Jaana Pelkonen /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Nyt käsittelyssä olevassa aloitteessani esitetään muutettavaksi toimeentulotuesta annetun lain 14 a §:ää osana muita nuorten syrjäytymistä ehkäiseviä toimenpiteitä siten, että siihen lisätään 5 momentti, jossa sosiaalityöntekijät tai -ohjaajat velvoitetaan tapaamaan kaikki alle 25-vuotiaat toimeentulotukea hakevat asiakkaat tukimahdollisuuksien selvittämiseksi sekä neuvonnan, tukemisen ja kannustamisen mahdollistamiseksi. Ja miksikö? Nuorten kasvanut työttömyys on lisännyt myös alle 25-vuotiaiden toimeentulotuen saajien määrää. Pelkästään Helsingissä oli viime vuonna yli 9 000 toimeentulotuella pääsääntöisesti elävää nuorta, joista moni on vakavassa syrjäytymisvaarassa. Kuluvana vuonna näiden nuorten määrä on edelleen kasvussa.

Nuoret ovat olleet viime päiviin saakka marginaalisessa asemassa sosiaalityössä. Nuoruus on jäänyt lapsuuden ja lastensuojelun varjoon. Käytännössä lastensuojelu on pystynyt vastaamaan vain kaikkein kiireellisimpiin ja vakavimpiin lasten ja nuorten tuen, avun ja huolenpidon tarpeisiin. Siten monien nuorten oman elämän ja tulevaisuudennäkymien selkiinnyttämiseen tarvittava ulkopuolisen tuen, huolenpidon ja kuntoutuksen tarve on tullut esille vasta nuoren tullessa toimeentulotuen piiriin täysi-ikäisyyden kynnyksellä.

Toimeentulotukilain mukaan asiakkaalla on oikeus tavata sosiaalialan ammattilainen, mutta laki ei velvoita tähän kumpaakaan osapuolta. Ilman tuloja oleva nuori voi näin hakea toimeentulotukea kirjallisesti pitkiäkin aikoja ilman, että hänen tarvitsee koskaan tavata sosiaalityöntekijää tai -ohjaajaa kasvotusten. Kukaan ei siis oikein tiedä, keitä nämä nuoret todella ovat tai mikä heidän mahdollinen ongelmansa on oikeasta tuen tai hoidon tarpeesta puhumattakaan. Toimeentulotukilain säännökset eivät siis nykyisessä muodossaan edistä sellaista nuorten tukemista, joilla sosiaaliviranomaisen aktiivinen puuttuminen voisi toimia nuorten parhaaksi.

Arvoisa puhemies! Sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 5—7 §:n mukaan sosiaalihuollon henkilöstön on selvitettävä asiakkaalle hänen tilanteeseensa sopivat vaihtoehdot ja niiden vaikutukset sekä laadittava asiakkaan kanssa yhteisymmärryksessä palvelu-, hoito-, kuntoutus- tai muu vastaava suunnitelma, jollei suunnitelman laatiminen ole ilmeisen tarpeetonta. Nämä säännökset yhdessä nyt toimeentulotukilakiin esitetyn muutoksen kanssa muodostaisivat sellaisen kokonaisuuden, jonka avulla myös kaikkein syrjäytyneimpien nuorten kohdalla olisi nykyistä paremmat mahdollisuudet onnistua nuorisotakuun tavoitteiden saavuttamisessa.

Koulutuksen, työelämän ja työ- ja elinkeinotoimiston toimenpiteiden ulkopuolella olevan toimeentulotuen varassa elävän nuoren tapaaminen henkilökohtaisesti mahdollistaa nuoren elämäntilanteen sekä tuen ja palvelujen tarpeiden selvittämisen sekä suunnitelmallisen tuen antamisen ja ohjaamisen tarvittaviin palveluihin. Esitetyn lakimuutoksen toimenpiteet luovat siten perustan ja sillan nuorisotakuun tarkoittamille toimenpiteille juuri kaikkein heikoimmassa asemassa oleville nuorille, jotka muutoin jäävät niiden ulkopuolelle. Nuorisotakuusta sen nykyisessä muodossa on jäänyt valitettavasti puuttumaan tämä tärkeä osatoiminta.

Nuorisotakuu koskee siis kaikkia alle 25-vuotiaita ja kaikkia 12 kuukauden sisällä valmistuneita alle 30-vuotiaita työttömiä nuoria, jotka ovat työ- ja elinkeinotoimistossa työnhakijoina. Nuorisotakuun piiriin pääsemisen edellytys on siis työ- ja elinkeinotoimistossa työnhakijana oleminen, ja juuri tässä on nuorisotakuusäännösten heikko kohta. Toimeentulotuen piirissä on nimenomaan runsaasti nuoria, jotka eivät opiskele eivätkä ole työhallinnon asiakkuudessa. Esimerkiksi Helsingissä alle 25-vuotiaista toimeentulotuen saajista 60 prosenttia on tilastoitunut tulottomina, eli ei palkkatuloja, ei opintotukea eikä työmarkkinatukea. He jäävät nuorisotakuun palvelujen ulkopuolelle. Nuorisotakuuta koskeviin säännöksiin ei sisälly sellaisia säännöksiä, joilla tätä pudokasryhmää autettaisiin, ja nimenomaan tähän tarpeeseen vastaamiseen on nyt tehty lakiesitys tarkoitettu.

Arvoisa puhemies! Toimeentulotukikierteeseen joutuneiden nuorten auttamiseksi olisi siis tärkeää, että sosiaalialan ammattilaiset eli joko sosiaalityöntekijät tai -ohjaajat tapaisivat henkilökohtaisesti alle 25-vuotiaat sosiaalitoimessa toimeentulotukea hakevat nuoret ja kertoisivat heille mahdollisuuksista saada tukea ja kannustaisivat nuorta tämän omien mielenkiinnon kohteiden, vahvuuksien ja tulevaisuudennäkymien selkiinnyttämisessä. Velvollisuutta henkilökohtaiseen tapaamiseen ei tulisi kuitenkaan olla, jos sen järjestäminen voitaisiin katsoa olosuhteet huomioiden tarpeettomaksi. Tällaisia tilanteita voisivat olla esimerkiksi sellaiset, joissa opiskelijat hakevat toimeentulotukea kesäkuukausiksi opintotuen keskeytymisen tai ansiotulojen tai muiden tulojen puuttumisen vuoksi.

Nuorten sosiaalityöhön lisäpanostus tukee ja olennaisella tavalla täydentää sitä strategista valintaa, mikä nuorisotakuulla on jo tehty.

Kristiina Salonen /sd:

Arvoisa puhemies! Toimeentulotuen luonne muuttui 90-luvun laman aikaan niin, että väliaikaisesta ja viimesijaisesta tukimuodosta muodostui monelle pysyvä tuki. Asiakasmäärien kasvaessa oli sosiaalitoimistoissa pakko muuttaa työtapoja niin, että sosiaalityöntekijän sijaan toimeentulotuen etuuskäsittely siirtyi toimistosihteereille. Tällä muutoksella haluttiin taata se, että sosiaalityöntekijän työpanos meni nimenomaan sosiaalityöhön etuuden laskemisen sijaan. Tämä muutos toi kuitenkin mukanaan uuden ongelman.

Joitakin vuosia sitten havahduttiin siihen, että toimeentulotukiasiakkaana oltiinkin nyt ilman aktiivista sosiaalityötä. Monet toimistot ovat muokanneet tämän huomattuaan käytäntöjään niin, että sosiaalityön tarpeessa olevat esimerkiksi alle 25-vuotiaat tai asunnottomat toimeentulotuen hakijat tai tulottomat toimeentulotuen hakijat tapaavat aina sosiaalityöntekijän tai sosiaaliohjaajan. Tällä tavoin halutaan varmistaa aktiivinen sosiaalityö sitä tarvitseville. Laki varmistaa myös kaikille ohjausta haluaville ajan, mutta tällä esityksellä halutaan varmistaa se, ettei yksikään nuori jää ilman sosiaalityötä.

