Virpa Puisto /sd:

Arvoisa puhemies! Eilen jätetyssä valtiontilintarkastajien kertomuksessa on yli kolmekymmentä kannanottoa, ja ne on luovutettu nyt eduskunnan käsiteltäväksi. Kertomusta valmisteltaessa puheenjohtaja Kari Urpilaisen johtamat valtiontilintarkastajat ovat käyneet muun muassa kaikissa ministeriöissä ja valmistelleet sen pohjalta tämän kertomuksen, jonka toivomme saavan huomiota myös esittelypuheenvuoron aikana, arvoisa puhemies.

Kiitoksia, arvoisa puhemies! Esitelin valtiontilintarkastajien menettelyä, jossa he ovat käyneet kaikissa ministeriöissä ja tuoneet julki sen, että parlamentaarista valvontaa lisäisi se ja olisi hyödyllistä, mikäli kaikkien ministeriöiden virkamiesten ohella tähän työhön osallistuisivat myös istuvat ministerit. Tämä lisäisi vuoropuhelua hallituksen, eduskunnan ja tilintarkastajien välillä.

Valtiontilintarkastajat ovat johdonmukaisesti pyrkineet korostamaan kertomuksensa vaikuttavuuden merkitystä parantamalla kertomuksen laatua ja informatiivisuutta. Tosiasiallinen vaikuttavuus riippuu monesta seikasta, joista tärkein on kertomuksen käsittelytapa eduskunnassa. Vaikuttavuuden kannalta olisi keskeistä, että eduskunta päättäisi pyytää maan hallitukselta vastaukset kaikkiin valtiontilintarkastajien esittämiin kannanottoihin. Mielestäni tämä vahvistaisi parlamentaarista valvontaa.

Seuraavaksi nostan joitakin kertomuksessa esitettyjä tarkastuskohteita, joista ensimmäisenä valtuusmenettelyn toimivuus talousarviossa.

Valtuusmenettely on tarkoituksenmukainen ja vakiintunut talousarvioon kuuluva budjetointimenetelmä, joka muodostaa päätöksenteon monivuotisista sitoumuksista ja hankkeista. Valtuuskäytännössä on kuitenkin ongelma. Eduskunta ei saa valtion hoitovuoden talousarviosta päättäessään selkeää kokonaiskuvaa valtuuksien kokonaistasosta eikä valtuuksien jaksottumisesta ja kasvusta seuraavina vuosina. Merkittävä osa valtuuksista jää vuosittain käyttämättä ja joudutaan budjetoimaan täten aina vuosittain uudelleen.

Vuonna 2002, jolta nyt käsittelyssä oleva kertomus on, käytettiin 54 prosenttia kaikista käytettävissä olevista valtuuksista. Eniten jäi käyttämättä puolustusministeriön tilausvaltuuksia, kauppa- ja teollisuusministeriön korkotukivaltuuksia ja Ratahallintokeskuksen maanrakennusvaltuuksia. Tämä viittaa valtuussuunnittelun yleiseen heikkoon tasoon ja valtuusmenettelyn tarkoituksesta poikkeavaan yleisluontoiseen rahoitukseen valtion budjetissa. Nykyinen valtuusmenettely ei ole eduskunnan budjettivallan kannalta hyväksyttävä. Valtuuskäytäntöä tulee selkeyttää ja tehdä se läpinäkyväksi ja yhtenäistää se kaikkien ministeriöiden kesken.

Tieverkoston osalta tilintarkastuskertomus kertoo, että eduskunta on tuntenut huolta tieverkon pääoman säilyttämisestä, kuten olemme juuri budjetin lähetekeskustelussa ja budjetin käsittelyssä tuoneet esiin ja varmasti ensi viikolla budjetin käsittelyssä palautepuheenvuoroissa tullaan tuomaan esiin. Esiin on noussut maan tasapuolisen liikenteellisen kehityksen turvaaminen sekä liikenneturvallisuuden parantaminen. Myös maan eri osissa sijaitsevien työpaikkojen säilyminen edellyttää tieverkostolta hyvää kuntoa.

Tiepiirikohtaisessa tarkastelussa tarkasteluvuosina 1998—2002 havaitut vaihtelut määrärahojen jaossa ovat valtiontilintarkastajien näkemyksen mukaan olleet huomattavat. Tämän johdosta on syytä painottaa, että tiehankkeista päätettäessä ja määrärahojen jaossa tiepiireittäin on tasapuolisesti huomioitava alueelliset kunnossapito- ja kehittämismäärärahat koko maassa.

Valitusten osalta kertomuksessa todetaan, että suuretkin tiehankkeet voivat viivästyä monenlaisten valitusten takia. Suurissa hankkeissa on mahdollista valittaa hyvin monessa kohdin hanketta. Valitusten avulla voidaan tarkoitushakuisestikin viivyttää hanketta vuosikausia. Valitustentekomahdollisuutta ei tietenkään pidä rajoittaa, mutta ratkaisun on löydyttävä valitusten nopeamman käsittelyn kautta esimerkiksi lyhentämällä lausuntojen antamisaikaa. Liikenne- ja viestintäministeriön tulee yhdessä oikeusministeriön kanssa selvittää asiaan liittyvät ongelmat ja pyrkiä ratkaisemaan ne.

