3) Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi opetus- ja kulttuuritoimen
rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta
muuttamisesta, vapaasta sivistystyöstä annetun
lain 12 a §:n muuttamisesta sekä opetus-
ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta
muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännösten
muuttamisesta
Raija Vahasalo /kok(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Valtiontalouden tasapainottamistarve vaikuttaa
myöskin opetus-, koulutus- ja kulttuurirahojen puolelle.
Niinpä esityksen mukaan indeksikorotuksia ei tehdä ensi
vuonna perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen peruskoulutuksen,
ammattikorkeakoulutuksen, taiteen perusopetuksen, ammatillisen erikoisoppilaitoksen
osalta eikä myöskään kulttuuripuolella
teatterien, museoiden ja orkesterien valtionosuuksiin. Myöskään
vapaan sivistystyön osalta indeksikorotuksia ei tehdä.
Valiokunta pitää tätä tilannetta
huolestuttavana, ja olemme huolissamme siitä, minkälaisia vaikutuksia
tällä on opetus- ja kulttuuritoimeen. Tämä aiheuttaa
myös sen, että koulutuksen järjestäjät
joutuvat ensi vuonna sopeuttamaan toimintaansa. He joutuvat tehostamaan
sitä ja mahdollisesti myös järjestäjäverkkoon
tekemään rakenteellista kehittämistyötä.
Valiokunta pitää kuitenkin myönteisenä sitä, että kun
sellaiset nuoret, joilla ei vielä ole suoritettu peruskoulun
jälkeistä tutkintoa ja jotka ovat alle 25-vuotiaita,
tekevät ammatillisen peruskoulutuksen tutkinnon osan oppisopimuskoulutuksena,
niin silloin järjestävä taho saa siitä yksikköhinnan
nousun.
Erityisesti valiokunta nosti esille lukiokoulutuksen rahoituksen,
koska nyt on juuri tulossa myöskin lukiokoulutuksen uudistustyö ja
lukiokoulutuksen laatua ja saavutettavuutta pitää parantaa.
Lukion valtionosuuden yksikköhinta on jo nyt hyvin matala,
ja sitä leikataan vielä 4,18 prosentilla. Valiokunta
on useaan otteeseen myöskin maininnut, että lukiota
tulee voida käydä kotona asuen, joten lukiokoulutuksen
saavutettavuus on hyvin tärkeä asia.
Lisäksi valiokunta nosti esille ammatillisen koulutuksen
yksikköhinnan, jota leikataan 1,6 prosentilla, ja siinä yhteydessä valiokunta
oli huolissaan siitä, miten käy lähiopetuksen
määrän.
Ammattikorkeakouluihin kohdistuu paljon säästöjä.
Osa niistä leikkauksista on kohdistettu opiskelijamäärää vähentämällä,
ja tietysti ikäluokan pienentyminen vaikuttaa tähän
asiaan.
Vapaata sivistystyötä haluttiin myöskin
nostaa esille, sillä sen rooli tässä kaikessa
järjestelmässä on tärkeä.
Vapaa sivistystyö tarkoittaa kansalaisopistoja, kansanopistoja,
opintokeskuksia, kesäyliopistoja ja liikunnan koulutuskeskuksia.
Nämä tahot usein tavoittavat sellaiset ikäluokat
ja sosioekonomiset ryhmät, joita mahdollisesti muut tahot
eivät välttämättä niin
helposti tavoita.
Vielä haluttiin nostaa esille museoiden kohtalo, sillä niiden
osalta rahoitusta leikataan pysyvästi yli viidenneksellä,
ja se on sekä suhteellisesti että absoluuttisesti
hyvin suuri summa, ja ne museoihin kohdistuvat leikkaukset ovat
kulttuurisektorin vertailuissa kaksi kertaa muita suuremmat.
Arvoisa puhemies! Tähän esitykseen sisältyy kaksi
vastalausetta, joihin sisältyy hylkäysehdotukset.
Timo Heinonen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Nämä indeksijäädytykset
ja nämä leikkaukset, joita puheenjohtaja, edustaja Vahasalo
esitteli, ovat juustohöyläleikkauksia, ja olisi
mielenkiintoista sivistysvaliokunnan puheenjohtajalta kuulla, tuliko
asiantuntijakuulemisessa esille sitä, olisiko tällaisia
säästöjä ollut mahdollista löytää myös
rakenteita uudistamalla, etsimällä uusia tapoja
toimia, eikä tällä tasaisella juustohöylällä,
joka aiheuttaa erittäin isoja ongelmia monessa kohtaa.
Positiivista tässä on se, että panostuksia
nuorisotakuuseen tulee lisää, ja erityisen iso
huoli täytyy olla siitä, että lukion
rahoitusta, joka on jo nyt jälkeen jäänyt,
leikataan edelleen.
Raija Vahasalo /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Koulutuksen järjestäjät
joutuvat joka tapauksessa katsomaan ja katsastamaan näitä koulutusverkkojansa
ja seiniänsä, miten tätä toimintaa,
ydintoimintaa, halutaan säilyttää ja
sitä edelleen kuitenkin kehittää ja miten voidaan
tehostaa. Kyllä näitä kaikkia toimenpiteitä tarvitaan.
Mutta niiden, mitä äsken esittelin, vaikutus on
54 miljoonaa euroa, ja totuus on se, että täytyy
myöskin tämänkin sektorin osallistua tähän
tasapainottamiseen, vaikka tärkeintä on kuitenkin
se laatu ja saatavuus ja vaikuttavuus, ja siitä emme halua
tinkiä.
Esko Kiviranta /kesk:
Arvoisa puhemies! Mukavaa havaita täällä,
että hallituspuolueen edustajat, kokoomuksen edustajat,
täällä käyvät keskenään
nyt keskustelua täysistuntosalissa ensimmäisessä käsittelyssä siitä,
mitkä olisivat ehkä olleet vaihtoehtoisia leikkaustapoja.
Hallitus jäädyttää opetus-
ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtionosuusindeksit
jo toistamiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa,
että koulutuksen järjestäjät
joutuvat ensi vuonnakin sopeuttamaan toimintansa vuoden 2012 eli
viime vuoden valtionosuuksien tasolle. Indeksijäädytys
leikkaa kuntien ja kuntayhtymien valtionosuuksia 36 miljoonalla
eurolla. Indeksijäädytysten lisäksi tehdään
leikkauksia muun muassa lukiokoulutuksen, ammatillisen peruskoulutuksen,
ammattikorkeakoulujen ja vapaan sivistystyön rahoitukseen.
Valtiontaloutta ei saa tasapainottaa leikkaamalla koulutuksesta.
Koulutuksen rahoitus on turvattava myös vaikeassa taloustilanteessa. Koulutus
luo sen pohjan, jolle korkea osaamisemme perustuu. Kohdistamalla
voimavaroja riittävästi koulutukseen ja osaamiseen
pystymme parantamaan kilpailukykyämme ja vauhdittamaan
talouskasvua.
Ammattikorkeakoulujen koulutustarjontaa on heikennetty leikkaamalla
aloituspaikkoja 2 030 paikalla tästä vuodesta
alkaen. Tämä tarkoittaa 8 prosentin leikkausta
aloituspaikkoihin. Ammattikorkeakouluihin kohdistuvat leikkaukset
nousevat 85 miljoonaan euroon eli 9 prosenttiin vuoden 2012 tasossa
mitattuna. Kun mukaan lasketaan ammattikorkeakoulujen indeksijäädytys, aloituspaikkaleikkaukset
ja rahoituksesta leikkaaminen yhdessä ammattikorkeakoulu-uudistuksen
läpiviemisen kanssa asettavat ammattikorkeakoulut haasteelliseen
tilanteeseen.
Arvoisa puhemies! Myös toisen asteen opetukseen kohdistetaan
säästötoimia. Lukiokoulutuksesta leikataan
ensi vuonna 36 miljoonaa euroa ja ammatillisesta peruskoulutuksesta
26 miljoonaa euroa. Hallituksen esityksen mukaan lukiokoulutuksen
yksikköhinta alenee 4,18 prosentilla. Lukiokoulutukseen
kohdistettavat säästöt vaarantavat lukio-opetuksen
laadun ja saatavuuden. Pienten lukioiden tulevaisuus on vaakalaudalla.
Koulutukseen tehtävät leikkaukset ovat lyhytnäköisiä ja
vesittävät samalla hallituksen kärkihankkeen,
yhteiskuntatakuun, toteuttamista, joka ilman leikkauksiakin on kovaa
vauhtia epäonnistumassa. Huolestuttavaa on, että koulutuspaikoista
leikkaaminen heikentää tasa-arvoisten koulutusmahdollisuuksien
saatavuutta alueellisesti.
Indeksin jäädytys koskee myös vapaata
sivistystyötä. Lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriö on esittänyt
20 miljoonan euron leikkausta vapaan sivistystyön rahoitukseen.
Esimerkiksi kansalaisopistojen näkökulmasta se
tarkoittaisi laskennallisesti noin 90 pienen tai 10 suuren kansalaisopiston
lakkauttamista Suomessa. Vapaan sivistystyön oppilaitokset,
kuten kansanopistot, ovat valtionosuuksien avulla pystyneet tarjoamaan edullisia
sivistys- ja koulutuspalveluja. Vapaan sivistystyön perusrahoitus
on turvattava, jotta ympäri Suomea sijaitsevat oppilaitokset
pystyvät jatkossakin tarjoamaan monipuolisia sivistys-
ja koulutuspalveluja.
Arvoisa puhemies! Keskustan eduskuntaryhmä tulee toisessa
käsittelyssä esittämään
nyt käsittelyssä olevien lakiesitysten hylkäämistä.
Ritva Elomaa /ps:
Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys 115 ei miellytä perussuomalaisia
sivistysvaliokunnan jäseniä. Esityksessä on
lukuisia epäkohtia, jotka tulevat johtamaan suomalaisen
koulutuksen, sivistyksen ja kulttuurin tason vaarantumiseen. Kustannustason
muutokset opetuksen ja kulttuurin saralla heijastuvat väistämättä näiden
alojen toimijoiden arkeen, ja kohonneiden toimintakustannusten myötä palveluiden
laatu vaarantuu. Näin ollen kustannustason aiheuttamista
muutoksista johtuvat tarkistukset ovat ensiarvoisen tärkeitä,
eivätkä hallituksen esityksen 115 mukaiset säästöt
tähän liittyen ole tervetulleita.
Sama pätee ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen
keskimääräisten yksikköhintojen
alentamisessa. Tällainen säästökikkailu
ei ainakaan paranna ammattikoulujen ja lukioiden toimintaedellytyksiä.
Ammatillisen lisäkoulutuksen yksikköhinnan laskennan
perusteiden muutos sysää jälleen lisää rahoitusvastuuta
kuntien harteille. Myös lukion käyneet alle 25-vuotiaat
rajataan esityksessä niin sanotun erikoistuetun oppisopimuksen
ulkopuolelle. Myös teatterit, orkesterit ja museot saavat
tuntea nahoissaan yksikköhintojen tason laskemisen seuraukset. Ammattikorkeakouluihin
kohdistuvat leikkaukset ovat niin tuntuvat, että huoli
laadukkaan opetuksen järjestämisedellytyksistä on
hyvin ajankohtainen. Kustannukset opetuksen järjestämiselle
kasvavat, mutta rahoitus laahaa perässä indeksijäädytyksineen.
Tästä ei voi seurata hyvää, ja
asia tulisi korjata mahdollisimman pikaisella aikataululla.
