Päivi  Lipponen /sd(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa varapuhemies! Olin taannoin Chilessä puhumassa suomalaisesta Pisa-peruskoulusta. Senaattorit ihmettelivät, miksi haluan uudistaa peruskoulua, kun se on jo niin hyvä. Vastasin: "Suomessa on maailman paras peruskoulu, mutta se ei riitä meille. Haluamme olla vielä parempia ja me pystymme siihen."

Hyvät edustajakollegat, me kaikki huomaamme, kuinka maailma muuttuu ympärillä. Työn luonne muuttuu. Teknologia ja globalisaatio muuttavat vanhat rakenteet. Huolena ovat nuorten heikko kouluviihtyvyys ja oppimistulosten eriarvoistuminen. Erot ovat Helsingissä jopa 2,5 vuotta. Näillä nuorilla on osaamista. Väitän, että he ovat vain alisuoriutujia.

Miten me vastaamme tähän muutokseen? Jokaista meistä täällä eduskunnassa tarvitaan, jotta viesti täältä parlamentista lähtee yliopistoille ja maan hallitukselle. Peruskoulun on annettava sellaiset tiedot ja taidot, että lapsi pärjää tulevaisuuden maailmassa, löytää paikkansa työelämässä ja ryhmässä, kykenee elämään hyvää elämää. Tätä varten keskustelemme nyt tänään salissa tulevaisuusvaliokunnan julkaiseman raportin pohjalta peruskoulumme kehittämisestä. Haluan kiittää kaikkia raportin tekoon osallistuneita. Kiitän henkilökuntaamme ja valiokuntamme jäseniä heidän suuresta sitoutumisestaan ja osaamisestaan raportin teossa. Vastaamme siihen, kuinka pysäytämme eriarvoistumisen ja uudistamme meille tärkeän peruskoulun.

Valiokunta katsoo, että meidän on uudistettava oppimiskäsitys, opettaminen, opettajankoulutus, oppimisympäristöt ja koulujen johtaminen. Lapsi oppii tärkeimmät kognitiiviset taidot hyvin varhain. Ne selittävät koko loppukoulumenestystä ja ammattiin pääsyä. Kouluiässä voi olla jo liian myöhäistä. Senpä tähden valiokuntamme ehdottaa, että varhaiskasvatuksen tärkeys tunnustetaan entistä paremmin. Uudet pärjäämistaidot liittyvät oppimiseen, digitaaliseen lukutaitoon ja työelämätaitoihin. Sellaisia ovat luovuus, kriittinen ajattelu, vuorovaikutus, ict-taidot, oma-aloitteellisuus, itseohjautuvuus, sosiaaliset taidot ja johtaminen. Tarvitsemme näitä uusia taitoja.

Oppimiskäsitys on myös uudistettava. Peruskoulumme on tuotava vahvemmin esille kasvun ajattelutapaa. Siinä lasta ohjataan ponnistelemaan uuden oppimiseksi ja näin autetaan lasta löytämään oma potentiaalinsa. Koulun tulee antaa lapselle kasvun ajattelutapa eli usko, kuinka itse voi vaikuttaa oppimiseen, taito ohjata omaa elämäänsä. Lapsi ei voi olla enää passiivinen vastaanottaja, jota ohjaavat ensin vanhemmat, sitten opettajat.

Me kaikki kannamme huolta nuorten syrjäytymisestä ja syystäkin. Tutkimuksen mukaan syrjäytyneitä nuoria yhdisti eniten se, että he eivät ymmärtäneet syy—seuraus-suhdetta. Filosofi Lauri Järvilehto toteaa, että pärjääjä ja optimisti ovat omaksuneet roolin, jossa he aktiivisesti ohjaavat omaa elämäänsä. Tähän koulussamme tulee myös pyrkiä.

Professori Kirsi Tirri on tuonut kasvatustieteelliseen keskusteluun käsitteen "eettinen herkkyys". Kun tutkitaan ihmisen käsitystä omasta osaamisestaan ja oppimisestaan, kohdataan samalla nuoren käsitys oman elämän tarkoituksesta. Elämän tarkoitus merkitsee taitoa asettaa itselle pitkäkestoinen tavoite, joka tuottaa itselle iloa ja samalla voi auttaa toista. Nämä kaikki liittyvät juuri syrjäytymisen ehkäisyyn.

Valiokuntamme myös ehdottaa, että oppimisympäristöt uudistetaan. Tieto vanhenee nopeasti. Kulttuurimme muuttuu enenevästi kuvalliseksi ja digitalisoituu, samoin työ tulevaisuudessa. Koulutuksessa pitäisi painottaa tiedon aktiivista rakentumista. Opetuksen ja oppimisen tulisi painottaa oma-aloitteellisuutta ja vuorovaikutusprosesseja. On opetettava taitoja etsiä tietoa, motivoida kavereita, ymmärtää ja tuottaa uutta tietoa. Tulevaisuuden koulussa luokkaopetus käytettäisiin keskusteluihin ja ongelmanratkaisuihin. Ongelma ei ole tiedonlähteelle pääsy, vaan on osattava analysoida ja jalostaa tietoa yhdessä toisten ihmisten kanssa työskennellen. Me tarvitsemme entistä enemmän taitoa muodostaa kokonaisnäkemys asioista. Myös opettajankoulutus on uudistettava, samoin kuin koulujen johtaminen, jotta tämä peruskoulun aivan uudenlainen linja pääsisi valtaan. Suomi on isossa murroksessa, ja ihmiset ovat huolestuneita.

Arvoisa puhemies! Toivon, että voisimme yhdessä rakentaa maallemme uuden näkymän. Suomesta on tehtävä osaamisen, teknologian ja hyvän elämän maa. Sitä varten on palautettava kouluihin oppimisen ilo.

Raija Vahasalo /kok:

Arvoisa puhemies! Tämän päivän vaahteramäeneemeli ei joudu verstashuoneeseen vuolemaan puu-ukkoja. Häneltä otetaan kännykkä pois päiväksi. Nykyisin lapset ja nuoret elävät jatkuvassa online-tilassa. Miten on koulujemme laita? Ne ovat offline.

Koulupäivä on kuin lentomatka. Aamulla sanotaan: "Sulkekaa kaikki elektroniset laitteenne." Kuuden tunnin jälkeen saa taas palata maan pinnalle. Silloin saa kytkeä puhelimet ja tabletit päälle.

Digitalisoituminen on muuttanut yhteiskuntamme syvällisesti ja perusteellisesti. Kauppa on siirtynyt verkkoon, musiikki myydään tiedonsiirtona, painetut sanomalehdet kamppailevat jo olemassaolostaan. 20 vuoden päästä useimpia nykyisiä ammatteja ei ole enää edes olemassa.

Tämän päivän ekaluokkalainen siirtyy työelämään vasta vuonna 2025. Mitkä ovat ne tiedot ja taidot, joista on hyötyä työelämässä vielä 2070-luvulla?

Käsitys oppimisesta kaipaa syvällistä uudistumista. Uudistus ei tarkoita vanhojen palikoiden järjestämistä uudelleen. Opetuksen pitää kehittyä teknologisen muutoksen myötä. Nuoret elävät globaalissa, monikulttuurisessa ja rakenteiltaan mutkikkaassa maailmassa. Teknologia on läsnä kaikessa. Oppimista ei tapahdu ainoastaan luokkahuoneissa ja luentosaleissa vaan kaikkialla.

Nyt yliopistot tarjoavat avoimia massaluentoja eli MOOCeja ympäri maailman. Teknologia luo huikeat mahdollisuudet parantaa opetustamme ja oppimistamme. Oppiminen ei ole enää sidottu aikaan tai paikkaan. Teknologia on kuitenkin vain väline, ei itseisarvo.

Oleellista on miettiä, miten käytämme uusia laitteita, miten parannamme oppimista ja syvennämme osaamistamme, miten opimme käsittelemään tietoa ja luomaan uutta. Tärkein on aivoissamme tapahtuva oppimisprosessi. Oppimisessa tarvitaan vuorovaikutusta opiskelijan ja opettajan tai ohjaajan kanssa. Sitä ei mikään massaluento korvaa. Laitteen näprääminen tai luennon kuuleminen massakurssilla ei luo osaamista. Tietoa pitää osata käyttää ja soveltaa. Läsnäolo ja vuorovaikutus ovat oppimisen ydin. Tekeminen on muuttumassa siten, että tärkeimmät tulokset syntyvät yhteistyössä ja erilaisissa verkostoissa. Tietäminen on puolestaan hajautettu sekä teknisesti että sosiaalisesti. Teknologia korvaa ulkomuistia, kun taas tiedon luomisprosessit ovat entistä enemmän yhteisöllisiä.

Uudessa oppimisessa staattinen tietäminen ei ole oleellista. Tärkeitä ovat muutoksen ymmärtäminen ja johtaminen, kokonaisuuksien hallinta, innovaatiokyky ja vuorovaikutustaidot. Oppimiseen tarvitaan lisää toiminnallisuutta ja tekemistä. Oppimispelit ovat esimerkki uudesta oppimisesta. Ne edistävät loogista ajattelua.

Uudessa oppimisessa asioita opitaan kerroksellisesti ja laajempina kokonaisuuksina. Oppimisen tulee olla ilmiöpohjaista ja ongelmalähtöistä. Esimerkkeinä aiheista voivat olla ilmastonmuutos, globalisaatio, Eurooppa ja urbaani elämä. Tietoa haetaan pilvipalvelimilta ja sähköisistä oppisisällöistä. Tietoja muokataan ja luodaan yhdessä. Oppiminen linkittyy ympäröivään maailmaan. Silloin oppiaineissa tehdään projekteja oppilaitoksen ulkopuolisten organisaatioiden kanssa. Uuden oppimisen kumppaneita ovat esimerkiksi teatterit, kansalaisjärjestöt, yritykset tai vaikkapa vanhustenhuolto. Osa jokapäiväisestä oppimisesta tapahtuu virtuaalitodellisuudessa.

Arvoisa puhemies! Oppimisen pitää olla hauskaa. Silloin oppii parhaiten. Taito, joka ei ruostu, on uudelleenoppimisen taito. Siksi uteliaisuus on kenties ihmisen tärkein ominaisuus. Uteliaisuus tuo uusia näköaloja. Utelias Suomi menestyy myös tulevaisuudessa.

Uusi oppiminen -raportti korostaa aiheellisesti opettajan roolia. Meillä opettajankoulutukseen sijoittaminen on antanut hyviä tuloksia. Suomella on erinomaiset eväät rohkeaan uudistamiseen. Meillä on toimiva koulutusjärjestelmä. Jos tahtoa löytyy, niin pystymme toteuttamaan uudenlaista oppimista ketterämmin kuin muut. Uusien taitojen ja tietojen oppiminen on tärkeää. Yhtä oleellista on samalla kasvaa myös ihmisenä. Vaahteramäen Eemelistäkin tuli kunnon mies.

Opetusministeri Krista Kiuru

Arvoisa puhemies! On tosi innostavaa käydä tätä keskustelua tänään, koska ainakin itselleni tulee tunne, että nyt me keskustelemme Suomen tulevaisuudesta. Joskus aikoinaan 60-luvun lopulla löytyi niin paljon viisautta eduskunnasta, niin vasemmasta kuin oikeastakin laidasta, että saatiin sopia suomalaisen peruskoulun tulevaisuudesta. 70-luvulla kun ruvettiin tätä suurta ideaa viemään eteenpäin, niin syntyi sellaisen poliittisen tahtotilan pohjalta menestyksekäs koulujärjestelmä. Olemme saaneet nauttia erityyppisistä karvalakkilähetystöistä, jotka ovat tulleet ihmettelemään tätä suomalaista ihmettä, sitä, että jokaisella tulee olla taustastaan riippumatta yhtäläiset mahdollisuudet toteuttaa omaa polkuaan. Siis vanhemmat luottavat siihen, että jokainen lapsi tulee saamaan Suomen koulussa yhtäläisen mahdollisuuden oppimiseen ja itsensä kehittämiseen, ja jokaisella koululla pitää olla kanssa eväät vastata näihin haasteisiin.

Olemme tilanteessa, jossa me joudumme nyt kysymään, uskommeko me yhä tähän koulutukselliseen tasa-arvoon, joka on kantava periaate suomalaisen peruskoulun arjessa, siihen, että jokaisella lapsella on yhtäläinen mahdollisuus ja yhtäläinen mahdollisuus myöskin löytää oma tiensä.

Hyvä puhemies! Arvoisat kansanedustajat! Minusta tämä tulevaisuusvaliokunnan työ on vertaansa vailla. Minä haluan sydämestäni kiittää teitä siitä, että te olette tarttuneet tähän kysymykseen, koska meillä on ilmassa paljon uhkia, jotka ovat todellisia. Molemmat valiokuntien puheenjohtajat käyttivät erittäin ansiokkaat puheenvuorot, kertoivat siitä, mihin suuntaan suomalaisen koulutuspolitiikan pitäisi mennä, ja nyt pitäisi uskaltaa ottaa näitä ratkaisevia askeleita.

Kaikki se tieto, joka meillä on käytettävissä, kertoo hyvin surullisista tosiasioista. Ensimmäinen surullinen tosiasia on se, että tänä päivänä meidän luetun ymmärtäminen, meidän matemaattiset taidot ja päättelykyky ovat laskussa meidän opiskelijoidemme suhteen. Me tiedämme sen myöskin tänään julkaistusta uudesta raportista, jossa yhdeksäsluokkalaisten osaamistasoa mitataan. Vuoden 2001 ja tämän tutkimuksen aikajakson välillä meidän osaamistaso lasten ja nuorten kohdalla on merkittävästi laskenut. Toinen huolestuttava ilmiö on se, että meidän lasten ja nuorten asenteet koulunkäyntiin ovat laskussa, ja nämä haastavat meidät kysymään, mihin suuntaan me haluamme tätä koulujärjestelmää kehittää.

Eli tärkeää on kysyä itseltämme, olemmeko me halukkaita myöskin yhteiskunnallisesti puuttumaan siihen, että meidän suomalainen koulujärjestelmä on yhtä motivoiva, innostava ja haluttu tapa parantaa omaa hyvinvointiamme myös jatkossa. Silloin me myönnämme, että nämä opiskelijoiden väliset erot ovat niin kasvussa, että tarvitaan koulutuksellisen tasa-arvon elementtejä, jotta me pystymme näitä eroja kaventamaan, jotta jokaisen potentiaali tulisi käytettyä. Nämä ovat keskeisiä kysymyksiä.

Myöskin koulujen välillä on alkanut tapahtua eriytymiskehitystä, ja siksi me joudumme haastamaan itsemme siinä, minkälaisia keinoja me löydämme, jotta me voimme tätä interventiota tehdä. Minusta tulevaisuusvaliokunnan raportti puhuu sykähdyttävästi sen puolesta, että johtopäätöksenä on se, että kasvun ajattelutapaa, elämäntarkoituksen tukemista ja eettistä herkkyyttä pitäisi vaikka viedä interventiona erityisesti niihin kouluihin, joissa haastetta on enemmän kuin toisissa. Se kertoo siitä, että minusta tällä raportilla on paljon paljon uutta annettavaa sille, että me voimme pitää Suomen mallista, Suomen tiestä, vielä jatkossakin kiinni.