Kuntien yhteistyön ja kuntarakenteen osalta tarkastajat toteavat, että kuntien yhteistyön lisäämistä on yleisesti pidetty edellytyksenä sille, että etenkin pienimmät kunnat pystyvät jatkossa toteuttamaan niille asetetut tehtävät taloudellisesti, laadukkaasti ja vaikuttavasti. Kuntien yhteistyömuodot ovat viime vuosien aikana kehittyneet eri tavoin. Yhdistymisiä on tapahtunut vähän ja usein vasta suurten taloudellisten uhkien edessä. Valtion olisikin entisestään voimistettava kannustimia kuntien yhdistämiseksi, jotta kuntarakenne muuttuisi kuntien palvelutuotannon olosuhteita paremmin vastaavaksi.

Kuntien yhteistyön eteneminen eri hallintoaloilla eri tavoin on johtanut siihen, että kuntien rinnalle on syntynyt lukuisa määrä erilaisia alueellisia jakoja. Kuntien yhteistyön edistämisessä olisi kuitenkin pyrittävä siihen, ettei erilaisten alueellisten jakojen seurauksena synny sekavaa ja kansalaisille hahmottumatonta julkisten palvelujen toteuttamiskenttää. Valtion tulee jatkossa tehdä kuntapolitiikassa selvempi strateginen valinta siinä, miten tasapaino kansalaisten poliittisen vaikuttamisen ja kuntien yhteistyön lisäämisen välillä varmistetaan.

Edellä olevaan liittyy, arvoisa puhemies, hyvin luontevasti julkisen sektorin tuottamien palvelujen ohjaus, valvonta ja saatavuus. Valtiontilintarkastajat ovat ottaneet tutkimuskohteekseen erityisesti erikoissairaanhoidon, mielenterveystyön ja kehitysvammahuollon todeten sen totuuden edelleen, että eduskunta on useissa yhteyksissä viime vuosina kiinnittänyt huomiota siihen, miten kansalaisten yhdenvertaisuus on turvattu maan eri osissa, kun on kyse peruspalvelujen saatavuudesta, määrästä ja laadusta. Myös valtiontilintarkastajat ovat omassa työssään pyrkineet lisäämään eduskunnan tietoisuutta asiasta.

Monet tahot ovat arvostelleet valtion järjestelmän tehtäväkohtaisia määräytymisperusteita koko niiden voimassaoloajan, ja niistä on tehty myös erillisselvityksiä. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan tehdyt selvitykset eivät ole kuitenkaan tarjonneet valmiita ja nopeasti toteutettavissa olevia malleja määräytymisperusteiden tarkistamiseksi. Mahdollisia uusia määräytymisperusteita, joita useissa puheenvuoroissa tässäkin salissa on tämänkin syksyn aikana jo esitetty, voisivat olla esimerkiksi kehitysvammaisten tai muulla tavoin vammaisten henkilöiden määrä kunnassa, kaupungistumisaste, yksin asuvien ruokakuntien osuus, huoltosuhde sekä poikkeuksellisen voimakas muuttovirta tai -tappio. On myös nostettu esiin, voitaisiinko uusia määräytymisperusteita muodostaa sillä perusteella, että ne palkitsisivat haluttua myönteistä kehitystä esimerkiksi Kansallisen terveysohjelman tai myöhemmin myös Kansallisen sosiaaliohjelman toteutumisen osalta.

Uusi ilmiö peruspalvelujen määrällisen ja laadullisen riittävyyden arvioinnissa ovat niin sanotut palvelujärjestelmäkantelut. Sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevat kantelut ovat kokonaisuudessaan lisääntyneet ja vaikeutuneet. Oleellista on se, että samanaikaisesti toinen toisistaan tietämättä saattavat eri virkamiehet valmistella samojen alojen, jopa samojen kantelijoiden, tekemiä valituksia.

Palvelujärjestelmiä kehitettäessä tulee ottaa huomioon erityisryhmien tarpeet, erityisesti se, ettei niiden asemaa heikennetä. Kuvaavaa on, että laki kehitysvammaisten erityishuollosta turvasi kehitysvammaisten ihmisten palvelut myös menneen laman aikana. Sen sijaan mielenterveyspotilaille avohoidon järjestäminen ei onnistunut suunnitelmien mukaisesti. Arvoisat kollegat, näiden ihmisten hyvinvoinnista huolehtiminen ei ole pelkästään sosiaali- ja terveydenhuollon asia, vaan se tulee ulottaa kaikille yhteiskunnan aloille. Se on mitä suurimmassa määrin myös talouspolitiikkaa.

