Juha Rehula /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Kun raha on vähissä,
pitää säästää.
Kun säästetään, ei ole ihan
yhdentekevää, miten säästäminen
tapahtuu. Hallitus on päättänyt ottaa
153 miljoonaa euroa niiltä ihmisiltä, jotka ensinnäkin sairastavat.
Se, että lääkekatto, niin sanottu lääkekatto,
alenee, ei poista sitä tosiasiaa, että 113 miljoonaa
euroa vuositasolla kerätään niiltä ihmisiltä,
jotka sairastavat.
Toinen kohta, josta on päätetty ottaa, on
laboratoriopalvelut ja erilaiset tukitoimet siinä tilanteessa,
missä tarvitaan lääkäripalveluja
ja tutkimukset edellyttävät asioitten selvittämistä.
Sekin raha on pois jostakin ja omalta pieneltä osaltaan
ainakin itselleni on lisärikkana siinä rokassa,
jossa toivon, että tässä maassa ihan
oikeasti tehdään sosiaali- ja terveydenhuoltoon
uudistus, joka sisältää niin hallinnon
kuin rahoituksenkin. Tämä 20 miljoonaa euroa sairausvakuutuskorvauksista,
mikä säästetään, tulee
ohjaamaan palvelujen kysyntää tavalla, josta tuskin
kukaan tietää, mitä loppujen lopuksi
tapahtuu.
Kolmas asia, periaatteellisesti se kaikkein suurin, on se, että 20
miljoonaa euroa leikataan matkakustannusten korvauksista. Tämä tapahtuu
tilanteessa, jossa niiden ihmisten, jotka asuvat etäämmällä siitä terveyspalvelujen
tuottajasta, terveyskeskuksesta tai muusta palvelupaikasta, omavastuu
kasvaa.
Kun tehdään säästöjä,
ne pitää tehdä oikeudenmukaisesti. Tämä laki
on kyllä oikeudenmukaisesta aika kaukana, tai tuo sana
saa ainakin lisämerkitystä, lisävivahdetta
siihen, miten itse sen sanan ymmärrän.
Tässä laissa on vielä se huono puoli
ja erikoisuus, että on tiedossa, että lääkekorvausjärjestelmään
ollaan tekemässä kokonaisuudistus. Tässä kohdassa
tuli sitten niin kiire, että ei ollut malttia eikä aikaa
odottaa vaan tuon työryhmän, joka kokonaisuudistusta
valmistelee, määräaika ei riittänyt
siihen, kun piti saada tällainen 113 miljoonan euron säästöpaketti
tilanteessa, jossa tuolla ryhmällä on olemassa
kyllä nuotit, mihin suuntaan mennään,
mutta lopputulosta ei kukaan tiedä.
Arvoisa herra puhemies! Eduskunnassa käytiin tämän
toisen käsittelyn alkaessa hyvin mielenkiintoinen keskustelu
niin maan taloudesta kuin laajemminkin siitä, kuka tekee,
mitä tekee ja minkälaisia esityksiä täällä niin
hallitus kuin oppositiokin tekee. Ihan vain pöytäkirjamerkintöihin,
jos joku tätä keskusteluketjua lukee, totean yhden
kohdan, ja se on se, että tilanteessa, jossa oppositiolta
vaaditaan yksityiskohtaista esitystä ja yksityiskohtaista
kokonaisratkaisua, kokonaisesitystä siitä, millainen
meidän budjettivaihtoehtomme on, olisi se kyllä vähintään
yhtä kohtuullista, ellei vielä enemmänkin,
että maan hallitus tietäisi, millaisen budjetin
se loppujen lopuksi eduskunnalle antaa. Ihan lähipäivien,
lähiviikkojen aikana tullaan ratkaisemaan käsitykseni
mukaan erittäin isoja asioita, jotka liittyvät
vuoteen 2013, ja vielä huolestuneempi olen tästä tilanteesta,
ellei hallitus tule muuttamaan merkittävällä tavalla
eduskunnan käsittelyssä olevaa esitystään
ensi vuoden talousarvioksi.
Arvoisa herra puhemies! Kannatan edustaja Vehviläisen
tekemää hylkäysesitystä.
Arja Juvonen /ps:
Arvoisa herra puhemies! Tässä hallituksen
esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia.
Vakuutetun omavastuuosuuksia, lääke- ja matkakustannuksia
ehdotetaan korotettaviksi. Lääkärin ja
hammaslääkärin palkkioiden sekä tutkimuksen
ja hoidon korvaamisessa siirryttäisiin myös euromääräiseen
korvaukseen ja kiinteästä omavastuusta luovuttaisiin.