Arvoisa puhemies! On myöskin otettava nyt uusi suunta siinä, mitä oppiminen on. Sellainen ajatus, että me voisimme ajatella, että tulevaisuuden oppiminen tarkoittaa menneisyyden pedagogiikkaa, ei ole mahdollista. Tulevaisuuden oppiminen tarkoittaa myöskin tulevaisuuden pedagogiikkaa. Se tarkoittaa digitaalisia toimintaympäristöjä. Se tarkoittaa uudenlaista oppimiskäsitystä. Se tarkoittaa sitä, että opettaja on jatkossa enemmän ohjaaja, luokka ei ole enää staattinen tila ja opiskelija oppijana on henkilö, joka haluaa kasvaa, oppia joka hetki jotain uutta. On kysymys siitä, miten me saamme käännettyä tämän meidän laivamme siihen, että oppiminen on innostavaa, se on rohkaisevaa, siinä on mahdollisuus erehtyä ja olla myöskin oman tarkoituksensa etsijä siellä koulumaailmassa, ja siihen pitää saada positiivista minäkuvaa ja sellaista tunnetta, että koulu on minua varten, ja näin asenteet voidaan myöskin muuttaa siihen, että niissä mitattavissa tutkimustuloksissa lapset ja nuoret antavat myöskin siitä omasta osaamispotentiaalistaan siellä näytöissä, joita sitten mitataan. Eli sitä kautta lapset ja nuoret kokevat, että he saavat koulusta positiivisia tuntemuksia, ja siihen suuntaan tätä pitää kehittää.

Mikael Jungner /sd:

Arvoisa puhemies! Kiitoksia hyvistä puheenvuoroista. Näiden puheenvuorojen perusteella toimivan opettajan huomaan olisi helppo omakin tytär jättää.

Muutama näkökulma — ensimmäinen, joka osittain liippaa läheltä tätä koko opettamisen tekemistä: Meillä tulevaisuusvaliokunnassa keskusteltiin hyvinkin perusteellisesti tarpeesta synnyttää Suomeen vahvempaa koulutusvientiä, ei sen takia, että nyt oltaisiin vain rahan perässä, vaan sen takia, että se vienti pakottaa sentyyppiseen toimintaan, jossa me voimme benchmarkata tätä Suomen tekemistä ulkomaiseen tekemiseen, hakea markkinoilta ikään kuin näkemystä siitä, miten hyviä me asioissa olemme, ja sitten toisaalta toimimalla laajemmin kuin vain kotimaan piirissä voimme lisätä sitä osaamistamme, josta on sitten vastaavasti hyötyä myös tässä suomalaisessa opetusmaisemassa.

Jotta päästäisiin vaikkapa peruskoulutukseen liittyvää vientiä harrastamaan tai näitä Pisa-tutkimuksia hyödyntämään — niin kauan kuin ne vielä meille ovat positiivisia — niin selkeästi sinne tarvitaan keihäänkärkituotteita, ja toivon, että valiokuntien puheenjohtajat ja ministerit päättäväisesti toimivat tavalla, jossa suomalainen koulutusvienti ihan sieltä korkea-asteelta asti voidaan toteuttaa niin, että pääsemme myös tällä saralla loistamaan.

Toinen näkökulma liittyy tähän itse opetukseen, jossa jännällä tavalla ehkä ei vieläkään ole tuotu niitä kaikkia tekniikan mahdollisuuksia, joista on puhuttu, sinne kouluun. Esimerkiksi tämä paljon puhuttu pelillisyys: On paljon sellaista oppimista, joka on tylsää puurtamista. Jos siihen tuo sen pelillisyyden, niin se tylsä puurtaminen ei ole yhtä tylsää kuin silloin aikoinaan, kun me koulussa kävimme.

Ihan viimeisenä tämmöisenä asennenäkemyksenä: kun selkeästi työelämä, startup-henkinen kasvuyrittäjyys ja muut elementit yhteiskunnassa vaativat riskiä ottavaa, heittäytyvää, auktoriteetteja arvioivaa ja myös haastavaa asennetta, niin toivoisi, että kouluihin voisi leikkimielisesti palauttaa tai tuoda sellaisen arvosanan kuin "tottelemattomuus", jossa voisi kontrolloidusti haastaa auktoriteetteja.

Kalle Jokinen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tämä tulevaisuuden oppiminen on erittäin tärkeä keskustelunaihe ja se, mihin koulu ja opetus kaiken kaikkiaan Suomessa suuntautuvat. Viime aikoina on puhuttu paljon koulutusviennistä ja siitä, miten tämä erinomainen suomalainen koulutusjärjestelmä saataisiin myös vientituotteeksi. Yksi asia, joka rajoittaa sitä, on se, että meillä ei ole riittävästi kielitaitoisia opettajia, ja olenkin pohtinut sitä, tulisiko Suomessa perustaa englanninkielinen opettajankoulutusohjelma, jossa suomalaiset opettajat voisivat opiskella englannin kielellä opettajiksi mutta myös niitä koulutusohjelmia voitaisiin sitten myydä ulkomaisille opiskelijoille. Olisi varmaan ihan tarpeen lisätä sitä.

Sitten eräs asia, joka itseäni häiritsee: Me ajattelemme niin, että meidän koulutusjärjestelmämme on kaikkein paras, ja meillä on ikään kuin suljettu koulutusjärjestelmä. Ihan viime päivinä on keskusteltu jälleen kerran kansainvälisistä yksityiskouluista, mutta me olemme sulkeneet tämän oman koulutusjärjestelmämme niin tiukasti, että esimerkiksi yksityiskoulun perustaminen tähän maahan on lähestulkoon mahdotonta, ja se sulkee pois mahdollisuuksia tuoda myös muita hyviä oppimiskäytäntöjä maamme ulkopuolelta Suomeen.

Sitten vielä kysymys siitä, missä oppiminen tulevaisuudessa tapahtuu. Se ei välttämättä enää tapahdu koulussa, niin kuin täällä on kuultu. Oppimista tapahtuu koko ajan, ja nykyajan tietotekniikka antaa siihen mahdollisuuden ja kaikki välineet. Pitäisikö mennä enemmän tämmöiseen näyttötutkintoon perustuvaan oppimisen arviointiin ja antaa mahdollisuus oppia myös muualla kuin fyysisesti siinä koulussa?

Tästä voisin sitten jatkaa vielä ammatillisiin opintoihin, ja olen vahvasti sitä mieltä, (Puhemies koputtaa) että tulevaisuudessa meidän tulee suunnata enemmän siihen, että opitaan työpaikalla, opitaan siellä ammatissa, eikä niin, että käydään koulutus ja sen jälkeen ollaan ikään kuin valmiita työelämään.

Ville Vähämäki /ps:

Kunnioitettu puhemies! Aivan ensimmäiseksi haluan kiittää valiokunnan puheenjohtaja Lipposta tästä hyvästä tutkimuksesta, jonka hän on saattanut tänne meidän keskusteltavaksemme. Haluaisin nostaa esille paitsi tämän koulutusviennin myöskin tämän oppimisen yksilöllistymisen, joka luultavasti tulee olemaan sellainen tosi iso asia tulevaisuudessa.

Koulutusviennistä muutama seikka ensin: Nähdäkseni tällaiset oppimispelit tulevat olemaan se keskeinen suunta, mihinkä ollaan menossa. Minun mielestäni meidän täytyisi nopeasti ottaa käyttöön Suomessa myöskin tämmöisiä oppimispelejä. Niitähän on jo tehty, mutta aika vähän käsittääkseni Suomen kouluissa niitä käytetään.

Mutta mikä sitten taas tulee tähän oppimisen yksilöllistymiseen, niin tällä hetkellähän nykytila on se, että Suomessa on koulutustehtävissä lähes 200 000 henkeä. Päätoimiseen oppimiseen käytetään noin yksi kolmasosa eläkeikää edeltävästä ajasta, ja oppiminen tapahtuu fyysisesti keskitetyssä muodossa aiheuttaen valtavasti kustannuksia. Mitä vaikutuksia sillä sitten olisi, jos oppiminen yksilöllistyisi? Meillä on kuitenkin olemassa jo ne laitteet ja jopa opetussisällötkin, joilla me voisimme tämän muutoksen saada aikaan, mutta miten me sen saamme aikaan, tämä on tosi iso kysymys.

Minä haluaisin nostaa tämän kysymyksen tähän keskusteluun, ja toivottavasti te edustajakollegat voisitte tähän myöskin osaltanne antaa vastauksia.

Mikko Alatalo /kesk:

Arvoisa puhemies! Uuden oppimisen raportti on todella arvokas raportti. Kiitos siitä puheenjohtaja Lipposelle, että hän on tällaisen arvokkaan työn tilannut ja ollut sitä kehittämässä.

Eriarvoisuuden lisääntyminen on todella koulutuksessa huolestuttavaa. Itse tuolta syrjäkylältä lähteneenä voin sanoa, että se on tärkeää, että maalaispojat ja -tytöt ja työläispojat ja -tytöt myös saavat koulutusta, ja siihen Suomen vahvuus on perustunut myös. Mutta nyt tämä säätykierto — käytän tätä vanhaa sanontaa — on valitettavasti vähenemässä. Isän ammatti tai osoite kertoo, miten lapsi tulee elämässään ja koulussa menestymään.

Toinen asia on tietysti se, miten koulusta päästään vielä enemmän tähän digiyhteiskuntaan kiinni. Kaikilla lapsilla ei ole ehkä siihen mahdollisuuksia.

Mutta mikä on sitten todellisuus, miten tällä hallituskaudella koulutusta on kohdeltu? Vaikka tahtoa on, niin sanoisin, että tämä hallitus on leikannut rahaa kouluilta kuntien rahoja leikkaamalla. Kiitos molemmille opetusministereille, että olette taistelleet nimenomaan ryhmäkokojen pienentämisen puolesta, mutta riittääkö se? Valtionosuuden leikkaukset merkitsevät koulutuspuolelle 200 miljoonan euron vähennyksiä per vuosi. Siis kouluja lopetetaan, säästöjä tehdään todella rankalla kädellä meillä Tampereellakin ja maaseudulla kyläkouluja lopetetaan, vaikka niissä oppimisympäristö on hyvä ja oppimismotiivi ja koulurauha on hyvä. Eli tämä todellisuus ei vastaa nyt sitä, vaikka tässä raportissa on todella hienot tavoitteet, ja niihin kannattaa meidän totta kai pyrkiä.

Olen raportin kanssa samaa mieltä: ei liian tiukkoja koreja, koska lapsi tai nuori ei vielä 15-vuotiaana tiedä, mihin hän pyrkii ja mihin pääsee. Koulu ei ole enää ainoa ympäristö opiskella. Olen samaa mieltä, että digipuoli täytyy tuoda sinne.

Sitten sanoisin vielä sen, että kyllä minusta peruskoulun pelastaminen on kuitenkin tärkeämpi kuin yksityiskouluista haaveileminen, vaikka en nyt niitä vastustakaan.

Markus Mustajärvi /vr:

Arvoisa puhemies! Keskustelualoite Uusi oppiminen on tervetullut. Mutta ennen kuin puhutaan uudesta, kannattaa miettiä, mikä vanhassa on hyvää ja kestävää, ja kyllä peruskoulu ja se, että kaikki lapset perheen varallisuudesta ja sosiaalisesta asemasta riippumatta ovat oikeutettuja yhtäläiseen koulutukseen, on ollut ja toivottavasti on keskeinen periaate, ja siitä kannattaa pitää kiinni. Ei Nokiakaan olisi noussut semmoiseen maailmanmaineeseen, jos ei olisi ollut suomalaista koulujärjestelmää, myöskin peruskoulujärjestelmää, ja nyt tämä kiistaton eriytymiskehitys, joka on nähtävissä, huolettaa.

Minusta näissä jaoston politiikkasuosituksissa on osuttu asian ytimeen. Lapsen identiteetin rakentuminen on kaiken a ja o. Kun perinteiset yhteisöt — kyläyhteisö, työyhteisö, osin perheyhteisökin — murentuvat, täytyy lapsen löytää itsensä ja paikkansa entistä monimutkaisemmassa maailmassa. Leikki on aivan yhtä tärkeää kuin matematiikka, sadut ja kaunokirjallisuus yhtä tärkeää kuin tietotekniikka. Luovuus ja kriittisyys, vuorovaikutus ja oma-aloitteisuus kulkevat käsi kädessä. Jos lapsen itsetunto ja identiteetti ovat kohdallaan, niin välineiden ja sisältöjen hallinta on aina helpompaa ja luontuu kyllä.

Perusasioitten oppiminen alkaa jo paljon ennen kouluikää. Varhaiskasvatuksessa on ja pitää olla aitoja valinnanmahdollisuuksia, ja vierastan sitä, että kotihoito, perhepäivähoito ja päiväkodit asetetaan vastakkain. Niille kaikille on paikkansa.

Näissä leikkauspaineissa voidaan leikata myös vääristä kohteista. Kuntasektorin miljardileikkaukset voivat asettaa kyseenalaiseksi sen, onko Suomi sivistysvaltio, ja ihmettelen, jos Pisa-sijoitus säilyy yhtä hyvänä ilman korjausliikkeitä. Nämä leikkausten aiheuttamat uhat ovat jo nähtävissä.

Jaana Pelkonen /kok:

Arvoisa puhemies! Täällä jo aiemmin viitatut tuoreimmat tutkimustulokset suomalaiskoululaisten osaamistason laskusta eivät todellakaan mieltä lämmitä. Laskuun on monia syitä, joista yksi on varmasti huono koulussa viihtyminen, johon puolestaan omalta osaltaan vaikuttavat kouluissa käytössä olevat opetus- ja oppimismenetelmät.

Edustaja Vahasalo aiemmin puheenvuorossaan vertasi osuvasti suomalaisia kouluja lentokoneisiin, joissa muutoin jatkuvassa online-tilassa olevat oppilaat pakotetaan offline-tilaan. Tämä esimerkki hyvin kertoo siis siitä, ettei tietotekniikka valitettavasti edelleenkään ole muovautunut normaaliksi, luontevaksi osaksi peruskoulun ja lukion oppimisympäristöä, ja myös tänä vuonna julkaistu EU-selvitys kertoo omalta osaltaan karua kieltä siitä, miten suomalaiset koulut ovat tietotekniseltä varustukseltaan kyllä Euroopan huipputasoa, mutta tieto- ja viestintätekniikan aktiivinen opetus, käyttö ja osaamisen kehittäminen ovat jääneet valitettavan jälkeen muista maista ja ovat suoraan sanottuna lapsenkengissä.