Arvoisa puhemies! Puhemiesneuvosto asetti 9. lokakuuta 2003 toimikunnan, jonka tehtävänä on ehdottaa parlamentaarisen valvonnan uudelleenorganisointia. Parlamentaarista valvontaa koskevia uudistuksia on syytä suorittaa pienin askelin, esimerkiksi kehittämällä valtiontilintarkastajien kertomuksen käsittelyä eduskunnassa siten, että kertomukselle annettaisiin sama asema kuin valiokuntamietinnölle. Valtiontilintarkastajat ovat omin toimenpitein pyrkineet tehostamaan valvontaa koskevaa vuoropuhelua eduskunnan kanssa. Hyvät kokemukset rohkaisevat lisäämään muun muassa tilintarkastajien ja erityisvaliokuntien välistä yhteistyötä muun muassa valvonta-aiheiden suuntaamisessa.

Samalla on tarpeellista arvioida uudelleen, mikä voisi olla paras valtiontilintarkastajien työskentelytapa vuoden 2004 ylimenokauden jälkeen. Tilintarkastuksen muuttuessa siten, että kertomus tehdään ajassa eli kuluvana vuonna kuluvasta vuodesta, uusi toiminta mahdollistaa esimerkiksi otosmenettelyn, jolloin kertomukseen otetut ministerit ministeriöineen ja erityisvaliokuntineen voivat olla pitempään yhteistyössä valtiontilintarkastajien kanssa ja kertomus ja tutkimus yhdistettäessä kertomus voisi olla vuorovuosin alueittain syvällisempi ja aina enemmän parlamentaarista työtä hyödyttävä.

Ahti Vielma /kok:

Arvoisa puhemies! Käsittelen puheenvuorossani vain ympäristöministeriön hallinnonalaa ja tuon hallinnonalan osalta lähinnä yksityisten maanomistajien oikeusturvaa.

Valtiontilintarkastajien kertomuksessa on suojelukysymyksiä ja niiden osalta tapahtuneita toimenpiteitä pohdittu hyvinkin seikkaperäisesti, mutta suojelutoimenpiteistä yksityisille ihmisille aiheutuneet vaikeudet ovat jääneet liian vähälle huomiolle. Huomiota on kiinnitetty muun muassa ympäristökeskusten vähäisiin henkilöstöresursseihin, kesken jääneisiin neuvotteluihin maanomistajien ja ympäristökeskusten välillä sekä määrärahojen niukkuuteen, mutta aivan liian vaatimattoman huomion on saanut se, että tuosta kaikesta kärsivät eniten maanomistajat, joiden omaisuudesta ja elämästä usein on kysymys. Maassamme on runsaasti tapauksia, jotka ovat saattaneet yksityisten ihmisten elämän täysin kestämättömään tilanteeseen.

Kiinnitin kuitenkin positiivista huomiota tilintarkastajien lausunnon siihen osaan, jossa todetaan, että kansalaisten tasapuolisen kohtelun ja maanomistajien oikeusturvan kannalta ei voi pitää hyväksyttävänä sitä, että yli 20 vuotta vanhoja suojeluohjelmia ei ole toteutettu. Jo lyhempikin jahkailuaika on maanomistajille kohtuuton.

Huomionarvoinen kertomuksessa on kohta, jossa todetaan, että Suomen ympäristökeskuksen mukaan vanhojen suojeluohjelmien valmistelussa aikoinaan tehdyt maastoinventoinnit alkavat olla jo vanhoja, joten inventointeihin ja seurantaan panostaminen olisi perusteltua. Tämä on jo pieni murunen sitä itsetutkiskelua, jota olen Suomen ympäristökeskukselta ja maakunnallisilta keskuksilta odottanut. Mutta kuitenkin täällä eduskunnassa tehdään juuri parhaillaan valtavasti työtä luonnonsuojelulain muuttamiseksi liito-oravien vuoksi, emmekä tiedä edes, onko liito-oravia kymmenentuhatta vai satatuhatta vai jopa sitäkin enemmän ja onko koko laji siten edes uhanalainen. Koko asia koskettaa hyvin merkittävästi juuri yksityisiä maanomistajia. Asioitten etenemisjärjestys ympäristökysymyksissä Suomessa on monta kertaa aivan väärä. Tästä seuraa suunnaton määrä ongelmia, joiden keskellä ympäristökeskusten henkilöstö painii, ja yksityiset maanomistajat jäävät suojelukoneiston jalkoihin.

Arvoisa puhemies! Esitän valtiontilintarkastajille toivomuksen: Olisi erittäin tärkeätä, että tutustuisitte paikan päällä niihin moniin ongelmiin, joita juuri suojelukysymykset maassamme yksityisille ihmisille aiheuttavat. Olen vakuuttunut siitä, että kannanottonne suojelukysymysten hoitoon maassamme olisi huomattavasti terävämpi, kun voisitte todeta ongelmat, joita käytännön elämälle aiheutetaan.