Hallitusohjelman keskeisenä tavoitteena on vähentää köyhyyttä ja
syrjäytymistä sekä kansalaisten terveyseroja.
Heikoimmassa asemassa olevien kohdalla taloudelliset, sosiaaliset
ja terveydelliset ongelmat liittyvät usein toisiinsa. Perussuomalaiset
huomauttavat, että tällä hallituksen
esityksellä pahennetaan entisestään heikoimmassa
asemassa olevien syrjäytymiskierrettä, joten se
on siten ristiriidassa hallitusohjelmassa esitettyjen tavoitteiden
kanssa. Hallitus tuntuu hakevan vain lyhyen aikavälin säästöjä huomioimatta
sitä, että esitetyt leikkaukset voivat pitkällä aikavälillä nostaa
yhteiskunnalle koituvia kustannuksia.
Perussuomalaiset näkevät tarpeen lääkekorvausjärjestelmän
kokonaisuudistukseen, mutta nyt esillä oleva säästölaki
ei ole oikea tapa lähteä hakemaan kustannustehokkuutta
tai säästöä. Suomalaisten vakuutettujen
maksuosuudet lääkekustannuksista ovat jo nyt kansainvälisesti
vertailtuna huomattavasti korkeammat kuin useissa muissa maissa.
Sinällään hallituksen suunta alentaa vuotuista
omavastuuosuutta on oikea, mutta sen myönteiset vaikutukset
kohdentuvat vain hyvin pieneen ryhmään. On myös
ristiriitaista, että samaan aikaan hallitus esittää peruskorvausten
ja alemman erityiskorvauksen alentamista, vaikka se vähentää asiantuntijalausuntojen
mukaan lääkkeiden käyttöä.
Pienituloiselle jokainen euro on elintärkeä,
ja omavastuuosuuksien korottaminen onkin omiaan heikentämään
eniten juuri heikompiosaisten terveyttä ja siten lisäämään
terveyseroja entisestään. Asiantuntijalausunnoissa
tuotiin ilmi, että lähes puolet lääkekustannuksista
kertyy sille viiden prosentin osuudelle väestöstä,
joka käyttää eniten lääkkeitä.
Säästöjä kannattaisikin ennemmin
hakea varmistamalla, että lääkkeiden
käyttö on niitä paljon käyttävillä tarkoituksenmukaista.
Matkakustannusten osalta omavastuuosuuden korottaminen jopa
54 prosentilla osuu kipeimmin syrjäseuduilla asuviin iäkkäisiin
henkilöihin. Perussuomalaiset huomauttavat, että omavastuuosuuksien
korottaminen johtaa todennäköisesti siihen, että pienituloiset
jättävät tarpeellisia ja välttämättömiä hoitoja
ja/tai tutkimuksia väliin. Muutamakin euro tuntuu
lompakossa silloin, kun tulot ovat pienet. Hallituksen suurkuntahankkeen
myötä päivystyspisteitä todennäköisesti
harvennetaan lähivuosina, mikä puolestaan pidentää matkoja
terveyspalvelujen luokse ja siten lisää kuntalaisten
matkakustannuksia entisestään. Perussuomalaiset
ovatkin huolissaan siitä, onko tulevaisuudessa tarkoitus
puuttua entistä ankarammalla kädellä matkakustannuksiin
säästöpaineiden vuoksi.
Perussuomalaiset huomauttavat myös, että omavastuuosuuksien
kasvattaminen saattaa siirtää lääke-
ja matkamenoja kuntien maksettavaksi, sillä köyhille
myös omavastuuosuudet maksetaan tarvittaessa
toimeentulotuen muodossa. Omavastuuosuuksien korottaminen saattaakin näkyä kunnissa
kohonneina toimeentulotukimenoina. Perussuomalaiset myös
huomauttavat, että tutkimuksesta ja kuvantamisesta leikatut
Kela-korvaukset saattavat johtaa siihen, että julkinen sektori
kuormittuu. Perussuomalaiset pitävät tärkeänä,
että tulevaisuudessa huomioidaan myös ne suomalaiset,
jotka tarvitsevat hammasproteettisia toimenpiteitä, hammasimplantteja
tai joutuvat maksamaan hammasteknisiä kustannuksia.
Edellä olevan perusteella ja viitaten mietintöön
sisältyvään vastalauseeseen 2 ehdotan
lakiesityksen hylkäämistä.
Keskustelu päättyi.