Petrattavaa on monessa asiassa mutta erityisesti siinä, että oppilaat käyttäisivät tietotekniikkaa oppitunneilla ja ennen kaikkea käyttäisivät sitä yhteistoiminnallisesti. Se ei riitä, että opettaja yksinään luokan edessä käyttää hienointa uutta tekniikkaa.

Kun ministeri Kiuru on paikalla, niin olisin häneltä tiedustellut, millaisia suunnitelmia tällä saralla mahdollisesti on olemassa.

Antti Rantakangas /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Minäkin haluan kiittää valiokunnan puheenjohtaja, edustaja Lipposta. Harvoin niin sitoutunutta ja osaavaa puheenjohtajaa on viemässä tällaista projektia eteenpäin, innostunutta, ja sitä on ollut ilo seurata. Minä toivon, että tämä Uusi oppiminen -raportti saisi aikaan laajempaakin keskustelua myös opetusalan ammattilaisten ulkopuolelta, koska olisi tärkeää, että laajasti ottaen eduskuntakin perehtyisi tähän asiaan.

Minusta meillä eduskunnassakin on liian paljon, huomattavasti liian paljon, keskitytty tässä viimeisten 2,5 vuoden aikana puhumaan vain sosiaali- ja terveysasioista. Ne ovat tärkeitä asioita, mutta kun katsotaan Suomen tulevaisuutta ja menestystä, niin kyllähän tämä sivistyspuoli, oppiminen, koulutus, osaaminen kaikella tavalla olisi ansainnut paljon suuremman painoarvon ja ansaitsisi enemmänkin. Sama tilanne on muuten kunnissakin. Me kuntapäättäjinä voimme todeta, että liian vähälle huomiolle jää tämä koulujen kehittäminen, niitten resurssien turvaaminen ja eteenpäin meno. Tässä mielessä meillä kaikilla on peiliin katsomisen paikka tässä jatkossa. Suomen menestyshän on ollut siinä, että varallisuudesta riippumatta ovat lapset ja nuoret voineet kouluttautua ja opiskella aina tohtoriksi saakka, ja se on ollut menestyksen kannalta tärkeää.

Uskon itse, että myös Suomen tulevaisuuden kannalta tämä osaaminen tulee olemaan äärettömän ratkaisevaa, tärkeimmässä ratkaisuasemassa. Itse kannan huolta siitä, miten tämä eriarvoistumiskehitys myöskin alueellisessa mielessä tulee vaikuttamaan Suomen menestykseen, ja pidän tärkeänä, että me kantaisimme huolta tasapainoisesta aluekehityksestä. Tässä koulutus ja osaaminen on parasta aluepolitiikkaa, niin kuin on ollut historiassakin: turvata Suomen eri alueitten osaamisen kehittäminen myöskin vaikeina taloudellisina aikoina. Kun meillä kuitenkin tätä tulevaisuutta rakennetaan, niin koko Suomen voimavarat pitää saada käyttöön, sekä luonnonvarat että myöskin henkinen pääoma.

Jukka Gustafsson /sd:

Arvoisa puhemies! Miksi Uusi oppiminen? Kannattaa nyt vielä muistaa tämä lähtökohta, jotta me saamme kaikki lapset osallisiksi yhteiskuntaan, osallisiksi sivistykseen, että jokainen lapsi ja nuori on yksilönä arvokas, eivät vain harvat ja valitut.

Pidän varsin onnistuneina näitä tulevaisuusvaliokunnan kärkitavoitteita. On oikeastaan väärin nostaa sieltä esille joitakin. Haluan kuitenkin viitata kolmeen. Yhdyn mielelläni siihen, että sosiaalisten taitojen oppiminen on otettava vahvemmaksi osaksi oppimista. Myöskin tämä varhaiskasvatuksen aseman ja merkityksen korostus ja vahvistaminen on minun mielestäni lähitulevaisuuden ehkä yksi tärkein asia. Tilanne on käytännössä myöskin asiantuntijoitten mukaan se, että tulevaisuuden valttikortit ja ässät jaetaan jo hyvin pitkälti varhaiskasvatuksessa. Sen takia nyt valmisteilla olevaa uutta varhaiskasvatuslakia pitää pitää erittäin tarkan silmälläpidon alla. Lasten eriarvoisuus ja vaikeudet näkyvät jo siellä varhaiskasvatuksessa.

Sitten minusta helmenä: oppilaille on opetettava eettistä herkkyyttä ja kykyä hahmottaa elämän tarkoitus, taito asettaa itselle pitkäkestoinen tavoite. Opetusministerinä ajattelin, kun taito- ja taideaineita vahvistetaan, draama tulee opetusmenetelmäksi, että nämä ovat just nimenomaan niitä herkkyystaitoja, joita pitää peruskoulussa vahvistaa ja syventää. Tulevaisuudessa pärjää vahvalla itsetunnolla ja sosiaalisella liikkuvuudella, taito- ja taideaineilla.

Osoituksena siitä, että olen lukenut joka sivun ahmien tarkkaan, niin sivuilta 95—96 osuu yksi mielenkiintoinen kohta: "Diginatiivit ovat keskenään hyvin erilaisia, ja suurin osa heistä käyttää teknologiaa pinnallisesti." Diginatiivit ovat 2000-luvulla syntyneet lapset. On mielenkiintoista, (Puhemies koputtaa) että täällä todetaan, että näitten lasten ja nuorten keskuudessa eriarvoisuus ja erot ovat itse asiassa suurempia kuin sukupolvien välillä. (Puhemies koputtaa) Sitten täällä todetaan sivulla 96, että nämä...

Joo, minä lopetan, tämä lause.

Niin, näistä diginatiiveista puolet käyttää näitä vempaimia erittäin pinnallisesti tiedon käsittelyyn ja viihteeseen, ja tämä asettaa sitten opettajille ohjauksen ja neuvonnan ja osallistumisen kautta huikeat haasteet. — Nyt se loppui.

Ritva Elomaa /ps:

Arvoisa puhemies! Kiitoksia, edustaja Lipponen ja tulevaisuusvaliokunta, tämä on todella tärkeä ja ajankohtainen ja odotettu aihe täällä salissa. Kiitos siitä pienestä kirjasesta. Sehän osoittautui todella mielenkiintoiseksi ja ajatuksia herättäväksi raportiksi. Koulujärjestelmä on keskeisessä roolissa hyvinvointiyhteiskunnan kannalta. Kouluissa tarjottava opetus vaikuttaa pitkälti siihen, minkätyyppistä ja minkälaatuista osaamista Suomessa on tulevaisuudessa. Esimerkiksi, jos matemaattisten aineiden opetus on vahvaa, niin maallamme on hyvä pohja kouluttaa osaavia insinöörejä.

Jos kouluissa osataan kannustaa oikealla tavalla liikunnallisten ja muutenkin terveiden elämäntapojen pariin, paranee tulevaisuuden työkyky ja säästyy pitkä penni terveydenhuollon kustannuksissa. Myös kasvatusvastuu kouluilla on merkittävä, ja kouluympäristön tulee tarjota oppimisen lisäksi tukea, ohjausta sekä turvaa niitä tarvitseville lapsille ja nuorille. Haasteita koululla on näin ollen riittämiin. Vastatakseen näihin haasteisiin koulujärjestelmän tulee kehittyä jatkuvasti, mikä edellyttää suunnittelua, kokeilua ja jatkuvaa oppimista.

Arvoisa puhemies! Siellä kiinnitin huomiota tosiaan professori Kirsi Tirrin ajatuksiin ja tutkimukseen. Hän on puhunut tästä eettisestä herkkyydestä, aivan kuten edustaja Gustafsson äsken mainitsi. Eettinen herkkyys merkitsee kykyä kokea myötätuntoa. On tutkittu myös mielenkiintoista asiaa: Mikä tuottaa ihmiselle eniten mielihyvää? Se on toisten auttaminen. Koska tämä yhteisöllisyys tässä maailmassa ja Suomessakin on vähentynyt koko ajan, niin esittäisinkin kysymyksen ministeri Kiurulle: voitaisiinko ajatella, että eettisen herkkyyden oppitunti lisäliikuntatuntien lisäksi tulevaisuudessa voitaisiin ottaa käytäntöön?

Inkeri Kerola /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Täytyy sanoa, että ilmavainu on ollut kohdallaan tulevaisuusvaliokunnalla, kun se on tätä raporttia työstänyt. Tässä on ilmiselvästi tulevaisuuden koulumaailman ja koulutuksen isoja linjoja ja helmiä löydettävissä.

Tärkeätä on minusta miettiä myös tämän julkaisun keskustelun yhteydessä sitä, minkälaiseen työelämään, minkälaisiin työpaikkoihin Suomessa ja kansainvälisesti koulutamme lapsia ja nuoria. Kaikista tärkeintä on tietysti tukea sitä kasvatusta ja opetusta, jolla saamme lapsista ja nuorista itsensä kanssa tasapainoisia henkilöitä. Se taito jos on hallussa, niin sillä pärjää läpi harmaankin kiven. Näin olemme maailman saatossa nähneet.

Arvoisa puhemies! Täällä julkaisussa todetaan, että pysyvä valtakunnallinen muutos voi onnistua vain kaikkien tasojen sitoutuessa yhteisiin tavoitteisiin ja toimenpiteisiin. Nyt, kun olemme vasta tehneet talousarvioon tähtääviä ehdotuksia, linjanvetoja, on havaittavissa, että vuosien 2012—2017 välillä kuntien rahoitusleikkaukset ovat 6,6 miljardia yhteensä. Tälle samalle ajalle minusta pitäisi sijoittaa juuri tämän julkaisuraportin isojen linjojen kehittämiset. Ja kuten olemme tässä salissa kuulleet, niin menneinä vuosina olemme yhdessä (Puhemies koputtaa) poliittisesti tehneet peruskoulu-uudistuksen, joka oli erittäin hyvä, vaikuttava ja perusteellinen tasa-arvon edistäjä. Nyt kysymykseni kuuluu: kun ministerivetoisuus on ollut silmiinpistävää monissa koulutushankkeissa, niin ei kai vain tässä mennä siihen ojaan ja siellä yritetä tehdä (Puhemies koputtaa) tätä uutta, isoa uudistusta sitouttamatta kaikkia poliittisia ryhmiä tähän uudistustyöhön?

Leena Harkimo /kok:

Arvoisa puhemies! Koulu on yhteiskunnan rakentaja, ja opettajankoulutus on sen peruskivi. Opettajankoulutuksen on oltava ennemminkin pari askelta edellä yhteiskuntaa kuin jäljessä. Korkeatasoinen ja laadukas akateeminen opettajankoulutus tuottaa osaavia oppilaita ja kehittää tulevaisuuden osaajia.

Opettajankoulutuksen kautta opettajille on annettava valmiudet ja pätevyydet toimia heterogeenisen oppilasryhmän innostavana opettajana ja hyödyntää nykypäivän vaatimuksia ja mahdollisuuksia. Käytännössä tämä tarkoittanee tätä jo useassa puheenvuorossa esillä ollutta tietotekniikkaa, tabletteja, älypuhelimia, kosketusnäyttöjä, muutamia esimerkkejä mainitakseni. Tilanne mielestäni pikemminkin on niin, että tuntuu, että oppilailla on paremmat valmiudet näiden laitteiden käyttöön kuin opettajilla, ja näin se mielestäni ei voi olla. Opettajat eivät saa olla oppilaitaan heikommassa asemassa tämän suhteen, eli siihen olisi kiinnitettävä huomiota.

Korkeatasoisen opettajankoulutuksen kautta kaikki, niin lahjakkaat kuin sitten hieman enemmänkin tukea tarvitsevat oppilaat, saavat korkeatasoisen mahdollisuuden opintielleen. Tasa-arvoisuuden toteutumisessa on kuitenkin tällä hetkellä mielestäni yksi iso epäkohta. Erityisesti Etelä-Suomessa on huutava pula ruotsinkielisistä opettajista. Ruotsinkielisen opettajankoulutuksen keskittyminen pelkästään Vaasaan aiheuttaa sen, että koulujen on pääkaupunkiseudulla melkeinpä otettava vastaan se ensimmäinen opettaja tai sijainen, joka ovesta sisään astuu. Viime aikoina on uutisoitu ruotsinkielisten koulujen oppilaiden heikommista oppimistuloksista verrattuna suomenkielisiin tovereihinsa, ja varmasti tässä on (Puhemies koputtaa) juuri opettajan epäpätevyydellä yksi sijansa oppimateriaaliniukkuuden lisäksi. (Puhemies koputtaa)

Arvoisa puhemies! Opettajankoulutukseen on panostettava, erityisesti ruotsinkieliseen, pääkaupunkiseudulla. Toivon, että tähän asiaan tulee korjaus.

Tuula Peltonen /sd:

Arvoisa puhemies! Mikäpä paremmin määrittelisi tulevaisuutemme onnistumisia niin työelämässä kuin yhteiskunnassa yleensä kuin osaamisen kehittäminen, ja siinä mielessä tulevaisuusvaliokunta on tehnyt tässä hyvin tärkeää työtä. Peruskoulumme on saavuttanut mainetta kansainvälisesti jo kauan aikaa, ja voimme olla siitä ylpeitä, mutta sen ylpeyden ylläpitäminen ja hyvän ylläpitäminen vaativat kyllä meiltäkin toimenpiteitä.

Siinä mielessä on myös huomattava, että oppiminen on vuosien saatossa muuttunut paljon. Se ei välttämättä vaadi meiltä uusia keksintöjä, mutta se vaatii meidän osaamistamme sitten näissä uusissa oppimistilanteissa. Muun muassa aivotutkimuksissa, jos käydään läpi viimeaikaisia tutkimuksia, on todettu, että internetin käyttö on muuttanut meidän lukemisemme tapoja paljon elikkä se vaikuttaa meidän oppimisemme tapaan. Elikkä nämä kaikki ovat asioita, jotka pitäisi pystyä hyödyntämään siinä, kun pohditaan, minkälaista on se tulevaisuuden oppiminen, minkälaisia asioita me tarvitsemme eniten, että saamme lapsistamme sitten tulevia huippuosaajia.

Mutta aina ei tarvitse tosiaankaan kaikkea keksiä uudelleen, vaan on hyviä malleja. Täällä on peräänkuulutettu oppimisen mallia, työtapamallia ja niin edelleen, mutta näitä malleja on olemassa tuolla maailmalla ja meidän kouluissamme pilvin pimein, ja meidän pitää vain löytää ne sieltä ja saada ne toimimaan. Itse vierailin vähän aikaa sitten Varkaudessa Repokankaan koululla, jossa on aivan valtavan hienosti otettu käyttöön yhteistoiminnallinen oppiminen ja tiimityömalli opettajien keskuudessa. Sillä on saatu hyviä tuloksia aikaan. Koko koulu pusertaa yhdessä töitä ja yhteiseen tavoitteeseen, että kaikilla on hyvä koulussa olla ja kaikki pystyvät keskittymään siihen, että myös oppiminen on mahdollista. Siellä on pystytty ryhmiä jakamaan opettajien yhteistyössä ja jakamaan myös opetusta eri tavalla kuin ehkä muuten olisi pystytty. Aina ei vaadita edes välttämättä suurta rahaa, uutta rahaa sinne, vaan pystytään yhdessä kehittämään olemassa olevia malleja. Meillä on paljon myös sellaista, mikä on jo hyvää, ja meidän täytyy vain sitä pystyä kehittämään edelleen.