Olen valmis järjestelemään valtiontilintarkastajille tutustumismatkan Keski-Suomeen Luhangan kuntaan ja siellä jo yli kymmenen vuotta ihmisten elämää rasittaneeseen Onkisalon sillan rakentamiskysymykseen ja siitä seuranneeseen suojelupäätökseen, valituksiin ja ristiriitoihin. Väitän, että tehdyllä suojelupäätöksellä ja siitä seuranneilla muilla ratkaisuilla turmellaan erittäin pahasti luontoa ja käytetään valtion varoja aivan järjettömästi. Suunnattomia ovat ne vaikeudet, joita yksityiset ihmiset joutuvat kärsimään. Esimerkiksi juuri tällainen talventulo saaressa asuville ja siellä työskenteleville ihmisille muodostuu aivan kohtuuttomaksi.

Viranomaisilla ei mikään asia saisi muodostua arvovalta-asiaksi, hehän ovat ihmisten palvelijoita ja auttajia. Sitä olisi myös syytä korostaa kertomusta käsiteltäessä. Viranomaisilla pitäisi olla myös siviilirohkeutta tunnustaa, että nyt on tehty virheellinen ratkaisu ja se on syytä korjata. Tällainen korjausliike olisi esimerkiksi Onkisalon tapauksessa todella kiireellinen. Suomalaiset maanomistajat eivät suinkaan halua turmella luontoa, vaan päinvastoin he ovat historian aikana olleet mitä parhaimpia luonnon suojelijoita. Mutta jos heidän osalleen koituu liian paljon luonnonsuojelusta aiheutuvia kohtuuttomuuksia, heistäkin voi valitettavasti tulla luonnonsuojelun vastustajia.

Toivon ympäristöministeriön puuttuvan edellä mainittuun Onkisalon tilanteeseen välittömästi. Tulen omalta osaltani seuraamaan tarkkaan, miten asiaa vuosien varrella hoidetaan, ja toivon, että myös tilintarkastajat toimivat samalla tavalla, alkaahan koko tilanne muodostua asukkaitten kannalta sivistysvaltiossa jopa ihmisoikeuskysymykseksi.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täytyy nyt ed. Vielmalle taas kerran sanoa, että hän pikkuisen yksinkertaistaa ja yleistää asioita vähän persoonallisella tavalla, kun hän puhui äsken liito-oravasta. Kun me nyt sitten eduskunnassa ehkä ensi helmikuussa saamme tämän korvaussäädöstön valmiiksi, siihen on todella tarvetta. Se tulee koskemaan kaikkia asianomaisen liitteen mukaisia lajeja eikä vain liito-oravaa. Nyt vain liito-oravasta näköjään ed. Vielmakin haluaa puhua.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa herra puhemies! Kun eilen iltana aloin mennä läpi tilintarkastajien kertomusta vuodelta 2002, heräsi mielenkiinto sangen moneen asiaan. Lähinnä itsellänikin on ollut hieman väärä käsitys valtiontilintarkastajien tehtäväkokonaisuudesta, eli he suorittavat valvontaa eduskunnan puolesta valtion taloudenhoidon laillisuudesta ja tarkoituksenmukaisuudesta ja myöskin, millä tavoin eduskunnan hyväksymää talousarviota on noudatettu. Siltä osin heräsi ajatus siitä ja toivomus, että sangen moni kollega perehtyy tähän kertomukseen, koska mitä lyhyesti ehdin siinä mennä lävitse eilen iltana ja tänään, siellä on hyvin opettavaisia ja mielenkiintoisia ajatuksia sellaisista asioista, joista yleisesti paljon puhutaan, mutta joita ei useinkaan ole sen enempää pohdittu.

Joitakin yksittäisiä asioita, joihin kiinnitin huomiota, eli millä tavoin tilintarkastajat ovat ottaneet asioita esille, on muun muassa sivuilla 123—124 nimenomaan sukupolvenvaihdoksiin liittyvästä problematiikasta. (Ed. Ala-Nissilä: Se hoidetaan!) Toivon mukaan nämä hoidetaan, ja täällä todetaan niistä haittavaikutuksista, mitkä nimenomaan verotusarvon nousu lähelle käypiä arvoja on aiheuttanut käytännössä. Minun mielestäni, kun on todettu, että noin 50 000 suomalaisessa yrityksessä on edessä sukupolvenvaihdos, kyse ei ole mitenkään pienestä ongelmasta. Kertomuksessa myös todetaan: "Sukupolvenvaihdostilanteessa on kansantaloudellisesti heikoin vaihtoehto se, että liiketoiminta lopetetaan kokonaan, jolloin työpaikat ja osaamisen siirtyminen eteenpäin purkautuvat yhdellä kertaa. Uusien yritysten perustaminen ei korvaa tätä menetystä." Minun mielestäni tällaiset arviot ovat erittäin tärkeitä sillä tavoin, että myöskin hallituksen valmistellessaan lainsäädäntöä tulisi huomioida tällaisia järkeviä kannanottoja.

Mielenkiintoinen yksityiskohta minun mielestäni oli maa- ja metsätalousministeriön osalta hevostaloudesta, jossa mielestäni yllättävänkin yksityiskohtaisesti on lähdetty jostakin syystä, jota en tiedä, hyvinkin yksityiskohtaisesti käsittelemään nimenomaan hevostaloudelle asetettuja tavoitteita jne. Lopussa on toteamus siitä, millä tavoin tämä pelitoiminta tulee tukemaan hevostaloutta, ja siinä on mainittu myöskin ne haittatekijät, mitkä riippuvaisuudella peleihin mahdollisesti saadaan aikaan.

