Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja

Arvoisa puhemies! On myönteistä, että maatalouspolitiikasta käydään keskustelua eduskunnan täysistunnossa. Edessämme on ensi vuoden alkupuolella päätöksenteko EU:n erittäin merkittävän maatalousuudistuksen kansallisesta täytäntöönpanosta. Kun samassa yhteydessä kaikkien tukijärjestelmien toiminta sovitetaan yhteen, on edessä todella merkittävä haaste. Hallitus aikookin tuoda tämän kokonaisuudistuksen suuntaviivat selontekona eduskunnan käsittelyyn. Tähän verrattuna parhaillaan menossa olevissa tukineuvotteluissa hallituksen ja tuottajajärjestöjen välillä ei ole kysymys samaa suuruusluokkaa olevasta asiasta. Tilanne ei poikkea normaalista vuosittaisesta tarkastelusta. Katseet tulisikin pikimmiten suunnata vuoden 2005 uudistuksen eri vaihtoehtojen analysointiin.

Parhaillaan siis käydään maataloustuloneuvotteluja hallituksen ja tuottajajärjestöjen kesken koskien vuoden 2004 kansallisia tukia. Neuvotteluja on käyty rakentavassa ilmapiirissä, ja neuvottelut jatkuvat.

Tukijärjestelmien eroista huolimatta lähtökohtana on mahdollisimman yhtenäisen maatalouspolitiikan harjoittaminen koko maassa. Kansallisten tukien vuosittaisen valmistelun tavoitteena on, että tukiratkaisu olisi eri tuotantosuuntien ja alueiden kannalta tasapuolinen ottaen huomioon maa- ja puutarhatalouden kansallisen tuen momentin määrärahan ja komission kansallista tukea koskevien päätösten asettamat rajoitteet. Kansallisen tuen ensi vuoden määräraha säilyy tämänvuotisella tasolla 608,62 miljoonassa eurossa.

Lantbruksinkomstförhandlingar om de nationella stöden 2004 pågår således som bäst mellan regeringen och producentorganisationerna. Förhandlingarna har förts i positiv anda och fortsätter.

Trots skillnaderna i stödsystemen är utgångspunkten att en så enhetlig jordbrukspolitik som möjligt bedrivs i hela landet. Målet för den årliga beredningen av de nationella stöden är att uppgörelsen om jordbruksstöden skall vara rättvis med tanke på de olika produktionsinriktningarna och områdena samt beakta såväl anslaget under momentet för nationellt stöd till jordbruket och trädgårdsodlingen som de begränsningar som kommissionens beslut om nationella stöd uppställer. Nästa års anslag för det nationella stödet kvarstår på samma nivå som i år, d.v.s. 608,62 miljoner euro.

Artiklaa 141 koskeva sopimus edellyttää, että vuodesta 2004 alkaen ryhdytään 141-alueella soveltamaan täysimääräisiä investointitukia ja nuorten viljelijöitten aloitustukia. Nämä tuet nousevat siis merkittävästi. Myös ympäristötuen lisäosan saattaminen EU-lainsäädännön edellyttämään muotoon toteutetaan vuodesta 2004 alkaen koko maassa. C-alueilla tämä voidaan toteuttaa vaihtoehtoisilla tavoilla.

Vuoden 2004 tukiratkaisua on valmisteltu ja neuvotteluja käyty samojen periaatteiden mukaisesti kuin aikaisempinakin vuosina. Tavoitteena on maatalouspolitiikan toimivuuden ja tasapuolisen kokonaisuuden säilyttäminen. Kansallisen tuen neuvotteluissa lähtökohtana on hallituksen ja MTK:n 4.11.2003 sopima periaate alueiden ja tuotantosuuntien tasapuolisesta kohtelusta, niin että euromääräisesti tukitasot pysyvät entisellään, ja lisäksi myös 142-alueella toteutetaan korotetut nuorten viljelijöitten aloitustuet sekä investointituet. Tämä ei tarkoittaisi 3 prosentin leikkausta Pohjois-Suomessa, kuten välikysymyksessä väitetään, vaan saman tyyppistä tarkastelua kuin on tehty joka vuosi tähänkin asti.

Ensi vuoden osalta neuvotteluissa päätettävänä on, toteutetaanko 141-ratkaisuun liittyvät toimet eli investointitukien ja nuorten viljelijöitten aloitustukien korotus ja sen vastapainona tulotukien alennus myös C-alueilla. Toisena vaihtoehtona on, ettei tukimuutoksia tehdä C-alueilla. Näiden vaihtoehtojen pohjalta etsitään ratkaisua parhaillaan käytävissä neuvotteluissa. Tässä yhteydessä ei missään vaihtoehdossa ole tarpeen puuttua artiklan 142 myöntövaltuuksiin. Tarkoituksena ei myöskään ole siirtää tukia eri alueiden välillä.

Eräissä tuotantosuunnissa, kuten siipikarjataloudessa ja kasvihuonetuotannossa, tukitaso on ollut yhtäläinen keskeisillä tuotantoalueilla, mikä vastaa myös näiden sektoreiden omaa näkemystä. Osalla tuotteista tukiporras Etelä-Suomen ja pohjoisen tuen alueen välillä on ollut viime vuosina kiinteä, osalla taas se on jossain määrin vuosittain vaihdellut.

Arvoisa puhemies! Opposition välikysymyksessä esitetään huoli kotimaisen elintarviketalouden tulevaisuudesta, maatalouden riittävästä kannattavuudesta ja maaseudun elinvoimaisuudesta. Kun poliittiset päättäjät osaltaan etsivät keinoja näihin vastaamiseksi, on syytä todeta maatalouspolitiikan nykyinen toimintaympäristö, nimittäin se, että Suomi on Euroopan unionin ja Wto:n jäsenvaltio. Suomen liittymisestä unioniin seurasi se keskeinen muutos, että kansallinen maatalouspolitiikka korvautui EU:n yhteisellä maatalouspolitiikalla. Tämä luo perustan sille, minkälainen maatalouspolitiikka on mahdollista ja tavoiteltavaa.

EU:n yhteisen maatalouspolitiikan mukaiset tukimuodot muodostavat maatalouden tukijärjestelmän perustan. Näistä tuista tärkeimmät ovat EU:n kokonaan rahoittamat EU-tulotuet, niin sanotut cap-tuet, sekä osarahoitteiset luonnonhaittakorvaus, lfa, ja maatalouden ympäristötuki. Yhteisen maatalouspolitiikan tukimuotoja täydennetään kansallisilla tuilla, joista keskeisimmät ovat Etelä-Suomen kansallinen tuki artiklan 141 pohjalta ja pohjoinen tuki artiklan 142 pohjalta ja maatalouden ympäristötuen kansallinen lisäosa.

Vuoden 2003 aikana on tehty monia päätöksiä, jotka muuttavat maatalouden tukijärjestelmää lähivuosina. EU:n maatalousministerit sopivat kesäkuussa yhteisen maatalouspolitiikan pitkän aikavälin uudistuksesta. EU:n maatalouspolitiikan ennakoitua syvällisempi ja laajempi uudistus oli tarpeen EU:n laajentumisen ja maailmankaupan vapautumisesta käytävien Wto-neuvottelujen vuoksi. Lokakuussa saavutettiin neuvottelutulos Etelä-Suomen kansallisten eli 141-tukien jatkosta. Sekä unionin reformipäätöksessä että 141-ratkaisussa tuet muuttuvat paremmin Wto-paineita kestäviksi.

Suurimmat muutokset tukijärjestelmissä tapahtuvat vuodesta 2005 alkaen, jolloin luonnonhaittakorvaus- ja ympäristötukijärjestelmät uusiutuvat. EU:n kokonaan rahoittamaan uuteen tilatukijärjestelmään voidaan siirtyä jo vuonna 2005, mutta siihen on siirryttävä joka tapauksessa viimeistään 2007. Vuotta 2004 voidaankin pitää siten eräällä tavalla välivuotena, jolloin pääosa tukimuodoista jatkuu nykymuotoisena ja muutokset vuoteen 2003 ovat suhteellisen pieniä. Merkittävimmät yksittäiset muutokset ovat maidon EU-tukijärjestelmän ja maatalouden ympäristötuen kansallisen lisäosan käyttöönotto.

Arvoisa puhemies! Artiklan 141 mukainen tukiratkaisu mahdollistaa maatalouden kannattavuuden ja kehitysedellytysten säilymisen. Etelä-Suomen tulotukien, maatalouden ympäristötuen kansallisen lisäosan ja luonnonhaittakorvauksen korotuksen yhteisvaikutuksena maatalouden saamien tulotukien kokonaismäärä säilyy vuoteen 2007 nykytasolla. Lisäksi investointitukien ja nuorten viljelijöitten aloitustukien korotukset alentavat merkittävästi investoivien ja aloittavien tilojen kiinteitä kustannuksia ja mahdollistavat maatalouden rakenteen myönteisen kehityksen.

Pohjaa 141-ratkaisulle luotiin komission kanssa jo osittain edellisten hallitusten aikana. Muun muassa lfa-tuen korotus saatiin tätä ajatellen mukaan jo komission reformiesitykseen, mikä jatkossa parantaa Etelä-Suomen kansallisen tuen tasoa. Neuvottelutavoitteeksi asetettiin syksyllä 2002 tukien maksuvaltuuksien korottaminen, tukitason vakaus ja pitkäaikaisuus. Tavoitteeksi tuli siis aikaisemmista ratkaisuista oleellisilta osin poikkeava ratkaisumalli.

Tuen maksuvaltuuden suhteen ajatuksena oli, että korotus antaisi pelivaraa useiksi vuosiksi ja mahdollistaisi muun muassa inflaatiokehityksen mukaisen soveltamisvaran maatalouden tukiratkaisujen yhteydessä. Komission mukaan ratkaisun tekeminen tämän periaatteen mukaan ei tullut kysymykseen, sillä valtion tukien soveltamisessa ei voi olla samanlaista väljyyttä kuin maaseudun kehittämisen säädöstössä, johon muun muassa artikla 142 kuuluu. Komission kanta oli ehdoton ja, korostan, saman sisältöinen kuin vuosien 1996 ja 1999 neuvottelukierroksilla. Lisäksi viime aikoina komissio ja jäsenmaat ovat tiukentaneet suhtautumistaan valtion tukiin.

Etelä-Suomen kansallisen tuen jatkosta käytiin tällä kertaa hyvin perusteelliset neuvottelut, joissa ministeri- ja komissaaritasolla oli toistakymmentä tapaamista, siis huomattavasti enemmän kuin kertaakaan aikaisemmissa neuvottelukierroksissa. Artiklan 141 sanamuoto on tulkinnanvarainen ja jättää komissiolle harkintavallan tukien myöntämisessä.

Etelä-Suomen kansallisista tuista saavutettiin poliittinen neuvottelutulos komission kanssa 13.10.2003. Neuvottelujen kuluessa kyettiin merkittävästi lähentämään komission ja Suomen tulkintaerimielisyyttä tuen jatkuvuudesta. Tuen jatkamisen periaatteista vuoden 2000 jälkeen päästiin sopimukseen. Ratkaisuun sisältyvät Etelä-Suomen kotieläintalouden, kasvihuonetuotannon ja puutarhatuotteiden varastoinnin tulotuet, maatalouden ympäristötuen kansallinen lisäosa sekä korotetut investointituet ja nuorten viljelijöitten aloitustuki.

Lähtökohtana on yhteisen maatalouspolitiikan suomien keinojen täysimääräinen hyödyntäminen. Artikla 141 sananmukaisesti edellyttää tätä, eikä kohdan tulkinnasta ole ollut erimielisyyttä missään vaiheessa. Tähän liittyen Suomi sitoutuu maksamaan investointituet sekä nuoren viljelijän aloitustuen täysimääräisenä 141-tulotukea saavissa tuotantosuunnissa. Maito-, naudanliha-, lammas- ja vuohisektoreilla investointituki nousee enimmillään 70 prosenttiin ja muilla 141-tukea saavilla tuotannonaloilla 60 prosenttiin.

Toisena osana yhteisen maatalouspolitiikan täysimääräistä hyödyntämistä Suomi ottaa käyttöön vuodesta 2005 lähtien yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksen yhteydessä Suomen saaman mahdollisuuden luonnonhaittakorvauksen maksimikeskiarvon korottamisesta 200 eurosta 250 euroon hehtaarilta. Korotus on tarkoitus toteuttaa luonnonhaittakorvauksen kansallisena lisäosana koko maassa. Neuvotteluissa sovittiin, että lisäosan määrä Etelä-Suomessa on 48—50 miljoonaa euroa, mistä noin puolet eli 25 miljoonaa euroa otetaan huomioon Etelä-Suomen kansallisen tuen vuonna 2005 maksuvaltuutta alentavana tekijänä. Koko maassa luonnonhaittakorvauksen korotuksen arvioidaan olevan yhteensä 116 miljoonaa euroa.

Välikysymyksen esittäjät väittävät, että kansallisiin tukiin eli Etelä-Suomen tuotantotukiin olisi tulossa 30 prosentin leikkaus. Tämä väite on tuulesta temmattu. Lfa-korotuksen myötä kansallisen tuen taso on Etelä-Suomessa kauden lopussa vuonna 2007 jopa nykyistä tasoa hieman korkeammalla. Sen sijaan 141-tulotukeen alusta pitäen sisältynyt alenema saatiin nyt vakautettua aiempaa alemmalle tasolle, 3 prosenttiin vuodessa. EU:n maksamaan tukeen tulee Suomen kannalta onnistuneen, kesällä reformista saavutetun neuvotteluratkaisun myötä jo vuodelle 2004 noin 46 miljoonan euron korotus, joka muodostuu hallinnollisten hintojen alenemisen kompensaatiosta sekä uudesta kuivatustuen korotuksesta.

Arvoisa puhemies! Neuvottelujen kuluessa ilmeni, että Suomessa sovellettu kasvinviljelyn kansallinen tuki ei vuodesta 2000 alkaen ole perustunut unionissa voimassa oleviin maatalouden ympäristötuen säädöksiin. Tämän johdosta ja oikeudellisten toimien välttämiseksi oli välttämätöntä saattaa kansallinen tuki voimassa olevan lainsäädännön mukaiseksi. Ympäristötuen kansallista lisäosaa koskevat määräykset edellyttävät sen määräytymistä kiinteänä prosenttiosuutena suhteessa maksettavaan ympäristötukeen. Lisäosan määrä säilyy siten samana koko sitoumuskauden ajan.

EU-osarahoitteisen maatalouden ympäristötuen kannustinosa voi olla enintään 20 prosenttia. Säädösten mukaan tämä taso voidaan erityisen perustelluista syistä ylittää. Neuvottelutuloksen mukaan Suomi voi maksaa kansallisena tukena ympäristötuen lisäosaa siten, että kannustinlisä on enintään 130 prosenttia. Siis kun perussääntö on 20 prosentin ylitys, me saamme maksaa kannustinlisää, joka on enintään 130 prosenttia, mutta lisät eivät keskimäärin saa nousta 100:aa prosenttia suuremmiksi. Tuen enimmäismäärä alenee nykyiseltä 65 miljoonan euron tasolta 60 miljoonaan euroon 2004 ja 55 miljoonaan euroon vuodesta 2005 lähtien. Tuen määrä oli asetettava nykyisen sitoumuskauden keskimääräiselle tasolle, koska tukitason olisi tullut olla kiinteä koko sopimuskauden ajan. Tuen enimmäismäärää voidaan korottaa, jos maatalouden ympäristötuen tukitasot nousevat tulevalla ohjelmakaudella.

Hallituksen tavoitteena on korjata näitä järjestelmän muutoksesta johtuvia ongelmia erikoiskasvien tuottajille muun muassa unionin yhteisen maatalouspolitiikan toimeenpanon yhteydessä.

Arvoisa puhemies! Elintarviketalouden tulevaisuuden sekä maatalouden kannattavuuden varmistamiseksi on tärkeää kiinnittää huomiota tuotteiden kysyntään ja tuottajan markkinoilta saaman tulon muodostukseen. Hallitus seuraakin aktiivisesti EU:n laajentumista ja erityisesti lähialueiden kehittymisnäkymiä tässä suhteessa.

Maatalousratkaisut tukevat maatalouden elinvoimaisuutta, sillä sekä kansalliset että EU:n yhteisen maatalouspolitiikan mukaiset ratkaisut vakiinnuttavat tukien tason ja tukijärjestelmän rakenteen aikaisempaa pidemmällä aikavälillä. Hallituksen veroratkaisut ja muut toimet tukevat niin ikään maaseudun elinvoimaisuutta. Laajemmin maaseutupolitiikkaa tarkastellaan vuoden 2004 aikana neljännen maaseutupoliittisen kokonaisohjelman päivittämisessä.

Kuluneen puolen vuoden aikana tehtyjen merkittävien päätösten kansallinen toimeenpano on lähikuukausien suuri urakka maataloushallinnolle ja sidosryhmille. Samanaikaisesti cap-reformin toimeenpanon kanssa valmistellaan tulevaa luonnonhaittakorvausjärjestelmää sekä maatalouden ympäristötukiohjelmaan tehtäviä muutoksia. Muutosten valmistelu ja tukijärjestelmien yhteensovitus on haasteellinen tehtävä, jossa koko maatalous- ja elintarvikesektorin asiantuntemusta ja rakentavaa panosta tarvitaan. Alkuvuodesta 2004 tehtävillä päätöksillä linjataan yhteisen maatalouspolitiikan mukaisten tukimuotojen soveltaminen Suomessa lähivuosiksi.

Uudistusten jälkeen viljelijöillä on tiedossa lähivuosien tukijärjestelmä useaksi vuodeksi tulevaisuuteen, mikä maatalouspolitiikassa on ollut harvinaista. Hallitus myös varaa riittävät resurssit EU-tukien ja kansallisten tukien maksamiseen. Voimaan tulevien uusien EU-säädösten, komission kanssa neuvoteltujen kansallista tukea koskevien päätösten ja talousarvioon varattujen määrärahojen puitteissa on luotavissa kokonaisuus, joka turvaa kannattavan maataloustuotannon edellytykset ja mahdollistaa yhtenäisen maatalouspolitiikan harjoittamisen koko maassa.

Maa- ja metsätalousministeri Korkeaojan vastaus on ruotsinkielisenä näin kuuluva:

Det är positivt att en debatt om jordbrukspolitiken förs vid riksdagens plenum. I början av nästa år skall vi fatta beslut om det nationella genomförandet av EU:s synnerligen viktiga jordbruksreform. Då verksamheten inom alla stödsystem samtidigt skall samordnas, står vi verkligen inför en betydande utmaning. Regeringen har för avsikt att ge en redogörelse om riktlinjerna för denna totalreform till riksdagen. I jämförelse härmed gäller de förhandlingar om jordbruksstöden som för närvarande pågår mellan regeringen och producentorganisationerna inte en fråga i samma storleksklass. Situationen avviker inte från den normala årliga processen. Därför borde vi hellre rikta blickarna mot 2005 års reform och analysera de olika alternativen.

Lantbruksinkomstförhandlingar om de nationella stöden 2004 pågår således som bäst mellan regeringen och producentorganisationerna. Förhandlingarna har förts i positiv anda och fortsätter.

Trots skillnaderna i stödsystemen är utgångspunkten att en så enhetlig jordbrukspolitik som möjligt bedrivs i hela landet. Målet för den årliga beredningen av de nationella stöden är att uppgörelsen om jordbruksstöden skall vara rättvis med tanke på de olika produktionsinriktningarna och områdena samt beakta såväl anslaget under momentet för nationellt stöd till jordbruket och trädgårdsodlingen som de begränsningar som kommissionens beslut om nationella stöd uppställer. Nästa års anslag för det nationella stödet kvarstår på samma nivå som i år, dvs. 608,62 miljoner euro.

Den överenskommelse som gäller artikel 141 förutsätter att investeringsstöd och startstöd för unga odlare tillämpas till fullt belopp i 141-området från och med år 2004. Stöden stiger således betydligt. Också tillägget till miljöstödet skall betalas i den form som EU-lagstiftningen förutsätter i hela landet från och med år 2004. I C-områdena kan detta genomföras på alternativa sätt.

Uppgörelsen om jordbruksstöden för år 2004 har beretts och förhandlingarna förts enligt samma principer som föregående år. Målet är att bibehålla en fungerande jordbrukspolitik och en jämlik helhet. Förhandlingarna om det nationella stödet utgår från den princip om en jämlik behandling av områden och produktionsinriktningar som regeringen och MTK avtalade om den 4 november 2003, så att skillnaderna mellan stödnivåerna kvarstår oförändrade i euro och dessutom så, att höjt stöd för unga odlare samt höjt investeringsstöd betalas också i 142-området. Detta innebär inte en nedskärning med 3 procent i norra Finland, vilket påstås i interpellationen, utan precis samma granskning som gjorts varje år också hittills.

När det gäller nästa år måste man vid förhandlingarna besluta om huruvida de åtgärder som hänför sig till 141-uppgörelsen, dvs. höjningen av investeringsstöden och startstöden för unga odlare och som motvikt till den en sänkning av inkomststöden, skall vidtas också i C-områdena. Det andra alternativet är att ändringarna av stöden inte genomförs i C-områdena. Utgående från dessa alternativ söker man som bäst en lösning vid de pågående förhandlingarna. I detta sammanhang kräver inget alternativ att fullmakterna att bevilja stöd enligt artikel 142 ändras. Avsikten är inte heller att överföra stöd mellan olika områden.

Inom vissa produktionsinriktningar, såsom fjäderfähushållning och växthusproduktion, har stödnivån varit densamma inom de centrala produktionsområdena, vilket också motsvarar dessa sektorers egen ståndpunkt. För en del produkter har skillnaden mellan stödet i södra Finland och i området för det nordliga stödet varit fast de senaste åren, för en del har den varierat i någon mån årligen.

I oppositionens interpellation är man bekymrad för framtiden inom den inhemska livsmedelsnäringen, den tillräckliga lönsamheten inom jordbruket och tryggandet av en livskraftig landsbygd. Då de politiska beslutsfattarna för sin del söker svar på dessa frågor är det skäl att konstatera i vilken omgivning jordbrukspolitiken fungerar i dag, dvs. att Finland är medlemsstat i Europeiska unionen och i WTO. Finlands anslutning till unionen ledde till den centrala förändringen att den nationella jordbrukspolitiken ersattes med EU:s gemensamma jordbrukspolitik. Detta utgör grunden för vad som är en möjlig och eftersträvansvärd jordbrukspolitik.

Stödformerna enligt EU:s gemensamma jordbrukspolitik utgör grunden för stödsystemet inom jordbruket. De viktigaste av dessa stöd är de EU-inkomststöd som helt finansieras av EU (de s.k. CAP-stöden) samt kompensationsbidraget (LFA) och miljöstödet för jordbruket, vilka delvis finansieras av EU. Stödformerna enligt den gemensamma jordbrukspolitiken kompletteras med nationella stöd, av vilka de viktigaste är det nationella stödet till södra Finland (artikel 141), det nordliga stödet (artikel 142) och den nationella tilläggsdelen till miljöstödet för jordbruket.

År 2003 har många beslut fattats som kommer att ändra stödsystemet inom jordbruket de närmaste åren. I juni kom EU:s jordbruksministrar överens om en långsiktig reform av EU:s jordbrukspolitik. Det var nödvändigt med en djupare och mera omfattande reform av EU:s jordbrukspolitik på grund av utvidgningen av EU och WTO-förhandlingarna om frigörandet av världshandeln. I oktober nådde man ett förhandlingsresultat om fortsatt stöd till södra Finland, dvs. 141-stödet. Både i unionens reformbeslut och 141-uppgörelsen ändras stöden så, att de bättre håller för trycket från WTO.

De största förändringarna i stödsystemen sker från och med år 2005, då kompensationsbidrags- och miljöstödsystemen revideras. En övergång till det nya gårdsstödsystemet, som helt finansieras av EU, kan ske redan år 2005, och skall i varje fall ske senast år 2007. År 2004 kan således betraktas som ett slags mellanår, då största delen av stödformerna kvarstår i sin nuvarande form och förändringarna jämfört med år 2003 är relativt små. De mest betydande enskilda förändringarna är införandet av EU-stödsystemet för mjölk och den nationella tillläggsdelen till miljöstödet för jordbruket.

En uppgörelse om jordbruksstöden enligt artikel 141 möjliggör fortsatt lönsamhet och fortsatta utvecklingsförutsättningar inom jordbruket. Inkomststöden till södra Finland, den nationella tilläggsdelen till miljöstödet för jordbruket och höjningen av kompensationsbidraget innebär tillsammans att inkomststödens totala belopp inom jordbruket kvarstår på nuvarande nivå fram till år 2007. Höjningarna av investeringsstöden och startstöden för unga odlare minskar dessutom märkbart de fasta kostnaderna på lägenheter som gör investeringar och på nya lägenheter och möjliggör en positiv utveckling när det gäller jordbrukets struktur.

Grunden för 141-uppgörelsen skapades tillsammans med kommissionen delvis redan under de tidigare regeringarna. Bl.a. höjningen av LFA-stödet togs med tanke på detta med redan i kommissionens reformförslag, vilket förbättrar nivån på det nationella stödet till södra Finland i fortsättningen. Målet för förhandlingarna hösten 2002 var en höjning av fullmakterna att betala stöd, en stabil stödnivå och långvarigt stöd. Målet var således en lösning som väsentligt avvek från de tidigare uppgörelserna.

Beträffande fullmakten att betala stöd var tanken den att en höjning skulle ge spelrum för flera år framåt och möjliggöra bl.a. en tilllämpningsmån enligt inflationsutvecklingen i samband med inkomstuppgörelserna inom jordbruket. Enligt kommissionen kom det inte i fråga att bygga en lösning på denna princip, eftersom det inte kan finnas samma spelrum vid tillämpningen av statliga stöd som i de regler som gäller utvecklandet av landsbygden, till vilka bl.a. artikel 142 hör. Kommissionens ståndpunkt var absolut och densamma som vid förhandlingarna 1996 och 1999. Kommissionen och medlemsländerna har dessutom skärpt sin inställning till statliga stöd den senaste tiden.

Om det fortsatta nationella stödet till södra Finland fördes den här gången mycket grundliga förhandlingar med över tio möten på minister- och komissionärsnivå, alltså betydligt fler än någonsin tidigare under pågående förhandlingar. Ordalydelsen i artikel 141 lämnar rum för tolkning och ger kommissionen prövningsrätt vid beviljandet av stöd.

Ett politiskt förhandlingsresultat om de nationella stöden till södra Finland nåddes med kommissionen den 13 oktober 2003. Under förhandlingarnas gång kunde kommissionens och Finlands meningsskiljaktigheter i fråga om tolkningen av hur stödet skall fortgå minskas betydligt. En överenskommelse om principerna för fortsatt stöd efter 2007 nåddes. Uppgörelsen innefattar inkomststöden till södra Finland för husdjursskötsel, växthusproduktion och lagring av trädgårdsprodukter, den nationella tilläggsdelen till miljöstödet för jordbruket samt förhöjda investeringsstöd och startstöd för unga odlare.

Utgångspunkten är att de medel som den gemensamma jordbrukspolitiken tillåter skall utnyttjas till fullo. Artikel 141 förutsätter bokstavligen detta, och det har inte i något skede förekommit oenighet om hur den skall tolkas. I anslutning härtill har Finland förbundit sig att betala investeringsstöd och startstöd för unga odlare till fullt belopp inom de produktionsinriktningar som får 141-inkomststöd. Inom mjölk-, nötkötts-, får- och getsektorerna stiger investeringsstödet som högst till 70 procent och inom de övriga produktionsgrenar som får 141-stöd till 60 procent.

För att den gemensamma jordbrukspolitiken skall kunna utnyttjas till fullo tar Finland för det andra från och med år 2005 i bruk den möjlighet att höja maximimedelvärdet av kompensationsbidraget (LFA) från 200 euro till 250 euro per hektar som Finland fick i samband med reformen av den gemensamma jordbrukspolitiken. Avsikten är att höjningen skall genomföras som en nationell tilläggsdel till kompensationsbidraget i hela landet. Vid förhandlingarna avtalades att tilläggsdelen uppgår till 48—50 miljoner euro i södra Finland, varav ungefär hälften, dvs. 25 miljoner euro, beaktas som en faktor som sänker fullmakten att betala nationellt stöd till södra Finland år 2005. Höjningen av kompensationsbidraget beräknas uppgå till sammanlagt 116 miljoner euro i hela landet.

Interpellanterna påstår att de nationella stöden kommer att skäras ned med 30 procent. Detta är nog ett påstående gripet ur luften. I och med LFA-förhöjningen är nivån på det nationella stödet till södra Finland i slutet av perioden år 2007 till och med något högre jämfört med den nuvarande nivån. Den sänkning som ända från början har ingått i 141-inkomststödet kunde däremot nu stabiliseras på en lägre nivå än tidigare, till 3 procent per år. I och med det för Finlands vidkommande lyckade förhandlingsresultat om reformen som nåddes på sommaren höjs det stöd som EU betalar med cirka 46 miljoner euro redan år 2004. Höjningen består av en kompensation för sänkningen av de administrativa priserna samt av den nya höjningen av torkningsstödet.

Under förhandlingarnas gång kom det fram att det nationella stöd för växtodling som tillämpats i Finland inte från och med år 2000 har grundat sig på unionens gällande rättsakter om miljöstödet för jordbruket. Av denna anledning och för undvikande av rättsliga åtgärder var det nödvändigt att bringa det nationella stödet i överensstämmelse med gällande lagstiftning. De bestämmelser som gäller den nationella tilläggsdelen till miljöstödet förutsätter att den fastställs som en fast procentuell del i förhållande till det miljöstöd som betalas. Tilläggsdelens belopp kvarstår således oförändrat under hela förbindelseperioden.

Tillägget till det miljöstöd för jordbruket som delvis finansieras av EU kan uppgå till högst 20 procent. Enligt rättsakterna kan denna nivå överskridas av särskilt grundad anledning. Enligt förhandlingsresultatet kan Finland som nationellt stöd betala en tilläggsdel till miljöstödet så att stimulansåtgärden uppgår till högst 130 procent, men i medeltal kan de inte överskrida 100 procent. Stödets maximibelopp sjunker från den nuvarande nivån om 65 miljoner euro till 60 miljoner euro år 2004 och till 55 miljoner euro från och med år 2005. Man var tvungen att placera stödets belopp på den genomsnittliga nivån för den nuvarande förbindelseperioden, eftersom stödnivån borde ha varit oföränderlig under hela förbindelseperioden. Stödets maximibelopp kan höjas, om nivåerna på miljöstödet för jordbruket stiger under den kommande programperioden.

Regeringen har för avsikt att avhjälpa dessa problem som ändringen av systemet medför för dem som producerar specialväxter bl.a. i samband med verkställandet av unionens gemensamma jordbrukspolitik.

Vid tryggandet av livsmedelsnäringens framtid samt jordbrukets lönsamhet är det viktigt att också fundera på efterfrågan och uppnåendet av ett skäligt producentpris. I detta avseende följer regeringen aktivt utvidgningen av EU och i synnerhet utvecklingsutsikterna i närområdena.

Jordbruksuppgörelserna stärker en livskraftig landsbygd, eftersom både de nationella lösningarna och uppgörelserna enligt EU:s gemensamma jordbrukspolitik stabiliserar stödnivån och stödsystemets struktur på längre sikt än tidigare. Regeringens skatteavgöranden och andra åtgärder stöder likaså en livskraftig landsbygd. Jordbrukspolitiken granskas grundligare vid uppdateringen av det fjärde landsbygdspolitiska helhetsprogrammet år 2004.

Det nationella genomförandet av de betydande beslut som fattats under det gångna halvåret är den stora uppgiften för jordbruksförvaltningen och intressegrupperna de närmaste månaderna. Samtidigt med genomförandet av CAP-reformen bereds det kommande kompensationsbidragssystemet samt de ändringar som skall göras i programmet för miljöstöd för jordbruket. Beredningen av ändringarna och samordningen av stödsystemen är en utmaning där hela jordbruks- och livsmedelssektorns sakkunskap och konstruktiva satsningar behövs. Genom de beslut som skall fattas i början av 2004 stakas riktlinjerna för tillämpningen av stödformerna enligt den gemensamma jordbrukspolitiken ut för Finlands del för de närmaste åren.