Anna Kontula /vas:

Arvoisa puhemies! Uudesta, vähemmän hierarkkisesta pedagogiikasta on puhuttu nyt jo vuosikymmeniä. Siitä huolimatta koulujen käytännöissä, ajankäytössä ja tiloissa ei ole tapahtunut tänä aikana merkittävää muutosta. Tämä on erityisen ongelmallista koulun kohdalla, jonka pitäisi pikemminkin ennakoida tulevaa yhteiskuntaa, jotta voi kasvattaa lapsia siihen, kun sen sijaan nyt me laahaamme jäljessä. Siinä mielessä tämä raportti on erittäin tervetullut ja toivottu.

Esimerkkejä siitä, mitenkä meidän järjestelmä on jäljessä, löytyy muitakin kuin se, että meidän keskeisin tietotekniikka edelleen kouluissa on lyijykynä. Meillä ovat edelleen käytössä tehdasyhteiskunnasta tutut johtamismallit ja hierarkiat useimmissa kouluissa. Meillä on edelleen lukujärjestys, joka perustuu vanhaan teollisuusyhteiskuntaan, vaikka koko muun yhteiskunnan ajankäyttö on muuttunut oleellisesti sen jälkeen. Meillä on edelleen yhden uskonnon opetusta maailmassa, jossa ihmiset enemmänkin tarvitsisivat kykyä selvitä muiden kuin oman uskontonsa kanssa.

Oppilaat eivät ole mitenkään tyhmiä, ja niinpä se, että koulu elää ikään kuin rinnakkaistodellisuutta suhteessa muuhun yhteiskuntaan, näkyy lasten viihtyvyydessä ja motivaatiossa, siinä, kuinka mielekkääksi he kokevat koulussa olemisen ja siellä opiskelun. Tämän takia, vaikka paljon puhutaan oppisisällöistä, vaaditaan yhtä ainetta lisää ja toista ainetta vähän vähemmän, niin vähintään yhtä tärkeätä olisi pohtia niitä rakenteita, joissa meidän peruskoulu toteutuu, niitä tilallisia ratkaisuja, niin kuin on jonkin verran tässäkin raportissa tehty, niitä ajankäytöllisiä lukujärjestysratkaisuja, joita me olemme tehneet, miten luokat järjestyvät.

Tässä mielessä toivon, että näihin varsin alustaviin suosituksiin saadaan myös konkretiaa jossakin vaiheessa myöhemmin. Työ jatkukoon.

Johanna Karimäki /vihr:

Arvoisa puhemies! Opetuksessa tarvitaan tietotekniikan päivitys 2000-luvulle. Esimerkiksi Japanissa lapset opiskelevat robotiikkaa, ja siellä tytötkin rakentavat robotteja. Myös opetusmenetelmissä tarvitaan uudistus, nimittäin tiedon etsimistä ja tiedon soveltamista ulkoluvun sijaan. Matematiikkaakin voi opiskella luontoretkillä.

Arvoisa puhemies! Yksi keskeinen asia on ilmapiiri. Koulukiusaaminen on saatava kuriin. Siihen pitää olla nollatoleranssi. Suvaitsevaisuus, toisen ihmisen arvostaminen ja inhimillinen kohtelu ovat eväät, jotka jokaisen lapsen tulisi saada koulusta.

Arvoisa puhemies! Hyvä koulutus on lasten ja nuorten tulevaisuus — meidän kaikkien tulevaisuus. Koulutuksesta on pidettävä huoli. Emme saa leikata koulutuksesta. Emme saa toistaa niitä 90-luvun laman aikana tehtyjä virheitä, jolloin lasten ja nuorten hyvinvointipalveluista ja peruspalveluista leikattiin. Nyt näemme, että se on lisännyt syrjäytyneisyyttä ja tullut kalliiksi.

Mikaela Nylander /r:

Värderade talman! Uusi oppiminen on todella tervetullut avaus keskusteluun kouluista ja oppimisesta, ja on hienoa, että oppiminen on nähty hyvin laajana käsitteenä ja sitä käsitellään useasta eri näkökulmasta.

Yhdyn edustaja Lipposen näkemykseen siitä, että Pisa-menestyksemme velvoittaa meitä kehittämään opetusta kouluissamme. Oppimisympäristön on vastattava tämän vuosituhannen vaatimuksiin, ja kuten Uusi oppiminen -teoksessakin huomautetaan, luokkahuone ei ole muuttunut 200 vuoteen. Jos haluamme tukea uutta oppimista, meidän on luotava uusia oppimisympäristöjä, jotka ovat muunneltavissa tilanteen mukaan. Meidän on myös uusittava ajattelutapamme ja siirryttävä luokkatila-ajattelusta opetustila-ajatteluun.

On myös kurottava umpeen koulun ja nuorten välistä digitaalista kuilua. Ei voi olla niin, että lapset ja nuoret ovat koko vapaa-aikansa online mutta koulussa ollaan sitten offline. Onko se todella niin, että meidän koulumme on nuorille teknologinen tyhjiö? Koulujen johtamismalleja on uusittava, ja opetushenkilökunta ansaitsee hyvää johtamista samalla tavalla kuin mikä tahansa työyhteisö. Myös koulujen toimintakulttuurin on muututtava, jotta uudet ratkaisut toimisivat. Opettajien on omaksuttava uusia toimintatapoja, ja siksi on myös tärkeätä, että opettajakoulutuksen tulee antaa valmiudet toimia muuttuvassa oppimisympäristössä ja motivoida oppilaitaan oppimaan.

Aivan lopuksi, herra puhemies, täytyy muistuttaa siitä, miten tärkeätä on, että muistamme, että koulun rooli tasavertaisten edellytysten luomisessa on tärkeämpi kuin koskaan eriarvoistumisen myötä.

Anne-Mari Virolainen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Minä myös yhdyn niihin vilpittömiin kiitoksiin, mitä useat edustajat ovat täällä jo edustaja Lipposelle ja koko tulevaisuusvaliokunnalle esittäneet.

Tämä julkaisu on mielestäni erittäin laadukas, jos sitä pystyn arvostelemaan näin. Erityisesti pidin siitä, minä löysin nimittäin helmen tästä sivulta 3, jossa puhutaan avoimen kasvun visiosta, missä sanotaan: "vaikka kaikki eivät voikaan olla mestareita esimerkiksi matematiikassa ja kielissä, niin kaikki voivat olla mahdollisimman hyviä". Haluan perustella tätä sillä, että kun me olemme esimerkiksi työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa kuulleet nuorten syrjäytymiseen johtavista syistä tai niistä ihmisistä, jotka ovat tehneet töitä syrjäytymisvaarassa olevien nuorten kanssa — eräskin etsivän nuorisotyön tekijä sanoi, että "minä kohtaan päivittäin nuoria, jotka eivät pysty sanomaan yhtään asiaa, missä he ovat hyviä" — niin mielestäni tämä on juuri se pointti, että koulussa pitää keskittyä kuitenkin niihin perusasioihin, millä vahvistetaan lasten ja nuorten itsetuntoa, plus sitten niihin lukuisiin asioihin, mitä te olette nostaneet tässä esiin: miten me valmistaudumme muutokseen, miten digitaalista lukutaitoa kehitetään, miten työelämätaitoja voidaan kehittää yhä vaativampiin, muuttuviin olosuhteisiin ja miten opettajankoulutusta kehitetään.

Me olemme täällä jo monessa puheenvuorossa kuulleet sitä, miten oppimispelejä myös voisi ottaa käyttöön. Minä uskon sen, että kun lapset ja nuoret ovat innostuneita, motivoituneita, niin sillä tavalla he oppivat paljon. Meillä on myös esimerkkejä siitä, miten poikien menestys englannin kielessä ylioppilaskirjoituksissa on pystytty perustelemaan hyvin pitkälle sillä, että he ovat pelanneet kansainvälisissä verkostoissa nettipelejä.

Tämä positiivinen vire, mikä tästä julkaisusta tuli esiin, tulee näissä kaikissa puheenvuoroissa. On meidän velvollisuutemme viedä sitä myös Suomen kuntiin ja koululaitoksiin.

Sauli Ahvenjärvi /kd:

Arvoisa puhemies! Kuten täällä on monta kertaa todettu, tällainen suomalaisen koulujärjestelmän ja koulutuksen arviointi on erittäin tervetullut, ja myöskin yhdyn niihin kiitoksiin, jotka täällä on lausuttu tämän raportin tekijöille.

Hyvät oppimistulokset, joista me olemme saaneet Suomessa iloita, syntyvät monista erilaisista elementeistä. Tämmöisiä elementtejä ovat muun muassa käytettävät opetusvälineet, oppimisympäristö, yleiset opetusjärjestelyt, pedagogiikka ja didaktiikka, joita sovelletaan opetuksessa, myöskin oikein valitut oppisisällöt ja koulutyön rytmitys ja niin edelleen. Näitä kaikkia asioita tulee tarkastella ja niissä pyrkiä huolehtimaan, että mikään näistä ei pääse ikään kuin repsahtamaan.

Tässä on nyt puhuttu opettajista jonkin verran, mutta minusta tässä raportissa ehkä yksi asia on jäänyt liian vähälle huomiolle, ja se on opettajantyön arvostus. Itse ajattelen näin, että se on yksi semmoinen, voisi sanoa, perustavaa laatua oleva asia, joka tuottaa meillä näin hyviä tuloksia. Nimittäin kun me ajattelemme suomalaista opettajaa, niin opettaja meillä on henkilö, jonka ammattia arvostetaan. Nuoret hakeutuvat mielellään opettajankoulutukseen. Kun ajatellaan yliopistojen opettajankoulutuslaitoksia, niin hakijoita on paljon paljon enemmän kuin näihin aloituspaikkoihin pystytään (Puhemies koputtaa) ottamaan. Se takaa sen, että meillä on parhaat voimat opiskelemassa opettajaksi, ja tästä meidän pitää pitää huoli, että opettajantyön arvostus säilyy eli opettajien työolosuhteista, työssäjaksamisesta huolehditaan, palkkaus pysyy sellaisella tasolla, että se vastaa työn vaativuutta ja niin poispäin. (Puhemies koputtaa) Kun näistä huolehditaan, niin silloin meillä on jatkossakin huippuopettajia, jotka tuottavat sitten hyviä tuloksia kouluissa.

Elsi Katainen /kesk:

Arvoisa puhemies! Puolestani voin myös yhtyä kiitoksiin edustaja Lipposen suuntaan. Hienoa, että nostitte näin tärkeän asian keskusteluun, sillä osaamisessahan piilee myös meidän tulevaisuuden kasvu, jota niin paljon tässäkin salissa peräänkuulutamme.

Itse raportti ja keskustelu täälläkin nyt keskittyy hyvin paljolti oppimisympäristöön ja prosesseihin ja myöskin oppijan ja opettajan välisen suhteen uusiin näkökulmiin. Oppimista onkin tietysti syytä pohtia kokonaisuutena, todellakin digiajan suuressa murroksessa olevana asiana.

Kuitenkin haluaisin nostaa vahvasti esiin koulutuksen tasa-arvon, joka on aina ollut Suomessa arvo sinänsä. Meneillään on kuitenkin aika vaarallinen eriarvoistumiskehitys niin oppijoiden, koulujen kuin myöskin alueiden kesken. Esimerkiksi OAJ nosti tämän asian uutta oppimista käsitellessään tiedotteessa ykkösasiaksi. Tämä on yksi oppimisen tasa-arvon tulevaisuuden kulmakivi ja perusta, ja olen huolissani tämän perustan rapautumisesta.

Alueiden ja koulujen erot ovat voimakkaasi kasvaneet samoin kuin erot perheiden hyvinvoinnissa. Kyseessä on noidankehä: kun alueet eriarvoistuvat ja koulut ajautuvat eri kastiin, niin perheet alkavat valikoida lastensa kouluja, mikä jälleen entisestään kiihdyttää eriarvoistumiskehitystä. Tilannetta vielä pahentaa se, että myös opettajat valikoituvat, ja tämä toimii sitten toisinkin päin. Eriytyminen vahvistuu myös koulutuksen periytyvyytenä, sillä akateemisten lapset edelleen päätyvät muita useammin korkeakoulutukseen ja alhainen tulotaso perheessä taas sitten korreloi alhaisen koulutuksen kanssa ja myöskin periytyy. Tämä noidankehä palvelee vain luokkayhteiskuntaa, ei suinkaan tämän maan hyvinvointia tai kilpailukykyä.

Kimmo Kivelä /ps:

Arvoisa puhemies! Ajankohta käydä tätä keskustelua on mitä otollisin. Meillä on upea koulujärjestelmä, meillä on ollut huikea Pisa-menestys. Nämä asiat ovat tietyllä tavalla sokaisseet meidät. Nyt on selvästi ongelmia, joihin on monessa puheenvuorossa viitattu: oppimistulokset ovat heikentymässä, eriarvoisuus eri tavoin lisääntyy.

Perusteiden pitää olla kunnossa, jotta voidaan maalata rohkeita tulevaisuudenvisioita, ja ennen kaikkea tarvitaan tulevaisuudenuskoa. Sitä koulua käyvillä, opiskelevilla nuorilla täytyy olla, uskoa tulevaisuuteen. Toivo paremmasta on voima, joka siirtää vuoria, ja koulun tehtävä, kaiken sivistämisen ja sivistyksen tehtävä, on ihmisyyteen kasvattaminen. Se meidän on muistettava nimenomaan tällaisena aikana, jolloin niin paljon elämässä on suorittamisen pakkoa ja laajalti on levinnyt "kaikin keinoin menestykseen" -moraali.

Koulun todellakin on elettävä ajassa, on oltava ajanmukaiset työskentelyvälineet, mutta samalla — niin kuin edustaja Gustafsson viittasi, kuinka käytetään moderneja laitteita turhuuteen ja tietyllä tavalla väärin — amerikkalaisissa tutkimuksissa on viitattu siihen, kuinka liiallinen älylaitteiden käyttö on lisännyt keskittymisvaikeuksia.

Suomella on edellytykset, hyvät edustajakollegat, tulla (Puhemies koputtaa) koulutusviennin suurvallaksi, ja todellakin me tarvitsemme oppimisen iloa. Oppimisen on oltava hauskaa, sillä ihminen on homo ludens.