Erityisellä mielihyvällä luin kohtaa, jossa puhutaan maantieliikenteen ongelmista. Sivulla 243 on myöskin sitten tilintarkastajien kannanotto asiaan. Hyvin harvoin annan tunnustusta, mutta tällä kertaa kyllä täytyy sanoa, että tälläkin kohtaa ovat tilintarkastajat paneutuneet ja uskaltaneet ottaa konkreettisesti asioita esiin. Tässä on todettu muun muassa,että jos toisessa maassa viranomainen myöntää luvan viidessä päivässä ja toisessa viidessä kuukaudessa, niin silloin aina toisessa maassa yrittäjät joutuvat huonompaan asemaan kuin toisessa maassa. Myöskin tässä kannanotossa on mielestäni aivan oikein otettu esiin niitä ongelmia, mitä yleisestikin koko naapurimaamme eli Venäjän liikenteen osalta on tullut.

Herra puhemies! Sivulla 310 on käsitelty terveydenhuoltoa varsin merkittävällä tavalla ja pohdittu sitä, pitäisikö valtion ohjauskeinoja terävöittää. Itse jäin pohtimaan vaan eilen, oliko eilen vai toissa päivänä, Pääkaupunkiseudun eli Husin valtuuston päätöstä, joka vaikeuttaa entisestään sairaaloiden tilannetta, ja siihen liittyy minun mielestäni hyvin voimakkaasti myöskin valtiontilintarkastajien kannanotto osa- ja määräaikaisista työsuhteista, koska tiedän, että tämä seikka on ongelma monissa sairaaloissa ja erityisesti Husin osalta. Oma tulkintani, jonka olen ottanut esille myös, kun eduskunnan oikeusasiamiehen kertomusta on käsitelty, asian suhteen on sen suuntainen, että siinä rikotaan voimassa olevia lakeja ja säännöksiä, kierretään keinotekoisin perustein. Toivon, että eduskunnan oikeusasiamies puuttuu siihen asiaan ja ottaa sen tutkittavaksi. Olen oikeusasiamies Paunion läsnä ollessa tämän aikaisemminkin esittänyt.

Kaiken kaikkiaan voi todeta, että tämä kertomus nimenomaan valtiontilintarkastajain kannanottojen osalta on sangen tasapainoinen, ja mielestäni siinä on rohkeasti otettu kantaa. En tiedä sitten, liekö syynä osittain se, että tarkastajina on useampia henkilöitä, jotka eivät ole eduskunnan jäseniä. (Ed. Ala-Nissilä: Kaikki! — Ed. Ahde: Kaikki ulkopuolisia!) — Kaikki ilmeisesti ulkopuolisia. — Tällainen ajatus tuli, kun luki tätä kertomusta, ja toivon vaan, että sitten kun uudet tilintarkastajat astuvat remmiin tämän ylimenokauden jälkeen, niin ote on saman suuntainen kuin tässä kertomuksessa on ollut. Myönnän sen, että en ole aikaisemmin niin kovin tarkkaan mennyt kertomusta läpi, mutta nyt kyllä täytyy sanoa, että itselläni ei ole negatiivista lausuttavaa.

Herra puhemies! Ihan lopuksi otan esille oikeudenkäyntiin liittyviä kannanottoja ja myöskin raiskaukseen liittyviä kannanottoja.

Kuten yleisesti tiedetään, rikosasioiden käsittely on synnyttänyt monenlaisia ongelmia ja on koitunut veronmaksajille sangen kalliiksi, lähinnä sen johdosta, että istunnoista jäädään pois hyvinkin usein. Näissä kannanotoissa täällä on erittäin asiantuntevasti otettu kantaa erilaisiin asioihin ja todettu jopa suoraan: "Istunnosta poisjääminen ei yleensä johdu siitä, että vastaaja pyrkisi välttämään rangaistukseen tuomitsemista, vaan siitä, ettei hän ole yksinkertaisesti kiinnostunut asiansa käsittelystä. Hän pitää rikosta ja siitä tuomittavaa rangaistusta selvänä ja velvollisuutta tuomioistuimeen saapumisesta vain haitallisena lisäseuraamuksena."

Herra puhemies! Minun mielestäni asiaa ei voi enää terävämmin ja paremmin todeta. Toivoisin, että oikeusministeriössä luettaisiin valtiontilintarkastajien asianomainen kannanotto. Kyllä silloin ne haihattelut ja suunnitelmat, mitä meillä vuosikausia oikeusministeriön taholta on esitetty, haihtuvat, eli pitäisi pyrkiä myös lainsäädännössä ottamaan huomioon se, millä tavoin asioita voidaan viedä jouhevasti eteenpäin ja sillä tavoin, että asiat pystytään hoitamaan.