Efter reformerna kommer odlarna att ha vetskap om de närmaste årens stödsystem för flera år framöver, vilket har varit ovanligt inom jordbrukspolitiken. Regeringen reserverar också tillräckliga resurser för utbetalning av EU-stöden och de nationella stöden. Inom ramen för de nya EU-rättsakter som kommer att träda i kraft, de beslut om det nationella stödet som förhandlats fram med kommissionen och de anslag som reserverats i budgeten kan en helhet skapas som tryggar förutsättningarna för en lönsam jordbruksproduktion och möjliggör bedrivandet av en enhetlig jordbrukspolitik i hela landet.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Herra puhemies! Kiitoksia vastauksesta, arvoisa ministeri! Te väititte, että välikysymyksen esittäjien väittämä, että Etelä-Suomen tuotantotukiin olisi tulossa 30 prosentin leikkaus, on tuulesta temmattu. Arvoisa ministeri, pyydän, että tutustutte juuri jaettuun eduskunnan valtiovarainvaliokunnan budjettimietintöön, sen sivulla 82 toisen palstan alaosassa olevaan lauseeseen. Siellä tämä asia todetaan, onko tämä tuulesta temmattu. Ed. Ala-Nissilä voi varmasti kertoa, mitä valtiovarainvaliokunta on kirjoittanut.

Herra puhemies! Ministeri Korkeaoja, te sanoitte puheenne viimeisessä kappaleessa, että uudistusten jälkeen viljelijöillä on tiedossa lähivuosien tukijärjestelmä useaksi vuodeksi tulevaisuuteen. Voi, kun näin olisikin! Kaikki on auki, ja varmasti ymmärrämme, että viljelijät ovat hyvinkin hämillään muun muassa siitä, mitä valtiovarainministeri Kalliomäki toteaa eilisen Maaseudun Tulevaisuuden etusivulla olevan lyhyen jutun mukaan, kun hän sanoo: "Ensi vuodelle on käytettävissä saman verran rahaa kuin tänä vuonna, mutta vuodelle 2005 säästyy rahaa muun muassa pohjoisen tuen leikkauksesta." Siinä se varmuus tulevaisuudesta. Valtiovarainministeri voi tietysti kommentoida sosialidemokraattien näkemykset näistä asioista.

Herra puhemies! Maa- ja metsätalousministeri Korkeaoja sinänsä ansaitsee tunnustuksen asiantuntevuudesta. Meidän välikysymyksen tekijöidenkin on syytä myöntää ne vaikeudet, jotka keskustalaisella viljelijäministerillä on suomalaisten viljelijöiden etujen puolustamisessa EU:n ahtaissa raameissa ja sosialidemokraattisten rumpalien ja torvien määrittäessä marssitahdin hallituksen politiikassa. Ministeri on kuin lammas häkissä, jota sudet kiertävät. (Naurua)

Herra puhemies! Tuoreen tutkimuksen mukaan 94 prosenttia suomalaisista luottaa kotimaisen elintarvikkeen laatuun ja turvallisuuteen. Lähes 80 prosenttia pitää viljelijöiden vaatimusta maatalostuen säilyttämisestä oikeutettuna. Ei ole ihme, että viime eduskuntavaaleissa kansa halusi muutosta ja äänesti keskustan suurimmaksi puolueeksi. Muutosuskolle antoi vankan perustan muun muassa keskustan "valoisampi vaihtoehto", jonka puolueen vaaliohjelma toi tuta koko kansalle. (Ed. Korhonen: Kaikilta osin petosta!)

Uusi hallituspohja antoi toiveita siitä, että ainakin maatalouspolitiikassa tapahtuu selkeä suunnanmuutos. Pääministeri Vanhasen hallituksen ohjelmassa todetaan muun muassa seuraavaa: "Hallituksen tavoitteena on turvata maaseudun elinvoiman säilyminen kestävällä tavalla. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi hallitus huolehtii perheviljelmien kannattavuuden ja kehitysedellytysten säilymisestä sekä metsätalouden ja muiden maaseutuelinkeinojen elinvoimaisuudesta, mikä on edellytys sille, että nuorten kiinnostus elinkeinoa kohtaan säilyy." Edelleen hallitusohjelma lupaa, että "hallitus pyrkii siihen, että Etelä-Suomen kansallisten tukien myöntämisvaltuutta voidaan pitkäaikaisena korottaa ja vakiinnuttaa vuoden 2004 tasolle yhtenäisen ja vakaan, koko maata koskevan maatalouden tukijärjestelmän toteuttamiseksi vuoden 2003 jälkeen".

Mutta valitettavasti nyt, tasan kahdeksan kuukautta keskustajohtoisen hallituksen synnyn jälkeen, on todettava, että hallitus on jo epäonnistunut ohjelmansa tämän osion toteuttamisessa. Suomen erityisolosuhteet huomioon ottava, perheviljelmien kannattavuuden ja kehitysedellytykset turvaava, pitkäaikainen, vakaa, koko maan kattava maatalouden tukijärjestelmä, jollainen ohjelmassa luvataan, ei toteudu tällä vaalikaudella. Näyttää siltä, että keskustajohtoinen hallitus jää historiaan Suomen maatalouden kohtalon sinetöijänä.

Herra puhemies! Taannoin Satakunnassa eleli mies, jonka arvoisa ministeri Korkeaojakin varmasti muistaa. Miestä kutsuttiin nimellä Kokemäen Uuno. Olen varma, että Uunokin ymmärtäisi, että ilman tukea ei talonpoika pysy tiluksillaan Kokemäellä eikä muuallakaan Etelä-Suomessa. Samoin ymmärtää Pihtiputaan mummo, että hallituksen maatalouspolitiikka johtaa maaseudun alennustilaan myös hänen rakkailla synnyinseuduillaan. Saarijärven Paavo joutuu pian taas panemaan leipäänsä puolet petäjäistä, ellei suostu tuontileipää haukkaamaan. Jämsän äijä saattaa sentään kiittää Vanhasen hallitusta halvasta viinasta, jolla hän voi korvata maidon ja piimän palanpainikkeena. (Naurua)

Herra puhemies! Ministeri Korkeaoja antoi vastauksessaan ymmärtää, että hänen EU-komission kanssa neuvottelemansa ja hallituksen yksimielisesti hyväksymä sopimus on hyvä, ellei peräti erinomainen. Ministerillä oli näissä neuvotteluissa poikkeuksellisen vahva ja yhtenäinen, lähes talvisodan henkeen verrattava tuki kaikilta puolueilta ja väestöryhmiltä. Tavoite oli aikaansaada pitkäaikainen, vakaa ja tasoltaan nouseva tukijärjestelmä. Tuloksena oli kuitenkin lyhytaikainen ja mittavia leikkauksia kotieläintukiin ja eräisiin kasvinviljelytukiin Etelä-Suomessa merkitsevä sopimus, johon hallitus alistui. Tämä oli selkeä tappio sekä hallitukselle että maataloudelle. Tuet alenevat 29 prosentilla kuluvan vuoden tasosta vuoteen 2007, kuten budjettimietintö toteaa.

Tähän sisältyy huolestuttava viesti siitä, että jatkossa EU:n tavoitteena on ajaa kansallinen tuki alas kokonaan Etelä-Suomesta. (Ed. Väistö: Kompensointi!) Ministeri ei kertonut, onko hallituksella komission kirjallinen vahvistus vuoden 2007 jälkeisestä ajasta. Onko, arvoisa ministeri? (Ed. Kurvinen: Ei tietenkään!) Hämmästyttää myös tuo ministerin äskeinen väite, jonka jo totesin, että tämä olisi turva useaksi vuodeksi tulevaisuuteen, kun pääosa asioista on avoinna.

Hallitus vetoaa siihen, että koko unionin maatalouspolitiikan uudistamista koskeva cap-reformi korvaa artiklan 141 epäonnistumisen. Liittymissopimuksen Suomea koskevia artikloita on kuitenkin tarkasteltava erillään koko EU:n yhteisestä maatalouspolitiikasta, koska artiklat laadittiin nimenomaan Suomen erityisolosuhteita varten. Artiklan 141 onneton sisältö, josta ministeri Korkeaoja ei toki ole vastuussa, antaa valitettavasti komissiolle ylivallan. Tästä huolimatta hallituksen olisi tullut taistella voimakkaammin komission kohtuutonta linjaa vastaan, kuten muun muassa entinen ministeri Heikki Haavisto on todennut. Menkää iltalypsylle Brysseliin, ministeri Korkeaoja!

Cap-reformi on siis koko EU:ta koskeva hanke, eikä se poista Suomen maatalouden vakavia vaikeuksia ja erityisolosuhteita. Cap-reformin kokonaisvaikutukset vaihtelevat tiloittain. Leikkaukset ja korotukset eivät kohtaa toisiaan. Tuotannonalojen ja tilojen välille tulee suuria vääristymiä. Sama koskee myös lfa-tukea ja ympäristötukiohjelmaa. Muun muassa ympäristötuen kustannusvastaavuuden tiukkeneminen vähentää sen tulon merkitystä. Lisäksi uudistusten hallinnollinen toteutus on hankalaa. Viljelijät kärsivät järjestelmien monimutkaisuudesta ja lyhytaikaisuudesta, ja monet varmasti murehtivat myös EU:n itälaajenemisen arvaamattomia vaikutuksia.

Etelä-Suomen maatalouden tuotantotukia siis leikataan seuraavien neljän vuoden aikana lähes 30 prosenttia. Hallitus tarjoaa korvaukseksi maksimitasojen soveltamista investointitukiin. Jos varsinainen tuotanto tulee jo lyhyelläkin aikavälillä kannattamattomaksi, on investointeihin houkutteleminen äärimmäisen arveluttavaa.

Herra puhemies! Välikysymyksen toinen vakava osa on hallituksen kaavailema pohjoisen tuen leikkaus. Hallituksen vakaa aikomus on rangaista Väli- ja Pohjois-Suomen syyttömiä viljelijöitä siitä, että hallitus itse epäonnistui Etelä-Suomen neuvotteluissa. MTK:n Pohjois-Pohjanmaan liiton puheenjohtaja Eero Isomaa totesi osuvasti Kalevan mukaan viime keskiviikkona Oulunsalossa sanoessaan: "Tämä on sama kuin jos oma sauna palaa, niin poltetaan varalta naapurinkin sauna." (Naurua) — Vakava asia, joka ei edellytä naurua. — Haluaako, ministeri Korkeaoja, hallitus sytyttää myös pohjoisen saunat vain sen takia, että etelän saunat jo palavat? On käsittämätöntä, että hallitus aikoo leikata Väli- ja Pohjois-Suomen 142-alueella tuotantotukia, vaikka siihen ei ole mitään pakottavaa perustetta. Ministerin vastaushan oli puheen ensimmäisen sivun alaosassa kaksiosainen, eli vastausta tähän varsinaiseen kysymysosaan emme saaneet.

Ensi vuonna hallituksen leikkuri pudottaisi pohjoisen tukia vajaat 3 prosenttia. Tästä on loogisesti pääteltävissä, että Vanhasen hallitus aikoisi leikata seuraavina vuosina lisää aina saman verran kuin Etelä-Suomestakin eli vuoteen 2007 mennessä lähes 29 prosenttia. Tätä ei maatalous Pohjanmaalla, Keski-Suomessa, Savossa, Karjalassa, Kainuussa ja Lapissa kestäisi. (Ed. Korhonen: Eikä Pohjois-Pohjanmaalla!) — Koko Pohjanmaata tarkoitin.

Etelä-Suomessa osasyyllinen on EU-komissio, mutta Väli- ja Pohjois-Suomessa koko vastuu on Vanhasen hallituksella. Hallituksella on mahdollisuus selkeästi luvata, että pohjoisen tukeen ei kosketa ensi eikä myöhempinäkään vuosina ja että Etelä-Suomen maatalouden ahdinkoa helpotetaan esimerkiksi erilaisin verotuksen ja muin keinoin. Maatalouden alasajo autioittaa maaseutua, ajaa kuntia ahtaalle, heikentää peruspalveluita ja kasvattaa ihmisten eriarvoisuutta. Hallituksen paljon mainostama aluepolitiikka valuu hiekkaan, kun se ei arvosta maataloutta.

Herra puhemies! Välikysymys koskettaa äärimmäisen vakavaa asiaa, ja se oli ainoa tapa saada tässä vaiheessa asia käsittelyyn, koska hallitus ei ole katsonut asiaa riittävän tärkeäksi koko eduskunnalle informoida.

On ikävä todeta, että hallitus ei vastauksessaan ilmoittanut, miten se aikoo turvata maataloustuotannon kannattavuuden Etelä-Suomessa. Lupaus esimerkiksi verotuksen käytöstä olisi ollut tervetullut, mutta sitäkään emme saaneet. Hallitus ei myöskään ilmoittanut, että se pidättäytyisi leikkauksista pohjoisen tuen alueella, jonka osalta EU:kin on myöntänyt tuen välttämättömyyden oikeuttamalla sen maksamisen pysyvästi. Avoimeksi siis jää, aikooko hallitus todella leikata pohjoisen tukea seuraavien neljän vuoden aikana samaa tahtia kuin Etelä-Suomen tukia eli lähes 30 prosentilla ja haluaako hallitus tietoisesti kurjistaa Väli- ja Pohjois-Suomen maataloutta.

Viljelijäkodista lähteneenä ja yhä maaseudulla asuvana ymmärrän sen ahdistuksen, jota erityisesti monet tämän salin keskiosassa istuvat edustajat nyt kokevat, kun hallitus leikkaa pohjoisen viljelijöiden tukia eikä helpota etelän viljelijöiden ahdinkoa. Millaisissa tunnelmissa suomalaiset ruuantuottajat ensi viikolla joulua viettävät, riippuu siitä, minkä väristä nappia te tulevassa äänestyksessä painatte. (Hälinää) Käskyn etusormelle antaa toivottavasti sekä aivot että sydän sopusoinnussa ja perustuslain 29 §:n takaaman riippumattomuuden suojassa.

Herra puhemies! Ehdotan, että eduskunta hyväksyy seuraavan lausuman:

"Kuultuaan hallituksen vastauksen eduskunta toteaa,

1) että hallitus ei ole esittänyt toimenpiteitä, joilla se turvaisi kotimaisen maa- ja elintarviketalouden riittävän kannattavuuden, maaseudun elinvoimaisuuden ja elintarvikealan työllisyyden koko maassa,

2) että hallitus ei ole ilmoittanut, luopuuko se vuoden 2004 jälkeenkin tukien leikkauksista 142-alueella

sekä että hallitus ei nauti eduskunnan luottamusta,

ja siirtyy päiväjärjestykseen."

Eero Lämsä /kesk(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jos välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja ed. Kankaanniemi olisi lukenut ministerin puheen etukäteen, varmasti ed. Kankaanniemen puheen sävy olisi ollut toinen, mitä se nyt oli. On valitettavaa, että maatalousongelmiin ja siihen kokonaisproblematiikkaan ei puututa eikä oteta selvää, millä tavalla tässä kuljetaan ja mennään eteenpäin, elikkä tuommoisenkin puheen sitten voi pitää.

Arvoisa puhemies! Suomen maatalous on yhdeksän unionin jäsenyyden vuoden aikana muuttunut enemmän kuin jäsenyyttä edeltävänä 20 vuotena. Tilakoko on kasvanut keskimääräisestä vajaasta 20 peltohehtaarista reiluun 30 hehtaariin. Tilojen määrä on alentunut reilulla 30 000:lla unionin jäsenyyden aikana, eli keskimäärin 4 000 tilaa vuodessa on lopettanut toimintansa. Valtaosaltaan pelto on siirtynyt joko myynnin tai vuokrauksen kautta lisämaiksi tuotantoon ja tuotantoa jatkaville tiloille. Myös erilaisten varausjärjestelmien piirissä oleva pelto on siirtynyt suurimmalta osaltaan tuotantoon.

Maatalouden rakennekehitys ja siihen liittyvä teknologiakehitys ovat olleet nopeampia kuin mitä osattiin ennakoida unionin jäsenyyden alkaessa. Suomessa asetettiin tavoitteeksi, että myös EU:n jäsenenä meidän tulee olla mahdollisimman omavaraisia peruselintarviketuotannossa. Tämä on lähes kokonaisuudessaan toteutunut. Selvitysten mukaan suomalaiset kuluttajat arvostavat kotimaisista raaka-aineista valmistettuja elintarvikkeita. Näiden puhtaus, turvallisuus ja koko ruokaketjun läpinäkyvyys ovat tärkeitä kriteereitä. Suomalaiset myös hyväksyvät, että maatalouttamme tuetaan valtion budjettivaroin.

Suomen liittyessä unioniin suurin epävarmuus neuvottelujen lopputuloksesta jäi siinä, kuinka suomalaisen viljelijäperheen toimeentulo tulee kehittymään, kun Suomen maatalous integroituu unionin yhteiseen maatalouspolitiikkaan. Tämä huoli ei ollut aiheeton. Viljelijäperheen keskimääräinen vuosiansio aleni jäsenyyden alkupuolella huolestuttavan jyrkästi. Osaltaan se johtui siitä, että maatalouteenkin ulotettiin merkittäviä valtiontalouden säästötoimia, ja toisaalta markkinoilta saatavat hinnat alenivat ennakoitua enemmän. Tilastojen mukaan viimeiset kaksi vuotta ovat olleet positiivisia viljelijöiden tulokehityksessä, ja tämän myönteisen kehityksen on mahdollista jatkua myös tulevina vuosina, jos markkinoilta saatavat hinnat eivät alene.

Viljelijöiden suurimpia huolenaiheita EU:n jäsenyyden aikana ovat olleet tulojen riittävyys, kasvava työmäärä etenkin kotieläintaloudessa ja maatalouspolitiikan lyhytjänteisyys ja sen tuoma epävarmuus. Tutkimuksen mukaan viljelijät ovat entistä uupuneempia. Arvoisa puhemies! Suomen unionin jäsenyyden aikana maatalouspolitiikassa on tehty jo kolme uudistusta, joista viimeinen on nyt meneillään. Tämäkin kertoo, että muutosvauhti on kova.

Unionin maatalouspolitiikan yhtenä peruspilarina on, että unionin alueella toteutetaan yhtenäistä maatalouspolitiikkaa. Tähän perusajatukseen liittyen Suomi sai kuitenkin jäsenyysneuvottelujen yhteydessä kaksi tärkeää poikkeusta: 142 artiklan mukaisen oikeuden maksaa kansallisia tukia sen varmistamiseksi, että maataloutta pidetään yllä erityisillä alueilla — tämä tarkoittaa niin sanottuja C-alueita — ja oikeuden maksaa 141 artiklan mukaista tukea niin sanotuilla A- ja B-alueilla, jos liittymisestä aiheutuu vakavia vaikeuksia.

A- ja B-alueiden tukea ei kuitenkaan komission näkemyksen mukaan voida tulkita pitkäaikaiseksi, vaan tuen tarkoituksena on helpottaa näiden alueiden täysimääräistä yhdentymistä yhteiseen maatalouspolitiikkaan. Tämä 141 artiklan tulkinta on ollut hiertävä kivi koko jäsenyyden ajan. Vanhasen hallitus asetti tavoitteeksi hallitusohjelmassa A- ja B-alueiden kansallisen tukiohjelman korjaamisen. Keskeisenä tavoitteena oli tukiratkaisun pitkäaikaisuus, tukien maksuvaltuuksien merkittävä korotus ja tukien vakaus sekä tukijärjestelmän yhtäläisyys koko maassa.

Suomen hallitus ja EU:n komissio päättivät 13.10.2003 sopimuksesta, jonka pohjalta Suomen hallitus tekee virallisen ohjelmaesityksen komission tukijärjestelmän sisällöstä vuosille 2004—2007. Notifikaation sisältö poikkeaa useissa kohdissa alkuperäisistä hallituksen ja tuottajajärjestön asettamista tavoitteista. Tästä aiheutuu muutoksia maatalouspolitiikan toteuttamiseen ja tukijärjestelmään tilatasolla.

Tukijärjestelmää toimeenpantaessa hallitus on sitoutunut ottamaan yhteisen maatalouspolitiikan keinot täysimääräisinä käyttöön ja huomioimaan seuraavat asiat: Tukea voidaan myöntää vuosien 2004—2007 tuotannolle. Suomen viranomaiset toimittavat komissiolle tietoa tukien vaikutuksista ja toimeenpanosta ennen vuoden 2006 loppua, minkä perusteella vuoden 2007 jälkeen sovellettavat tukitasot ja tukien muutokset päätetään ottaen huomioon yhteisen maatalouspolitiikan kehitys ja vuoden 2006 jälkeen voimaan tulevat maaseudun kehittämisohjelmat.

Keskustan eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että Suomi varmistaa 141-tukiohjelmaesityksen käsittelyn komissiossa siten, että tukien maksu vuonna 2004 voi jatkua häiriöttä ja että viljelijät voivat olla varmoja 141-tukijärjestelmän jatkosta vuoden 2007 jälkeen.

Tämä 141 artiklan mukainen tuki on välttämätön eteläisen Suomen maataloudelle, sillä se merkitsee noin puolta viljelijöiden saamista nettotuloista. Jos tämän tuen maksaminen ei ole tulevaisuudessa mahdollista, syntyy 62. leveyspiirin rajalle tukiporras, joka on käytännössä kestämätön. Seurauksena on, että tuen alainen tuotanto loppuu kannattamattomana eteläisestä Suomesta ja tuotannon painopiste siirtyisi pohjoisen tuen alueelle.

Pohjoinen tuki on kuitenkin sidottu liittymissopimuksen aikaiseen tuotantoon, eli jos tuotanto kasvaa, tukea on leikattava. Tämä johtaa myös pohjoisen alueen tuotannon kannattavuuskriisiin ja maatalouden kokonaistuotannon ja koko elintarviketalouden voimakkaaseen alasajoon. Näin ei missään tapauksessa voida antaa tapahtua.

Hallitus ja tuottajajärjestö ovat sopineet, että unionin maatalouspolitiikan uudistus sovitetaan muihin tukijärjestelmiin tavalla, joka lähtökohtaisesti pitää eri tuotantosuuntien ja alueiden kokonaistukisuhteet ennallaan, kuitenkin niin, että perustelluista syistä periaatetta voidaan tarkastella uudelleen. Suomessa on aina 50—60-luvuilta asti sovellettu ilmastollisia olosuhteita huomioivaa maatalouden tukipolitiikkaa — näin myös unionin jäsenyyden aikana. C-alueellakin tuet nousevat pohjoista kohti. Tästä järjestelmästä on pidettävä kiinni myös tulevaisuudessa. Keskustan eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että eri alueiden kokonaistukisuhteet pidetään nykytasoisina ja että C-alueiden oikeus 142 artiklan mukaiseen tukeen tulee säilyttää vähintään nykyisten maksuvaltuuksien mukaisena ja että tuen jakautumista eri alueiden kesken seurataan ja arvioidaan mahdollinen tarve muutoksiin.

Arvoisa puhemies! Hallitus lupaa ohjelmassaan pitää kiinni vuoden 2002 Eurooppa-neuvoston vahvistamasta periaatteesta, jonka mukaan "maataloustuotannon on voitava jatkua kaikilla yhteisön alueilla, mukaan luettuna alueet, joilla on erityisiä ongelmia". Tästä periaatteesta on entistä tärkeämpi pitää kiinni, kun uudet, maatalousvaltaiset maat liittyvät unionin jäseniksi ensi vuoden puolella.

Harry Wallin /sd (ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Euroopan unioni laajenee ensi toukokuussa 10 uudella jäsenvaltiolla. Tämä merkitsee yhteisille markkinoille merkittäviä muutoksia. Vuosikymmenen loppupuolella Euroopan unionin jäsenmäärä kasvanee edelleen. Vaikka maailman kauppajärjestön Wto:n neuvottelukierros juuri nyt on tilapäisesti seisahduksissa, tulee se ennen pitkää jatkumaan. Se on myös Euroopan unionin ja Suomen etu. Elintarviketalouden toimintaympäristö siis tulee edelleenkin muuttumaan. Tällöin on uskallettava katsoa tulevaisuuteen ja etsittävä ne keinot, joilla meidän perheviljelmiin perustuvan maataloutemme ja kotimaisiin raaka-aineisiin perustuvan elintarviketeollisuutemme (Ed. Vistbacka: Mikä on perheviljelmä?) toimintakyky ja tulevaisuus voidaan varmistaa.

Euroopan unionin yhteinen maatalouspolitiikka on moniosainen kokonaisuus. Jos halutaan arvioida hallituksen toimintaa tällä alalla, on otettava huomioon kaikki puitteet ja reunaehdot, joiden sisällä kansalliset ratkaisut ovat yleensäkin mahdollisia. Välikysymyksellään oppositio irrottaa tästä kokonaisuudesta vain yhden osa-alueen. Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä haluaakin siksi palauttaa mieliin nyt käsiteltävinä olevien kansallisten tukiratkaisujen taustaa.

Suomen liittymissopimukseen sisällytettiin kaksi artiklaa, joiden perusteella Suomi voi — jos komissio sen hyväksyy — maksaa Euroopan unionin yhteiseen maatalouspolitiikkaan kuuluvien tukien lisäksi kansallista tukea omista budjettivaroistaan: pohjoisella C-alueella artiklan 142 mukaan ja eteläisillä A- ja B-alueilla artiklan 141 perusteella.

Herra puhemies! Kesällä 2003 Euroopan unionin jäsenvaltiot hyväksyivät pitkällisten neuvottelujen jälkeen yhteisön maatalouspolitiikan uudistamisen. Uudistuksen mukaan suuri osa EU:n kokonaan rahoittamista maataloustuista irrotetaan tuotannosta ja perustetaan uusi tilatukijärjestelmä. Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä pitää uudistuksen linjauksia oikean suuntaisina. Uudistukset tulevat voimaan vuoden 2005 aikana. Artiklan 141 mukaisesta tuesta ei suinkaan neuvoteltu nyt ensimmäistä kertaa, vaan jo vuonna 1999 hallitus neuvotteli ja hyväksyi tuloksen, joka sisältää samat elementit kuin nytkin. Tämän ratkaisun voimassaolo päättyy vuoden 2003 lopussa.

Kun aikaisemmin neuvoteltiin sekä Suomen liittymissopimuksesta että edellisestä 141-ratkaisusta, kokoomuksen edustajat ovat olleet merkittävissä asemissa. Hämmästystä aiheuttaakin se, että esillä olevan välikysymyksen allekirjoittajiin kuuluu kokoomuksen kansanedustajia, jotka kantoivat vastuuta ministereinä edellisen hallituksen päätöksistä. Neuvottelutulos on aina kompromissi, se oli tuolloin ja se on sitä nytkin, ja kun edellä mainitut periaatteet oli jo neljä vuotta sitten hyväksytty, ei toisenlaisia tavoitteita niin vain ollut läpivietävissä.

Herra puhemies! Artikla 141 -neuvottelujen kaikissa vaiheissa Suomen ja komission lähtökohdat ovat olleet täysin päinvastaisia. Kun sain tilaisuuden olla läsnä Etelä-Pohjanmaan maaseutukeskuksen 140-vuotisjuhlissa, joissa juhlapuhujana toimi maatalouskomissaari Fischler, ei kenellekään jäänyt epäselväksi komission kanta artiklan 141 mukaisen kansallisen tuen jatkosta. Niin selvästi komissaari Fischler ilmoitti, että artikla 141 -tuki on liittymissopimuksen mukaisesti vain siirtymäkauden tuki, joka päättyy tämän vuoden loppuun mennessä. Lisäksi Suomen valtio oli joutumassa EY-tuomioistuimeen EU-lainsäädännön vastaisesti maksamistaan ylimääräisistä ympäristötuista, joita oli maksettu jopa 200 prosenttia. Nämä ylimääräiset tuet uhattiin periä takaisin takautuvasti. (Ed. Hemmilä: Ei mikään ole ylimääräistä!)

Vuodesta 2003 vuoden 2007 loppuun asti artikla 141 -tuet alenevat keskimäärin 3 prosenttia vuodessa. Tuen alenemaa kompensoi kuitenkin se, että yhteisen maatalouspolitiikan piiriin kuuluvaa luonnonhaittakorvausta korotetaan vastaavasti ja myös investointitukea nostetaan. Tärkeää on myös se, että komissio hyväksyi artikla 141 -tuen jatkamisen vuoden 2007 jälkeenkin. Tästä neuvottelut käydään tämän hallituksen aikana, vuoden 2006 aikana. (Ed. Kankaanniemi: On syytä hallitusta vaihtaa!)

Hallitusyhteistyö punamultahallituksessa on toiminut todella hyvin. Neuvoteltu 141-tukiratkaisu oli vaikea, mutta edellä kuvatuista ongelmista johtuen hyvästä tuloksesta sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä esittää kiitokset hallitukselle.

Herra puhemies! Oppositio väittää kuitenkin 141-neuvottelutulosta epäonnistuneeksi. Herääkin kysymys, millaisia liioiteltuja kuvitelmia välikysymyksen allekirjoittajilla on mahtanut olla, kun allekirjoittajien joukossa on useita kansanedustajia, jotka ovat olleet aikaisemmin mukana neuvottelujen monissa eri vaiheissa. Välikysymyksen esille ottaminen tässä vaiheessa onkin lähinnä populistinen temppu, sillä hallitus neuvottelee parhaillaan tuottajajärjestöjen kanssa siitä, millaista kansallista tukipolitiikkaa Suomessa vuodesta 2004 sovelletaan.

Osapuolet tarvitsevat nyt neuvottelurauhaa parhaan mahdollisen ratkaisun löytämiseksi. Uskon, että tälläkin kertaa löytyy ratkaisu, joka turvaa pohjoisen C-alueen maatalouden edut kärjistämättä sisäisiä ristiriitoja, kuten tähän astikin on tapahtunut. Hallitus on myös ilmoittanut antavansa eduskunnalle maatalouspoliittisen selontekonsa keväällä kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Eduskunnalla on siis ensi vuonna aikaa perusteellisen keskustelun jälkeen paaluttaa suomalaisen maatalouspolitiikan tulevaisuutta. (Ed. Ollila: Onko hallituksella?)

Herra puhemies! Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että maataloutta voidaan harjoittaa koko maassa ja että raskasta työtä tekevien maanviljelijöiden tulotaso voidaan turvata. (Ed. S. Lahtela: Se on oikea näkemys!) Erityisesti perhemaatalousyritysten tulevaisuuden tulee olla keskeisessä asemassa uudistusta tehtäessä. Julkisessa keskustelussa helposti unohdetaan, että maatalouspolitiikka on muutakin kuin tukipolitiikkaa. Jatkossa tuleekin turvata maaseudun monipuolinen kehittyminen. Siksi on tuettava maatalousyritysten yhteistyötä ja uusien tuotantomuotojen kehittämistä sekä myös maataloutta tukevan yritystoiminnan syntymistä. Yli puoluerajojen on hyväksytty, että Suomi tarvitsee omaa maataloustuotantoa koko maa. Sillä on tärkeä aluepoliittinen ja työllisyysmerkitys.

Pertti Hemmilä /kok(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Näiden hallituspuolueiden puheenvuorojen jälkeen vähän väkevämpääkin tekstiä.

Vanhasen hallituksen ja sitä edeltäneen Jäätteenmäen hallituksen tähänastiset maatalouspoliittiset toimet ovat osoittaneet, että opposition on todellakin aika puuttua hallituksen linjauksiin välikysymyksen muodossa. Hallitus on useissa kotimaisen ruoantuotannon turvaamiselle elintärkeissä asioissa suoraan sanoen pettänyt hallitusohjelmaan itse kirjaamansa lupaukset, vai onko hallitusohjelmaa luettava niin, että ne asiat, joihin hallitus on pyrkinyt ja jotka se on asettanut tavoitteeksi, ovatkin pelkkää retoriikkaa?

Vanhasen hallituksen ohjelmassa todetaan seuraavasti: "EU:n komission kanssa käytävissä neuvotteluissa hallitus pyrkii siihen, että Etelä-Suomen kansallisten tukien myöntämisvaltuutta voidaan pitkäaikaisina korottaa ja vakiinnuttaa vuoden 2004 tasolle yhtenäisen ja vakaan koko maata koskevan maatalouden tukijärjestelmän toteuttamiseksi vuoden 2003 jälkeen." Edelleen lainaus hallitusohjelmasta koskien EU:n maatalouspolitiikan uudistusta: "EU:n maatalouspolitiikan uudistuksessa ja muissa järjestelmän muutoksissa Suomi pyrkii ratkaisuihin, jotka säilyttävät Suomen EU:n yhteisestä maatalouspolitiikasta saamien tukien kokonaismäärän vähintään nykytasolla."

Näin hallitus lupasi neuvotella Etelä-Suomen kansalliset tuet komission kanssa tinkimättä niistä. Viime kesänä välittömästi EU:n maatalousuudistuksesta käytyjen neuvottelujen jälkeen ministeri Korkeaoja tiedotteessaan vähätteli Suomelle koituvia tukimenetyksiä. Hän totesi kuitenkin tuotannon tulevaisuuden edellyttävän tyydyttävää lopputulosta 141-neuvotteluissa.

