisiä positiivisia vaikutuksia, mutta kansallisesti sillä olisi erittäin merkittäviä haitallisia vaikutuksia.

Riitta Myller /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomi saa alue- ja rakennepoliittisia tukia Euroopan unionilta harvan asutuksen perusteella ja sen vuoksi, että tätä harvaa asutusta on alueena Itä- ja Pohjois-Suomessa. On tärkeätä, että se on eräs hallituksen tärkeä asia tuolla neuvotteluissa. Mutta millä tavalla tämä aiotaan turvata? Ollaanko nyt neuvottelemassa siitä, että asukastiheyskriteerin painoarvoa nostetaan nykyisestään, jolloin mahdollistuisi se, että voisimme päästä lähemmäksi tuota tavoitetta, 36:ta—39:ää euroa?

Sitten toinen kysymys tulopuolesta. Onko hallituksessa mietitty, mitä merkitsisi meidän maksuosuudellemme se, että komission esittämä rahoitusmarkkinavero olisi yhtenä elementtinä tässä tulopuolessa?

Anne Louhelainen /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomen neuvottelukanta on monissa aikaisemmissa komission esityksissä ollut varovainen, koska meille on enemmän tai vähemmän annettu ymmärtää, että vastahankaisten neuvottelijoiden on vaikeampi saada omia tavoitteitaan näissä rahoituskehyksissä läpi. Joku voisi sanoa tällaista toimintaa jopa hienovaraiseksi kiristämiseksi. Käsittääkseni välineenä on käytetty meillä tänäänkin paljon puheenaiheena olleita pohjoisen ja Itä-Suomen syrjäseutujen tukia. Nämä tuet ovat meille todella tärkeitä.

Arvoisa ministeri, näettekö, että aiemmat neuvottelutappiot nyt edesauttavat näitä nyt käytäviä rahoituskehitysneuvotteluja Suomen kohdalla? Jos näin ei käy, niin aiotteko tehdä Tanskan kanssa yhteistyötä käyttämällä veto-oikeutta ja vaatia näitä jäsenmaksualennuksia?

Timo Kalli /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Aiemmat neuvottelut ovat olleet erittäin vaikeita ja tärkeitä. Kuitenkin aiempien rahoituskausien aikana Suomen talouteen on syntynyt kasvua. Osittain nämä onnistumiset neuvotteluissa ovat oikeastaan taanneet tätä. Nyt kuitenkin nämä neuvottelut käydään tilanteessa, jossa Suomen talouskasvu ei ole ollenkaan seurannut Ruotsin talouskasvua, ja kun tästä vuodesta tulee nollakasvu ja ensi vuonna tulee nollakasvu, niin nyt näissä neuvotteluissa — kun Suomen maksuosuus joka tapauksessa lisääntyy, olemme elvyttämässä muita jäsenmaita — onkin kohtuullista, että voimme edellyttää, että neuvottelut takaavat sen, että vähintään nykyinen rahoitustaso kaikilla pilareilla, kaikilla osa-alueilla, tulee toteutumaan.

Juho Eerola /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vuodet 2007—2013 kattavalla kehyskaudella Suomen maksujen EU-budjettiin ennakoidaan kokonaisuudessaan olevan osapuillensa 12 miljardia euroa. Neuvostoliitolla oli aikanaan 5-vuotissuunnitelmat, ja EU menee vieläkin pidemmälle. Seuraavalla 7-vuotiskaudella komission ehdotuksen mukaisesti Suomen maksut nousisivat 15,1 miljardiin euroon, ja sitten tämän jälkeen täällä jotkut vielä sanovat, että EU:lle ei lapioitaisi rahaa. No, moni muistuttaa, että me myös saamme EU:lta. Totuus on kuitenkin se, että me saamme sinne itse lähettämäämme rahaa takaisin. Mitä järkeä sitä on EU:n kautta kierrättää, etenkin kun sitä palautuu tänne vähemmän, kuin mitä me sinne lähetämme, etenkin kun EU määrittää, mihin kohteisiin me sitä omaa rahaamme saamme täällä käyttää?

Kari Rajamäki /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On todella tärkeätä, että tässä tilanteessa tämä Itä- ja Pohjois-Suomen jo jäsenyysehdoissa noteerattu harvan asutuksen, pitkien etäisyyksien tekijä on voimakkaasti mukana neuvotteluissa, ja kansallisesti on myös varmistettava, että sen mukaisesti toimitaan. On erittäin kohtalokasta ollut, että vuoden 1995 jäsenyysehdoissa Suomi laiminlöi totaalisesti kuljetuskustannusten, infran roolin. Muut jäsenmaat, jopa Irlanti, saivat jopa 2 prosentin bkt-vaikutteisia järjestelyjä, Puola, monet muut. Minusta tässä yhteydessä on, rakennerahastojen yhteydessä, myös keskusteltava Suomen kilpailuhaitasta nimenomaan. Suomi on saari päämarkkina-alueeseen nähden.

Toisaalta EU:n ja kansallisten tukien hyväksyttävyys ja perusteltavuus edellyttävät kyllä myöskin, että maatalouden osalta otetaan eri jäsenmaiden ja alueiden erityispiirteet ja tuotanto-olosuhteet oikeudenmukaisemmin huomioon, ja myöskin kansallisesti on syytä katsoa, miten me suuntaamme esimerkiksi 60 prosentin verorahoilla tapahtuvaa maatalouden tukijärjestelmää.

Esko Kurvinen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! EU on tunnustanut Pohjois- ja Itä-Suomen erityisolosuhteet erityistuen perustaksi. Tällä hetkellä se on 35 euroa asukasta kohti vuodessa, komissio esittää noin 20 euroa asukasta kohti vuodessa. Täällä on monesta, monesta suusta kuultu, kuinka tärkeä tämä tuki on ollut Itä- ja Pohjois-Suomelle, ja varsinkin, kun tulevan kauden aikana ja tulevina vuosina katseet kääntyvät entistä enempi pohjoiseen niin logistiikassa kuin energia-asioissakin. Kysynkin ministereiltä, lähinnä ministeri Stubbilta, voiko tämä yleiseurooppalainen intressi, yleiseurooppalainen näkökulma olla yksi peruste sille, että tätä tukea saataisiin vähintäänkin se, mikä tällä hetkellä saadaan.

Peter Östman /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Niin kuin me kuulimme edustaja Palmin ryhmäpuheenvuorosta, kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä pitää ensiarvoisen tärkeänä, että puhtaan, paikallisen ruuan tuotanto on suomalaisille viljelijöille jatkossakin kannattavaa. Naudanlihatuotanto on Suomessa erittäin riippuvainen lypsylehmien lukumäärästä. Erikoistuvan naudanlihatuotannon kasvu ei kuitenkaan riitä korvaamaan lypsylehmien vähenemisestä seuraavaa naudanlihatuotannon vähenemistä. Naudanlihan kulutuksessa ei oleteta tapahtuvan merkittäviä muutoksia vuoteen 2020 mennessä. Tämä johtaa siihen, että naudanlihan tuonti kasvaa tasaisesti, samalla kun kotimainen tuotanto vähenee. Kysynkin asianomaiselta ministeriltä, millaisiin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta kansallisen maatalouden toimintaedellytykset varmistetaan niin, että ruuan tuotanto olisi jatkossakin kannattavaa.

Elsi Katainen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä omassa kotimaassamme hallitus on monin tavoin ollut keskittämässä ja kurjistamassakin Itä- ja Pohjois-Suomea, ja nyt myös komissio on suhtautumassa kielteisesti nimenomaan saavutettavuuteen ja tietoliikenneyhteyksien kehittämiseen ja siihen liittyviin investointeihin. Tämä on tietysti meidän harvaan asutun alueen näkökulmasta tosi huolestuttava asia, koska saavutettavuus on keskeinen tekijä, kun puhutaan elinkeinoelämästä, yritysten menestyksestä tai myöskin palvelujen järjestämisestä. Mitä hallitus siis tekee saavutettavuuden, toimivien liikenneyhteyksien, tietoliikenneyhteyksien ja siihen osoitetun rahan saamiseksi Suomeen?

Kauko Tuupainen /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomalaiset ovat gallupien mukaan huolissaan jatkuvasti nousevista EU-jäsenmaksuista. Niin olen minäkin, ja niin ovat perussuomalaisetkin. Onko arvoisa ministeri tietoinen, että hallituksen vuoden 2013 budjettikatsauksen mukaan me maksoimme viime vuonna, tänä vuonna ja ensi vuonna 5,7 miljardia euroa jäsenmaksuja EU:lle? Me saamme takaisin näiden kolmen vuoden aikana 3,6 miljardia eli olemme nettomaksajia kolmen vuoden osalta 2,1 miljardia eli keskimäärin 700 miljoonaa vuodessa. Vuosina 2014—2020 eli tuona 7 vuoden aikana — olen tässä ynnäillyt samalla kaavalla, koska tiedän, että EU-menot nousevat samaan tapaan kuin peruskuntien menot ja valtion menot — tämä nettomaksuosuus on 5 ja 6 miljardin euron välillä.

Arvoisa puhemies! Toiseen asiaan. Onko hallitus tietoinen, niin kuin helmikuussa ennustin, että Kreikka on suoritustilassa tämän vuoden marraskuussa yhdeksän kuukauden odotusajan jälkeen? Jos näin käy, Suomeen laukeaa seuraavana päivänä 5,4 miljardia euroa maksuun Suomen antamista takauksista, vakuuksista ja sitoumuksista.

Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb

Arvoisa herra puhemies! Minusta oli jälleen erinomainen sarja kysymyksiä. Kaikkiin en pysty vastaamaan, mutta parhaani mukaan yritän.

Ensimmäinen oikeastaan kysymysrypäs liittyi aika pitkälti meidän nettomaksuosuuteemme. Se ehkä perusongelma, mikä meillä on, että nettomaksajia on noin 8—10 maata laskutavasta riippuen ja Suomi on tässä taulukossa seitsemänneksi eniten nettoa maksava, tarkoittaa, kun me katsomme vuosia 2007—2013, jotka siis ovat se lukuperusta, johonka komission laskelmat puuttuvat, että siinä vaiheessa, kun ruvetaan käymään keskustelua maksupalautuksista, ennen meitä siinä jonossa on aika monta jäsenmaata. Kaikille edustajille, jotka minun mielestäni aivan oikein nostivat esille tämän maksupalautuskysymyksen, voi taata sen, että meillä on erinomaiset laskijat, jotka laskevat erittäin tarkkaan, missä se meidän maksupalautuskynnyksemme menee.

Meidän neuvottelutaktiikkamme on ollut erittäin kirkas alusta saakka. Mieluummin, kuin tullaan ulos torvet soiden ja sanotaan, että käytämme vetoa, jos emme saa 132:ta miljoonaa euroa per vuosi maksupalautuksena, niin kuin Tanska on vaatinut, me keskitymme näissä neuvotteluissa neljään kokonaisuuteen, joista ensimmäinen on kokonaistaso, toinen maatalous, kolmonen pohjoinen ja itä ja neljäs t&k&i. Eli meidän neuvottelutaktiikkamme on siinä mielessä hiukkasen erilainen, mutta me teemme nämä laskelmat erittäin tarkkaan.

Monet nostivat esille aluetuet, rakennerahastot, koheesion, ja tässähän on oikeastaan kyse kahdesta joskin kolmesta kokonaisuudesta. Ensimmäinen liittyy siihen isoon pottiin, jonka edustaja Pekkarinen mainitsi, ja siinähän me olemme onnistuneet siirtämään Itä-Suomen kehittyneisiin alueisiin, ja siinä on sekä hyviä että huonoja uutisia. Hyviä uutisia on se, että tämä kehitys nostaa meidän saantiamme 100 miljoonaa, mutta huono uutinen on se, että kehittyvien alueiden tuki tulee laskemaan. Tämän kanssa me jatkuvasti ilman muuta tasapainoilemme. Komission ehdotus ei tule menemään tietenkään sellaisenaan läpi.

Toinen kysymys, johonka melkeinpä 30 prosenttia edustajista viittasi, oli harvaan asutut alueet ja per capita -tuki eli 20—35 euroa per henkilö. En pysty tässä tietenkään vannomaan, että me tulemme saamaan loistavan lopputuloksen, mutta sen voin kyllä taata, että se tulee olemaan yli sen 20 euroa per henkilö, mikä toistaiseksi on ehdotettu. Kokonaissummana EU:n budjetista tämä on loppujen lopuksi aika pieni, ja se antaa meille aika vahvat argumentit, koska jos se olisi 35 euroa per henkilö, niin silloin se kokonaissumma EU:n budjetissa olisi — pieni hetki, kun lunttaan — 370 miljoonaa euroa. Nyt se on vedetty alas 182 miljoonaan euroon. (Mauri Pekkarinen: Ero on 136 miljoonaa!) Suomen saanto 2007—2013 on ollut 370 miljoonaa tästä, ja Suomen saanto, (Puhemies koputtaa) johonka Kyproksen ja komission ehdotuksen pohjalta jouduttaisiin, vuosille 2014—2020 on 182 miljoonaa euroa. (Mauri Pekkarinen: Ero on 136 miljoonaa!) — Näin, ja me yritämme nostaa sen mahdollisimman korkealle, ja tämän eteen me tulemme ilman muuta tekemään töitä. — On ollut myös mahdollisuus käydä läpi tätä kokonaisuutta maakuntajohtajien kanssa, jotka ovat antaneet hyvää taustatukea.

Yhtenä huomiona haluaisin myös nostaa esille edustaja Soinin maininnan EU:n tilintarkastuksesta. Se järjestelmähän toimii siis sillä tavalla, että EU instituutiona, siis luemme "Euroopan parlamentti", ei pysty sitä antamaan sen takia, että kaikki maksatukset tapahtuvat EU:n jäsenmaissa. Eli se on käytännössä mahdoton yhtälö, ellei sitten tietenkin haluta sellaista järjestelmää, jossa se maksatus on suoraan ja ohjattua Brysselin päästä, mutta uskoisin, että edustaja Soini ei ehkä välttämättä (Puhemies koputtaa) sitä linjaa halua lähteä vetämään.

Mikä on siis 3 minuutin päästä.

Se on.

Yksi kysymys, joka nostettiin esille, liittyi asukastiheyskriteeriin. Edustaja Myller nosti sen muun muassa esille. Näissä maksatuksissahan on olemassa seitsemän allokaatiokriteeriä, ja me olemme päätyneet siihen, että kannattaa pitää se asukastiheyskriteeri aika pitkälti sellaisenaan, kuin se tällä hetkellä on. Toki olisi hienoa, jos saisimme sitä hiukkasen nostettua painoarvoltaan. mutta me pelkäämme, että jos tämä paketti avataan, kaikki nämä eri kriteerit aukeavat, ja se tarkoittaisi meille loppujen lopuksi valitettavasti huonoa lopputulosta.

Edustaja Kumpula-Natri kysyi nuorisotakuusta tai nuorisotyöttömyydestä. Sehän lienee yksi koheesiorahoituksen jakokriteereistä, ja siinä mielessä se on mukana.

Edustaja Myller kysyi vielä transaktioverosta. Sehän ei tietenkään meitä koskettaisi, jos me emme menisi siihen mukaan, ja yhtä kaikki tässä rahoituskehysneuvottelussa se ei ehdi mukaan tähän kokonaisuuteen ylipäätään, eli se ei tule kokonaisuuteen siinä mielessä vaikuttamaan. (Puhemies koputtaa)

Yhtä kaikki pahoittelen sitä, että joudun lähtemään. Olen menossa Tatarstaniin vienninedistämismatkalle 30 suomalaisen yrityksen kanssa.

Seuraava viikko tulee olemaan erittäin tiukka, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Haluaisin kiittää eduskuntaa ja ryhmiä itse asiassa siitä tuesta, joka ennakkoon on saatu näissä neuvotteluissa. Se, millainen lopputulos on, jää sitten nähtäväksi, mutta aivan varmaa on se, että parhaamme tässä pelissä tulemme tekemään.

Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kiitän kovasti. Tässä tuli niin tärkeä asia, että rohkenin tällaisen välipyynnön tehdä. Nimittäin nyt on vaara, että Kyproksen pohjaesityksessä Suomi menettää noin puoli miljardia euroa nyt päättyneeseen ohjelmakauteen nähden — tulevalla ohjelmakaudella noin puolen miljardin euron menetys. Jos saamme tämän Pohjois- ja Itä-Suomen bonuksen täysimääräisenä, siis sellaisena, mitä se on tällä hetkellä, se parantaa tuota tilannetta 136 miljoonaa euroa.

Arvoisa ministeri, toinen asia, joka koko Suomen kokonaissaannon kannalta on tavattoman tärkeä asia, on se peruskriteeri, millä se koko iso potti jaetaan, ja siinä peruskriteerissähän nyt on vaara, että tämän koko Suomen asutustiheyskriteerin osuus miedontuu, se tulee vähemmän otettavaksi huomioon, kun koko Euroopan unionin rikkaitten maitten potti jaetaan. Jos koko Euroopan rikkaitten maitten potin jaossa harvan asutuksen kriteerin merkitys vähenee, se tarkoittaa sitä, että Suomi saa merkittävästi vähemmän. Tämä on tekijä, (Puhemies koputtaa) joka Itä- ja Pohjois-Suomen ohella nyt on vaarassa vähentää Suomen kokonaissaantoa peräti puoli miljardia euroa. (Puhemies koputtaa) Tähän pitää saada korjaus neuvotteluissa myöskin.

Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander  Stubb

Arvoisa herra puhemies! Jos Kyproksen nykypaketti tuodaan pöytään, niin kehittyneillä alueilla meidän saanto vähenee noin 200—250 miljoonaa euroa, ja kuten tuossa aikaisemmin todettiin, jos Kyproksen malli sitten harvan asutuksen erityistukeen astuu voimaan, niin silloin se vähennys on juuri se, minkä te tuossa äsken totesitte.

Jos jotain hyviä uutisia tästä saa hakea, niin Kyproksen ehdotus on kuitenkin huomattavasti parempi kuin komission alkuperäinen ehdotus. Mutta me lähdemme ilman muuta hilaamaan ylöspäin kehittyneiden alueiden, siirtymäkauden alueiden ja vähiten kehittyneiden alueiden pakettia, jotta meidän saanto sieltä paranisi, kuten myös harvan asutuksen erityistukea. Näihin me tulemme keskittymään maatalouden ohella näissä loppumetrien neuvotteluissa.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen

Herra puhemies! Kun tapaa komission edustajia tai kollegoita tai muita henkilöitä, jotka ovat tässä mukana, niin aina, kun keskustellaan maaseuturahoituksesta, minun puhenuoteissani on yksi alkulause, jossa todetaan, että tällä kierroksella Suomella ei ole varaa hävitä niin paljon maaseuturahoissa kuin mitä viime kierroksella meille kävi, silloin me hävisimme noin 100 miljoonaa euroa vuositasolla. Toivottavasti nyt saadaan vähän parempi lopputulos siinä mielessä.

Mutta muutamat vastaukset kysymyksiin.

Edustajat Eestilä ja Hemmilä kyselivät laskelmien perään. Kyllä tietysti erilaisia laskelmia voidaan tehdä erilaisilla olettamuksilla — kuinka paljon saadaan maaseuturahaa, mikä on Suomen osuus siitä rahasta jne., niitä voi tehdä Excel-taulukkoon vaikka kuinka paljon — mutta sanotaan, että ne eivät tavallaan auta tässä tilanteessa, vaan se, mihin on keskitytty laskelmissa, on, että on tehty niitä laskelmia, millä me perustelemme, minkä takia me tarvitsemme näin ja näin paljon rahaa, minkä takia meille kuuluu vähintään se osuus, mitä tälläkin hetkellä suhteessa on, tai minkä takia meille kuuluisi jotain muuta ja mitkä ovat ne kriteerit, millä perusteilla sitä rahaa pitäisi sitten eri jäsenmaille jakaa, jotta ne olisivat oikeudenmukaiset kaikille EU-maille, myös meille.

Sitten toinen asia. Täällä edustajat Palm ja Östman viittasivat vähän niin kuin huoltovarmuuteen ja vähän tähän maatalouspolitiikan uudistukseenkin, ihan lyhyesti siitä. Niin kuin edustaja Palm puhui sokerikiintiöiden puolesta, se on yksi asia, mitä me olemme pitäneet esillä näissä neuvotteluissa. Maatalousuudistuksesta myös edustaja Östmanille voisi sanoa, että tavallaan naudanlihan osalta yksi keinovalikoimaan kuuluva asia on tuotantoon sidotut tuet, joita me yritämme saada suuremmaksi osuudeksi, eli yli 10 prosenttiin, kuin mitä tällä hetkellä tulee suorista tuista, joten sitä voidaan kohdentaa parhaalla mahdollisella tavalla tiettyihin ongelma-aloihin. Auttaako se ja riittääkö se, on sitten toinen asia.

No, sitten edustaja Leppä, ehkä tämmöiset fundamentaalisimmat kysymykset. Ensinnäkin näistä markkinatoimenpiteistä: Nehän eivät sinänsä ole merkittävä osa tuosta budjetista. Suomeen niitä on tullut noin 10 miljoonaa euroa vuositasolla, ja ne pitävät sisällään interventio-ostoja tai yksittäisten varastointien tukia tai pieniä vientitukia tai, vaikka nyt esimerkkinä, koulumaito-ohjelman, sinänsä ne eivät ole kovin merkittäviä. Mutta tärkeitä ne ovat siinä mielessä, että niillä voidaan tarvittaessa vakauttaa tietynlaisia tilanteita. Jos tulee paikkoja, jolloin tarvitaan esimerkiksi interventio-ostoja, niin käytössä on sitten valmiina instrumentti eli on olemassa rahat, joita sitten voidaan hyödyntää. Eli ne antavat vähän vakautta tähän maatalousjuttuun. Tietysti kysymys on siitä, mikä on ylipäätään maailmassa ruuan tuotannon ja kysynnän tasapaino.