Herra puhemies! Raiskauksesta annettuihin tuomioihin on otettu myöskin kertomuksessa kantaa asiallisesti muun muassa sivulla 56 ja myöskin sitten sisäasiainministeriön hallinnonalalla sivulla 58, jossa näitä asioita on yksityiskohtaisesti selvitetty. Tässä on pohdittu sitä, onko oikeudenkäytössä toteutettu eduskunnan tahtoa sen jälkeen, kun asianomaisia lakeja uudistettiin.

Reijo Kallio /sd:

Herra puhemies! Ed. Vistbackalle voinen todeta, että eivätköhän seuraavatkin tilintarkastajat kykene rohkeisiin kannanottoihin. Tämä ei ole kuitenkaan mikään lupaus.

Mutta, herra puhemies, puheenvuorossani ajattelin käsitellä ainoastaan yhtä aihepiiriä eli kuntien yhteistyötä ja kuntarakenteen muutosta. Tätä ed. Puisto jo puheenvuorossaan sivusi, ja tätä valtiontilintarkastajat kertomuksessaan ovat käsitelleet varsin laajasti. Aihepiiri onkin tärkeä, onhan kuntien asema tänä päivänä yhteiskunnassamme varsin merkittävä ja kunnallishallinnon saavutukset kansakuntamme hyvinvoinnin edistämisessä ovat kiistattomat ja mittavat.

Kuten kertomuksestakin käy ilmi, kuntarakenteemme on hyvin heterogeeninen. Asukasluvultaan suurin kunta on yli 2 000 kertaa suurempi kuin pienin kunta, ja pinta-alaltaan suurin kunta on myös yli 2 000 kertaa laajempi kuin pienin kunta. Meillä kuntarakenne on ollut myös varsin stabiili. Se on muuttunut hyvin hitaasti lähinnä vapaaehtoisuuteen perustuvilla kuntaliitoksilla. Erityisesti viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana vauhti on ollut kovin verkkaista, sillä kuntien lukumäärä on vähentynyt keskimäärin alle yhdellä vuodessa. Tämä kuntakentän heterogeenisuus, johon viittasin, näkyy paitsi asukasluvun ja pinta-alan erilaisuutena myös siinä, että kunnat ovat voimavaroiltaan ja toimintaedellytyksiltään hyvin erilaisia. Tämä on tietenkin kansalaisten yhdenvertaisuuden kannalta ongelmallista, sillä palvelujen taso saattaa vaihdella hyvinkin paljon. Itse pidän lähtökohtana sitä, että lakisääteiset tehtävät pitää pystyä hoitamaan kaikissa kunnissa suurin piirtein saman tasoisina.

Palvelutavoitteesta selviäminen onkin pakottanut kunnat hakemaan erilaisia yhteistyömuotoja. Merkittävin yhteistyömuoto on tietysti kuntayhtymä. Meillähän on muutamia kuntayhtymiä muun muassa erikoissairaanhoidossa, kehitysvammaisten erityishuollossa ja maakuntaliitot, jotka ovat pakollisia. Vapaaehtoisia taas löytyy erityisesti kansanterveystyön ja opetustoimen piiristä. Tässä on kuitenkin huomionarvoista se, että erityisesti terveyskeskuskuntayhtymiä on purettu viime vuosina varsin runsaasti. Näiden kuntayhtymien lisäksi kunnilla on runsaasti erilaista sopimuksenvaraista yhteistyötä.

Kuntien yhteistyön lisääminen on mielestäni perustellusti ollut valtion selvä tavoite. Tämä on näkynyt niin valtion kuntapolitiikassa kuin ministeriöidenkin ohjauksessa. Tähän yhteistyön lisäämiseen on ollut ja on edelleenkin tarvetta, sillä kyllä minulla ainakin on se käsitys, että pienet kunnat eivät ilman yhteistyötä kykene tuottamaan lakisääteisiä palveluja riittävän yhdenmukaisesti.

Viimeisin trendi yhteistyössä on ollut seutuyhteistyön lisääminen. Meillä on seudullisen yhteistyön lisäämiseksi käynnissä kolme kokeilua: seutukuntien tukihanke, Kainuun hallintokokeilu ja aluekeskusohjelma. Näistä kokeiluista on tässä vaiheessa vielä vaikea vetää johtopäätöksiä, koska ne ovat varsin tuoreita, mutta esimerkiksi seutukuntien tukihankkeen osalta voi todeta sen, että kunnat eivät ole ottaneet käyttöön lähimainkaan kaikkia kokeilun mahdollistamia toimenpiteitä.

Aluekeskusohjelmien osalta voi tässä vaiheessa todeta ainakin sen, että ohjelmat ovat käynnistäneet seudullista yhteistyötä, jossa alueen eri toimijat on saatu saman pöydän ääreen pohtimaan seudun tulevaisuutta. Varsinkin elinkeinopoliittinen yhteistyö on lisääntynyt. Joillakin alueilla on myös pystytty laajentamaan yhteistyön sisältöä, elinkeinotoimen kehittämistä yhteistyöhön varsinaisessa kunnallisessa palvelutoiminnassa.