Vapaan sivistystyön rooli suomalaiselle sivistykselle
on merkittävä. Se mahdollistaa monin paikoin arvokkaan
täydennyskoulutuksen tai hyödyllisen yleissivistyksen
hankkimisen myös monilla sellaisilla paikkakunnilla, joilla
kouluttautumismahdollisuudet muuten ovat rajalliset. Säästöehdotuksen
toteutuessa kansalais- ja työväenopistot joutuvat
nostamaan kurssihintojaan ja vähentämään
opetustaan. Erityisesti leikkaukset vaikuttavat varsinkin koulutukselliseen
tasa-arvoon. Elinikäisestä oppimisesta puhutaan
paljon, käytännössä sitä nyt
vaikeutetaan.
Kunnille ei voi sysätä lisää vastuutaakkaa
ilman riittävää valtionrahoitusta. Miten
koulutuksen laatu voidaan taata, jos toiminnalle ei suoda riittävää rahoitusta?
Lisäksi leikkaukset kiihdyttävät koulutuksellisen
tasa-arvon heikkenemistä, joka puolestaan edistää osaltaan
syrjäytymistä sekä heijastuu tulevaisuudessa
suomalaiseen osaamiseen.
Näin ollen perussuomalaiset esittävät,
että mietintöön sisältyvät
lakiesitykset hylätään.
Merja Mäkisalo-Ropponen /sd:
Puhemies! Tämä laki on yksi valtiontalouden
tasapainottamistarpeesta johtuva säästötoimenpide.
Käytännössä laki tarkoittaa,
että kustannustason muutoksesta aiheutuvia tarkastuksia
ei vuonna 2014 toteuteta lukiokoulutukseen, ammatilliseen peruskoulutukseen,
ammattikorkeakoulutukseen, taiteen perusopetukseen, ammatillisten
erikoisoppilaitosten yksikköhintaan eikä opetus-
ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain nojalla toteutettavan
perusopetuslain mukaiseen opetukseen.
Ymmärrän erittäin hyvin valtiontalouden
tasapainottamisen tarpeen, mutta toivon, että tämänkaltaiset
toimenpiteet eivät jatkossa enää toistuisi.
Olen täysin samaa mieltä valiokunnan mietinnössään
esittämän huolen kanssa siitä, että nämä valtionosuuksien
leikkaukset voivat vaikeuttaa opetus- ja kulttuuritoimen laadukasta
toteutusta. Kertaluontoisena toimenpiteenä näistä varmaankin
selvitään, näin tahdon uskoa, mutta jatkuessaan
tämänkaltaiset opetus- ja kulttuuritoimeen kohdistuvat
säästöt varmasti vaikeuttavat tavoitettamme
nostaa suomalaiset maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä.
Tuula Peltonen /sd:
Arvoisa puhemies! Budjetin tasapainotus merkitsee myös
opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla tarkistuksia. Toisin
kuin oppositio täällä on väittänyt
vastalauseessaan, niin hallitus ei ole murentamassa suomalaista
sivistyksellistä perustaa. Hallitus on edelleen päinvastoin
tekemässä Suomesta maailman osaavinta kansaa.
Tosiasiat on vain tunnustettava. Näillä päätöksillä pystymme
sopeuttamaan koulutusta ja sivistystä hallitusti vallitseviin
olosuhteisiin, ja sopeutustoimissa on kysymys koulutuspaikkojen
kohdentamisesta oikein.
Haluan painottaa sosialidemokraattien linjaa oppisopimuskoulutuksen
kehittämisestä. Myös talousarvion käsittelyn
yhteydessä kiinnitimme erityisesti huomiota siihen, että nuorisotakuuresurssia
tulisi kohdentaa oppisopimuskoulutuksen osalta nimenomaan niille
nuorille, jotka ovat ilman ensimmäistäkään
tutkintoa, eli perustutkintoihin, eli tämänsuuntaiset
asiat ovat aivan oikeita. Oppisopimuskoulutus on yhteiskunnan kannalta
kokonaistaloudellinen tapa lisätä osaamista maassamme,
ja tällä ehdotuksella edistetään
nuorten oppisopimusten määrän lisäämistä.
Ammattikorkeakoulut ovat itse käyneet läpi omia
koulutuslinjojaan ja tehneet sen mukaisia päätöksiä tulevista
painopistealueista, ja nyt toimitaan näiden esitysten pohjalta.
Tämä liittyy tietenkin talousarvioesitykseen,
ja oppisopimuskoulutusta koskeva muutos lisää vuosittaisia
kustannuksia 5,4 miljoonaa euroa, josta valtion osuus on 2,3 miljoonaa
ja kuntien osuus 3,1.
Kimmo Kivelä /ps:
Arvoisa puhemies! Miltei kävi sääli
arvostamaani valiokuntamme, sivistysvaliokunnan, puheenjohtajaa,
joka edustaa johtavaa hallituspuoluetta. Todellakaan tässä esityksessä ei
ole mitään iloisin mielin kerrottavaa, jos vähän
kärjistää. Kyllä tuosta valiokunnan mietinnöstä näkyy
se, niin kuin se suusanallisesti puheenjohtajan toimesta tuli sanottuakin,
että valiokunta on todella huolestunut. Toisen kerran peräkkäin,
edustaja Mäkisalo-Ropponen, jo leikataan indeksiä.
Nämä eivät voi olla vaikuttamatta jatkuessaan.
Meillä on 1800-luvulta lähtien rakennettu Snellmanista
alkaen sivistysyhteiskuntaa. Siinä on monenlaisia vaiheita
ollut, koululaitoksen kehittäminen, jonka punaisena lankana
on koulutuksen tasa-arvoisuus. Tässä kansansivistystyössä on
myös kansalaistoiminta ollut aktiivisesti mukana unohtamatta
nuorisoseuraliikettä, työväenliikettä ja
niin edelleen. Nyt nakerramme näitä perusteita,
ja on ymmärrettävää, että perussuomalaiset
ovat tehneet hylkäysehdotuksen.
Kiinnitän huomiota myös teattereiden ja orkestereiden
asemaan. Pienissä kaupungeissa on vaarana, että teatterit
lähtevät. Kuopiossa, kotikaupungissani, käytiin
keskustelua orkesterin alasajosta. Nämä ovat huolestuttavia
merkkejä siinä mielessä myös,
että tällaiset teatterit ja orkesterit ovat myös
vetovoimatekijöitä, joilla saataisiin uusia asukkaita.
Tällä tavoin ei ole hyvä edistää keskittämispolitiikkaa.
Pirkko Mattila /ps:
Arvoisa puhemies! Sivistys on kansakunnan kivijalka, niin kuin
täällä on todettu, ja on ymmärrettävää,
että tiukassa talouden tilanteessa hallitus esittää leikkauksia
ja tekee leikkauksia. Myös valiokunta kokonaisuudessaan
ja valiokunnan puheenjohtaja esitti huolenaiheensa tästä asiasta,
ja näin tulee varmasti vastuullisen valiokunnan tehdäkin.
Oppositiolla on mahdollisuus esittää omien varjobudjettiensa
mukaisia vaihtoehtoja, ja tämäntyyppiset leikkaukset,
mitä nyt on esitetty, eivät ole sisältyneet
perussuomalaisten varjobudjettiin, ja siitä syystä loogisesti
sivistysvaliokunnan perussuomalaiset jäsenet ovat jättäneet
vastalauseen. Huoli on esitetty myös, ettei lama-ajasta
ole opittu tarpeeksi, ja nämä karsinnat olisi
voitu jättää tekemättä.
Esimerkiksi Kuntaliitto on todennut, että yksikköhintojen
leikkauksen vaikutukset ovat merkittäviä kuntien
kannalta. Samoin suuri huoli on esitetty opetuksen saavutettavuudesta
maamme eri osissa. Toki toivon, että työpajatoiminnalla
ja perusopetuksen lisäopetuksella oikeasti tavoitetaan
koulupudokkaita ja tuetaan erilaisia oppijoita. Meillä on
huomenna myöskin tästä asiasta ajankohtaiskeskustelu.
Työpajatoimintaa ja perusopetuksen lisätukea on
perusteltava tietenkin myöskin sillä, että tämä nuorisotakuu
voitaisiin saavuttaa, koska nuorisotakuu on nyt tullut voimaan.
Ymmärrän tämän, ja samoin tämän
oppisopimuskoulutuksen kehittämistä on pidettävä positiivisena.
Mutta samalla me olemme vaarassa menettää ketteryyttä vapaan
sivistystyön oppilaitoksista ja niitten eri linjoista alueellisesti.
Suomessa on monenlaisia alueelliset vahvuudet huomioon ottavia linjoja
kansanopistoissa. Mainitsemisen arvoisia ovat toki kansalais- ja
työväenopistot, opintokeskukset, sivistysliitot
ja kesäyliopistot, jotka myöskin voivat osaltaan
olla tarjoamassa nimenomaan näille erilaisille oppijoille
sitä alueellista saavutettavuutta. Kansalais- ja
työväenopistoista on sanottava se, että siellä totuus
lienee, että siellä on eletty tähänkin
asti hyvin pihisti, ja vaikka luovilla aloilla ollaan kekseliäitä ja kehitetään
uusia toimintamuotoja, ei kai hevonenkaan voi enempäänsä tallin
seiniä syödä.
Ammattikorkeakoululeikkaukset ovat ankaria, ja toivottavasti
tällä ei vaaranneta alueellisten yksiköiden
asemaa. Ne ovat aivan varmasti tehneet merkittävää ja
ansiokasta kehittämistyötään
juuri maakunnan erityistarpeet ja osaamisen huomioon ottaen. Voin
ylpeästi puhua oman maakuntani yksiköstä Ylivieskassa,
jolla on ollut erittäin merkittäviä yritysyhteistyökontakteja,
siis myös lukumäärällisesti
mutta myös vaikuttavuudeltaan. On myös muistettava,
että ammattikorkeakouluopintojen läpäisevyys
on ollut parempaa kuin esimerkiksi toisella asteella ja erittäin
hyvää ylempien ammattikorkeakoulututkintojen osalta,
ja siksikin tässä tiukassa aikataulussa tehtävät
säästöt ovat haasteellisia.
Täällä edustaja Heinonen kyseli näitä rakenteellisia
uudistuksia. Minä uskon itse myös, että rakenteellisilla
uudistuksilla tavoitettaisiin säästöjä.
Puhun nyt ammatillisesta koulutuksesta ja sen läpäisevyyden
parantamisesta, missä on ollut puutteita enemmän.
Olen esittänyt aiemminkin, että meillä tulisi
miettiä — totta kai harkiten, hyvin pedagogisesti — toisen
asteen koulutuksen lyhentämistä kahteen vuoteen,
koska on esitetty myöskin sitä, että siellä on
ollut ongelmia lukujärjestyksellisesti, on ollut niin sanotusti
löysiä päiviä, muutamia tunteja,
joitten takia opiskelijat eivät ole sitten kouluun lähteneet,
ja siinä on sitten ollut houkutus lähteä töihin
tai jopa jäädä tietysti kotiin ja tutkinto
on jäänyt suorittamatta. Suomi ei todellakaan
ammatillisten tutkintojen määrässä ole
Euroopassa mitään kärkeä, vaikka
Pisa-tutkimusten mukaan onkin perusopetuksessa. Samalla voitaisiin
aivan uudella tavalla miettiä sitä oppivelvollisuuden
hyödyntämistä tällaisella rakenteellisella
muutoskokeilulla.