Toinen asia liittyy tähän jäädytykseen. Tietysti jos nyt esitys on, ja ilmeisesti läpi menee, se, että suorat tuet jäädytetään nykytasolle, ei ole olemassa kompensaatiojärjestelmää sille, millä tavalla se kompensoitaisiin, jos ne reaalisesti kuitenkin alenevat koko ajan. Ainoa, mistä voi tulla vähän apua Suomelle, jos onnistumme, on se, jos esimerkiksi lfa-tuen osalla pystytään nostamaan tuen keskimääräistä tasoa, jolloin sitten pystyttäisiin maksamaan viljelijöille vähän enemmän. Kysymys on siitä, miten maaseuturahoja, kun niitä saadaan, kohdennetaan ja mikä on sitten kansallinen osuus, mutta se on sitten sen ajan murhe, kun tiedetään, mikä tämä lopputulos on.

Maria  Lohela /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Palaan nyt vielä noihin hallintomenoihin. Hallintomenoja ja EU-byrokratiaa on täällä muutamaan otteeseen kritisoitu. Vaikka se summa on tuossa koko budjetissa sieltä pienimmästä päästä, hallinto on sillä tavalla ongelmallista, että se helposti generoi lisää itse itseään, lisää byrokratiaa ja sitä kautta lisää menoja.

Ministeri Stubb ehti tässä jo poistua, mutta tämän saman asian voi sinänsä todeta hallitukselle yleisestikin. Suomen tavoitteena on säilyttää hallintomenojen nykytaso, mutta minun mielestäni olisi silti syytä pohtia, olisiko niissä kuitenkin löydettävissä vielä sitä leikattavaa mieluummin, ja pyrkiä ylipäätään löytämään tapoja helpottaa EU-byrokratiaa. Se olisi meidän kaikkien etu ja varmaan kaikkien toivekin.

Anne Kalmari /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Toivon todella, että ministeri Stubb sydämestään puolustaa suomalaista ruokaa ja alueita, sillä ne vaikuttavat suoraan nettomaksuosuuteemme, mutta ne ovat kohtalonkysymys alueille ja suomalaiselle viljelijälle. Siksi kysynkin ministeri Koskiselta, kun hän nyt on täällä paikalla eikä ministeri Stubb enää ole: miksi te olette pimittäneet maatalous- ja maaseuturahojen oletetun saldon, mitä seuraavalla kehyskaudella saamme? Kun tämä tieto on meiltä kansanedustajilta pimitetty, niin kerron, että MTT Taloustutkimuksen mukaan yrittäjätulo alenee keskimäärin 43 prosenttia, jos kansallinen osarahoitusosuus pysyy ennallaan. Mikäli tätä omarahoitusosuutta ei tulla nostamaan, tämä on aivan kohtuuton, suorastaan järkyttävä leikkaus. Kysynkin teiltä, ministeri Koskinen: oletteko valmis jopa lähtemään hallituksesta, mikäli omarahoitusosuuden korotusta ei hyväksytä Euroopassa ja mikäli hallitus ei sitoudu sitä kansallisesti maksamaan?

Heikki Autto /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä nyt kyllä mennään opposition puheenvuoroissa kovasti asioiden edelle. Kuten ministerit Koskinen ja Stubb ovat täällä kertoneet, he ovat Suomen kantaa ja Suomen etua edistäneet parhaalla mahdollisella tavalla, ja mielestäni tämä Suomen linja ajaa vastuullista EU-rahan käyttöä on juuri oikea linja. On tärkeää, että Suomi painottaa tätä kokonaisrahankäyttöä mutta ennen kaikkea sitten korostaen meidän maatalouden ja Pohjois- ja Itä-Suomen tukien sekä näitten t&k- ja innovaatiopanosten oikeanlaista rahan saantia, jotta tätä kautta Suomen tuloutus myös sieltä EU:sta toteutuu parhaalla mahdollisella tavalla.

Kysyn ministeri Koskiselta, onko valtioneuvoston piirissä käyty keskustelua siitä, että kun EU:n päätökset, esimerkiksi tämä rikkidirektiivi, ovat vaikutuksiltaan Suomen kansantaloudelle yhtä suuria kuin koko tämä meidän nettomaksuosuutemme, niin pystytäänkö tämäntyyppisillä asioilla edistämään Suomen asiaa näissä rahoituskehysneuvotteluissa.

Mika Kari /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Täällä debatissa on nostettu esiin tästä EU-rakennerahastoasiasta ja Suomen kansallisesta edusta olennaisia ja ehkä olennaisimmat asiat.

Valitettavasti tästä ehti edustaja Soini juuri poistua. Siitä huolimatta kysyn — ja toivon, että työhuoneissakin televisiota katsotaan ja istuntoa seurataan. Edustaja Soini, sanoitte, että näillä rahoilla, mitä Suomi laittaa Euroopan unioniin, hoidettaisiin soratiet ja, muistaakseni, joitain muitakin tärkeitä asioita. Edustaja Soini, eikö tämä keskustelu, jossa keskustellaan Suomen EU-jäsenyydestä, jäsenmaksuista ja rakennerahastoista, olisi hyvä paikka perussuomalaisille eli teille sanoa, että Suomen tulee irtautua Euroopan unionista? Ette kuitenkaan näin sano. Te taidatte siis salaa pitää Euroopan unionista. Olette mukana kärryillä, valitatte, mutta haluatte olla mukana edelleenkin. Onko Euroopan unionista tullut edustaja Soinille salarakas?

Kaj Turunen /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vastauksena edustajan kysymykseen: Suomen olisi järkevämpää erota EU:sta.

On valitettavaa, että ministeri lähti paikalta pois, mutta minä olisin halunnut palata tähän Itä-Suomen nostamiseen kehittyneiden alueiden piiriin. Se tuo tosiaankin ei 100 miljoonaa, niin kuin ministeri sanoi, vaan 90 miljoonaa. Mutta tämä kokonaisuus on sitten se, että kun näitä Itä- ja Pohjois-Suomen tukia leikataan, tämä leikkauksen määrä on yli 200 miljoonaa, eli tämä kokonaisbalanssi, joka jäi nyt ministeriltä kertomatta, on yli 100 miljoonaa tältä osin, mitä sitten Suomi tässä käytännössä häviää. Sekin jäi auki, ministeriltä kertomatta, että nimenomaan tämän Itä- ja Pohjois-Suomen tuen leikkaukseen haetaan kompensaatiota. Mikä se kompensaatio sitten on?

Ministeri kun on poistunut, niin edustaja Kumpula-Natrille voisin kertoa, että kun sanoitte puheessanne, että nettomaksuosuuteen eniten vaikuttaa se tekijä, kuinka paljon EU:sta saadaan takaisin rahaa, niin tämä logiikka on tuttu Spede show’sta. Minun mielestäni tärkeämpää on se, (Puhemies koputtaa) kuinka paljon sinne rahaa laitetaan. Siitä, mitä Suomeen jää, me päätämme itse.

Timo V. Korhonen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin ihan samaan teemaan, mitä edustaja Pekkarinen totesi. Tilannehan on tosiaan tämä, että näitten neuvotteluista tihkuneitten tietojen perusteella Suomi olisi menettämässä aluetukea noin 500 miljoonaa, ja jos nettojäsenmaksumaitten vaatimukset menevät lävitse, niin se menetys on ehkä vielä tuotakin suurempi.

Mutta tähänhän kaikki ei vielä pysähdy, vaan nyt sitten pitää huomioida itse alueitten kannalta, mitä tämä kaikki merkitsee alueitten kannalta. Pitää huomioida kansalliset vastinrahat, ja silloin puhutaan aluekehitykselle yli miljardin euron menetyksestä ja silloin puhutaan niin tavattoman suurista euromääristä, että on pakko todeta hallituksen suuntaan, että jotain pitää vielä pystyä tekemään, jotta tähän aluekehitykseen kaiken kaikkiaan saadaan lisää vielä sitten pelimerkkejä.

Pirkko Mattila /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Edustaja Korhonen todisti väkevästi, ja surkuhupaisaa samaan aikaan on, että Euroopan unionin hallintokulut tulevat nousemaan, mihin olisi syytä todella kiinnittää huomiota. Nyt kun maatalous on todella menettäjä tässä, vaikka Suomi ei solidaarisuuden nimissä olisikaan se nettomaksujen nettosaaja, niin silti olisi suotavaa, että eläisimme edes solidaarisessa unionissa.

Kysyn nyt arvoisalta ministeriltä: millä tavalla Suomi aikoo puolustaa perheviljelmiä, jotka ovat sentään yhteisen maatalouspolitiikan perusta?

Sitten vielä vihertäminen, josta täällä edustaja Tuppurainen ryhmäpuheenvuorossaan toi esille, että se edistää maataloutta monella tavalla. Mutta jos byrokratia lisääntyy, me pyrimme suoraviivaistamaan hallintoa, millä tavalla uusi tukimuoto, vihertäminen, vähentää byrokratiaa? Millä tavalla se voi olla vähemmän jotain muitten tukimuotojen lisäksi?

Jukka Kärnä /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomen tavoitteena on, että uusia maksukorjauksia ei myönnettäisi vaan niitä pyrittäisiin karsimaan, mikä varmasti on ihan oikea tie, tai sitten, että ne olisivat mahdollisimman alhaisia. Näitten maksukorjausten saamisen ehtona Suomen mukaan tulisi olla poikkeuksellisen korkea nettomaksuasema.

Kysyn arvoisalta ministeriltä: miten realistisena näette, että tämä kuvatunlainen Suomen malli ja kanta saadaan läpi, koska täällähän muun muassa Iso-Britannia saa maksukorjauksia 3 miljardia jnp. ja varmaan eivät ihan hevillä kyllä luovuta niitä pois?

Sitten ennätän varmaan tämän toisen kysymyksen kysyä. Nettomaksajamaiden ehdotuksissa on vaadittu eritasoisia säästöjä 100:sta 150:een, jopa 200 miljardiin euroon. Miten ministeri näkee sen, miten paljon, kun näitä vaatijia täällä on muitakin, näitten maitten kautta Suomelle, Suomen tavoitteille, on kavereita?

Antti Rantakangas /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tulen debattiin suoraan Valion Haapaveden Oltermanni-meijerin laajennuksen vihkiäisistä, oli ilo pitää siellä juhlapuhe. Oikeastaan suoraan terveisinä ministerillekin, että suomalaisella jalostetulla elintarvikkeella on markkinoita, tässä tapauksessa Venäjällä. Mutta huoli on siitä, miten raaka-ainetta riittää ja miten perustuotannon kannattavuus säilyy.

Tapasin aiemmin viljelijöitä, jotka kantoivat tätä huolta vahvasti. Tässä mielessä ei ole vain maatalouden vaan koko suomalaisen yhteiskunnan etu, että näissä EU-rahoituskehysneuvotteluissa saadaan Suomen kannalta hyvä ratkaisu, koska siihen kytkeytyvät vaihtotasetasapaino, verotulot työpaikkojen muodossa ja totta kai suomalaisen puhtaan ruuan saatavuus.

Tässä mielessä toivon ja kehotan, että hallitus koko hallituksena vakavasti toimii niin, että suomalaisen maataloustuotannonkin kannattavuus säilyy ja mieluummin paranee, koska se on tällä hetkellä huonossa hapessa, (Puhemies koputtaa) jotta myöskin jalostavalla teollisuudella on raaka-ainetta.

Kimmo Kivelä /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! 1970-luvun alun kulttikirjassa Herbert Marcusen Yksiulotteinen ihminen on loistava ilmaisu: järjenvastaisuuden järkiperäisyys. Tämä jollakin tavalla peilaa EU:ta. Ymmärrettävästi eri puolilla Eurooppaa kasvaa EU-kriittisyys. Se leimataan eliitin toimesta poliittiseksi ääriliikehdinnäksi eikä kuunnella kritiikkiä vakavasti.

Kysyn ministeriltä: Kun näistä aluekehitysrahoista puhutaan, että Suomen osuudet ovat vähenemässä Itä- ja Pohjois-Suomessa, niin vaikuttavuus on ollut kyseenalaista, pysyvää ja kestävää on syntynyt vähän. Se on pitkälti johtunut siitä, että hakeminen on niin vaikeaa, se on niin byrokraattista, moni hanke kilpistyy siihen. Kun tästä nettomaksamisesta on puhuttu, niin kun (Puhemies koputtaa) Suomen talous on niin hyvässä kunnossa EU:n mittakaavassa, on oletettavaa, että Suomi on entistä enemmän tulevaisuudessa nettomaksaja.

Antti Kaikkonen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyllähän suomalaisen maatalouden, maaseudun alueiden ja, voi sanoa, koko isänmaan kannalta on aivan välttämätöntä, että näissä neuvotteluissa pärjätään nyt hyvin.

Kun hallitus on meille vakuuttanut, että maamme vaikutusvalta on hyvä, se on suorastaan tapissa EU-tasolla, niin kyllähän se nyt mitataan tässä. Se mitataan tässä, miten hyvä se meidän vaikutusvalta on, päästäänkö hyvään tulokseen vai eikö.

Itseäni hieman huolestuttaa, ottaako hallitus tämän kysymyksen aivan ykkösprioriteettina niin kuin täytyy. Ei täällä ole näkynyt pääministeriä, ei valtiovarainministeriä, ei elinkeinoministeriä, ei nykyistä eikä tulevaa. Neuvotteluista vastaava ministeri Stubb lähti hölkkäilemään kohti, oliko se Tatarstania, Tatarstan-nimistä paikkaa tässä tämän keskustelun sijasta.

Arvoisa puhemies! Kun te, ministeri Koskinen, olette nyt yksin täällä heiluttamassa hallituksen lippua, niin on pakko kysyä teiltä: suhtautuuko maamme hallitus näihin neuvotteluihin nyt varmasti sillä vakavuudella kuin tarpeellista olisi?

Miapetra Kumpula-Natri /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluan tässä suuren valiokunnan varapuheenjohtajan jälkeen, vaikka hän käytti varmaan puheenvuoron enemmän ryhmänsä näkemyksestä, kiittää suuren valiokunnan puolesta näitten ryhmäpuheenvuorojen ja eri puolueiden debatissa tuomia linjoja, koska kyllähän tässä perusvire on sama. Ihan mistä puolueesta vaan kyse on, niin kyllä me löydämme tästä sen eduskunnan viestin myös hallitukselle loppusuorassa, näin uskon, erikoisvaliokuntien viestejä kun odotamme. Kukaan ei halua maksaa Euroopan unioniin. Tässä on hallitus valinnut, sanoisinko, aika todella kansallisen linjan. Pääneuvottelija, tässä vaiheessa Stubb, viittasi koviin laskelmiin, joita koko aika tehdään ja saantoa maksimoidaan. Niin kuin ministeri Koskinen sanoi, kun menemme sitten niitten momenttien sisään, niin alkaa uusi vääntövaihe, jossa katsotaan, mikä sopii Suomen malliin maataloudessa, mikä sopii Suomen malliin, ja vielä kansallinen byrokratiakin otettiin jo varoituslaukauksena hallitusta kohti, että ei ainakaan, kiitos, Brysselin byrokratian päälle sitä kansallista byrokratiaa. Sen vaihe on sitten myöhemmin.

Timo Kalli /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluan vielä korostaa ministeri Koskiselle sitä, mikä varmaan hänelle onkin itsestäänselvyys, että maatalouden kannalta kysymys on ainoastaan siitä, että suomalaisen viljelijän ja suomalaisen elintarvikeklusterin asema suhteessa sisämarkkinoihin, muihin maihin ja muiden maiden viljelijöihin ei saa muuttua, koska kysymys on siitä, että Suomen tuki perustuu pitkälti ympäristötukeen, lfa-tukeen ja siihen, kuinka monta prosenttia Suomi voi käyttää kansallista tukea. Ainoastaan nämä mahdollistavat sen, että edustaja Rantakangas jatkossakin voi käydä vihkimässä meijereitä ja varmistaa sen, että Suomi voi viedä elintarvikkeita Venäjälle.

Janne Sankelo /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä on käyty hyvää keskustelua, ja varmastikin semmoinen yhtenäinen joukkue täältä tietyistä painotuseroista huolimatta antaa vahvan tuen neuvottelijoille tässä meidän keskeisessä haasteessa. Neuvotteluissa lienee odotettavissa kovaa vääntöä ykkös- ja kakkospilarien välillä, niin kuin jo todettiinkin. Tämä kohdentaminen ratkaistaan todennäköisesti neuvottelujen loppuvaiheessa. Mikä on ministerin arvio esimerkiksi Ranskan ja Saksan kompromissihalukkuudesta näissä asioissa? Niillä on suuri intressi suorien tukien osalta.

Mutta kaiken kaikkiaan, kun tässä nyt päätöspuheenvuoroja pidetään, kiitän tästä asiallisesta ja vahvasta debatista, joka tämän asian tiimoilta on käyty.

Jari Leppä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Näissä neuvotteluissa on Suomen menestyttävä, se on ihan selvä. Myös keskustan taholta kaikki tuki sille kansalliselle yhteiselle ponnistukselle tulee, se on päivänselvä asia, ja sitä me myöskin omien kanaviemme kautta haluamme viestittää ja viedä eteenpäin.

Kaksi asiaa, mitkä meitä huolestuttavat, mitkä keskustaa painavat:

Toinen on se, voimmeko varmasti luottaa siihen, että hallitus tekee kaikkensa kaikilla rintamilla, kaikilla tasoilla ja kaikkia yhteyksiä hyväksi käyttäen, jotta tämä kansallinen asia saadaan hyvään lopputulokseen.

Toinen: Näyttää vahvasti siltä, että neuvottelut — ne ovat aina olleet vaikeita — ovat nytkin vaikeita. Mitä sitten, jos ei saavutetakaan niitä tuloksia, mitä on? Se on tietysti pääministerin asia, mikä on se vaihtoehto sen jälkeen, mikä on se toimintasuunnitelma silloin, kun puhutaan itä- ja pohjoissuomalaisista ihmisistä ja suomalaisista viljelijöistä, suomalaisesta ruuantuotannosta. Siellä ollaan aika lailla veitsi kurkulla näiden asioiden osalta. Siksi viesti siitä, että joka tapauksessa tämä homma ratkaistaan ja että te voitte jatkaa elinkeinotoimintaa niin, että teillä palvelut säilyvät ja infra jne., on äärimmäisen tärkeä näille ihmisille viestittää.

Tytti Tuppurainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä on tavallaan taivasteltu sitä, että Suomi maksaa EU:lle enemmän kuin me sieltä saamme. Tämä on totta. Me olemme nettomaksajia ja tätä nettomaksajan asemaa emme halua entisestään pahentaa. Mutta mistä se johtuu? Se johtuu siitä, että meillä on mennyt taloudessa viime aikoina sitten kuitenkin verrattain hyvin. EU:ssa on 116 aluetta, jotka ovat köyhempiä kuin Suomen kaikkein köyhin alue. Koheesiopolitiikan ydin ja koko eurooppalaisen integraation ydin lähtee solidaarisuudesta, siitä, että me tasoitamme EU:n sisällä alueellisia eroja, parannamme sisämarkkinoitten toimintaa, parannamme eurooppalaisten ihmisten hyvinvointia, vähennämme köyhyyttä. Tämä on koko Euroopan unionin koheesiopolitiikan ydin. Komissio on kuitenkin halunnut sitoa koheesiopolitiikan tämmöiseen makrotaloudelliseen ehdollisuuteen eli siis siihen, että rakennerahastovarat voitaisiin jäädyttää, jos julkista taloutta hoidettaisiin huonosti. Tätä SDP myös kannattaa, että näitä rakennerahastovaroja pitää käyttää julkisen, hyvän taloudenpidon välineenä. Koheesiovaroilla ei siis tulla kompensoimaan huonoa kansallista talouspolitiikkaa, (Puhemies koputtaa) vaan sitä pitää käyttää eurooppalaisen aidon lisäarvon tuottamiseen.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen

Arvoisa puhemies! Ajattelin kuitenkin pitäytyä tässä oman hallinnonalan asioissa, koska en lähde ottamaan kantoja niin erilaisiin maksukorvausjärjestelmiin kuin aluekehitysrahoihin tai muihinkaan vastaaviin. Mielestäni ministeri Stubb vastasi näihin kaikkiin jo kyllä ihan tyhjentävästi.

Muutama kommentti muista. Jos vaikka aloittaisi edustaja Mattilasta, joka on ensimmäisenä minun listassani.

Perheviljelmä: Puolustetaan kaikkea suomalaista maataloutta. Mikä on perheviljelmä, sen määritteleminen on äärimmäisen vaikeaa, mutta puolustetaan ylipäätään suomalaista maataloutta. Vihertäminen ja mitä byrokratia on — tietysti kukaan ei tiedä, mikä on lopullinen lopputulos tässä maatalousuudistuksen viherryttämisajatuksessa, mutta lähtökohta meillä on se, että turhaa byrokratiaa pitää välttää. Pitää olla järjestelmä, joka sopii viljelijöille ja hallinnolle ja on myös ympäristön kannalta tehokas.

Edustaja Rantakankaalle kiitos siitä, että olitte meijerin vihkiäisissä. Minuakin sinne pyydettiin, mutta kun oli tämmöinen tärkeä rahoituskehyskeskustelu täällä eduskunnassa, niin en päässyt sinne lähtemään. Mutta tietysti varmaan olemme huolissamme tästä maitotilanteesta kahdessakin mielessä. Toisaalta kysyitte täällä, riittääkö Suomessa tulevaisuudessa raaka-aineita tarpeeksi hyvien elintarvikkeiden jalostamiseksi ja viemiseksi. Uskon, että riittää, mutta samaan aikaan sitten on myös käynyt tuolla ministeriössä aika tuhkatiheään niitä lähetystöjä, jotka sanovat, että meidän pitää tehdä jonkinlainen määränhallintajärjestelmä, ettei sitä maitoa vain tulisi liikaa. En ole ihan vielä vakuuttunut siitä, ketkä nyt tässä sitten ovat oikeassa: ne, jotka ovat sitä mieltä, että maitoa tulee hirveästi liikaa ja sitä pitää hallita, vai ne, jotka ovat peloissaan siitä, että sitä maitoa ei ole tarpeeksi. Aika varmaan näyttää, kuka on oikeassa, ja asiaan pitää palata.