Allekirjoittaessani itse tätä aloitetta en ole tulkinnut tätä niin sanottuna kuritustoimena nuorille toimeentulotukiasiakkaille. Olen ajatellut nuorisotakuun hengessä, että tällä huolehditaan siitä, ettei yksikään nuori tippuisi turvaverkon ulkopuolelle. Siis ne nuoret, jotka ovat työmarkkinoiden ulkopuolella, nousisivat nykyistä paremmin toimeentulotukiasiakkainakin aktiivisen sosiaalityön piiriin. Vain aktiivisella sosiaalityöllä voidaan aikaansaada muutos parempaan nuorten toimeentulotukiasiakkaiden elämässä.

Päivi Lipponen /sd:

Arvoisa puhemies! Sosiaalityöntekijät ovat todella kovilla. He ovat koulutettuja, mutta heillä on suuri vastuu isosta joukosta lapsia ja lapsiperheitä, jolloin yhden henkilön opastamiseen on aivan liian vähän aikaa ja muutosta ei välttämättä synny. Kaiken lisäksi sosiaalityöntekijän ammatti on eettisesti hyvin vaativaa. Huoli on se, kuinka he jaksavat vaikeata työtä vaikeissa tilanteissa.

Huoli on myös se, että apua tarvitsevat perheet ovat hyvin erilaisessa asemassa eri puolilla Suomea. Luin artikkelin, josta ilmeni, että usein juuri suurin palvelutarve on alueilla, joissa on kaikista heikoimmat palvelut. Ihmisiä ei todellakaan pystytä auttamaan ongelmista selviämään.

Kannatan edustaja Pelkosen lakialoitetta ja ymmärrän sen juuri näin, että on erittäin tärkeätä, että nuoret saavat henkilökohtaista apua ongelmiinsa. Jokainen nuori tarvitsee tukevan yhteisön. Jos sitä ei tule lähipiiristä, on hyvä, että edes sosiaalityöntekijät voivat häntä tukea ja ratkoa yhdessä aikuisen asiantuntijuudella haasteita.

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa herra puhemies! Hyvät kansanedustajakollegat! Sosiaali- ja terveysministeriössä istuu toimikunta, jonka tehtävänä on valmistella toimeentulotukilain kokonaisuudistusta. Usein käy niin, että kun jotain kokonaisuudistusta vaikeassa asiassa ruvetaan valmistelemaan, niin tämä valmistelu pysäyttää moniksi vuosiksi tarpeellisten osittaisuudistusten tekemisen. Niinpä toivon, että sosiaali- ja terveysministeriössä, vaikkakin valmistellaan kokonais-uudistusta, joka saattaa toteutua vasta vuosien päästä, otetaan huomioon eräitä sellaisia osittaisuudistuksia, joiden tarve on tullut aivan ilmeiseksi.

Eräs tällainen osittaisuudistus on nyt kyseessä tässä edustaja Pelkosen aloitteessa, joka on saanut eduskunnassa paljon allekirjoituksia eli paljon tukea. Ymmärtääkseni yli 100 kansanedustajaa on allekirjoittanut tämän aloitteen.

Kysymys on siitä, että toimeentulotukea saavien nuorten kohdalla usein ovat kysymyksessä muutkin ongelmat kuin pelkästään rahan puute. Ja jotta tällaista nuorta voitaisiin asianmukaisesti auttaa, niin olisi tietysti tärkeätä, että sosiaalityöntekijät ja tällainen nuori voisivat kohdata. Kuten nyt kuulimme, kummallakaan osapuolella, sen enempää sosiaaliviranomaisella kuin tällä nuorellakaan, ei ole velvollisuutta tällaiseen henkilökohtaiseen kanssakäymiseen ennen toimeentulotukipäätösten tekemistä tai niitten jatkamista.

En tiedä, pitääkö tätä pitää jonain kuritoimenpiteenä — aloitteen tekijä ei sitä ainakaan sellaisena pidä — mutta minun mielestäni on sekä sosiaaliviranomaisen että tämän nuoren velvollisuus toimia niin, että jos tilanteen katsotaan vaativan tapaamista sosiaalityöntekijän kanssa, niin silloin tämmöinen tapaaminen järjestettäisiin.

Kun tästä asiasta on täällä käytävillä keskusteltu, on käynyt ilmi, että moni tulkitsee tilanteen jo nyt sellaiseksi, että sosiaalivirastolla on oikeus velvoittaa nuori tapaamiseen ja että sosiaalivirastolla on mahdollisuus alentaa nuoren toimeentulotukea toimeentulotukilain mukaisesti 20 ja toinen 20 prosenttia, ellei nuori tällaiseen tapaamiseen saavu. Tämä tulkinta, johon olen keskusteluissa törmännyt, on kuitenkin virheellinen, ja tästä ovat osoituksena esimerkiksi oikeusasiamiehen antamat ratkaisut, jotka liittyvät Helsingin kaupungin käytäntöön.

Herra puhemies! Helsingin kaupungissa oltiin alennettu erään nuoren toimeentulotukea sillä perusteella, että tämä nuori ei ollut suostunut tulemaan tapaamaan sosiaalityöntekijää. Ymmärtääkseni kyseessä on nuori henkilö, nyt en ole ihan siitä varma. Tästä asiasta kuitenkin tämä henkilö kanteli eduskunnan oikeusasiamiehelle, joka asiassa antoi päätöksensä 28.5.2007. Päätöksen antoi silloinen oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio, ja tässä hänen päätöksessään hän kirjoittaa näin:

"Toimeentulotukilain 10 § on jonkin verran tulkinnanvarainen siltä osin kuin alentaminen ei perustu suoranaiseen kieltäytymiseen yksilöidystä työstä tai työvoimapoliittisista toimenpiteistä, vaan sellaiseen laiminlyöntiin tai siihen rinnastettavaan menettelyyn, jonka seurauksena henkilölle ei voida tarjota työtä tai työvoimapoliittista toimenpidettä. Henkilö oli laiminlyödessään sosiaalityöntekijän tapaamisen vaikeuttanut työvoimapoliittisten toimenpiteiden jatkon selvittämistä. En voi kuitenkaan katsoa asianomaisen henkilön toiminnan tapahtumahetkellä kokonaan estäneen työn tai työvoimapoliittisten toimenpiteiden tarjoamista hänelle. Näin ollen asiassa ei mielestäni ollut esitetty hyväksyttävää syytä toimeentulotuen perusosan alentamiselle, vaan toimentulotukilain 10 §:ää tulkittiin käsitykseni mukaan virheellisesti. Henkilölle myönnetyn toimeentulotuen perusosaa olisi voitu alentaa siinä tapauksessa, että hän olisi kieltäytynyt osallistumasta kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain mukaisen aktivointisuunnitelman laatimiseen. Tästä ei saadun selvityksen mukaan kuitenkaan ollut kyse." Eli henkilö ei kieltäytynyt osallistumasta suunnitelman laatimiseen, hän vain kieltäytyi tapaamisesta, joka esti suunnitelman laatimisen.

Oikeusasiamies kirjoittaa vielä näin: "Korostan sitä, että toimeentulotuen myöntämisessä on kysymys perustuslain 19 §:n 1 momentissa turvatusta välttämättömän toimeentulon järjestämisestä. Perusoikeusmyönteinen laintulkinta on yleinen viranomaistoimintaa ohjaava periaate. Toimeentulotuen perusosan alentamisen edellytyksiä tuleekin mielestäni tulkita suppeasti toimeentulotukilain sanamuotoon pitäytyen." Siis näin oikeusasiamies jo vuonna 2007. Tämän jälkeen vastaavia ratkaisuja on saatu hallinto-oikeudesta, joka omassa ratkaisussaan on viitannut tähän oikeusasiamiehen kantaan.