James Hirvisaari /m11:

Arvoisa puhemies! Erityisen hyvää raportissa on se, että nähdään oppimisen monimuotoisuus ja nykyaikainen tekniikka oppimisen ja opetuksen apuna. Siinä tarvitaan ennakkoluulotonta valmiutta siirtyä aivan uudelle tasolle. Kyseessä ei siten olisi pelkkä informaation siirtäminen uudelle sukupolvelle vaan nuoren persoonan kaikkien mahdollisuuksien löytäminen ja henkilökohtaisen luovuuden ja kapasiteetin hyväksi käyttäminen, motivaation kohottaminen yksilötasoisen lähestymisen kautta. Opettajan rooli ohjaajana korostuisi, niin kuin täällä on kuultu. Kaiken tämän onnistuminen edellyttäisi mahdollisimman hyvän yhteishengen luomista ja myös kiusaamisen eliminoimista, minkä muistaakseni edustaja Karimäkikin mainitsi, otti puheeksi. Näkemykseni mukaan siihen kuitenkin tarvittaisiin yhtä kovin kovin epämuodikasta asiaa eli kuria. Nykyaikanahan niin koulussa kuin muutenkin yhteiskunnassa keskitytään enemmän rähisijän kuin uhrin ongelmiin. Tähän tarvittaisiin aika iso asennemuutos.

Lähinnä raportissa hämmästyttää se aatemaailmojen ahtaus ja vaihtoehdottomuus, joilla suhtaudutaan tulevaisuuteen. Raportin johdanto-osa ärsytti minua eniten. Heti alussa sanotaan, että "koulu on väline, jolla vaikutetaan nuoriin" ja "koulu kasvattaa nuorille vahvaa arvopohjaa". Tämä on tietysti totta, mutta pelkään pahoin, että nuokin ilmaukset sisältävät poliittisia taka-ajatuksia. On nimittäin suuri moraalinen haaste kyetä esittelemään todellisuus monimuotoisena ja aidosti moniarvoisena sekä poliittisesti kirjavana ja välttää kiusaus käyttää koululaitosta aivopesun välineenä.

Jani Toivola /vihr:

Arvoisa puhemies! Haluan aluksi yhtyä kiitokseen tulevaisuusvaliokunnalle tästä mahdollisuudesta keskustella ja myöskin raportista. Täällä on paljon sanottu hyviä asioita, joihin on helppo yhtyä. Ei ole tarvetta ikään kuin arvottaa, mikä on tärkeämpää tai vähemmän tärkeää. Myös haluan yhtyä siihen, että paljon hyviä käytäntöjä on olemassa, eli nollasta ei todellakaan tarvitse aloittaa, vaan hyvä on rakentaa sen päälle, mitä on, ja poimia hyviä käytäntöjä.

Minä ehkä itse nostan tästä esille tämän eettisen herkkyyden ja sosiaaliset taidot, mitkä itse näen kovin tärkeinä. Jotta ne voivat toteutua, tarvitaan tietysti semmoinen yhteisö ja ilmapiiri, missä ne voivat lähteä syntymään, ja silloin minun mielestäni kauhean tärkeitä ovat siinä yhteisössä olevien ihmisten roolit ja se, mitä nämä roolit ikään kuin pitävät sisällään ja mahdollistavatko ne roolit siinä yhteisössä eettisen herkkyyden ja näitten sosiaalisten taitojen kasvamisen ja kehittymisen. Jos minä mietin opettajan roolia, minä olen itse käynyt ehkä noin 200 koulussa puhumassa ja sillä otannalla tehnyt sellaisen huomion, että kun ollaan juhlasalissa, missä on vaikka 400 oppilasta, ja me käymme oppilaiden kanssa läpi jotain hyvin tunnepitoista asiaa, joka liittyy ihmiselämään ja tunteisiin ja unelmiin — tämmöisiä ihmisyyteen liittyviä kysymyksiä — niin aika usein salissa on ikään kuin kaksi tunnetilaa. Siellä on tiivis rinki oppilaiden kesken, jossa jaetaan vahva tunnekokemus, ja sitten siellä on toinen rinki, joka muodostuu opettajista, jotka näyttäytyvät jotenkin henkilöinä, jotka eivät välttämättä ikään kuin tiedä, onko heillä lupa olla tässä jaetussa tunnekokemuksessa vai ei, tai jos he menevät sinne, niin joutuvatko he väärällä tavalla haavoittuvaan asemaan tai voidaanko sitä käyttää myöhemmin heitä vastaan tai miten se vaikuttaa siihen oppilaskohtaamistilanteeseen.

Tätä minä itse analysoisin sitä kautta, että meidän täytyisi tosi paljon pohtia myös sitä, mitä ovat ne meidän kaikkien odotukset, joita me ikään kuin kannattelemme, opettajan roolista ja tukevatko ne odotukset ja vaatimukset tällä hetkellä tätä eettisyyden ja sosiaalisuuden, herkkyyden ja vuorovaikutuksen tavoitetta, vai onko siellä asioita, mitkä estävät sen kohtaamisen hyvällä tasolla.

Toisella puolella ovat taas nuoret, ja minun mielestäni avainasemassa on nuorten mahdollisuus vaikuttaa, nuorten kuuleminen, oppilaskunnat, kaikenlaiset välineet, millä nuoret pääsevät myöskin käyttämään sitä omaa ääntään, mistä tulee se osallisuuden ja kuulluksi tulemisen tunne, ja sitä kautta ne sosiaaliset taidot myöskin kehittyvät. Tästäkin on paljon hyviä yksittäisiä esimerkkejä, mutta kokonaisuutena se ei vielä toteudu. Hyvä väline tähän minun mielestäni olisi draamakasvatus, mitä olisi alusta asti koko peruskoulun ajan esimerkiksi yksi oppitunti viikossa. Se kokoaisi sekä oppilaat että opettajat.

Sofia Vikman /kok:

Arvoisa puhemies! Haluaisin painottaa peruskoulun uudistamisessa myös talous- ja yrittäjyyskasvatuksen merkitystä Suomen tulevaisuuden hyvinvoinnille, ja kysyisinkin tähän liittyen ministeriltä, mitä on suunniteltu tämän puolen huomioimiseksi. Lisäksi julkaisusta kannattaa nostaa esille etenkin kolme asiaa.

Ensinnäkin tulevaisuudessa tieto- ja viestintäteknologian kehitys muuttaa oppimista ja opettamista, kuten täällä on ollut esillä, ja EU-komission julkaiseman selvityksen mukaan suomalaisissa kouluissa käytetään tieto- ja viestintätekniikkaa opetuksessa vähemmän kuin muissa jäsenmaissa, joten tässä meidän on syytä kiriä.

Toiseksi suomalainen korkeatasoinen koulutus on nojannut laadukkaaseen opettajankoulutukseen. Suomi on harvoja Euroopan maita, joissa opettajankoulutus on pysynyt edelleen suosittuna koulutusalana nuorten keskuudessa, ja tästä vetovoimasta on pidettävä huoli. Meidän on tulevaisuudessakin pystyttävä luottamaan opettajiemme maailman parhaaseen ammattitaitoon ja samalla myös vapauteen siellä käytännön opetuksessa. Olen sitä mieltä, että se ei suinkaan toteudu parhaalla mahdollisella tavalla suunnittelemalla peruskoulun valtiollistamista, mikä on ollut enemmänkin tapana Neuvostoliitossa tai DDR:ssä, vaan luottamalla siihen kunnalliseen peruskoulutukseen.

Kolmantena asiana: suomalaisella koulutusviennillä on kova kysyntä maailmalla, ja valtioneuvosto on tehnyt keväällä 2010 periaatepäätöksen, jonka mukaan koulutuksen osuutta Suomen kokonaisviennistä kasvatetaan merkittävästi vuoteen 2015 mennessä. Työtä on edelleen paljon tehtävänä, ja toivonkin vauhtia tälle koulutusvientiliiketoiminnalle.

Merja  Mäkisalo-Ropponen /sd:

Arvoisa puhemies! Tulevaisuusvaliokunnan julkaisu Uu-si oppiminen oli erittäin mielenkiintoista luettavaa. Otan tässä kantaa vain kahteen asiaan.

Ensinnäkin on erinomainen asia, että uuden oppimisen yhteydessä puhutaan johtamisesta, sillä johtaminen on kulttuurin muutoksessa avaintekijöitä. Jos halutaan saada toimintaan todellisia muutoksia, niin uudet asiat on saatava kulttuurin syvärakenteisiin, ja siinä prosessissa tarvitaan johtamista.

Teoksessa mainittu osaamisen johtaminen soveltuu hyvin koulujen ja koulutusorganisaatioiden johtamisperustaksi. Kuitenkin johtamisen tulee tukea myös muita toiminnan tavoitteita ja politiikkasuosituksia. Kun luin raportissa annettuja suosituksia, niin niiden perusteella koulu- ja koulutusorganisaatioiden johtamisessa tarvitaan myös yhteisöllisyyden johtamisen, eettisen johtamisen sekä vuorovaikutuksen ja kohtaamisen avulla tapahtuvan johtamisen valmiuksia. Johtaja on aina muutoksen ja uuden yhteisöllisen oppimisen este tai mahdollisuus.

Toinen asia, jonka haluan ottaa uuden oppimisen näkökulmasta esille, on erilaisten oppijoiden parempi huomioiminen kouluissa ja oppilaitoksissa. Erilaiset oppijat eivät tarvitse erityisopetusta, eikä heillä ole perinteisessä mielessä oppimisvaikeuksia. Erilaiset oppijat eivät kuitenkaan välttämättä opi asioita perinteisesti opetuksessa käytettävillä metodeilla. Heillä voi olla vaikeuksia hahmottaa asioita esimerkiksi pelkästään kuuntelemalla tai lukemalla, mutta eri aisteja hyödyntämällä ja esimerkiksi toiminnallisia menetelmiä tai draamaa käyttämällä he oppivat erittäin hyvin.

Valitettavasti kouluissa ja oppilaitoksissa ei edelleenkään huomioida riittävästi erilaisia oppijoita, eikä opettajakoulutus välttämättä anna valmiuksia erilaisten oppijoiden kanssa työskentelyyn. Erilaisia oppijoita arvellaan olevan noin 20 prosenttia kaikista oppijoista, ja riskinä on, että jos heitä ei osata opettaa heille sopivilla metodeilla, heistä tulee niin sanotusti alisuoriutujia ja he saattavat turhan takia pudota normaalilta oppimispolulta.

Timo V. Korhonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Tämän erittäin hyvän raportin ja kahden ammattikasvattajan keskustelun pohjalta muutama hajahuomio.

Ensinnäkin tutkimusten mukaan jopa 80 prosenttia kaikesta oppimisesta tapahtuu nykyisin oppilaitosten ulkopuolella. Koulutusjärjestelmämme kuitenkin rakentuu edelleen siihen maailmankuvaan, että valtaosa oppimisesta tapahtuu oppilaitoksissa samalla tavalla kuin vuosikymmeniä sitten.

Toiseksi, kasvatustieteilijät tunnustavat laajasti sen, että jopa puolet kaikesta koulussa opetetusta on "ihan turhaa", mutta kun kukaan ei osaa sanoa, mikä on turhaa esimerkiksi 20 vuoden kuluttua elämässä ja työelämässä, niin opetetaan ikään kuin varmuuden vuoksi. Tämän vuoksi tietynlaista ydinosaamista on myös luopumisosaaminen. Eli pitäisi kaiketi lähteä siitä, että kaikkea ei tarvitse väkisin läpijuosta kouluissa vaan pitää uskaltaa keskittyä ajatteluun ja myös arkisten kädentaitojen opettamiseen, elämässä selviämiseen, niin kuin täällä on monessa puheenvuorossa korostettu.

Kouluissa tulisi painottaa hyviä käytöstapoja, välittämistä ja toisista huolehtimista, turvallisuutta, asennetta, motivaatiota, keskittymistä, korkeaa moraalia. Olisiko tämän jatkuvan teknologian korostamisen sijaan syytä nostaa esille ja lähteä kuitenkin kehittämään toimintatapoja, jotka kannustavat elinikäiseen liikkumiseen? Olisiko syytä pyrkiä juurruttamaan jo lapsena liikkumisen ilo ja saada sitä kautta jaksavia, iloisia koululaisia ja opiskelijoita ja sitä kautta myös sitten vaikuttaa näihin sote-menoihin?

Arvoisa puhemies! Ihan lopuksi erään arvostamani kokeneen opettajan viesti tästä raportista. Hän laittoi viestiä, että "Tässä raportissa oli paljon negatiivista sanomaa opettajille. Erityisesti minua korpeaa tämä, että oppimisen ilo on palautettava, kun sitä kuitenkin ihan oikeasti löytyy vielä kouluista vaikka kuinka paljon."

Anu Urpalainen /kok:

Arvoisa puhemies! Viime viikolla käsittelimme tulevaisuusselontekoa, jossa todetaan tavoitteeksi vuonna 2030 seuraavaa: "Kansainvälisyys, moniarvoisuus ja keskinäinen kunnioitus sekä kaikkien arvostus ja yhteisöllisyys ovat perustana tulevaisuuden menestykselle. Silloin Suomessa on kaikille tasa-arvoiset mahdollisuudet ja eriarvoistumiskehitys on taittunut."

Tämä Uusi oppiminen on oivallinen väline jatkamaan tätä keskustelua, mitä tulevaisuusselonteosta viime viikolla kävimme, ja sisältää äärettömän hyviä oivalluksia, nykytilanteen osittaista kuvausta mutta myös vahvasti tulevaisuuteen suuntautuvia tärkeitä ydinasioita erityisesti pedagogiikan uudistamisesta, uusista pärjäämisen taidoista ja vastaavasti vahvasta sosiaalisesta, yhteisöllisestä ja yksilön arvostamisesta lähtevästä kasvatuksesta ja pedagogiikasta.

Nyt sitten on vain paikka, kuinka me tämän pistämme toimeen, ja hyvä tilannehan meillä siinä mielessä on, että tällä hetkellä perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet, niin kuin esiopetussuunnitelman perusteet, ovat valmisteilla, työn alla, samoin varhaiskasvatuslaki on työn alla, ja kun ops 2016:n pitäisi olla valmis vuoden 2015 alussa, niin siinä on juuri nyt tämä tuleva vuosi se paikka vaikuttaa vahvasti tämän raportin sekä tulevaisuusselonteon ajattelun pohjalta siihen työhön.

Toinen asia, joka tässä on vähän huolena, on oikeastaan tuntijako, joka on jo vuonna 2012 hyväksytty, ja kysymys kuuluu, kuinka vastaavasti tuntijakomme ja oppiainekeskeisyytemme pystyy nyt sitten vastaamaan näihin haasteisiin, erityisesti siihen, että kasvulle ja kasvamiselle olisi aikaa ja myös tällaista (Puhemies koputtaa) aikaa lapselle kasvaa riittävien taitojen kanssa ennen kuin hän jatkaa vuosiluokilta eteenpäin. Näitä pitäisi pystyä vahvistamaan.