Edustajat Leppä ja Kaikkonen täällä kyselivät sitä, aikooko hallitus ottaa tämän asian vakavasti. Aivan varmasti ottaa hallitus tämän asian vakavasti. En tietysti tiedä, mitä kaikkea muut tekevät, mutta tiedän aika tasan tarkkaan, missä esimerkiksi oma valtiosihteerini on liikkunut ja missä meidän ministeriön virkamiehet ovat liikkuneet. Voin sanoa, että aika paljon on matkapäiviä ollut ja ne kyllä kaikki liittyvät kahteen aiheeseen: EU:n maatalouspolitiikan uudistus ja rahoituskehykset. (Juho Eerola: Onko tuloksia?) — Tulokset nähdään sitten aikanaan, mutta lentomaileja on kyllä kertynyt huikeat määrät.

Edustaja Sankelo kysyi täällä, mikä on Ranskan ja Saksan suhtautuminen asiaan. Tietysti ne ovat tärkeitä maita, ja voin sen verran kertoa, että seuraava tapaaminen minulla tämän jälkeen on Ranskan suurlähettilään kanssa. Ehkä saan sitten päivitettyä tietoa. Saksaan viralliselle vierailulle ollaan menossa tammikuussa tapaamaan ministeriä. Toki Saksan ministerin kanssa minulla on aina oiva tilaisuus neuvoston kokousten yhteydessä vaihtaa kuulumisia, koska hän istuu minun vieressäni, joten kohtuullinen tuntuma on siitä, mitä saksalaiset ajattelevat.

Edustaja Kalli kiteytti aika hyvin nämä periaatteet, joiden pohjalta neuvotteluissa pitää lähteä: ottaa huomioon se, mikä on nykyinen maataloustuottajien tila ja mikä on Suomen asema suhteessa muihin EU-maihin. Se on ihan tärkeä periaate.

Mutta, puhemies, sitten ehkä lopuksi tämmöinen vähän periaatteellisempi ja vähän tärkeämpikin vastaus liittyen edustaja Kalmarin kahteen kysymykseen.

Ensinnäkin, en kyllä ymmärrä sitä, kun te sanoitte, että kansanedustajia olisi pimitetty tässä asiassa jollakin tavalla. Eduskunnalle on tullut U-kirje aikanaan, on tullut U-jatkokirje, jossa on muun muassa Kyproksen tekemät kompromissiehdotukset. Täällä on käynyt eri ministeriöitten väkeä kuultavina monessakin eri valiokunnassa, julkisuudessa on keskusteltu, niin että minä en kyllä ymmärrä, että minkään tyyppistä pimittämistä olisi voinut tapahtua.

Aiemmin sanoin omassa puheenvuorossani, että me olemme esimerkiksi maatalouskomissaarilta useamman kerran pyytäneet esitystä siitä, miten maaseuturahoja aiotaan jakaa jäsenmaiden kesken, ja kun ei ole vielä olemassa lukua siitä, mikä on se raha, mitä edes jaetaan, niin ei ole myöskään komissaari eikä komissio suostunut tuomaan esiin sitä, mikä on se jakosuhde eri jäsenmaiden kesken, ei prosenttiosuuksia, ei mitään, ei lopullisia kriteereitä eikä muita. Siinä mielessä ei ole ollut sellaista faktatietoa, mitä jakaa, koska sitä ei missään ole, vaikka sen perään olemme paljon kysyneet. Sen perään nimenomaisesti olemme paljon huudelleet, koska se on erittäin olennainen asia Suomelle ja liittyy myös siihen, millä tavalla me tulevaa maaseutuohjelmaamme rakennamme eli minkälainen meillä on tulevaisuudessa lfa-taso, mikä on ympäristöohjelma jne.

Lopuksi näistä laskelmista. Minäkin julkisuudessa olen nähnyt joitakin laskelmia. Nyt en ole kyllä ollenkaan varma, ovatko ne MTT:n laskelmia vai MTK:n laskelmia, mutta kun niitä nopeasti katsottiin, niin tuli semmoinen tulos, että ne on tehty siltä pohjalta, että oletetaan, että kaikki asiat neuvotteluissa menevät niin huonosti kuin vaan voi mennä, mahdollisimman pessimistiset luvut on otettu pohjalle. Eli ajatellaan, että ei onnistuta missään, ei yhtään missään tavoitteissa rahoituskehyksissä eikä senkään jälkeen myöskään kansallisessa budjettiraamikeskusteluissa onnistuta. On lähdetty siitä, että jos tehdään leikkauksia, niin leikkaukset tulevat luonnonvaraotsakkeeseen, otsakkeeseen 2, samalla tavalla kuin kaikkiin muihin, eikä oteta huomioon sitä, että niitä on jo jäädytetty tällä tasolla. Meidän ideamme näissä tulevissa leikkauksissa on se, että otetaan rahaa pois sieltä, missä on tehty suurempia korotuksia, eikä sieltä, missä rahoja on jo jäädytetty.

Sen lisäksi vielä, että se on otsakkeen 2 sisällä, on kuviteltu tai oletettu, että leikkaukset kohdistuvat vielä maaseudun kehittämisrahoihin enemmän kuin suoriin tukiin, kun Kyproksen esityskin on ihan toisenlainen ja meidän painopisteemmekin ovat ihan toisenlaisia. Sen lisäksi on vielä oletettu, että vielä tämän kaiken kurjuuden jälkeen hallitus ei tee yhtään minkään näköisiä kansallisia liikkeitä, koska tarvitaan kansallista vastinrahaa, ja sitten sen lisäksi vielä unohdetaan se, että jo nykyisellä ohjelmakaudella on joitakin asioita voitu rahoittaa kokonaan kansallisesti, esimerkiksi osa investointituista ja myös vaikkapa lfa:n kansallinen lisäosa on maksettu pelkästään kansallisista rahoista, vaikka se periaatteessa voisi olla maaseuturahoituksen osana. Eli nämä laskelmat, joita on ollut julkisuudessa, jotka lähtevät siitä, että maataloustulo putoaisi yli 40 prosenttia, perustuvat kyllä todella aika synkkään mustamaalaamiseen, enkä usko, että lopputulos on lähelläkään sitä. Se on kyllä ihan toisenlainen. Mutta lopputuloksen sitten aikanaan näemme, niin kuin sanoin.

Lopuksi haluan todeta sen, että tosissaan tässä töitä tehdään, että saataisiin mahdollisimman hyvä lopputulos rahoituskehyksistä. Kaino toivomus maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalta on se, että rahoituskehyspäätös saataisiin mahdollisimman pian, koska näissä varsinaisissa maatalousuudistusneuvotteluissa ei päästä eteenpäin ennen kuin tiedämme, kuinka paljon meillä on rahaa maatalouteen käytettävissä vuosina 2014—2020.

Markus Mustajärvi /vr:

Arvoisa puhemies! Aikoinaan, kun EU-jäsenyyttä runnottiin Suomessa läpi, sanottiin, että jäsenyyden myötä aluepolitiikka saa aivan uutta pontta ja lisäpanostuksia. Kävi täsmälleen päinvastoin. Kansallinen aluepolitiikka ajettiin alas, ja sitä kuoppaa täyttämään EU-ohjelmat ja rakennerahastot eivät ole riittäneet millään lailla. Alueiden Euroopasta tuli pikapikaa näivettyvien alueitten Eurooppa, eikä raha suinkaan lisäänny, kun se kiertää Brysselin kautta. Suomi on jo pitkään ollut nettomaksaja. Esimerkiksi viime vuonna Suomen nettomaksuosuus oli 652 miljoonaa euroa, ja ainoastaan kolmena vuotena, 1996, 1997 ja 2000, Suomi on ollut nettohyötyjä. Siltäkään osin EU-vyörytyksen aikana annetut lupaukset eivät ole täyttyneet.

Tulevan rakennerahastokauden neuvottelutilanteesta kantautuneitten tietojen perusteella Suomi on menettämässä huomattavan määrän aluetukea, noin 500 miljoonaa euroa. Se tarkoittaa kansallisen vastinrahoituksen huomioiden yhteensä noin miljardin euron laskua aluekehityksen rahoituksessa. Suomen aluekehityksen menetykset tulevat olemaan vieläkin merkittävämmät, mikäli nettomaksajamaiden leikkaustoimet toteutuvat kokonaisuudessaan.

Lapin kannalta tärkeä harvan asutuksen tuki on alenemassa 35 eurosta 20—25 euroon per asukas, ja harvan asutuksen tukihan oli yksi tärkeimmistä perusteista liittymissopimuksessa, jolla yritettiin ostaa vähäväkisten alueitten ihmisten tuki EU-jäsenyydelle myötämieliseksi. Sen lisäksi komission positiopaperi ei sisällä lainkaan vain Itä- ja Pohjois-Suomessa toteutettavia harvaan asuttujen alueitten saavutettavuuteen liittyviä tie- ja tietoliikennehankkeita. Tämä tuleekin nostaa Suomen ja komission väliseksi neuvottelukysymykseksi. Jokaisen seutukunnan menestyksen ehdoton edellytys on saavutettavuus tietoliikenneyhteydet mukaan lukien.

Arvoisa puhemies! Lähestulkoon kaikki aluekehitykseen suunnatut panostukset on liitetty yhteen EU-ohjelmien ja -rahastojen kanssa. Tarkastelin Lapin ja Pohjois-Suomen painotuksia seuraavan ohjelmakauden valmistelussa. Ristiriita on melkoinen valmisteltavien ohjelmasisältöjen ja tavoitteitten ja ajankohtaisten kansallisten ratkaisujen osalta, niiden ratkaisujen osalta, mitä tässäkin salissa on tehty.

Lapin ja pohjoisen valmistelutyössä esitetään neljää toimintalinjaa EAKR-rahoitukseen ja kolmea ESR-rahoitukseen. Valitettavasti EU-ohjelmatyöllä joudutaan poistamaan juuri niitä ongelmia, joita tämä ja edellinen hallitus ovat kansallisesti tuottaneet.

Ensinnäkin, kun pohjoisen ohjelmatyössä nostetaan esille pienten ja keskisuurten yritysten kilpailukyvyn parantaminen, niin hallitus ajaa alas kuljetustukea. Samoin halutaan edistää vähähiiliseen talouteen siirtymistä kaikilla aloilla, mutta täytyy kysyä, minkälaisia päätöksiä on tehty puun ja turpeen verotuksessa. Niillä ratkaisuilla itse asiassa lisätään kivihiilen käyttöä.

Edelleen pohjoisen ohjelmassa halutaan edistää työllisyyttä ja sosiaalista osallisuutta sekä torjua köyhyyttä. Nyt jo tiedetään, että kansallinen panostus työllisyyden hoitoon on auttamatta liian alhainen. Valtion tukityöllistäminen ja työllisyysperusteisten investointien taso on ajettu alas, ja työttömyyden alueellisista eroista ei kanna huolta edes työ- ja elinkeinoministeriö eivätkä sen vastuuministerit.

Ennusteemme on, että tämän hallituksen aikana tuloerot tulevat kasvamaan, kun otetaan huomioon välilliset verot, palvelumaksut, kunnissa tehtävät veroratkaisut ja valtion kuntiin ulkoistamat leikkaukset.

Kaikkein räikein esimerkki EU-ohjelmien ja kansallisten ratkaisujen välillä liittyy koulutukseen ja sen saatavuuteen. Kun esimerkiksi Lapissa halutaan investoida EU-ohjelmien kautta koulutukseen, ammattitaitoon ja elinikäiseen oppimiseen, niin opetusministeriö lyö pöytään esityksen, jolla vähennetään ammatillisen koulutuksen aloittajapaikkoja Lapista 1 700:lla vuosien 2014—2016 aikana. Kuitenkin Lapin tulevai-suudennäkymät ovat yleiseen taloustilanteeseen nähden paremmat kuin muualla, ja monilla aloilla työvoiman tarve on kasvamassa. Koulutustarjonnan vähentäminen on kohtalokas virhe, ja toivomme kyllä kaikki pohjoisessa, että ministeri Gustafsson ei lähde kulkemaan tätä tietä. Sama ongelma on monella muulla alueella, ja pahimmillaan näillä leikkauksilla syödään tulevan kasvun eväät ja vesitetään paljon mainostettu nuorten yhteiskuntatakuu.

Arvoisa puhemies! Jos tämän lyhyesti tiivistää, niin täytyy sanoa niin, että EU-ohjelmat ovat viikunanlehti, jonka suojissa kansallinen aluepolitiikka on ajettu alas.

Jukka Kärnä /sd:

Arvoisa puhemies! Suomen kanta rahoituskehyksiin on, että Euroopan unionin pitää noudattaa erittäin kurinalaista tasoa kehyksissä. Tavoitteena Suomella onkin, että rahoituskehyksen kokonaistasosta leikataan se 130 miljardia euroa komission esitykseen verrattuna. Säästöjä Suomi on valmis hakemaan rahoituskehyksistä kaikkien otsakkeiden alta mutta ei suinkaan tasasuuruisena vaan siten, että säästöt kohdentuvat niihin kohteisiin, joissa eurooppalainen lisäarvo on vähäinen. Yhtenä kohteena varmasti on tänäänkin monta kertaa esillä ollut hallinnon keventäminen.

Jos Suomen kanta 130 miljardin euron leikkauksista komission ehdotukseen nähden toteutuu, Suomen maksut EU-budjettiin pienenevät 2 miljardia kaudella 2014—2020, edelleen verraten leikkauksia komission esitykseen. Puheenjohtajamaa Kyproksen esittämällä 50 miljardin leikkaustasolla Suomen maksut alenisivat 0,7 miljoonaa euroa. Siis tämä tämänhetkinen Suomen kanta on erittäin tavoiteltava suomalaisen veronmaksajan kukkarolle. Toki myös ainakin Ruotsi, Hollanti ja Saksa ovat vaatineet suurempia leikkauksia kehyksiin kuin puheenjohtajamaa Kypros. Vaatimukset ovat 100—150 miljardia euroa.

Suomi haluaa luopua sekä globalisaatio- että solidaarisuusrahastosta, koska molemmat ovat rahoituskehyksen ulkopuolisia menoja, joitten suuruus Kyproksen esittämässä mallissa on yhteensä 69,8 miljardia euroa. Globalisaatiorahaston koko olisi Kyproksen mallissa 1,7 miljardia ja solidaarisuusrahaston suuruus 5,3 miljardia.

Arvoisa puhemies! Eräs keskeisimmistä Suomen tavoitteista on, että nykyinen suhteellinen osuus maaseudun kehittämisrahoituksesta turvataan tai mahdollisimman lähellä nykytasoa oleva euromääräinen taso säilyy ja että Itä- ja Pohjois-Suomen asema säilyy alue- ja rakennetukien kohdentamisessa. Pohjois- ja Itä-Suomen osalta komission ehdotus pudottaa erityisrahoituksen 35:stä 20 euroon, joka tuo totta kai mukanaan erityisen, sanotaan nyt sitten, haasteellisuuden näihin neuvotteluihin. Kyproksen esittämässä mallissa Itä-Suomi on muutettu kehittyneisiin alueisiin kuuluvaksi, mikä kanta on kyllä Suomen linjan mukainen, sillä kehittyneissä alueissa asukastiheyskriteeri on Suomen saannon kannalta edullinen ja kannatettava. Maaseudun kehittämisvarat ovat Suomelle suoria tukia tärkeämpiä. Tärkeitä ne ovat muun muassa luonnonhaitta- ja ympäristökorvauksien, maatalouden rakennetukien sekä erilaisten alueellisten ja paikallisten yritys- ja hanketukien osalta. Tavoite Suomella onkin, että nykyinen suhteellinen osuus eli 2,3 prosenttia säilyy.

Suomelle on tärkeää kasvattaa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiorahoituksen budjettiosuutta nykyisestään. Kanta on ymmärrettävä ja hyväksyttävä, koska kaikki, mitä tehdään sen eteen, että talous alkaa Euroopassa elpyä, on vientivetoiselle Suomelle hyväksi. Kuitenkin kasvua ja työllisyyttä edistävästä Kilpailukyky-osiosta 1a puheenjohtaja Kypros esittää leikattavaksi 11 prosenttia, mikä on ainakin allekirjoittaneen mielestä liikaa, sillä tuohon osoitteeseen sijoitetut varat tuovat varmimmin talouskasvua ja myöskin sitä kautta kaivattua työllisyyttä.

Ajassa, jossa Euroopan unionin maat ovat ainakin osittain erittäinkin raskaasti velkaantuneita, on mielestäni leikkauksia EU-rahoituskehykseen tehtävä. Suomen esittämien ajatuksien toivon kantavan pitkälle näissä tulevissa neuvotteluissa.

Pertti  Hemmilä  /kok:

Arvoisa puhemies! Tämä komission nyt tiedossa oleva esitys vuosien 2014—2020 EU-budjetiksi on reilu 1 100 miljardia euroa. Suomi on nettomaksaja, ja meidän suomalaisten näkemys varsin yksimielisesti on sama kuin muidenkin nettomaksajien näkemys, että menoja on leikattava Euroopan unionin budjetissa. Puheenjohtajamaa Kypros ehdottaa 53 miljardin euron leikkausta, mutta Suomen virallisen näkemyksen mukaan leikkauksen tulisi olla noin 130 miljardia euroa eli noin 10 prosenttia koko EU-budjetista. Tavoite on perusteltu: Julkisella taloudella on ollut viime vuosikymmeninä taipumus paisua. Tehtäviä löytyy niin valtion, kuntien kuin EU:nkin tasolla koko ajan vain lisää. Maksajien asema sen sijaan koko ajan heikkenee. Moni EU-maa kärsii Suomen tavoin kilpailukyvyn ongelmista. Tuotantoa valuu halvempien kustannusten maihin, ja vienti vetää huonosti. Näistä lähtökohdista käsin on hyvä tarkastella kokonaisuutta uudelleen ja ravistella rakenteita. Tarvitsemme sekä kansalliselle että EU-tasolle keveämpiä, kilpailukykyämme suosivia rakenteita.

Herra puhemies! EU:n rahoituskehysten yhteydessä komissio ehdottaa luotavaksi finanssitransaktioveroa niin sanotuksi uudeksi omaksi varaksi. Suomessa keskustelua on käyty siitä, haluammeko ottaa rahoitusmarkkinaveron käyttöön etunenässä ilman muita. Vastauksen pitäisi olla ehdottomasti "ei". Lähtökohtana tulee olla maailmanlaajuinen vero tai vähintäänkin EU-alueen laajuinen vero. Vain tällä tavalla siitä saadaan tehokas väline ja ehkäpä puskurirahasto rahoitusmarkkinoiden tulevien ongelmien varalle. Rahoitusmarkkinavero vaikeuttaisi Suomen omaa kilpailuasemaa, jos se täällä toteutettaisiin ilman muiden EU-maiden ja erityisesti ilman Ruotsin mukanaoloa. Suomessa ensi vuoden alusta käyttöön otettava pankkivero — jos se sitten otetaan käyttöön — tuo meille kilpailuhaittaa. Tällaiset verot, joita ei kaikissa EU-maissa ole, rasittavat meidän kilpailukykyämme. Nämä verot ovat holtittoman rahankäytön seurausta, vaikka todellisuudessa meillä Suomessa pankkien vakavaraisuudessa ei ole moittimista.

G20-tasolla keskustelu pankkiverosta lähti käyntiin vellovan finanssikriisin johdosta. Veron tarkoituksena olisi kerätä etukäteen varoja tulevien kriisien kustannuksiin. Keskustelu on johtanut nopeasti toimenpiteisiin useissa Euroopan maissa. Meidän omaankin hallitusohjelmaamme kirjoitettiin puolitoista vuotta sitten, että Suomessa otettaisiin käyttöön pankkivero. Se ei ollut ollenkaan viisas kirjaus. Sitä paitsi tuolloin Suomen talouden näkymät nähtiin paljon valoisampana kuin nyt. Siksi tästä tavoitteesta pitäisi voida luopua. Mitään yhtenäistä linjaa vakausmaksusta tai pankkiverosta valtioiden välillä sitä paitsi ei ole tällä hetkellä olemassa. Sen sijaan EU:ssa on valmisteilla kriisinhallintadirektiivi, jonka kansallisia säännöksiä on suunniteltu toteutuessaan sovellettavaksi vuoden 2015 alusta. Valtiovarainministeriöstä ulos tulleessa pankkiveroluonnoksessa ehdotetaan väliaikaista pankkiveroa Suomeen siihen asti, kunnes tämä EU:n mahdollinen direktiivi astuisi voimaan. Koska EU-tason sääntelyä on tulossa todennäköisesti sekä rahoitusmarkkinoille että pankkisektorille, ei meillä ole mitään tarvetta lähteä luomaan omaa lainsäädäntöä etunenässä. Sillä vain haittaisimme omaa kilpailukykyämme.

Esko Kiviranta /kesk:

Arvoisa puhemies! Suomen tavoitteena EU:n rahoituskehyksiä koskevissa neuvotteluissa on rahoituskehyksen pienentäminen. Päällisin puolin tavoite vaikuttaa hyvältä, mutta onko tämä neuvottelutavoite sittenkään neuvottelutaktisesti oikein valittu? Pahimmassa tapauksessa Suomen vaatimus voi johtaa siihen, että EU:n budjetista takaisin saamamme rahamäärä pienenee ja nettomaksuosuutemme kasvaa. Tätäkö hallitus haluaa? (Pertti Hemmilä: Ei!) Puheenjohtajamaa Kypros on ilmoittanut, että mikäli rahoituskehyksiin vaaditaan leikkauksia, leikkaukset kohdennetaan kehittyneisiin maihin, siis myös Suomeen. Nyt näyttää pahasti siltä, että mitä enemmän rahoituskehyksiä leikataan, sitä enemmän kehittyneet maat, kuten Suomi, menettävät. Sopii siis kysyä, onko hallitus ajatellut loppuun saakka neuvottelutavoitteensa.