Sitten lopuksi on sanottava, että monella eri sektorilla
nämä leikkaukset tulevat koskemaan henkilöstöä ikävällä tavalla.
Yt-neuvotteluita on jo käyty, ja tuntiopettajille ei löydy
samalla tavalla enää töitä.
Siis puhun ihan pätevistä opettajista mutta myöskin
opiskelijoista, jotka ovat sitten voineet olla tuntiopettajina erilaisissa
oppilaitoksissa.
Laila Koskela /ps:
Arvoisa puhemies! Opetus- ja kulttuuriministeriö esitti
valtiovarainministeriölle, että kunnat vähentävät
vapaan sivistystyön koulutusta 20 miljoonalla eurolla.
Valtiolle saataisiin näin 15 miljoonan euron säästöt. Käytännössä esityksen
säästötoimet iskevät rajusti
kansalais- ja työväenopistojen toimintaan, jossa
on vuosittain mukana yli 600 000 asukasta. Iso joukko tästä määrästä on
maamme vähävaraisia, eläkeläisiä.
Säästöehdotuksen toteutuessa kansalais-
ja työväenopistot joutuvat vähentämään
opetusta ja nostamaan kurssihintoja. Tämä nakertaa
kouluksemme tasa-arvoa ja vaikeuttaa oleellisesti maamme ikäihmisten
mahdollisuutta elinikäiseen opiskeluun. Etenkin vähävaraiset
kansalaisemme joutuvat vaikeaan asemaan, koska heillä ei
ole mahdollisuutta osallistua koulutukseen kohoavien kurssihintojen
myötä. Tämä johtaa tilanteeseen,
jossa mahdollisuus elinikäiseen oppimiseen ja koulutukseen
olisi vain parempiosaisilla.
Kansalais- ja työväenopistot ja vapaan sivistystyön
oppilaitokset hoitavat yhteiskunnallisesti erittäin tärkeää koulutustehtävää,
jolla muun muassa parannetaan aikuisten tieto- ja taitovajeita sekä edistetään
ikääntyneiden terveyttä ja hyvinvointia.
Kouluttautumisen mahdollisuus on maassamme taattava kaikille kansalaisillemme tasapuolisesti.
Myös elinikäisen oppimisen tasa-arvon toteutuminen
on koko yhteiskuntamme etu. Todetaan vielä, että vapaan
sivistystyön oppilaitoksissa opiskelee vuosittain noin
miljoona suomalaista.
Kauko Tuupainen /ps:
Arvoisa puhemies! Minä en ole sivistysvaliokunnan
jäsen enkä edes varajäsen. Tarkastelen
tätä otsikkoasiaa lähinnä valtiovarainvaliokunnan
jäsenenä ja valtiovarainvaliokunnan sivistys-
ja tiedejaoston puheenjohtajana.
Hallitusohjelmasta poiketen hallitus vähentää ensi
vuoden talousarvioesityksessään opetus- ja kulttuuriministeriön
hallinnonalan määrärahoja 60 miljoonaa
euroa verrattuna tämän vuoden talousarvioon. Lisäksi
hallitus supistaa merkittävästi peruskuntien valtionosuuksia,
jolloin kunnat joutuvat myös leikkaamaan opetus- ja kulttuurimenojaan.
Perussuomalaiset esittävät, että toisen
asteen opintoja vaille jääneet nuoret velvoitetaan
käymään ammattipainotteinen työelämään
ja -turvallisuuteen valmentava 10. luokka, jonka päätyttyä he
joko jatkaisivat oppisopimuksella yrityksissä tai jatkaisivat
toisella asteella kykyjensä ja halujensa mukaan.
Liian suuret luokkakoot ja niistä johtuvat oppimishaitat
sekä koulukiusaaminen ovat yleisesti tiedostetut haitat
maassamme. Kuntien valtionosuuksien vähennykset ovat pääsyy
ryhmäkokojen kasvuun ja oppilashuollon laiminlyönteihin.
Perussuomalaiset esittävätkin varjobudjetissaan
30 miljoonan euron lisäystä perusopetuksen ryhmäkokojen
pienentämiseksi sekä muiden opetusta haittaavien
puutteiden poistamiseksi.
Arvoisa puhemies! Suomalaisten kirjailijoiden asema muihin Pohjoismaihin
verrattuna on heikko, etten sanoisi suorastaan surkea. Tämä siitä huolimatta,
että kirjailijoiden panos suomalaisen sivistyksen eteen
on erittäin merkittävä. Myytyjen kirjojen
lisäksi ovat niin sanotut lainauskorvaukset merkittävä osa
kirjailijoiden tuloista. Kirjailijoiden saamat lainauskorvaukset
ovat merkittävästi jäljessä pohjoismaisesta
tasosta, joten niiden tasoa on voimakkaasti korotettava. Perussuomalaiset
esittävätkin tarkoitukseen 3 miljoonan euron lisäpanostusta.
Jyrki Yrttiaho /vr:
Arvoisa herra puhemies! Opetus- ja kulttuuriministeriön
maksamien valtionosuuksien indeksijäädytys tarkoittaa
54 miljoonan euron leikkausta. Indeksijäädytys
on yksi tapa toteuttaa pysyvä leikkaus, sillä tarkoitus
ei ole myöhemminkään korvata nyt pois
jäävää indeksikorotusta.
Edustaja Heinoselle haluan huomauttaa, että hänellä on
kyllä aivan merkillinen juustohöylä. Jos
juustohöylä vie juustonpalasta viidenneksen, sitä on
sanottava kyllä leikkaamiseksi eikä höyläämiseksi.
Ministeriön määräraha perustamishankkeisiin lähes
puolittuu 98 miljoonasta 52 miljoonaan euroon. Kaiken kaikkiaan
tällaiset leikkaukset käytännössä pyyhkivät
olemattomiin myös ne pienet lisäykset, jotka opetusministeriön
budjetissa osoitetaan nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseen.
On vain tosiasioiden tunnustamisen kysymys, että hallitus
toteaa nuorten yhteiskuntatakuun pohjan pudonneen käytännössä.
Näin hallitus kiveää tietään
kohti julistamaansa päämäärää nostaa
Suomi ja suomalaiset maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä.
Leikkaukset kohdistuvat lukiokoulutukseen, ammatilliseen peruskoulutukseen,
ammattikorkeakoulutukseen, opetustuntikohtaisesti rahoitettavaan
taiteen perusopetukseen, ammatillisten erikoisoppilaitosten antamaan
koulutukseen ja niin edelleen. Leikkauksen kohteena ovat teatterit,
museot ja orkesterit. Leikkausten kohteena on myös vapaa
sivistystyö, kansanopistot ja monet muut vapaata sivistystyötä tekevät
laitokset.
Vasemmistoliiton kansanedustajana, puolueemme edeltäjän
Suomen Kansan Demokraattisen Liiton perillisenä — liiton,
joka tässä maassa julkaisi sodan jälkeen
ensimmäisen kauaskantoisen kulttuuripoliittisen ohjelman — minun
täytyy ihmetellä ja muistuttaa puolueemme kulttuuriministeriä niistä erimielisistä
keskusteluista, joita
kävimme Säätytalolla keväällä 2011
hallituspohjaneuvottelujen yhteydessä. Varoitimme edustaja
Mustajärven kanssa paitsi tämän hallituksen
talouslinjasta myös siitä, miten tuhoisaa on vasemmistolle
nousta kokoomuksen opetus- ja kulttuurivihamielisiin vaunuihin.
Noista vankkureista on korkea aika astua ulos viimeistään
tämän kuun lopulla kokoontuvan puolueen valtuuston
päätöksellä.
Puhetta oli ryhtynyt johtamaan toinen
varapuhemies Anssi Joutsenlahti.
Timo Heinonen /kok:
Arvoisa puhemies! Valtiontalouden tasapainottaminen vaatii
toimenpiteitä, ja valitettavasti niistä kaikki
eivät ole mieluisia eivätkä helppoja
eikä niitä ole mukavakaan tehdä. Itse
suosin aina mieluummin rakenteiden ja toimintatapojen uudistamista,
ja sitä oikeastaan tuossa aiemmin keskustelussakin herättelin:
niitä uudistuksia tarvitaan ammatillisella puolella ammattikorkeissa
mutta varmasti myös peruskouluissa ja kaikella sivistyksen
toimintakentällä.
Edustaja Mattila toi esille, että perussuomalaiset
ajavat ammatillisen koulutuksen lyhentämistä kahteen
vuoteen. Itse en kannata sitä, että lyhentäisimme
ammatillista koulutusta kahteen vuoteen. Mieluumminkin itse kehittäisin
ammatillista koulutusta niin, että tuo viimeinen vuosi olisi
entistä vahvemmin työelämätaitoja
tukevaa ja työelämää ja työntekoa
opettavaa enemmän kuin siellä itse oppilaitoksessa
tapahtuvaa koulutusta.
Arvoisa puhemies! Myös oppivelvollisuuden pidentäminen
on tullut tässä keskustelussa esille, ja itse
olen ollut siinä kriitikko ja olen edelleen. En ymmärrä sitä,
millä tavalla se ratkaisisi maamme ongelmia, että tekisimme
kaikille oppivelvollisuudesta pidemmän. Voisi olla perusteltua
suunnata tuo oppivelvollisuuden pidentäminen esimerkiksi
niihin 5 000:een, jotka ovat syrjäytymisuhan alla.
Mutta en näe sitä järkevänä, että voimavaroja
ohjattaisiin nyt siihen, että kaikkien oppivelvollisuutta
pidennettäisiin. Se tarkoittaisi sitä, että lukiosta
tulisi ensimmäisen vuoden osalta ilmainen ja koulukuljetukset
lukioon ja ammatilliseen koulutukseen tulisivat ilmaisiksi, ja minun
mielestäni tässä taloudellisessa tilanteessa
sinänsä upeat tavoitteet maksuttomuudesta näidenkin
palveluiden osalta eivät ole realistisia.
Pirkko Mattila /ps(vastauspuheenvuoro):
Minun on, arvoisa puhemies, edustaja Heinoselle todettava, että puheessani
en suinkaan tuonut esille, että perussuomalaiset tätä ajavat.
Tuskin tämä millään lailla on
minkään muunkaan puolueen agendalla, ja nyt, kun
tämän puheeni täältä vielä selaan,
niin toin tämän aivan omana pohdintanani. Edelleen
kylläkin kannatan tätä esitystä ja
vielä painotan sitä, että tätä tulisi
nimenomaan lähteä kokeilemaan ottaen huomioon
ne huolestuneet äänenpainot, joita on tullut siitä, onko
toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa sellaisia rakenteita,
mitä pitäisi korjata juuri niin, että se
läpäisevyys saadaan paremmaksi.
Ihmettelen muutenkin sitä, että meillä ei
nimenomaan kovin helposti koulutuksessa tällaista ole uskallettu
kokeilla nimenomaan kokeiluluontoisesti ja harkitusti ja ottaen
esimerkkiä muista maista, Euroopasta, Pohjoismaista. Tällä hetkellä eritoten
näitten (Puhemies koputtaa) tutkintojen yhtenäistäminen
olisi tärkeää juuri senkin takia, että jos
meiltä pyritään (Puhemies koputtaa) jonnekin
Pohjois-Norjaan töihin, missä työtilanne
huutaa koulutettuja ihmisiä, (Puhemies koputtaa) niin minun
mielestäni koulutuskentän pitäisi sitten
osata myös reagoida tilanteeseen.
Inkeri Kerola /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Ihan pieni klipsi tuohon edustaja Heinosen
puheenvuoroon, liittyen oppivelvollisuusiän pidentämiseen.