Pääministeri ja maatalousministeri ovat kilvan vakuuttaneet, että nyt saavutetun neuvottelutuloksen mukaan tuet alenevat vähemmän kuin kaudella 2000—2003 voimassa olleen maksuvaltuuden aikana. Tämä harhaanjohtava väite on saatu aikaan laskennallisilla keskiarvoilla. Keskimääräinen 3 prosentin vuosittainen tuen alennus ei kuitenkaan ole totta esimerkiksi Etelä-Suomen siipikarjan tai sianlihan tuottajien kohdalla, joiden tuet alenevat 7 prosenttia ensi vuonna, ja vuonna 2005 nämä tuet alenevat jopa 25 prosentilla 7 prosentin lisäksi.

Sitä mukaa kuin 141-ratkaisun konkreettinen sisältö on selvinnyt, ovat neuvottelutuloksen heikkoudet ja puutteet korostuneet. Vaikka Matti Vanhasen hallitus ohjelmassaan lupaa toimia hyvän hallinnon hengessä ja vähentää myös byrokratiaa, hyväksytyn 141-ratkaisun seurauksena on vielä nykyistäkin monimutkaisempi tukijärjestelmä.

Vanhasen hallituksella oli erinomaiset edellytykset neuvotella 141-tukien jatkuminen. Lipposen hallitusten toimesta pohjatyö oli tehty hyvin ja lähtökohdat pitkäkestoiselle ratkaisulle olivat olemassa. Ministerin selkänojana neuvotteluissa lisäksi oli historiallisen yksimielinen tuki koko Suomen kansalta, eduskunnalta ja etujärjestöiltä. Myös edellinen hallitus oli asettanut jo nämä samat tavoitteet.

Etelä-Suomen kansallisten tukien neuvotteluissa epäonnistuttiin kaikkien tavoitteeksi asetettujen asioiden osalta, ja tuloksena on lyhytkestoinen ja vuosittain aleneva maksuvaltuus. Tästä huolimatta hallitus pyrkii aktiivisesti nyt vähättelemään tappioita ja sanoo, että saavutetun ratkaisun kanssa voi elää. Hallitus onkin lanseerannut maatalouspolitiikkaan uuden sanonnan, jolla se luonnehtii saavutettuja neuvottelutuloksia: "Ratkaisun kanssa voi elää." Kokoomuksen mielestä hallitus ei ylipäätään ole saavuttanut mitään neuvotteluissa komission kanssa.

Tämän välikysymyksen sisältönä on nimenomaan se, voiko hallituksen periksi antamien, ei siis saavuttamien, maatalousratkaisujen kanssa elää. Tärkeää on myös kysyä, kenen eloonjäämiseen hallitus viittaa. Suomalaisen maatalouden pitkäaikaisennuste on ainakin merkittävästi heikentynyt jo tämän hallituksen aikana. Yrittääkö hallitus siis tällä todistella itselleen lisää elinaikaa? Hallitus ja keskusta kenties voivatkin elää näiden ratkaisujen kanssa, mutta ei suomalainen talonpoika.

Arvoisa herra puhemies! Ellei asia olisi äärimmäisen vakava, olisi suorastaan huvittavaa, miten hallitus on yrittänyt selittää parhain päin epäonnistuneet neuvottelutulokset sovittamalla yhtä ja samaa luonnonhaittakorvauksen eli lfa-tuen korotusta milloin mihinkin neuvotteluratkaisuun. Kesäkuussa lfa-tuen korotus uutisoitiin yksinomaan kompensaatioksi yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksesta koituvista tukimenetyksistä, ja taas lokakuun 13. päivän täydellisen epäonnistumisen jälkeen sama lfa-tuen korotus olikin kompensaationa 141-tuen leikkauksille.

Eduskuntavaalien jälkeisten Jäätteenmäen ja Vanhasen hallitusten aikana tapahtunut maatalouspolitiikan käänne huonompaan suuntaan on ollut suorastaan tyrmistyttävä. Ensi vuoden talousarvio on esimerkiksi maatalouden kehittämisrahojen osalta synkkää luettavaa. Se on synkkää luettavaa verrattuna Lipposen hallituksen aikaiseen maatalouspolitiikkaan. Maatalouden kehittämisrahaston Makeran määrärahoissa on 35 miljoonan euron vähennys verrattuna kuluvan vuoden määrärahatasoon. Makeran puuttuvat miljoonat ovat sinänsä yksityiskohta, mutta kuitenkin selkeä osoitus hallituksen suhtautumisesta maatalouteen ja maaseudulla asuviin ihmisiin.

Samaa välipitämättömyyttä osoittaa myös se, ettei hallitus noudata maaseutupoliittisen periaatepäätöksen, joka on edelliseltä hallitukselta, linjauksia myöskään yksityistiemäärärahojen korottamisesta.

Kaiken lisäksi hallitus haluaa kääntää huomion omista epäonnistumisistaan lietsomalla riitaa maan eri alueiden viljelijöiden välille. Kokoomus edellyttääkin hallitukselta maatalouspolitiikkaa, joka kohtelee viljelijöitä tasapuolisesti kaikkialla asuinpaikasta ja tuotantosuunnasta riippumatta. Paitsi viljelijöiden välistä tasapuolisuutta edellytämme myös oikeudenmukaista kohtelua suhteessa muiden väestöryhmien tulokehitykseen. Kokoomus ei hyväksy maataloustukien leikkauksia millään tukialueella euronkaan vertaa.

Arvoisa puhemies! Viime vaalikaudella oppositio oli kovin aktiivinen tekemään välikysymyksiä milloin mistäkin aiheesta. Yksikään kaikkiaan viime vaalikaudella tehdyistä kahdestatoista välikysymyksestä ei kuitenkaan ollut aiheeltaan maatalouspoliittinen. Neljä vuotta sitten EU:n kanssa saavutetut neuvotteluratkaisut kuivauskorvauksen ja lfa-tuen laajenemisesta sekä viljelijöiden tupo ovat eräitä yksittäisiä esimerkkejä siitä, että välikysymykseen ilmeisestikään ei ollut aihetta. Kaiken kaikkiaan Lipposen toisen hallituksen aikana maatalouden kansallisten tukien määrää nostettiin 37 miljoonaa euroa. Myös oppositiopuolue keskusta oli tyytyväinen hallituksen tapaan turvata suomalaista elintarviketuotantoa.

Jostain syystä keskustan oma kyvyttömyys maatalouspolitiikan saralla ei kuitenkaan tullut ennen vaaleja kansalaisten tietoisuuteen. Olemme jälleen saaneet nyt karvaasti kokea keskustalaista maatalouspolitiikkaa. Olisi kuvitellut suomalaisten vielä muistavan Esko Ahon hallituksen aikaisen EU-liittymisneuvotteluissa tapahtuneen suuren luokan virheen. Sen virheen vuoksi ylipäätään joudumme neuvottelemaan 141 artiklan maksuvaltuuksista, joiden pitäisi olla 142 artiklan tavoin pitkäkestoisia.

Ahon hallituksen ministeri Haavisto luotti Etelä-Suomen viljelijöiden toimeentulon turvaamisen 141 artiklaa koskevan poliittisen sopimuksen varaan. Nyt tätä poliittista sopimusta tuen jatkuvuudesta eivät tunnu muistavan muut kuin Haavisto itse. Tätä taustaa vasten ei ole kovinkaan lohduttavaa, että myös ministeri Korkeaojalla on nyt poliittinen sopimus samaisen tuen jatkosta vuoden 2007 jälkeen. Mitään konkreettista tai virallista linjausta ei ole muuta kuin siitä, että kolmen vuoden päästä taas mahdollisesti neuvotellaan.

Arvoisa puhemies! Hallituksen ministeri Korkeaojan suulla äsken antamasta vastauksesta voimme vain päätellä, että hallituksella ei todellakaan ole toimintalinjaa, sillä ei ole tahtoa eikä tavoitteita, ja jos ei ole asetettu tavoitteita, ei voi mitään saavuttaakaan. Ei voi kuin todeta, että hallitus on rähmällään Brysselin edessä. Välikysymysäänestyksessä nyt otetaankin mittaa siitä, ketkä kansanedustajista vielä tämänvuotisten EU-neuvottelutulosten jälkeen ja nähtyään hallituksen esityksen ensi vuoden maatalousbudjetiksi ovat valmiit hyväksymään Matti Vanhasen hallituksen maatalouspolitiikan.

Herra puhemies! Edellä mainituilla perusteilla ehdotan eduskunnan hyväksyttäväksi seuraavan perustellun päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuodon:

"Kuultuaan hallituksen vastauksen eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy välittömiin toimenpiteisiin turvatakseen kotimaisen elintarviketalouden tulevaisuuden, maatalouden riittävän kannattavuuden ja maaseudun elinvoimaisuuden koko maassa

ja siirtyy päiväjärjestykseen."

Matti Kauppila /vas(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa puhutaan koko Suomen maataloudesta. Se on vasemmistoliiton suuri huolenaihe.Välikysymyksessä halutaan tuoda sekä EU-sopimukseen liittyvä eteläisen Suomen ongelma että se kotimainen ratkaisu, mihin hallitus Pohjois- ja Väli-Suomen osalta päätynee.

Suomi sai liittyessään Euroopan unioniin oikeuden maksaa kansallista tukea oman maataloustuotannon ylläpitämiseksi koko maassa. Tämä oikeus kirjattiin liittymissopimuksen artikloihin 141 ja 142. Kaiken piti olla hyvin. Niin suomalaisille vakuutettiin, Nyt onkin käynyt ilmi, että näin ei ollutkaan. Kuinka ollakaan, Suomen keskusta oli vallassa ongelmien alkulähteellä ja on nyt, kun niihin törmätään. Keskustapuolue saakin ottaa kunnian kaikesta siitä vääryydestä, mitä on tehty maatalousratkaisujen suhteen tämän syksyn aikana. Kenttä kuhisee sekä aidosti että ohjatusti MTK:n talutusnuorassa.

On alkanut syyllisten etsintä EU:hun liittymissopimusten tulkinnoista, artikloiden pysyvyydestä ja siitä, onko saatu paras mahdollinen lopputulos neuvotteluissa. Syyllisiä löytyy pääministeri Ahon hallituskaudesta 1990-luvulta. Silloin pääneuvottelijat pääministeri Aho ja ulkoministeri Haavisto veivät lupauksineen Suomen talonpojan Euroopan unioniin pysyvästi. He juuri vastaavat siitä, minkä sisällön artikla 141 sai, ja siitä, ettei artiklasta tullut pysyvää.

Nyt on pakko kysyä, kirjoitettiinko liittymissopimus tahallaan sellaiseksi, että se saatetaan tulkita eri tavoin, ja oliko tähän syynä se, että Ahon hallitus halusi varmistaa Suomen liittymisen unionin jäseneksi. Tällöin kyse ei ole vain kehnosta neuvottelutuloksesta vaan myös huonon tuloksen tietoisesta peittelystä, joka vasta nyt paljastuu suurelle yleisölle. Joka tapauksessa artiklasta ei saatu vankkaa kivijalkaa jatkolle. Taitaa ollakin vain rapakiveä koko kivijalka.

Itse asiassa liittymissopimuksella sinetöityi Suomen maatalouden alasajo hitaasti mutta varmasti. Kysymys on vielä siitä, mille tasolle lasku pysähtyy. Tilojen lukumäärähän on pudonnut rajusti.

Kun liittymissopimuksen takaamalle tuelle haettiin jatkoa, pääministeri Vanhasen hallitus neuvotteli kesän ja syksyn 2003 aikana Euroopan unionin komission kanssa Etelä-Suomea koskevan artiklan 141:n mukaisen tukiratkaisun. Neuvotteluissa hallitus ei saavuttanut ollenkaan niitä tavoitteita, mitä Suomessa yksimielisesti tavoiteltiin, vaan hallitus hyväksyi komission neuvotteluissa määrittelemät tiukat ehdot.

Epäonnistuneet 141-neuvottelut ovat viemässä nyt suomalaisen kotieläin- ja erikoiskasvituotannon suuriin vaikeuksiin. Investointituki ei paljon lohduta, ja pahinta on, että tuilla on taipumus kapitalisoitua tuotantovälineiden ja -oikeuksien hintoihin, jolloin tuki ei sellaisenaan hyödytä jatkavia viljelijöitä. Ja kuinkas ollakaan, jälleen oli vuorossa keskustavetoinen neuvottelujoukkue myymässä halvalla suomalaista talonpoikaa. Pääministeri Vanhanen johtaa ja ministeri Korkeaoja neuvottelee ja kantaa vastuun tuloksista. Neuvottelutulos merkitsee sitä, että Suomi varmisti oikeuden maksaa kansallisista varoista tukea vain vuoteen 2007 asti. Tämän jälkeen asia on jälleen keskeisiltä osiltaan avoin ja siten maataloutemme on altis uusille takaiskuille.

Euroopan unioni laajenee, ja maatalouden ongelmat 1.5.2004 alkaen ovat aivan toisenlaiset kuin tähän asti. Suomen neuvotteluasemat ovat silloin paljon heikommat kuin tähän asti. Siksi juuri nyt olisi ollut tärkeää onnistua mahdollisimman hyvin. Vuonna 2007, siis vain muutaman vuoden päästä, olemme jälleen hankalassa tilanteessa.

Ministeri Korkeaoja ei tyydy vain epäonnistumiseen 141-neuvotteluissa vaan haluaa leikata myös artiklan 142 mukaisen Väli- ja Pohjois-Suomen tuen. Näin neuvottelumöhläyksestä aiheutuva vahinko pannaan kiertämään. Ministeri näyttää tähtäävän Lapin, Kainuun ja muun pohjoisen tuen maatalouden saneeraajaksi juuri sillä surullisenkuuluisalla mallilla, jolla yrityksiä saneerataan, eli porukkaa vähemmäksi. Maataloudessa on menossa nyt sellainen kahtiajako, jossa tilakoot suurenevat, isontalon antit menestyvät, mutta suuri joukko pienempiä tiloja jää alhaiselle tulotasolle.

Taitavat ministeri Korkeaoja ja MTK:n Härmälä kuvitella, että he saavat tällä tavoin etelän viljelijöiden kiukun lauhtumaan, kun käydään leikkaamaan pohjoisen tukea. Mutta he eivät ole tainneet ajatella, että pysyvään pohjoiseen tukeen kajoaminen saa Väli- ja Pohjois-Suomen viljelijät kapinaan. Kannattaisi ministerin vähän kiertää ja kuunnella, mitä suomalaisella talonpojalla on pohjoisessa sanottavaa tällaisesta oikeudenmukaisuudesta.

Valitettavasti eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokuntakin on joutunut olemaan vain EU-asioiden postikonttori, tekninen toimija, ei mikään linjojen vetäjä. Tähän asti meille on annettu kuva, ettei mitään merkittävää ongelmaa ole olemassa. Kaikki sujuu muka niin, kuin on sovittu korkealla tasolla jo vuonna 1994. Menossa olisi vain pieni välitarkistus, jolla luodaan pohjaa tulevaisuudelle.

Kaikkinensa hallituksen politiikka heikentää myös kotimaisen elintarviketalouden ja sen kymmenientuhansien työpaikkojen asemaa. Kuitenkin juuri nyt Euroopan unionin laajeneminen ja kilpailun kiristyminen asettaa kotimaiset elintarvikkeet muutenkin koville. Olemme ensi kertaa sen edessä, että myös maitotuotteita saatetaan ryhtyä tuomaan suuria määriä Suomeen, ei enää vain kalliimman hintaisia juustoja tai jogurtteja vaan jopa maitoa kilpailemaan nimenomaan hinnalla. Samaan aikaan kauppaketjut painavat sisäänostohintoja alas omilla merkkituotteillaan.

Arvoisa puhemies! Hallituksen vastaus ei tyydytä vasemmistoliiton eduskuntaryhmää. Ehdotankin perustellun päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuodoksi:

"Kuultuaan hallituksen vastauksen eduskunta toteaa,

1) että hallitus on epäonnistunut 141-alueen tukineuvotteluissa,

2) että hallitus suunnittelee leikkausta myös pohjoisen 142-alueen tukeen,

3) että hallitus ei ole esittänyt riittäviä ja tehokkaita toimia kotimaisten puhtaiden elintarvikkeiden saatavuuden, kotimaisen maa- ja elintarviketalouden toiminnan eikä alan työllisyyden turvaamiseksi ja

4) että hallitus ei näin ollen nauti eduskunnan luottamusta,

sekä siirtyy päiväjärjestykseen."

Erkki Pulliainen /vihr(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomea ei alun alkujaan pyydetty Euroopan yhteisöjen jäseneksi. Jäsenyyttä ajoivat todella aktiivisesti ne, jotka sitä halusivat. Tämä heikensi jo lähtökohtaisesti maamme neuvotteluasemia jäsenyyden ehdoista, näin erikoisesti maataloutta käsiteltäessä. Tämä oli tullut esiin jo jäsenyysehtojen ensimmäisessä valmisteluvaiheessa täällä eduskunnassa. Valiokunnan lausuntoon ei hyväksytty vaatimusta luonnonmaatieteellisten tosiasioiden huomioon ottamisesta maataloustukien perusteena. Kirjautin ne kuitenkin eriävällä mielipiteellä.

Tämän asian esilläpito oli tärkeää sen vuoksi, että oltiin matkalla kohti Euroopan yhteisöjen yhteistä maatalouspolitiikkaa capia ja alkutuotteiden sisämarkkinoita. Juuri jäsenyysneuvotteluissa tuli sopia niistä poikkeuksista capin yleisiin ehtoihin ja tukiperusteisiin, jotka olisivat vaste pohjoisen sijainnin tuottamiin luonnonmaantieteellisiin realiteetteihin. Nämä näkökohdat oli tieteellisesti osoittanut käytettäviksi Alexander von Humboldt jo vuonna 1809. Täällä Suomessa ilmiö tunnetaan pohjoisuutena, mikä näkyy muun muassa tuotantovaihtoehtojen vähenemisenä ja kasvukauden lyhentymisenä lounaasta koilliseen mentäessä.

Suomella oli maataloutta koskevissa EU-jäsenyysneuvotteluissa tiedollisesti käytössään paras mahdollinen joukkue: maatalousministerinä maanviljelijäkansanedustaja Mikko Pesälä, ulkoministerinä MTK:n puheenjohtaja Heikki Haavisto, virkamiesneuvottelijoiden kärkikaartina MTK:n nykyinen puheenjohtaja Esa Härmälä ja jäsenyyden seitsemän ensimmäistä vuotta maatalousministerinä toiminut Kalevi Hemilä. Tiedon puute ei siis voinut olla selitys neuvottelujen lopputuloksen laatuun.

Vaikka maatalouskysymykset olivat todella vaikea pala Suomen EU-jäsenyyden pääarkkitehdeille, niin lähinnä ulkoministeri Haaviston toimet tuottivat jäsenyyssopimukseen Suomen pohjoisesta sijainnista johtuvat artiklatekstit ja poikkeamalausuman. Maapallon pohjoisimman maatalousvaltion, Suomen, saanto jäsenyysneuvotteluista koskikin itse asiassa vain maataloutta: vakavien vaikeuksien artikla 141, pohjoisen tuen artikla 142, ympäristötuen rakenteen fiskaalinen elementti ja mitoitus sekä kadmiumvapaan lannoitteen käyttöä koskeva määräaikainen poikkeus. Ainoa sanomaltaan yksiselitteinen näistä on ollut artikla 142, jonka pysyväisluonteisuutta kukaan ei ole asettanut kyseenalaiseksi. Artikla 141:llä tarkoitetut vakavat vaikeudet todistettiin Suomen taholta jo EU-jäsenyyden alkuvuosina pysyväisluontoisiksi, mikä on ollut keskeisesti esillä myöhemmissäkin sovellusneuvotteluissa. On varsin luonnollista, että Suomi on asettanut kaikissa neuvotteluissa tavoitteeksi sen, että komissio tunnustaa tämän näkökohdan, onhan senkin perusteena viljelyolojen pohjoisuus, vaikkakaan ei samassa määrin kuin niin sanotulla C-alueella.

Artikla 142:n pysyväisluontoisuuden merkitys on korostunut, kun kaikki muut jäsenyysneuvottelujen edellä mainitut tulokset ovat olleet jatkuvasti neuvottelujen ja muutosvaatimusten kohteena. On varsin ymmärrettävää, että pohjoisen alueen tuottajat pitävät kiinni omasta vahvistetusta tuloturvastaan. Toisaalta on sekin ymmärrettävää, että A- ja B-alueiden tuottajat vaativat asemansa parantamista. Näin muodostuu se tavoitetaso, johon neuvottelujen tulosta itse kukin aina vertaa.

Arvoisa puhemies! Maatalous on yritystoimintaa, mutta se poikkeaa muusta yritystoiminnasta varsin monella merkityksellisellä tavalla. Jokaisen yhdyskunnan, kuten koko maapallonkin, edun mukaista on, että maaperän hedelmällinen pintakerros pysyy hyvässä tuotantokunnossa ikuisesti. Tämä tarkoittaa, että tuotantotoiminnan pitää olla jatkuvasti siinä määrin kannattavaa, että sukupolvenvaihdokset voidaan tehdä.

Markkinatalouden muusta yritystoiminnasta poiketen tuilla on merkittävä osuus maatalousyrittäjien tulonmuodostuksessa. Kahta valtiota, Uutta-Seelantia ja Viroa, lukuun ottamatta kaikki valtiot ja niiden muodostamat yhteisöt maksavat maataloustukia. Eräs merkittävä syy tähän käyttäytymiseen on se, että näin halutaan varmistaa ravinnonsaanti hallinnassa olevalta alueelta kaikissa oloissa. Huoltovarmuus koetaan tärkeäksi asiaksi. Sen varmistamiseksi kehittyneillä yhteiskunnilla on omat toimijansa — näin myös Suomella Huoltovarmuuskeskus.

Suomessa nykyisellään noin puolet tuottajan tuloista tulee erilaisista tuista. Tukien synnyttämillä rahavirroilla on tuottajien itsensä ohella myös paikallisesti ja valtiokohtaisesti huomattava merkitys. Vuonna 2002 Suomi maksoi Euroopan unionille jäsenmaksua 1 123 miljoonaa euroa, mistä määrästä se sai varsinaisina maataloustukina takaisin 737 miljoonaa euroa eli noin 66 prosenttia. Merkittävää on, että tukea maksetaan paitsi ravinnon tuottamisesta myös niin sanotusta non-food-tuotannosta. Jälkimmäinen varmistaa sen, että pellot pysyvät vastuullisesti toimien hyvässä tuotantokunnossa. Luomutuotanto on jo sellaisenaan pellon kuntoa parantavaa luonnonhoitoa, mistä seuraa erityiskohtelu tukipolitiikassa.

Ne perustavaa laatua olevat syyt, jotka ovat pakottaneet Suomea vaatimaan erityiskohtelua Euroopan yhteisöjen yhteisessä maatalouspolitiikassa, saavat lisämerkitystä, kun ne projisoidaan yhteisön maatalouspolitiikan yleisiin pyrkimyksiin. Yksi avainsanoista on tehokkuus. Se tarkoittaa komissiosta katsottuna muun muassa sitä, että yksikön pitää olla todella suuri myös kotieläintuotannossa. Suomen maatalouspolitiikkaa johtanut ministeri Kalevi Hemilä näki tässä mahdollisuuden ajaa oman Maatalous 2000 -ohjelmansa mukaista tilakoon suurentamispolitiikkaa. Maidontuotannossa tämä on merkinnyt yli 50 lypsävää lehmää käsittävien yksiköiden suosimista investointipolitiikassa. Vaikka tämän politiikan mukaiset euronavetat ovat olleet C-alueella käytössä pisimmilläänkin vain vasta reilut viisi vuotta, ensimmäiset burn outit ovat jo tosiasia. Emännät ovat jättäneet isännät hoitamaan yksin elikkonsa. Jaksamattomuus on siis yksi merkittävä tekijä.

Suuryksikköpolitiikka saa C-alueen kotieläintaloudellista merkitystä myös toisella tavalla. Luonnonoloista ja historiallisista maanomistusoloista johtuen riittävän peltoalan koostaminen tapahtuu hankkimalla omistukseen tai vuokralle peltolohkoja laajalta alueelta. Tämä taas kohottaa kuljetuskustannuksia suhteessa tilanteeseen, että peltoala on yhtenäinen kokonaisuus. Tämän tulee näkyä tukikompensaationa C-alueella.

Euroopan unioni on ratsastanut Wto-neuvotteluissa tähdentämällä sitä, että sen yhteinen maatalouspolitiikka tukeutuu perheviljelmiin, mikä muiden neuvotteluosapuolten pitää ottaa huomioon. Komission ja pääosaston virkamiesten käsitys sopivasta tuotantoon osallistuvasta perhekoosta osoittautuu käytännössä siis varsin joustavaksi käsitteeksi. Muinoinen karjalainen suurperhe näyttää osuneen jonkun virkamiehen silmiin historiankirjasta.

Arvoisa puhemies! Olen edellä kuvannut sellaisia näkökohtia, joilla on merkitystä arvioitaessa nykyisen hallituksen tuloksia artikla 141 -neuvotteluista ja reagointia saavuttamiinsa tuloksiin. Maatalousministeri on toistuvasti todennut muun muassa täällä eduskunnassa, että neuvottelutulos on hyvä. Hän myös ilmoitti yksiselitteisesti päättäneensä alentaa pohjoista tukea vuosittain 3 prosentilla. Tuottajien vaste kumpaankin on ollut tyrmäävä. Se on ollut siinä määrin tyrmäävä, että lähes koko oppositio on katsonut välikysymyksen hallituksen kaatamiseksi olevan oikeutettu tässä tilanteessa.

Vaalien alla Suomen keskustan edustajaehdokkaat vaativat yhtäläisesti ytyä artikla 141 -neuvotteluihin moittien Lipposen hallitusten aikaansaannoksia — ainakin näin Pohjois-Pohjanmaalla. Nyt tuottajat itse ovat käyttäneet poikkeuksellisen ankaraa kieltä tuomitessaan Suomen keskustan toimet artikla 141 -neuvotteluissa ja ilmoitukset artiklaan 142 liittyen. Jälkimmäisiä aikomuksia on sittemmin peruttu, mutta keskustan ja hallituksen perusasennoituminen asiaan on käynyt kaikille täysin selville.

Kuten edellä kertomastani käy ilmi, lähtökohtatilanne artikla 141 -neuvotteluille ei ollut lupaava, mutta se oli pikkupiirteitä myöten Suomen keskustan maatalouseksperttien tiedossa. Siitä huolimatta vaalitaistelussa tuli luvattua asian kunnialla hoitaminen, jos vaalivoitto ja sen myötä valta puolueelle suodaan. Taktiikka kuitenkin petti. Neuvotteluissa komission kanssa pidettiin turhaa kiirettä, millä vain heikennettiin neuvotteluasemia entisestään.

Suomen kannalta pahinta neuvottelutuloksessa on, että yhtään rakenteellista, kestävää taloutta tukevaa elementtiä ei neuvottelutulokseen sisälly. Nyt jouduttiin vain jatkuviin heikennyksiin. C-alueelle ulotettavilla korotetuilla investointituilla vain heikennettäisiin tulevaisuuden toimintaedellytyksiä. Investoinnissa kannattamattomaan ei ole mitään järkeä.

Vihreän eduskuntaryhmän jäsenet tulevat ottamaan yksilöllisesti harkiten kantaa hallituksen nauttimaan luottamukseen. Arvoisa puhemies! Henkilökohtaisesti olen jo ratkaisuni tehnyt. Kuulemani ja lukemani perusteella kannatan ed. Kankaanniemen tekemää perusteltua päiväjärjestykseen siirtymislauseketta.

Nils-Anders Granvik /r(ryhmäpuheenvuoro):

Värderade herr talman! Interpellationen är som sådan ett tandlöst dokument som radar upp både fakta och påståenden, men knappast någonting som inte tidigare debatterats. Själva frågeställningen, vilka åtgärder regeringen tänker vidta för att säkra livsmedelsproduktionens lönsamhet i hela landet, är för all del relevant. Samma frågeställning var ständigt aktuell också under den tidigare regeringens tid och kommer sannolikt att vara det också under nästa riksdagsperiod. EU:s föränderliga jordbrukspolitik ger varken odlarna eller beslutsfattarna någon arbetsro eller trygghet inför framtiden.

Arvoisa puhemies! Ruotsalainen eduskuntaryhmä suhtautuu kuitenkin vakavasti välikysymykseen, vaikka välikysymyksen tekijöillä ei ole ollut rohkeutta eikä kykyä nostaa itse asiakysymyksessä esiin ongelmia, joista varsinaisesti on kyse ja jotka ovat saaneet tunteet kuohumaan viljelijäkunnassa ennennäkemättömällä tavalla. Eduskuntaryhmä on vakavasti huolissaan niistä säröistä, joista on syntymässä niin alueiden kuin poliittisten päätöksentekjöiden välille sekä etujärjestöissä että poliittisella areenalla. Aina kun maataloudesta riidellään, valitettavasti viljelijä jää puristuksiin ilman omaa syytään.

Valitettava tosiasia on, että Suomi ei saavuttanut mitään niistä keskeisistä tavoitteista artiklaa 141 koskevissa neuvotteluissa, joiden taakse asettui kokonainen kansakunta täysin yksimielisenä. Voidaan todeta, että niin suurta yksimielisyyttä Suomen maatalouspolitiikan tavoitteista ei ole koskaan aikaisemmin koettu. Luotimme kolmen EU-huippukokouksen lupaukseen EU:n maatalouspolitiikan muotoilemisesta siten, että elintarviketuotantoa voitaisiin jatkaa unionissa kaikilla alueilla, joilla maataloutta on perinteisesti harjoitettu.

Haluamme omalta osaltamme sen jälkeen, kun komissio oli harjoittanut sanelupolitiikkaa neuvotteluissa, asettaa kyseenalaiseksi sen, onko komissio tutustunut huippukokousten linjauksiin.

Talman! Framförallt det påtvingade, sjunkande produktionsstödet på A—B-området leder i längden till att Sydfinland hamnar illa till. Då man adderar det nya 141-avtalet till det tidigare, kommer man fram till att stöden under en sjuårsperiod sjunker med 3—4 procent per år. Man behöver inte vara särskilt begåvad i matematik för att inse att med denna trend tar produktionsstöden så småningom slut. Eftersom den negativa trenden inte kunde brytas med den massiva uppbackning som nu fanns, måste man vara optimist för att orka tro att förhandlingarna nästa gång skulle vara lättare. Då har vi tio nya medlemsländer som noga kommer att bevaka sina intressen på den gemensamma marknaden.

Kuten aina politiikassa, on nytkin vastoinkäymisistä huolimatta mentävä eteenpäin. Kuten tunnettua, mitään suurempaa dramatiikkaa ei kohdistu meihin vuonna 2004, jollemme sitä itse saa aikaan. Valitettavasti olemme jo hyvän matkaa tällä tiellä. Maatalouden keskusjärjestöt MTK ja ruotsinkielinen SLC ovat tällä kertaa valinneet eri linjan. Linjana, johon maatalousministeri ja MTK:n puheenjohtaja usein viittaavat, on se, että tukikehityksen maan eri osien välillä on seurattava toisiaan, vaikka se olisikin negatiivinen eteläisille alueille komission sanelun vuoksi. Ruotsinkielinen SLC piti tällaista ennakkopäätöstä hätiköitynä suurten ratkaisujen ollessa edessä eikä voinut asettua ratkaisun taakse. Järjestössä katsottiin tällaisen kirjauksen johtavan suuriin riitaisuuksiin. Meidän on syytä muistaa, että nyt keskustelemme ainoastaan vuoden 2004 tuen jakautumisesta.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä haluaa muistuttaa, että suuri muutos maatalouspolitiikassa tapahtuu vasta vuonna 2005. Tuolloin tapahtuu sekä artikla 141 -sopimuksen osana lfa-sovellus että EU:n maatalousreformin toteuttaminenkin. On tärkeätä muistaa, että onnistuaksemme ensi vuonna tehtävässä suuressa remontissa, joka otetaan käyttöön vuonna 2005, on sekä etujärjestöpoliittisen että puoluepoliittisen koneiston oltava yhtenäinen eikä jakautunut eturyhmiin. Ei ole mitään syytä valita tässä vaiheessa linjaa ja soveltaa vapaaehtoisia tukileikkauksia niillä alueilla, joita 141-sopimus ei sanele.

Talman! Svenska riksdagsgruppen anser att vi i planeringen av tillämpningen av CAP-reformen och artikel 141 måste vara fördomsfria och beredda att använda alla de klossar och alternativ som finns till förfogande. Huvudlinjen i Finlands lantbrukspolitik har varit en så stor enhetlighet som möjligt både mellan områdena och mellan produktionsinriktningarna. En viss differentiering mellan områden har historiskt funnits och finns också idag. I detta sammanhang är det skäl att påminna om orsaken till att Finland har rätt att utbetala nationellt stöd enligt artiklarna 141 och 142, det är den låga värmesumman och korta växttiden plus småskalig struktur och dålig arrendering. Det är också skäl att i denna diskussion komma ihåg att det till denna del förekommer stora variationer mellan söder och norr i vårt land. Skördenivåerna är lägre ju längre norrut vi kommer och utfodringsperioden för husdjuren inomhus likaså längre.