Neuvottelujen lopputulos on erittäin tärkeä Suomen maataloudelle. Nykyisellekin rahoituskaudelle 2007—2013 varatut budjettivarat ovat osoittautuneet riittämättömiksi. Kotimainen maataloustuotantomme kamppailee kannattavuuskriisissä. Hallituksen tekemät ja päättämät budjettileikkaukset lisäävät maatalouden kurimusta entisestäänkin. Käynnissä olevat EU:n budjetin rahoitusneuvottelut eivät nekään lupaa hyvää suomalaiselle maataloustuotannolle.

Arvoisa puhemies! Suomen kannalta on olennaista huolehtia maaseudun kehittämisrahoituksen turvaamisesta, sillä Suomen EU:sta takaisin saama rahoitus on keskeiseltä osaltaan maaseudun kehittämisrahaa. Näihin budjettivaroihin kohdistuvat leikkaukset pahentaisivat selvästi myös Suomen nettomaksaja-asemaa. Suomen esittämät lisäleikkaukset rahoituskehykseen johtaisivat mitä todennäköisimmin maaseudun kehittämisvarojen merkittävään alentamiseen.

Suuret jäsenmaat ovat perinteisesti varjelleet itselleen tärkeitä suoria tukia, ja näin maatalousleikkaukset ovat kohdistuneet pääosin Suomelle tärkeään maaseudun kehittämisrahoitukseen, josta myös maataloudelle tärkeät luonnonhaitta- ja ympäristökorvaukset maksetaan.

Suomalaisen maatalouden tulevaisuus on turvattava. Maataloustuotantomme on vaarassa joutua kestämättömään tilanteeseen. EU:n rahoituskehysneuvotteluissa Suomen on puolustettava kansallista maataloustuotantoamme ja torjuttava tukileikkaukset vuosien 2014—2020 rahoituskehyksessä. Suomalaista maataloustuotantoa ei tule asettaa uhrialttarille vain siksi, että hallitus saa läpi neuvottelujen päätavoitteensa ja ilmeisesti myös ykköstavoitteensa, EU:n budjetin supistamisen.

Esko Kurvinen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Suomen asema EU:n nettomaksajana on entistä selvempi. Vaikka Suomen talous on suurelta osalta muita EU-maita paremmassa kunnossa, on varmistettava, että maksuosuutemme pysyy kohtuullisena. Sen takia myös Euroopan unionin budjetin on pysyttävä tiukoissa raameissa. Rahoituskehyksen on pysyteltävä noin 1 prosentin osuudessa EU-maiden yhteenlasketusta bruttokansantuotteesta.

Suomen liittymissopimuksessa huomioidut pohjoisen erityisolosuhteet, harva asutus, pitkät välimatkat ja kylmä ilmasto, eivät ole kadonneet mihinkään. Komissio esittää kuitenkin näiden erityisolosuhteiden perusteella myönnetyn erityistuen suhteettoman voimakasta pudottamista nykyisestä 35 eurosta 20 euroon asukasta kohti vuodessa.

Suomen neuvottelijoitten tuleekin pitää näitä asioita voimakkaasti esillä neuvotteluissa jo senkin vuoksi, että tämä on merkittävä osa suomalaisten maksaman jäsenmaksun takaisinsaantia yhdessä maataloustukien kanssa. Neuvottelijoitten tulee korostaa harvan asutuksen tuen uutta merkitystä yhteiseurooppalaisena lisäarvon tuojana. Tuella pohjoiseen on laajempi merkitys työllisyydessä, uusissa kulkuväylissä, luonnonvarojen ja energialähteiden hyödyntämisessä koko Euroopan hyväksi. Euroopan katseet kääntyvät pohjoiseen, ja sen tulee näkyä myös alkavalla rakennerahoituskaudella.

Arvoisa puhemies! Euroopan unionin rakennerahastojen rahoitus on tarkoitettu vähentämään alueitten välisiä eroja ja parantamaan heikompien alueitten kilpailuedellytyksiä sekä ihmisten mahdollisuuksia työmarkkinoilla, ja tämä tuki on tärkeä alueiden omien ponnistelujen lisäksi, mutta se on käytettävä mahdollisimman tehokkaasti. EU-rahoituksella on pystytty luomaan uusia ja turvaavia ja turvaamaan jo olemassa olevia työpaikkoja. Työllisyysasteen nostaminen Pohjois-Suomessa ja erityisesti Oulun seudulla on satsaus tulevaisuuteen. Meidän on tehtävä parhaamme, jotta nuorisotyöttömyys saadaan nujerrettua, ja valtion toimet muun muassa nuoriso- ja koulutustakuun muodossa auttavat osaltaan, mutta Euroopan unionin rahoitus toimii lisätukena, tosi tärkeänä sellaisena.

Arvoisa puhemies! Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoituksen on kasvettava nykyisestä vuosien 2007—2013 kaudesta. Suomi tähtää kansainväliseen kärkeen ammattiosaamisessa, korkeakouluissa, koulutuksessa, tutkimuksessa, kehityksessä ja innovaatiotoiminnassa. Tuilla on merkittävä vaikutus näiden tavoitteiden toteuttamiseen, ja oikeutettua on sekin, että jako perustuu laatuun. Tästä vaatimuksesta Suomen on pidettävä tiukasti kiinni.

Anne Louhelainen /ps:

Arvoisa puhemies! Keskustelemme tänään Euroopan unionin rahoituskehyksistä vuosille 2014—2020. Tämä asia on laaja ja erittäin monitahoinen, kysymys kun on muustakin kuin pelkästä rahasta.

EU:n rahoituskehysneuvotteluissa on tarkoituksena määritellä seuraavalle budjettijaksolle menokatot, jotka määrittävät, miten paljon rahaa EU voi käyttää, rahoitusohjelmat, jotka määrittävät, mihin raha pitäisi käyttää, ja säännöt, jotka määrittävät, miten menot olisi rahoitettava. Toivottavasti hallituksella ja sen neuvottelijoilla todella on kokonaiskäsitys näistä kaikista. Suomen neuvottelijat ovatkin nyt todella tiukan paikan edessä. Nyt ei lähdetä hakemaan hymypoikapatsaita, joita kouluaikanani jaettiin mallioppilaille.

Arvoisa puhemies! Samaan aikaan Brysselissä väännetään EU:n ensi vuoden talousarvion kanssa. Jäsenmaat ja komissio eivät ole päässeet sopuun siitäkään. Vaikka kysymys on eri neuvotteluista, pohja on kuitenkin sama eli raha, sen käyttö ja hankkiminen. En ihmettele budjettineuvotteluiden epäsopua, sillä jäsenmaiden kannalta EU-budjetin kasvattaminen vaikuttaa järjettömältä. Myös nyt käsittelyssä olevien seitsemän vuoden rahoituskehysten suunta on jatkuvasti budjetin kasvattamisen suuntaan.

Arvoisa puhemies! Olen iloinen, että olemme kaikki täällä tänään yhtä mieltä siitä, että komission esitys määrärahojen kasvattamisesta on tässä taloustilanteessa käsittämätön. Ei voi olla oikein, että samalla, kun Suomen kuntien peruspalveluista leikataan, kasvatetaan EU-budjettia, joka ei ole edes vuosiin selvinnyt tilintarkastuksistaan puhtain paperein.

Tilintarkastus löysi viime vuonnakin 5 miljardin väärinkäytön — tämä lienee vain jäävuoren huippu. EU-instituutioiden rahankäyttöä valvova tilintarkastustuomioistuin kertoi löytäneensä epäsäännönmukaisuuksia kaikkiaan 4 prosentista EU:n viime vuoden menoja. Silti komissio esittää 14 prosentin korotusta hallintomenoihin, vaikka juuri niissä menoissa voisi olla karsittavaa. Tätä tukeekin se, että EU:n tilintarkastajat löysivät mittavia virheitä erilaisten tutkimusprojektien ylimitoitetuista henkilöstömenoista.

Arvoisa puhemies! Suomessa talousasiantuntijat ovat osuvasti lausuneet, että oikeita talouspoliittisia valintoja tehdessä pitää olla käsitys talouden pitkän aikavälin kasvunäkymistä. EU-komissio ennustaa talouden elpyvän hyvin vähän, jos lainkaan, ensi ja seuraavana vuonna. Talouden heikkous näkyy myös euroalueen suurimmissa talouksissa, kuten Saksassa. Komissio arvioikin bruttokansantuotteen kasvavan ensi vuonna vain 0,4 prosenttia koko EU:ssa ja vielä kitsaammat 0,1 prosenttia euroalueella. Silti komissio esittää EU-budjetin kasvattamista lähes 7 prosenttia. EU-komissio ei siis loista ainakaan talouspoliittisella osaamisellaan.

Lisäksi komissiolla on pokkaa ehdottaa, että monivuotisten rahoituskehysten enimmäismäärien ulkopuolelle muodostettaisiin uusi, ennakoimattomiin menoihin varattu liikkumavara, joka olisi tarkoitettu odottamattomiin olosuhteisiin. Onkin aihetta kysyä, missä ihmeen Mikä-mikä-maassa Euroopan komissio elää. Ei se elä ainakaan tässä talouskriisin repimässä Euroopassa.

Arvoisa puhemies! EU ei voi erottaa itseään jäsenmaista ja niiden kansalaisista, vaan sen on näytettävä esimerkkiä siinä, miten taloutta hallitaan.

Anne Kalmari /kesk:

Arvoisa puhemies! Hallituksen vaatimusta EU-rahoituskehyksen leikkaamisesta voidaan pitää sinänsä ymmärrettävänä tässä taloudellisessa tilanteessa.

Komission nykyinen esitys 7 vuoden budjetiksi on yhteensä 1 120 miljardia euroa eli keskimäärin 160 miljardia vuodessa. Maaseudun kehittämisen ja maataloustukien osuus on noin 375 miljardia eli noin kolmannes, rakenne- ja aluepolitiikan osuus 379 miljardia eli suunnilleen yhtä suuri. Loppu koostuu tutkimus- ja kehitysohjelmista, kehitysavuista ja hallintokuluista, jotka nekin siis ovat nousemassa 56 miljardista 62 miljardiin.

Hallitus antaa ymmärtää, että suurten eurooppalaisten puolueryhmittymien jäseninä olemme nyt EU-päätöksenteon ytimessä. Joskus kuitenkin tuntuu, että vaikka hymy kasvoilla kuinka kerrottaisiin valmistelun olevan upeaa, niin totuus ei ole tämä. Suoraan sanottuna pelkään maaseudun puolesta. Miksi? Siksi, että tämän hallituksen näytöt maaseudun puolustamisesta kotimaan päätöksilläkään eivät ole olleet erityisiä. En ole kuullut keskeisten ministerien, Kataisen tai Stubbin, hehkuttavan näitä asioita suomalaisissa medioissa, en todellisista maaseutupyrkimyksistä kotimaassa tai ulkomailla.

Kuten jo debatissa nostinkin, tuntuu, että tässäkin on vähän se sama salailun kulttuuri, mitä on ollut esimerkiksi aloituspaikkaleikkauksissa ammattikoulun osalta. Sitähän kysyttiin moneen otteeseen ennen kuntavaaleja, ja näitä leikkauspaikkatietoja ei ollut, puhuttiin vain silloin suureen ääneen nuorisotakuusta ja sen toteutumisesta. Nyt me kaikki tiedämme, mitä tämä nuorisotakuu on maakunnissa. Tämä käsitys vain vahvistui valiokunnassa, kun koetimme kysellä maatalous-, maaseuturahojen tulevasta kohtalosta. Tuntui ikään kuin ministeriöön olisi annettu kielto, että näistä asioista, keskeneräisistä asioista, ei kannata vielä puhua. Kuitenkin kaikki tiedämme, että tämä on kohtalonkysymys alueille, kohtalonkysymys sille, onko Suomessa suomalaista ruuantuotantoa ja elintarvikeketjua, joka työllistää lähes 300 000 ihmistä. Täytyy muistaa, että jos ne elintarvikkeet, mitä Suomessa kulutetaan, tuotaisiin ulkoa, olisi se lähes 11 miljardin lovi meidän jo nykyiselläänkin heikkoon vaihtotaseeseen.

Ympäristötukien merkitys on erittäin suuri suomalaisille viljelijöille, ja sillä on erittäin suuri merkitys sille, pysyvätkö meidän järvemme ja meidän Itämeremme puhtaana. Ympäristötukijärjestelmään on sitoutunut yli 90 prosenttia suomalaisista viljelijöistä, ja sillä on saatu esimerkiksi fosforin käyttöä 70 prosenttia alaspäin. On vaarana, että mikäli meille tärkeät maaseudun kehittämistuet, niin sanotut kakkospilarin tuet, pienenevät, sen myötä pienenevät lfa- ja ympäristötuki. Kun ympäristötuki pienenee ja samaan aikaan muun muassa vihreät hallituksessa vaativat, että sinne pitää tulla lisää vastikkeellisuutta ja lisää tekoja, on erittäin suurena vaarana, että suomalaisen viljelijän ei enää kannata sitoutua ympäristötukeen jatkossa. Tämä on valtava karhunpalvelus sekä viljelijälle että suomalaiselle ympäristölle, ja tähän asiaan toivoisin kaikkien kuluttajien puuttuvan. Suomalaisilta ympäristöteoilta ei saa viedä pohjaa pois.

Hallintobyrokratiaa sen sijaan olemme keskustassa erittäin valmiita purkamaan. Edellinen elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen muun muassa on todennut aivan oikein, että mikäli tyhjältä pöydältä aloittaisimme uudestaan, ei meidän kannattaisi aluekehitysrahoja pyörittää näin monimutkaisen hankejärjestelmän kautta. Toivonkin, että mikäli neuvottelutulos ei täydellinen sieltä EU:n päästä ole, otetaan aluekehittäminen ihan toisella tavalla hanskaan täällä kotimaan politiikassa sitten jatkossa. Samoin maataloustukien järjestelmä on erittäin byrokraattinen, ja sitä on syytä mitä mittavimmassa määrin purkaa EU:n päässä ja kotimaassa.

Elsi Katainen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Euroopan unionin tulevaa rahastokautta vuosille 2014—2020 suunnitellaan epävarmuuden tilassa ja suurten talousmyllerrysten aikana. Suomi kuuluu edelleen unionin mallimaihin, ja se asema onkin nyt koitumassa entistä suuremmaksi taloudelliseksi taakaksi. Laajenevassa unionissa uudet jäsenmaat ovat lähtökohdiltaan heikompia, ja vanhojakin jäseniä on pudonnut muiden tuen varaan. EU:n dynamiikka toimii isojen maiden puolesta rikkaimpien maiden kustannuksella, ja tässä pelissä Suomi on vaarassa olla vain häviäjänä.

Suomi on unioniin liittymisestään saakka kuulunut nettomaksajien ryhmään. Tämä maksujen ja saannon hyötysuhde on osaltamme vain heikkenemässä, ja siihen hallituksen pitää pystyä puuttumaan. On sinänsä järkevää, että kokonaisbudjettia tavoitellaan pienemmäksi, mutta rahan jakamisen kysymyksissä on hallituksella todellisen väännön paikat. Hyvinvoiville jäsenmaille pienenevästä kakusta ei enää riitä jaettavaa, mutta ottajia olisi sitäkin enemmän.

Viisi unionin jäsenmaata saa tällä hetkellä jäsenmaksuhelpotuksia, joiden vuoksi muut maksavat sitäkin enemmän. Suomikin on tällä rahastokaudella maksanut muiden alennusten vuoksi 1,2 miljardia euroa enemmän kuin omat jäsenmaksumme edellyttäisivät. Summa on sama kuin Suomen saamat alue- ja rakennetuet yhteensä. Alennusten poistaminen kaikilta olisi kaikkein oikeudenmukaisinta ja järkevintä, mutta tuskin realistista. Siksi kannattaakin pyrkiä siihen, että saisimme helpotusta omaan jäsenmaksuumme.

Hallituksen tehtävänä on valvoa etujamme unionissa. Suomella on unionista takaisinpäin tulevien maksujen suhteen kaksi suurta valttikorttia: maatalous- sekä alue- ja rakennepolitiikka. Komissio on kuitenkin ehdottamassa molempiin isoja leikkauksia, ja keskeisin edunvalvontakysymys Suomelle tulevaa rahastokautta suunniteltaessa on idän ja pohjoisen harvaan asuttujen alueiden erityisrahoitus. Erityisrahoitus on kirjattu Suomen liittymissopimukseen, ja hallituksen on tehtävä töitä pitääkseen sen tason parhaalla mahdollisella tasolla.

Tällä hetkellä Suomi maksaa alue- ja rakennerahastoihin noin 500—600 miljoonaa euroa vuodessa ja saa takaisin noin 240 miljoonaa euroa. Tulevalla rahastokaudella suhdeluku on vaarassa kääntyä vielä enemmän vinoon. Suomi maksaa 600—700 miljoonaa ja saisi takaisin vain vajaat 200 miljoonaa euroa. Meidän onkin saatava unionista myös jotain hyötyä, ettemme muutu pelkäksi tulonsiirtounionin kukkaroksi. Maamme erityisolosuhteet syrjässä, kylmässä ja harvaan asuttuna eivät ole muuttuneet. Päinvastoin, meille edullista onkin ollut väestötiheyskriteerin painottaminen. Suomi saa Itä- ja Pohjois-Suomen erityisolojen vuoksi nyt tukea 35 euroa asukasta kohti. Uusissa ehdotuksissa tuki uhkaa pudota siihen kahteenkymppiin, ja tätä vastaan hallituksen on todella iskettävä.

Arvoisa puhemies! Komission mukaan Suomi on myös liian kehittynyt maa saamaan tukia saavutettavuuden mahdollistamiseksi. Saavutettavuus pitkien etäisyyksien maassa tarkoittaa esimerkiksi laajakaistayhteyksien ja liikenneverkon kehittämistä. Komission mukaan näihin Suomella itsellä pitäisi olla varaa, paitsi että maamme hallitus ei nyt ole ollut kovin kiinnostunut näihin panostamaan.

Suomi on edelleen EU:n maaseutumaisin jäsenmaa. Maatalouden ja maaseudun kehittämisrahat ovat suurin Suomen EU:lta takaisin saama osuus. Näitä ei saakaan asettaa budjettileikkaustavoitteitten maksajaksi. On tärkeää, että Suomen suhteellinen osuus maaseudun kehittämiseen tarkoitetuista varoista säilyy vähintäänkin nykyisellään. Suomalaisen maatalouden kannattavuus on jo nyt syvässä kriisissä, jota tukien leikkaukset syventäisivät lopulliseen pisteeseen. MTK:n mukaan tilojen nettotuotot voisivat romahtaa jopa 40 prosenttia, mitä tuskin mikään tila kestäisi. Suomalaisesta ruuan tuotannosta ja lähiruuasta ei silloin kannattaisi puhua edes kauniita sanoja.

Arvoisa puhemies! Täällä kotimaassa Itä- ja Pohjois-Suomea sekä maataloutta on kohdeltu rankalla kädellä, niin rankalla kädellä, että EU:lta on pyrittävä saamaan kaikki mahdollinen tuki. Toivoa myös sopii, että hallituksen linja muuttuu myös täällä kotimaassa. Jos Suomen hallitus ei kansallisestikaan panosta harvaan asuttujen alueiden, maaseudun ja maatalouden kehittämiseen, on täysin loogista, ettei sitä tee myöskään unioni.

Riitta Myller /sd:

Arvoisa puhemies! Arvioitaessa EU-varojen käyttöä on ensin pohdittava sitä, missä asioissa tarvitsemme yhteistä politiikkaa ja tuetaanko yhteisten tavoitteiden toteuttamista parhaiten yhteisellä lainsäädännöllä, muilla säädöksillä vai yhteisen budjetin kautta. Kaikkinensahan EU:n budjetti on vain noin prosentin verran jäsenmaiden yhteenlasketusta bruttokansantuotteesta.

Historiallisesti yhteisiä varoja on käytetty yhteisen maatalouspolitiikan rahoittamiseen ja kehityserojen tasoittamiseen jäsenmaiden sisällä ja välillä sekä tukemaan niitä alueita, joilla on pitkät etäisyydet väestörikkaisiin keskuksiin. Tässä on hyvä sanoa tästä nettomaksu-, nettosaaja-asemasta, että nettomaksajat saavat hyvin suuren osan takaisin noista EU:n budjettiin sijoittamistaan rahoista lähinnä sisämarkkinatoiminnan kautta eli kaupan kautta, eli tässäkään tämä ei ole niin mustavalkoista.

Komissio on omassa esityksessään pyrkinyt vahvistamaan yhteisiä toimia kasvun, työllisyyden ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi. Leikkauspaineista huolimatta on pidettävä kiinni siitä, että varat tutkimukseen, innovaatioihin, koulutukseen ja osaamiseen erityisesti Horisontti 2020 -ohjelman kautta säilyvät mahdollisimman suurina. Tätä tarvitaan muun muassa toteuttamaan Eurooppa 2020 -strategia, jolla lisätään osaamista ja työtä muun muassa puhtaan teknologian aloille varmistamaan siirtyminen fossiilisesta energiasta uusiutuvaan ja ylipäätänsä kestävään talouteen.

Suomessa on osattu käyttää tätä Horisontti-ohjelmaa eli aikaisempaa tutkimuksen puiteohjelmaa varsin hyvin. Ohjelmaa ei tule edelleenkään kiintiöidä jäsenmaittain, vaan saannon tulee perustua menestymiseen hankkeiden välisessä kilpailussa — eli hyvät ja uutta luovat, koko Euroopalle lisäarvoa tuottavat hankkeet menestykööt.

Myös perinteistä koheesiopolitiikkaa ja sen rahoitusvälineitä on käytettävä uuden kasvun edellytysten luomiseen koko EU:n alueella. Perusperiaatteesta eli köyhimpien maiden ja alueiden tukemisesta on pidettävä kiinni. Samalla on muistettava, että kun pyritään juurruttamaan EU:n yhteistä politiikkaa koko sisämarkkina-alueelle, tarvitaan myös kaikkia koskevaa alue- ja rakennepolitiikkaa. Tämä pätee erityisesti työllisyyspolitiikassa ja toimissa köyhyyden ja syrjäytymisen vähentämiseksi.