Mika Kari /sd:

Arvoisa herra puhemies! Tämä Uusi oppiminen keskustelualoitteena on kyllä erinomaisen hyvä, niin kuin täällä monet ovat jo todenneet. Tulevaisuusvaliokunta on tehnyt siis hyvin kotiläksynsä. Sen kyllä arvaa, koska valiokunnan puheenjohtajana toimii opettaja, ja edustaja Lipposelle myös iso kiitos tästä koulutusvientiasiasta, joka myös tämän kirjasen kautta on esiin nostettu.

Olen myös itse työskennellyt koulutusalalla ja haluan nostaa, kun ministeri on paikalla, esiin myös yhden esimerkin oman kokemukseni kautta, ja se on teoriaopintojen ja käytännön oppimisen yhdistäminen ammatillisen toisen asteen puolella. Kirjasessa viitataan myös oppimisympäristöön ja oppimisympäristöjen kehittämiseen, ja tämä oma esimerkkini tulee siitä maailmasta, kun opiskelijat toisella asteella syystä tai toisesta eivät meinaa pärjätä perusopetusryhmässä siinä aikataulussa, joka opintosuunnitelmiin on laadittu. Usein yhtenä syynä tähän on muun muassa kouluallergia, joka liittyy myös hyvin paljon murrosikäisen nuoren elämänhallintaan. Työpajakouluja tarvitaan tämäntyyppiseen tarpeeseen, ja kysynkin ministeriltä, pitäisikö työpajatyyppisiä oppimisympäristöjä lisätä, että meillä olisi tarjota koulutuspaikkoja myös näille nuorille, joilla tällaisia hetkellisiä opiskelumotivaatioita on.

Sitten toinen asia: Vähän tuossa edustaja Korhonen nosti tätä suomalaista oppimista esiin ja tätä oppimiskulttuuria. Olen itse törmännyt tämmöiseen aikadimensiokäsitykseen, elikkä Suomessa ajatellaan niin, että opitaan joku tietty asia tai ammattitaito tietyssä ajassa, sen sijaan, että oppimista mitattaisiin enemmänkin laadullisilla määreillä, mitattaisiin sitä oppimista ja ennen kaikkea ihmisen kykyä uudistua.

Opetusministeri Krista Kiuru

Arvoisa puhemies! Te olette tänään anteliaalla päällä. Yritän siinä minuuttimäärässä pärjätä.

Tässä oli valtavan hyvää keskustelua. Joka ainoa puheenvuoro vie suomalaista koulutuspolitiikkaa eteenpäin. Tässä oli valtavan paljon erilaisia puheenvuoroja siitä, miten tulevaisuuden pedagogiikkaa voidaan jo tänä päivänä tehdä.

Edustaja Jungner, joka aloitti keskustelun, puhui tottelemattomuudesta. Minusta se kertoo siitä, että luovuutta tarvitaan. Tarvitaan mahdollisuuksia vaihtoehtoihin ja tarvitaan myöskin mahdollisuuksia jokaiselle nuorelle itse uskoa siihen, että omalla mielipiteellä on merkitystä ja sen voi myöskin tunnustaa. Ja sitä kautta minä luulen, että meidän pitäisi kaikkien uskoa myöskin siihen periaatteeseen, että osallistuminen ja joskus jopa pikkuisen pahennuksen herättäminen voi viedä yhteisössä asioita eteenpäin, ja siltä osin tämä edustaja Jungnerin vallankumouksellinen ajatus saattaisi jopa olla jotain sellaista, jota edustajalaitoskin voisi rajoitetussa määrin tukea.

Täällä oli myös muita ehdotuksia. Tässä edustajat Toivola ja Gustafsson ja Elomaa minusta hirvittävän hyvin kävivät läpi sitä, mitä voisi olla se tulevaisuuden oppiminen. Edustaja Virolainen puhui myöskin itsetunnosta ja siitä, että jokainen nuori oppisi, että hän on jossakin hyvä. Nämä ovat meillä niitä uusia elementtejä, mihin pitäisi ehdottomasti panna paukkuja.

Edustaja Pelkonen taas nosti digitaalisuuden, ja te monet muutkin puhuitte digitaalisuudesta. Se on aivan vissi juttu, että tämä ei ole vain mikään ministeri Kiurun päättäminen nyt, että ict-ministerinä nyt kaikki pannaan digitaaliseen pirtaan, vaan tämä on ainoa mahdollisuus nyt herätä tähän muutokseen. Muuten me myöhästymme. Sitä kautta meillä pitää olla kansallinen visio siitä, mitä digitaaliset koulut tarkoittavat. Se on vain työväline, mutta sekin kulma pitää laittaa kuntoon.

No, sitten oli tärkeä kokonaisuus, jota Mäkisalo-Ropponen, Nylander, Urpalainen ja Kerola veivät eteenpäin. Suomalainen koulutuspolitiikka tarvitsee johtajuutta. Omalta osaltani itse haluan sitä näyttää, mutta jokainen kansanedustaja myöskin omalla roolillaan sitä näyttää. Minun täytyy kysyä, niin kuin tässä kysyttiin minusta hienosti jo aikaisemmin edustajien puheenvuorossa, miksi me keskustelemme vain terveyspolitiikasta. Sekin on tärkeää, mutta eikö meidän pitäisi keskustella siitä, mistä suomalainen osaaminen, talouskasvu, sosiaalinen kasvu ja kestävä kasvu luodaan? Se luodaan vain osaamisella, ja osaamista on, jos on hyvää koulutusta. Tästä se ketju tulee, ja tällä puolella pitäisi myöskin aivan samalla tavalla vetää isompi yhteiskunnallinen prosessi läpi, ja sitä kautta — olen jo aikaisemminkin sanonut edustaja Kerolalle, että kyllä, kaikki otetaan mukaan, mutta se ei tarkoita vain poliittista keskustelua, kyllähän meillä täytyy olla yhteiskunnallista keskustelua — antaa myös lasten vanhemmille mahdollisuus tulla mukaan tähän, elinkeinoelämälle, erilaisille intressiryhmille, sidosryhmille mahdollisuus käydä keskustelua siitä, mihin suuntaan suomalaista koulutuspolitiikkaa viedään eteenpäin.

Aivan lopuksi, puhemies, haluan vielä nostaa sen esiin, että ei kannata vähätellä sitä suomalaisen peruskoulun perustaa, jotta meillä voi olla jatkossakin karvalakkilähetystöjä, voidaan käydä ulkomailla. Minullakin oli monta sataa kuulijaa. Ihmiset sanoivat, että miksi suomalaista yhteiskuntaa pitää koulutuspolitiikassa edes muuttaa, koska tämähän tarkoittaa sitä, että meillä on kaikki valmista jo. Minullahan vasta kädet ovat täynnä töitä, koska meillähän ei ole mikään valmista, koska meidän pitää juosta vielä nopeammin kuin muut ollaksemme huipulla, ja nyt on selkeästi pelättävissä, että me romahdamme. Minä haluan teitä kaikkia pelotella kyllä siinä, että nyt koulutuspolitiikka keskiöön. Otetaan tämä vanha perusta siitä, että koulutuksellinen tasa-arvo on meidän keskeisin periaate säilyttää tämä järjestelmä. Eikä kannata sitä vähätellä, koska se vaikuttaa jo jopa opettajien asenteisiin, positiivisiin asenteisiin, koulutyötä kohtaan. Eli nyt pitää kääräistä hihat.

Maria Lohela /ps:

Herra puhemies! Minä kyllä tunnustan tähän, että minä en ole opiskellut tätä nyt vielä kannesta kanteen, mutta minusta otsikko- ja sisältötasolla tässä raportissa on hyvin mielenkiintoisia ja tärkeitä asioita, ja näistä minäkin mainitsen tämän teknologian käytön opetuksessa ja koulutusviennin, joissa molemmissa olisi ja on aineksia vaikka mihin. Toivottavasti erityisesti tämän koulutusviennin osalta päästään nopeasti eteenpäin ja saadaan tuloksia.

Jatkoa ajatellen jään kaipaamaan tähän uuden oppimisen arviointiin myös lukukausimaksujen perimistä EU:n ulkopuolelta tulevilta korkeakouluopiskelijoilta. Tässä kohtaa minä nimenomaan tarkennan, että tässä on kysymys kokonaisia tutkintoja suorittavista opiskelijoista eikä vaihto-opiskelijoista, joihin maksut eivät tietenkään missään olosuhteissa päde vastavuoroisuuden periaatteen mukaisesti. Tämä meidän pohjatasoltaan vaikkakin aina kehitettävä koulutus on ihan ainutlaatuista maailmassa, ja meidän pitäisi sitä itsekin niin paljon arvostaa ja olla siitä niin ylpeitä, että se voidaan nähdä myös mainostettavana ja myytävänä laatutuotteena.

Palaan vielä lyhyesti tähän teknologian käyttöön. Kun edustaja Nylander aiemmin puhui siitä, että oppilaat ovat vapaa-ajallaan koko ajan online ja koulussa offline, niin siitä tuli sellainen mielikuva, että ikään kuin hän olisi hieman huolestunut tästä asiasta. Edustaja Korhonen sitten puhui liikunnan merkityksestä. Kun nämä kaksi ajatusta sillä lailla kytkee yhteen, niin minä olen kyllä enemmänkin huolestunut siitä, jos koulussakin ollaan koko ajan online. Terveyskään ei sitä kestä, jos koko ajan vain online ollaan. Oppimista kyllä tapahtuu liikkumalla, näkemällä, kokemalla, tekemällä asioita, haistamalla, koskettamalla, niin että ei mennä tässä teknologian hyväksikäytössäkään kuitenkaan liiallisuuksiin.

Esko Kiviranta /kesk:

Arvoisa puhemies! Minulla on vähän samoja ongelmia kuin tuolla edustaja Lohelalla. Ajattelin vasta viikonvaihteessa ahmia tämän eilen saadun hienon Uusi oppiminen -kirjasen.

Mutta tutkimustulosten valossa on nyt varsin ajankohtaista ja tarpeellista keskustella suomalaisen peruskoulun tilasta ja tulevaisuudesta. Olemme olleet aiheesta ylpeitä suomalaisen peruskoulun hyvistä tuloksista Pisa-tutkimuksissa, mutta uusimman tutkimustiedon mukaanhan näyttää nyt siltä, että yhdeksäsluokkalaisten oppimistaidot ovat heikentyneet. Helsingin yliopiston vuonna 2012 toteuttamassa oppimisen arvioinnissa tulokset ovat laskeneet niin päättelytaidoissa, matemaattisessa ajattelussa kuin luetun ymmärtämisessäkin. Muutos vuodesta 2001 vuoteen 2012 on ollut merkittävä. Oppilaiden osoittama osaamisen taso on laskenut huomattavasti. Ero on verrattavissa siihen, että suomalaisoppilaiden lukutaitopistemäärä laskisi vuoden 2009 Pisa-tutkimuksen 536 pisteestä 490 pisteeseen, alle OECD:n keskiarvon. Tutkimuksen mukaan koulujen väliset erot eivät ole kasvaneet mutta yksilöiden ja luokkien väliset erot sen sijaan ovat.

Peruskoulumme joutuvat menoleikkausten myötä sopeutumaan vähenevään rahoitukseen. Käytännössä säästöt koulutoimessa tarkoittavat ryhmäkokojen suurentamista ja opetustuntien vähentämistä, mikä vaikuttaa suoraan oppimistuloksiin. Lisäksi monia maaseudun ja haja-asutusalueen sivukouluja uhkaa lakkauttaminen. Perusopetuksen rahoituksen leikkaaminen ei ole perusteltua, sillä peruskoulu luo pohjan koululaisen tulevalle opiskelu- ja työuralle.

Jukka Kopra /kok:

Herra puhemies! Minusta tämä selonteko uudesta oppimisesta, joka tulevaisuusvaliokunnan Päivi Lipposen johdolla on tehty, on hyvä paperi. Itse kiinnitin erityisesti huomiota siihen lukuun, jossa käsiteltiin koulutusvientiä. Sitähän voidaan tarkastella kahdesta näkökulmasta. Tähän esitykseen oli valittu nyt niistä näkökulmista toinen. Hyvin oli identifioitu ne ongelmat, mitä koulutusviennissä on: suomalainen vaatimattomuus, suomalaisten yrittäjien keskittyminen omiin asioihinsa, me emme oikein osaa paukutella henkseleitämme sillä tavoin kuin tuolla maailmalla pitäisi, eli meidän markkinointiosaamisemme ja tuotteistamisosaamisemme koulutusviennin suhteen kaipaa kyllä voimakkaasti kehittämistä. Mutta kuten raportistakin käy ilmi, niin Team Finland -konseptin tiimoilta tähän saadaan apuja ja Team Finland jeesaa, auttaa suomalaisia koulutuspalveluita tarjoavia organisaatioita ja yrityksiä tuotteistamisessa ja markkinoinnissa, ja se on hyvä asia.

Olisin toivonut, että tässä olisi kiinnitetty huomiota tähän koulutusviennin toiseen puoleen, johon edustaja Lohela sitten kiinnitti huomiota. Nimittäin meidän yliopistokoulutuksemme voisi hyvin olla EU- ja Eta-alueen ulkopuolisille maksullista, ja tämähän on myös vientiä. Raha tulee ulkomailta, ja näin ollen sitä voidaan pitää vientitoimintana. Meillä oli tämä kokeilu Suomessa, missä kolme yliopistoa osallistui tähän maksullisen yliopisto-opiskelun kokeiluun. Sitä pidettiin vähän epäonnistuneena, mutta ainakin Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa kokemukset olivat pääsääntöisesti positiivisia ja siellä kannatetaan tätä ajatusta. Toivoisin kyllä, että tätä eduskunta myöskin edistäisi ja ministeri mahdollisuuksiensa mukaan. Saisimme tämänmuotoista koulutusvientiä. Se ei ole keneltäkään pois. Se kartuttaa valtion kassaa. Kaikki ovat tyytyväisiä, ja väitänpä, että kaikkein tyytyväisimpiä ovat ne opiskelijat, jotka maksavat siitä laadukkaasta koulutuksesta, jotka ulkomailta tänne tulevat opiskelemaan.

Jari Lindström /ps:

Arvoisa herra puhemies! Kaikista kehuista päätellen Tieto-Finlandia alkaa olla aika lähellä tälle Uusi oppiminen -teokselle. Tärkeä julkaisu, kiitos siitä tulevaisuusvaliokunnalle.

Koulutuspoliittinen keskustelu on painottanut lukioiden ja korkeakoulujen sinänsä tärkeätä kansainvälistä kilpailukykyä. Yhteiskunnan vahva tukijalka on kuitenkin ammatillisista oppilaitoksista valmistuneiden joukko palveluammateissa, tehtaissa, kaupan alalla, maa- ja metsätaloudessa, monessa paikassa.