Oikeusasiamies toteaa tässä päätöksessä kuitenkin seuraavaa: "Totean kuitenkin, että sosiaaliviranomaisilla on mielestäni oikeus velvoittaa hakija tulemaan paikalle henkilökohtaisesti, mikäli se on toimeentulotuen tarpeen arvioimiseksi välttämätöntä. Näin ollen sosiaaliviranomaiset eivät nähdäkseni käytä heille kuuluvaa harkintavaltaa väärin tai ylitä sitä, jos he toimeentulotukiasiaa käsitellessään edellyttävät tarpeen niin vaatiessa henkilökohtaista asiointia viranhaltijan luona. Se, ettei tarpeellista selvitystä asiassa voi saada kirjallisesta hakemuksesta ja sen liitteistä, voi johtaa toimeentulotukihakemuksen hylkäämiseen."

Tämä oikeusasiamiehen kanta ja kirjoitettu kohta on, anteeksi vaan, täyttä hurskastelua. Eli jos toimeentulotukihakemus on täytetty täysin asianmukaisesti, niin oikeusasiamies kirjoittaa, että sosiaaliviranomaisella on oikeus velvoittaa hakija tulemaan paikalle henkilökohtaisesti, jos viranomainen katsoo sen tarpeen arvioimiseksi välttämättömäksi. Mutta kun sosiaaliviranomainen sitten tämän oikeusasiamiehen kannan mukaisesti velvoittaa asianomaisen henkilön tulemaan paikalle, ja kun hän ei kuitenkaan tule paikalle, niin viranomaisella ei ole mitään mahdollisuutta tätä velvoitustaan vahvistaa esimerkiksi sillä, että alentavat tai uhkaavat alentaa toimeentulotuen määrää tai uhkaavat jopa jättää sen kokonaan myöntämättä, ellei asianomainen tule paikalle.

Eli oikeusasiamiehen virasto on jälleen antanut, etten sanoisi taas kerran, omat tulkintansa, joille on varmasti hienot teoreettiset perustelut, mutta jotka käytännössä siis johtavat siihen, että nuorta ei voi velvoittaa tulemaan eikä hänen toimeentulotukeaan voi alentaa, jos hän ei tule.

Toivon, että tämä edustaja Pelkosen lakialoite ja sen myötä syntyvä keskustelu ja viranomaistarkastelu johtaisivat tämän ongelman hoitamiseen toimeentulotukilaissa.

Jaana Pelkonen /kok:

Arvoisa puhemies! Vielä jatkaisin hieman tuota omaa, ensimmäistä puheenvuoroani, eli monissa kunnissahan on jo nyt pyritty vastaamaan näihin nuorten syrjäytymistä estäviin tarpeisiin antamalla sisäisiä ohjeistuksia nuorten alle 25-vuotiaiden toimeentulotukiasiakkaiden priorisoinnista siten, että heidät pyritään tapaamaan henkilökohtaisesti. Lisäksihän muun muassa Helsingin kaupunki on organisoinut sosiaalitoiminnan uudelleen siten, että nimenomaan ylemmän korkeakoulutuksen saaneet sosiaalityöntekijät vastaavat nuorten toimeentulotukiasioista, ja näin ammattitaitoa on pyritty kohdentamaan sinne, missä tarve tähän on suurin. Kuntien hyvä tahto puuttua ongelmiin ei kuitenkaan yksinään riitä, ja tämän vuoksi katson, että olisi erittäin tarpeellista lain tasolla velvoittaa sosiaalityöntekijät ja -ohjaajat tapaamaan nuoret toimeentulotukiasiakkaat henkilökohtaisesti. Tällöinhän myös resurssit työlle voitaisiin mitoittaa. Olisi ollut toivottavaa, että nuorisotakuuseen olisi alun alkaen sisällytetty tämä kannatteleva puoli sosiaalisen kuntoutuksen elementtiin, ja nyt tehty lakiesitys parhaimmillaan voisi olla alkusysäys tämän tarvittavan sosiaalisen kuntoutuksen kehittämiselle.

Mikael Jungner /sd:

Arvoisa puhemies! Fyysisten tarpeiden ohella näyttää siltä, että mielekäs elämä pitää sisällään kolme elementtiä: sen, että tulee hyväksytyksi, sen, että elämällä on tarkoitus ja suunta, ja kolmanneksi sen, että omilla teoilla on jotain vaikutusta siihen, mihin suuntaan elämä kulkee. Näiden kolmen taholta tietenkään tämä nyt käsillä oleva ehdotus ei näitä ongelmia ratkaise, mutta kun tyypillisesti tähän oikean suunnan löytymiseen saattaa riittää jopa yksi ainoa oikeantyyppinen ihmissuhde, niin tämäntyyppisellä tsekkauksella ammattilainen aika nopeasti näkee, mitkä ovat ne onnistumisen edellytykset. Lisäksi eri puolilla Suomea erilaisissa kokeiluissa on saatu hämmästyttävänkin hyviä tuloksia nimenomaan tämäntyyppisellä henkilökohtaisella ja yksilöt yksilöinä ottavalla tulokulmalla, ja siinä mielessä hyvin kannatettava aloite.

Kristiina Salonen /sd:

Arvoisa puhemies! En ole nyt tutustunut ihan täysin tähän edustaja Zyskowiczin esille ottamaan yksittäiseen tapaukseen, mutta muistelen omasta työhistoriastani niin, että asiakkaalle olisi pitänyt varmaan lähettää etukäteen kirje, jossa kerrotaan, että tapaamisella on myös tarjolla esimerkiksi työpaikka tai työvoimapoliittinen toimenpide, minkä jälkeen sitten voitaisiin vedota siihen, että asiakas on kieltäytynyt tästä työvoimapoliittisen harjoittelupaikan vastaanottamisesta tai työstä, kun ei ole saapunut paikalle. Näin muistelen aikaisemmasta työstäni.

Mutta vielä tähän sosiaalityöntekijän, sosiaaliohjaajan tapaamiseen ja nuoren tapaamiseen. Minusta oli tärkeää, että tässä lakialoitteessa nostettiin sosiaalityöntekijän rinnalle nyt nimenomaan myös se sosiaaliohjaaja. Sosiaaliohjaaja on parhaimmillaan siinä arjessa asiakkaan rinnalla kulkija. Moni nuori tarvitsee yleensä taloudellisen ohjauksen tai taloudellisen tuen lisäksi aikuista ihan arjen elämänhallinnan ongelmiin. Toimeentulotukiasiakkaana oleva nuori ei siis hyödy pelkästään kerran kuussa sosiaalityöntekijän tapaamisesta, siksi sosiaaliohjaaja voikin olla se henkilö, jota nuori voi tavata jopa viikoittain. Itse tiedän, että tällainen sosiaaliohjaajan tiivis tapaaminen, jopa viikoittainen tapaaminen, on osoittautunut asiakkaalle erittäin hyödylliseksi. Moni onkin saanut apua taloudenhallintaan, velkakierteeseen, päivärytmiinsä, päihdehoitoon hakeutumisessa tai työ- tai harjoittelupaikan löytymisessä. Siksi on mielestäni tärkeää, että tässä ei huomioida pelkästään, että varmistetaan se sosiaalityöntekijän kertaluonteinen kuukausittainen tapaaminen vaan todella se aktiivinen sosiaalityö nuoren tilanteen muuttamiseksi.

Timo Heinonen /kok:

Arvostettu puhemies! Olen myös itse allekirjoittanut tämän edustaja Pelkosen tekemän lakialoitteen, jossa sosiaalityöntekijät tai sosiaaliohjaajat velvoitettaisiin tapaamaan alle 25-vuotiaat toimeentulotukea hakevat asiakkaat tukimahdollisuuksien selvittämiseksi sekä neuvonnan, tukemisen ja kannustamisen mahdollistamiseksi.