EU:n alueella monissa maissa on nuorisotyöttömyys noussut kestämättömälle tasolle. Yhteiskuntatakuun tyyppisiä käytänteitä on kyettävä viemään kaikkiin maihin muun muassa sosiaalirahaston tuella. Yhtä lailla harmaantuva Eurooppa tarvitsee uusia käytänteitä ikääntyvien tarpeiden paremmassa huomioimisessa.

On selvää, että Suomen on erityisesti vartioitava niitä asioita, jotka sovittiin jäsenyysneuvotteluissa. Näitä Suomelle erityisiä asioita on maatalouspolitiikassa ja aluepolitiikassa. Aluepolitiikan osalta on pidettävä kiinni siitä, että Suomi saa edelleen tukea harvasta asutuksesta, syrjäisestä sijainnista ja pitkistä etäisyyksistä johtuvista erityisistä haitoista. Jotta pääsemme tässä tavoitteeseemme, on vielä eurooppaministeri Stubbilla kurottavaa. Yksi mahdollisuus ja myöskin koko Suomen etu olisi todellakin se, että harvan asutuksen kriteerin painoarvoa voitaisiin nostaa nykyisestä 2,5 prosentista ja tämän lisäksi pidettäisiin huoli siitä, että tuo pohjoisen ja Itä-Suomen erityisraha olisi nykyisellä tasolla. Tämä tarkoittaisi sitä, että ne lupaukset, jotka liittymissopimuksessa ovat olleet, saataisiin toteutettua.

Meidän on myös kiinnitettävä huomiota muihin EU:n yhteisiin ohjelmiin, kuten naapuruusohjelmaan ja siellä erityisesti rajat ylittäviin hankkeisiin, ja ne on tehtävä enemmän sellaisiksi, että ne tukevat Suomen ja Venäjän välistä yhteistyötä samoin kuin yhteistyötä Itämeren alueella. Nämä ovat tärkeitä myöskin siitä syystä, että tällä tavalla myöskin kansalaisten yhteyksiä EU:ssa ja sen ulkorajoilla pystytään parantamaan.

Toivoisin myös, että tulopuolta hallituksessa mietittäisiin. Rahoitusmarkkinavero saattaisi olla sellainen väline, joka olisi Suomen kannalta parempi ratkaisu kuin nykyinen, bruttokansantuotteeseen perustuva EU:n budjetin tulo.

Kimmo Kivelä /ps:

Arvoisa herra puhemies! Ihanteet ja todellisuus: On kiistatta totta, että Eurooppa on ollut eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta pian seitsemän vuosikymmentä rauhan aluetta. EU:n piti olla rauhan, demokratian ja yhteistyön projekti. Todellisuus kertoo kuitenkin aivan muuta. Ihanteet ja todellisuus eivät kohtaa.

Eri puolilla Eurooppaa eurokriittisyys on huomattavassa kasvussa, mutta EU-eliitti tuntuu siitä huolimatta edelleen olevan kuuro kritiikille. Kriittiset äänenpainot leimataan joksikin poliittisiksi äärimielipiteiksi. Aina tällainen on vaarallista, kun ei herkällä korvalla kuunnella kansalaismielipidettä.

EU on ollut joillekin menestystarina, mutta häviäjiä on paljon. Suomalaisina meidän on perustellusti oltava huolissaan, niin kuin monessa puheenvuorossa täällä on tänään viitattu, erityisesti tilanteesta Itä- ja Pohjois-Suomessa. Mikä on alue- ja rakennekehitysrahojen tulevaisuus, minkälainen taso on tulevaisuudessa? Ja yhtä lailla, niin kuin jo mainitsin, miten voisimme helpottaa, että uudet innovatiiviset ajatukset menisivät eteenpäin, että syntyisi sellaista, mikä on vaikuttavaa ja pysyvää ja merkityksellistä? Hyvin useinhan erinomaiset ideat, hankkeet kaatuvat siihen, että hakeminen byrokratian rattaissa on ylivoimaisen vaikeaa.

Arvoisa herra puhemies! Perustellusti monessa puheenvuorossa on esitetty kritiikkiä siitä, että EU-komissio vaatii kansallisvaltioilta, jäsenvaltioiltaan, budjettikuria mutta itse sitten kehyksissään paisuttaa budjettia. Hallintomenot kasvavat 10 prosenttia, hallintomenojen osuus kasvaa 6 prosentista 6,4:ään. On ymmärrettävää, että tällaisiin linjauksiin suhtaudutaan kriittisesti.

Parikymmentä vuotta on radiossa pyörinyt nerokas viihdeohjelma Alivaltiosihteeri, ja kerran siinä oli mainio parodia EU-byrokratiasta, että EU tarttuu nyt sarvista kiinni byrokratiakritiikkiin ja on päättänyt vastata tähän jatkuvaan kritiikkiin EU:n byrokraattisuudesta, ja EU:n vastaus oli tämän ohjelman mukaan hyvin tyypillinen: EU on päättänyt perustaa byrokratiankarsimisviraston. Vaikka kyse oli huumorista, niin joka tapauksessa totta toinen puoli. Todellisuutta peilattiin huumorin kautta.

Arvoisa herra puhemies! EU:n mittakaavassa Suomen talous on kohtuullisen hyvässä kunnossa. Tämä väistämättä tulee merkitsemään sitä, että Suomen osuus nettomaksajana tulee kasvamaan, valitettavasti, sillä EU-eliitti ymmärtää, että Suomen kukkarolla voidaan vielä käydä.

Mauri Pekkarinen /kesk:

Arvoisa puhemies! Unionin aluepolitiikan ajatus on kulkenut suunnilleen niin, että kun EU:n yhteisillä kehittämisohjelmilla autetaan kaikkia vähän ja heikompia paljon, niin tuloksena on ripeä kasvu ja vilkas kehitys koko unionin alueella. EU:n kaikista menoista käytetäänkin tällä hetkellä yli 30 prosenttia yhteiseen alue- ja rakennepolitiikkaan. Vuodesta 1999 lähtien EU on käyttänyt tarkoitukseen jo pitkälti yli 600 miljardia euroa, heikoimmilla alueilla eniten infraan ja yritystukiin, jonkin verran koulutukseen, kurssitukseen, sairaaloiden rakentamiseen, jopa urheiluhalleihin. Jopa Elton Johnin konserttikin erään hankkeen julkistamisen yhteydessä yritettiin saada EU-tuen piiriin. Se toki myöhemmin otettiin sieltä pois.

Tämän puuhan tehosta voidaan olla montaa mieltä. Byrokratia on valtava, matkalle jää paljon rahaa, toimijoita ja tarkastajia on kasapäin, kymmenintuhansin. Tyytyväisimpiä ovat maat, jotka saavat eniten. Virossa tuki asukasta kohti on 20 kertaa suurempi kuin täällä eteläisimmässä Suomessa — 65 kilometriä etelään, ja tuki on 20 kertaa suurempi kuin täällä. Puolalle esitetään uudessa ohjelmassa 80 miljardia euroa aluetukiin eli yli 10 miljardin euron lisäystä siihen, mikä on tilanne tällä hetkellä. Tai kolmas esimerkki: Tšekissä voi yritys saada 50 prosenttia tukea investointeihinsa, mitä yritys siellä tekee.

Uudella ohjelmakaudella nyt sitten myöskin aluerahoituksesta aiotaan vähän tinkiä, ehkä runsaat 5 prosenttia. Suunnitteilla on samalla aluetuen uusjako, jossa Suomi uhkaa jäädä suurimpien menettäjien joukkoon. Rikkaat maat ja alueet saavat entistä vähemmän ja köyhät entistä enemmän. Tämähän tuntuu ihan hyvältä, 326 miljardista nämä köyhät, eivätkä ne ole välttämättä kaikki ihan köyhiä. Siellä on paljon Englannista, siellä on paljon Saksasta, siellä on Ranskasta, siellä on Espanjasta alueita. Nämä saavat 250 miljardia euroa. Kaiken lisäksi komissio ja suuret maat ovat nyt keksineet uuden tällaisen väliluokan, tämmöisen siirtymäalueen, jolle kohdennetaan 33 miljardia euroa, joka menee lähinnä Englantiin, Saksaan, Ranskaan, Italiaan ja Espanjaan, tämä määrä.

Suomen hallitus näyttää kuittaavan ihan muitta mutkitta tällaisen esityksen. Minusta on aikamoista luovuutta näiltä suurilta mailta ottaa itselleen se, mitä muutoin jäävät paitsi rikkaina maina. Suomi kuuluu rikkaisiin maihin. Niiden osuus koko tästä 326 miljardista eurosta esitetään 47 miljardiksi euroksi. Tässä jakajina ovat ne rikkaat maat, jotka jo saavat tuosta äsken sanotusta välialueesta ja lisäksi jakavat kaikkien muiden rikkaampien maiden kanssa tätä pientä pottia, joka on 14,4 prosenttia kaikesta Euroopan unionin aluetuesta.

Suomi kun liittyi Euroopan unioniin silloin Ruotsin ja Itävallan kanssa, saimme hyväksynnän sille, että meillä on pohjoisia pitkän etäisyyden, kylmän ilmaston alueita, ja niille erityistuen. Se tuki on kaiken aikaa vaikuttanut meidän kannaltamme meidän hyväksemme. Tällä nyt meneillään olevalla seitsemänvuotisella ohjelmakaudella Suomi paljolti sen ansiosta saakin yhteensä 1,7 miljardia euroa seitsemän vuoden aikaan. Pääasiassa tämä johtuu kahdesta asiasta: Itä- ja Pohjois-Suomen erityisestä tuesta mutta myöskin siitä, että koko aluetuessa on tämä harvan asutuksen painoarvo merkittävässä roolissa mukana.

Nyt tätä järjestelyä muutetaan niin, että tämä pohjoisen bonus pienenee noin puoleen, mutta ei pelkästään se, vaan ylipäänsä tämä harvan asutuksen painoarvo koko Euroopan unionin alueella vähenee rahaa jaettaessa, ja kun se vähenee, se vähentää Suomen saantoa sadoilla miljoonilla euroilla. Tätä ministeri Stubb ei oikein tuntunut äsken täällä käydyssä keskustelussa tajuavan. Suomen on siis totta kai kiinnitettävä huomiota jatkossa siihen, että me saamme tämän Itä- ja Pohjois-Suomen bonuksen. Mutta sen lisäksi meidän on pidettävä huolta siitä, että tämä harvan asutuksen kriteeri on riittävällä painolla mukana koko tämän ison potin jaossa. Jos siitä pystytään pitämään huolta, Suomi voi parantaa asemaansa.

Jos Kyproksen pohjaesitys menee läpi, se tarkoittaa sitä, että Suomi maksaa EU:n alue- ja rakennepolitiikasta noin 650 miljoonaa euroa joka vuosi ja saa takaisin vähän yli 180 miljoonaa euroa vuodessa. Vielä kertaalleen: maksamme vähän yli 650 miljoonaa ja saamme takaisin vähän yli 180 miljoonaa euroa. Millään politiikka-alalla menetys Suomen kannalta — sen välinen ero, mitä maksamme ja mitä saamme — ei ole niin suuri kuin näissä asioissa on. Tämä pitää kyetä muuttamaan, ja tässä tosiaankin nyt on hallituksen tästä asiasta pidettävä huolta.

Arvoisa puhemies! Minä vielä muistutankin, siis vielä kertaan: tämä Itä- ja Pohjois-Suomen bonus on kyettävä palauttamaan sinne 35:een ja harvan asutuksen kriteeri palautettava koko maassa nykyisen ohjelmakauden tasolle. Maan sisäisessä jaossa sitten pitää huomioida muun muassa Saarijärven—Viitasaaren alueen liittymäsopimuksen mukainen erityinen kohtelu, joka on nyt pois tuosta pohjoisen alueen kohtelusta.

Arvoisa puhemies! Sanon vielä ihan lyhyesti tästä palautuksesta. Kyllä minusta Suomen neuvottelutaktiikkaan kannattaa kuulua se, että samaan aikaan pidämme kiinni maatalouden osalta — en kertaa, mitkä asiat siellä ovat tärkeitä — ja myöskin siitä, mikä on alue- ja rakennekehityksessä meille tärkeätä. Mutta näiden rinnalla samaan aikaan minusta Suomen on tärkeää ottaa esille heti jo tämä palautusmahdollisuus. Sieltä monta rikasta maata saavat satoja miljoonia euroja palautuksia jo tällä hetkellä, ja niiden maiden nyt jo saamien palautusten lisäksi nämä monet rikkaat maat esittävät vielä uusia palautuksia. Jos Suomi on tässä hiljaa, minusta se on vähän väärä strategia. Molemmat, nämä vaateet ja sitten palautus, yhtä aikaa neuvottelupöytään eikä niin, että siellä neuvottelupöydässä on vain toinen.

Timo V. Korhonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Taannoin eräässä lehdessä oli pääkirjoituksen aiheena tämänkin istunnon aihe eli EU:n monivuotiset rahoituskehykset ja rakennerahastouudistus. Pääkirjoitus oli hyvin osuvasti otsikoitu: Suomella on paljon puolustettavaa. Otsikko pitää mitä suurimmassa määrin paikkansa koko Suomen näkökulmasta ja erityisen voimakkaasti suomalaisen maaseudun ja maatalouden sekä Itä- ja Pohjois-Suomen kannalta.

Näitä neuvotteluja käydään nyt erittäin vaikeassa taloustilanteessa, ja Suomi on kieltämättä ottanut aika ison riskin vaatimalla kovia leikkauksia unionin budjettiin. Eduskunnalle jaetuista rahoitusneuvottelukirjelmistä myös näkee sen, että valtiovarainministeriön ja siten valtiontalouden näkökulma on täysin hallitseva näitten U-kirjelmien linjauksissa. 130 miljardin euron leikkaus toteutuessaan EU:n budjettiraamiin on yli 10 prosenttia komission esityksestä.

Iso kysymys tässä on se, millä tavalla aluetuet käyttäytyvät ja ratkeavat neuvotteluissa. Meillä ei ole hallituksen tiedottamisen pohjalta kovin tarkkaa hahmotelmaa siitä, miten Suomen on käymässä maatalouden ja aluekehityksen rahoituksessa, mutta viimeisimpien tietojen perusteella Suomi olisi menettämässä aluetukea ainakin noin 500 miljoonaa euroa, joka käytännössä siis tarkoittaa kansallisen vastinrahan kanssa noin miljardin euron poistumista aluekehityksestä. Edustaja Pekkarinen puhui äsken juuri tästä asiasta. Kun tiedämme, että tämä maa kehittyy vain koko voimallaan, ovat nämä leikkaukset todella massiivisia.

EU:lta saatavasta rahamäärästä suuri osa kertyy Pohjois- ja Itä-Suomen alueitten olosuhteitten ansiosta. Erityisen merkittävä on niin sanottu harvan asutuksen kriteeri, jota kautta Suomi saa lähes puolet rahoitussaannostaan. Eli Pohjois- ja Itä-Suomi ovat tärkeitä alueita Suomen saamien jäsenmaksupalautusten osalta, mutta toisin päin rakennerahastotuet ovat noille alueille kansallisten vastinrahojen kanssa elintärkeitä.

Siksi haluankin tässä korostaa ihan muutamaa näkökulmaa. Ensinnäkin, Itä- ja Pohjois-Suomen harva asutus ja maatalouden erityisolosuhteet ovat tärkeimmät perusteet, joilla EU:n tasolla on mielekästä pyrkiä kohdentamaan Suomeen merkittävää tukea. Toiseksi, Itä-Suomen siirto kehittyneitten alueitten luokkaan on erittäin positiivinen asia, josta on pidettävä kiinni. Kolmanneksi, Itä- ja Pohjois-Suomen harvaan asuttujen alueitten erityistuki on saatava neuvotteluissa korotettua vähintään nykyiselle tasolle eli 35 euroon per asukas, siis vähintään 35 euroon per asukas. Edellisissä neuvotteluissa Hannes Manninen aloitti neuvottelut siitä, että komissio tarjosi nolla euroa Itä- ja Pohjois-Suomen erityistuen tasoksi. Nyt komissio esittää jo 20:tä euroa, joten kaikkien mahdollisuuksien tuon tason nostamiseksi 35 euroon pitäisi myös tällä kertaa olla olemassa.

Rahoituskehysneuvottelujen ohella EU:n maatalouspolitiikkaa uudistetaan vuoden 2013 jälkeen. Komissio esittää EU:n maksamien tukien tasaisempaa jakamista jäsenmaitten välillä ja jäsenmaitten sisällä. Suoriin tukiin esitetään niin sanottua viherryttämistä kuluttajamyönteisyyden lisäämiseksi. Pyrkimys on myös kohdentaa tukea aiempaa paremmin aidoille maataloustuotteille.

Rahoituskehysten osalta komission esitykset ovat maatalouden kannalta erittäin ongelmalliset. Komissio on esittänyt maatalouden menojen osuutta alennettavaksi merkittävästi rahoituskehyksen muiden pääluokkien hyväksi, mikä merkitsisi maatalouden suorien tukien ja markkinamenojen alenemista reaalisesti jopa luokkaa 16 prosenttia. Tilatasolla tämä merkitsisi yli 5 prosentin suuruista leikkausta maatalouden kokonaistuottoihin.

Komission viherryttämisehdotukset ovat Suomen maatalouden osalta lähinnä turhaa byrokratiaa lisääviä toimia, joiden ympäristövaikutukset näyttävät vähäisiltä. Ehdottoman välttämätön lähtökohta Suomelle tulee olla se, että kaikin tavoin varmistamme neuvotteluissa suomalaisen maaseudun ja ruuantuotannon kannattavan jatkumisen. Kaikkialla unionin alueella tulee voida harjoittaa kannattavaa maataloutta.

Ehkä aivan keskeistä maatalouden osalta on se, että Suomi ei missään tapauksessa anna periksi maatalouteen liittyvissä asioissa. Hallitus ei saa uhrata suomalaisen maatalouden tulevaisuutta EU:n budjettileikkauksia koskevien vaatimustensa vuoksi. Jos hallituksen vaatimukset johtavat EU:n Suomelle maksamien tukien vähenemiseen, hallituksen on neuvoteltava heti valtuudet kansallisen rahoitusosuuden lisäämiselle. Muuten on vaarana, että emme voi mitenkään kansallisesti korjata maatalouden menetyksiä. Maatalouden on oltava Suomen prioriteeteissa paljon korkeammalla kuin hallituksen papereista tällä hetkellä voidaan lukea.

Kaj Turunen /ps:

Arvoisa puhemies! Perussuomalaiset kannattaa maksujärjestelmän uudistusta, jossa luovutaan kaikista maksualennuksista. Jos maksualennuksista ei luovuta, pitää Suomen tehdä pohjoismaista yhteistyötä Tanskan kanssa ja Tanskan tavoin vaatia itselleen maksualennuksia jäsenmaksuun. Tanskan vaatimushan on miljardin kruunun verran ja taitaa olla euroissa 130 miljoonaa euroa. On järkevämpää pitää rahat Suomessa ja päättää niistä Suomessa kuin antaa niitä EU:hun ja jättää niistä päättäminen EU:lle. Tanska on aikonut käyttää veto-oikeutta, mikäli heidän vaatimuksensa eivät mene läpi, ja suosittelen samanlaista tapaa myöskin Suomen hallitukselle.

Perussuomalaiset ei kannata myöskään alv-varaa jäsenmaksun perusteena, vaan mielestämme maksun pitää perustua pelkästään bktl:n tasoon. Nyt sitä on osittain ehdotettu maksuperusteeksi, mutta siinä on vaarana tietenkin se, että bruttokansantuloperusteinen jäsenmaksu osittain vähenee, ja kun tiedetään, että Suomessa kerätään veroja noin 10 prosenttia korkeammalla asteella kuin esimerkiksi Espanjassa, niin tämä voi johtaa pitkässä juoksussa siihen, että meidän asemamme siinä heikkenee.

Pidämme myöskin komission ehdotusta kehysten tasosta aivan liian ylimitoitettuna ja hallituksenkin ehdottamaa tasoa vielä liian korkeana. Tässä Suomi voisi tehdä kyllä sitten Ison-Britannian kanssa yhteistyötä sillä tavalla, että kehyksien tasoa merkittävästi leikataan. Sillä on luonnollisesti suora vaikutusyhteys Suomen jäsenmaksuun.

Eli Suomen kärkilinjan tulee olla rahoituskehyksen koon tuntuva leikkaaminen vaikka sen uhalla, että häviäisimme kovan linjamme takia muissa meille tärkeissä kysymyksissä, mutta jos kehyksiä pystytään merkittävästi laskemaan, me voimme kansallisesti kompensoida niitä häviöitä, joita se mahdollisesti aiheuttaisi.

Meillehän on EU:sta annettu aina ymmärtää se, että pitäisi olla kiltti neuvottelija, niin sitten menestyy muissa neuvotteluissa paremmin. Koskaan tämä ei ole toteutunut, ja tätähän meille syötetään nytkin. Jossain vaiheessa pitäisi ottaa pikkuisen tiukempi linja. Myös Olafin resursseja ja toimivaltaa täytyisi parantaa nimenomaan korruption kitkemiseksi ja myös sanktiokäytäntöjä: silloin, kun tällaiset maat jäävät kiinni korruptiosta tai väärinkäytöksistä, sanktioiden tulisi olla sen verran reilun tasoisia, että voitaisiin — vähintäänkin tietysti nämä menetykset, mutta myös rangaistuksenomaisesti — leikata näiltä mailta tukirahoja.

Alue- ja rakennerahojen hakuprosesseja ja byrokratiaa on pystyttävä karsimaan niin EU-tasolla kuin kansallisellakin tasolla. Täällä edustaja Myllykoski omassa puheenvuorossaan toi esille tiedon siitä, että EU-tukirahoja jää hakematta. Niin maataloudelle kuin pk-sektorillekin on aika ylivoimainen tehtävä taistella sitä byrokratiaa vastaan, ja varsinkin yrityspuolella, jossa ei ole ihan samanlaista neuvontajärjestelmää kuin maatalouspuolella, tuet jäävät pelkästään tämän äärettömän suuren byrokratian takia hakematta.