On tuskin väärin tulkita komission sanelua tuotantotuen alentamisesta 141-alueella, joka tulee kompensoida investointituen korotuksella, viittaukseksi siihen, että tukipolitiikka ei tulevaisuudessakaan ole maassa yhtenäinen. Vastaavia vaatimuksia tuotantotukien alentamisesta 142-alueella ei ole. Komissaari Fischler totesi hyvin selvästi vieraillessaan Seinäjoella, etteivät artiklat ole kytköksissä keskenään, minkä vuoksi mahdollinen kytkentä on kansallinen keksintö. Monet seikat viittaavat siihen, että saamme hakea erilaisia ratkaisuja eri alueille, jos haluamme optimoida maksuvaltuutemme. Täytyy kyseenalaistaa, onko korkeimpien investointitukien käyttöönotto järkevä ratkaisu niille alueille, joilla on tuotantoon sidotuille tuille käyttämättömiä valtuuksia.

Uuden tukipolitiikan rakentamisessa vuodeksi 2005 ja siitä eteenpäin on monia ongelmia, mutta myös monia mahdollisuuksia. Valinta on tehtävä ensinnäkin tila- tai tasatukimallin tai niiden molempien yhdistelmän välillä. Kansallisen kasvinviljelytuen, josta tulee ympäristötuen lisäosa, soveltaminen sekä nautasektorin tukien ja tuotannon kytkentäaste ovat muita esimerkkejä. Oikeus lfa-tuen korotuksiin annettiin meille reformisopimuksessa, mutta nyt se on otettava käyttöön 141-tappioiden kompensoimiseksi; tämä olkoon myös yhtenä esimerkkinä. Tässä yhteydessä haluamme muistuttaa, ettei kasvihuone- ja vihannesviljelyä voida kompensoida lfa-tukea korottamalla, minkä vuoksi tämän sektorin on saatava erityiskompensaatio.

Hakiessamme ratkaisuja nyt ajankohtaiseen ongelmaan siitä, miten artiklan 141 soveltaminen vaikuttaa pohjoisiin alueisiin ja millaiselta koko suuri uudistus näyttää vuonna 2005, meidän on syytä muistaa, että kyse on linjan valitsemisesta pidemmäksi aikaa kuin neljäksi vuodeksi, joita 141-sopimus koskee. Toivottavasti elämää on myös vuoden 2007 jälkeen. Tämän vuoksi mielestämme on väärin lukita tilanne tavalla, joka voi olla poliittisesti vaikeasti korjattavissa.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä haluaa muistuttaa siitä, että nyt keskustelun kohteena olevat ongelmat eivät ole itse aiheutettuja. Syynä on komission ymmärtämättömyys Suomen vaikeuksia kohtaan edellä mainittujen ilmastollisten olosuhteiden vuoksi. Ruotsalainen eduskuntaryhmä toivoo, että yhteisymmärrys saavutetaan maatalousneuvotteluissa nopeasti. Ryhmä suosittelee linjaa, johon ruotsinkielinen tuottajajärjestö yksimielisesti päätyi kaksi viikkoa sitten pitämässään kokouksessa. Siellä kohdistettiin katseet vuoteen 2005 ja todettiin yksimielisesti, ettei ole syytä leikata muita tukia kuin 141-sopimuksessa edellytettyjä.

Haluan päättää toteamalla, että talousarvioehdotuksessa on varattu varoja ensi vuodeksi niiden tukien maksatukseen, joihin täällä viittasin. Hallituksen laatiessa budjettiehdotustaan tarkoituksena tuskin oli säästöjen tekeminen kansallisella tukimomentilla.

Herr talman! Svenska riksdagsgruppen hoppas att regeringen beaktar vad vi ovan framhållit och vi föreslår enkel övergång till dagordningen.

Kari Kärkkäinen /kd(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! "Oi, nouse, Suomi, näytit maailmalle / sa että karkoitit orjuuden / ja ettet taipunut sa sorron alle / on aamus" alkanut, synnyinmaa."

Nämä Finlandia-hymnin sanat, jotka ovat syntyneet, kun isänmaamme taisteli itsenäisyydestään tsaari-Venäjän sortoa vastaan, soivat nyt suomalaisen talonpojan mielessä. Tänä päivänä tämä talonpoika kokee olevansa yksin taistelussa oman elinkeinonsa ja perheensä puolesta.

Tänään täällä on väitetty keskustapuolueen, sosialidemokraattien ja en ole varma, onko Rkp:n, edustajien toimesta, että oppositio on hyvin populistinen. Tänne on tullut maatalousyrittäjiä eri puolilta Suomea seuraamaan keskustelua. He ovat parhaita vastaamaan, onko populismia nostaa esiin hätä kansallisesta maataloudesta.

Maatalous on varmaankin ainoa tuotannonala, jolla tulotaso on viimeisen 10 vuoden aikana jatkuvasti alentunut eikä noususuhdannetta ole nähty. Monella maatilalla työtä tehdään synkissä olosuhteissa huolimatta rakkaudesta isiltä perittyihin maihin. Mutta kuka jaksaa kyntää, puida ja luoda lantaa vuosia vain saadakseen hyvän mielen työn jatkamisesta ja pitääkseen tilan elossa eläkeikäänsä saakka?

Suomen EU-jäsenyyden aikana on EU:ssa toteutettu pian kolme maatalousuudistusta. Viimeksi paineita unionin maatalouspolitiikan muuttamiselle on aiheuttanut meneillään olevien monenvälisten Wto-kauppaneuvottelujen Dohan kierros. Tähän on liittynyt muun muassa esitys tuen irrottamisesta tuotannosta.

Suomen elintarvikesektori on selviytynyt toistaiseksi kohtuudella EU-jäsenyyden mukanaan tuomista muutoksista ja vyönkiristyksistä. Kuitenkin rajansa on myös maatalousyrittäjien ja muun tuotantoketjun sietokyvyllä. Toivottomuuden ja myönteisen tulevaisuuden näköalojen puuttumisen vuoksi esiintyy maatalousyrittäjillä jo nykyisin erityisen paljon työuupumusta ja muita stressioireita.

Kun keskustapuolue voitti vaalit ja pääministerin paikan, moni isäntä ja emäntä huokaisi helpotuksesta. Valoisampi aika ei kuitenkaan ole koittanut. Keskustalainen maatalousministeri Juha Korkeaoja noudatti uskollisesti kiltin EU-luokan mallioppilaan käytöstä ja hyväksyi Fischlerin laihan tarjouksen, jolla myytiin Etelä-Suomen viljelijät Brysseliin. Hieman puolalaista mentaliteettia, ja tulos olisi voinut olla toinen.

Tavoite Etelä-Suomen pitkäkestoisesta ja tasoltaan vakaasta kansallisesta tuesta oli puolueiden ja tuottajatahojen yksimielinen tahto. Kuitenkin Suomen hallitus hyväksyi ratkaisun, joka ei miltään osin vastannut asetettuja neuvottelutavoitteita. Osana 141-ratkaisua romuttui myös muun muassa hyvänä pidetty kasvinviljelyn kansallinen tukijärjestelmä. Kansallisen tuen leikkaus lähivuosina kohdistuu rankimmin kotieläin- ja puutarhatiloille. EU:n lfa- ja ympäristötukien nousu ei tätä menetystä kompensoi. Sovittu ratkaisu merkitsee lisää tilakuolemia ja työttömyyttä maaseudulla.

Ministeriö ja keskustan monet nokkamiehet ovat sittemmin ahkerasti yrittäneet uskotella, että 141-ratkaisu on kohtuullinen tai olosuhteisiin nähden jopa hyvä. Luulevatko he, että tätä sanomaa todella uskotaan? En usko, sillä tosiasiassa kyse on Suomen maatalouspolitiikan viime vuosien suurimmasta epäonnistumisesta, joka viimeistään kotimaisten neuvottelujen vaikeuksien myötä on nyt paljastunut. Hallituksen neuvottelutulos komission kanssa kertoo myös komission asenteesta Suomen elintarviketuotannon turvaamista kohtaan.

Me kristillisdemokraatit haluamme taata viljelijöiden tasapuolisen ja oikeudenmukaisen kohtelun sekä riittävän toimeentulon koko maassa. Yhdymme MTK:n valtuuskunnan vaatimukseen siitä, että Suomen hallituksen tulee taiteilla unionissa jäsenyyssopimuksen 141 artiklan alkuperäinen tarkoitus käyttöön. Tällöin se takaisi pitkäaikaisen ja tasapuolisen tukijärjestelmän myös Etelä-Suomeen.

Arvoisa herra puhemies! Neuvottelutulos artiklaan 141 perustuvien kansallisten maataloustukien leikkauksista ja sopimuksen kestosta korkeintaan neljän vuoden ajan on merkinnyt syystäkin lisääntyvää epävarmuutta ja huolta maatalousyrittäjien keskuudessa. Investointitukien nostaminen ei tunnu oikealta lääkkeeltä tilanteessa, jossa on mahdoton tietää, millainen tulevaisuus on tiedossa seuraavien neljän vuoden jälkeen. Sitä paitsi iso osa maatiloista on jo investoinut niin paljon kuin velanoton sietokyky on kestänyt. Tuskin he uusia rasitteita kaipaavat, vaikka saisivatkin siitä osan tukena.

Tehty neuvotteluratkaisu EU:n kanssa merkitsi lfa-tuen kytkemistä kansallisiin tukiin. Tämä osaltaan jo lisää entisestään mahdotonta maatalousbyrokratiaa ja on ristiriidassa EU:n oman maataloustukijärjestelmän selkiyttämiseen tähtäävän tavoitteen kanssa.

Arvoisa puhemies! Tuo lokakuinen neuvotteluratkaisu on nyt poikinut ison kotimaisen ongelman, kun olisi kyettävä löytämään siedettävä ratkaisu, joka huomioi myös 141- ja 142-alueiden väliset tukierot. Huonon 141-neuvottelutuloksen seurauksena olemme siis suurissa vaikeuksissa, jotta maamme eri alueiden viljelijöiden välinen kilpailutasapaino voidaan säilyttää.

En ole koskaan kuullut, että esimerkiksi naisten ja miesten välistä palkkatasa-arvoa olisi edistetty sillä, että paremmin palkatuilta miestyöntekijöitä leikataan pois tuloja, jotta naiset eivät kokisi työtään vähempiarvoiseksi. Kuitenkin esillä on ollut vastaavan tyyppinen ratkaisu maatalouden osalta, emmekä ministeri Korkeaojalta ole saaneet selkeää vastausta siitä, miten asian osalta aiotaan jatkossa edetä.

Miksi ruoan arvonlisäveron alentaminen ei kelvannut keskustalle?

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä lähtee siitä, että viljelijöiden toimintaedellytyksiä ja työstään saamaa tuloa ei tasata leikkaamalla kotimaisilla päätöksillä 142-alueen kansallista tukea, vaan katsomme että tilannetta 141-alueella tulee helpottaa muilla ratkaisuilla. Haluamme osaltamme olla edistämässä eteläisen Suomen maataloustuottajien toimintaedellytyksiä. Olisi mieletöntä, jos pellot maamme viljavilla alueilla kasvaisivat kesantona. Tätä ei tule kuitenkaan tehdä viemällä toimeentulon edellytyksiä 142-alueen viljelijöiltä.

Arvoisa puhemies! Maamme pohjoinen sijainti ja pitkät etäisyydet nostavat elintarviketalouden tuotantokustannuksia. EU-maista Suomi verottaa elintarvikkeita toiseksi raskaimmin Tanskan jälkeen. Keskimääräinen elintarvikkeiden arvonlisävero EU-maissa on runsaat 7 prosenttia, kun Suomessa se on 17 prosenttia.

Tämän vaalikauden mittavien veronkevennysten joukkoon ei mahtunut kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjettiinsa sisällyttämää esitystä ruoan arvolisäveron alentamisesta. Ruoan arvonlisäverotuksen alentaminen on myös elintarviketuotannon tulevaisuuden kannalta hyvä esitys, mutta nyt se ei enää tunnu keskustalle kelpaavan, toisin kuin vaalien alla ja viime vaalikaudella puhuttaessa.

Kansallista maataloustukea tarvitaan sen turvaamiseksi, että alkutuotantokustannuksiltaan maailman kalleimpiin kuuluvan kotimaisen ruoan myyminen kohtuuhintaan suomalaisille kuluttajille olisi mahdollista. Tuki ei tule vain maatalousyrittäjille, vaan sillä turvataan terveellinen ruoka ja turvallisuuspoliittisesti elintärkeä ruoan huoltovarmuus.

Mitä tulee ruuan ekologisuuteen, merkittävimmäksi tekijäksi nousee, kuinka kaukaa ruoka-aineet on tuotu. Eksoottiset etelänherkut vaativat liikennepäästöjä moninkertaisesti enemmän kuin kotoinen lähiruoka. Esimerkiksi riisiannos lautasella aiheuttaa hiilidioksidipäästöjä viisi kertaa enemmän kuin vastaava peruna-annos. Jos kuluttajille maittavat geenimuunnellut tuotteet tai hormonilihat, voidaan suomalaisen elintarviketuotannon tulevaisuuteen suhtautua ilman huolen häivää, koska lähiruokatavoitteesta voidaan silloin luopua. Kuitenkin selvää on, että näillä leveysasteilla ei elintarvikkeita kyetä tuottamaan ilman tuotantotukea. Sen onneksi ymmärtää valtaosa myös Suomen kansasta.

Arvoista puhemies! Ainakin meillä Pohjois-Savossa viljelijä ajattelee, että Suomen keskusta on ajanut talonpojan asemaa. Tätä saattoi päätellä keskustan viime puoluekokouksen kannanotoista. Yhdeksän kuukautta on kulunut, ja olemme nähneet tuloksen: tavoitteet on unohdettu. Joko puolueen uusi strategia keskustalaisesta kaupunkipuolueesta on nykyisten kansanedustajien ja ministereiden missio, tai sitten neuvottelijat ovat epäonnistuneet EU-neuvotteluissa.

Raimo Vistbacka /ps(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kuten tiedämme, Suomen jäsenyys Euroopan unionissa runnottiin läpi keskustan johtaman Ahon hallituksen toimesta. Tuolloin jäsenyysneuvotteluja maatalouden osalta veti pitkälti keskustalainen ulkoministeri, maataloustuottajien entinen puheenjohtaja Heikki Haavisto. Maatalousasioissa eräänä johtavana virkamiehenä toimi MTK:n nykyinen puheenjohtaja Esa Härmälä. Väitetään, että pitkälti hänen käsialaansa ovat Suomen maataloustukia käsittelevien artiklojen 141 ja 142 tulkinnanvaraiset sanat.

Keskusta on siis kaulaansa myöten EU-maataloussopimussuossa. Kukaan ei tämänpäiväisen tietämyksen valossa voi enää väittää Suomen onnistuneen neuvottelemaan itselleen hyvää jäsenyyssopimusta. Sen on todennut myös puhemies Lipponen Ulkopolitiikka-lehdessä hiljattain olleessa kirjoituksessa todetessaan, että "ulkoministeri Heikki Haavisto epäonnistui yrittäessään neuvotella vuonna 1994 muutoksen artiklan tulkintaan". (Ed. Pulliainen: 141 artiklan tulkintaan!) — Artiklan tulkintaan.

Ironista sinänsä, että vuonna 1994 neuvotellun Suomen maataloussopimuksen haamu saapuu paikalle juuri nyt, kun keskusta on jälleen hallitusvastuussa ja Suomella on keskustalainen maatalousministeri. Luuranko pyrkii esiin kaapista, jossa se on keskustaa vuosikaudet odottanut. Siellä se on kuunnellut kaikki keskustan ja MTK:n johdon palopuheet hyvästä maataloustuloratkaisusta ja loistavasta neuvottelutuloksesta. Olisi luullut niin Ahon kuin Haavistonkin vuonna 94 ymmärtäneen, että mikäli sopimustekstiin jätetään pientäkään tulkinnanvaraa, vahvempi osapuoli tulkitsee sitä aina omaksi edukseen. Näin kävi viimekesäisissä ministeri Korkeaojan ja maatalouskomissaari Fischlerin välisissä neuvotteluissa.

Suomen tavoite neuvotteluissa oli nostaa maataloudellemme elintärkeä 141 artiklan mukainen tuki vuoden 1999 tasolle. Lopputulos merkitsee kuitenkin 3 prosentin leikkausta tukeen ensi vuonna, ja todellinen romahdus tapahtuu vuonna 2005, jolloin tukea leikataan 22 prosenttia. Kaiken kaikkiaan neuvottelutuloksen mukaiset leikkaukset merkitsevät noin 29 prosentin pudotusta 141 artiklan mukaiseen tukeen seuraavien neljän vuoden aikana. Kysymys on siis todella mittavasta tuotantotukien alasajosta, joka vastaavasti heikentää Etelä-Suomen maatilojen kannattavuutta. Numerosarjasta 141 on tullut maatalousväestön keskuudessa jopa tunnetumpi kuin yleisestä hätänumerosta 112.

Hallitus on maatalousministeri Korkeaojan johdolla lähtenyt ajamaan linjaa, jossa halutaan ulottaa epäonnistuneen neuvottelutuloksen vaikutukset koko Suomeen laajentamalla 141-sopimuksen mukaiset A- ja B-tukialueiden leikkaukset koskemaan myös artiklan 142 mukaisia pohjoisen tukia. Keskusta haluaa työntää kaikki viljelijät samaan kurjuuteen, jotta kenenkään ei tarvitse olla toisilleen kateellinen. Onko keskustan ajatusmaailman vallannut slaavilainen kateus, jossa tyydytys tulee siitä, että naapurin olot saadaan tehtyä yhtä huonoksi kuin omat? Sen kateuden lopputuloksen keskusta voi mennä tarkistamaan itärajan takaa.

Pohjoisen tuotantotukien leikkaukset eivät kasvata eteläisen alueen viljelijöiden saamaa tukea, vaan säästyvät 30 miljoonaa euroa jäävät valtion kassaan. Ovatko nämä niitä valtiovarainministeri Kalliomäen eilen budjettikeskustelussa peräämiä uusia menoleikkauksia, vai miksi halutaan EU:n sallimaa tukea jättää jakamatta? Artiklan 142 mukainen tuki on C-alueita koskevaa pysyvää tukea, joka on kirjattu jäsenyyssopimuksessa pysyväksi oikeudeksi, ja näin ollen pohjoisen tuen leikkaaminen on keskustalta ja koko hallitukselta täysin poliittinen linjanveto, jonka suomalaiselle maataloudelle aiheuttamia vahinkoja ei pystytä vielä edes laskemaan.

Arvoisa puhemies! Käytännössä ainoa lohtu, mitä maataloudellemme luvataan lähes 30 prosentin tuotantotukien leikkausten vastapainoksi, ovat korotetut investointituet. Väistämättä tulevat mieleeni suomalaiset pankit 1980- ja 1990-luvun vaihteessa, kun kaikkia houkuteltiin ottamaan lainaa ja investoimaan arvopapereihin. Lopputuloksen tiedämme ja laskuja maksamme vieläkin, osa suomalaisista loppuelämänsä. Tuntuu kuin keskustan olisi vallannut suuruuden utopia entisen perheviljelmälinjan sijaan. Kehottaisinkin hallitusta miettimään, millaisia esimerkkejä tästä suurtilalinjasta löytyy itärajan takaa. Tätäkö haluaan Suomeenkin?

Suuri osa suomalaisista maatiloista on jo nyt pahasti velkaantuneita. Maatalousyrittäjät, varsinkin nuoret sukupolvenvaihdoksen tehneillä tiloilla toimivat, ovat tälläkin hetkellä ylityöllistettyjä ja ylivelkaantuneita. Miten näiden tilojen voidaan kuvitella selviävän vielä suuremmista investoinneista ja suuremmista veloista, kun tuet laskevat ja maataloustuotteiden hinnat alenevat? Yhtälö ei tule mitenkään toteutumaan. Maatilojen määrä on Suomen EU-jäsenyyden aikana pudonnut vajaasta 100 000:sta nykyiseen noin 70 000:een. Mikäli valittu linja toteutetaan, tulee aleneva suuntaus edelleen kiihtymään. Pelkäänpä, että kun Suomen maataloussopimuksia ryhdytään taas vuonna 2007 neuvottelemaan, on maassamme enää vain ehkäpä noin 40 000 toimivaa ylivelkaista suurtilaa. Neuvotellaanko silloin jälleen lisää investointitukia vai keskustellaanko jo lopullisen suomalaisen maataloustuotannon alasajon kertakorvauksesta?

Ministeri Korkeaoja totesi hiljan kyselytunnilla, että maan sisäisiä tukialueportaita ei kasvateta. Hallitus on nyt tulkinnut tätä politiikkaa siten, että koska etelän tukia on pakko leikata, leikataan myös pohjoisen tukea. Näin menetellen petaamme seuraaviin tukineuvotteluihimme itsellemme mahdollisimman huonot lähtökohdat luopumalla vapaaehtoisesti liittymissopimuksen ainoasta onnistuneesta maataloutta koskevasta perusartiklasta, joka antaa mahdollisuuden järkeviin ja toimivien tukivälineiden käyttöön. Olemme kuin hölmöläiset, jos itse lähdemme kansallisesti ja vapaaehtoisesti romuttamaan tätä tukimuotoa. Tilanne on myös erittäin vakava oikeudelliselta kannalta, kun ei-pysyväksi tulkittu 141-tuki ohjaa pysyväksi tarkoitettua pohjoista 142-tukea. Tukien määräytymisperusteet heittävät nyt hallituksen päässä häränpyllyä.

Arvoisa herra puhemies! Perussuomalaisten mielestä suomalainen maatalous ja sen välityksellä suomalainen maaseutu on liian arvokas uhrattavaksi Euroopan yhdentymisen alttarille. Olemme saaneet Suomessa nauttia kansainvälisestikin kadehditusta ainutlaatuisesta maaseutuluonnosta ja puhtaasta ruuasta. Jos maaseutuelinkeinomme näivettyy ja kuolee, tulee maaseudustamme puskittunutta ja hoitamatonta autioitunutta aluetta, mitä ehkäpä osa vihreistä havitteleekin, ja suomalaiset joutuvat syömään tulevaisuudessa myrkkyjäämiä, lisäaineita sisältävää ja erilaisilla geenimanipulaatioilla tuotettua massaruokaa.

Nyt on viimeinen hetki pysähtyä perusteellisesti miettimään, mitä tulevaisuudelta haluamme. Mielestämme maataloustuotannon tulevaisuus kaikkialla Suomessa on turvattava ja siksi hallituksen omaksuma maataloustukilinja on ajoissa muutettava ja otettava myös käyttöön vaikkapa entisen pinta-alalisän kaltainen sosiaalisten perusteiden mukainen pientilan tasaustuki.

Herra puhemies! Omalta puoleltani haluan myös kannattaa ed. Kankaanniemen ehdotusta päiväjärjestykseen siirtymisestä.

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja

Arvoisa puhemies! Kiitän ryhmäpuheenvuoron käyttäjiä monipuolisesta annista tähän keskusteluun ja pyrin tässä vastaamaan muutamiin puheenvuoroissa esiin tulleisiin asioihin.

Aloitan tämän artiklan 141 ratkaisun arvioinnista. Täällä opposition puhujat tuomitsivat tämän neuvottelutuloksen täysin epäonnistuneeksi. Asia ei ole tällä tavalla. On myönnettävä, että tämä 141-ratkaisu rakentuu toisille periaatteille kuin mitkä asetettiin neuvottelutavoitteeksi ja siinä mielessä tavoitteita ei saavutettu, mutta toiseksi on sanottava, että nyt tehty 141-ratkaisu on parempi kuin kaksi edellistä 141-ratkaisua. (Ed. Sirkka-Liisa Anttila: Juuri näin!— Kokoomuksen ryhmästä: Väärin!) Se tarkoittaa sitä, että puheet siitä, että tämä ratkaisu jollakin tavalla oleellisesti heikentäisi Suomen maatalouden toimeentulomahdollisuuksia, menestymismahdollisuuksia, eivät pidä paikkaansa. Meillä on kaikki mahdollisuudet tämän ratkaisun perusteella hoitaa maatalouspolitiikkaa myös eteenpäin.

Itse asiassa tässä ratkaisussa on kaksi tärkeätä kohtaa, jotka ovat parempia kuin edellisissä, arvoisat kokoomukset edustajat. (Ed. Tiura: Mitkä ne ovat?) Ensinnäkin degressiivisyydessä, joka oli tähän artiklaan kuuluvana erittäin voimakas alkuvuosina ja loiventunut viime vuosina, pystyttiin vakauttamaan alenema 3 prosentin tasolle, kun se vielä edellisessä sopimuksessa oli 4 prosenttia. Toiseksi, kansallisten tukien kokonaismäärä säilyy tämän ratkaisun kokonaisuuden myötä ennallaan.

Arvoisa ed. Kankaanniemi, te olette varmaan kuullut amerikkalaisen oikeudenkäynnin valan, jossa sanotaan, että pitäisi puhua koko totuus, ja te kyllä puheenvuorossanne, kun te systemaattisesti jätitte oleellisen osan 141-ratkaisua kertomatta, ette noudattanut tätä periaatetta, että kun puhutaan totta, pitää puhua koko totuus. Ei ole kysymys 29 prosentin kansallisen tuen alenemasta. Kansallinen tuki säilyy ennallaan, itse asiassa vähän nousee tämän sopimuskauden myötä.

Toisekseen, on tietysti sanottava, että tämä rakenne on toisenlainen, mutta tämän rakenteen muutos tarkoittaa sitä, että sillä luodaan edellytykset tämän artiklan jatkolle. Artiklassa sanotaan kirjaimellisesti, että "Suomi sitoutuu käyttämään yhteisen maatalouspolitiikan kaikkia keinoja täysimääräisesti". Tämä lukee 141-artiklassa. Nyt lähdetään siitä, että näin myös toimitaan eli otetaan käyttöön täysimääräiset investointituet, otetaan käyttöön se mahdollisuus, mikä lfa:n korotuksessa on.

Kun näin toimitaan, ei komissiolla voi olla mahdollisuutta — nyt väitettiin, että te ette ole hyödyntäneet yhteisen maatalouspolitiikan keinoja — vedota siihen, kun käydään seuraavia neuvotteluja. Lähtökohta on se, että me noudatamme artiklassa olevaa sopimusta, ja sen jälkeen tarkastellaan yhteisesti sovittavalla tavalla, miten Suomen maatalouden integroituminen yhteiseen maatalouspolitiikkaan on edennyt, mikä on tämän artiklan toinen sisältö, ja tämän arvion pohjalta 141-tuki voi jatkua.

Komissaari Fischler totesi Suomessa käydessään tähän liittyen, että ei ole olemassa mitään sellaista päivämäärää, jona tämän tuen pitäisi loppua, vaikka aikaisemmin oli sanottu, että tuen tulee joskus loppua, vaan tämä jatko liittyy edellä mainitsemaani arviointiin ja menettelytapaan. Tämä on tärkeä osa tätä sopimusta, koska se luo toimintamallin myöskin tulevaisuudelle. Näin ollen kysymys ei ole vain tästä neljästä vuodesta, vaan kysymys on siitä, että nyt on neuvoteltu ja löydetty yhteiset pelisäännöt sille, miten tätä artiklaa tulkitaan myös jatkossa. Tämän johdosta ei myöskään ole tarpeen ruveta miettimään tässä yhteydessä sitä, millä ehdoilla Suomi liittyi Euroopan unioniin, vaan on katsottava eteenpäin ja elettävä tämän 141 artiklan kanssa. Tämän neuvottelun myötä meillä on toimiva ratkaisu, miten asiassa jatkossakin edetään.

Mitä tulee sitten investointitukiin ja niiden merkitykseen, niin ihmettelen kovasti ed. Hemmilän puhetta siitä, että Makerasta jotakin nyt poistettaisiin. Ensimmäisen kerran kymmeneen vuoteen Makeraan siirretään uutta pääomaa; ensimmäisen kerran kymmeneen vuoteen siirretään Makeraan uutta pääomaa ja Makeran toimintaedellytykset turvataan. (Ed. Hemmilä: Paljonko sinne tuli lisää rahoja!) — Makeraan on varattu 14 miljoonan euron määräraha, lisämääräraha.

Mitä tulee sitten kansalliseen ratkaisuun ja siihen, millä tavalla maatalouspolitiikkaa harjoitetaan kansallisella tasolla, miten käynnissä olevissa neuvotteluissa edetään, haluan sanoa, että näitä neuvotteluja käydään, niin kuin neuvotteluja tulee käydä, ilman että kummaltakaan taholta, ei ainakaan valtion taholta, olisi haluttu sanella etukäteen, mikä tämän ratkaisun lopputuloksen pitäisi olla. Tavoitteena on kuitenkin se, että maatalouden tukijärjestelmä voidaan säilyttää toimivana koko maassa ja että oikeudenmukainen ja toimiva ratkaisu aikaansaadaan.

Missään yhteydessä ei ole ollut esillä sellainen ajatus, että tukivaroja siirrettäisiin alueelta toiselle. (Ed. Tennilä: Siitähän on kysymys!) Kysymys on siitä, minkälaisia kokonaisuuksia tukijärjestelmissä muodostetaan ja millä tavalla ne ajallisesti toimeenpannaan. Mutta ei ole kysymys ollut missään yhteydessä siitä, että tukivaroja siirrettäisiin alueelta toiselle. Tämä menettelytapa on samanlainen kuin erittäin monena vuonna aikaisemminkin, eli maataloustuloneuvotteluissa arvioidaan asiat niiden reunaehtojen pohjalta, joita muun muassa muodostavat budjetissa olevat rahat ja nämä EU:n kanssa tehdyt sopimukset. Tässä raamissa toimien haetaan yhteisesti toimiva kansallinen ratkaisu.

Arvoisa puhemies! Palaan sitten toisessa puheenvuorossa tarvittaessa muihin kohtiin.

Pertti Hemmilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Hallitus ja ministeri Korkeaoja ovat pitkin syksyä todistelleet tämän 141-ratkaisun hyvyyttä ja onnistumista siinä. Kuitenkin nyt herää kysymys, miksi tästä on noussut näin valtava äläkkä, miksi muun muassa suomenruotsalaisten etujärjestö SLC ei hyväksynyt tätä ratkaisua ja miksi MTK heti neuvottelutuloksen julkitulon jälkeen myöskin tuomitsi tämän teidän mielestänne onnistuneen neuvottelutuloksen viime vuosien suurimpana epäonnistumisena. Ministeri Korkeaoja, sanokaa nyt rehellisesti meille täällä eduskunnassa, ovatko teidän mielestänne etujärjestöjohtajat täysiä tumpeloita, jotka taitamattomuuttaan ja tietämättömyyttään eivät vain ymmärrä tämän ratkaisun hyvyyttä.

Toinen asia sitten: Kertokaa nyt meille, hyvä ministeri, miksi Etelä-Suomen alueella kotieläintiloilla yksimahaisten tukea ollaan leikkaamassa ensi vuonna heti 7 prosentilla? Kertokaa, mistä se johtuu, jos nämä ratkaisut ovat niin onnistuneita?

Markus Mustajärvi /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Lämsä puhui täällä aikaisemmin maatalouden kokonaisproblematiikasta, ja voi olla, että se on hyvin vaikea kokonaisuus hahmottaa. Mutta se, jolta leikataan, ajattelee aina omaa tilannetta. Tosiasia on, että pohjoisen viljelijöiltä ollaan leikkaamassa, ja se asia ei muuksi muutu.

Ed. Kankaanniemi kertoi vertauksen naapurin saunan polttamisesta, ja paitsi, että se oli osuva vertaus, se oli ainakin meille lappilaisille kipeäkin vertaus sitä kautta, että aikoinaan saksalaiset polttivat meiltä kaikki saunat. Nyt sekään ei näytä riittävän. Nyt saksalaisten johtaman EU:n avulla hallitus aikoo harjoittaa poltetun saunan taktiikkaa koko pohjoisella tukialueella.

Eero Lämsä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tuossa puheeni lopussa toin esille tämän asian, joka Euroopan neuvostossa viimeksi 2002 tuotiin esille, että maataloustuotannon on voitava jatkua kaikilla yhteisön alueilla, myös alueilla, joilla on erityisiä ilmastollisia ongelmia. Kysynkin ministerin näkemystä nyt siitä, kun ensi vappuna kymmenen uutta jäsenmaata sitten tulevat Euroopan unionin jäseniksi — tietysti maatalouden osalta niillä on siirtymäaika: Näettekö nyt, että tämä yhteisön maatalouspolitiikan uudistus ja myös sitten näille uusille jäsenmaille tehty siirtymäaika integroitua EU:n yhteiseen maatalouspolitiikkaan ovat toimina riittäviä, vai tarvitaanko vielä muita toimenpiteitä, että Suomi pärjää näillä markkinoilla sitten, kun nämä maat jäseniksi tulevat?