Yhteistyöllä toki voidaan toimintoja tehostaa sekä rakenteita ja hallintoa keventää, mutta tehokkain tapa tähän on epäilemättä kuntien yhdistyminen. Kuntaliitoksia voidaan mielestäni perustella monin tavoin: kunnan vetovoiman ja painoarvon nousulla, paremmalla imagolla, kuntien välisen turhan kilpailun väistymisellä, hallinnon ja palveluiden päällekkäisyyksien poistumisella sekä päällekkäisten investointien estämisellä. Tietysti liitoksia voidaan myös kritisoida siitä, että ne saattavat johtaa suuruuden byrokratiaan, hallinnon ja palveluiden sektoroitumiseen ja kunnallisen demokratian kapenemiseen.

Kuntaliitoksia vastustetaan myös kunnallisen itsehallinnon käsitteeseen tukeutuen, mutta mitä kunnallinen itsehallinto itse asiassa tänä päivänä meille merkitsee? Mikä on itsehallinnon sisältö? Mitä me kunnallisen itsehallinnon nimissä haluamme edistää? Mielestäni kansalaisten perusoikeuksien toteuttaminen edellyttää palvelukeskeisen ajattelutavan omaksumista kaikessa yhteiskunnallisessa kehittämisessä. Kunnallista itsehallintokeskustelua sävyttää kuitenkin vielä paljolti hallinto- ja organisaatiokeskeinen ajattelutapa. Olemassa olevaa kuntajaotusta varjellaan kuin hengen hädässä ja jopa siinä määrin, että ajoittain ei voi välttyä ihmettelemästä, onko kunnallisen itsehallinnon ydin kuntajaotuksessa eikä esimerkiksi palvelun ja kunnallisen demokratian kehittämisessä.

Kuntien vastuu peruspalvelujen järjestämisestä ja oman alueen kehittämisestä on kasvanut niin laajaksi ja palveluvalikoima niin monipuoliseksi, että järjestelmän toimivuuden turvaaminen tulevaisuudessa ei onnistu vain yksittäisiä palveluja remontoimalla. Tarvitaan laajempia rakenneuudistuksia. Kuntarakenteen uudistaminen on välttämätöntä myös alueiden elinvoimaisuuden turvaamiseksi ja liikkumavaran saamiseksi palvelujen järjestämisessä.

Herra puhemies! Valtio on yhdistymisavustuksin pyrkinyt edistämään kuntaliitoksia. Näyttää vain siltä, että tämä kannustin ei ole kuitenkaan toiminut erityisen hyvin. Yhdistymisiä on tapahtunut vähän ja yleensä taloudellisen pakon sanelemina. Olenkin valtiontilintarkastajien kanssa samaa mieltä siitä, että valtion on entisestään voimistettava kannustimia kuntien yhdistämiseksi. Näin on mahdollista saada kuntarakenne paremmin vastaamaan palvelutuotannon olosuhteita. Tämä on suuri kysymys, johon eduskunnastakin toivon mukaan löytyy mielenkiintoa.

Matti Ahde /sd:

Herra puhemies! Eduskunnan käsiteltäväksi on jälleen annettu valtointilintarkastajien kertomus, jossa käydään läpi vuoden 2002 aikana tehtyjä havaintoja valtiontalouden hoidosta. Noin 30 kannanotolla pyritään valtioneuvoston kanssa käymään vuoropuhelua, joka toteuttaisi parlamentaarista tilivastuuta.

Parlamentaarinen valvontatoimi on yksi eduskunnan perustehtävistä. Valtiontalouden hoidon valvontatoimi on perustuslaissa määritelty eduskunnan keskuudestaan valitsemille valtiontilintarkastajille. Valtion taloudenhoitoa ja valtion talousarvion noudattamista varten eduskunnan yhteydessä on lisäksi riippumaton Valtiontalouden tarkastusvirasto.

Eduskuntaa ja valtiovarainvaliokuntaa on jo pitkään huolettanut kysymys eduskunnan budjettivallan kapenemisesta ja heikentymisestä. 1990-luvulla on toteutettu monenlaisia julkisen hallinnon uudistuksia, joilla on tavoiteltu hallinnon tehokkuutta ja joustavuutta. Nämä uudistukset ovat olleet tarpeellisia ja hyödyllisiä, mutta ne ovat samalla muuttaneet perusteellisesti eduskunnan budjettipäätöksenteon luonnetta, esimerkiksi tulosohjauksen käyttöönotto, budjettimomenttien yleispiirteistäminen, valtiontalouden osien siirtäminen budjetin ulkopuolelle rahastojen perustamisen sekä liikelaitostamisen ja yhtiöittämisen kautta sekä kuntien valtionosuusjärjestelmän muutos eli siirtyminen normiohjauksesta tavoitteet määrittelevään lainsäädäntöön ja valtionosuuksien niin sanottuun könttäsummamenettelyyn. Budjetti on lisäksi monimutkaistunut EU-jäsenyyden ja sen tuomien uusien rahavirtausväylien vuoksi.