Maatalouspolitiikasta voin sanoa tietysti sen verran, että hallitus pitää hyvänä lähtökohtana hiilirikkaiden maiden — eli käytännössä puhutaan nyt turvemaista — suojelua, koska se hillitsee uusien hiilirikkaiden alueiden raivausta pelloksi. Tämä kuitenkin syrjii suomalaisia viljelijöitä, ja vaikutus ilmastonmuutoksen hillintään on vain marginaalinen. Myös hallituksen linjalla on negatiivinen vaikutus kotimaisen energian tuotantoon.

Komission ehdottama hallintokustannusten tason korotus, yli 10 prosenttia nykyisessä taloustilanteessa, on suorastaan järkyttävä. Suomen hallituksen kannattama linja, jossa tavoitteena on hallintomenojen osuuden pitäminen 6 prosentin tasolla, on mielestäni aivan riittämätön. Hallintomenojen osuutta kokonaismenoista olisikin pyrittävä laskemaan. Hallintomenojen leikkaaminen on myös Suomen hallitukselle parempi tavoite kuin nykyiseen kustannustasoon tyytyminen.

Martti Mölsä /ps:

Arvoisa puhemies! Kuten hyvin tiedämme, käymme keskustelua EU:n rahoituskehyksistä vuosille 2014—2020. Perussuomalaisten avauspuheenvuorossa Pietari Jääskeläinen totesi seuraavaa: "Josko meilläkin köyhä suomalainen voisi vielä vähän kiristää vyötä, jotta yltäkylläistä elämää viettävälle federalistille riittäisi läskiä leivän päälle." Hyvin sanottu.

Olemme Suomen historian tulevaisuuden kannalta lähestymässä määränpäätä eli liittovaltiota. Tavoitteet ovat tietenkin hyvät, kuten tähänkin asti kaikissa toimenpiteissä on perusteltu, jos sitä kysytään hallituspuolueelta jne. Viimeaikaiset kriisit ovat kuitenkin osoittaneet aivan muuta. Globaalissa maailmassa muutos on niin kovaa, että kestävä kehitys ja poliittiset päättäjät eivät pysy mukana ja ongelmat syvenevät. Talous romahtaa, ja rahavirrat kohdistuvat Euroopan ulkopuolelle. Kysymyksessä on kuitenkin hallituksen linja, ja kasvot on säilytettävä, vaikka koko Eurooppa ja Suomen talous samalla ajetaan rappiolle ja itsenäisyys menetetään. Sama linja jatkuu tässäkin kehysasiassa. Suomi on nettomaksaja enenevässä määrin. Rahaosuudet on täällä jo moneen kertaan kerrottu, noin 700 miljoonaa vuodessa on nettomenot. Rahaa siis on, mutta rahat ovat kohta muilla.

Arvoisa puhemies! Palautetaan mieliin hiukan sitä poliittista prosessia, jonka seurauksena Suomi siirtyi vuonna 95 Euroopan unioniin ja vuoden 99 alusta Euroopan talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen. Näin Suomen ja muiden saman ratkaisun tehneiden maiden valuuttakurssit kiinnitettiin peruuttamattomasti toisiinsa ja eurosta tuli valtioiden yhteinen raha. Asialla oli pääministeri Lipponen. Lipponen ei nähnyt tarpeelliseksi edes järjestää asiasta kansanäänestystä, vaan asia hoidettiin eduskunnassa valtioneuvoston tiedonantona, eli kansanedustajatkaan eivät saaneet asiasta äänestää.

Suomen liittyminen Euroopan talous- ja rahaliittoon oli seurausta ennen kaikkea poliittisesta tahdosta viedä maamme suoraan Euroopan ytimeen. EU:n ja eurojärjestelmän tärkeimpinä etuina nostettiin esiin muun muassa kaupan kustannusten väheneminen ja rahaliiton kilpailua lisäävät vaikutukset. Järjestelmien erinomaisuutta hehkutettiin euron käyttöönoton myötä poistuvalla valuuttakurssikriisillä. Mahdollisena haittana tai uhkana eurojärjestelmään liittymisessä pidettiin alueelle tärkeän toimialan tuotanto-olosuhteiden huononemista ja kokonaiskysynnän heikkenemistä. Hallituksen esityksen mukaan hyvinä aikoina toteutettu varautuminen — eli ylijäämäiset budjetit — tulisi mahdollistamaan häiriöiden tasaamisen huonoina aikoina. Missä ne rahat nyt ovat, kun niitä nyt tarvittaisiin?

Arvoisa puhemies! Ei tätä voi muuta kuin ihmetellä, kuten täällä on jo todettukin. Rahaa on kadonnut jäljettömiin jo 18 vuoden ajan. Ja ei pidä unohtaa, mistä se kaikki alkoi. Oliko pääministerinä silloin Esko Aho? Ja mikä oli puolue? Vuorotellen demarit ja keskusta, näin se on mennyt. Kokoomus toki on aina ollut järkähtämättömällä linjalla murentaessaan Suomen itsenäisyyttä.

Pirkko Mattila /ps:

Arvoisa herra puhemies! Keskustelemme täällä Euroopan unionin rahoituskaudesta 2014—2020, mihin esitämme omat näkemyksemme ja kansallisia vaatimuksiamme. En niinkään nyt keskity numeraaliseen tarkasteluun vaan ideologiaan ja haluan puhua suomalaisen maatalouden puolesta.

Maatalouden tuotantoedellytysten osalta Suomi on jaettu kahteen osaan. Pohjois-Suomen ja lähinnä Pohjanmaan alueella tilat ovat keskittyneet paljolti maidon- ja lihantuotantoon, kun Länsi- ja Etelä-Suomi ovat viljantuotantoaluetta. Termi "talonpoika" on kohta historiaa, kun työtaakkansa alle uupuvat perheet ja heidän maataloustuotantonsa ajautuvat rahoitusvaikeuksien kautta mitä pikimmiten ja ilmeisimmin yhtiöiden haltuun kiihtyvällä vauhdilla. Nykyisissä Euroopan unionin talousvaikeuksissa pitkäjänteisyyttä vaativien suunnitelmien toteuttaminen saattaa muodostua mahdottomaksi. Jopa viikoittain saamme kuulla uusia hälyttäviä tietoja jäsenmaista paljastuneista taloushallinnon laiminlyönneistä, eikä tilannetta ainakaan paranna tieto siitä, että 18 vuotta on kulunut eivätkä tilintarkastajat ole hyväksyneet taloudenpitoa. Kun reilu 5 miljardia taas on hukassa, on pakko kysyä, onko suomalaisten tilatarkastajien rooli maaseudulla vain simputtaa vai tarkastaa maatiloja. Luoko täällä jo moneen kertaan todettu kasvava hallintobyrokratia lisää kilpailukyvyn rajoitteita ja luoko se nimenomaan maaseudulle? Voimmeko näitä neuvotteluita seuraavana muuta kuin voimattomana todeta, että hallintobyrokratia lisääntyy?

MTK:n laskelmien mukaan EU:n budjettikehysneuvotteluissa on kyseessä keskimäärin 43 prosenttia suomalaisen viljelijän yrittäjätuloista. Pahin kauhuskenaario on, jos suomalaisia maaseuturahoja ei pystytä puolustamaan samalla, kun muut jäsenmaat ajavat kansallisen rahan prosenttiosuuden kasvattamista. Hallitus ajaa itse kokonaisbudjetin leikkaamista mutta haluaa turvata Suomen maaseuturahoituksen. Ellei hallitus korvaa mahdollisia leikkauksia kansallisin varoin, yrittäjätulosta häipyy 14 prosenttia MTK:n laskelmien mukaan. Samanaikaisesti viljelijöiden saamat tuotteiden hinnat pudonnevat lisää, niin etteivät ne kata tuotantokustannuksia. Ei ole salaisuus, että lihatilat menevät tappiolla ja maitotilat kiikkuvat lopettamisuhan partaalla samalla, kun meillä on maitopulan uhka.

EU:n maatalouspolitiikalla on ajettu tilakokoja yhä suurempiin yksiköihin, jolloin riskien rajaus ja hallinta vaikeutuvat. Alasta riippumatta tilakokojen ja tuotantolaitosten kasvun myötä maatalousväestön velkamäärät ovat kasvaneet. Maatalousalan kauppiaiden mukaan maatalousyrittäjillä ei ole koskaan ollut yhtä paljon maksuongelmia kuin nyt. Matalan korkotason vuoksi maatilojen konkurssiaalto on toistaiseksi ainoastaan siirtynyt, mutta kannattavuus- ja rahoituskriisi eivät ole ohi. Mistä saadaan euroalueen talouskasvu?

Maatalousalan huonon kannattavuuden vuoksi tuotantolaitosten ja viljelymaiden hinnat ovat laskussa. Jos korko nousee, ansa on valmis. Tilojen hinnat romahtavat, eikä niiden vakuusarvo vastaa enää tilojen jäljellä olevia velkoja. Siitä seuraa väistämättä tilojen pakkomyynti ja omaisuuden uusjako. Kiinteistö ja kalusto vaihtavat omistajaa, mutta velat jäävät entiselle omistajalle.

Tuotantolaitokset eli viljelymaat ja metsät ovat nyt kansainvälisten sijoittajien kiinnostuksen kohteena. Sen jälkeen, kun tilat ovat siirtyneet suurten sijoittajien haltuun, ne alkanevat tuottaa myös pitkälle jalostettuja elintarvikkeita ja ruualle alkaa tulla hintaa. Tänään on jo nähtävissä se, että etsitään erilaisia bioenergian tuotantoon sopivia raaka-aineen kasvupaikkoja. Mitä enemmän nostamme öljyn hintaa ja erilaisia ympäristöveron kaltaisia maksuja, sitä enemmän viljelymaita siirtyy bioenergian raaka-ainetuotantoon ja viljelyalojen supistuminen alkaa näkyä tuotteiden hinnoissa.

Tilastolaskelmien mukaan maatalouden yrittäjätulo laskee reilusta 20 000 eurosta vuoteen 2020 mentäessä 11 500 euroon. Kalliille tuotantolaitoksille on pakko keksiä uusiokäyttöä. Suomessa on jo kymmenkunta sikalaa siirtymässä minkinkasvatukseen siksi, että jokainen kasvatettu sika tuottaa tappiota. Muutoskin vaatii pääomaa. Mutta elleivät lihantuottajat ymmärrä itse hakeutua kannattavan tuotantosuunnan piiriin, niin konkurssiaalto on heidän osaltaan valmis. Eikä turkiseläinten kasvatus ole riskitöntä: muoti vaihtelee, ja eläinaktivistit iskevät.

Emme saa itse aiheuttaa itsellemme uusia perusteettomia kustannuksia, vaan tarvitsemme maaseutuyrittäjien käyttöön edullisia lainoja, jotta ne voisivat siirtyä kannattavien tuotantosuuntien alueille. Elintarvikkeiden omavaraisuudessa olemme jo alittaneet riskirajat, ja Itämeren rikkidirektiivi tulee vaikuttamaan myös ruuan hintaan.

Edellisen perusteella esitän, että neuvotteluihin osallistuvat Suomen hallituksen jäsenet pyrkisivät ymmärtämään, mihin suuntaan Suomen elintarviketuotantoa ja karjanhoitoa olisi kehitettävä, jotta tilojen taloudelliset toimintaedellytykset turvattaisiin jatkossakin. Katastrofi on lähempänä kuin ymmärrämmekään, sillä pankkisektorilta kuuluvat vaatimukset nostavat palveluhintoja ja velkojen korkoja.

Johanna Jurva /ps:

Arvoisa herra puhemies! EU:n rahoituskehysehdotukset ovat suuressa ristiriidassa jäsenvaltioissa toteutettuihin talouslinjauksiin nähden. Euroopan jäsenmaat kamppailevat talouden tasapainottamisen kanssa ja tekevät kipeitä menoleikkauksia, jotta valtiontalous saadaan elpymään. Näin tehdään myös Suomessa. Meillä mietitään, mistä leikataan ja onko vielä veroja, joita voidaan korottaa. Me alistumme huonon taloustilanteen edessä ja teemme tarvittavia toimia, kuten menoleikkauksia ja palveluiden supistuksia, joita taloustilanteen kohentamiseen tarvitaan.

Euroopan komissio vaatii jäsenmailta tiukkaa talouskuria, joka aiheuttaa mittavia heikennyksiä tavallisen kansalaisen arjessa. Tässä taloustilanteessa ihmettelen suuresti, kuinka Euroopan komissio voi edes ehdottaa rahoituskehyksien suurentamista. Eikö myös EU:n tulisi toimia esimerkkinä ja osallistua säästötalkoisiin? Nyt kuitenkin komission esityksessä ollaan muun muassa hallintomenoja kasvattamassa 14 prosentilla. Tämä kuulostaa pöyristyttävältä ehdotukselta, sillä EU:n tilintarkastajat löysivät mittavia virheitä unionin viime vuoden rahankäytöstä, ja yksi näistä löytyi erilaisten tutkimusprojektien ylimitoitetuista henkilöstömenoista.

Tulevissa neuvotteluissa Suomen tulee vaatia rahoituskehysten koon leikkaamista sekä jäsenmaksujen pienentämistä. Suomi on suhteellisesti mitattuna EU:n kolmanneksi suurin nettomaksaja, joten Suomen jäsenmaksusta olisi varaa leikata.

Juho Eerola /ps:

Arvoisa puhemies! Suomen asema nettomaksajana on korostunut selkeästi viimeisten vuosien aikana. Tämä johtuu pitkälti yleisestä taloudellisesta kehityksestä, jossa Suomen taloudella on kaikesta huolimatta mennyt muuta EU:ta selvästi paremmin. Se, minkä takia on mennyt paremmin, puolestaan sitten johtuu siitä, että meidän vienti vastakkaisista väitteistä huolimatta ei ole niin riippuvainen muista Euroopan maista, kuten näillä muilla Euroopan mailla puolestaan on. Me pärjäämme myöskin esimerkiksi Venäjän ansiosta.

Toinen syy, minkä takia me olemme nyt enemmän ja enemmän nettomaksajana ja tulemme vielä tulevaisuudessa olemaankin, on se, että EU:hun on hyväksytty koko ajan lisää muita maita, joista ei ole saatu tähän nettomaksajajoukkoon juuri mitään avustusta. Seuraavana on vuorossa tulossa sieltä Kroatia, ja sekin tulee lisäämään entisestään tätä meidän maksuosuutta. EU on yksinkertaisesti liian laaja. Tulemme aina olemaan, niin kauan kuin siinä olemme, maksajien joukossa, harvoin saamapuolella.

Vuosien 2007—2013 ajanjaksolla, tällä kehyskaudella, Suomen maksujen tähän EU-budjettiin ennakoidaan olevan kokonaisuudessaan suunnilleen 12 miljardin euron luokkaa. Tällä seuraavalla seitsemänvuotiskaudella, mikä nyt on sitten sen jälkeen alkamassa, komission ehdotuksen mukaisesti Suomen maksut nousisivat 15,1 miljardiin euroon, ja tämän jälkeen vielä jotkut täällä sanovat, että sinne EU:hun ei muka lapioida rahaa. Kyllä sinne lapioidaan.

No, tässä kohtaa tietysti moni muistuttaa nyt sitten siitä, että me myöskin saamme sieltä EU:lta, että ei pelkästään anneta vaan sieltä myös jotain saadaan. Totuus on kuitenkin se, että se, mitä me sieltä saamme, on meidän itsemme sinne antamaa rahaa eli sitä rahaa, minkä me sinne annamme, me saamme takaisin, ja sitten sanotaan, että EU antaa meille jotain.

Mitä ihmeen järkeä tätä on kierrättää sen EU:n kautta, etenkin kun sieltä palautuu vähemmän rahaa kuin mitä me sinne maksamme ja etenkin vielä kun EU määrittää, mihin me voimme sitä rahaa käyttää? Siellä nimittäin on sitten joukossa hyvin paljon myös semmoista kaiken maailman pyöriäistarkkailijan tehtävää ja maahanmuuttajanaisten keskustelukerhoa ym. Ihan ilman näitä selvittäisiin oikein hyvin, mutta EU sanoo, että tämäntyyppisiin asioihin pitää laittaa rahaa. Nämä eivät ole kansantalouden kannalta ollenkaan mitenkään merkittäviä kohteita mielestäni.

Nämä perussuomalaisten vaatimat maksualennukset Britannian ja nyt mukaan tulleen Tanskan mallinkin mukaisesti pitää ottaa käyttöön myöskin Suomessa. Lisäksi haluan korostaa tätä huomiota, joka on muutamissa muissa, lähinnä perussuomalaisten käyttämissä puheenvuoroissa täällä aikaisemmin jo todettu, että 18 viimeiseen vuoteen EU:n tilintarkastajat eivät ole hyväksyneet näitä EU:n tilejä. Mikä ihme on semmoinen järjestö, että tilintarkastajat eivät voi hyväksyä tilejä? Jossain jotkut ilkeät saattaisivat sanoa tällaista jopa rikollisjärjestöksi.

Markku Eestilä /kok:

Arvoisa puhemies! Kun tämä EU perustettiin, niin yksi lähtökohtahan oli, että jokaisessa maassa voidaan harjoittaa maataloutta. Oma elintarviketuotanto ja oma energiantuotantohan ovat turvallisuuspolitiikan peruskiviä. Kyllä minusta tuntuu, että jossain määrin, jos me vain tarkastelemme koko EU:ta siitä näkökulmasta, paljonko me sinne pistämme rahaa ja paljonko me sieltä saamme, eihän se koko totuus ole. Silloin meidän pitää avata koko vientisektori ja kaikki vientitulot ja muut ja sitä kautta meidän pitää arvioida sitä kokonaisuutta. Minulla on se käsitys, että enemmistö eduskunnasta näin myös on arvioinut vuosien mittaan tätä asiaa.

Mitä enemmän äsken kuuntelin edustaja Pekkarisen ansiokasta puhetta, niin sitä vakuuttuneemmaksi tulin, että Suomen valitsema linja tässä EU-rahoituskehyksen rakentamisessa seitsemälle vuodelle on aika järkevä. Se on tiukempi kuin komission linja, ja ainakin niiden selvitysten mukaan, mitä itselläni on, jos Suomen linja menisi läpi, mehän voittaisimme nettona 230 miljoonaa vuodessa. Voisi ajatella näin, että jos me pidämme, niin kuin meidän pitäisi pitää, lfa-tukia ja ympäristötukia tärkeinä Suomelle, niin kun me nyt maksamme 72 prosenttia kansallisesti eli itse näistä tuista, niin jos jotakin tapahtuu tässä kokonaisraamissa ja jos Suomen kanta menisi läpi, tämä tiukempi kanta, niin meillehän jäisi 1,6 miljardia koko tämän kehyskauden aikana sitten arvioida uudelleen lfa- ja ympäristötuen kansallista rahoitusta, mikäli komissio tämän sitten hyväksyy. Tämä varaumahan tähän täytyy aina ottaa. Se kyllä laskee myös sitä määrää, joka ei matemaattisesti vastaa sitten kokonaisuutta.

Suomen tavoitteena on kuitenkin tämä nettomaksuosuuden pienentäminen, se on järkevä. Kaksi muutakin järkevää päämäärää Suomen hallituksella on. Toinen niistä oli maaseudun kehittämisrahoituksen turvaaminen, koska jos taulukoita katsoo, mitä me euroilla saamme, niin siellä hyötysuhde minun käsittääkseni alkaa olla lähellä 1,4:ää, päinvastoin kuin se joissakin muissa tukimuodoissa menee lähelle 0,6:ta keskiarvon ollessa maataloustuen kohdalla kerroin 0,8.

Toinen, mitä pidän hyvänä ja ehdottoman tärkeänä Itä- ja Pohjois-Suomen eli näitten syrjäisten, vaikeasti saavutettavissa olevien alueiden kannalta, on Suomen hallituksen tavoite, että tämä EU-aluepolitiikan rahoitus säilyisi 35 eurossa per asukas. Kuten ministeri Stubb sanoi, tässäkin saattaa tietenkin olla vaikeuksia, ja ne vaikeudet saattavat liittyä sitten EU:n hehtaariperäisen tuen harmonisointipyrkimyksiin, jotka aiheuttavat sen, että Saksa ja Ranska saattavat hakea kompensaatiota täältä maaseudun kehittämisen puolelta, joka taas Suomelle hyötysuhdenäkökulmasta ottaen on tärkeä.

Toivottavasti Suomi onnistuu näissä neuvotteluissa mahdollisimman hyvin. Se on varmaan meidän kaikkien tavoite, mutta joka tapauksessa pitää myös kansallisessa politiikassa lähteä siitä, että Suomen maatalouden toimintaedellytykset turvataan myös jatkossa.

Mauri Pekkarinen /kesk:

Arvoisa puhemies! Oli hyvä tahdonilmaus, minkä edustaja Eestilä tuossa lopussa äsken sanoi: välttämättömyys turvata Suomen maatalouden edellytykset. Jokaiselle itsenäiselle kansakunnalle on tärkeää, että se kykenee huolehtimaan omasta elintarvikehuollostaan, myös silloin, kun se kuuluu Euroopan unioniin jäsenenä. Niin kaikki muutkin pyrkivät tekemään, ja totta kai Suomen on se hoidettava ja tämä asia varmennettava.

Jos ajatellaan, että sitten, kun EU:lla on pienempi budjetti, meidän tarvitsee vähemmän sinne maksaa, meille jää enemmän omaa rahaa käytettäväksi, silloinkin tämä EU-järjestelmä, niin kuin edustaja Eestilä tietää, on kuitenkin sellainen, että sillekin, että me voimme käyttää omaa rahaa, me tarvitsemme EU:n päätöksen.