Harry Wallin /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kokoomuksen ryhmäpuheen pitäjä totesi, että hallitus on rähmällään Brysselin suuntaan. Tämä tuntuu kuitenkin kovin erikoiselta, kun koko tämän EU-ajan kokoomus on ollut hallituksessa päättämässä näistä asioista. Kun liittymisneuvottelut käytiin, keskeinen neuvottelija oli kokoomukselainen ministeri, kauppa- ja teollisuusministeri Salolainen, (Ed. Hemmilä: Kauppapolitiikasta!) joka oli laatimassa tätä Suomen ja EU:n välistä maataloussopimusta. Nyt sitten, kun vuonna 1999 hallitus hyväksyi neuvotteluiden jälkeen saman sisältöisen tuloksen kuin mikä nyt on, tuntuu niin kovin populistiselta tämä teidän käyttämänne kielenkäyttö täällä tänään.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensin muutama korjaus: Ed. Mustajärvi, Suvannonkylän saunoja ei poltettu, ne säilyivät. Toisekseen, Salolainen ei ollut neuvottelemassa maataloussopimuksesta mitään muuta kuin loppulitviikissä käyttämässä Suomen puheenvuoron. Että sillä ei ollut tässä merkitystä.

Arvoisa puhemies! Ministeri Korkeaojan puheeseen: Ensinnäkin, kun alennetaan 3 prosenttia tai 4 prosenttia, niin jossain vaiheessa ei ole enää mitään, mitä voisi alentaa. Se loppuu se alentaminen. Tämä on se juju. Juuri tämä tiedostettiin Lipposen hallitusten aikana. Sen takia 141 artiklaan liittyen silloin luotiin juuri ne, sanotaanko, tieteelliset perusteet, miksi A- ja B-alueilla ovat vakavat vaikeudet pysyväisluonteisia, juuri sen takia, että teidän olisi helpompi neuvotella. (Välihuuto) — Minä olin joka ikisessä kokouksessa Hemilän kanssa läsnä ja tiedän tämän asian. Älkää väittäkö muuta, te ette siellä ollut.

Toinen asia (Puhemies koputtaa) Fischlerin kanssa välipuheisiin liittyen: Niillä ei ole mitään merkitystä, kun tämän komission aika päättyy. (Ed. Hemmilä: Juuri näin!)

Toimi Kankaanniemi /kd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Kyllä minä koko totuuteen pyrin, mutta tietysti yhdessä ajatuksessa ei voi sitä ihan kaikkea tuoda esille. Mutta siitä huolimatta, arvoisa ministeri, kun 141 ja 142 artikloihin perustuvat tuet alenevat, niin kuin 141:n osalta sanotaan tuossa budjettimietinnössäkin, ja sitten te perustelette, että sitä korvataan yhteisen maatalouspolitiikan pohjalta, niin tässä käy niin, että aikanaan, niin kuin ed. Pulliainen sanoi, 141:n mukaiset tuet loppuvat, nämä perinteiset, ja silloin me olemme kokonaan EU:n yhteisen maatalouspolitiikan alla, jota tulevaisuudessa ilmeisesti määräenemmistöllä itäisen Euroopan ja muut maat vievät eteenpäin, ja meiltä poistuu näiden artiklojen, jotka ovat meidän liittymissopimuksessamme, tuoma perusta, jolla on myönnetty Suomen erityiset olosuhteet, ja sillä perusteella on saatu tätä tukea. Te olette antanut periksi (Puhemies koputtaa) nyt siitä, että nämä Suomen erityisolosuhteet tällä tavalla annetaan pois ja (Puhemies koputtaa) ollaan muiden armoilla, ja maatalous tulee siitä kärsimään.

Raimo Vistbacka /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kun kuunteli ministeriä, niin tuli mieleen vaan se, onko todella niin, että maatalousväestön etujärjestöt ja talonpojat eivät ymmärrä, kuinka hyviä ratkaisuja nyt hallitus on tehnyt heidän puolestaan. Minua vaan ihmetyttää se, onko todella oikein, että esimerkiksi maitotiloilta katoaa vuodessa 70 miljoonaa euroa, ja se tarkoittaa B- ja C1-alueilla keskimäärin 1 500:aa euroa. Se on aika suuri summa, kun joka tilalta näin paljon lähtee per vuosi. Entä sitten, arvoisa ministeri, onko oikein, että tuet irrotetaan tuotannosta? Minun mielestäni perinteisesti suomalainen talonpoika on ollut kova tekemään työtä. Työmotivaatio on ollut korkealla. Nyt maito- ja naudanlihatiloilla on vaarana, että todella tämä työmotivaatio putoaa. Minun mielestäni tuilla ja työllä, ahkeruudella, pitäisi olla jokin (Puhemies koputtaa) yhteys. Eikö, arvoisa ministeri, ahkeruudellekin pitäisi antaa jokin arvo?

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja

Arvoisa puhemies! Lyhyesti totean vain ed. Hemmilälle edelleen sen, että en minä ole sanonut, että tämä 141-tulos olisi loistava tai erinomainen, mutta sanon sen, että se on parempi kuin kaksi edellistä 141-ratkaisua, mikä tarkoittaa, kuten jokainen loogisesti voi päätellä, ettei tässä, niin kuin haluatte väittää, jostain romahduksesta olisi kysymys. Te olette itse ollut mukana tekemässä ratkaisua, jonka peruslähtökohdat ovat olleet aika lähellä sitä, mikä tässä 141-ratkaisussa on.

Mitä tulee sitten ed. Pulliaisen esiin nostamaan asiaan yhteisen maatalouspolitiikan keinoista ja tästä alenemasta, niin Suomen etujen kannalta on tietysti tärkeää, että pystyttäisiin luomaan EU:n yhteisen maatalouspolitiikan sisälle sellaiset toimintamuodot ja välineet, jotka ottavat huomioon pohjoisen ja tietysti myöskin eteläisen maataloustuotannon (Puhemies koputtaa) erityispiirteet. Kun tukea siirtyy yhteisen maatalouspolitiikan piiriin muun muassa tästä 141-tuesta, se tarkoittaa, että tulemme vakaammalle pohjalle, (Puhemies koputtaa) kun se on yhteisen maatalouspolitiikan väline.

Heikki A. Ollila /kok(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Jatkan hieman tuosta samasta teemasta. Ministeri Korkeaoja, yritätte antaa todellakin kuvan, että tässä olisi tehty hyvä ratkaisu. Kyllähän tosiasia on, että tämä tehty 141-ratkaisu oli Suomelle jonkinlainen kansallinen katastrofi, ja kyllähän sitä osoittaa sekin, että ei näiden aikaisempien ratkaisujen yhteydessä tai jälkeen jouduttu puuttumaan tähän pohjoiseen tukeen. Nyt joudutaan. (Ed. Pulliainen: Ei hyväksytä joutumista!) Miten te sen selitätte, jos väitätte, että tämä sopimus on ollut hyvä?

Tästä herää kysymys, ministeri Korkeaoja, että jos tämä sopimus teidän mielestänne nyt sitten on niin erinomainen, niin ettekö te sitten pyrkinytkään parempaan siellä Fischlerin kanssa neuvotteluissa.

Olavi Ala-Nissilä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyllä tässä lukuja vaille agronominakin ymmärtää, että tässä on todella koko Suomen maatalouspolitiikasta kysymys, ja on tärkeätä, että hallitus ja MTK yhdessä löytävät ratkaisut, joilla päästään hyvään tulokseen, että tämmöinen viljelijätupokäytäntö laajemminkin otettaisiin käyttöön, jotta voidaan viljelijäin tulokehitys turvata.

Arvoisa puhemies! Kyllä muistan, että kun tätä artiklaa 141 tehtiin, ei siellä kokoomuslaisia silloin näkynyt. (Ed. Zyskowicz: Se on synninpäästö!) Ei heille ollut silloin tämä asia tärkeä. Päinvastoin silloin, kun kansanäänestyksen jälkeen muodostettiin hallitus, he olivat leikkaamassa 750 miljoonaa siitä rahasta, mikä oli kansanäänestyksen alla sovittu, eli tässä on kokoomuslaisen maatalouspolitiikan saldo tältä osin.

Esa Lahtela /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Aikanaan, kun punamultahallitus tehtiin, niin uskoin, että meidän tämän tyyppistä keskustelua ei tarvitse enää käydä, mutta näköjään se nyt on pullahtanut esille.

Ymmärsin sillä tavalla, että 142:n piti olla pysyvä, ja sillä tavalla annettiin viesti myös tuonne viljelijöiden suuntaan. Nyt kuitenkin, kun sitä ollaan tietyillä tavoilla epävarmentamassa ja murentamassa, niin sehän on viesti siihen suuntaan, jotta kaikki on epävarmaa. Sen takia ihmettelen kyllä, miten tämmöiseen voitiin päätyä, voiko tämän ajattelun vielä pakittaa, jotta ei vedetä tällä tavalla vastakkain tätä, niin kuin tällä hetkellä on menossa. Neuvottelut ovat kesken, ja pidetään se 142 niin kuin se on ja muut hoidetaan muina asioina, jotta ei tämmöistä vastakkainasettelua tulisi tässä.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Eivät Suomen maaseudun ja maatalouden ongelmat nyt tietenkään ainoastaan näiden kahden viimeisen hallituksen aikaansaannosta ole, ja se nyt on lähtökohta. Mutta jos ei päästä mahdollisimman hyvään tulokseen näissä neuvotteluissa, niin tietysti se ongelma tulee entistä suuremmaksi, koska alun pitäen on ongelmia, on suuret tuotantoyksiköt. Täällä mainittiin nämä yksimahaiset eli suuret sikalat, yli 1 000 yksikön sikalat jne. (Ed. Hemmilä: Kyllä se sika kasvaa pienissäkin sikaloissa!) Ne ovat nimenomaan sinänsä ongelma, että meillä alkaa olla tällaisia jättisikaloita, ed. Hemmilä. Muistetaan sekin, että ihminenkin on yksimahainen, ettei se nyt kuitenkaan ihan niin yksinkertaista ole, että jotakin toista yksimahaista voidaan sorsia. (Naurua)

Sitten toisaalta haluaisin painottaa luomutuotannon merkitystä, joka on tärkeä asia tässä. On tullut esille, (Puhemies koputtaa) että Suomen maatalous on tässä kohtaa hiipumassa. Mielestäni nämä ovat vielä kantavampia vaatimuksia kuin nyt ehkä jotkut muut.

Rosa Meriläinen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hallitus näyttää toivovan, että toimintaympäristössä mikään ei kuitenkaan muuttuisi, käydään ikään kuin torjuntataistelua. Kehitysmaiden kannalta maatalouskaupan sääntöjen uudistaminen on kuitenkin kohtalonkysymys ja monelta osin suomalaisen perheviljelmän ja kehitysmaiden edut ovat saman suuntaisia. Mekään emme voi kisata pidemmän päälle suuruudella ja tehokkuudella, josta sitten tosiaan kärsivät lähinnä vesistöt ja eläimet.

Tämän välikysymyksen suhteen minulla on sellainen ongelma, että minä en pidä hallitusta kovin kaukonäköisenä tässä asiassa, mutta minä en voi yhtyä siihen populismiin, jota täällä iso osa oppositiosta harjoittaa. Minä en tiedä, miten minä tulen tässä toimimaan.

Lisäksi tämä keskustelu on tylsää. Te keskustelette siitä, kuka on mitäkin minä vuonna sanonut ja tehnyt, kun sen sijaan pitäisi keskustella siitä, miten maatalouden tulevaisuus turvataan.

Bjarne Kallis /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tämä välikysymys johtui kahden ministerin lausunnoista ja haastattelusta. Ministeri Korkeaoja antoi ymmärtää, että pohjoisen tuki tullaan leikkaamaan, ja valtiovarainministeri Kalliomäki totesi eilispäivän Maaseudun Tulevaisuudessa — en tiedä, onko oikein siteerattu — että rahaa löytyy, kun pohjoisen tuki leikataan.

On täysin ymmärrettävää, että viljelijäväestö ja myöskin koko eduskunta reagoi. Nyt olen kuitenkin puheenvuorojen perusteella tullut sellaiseen tulokseen, että keskusta edellyttää, ettei pohjoisen tukea leikatakaan, ja tähän löytyy koko opposition tuki. Ei pidä puhua yhtä siellä ja toista täällä. Minä kysyn nyt valtiovarainministeriltä: Leikataanko vai eikö leikata pohjoisen tukea tulevaisuudessa?

Timo Soini /ps (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! 142 on pysyväksi tarkoitettu pohjoinen tuki. Se on siis pysyvä, jos eivät kepu ja sosialistit rupea sitä ropeloimaan. Se on tällä lailla täysin yksiselitteisesti sovittu. Se on ainoa todellinen voitto niissä 1994:n liittymäsopimuksissa. Tämä asia on selvä. Eli jos kepu ja sosialistit eivät leikkaa, niin asia on kunnossa. Muutenkin on karmeaa nyt nähdä, mihin systeemiin keskustan johdolla vietiin, että saadaan polvet ruvella anoilla Brysselin herroilta milloin mitäkin ja tällä tiellä joudutaan jatkamaan ja kieppumaan maailman tappiin asti. Perusvirhe tapahtui silloin, kun kepulla oli löysäniskaiset neuvottelijat. Tämä rumba tulee Suomessa valitettavasti jatkumaan.

Nils-Anders Granvik /r(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Mielestäni on tässä ratkaisussa kaksi ongelmaa ylitse muiden. Toinen on se, että tämä taso on huomattavasti alempi muutaman vuoden päästä, kun on pakko neuvotella jatkosta. Nämä alenemat tietysti laskevat sitä tasoa, mistä silloin lähdetään liikkeelle. Toinen on siinä, että niitä valtuuksia, joita me saimme cap-reformin yhteydessä korottaa lfa-tukia, käytetään nyt. Miten me hoidamme sitten reformikeskustelun ja ratkaisut, kun ne palikat on jo käytetty? (Ed. Hemmilä: Hyvä kysymys, ed. Granvik!)

Valtiovarainministeri  Antti  Kalliomäki

Puhemies! Lähtökohta on omissa lausumissani tältä osin, kun täällä viitattiin, ollut se, että Pohjois- ja Etelä-Suomen tukitasoerot pidetään samoina. Silloin ensi vuoden osalta syntyy säästöjä, jotka ovat käytettävissä sen jälkeen maatalouden puolella, (Ed. Tennilä: Leikkaukset vahvistetaan, kuunnelkaa keskustassa!) eli lisäbudjetissa 2004 taikka seuraavan vuoden budjetissa taikka molemmissa. Tämä on yksinkertaista matematiikkaa.

Muuten tästä keskustelusta voi sanoa, että valtiovarainministeriön näkökulmasta tietysti olisi ollut hyvä, jos EU-neuvotteluissa olisi ollut ed. Kankaanniemen ja ed. Hemmilän vetämä partio, koska ei silloin olisi saatu kansallisia tukia lainkaan. Olisi ollut paljon helpompi olla tällä pallilla nyt. (Ed. Gustafsson: Soini puuttui siitä!) Meillä oli ministeri Korkeaoja neuvottelemassa, ja hän sai vaativien neuvottelujen jälkeen hyvän sopimuksen aikaan.

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja

Arvoisa puhemies! Ed. Granvikin kysymykseen lfa-tuesta, onko palikat käytetty: 141 artiklassa, jota tässä referoin, sananmukaisesti edellytetään, että yhteisen maatalouspolitiikan kaikkia keinoja käytetään, ja se on yleisestikin ottaen tietysti lähtökohta, puhuttiinpa sitten vaikka 142:sta, että yhteisen maatalouspolitiikan keinot menevät aina ensin. Tästä on sovittu 141-ratkaisussa, että puolet, 25 miljoonaa, otetaan huomioon 141-tukien tasossa ja toinen puoli jää käytettäväksi muuhun. Tähän kokonaisuuden hallintaan jää siis aika paljon pelimerkkejä tämänkin jälkeen, eli se on siellä käytettävissä.

Sitten täällä on viitattu mahdollisuuteen käyttää jossain tilanteessa verokeinoja. Ne ovat varmasti asioita, joita pitää harkita, mutta verokeinoja ei voida käyttää sillä tavalla, että niitä käytettäisiin A- ja B-alueilla eikä C-alueella. Verokeinot ovat aina koko valtakunnallisia, (Puhemies koputtaa) mikä tarkoittaa sitä, että muun muassa tästä lähtökohdasta lähtien on välttämätöntä, että pidetään tämä rakenne yhtenäisenä, niin että tarvittaessa tällaisetkin keinot voidaan ottaa käyttöön.

Marja Tiura /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun tätä välikysymyskeskustelua seuraa, täytyy kyllä ihmetellä sitä teatteritaitoa ja selitysten määrää, millä keskustapuolue yrittää tätä neuvottelutulosta selitellä. Uskooko todella suomalainen keskustapuolueen maanviljelijä-äänestäjä nämä selitykset? En usko. Tosiasia on se, että Vanhasen hallituksella oli erinomaiset edellytykset neuvotella 141-tukien jatkuminen. Pohjatyö oli tehty hyvin, ja neuvotteluissa tuki oli koko Suomen kansalta. Kuitenkin neuvotteluissa epäonnistuttiin kaikkien tavoitteiden osalta, ja nyt kaiken huipuksi ollaan vielä puuttumassa pohjoisen alueen tukiin.

Ed. Gustafsson kyseli, onko mikään etujärjestö koskaan tyytyväinen. Ed. Gustafssonille haluaisin esittää kysymyksen: Mikä SAK:n jäsenyhdistys hyväksyisi tulosopimuksen, jossa joka vuosi korotukset olisivat miinusmerkkisiä? Ei yksikään.

Ed. Rosa Meriläiselle haluaisin sen verran (Puhemies koputtaa) nostaa esille, että tässä välikysymyksessä meillä on todellakin aiheena suomalaisen maatalouden tulevaisuus, ei ensisijaisesti (Puhemies koputtaa) Tansanian tai Kongon maatalouden tulevaisuus.

Susanna Haapoja /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Mielestäni tämä keskustelu on erittäin ansiokasta, että sitä käydään. Aivan niin kuin ministeri puheenvuorossaan mainitsi, on hyvä, että suomalaisesta maaseudusta ja maataloudesta keskustellaan. Haluaisin kysyä ministeriltä kuitenkin tästä selonteosta, millaisessa muodossa sitä on ajateltu tehtävän. Olen ymmärtänyt, että kun tämä suuri uudistus tulee eteen, se on vähän eri asia kuin se, mistä me tänä päivänä kuitenkin keskustelemme 141:n ja 142:n kohdalla.

Vielä haluaisin kysyä ministeriltä, että kun kansan suussa käytetään tätä avaamis-termiä 142:n osalta, ihan selkeästi, vaikka se tässä puheessa olikin, avataanko 142 vai ei. Lisäksi haluan vielä kokoomuksen suuntaan lisätä kommentin. Erityisen pettynyt olin ed. Jari Koskisen mukanaoloon (Puhemies koputtaa) tässä välikysymyksessä ja hänen kommentteihinsa näissä maatalouskeskusteluissa.

Jukka Gustafsson /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! En tiedä, mihin ... Niin, ed. Tiura on paikalla. Olette niin tummissa siellä tällä kertaa, että ei erotu. (Ed. Tiura: Tämä on synkkä päivä! — Naurua) — No niin, jos saan vastata. Aika kuluu, aika kuluu. — Ensinnäkin SAK:lla ei ole jäsenyhdistyksiä, SAK:n jäseniä ovat ammattiliitot, mutta vastaan silti lyhyesti tähän. Työpaikoilla on sovittu paljon myöskin työehtojen alentamisesta, kun tilanne on ollut vakava ja vaikea. Päinvastoin kuin kokoomus tietää, työpaikoilla on joustettu viime vuosina erittäin paljon. Myöskin SAK ja ammattiliitot ovat 90-luvulla, kun oli vaikeaa, tehneet tosi maltillisia, hyvin lähelle nollatasoisia sopimuksia, (Ed. Tiura: Hyvin lähelle nollatasoisia, mutta kuinka monta miinusmerkkistä?) jotka ylipäätään ovat syntyneet sillä, että valtio on tullut tupossa mukaan. (Ed. Laitinen: Jopa alle nollatason!)

Unto Valpas /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jos oikein tulkitsin ministeri Kalliomäen puheenvuoroa, niin pohjoisen tukea tullaan leikkaamaan. Tukierot pidetään sen sijaan ennallaan pohjoisen ja etelän välillä. Näin ymmärsin puheenvuoronne.

Ministeri Korkeaojan puheenvuorosta sen sijaan en saanut mitään tolkkua. Leikataanko vai ei ja milloin, kaikki jäi minun mielestäni epäselväksi.

Arvoisa puhemies! Voisiko herra pääministeri selventää vielä, mikä on hallituksen linja tähän asiaan? Leikataanko pohjoisen tukea vai ei, ja milloin leikkauksia tullaan tekemään, jos niitä yleensä tehdään? Minusta pitäisi saada jotakin selvyyttä tähän keskusteluun eikä jauhaa tyhjää.

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Tämä keskustelu on osoittanut sen, että on erittäin hyvä asia, että hallitus on päättänyt sen, että eduskuntaan tuodaan laajempi maatalouspoliittinen selonteko ensi vuoden alkupuolella.

Tilakohtaiseen tukijärjestelmään siirtyminen, joka EU:n reformissa on edessä, on suuri muutos maatalouden harjoittamisen tukijärjestelmiin ja myös pitkäjänteinen sopeutuminen niihin muutoksiin, joita maailmankaupan sääntöjen vähittäinen muutos edellyttää myös Suomessa. Nämä ovat ratkaisuja, joista myös Suomessa on hyvä käydä perusteellinen keskustelu hieman rauhallisemmalla sävyllä kuin tämä tänään käyty keskustelu on ollut.

EU ei ole irrallinen saareke maailmankaupassa, ei myöskään maatalouspolitiikassa, eikä sitä valitettavasti ole myöskään Suomi. Voisi jotenkin odottaa, että kun EU:n jäsenyyttä on kohta kymmenen vuotta eletty, meillä vähitellen ymmärrettäisiin aivan rehellisesti se, että maatalouspolitiikassa tapahtuu maailmankaupan muutosten kautta ja EU:ssa niihin tapahtuvan sopeutumisen kautta muutoksia myös Suomessa. Näitä muutoksia maanviljelijät ovat kokeneet joka vuosi. Järjestelmissä on tapahtunut vaihteluja ja muutoksia. Tämä sopeutuminen, tottuminen uusiin järjestelmiin, jotka usein lisäävät myös byrokratiaa, on valitettavasti edessä myös sitten, kun siirrytään tilakohtaiseen tarkasteluun. Eivät suomalaiset tätä ole toivoneet. Eihän irrottautuminen tuotantotuista menemällä tilakohtaiseen tarkasteluun ole mikään optimi ja paras ratkaisu Suomen kannalta. Mutta kuten sanoin, ei EU:kaan tässä ole irrallinen saareke. Myös EU joutuu sopeutumaan tukijärjestelmien muutokseen samalla, kun yritämme varmistaa maailmankaupassa ylipäätään sellaiset maailmankaupan ehdot, joissa voisimme pärjätä.

Sen tiedämme kaikki, että kun EU-jäsenyydestä aikanaan päätettiin, eri elinkeinonhaaroista elintarviketalous kantoi raskaimman laskun. Niiden sopeutusjärjestelyjen avulla, joista sovittiin, suomalainen maatalous on kokenut suuren muutoksen. Siinä on sekä kielteistä että myönteistä, mutta se on ollut valtava muutos, joka näkyy tilamäärän laskuna. Se näkyy myös tuotannon tehostumisena, keskipinta-alojen kasvuna. Sopeutuminen on kymmenessä vuodessa ollut valtavan nopeaa.

Ratkaisuun sisältyi kaksi tärkeää artiklaa: 141 ja 142. Miksi tähän mentiin? Siihen mentiin sen tähden, että EU:lle ei kerta kaikkiaan käynyt se, että koko maa olisi ollut samanlaisten epäsuotuisten edellytysten piirissä. Jotta ratkaisuun ylipäätään päästiin, jouduttiin 62. leveyspiirin alle hyväksymään heikommat ehdot. Näin se vain oli. Totta kai Suomi silloin toivoi, että koko maa olisi ollut saman 142 artiklan piirissä. Pohjoinen sai vahvemman pysyvyyden oikeastaan sen ansiosta, sillä ehdolla, että etelään tuli 141 artikla, jonka soveltaminen ja päättäminen jäi enemmän komission käsiin.

Tästä alkaen me olemme nyt tehneet kolme sopimusta. Tästä 141 artiklan säätämisestä alkaen on ollut tulkintaristiriitaa siitä, kuinka selkeästi se on siirtymäkauden artikla, kuinka selkeästi sen pitää olla aleneva artikla. Kaksi ensimmäistä sopimusta, jotka Suomi teki 141 artiklasta, antoivat komissiolle todistusvoimaa siitä, että kyse todella on siirtymäkauden artiklasta, jota viedään alaspäin. Niin myös neuvottelut tällä kertaa 141 artiklasta lähtivät liikkeelle siitä, että vaatimus oli se, että sen pitää mennä jossain vaiheessa nollaan. Tähän Suomi ei suostunut, eikä siihen suostuta. Nyt neuvoteltiin ratkaisu, jossa aleneman suunta saatiin lievennettyä, ja yhdistettynä tähän lfa-ratkaisuun kokonaistukimäärä, niin kuin ministeri Korkeaoja on todennut, tämän nelivuotiskauden aikana pikemminkin aavistuksen nousee. Tästä on toivottavasti seuraavissa neuvotteluissa myös hyvä jatkaa.

Hallituksen vastaus välikysymykseen kertoo myös ensi vuodesta. Kansallisen tuen ensi vuoden määräraha säilyy tämänvuotisella tasolla 608,62 miljoonassa eurossa. Myös se todistaa jotain tämän ratkaisun sisällöstä. Samoin hallituksen kanta, että tarkoituksena ei myöskään ole siirtää tukia eri alueiden välillä, on aivan yksiselitteinen vastaus ja vastaus niihin populistisiin väitteisiin, joita viime päivinä on levitetty tarkoituksella, luotu epävarmuutta viljelijöiden keskuuteen.

Meillä on neuvottelut käynnissä parhaillaan tulosopimuksesta valtion ja maataloustuottajajärjestöjen välillä. Näissä neuvotteluissa on kaksi vaihtoehtoa, jotka tästä vastauksestakin käyvät ilmi. Tästä keskustelusta ei ole ollut sillä tavalla apua näihin neuvotteluihin, että kukaan ei ole oikeastaan vastannut siihen kysymykseen, että kun ensi vuodelle Etelä-Suomeen tulee huomattavasti paremmat investointituet kuin muualle maahan, annammeko sen seurauksena Suomen sisälle syntyä investointitukiin niin suuren kynnyksen. (Ed. Pulliainen: Annetaan tulla vaan!) Minusta tähän kysymykseen kannattaa vastata harkiten (Ed. Pulliainen: Se on harkittu!) ja maltilla miettien maatalouden toimintaedellytysten kehittämistä koko maassa. Sen työn maatalousneuvottelijat joutuvat maataloustuottajajärjestöjen kanssa tekemään. Uskon, että myös maataloustuottajajärjestöissä halutaan rauhassa harkita se, mikä tässä ratkaisussa viisasta on, ja tehdä ratkaisut sitten sen mukaan.

Näissä ensi vuotta koskevissa neuvotteluissa ja siitä eteenpäin kyse on siitä, että me onnistuisimme myös jatkossa kehittämään Suomen maataloutta jokseenkin samanlaisilla ehdoilla, ilman että sisälle syntyy suuria eroja. Siksi täällä eduskunnassa esitetyt ajatukset, että luotaisiin maan sisälle esimerkiksi verotuksellisesti kaksi kynnystä, jolloin maastossa kulkisi tilojen välillä veropolitiikassa selvä ero, ovat minusta vastuuttomia. Ei pidä luoda tällaisia odotuksia tai ajatuksia viljelijäkentälle siitä, että tällaisilla ratkaisuilla voitaisiin näitä kysymyksiä hoitaa, jotka ratkaisut sitä paitsi johtaisivat aikaa myöten erittäin suuriin vääristymiin.

Kuten sanoin, minusta on hyvä, että eduskunta käy ensi vuonna maatalouspolitiikasta perusteellisen keskustelun. Ehkä silloin myös ymmärretään se, mihin ed. Hemmilä kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa viittasi, miksi edellinen oppositio ei tehnyt välikysymystä maatalouspolitiikasta. Pääministerinä en kovin paljon tähän puoluepoliittiseen väittelyyn oikein roolin takia voi mennä, mutta sallittaneen se nyt. Minusta kannattaa todella myös kysyä itseltä, miksi edellinen oppositio ei tehnyt välikysymystä näistä aiheista. Se johtui siitä, että edellinen oppositio halusi antaa hallitukselle kaiken tukensa, tiesi aivan tarkkaan, kuinka vaikeita nämä kysymykset ovat, eikä yrittänyt vääntää niitä populistisella väittelyllä toisenlaisiksi. Tässä on kyse siitä, ajetaanko suomalaisen maatalouden ja sen eheyden etua vai kalastellaanko vain yksittäisiä pisteitä.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki

Arvoisa puhemies! Tässä debatissa tuli äskettäin esille, että keskustelemme suomalaisen maatalouden, emme tansanialaisen maatalouden, tulevaisuudesta. Nämä asiat ovat kuitenkin hyvin pitkälti toisiinsa linkityksessä, Suomi ja Tansania ovat nimittäin molemmat Maailman kauppajärjestön jäseniä, ja kuten pääministeri äsken totesi, tämä toimintaympäristö, jossa maatalouspolitiikkaa tänään ja erityisesti tulevaisuudessa harjoitetaan, on laajempi kuin pelkästään EU:n kokoinen. Maailman kauppajärjestön piiristä tulee Euroopan unionin maatalouspolitiikkaan jatkossakin paineita. Se cap-reformi, joka viime kesänä on tehty, pitkällä aikavälillä mahdollisesti ei kauppaneuvottelukierrokselle tule riittämään, vaan erityisesti vientituen ja muiden kauppaa eniten vääristävien tukien osalta Euroopan unioniin kohdistuu kyllä kauppaneuvottelukierroksella voimakkaita muutostarpeita myös jatkossa, ja siihen kannattaa henkisesti hiljalleen itse kunkin varautua.

Eilen oli Maailman kauppajärjestön piirissä tarkoitus päästä Dohan neuvottelukierroksessa eteenpäin. Valitettavasti sisällöllisesti neuvottelut eivät ole sillä tavalla edenneet, että varsinaisia edistysaskelia olisi tapahtunut. Maatalous on tällä neuvottelukierroksella keskeinen, joskaan ei ainoa asia. Sen vuoksi todellakin myöskin nämä maailmanlaajuiset kysymykset ja jopa tansanialaisen talonpojan elämä linkittyvät suomalaiseen maatalouspolitiikkaan.

Jari Koskinen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ehkä Dohasta lähemmäs suomalaista arkea, vaikka tavallisen hämäläisen talonpojan aamulypsyä.

Ei niin pitkää minuuttia olekaan, että voisi kaikkiin asioihin jollain tavalla ottaa kantaa, mutta ensinnäkin: Tavoitteisiin ei neuvotteluissa päästy, niin kuin ministeri Korkeaoja totesi. Te itse asetitte muun muassa sen noin 50 miljoonan euron tasokorotuksen maksuvaltuuksiin Etelä-Suomessa, joihin ei saatu latin latia yhtään lisää. Eli siis emme onnistuneet yhtään missään.

Lfa-tuella ei voida kompensoida kaikkea, koska lfa kohdistuu peltoon, on pellon kautta maksettava tuki, eikä tuotantoon litroina, jos maidosta on kysymys, tai kiloina tai jonain muuna vastaavana. Se ei kompensoidu samalla tavalla. Myöskin, niissä neuvotteluissa, mitä käytiin EU:n maatalouspolitiikan uudistuksesta, haettiin kompensaatiota siihen, ei 141:een.

Kun punainen valo vilkkuu, niin lopuksi ed. Haapojalle: Tässä on mapillinen tavaraa siitä 141:stä. Otin mukaani, kun lähdin sieltä ministeriöstä pois. Sen takia, kun tiedän vähän missä mentiin ja mistä lähdettiin, olen ollut aika lailla pettynyt näihin neuvotteluihin, ja niin ovat olleet myös suomalaiset viljelijät.