Eduskunnan on ollut yhä vaikeampaa saada budjettiasiakirjan kautta kokonaiskuvaa valtiontaloudesta ja erityisesti budjetin vaikuttavuudesta. Samalla on ollut vaikeampaa valvoa talousarvion toimeenpanoa. Ennen kaikkea resurssien ja tavoitteiden väliset suhteet ovat jääneet epäselviksi. Eduskunnan tiedonsaanti on parantunut osaltaan Valtiontalouden tarkastusviraston siirryttyä eduskunnan yhteyteen. Tarkastusviraston siirtäminen eduskunnan yhteyteen on tiivistänyt selvästi tiedonkulkua sekä lisännyt tarkastustulosten käyttöä eduskuntatyössä.

Vuonna 2001 toiminut kertomusmenettelytyöryhmä, niin sanottu Aulan työryhmä, esitti tilakertomuksen kehittämistoimia, jotka ovat toteutumassa valtioneuvoston annettua esityksensä talousarviolain muuttamiseksi, jonka eduskunta hiljattain täällä hyväksyi. Valtion talousarviolakiin hyväksytyillä muutoksilla valtion tilinpäätöskertomus tulee korvaamaan nykyisen valtiovarain hoidosta ja tilasta eduskunnalle annettavan kertomuksen, niin sanotun tilakertomuksen. Tilinpäätöskertomus tulee sisältämään valtion tilinpäätöksen sekä hallituksen tilinpäätöskertomuksen. Sitä onkin luonnehdittu valtiontalouden vuosikertomukseksi. Kertomuksessa tarkisteltaisiin valtiontalouden ja toiminnan tuloksellisuuden näkökulmasta muun muassa hallitusohjelman mukaisia politiikkaohjelmia sekä hallitusohjelman ja hallituksen strategia-asiakirjan mukaisia keskinäisiä strategisia tavoitteita sekä tehtäisiin myös yli hallinnonalojen menevää tarkastelua, joka nykyisellään on useimmiten jäänyt kokonaan tekemättä.

Nämä toteutetut ja toteutumassa olevat uudistukset tulevat edellyttämään eduskunnalta vastausta ennen muuta parlamentaarisen valvontatoiminnan kehittämisessä. Tässä kohden tulen valtiontilintarkastajien asemaan ja rooliin parlamentaarisessa valtiontalouden valvontatoimessa. Nykyisellään valtiontilintarkastajien kertomus on informatiivinen ja entistä ajankohtaisempi. Yhteydenpito valiokuntiin on osaltaan tarjonnut ajankohtaisia aiheita. Ei voida kuitenkaan sivuuttaa sitä tärkeää tosiasiaa, että valtiontilintarkastajien valvontatoimella ei ole yhteyttä vuotuiseen budjettiprosessiin. Valtiontilintarkastajien historia kertoo, että valtiontilintarkastajat luotiin alun perin nimenomaisesti valtiovarainvaliokunnan avuksi valvomaan valtion talouden hoitoa. Se onkin äärettömän tärkeä parlamentaarinen periaate. Ajatuksena oli, että näin silloinen valtiovarainvaliokunta olisi saanut käyttöönsä tietoja, jotka ovat tarpeen seuraavan vuoden talousarvion käsittelyssä.

Valtiontilintarkastajat muodostettiin tuolloin toimineesta valiokunnan jaostosta. Tästä on ajan kuluessa etäännytty pitkälle, mutta edelleenkin Valtiontilintarkastajien valvontatoimi olisi tarkoituksenmukaista saattaa talousarvioprosessin osaksi, eduskunnan nyrkiksi valtiontalouden valvonnassa.

Puhemiesneuvosto, herra puhemies, on asettanut kuluvana syksynä toimikunnan, jonka tehtävänä on laatia ehdotus parlamentaarisen valtiontalouden valvonnan uudelleen organisoimiseksi. Tavoitteena on tutkinta- ja tarkastusvaliokunnan tyyppisen elimen muodostaminen yhdistämällä valtiontilintarkastajat ja valtiovarainvaliokunnan hallinto- ja tarkastusjaoston tarkastustoiminnat. Tällä muutoksella eduskuntaan muodostuisi vahva parlamentaarista tilivelvollisuutta tukeva toimija, joka muodostuisi valiokuntalaitoksen tärkeäksi osaksi. Muodostettavan valiokunnan näkisinkin valvontatoimen aseman kasvun myötä hyvin tavoiteltuna tehtävänä valiokuntapaikkojen jaossa. Voisi kuvitella, että tuollaiselle valiokunnalle syntyisi tärkeä parlamentaarinen asema. Näin on tapahtunut Englannin parlamentissa.

Keskustelu valtiontalouden valvontatoimen kehittämisestä eduskunnan sisällä siis jatkuu. Valvontatoimen kehittäminen toimikunnan toimeksiannon mukaisesti antaisi eduskunnalle tehokkaat välineet pitää hallitus tilivelvollisena toiminnastaan, ja eduskunta toimisi samalla hallitusvallan valmentajana yhä parempiin suorituksiin.