Koulutuksellisen syrjäytymisen prosessi alkaa yleensä jo peruskoulun alaluokilla. Syitä on monia niin yksilössä kuin järjestelmässä. Meillä on vallalla tämmöinen tutkintouskovaisuus, jossa on usein pakko todistaa osaamisensa niin käytännössä kuin kirjallisesti. Tämmöinen pakolla opiskelu johtaa usein keskeyttämiseen, mihin täällä on moni kiinnittänyt huomiota. Ammatillisen koulutuksen opiskelijoista lähes 6 prosenttia keskeyttää opinnot jatkamatta muussa tutkintoon johtavassa koulutuksessa. Sen takia olisikin varsin järkevää ja perusteltua luoda uusia tutkintoon johtavia polkuja yhä enemmän käytännön kautta, kaikille kun eivät nämä lukuhommat oikein maita.

Ammatillisen koulutuksen arvostusta tulee nostaa. Kun yhteiskunnassa arvostetaan kaikkia ammatteja ja ammattilaisia samalla tavalla, koko yhteiskunta on voittaja. Taitoaineiden valintoja tulee lisätä peruskoulusta alkaen, tehdä selkeämpää reittiä työelämään ilman väliinputoamisen riskiä. Ammatillisen koulutuksen rinnalla oppisopimuskoulutus elinikäisen oppimien mallina tulisi juurruttaa suomalaiseen koulutusjärjestelmään.

Satu Haapanen /vihr:

Arvoisa puhemies! Kiitos ensinnäkin tulevaisuusvaliokunnalle ja edustaja Lipposelle tästä raportista.

Lapsi on sama eilen, tänään ja huomenna. Siitä emme pääse mihinkään. Lapsen ja nuoren tarpeet ovat samat ajasta ja paikasta riippumatta. Hän tarvitsee hyväksyntää, tukea kasvulleen. Koulu ei voi opettaa kaikkea, mutta sen tehtävä on luoda perustaa tulevalle oppimiselle, vahvalle oppijuudelle, ja koulun tehtävä, niin kuin täällä on sanottu, on auttaa lasta ja nuorta kasvamaan ihmiseksi, ihmisyyteen, ja saamaan niitä taitoja, mitä hän elämässä tarvitsee. Ihmiseksi kasvamiseen ei riitä yksi opettaja, vaan tarvitaan joukko aikuisia ja toisia lapsia auttamaan kasvamisessa.

Täällä on myös puhuttu arvoista. Opettaminen ja oppiminen tapahtuu aina arvokontekstissa. Se on aina arvosidonnaista, ja se, mihin suuntaan lasta tai nuorta halutaan ohjata, riippuu niistä arvoista, mitkä yhteiskunnassamme milloinkin vallitsevat ja mitä yhteisesti sovitaan. Meillähän Suomessa on pitkään vallinnut konsensus koulutuksesta, ja se on meidän vahvuutemme ja sitä ihmetellään myös maailmanlaajuisesti. On siis tärkeä myöskin katsoa, että mihin arvoympäristöön koulu sijoittuu. Oppimista ei voi myöskään estää. Sitä tapahtuu aina. Koko ihmiskunnan kehitys on oppimisen tulosta, mutta olemmeko me oppineet oikeita asioita, kun katsotaan ympäröivää maailmaa ja sen kauheuksia?

Tietotekniset valmiudetkin ovat vain väline saavuttaa jotakin, mitä pidämme arvokkaana, ja opetussuunnitelmat määrittelevät sen, mikä on arvokasta, mutta se, mikä itse asiassa opitaan opetussuunnitelman ulkopuolella — vanhat opettajat muistavat sanan piilo-opetussuunnitelma — jää paljon vahvemmin mieleen (Puhemies koputtaa) kuin se, mitä opetussuunnitelmassa kirjoitetaan.

Minä pyydän toisen puheenvuoron, arvoisa puhemies.

Lea Mäkipää /ps:

Arvoisa puhemies! Leikitäänpä ajatuksella, että Suomen kieli ja koululaitos on Kalevalan Sampo. Koulutus ja sivistys on pohja kokonaisvaltaiseen ihmisen ja kansakunnan hyvinvointiin. Kansakunnan identiteettiin kuuluu oma kieli. Se on silta turvalliseen tulevaisuuteen. Kun tuntee juurensa ja pystyy juurtumaan, kasvaa vahvaksi.

Kansainvälistymisen huumassa on unohdettu koulujärjestelmässä lapsen henkisten juurien kasvattaminen. Koulutuksen tavoitteet ovat tiedollisia ja taidollisia, jotta pärjätään lukioissa tai yliopistoissa, mutta ei välttämättä ole oppia elämästä. Henkiset valmiudet, oman itsensä löytäminen ja sosiaaliset taidot tulevat korostumaan tulevaisuuden yhteiskunnassa. Meidän on löydettävä se Kalevalan Sampo myös koulujärjestelmän sisältä, jotta se takoisi vahvoja tulevaisuuden tekijöitä Suomelle. Ihmisen koko elämä on oppimispolku. Peruskoulun ja myöhemmin muun koulutuksen tulee tukea tietojen ja taitojen saavuttamista mutta toimia myös valmentajana henkisten ja sosiaalisten taitojen kasvussa.

Kovat arvot tuottavat menestyjiä mutta sivutuotteina valitettavasti myös järjestelmästä putoajia, pahoinvointia ja syrjäytymistä. Koulujärjestelmämme tarvitsee arvopohjan kokonaisvaltaisen tarkastelun, jossa lapsi ja nuori on keskiössä. Arvojen päälle rakennetaan koulutukselliset tavoitteet tuottamaan onnistuvia ja elämässä pärjääviä nuoria — siis se Kalevalan Sampo.

Pirkko Mattila /ps:

Arvoisa puhemies! Todellakin on helppo yhtyä kiitoksiin tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtajalle, samoin myös sivistysvaliokunnan puheenjohtajalle heidän yhteisistä ponnisteluistaan projektin eteen, ja asianosaisille valiokuntien jäsenille. Tämä julkaisu sisältää todellakin helmiä niin kuin täällä on moneen kertaan todettu.

Kouluahan sanotaan yhteiskunnan takapihaksi, vai etupihaksi, joka tapauksessa pihaksi, ja voin yhtyä edustaja Haapasen näkemyksiin siitä, että meillä on myös edelleen se piilo-opetussuunnitelma varmastikin siellä olemassa, ja se on hyvä tiedostaa. Erilaiset oppijat osataan jo varmasti paremmin tunnustaa ja tunnistaa, nimenomaan tunnistaa, mitä täällä edustaja Mäkisalo-Ropponen otti esille, enkä malta olla vertaamatta siihen, että tulihan Vaahteramäen Eemelistäkin aikanaan sentään kunnanvaltuuston puheenjohtaja.

Mutta, opetusprosessit on päivitettävä ajoittain, ja siksikin tämä selonteko on ajankohtainen. Muutos on pysyvää, ja nuoria tulee kasvattaa myös ymmärtämään muutosta, selviämään siitä ja näkemään sekasorron läpi, jos elämä näyttää enemmän sekasortoiselta kuin järjestykseltä, niin kuin raportti tuo esille senkin, että tulevaisuuden aikuiset vaihtavat ammattiaan useammin kuin nykysukupolvi.

Me toisaalta voimme aivan helposti peilata myös historiaan, ja me varmasti jokainen täällä salissa muistamme kouluaikamme ja ne opettajat, jotka nimenomaan suhtautuivat kannustavasti meihin mutta myös kanssakulkijoihin siellä koulussa. Juuri ne positiiviset kokemukset opettajista ovat varmasti jääneet mieleen, elikkä vaikka nyt täällä diginatiiveista hyvin puhutaankin, niin minä luulen, että se opettaja on kuitenkin hyvin pysyvä henkilö edelleenkin koulussa. Vaikka verkko-ympäristöt, tietotekninen opetus tulee yhä enemmän kouluihin, luokkahuoneisiin, niin ehkä (Puhemies koputtaa) kaikesta sitä luokkahuonetta ei tarvitse muuttaa ja se vuorovaikutus sen opettajan kanssa on edelleen hyvin olennaista.

Päivi Lipponen /sd:

Arvoisa puhemies! Tässä raportissa yksi artikkeli avoimesta kasvusta käsittelee tutkimusta, jossa tutkittiin hyvien oppimistulosten kouluja ja haastavien oppimistulosten kouluja. Tuloksena oli, että opettajilla ja vanhemmilla oli avoimen kasvun ajattelutapa, ja se selitti, minkä takia ne oppimistulokset olivat erilaisia. Eli me voimme löytää ratkaisuja tähän eriarvoistumiskehitykseen, me voimme löytää ratkaisuja, minkä takia niin monet nuoret ovat masentuneita, minkä takia kouluviihtyvyys on niin heikko monen kohdalla tai minkä takia peruskoulu jää suorittamatta. Meillä on nyt mahdollisuus löytää ratkaisuja. Tämän keskustelun perusteella olen todella iloinen ja vaikuttunut, kun olen kuunnellut kollegoiden näkemyksiä, me todella jaamme yhteisen huolen, mutta meillä on myöskin yhteinen suunta siitä, kuinka me kehitämme meidän hyvää peruskoulua entistä paremmaksi. Tahdon todella kiittää teitä, hyvät kollegat. Haluan myös erityisesti kiittää meidän ministeriä, kuinka vakavasti hän ottaa meidän edustajien huolen ja toiveen ryhtyä viemään tätä peruskoulun kehittämistä eteenpäin. Odotammekin nyt täällä eduskunnassa ministerin toimia, että miten tämä meidän peruskoulu lähtee lentämään ja ottaa taas ne kärkisijat tilastoissa. Ja suomalaiset lapset hyötyvät tästä kaikista eniten.

Raija Vahasalo /kok:

Arvoisa puhemies! Minäkin kiitän tästä hienosta, monipuolisesta keskustelusta, ja tätähän voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään ja kauan, tämä asia on niin tärkeä ja ajankohtainen, mutta täytyy tehdä se toisella kerralla.

Täällä on paljon puhuttu tasa-arvosta, ja mielestäni tasa-arvo on sellainen, joka lähtee yksilöllisyyden tunnistamisesta ja tunnustamisesta. Me ymmärrämme tasa-arvoa myöskin sillä tavalla, että kannustamme niitä oppilaita, joilla on vaikeuksia oppimisessa, erityisen runsaasti, ja siinä Suomi on vahva, ja niin sen pitää jatkossakin olla. Mutta entä sitten se toinen pää? Lahjakkaillekin pitää suoda mahdollisuudet kehittyä omista lähtökohdista käsin. Se on heidän oikeutensa. Muuten heistä helposti tulee alisuoriutujia. Oppilas viihtyy koulussa, kun hän kokee onnistumisen elämyksiä. Niitä onnistumisen elämyksiä pitää suoda jokaiselle, ja minä uskon vahvasti siihen, että kun voimme muuttaa opetusmenetelmiä ja kun me saamme uutta teknologiaa enemmän hyödynnettyä oppimisessa ja opetuksessa, niin myöskin tämä lahjakkaiden problematiikka helpottuu suuresti.

Kiitos omasta puolestani teille kaikille ja edustaja Lipposelle ja opetusministeri Kiurulle.

Ritva Elomaa /ps:

Arvoisa puhemies! Jatkan vielä edellistä puhettani hieman.

On totta, että lapsen oppimiskykyyn vaikuttavat pitkälti koulumaailman ulkopuoliset asiat, tärkeimpinä kasvatus ja kotiolot. Tähän käsitykseen ei kouluissa saada kuitenkaan tyytyä, vaan on työskenneltävä kahta kovemmin etenkin niiden oppilaiden kanssa, jotka eivät ole kotoa saaneet parhaimpia eväitä koulumenestykseen ja kasvamiseen kunnon kansalaisiksi. Myös koulun ja kodin vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön on panostettava. Henkisen tasapainon ja itseluottamuksen vahvistamisen tulee olla tärkeitä tavoitteita mietittäessä tulevaisuuden koulua. Pisa-menestys ei paljon lämmittänyt, kun luin yhdeksäsluokkalaisten oppimistaitojen heikentymisestä. Lisäksi haluttomuus koulunkäyntiin on huolestuttavalla tasolla. Onko kenties lisääntynyt häiriökäyttäytyminen osasyynä tähän? Tätä tulisi ainakin miettiä.

Teknologian kehittyminen avaa uusia mahdollisuuksia myös koulumaailmassa mutta toisaalta tuo mukanaan samalla uusia uhkia. Opetusnäkökulmasta teknologia mahdollistaa uusia opetustyylejä sekä saattaa helpottaa ja nopeuttaa opetuksen järjestämistä. Toisaalta varjopuolena on laitteiden liika viihdekäyttö. Lisäksi yleistyneet älypuhelimet ovat riski oppilaiden keskittymiselle. Teknologia helpottaa monien ennen työläiden ja haasteellisten tehtävien suorittamista. Tämä on hieno asia, ja riittävän teknologiaosaamisen tulee olla yksi opetuksen keskeinen tavoite. Toisaalta tämä ei saa johtaa tilanteeseen, jossa oppilaiden ei tarvitse vaivata juurikaan päätään suoriutuakseen tehtävistä. Raja on vedettävä oikeaan kohtaan.

Opettajakoulutus ei muutu tulevaisuutta silmällä pitäen ainakaan helpommaksi. Opettajakoulutuksen kehittämiseen tulee panostaa merkittävästi nykyistä enemmän, sillä opetushenkilökunta on avainasemassa sen suhteen, miten voimme koulujemme toimintaan vaikuttaa. Opettajakoulutuksessa tulisikin korostaa myös opettajien omaa jatkuvaa oppimista ja mukautumista muuttuvan opetusympäristön mukanaan tuomiin haasteisiin.

Arvoisa puhemies! Mitä päätöksiä sitten tehdään hallituksen esityksissä 66 ja 67 työrauhasta ja oppilashuollosta, (Puhemies koputtaa) niin ne ovat tulevaisuuden kannalta erittäin tärkeitä asioita. Jos ne hyvin hoidetaan, ne tukevat tulevaisuuden oppimista.

Tuula  Peltonen  /sd:

Arvoisa puhemies! Koulutuksellinen tasa-arvo, mistä täällä on myös puhuttu paljon, on varmasti kaiken a ja o, ja se kyllä vaatii myös sitä, että koulujen väliset erot teknologian osalta saadaan hallintaan. Meillä on valtavasti mahdollisuuksia. Joissakin kouluissa voidaan hyödyntää jopa henkilökohtaisia iPadejä ja kosketusnäyttöjä, e-kirjoja, mutta sitten on kouluja, joissa odotellaan sitä yhtä viikoittaista atk-vuoroa tai -luokkaan pääsyä, elikkä emme ollenkaan ole tasavertaisessa asemassa.