Anne Huotari /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Korkeaoja, neuvottelut EU:n kanssa olivat varmasti vaikeita, en voi sanoa, että ne olisivat olleet kovinkaan helppoja, mutta ihmettelen sitä, että te perustelette pohjoisen alueen tukileikkauksia, vaikka EU ei niitä pakota tekemään. Tiedätte varmasti, että esimerkiksi Kainuun ja Lapin olosuhteet ovat erilaiset, ja meillä on metri vielä lunta silloin kun täällä Etelä-Suomessa jo käynnistellään traktoreita pelloille. Eilen keskustalaiset maakuntavaltuutetut yhdessä vasemmistoliittolaisten, sosialidemokraattisten, kokoomuslaisten ja muiden valtuutettujen kanssa ottivat yksimielisen kannan siinä, että pohjoisen tukea ei saa leikata. Ministeri Lehtomäki voi todistaa tämän teille. Minä kysyisin nyt teiltä ministeri Korkeaoja, ovatko kainuulaiset väärässä, kun he pelkäävät, että tätä tukea leikataan.

Antti Rantakangas /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pääministeri Vanhasen vastauksessa oikeastaan kiteytyivät ne kaikki oleelliset seikat ensi vuoden maatalouspolitiikan ratkaisuun, mutta ennen kaikkea pitemmän aikavälin ratkaisuihin. Muutoinkin hallituksen vastauksessa tuli neljä hyvin tärkeää perustetta esille, jotka ovat kestäviä perusteita ja varmasti rauhoittavat viljelijöitä myöskin pohjoisilla alueilla: 1) Maatalousbudjettia ei leikata, mikä mahdollistaa tukien maksamisen EU:n kanssa sovitulla tavalla. 2) Artikla 142:n mukaisia myöntämisvaltuuksia ei alenneta ja perusteita ei murenneta. 3) Tukialueiden välillä ei siirretä varoja, ei siis siirretä pohjoisesta etelään eikä etelästä pohjoiseen. 4) Tukineuvotteluissa pohjoinen alue voidaan jättää vuonna 2004 koskemattomaksi, mikäli neuvottelijat päätyvät tähän ratkaisuun ja katsovat, että se on kokonaisedun kannalta paras. Eli tässä on selkeä linja, jolta pohjalta on hyvä jatkaa eteenpäin.

On selvä, että 2005 ja siitä eteenpäin tuotanto-olosuhteiden erot on huomioitava hyvin keskeisellä tavalla. Toivon, että tällainen laaja maatalousmyönteisyys, (Puhemies koputtaa) joka täällä on vallinnut, on jatkossakin, kun päätetään veropolitiikan ja sosiaalipolitiikan ratkaisuista, joilla parannetaan elinkeinon kannattavuutta.

Matti Kauppila /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kysyisin hallitukselta pääministeristä lähtien: Valtioneuvoston esityksessä Etelä-Suomen kansalliseksi maatalouden tukiohjelmaksi lukee kohdassa Vaikutukset pohjoiselle tukialueelle: "Hallituksen tarkoituksena on, että investointitukea, nuorten viljelijöiden tukea ja teknistä tukea koskevia toimenpiteitä sovelletaan koko maan alueella mukaan luettuna Pohjois-Suomi. Tämä edellyttää artiklan 142 mukaisen tukipäätöksen muuttamista." Onko tämä "muuttaminen" sitten eri asia kuin "avaaminen"?

Marjaana Koskinen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Teen kysymykseni ministeri Korkeaojalle ja lähinnä vähän eri näkökulmasta liittyen EU-politiikkaan ja siihen, että EU:n eläintaudit ovat aiheuttaneet erityistä valvontaa varsinkin semmoisissa paikoissa, joissa on elintarvikejalostusta.

Nyt vuodenvaihteessa 2004 esimerkiksi etelän alueelta Rymättylästä tämmöinen pieni perheyritys lopettaa kokonaan toimintansa, koska nämä kulut, jotka liittyvät hygienian valvontaan, tulevat olemaan niin suuret: Honkajoelle pitää toimittaa eläinperäisiä jätteitä, samaten eläinlääkärimaksut on korkeat. Tämä politiikka nyt, mikä on pitkälti tullut EU:n kautta, aiheuttaa myös sen tilanteen, että entistä enemmän on suuria sikaloita, suuria yksikkökokoja. Tämä perhe, joka nyt lopettaa perheyrityksensä toiminnan mitä ilmeisimmin jää työttömäksi. Mielestäni tässä on se suurempi huolenaihe. Ymmärrän tämän pohjoisen tuen keskustelun, mitä nyt käydään, mutta toisaalta nämä asiat, joita tulee EU:n muitten pykälien kautta, ovat ihan yhtä ongelmallisia.

Kari Kärkkäinen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Me kristillisdemokraatteina yhdyimme äsken jo ryhmäpuheenvuorossa siihen MTK:n valtuuskunnan vaatimukseen, että Suomen hallituksen tulisi taiteilla unionissa jäsenyyssopimuksen 141-artiklan alkuperäinen tarkoituskäyttö. Tämä on tietysti haave, jota toivon, että hallitus toteuttaa vielä jatkossakin.

Mutta ymmärrän hyvin, että keskustan ministerit ja kansanedustajat ovat tyytyväisiä tähän ratkaisuun. Se on tänään välittynyt meille hyvin selkeästi. Mutta pienen ristiriidan näen edelleenkin, vaikka pääministeri ansiokkaasti vastasi tässä. Mielestäni valtiovarainministerin ja ministeri Korkeaojan vastauksissa on ristiriitaisuutta hallituksen sisällä, ja kysynkin, onko hallituksessa syntymässä jonkunasteista kriisiä tässä, koska niin eri suuntaista viestiä olemme tässä saaneet. Pääministeri yritti vakuuttaa, että neuvottelu on kesken, mutta tässä tilassa me emme ole saaneet selkeää vastausta. Osasyynä varmaan siihen, miksi oppositio on tehnyt välikysymyksen, on juuri tämä, että meillä on epävarmuutta jatkosta.

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Hallituksen sisällä ei ole syntymässä kriisiä tässä asiassa. Samoin toivoisin, että tässä meidän keskustelukulttuurissamme luovuttaisiin tämmöisestä käräjäsalimallisesta väittelystä, jossa kiinnitetään huomiota yksittäisiin sanoihin, jotka ovat ehkä jostakin lehtilausunnoista otettu, joita ministeritkään eivät koskaan pysty sellaisinaan tarkastamaan, haetaan eri ajankohtina vähän eri aiheisiin otetuista lausunnoista kantoja ja sitten yritetään saada ikään kuin ansaan näillä lausunnoilla. Ei se vie keskustelua valitettavasti eteenpäin.

Pertti Hemmilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Joudun pikkasen ylittämään sen minuutin ajan, mutta kiitos siitä. Nimittäin tilanne on ... — Ai, en ehkä joudukaan, koska olisin pääministerille vastannut ensin, mutta hän lähti jo.

Tilanne on se, että kyllähän tosiasioitten tunnustaminen on tässäkin hyväksi ja hallituksen kannattaa se itse tykönään tutkailla mutta myöskin sitten erityisesti teidän, hyvät keskustalaiset kollegat. Olavi Ala-Nissilä täällä taas vaipui sinne menneisyyden juoksuhautoihin, kun hän muistutti, miten Lipposen ensimmäinen hallitus leikkasi 90-luvun alkupuolella maataloustukea 700 miljoonalla. Näin kävi, mutta ed. Ala-Nissilälle ja teille muillekin keskustalaisille tiedoksi, mitä te olette itse ehdottaneet vastauksessanne "Keskustan vastaukset puhemies Paavo Lipposen hallituksen muodostamista koskeviin kysymyksiin 2.4.95." Te olette ehdottaneet kohdassa 4.4 ... Arvoisa puhemies, minun on pakko tämä nyt tässä tuoda esille, jos sallitte.

Siis kohdassa 4.4. Valtion menojen leikkausten suuruus, kohdentaminen ja ajoitus: "Keskustan näkemyksen mukaan tarvittavat lisäsäästöt voidaan koota muun muassa kuntien valtionosuuksista, sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenneuudistuksista, eläke- ja työttömyysturvan uudistuksista, yritystukien ja maatalouden menojen supistamisesta." Tämä on keskustan näkemys. (Puhemies koputtaa) Paavo Lipponen hallitusta muodostaessaan saikin teiltä vinkin maatalousmenojen leikkaukseen. (Hälinää — Välihuutoja)

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja

Arvoisa puhemies! Vastaan entiselle maatalousministeri Koskiselle tästä tavoitteeksi asetetusta noin 50 miljoonan korotuksesta. Näissä käydyissä neuvotteluissa tuli hyvin yksiselitteisesti myös tällä kierroksella, samoin kuin jo edellisillä kierroksilla, esille se, että komissio ei voinut missään tapauksessa hyväksyä sellaista ajattelua, joka tämän tavoitteen taakse oli asetettu, eli että asetettaisiin tämmöinen maksuvaltuus erittäin korkealle niin, että sitä sitten voitaisiin käyttää kansallisilla päätöksillä ehkä kymmenen vuoden aikana tarvittaessa eri tilanteissa. Siis tällaista valtiontukisäädöksen tulkintaa komissio ei voinut missään tapauksessa hyväksyä, ja on varmaan asia nähtävä niin, ettei tule tulevaisuudessakaan hyväksymään tällaista lähtökohtaa neuvotteluihin. (Ed. Jari Koskinen: 142:ssa on!) — Tässä juuri tulee esille se ero, mikä on 142:lla ja 141:llä. 141:n tulkinta tällä tavalla ei ole mahdollinen, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö siitä lähtökohdasta, jonka aikaisemmassa puheenvuorossa totesin, olisi tätä tukea mahdollista jatkaa.

Toiseksi haluan todeta sen, että kysymys lfa:sta ja toisaalta sitten litroihin tai kiloihin sidotuista tuista on nyt sellainen, kun täällä viitattiin tähän Wto-prosessiin, että meillä ei ole mahdollisuutta Wto-säännöistä johtuen kovin kauan ylläpitää litroihin tai kiloihin sidottuja tukia. Ne eivät kuulu Wto:n vihreän tuen piiriin, ja unionin piirissä on voimakas paine niiden laskemiseen. Se tulee ulkoapäin, että me joudumme siirtymään tällaiseen lfa-tuen tyyppiseen tukeen. Mutta tämä on kokonaisuus. Ed. Meriläiselle toteaisin vaan, että tämä laaja kokonaisuus tulee esille selontekovaiheessa, selontekokeskustelussa.

Sitten haluaisin investointituista todeta sen, että totta kai niihin sisältyy monia ongelmatekijöitä, muun muassa se, että on vaara, että tuet pääomittuvat erinäisiin hintoihin ja sillä tavalla tukea valuu elinkeinon ulkopuolelle. Tätä pitää yrittää kaikin tavoin välttää. Mutta kyllä investointituet ovat merkittäviä. Katsotaan vaikka Irlantia, millä tavalla Irlanti on uudistanut koko maataloutensa EU-jäsenyyden aikana, ja se on varsin kilpailukykyistä ja modernia kokonaisuudessaan.

On tärkeää ja Suomen maatalouselinkeinon tulevaisuuden kannalta aivan elintärkeää, että maatalous uudistuu, että nuoret viljelijät pääsevät ammattiinsa kohtuullisilla ja hyvillä ehdoilla. Tämä on sitä työtä, jolla tulevaisuutta turvataan. On myös sanottava niin, että investointituissa on ainakin se hyvä puoli, että kun olet sen tuen saanut, sitä ei kukaan tule leikkaamaan sen jälkeen, se on varmaa ja pysyvää tukea.

Mitä tulee kehittämiseen ja koko maan huomioon ottamiseen, minusta ei voida edes päästää mielikuvitukseen sellaista ajatusta, että voitaisiin kehittää vain jotain osaa maasta ja sen maataloutta ja kuvitella, että tämä tilanne voisi olla kestävä ja turvata tulevaisuuden. Vain sillä tavalla Suomen maatalous ja sen tulevaisuus voidaan turvata, että kehitttämisen edellytykset säilyvät kaikilla alueilla. Tämä on ehdoton lähtökohta. Maatalouden kehittämisen edellytykset tulee säilyttää kaikkialla Suomessa, ja vain sillä tavalla meillä voi olla tulevaisuudessakin elinvoimainen maaseutu ja elinvoimainen maatalous. Tähän hallitus ehdottomasti pyrkii.

Sirkka-Liisa Anttila /kesk:

Arvoisa puhemies! Täällä on puhuttu verohelpotuksista. Muistutan mieliin, että Matti Vanhasen hallitus on jo ensimmäisen puolen vuoden aikana tehnyt kolme merkittävää maatalouteenkin vaikuttavaa ratkaisua. Ensimmäinen on arvonlisäveron alarajan liudennus, ja toisena yritysverouudistuksen yhteydessähän sovittiin sukupolvenvaihdosten helpottamisesta, ja se koskee myöskin maataloutta. Tarkoituksena on siinä käyttää 60 prosentin leikkuria perintö- ja lahjaverotuksessa varallisuusveroarvoista. Tämä on erittäin merkittävä ratkaisu, josta edellinen hallitus kyllä puhui monta vuotta, mutta ei saanut siinä mitään aikaiseksi. Kolmantena on sitten pääomaverokannan lasku; sekin vaikuttaa suoraan maa- ja metsätalouteen yhdellä prosenttiyksiköllä huojentavasti.

Arvoisa puhemies! Ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen hallitus haki 141-ratkaisuissa tukitasoihin korotusta ja pitkäaikaista ratkaisua, aivan niin kuin täällä keskustelussa on todettu. Ministeri ja hallitus tekivät varmasti parhaansa, mutta heidät yllätettiin edellisten hallitusten tekemillä virheillä. (Eduskunnasta: Ohhoh!) Komission valtiontuen yksikkö oli tiukasti vastassa. Tämä on nimittäin selkeästi syytä todeta neuvottelutilanteesta.

Ministeri Hemilän neuvottelema 141-artiklan ensimmäinen sovellutussopimus vuodelta 96 sisälsi mittavat rakennepoliittiset toiminnat varustettuna jopa 65—70 prosentin investointituilla. Silloinen hallitus kuitenkin sovelsi vain 50—55 prosentin investointitukitasoja, ja komissio sanoi, että tämä oli vastoin vuonna 96 tehtyä 141-ratkaisua. Toinen EU-säädösten vastainen toimenpidetuki on ollut, niin kuin ministerin vastauksessa todettiinkin, kasvinviljelyn kansallisen tuen ympäristötuki, ja senhän Suomi joutuu sitten laittamaan uusiksi.

Neuvottelutilanne siis 141-artiklasta muuttui kertaheitolla sen torjumiseksi, että meiltä ei perittäisi takaisin näitä väärin maksettuja tukia eikä myöskään Suomi joutuisi oikeudellisten toimien kohteeksi. Tämä on syytä nyt selkeästi todeta välikysyjille, erityisesti kokoomukselle ja vasemmistoliitolle, jotka olitte silloin hallitusvastuussa, kun näitä ratkaisuja tehtiin.

Hallituksen ja ministeri Korkeaojan neuvottelema 141-ratkaisu on tehdyistä kolmesta ratkaisusta paras. Se on täällä jo minusta hyvin selkeästi todettu. Tukien leikkaustaso on nyt alhaisin, 3 prosenttia, kun se aikaisemmin on ollut 4—7 prosenttia, ja sopimuksen jatkostakin on sovittu vuoden 2007 jälkeen. Nyt 141-ratkaisun täytäntöönpanosta ollaan käymässä neuvotteluja Maataloustuottajien keskusliiton kanssa. Maa- ja puutarhatalouden kansallisen tuen soveltamisen perusperiaatteista on sovittu MTK:n ja hallituksen välillä, ja siitä on kirjoitettu kirjallinen sopimus 4. marraskuuta 2003. Siitä lainaan seuraavana kolme kohtaa:

"Suomi pyrkii varmistamaan tukiohjelmaesityksen käsittelyn komissiossa siten, että tukien maksu vuonna 2004 voi jatkua häiriöttä ja että viljelijät voivat olla varmoja tukijärjestelmän jatkosta vuoden 2007 jälkeen.

Hallitus luo yhteistyössä tuottajajärjestöjen kanssa eri tuotantosuuntia ja -alueita tasapuolisesti kohtelevan tukijärjestelmäkokonaisuuden ja turvaa sille riittävän rahoituksen. Luonnonhaittakorvauksen korotusmahdollisuus käytetään täysimääräisesti hyväksi ja sille turvataan riittävä rahoitus. Hallituksen arvion mukaan tarvittava lisärahoitus voidaan toteuttaa maatalouden pääluokan kehyksen puitteissa. Myös EU:n maatalouspolitiikan uudistus sovitetaan muihin tukijärjestelmiin tavalla, joka lähtökohtaisesti pitää eri tuotantosuuntien ja -alueiden kokonaistukisuhteet ennallaan. Perustelluista syistä periaatetta voidaan tarkastella uudelleen.

Hallitusohjelman mukaisesti hallitus turvaa maatalouden ympäristötukien rahoituksen ohjelmakauden 2000—2006 loppuun asti."

Minusta näihin tavoitteisiin on erinomaisen helppo yhtyä. Minusta eduskunnan tärkein tehtävä on nyt antaa neuvottelijoille työrauha. Sen he todella tarvitsevat, koska tämän ratkaisun tekeminen kuuluu nimenomaan tuottajajärjestön ja hallituksen välisiin neuvotteluihin.

Lopuksi haluan lämpimästi kiittää pääministeriä erittäin asiallisesta ja asiantuntevasta vastauksesta, jolla hän osallistui tähän keskusteluun ja palautti sen oikeille uomille.

Minna Lintonen /sd:

Arvoisa puhemies! Vaikka välikysymyksen allekirjoittajat ovat tänään omahyväisesti kevyesti naureskelleet omalle nokkeluudelleen, on Suomen otettava maataloutensa vakavasti. Tässä salissa on tänään pidetty EU:ta peikkona, mutta kuitenkaan Suomen liittyminen Euroopan unioniin ei johtanut pelättyihin taloudellisiin vaikutuksiin. Tuontisuoja purkautui, mutta suorien tukien huomattavalla kasvattamisella saatiin suomalaisen maatalouden tuotanto riittävän kilpailukykyiseksi. EU-jäsenyyden vuodet ovat olleet hyviä vuosia maataloudelle. Ne ovat olleet myös hyviä vuosia suomalaiselle elintarviketeollisuudelle. Teollisuudelta ei ole kadonnut sen enempää kotimaista raaka-ainetuotantoa kuin markkinoitakaan.

On selvää, että elintarviketeollisuus on tehnyt strategisia ratkaisuja, joilla se on omasta puolestaan irtautunut puhtaasti poliittiseen päätöksentekoon perustuvasta maatalouspolitiikan mallista. Elintarviketeollisuutemme ei enää halua olla sidoksissa tuottajien toimeentulon ylläpitämiseen eikä maaseudun asutuspolitiikkaan. Lihanjalostuksessa perinteinen osuuskuntamuoto on vaihtunut pörssiin listautumiseksi. Maidonjalostuksen johtava yritys on saneeraamassa voimakkaasti meijeriverkostoa. Varsinainen jalostus keskitetään kolmeen toimipisteeseen koko maassa. Panimoteollisuus on siirtynyt suurimmalta osalta kansainväliseen omistukseen.

Arvoisa puhemies! Suomalaisen elintarvikkeiden tuotantoketjun perustan eli varsinaisen maataloustuotannon kehittämisessä on nyt syytä lähteä ennakkoluulottomasti pohtimaan sitä, millainen strategia voi todella tulevaisuudessa toimia. On tunnistettava ja tunnustettava se tosiasia, että EU-jäsenyys ei ollut suinkaan ainoa eikä viimeinen maataloustuotannon toimintaympäristöön vaikuttava muutos.

Seuraavat sanat kohdistan erityisesti kokoomuslaisille edustajille, jotka eivät pysty näkemään kokonaisuuksia. Kansainvälisen kaupan vapauttamiseksi Wto:n puitteissa käytävät neuvottelut ovat viime viikkoina saaneet lisää uskottavuutta Yhdysvaltain suostuttua purkamaan teollisuutensa laitonta tullisuojaa. On myös havahduttu siihen, että Cancunin neuvotteluiden katkeaminen tuloksitta oli haitallinen kaikille osapuolille. Maailmankaupan vapautuminen on liikkeessä. Se on hyvä uutinen maailmantaloudelle, jonka elpyminen on yhä hataralla pohjalla. Se on erityisen hyvä Suomelle, jonka talous on kärkijoukossa globalisaation asteella mitattaessa. Maatalouden kannalta siihen liittyy kuitenkin muitakin tekijöitä. Siihen liittyy pakko sopeutua rajuun rakennemuutokseen. On turha toivoa, että kehitysmaat hyväksyvät nykyistä, niiden kannalta epäoikeudenmukaista järjestelmää, joka rajoittaa kauppaa aloilla, joilla niillä olisi kilpailuetua, ja vielä ennen kehitysmaita edessämme on Yhdysvaltain vaatimusten lista EU:n tuontirajoitusten purkamisesta. Näin on, kokoomuslaiset.

Myös EU:n sisäinen kehitys kasaa paineita maatalouspolitiikan uudistamiseen. Muutaman kuukauden kuluttua unioniin liittyy kaksi vahvaa maatalousmaata, Puola ja Unkari, joista ensin mainittu on osoittautunut kovaksi etujensa ajajaksi. Unionin suuret nettomaksajat, ennen muuta Saksa, taas ovat varuillaan siitä, että Puolan vaatimuksiin suostuminen merkitsisi vaikkapa EU:n maatalousmenojen kasvattamista. Vaikka uusien jäsenmaiden maataloustuesta onkin selkeät sopimukset, on epävarmaa, mihin tulevina vuosina päädytään.

Suomen maatalouden perustan turvaamiseksi meidän on pidettävä huolta oman elintarviketuotantomme reaalisen kilpailukyvyn vahvuudesta. On tarkoituksenmukaista, että oman maamme sisällä pyrimme kehittämään maataloustuotantoa ennen muuta sellaisissa olosuhteissa, joiden suhteellinen etu on Euroopan ja maailman markkinoita ajatellen paras. Tämä ei tarkoita, että hallitus olisi toiminut epäviisaasti jatkaessaan tukea Pohjois- ja Itä-Suomelle. Tietenkin tuen mahdollisuudet on käytettävä hyödyksi, niin kuin nyt tehdäänkin. Pitemmällä tähtäyksellä meidän on mahdollisesti varauduttava tuotannon alueelliseen painopisteen muutokseen.

Eteläisen Suomen maatalous ei tietenkään pärjää luonnonolosuhteidensa puolesta Keski-Euroopalle, Yhdysvalloille tai Brasilialle. Sillä on kuitenkin omia vahvuuksiaan. Maataloustuotannossa logistiikan merkitys ei ole vähäinen. Kuljetuskustannukset merkitsevät jotakin. Näin erityisesti kotieläintalouden osalta. Elintason noustessa taas imagotekijöiden merkitys kasvaa. Kotimaisesta ruuasta ollaan valmiita maksamaan enemmän kuin tuontiruuasta. Minä ainakin haluan joulupöytääni suomea puhuvaa sikaa. Jos ruualle saadaan tuotemerkki eli brändiarvoa, kilpailukyky paranee entisestään.

Arvoisa puhemies! Hallitus on toiminut oikein kiitettävällä tavalla turvatessaan maatalouden kansallisen tuen jatkon. Kuten perehtyminen numeroihin paljastaa, ei merkittävää tukitason alenemista ole luvassa mihinkään osaan maata. Ensi vuosi tulee olemaan suhteellisesti vaikein, mutta sitäkin helpotetaan monin tavoin. Vaikeuksien mittasuhteita vuonna 2004 kuvaa se, että arvonlisäveron alarajan liudennuksen ulottaminen alkutuotantoon riittää määrällisesti kattamaan tukien aleneman.

Maataloutta ei tule politisoida liiaksi. SDP on omalta osaltaan jättänyt historiaan menneiden vuosikymmenten kiistat. Maatalous on sille oma asia. Myös punamultahallituksen keskustalainen maa- ja metsätalousministeri ansaitsee tunnustusta sille, että maataloutta on kehitetty sen omien etujen mukaisesti, suomalaisen elintarviketuotannon etujen mukaisesti ja koko Suomen etujen mukaisesti.

Esko Kurvinen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Aluksi täytyy ihmetellä, että salissa ei ole yhtään keskustalaista kansanedustajaa, ministeriä lukuun ottamatta, vaikka he maatalousasioita sanovat puolustavansa loppuun asti.

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä olevaan suomalaisen maatalouden toimintaedellytyksiä koskevaan välikysymykseen sisältyy päätöksenteon kannalta kaksi toisistaan riippumatonta kokonaisuutta. Ensinnäkin, kuten tunnettua, maatalousministeri Juha Korkeaojan neuvottelut Etelä-Suomen maataloustuista, niin sanotun artiklan 141 mukaisista tuista, epäonnistuivat kaikkien hallituksen itsensä asettamien keskeisten tavoitteiden osalta. Hallituksen hyväksymä neuvottelutulos EU:n kanssa on todella huono. Etelä-Suomen maatalouden tuotantotuet tulevat laskemaan seuraavien neljän vuoden aikana yhteensä lähes 30 prosenttia. Neuvottelujen lopputulos poikkeaa huomattavasti edellisten ministereiden yhtä vaikeissa oloissa saavuttamista tuloksista, vaikka lähtökohdat näiden neuvotteluille olivat edellisiä paremmat ja hallituksella oli takana laaja, yksimielinen puolueitten ja kansalaisten tuki. Mielestäni hallituksen olisi pyrittävä konstilla millä hyvänsä avaamaan neuvottelut uudelleen EU:n kanssa ja lähettämään ministeri Korkeaoja vanhaan keskustalaiseen tapaan iltalypsylle Brysseliin.

Arvoisa puhemies! Edellä mainitut Etelä-Suomen maataloutta koskevat neuvottelut eivät millään tavalla koskeneet Keski-, Itä- tai Pohjois-Suomen maataloustukia. Nämä niin sanotut C-alueen tuet on jo EU:n liittymisneuvotteluissa sovittu pysyviksi artiklan 142 mukaan ja ovat näin ollen täysin kulloisenkin hallituksen kansallisessa päätöksenteossa. Ministeri Korkeaoja kuitenkin ilmoitti Kalevan haastattelussa viime keskiviikkona suoraan sen, mitä pohjoisen viljelijät kauhulla pelkäsivät jo jonkin aikaa. Hallitus leikkaa pohjoisen tukea ja rankaisee ministerin epäonnistumisesta pohjoisen ihmisiä. Tämä on täysin käsittämätöntä, kun ei ole kyse rahan vähyydestä eikä EU:n määräyksistä, sillä leikattuja rahoja ei voida käyttää etelän viljelijöitten leikattujen tukien kompensointiin, vaan hallitus leikkaa pohjoisen tuet omaan harkintaansa perustuvalla päätöksellä ja rahat menevät valtion pohjattomaan kassaan. Tämä toimenpide on jatkoa hallituksen aikaisemmille aikeille, joilla saman suuntaisin perustein ollaan eläkesäästäjiltä, pieniltä aloittavilta yrittäjiltä, kasvuyrityksiltä ja huippuosaajilta viemässä kannustimet pois omatoimisuudesta.

Maanviljelijät ovat aiheellisesti raivoissaan hallitukselle ja maatalousministerille, joka on perustellut pohjoisen tuen leikkauksia ainoastaan sillä, että tukien keskinäinen suhteellisuus pysyy nykyisellään koko Suomessa. Tämä toimenpide on mielestäni sama asia, kuin jos esimerkiksi lääkäreitten tuponeuvottelut epäonnistuisivat ja työnantaja ilmoittaisi sairaanhoitajille, että teidänkin palkkojanne leikataan, jotta suhde lääkärien palkkoihin säilyy. Tosiasiallisesti palkansaajapuolella ei tämmöinen kohtelu, minkä hallitus aikoo nyt maanviljelijöille tehdä, tulisi kuuloonkaan. Saavutettu etu on siellä pyhä asia. Ministeri sanoi välikysymysvastauksessaan, että neuvottelut MTK:n kanssa ovat kesken ja pyritään tyydyttävään lopputulokseen. Jos hallitus ei vaadi pohjoisen viljelijöitten tukitason leikkaamista, miksi hallitus ei sitten reilusti ilmoita, että tukia ei leikata, sillä mielestäni tuskin niissä neuvotteluissa viljelijät vaativat alentamista?

Herra puhemies! Melkoinen paradoksi on se, että kun keskusta sai hallitukseen päästyään himoitsemansa maatalousministerin salkun ja esimerkiksi Oulun läänin kansanedustajista puolet on keskustalaisia ja heistä melkoinen osa maanviljelijöitä, Pohjois- ja Itä-Suomen maataloutta alettiin ajaa hallituksen toimesta välittömästi kovalla kädellä alas. Puhuin tältä paikalta Jäätteenmäen hallituksen kokoamisen jälkeen siitä murheesta, ettei Pohjois-Pohjanmaalta kelpuutettu yhtään ministeriä, ja kyselin, tekeekö tämä eteläsuomalainen hallitus millaista aluepolitiikkaa. Nyt nämä uhkakuvat näyttävät toteutuvan, ja jokainen viljelijä saa kokea sen omassa lompakossaan. Näinkö keskusta lopettaa pohjoisen kurjistamisen ja Suomen kahtiajaon, kuten vajaa vuosi sitten oppositiosta lupasitte?

Käsittämätöntä venkoilua on myös keskustan käyttäytyminen, kun se yrittää puikahtaa MTK:n selän taakse. Kyllä vastuullisen hallituspuolueen on seisottava tekojensa takana kaikissa olosuhteissa ja kannettava vastuu viljelijöitten edessä. Kyllä täytyy myöntää tietenkin valitettavasti sekin, että (Puhemies koputtaa) MTK:n puheenjohtaja näyttää myyneen itsensä tiukasti hallituksen huonon neuvottelutuloksen ja pohjoisten tukien leikkaamisen takuumieheksi vaikka oman järjestönsä luottamushenkilöitten yli kävellen.

Mikko Immonen /vas:

Arvoisa puhemies! Neuvottelut 141:stä ovat olleet ennenkuulumattoman hyviä hallituspuolueitten puheenvuoroista päätellen. Kun siipikarjan leikkaus on 7 prosenttia plus 25 prosenttia, tarkoittaa 32 prosenttia, ovat todella huonosti edelliset hallitukset neuvotelleet, jos se menee tämän ylitse. Siitä ei päästä mihinkään, että maataloustuottajien kenttä on tällä hetkellä päästään pahasti pyörällä ja heidän tulevaisuutensa mustien pilvien peitossa. Näin on, vaikka hallituksessa istuu heidän vahvin tukijalkansa, Suomen keskustapuolue — tai näin ainakin yleinen mielipide kuvittelee asian olevan.

Keskustalaisen maa- ja metsätalousministerin Juha Korkeaojan viimeaikaiset lausunnot EU:n liittymissopimuksen 142 artiklaan perustuvasta kansallisesta tuesta ovat saaneet niin Pohjois-Suomen viljelijät kuin heidän etujärjestönsä MTK:nkin ymmälleen. Muun muassa edellä mainitun viljelijäjärjestön puheenjohtaja Esa Härmälä hämmästeli viimeperjantaisessa Maaseudun Tulevaisuudessa ministeri Korkeaojan kesken tukineuvotteluiden julkisuuteen antamia lausuntoja. Onko niin, että ministerillä on takataskussaan sellaisia tietoja tukineuvotteluista, joita rahvaalla ei ole?

Maa on jakautumassa pahasti kahtia, eivätkä ministerin antamat ennenaikaiset lausunnot tukeen tulevasta keskimäärin 3 prosentin leikkauksesta ainakaan paranna eri alueiden yhdentymistä. Vastakkain ovat joutuneet etelän erikoiskasvien viljelijät ja pohjoisen C-tukialueen maito- ja karjatilalliset. Pohjoisen viljelijät kokevat asian epäoikeudenmukaisena. Heidän mukaansa pohjoisen viljelijät joutuvat tukemaan etelän 141 pyrkimyksiä ja se palkitaan kostamalla pohjoisen maatiloille. Tämä riitatilanne on myös sovittelun osalta hieman uusi ja outo. Ei ole ollenkaan tavallista, että riidan sovittelijaksi ja erotuomariksi joutuu maatalousasioissa usein ulkopuoliseksi mielletty taho eli vasemmistoliitto, mutta sopiihan se sovittelijan rooli meille, ja täytyyhän jonkun pitää tässäkin talossa viljelijöitten puolta.