Nyt on erittäin sopiva aika kysyä juuri tässä tilanteessa,
kun olemme leikkaamassa valtionosuuksia, niin kuin tuosta esityksestä ilmenee,
ja meillä on toisaalta sitten oppivelvollisuusiän
pidentäminen agendalla ja puhumme nuorten syrjäytymisestä:
millä tavalla aiotaan saada — kun Suomessa ei
koulupakkoa kuitenkaan ole — juuri nämä nuoret
jatkamaan sitä koulutustaan, kun emme voi heitä pakon
eteen laittaa ja juuri he tarvitsisivat sitä koulujakson
pidentämistä? Ministeriltä kysyisin:
mitä niksejä tähän on keksitty, mikä lääkkeeksi,
jotta saamme hyödynnettyä tämän
jalon periaatteen? Nimittäin ajattelen nimenomaan niin,
että tämä ei ehkä palvele juuri niitä nuoria,
joita olemme ajatelleet tämän palvelevan.
Raimo Piirainen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tästä koulutuskysymyksestä olisi
hyvä keskustella hyvinkin paljon, se liittyy ensinnäkin
peruskouluun ja sitten ammatilliseen koulutukseen, toisen asteen
koulutukseen ja nimenomaan siihen kestävyysvajeeseen.
Tästä on keskustelua käyty; itse
olen käynyt kaksivuotisen ammattikoulun 70-luvulla ja olen todennut
sen erittäin hyväksi, ja tietysti siihen aikaan
olivat mahdollisuudet työllistyäkin paremmat kuin
nyt. Nyt se on muutettu kolmivuotiseksi, ja tätä on
mietitty, että voitaisiinko tiivistää sitä kolmivuotista
kaksivuotiseksi. Mutta sitten jos tulee tämä kymppiluokka
tänne peruskoulun puolelle, niin se antaisi valmiuksia
taas siihen, että siellä voisi olla tämmöistä työelämään
tutustumista ja enemmän harjoittelunomaisuutta ja tavallaan
sille oppilaalle tulisi jo näkemystä siitä, mitä mahdollisesti
missäkin ammatissa sitten tehdään, ja
tällä tavalla tämä antaisi kestävyysvajeeseen
uusia ulottuvuuksia.
Arto Satonen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tähän edustaja Heinosen aloittamaan
keskusteluun voin sen myöskin todeta, että kyllä ammatillisen
koulutuksen päätehtävä on se,
että se koulutus antaa mahdollisuuden päästä työelämään
ja että se mahdollisimman monella onnistuu. Toki sillä on
myöskin sivistävä tehtävä.
Siinä suhteessa kyllä ihan vakavasti harkittava
malli on tämä kaksi vuotta ammatillista koulutusta
ja sitten yksi vuosi työpaikalla tapahtuvaa koulutusta.
Minun mielestäni kannattaisi kokeilla myös sellaista,
mitä Sastamalan koulutuskuntayhtymässä nyt
on lähdetty pienimuotoisesti tekemään,
että pääsääntöisesti
koulutus tapahtuisikin siellä työpaikalla niiden
osalta, joille se soveltuu, ja vain tämä teoreettinen
opetus tapahtuisi sitten ammatillisessa oppilaitoksessa. Sen voisi kääntää myöskin
toisinpäin, että kyllä se on kaikkien
etu, jos saadaan tämä koulutusjärjestelmä tehokkaammaksi,
ja ennen kaikkea se on niitten nuorten etu, että jos on
jo koulutuksen aikana yrityksen sisällä, niin
mahdollisuus päästä töihin on moninkertainen.
Pauli Kiuru /kok(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Edustaja Yrttiaho käytti tässä joku
aika sitten puheenvuoron. Yleensä hän käyttää hyvin
harkittuja ja tasapainoisia puheenvuoroja, vaikka niistä kaikista
en nyt aivan samaa mieltä olekaan. Tällä kertaa
kuitenkin hieman lähti, sanoisinko, lapasesta tämä kommentti. Opettajankoulutuksen
saaneena, opettajaperheessä kasvaneena, lukiolaisen isänä ja
sivistysvaliokunnan jäsenenä koen hänen
puheenvuoronsa suorastaan loukkaavana.
Kun me katsomme valtion taloudellista tilannetta ja niitä velvoitteita
ja vaatimuksia siitä, mitä meidän täällä eduskunnassa
pitää tehdä, niin sivistysvaliokunta
ja hallitus ovat tehneet vastuullisia päätöksiä.
Se on kyllä myönnettävä, että tällaisen
paperin laatiminen sivistysvaliokunnassa ei ole helppoa, mutta se
on vaan tehtävä.
Lopuksi haluaisin sanoa Yrttiaholle, että sivistystä on
myös se, että elää varojensa
mukaan.
Inkeri Kerola /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Tähän ammatilliseen koulutukseen
tekee mieli kommentoida juuri niin kuin tuossa edustaja Piirainen
edellä kuvasi, että meillä on tulevaisuuden
työelämää silmällä pitäen
ehkä liian paljon tällä hetkellä sitä teoriaa
ammatillisella puolella ja ennen kaikkea niitä etäopetusjaksoja,
jotka vieraannuttavat opiskelijan sekä siitä koulutuksesta
että siitä työelämästä.
Ne eivät kumpikaan palvele tämänhetkisessä mallissa
sitä työelämätarvetta, mikä meillä on.
Siksi lämpenisin lämpimästi sille ajatukselle,
mitä tuossa esimerkiksi edustaja Satonen edellä kuvasi,
että meillä olisi enemmän yrityspainotteisuutta,
työelämäpainotteisuutta myöskin
ammatillisen opiskelun jaksoissa, joten sitä kautta saisimme
sitten kontaktia tulevaan työelämään
paremmin kuin jos sitä opetettaisiin teoriamuodossa.
Tuula Peltonen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Täällä on tämä oppivelvollisuusiän
nostaminen otettu nyt eräänä asiana mukaan
tähän, ja siinä on pieni vaara, että nyt
lähdetään liikaa käsittämään
väärin, mitä se oikeasti tarkoittaa.
Meillä ei vielä valmiita esityksiä ole siitä sisällöstä,
mutta rakenteellisia uudistuksia tarvitaan, se on todettu, ja niitä myös
aiotaan tehdä. Tässä on yksi niistä.
Edustaja Kerola kyseli, millä tavalla saadaan ne nuoret
jatkamaan, jotka tarvitsevat ohjausta eniten. Juuri näille
nuorille varmasti tämä asia on kaikkein tarpeellisin.
Mutta kysymys ei suinkaan ole siinä mielessä perusopetuksen
jatkamisesta yhdellä vuodella, vaan se on myös
nimenomaan näitä nuoria varten, joilla ei ole
selvää oppimisväylätietä vielä selkiytynyt
omassa tulevaisuudessaan toisella asteella, niin että ei
oikeastaan puhuta siinä mielessä perusopetuksen
jatkosta.
Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:
Sitten puhujalistaan.
Laila Koskela /ps:
Arvoisa puhemies! Tässä hallituksen esityksessä kyseessä on
pääosin valtiontalouden tasapainottamistarpeesta
säästöihin pyrkivä lainsäädäntö.
Huolestuttavaa on se, toteutuuko hallituksen tavoite nostaa suomalaiset maailman
osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä. Ilmiselvää on,
että kuntatason koulutuksen saatavuus ja laatu tämän
myötä heikentyvät. On huomioitava myös
se, että tehtävien laadun ja rahoituksen on koulutuksessa
kohdattava.
Tämä hallituksen esittämä leikkaus
johtaa eriarvoistuvaan koulutuspolitiikkaan, sillä vain
hyvätuloisilla on paremmat mahdollisuudet hankkia koulutusta
ja sivistystä. Tämä johtaa opiskelijoiden
tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kyseenalaiseksi, jopa vaarantaa
sen. Myös tämä voi edesauttaa nuorten
syrjäytymistä, ja sillä taas on hyvin
kauaskantoiset, vakavatkin seuraukset niin yksilön kuin
myös yhteiskunnankin kannalta.
Arto Satonen /kok:
Arvoisa puhemies! En malta sen verran olla kommentoimatta edustaja Koskelan
puheenvuoroon, vaikkei tämä kommenttipuheenvuoro
olekaan, että nimenomaan juuri se, että valtiontalous
pidetään tasapainossa, takaa sen, ettei ajauduta
sellaiseen yhteiskuntaan, että vain ne saavat koulutusta,
joilla on siihen varaa. Se on nimenomaan se perusjuttu, ja siinä lainaan
entistä kansanedustaja Outi Ojalaa, joka totesi, että vahva
valtiontalous on köyhän paras turva, ja se kyllä pitää tässä yhteydessä ihan
täysin paikkansa.
Arvoisa puhemies! Yksi kommentti ja yksi kysymys.
Ensinnäkin haluan kiittää ministeriä ja
myöskin edustaja Päivi Lipposta siitä,
että nyt tämä eduskunnan tahto EU- ja
Eta-alueen ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden lukukausimaksuista
on otettu huomioon ministeriössä ja samalla on päästy
eteenpäin siinä, että todellakin koulutusvientiin
panostetaan ja sitä kautta voidaan saada sellaista rahaa
tähän kansantalouteen, millä voidaan
myöskin kotimaista korkeakouluopetusta vahvistaa. On erittäin
hyvä, että tässä on menty eteenpäin.
Toki toivon, että maksujen taso aluksi haetaan kokeilemalla
niin, että tuote menee kaupaksi, ja sitten myöhemmin
haetaan se kustannuksia vastaava taso ja myöskin oikeudenmukaisuuden
nimissä niille ulkomaalaisille, jotka sitten opintojensa
jälkeen jäävät Suomeen, myönnetään
verovähennysoikeus jälkikäteen.
Mutta, arvoisa puhemies, vielä yksi kysymys ministerille.
Se koskee pienten lukioiden erityistukea. Olisin kiinnostunut tietämään,
missä vaiheessa lainsäädäntömuutokset
tässä yhteydessä ovat tulossa ja millä tavalla
ne tulevat muuttamaan valtionosuusjärjestelmää.
Kimmo Sasi /kok:
Arvoisa puhemies! Valtiontalous ei ole lainkaan tasapainossa,
ja kehitys on ollut erittäin huolestuttavaa viime aikoina. On
täysin välttämätöntä,
että teemme säästötoimenpiteitä,
ja kuten edustaja Satonen sanoi, niin vahva valtiontalous on köyhän
paras ystävä.
Tietysti on helppoa tehdä semmoisia säästöehdotuksia,
joissa indeksitarkistukset poistetaan. Tosin täytyy sanoa,
että niiden merkitys ei ole välttämättä kovin
suuri, kun olemme inflaatiotilanteessa, jossa inflaatio on vain
1 prosenttiyksikön luokkaa. Eli kauhean dramaattisia muutoksia
nämä säästötoimenpiteet
eivät kuitenkaan lopulta sittenkään aiheuta.