EU:n maatalouspolitiikka on sitä, että osa on sitä puuhaa, jossa me maksamme rahat sinne ja saamme sieltä rahaa takaisin tiettyihin toimintoihin täällä. Toinen osa EU:n maatalouspolitiikkaa on se, että EU päättää ei vain siitä, mitä se itse meille antaa, vaan myös siitä, mitä Suomi saa omilla rahoillaan tehdä. Jos sitten jääkin enemmän liikkuma-alaa niitten omien rahojen käyttämiseen periaatteessa, niin pitää sitten neuvotella näissä neuvotteluissa myöskin oikeutus ja valtuus niitten rahojen käyttöön.

Arvoisa puhemies! Jatkan vähän siitä, mitä täällä aikaisemmin illansuussa tai alkuillasta sanoin.

Minä aloitan kuitenkin Helsingin Sanomien pääkirjoituksesta tänä päivänä. Pääkirjoituksen viestihän oli se, että itse kukin, jokainen, haluaa maksaa mahdollisimman vähän sinne EU:n yhteiseen pussiin ja haluaa sieltä mahdollisimman paljon sitten takaisin. Näin varmasti onkin. Vähintäänkin rivien välistä Helsingin Sanomien pääkirjoitus viestitti sitä, että Suomen nyt ei kannattaisi kovin paljon tässä ryppyillä vaan tyytyä siihen nettomaksajien 1 prosentin tasoon, siis se 1 prosentti kansantuotteesta, siitä poikki, ja tyytyä suurin piirtein siihen, mitä sieltä ollaan meille antamassa. Mutta ei näin voi olla eikä näin saa olla. Jok’ikinen maa käy erittäin kovaa kisaa kaiken aikaa saadakseen mahdollisimman paljon sieltä niille oikeutetuille vaatimuksille, mitä itse kukin löytää, ja sitten vähemmänkin oikeutetuille vaatimuksille, joita niitäkin monilla mailla on.

Tässä aivan erityinen kysymys nyt liittyy nimenomaan tähän alue- ja rakennepolitiikkaan. Kun Suomi liittyi Euroopan unioniin, niin me maksoimme suurin piirtein yhtä paljon sinne ja saimme sieltä suurin piirtein saman verran takaisin silloin, kun puhuttiin alue- ja rakennepolitiikasta. Nyt vielä kertaalleen: me tulemme maksamaan 650 miljoonaa euroa vuodessa ja tulemme saamaan sieltä takaisin tähän samaan tarkoitukseen vähän yli 180 miljoonaa euroa. Se on hurja ero.

Jos pääsisin puhtaalta pöydältä todellakin järjestämään Euroopan unionin tehtävät, mitä sille budjettipuolella kuuluu, mitä ei, en kuuna päivänä veisi alue- ja rakennepolitiikkaa Euroopan unionin yhteisen päätösvallan piiriin, koska siitä rahasta, minkä me viemme sinne, jää niin valtava määrä ensinnäkin byrokratiaan, Brysselin byrokratiaan, ja toinen valtava osa jää tänne kansalliseen byrokratiaan, kun näitä juttuja pyöritetään.

Kolmas asia, mikä liittyy kaiken lisäksi tähän menettelyyn alue- ja rakennepolitiikassa, on sitten se, että nytkin seuraavaa ohjelmakautta silmällä pitäen komissio on määräämässä ei vain siitä, että me saamme entistä radikaalisti vähemmän, vaan tiukasti myöskin siitä, mihin rahat saamme käyttää. Saavutettavuus, infra, tieliikenne- ja liikenneyhteydet ja muu perusinfra — niihin Suomen tapainen maa ei saisi käyttää. Eli EU määrää entistä tarkemmin myöskin sen, mihin ne rahat, jotka me sinne ensin lähetämme ja joista saamme kolmanneksen takaisin, saisimme täällä Suomessa käyttää. Ei tämä nyt oikein ole paikallaan, että Bryssel tietäisi Suomea paremmin, mihin nämä rahat pitää käyttää. Kaiken lisäksi, kun infrasta leikataan, silloin leikataan niistä asioista, joista Kataisen hallitus muutoinkin ottaa nimenomaan heikoimmilta alueilta Suomea, kovalla kouralla ottaakin, ja sitten ei saada edes Euroopan unionista.

Kaiken huippu on se, että Euroopan unioni edellyttää, että näitä rahoja sitten käytettäisiin tuolla pohjoisella ja itäiselläkin alueella nimenomaan yritystukiin ja innovaatiotukiin. Tuntuuko hyvältä, tuntuuko mukavalta?

Muistan viime eduskuntavaalien aikaiset keskustelut, kun puolueitten puheenjohtajat keskustelivat, mistä leikataan. Kuka muistaa, mistä oltiin valmiita leikkaamaan? Yritystuista. Mitä ovat suomalaiset yritystuet, alueperusteiset yritystuet? Ne ovat noin sataprosenttisesti Euroopan unionin kautta tulevia yritystukia. Ei meillä ole juuri muita suoria yritystukia, kun kaikki ovat näitä Euroopan unionin kautta meille tulevia yritystukia. Keskustan puheenjohtajaa lukuun ottamatta myöskin perussuomalaisten puheenjohtaja ja kaikki muutkin puheenjohtajat olivat sitä mieltä, että jos jostain leikataan, niin tästä pitää muuten leikata. Siis sinne Euroopan unioni on valmis antamaan sitä rahaa, mitä me tänne pohjoisille ja itäisille alueille saamme, sinne, mistä Suomen päättäjät haluavat kaiken lisäksi leikata.

Mitä tulee muutoin Euroopan unionin yritystukiin, kun meillä suhtaudutaan erittäin korkealla ja kovalla moraalilla siihen, ettei saisi yritystukia käyttää, muistutan vielä, että vuodesta 99 lähtien Euroopan unionin alueella on myönnetty yritysten tukiin eri puolilla Euroopan heikoimpia alueita yli 100 miljardia euroa niin, että Tšekissä tuli parhaimmillaan vuodessa 50 prosenttia Euroopan unionin yhteisestä pussista rahaa niihin investointeihin, ja sitä rataa. Tätä tämä on, tämä eurooppalainen menettely.

Arvoisa puhemies! Lopetan palaamalla siihen, missä aiemmin täällä jo kertaalleen edellisessä puheenvuorossa kävin. Kyllä Suomen nyt vain on huolehdittava tästä bonuksesta Itä- ja Pohjois-Suomeen, mutta ei vain siitä, vaan Itä- ja Pohjois-Suomenkin — liittyen edelliseen puheenvuoroon — kannalta on tärkeää, koska se Itä- ja Pohjois-Suomen tuen taso tällä kaudella on 120 euroa. Ei se 35 euroa ratkaise. Se on tärkeä, välttämätön osa, mutta jos sieltä alta puuttuu se 85 euroa asukasta kohti, niin kokonaissaanto jää tavattoman heikoksi. Nyt on meidän pidettävä huolta, että se 85 euroa myöskin siihen saadaan, ja jotta se saadaan, tämä asukastiheyskerroin pitää saada vaikuttamaan paljon enemmän kuin mitä tässä komission pohjaesityksessä on. Myös tästä huolen pitämisen pitää olla Suomen ministerien ja neuvottelijoitten tärkeä tavoite.

Timo V. Korhonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Tälläkään kertaa tässä salissa edustaja Pekkarinen ei sanonut mitään sellaista, mihin ei voisi yhtyä, eli olen täysin samaa mieltä kuin hän.

Mutta sitten, arvoisa puhemies, huomaan, että tässä päiväjärjestyksessä puhutaan myös kirjelmästä U 69 vuoden 2011 valtiopäiviltä. Tämähän pitää sisällään sinällään tähän suureen EU:n maatalouspolitiikan uudistukseen liittyen hyvin pienen kysymyksen, nimittäin hiilirikkaitten maitten viljelyn. Käytännössä se tarkoittaa turvemaitten kyntökieltoa. Eli tässähän on kysymys esityksestä, joka suomalaisten ympäristöviranomaisten, ympäristöihmisten toimesta on saatu aikaan, ja sen seurauksena EU on sitten kieltämässä osittain turvemaitten käytön, turvemaitten viljelyn.

Täällä kirjelmässä todetaan kohdassa 8 aivan oikein, että "ehdotettu hiilirikkaiden maiden suojelu ja ensimmäisen kynnön kielto ovat ongelmallisia viljelijöiden yhdenvertaisen kohtelun kannalta, koska käytännössä rajoitukset kohdentuisivat lähinnä tietyille alueille ja tietyille viljelijöille". Juuri näin. Tämä kieltohan käytännössä koskisi itse asiassa lähes vain ja ainoastaan suomalaisia viljelijöitä, suomalaista maataloutta, ja käytännössä tämä koskisi ainoastaan Suomessa muutamia tiettyjä alueita: Kainuuta, Keski-Pohjanmaata, Pohjois-Pohjanmaata. Käytännössä se estäisi monella tavalla nimenomaan näitten muutamien maakuntien maatalouden kehittämisen, ennen kaikkea karjatalouden kehittämisen. Pidän tätä kieltoa täysin järjettömänä ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että mitä tulee suomalaisten turvemaitten käyttöön maatalouteen, viljelyyn, niin tämä esitys pitäisi ehdottomasti purkaa.

Jari Lindström /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tähän edustaja Korhosen puheenvuoroon on helppo yhtyä, koska yhdyimme tuolla ympäristövaliokunnassakin tähän samaan huoleen yhdessä keskustan kanssa. EU-maiden erityisolosuhteet tulisi ottaa paremmin huomioon, ja taas kerran on tasapäistetty kaikki maat samalle viivalle. Kuitenkin jatkuvasti tuodaan puheissa esille Suomen erityisolosuhteet. Soiden ja turvemaiden raivaamisen rajoittaminen rankaisee suomalaista viljelijää ollen kuitenkin varsin marginaalinen vaikutuksiltaan ilmastonmuutoksen torjunnassa. Tältä pohjalta jätimme yhteisen eriävän mielipiteen keskustan kanssa ympäristövaliokunnassa.

Markku Eestilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vaikka käsiteltävä asia ei varmaan ole näiden turvemaiden kyntäminen, niin jos joku tässä salissa haluaa byrokratiaa vastustaa, niin varmaan yksi järkevin tapa vastustaa sitä on suhtautua kielteisesti esimerkiksi hiiliperäisten turvemaiden kyntökieltoon, koska sehän liittyy juuri tähän maatalouden harjoittamisen vapauteen sekä EU-alueella, maassa että maan eri osissa. Kaikki nämä tällaiset ilmaston kanssa liian pitkälle menevät suunnitelmat, kuten LULUCF ja muut, kyllä lisäävät byrokratiaa, mutta ne eivät kyllä kansallisesti meille tuo millään tavalla liikkumavaraa enemmän. Päinvastoin, me rajoitamme tietyillä alueilla ihmisten mahdollisuutta harjoittaa maataloutta. Ainakin itse suhtaudun — ja minä uskon, että valiokunnan enemmistökin — kielteisesti tällaisiin projekteihin, byrokratian lisäämiseen ja viljelymahdollisuuksien rajoittamiseen.

Antti Rantakangas /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Juuri tämä turvemaitten kyntökieltokysymyshän on monitahoinen. Jos ajatellaan ympäristön kannalta, niin se voi olla aivan päinvastoin. Nyt kun erityisesti karjatilat ovat raivanneet peltoja uusien tuotantorakennusten läheisyydestä, se on vähentänyt liikennöintiä, lietteen ajoa, kaikkea muuta maatalouden koneliikettä näillä kaukana olevilla lohkoilla, ja nyt kun tämä jää pois, kun peltolohkot saadaan lähelle talouskeskuksia, se on ilman muuta ympäristöteko. Jos katsotaan esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan kannalta, niin tämä turvemaiden kyntökielto merkitsisi kasvavan maataloustuotannon, maidontuotannonkin, alasajoa, koska pääosa viljelysmaista on nimenomaan turveperäisiä maita. Eli tässä mielessä ei pitäisi Suomen ampua omaan jalkaan, koska meillä on nimenomaan Suomen kannalta erityiskysymys myös tämä turvemaitten kysymys.

Tuija Brax /vihr:

Arvoisa herra puhemies! Aivan muutama sana.

Kuulin, että valiokunnan puheenjohtaja olikin jo ansiokkaasti nostanut esiin sen, että sen asian, miten tässä tulevassa rahoituskehyksessä olevia rahoja käytetään ja ettei niitä väärin käytetä, on syytä olla Suomen hallituksen prioriteeteissä erittäin korkealla, ja uskon, että eduskunta on tästä asiasta samaa mieltä. Kuluneella viikolla EU:n tilintarkastustuomioistuimen jäsen Ville Itälä oli esittelemässä tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomusta, ja valitettavasti siinä yhteydessä oli karua kertomaa siitä, että lähes kaikilla sektoreilla väärinkäytösten määrä oli kasvanut tai pysynyt samana. Erityisen hyvää uutista ei ollut miltään sektorilta tilintarkastustuomioistuimen jäsen Itälällä eduskunnalle kerrottavana, niin kuin ei koko tuomioistuimella vastaavasti EU-parlamentille ole ollut kerrottavaa.

Eduskunnan tarkastusvaliokunta on useita kertoja sekä valtiovarainvaliokuntaa että eduskunnan suurta valiokuntaa muistuttanut lausunnoissaan siitä, että nyt tässä suuressa finanssikriisissä eurokriisin yhteydessä perustettavien erilaisten kriisinhallintamekanismien tarkastus niin ikään on toistaiseksi puutteellisella tolalla. Ne ovat tämän prosessin aikana pikkuisen parantuneet. EVM:n osalta voidaan sanoa, että tämä päättäväinen paremman tarkastuksen perään kysely useissa kansallisissa parlamenteissa ja myös ilmeisesti Euroopan parlamentissa on tuottanut tuloksen, että EVM:ää tarkastetaan paremmin kuin alun perin hallitusten kaavailussa oli. Mutta yhä, ja varsinkin ajatellen sitten tulevia kriisivaiheita, se, miten veronmaksajien rahaa käytetään sekä näissä tulevissa budjetin puitteissa että kriisinhallinnassa, on luvattoman huonosti tarkastettu, ja kiinnijäämisriski ilmeisesti käyttäjien keskuudessa koetaan vieläkin, ehkä maataloussektoria lukuun ottamatta, liian matalaksi, koska riskinottajia löytyy.

Varsinaiset petokset siirretään aina kaikista tilanteista sitten petostentorjuntavirasto Olafin hoidettavaksi. Sinnekin on juttuja ikävä kyllä riittänyt, ja sekin kertoo osaltaan siitä, että tämä finanssikriisi ei olisi ikinä päässyt syntymään ilman hallinnon kriisiä ja korruption kukoistamista. Hyvän hallinnon periaatteet, jotka EU takaa kansalaisille muun muassa EU:n perusoikeuskirjassa, joka nytten on juridisesti sitova, eivät tosiasiassa toteudu läheskään kaikissa EU-maissa eivätkä sitä kautta EU:n hallinnossa. Sitä kautta meidän verorahojamme, jotka on tarkoitettu Euroopan ja varsinkin meidän suomalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi, päätyy vääriin taskuihin siksi, että me emme ole järjestäneet riittävän hyvällä tavalla sitä päätöksentekoa ja varsinkaan kontrollia, jota näitä rahoja käytettäessä tarvitaan.

Arvoisa puhemies! Hyvin lyhyesti maataloustuesta vain sen verran, kun täällä on vedottu — ja aivan oikein — Suomen poikkeuksellisiin olosuhteisiin, että meidän vesistöjen ja Itämeren suojelun osalta täytyy muistaa, että Suomen poikkeukselliset olosuhteet tarkoittavat sitä, että Itämeren hyvin haavoittuva tila meidän omissa lahdissa, matalissa lahdissa, meidän omalla rannikolla johtuu meidän omista toimistamme. Itämeren järkyttävä tila kokonaisuudessaan johtuu monien muidenkin tahojen vielä suuremmista ja erittäin suurista päästöistä, mutta se, mitä tapahtuu meidän matalilla lahdilla ja meidän saaristossamme rehevöitymisestä, johtuu pääsääntöisesti meidän omista päästöistämme, ja maataloudella on siinä aivan keskeinen rooli — toistan: aivan keskeinen rooli.

Silloin ajatukset siitä, ettei nyt, kun maataloustukea uusitaan, samalla velvoiteta varsinkin näitä rannikon ja viistopeltojen käyttäjiä merkittäviin ympäristötoimiin, ovat kyllä kestämättömiä. Kyllä meidän täytyy silloin, kun me puhumme — ja syystä — oikeutetusti vaatia Suomen erityisolosuhteille huomiota siitä, että jo maailmantalouden ja ruokakriisinkin takia meidän peltojen pitää pysyä viljelykelpoisina ja täällä pitää voida tuottaa ruokaa ja puhdasta hyvää ruokaa, niin kuin Suomessa pääsääntöisesti tuotetaan. Samalla, kun meidän viestimme on uskottava, meidän täytyy olla johdonmukaisia, rehtejä, rehellisiä ja kunnollisia ja näyttää nykyistä parempaa tulosta sen suhteen, mitä tulee meidän omiin vesistöpäästöihin Itämereen.

Antti Rantakangas /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tällä hetkellä Suomen viljelijöistä on sitoutunut pitkälle yli 90 prosenttia näihin ympäristötuen ehtoihin ja ympäristöohjelmaan, ja se on loistava ja erinomainen saavutus. Se taitaa olla Euroopan mittapuussa ihan kärkiluokkaa. Jos näitä pelisääntöjä muutetaan sellaisiksi vielä enemmän, että kaikki ne lisätoimet ja muut merkitsevät enemmän kustannuksia kuin tuottoja, niin on päivänselvä asia, että ei viljelijöillä ole motiivia muutenkaan näinä heikon kannattavuuden aikoina toteuttaa niitä ympäristön kannalta tarpeellisia lisätoimenpiteitä, mitkä muuten toteutettaisiin. Tässä mielessä pitää käyttää tervettä maalaisjärkeä ja myöskin huolehtia siitä, että Suomen intressi turvataan. Ympäristöteot ovat tärkeitä, mutta kyllä meidän pitää täällä myöskin elää, tulla toimeen ja pystyä tuottamaan puhdasta ruokaa. Tässä mielessä toivoisin, että Vihreän liiton puolella näitä talouden realiteetteja katsottaisiin myöskin eikä viljelijöitä syyllistettäisi. He ovat muutenkin kovan työkuorman alla.

Tuija Brax /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Itämeren säilyminen — siis todella säilyminen; se ei ole vielä sanottu, että me ylipäätänsä onnistumme säilyttämään Itämeren elinkelpoisena murtovesialueena, merenä — on Suomen taloudelle aivan keskeinen asia. Ajatuskin siitä, että se voisi olla jotenkin alisteista minkään elinkeinon lyhytnäköisille tarpeille, vaikka olisi kysymys jopa meille kaikille rakkaasta maataloudesta, on kerta kaikkiaan kestämätön ja ennen kaikkea taloudellisesti tyhmintä, mitä olen aikoihin kuullut.

Antti Rantakangas /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Meillä on tässä sellainen näkemysero, että keskusta haluaa suojella ympäristöä ja haluaa suojella Itämerta, mutta ei voi yhdelle elinkeinolle asettaa kohtuuttomia vaatimuksia. Siellä tehdään paljon hyvää työtä maataloudessa tällä hetkellä ympäristöasioitten osalta. Jos katsotaan, mitä on tehty vuosikymmenten saatossa, nyt tehdään paljon. Ennen kaikkea se viljelijöitten asenne, että sitoudutaan näihin ympäristöohjelmiin ja -ehtoihin, on todella korkealla tasolla. On väärin tässä tilanteessa edes ajatuskin, että uhrataan suomalainen maatalous ylikirein ja vain yhteen ammattiryhmään kohdistuvin rajoituksin. Se on vastuutonta puhetta. Tässä mielessä pitää löytää kansallinen yhteisymmärrys hoitaa Itämeri-kysymystä mutta turvata samalla meidän tärkeä maatalous ja meidän ruuantuotannon tilanne.

Tuija Brax /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Onneksi viljelijäjoukossa on itsessään paljon enemmän ymmärrystä ymmärtää, että silloin, kun halutaan pelastaa Itämeri, tuottaa suomalaisia elintarvikkeita puhtaasti, ei ole kysymys viljelijöiden syyllistämisestä. Kun katsotaan totuutta silmiin, niin siellä on vielä paljon tehtävää, ja on löydettävissä keinoja, joilla viljelijät jatkossakin tekevät sitä. Mutta todellisuus, joka nyt on, jonka Valtiontalouden tarkastusvirasto on yksiselitteisesti todistanut, että tämä niin sanottu ympäristötuki ei auta ympäristöä ollenkaan, on niin vakava ja hälyttävä, että meillä täytyy jatkossa olla valmiutta tehdä ympäristötoimien nimissä asioita, jotka pelastavat ympäristöä, ja tukea sitten toimeentuloa aivan muilla instrumenteilla, joita ei valehdella ympäristöinstrumenteiksi.

Kaj Turunen /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyllä näin on, että maataloutta syyllistetään monella eri tavalla ja nimenomaan ympäristöasioissa. Ja mitä Itämeren tilaan tulee, niin Itämeri on ollut pitkään jätteitä vastaanottava merialue ja nimenomaan Venäjältä. Eivätkä ne ole maataloudesta peräisin, vaan ne ovat teollisuudesta ja kaupunkijätettä. (Riitta Myller: On kyllä aika paljon tutkimuksia!)

Ritva Elomaa /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Totta kai ympäristöasiat ovat tärkeitä, ja myös Suomen maatalous ja maanviljelijät ovat sen ymmärtäneet, mutta kyllä se suurin saastuminen tulee sieltä Puolasta ja Venäjältä. Meidän täytyy laittaa enemmän paineita sinne ja myös heidän maanviljelykseensä. Sieltä tulee se suurin saastuttaminen kyllä Itämeren suhteen.