Itse mietin hivenen tämän lakialoitteen tulokulmaa. Tämä on ehkä jossain määrin järjestelmälähtöinen. Tämä lähtee siitä, että työntekijän tulee tavata. Tässä lakialoitteessa ei ole nuorella minkäänlaista velvoitetta, ei velvoitetta tavata tai olla tavoitettavissa. Eli täyttyisikö tämän laki-aloitteen sisältö sillä, että sosiaalityöntekijä yrittäisi ottaa yhteyttä nuoreen? Jos nuori ei vastaa, ei ota tätä avuntarjousta vastaan, niin tämä laki-aloite ei antaisi niitä edellytyksiä, joita edustaja Zyskowicz esille toi, eli tulisi jonkinlaisia sanktioita, esimerkiksi toimeentulon maksatuksen jatkamiseksi. Ymmärrän, että se voi olla toisille vaikeampi tulokulma, ja ymmärrän, että tämä lakialoite nyt näin runsaan allekirjoittajamäärän myötä menee jatkovalmisteluun ja käsittelyyn, mutta itse toivon, että myös sitä mallia pohdittaisiin, että olisiko siellä jonkinlainen velvoite myös nuorelle ottaa vastaan se keskustelu, ja jos hän siinä vaiheessa kieltäytyisi, niin hänellä olisi myös mahdollisuus saada jonkinlainen sanktio tästä kieltäytymisestä. Ymmärrän sen, että toimeentulo pitää jollain tavalla turvata hyvinvointiyhteiskunnassa kaikissa tilanteissa, mutta toivoisin, että tätä pohdittaisiin.

Niin kuin edustaja Pelkonen aloitteessaan kertoo, meillä erityisesti nuorten työttömyystaso on noussut viime vuosina erittäin kovaa tahtia ja sen myötä myös näiden alle 25-vuotiaiden toimeentulotuen saajien määrä, ja on varsin perusteltua puuttua siihen ja puuttua nimenomaan siitä tulokulmasta, että tarjotaan apua, mutta itse toivoisin, että siinä olisi velvollisuuskin ottaa vastaan se apu vähintäänkin tuon keskustelun kautta. Tämä lakialoite tietysti jossain määrin senkin myötä — oliko se nyt sitten Sossu-Tatu vai mikä, josta keskustelut kävivät aika kiivaina — nousi keskusteluun, ja myös sentyyppisissä tilanteissa tämä tapaaminen olisi erittäin perusteltu.

Arvoisa puhemies! En malta olla nostamatta esille tässä toista paikkaa, jossa tällainen tapaamisvelvollisuus voisi olla perusteltu. Se olisi pienten lasten neuvoloiden suhteen. Meillähän on tänä päivänä järjestelmä, jossa äitiyspakkauksen saannin velvoitteena on neuvolassa käynti. Sen jälkeen lapsilisät alkavat juosta normaalilla tahdilla, ja neuvolassa ei kukaan pakota käymään. En tiedä, tarvitseeko joka neuvolakäyntiin pakottaakaan, mutta olen itse pohtinut sitä, voisiko tällainen velvoittava neuvolakäynti olla esimerkiksi 5-vuotiaiden lasten kohdalla perusteltu. Tutkimukset nimittäin osoittavat sen, että 5-vuotiaissa on ensimmäistä kertaa nähtävissä tiettyjä mahdollisia syrjäytymisen vaaroja, ja silloin olisi tällainen velvoittava neuvolakäynti, joka voisi olla niin, että se tapahtuisi perheen kanssa, tai vähintään niin, että toinen vanhemmista kävisi. Tietysti ihanteellista olisi, että se tapahtuisi kodeissa, mutta ymmärrän, että se ei kaikkialla varmasti olisi mahdollista niin toteuttaa. Mutta velvoittava kontakti neuvolaan 5-vuotisiässä voisi monen syrjäytymisuhan alla olevan lapsen tilannetta merkittävällä tavalla auttaa. Olisin valmis itse sitomaan sen niin, että siihen tulisi esimerkiksi tietynlainen deadline lapsilisän maksatukseen. Kun käy tuon käynnin, sen jälkeen jälleen lapsilisät juoksisivat normaalilla tavalla eteenpäin. Minun mielestäni olisi ihan näiden lapsien edun mukaista tehdä tällainen pieni velvoite. Meidän neuvolajärjestelmämme toimii erinomaisesti, mutta ne, jotka eivät sitä käytä, sitä eniten nimenomaan tarvitsisivat.

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa herra puhemies! Oli hyvä kuulla edustaja Salosen puheenvuoro, ja kaiken kaikkiaan on erittäin hyvä, että tänne eduskuntaan on valittu kansanedustajia hyvin erilaisista työtehtävätaustoista, jolloin kuulemme myös tätä käytännön arjen tuntemusta eri asioissa. Mutta on pakko sanoa edustaja Saloselle, että en ole ihan varma, että teidän Rauman sosiaaliviraston ohjeet ja käytännöt olisivat eduskunnan oikeusasiamiehen seulan läpi menneet, koska oikeusasiamies tässä päätöksessään kirjoittaa nimenomaan näin: "Toimeentulotukilain 10 § on jonkin verran tulkinnanvarainen siltä osin kuin alentaminen ei perustu suoranaiseen kieltäytymiseen yksilöidystä työstä tai työvoimapoliittisesta toimenpiteestä, vaan sellaiseen laiminlyöntiin tai siihen rinnastettavaan menettelyyn, jonka seurauksen henkilölle ei voida tarjota työtä tai työvoimapoliittista toimenpidettä." Ja edelleen hän kirjoittaa: "Toimeentulotuen perusosan alentamisen edellytyksiä tuleekin mielestäni tulkita suppeasti toimeentulotukilain sanamuotoon pitäytyen." Eli se, mitä Rauman sosiaalivirastossa ja Helsingin sosiaalivirastossa ja vähän, luulen, kaikissa muissakin sosiaalivirastoissa ympäri maan on pidetty järkevänä ja tarkoituksenmukaisena toimintatapana, ei eduskunnan oikeusasiamiehen tulkinnan mukaan olekaan lainmukainen toimintatapa.

Mitä sitten tulee tähän edustaja Heinosen havaintoon, niin se on kyllä hyvä ja tärkeä havainto, ja kun tämä aloite menee sosiaali- ja terveysvaliokuntaan ja kun he ryhtyvät tätä käsittelemään, niin toivon, että myös tämä näkökohta, jonka itse esitin, eli se, että myös tällä nuorella olisi tiettyjä velvoitteita, otettaisiin huomioon. Eli jos nuori suhtautuu niin, että minähän en sinne tule sosiaalitanttoja tapaamaan, niin sitten sosiaalivirasto voisi sanoa, että ei sun tartte tulla, mutta ei sun tartte odottaa, että täältä tulee sulle rahaakaan.

Halusin, herra puhemies, myös toisen näkökohdan tuoda tässä esiin, ja sen vuoksi joudun nyt siirtymään puhujapönttöön. (Puhuja siirtyi puhujakorokkeelle)

Niin, herra puhemies, miten tuo aika meneekin aina nopeasti, kun itse puhuu. — Toinen näkökohta, jonka toimeentulotukilakiin liittyen halusin tuoda esiin tällaiseksi osittaisuudistukseksi, jota on paljon valmisteltu ja josta oli STM:n asettama toimikunta, joka jätti mietintönsä vuonna 2010, ja josta olen aikaisemminkin täällä maininnut, koskee ulkomaalaisille maksettavaa toimeentulotukea. Siihen liittyy useampiakin kysymyksiä ja ongelmallisia tulkintatilanteita, mutta erityisesti olen itse kiinnittänyt huomiota sellaiseen ilmiselvään ongelmatapaukseen, että Suomessa on toisesta EU-maasta henkilö, vaikkapa Virosta, joka oltuaan Suomessa vähän aikaa töissä ja menetettyään työnsä turvautuu toistuvasti eli jatkuvasti kuukaudesta toiseen suomalaiseen sosiaaliturvaan eli toimeentulotukeen.

Nyt EU-säädökset lähtevät siitä, että jos henkilö, EU-kansalainen Suomessa, turvautuu toistuvasti Suomessa toimeentulotukeen, niin se on peruste katsoa, että hänellä ei ole enää oikeutta oleskella Suomessa eli hänen pitää palata omaan maahansa ja elää oman maansa sosiaaliturvan varassa, ellei muuta toimeentuloa hänelle sielläkään löydy. Tämä on hieno systeemi. Eli kun ulkomaalainen, siis EU-kansalainen, Suomessa turvautuu toistuvasti toimeentulotukeen, niin hän menettää oikeutensa olla Suomessa. Hieno juttu ja luonnollinen juttu.