Kuten edustaja Heinonen täällä sanoi,
niin meidän pitäisi tehdä rakenteellisia
uudistuksia. Minä otan nyt yhden esimerkin: Jos ulkomaalainen
tulee Suomeen opiskelemaan, niin Suomen valtio maksaa valtionosuuksia
tämän koulutuksen ja tämän ulkomaalaisen
henkilön osalta ja sitä paitsi sitten saattaa
vielä oppilaitos saada korotusta siitä, jos ottaa
ulkomaalaisia opiskelijoita. Minä en oikein ymmärrä,
mikä tämä logiikka on. Pitäisi
oikeastaan edustaja Lipposen ehdotusten mukaisesti tehdä sillä tavalla,
että ulkomaalaisille opiskelijoille kyllä myydään
rahaa vastaan sitä koulutusta. Ja sen ketjun pitäisi
lähteä siitä, että valtio ei
maksa minkäänlaisia valtionosuuksia siitä ulkomaalaisesta
opiskelijasta, niin on riittävä kannustin sillä oppilaitoksella
myöskin pyrkiä hankkimaan niitä lukukausimaksuja
ja maksuja siltä ulkomaiselta opiskelijalta. Tässä olisi
rakenteellista uudistusta, tämän tyyppistä pitäisi
tehdä.
No, mitä tähän hallitukseen tulee,
niin kun piti tehdä miljardin euron säästöjä elokuussa,
niin päätökset lykättiin marraskuuhun,
mutta 300 miljoonan edestä kyllä tehtiin lisämenoja.
Nyt tämä kymppiluokka tai yksi lisäoppivuosi
on erinomainen osoitus tästä. Mielelläni
minä kuulisin, mistä ministeri Kiuru nyt tämän
säästölain lisäksi ottaa sitten
ne muutamat kymmenet miljoonat, mitä tämä lisäopetus
edellyttää. Haluaisin tietää sen
säästökohteen, että se olisi
tiedossa samaan aikaan, kun... (Välihuuto) — No,
jos se on 100 miljoonaa, joku sanoi, että ylikin 100 miljoonaa,
niin se olisi nyt tärkeätä tässä yhteydessä tietää,
kun näitä säästöpäätöksiä muilta
osin tehdään.
Olen edustaja Satosen kanssa samaa mieltä, että tämä olisi
erinomainen malli, ja tätä valtiovarainvaliokuntakin
budjettimietinnössään viime syksynä tuki,
kaksi vuotta koulutusta ja yksi vuosi käytännön
työelämässä. Heidät,
jotka ovat olleet 9 vuotta koulutuksessa, jotka ovat ongelmatapauksia
oikeasti, pitäisi saada työelämään, koska
silloin he pääsisivät purkamaan itseään
tavalla, joka on rakentava, eikä sillä tavalla,
että heidät pakotetaan istumaan koulunpenkillä ja
he turhautuvat vielä siellä lisää.
Kauko Tuupainen /ps:
Arvoisa puhemies! Niin kuin äsken totesin, niin en
ole sivistysvaliokunnan jäsen, mutta valtiovarainvaliokunnan
jäsenenä käytin sen puheenvuoron. Viime
syystauon aikana lueskelin 13:n eri valiokunnan mietinnöt
koskien ensi vuoden budjettia.
Täytyy nyt aluksi todeta se, minkä edustaja Sasi
totesi, että valtion rahatilanne on kehno. Me otamme tänä vuonna
9,9 miljardia nettovelkaa lisää. Se tekee 285
euroa jokainen sekunti, 17 100 euroa jokainen minuutti,
ja tunnissa velkaannumme lisää reippaan miljoonan.
Tämä on alkutilanne.
Edustaja Heinonen muistaakseni otti kantaa tähän
kymppiluokkaan, mistä puheessani mainitsin. Perussuomalaisten
sivistysvaliokunnan jäsenet Ritva Elomaa, Pietari Jääskeläinen
ja Juho Eerola ovat eriävässä mielipiteessään
todenneet seuraavaa, arvoisa puhemies, siteeraan täältä suoraan:
"Me perussuomalaiset esitämme, että toisen asteen
opintoja vaille jääneet nuoret velvoitetaan käymään
ammattipainoinen työelämään
ja työturvallisuuteen valmentava 10. luokka, jonka päätyttyä he
jatkaisivat joko oppisopimuksella yrityksessä tai jatkaisivat
toisella asteella kykyjensä ja halujensa mukaan". Eli edustaja
Heinonen, minä tämän äsken lausuin,
mutta tämä eriävä kannanottoni
kymppiluokasta perustuu tosiaan meidän sivistysvaliokunnan
perussuomalaisten ryhmän eriävään
mielipiteeseen.
Timo Heinonen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tämä edustaja Tuupaisen ajatus
siitä, että se panostus kohdistettaisiin erityisesti
näihin nuoriin, jotka ovat syrjäytymis-uhan alla,
kuulostaa aivan järkevältä minun mielestäni.
Onko se sitten kymppiluokka nimeltään, onko se
ammattikoulun ja siinä rajapinnassa oleva joku uusi malli
toimia, ammattistarttityyppinen malli tai jotain muuta, niin se
on toissijaista. Tärkeintä on se, että otetaan
erityishuomioon ne nuoret, jotka ovat syrjäytymisvaarassa,
eikä oppivelvollisuuden kategorinen kaikille pidentäminen
ole ratkaisu heille, vaan se, että kohdennetaan ja laitetaan
panoksia lisää heihin, jotka niitä erityisesti
tarvitsevat. Olen edustaja Tuupaisen kanssa hyvin samaa mieltä tästä asiasta.
Jyrki Yrttiaho /vr:
Arvoisa puhemies! Edustaja Pauli Kiurulle: Sivistystä on
myös ymmärrys asettaa asioita oikeaan tärkeysjärjestykseen. Hallitus
toisaalta ajaa — kuten tiedämme tämän päivän
hallitukselta tulleesta esityksestä, joka koskee muun muassa
yhteisöveron kevennystä — yli 800 miljoonan
alennusta yhteisöveroihin ja toisaalta toteuttaa 10—20
prosentin leikkauksia opetukseen ja kulttuuriin. Ymmärrän
kyllä sivistyneen kansanedustajan tuskan sivistysvaliokunnassa
olla mukana laatimassa näitä leikkauksia myötäilevää mietintöä.
Se ei varmasti ole helppoa. Sen takia pitäisi aina rehellisesti
myös kertoa politiikan sisältö ja myös
nämä valinnat, joita hallituksen pääpuolue
kokoomus on ollut johtamassa.
Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:
Sitten ministeri Kiuru, 5 minuuttia.
Opetusministeri Krista Kiuru
Arvoisa puhemies! Kiitän hyvästä keskustelusta.
En lähde ruotimaan tarkemmin tätä indeksileikkausten
listaa, vaan totean, että on hyvä huomioida, että olemme
valtiontalouden sellaisessa tilanteessa, että myöskin
opetuksen alalle kohdistuu säästöjä.
Tätä kautta joudun valitettavin mielin tuomaan
eduskuntaan indeksijäädytyksen, ja niin kuin tiedätte,
peruspalveluiden puolella tämä sitten tarkoittaa
meidän osaltamme perusopetusta ja näitä muita
tänä iltana ruodittuja lohkoja.
Siltä osin tietenkin jokainen meistä on surullisin
mielin, koska me kaikki haluamme panostaa koulutukseen. On pitkä suomalaisen
poliittisen kulttuurin tie, että opetustoimi on meillä aina
ollut tärkeä, mutta tässä valtiontalouden
tilanteessa valitettavasti 8 miljardin alijäämä on
pakottanut myöskin käymään koulutuksen
puolella. Minä toivon, että kansanedustajat myöskin
tätä harkintaa käyttäisivät
siinä, onko nyt tultu sen tien päälle,
että joudumme myöskin täällä käymään.
Kysymys on aika iso siinä suhteessa, että tarkoituksenamme
on kuitenkin jättää taloudellisesti turvattu
Suomi myöskin seuraavalle sukupolvelle. Siltä osin
joudumme tekemään näitä vastuullisia
päätöksiä, jotka ovat myös
luonteeltaan kipeitä.
Arvoisa puhemies! Muutamia kommentteja näihin esitettyihin
kysymyksiin ja arveluihin. Minä haluaisin, että me
olisimme nyt hiukan tarkempia tässä semantiikassa.
Täällä esimerkiksi edustaja Sasi vastusti
selkeästi oppivelvollisuuden pidentämistä sillä perusteella,
että taloudellisesti meillä siihen ei ole varaa.
(Kimmo Sasi: Miten se rahoitetaan?) Samalla linjalla oli puolittain
myöskin edustaja Heinonen ja muutama opposition kansanedustaja.
Tässä on kysymys siitä, että me
olemme joutuneet tekemään talouden tasapainottamiseen
liittyviä toimia, joista nyt yksi on täällä salissa,
mutta samaan aikaan me joudumme tekemään tänä syksynä myöskin
uskottavan esityksen ulos siitä, miten suomalaista kestävyysvajetta
pienennetään. Tässä kestävyysvajekeskustelussa
kysymyksemme on nyt se, tarttuvatko suomalaiset siihen opetusministeriön
tar-joukseen, jota olen halunnut tältä kansakunnalta kysyä.
Haluammeko me, että niitä työuria pidennetään
ainoastaan sieltä plus 60 päästä?
Onko se se Suomen linja, että sieltä vain työurat
pitenevät?
Työuria voidaan pidentää kahdella
merkittävällä tavalla: sillä,
että me pidennämme oppivelvollisuutta ja me lisäämme
opiskelijasuman purkamiseen merkittävän määrän
euroja. Nämä kaksi siinä laajuudessa,
kuin me olemme esittäneet hallituksen rakennepoliittiseen
ohjelmaan, toisi jopa kaksi vuotta työurien pituuteen lisää,
ja sitä kautta sillä olisi merkittävä kestävyysvajeeseen tuotava
säästö. Tätä kautta
minusta olisi hyvä peilata myöskin niitä tehtyjä esityksiä,
jotta sitten nähdään se kokonaisuus.
Kun halutaan puhua taloudellisesta kantokyvystä, niin myöskin kestävyysvajeeseen
tehtävät muutokset ovat taloudellisen kantokyvyn
näkökulmasta tärkeitä. (Kauko
Tuupainen: Järkevä ehdotus!)
Arvoisa puhemies! Haluaisin vielä kommentoida oppivelvollisuutta
siitä näkökulmasta, että mehän
emme ole tulleet ulos sillä vielä, miten tämä käytännössä toteutetaan.
Minä toivon, että maltatte mielenne, koska maaginen
hetki on tämän kuun viimeinen perjantai, jolloin
hallitus päättää siitä oppivelvollisuuden
tavasta, millä se tehdään. Mutta minä hiukan
karsastan sellaista ajattelua, että suomalainen koulutuspolitiikka lähtisi
siitä, että eräällä maagisella
hetkellä 2010-luvulla oppivelvollisuutta jaettaisiinkin
vähän niin kuin sellaiseen tapaan, että koulutus
olisi joillekin oikeuksia ja joillekin velvollisuuksia mutta ei
kaikille oikeuksia ja velvollisuuksia. Se tuntuu vähän
vieraalta, kun katsomme pitkää suomalaista koulutuspolitiikan
jatkumoa. Meillä on aina lähdetty siitä,
että kaikki koulutuksen herkut ovat niin oikeuksia kuin
sitten toisessa kulmassa myöskin velvollisuuksia. Minä toivoisin,
että siitä näkökulmasta harkitaan,
minkälaista koulutuspoliittista linjaa me täällä Suomessa edistämme.
Siihen liittyy se tärkeä näkökulma,
että meillä on, kuulkaa, noin satatuhatta alle
kolmekymppistä nuorta, jotka eivät ole koskaan
peruskoulun jälkeen jatkaneet opintojaan. Suomessa on lyhin oppivelvollisuus
eurooppalaisesti mitattuna, ja 80-luvun jälkeen oppivelvollisuuteen
ei ole tehty muutoksia. Kyllä me varmaan haastamme itsemme
myöskin siinä, haluammeko me tarjota sekä henkilökohtaista
hyvinvointia että koko kansan hyvinvointia sillä,
että koulutus on väline siihen, miten me saamme
ihmiset mahdollisimman osaaviksi.