Anne Louhelainen /ps:

Arvoisa puhemies! Suomi on yksi unionin suurimmista nettomaksajista. Osuutemme tulee vielä kasvamaan, koska olemme osanneet pitää taloutemme paremmassa kunnossa kuin useat muut maat. Mielestäni meillä onkin juuri tässä tapauksessa oikeus vaatia tiukempaa talouskuria myös EU:lta.

Suomi mielletään maaksi, jossa asiat ovat hyvin, eikä tänne niin ollen tarvittaisikaan EU:n auttavaa kättä. Tilanne on kuitenkin väärin tulkittu, ja valitettavasti odotettavissa on Suomen kannalta huomattavasti huonommat neuvottelutulokset kuin tähän saakka.

Arvoisa puhemies! Suomen neuvottelukanta on monissa komission aikaisemmissa esityksissä ollut varovainen, koska enemmän tai vähemmän on annettu ymmärtää, että vastahankaisten neuvottelijoiden on vaikeampi saada omia tavoitteitaan rahoituskehysneuvotteluissa läpi. Joku voisi sanoa tällaista toimintaa jopa kiristämiseksi.

Käsittääkseni vipuvälineenä on käytetty meille tärkeitä pohjoisen ja Itä-Suomen syrjäseutujen tukia. Nämä tuet ovat meille todella tärkeitä, koska on pystyttävä pitämään koko Suomi asuttuna. Harvaan asutun alueen tukea ei saa leikata. Nähtäväksi jääkin, auttavatko nämä aiemmat neuvottelutappiot nyt käytäviä rahoituskehysneuvotteluita Suomen kohdalla.

Arvoisa puhemies! Komission ehdotuksessa esitetään myös, että tarkoituksena on päästä eroon eräiden maiden jäsenmaksualennuksista. Tämä olisi hyvinkin suotavaa, sillä tällä hetkellä Suomi maksaa esimerkiksi Ruotsin jäsenmaksualennusta, vaikka Ruotsi on unionissa pienempi nettomaksaja kuin Suomi. Jäsenmaksualennukset ovat yksi EU:n järjettömyyksistä, joista ei ole vielä vuosien varrella päästy eroon, enkä tälläkään kertaa ole kovin optimistinen asian suhteen. Isolla-Britannialla on ollut tuo alennus iät ja ajat, eikä se todennäköisesti tule sen poistoon koskaan suostumaankaan. Samaan hengenvetoon Tanskakin vaatii itselleen jäsenmaksualennusta ja uhkailee jopa käyttää veto-oikeuttaan, jos ei sitä saa.

Arvoisa puhemies! Kuten täällä on kuultu, epämääräisestä rahankäytöstä EU:ssa on useita esimerkkejä. Lisäksi EU:lla on edelleen myös täysin järjettömiä käytäntöjä. Hyvä esimerkki sellaisesta on joka kuukausi toteutettava Strasbourgin rekkaralli, jolloin koko parlamentti muuttaa Brysselistä Strasbourgiin. Siihen EU käyttää yhteisestä kassasta noin 200 miljoonaa euroa vuodessa, ja tuo summa tullee kasvamaan vuosi vuodelta, ja lähinnä vain ranskalaiset pitävät tätä tapaa kannatettavana.

EU:n on siis todellakin järkevöitettävä omaa toimintaansa eikä suinkaan lisättävä vuosi vuodelta budjetin kokoa. Tämä polku ei johda hurmioon, se johtaa turmioon.

Ritva Elomaa /ps:

Arvoisa puhemies! Ajattelin puhua muutaman minuutin Suomen maanviljelyksen ja maatalouden puolesta ja puhun siitä sillä kokemuksella, mikä minulla on maatalon tyttärenä, ja olen myös seurannut veljeni viljelyä kotitilalla noin 30 vuotta.

Suomalainen maanviljelys. Jos ajattelemme, mitä tapahtui 50—60-luvuilla, silloin vielä oli pientiloja ja jopa pientila pystyi kouluttamaan lapsensa. Tänä päivänä pienviljelijöitä ei ole enää olemassakaan. On joitakin keskisuuria tiloja ja on isoja tiloja, joille nyt EU on asettanut sellaiset säännöt, että keskisuurikaan viljely ei ehkä ole enää mahdollista tulevaisuudessa, eli suuret yksiköt.

Niistä tuista, mitä Suomi saa, vuodessa noin 2,1 miljardia maataloustukea, byrokratiaan menee 450 miljoonaa, ja siinä ei puhuta vielä kalataloudesta eikä metsätaloudesta. Siis neljäsosa menee byrokratiaan. 2 000 tarkastajaa käy maatiloilla ja hoitaa tarkastusasioita ja tutkii, ovatko pellot juuri oikeankokoiset, onko viljelyä harrastettu ja mitä peltoon on pistetty. 2 000 virkailijaa, se on paljon.

Eräs maanviljelijä soitti minulle just yksi päivä ja sanoi, että hänen tilallaan oli käyty kaksi kertaa viime vuonna ja ensimmäisen kerran jälkeen hän sai 186 euron sanktion ja maksulapun, koska oli ilmoittanut väärin tilansa asioita. Tarkastuskerralla, joka tuli sitten loppuvuodesta, huomattiinkin, että hänellä olikin yksi hehtaari enemmän ja tämä 186 oli virheellinen. Nyt pohditaan sitä, maksetaanko hänelle tämä 186 euroa takaisin. Onko suomalainen maanviljelys sitä, että pitää käydä tarkastamassa ja laittamassa näin paljon aikaa ja rahaa näihin tutkimuksiin? Eikö voida luottaa suomalaiseen maanviljelijään? Tuskinpa Keski-Euroopassakaan ovat jatkuvasti tarkastukset niin viimeisen päälle tehtyjä.

Myös haluan puuttua siihen asiaan, ja huomionarvoista on se, että esimerkiksi nyt, kun tulivat virikehäkit kanaloihin ja lattiakanalat, mikä oli ihan hyvä asia, että eläimillä on paremmat olosuhteet, niin sataprosenttisesti suomalaiset viljelijät menivät tähän ja tuottavat kananmunia. 84 senttiä nousi kananmunan hinta kilolta, nyt vuoden aikana on noussut 84 senttiä. Siitä viljelijä saa 15 senttiä, vaikka hän on uhrannut näihin hyviin asioihin, näitten häkkien vaihtamiseen rahaa ja varoja. Siis 15 senttiä, ja loput saivat kauppa ja pakkaamot. Tämän suhteen pitäisi olla aivan erilainen. 70 senttiä meni johonkin muuhun.

Kun veljen viljelyä olen seurannut, niin en haluaisi vaihtaa hänen kanssaan paikkoja, nimittäin se on kovaa hommaa. Aina pitää keksiä, kuinka tilalla pärjää, kuinka pystyy elättämään perheensä, jos ei ole mitään suurta jättituotantolaitosta. Kun Suomen nokioita haetaan, mielestäni juuri keskisuurten ja pienempien tilojen viljelijöiden oleminen ja eläminen ja pysyminen ja pystyminen harrastaa tätä omaa tuotantoaan on Suomen uusi Nokia. Puhdas ruoka, Suomessa tuotettu puhdas ruoka, on meidän vientivalttimme, ja siihen pitää panostaa. Tämä, että maanviljelijät ajetaan näin ahtaalle ja palkkapussi pienenee joka vuosi, on aivan epäsuhde. Mitenkä pystyy harrastamaan ja harjoittamaan varsinkin tätä omaa elantoaan, kun se ei elätä? Maanviljelijöiden määrä, tilojen määrä hupenee jatkuvasti.

Olen tosiaan huolissani siitä, kuinka suomalaiset pärjäävät tulevaisuudessa, kun meidän oma tuotantomme menee minimiin ja ehkä loppuu kokonaan. Mitä me syömme? Syömmekö ruokaa, joka tuotetaan ulkomailla, emmekä ole omavaraisia? Käy ihan niin kuin jos meillä ei olisi omaa armeijaa. Jos meillä ei ole omaa armeijaa, se on jonkun muun valtion armeija, joka häärää täällä. Suomalaisen maanviljelyksen ja maatalouden puolesta on puhuttava ja ymmärrettävä se, että viljelijöitä pitää auttaa nyt. Maanviljelystä ei voida uudistaa, jos se on hävinnyt kokonaan. Se ei tapahdu vuodessa ja kahdessa, vaan nyt niitä viljelijöitä, jotka vielä ovat jaksaneet, pitää tukea.

Suomi maksaa nettomaksajana EU:lle ensi vuonna noin 700 miljoonaa, ja tämä on koko ajan kasvusuuntaan. Me emme saa unohtaa suomalaista maanviljelijää ja suomalaista ihmistä, joka haluaa tulevaisuudessa syödä kotimaista lähiruokaa.

Riitta Myller /sd:

Arvoisa puhemies! Täällä on puhuttu tänään monia asioita muun muassa nettomaksajasta, nettosaajasta. On ilman muuta selvää, että Suomen pitää neuvotteluissa pyrkiä saamaan niin paljon kuin mahdollista maataloustukea niihin asioihin, joihin sitä on saatavissa, ja mitkä ovat Suomen erityistilanteet. Samoin myöskin aluepolitiikan osalta on saantoa mahdollisimman paljon saatava Suomeen, ja luonnollisesti erityisesti harva asutus täytyy silloin ottaa huomioon.

Tässä on ikään kuin tullut se, että tässä olisi koko kysymys Euroopan unionin jäsenyydestä. Kuitenkin nettomaksajamaista on laskettu, että kun verrataan koheesiomaihin, jotka ovat niitä varsinaisia nettosaajia, niin vähintään 60 prosenttia siitä, mitä nettomaksajamaat maksavat jäsenmaksuja, palautuu heille eri reittejä pitkin. Eli tässäkään ei ole aivan mustavalkoisesta asiasta kysymys.

Toisaalta täällä sanottiin, miksi kierrättää rahoja Euroopan unionin budjetin kautta. No, tässä on se ajatus, että meillä on yhteisiä politiikka-ajatuksia, miten kehittää asioita Euroopan unionin sisällä. Otetaan vaikka työllisyyskysymykset, nuorisotyöttömyyden vähentäminen, tämäntyyppiset yhteiset politiikka-asiat, joista katsotaan, että on hyvä olla yhteisiä Euroopan unionin rahoja, jolloin kyetään sitten tätä yhteistä politiikkaa aikaansaamaan. Monet muut asiat ovat samanlaisia.

Sitten täällä on puhuttu byrokratiasta ja valvonnasta. Tässä ei voi olla sitä, että meillä ei ole byrokratiaa, jos meillä on valvontaa. Nämä liittyvät toisiinsa. Meillä täytyy olla jonkin verran virkamiehiä suorittamassa sitä valvontaa, josta esimerkiksi edustaja Brax puhui.

Markus Mustajärvi /vr:

Arvoisa puhemies! Edustaja Pekkarinen kiinnitti huomiota tärkeään seikkaan EU-tuen laskentaperusteessa. Minä itsekin ensimmäisessä puheenvuorossani painotin tätä erityistä harvan asutuksen tukea, joka nyt siis uhkaa laskea 35 eurosta 20 euroon. Se on tärkeä osa varsinkin pohjoisessa, mutta täytyy kantaa kyllä huolta myöskin siitä pohjaosasta, jonka leikkaus uhkaa muodostua monin verroin suuremmaksi.

Mutta on kaksi eri asiaa puhua tässä yhteydessä nettomaksuosuudesta ja aluekehityksen tukemiseen käytettävistä rahoista, kokonaispotista. On päivänselvä asia, että meidän nettomaksuosuutemme tulee kasvamaan ja se tulee olemaan negatiivinen niin pitkälle, kuin osaa ajatella Euroopan unionin kehitystä. Mutta sitten tosiasia on se, että aluekehitykseen varatut rahat joka tapauksessa pienenevät 500 miljoonaa euroa, jos tämä toteutuu, ja jos kansallinen vastinpari otetaan huomioon, niin on kyse miljardin euron leikkauksesta, joka on siis kiistämättä pois suoraan aluekehityksestä, sen tukemisesta, mutta se on valitettavasti se suunta, mikä on Suomessa valittu. Kansallinen aluepolitiikka on ajettu alas, ja kun aiemmin sitä kuoppaa pystyttiin vähän EU-ohjelmilla paikkaamaan, niin jatkossa se paikkaaminen on vieläkin vaatimattomampaa kuin tähän asti.

Heikki Autto /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tätä keskustelua on käyty erittäin ison ja tärkeän asian ympärillä, ja on ollut todella mielenkiintoista kuulla kaikkia eri näkökulmia. Jo ryhmäpuheenvuoroista lähtien on korostettu EU:n toiminnan merkitystä koko Euroopan tulevaisuuden kannalta, ja siksi on aivan olennaista, että näissä tulevien rahoituskehysten neuvotteluissa päästään senkaltaiseen ratkaisuun, että myös toimintansa ja taloutensa puolesta Euroopan unioni on kykenevä toimimaan ja olemaan maanosaa enemmän yhdistävä kuin jakava toimija.

Mielestäni ministeri Stubbin ja ministeri Koskisen puheenvuorot osoittivat, että Suomi paitsi on vastuullisen rahankäytön linjalla myös toimii näissä Euroopan tulevaisuuden kannalta keskeisissä neuvotteluissa joka tapauksessa rakentavalla tavalla — ja rakentavalla tavalla nimenomaan niin, että Suomen kansallinen etu osana yhteistä eurooppalaista hyvää saadaan toteutumaan parhaalla mahdollisella tavalla. Oli erittäin tärkeä kuulla ministereiltä, että heillä on vahva tahtotila vahvistaa Suomen maatalouden toimintaedellytyksiä sekä osana tätä EU:n rahoituksen kokonaisuudistusta että myös tulevaa yhteisen maatalouspolitiikan uudistusta. Oli erittäin tärkeä kuulla, että Suomen hallituksen painopiste ministereitten puheenvuorojen mukaan on myös nimenomaan Itä- ja Pohjois-Suomeen kohdistuvien aluetukien pitäminen korkealla tasolla, koska nämä tuet, niin kuin useissa puheenvuoroissa on todettu, ovat keskeinen osa siitä, miten Suomi saa jäsenmaksujaan Euroopasta takaisin. On myös tärkeää, että Suomelle keskeinen tavoite on vahvistaa EU:n rahankäyttöä mahdollisimman tehokkaasti erilaisten t&k- ja innovaatiotyökalujen kautta, jotta yhteiset voimavarat saadaan mahdollisimman tehokkaaseen käyttöön.

Arvoisa puhemies! Suomen tavoite on siis edistää vastuullista rahankäyttöä Euroopassa. Osana tätä vastuullista rahankäyttöä Suomi vaatii, että hallinnon osuus EU-menoista pidetään kurissa. Tämä on mielestäni todella tärkeää, jotta eurooppalaiset voivat laajasti kokea Euroopan unionin omakseen, jotta eurooppalaiset voivat kokea Euroopan unionin toiminnan legitiimiksi.

Suomen osalta ja tämän keskustelun pohjalta nimenomaan meitä niin eduskunnassa kuin laajemminkin Suomessa huolestuttaa nopeasti kasvava nettomaksuosuutemme. Suomen nettomaksuosuus on itse asiassa sekä huono että hyvä asia. Onhan hyvä uutinen Suomen kannalta, että meidän kansantaloutemme on paremmassa kunnossa kuin muiden Euroopan maiden kansantalous, mutta samalla on tietysti huono asia se, että tämä ero muihin Euroopan kansantalouksiin ei johdu niinkään meidän hyvyydestä kuin muiden heikkoudesta. Kun Eurooppa joka tapauksessa on myös meidän teollisuutemme päämarkkina-alue, on lähitulevaisuuden talousnäkymä Suomen kannalta varsin huolestuttava myös tältä katsantokannalta. Tätä edellistä ei pidä siis tulkita niin, että olisin iloinen veronmaksaja, joka pitää hyvänä asiana Suomen nettomaksuosuuden kasvua, mutta haluan vain todeta sen, että se viestii siitä, että Suomen kansantaloutta on joka tapauksessa hoidettu ja kehitetty paremmin, kuin mitä muut Euroopan maat ovat pystyneet omiaan eteenpäin viemään.

Arvoisa puhemies! Tähän liittyen haluaisin valtakunnan hallituksen todella pohtivan sitä, voitaisiinko EU:n rahoituskehyksistä neuvoteltaessa käyttää yhtenä argumenttina Suomen nettomaksuosuuden pienentämisessä sitä, että EU:n päätöksillä — tässä tapauksessa esimerkiksi edellisiltä hallituksilta tämän hallituksen taakaksi periytyvällä rikkidirektiivillä meriliikenteessä — negatiiviset vaikutukset Suomen kansantaloudelle ovat monien arvioiden mukaan suuremmat, kuin koko nettomaksuosuutemme Euroopan unionille on. Näin ollen, jos Suomen talouden kilpailukykyä dramaattisella tavalla heikennetään EU-päätösten myötä, mistä ne eurot tulevaisuudessa tehdään sitä meidän nettomaksuosuuttamme kattamaan? Varmasti eurooppalaisissa pöydissä on hyvä ymmärtää tämä, että jossain täytyy pystyä sitä hyvää takomaan, jos sitä siellä EU-pöydissä aiotaan isosti myös tulevaisuudessa jakaa.

Mauri Pekkarinen /kesk:

Arvoisa puhemies! Edustaja Auton puheenvuoron johdosta on nyt kyllä pakko sanoa, että vaikka varmasti hyvää tahtoa oli ministeri Stubbinkin puheenvuorossa, niin kyllä se nyt vain niin oli, että kotiläksyissä on vielä vähän parannettavaa. Kyllä se selvästi tuli nyt ilmi.

Totta kai se on tärkeää, että tämä pohjoisen bonus nousee siitä 20 eurosta vähintään sinne 35 euroon. Mutta jos se nousee, se Suomen kokonaissaanto on vain 136 miljoonaa euroa, eikä se voi meille riittää, kun menetys on puoli miljardia euroa. On pidettävä huolta siitä, että tämä harvan asutuksen kriteeri, jolla on suuri painoarvo ja merkitys koko Suomen saannon kannalta, saa edes likimain sen sijan ja sen tilan, mikä sillä tällä hetkellä on. Puoli prosenttiyksikköä siellä tuo lähes 100 miljoonaa euroa Suomelle lisää rahaa. Kyllä hallituksen on tästä kokonaispotistakin pidettävä huolta. Totta kai minunkin vaalipiiristäni osa pääsee tämän pohjoisen ja itäisen Suomen alueen erityisestä tuesta osalliseksi, mutta siitä huolimatta tämän koko saannon kannalta tämä on tavattoman tärkeä asia. — Minä ylitän ajan. Minä tulen sinne pönttöön. (Puhuja siirtyi puhujakorokkeelle)

Arvoisa puhemies! Arvelen, että täältä saa puhua sen 5 minuuttia, niin että otan täältä vielä pari huomiota lisää tähän, ja ne liittyvät byrokratiaan ja sitten nettomaksuasemaan.

Edustaja Myller kovin väheksyi tätä byrokratiaa. Minä vielä toistamiseen sanon, että kyllä se on varsinainen surkeuksien surkeus. Kun on katsonut monelta eri näkökulmalta tätä juttua, niin kyllä harvasta julkisen hallinnon tehtäväalueesta löytyy sellaista byrokratian moninkertaisuutta ja päällekkäisyyttä kuin mitä siihen liittyy.

Ensinnäkin tämä ohjelmaperusteisuus, millä tätä puuhaa tehdään, on periaatteessa hyvä, mutta mitättömän pienten rahojen kanssa pyörii aivan huikean iso määrä ihmisiä, ja sitten heidän tekemisiään tarkastaa aivan tolkuttoman suuri määrä, ensiksikin Suomessa, ja sen lisäksi vielä tuolla Brysselissä yhteisiä tarkastajia liikkuu kasapäin. Minä olen tätä katsonut. Silloin kun Suomi neuvotteli, olin mukana. Sen jälkeen olen katsonut tätä aluepolitiikasta vastaavana ministerinä, ollut maakunnan liiton valtuuston puheenjohtajana iät ajat, monesta eri näkökulmasta katsonut. Ja oli näkökulma mikä tahansa, johtopäätös aina näissä kaikissa näkökulmissa on se sama.

Tärkeätä, puhemies, vielä kertaalleen sanottuna on myöskin se, että Suomi nyt, Suomen ministerit ja hallitus, pyrkii — minä uskon näin — parhaansa tekemään. Ja täytyy toivoa, että sillä olisi nyt myöskin parhaat mahdolliset virkamiehet, parhaiten osaavat virkamiehet. Olin todella yllättynyt, että hallitus nimitti aluekehityksestä vastaavan ylijohtajan virkaan henkilön, jolla ei ole minkäänlaista kokemusta eikä osaamista aluepolitiikasta ja aluekehityksestä. Minä olen ollut äimän käkenä, arvoisa puhemies, jos sallitte tämmöisen käsitteen käyttämisen, että medialta, joka aina muutoin vartioi sitä, minkälaisia nimityksiä tehdään, ei tullut puolta sanaa, minkäänlaista arviota siitä, menikö se nyt kohdalleen vai ei. (Tuija Brax: Tänään on iso juttu!) — No, jos tänään on, niin hyvä on. Sitten minä en ole lukenut tämän päivän Hesaria. — Arvoisa puhemies! Perun kaikki puheeni, mitkä liittyvät viimeiseen kommenttiin.

Riitta Myller /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen toki sitä mieltä, että tätä byrokratiaa voidaan vähentää. Sanoin vain, että nämä kaksi asiaa eivät ole helposti yhteensovitettavissa: halutaan enemmän valvontaa ja vähemmän byrokratiaa. Niillä on joku yhteys.

Sitten toinen kysymys on se, että kyllä meidän pitää miettiä myös Suomessa, millä tavalla me rakennamme itse tätä omaa byrokratiaamme tänne. Muistaakseni Valtiontalouden tarkastusvirasto jossain vaiheessa totesi, että esimerkiksi sosiaalirahastossa Suomi on kasvattanut itse toisen mokoman sitä byrokratiaa, mitä tarvittaisiin. Emme voi syyllistää vain tiettyjä tahoja, meidän on katsottava myös itse peiliin tässä asiassa.