Mutta kun sosiaaliviranomainen näkee ja kokee työssään, että tämä ulkomaalainen jatkuvasti turvautuu toimeentulotukeen Suomessa, sosiaaliviranomaisella ei ole oikeutta kertoa tätä maahanmuuttoviranomaisille, jotta maahanmuuttoviranomaiset voisivat todeta tämän henkilön oleskeluoikeuden Suomessa loppuvan. Maahanmuuttoviranomaisilla on kyllä oikeus kysyä sosiaaliviranomaisilta, turvautuuko tämä ja tämä henkilö toistuvasti teillä toimeentulotukeen, ja silloin sosiaaliviranomaiset saavat vastata, että kyllä turvautuu, ja silloin maahanmuuttoviranomaiset saavat todeta, että hänellä ei ole oikeutta olla Suomessa. Mutta kun maahanmuuttoviranomaiset ainakaan Helsingissä, missä näitä ulkomaalaisia on tuhansittain, eivät voi jokaisen kohdalla kysyä Helsingin sosiaalivirastosta, että onko tämä teidän pitkäaikainen asiakkaanne, niin tämä hieno systeemi ei käytännössä toimi. Sosiaaliviranomaisilla ei ole oikeutta, vaikka tämä ulkomaalainen olisi kuukausi- tai jopa vuosikaupalla ollut toimeentulotukiasiakas Helsingissä, edes harkitessaan ja halutessaan ilmoittaa maahanmuuttoviranomaisille, että tämän henkilön oikeus oleskella Suomessa tulisi katsoa päättyneeksi.

Tämän kohdan korjaamista esitti jo vuonna 2010 mietintönsä jättänyt sosiaali- ja terveysministeriön asettama toimikunta, joka selvitti ulkomaalaisten toimeentulotukioikeuteen liittyviä kysymyksiä. Tuohon mietintöön jätettiin vain yksi eriävä mielipide. Eriävän mielipiteen jätti se henkilö sosiaali- ja terveysministeriön virkamieskunnasta, jolle tämän asian valmistelu ilmeisesti kuului. Lopun varmaan arvaattekin: nyt kolme vuotta myöhemmin mitään esitystä tämän ongelman korjaamiseksi ei ole tehty sillä seurauksella, että tänä päivänä lehtitietojen mukaan Helsingin kaupunki maksaa virolaisille enemmän toimeentulotukea kuin Tallinnan kaupunki. Siis Helsingin kaupunki maksaa virolaisille enemmän toimeentulotukea kuin Tallinnan kaupunki.

Kuinka kauan me aiomme olla hyväntahtoisia hölmöjä tai sinisilmäisiä ja antaa tämän tilanteen jatkua? Eikö olisi aika muuttaa lakia niin, että sosiaaliviranomaisilla olisi niin harkitessaan oikeus sellaisessa tilanteessa, kun katsovat sen välttämättömäksi tai perustelluksi, ilmoittaa tällaisesta tapauksesta maahanmuuttoviranomaisille, jotta maahanmuuttoviranomaiset voivat tehdä tilanteesta aiheutuvat oikeat johtopäätökset?

Saara Karhu /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olisin kysynyt edustaja Zyskowiczilta, jolla tämä asia on selvästi hyvin hallussa, että kun kuitenkin kysymyksessä on virkamies mutta ministeri on kokoomuslainen, kuinka ette ole vienyt tätä asiaa ministerin tietoon. Kyllähän se valmistelu lähtisi sitäkin kautta käyntiin.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Sosiaali- ja terveysministeriön työnjaossa tämä asia kuuluu peruspalveluministerille, joka nykyisin on ministeri Huovinen.

Olen asiasta puhunut muistaakseni sekä ministeri Guzenina-Richardsonin että ainakin ministeri Huovisen kanssa ja olen erikseen järjestänyt tapaamisen eduskunnassa, jonne pyysin Helsingin kaupungin sosiaalivirastosta asianomaista virkamiestä, jolle kuuluvat toimeentulotukiasiat Helsingissä, ja sitten pyysin, että siihen tulisi ministeri. No, ministeri on kiireinen, niin kuin tiedämme, ja sieltä tuli ilmoitus, että ministerin sijaan tapaamiseen tulee hänen valtiosihteerinsä. Sen jälkeen tuli ilmoitus, että valtiosihteerikin on kiireinen ja hänen tilalleen tapaamiseen tulee ministerin erityisavustaja. Ja niin me tapasimme ja puolitoista tuntia erityisavustajan kanssa, siis tämä Helsingin sosiaaliviraston virkamies, erityisavustaja ja minä, tätä käsittelimme. Nyt odotan, että se johtaisi joihinkin johtopäätöksiin.

Päivi Lipponen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä on erittäin kiinnostavaa juuri, että millä tavalla tämä meidän sosiaaliturva rakentuu, ja Risikkohan oli ministerinä neljä vuotta ennen kuin hän siirtyi sitten sosiaali- ja terveysministerin tehtäviin. Sen takia on hiukka kohtuutonta, että ministeri Huovinen, joka on nyt ollut muutaman kuukauden ministerinä, saa nytten kannettavakseen nämä Zyskowiczin moitteet.

Mutta joka tapauksessa minä toivon, että edustaja Zyskowicz tekee lakialoitteen ja miettii, kuinka tätä sosiaaliturvalainsäädäntöä sitten uudistetaan, ja sitä kauttahan täällä voimme sitten käydä keskustelua ja kannattaa hyvää aloitetta eteenpäin.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! En puheenvuorossani mielestäni kyllä moittinut ketään ministeriä, en nykyisiä enkä entisiä. Ehkä moitin meitä itseämme, kun sanoin, kuinka pitkään me, hallitus, eduskunta, suomalaiset päättäjät, annamme tämän tilanteen jatkua.

Edustaja Lipposen puheenvuoro oli hyvä ja hyvää tarkoittava. Itse olen tottunut siihen, että hallituspuolueen kansanedustajana en niinkään tee lakialoitteita tai muita toimia, jotka ovat ihan hyödyllisiä ja tarpeellisia, vaan pyrin ministereiden kautta vaikuttamaan tärkeäksi kokemieni asioiden etenemiseen, ja tässä tämä vaikutustyö on nyt vireillä ja meneillään. Ehkä on tarpeen jossakin tilanteessa sitten, jos siltä näyttää, myös tehdä jokin muodollinenkin valtiopäivätoimi. Nyt nimittäin tässä uudessa toimeentulotukilakia miettivässä toimikunnassa, joka on asetettu, tämäkin asia on luvattu ottaa esiin.

Päivi Lipponen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä prosessi, että edustaja ryhtyisi tekemään tätä lakialoitetta, on hyvä. Nimittäin silloin ehkä hahmottuu se, että voi olla valtavan hyvä idea, mutta sitten tämmöisen yhden yksittäisen lakialoitteen vieminen ihan todelliseksi laiksi edellyttää niin suurta, isoa muutosta, ja sen takia on äärimmäisen tärkeätä, että sen sijaan, että me täällä esitämme erittäin hyviä huomioita näistä epäkohdista, me tarkastelemme koko sitä suurta lainsäädännön kokonaisuutta. Siihen pääsee hyvin käsiksi — kun on tämmöinen tärkeä laki sydämellä, niin kuin nyt edustaja Zyskowiczilla on — kun hän kartoittaa sen tilanteen, ja kuinka sitten nämä eri osaset voidaan liikuttaa siihen suuntaan, että Zyskowiczin toive tämän lain saattamiseksi voimaan toteutuu.