Tämä liittyy myöskin siihen, kun
täällä käytiin keskustelua siitä,
että Suomi muuttuisi maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen
2020 mennessä. Yksistään tämä indeksin
jäädyttäminen ei ole siihen, edustaja
Yrttiaho, ainoa oikea ratkaisu, tai siis se, ettei sitä jäädytettäisi,
vaan tarvitaan paljon paljon muita juttuja.
Neljä viikkoa sitten saimme juuri tutkimustulokset
siitä, miten meillä menee: matikassa, lukutaidossa
ja ongelmaratkaisussa, tietoteknisesti olimme maailman huippua.
Minä kysyn, eikö se teille riitä vakuutukseksi
siitä, että jotakin hyvää on
suomalaisessa koulutuspolitiikassa saatu aikaiseksi. Tämä pitkä linja
ei yksistään tällä muutu, mutta
on sydäntä särkevää,
että me joudumme näin keskeisissä asioissa
kuitenkin tekemään säästöjä.
Aivan lopuksi, puhemies, minä totean vielä, että älkää huolehtiko
vielä liian paljon edustaja Satosen murhein siitä,
mitä tapahtuu suomalaiselle lukioverkolle. Me joudumme
tunnustamaan itsellemme, että Suomessa tulee olemaan sekä pieniä,
keskikokoisia että suuria lukioita, koska taloudelliset
mahdollisuudet näiden kaikkien tukemiseen pitää löytää siitä,
että siellä, missä verkkoa on, sitä valitettavasti
joudutaan tihentämään, siis isontamaan
käytännössä, ja sielläkin,
missä verkkoa ei ole, on oltava lukioita, koska nuorisotakuun
nimissä meidän täytyy antaa koulutustakuu
siitä, että lukiokin on mahdollinen kaikilla suomalaisilla
alueilla. Siksi tämä keskustelu ei ole keskustelua
siitä, luovutaanko pikkulukioiden lisistä, vaan
meidän pitää tällä rahoitusjärjestelmämuutoksella
taata se, että kaikilla suomalaisilla nuorilla on jatkossakin
mahdollisuus käydä lukio.
Simo Rundgren /kesk:
Arvoisa puhemies! Emmehän me siitä mihinkään
pääse, että tämä Kataisen
hallituksen nyt tänne tuoma lakipaketti tarkoittaa käytännössä sitä,
että sillä kyllä murennetaan suomalaista
sivistystä sen arimmissa kohdissa. Riittää,
kun katsomme noita summia, joita kaiken kaikkiaan tämä leikkauslista
koskee. On kysymys sadoista miljoonista.
Kiinnitän huomiota tuohon perusopetuksen kohtaan. Nimittäin
ihan äskettäin on tullut tilastoja, jotka ovat
osoittaneet, että perusopetuksen yhdeksännen luokan
oppilaiden arvosanat tietyissä aineissa ovat jopa yhtä numeroa
heikommat kuin jokin aika sitten. Se kertoo siitä, että peruskoulussa
on jotakin keskeisesti nyt parannettavaa eikä suinkaan
se kestä enää lainkaan tällaisia
leikkauksia, jotka sinne kohdistetaan. Tämähän
merkitsee sitä, että sieltä tulevia oppilaita
tulisi pystyä lukiossa ja ammatillisissa oppilaitok-sissa
valmentamaan vielä paremmin resurssein kuin tällä hetkellä.
Kun esimerkiksi lukion kohdallakin yksikköhintojen alennus
on melkein 300 euroa per opiskelija, niin me ymmärrämme,
että tämä linja, joka tässä nyt
on valittu, on erittäin huolestuttava.
Äskettäin ministeri, joka nyt jo näytti
poistuvan täältä, liitti tämän
oppivelvollisuuden yhden vuoden lisäämisen tähän
kestävyysvajekeskusteluun kyllä aika käsittämättömin
argumentein. Jos meillä on varaa käyttää tähän
yhteen vuoteen ehkä 100 miljoonaa euroa enemmän,
niin silloin pitäisi kyllä miettiä, onko
se oikea kohta, johonka se kohdistetaan. Jos perusopetukseen näin
paljon voitaisiin käyttää, mielestäni
saataisiin todella paljon parempia tuloksia ja silloin myöskin toisen
asteen koulutus, lukio ja ammatilliset oppilaitokset, olisi paljon
paremmissa mahdollisuuksissa lähteä sitten kasvattamaan
ja kouluttamaan näitä nuoria eteenpäin.
Inkeri Kerola /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin tähän
oppivelvollisuusiän pidentämiseen: Keskusta on
sitä mieltä, että jokaisella nuorella
täytyy olla oikeus koulutukseen. Jos puhutaan velvollisuudesta
ja kun sitä pakkoa ei ole, niin kysymykseni kuuluu, kenelle
tämä malli on tarkoitettu. Kun siihen tietty rahasumma
on varattu, niin kysymys kuuluu myös, mistä tämä oppivelvollisuusiän
pidentämisen rahoitus aiotaan ottaa, säästetäänkö vielä lisää koulutuksen
sisältä.
Arvoisa herra puhemies! Tämän hallituksen leikkauspäätöksen
seurauksena vuosina 2012—2017 leikkaukset kuntapuolelle
ovat 6,6 miljardia euroa. Tämän kaiken kuntapäättäjät
joutuvat tekemään omissa valtuustoissaan, ja nämä päätökset
iskevät juuri esimerkiksi perusopetukseen, mistä meillä on
erinomaisen huonoja kokemuksia 90-luvulta. Kaikki tutkimukset näyttävät sen,
että se oli pahin virhe, mitä maan hallitus silloin
teki, ja sen seurauksia maksetaan yhä edelleen.
Arvoisa puhemies! Kaikki nämä leikkaukset liittyvät
toisiinsa, mutta vielä yksi kommentti liittyen tähän
vapaan sivistystyön sektoriin, joka kattaa siis kansalaisopiston
ja esimerkiksi kansanopistot. Meillähän on tässä kattava
koulutusjärjestelmä läpi koko maan, ja
tämä nimenomainen koulutusverkko antaa palveluja
niille syrjäytyneille, työttömille, vähävaraisille,
eläkeläisille, niille ihmisille, joilla ei välttämättä ole
varaa hakeutua muuhun omaehtoiseen koulutukseen. Nyt nämä leikkaukset,
jotka tehdään vapaan sivistystyön sektorille,
esimerkiksi kansalaisopistoihin, ovat sitä luokkaa, että olisi
syytä pohtia, millä tavalla meidän sivistystasomme
säilytetään tässä yhteiskunnassa,
jos emme ole valmiita säilyttämään
tätä verkostoa, joka palvelee koko kansakuntaa
kattavasti läpi koko Suomen maan.
Raimo Piirainen /sd:
Arvoisa puhemies! Täytyy ihan aluksi kiittää ministeri
Kiurua tästä koulutusvientiasiasta. Sillä on
varmasti ihan uudet ulottuvuudet tulevaisuudessa.
Sitten tähän asiaan ja lähinnä tähän
koulutukseen liittyen. Tässä on valiokunta ottanut
kantaa nuorisotakuuseen ja pitää sitä erittäin
myönteisenä, että lisätään
opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslain 25 §:ään
uusi 7 momentti, jonka mukaan oppisopimuskoulutuksena järjestettävän
ammatillisen peruskoulutuksen tutkinnon osan yksikköhinta
olisi oppisopimuskoulutuksena järjestettävän
ammatillisen peruskoulutuksen yksikköhinnan suuruinen silloin,
kun rahoituksen perusteena oleva oppisopimus tehdään
alle 25-vuotiaalle vailla perusopetuksen oppimäärän
suorittamisen jälkeistä tutkintoa olevalle.
Viime maanantaina oltiin Oulun te-toimistolla käymässä,
ja siellä tuli nyt tämä, että vaikka tänne
rahoitusta pannaan, niin tässä näyttää olevan
ongelmana se, että oppisopimuskoulutus ei lähde
vetämään nyt, että tässä on
joku ongelma. No, varmasti se on yksi ongelma, että yrityksillä on
yt-neuvottelut päällä ja silloin he eivät
voi ottaa henkilökuntaa, ja tämä koskee,
koska työsopimus on tehtävä, myös
oppisopimuskoulutusta, ja tämä tuntuu nyt yskivän
nyt sillä osalla, niin että joitakin uusia avaimia
tähän täytyisi saada, että saadaan
tämä homma liikkeelle.
Kaiken kaikkiaan tässä kestävyysvajetilanteessa
ja ennen kaikkea valtion budjetin alijäämäisyydessä on
erittäin myönteistä kumminkin, että tällä tavalla
voidaan tällä koulutuspuolella edetä,
vaikka nyt indeksiä jäädytetään
vuodeksi tässä.
Vielä nostaisin tämän palkkatuen,
mikä on mahdollista saada tässä oppisopimuskoulutuksessa,
ja sitten myös sen kolme kuukauden ajan on aika merkittävä apu
1 500 euroa maksimissaan kuukaudessa yrittäjälle
siitä, että ottaa nuoren oppisopimuskoulutukseen
ja työllistää sitten palkkatuen ja tämän
koulutusrahan kautta — aika merkittävä raha.
Merja Mäkisalo-Ropponen /sd:
Arvoisa puhemies! Tämän budjettilain yhteydessä olemme
puhuneet laaja-alaisesti koulutuksesta, ja monta puheenvuoroa on
käytetty muun muassa oppivelvollisuusiän pidentämisestä.
Monet edustajat ovat olleet samaa mieltä siitä,
että tämä asia on erityisen tärkeä niiden
nuorten kohdalla, jotka eivät pääse 9.
luokan jälkeen jatkamaan opintojaan, koska 9. luokan jälkeen
tyhjän päälle jääminen
todellakin lisää huomattavasti nuorten syrjäytymisriskiä.
Tavoitteena ei kuitenkaan ole istuttaa nuoria vuotta pidempään
tavallisessa peruskoulussa, vaan tavoitteena on varmaankin luoda
linkki koulun ja työelämän välille
niin, että siirtyminen ammatilliseen oppilaitokseen tai
esimerkiksi oppisopimuskoulutukseen helpottuu.
Oppisopimuskoulutusta on lisätty huomattavasti parin
viime vuoden aikana ja myös työnantajille maksettavia
korvauksia on lisätty ja korotettu. Työnantajat
eivät kuitenkaan halua ottaa 15—16-vuotiasta,
juuri peruskoulusta päässyttä nuorta
oppisopimusopiskelijaksi, koska he kokevat, että vastuu
nuoresta on liian suuri ja nuoren työelämävalmiudet
ovat liian heikot. Nyt lähdetäänkin rakentamaan
kaikille nuorille yhteisesti mielekästä ja jatko-opintoihin
valmentavaa koulutusta eri koulutusmuodoissa, ja toivonkin, että nyt
odotellaan ihan kaikessa rauhassa ministeriön ja ministerin
ehdotusta ja jatketaan keskustelua sen jälkeen.
Jyrki Yrttiaho /vr:
Arvoisa herra puhemies! Haluan antaa tunnustusta sivistysvaliokunnalle siitä,
että sen laatima mietintö on kyllä varsin
rehellinen. Ne päätökset, mitä hallitus
on tehnyt, on tehty tietoisesti.