Totta on se, että suuri epävarmuus on kalvanut maatalousyrittäjiä koko sen ajan, minkä Suomi on kuulunut Euroopan unioniin, ja tuo jäytävä epävarmuus näyttää jatkuvan. Maatalousasioista neuvottelevia arvostellaan liian lepsusta asenteesta ja heikkojen sopimusten hyväksymisestä. Jos näin on, kuten näyttää, on syytä muistuttaa, että keväällä 94 käytyjen liittymissopimusta koskevien neuvottelujen vetovastuu maatalouden osalta oli juuri keskustalaisilla.

Matti Vanhasen hallitus neuvotteli viime kesän ja syksyn aikana Euroopan unionin kanssa artiklan 141 mukaisen tukiratkaisun. Neuvotteluissa hallitus ei saavuttanut asettamiaan ja kaikkien poliittisten puolueitten yksimielisesti hyväksymiä tavoitteita vaan hyväksyi komission määrittelemät tiukat ehdot. Nämä ehdot sisältävät muun muassa sen, että Suomi saa maksaa kansallisista varoista tukea vain vuoteen 2007 asti, jonka jälkeen tilanne on jälleen avoin ja viljelijöitten epävarmuus jatkuu.

Viime marraskuun 7. päivänä jätin hallitukselle kirjallisen kysymyksen, joka koski luonnonhaittakorvauksen eli niin sanotun lfa-tuen oikeudenmukaista jakamista. Vastauksessaan ministeri Korkeaoja sanoo muun muassa, että "erikoiskasveille aiheutuvia muutoksia pyritään kompensoimaan yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksen ja 141-ratkaisun sekä muiden mahdollisten kansallisten toimenpiteiden yhteydessä". Myös alueiden välistä oikeudenmukaisuutta Korkeaoja pyrkii turvaamaan muutosten yhteydessä.

Ainoa positiivinen asia ministerin vastauksessa on se, että vuoteen 2007 saakka hän lupaa tuen pysyvän entisellään tai jopa hieman nousevan, mutta entä sen jälkeen? On näet arvioitu, että tuen loppuminen vuoden 2007 jälkeen tietäisi lähes 30 prosentin suuruisia leikkauksia Etelä-Suomen maataloudelle. Kun ottaa huomioon, että joissakin kunnissa erikoiskasvien osuus maatalouden myyntituloista on jopa yli 90 prosenttia, voi vain aavistella, minkälaiseen ahdinkoon tällaisen elinkeinorakenteen omaavat kunnat joutuisivat, jos leikkaukset toteutuisivat, ja miten kävisi kotimaisen elintarviketuotannon? Pelättävissä nimittäin on, että jos pohjoisen Suomen maataloutta koskevan 142-tuen neuvottelutulos on yhtä laiha kuin 141-tuenkin, suomalaisesta elintarviketeollisuudesta tuhannet jolleivät kymmenettuhannetkin työpaikat vaarantuvat ja tämä kierre johtaa siihen, että monet kunnat ajautuvat entistä vaikeampaan asemaan.

Arvoisa puhemies! Uskoisin meidän kaikkien tässä salissa olevan yhtä mieltä siitä, että kotimaista elintarviketuotantoa ei saa ajaa alas. Kotimaisuuden paremmuudesta ulkomaisia elintarvikkeita vastaan puhuvat (Puhemies koputtaa) monet asiat, kuten puhtaus, maku, tuoreus — joitakin etuja mainitakseni.

Arvoisa puhemies! Aika loppuu, mutta kannatan ed. Kauppilan ehdotusta päiväjärjestykseen siirtymisestä.

Tarja Cronberg /vihr:

Arvoisa puhemies! Suomen kansallisella ja EU:n maatalouspolitiikalla on yhteinen tavoite, nimittäin turvata maatalouden toimintaedellytykset eri tuotantosuunnissa ja eri alueilla sekä edesauttaa maaseudun elinvoimaisuuden säilymistä. Lähtökohta tässä tavoitteessa on tasa-arvoiset edellytykset tuottaa ruokaa eri alueilla, ja tämä ei voi toteutua ilman tukipolitiikkaa. Tasa-arvoiset edellytykset vaativat eriarvoista tukipolitiikkaa. Erilaiset ilmasto-olosuhteet maan eri osissa takaavat sen, että eriarvoisuus tulee olemaan jatkossakin Suomen maatalouden perusominaisuus.

MTK pohjoista lukuun ottamatta painottaa voimakkaasti ajatusta, että Suomi voi ajaa vain yhtä maatalouspolitiikkaa ja sen kansallinen eheys on välttämätöntä EU:n maatalouspolitiikan edunvalvonnassa. Ilman yksimielisyyttä ja yhteisiä maatalouspolitiikan tavoitteita ei Suomen kansalliseen ja EU:n maatalouspolitiikkaan kohdistuvia paineita voitaisi hoitaa. MTK siis naulaa tässä kiinni kannan, jonka mukaan Suomessa ei voida edistää maatalouden erilaista kohtelua erilaisella tukipolitiikalla, samalla unohtaen, että Suomen eri alueilla on jo erilaista harjoittaa maataloutta sekä tukipolitiikan että luonnonolosuhteiden takia.

Nyt Suomi on siis neuvotellut itselleen sopimuspaketin, jossa on kaksi eri artiklaa. EU:n voimakkaiden paineiden kohdistuessa tähän on hyväksytty se, että on kaksi eri artiklaa, kaksi eri tapaa hoitaa nämä asiat. Nyt jos suomalaiset haluavat jatkossakin täysimääräisesti hyödyntää eivätkä itse lähteä leikkaamaan tätä tasajaon nimissä, on tärkeätä pitää kiinni tästä erillisyydestä EU:n maatalouspolitiikassa tulevaisuudessa.

Minä haluaisinkin korostaa tässä kolmea periaatetta, jotka vaikuttavat Suomen suhteeseen EU:hun aivan yleisesti jatkossa, jos tehdään niin kuin on ehdotettu.

Ensinnäkään ei ole mielekästä kytkeä Suomessa kansallisesti kahta eri artiklaa toisiinsa, jotka EU on jo erottanut. Toinen on kysymys siitä, että Suomi nakertaa itse tehdessään kansallisia ratkaisuja, jotka vähentävät pohjoisen edellytyksiä, omia mahdollisuuksiaan tulevaisuudessa tukea arktista maataloutta, käyttää kylmää ilmastoa ja pohjoisen erityisominaisuuksia rakennerahastojen ja kaiken muun tuen perustana. Ei voida ajatella, että EU hyväksyy tällaisia tukimuotoja, erikoiskohtelua, silloin, kun Suomi itse ei tee saman tyyppistä erikoiskohtelua.

Pitkällä tähtäimellä, niin kuin täällä on jo tullut esille, Wto:n paineet EU:n maataloustukiin tulevat nousemaan ja maataloustuet todennäköisesti vähenemään, ehkä jossain vaiheessa loppumaan kokonaan. Tämän takia olisi tärkeätä, että Suomi pystyisi kehittämään tässä vaiheessa jo innovatiivista maatalouspolitiikkaa ja tuomaan uusia, Suomen kannalta positiivisia ideoita maatalouden tuleviin tukiratkaisuihin eikä kävisi tätä nollasummapeliä, niin kuin nyt tässä on esimerkki meillä edessä.

Tuenkin tätä päiväjärjestyskysymystä ja haluaisin kysyä ministeriltä: Onko Suomen syytä ottaa ne riskit, jotka nyt liittyvät tähän tasausmekanismiin, jossa samalla vaarannetaan Suomen mahdollisuudet puhua eriarvoisuuden puolesta, puhua pohjoisten tukien puolesta ja siihen liittyvien erikoisominaisuuksien puolesta?

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja

Arvoisa puhemies! Tähän on syytä reagoida heti. Tämä kysymys kahdesta erilaisesta maatalouspolitiikasta tarkoittaisi sitä, mitä EU:n piirissä on viljelty, että jaettaisiin maa niin sanottuun kehittävän maatalouspolitiikan alueeseen ja toisaalta säilyttävän maatalouspolitiikan alueeseen. Minusta Suomeen ei tällainen jako missään tapauksessa sovi. Se tarkoittaisi lähtemistä sille tielle, että toisella alueella korostettaisiin investointitukia, pidettäisiin niitä korkeina, kehitettäisiin ja uudistettaisiin maataloutta, toisella puolella säilytettäisiin. Ottaen huomioon Suomen olosuhteet tällainen ei mielestäni missään tapauksessa voi tulla kysymykseen. Sen sijaan meidän pitää tunnustaa ja sen koko ajan tunnustamme, että Suomen sisällä olosuhteet vaihtelevat. Sitä vartenhan meillä on olemassa tällainen kansallisen tuen porrastus, jonka säilyminen on mielestäni kaikilla tasoilla itsestäänselvää, että näin tulee olemaan tulevaisuudessakin.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa puhemies! Tämän päivän välikysymysteeman ydin juontaa juurensa hallituksen tämän syksyn epäonnistumiseen neuvotteluissa EU:n komission kanssa, minkä seurauksena artiklan 141 mukainen tukialue tulee joutumaan vaikeuksiin.

Ministeri Korkeaoja antoi vastauksessaan välikysymykseen ymmärtää, että hänen EU-komission kanssa neuvottelemansa ja hallituksen yksimielisesti hyväksymä sopimus on hyvä. Ministerin mielestä neuvottelut onnistuivat, mutta mitä sanovat maataloustuottajat? MTK:n kannanotossa tätä sopimusta luonnehdittiin Suomen maatalouspolitiikan viime vuosien suurimmaksi epäonnistumiseksi. Lausunto on tyrmäävä. Pitkästä aikaa maassa on keskustajohtoinen hallitus, ja näiden muutamien vallassaolokuukausien aikana on hallitus onnistunut tekemään viime vuosien suurimman maatalouspoliittisen epäonnistumisen.

Tavoite neuvotteluissa oli aikaansaada pitkäaikainen, vakaa ja tasoltaan nouseva tukijärjestelmä. Tuloksena oli kuitenkin lyhytaikainen ja mittavia leikkauksia kotieläintukiin ja eräisiin kasvinviljelytukiin Etelä-Suomessa merkitsevä sopimus, jonka hallitus hyväksyi. Tuet alenevat 29 prosentilla kuluvan vuoden tasosta vuoteen 2007. Tähän sisältyy myös huolestuttava viesti siitä, että jatkossa EU:n tavoitteena on ajaa kansallinen tuki kokonaan alas Etelä-Suomessa. Ministeri ei kertonut sitä, onko hallituksella komission kirjallinen vahvistus vuoden 2007 jälkeisestä ajasta. Osana 141-neuvotteluja romutettiin Suomen kansallisen kasvinviljelyn hyvin toiminut tukijärjestelmä, mistä alun perin ei ollut tarkoitus edes neuvotella.

Hallitus tarjoaa korvaukseksi maksimitasojen soveltamista investointitukiin. Jos varsinainen tuotanto on kannattamatonta, on erittäin arveluttavaa ja, sanoisin, lähes moraalitonta houkutella viljelijöitä investoimaan. Kysymyksiä herää myös niiden viljelijöiden mielessä, jotka ovat juuri investoineet. He eivät enää pysty hyödyntämään tätä tuen muotoa, ja heidän osaltaan tuotantotuet alenevat.

Maatalouspolitiikassa noudatetaan tällä hetkellä vanhaa hajota ja hallitse -politiikkaa. Etelä-Suomen viljelijöitä koskevalla epäonnistuneella ratkaisulla perustellaan pohjoisen Suomen viljelijöihin kohdistuvia leikkauksia ja näin saadaan tuottajat keskenään kilpailemaan vähenevästä jaettavasta. Mikä muu ammattikunta joutuu sietämään jatkuvaa tulotason alentamista ja muutaman vuoden pätkissä toteutuvaa tulevaisuuden suunnitelmaa? Itse asiassa viljelijät ovat ihmeen rauhallisesti suhtautuneet tilanteen kehittymiseen. Mitä tekisi vaikkapa Metalliliitto tai Paperiliitto tai Lääkäriliitto, johon itse kuulun, vastaavassa tilanteessa, jos niille ilmoitettaisiin, että nyt palkkoja ryhdytään alentamaan. Hiljattain tehdyssä tutkimuksessa maatalousyrittäjät olivat se ryhmä, jonka keskuudessa työuupumus on huipputasoa. Työuupumuksen pahimmat riskitekijät ovat juuri epävarmuus tulevaisuudesta ja se tunne, että oma työ ei ole enää itsellä hallinnassa.

Nyt hallituksen ei tulisi enää keskittyä puolustelemaan ja kaunistelemaan neuvottelujen epäonnistumista, vaan ryhtyä toimimaan viljelijäväestön elinolojen turvaamiseksi. Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan raameissa on vielä keinoja, jotka ovat kansallisen päätöksenteon piirissä, esimerkiksi viljelijöiden verotukseen kohdistuvat kevennykset. Olisin odottanut jo tänään ministeriltä konkreettisia lupauksia, mitä olisivat ne ministerin puheessakin mainitut hallituksen veroratkaisut ja muut toimet, jotka tukevat maaseudun elinvoimaisuutta.

Timo Soini /ps:

Arvoisa herra puhemies! Ihan muutama sana taustaksi. Meidän suvussamme ei ole enää talonpoikia. Ne on kaikki tapettu. Tämä linja on valitettavasti ollut jatkuvasti menossa Suomessa jo vuosikymmeniä, ja joka vuosi isännänviirejä putoilee katolta, ja vähiin käy tämä urhea ammattikunta.

Mutta ihan aluksi, arvoisa puhemies, sitaatti kirjasta Täällä Pohjantähden alla. Se oli semmoinen punamullan syntykirja oikeastaan, niitä aikoja. Juhani Koskela, siis Akselin poika, totesi siinä näin: "Jos suoraan sanotaan, niin kaupunkilaisille ne tukipalkkiot menee. Minkä takia ne maanviljelijän hyväksi täytyy laskea? Niiden ansiosta kaupunkilainen saa halvalla syödä ja tulla makaileen tuonne järvenrantaan aurinkolasit silmillä ja kirja kädessä, niin kuin nuo pappilan sukulaisetkin. Siellä ne rotkotti eilisenkin päivän. Vedellään ihovoiteita lihoihin, että paistuu hyvin." Tällaista visiota tarjosi Täällä Pohjantähden alla.

Talonpoika Suomessa ei tee 8 tunnin päivää vaan 10—12 tunnin päivää. Otsa hiessä todella tienaa leipäänsä. Kyllä maanviljelijöillä nyt suosio on suuri kuin jouluporsaalla näin joulun alla, mutta joulun jälkeen maanviljelijöille valitettavasti saattaa käydä samalla lailla kuin joulukuuselle: neulaset putoavat pikkuhiljaa. Toivon todella, että tämä tukipolitiikka menisi siihen suuntaan, että sen enempää etelää kuin pohjoista ei rokoteta, mutta minä en tähän EU-kolhoosiin luota. Sen jäljet pelottavat. Ne ovat veriruskeat. Ne ovat karmeat.

Haluaisin sen verran sanoa keskustalle, joka on nyt tässä temppelinharjalla, ja luuranko kolisee kepun klosetissa, että keskusta vei Suomen EU:hun. Keskustalaiset neuvottelivat sen sopimuksen. Jos, kuulkaapas, nyt kokoomuksen Jari Koskinen olisi ministerinä ja keskusta olisi oppositiossa, niin kepu-kökkä veisi Koskis-nukkea tuolla pitkin Mannerheimintietä niin, etteivät jalat maata tapailisi. Kyllä me olemme tämän nähneet. Eli kyllä meidän kannattaa näissä asioissa pysyä rehellisellä linjalla.

Muutama asia sitten: Mikä on suomalaisen maatalouden suunta ollut? Olen tässä lyhyen elämäni aikana ollut muun muassa kova vennamolainen ja SMP:n puoluesihteerikin neljä vuotta. Minä olen nuo multaperät kiertänyt pitkin Pohjois- ja Itä-Suomea. Siellä ovat savut käyneet harvaksi. Sieltä on kyläkoulut lakkautettu. Sieltä on joukkoliikenne lakkautettu. Sorateiden varressa yhä harvemmassa mökissä on valo, ja täällä sanotaan, että paremmin on suomalaisella talonpojalla mennyt EU-aikana kuin koskaan.

Koskaan suomalaisella talonpojalla, niistä jotka vielä hengissä ovat, ei ole mennyt tällä lailla, että se olisi ollut Brysselin orja. Se on ollut vapaa suomalainen talonpoika. Nyt se on blanketin täyttäjä ja Brysselin byrokraattien palvelija ja monojen rasvaaja. Tämä on suoranainen totuus. Moni isännänviiri on pudonnut, ja valitettavasti moni sukutila tulee lopettamaan. Tiedän tämän, kun oman suvun sukutilat ovat lopettaneet jo.

EU:n laajeneminen tulee jatkossa iskemään suomalaisen talonpojan suonta. Se on täällä meille näissä laajenemispapereissa ja skenaarioissa esitetty, että kun sinne tulee Puolat, Liettuat, Unkarit, niin sakemanniko ne kaikki maksaa? Ei, vaan tukia otetaan olemassa olevista maatalousmaista, myös Suomesta.

Sitten tällä populismilla pelottelu, johon pääministerikin nyt alentui — ei yleensä tee niin. Aina ruvetaan huutamaan populismista, kun kerrankin eduskunnassa puhutaan niin, että kansa ymmärtää, puhutaan sellaista kieltä, että talonpoika ymmärtää. Me puhumme nyt niin, miten talonpojat puhuvat meille. Sitten pelotellaan, että tämä on populismia. Ei populismissakaan ole mitään pahaa. Se on kansan puolustamista, mutta heti kun valtaklikki tuntee olevansa heikoilla, ruvetaan tällaisia runoja täällä vääntelemään.

Minä tuen suomalaista talonpoikaa. Tulemme vahtimaan tätä asiaa. Poliittisella voimalla emme sitä pysty tekemään, mutta me olemme kuin terrierit, dobermannit, verikoirat. Me olemme hereillä. Me paljastamme kansan kielellä nämä sopimusten paragrafien sisällöt. Siinä ei ole mitään epäselvää. Me tuemme myös ministeri Korkeaojaa. Hän on satakuntalaista syntyjuurta niin kuin minäkin. Se on hänelle ansio. Me teemme parhaamme, jotta (Puhemies koputtaa) maanviljelijät saavat oikeutta.

Antti Rantakangas /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Muutama kommentti aiempiin puheenvuoroihin: Erityisesti ihmettelen kristillisdemokraattien ed. Kankaanniemen ja ed. Räsäsen puheenvuoroja. Näissä molemmissa puheenvuoroissa haluttiin tietoisesti kertoa vain osa tähän 141-uudistukseen liittyvistä asioista. Vaikka ministeri aiemmin oikoi ed. Kankaanniemeä, ed. Räsänen toistaa tämän saman asian, että osaa tuotantotuista vain leikataan, mutta vastaavasti ei kerrota sitä, että luonnonhaittakorvausta korotetaan merkittävästi ja kokonaistukitaso on lievästi plussalla 2007. Eli toivon, että puhutaan tosiasioista.

Ed. Soinille ja eräille muille värikkäille puhujille voi sanoa sen, että jos me olisimme nyt käymässä EU-jäsenyysneuvotteluja, nämä olisivat asiallisia ja perusteltuja puheenvuoroja. Mutta kun Suomi on valinnut kansanäänestyksen pohjalta tiensä, jonka pohjalta se kulkee, nyt on pyrittävä toimimaan vain niin, että näissä oloissa pystymme saamaan ratkaisuja, jotka ovat kansantalouden kannalta ja myös maaseudun ja maatalouden kannalta parhaita mahdollisia näissä oloissa, missä olemme.

Mielestäni hallituksen vastauksessa linjattiin tärkeällä tavalla tulevien vuosien maatalousuudistusta. Se on myöskin eduskunnan ja viljelijäväestön hyvä tiedostaa. Ensi vuoden osalta maataloustukia ei alenneta, maatalousbudjettia ei alenneta. Tämä mahdollistaa tukien maksamisen komission kanssa hyväksyttyjen linjojen mukaan.

Artiklan 142 myöntämisvaltuuksiin ei puututa, ei alenneta niitä eikä puututa tähän perustaan, mitä täällä on pidetty tärkeänä.

Ministerikin äsken totesi vielä lisäksi, että kansallisen tuen portaat tullaan säilyttämään. Ei ole siis tarkoituksena kansallisesti heikentää Pohjois-Suomen asemaa suhteellisesti Etelä-Suomeen. Tukialueiden välillä ei siirretä varoja. Tämä on ollut yksi pelko, mikä on noussut esiin, rahoitetaanko tässä pohjoisen alueen viljelijöiden pussista toisen alueen tuottajien tukia. Näin ei tule tapahtumaan.

Sitten neljäntenä tärkeänä asiana, joka on myös tärkeä periaatteellinen asia: Maataloustuloneuvottelut ovat meneillään ja näissä tukineuvotteluissa puhtaalta pöydältä ratkaistaan ensi vuoden ratkaisu, otetaanko nämä 141-toimenpiteet käyttöön tuolla pohjoisella alueella ensi vuonna vaiko ei. Mitä siitä sitten mahdollisesti seuraa, on neuvottelijoiden käsissä. On mielestäni aivan oikein, että kun kerran neuvottelujärjestelmä on luotu, ei myöskään eduskunta mene, ennen kuin neuvottelut ovat päättyneet, puuttumaan tähän neuvottelutilanteeseen. Ministerin ja hallituksen vastaus oli tässä selkeä. Neuvottelijoilla on nyt neuvotteluelementit olemassa, jolta pohjalta sovun halutaan syntyvän.

Puhemies! On selvää, että tässä yhteydessä pitää antaa eväitä myöskin tulevaan ja tulevaisuuteen. Näen, että silloin maatalouden merkitys on käsiteltävä myöskin osana aluepolitiikkaa. Se johtaa siihen, että tuotanto-olosuhteista johtuvat erot on huomioitava jatkossakin tukitasojen määrittelyssä ja tukipolitiikan perusteissa ja myös se, että maataloudella on erilainen merkitys eri osassa maata. Tässä haluan erityisesti korostaa sitä, että aluetaloudellinen vaikutus erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa on maataloudella huomattava ja on syytä näissä ratkaisuissa painottaa työvaltaisen kotieläintalouden toimintaedellytyksiä ja niiden kehittämistä. Se on kuitenkin hyvin tärkeä perusta koko suomalaiselle ruuantuotantoketjulle.

Puhemies! Nyt on katse siirrettävä eteenpäin elikkä vuoteen 2005 ja sitä seuraavaan aikaan. Suomen on rakennettava sellainen maatalouspolitiikan täytäntöönpanojärjestelmä, joka parhaalla mahdollisella tavalla turvaa kannattavan maatalouden toimintaedellytykset jatkossakin. Kansallinen yksimielisyys maatalouden tärkeydestä on nyt pystyttävä hyödyntämään, ja valtion puolelta tehtävissä muissa ratkaisuissa, niin veropolitiikan kuin sosiaalipolitiikan ratkaisussa, on huomioitava maatalouden toimintaedellytysten vahvistaminen. Se on tärkeä asia. Tähän on hyvät edellytykset tämän yksimielisyyden kautta, mikä täällä maatalouden merkityksestä on vallinnut. On tärkeää, että tulevassa selonteossa hahmotellaan myös niitä muita keinoja, joilla pystytään esimerkiksi puuttumaan maatalouden kustannusrakenteeseen, alentamaan sitä, ja sitä kautta parantamaan viljelijöitten ja maatilojen toimintaedellytyksiä. Suomalaisen ruuantuotannon omavaraisuus on tärkeä kansallinen etu, josta on pidettävä jatkossakin kiinni.

Arto Satonen /kok:

Arvoisa puhemies! Meillä on täällä tänään välikysymyskeskustelu vain ja ainoastaan yhdestä syystä, siitä syystä että Suomen hallitus ei saavuttanut neuvottelutavoitteitaan 141-artiklaneuvotteluissa. Epäonnistunut neuvottelutulos, jossa suostuttiin sekä alenevaan tukitasoon että epävarmuuteen tuen jatkosta, on syynä siihen, että maanviljelijät ympäri Suomea oikeutetusti ovat huolissaan toimeentulostaan ja oman toimialansa tulevaisuudennäkymistä. Huolissaan eivät kuitenkaan ole vain maanviljelijät vaan myös elintarviketeollisuus ja kaikki ne tahot, joiden leipä sananmukaisesti riippuu suomalaisen maatalouden elinvoimasta.

Tosipaikan edessä ollaan erityisesti niillä alueilla, missä maataloudella tai elintarviketeollisuudella on poikkeuksellisen suuri vaikutus koko alueen taloudelliseen tilanteeseen, kuten täällä edellinenkin puhuja mainitsi. Itse asun kaupungissa, jossa on eniten toimivia maatiloja koko Pirkanmaalla. Vieläkin suurempi huoli on kuitenkin niissä monissa pienissä kunnissa, joissa koko elinkeinorakenne perustuu maatalouteen tai sen liitännäiselinkeinoihin.

Ongelmallisempaa kuin 141-sopimuksessa sovittu tuen taso on se, miten tuki kohdistuu eri viljelijöille. Toisin kuin olisi järkevää ja suotavaa, uusi tukimalli ei suosi erikoistumista. Vaarana on esimerkiksi tilanne, jossa rehua ostava kotieläintuottaja on pakotettu hankkimaan lisää omaa peltoa, minkä seurauksena hehtaarihinnat kohoavat ja kate pienenee.

Artikla 141 -sopimuksen soveltaminen niin, että se kohtelee oikeudenmukaisesti kaikkia viljelijöitä, on maatalousministerille ja -ministeriölle todella haasteellinen tehtävä. Siihen haasteeseen on kuitenkin pystyttävä vastaamaan. Kuten vanha suomalainen sananlasku sanoo, sitä niittää mitä kylvää.

Maatalousyrittämiselle tulee olla samat mahdollisuudet koko maassa. 141:n ja 142:n raja on mitä suurimmassa määrin poliittinen, eikä sille aivan pohjoisinta Suomea lukuun ottamatta löydy todellisia perusteita. Sen vuoksi vaatimus 141-tuen hyväksymisestä pysyväksi olisi ollut enemmän kuin oikeutettu.

Hallitus on perustellut 141-sopimuksen pikaista hyväksymistä muun muassa sillä, että muut maat uhkasivat puuttua asiaan. Onko todella niin, että Etelä-Suomen maatalous on Euroopan unionin alueella niin suuri ja merkittävä tuottaja, että sen pieni tukeminen heilauttaa koko Euroopan unionin maatalousmarkkinoita? Sen sijaan vaarana on nyt se, että käy niin, että 141-sopimuksen hyväksyminen nykyisessä muodossa voi sotkea Suomen sisäiset maatalousmarkkinat, ja tuloksena voi olla tilanne, jossa investointeja tehdään enemmänkin tukialueen perusteella kuin todellisten kilpailukykytekijöiden perusteella. Pitkässä juoksussa tässä tehtäisiin todellinen karhunpalvelus suomalaiselle maataloudelle ja sen kilpailukyvylle. Kaikki ratkaisut onkin tehtävä siltä pohjalta, että keinotekoinen tukiraja ei saa liiaksi jakaa maata kahtia. Ratkaisukeino ei voi kuitenkaan olla se, että tilanne heikkenee tasaisesti kaikilla, vaan se, että on oltava edellytykset maatalouden harjoittamiselle koko maassa.

Suomalainen kuluttaja, kuten täällä on kuultu, haluaa edelleen syödä suomalaisia elintarvikkeita, koska luotamme niiden korkeaan laatuun ja puhtauteen. Kotimaisen tuotannon säilyminen mittavana on tärkeää myös kriisitilanteiden varalta. Meillä ei ole varaa ajaa alas tuotantoamme, ei etelässä eikä pohjoisessa.

On selvää, että muutokset EU:n maatalouspolitiikassa ovat itälaajenemisen myötä jatkuvia ja muutospaineet myös Suomea kohtaan ovat kovia. Jatkossa neuvottelut ovat vieläkin vaikeampia kuin tällä kerralla. Suomen ei kuitenkaan pidä mennä neuvottelemaan pää painuksissa vaan hyvällä itsetunnolla, ja on oltava valmis käyttämään koviakin keinoja omien vaatimusten läpi saamiseksi. Kyse ei ole enemmästä eikä vähemmästä kuin kotimaisen elintarviketuotannon jatkumisesta. Sen puolesta on aina oikeutettua taistella.

Esko-Juhani Tennilä /vas:

Herra puhemies! Maatilojen määrä on Suomessa rajusti vähentynyt viimeisten vuosikymmenien aikana. Samalla tilakoko on suurentunut. Vielä vuonna 1972 meillä oli yli 270 000 maatilaa, mutta kolme vuosikymmentä myöhemmin viime vuonna enää vain 75 000.

Miten EU tähän kehitykseen on vaikuttanut? Selvästi tilastoista näkyy, että EU-kaudella maatilojen väheneminen on kiihtynyt. 1960-luvulla eräs sosialidemokraatti sanoi, hän oli Arvo Salo, että tapa talonpoika päivässä. Mutta nyt EU-kaudella tiloja on mennyt jo kuusi joka päivä, pyhänä ja arkena. Niin rajua tilojen väheneminen nyt on, ja samalla kuitenkin, kun katsoo tuotantolukuja, niin ne ovat kasvaneet eli tilakoko rajusti kasvaa.

Suurimpiin yksiköihin pyrkimyksen lisäksi on ollut tavoitteena siirtää maatalouden painopistettä pohjoisesta eteläisempään osaan maata leudompien tuulien alueelle, niin kuin jotkut sanovat. Tässäkin tavoitteessa on onnistuttu. Vuosina 1990—2002 maatilojen lukumäärän muutos oli Ahvenanmaalla -30,5 prosenttia, Uudellamaalla -32,6 prosenttia, Varsinais-Suomessa vähenemä oli 33,4 prosenttia, Pohjanmaalla 34,3 prosenttia, Hämeessä 37,4 prosenttia, Etelä-Pohjanmaalla 37,8 prosenttia, Satakunnassa 38 prosenttia. Maatalousministerin omalla alueellakin ovat rajusti maatilat vähentyneet, mutta Pirkanmaalla vähenemä oli jo 40,8 prosenttia, Pohjois-Pohjanmaalla maatilojen lukumäärä väheni 32 vuoden aikana 42,7 prosenttia, Pohjois-Savossa 43,1 prosenttia, Kaakkois-Suomessa 44,1 prosenttia, Keski-Suomessa 46,8 prosenttia. Mutta sitten kun tullaan näille niin sanotusti vaikeamman maatalouden harjoittamisen alueelle, nämä tilojen määrän vähenemiset alkavat kasvaa. Etelä-Savossa maatilojen lukumäärän muutos 1990—2002 oli -52,5 prosenttia, Pohjois-Karjalassa -53,2 prosenttia, Lapissa -54,2 prosenttia ja Kainuussa peräti -61,1 prosenttia.

Vaikka koko maassa tilat ovat selvästi vähentyneet, niin suuri vähennys on tapahtunut pohjoisessa Suomessa ja idän alueella. Tässä näkyy selvästi maataloustuotannon harjoittamisen painopisteen muutos. Se on siirtynyt Suomen sisällä selvästi eteläisemmän Suomen alueelle. (Ed. Ala-Nissilä: Eivät ne luvut kerro ihan koko totuutta!) — No, nämä ovat tilastoja. En tiedä, mikä on se teidän totuutenne ja mihin se yleensä perustuu. Minä olen muulloinkin vähän ihmetellyt teidän niitä heittojanne, mihin ne perustuvat, mutta kaipa teilläkin jotkut perusteet on. (Ed. Ala-Nissilä: Täällä saa väliin huudella!)

EU:n kanssa sovittujen kansallisten tukien maksamisen osalta tämä nyt täällä oleva kiistely pohjautuu vuoteen 1994 ja silloin käytyihin EU-jäsenyysneuvotteluihin. Silloinhan tämä maa jaettiin kahtia. Se oli EU:n tahto, ja silloin sovittiin, että Etelä-Suomen osalta tuet ovat määräaikaisia ja alenevia, artikla 141. Se oli se EU-sopimuksen idea. Pohjoisen tuki sen sijaan sovittiin pysyväksi. Tässä silloinen keskustapuolueen johto turvautui kyllä asioiden kaunisteluun. Se on nyt pakko sanoa. Se on tämän koko kiistelyn tausta. Annettiin kaunisteltu kuva jäsenyysneuvotteluissa saadusta tuloksesta. Se oli poliittinen operaatio, jolla keskustapuolueen väki pyrittiin saamaan EU:n jäsenyysneuvotteluissa saadun tuloksen taakse, edessähän oli kansanäänestys. Sitä laskuakin tässä maksetaan.