Kyllä minusta on hyvin tärkeää, että meillä hallituspuolueen edustajilla, niin kuin tänään on edustaja Pelkosella ja kohta edustaja Jungnerilla, on näitä lakialoitteita, joilla me yritämme saada sitä muutosta käyntiin asioiden puolesta, jotka ovat meille tärkeitä.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Kiitos edustaja Lipposelle hänen puheenvuorostaan. En ollenkaan halunnut väheksyä lakialoitteiden ja muiden valtiopäivätoimien merkitystä. Kuitenkin nyt tämän asian osalta pitää sanoa, että tässä tämä juridinen pykälämuotoilu ja sen mahdolliset heijastusvaikutukset eivät ole ongelma. Siinä STM:n toimikunnan mietinnössä, johon viittasin, joka valmistui 2010, on pykälämuotoon puettu esitys tämän lain muuttamiseksi. Siis toimikunta, jossa on ollut STM:n edustajat, jossa on ollut kuntien sosiaalitoimen edustajia, jossa on ollut paljon asiantuntijoita, on päätynyt lähes yksimielisesti siihen, että tämä kohta pitäisi muuttaa, ja he ovat jo kirjoittaneet valmiin pykälän, minkälaiseksi se pykälä pitäisi muotoilla, jotta tämä asia saataisiin ratkaistua.

Timo Heinonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihmettelen edustaja Lipposen asennetta sitä kohtaan, että eduskunnassa nostetaan tärkeitä asioita myös keskusteluun.

Minun mielestäni se on tärkeä osa parlamentarismia, että täällä keskustelussa nostetaan esille sellaisia isoja ongelmakohtia, jonka edustaja Zyskowicz nosti esille, eikä voi odottaa, että yksittäinen kansanedustaja lähtisi tekemään sen tyyppisessä asiassa lakialoitetta ja pystyisi katsomaan kaikki lain koukerot kuntoon. Minun mielestäni riittää se, että kansanedustaja nostaa ongelman esille. Jos hän on käynyt, niin kuin hän kertoi, mutta ministerillä ei ollut edes halua taikka aikaa tavata häntä, jos on käyty keskustelu, niin sen jälkeen on ministeriössä toivottavasti resursseja ja voimavaraa, halua ja osaamista puuttua tällaiseen ongelmaan. Mutta ymmärrän sen, jos toisten mielestä se ei ole ongelma, että tällä tavalla Suomessa toimitaan.

Jaana Pelkonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Myös tässä vaiheessa minun on puututtava tähän ulkomaalaisten ja toimeentulotuen ongelmaiseen suhteeseen.

Itse olen kyseisestä asiasta noin reilu vuosi sitten jättänyt kirjallisen kysymyksen, jossa pyysin silloista ministeriä ottamaan kantaa siihen, tuleeko sosiaaliviranomaisten noudattaa toimeentulotukipäätöksiä tehdessään ulkomaalaislakia, joka siis velvoittaa ulkomaalaisen huolehtimaan omasta toimeentulostaan ilman, että hän toistuvasti turvautuu viimesijaiseen toimeentulotukeen. Jos näin on, niin silloinhan muun muassa ulkomaalaislain, toimeentulotukilain ja sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain säännökset tulee sovittaa yhteen nykyistä paremmin. Toinen vaihtoehto olisi tukeutua toimeentulotukilain säännöksiin, jotka sallivat toimeentulotuen myöntämisen kaikille kansalaisuudesta riippumatta. Ottamatta kantaa lain oikeudenmukaisuuteen suomalaisia veronmaksajia kohtaan on tässäkin tapauksessa toimeentulotukilain säännöksiä tarkistettava vakinaiseen ja tilapäiseen oleskeluun liittyvien tuen myöntämiskäytäntöjen osalta.

Selvää on, että tämä nykyinen käytäntö tässä asiassa ei voi jatkua tällä tavalla, mutta asiaan on kyllä puututtu.

Päivi Lipponen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Siis nyt edustaja Heinonen kyllä ymmärsi asian aivan väärin, mitä yritin sanoa. Ilmeisesti näin myöhään illalla vähän huonosti ilmaisin itseäni.

Siis minähän luotan edustaja Zyskowicziin, ja minähän yritin hänelle neuvoa sitä, että jos hän todella haluaa synnyttää muutosta, niin ei ehkä kannata vain pitää puheenvuoroja täällä jonkun toisen lakialoitteen käsittelyn yhteydessä, vaan tehdä ihan lakialoite, jossa me voimme ylipäätään pureutua tähän problematiikkaan.

Mutta omasta tilanteestani voin kertoa sen, että kun joskus minulla on ollut tämmöinen hyvä näkemys ja olen halunnut kovasti tehdä muutosta, niin yksinkertaisesti siihen isoon lainsäädäntövyyhtiin puuttuminen on ollut niin hankalaa, että tämmöinen yksittäinen hyvä idea olisikin sitten vaatinut aikamoisen ison remontin. Mutta minä en ollenkaan epäröi, etteikö edustaja Zyskowicz kykenisi tässä asiassa ja tässä hänen sydämelleen merkityksellisessä asiassa synnyttämään muutosta. On todella hienoa keskustella tästä asiasta, ja minä en todellakaan tarkoittanut, että minä olisin tässä mitenkään vähätellyt tai halunnut... Vaan yritin nyt ohjeistaa, että voidaan keskustella ihan erityisesti juuri tätä asiaa käsittelevän lakiesityksen yhteydessä.

Saara Karhu /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä on nyt kolme ministeriä, Risikko, Guzenina-Richardson ja Huovinen, jotka ovat olleet tämän asian päällä, ja siellähän on valmis pykäläteksti, elikkä edustaja Zyskowiczin olisi hyvin helppo tehdä siitä se lakialoite, mutta hän on valinnut toisen tien. Oikeastaan pyysin puheenvuoron vain todetakseni, että molempi tai kaikki parempi, täällä on erittäin hyviä lähestymistapoja näiden asioiden korjaamiseen. Ne joko johtavat tai eivät johda johonkin.

Tuon tähän keskusteluun vielä yhden tavan. Olin itse halukas korjaamaan yhtä valmisteilla olevaa lakia, joka nyt on jo hyväksytty eduskunnassa. Tiesin asiasta verrattain paljon ja suoraan sanottuna hössäsin asian kimpussa niin paljon, että minulle sanottiin, että ota yhteyttä valmistelevaan virkamieheen, hän joko hyväksyy lakiin kantasi tai ei. Ja hän hyväksyi sen sinne, nimimerkillä "koska asiasta oli niin paljon kokemusta", mutta se jäi hänen punnittavakseen. Se oli myös yksi tapa päästä kiinni lainmuutokseen. Minä uskon, että monia hyviä tapoja on.

Esimerkiksi tämmöinen kansanedustajan tekemä lakialoite, niin kuin tämä keskustelussa oleva edustaja Pelkosen aloite, tällä on valtavasti allekirjoituksia, mutta ne etenevät todella hitaasti, että saattaa olla, että se tulee vasta joskus seuraavalla eduskuntakaudella tai jossain kohtaa, mutta huomiota se saa ja siinä mielessä toivon mukaan myös virkamiesten huomiota, että asia korjataan. Vaikka ministerit ja edustajat vaihtuisivat, niin virkamiehet kuitenkin useimmiten pysyvät.

Jaana Pelkonen /kok:

Arvoisa puhemies! Vielä palaan nyt sitten hieman tarkentaen tähän omaan lakialoitteeseeni. Lakiesityksessä siis vahvistetaan ja ennen kaikkea halutaan vahvistaa toimeentulotukilaista annetun 14 a §:n 4 momentissa mainittua henkilökohtaista keskustelua. Tällä esityksellä halutaan korostaa nimenomaan nuoriin kohdistuvan sosiaalityön ja yhdessä tehdyn, asiakaslaissakin tarkoitetun, suunnitelman tärkeyttä. Kohtaaminen, keskustelu ja suunnitelma ei sinänsä tietenkään ole itsetarkoitus vaan niihin tukeutuva sosiaalinen kuntoutus. On selkeästi selvää, että nuorisotakuun säännökset eivät pääse toteutumaan niiden nuorten kohdalla, jotka eivät ole työnhakijoina työvoimatoimistossa, ellei yhtä voimaperäisesti vahvisteta sosiaalitoimen lainsäädännöllä vastaavaa erityistä panostamista nuoriin ja heidän tukemista työvoimatoimiston asiakkuuteen ja tätä kautta myös sitten nuorisotakuun tarjoamiin toimenpiteisiin ja palveluihin. Nuorisotakuu siis ontuu näiltä osin. Itse asiassa on käsittämätöntä, että tältä kaikelta on ummistettu silmät. Todennäköistä on, että kenties ei haluta tunnustaa sitä, että meillä on suuri joukko nuoria, jotka ovat työhallinnon toimenpiteiden ulottumattomissa.