Valiokunta kiinnittää erityisesti huomiota
siihen, että museoiden rahoituksen leikkaaminen pysyvästi
yli viidenneksellä on sekä suhteellisesti että absoluuttisesti
hyvin suuri ja museotyöhön kohdistuvat leikkaukset
ovat kulttuurisektorin vertailussa siten kaksi kertaa muita suuremmat. Valiokunta
korostaa, että museoiden tehtävä kulttuuriperinnön
tallettajana on pitkäjänteistä. Vaarana
on, että kokoelman, kulttuurihistoriallisen rakennuksen
tai taideteoksen ylläpitotöiden väliaikainenkin
loppuminen voi johtaa pysyviin vaurioihin tai jopa tuhoutumiseen.
Viittasin puheenvuorossani hallituksen ja erityisesti
kokoomuksen kulttuurivihamielisyyteen. Tässä yhteydessä on
vain sanottava, että vain talebanit tuhoavat tietoisesti
kulttuurihistoriallisia arvoja ja kohteita.
Pauli Kiuru /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Yrttiahon kielenkäyttö alkaa
mielestäni mennä parlamentaarisen puhetavan ulkopuolelle.
Kokoomuksen sivistysvaliokunnan jäsenien ja kokoomuslaisten
vertaaminen talibaneihin tässä salissa osoittaa
minusta sellaista sivistymättömyyttä,
jota en toivoisi täällä kuulevani, mutta
koska olen sivistynyt, annan Yrttiaholle anteeksi.
Simo Rundgren /kesk:
Arvoisa puhemies! Vielä lukioitten kohdalta: Meillä on
monta vuotta puhuttu siitä, että nyt panostetaan
ammatilliseen oppilaitokseen, lukion kehittämiselle tulee myöhemmin
vuoro. Ministeri varmasti on hyvin tietoinen näistä puheista,
ja nyt, kun se lukion kehittämisen vuoro olisi tullut,
toimenpiteet ovat sellaisia, että yksikköhintoja
leikataan liki 300 euroa per opiskelija. Se ei voi jäädä ilman
vaikutuksia tuolla kentällä työtä tekevien
keskellä ja kunnissa, jotka näitä lukioita
ylläpitävät.
Sitten tästä ammattikorkeakoulujutusta, jota myöskin
hallitus kohtelee nyt kylmällä kädellä: Mehän
tiedämme, että nämä leikkaukset
eivät jää ilman seurauksia. Monissa ammattikorkeakouluissa
on yt-neuvottelut päällä. Sieltä vähennetään
korkeasti koulutettua väkeä, ja samaan aikaan
meillä valmistuu tuolta yliopistoista maistereita eri aloilta,
ja he ovat erittäin hankalassa tilanteessa nyt työmarkkinoilla.
Niitä työpaikkoja ei kerta kaikkiaan tälle,
sanotaanko, meidän nuorisomme parhaimmistollekaan löydy.
Tässä tilanteessa hallituksella sitten näyttää olevan
käyttää rahaa, on arvioitu, noin 100
miljoonaa — onko se 60 miljoonaa vai 100 miljoonaa vai
siltä väliltä — tähän
oppivelvollisuusiän yhden vuoden korottamiseen. Ei tällä kyllä auteta
näitä nuoria valmistuneita työelämän
alkuun. Kyllä minä ihmettelen, että tässä tilanteessa,
missä meillä on tällainen taantuma päällä,
hallitus tekee tällaisia arvovalintoja.
Liityn täysin siihen puheenvuoroon, missä edustaja
Kerola sitten puhui tästä vapaan sivistystyön
toimintaedellytysten turvaamisesta. Minulla on kansanopiston rehtorin
historia, ja tiedän, että se vapaa sivistystyö pystyy
tarjoamaan juuri tällaisena aikana, jota elämme,
erittäin paljon hyviä mahdollisuuksia, mutta niiltä näytetään
nyt kerta kaikkiaan vietävän pohja pois.
Ritva Elomaa /ps:
Arvoisa puhemies! Ministeri Kiurulle toivoisin, että jos
tämä oppivelvollisuuden pidentäminen
nyt tulee vuodella, niin sen sisältö, mitä se
vuosi sisältää, on todella tärkeä. Niille
oppilaille, jotka tämän lisävuoden käyvät, ei
tosiaan tämä pelkkä teoria ole varmaan
se juttu, ja jotta he jaksavat sen vuoden käydä,
niin just tämmöinen käytännönläheisyys
myös pitää ottaa huomioon tämän
vuoden aikana.
Tänään on ollut lukiopäivät
tuolla Finlandia-talossa. Lukiolaisilta tuli paljon terveisiä tänne eduskuntaankin,
ja yksi asia oli se, että totta kai suurin osa tämmöisistä nuorista,
jotka lukiossa ovat, ei tiedä, mihin he hakeutuvat tai
mikä olisi se kiinnostava ala kuitenkin. He ovat, aika
monet, vielä epävarmoja. Se opinto-ohjaus ja tieto jatko-opiskelusta,
tulevista ammateista, mistä ammateista on puutetta ja mitä ammatteja
kannattaa harkita — enemmän tätä infoa
näille lukiolaisille. Tämmöiset terveiset.
Inkeri Kerola /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Olimme tänä aamuna
erinomaisen hyvässä seminaarissa tulevaisuusvaliokunnan
raportin julkaisemista kuulemassa, ja siellä tuli esille
erittäin selkeästi se, että koulujen
eriarvoistuminen, kuilu eri koulujen välillä,
jopa eri lähiöiden koulujen välillä,
eri ikäluokkien välillä kasvaa kasvamistaan.
Nyt haluaisin kysyä tähän loppuun ministeriltä,
että kun nämä leikkaukset kohdistetaan
kuntatalouteen ja kuntapuolelle ja kuntapäättäjät
joutuvat nämä leikkaukset tekemään siellä ruohonjuuritasolla
omissa kunnissaan, omia koulujaan koskeviksi, niin aikooko ministeriö lähettää jonkun
viestin sinne kuntapäättäjille siitä,
mitä ei ainakaan pitäisi tehdä tai mitä pitäisi
tehdä, ottaen huomioon sen tosiasian, mikä tässä oli
esillä aiemmin, pienten lukioiden kohdasta.
Tilannehan on se, että kun lukioiden oppilaskohtaisia
määrärahoja leikataan, niin pienessä kunnassa,
jossa on yritetty toteuttaa nuorisotakuuta esimerkiksi niin, että lukioon
otetaan kaikki opiskelijat, jotka sinne haluavat tulla kunnasta,
tämän jälkeen jopa 350 000 euron
leikkaus siellä kuntataloudessa tarkoittaa sitä,
että kuntapäättäjät
joutuvat priorisoimaan, lakkautetaanko se lukio vai otetaanko se
raha esimerkiksi vanhuspuolelta. Ja me kaikki tiedämme,
mikä päätös tästä seuraa.
Tämä tarkoittaa sitä, että pienten lukioiden
verkko karsiutuu, meidän koulutusmahdollisuudet nuorille
etääntyvät, saavutettavuus haittautuu,
ja nyt ministerille se kysymys: antaako ministeriö jonkun
ohjeen kuntapäättäjille, miten heidän
tulee tämä hallituksen leikkaus toteuttaa niin,
että se ei lisäisi tätä eriarvoistumista
entisestään?
Jyrki Yrttiaho /vr:
Arvoisa herra puhemies! Vuoden lisäys oppivelvollisuuteen
on tietenkin kannatettava. Mutta suurin uhka syrjäytymiseen onkin
vasta sen jälkeen, nuoruusiässä, ennen 25:ttä ikävuotta.
Koulutuspaikkojen niukkuus, johon nämä jäädytykset
ja leikkaukset väistämättä johtavat,
vaikeuttaa tietenkin nuorten sijoittumista. Myöskin koulutuslinjojen
vaihtamisen vaikeus tulee entisestään kärjistymään,
kun koulutuspaikkoja on vähemmän.
Nämä vaikeudet tietenkin ahdistavat alle 25-vuotiaita,
ja se näkyy muun muassa siinä, että ennen
kaikkea työttömyysturvan karenssien määrä alle
25-vuotiaiden osalta on huimassa kasvussa. Viime vuonna karenssipäätöksiä tehtiin
— siis evättiin
perusturva ja työttömyysturva — yli 27 000,
ja tämä hallitushan vielä heikensi nuorten
asemaa tältä osin, eli tänä vuonna
tullaan vielä suurempiin lukuihin. Pitää muistaa,
että silloin kun nuorilla toimeentulo kiristyy ja heikkenee, samalla
heikkenee myöskin nuorten motivaatio ja elämänhallinta,
ja lopputuloksena on tietenkin sitten syrjäytyminen. Tämä mekanismi
liittyy hyvin läheisesti nuorten toimeentuloon ja siihen, miten
heidän turvansa on järjestetty.
Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:
Nyt ministeri Kiuru on pyytänyt 2 minuuttia.
Opetusministeri Krista Kiuru
Arvoisa puhemies! En tiedä, pystynkö enää 2
minuuttiin, kun tässä näytti tulevan
niin paljon kysymyksiä.
Mutta aloitan sillä, mistä edustaja Elomaa
puhui. Se oli oivallinen kysymys. Äsken en ehtinyt sinne
asti. Siis mitä oppivelvollisuus sisältää? Nyt
ei pidä katsoa liian niukasti tätä kysymystä. Niin
kuin tekin jo vihjasitte, että pitää vähän
laajemmalla pensselillä maalata, niin siitä juuri
on kysymys. Ei oppivelvollisuuden pidentäminen tarkoita
sitä, että me jäisimme pidentämään
peruskoulua, eli ei ole kysymys siitä, että koko
porukka sitten kymppiluokalle. Ei missään tapauksessa,
vaan kysymys on siitä, että pitää päästä eteenpäin,
ja silloin mennään pääsääntöisesti
toiselle asteelle. Niitä ovat vaihtoehtoina lukio ja ammatillinen
koulutus.
Mutta me tiedämme, että kaikki meidän
nuorista eivät kuitenkaan mene näihin kouluihin.
Jos he olisivat mennäkseen, he olisivat hakeneet. Mutta
kun noin 1,5 prosenttia ikäluokasta 16-vuotiaana jättää hakematta
mihinkään, niin silloin me voimme myöntää jo,
että tarvitaan muunlaisiakin vaihtoehtoja, laskeutumispintoja.
Yksi on se kymppiluokka, ja se on muuten jo tällä hetkellä,
edustaja Sasi, niin sanotusti maksuttomuuden piirissä.
Sen jälkeen, kun lähdetään eteenpäin,
tarvitaan myös muita vaihtoehtoja. Niitä ovat
tietenkin oppisopimuskoulutus, joka ei sovi kaikille nuorille, se
pitää myöntää, se on
vaativa koulutus. Sitten ovat nämä muut vaihtoehdot.
On ammattistartti eli laskeutumispaikka, jossa katsellaan, kiinnostaisiko
ammatillinen koulutus, valmentaudutaan sinne suuntaan. Sama lukioon. Meillä alkaa
maahanmuuttajien valmentava koulutus lukioon.
Samaan aikaan meidän täytyy miettiä,
että täytyy olla kuntouttavaa toimintaa. Osa meidän nuorista
on niin heikossa hapessa, että he eivät vain pysty
kerta kaikkiaan sillä hetkellä aloittamaan, ja
silloin meidän pitää hakea sitä elämän tarkoitusta
ja sitä elämän isompaa kaarta jossakin,
missä sitten on helppo hakea yhdessä jonkun tuen
kanssa sitä, mitä seuraavaksi tehdään. Kyllä näitä vaihtoehtoja
meillä on, kun me haluamme tämän asian
oikein ymmärtää, ja tällaista repertuaaria
kaikessa laajuudessaan lähdetään hakemaan.