Täällä on myös paljon käyty keskustelua ja raportissa on viitattu hyvin tähän itsetunnon osuuteen. Kyllä edelleenkin varmasti tärkeä oppimisen turvaamiselle on lapsen käsitys itsestään oppijana ja vahvan itsetunnon pohjaaminen. Siihen on täällä monta kertaa viitattu. Meillä on edelleenkin hyvin paljon nuoria, joilla on vaikeuksia hallita omaa elämäänsä ja sosiaaliset taidot voivat olla hyvin heikkoja. Samoin tällä viikolla olemme kuulleet lasten mielenterveydellisistä ongelmista. Jotta se oppiminen olisi mahdollista nyt ja tulevaisuudessa, myös uutena oppimisena, on mielentilan oltava oppimiselle avoin. Jos omat kyvyt epäilyttävät siinä vaiheessa tai tunnemaailmassa tai elinympäristössä on ongelmia, niin ei oppimiselle ole riittävää perustaa. Tämän takia suomalaisen koulutusjärjestelmän yksi ylpeys onkin meidän vahva ja mahtava erityiskasvatus ja -opetus, joka tietenkin on arvokas, ja siitä meidän tulee pitää edelleenkin hyvä huoli.

Mutta ihmeellinen tieto sinänsä opettajan ammatin arvostuksesta on se, että me aina kuvittelemme tai me tiedämme, että meillä on hyvät ja lahjakkaat opettajat, jotka sitoutuvat työhönsä ja ovat motivoituneita, mutta kumma kyllä opettajan työtä arvostetaan Suomessa huomattavasti vähemmän kuin muissa Euroopan maissa, kertoo kansainvälinen vertailututkimus. Eniten arvostettuja opettajat ovat Kiinassa, myös Kreikassa, Turkissa ja Etelä-Koreassa opettajia arvostetaan ja työtä pidetään korkeassa arvossa, mutta Suomessa ei niinkään. Tästä kyllä täytyy laittaa viesti nyt tämän uuden oppimisen myötä, että mihin me vielä pääsemmekään, kun opimme arvostamaan riittävästi opettajiamme.

Satu Haapanen /vihr:

Arvoisa puhemies! Kiitos ministerille, että jaksatte kuunnella keskustelun loppuun.

Edustaja Mattilan puheenvuoro herätti ajatuksen, että se, mitä opettaja siellä koulussa sanoo ja tekee, ei välttämättä aina ole sitä tärkeintä. Opettaja auttaa oppimaan, luo sitä ympäristöä, mutta itse asiassa ekaluokkalaiseni, yllättävää kyllä, ei puhukaan niin paljon opettajasta, ei juuri ollenkaan, vaan siitä, mitä muut lapset tekevät, ja varsinkin siitä, mitä vanhemmat oppilaat, nämä kummioppilaat, tekevät. Tämä meidän pitää myöskin ottaa huomioon ja paljon vielä tutkia tarkemmin, ja varmasti tutkitaankin, tätä vertaisoppimista ja vuorovaikutusta lasten kesken, koska tämähän on se maailma, missä me elämme, moninaisessa maailmassa moninaisten ihmisten kanssa. Mutta heijastaako tämän päivän koulu tätä maailman moninaisuutta? Esimerkiksi miesten puuttuminen koulusta on aika iso ongelma. Meidän koulu saattaa olla hyvin yksikulttuurinen, mutta lapset tulevat erilaisista elämäntilanteista, ja monesti opettajan kielikin voi olla hyvin erilainen kuin lapsen kieli, ja siksi meidän pitää ottaa paljon enemmän huomioon ne lähtökohdat, se tausta ja maailma, mistä lapset tulevat, ja antaa opettajille taitoa kohdata sitten näitä erilaisia oppijoita.

Sitten ihan tähän päivään. Varhaiskasvatuslakia uudistetaan, ja toivottavasti se sitten tarkoittaa, että myös mietitään pedagogiikkaa, didaktiikkaa, mitä päiväkodeissa ja esiopetuksessa tehdään, ja panostetaan monipuoliseen ja laadukkaaseen varhaiskasvatukseen, mutta tämä tarvitsee opettajien ja varhaiskasvatushenkilöstön täydennyskoulutusta. Kaikki tiedämme, että jotta meidän koulu menestyisi tulevaisuudessa, niin meidän täytyy satsata ja panostaa myös rahallisesti opettajien täydennyskoulutukseen. Meidän opettajilta puuttuvat ne välineet, millä työtä tehdään, puuttuvat jopa ne tietokoneet. Kuinka he voivat sitten tulevaisuuden taitoja lapsille opettaa?

Pirkko Mattila /ps:

Arvoisa puhemies! On varmaan näin, niin kuin edustaja Peltonen sanoi, että on maita, joissa opettajan ammatin arvostus on suurempi, mutta kuitenkin Suomessa edelleenkin on arvostus opettajan ammattia kohtaan korkea ja hakeutujia alalle on paljon, elikkä siitä pitää tietysti pitää kiinni, että tämä ei lähde enemmän tästä laskuun.

Mutta ihan pari konkreettista asiaa nyt ministeriltä haluaisin vielä kysyä, kun on kantautunut huolta siitä, ollaanko teknisen työn opetusta vähentämässä perusopetuksesta, eli ihan tämmöisiä selkeitä kädentaitoja, ja toisekseen myöskin piirustuksen opettamista. Myöskin kun nyt puhutaan näistä vapaan sivistystyön leikkauksista, niin sieltä on haluttu tuoda viestiä, että ihan tämmöinen käsinpiirustustaito on edelleenkin monen teknisen alan pohja, ihan kun lähdetään huipulle asti, että näitä taitoaineita ei vähennetä.

Sitten haluaisin vielä kysyä ministeriltä tämmöisestä konkreettisesta huolenaiheesta, jonka olen kuullut kentältä, elikkä kysymys tästä Wilma-tietojärjestelmästä, joka on laajalti käytössä kouluissa. Eräs äiti totesi raskaasti huokaisten, että se hänen lapsensa kohdalla näyttää, että se on lähinnä rikosrekisteri. Elikkä tuleeko se käyttö tavallaan sieltä kautta vastaan, että sinne ei tulekaan sitten tarpeeksi sitä kannustavaa ja positiivista viestiä, vaan se tavallaan leimaa jollakin tavalla jo tässä kouluvaiheessa lasta liikaa?

Satu Haapanen /vihr:

Arvoisa puhemies! Vielä, jotta en vain unohtaisi: Tästä kuuluu aina joskus, että minkälainen pitäisi opettajankoulutuksen olla, mutta meidän ei pidä lähteä tinkimään meidän opettajankoulutuksen laadusta. Sen täytyy perustua viimeisimpään tieteelliseen tutkimukseen, vahvaan käytännön kokemukseen, sillä se antaa meidän oppimiselle ja vahvalle koululle perustan. Tämä on se meidän menestyksen tausta.

Sitten ihan lopuksi haluaisin vielä kulttuurisidonnaisuudesta puhua liittyen myöskin koulutusvientiin. Koulutus on aina kulttuurisidonnaista. Se tapahtuu aina ihmisten vuorovaikutuksella. Koulujen johtajuudella luodaan kulttuuria, ja kouluissa on oma kulttuuri, ja se ympäristö, missä koulu on, on oma kulttuurijuttunsa. Sitten myös meidän oma koulu perustuu filosofiseen, metodologiseen tietämykseen. Meidän pohjoismainen koulujärjestelmä on hyvin lapsikeskeinen. Meidän ensimmäinen intressi on, että voiko lapsi hyvin. Mutta koulutusvienti on kuitenkin aivan toinen asia kuin jonkun tavaran vienti. Me emme voi myydä koulutusta, joka on syntynyt kulttuurissa. Se on aina inhimillistä, ja se keskipiste ei ole tuote vaan se itse oppija tai kasvatettava. Tässä on just se haaste koulutusviennille, että kun me kulttuurisesti vahvasti rakennettua tuotetta alamme viemään tai myymään, niin rikommeko me ensinnäkin meidän omia vahvoja ideologisia ajatuksia koulutuksen itseisarvosta, maksuttomuudesta. Ja sitten tämä toiseen kulttuuriin sijoittaminen: siinä on ihan semmoinen iso ongelma ja ristiriita. Minun mielestäni sitä olisi myöskin syytä pohtia, että me emme vain pilaisi sitä arvokasta, minkä me olemme saaneet rakennettua ja yhdessä tehtyä. Toki meillä on varmasti paljon annettavaa maailmalle, mutta meidän ei pidä tuntea mitään ylemmyydentunnetta omasta paremmuudestamme vaan ennemminkin oppia vuorovaikutuksessa myös muiden kulttuurien kanssa.

Opetusministeri Krista Kiuru

Arvoisa puhemies! On varmasti tärkeää vielä kerrata, minkä takia on syytä lähteä kehittämään suomalaista perusopetusta. Ensimmäinen syy on se, että me tunnustamme, että me joudumme juoksemaan paljon nopeammin kuin muut pysyäksemme paikallamme. Tarkoitan tällä sitä, että me voimme olla ylpeitä siitä, että suomalainen tasa-arvoinen koulujärjestelmä on tuonut meille koulutuksen laadun kautta sellaista osaamista, josta me saamme nyt nauttia korkean elintason maana, mutta samalla me olemme tarjonneet meidän lapsille ja nuorille mahtavan tavan sivistyä. Se on tarjonnut todella mahtavan tavan siinä, että heikoimpien oppimistulosten lapset ovat meillä keskimäärin paljon parempia kuin samantasoiset lapset normaalisti muualla.

Toisaalta me voimme sanoa, että meidän lahjakkaimmat lapset, joilla on parhaimmat oppimistulokset, ovat vähintään yhtä hyviä kuin ovat sellaisissa järjestelmissä opiskelevat lapset, joita me pidämme ehkä enemmän eliittikoulujen lapsina. Tämä tarkoittaa sitä, että meidän parhaiten menestyvät lapset menestyvät yhtä hyvin tai jopa paremmin joissakin asioissa kuin keskimäärin muiden maiden lapset.

Tämä kertoo siitä, että kaikki se, minkä me olemme tehneet, olemme tehneet hyvin. Mutta nyt pitää tunnustaa, että me olemme jonkinlaisessa risteyskohdassa. Me emme tarvitse vain karttaa, vaan me tarvitsemme todellisen tieverkostojen kartan. Nyt on paljon isommista asioista kysymys. Siksi me joudumme tunnustamaan, että meidän oppimistuloksemme ovat laskussa.

Juuri tänään tuli uusi kansallinen tutkimus, jossa on verrattu vuoden 2001 tuloksia näihin nykypäivän tuloksiin, kevääseen 2012. Oppimis-erot ovat merkittävässä kasvussa. Se tarkoittaa sitä, että me joudumme myöntämään, että nyt ei mene enää niin hyvin. Onko kysymys siitä, että koulutus kasautuu liikaa? Koulutus kasautuu niin, että olen joutunut opetusministerinä miettimään, pitäisikö meidän kouluttaa itse asiassa äidit vai lapset vai molemmat, siksi, että me voimme tosiasiallisesti sanoa, että mitä koulutetumpia vanhemmat ovat, sitä keskimäärin parempia ovat koulutyön tulokset lapsilla. Tällaiseen johtopäätökseen tuleminen on sydäntäsärkevää tilanteessa, jossa me korostamme koulutuksellista tasa-arvoa, eli tilanteessa, jossa me myönnämme, että esimerkiksi yksistään Helsingin alueella todelliset tulokset puhuvat rumaa kieltä puolestaan. Me voimme ennustaa hyvin pitkälti nämä tulokset, miten lapset menestyvät koulussa, sillä, kun me tiedämme, onko äiti käynyt lukion vai ei. Se on ikävää. Pitäisi antaa mahdollisuus lapsille ja nuorille itse tehdä nuo tulokset.

Toisaalta meidän asenteemme ja uskomuksemme koulutyötä kohtaan ovat merkittävästi heikentyneet. Sen todistaa tänäinen tutkimus, ja siinä samalla: mitä koulutetumpia vanhemmat ovat, sitä vahvempia ovat oppilaiden koulutyötä tukevat uskomukset. Nämä ovat ikäviä faktoja tosiasiallisesti, jos näin on.

Kun tämä koulutus tuntuu kasautuvan, niin se tarkoittaa käytännössä jopa sitä, että vain 15 prosenttia yliopistoa käymättömien vanhempien lapsista pääse yliopistoon, joten koulutus kasautuu vielä niin, että meillä on valtavan paljon tekemistä koulutuksellisen tasa-arvon kanssa.

Arvoisa puhemies! Minä haluan ihan lopuksi todeta, että tänään on tullut uusi tutkimus, joka tukee tätä eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan tutkimusta, joka on erinomainen. Uusi tutkimus myös siis tukee — ja on myös erinomainen luonteeltaan — sitä, että jotain on tehtävä.

Minä tartun tuohon edustaja Lipposen isoon viestiin siitä, että nyt peruskoululle pitää antaa siivet, sen takia, niin kuin edustaja Peltonen jo aikaisemmin totesi tuossa aikaisemmassa keskustelussa, että osaaminen on ainoa valttikortti, joka meillä on, ja nyt se on käytettävä. 82 koulua: ajatelkaa, neljässä oppimistulokset paranivat — neljässä koulussa paranivat — ja kuudessa asenteet koulutyötä kohtaan olivat myönteisen positiivisia. Mitä tämä kertoo meille? Emmehän me tällä tavalla voi jatkaa. Siksi tärkeä juttu on se, että me viimeisenä pointtina otamme myöskin kopin siitä koulukulttuurin muutoksesta, josta monet teistä puhuivat.

Minä haluaisin vielä sanoa tästä viihtyvyydestä. Sekä hidasta oppimista että nopeaa oppimista pitää olla, molempia, ja tämä on suuri valttikortti nyt, kun me tämän oikein osaamme tehdä. Me tarvitsemme aivan toisenlaista otetta, uutta oppimista, niin kuin valiokunta tässä on terävöittänyt. Haluan sanoa sen, että koulukulttuuria täytyy myöskin muuttaa siinä, että meidän iso haasteemme tämänpäiväisen, tämän toisen tutkimuksen nähden on se, että on selvinnyt, että ehkä näissä meidän oppimistulosten romahtamisissa ei ole kysymys siitä, että meidän lapset olisivat nyt kerta kaikkiaan tyhmempiä kuin ennen — ei meistä kukaan siihen usko — vaan siitä, että heidän osaamispotentiaaliaan ei pystytä hyödyntämään. Heitä ei innosta se, että joku tekee kirjallisia kysymyksiä ja sitten niihin vastataan, on se sitten Pisaa tai kansallista tutkimusta. Eli meidän pitää myöskin haastaa heidät eri tavalla innostumaan siitä.

Viimeinen asia on se, että meidän yhteiskuntamme asenteet eivät valitettavasti tue sitä, että kouluissa on paras oppimisen paikka. Meidän pitäisi myöskin haastaa lasten vanhemmat suhtautumaan positiivisella asenteella koulutyöhön ja kehittämään sitä ainoaa paikkaa, jossa todelliset osaamiset kuitenkin loppuviimeksi rakennetaan. Sen takia on tärkeätä, ettei vain sanota, että muutakin opitaan, koulutyön ulkopuolella. Totta kai opitaan, mutta kouluissa pitää oppia eniten ja haastavammin ja innostavammin kuin koskaan ennen, jotta ne tulokset jatkossakin ovat hyviä.