Markku Eestilä /kok:

Arvoisa puhemies! Itse pidän tätä edustaja Pelkosen lakialoitetta hyvänä. Sen periaate on äärimmäisen hyvä, että me saamme tämmöisen henkilökohtaisen kontaktin nuoreen. Minun mielestäni tässä on aika paljon samoja elementtejä, joita itse pidin äärimmäisen hyvinä, kun luin läpi tämän vanhuspalvelulain. Siellä oli vastuuhenkilö, niin tässä on vähän sama juttu. Edustaja Pelkosen aloite on kyllä saanut hyvän vastaanoton ihan omassa vaalipiirissäni. Terveisiä vain sieltä, että olet hyvällä asialla, tai anteeksi, että sinuttelin, mutta olette hyvällä asialla.

Ihan yleisenä piirteenä tekeminen ja osallistuminen määrittelevät meidän hyvinvointimme ja sitä kautta myös terveyden. Valitettavasti monet nuoret tänä päivänä syrjäytyvät ja he ikään kuin syystä tai toisesta ajautuvat omiin oloihinsa, ja sehän se kaikkein pahin on. Se syrjäytymisen aste, olipa se mikä tahansa, johtuu monta kertaa siitä, että heillä ei ole tukiverkostoa ympärillään, kavereita tai sukulaisia, tai sitten syystä tai toisesta nämä verkoston jäsenet eivät kykene antamaan sellaista tukea tälle nuorelle, mitä hän tarvitsisi. Tässä suhteessa näen, että tämä lakialoite on erittäin hyvä, ja itsekin sen allekirjoitin.

Sitten tullaan aina tietenkin toiseen elementtiin, että millä tavalla se pystytään läpi viemään ja millä tavalla kuntien resurssit ja nämä, ne ovat taas toinen juttu. Mutta juuri tämä, että me saamme nuorista henkilökohtaisen otteen, ja jos me jollakin tavalla voisimme yhdistää sitten järkevästi tämän nuorisotakuuseen, niin silloin minä näkisin, että tämä on juuri sitä, mitä me olemme hakeneet sillä nuorisotakuulla.

Saara Karhu /sd:

Arvoisa puhemies! Tässä on puhuttu nuorisotakuusta, ja sehän on erittäin toimiva, mutta ilmeisesti siinäkin on pieniä valuvikoja. Kuulin juuri, että nyt toimitaan niin, että määräaikaisessa työsuhteessa olevat kolmekymppiset joutuvat väistymään, kun otetaan nuorisotakuulla tuettuja työntekijöitä sisään, ja se on vähän niin kuin peiton jatkamista toisesta päästä: pikkuisen vanhemmat lähtevät, kun vähän nuoremmat tulevat sisään. Näyttää siltä, että tämmöistä innovatiivisuutta näiden asioiden hyödyntämiseen kyllä löytyy, kun maaperää on.

Mutta yhtä kaikki olen yksi tämän aloitteen allekirjoittajista, ja kun edustaja Pelkonen allekirjoitusta pyysi, niin ihmettelin, kuinka tämä ei jo nyt ole näin. Itse koen tämän huolenpitona nuorista, syrjäytymisen ehkäisynä, nimenomaan kontaktin ottamisena, etteivät ihmiset huku sinne kotiin ja ties minne hukkuvatkaan. Uskon, että niitäkin löytyy, jotka toteavat, että nyt jälleen holhoamme nuoria ja tämä on väärin ja ei ole asiallista.

Edustaja Heinonen tuossa ja joku muukin nosti esiin problematiikan siitä, että ketä velvoittaa. Itse luin tätä koko ajan niin, että tämä velvoittaisi molempia osapuolia ihan lähtökohtaisesti. Jos ja kun niin ei ehkä ole, niin todella toivon myös, että lain tulevan käsittelyn yhteydessä tätäkin asiaa puntaroidaan, koska kyllähän tapaaminen vaatii kaksi. Jotta asiat edistyvät, se vaatii kaksi, niin kokisin myös — en tiedä, millä seurauksilla — että harkittaisiin sitä, että tämä tapaaminen olisi molemmin puolin velvoittava.

Ja ihan tähän loppuun totean, että on todella tärkeää, jos ja kun tämä laki toivottavasti menee eteenpäin, että tämä asettaa merkittävästi vaatimuksia myös kuntien sosiaalityöntekijöiden määrälle. Työpanoksen lisääminen jo tällä työmäärällä, mikä heillä on, olisi kohtuutonta.

Kohtuutonta.

Kristiina Salonen /sd:

Arvoisa puhemies! Keskustelu on laajentunut melko paljon itse tästä lakialoitteen sisällöstä toimeentulotukilakiin yleisestikin. Minun ja edustaja Zyskowiczin sydämet sykkivät selvästikin samalle laille eli toimeentulotukilaille mutta kuitenkin ehkä vähän eri tahtiin. Toimeentulotuen väärinkäyttöön on minustakin puututtava, mutta varoisin antamasta sellaista kuvaa, että kaikki toimeentulotukea hakevat ovat joistain lähtökohdista väärinkäyttäjiä. Juuri sen takia ensimmäinen kontakti asiakkaaksi tulevalle, toimeentulotukea hakevalle, onkin erittäin tärkeä, sillä silloin osoitetaan toimintatavat ja toimintakulttuuri: miten asioita hoidetaan, mitä velvoitetaan ja millainen tapa toimistolla on esimerkiksi henkilökohtaisissa asiakastapaamisissa, tavataanko kuukausittain vai viikoittain. Se on mielestäni erittäin tärkeää.

Sitten täällä on esitetty ajatus tästä velvoittavuudesta, että nuoret velvoitettaisiin tapaamaan sosiaalityöntekijää. Tämä ajatus on teoriassa ihan hyvä muttei kuitenkaan vastaa todellisuutta. Miksi me tarvitsemme tänä päivänäkin nuorisotakuussa etsivää nuorisotyötä? Siksi, että päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivät nuoret tippuvat turvaverkon ulkopuolelle. Heitä on lähdettävä hakemaan sieltä, minne he ovat tippuneet ja mistä heidät löytää. Ja jos nyt tavoitteena, niin kuin olen käsittänyt tämänkin lakialoitteen tavoitteen, on saada napattua juuri ne nuoret, jotka tarvitsevat sosiaalityötä, niin tällaisella velvoittavuudella ei valitettavasti siihen kyllä vastata. Lainsäädännön porsaanreiät tulee tilkitä, mutta keskustelua näin tärkeästä asiasta ei saa käydä pelkästään väärinkäytön värittämänä.

Timo Heinonen /kok:

Arvoisa puhemies! Kyllä itse uskon, että aika lailla kova ohjaaja tässä olisi toimeentulotuen leikkaantuminen, jos nuori ei tätä kutsua vastaanottaisi, mutta ymmärrän, että tässä lähestymisessä tähän kysymykseen voi olla ideologisia eroja. Itse koen, että kyllä nuorellakin täytyy olla joku vastuu, ja joku vastuu myös siitä toimeentulotuen saamisesta, ja tässä se vastuu olisi se, että hän kävisi yhden kerran tapaamassa tai ottaisi vastaan nämä apua tarjoavat sosiaalityöntekijät. Minun mielestäni se on vähintä, mitä nuorelta voidaan siinä vaiheessa vaatia. Sen jälkeen nuoren vastuu tietysti on eteenpäin se, että toivottavasti työtä löytyy, työpaikkoja löytyy, mutta ei voi olla niin, että yhteiskunta tarjoaa kaiken vain suoraan ilman, että nuorella olisi, edustaja Salonen, minkäänlaista vastuuta omasta elämästään.