Toinen näkökulma oli se, tarvitaanko ylipäätään
tätä oppivelvollisuutta tässä taloudellisessa paineessa.
Edustaja Rundgren, minä en tiedä, olitteko paikalla äsken,
mutta minä yritin kuvata sitä, että ei
kannata sekoittaa taloudellisia säästöjä siihen,
mitä säästetään kestävyysvajeessa.
Nyt ei kannata nostaa käsiä myöskään
pystyyn ja sanoa, että kestävyysvajeeseen ei voi
pureutua. Minusta tämä on loistava tarjous. Jos
me haluamme katsoa, että me oppivelvollisuutta pidennämme, niin
pelkästään sillä, että me
saamme meidän nuoret toiselle asteelle opiskelemaan, se
on tytöllä 10 vuotta, pojalla 6,5—7 vuotta
sitä työuraa, pidempää työuraa,
henkilökohtaista hyvinvointia, lisää palkkaa,
ja se on käytännössä myöskin se
ainoa tae, jolla tämä kansakunta pystyy oikeaan
hyvinvointiin.
Emme me voi jatkaa niin, että ihmisillä ei
ole toisen asteen koulutusta tilanteessa, jossa meillä ei
ole enää hanttihommia jatkossa. Meillä täytyy kaikilla
olla osaamista, ja sitä osaamista hankitaan koulutusjärjestelmän
piirissä. Sen takia tämä on tarjous pidentää työuria
ja sitä kautta puuttua suomalaiseen kestävyysvajeeseen,
ja minä toivon, että myös keskustassa
arvioidaan — minusta teillä on ollut hyviä puheenvuoroja — että työuria
ei pidennetä vain eläkeikää nostamalla
toisessa päässä, koska se ei ratkaise
ongelmia, vaan myöskin nuorten päässä pidennetään työuria.
Aivan lopuksi, puhemies, minä haluaisin sanoa, että edustaja
Kerola ja minä olimme tosiaan aamulla uuden oppimisen kynnyksellä eli
lähdimme hakemaan uuden oppimisen linjaa, mitä kaikkea
se on, ja minusta on hienoa, että otitte asian täällä esiin.
Meidän suurimmat uhat tälle koulutusjärjestelmälle
eivät ole nyt nämä taloudelliset uhat, vaikka
nämäkin ovat vakavia, vaan se, että,
kuulkaa, koulujen välinen eriarvoisuus on merkittävässä kasvussa.
Meidän lasten ja nuorten oppimiserot ovat merkittävässä kasvussa.
Ajatelkaa nyt: jos, hyvänen aika, heikoimmalla viidenneksellä ja
parhaimmalla viidenneksellä on seitsemän vuoden
oppimiserot, seitsemän vuotta, niin eihän tämä tällä lailla
voi mennä.
Sen takia me ajattelemme, että me pidämme kaikista
huolta, jokaista viedään henkilökohtaisella
tuella eteenpäin, pidetään joka ainoan
yksilön potentiaalista huolta, koska kansakuntana me olemme
paljon fiksumpia, kun joka ainoan potentiaali tullaan hyödyntämään.
Meillä ei ole varaa jättää ketään
ottamatta koulutuksen piiriin, ja tämä on se suuri
haaste, ja näihin pitää paneutua. Olen
samaa mieltä siitä, että nämä ovat
meidän isoimmat talkoot jatkossa.
Simo Rundgren /kesk:
Arvoisa puhemies! Tuossa asiantuntijakuulemisessa, jota me
olemme sivistysvaliokunnassa tehneet aika perusteellisesti koskien
myöskin tätä peruskoulun jälkeistä aikaa,
on käynyt selkeästi ilmi, että oppivelvollisuusiän
nosto ei ratkaise sitä vaan se, että siellä todella
joudutaan tekemään aivan kohdennettuja toimenpiteitä,
juuri näitä muutamia. Ne määrät
eivät ole isoja. Edes Vantaallakaan eivät ole
isoja ne määrät, jotka eivät
pysty lähtemään toisen asteen koulutukseen.
Heille tarvitaan aivan kohdennettuja, melkein kädestä pitäen
suunnattuja toimenpiteitä. Siinä on iso haaste,
eikä kenelläkään ole mitään
viisasten kiveä, miten se loppujen lopuksi tapahtuu, mutta
tätä joutuu arvioimaan taloudelliselta kannalta,
että jos on käytettävissä 60—100
miljoonaa euroa tässä tilanteessa, niin missä se
kaikkein tehokkaimmin, parhaimmalla tavalla vaikuttaisi meidän
koulutusjärjestelmäämme ja meidän
nuoriimme ja lapsiimme.
Puhemies! Vielä sananen tästä kulttuurista. Tämähän
koskee myöskin kulttuuritointa, ja tässähän
on niin voimakkaita leikkauksia museoiden, orkestereiden ja teattereiden
osalta, että ne kyllä tulevat näkymään.
Siinähän säädetään
pysyviksi nämä säästöt,
jotka tänne on aikaisemmin suunnattu. Tämä erityinen
huoleni on kyllä se, että pääkaupunkiseudun
ulkopuolella se todennäköisesti tulee tuntumaan
ja näkymään kulttuuritarjonnassa.
Puhemies! Vielä lopuksi yksi näkökulma
tuohon kirjastolaitoksen kohtaan: Kun perustamiskustannukset leikataan,
itse asiassa nyt käy niin, että peruskorjauksia
ja vastaavia ei voi kirjastopuolella käynnistää.
Meillä on paljon kirjastoja, jotka välttämättä nämä tarvitsivat,
niin että tämäkin on kyllä merkittävä huolenaihe
tällaisen, sanotaan, suomalaisen sivistyksen erään
peruskiven tai kulmakiven kohdalla.
Johanna Ojala-Niemelä /sd:
Arvoisa puhemies! Tämä on pitkäaikainen
sosialidemokraattien tavoite, että oppivelvollisuusikää pidennetään,
ja olen tyytyväinen, että se toteutuu nytten. Voi
sanoa, että on aika kriittinen vaihe nuoren elämässä siirtyä 9.
luokalta joko ammatilliseen koulutukseen tai lukiokoulutukseen,
ja meillä tippuu tuossa vaiheessa tuhansia nuoria kelkan kyydistä niin
sanotusti, ja voi miettiä sitä, paljonko yksi
syrjäytynyt nuori yhteiskunnalle sitten maksaa. Sekin on
arvioitu: miljardi euroa. Ei ole mitään halpaa
lystiä. (Inkeri Kerola: Ei miljardi! — Laila Koskela:
Miljoona!) — 1 miljoona euroa, anteeksi. Kiitoksia, edustaja
Kerola, tarkennuksesta.
Tämän kriittisen nivelvaiheen koulutuksen jatkuvuuden
turvaamiseksihan tämä oppivelvollisuusiän
pidentäminen on tehty, mutta samalla on myös tarkoituksena
keskeyttämisten vähentäminen. Kyllä pidän
sitä ihan luonnollisena ja tärkeänä asiana,
että kun nyt puhutaan eläkeiän pidentämisestä,
niin pidennetään työuria myös sieltä alkupäästä ja
nuoret saataisiin koulutukseen ja heille ammattia ja heidät
sitä myötä mukaan työelämään.
Raimo Piirainen /sd:
Arvoisa puhemies! Näistä puheista päätellen
on todella merkittävästä asiasta kysymys.
Minä vielä nostan keskusteluun viestin, minkä sain
viime viikonloppuna yhdeltä nuorelta mieheltä:
Hän on kolmikymppinen eikä ole työelämässä ollut
juuri päivääkään. Ja
jos ajatellaan, niin ei tämä yksistään
tämän hallituksen asia ole, jos 10—15
vuotta sitten hän on jäänyt pois. Mutta
vähän nuorenkin täytyy olla aktiivinen
ja ennen kaikkea hakeutua koulutukseen. Hän oli peruskoulun
käynyt, mutta sen jälkeen ei minkäännäköistä koulutusta.
Jotenkin tuli semmoinen kuva, kun hän kertoi tilanteestaan — hän
on tietokonepuolella käynyt joitain kursseja tai vastaavaa
ja itse opiskellut ja hallitsee kaikki ohjelmat — että hän
on tietokonealan nörtti. Ja tästä tulee
virheellinen kuva, koska ei ilman koulutusta näihin hommiin
pääse. Hän ei ole todellakaan päässyt
työelämään kiinni, ja sitten
nyt siinä iässä, kun alkaa kolmenkympin
paremmalla puolella olla, millä tavalla pääsisi
sitten uudestaan jonnekin koulutukseen tai kurssiin ja työelämään
kiinni? Tämä on se ongelma.
Nyt meidän täytyy tällä nuorisotakuulla
pyrkiä siihen, että nuoret saadaan heti kiinni
ja koulutuksen jälkeen työelämään.
Tästä asiasta on hyvä käydä keskustelua,
voisi olla ihan vaikka yhden iltapäivänkin asia,
millä tavalla tulevaisuudessa nämä koulutuspolut
järjestetään.
Simo Rundgren /kesk:
Puhemies! Tämä on viimeinen puheenvuoroni
tähän kohtaan. Se, minkä edustaja Piirainen
tässä nosti esille, on todella vakava asia. Tässä on
monta isoa huolenaihetta nyt meillä Suomessa. Mutta toistan
vielä tämän asian, jota liian vähän
on nyt huomioitu ja joka on se, että esimerkiksi nämä ammattikorkeakouluihin
suunnatut leikkaukset aiheuttavat siellä yt-neuvotteluja
ja irtisanomisia. Sieltä tulee työmarkkinoille
erittäin korkeasti koulutettuja nuoria maistereita, jopa
lisensiaatteja, ja nyt meillä samaan aikaan yliopistoista
valmistuu näitä maistereita ja ammattikorkeakouluista
valmistuu nuorta väkeä, ja nyt kun meillä on
tällainen aika, jossa vain on näitä irtisanomisia
tiedossa, näitten työllistyminen on erittäin
vaikeaa.
Tämä liittyy myöskin tähän
kuntakysymykseen siinä mielessä, että eräissä kunnissa
on nyt, niin kuin olemme kuulleet, isoja prosesseja, yt-neuvotteluja,
jotka johtavat satojen ihmisten irtisanomisiin taikka eläkkeelle
siirtymiseen ja sitä kautta henkilöstön
vähenemiseen. Sen lisäksi, että meillä on
tämä ongelma, josta edustaja Piirainen mainitsi,
että nämä kouluttamattomat nuoret ovat
vaikeuksissa löytää niitä työpaikkoja, niin
meillä samanaikaisesti näitten koulutettujen nuorten
osalta tilanne vaikeutuu koko ajan. Tässä tilanteessa
on vaikea tietenkin nyt lähteä yksiselitteistä ratkaisua
tekemään, mutta juuri tällaiset niin
voimakkaat koulutussektorin leikkaukset kuin ne, joita nyt tehdään,
syövät niitä työpaikkoja, joihinka
nämä meidän yliopistoistamme ja ammattikorkeakouluistamme
valmistuvat nuoret nyt sitten voisivat sijoittua. Elikkä ongelma
on kyllä monitahoinen.
Yleiskeskustelu päättyi.