Jaana Pelkonen /kok:

Arvoisa puhemies! Tässä vaiheessa olin jo kiittämässä tästä mielenkiintoisesta keskustelusta. Erittäin hyviä puheenvuoroja, ja uskon ja luotan siihen, että valiokuntatyössä sitten tullaan huomioimaan näitä esiin nostettuja pointteja, ja myös toivon, että toimeentulotuen kehittämistyöryhmä tämän aloitteen vakavasti ottaa. 125 allekirjoitusta aloitteeseen sain kerättyä itseni lisäksi, eli kiitän kaikkia tässä vaiheessa.

Kristiina Salonen /sd:

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti vielä lopuksi haluan sanoa edustaja Heinoselle, että luulen, että jokainen sosiaalityössä työtä tekevä olisi mielissään siitä, että ongelmat nuorten syrjäytymisen osalta olisivat nyt pelkästään siitä kiinni, että nuoret eivät hoitaisi velvoitteitaan. Kunpa ne olisivatkin niin helppoja. Kun siellä on taustalla esimerkiksi vakava päihdeongelma tai mielenterveysongelma, niin velvoittavuus ei ratkaise sitä taustalla olevaa ongelmaa, vaan ensisijaisesti on löydettävä siihen ratkaisu ja saatava nuori motivoitumaan hoitoon, ja vasta sitä kautta voidaan ruveta puhumaan esimerkiksi nuoren omasta panoksesta. Tämän halusin edustaja Heinoselle sanoa, että kunpa ratkaisu olisikin niin yksinkertainen.

Jaana Pelkonen /kok:

Arvoisa puhemies! Edellinen puheenvuoro ei selkeästi ollut vielä viimeiseni tässä keskustelussa, sillä on pakko puuttua vain tähän velvoittavuusasiaan sen verran, että lakialoitetta tehdessäni ja keskustellessani asiantuntijoiden kanssa tästä aihepiiristä päädyimme tähän muotoiluun, mutta itse koen, että velvoittavuus tässä tapauksessa on yhtä lailla nuorella kuin sosiaalityöntekijällä. Kyse on hienosäädöstä, mutta jatkotyössä toivottavasti tästä pidetään huolta, että velvoittavuus liittyy molempiin osapuoliin.

Timo Heinonen /kok:

Arvoisa puhemies! Nimenomaan nuortahan tämän aloitteen kautta halutaan auttaa, ja kun tämän aloitteen tekstiin on edustaja Pelkonen kirjoittanut "asiakkaan tukimahdollisuuksien selvittämiseksi sekä neuvonnan, tukemisen ja kannustamisen mahdollistamiseksi", niin se vaatii sen, että tavataan ja kohdataan. Silloin pystytään auttamaan sitä nuorta, jolla on näitä edustaja Salosen esille nostamia ongelmia, ovat ne sitten vakavia tai vähemmän vakavia, mutta se vaatii sen henkilökohtaisen tapaamisen. Mutta jos nuori ilmoittaa, että en halua ottaa vastaan apua, niin kyllä silloin täytyy kysyä, että mikä on nuoren vastuu ja minkä takia silloin emme voisi hänen toimeentulotukeaan leikata. En esitä sitä, että se leikattaisiin nollaan. Jokaisen toimeentulo pitää tavalla tai toisella turvata tämäntyyppisessä hyvinvointiyhteiskunnassa, mutta leikata sitä voidaan ja kannustaa sitä kautta tulemaan siihen tapaamiseen, hakemaan sitä apua ja ottamaan apua vastaan, niin että jossain vaiheessa voisi tulla toimeen ilman sitä yhteiskunnan toimeentulotukea.

Kristiina Salonen /sd:

Arvoisa puhemies! Ihan lopuksi vielä — tämä on viimeinen puheenvuoroni, vaikka sitten tulisi kuinka monta puheenvuoroa tämän jälkeen. Yritin sanoa sitä, että totta kai meillä jokaisella on velvollisuus. Toimeentulotukilakikin sanoo, että jokaisella on ensisijaisesti velvollisuus elättää itsensä omilla tuloillaan. Siitähän lähtee koko toimeentulotuen ajatus. Mutta kun me puhumme tästä velvoittavuudesta sillä ajatuksella, että esimerkiksi nämä 20 prosentin, 40 prosentin leikkaukset kannustaisivat nuoria tulemaan sosiaalityöntekijän tapaamiseen, niin se ei pidä käytännön elämässä paikkaansa. Nämä leikkaukset valitettavasti eivät kannusta sitä nuorta yhtään sen enempää ottamaan omaa elämäänsä hallintaan. Se puuttuva tulo hankitaan joillain muilla keinoin. Yleensä esimerkiksi pahassa päihdeongelmassa oleva nuori hankkii sen rikollisin keinoin.

Sitä nyt yritän sanoa, että ei viedä niitä nuoria enää entistä kauemmas sieltä sosiaalityöstä, vaan yritetään saada nimenomaan tämän aloitteen tapaisin keinoin ne nuoret sinne sosiaalityön piiriin, jotta päästään pureutumaan niihin itse ongelmiin, päästään ohjaamaan hoitoon ja löytämään oikeasti ratkaisuja siihen elämän muuttamiseen.

Jaana Pelkonen /kok:

Arvoisa puhemies! Itse olen tämän kyseisen aloitteen tehnyt siksi, että koen ja näen, että nuorisotakuussa on tällä hetkellä suuri aukko eli nuorisotakuun piiriin pääsemisen edellytys on työ- ja elinkeinotoimistossa työnhakijana oleminen. Toimeentulotuen piirissä nimenomaan on runsaasti nuoria, jotka eivät opiskele eivätkä ole työhallinnon asiakkuudessa. Nämä nuoret siis jäävät kokonaan nuorisotakuun palvelujen ulkopuolelle.

Oma ja tärkeä keskustelunsa, jota toivottavasti myös käymme avoimesti tässä salissa, on se, tuleeko ja onko järkeä nuorille, terveille, työkykyisille maksaa vastikkeetonta tukea.

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa herra puhemies! Edustaja Salosen ja edustaja Heinosen keskustelun perusteella luulisin, että on aiheellista todeta, että nekään nuoret, jotka turvautuvat toimeentulotukeen, joutuvat turvautumaan, ja jotka eivät tulisi tapaamaan sosiaalityöntekijöitä, eivät ole kaikki veistetyt samasta puusta. Minä luulen, että on niitä nuoria, joista edustaja Salonen puhui, joiden päihdeongelmat tai mielenterveysongelmat ovat sellaisia, että tällainen sanktio ei heidän kohdallaan toimisi. Mutta sitten on myös niitä nuoria, jotka vähintään henkisesti näyttävät keskisormea sosiaalitantoille ja jotka lähtevät siitä Sossu-Tatun tavoin, että rahaa tulee sen verran kuin pitääkin, eivätkä he viitsi lähteä ketään sosiaalivirkailijoita tapaamaan eivätkä ole kiinnostuneita tarjotuista mahdollisuuksista. Tällaisten henkilöiden kohdalla sitten tällainen keskustelu voisi muuttaa heidän käsitystään, ja tällaisten henkilöiden kohdalla tällainen toimeentulotuen vähentäminen saattaisi toimia kannustimena tällaiseen tapaamiseen.

Minun mielestäni aloite on varmasti hyvä, kun se lähtee, ja laki lähtee niin päin, että tämä velvollisuus on ennen kaikkea sosiaalipuolella, mutta itse uskon siihen, että myös velvollisuus nuoren puolelle, mutta totta kai sen velvollisuuden täytäntöönpanossa eli näissä mahdollisissa sanktioissa pitää ottaa huomioon näiden nuorten tosiasiallinen mahdollisuus esimerkiksi ymmärtää ja tiedostaa, mistä on kyse.

Mitä sitten tulee edustaja Pelkosen viimeiseen puheenvuoroon, niin minä olen kyllä periaatteessa siitä hyvin samaa mieltä. Jos on kyse työikäisistä, työkykyisistä, terveistä nuorista — ainakin nuorista — niin en maksaisi lainkaan toimeentulotukea tai tällaista sosiaaliturvaa kotiin, vaan tarjoaisin mutta aina myös edellyttäisin työtä, koulutusta, tukitoimintaa, kuntouttavaa työtoimintaa ja niin edelleen.