Arvaan kyllä, että esimerkiksi ministeri Korkeaojan tilanne on EU:n kanssa käydyissä neuvotteluissa ollut vaikea, koska taustalla on tämmöinen sopimus, jossa meidän lähtötilanteemme on huonompi kuin mitä on annettu ymmärtää. Ja te kaunistelitte; minä muistelisin, että MTK:n suunnasta tuli silloin ja muittenkin tahojen taholta semmoista kuvaa, että kaikki on nyt varmistettu maailman tappiin saakka. Mutta näinhän ei ollut. Kyllä te tiesitte, ed. Ala-Nissilä, jo silloin, mistä todella sovittiin. (Ed. Ala-Nissilä: Ja äänestettiin vastaan täällä loppuun saakka!) — Jotkut meistä kyllä, koska tiedettiin tämä ongelma. — Tämähän oli niitä perimmäisiä ongelmia, tämä maatalousongelma. Me haluamme, että Suomessa pystytään harjoittamaan maataloutta koko maassa, että sille on riittävät edellytykset, ja silloin olisi pitänyt rutistaa paljon tiukemmin, (Puhemies koputtaa) mutta sitten oli poliittista harkintaa, jossa lähdettiin siitä, että ei viedä pitemmälle, ettei vaan käy niin, että EU:sta jäädään ulos.

Herra puhemies! Kummallista tässä hommassa on se, että nyt maatalousministeri on käymässä kiinni 142-tukeen, joka on pysyväksi sovittu. Minä kerta kaikkiaan olen nyt hyvin ällistynyt ja olen myös pahoillani, sillä pohjoisen viljelijää on tähän saakka puolustanut kaksi vankkaa voimaa, (Puhemies koputtaa) SKDL ja maalaisliitto ja uusin nimin sitten myöskin keskusta ja vasemmistoliitto. Nyt tuntuu siltä, että me olemme jäämässä pohjoisessa yksin pohjoisen viljelijän puolelle. Jos näin todella käy, se on raju isku ei vaan näitten maitolitrojen sopimisen osalta tai pennien ja senttien sopimisen osalta tai muuten, vaan myös henkisesti, ja se tulee johtamaan siihen, (Puhemies koputtaa) jos tälle tielle todella nyt hallitus lähtee menemään, että talvisin meillä on pellolla lunta, mutta kesällä siellä kasvaa horsmaa vielä laajemmin kuin nyt ja navetoissa lehmiä ammuu vieläkin vähemmän. Nyt ollaan isossa kysymyksessä myös henkisesti. Jos keskusta pettää pohjoisen, niin pahasti käy, sitä pelkään.

Rosa Meriläinen /vihr:

Arvoisa puhemies! Yksi syy, minkä takia minä en allekirjoittanut tätä välikysymystä, vaikka oppositiota edustankin, on, että se, että Suomi joutuu noudattelemaan EU:n maatalouspolitiikkaa, joka joutuu noudattelemaan Wto:n maatalouspolitiikkaa, ei minun mielestäni ole ensisijaisesti ministeri Korkeaojan vika.

Tätä maatalouspoliittista keskustelua hankaloittaa se, että erilaiset tukipaketit ja maatalouspolitiikkaan ja maatalouskauppaan liittyvä jargon on hirveän hankala hahmotettava. Esimerkiksi ministeri Korkeaojan vastaus oli varmaan monille, jotka eivät ole tosi inessä tässä, mitä kymmenen vuoden aikana on tapahtunut, melkoista koodipuuroa. Pidän itseäni jonkin sorttisena Wto-asiantuntijana ja minä tipun kärryiltä siinä vaiheessa, kun ruvetaan puhumaan näistä erilaisista oransseista bokseista ja purppuranvärisistä bokseista ja näistä kaiken maailman erivärisistä bokseista jnp.

Teoreettisella tai periaatteellisella tasolla olen sitä mieltä, että ylipäätänsä maatalous ei ole semmoinen asia, joka välttämättä edes kuuluisi vapaakauppasopimusten piiriin. Se on vaan tämmöinen teoreettinen lähestymistapa, koska käytännössä minä kuitenkin luulen, että tärkeintä olisi tässä tilanteessa sekä meidän että erityisesti kehitysmaiden kannalta, että nämä monenkeskiset neuvottelut jatkuvat ja löydettäisiin sellaisia ratkaisuja, jotka tämmöisen koodipuuron sijasta vastaisivat sellaisiin kysymyksiin, jotka kuitenkin, luulen, useimpia kansalaisia kiinnostavat. Näitä ovat ruokaturva, se, miten taataan kaikkialla perusomavaraisuus ja miten taataan, että se, mitä tuotetaan, on terveellistä, puhdasta, hyvää ruokaa, maukasta safkaa, miten taataan se, että ympäristö ei tämän kaiken johdosta pilaannu, että ympäristö pysyy hyvässä kunnossa, ja se, miten taataan eläinten hyvinvointi. Minä luulen, että se kansalaisten tuki, joka on tällä hetkellä minusta ihan erilaista kuin joskus kymmenen vuotta sitten, ymmärrys maataloudelle, perustuu näihin sisällöllisiin arvoihin eikä sinänsä tähän koodipuuroon.

Niin kuin debatissa sanoin, en usko, että Suomi pystyy kilpailemaan suuruudella ja tehokkuudella. Pitkällä aikavälillä ratkaisu ei löydy siitä, että me yritämme ikään kuin vapaakauppaehtojen sisällä pyrkiä eteenpäin, vaan ehkä pikemminkin siitä, että tukijärjestelmä lähtee siitä, että tuetaan semmoisia juttuja, mitä pidetään aidosti tukemisen arvoisina. Silloin siinä ovat muutkin palaset pelissä kuin pelkästään tuotannon määrä.

Minulla on sillä tavalla tässä, kun puhutaan siitä, minkälaista maatalouden pitäisi tulevaisuudessa olla, oma lehmä pahasti ojassa, että minä olen vuodesta 98 pitäen kärvistellyt hirveässä lihan himossa. Minä lopetin lihan syömisen luettuani yhden kirjan, jossa kuvattiin, miten meidän teollinen eläintalous kohtelee esimerkiksi kanoja. Minä todella toivon, että voisin tämän poliittisen boikottini jossain vaiheessa lopettaa ja aloittaa lihansyönnin. Minä kaipaan ihan hirveästi lihaa. (Ed. Rossi: Jouluna varsinkin!)

Jos puhutaan vaikka ympäristötuesta, sillähän on loppujen lopuksi aika vähän tekemistä sen kanssa, että se oikeasti siirtäisi meidän tuotannon suuntaa tosi ympäristöystävälliseksi. Kyllä tämän paketin pitäisi olla sellainen, että ei ole vain luomua eliitille, jolla on varaa siitä maksaa, vaan että ylipäänsä koko meidän tapa tehdä maataloutta olisi tulevaisuudessa pikkuhiljaa askel askeleelta mahdollisimman pitkälle semmoista, että minäkin, joka kanojen puolesta kärvistelen, jossain vaiheessa voin ruveta niitä tipusia syömään.

Kun minä puhuin debatissa kaukonäköisyydestä, niin tämä on ehkä juuri sitä, mitä toivon siltä keskustelulta, minkä tyyppistä maataloutta tulevaisuudessa Suomeen halutaan ja millainen tukijärjestelmä sitten sitä tavoitetta tukisi, koska todella minä luulen, että siinä kilpailussa, että me yritämme miettiä, miten me saisimme saman tyyppistä tosi viljavaa ja tehokasta ja tuottavaa meininkiä kuin on joissakin tietyissä Yhdysvaltojen osissa, me emme tule pärjäämään. Vaikka saataisiin aikaan minkälaisia myönnytyksiä lyhyellä aikavälillä Wto-neuvotteluissa, niin kyllä se nyt näyttää kuitenkin menevän siihen suuntaan, että tietyt markkinatalouden säännöt yhä enemmän ja enemmän maatalouteen liittyvät, ja (Puhemies koputtaa) markkinatalous toimiakseen tarvitsee tietenkin sääntöjä, ja toivon, että siinä tehdään parhaamme, että ne säännöt ovat sellaisia, jotka tukevat näitä sisällöllisiä hyviä tavoitteita. (Ed. Ala-Nissilä: Edustaja tukee hallitusta tietenkin!)

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja

Arvoisa puhemies! Vastauspuheenvuorona ed. Meriläisen puheenvuoroon on syytä todeta se, että kun olen täällä puhunut sitä, että otamme käyttöön investointituet täysimääräisesti, niin se ei tarkoita sitä, että me tämän johdosta lähtisimme tukemaan minkä kokoisia yrityksiä tahansa. Siis me itse määrittelemme rakennepoliittiset tavoitteet, minkä kokoisia yrityksiä tuetaan ja mitä muita ehtoja esimerkiksi kannattavuuden suhteen asetetaan. Jos sitten katsotaan, että tietynlainen investointi on tukikelpoinen, silloin käytetään täysimääräistä investointitukea. Eli nämä reunaehdot määritellään itse.

Bjarne Kallis /kd:

Arvoisa herra puhemies! Tässä on jonkin verran viitattu aikaan, jolloin ministerinä toimi Heikki Haavisto ja käytiin EU-neuvotteluja, ja joissakin puheenvuoroissa on annettu sellainen kuva, että ministeri Haavisto olisi epäonnistunut. Minusta ministeri Haavisto teki tavattoman hyvän työn, ja luulen, että se sopimus olisi ollut huonompi, jos neuvottelemassa olisi ollut toinen henkilö kuin ministeri Haavisto. Muistan varsin hyvin, miten hän, kun voi sanoa, että ehkä hänen ansiostaan saatiin 141-alue mukaan, perusteli sitä sillä, että eihän siinä ole mitään järkeä, että maan parhaat viljelyalat jätetään viljelemättä. Niin olisi käynyt, jos ei tätä 141:tä olisi saatu mukaan.

On esitetty erilaisia syitä, minkä takia oppositio kristillisdemokraattien johdolla on tämän välikysymyksen tehnyt. Tarkoitus ei ole lyödä kiilaa hallituspuolueiden väliin. Tarkoitus ei ole myöskään kalastaa ääniä keskustalta. Maatalousväki äänestää keskustaa ja on ainakin tähän saakka luottanut keskustaan.

Miksi me olemme tämän välikysymyksen tehneet? Me olemme tehneet tämän välikysymyksen sen takia, että ministerit ovat julkisuuteen antaneet sellaista tietoa, että huonosti tulee käymään, kun pohjoisen tukea aiotaan leikata. On aivan ymmärrettävää, että viljelijät 142-alueella hermostuvat, kun yksi ministeri toisensa jälkeen sanoo, että tullaan leikkaamaan. Kyllä me tiedämme, minkälaisissa oloissa viljelijät siellä elävät. Yleensä heillä on velkaa 1—2 miljoonaa markkaa eli 200 000—300 000 euroa, emäntä ja isäntä tekevät 10—12 tunnin työpäiviä ja yhteenlaskettu tulo on noin 15 000 euroa eli noin 100 000 markkaa. Tämä on tilanne. Jos vielä mennään leikkaamaan, niin sehän tarkoittaa sitä, että tämä ei enää ole kannattavaa. On se nyt merkillistä, jos ei eduskuntapuolue silloin ryhdy toimenpiteisiin. Tässä tapauksessa oli ainoa toimenpide ryhtyä välikysymykseen. Minä uskon, tällä välikysymyksellä on merkitystä. Minä luulen, että niissä puheissa, joita olemme tänä päivänä saaneet kuulla, miten tärkeä oma maatalous on Suomelle, miten tärkeä viljelijä on tälle kansalle, myöskin pysytään.

Tämä tarkoittaa sitä, että hallituksella on nyt oikeastaan kolme tehtävää. Jokainen on kuullut 141:stä, 142:sta, A-, B- ja C-alueesta, lfa-tuesta, cap-tuesta, sonnipalkkiosta, kuttutuesta ja vielä yksivatsaisista eläimistä. Ei näillä ole mitään merkitystä. Merkitystä on sillä, pärjääkö viljelijä. Hallituksella on kolme tehtävää:

Ensimmäinen on yksinkertaistaa koko tämä byrokratia, ettei viljelijän tarvitse pelätä, meneekö hän puoli metriä yli sen rajan, minkä saisi mennä, ja seurauksena on valtavat sanktiot. Ei itse pysty kaikkea lomakkeita täyttämään, vaan siihen tarvitaan asiantuntija. Ei sellaista saisi olla vuonna 2004 Suomessa. Se on ensimmäinen tehtävä: yksinkertaistaminen.

Toinen on huolehtia siitä, mistä ministeri Haavisto huolehti, eli siitä, että maamme parhaat viljelyalat ovat myöskin viljeltyinä tulevaisuudessa.

Ja kolmanneksi, kaikkein tärkeintä on huolehtia siitä, että 142-alueella ei tehdä mitään leikkauksia.

Viljelijöillä on tänä päivänä ollut paljon ystäviä. On vain yksi asia, joka minua huolestuttaa, ja se on se, että valtiovarainministeri vastauksissaan antoi ymmärtää, että ero 141- ja 142-alueiden välillä tulee säilymään. Se tarkoittaa suomeksi sanottuna sitä, että jos 141-alueella joudutaan leikkaamaan, niin silloin leikataan myöskin 142-alueella, ja tätä eduskunta ei hyväksy.

Nyt luotan siihen, että keskusta pysyy sanoissaan. Keskustan puheenvuorossa ed. Lämsä sanoi, että keskusta edellyttää, että pohjoinen tuki ei säily ainoastaan ensi vuonna vaan jatkossakin. Ja katsotaan, säilyykö. Jos ei säily, niin silloin rehellisyyden nimessä keskusta jättää hallituksen. Mutta jos säilyy, pysykää siellä sitten.

Katri Komi /kesk:

Arvoisa puhemies! "Aikainen lintu löytää jyvän", sanoo sananlaskukin. Käytän itse hyväkseni tätä tilaisuutta hahmotellakseni hieman avomaanvihannesviljelyn tulevaisuutta eri tukimalleissa. Eli käytännössä asiantuntijoiden arvioita siitä, miten maatalouspolitiikan uudistus vaikuttaa maamme avomaanvihannesten tuotantoedellytyksiin.

Ministeri Korkeaojan puheenvuoroon voi hyvällä syyllä yhtyä, ja pääministerin puheenvuorokin oli hieno osoitus hallituksen tietämyksestä ja tietämyksen tasosta ja realismista. Näyttääkin nyt siltä, että oppositio yrittää todistaa jollekin, että kone ei toimi, mutta se toimii sittenkin!

Arvoisa puhemies! Tällä hetkellähän avomaanvihannestuotanto ei kuulu cap-tukien piiriin. Vihannesten ja hedelmien tuotantoa säädellään ja tuetaan sen oman markkinajärjestelmän kautta. Tähän kuuluvat muun muassa kyseisiä tuotteita tuottavien ja markkinoivien markkinointiyhtiöiden eli tuottajaorganisaatioiden tukeminen ja säädökset interventiotuesta. Avomaanvihanneshehtaarille maksetaan ympäristötukea, lfa-korvausta ja kansallista pinta-alatukea sekä varastointikorvausta.

Arvoisa puhemies! Komission esittämä maatalousuudistus erottaa tuen ja tuotannon toisistaan. Komission periaatteen mukaan jatkossa tuotannosta maksettava cap-tuki perustuisi tilan historialliseen tuotantoon viitevuosina 2000—2002. Jos toteutetaan tätä niin sanottua tilatukimallia, ei vihannesten asema juuri muutu. Niiden viljely viitevuosina ei vaikuta tilan cap-tukimäärään. Kuitenkin sellainen tila, joka ei viitevuosina harjoittanut vihannesviljelyä, menettää tilatuen niiltä hehtaareilta, jotka ovat järjestelmän käyttöönoton jälkeen vihannesviljelyssä. Jos taas tila on harjoittanut vihannesviljelyä viitevuosina, viljelyn jatkamisella ei ole merkitystä, sillä kyseiset hehtaarit ovat tuettomia. Näin on myös silloin, jos vihannesviljely lopetetaan ja siirrytään niin sanottujen cap-kasvien viljelyyn. Kun hehtaarit ovat ilman tukea, on esimerkiksi viljan viljely kannattamattomampaa entisellä vihannestilalla kuin niin sanotulla viljatilalla.

Arvoisa puhemies! Niin sanotussa tasatukimallissa kaikki tietyn alueen cap-tuet lasketaan yhteen ja ne jaetaan alueen kaikille hehtaareille. Tämä malli ulottaisi cap-tuen myös avomaanvihannesalalle. Tässä mallissa ei kuitenkaan voisi viljellä ilman tuen menettämistä tärkkelysperunaa ja niin sanottuja pysyviä kasveja. Tasatukimallissa tasatukialalla viljeltävillä puutarhakasveilla on tila-, alue- ja maakohtainen yläraja eli kiintiö. Tilakohtainen kiintiö on tilalla vuonna 2003 viljelyssä ollut puutarhakasvien ala. Jos tilalla viljellään puutarhakasveja yli tilakohtaisen kiintiön, ylittävältä alalta menettää tilatuen eli tässä tapauksessa tasatuen. Alue- ja maakohtainen kiintiö määrittelee puutarhakasvien kokonaisalan, joka on tilatukeen oikeutettu kyseessä olevalla alueella. Jos ala ei täyty ensimmäisenä järjestelmän käyttöönottovuonna, voidaan puutarhakasvien tasatukiala jakaa uusille viljelijöille tai viljelyaloille.

Arvoisa puhemies! Komission tämänhetkisen tulkinnan mukaan tasatukeen oikeutetuille puutarha-aloille ei tule erillistä myytävää tai siirrettävää tukioikeutta, vaan niin sanottu tarralappu, joka kulkenee maahan tai tilaan sidottuna. Oikeus viljellä puutarhakasveja tasatukialalla voi siis siirtyä vain maan perimisen tai myynnin, ehkä myös vuokrauksen, mukana. Koko maan tasolla pitkällä tähtäimellä tasatukimalli voi tarkoittaa tasatukeen oikeutetun puutarhakasvien viljelyalan supistumista. Näin kävisi sitä mukaa, kun viljelijät siirtyvät puutarhakasvien viljelystä muiden kasvien viljelyyn tai kun maata myydään tai se periytyy ei-puutarhaviljelijöille. Tämä on tämän mallin iso ongelma. Puutarhakasvien viljelykiintiöitä ja tukioikeuksia tulisikin voida siirtää esimerkiksi myymällä puutarhatuotantoa laajentaville tai aloittaville uusille viljelijöille. Erittäin tärkeänä pidän myös sitä, että lohkojen vaihto naapuritilojen kesken on jatkossakin mahdollista riittävän viljelykierron säilyttämiseksi.

Arvoisa puhemies! Kumpi sitten on parempi vaihtoehto? Avomaan vihannesviljelyn osalta tasatukimalli näyttää paremmalta kuin tilatukimalli. Tasatukimalli voisi myös hieman kompensoida sitä tilannetta, mikä 141-ratkaisun myötä syntyi. Tilakohtaisessa tarkastelussa järjestelmän paremmuuden arviointi on hankalampaa. Jos kasvinviljelytilalla on harjoitettu suurimmalla osalla pinta-alasta avomaanvihannesviljelyä, on tällainen tila tasatukimallissa saajan roolissa, mutta jos avomaanvihannesala on vain pieni osa viljelyssä olevaa peltoa, ei tasatukimalli ole välttämättä niin selkeästi parempi vaihtoehto, koska viljan cap-tuki pienenee.

Arvoisa puhemies! Kansallisen tuen osalta ratkaisua ei ole vielä vuoden 2004 osalta siis tehty. 141-ratkaisu leikkaa vihannesten varastokorvausta muutaman prosentin joka vuosi A- ja B-alueilla. Kasvinviljelyn kansallinen tuki muuttuu ympäristötuen lisäosaksi ja leikannee tukea voimakkaasti muun muassa sokerijuurikkaalta ja avomaanvihanneksilta. Se, ulotetaanko nämä leikkaukset ja samalla myös korotetut investointi- ja nuorten viljelijöiden tuet myös C-alueelle, on nyt siis neuvotteluiden alla. Leikkauksia on pyrittävä kompensoimaan myös erikoiskasvien kohdalla.

Kansallisen tuen ratkaisulla ja cap-tukiuudistuksella ei ole sinänsä yhteyttä toisiinsa. Kaikki vaikuttaa kuitenkin kaikkeen. Rohkaisen hyviin päätöksiin koko valtakuntaa ja elinkeinoa ajatellen, mutta pitäen mielessä sen, että isot kokonaisratkaisut ovat vielä edessä ensi keväänä.

Suvi Lindén /kok:

Arvoisa puhemies! Ministeri Korkeaojan johdolla hallitus epäonnistui surkeasti lokakuisissa neuvotteluissa Etelä-Suomen maataloustuista, ja kokoomus harkitsi jo tuolloin 141-neuvotteluiden epäonnistuttua välikysymyksen tekemistä, mutta tuolloin halusimme jäädä kuitenkin odottamaan neuvottelutuloksen tarkentumista kansallisten päätösten myötä. Viime viikolla ministeri Korkeaojan haastattelun jälkeen sanomalehti Kalevassa lumipallovyörymä lähti liikkeelle ja kumuloitui välikysymykseksi, johon tänään hallitus on vastannut.

Kuten kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa tuotiin ilmi, on hallitus koko ajan vähätellyt 141-neuvotteluiden lopputuloksen aiheuttamia tukimenetyksiä. Keskiarvokikkailulla on saatu aikaiseksi myös se harhaanjohtava väite, että tämän neuvottelutuloksen pohjalta tuet muka alenisivat vähemmän nyt alkavalla kaudella kuin kaudella 2000—2003. Hallituksella oli käsissään hyvät lähtökohdat neuvotteluihin. Kokoomusoppositio tuki hallituksen neuvottelutavoitteita, ja olihan edellisen hallituksen aikana tehty hyvä pohjatyö. Tämän hallituksen neuvottelutavoite, jonka myös tuottajajärjestöt olivat hyväksyneet ja jonka takana kaikki puolueet seisoivat, oli, että tuki on lähtötasoltaan nykyistä korkeampi. Tuen piti olla myös pitkäkestoinen ja voimassa ilman aikarajoitusta. Lisäksi tuki ei saa olla luonteeltaan alenevaa. Valitettavasti yhteenkään näistä tavoitteista ei neuvotteluissa päästy.

Pohjoissuomalaisena kansanedustajana vaalipiirissä, missä edustajista puolet kuuluu Suomen keskustaan, olen viimeisten kahdeksan vuoden aikana tottunut kuulemaan väsymätöntä virttä siitä, miten ennen kaikkea maanviljelijöiden asemaan kyllä tulee muutos, kunhan keskusta pääsee hallitukseen. Niin, nyt tuo muutos on sitten tässä käsissämme. Keskustalaisen maatalousministerin johdolla käytyjen neuvotteluiden perusteella eteläsuomalaisten viljelijöiden tuki laskee.

Hätkähdyttävää oli kuulla sitten hallituksen aikeista alentaa tuen tasoa myös 142-alueella, siis Pohjois-Suomen osalta. Tämäkö nyt sitten oli keskustan ja ilmeisesti myös sosialidemokraattisen valtiovarainministerin joululahja pohjoissuomalaisille viljelijöille? Tämäkö on nyt sitten pohjoisen keskustan lupaama muutos? Se, että hallitus keskustalaisen maatalousministerin johdolla haluaa kiristää myös Pohjois-Suomen maanviljelijöiden tukia, on eriskummallista. Pohjoisen viljelijöillä maksatetaan suoraan epäonnistunut neuvottelutulos. Ihmettelen suuresti, että keskustajohtoinen hallitus näin palkitsee pohjoissuomalaiset viljelijät, vaikka pohjoisen alueen tuki vahvistettiin pysyväksi jo EU-jäsenyysneuvotteluissa.

Kotieläintalouden, puutarha- ja kasvihuonetuotteiden sekä leipäviljojen ja erikoiskasvien tukihan on C-tukialueella maksettu artiklan 142 perusteella. Näitä artiklan 142 mukaisia yksikkötukia ei tule alentaa vuoden 2004 kansallisen tuen ratkaisussa, ja onneksi lukuisten edustajien puheenvuoroissa on tämä sama näkemys vahvistunut. Ministeri Kalliomäen puheenvuoro kuitenkin pohjoisen tuen osalta huolestuttaa edelleen, ja ymmärsin myös pääministeri Vanhasen puheesta, että hän lähtee siitä, että eteläisen ja pohjoisen tuen välinen ero ei saa kasvaa, mikä tarkoittaa sitä, että kun eteläistä leikataan, myös pohjoista tullaan leikkaamaan. Pohjoisen viljelijöille on myös siis tulossa synkkä joulu.

Vielä haluan muistuttaa siitä, että kun neuvottelut etelän tuen tulevaisuudesta on vielä käymättä, on tässä yhteydessä muistettava, että pohjoisen tuen oma-aloittainen leikkaaminen voisi vaarantaa koko 141 artiklan mukaisen tuen jatkon. Kysymys ei ole rahan puutteesta tai siitä, että EU:n määräyksellä pohjoisen tukia pitää leikata. Kyse ei myöskään ole siitä, että Pohjois-Suomen tukia leikkaamalla jotenkin voisi kompensoida Etelä-Suomen tukien leikkauksia, näinhän ei ole, vaan kysymys on yksinkertaisesti siitä, että Vanhasen hallitus haluaa Etelä-Suomen viljelijöiden lisäksi kurjistaa myös pohjoisen maanviljelijöitä.

Arvoisa puhemies! Haluaisin myös edelleen kysyä ministeri Korkeaojalta sitä, missä vaiheessa saamme kirjallisen vakuutuksen siitä EU:n taholta, että Etelä-Suomen artiklaan 141 perustuva tuki jatkuu myös vuoden 2007 jälkeen. Ministeri Korkeaoja on 141-ratkaisun jälkeen eduskunnassa kertonut, että nyt tehtyyn sopimukseen tehdään komission kanssa myös jatkoa koskeva kirjaus. Haluaisinkin vastausta siihen ministeriltä, koska tämän kirjauksen saamme nähdä. Vasta sen jälkeen, kun ministerillä on näyttää suomalaisille viljelijöille mustaa valkoisella siitä, että 141-tuki jatkuu myös nyt päätetyn tukikauden jälkeen, voivat Etelä-Suomen viljelijät nukkua rauhassa, ja hallituksen tulee myös lopettaa venäläisen ruletin pelaaminen 142-tuen osalta.

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja

Arvoisa puhemies! Totean ed. Lindénille, että tämä jatkoa koskeva periaate on kirjattu tähän Suomen notifioitavaksi lähetettyyn 141-ratkaisuun, tai siis on sen kirjallisen esityksen yhtenä osana ja tulee sen vahvistamisen myötä vahvistetuksi.

Esko Kiviranta /kesk:

Arvoisa puhemies! Eteläisen Suomen maatalouden tilanne on muodostunut ongelmalliseksi sen vuoksi, että Suomen EU-liittymissopimuksen 141 artikla ei ole käytännön neuvotteluissa riittänyt toteuttamaan yhteisesti asettamiamme tavoitteita. Turhaa on keskustella siitä, kirjoitettiinko artikla riittävän hyvin vai kirjoitettiinko se huonosti, sillä kysymys ei varmastikaan ole niinkään juridiikasta vaan lähinnä politiikasta. EU:n komissio on yksinkertaisesti Suomen ja EU:n komission välisissä neuvotteluissa vahvempi neuvottelu- ja sopijaosapuoli, joka käytännössä näyttää voivan olennaiselta osaltaan sanella neuvottelujen lopputuloksen.

Ministeri Korkeaojalle pitää antaa tietty tunnustus näistä neuvotteluista, etenkin kun vertaa edellisen hallituksen saavutuksiin tiettyjen päämittareiden osalta. Agenda 2000 -neuvotteluissa vuonna 1999, kuten täällä on jo todettu, A- ja B-tukialueiden 141 artiklan mukaisia tukia jouduttiin leikkaamaan 4 prosenttia. Myös tänä vuonna käydyissä neuvotteluissa jouduttiin leikkauksiin, mutta leikkausprosentti oli pienempi kuin vuonna 1999, keskimäärin 3 prosenttia. Kansallisten tulotukien kokonaismäärä pysyy jaksolla 2004—2007 vähintäänkin ennallaan vuoteen 2003 verrattuna.

Kotieläintalouden kannalta tilanteen tekee varsin vaikeaksi se, että tuotantoon kannustava 141-tuki kuitenkin alenee vuosi vuodelta ja tilalle tulee kotieläinyksiköiden ja peltohehtaarien omistukseen kytkettyä lfa-tukea, jolta puuttuu välitön yhteys kotieläintuotannon määrään. Erityisen hankalaa lfa-tuen yksityiskohtaisen soveltamismallin löytyminen on siitä syystä, että kotieläinyksiköiden määrä ylittää kaikilla tukialueilla peltohehtaarien määrän. Tilakohtaisesti tilanne vaihtelee tässä suhteessa suuresti.

A- ja B-tukialueiden kasvinviljelijät ovat oikeutetusti olleet tyrmistyneitä siitä, että kasvinviljelyn kansallista tukea ollaan leikkaamassa, vaikkei 141 artiklaan pohjautuneen neuvottelukierroksen pitänyt laisinkaan koskea peltoviljelyä, vaan ainoastaan kotieläin- ja puutarhataloutta. Kasvinviljelyn kansallisen tuen aleneminen on korvattava täysimääräisesti muilla tulotukilajeilla. Jos tämä ei käy päinsä, on mielestäni tarvittaessa käytävä uudestaan neuvottelut niin sanottujen erikoiskasvien aseman turvaamisesta. Kysymys ei sinänsä ole kovin erikoisista kasveista, sillä kyseessä ovat muun muassa vilja, sokerijuurikas, öljy- ja valkuaiskasvit. Peltokasvien kansallisen tuen tason turvaamisessa on kysymys myös edellisen hallituksen kunniavelan maksamisesta, kun se ei ollut hoitanut tämän tuen säädösperustaa kuntoon.

Arvoisa puhemies! Suomi ei ole vielä tehnyt EU:n pitkän aikavälin maatalousuudistukseen sisältyviä, jäsenvaltiolle kuuluvia valintoja. Nämä valinnat on tehtävä viimeistään ensi vuoden elokuun alkuun mennessä, käytännössä toivottavasti pian vuodenvaihteen jälkeen. Maatalousratkaisujen kokonaisuuden arviointi ei ole järkevästi mahdollista, ennen kuin vielä tekemättä olevat linjaukset on tehty.

Pertti Hemmilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Nyt ministeri ehti livahtaa tuolta ovesta ulos. Nimittäin tulin sen takia ihan tähän pyytämään vastauspuheenvuoroa, koska ed. Kivirannan puheenvuoron kuluessa syntyi aika lailla ristiriitainen kuva siitä, kumpaa tässä nyt sitten tämän 141 artiklan tulkinnassa on: juristeriaa vai politiikkaa. Nimittäin ministeri Korkeaoja on täällä sekä muualla julkisuudessa todennut, että nimenomaan siitä oli kysymys näissä komission kanssa käydyissä neuvotteluissa, että komissio tulkitsee, komission juristit tulkitsevat, nimenomaan juridiikan näkökulmasta tätä sopimusta, tätä artiklaa, eikä politiikan, mutta ed. Kiviranta äsken totesi, että kysymyksessä ei ole niinkään juridiikka vaan politiikka. Näin totesitte, ed. Kiviranta, mutta valitettavasti ministeri häipyi äsken jo tuolta ovesta ulos.

Ahti Vielma /kok:

Arvoisa puhemies! Käsittelen seuraavassa hiukan laajemmin istuvan punamultahallituksen toimenpiteitä haja-asutusalueiden elämän, maatalouden ja aluepolitiikan kannalta.

Pääministeri Matti Vanhasen punamultahallituksen ohjelmassa todetaan, että "hallitus harjoittaa sosiaaliseen ja alueelliseen tasapainoon tähtäävää politiikkaa". Maatalouden osalta se näköjään tarkoittaa sitä, että toimintaedellytyksiä huononnetaan koko maassa. Historia näyttää toistavan itseään. Kun 1960- ja 1970-luvulla maassamme oli punamultahallitus, koettiin historiamme suurin muuttoaalto maalta kaupunkeihin, pohjoisesta etelään ja aina Ruotsiin saakka. Tältä puhujakorokkeelta kauhisteltiin talonpojan tappolinjan aiheuttamia seurauksia, ja ne myös olivat monessa suhteessa kohtalokkaat, syntyihän tuossa kuohunnassa kokonaan uusi puolue. Maaseudulle jäi suuria ongelmia ja vastaavia syntyi kaupunkeihin. Juuri näin on käymässä istuvan punamultahallituksen aikana. Maatalouden toiminnalta viedään toimintaedellytykset, muuttoaalto synnyttää maahamme kokonaan tyhjiä tai kituvia seutuja ja kuntia, ja lujilla siinä näyttävät olevan keskustapuolueen omatkin henkselit. Luulisi historian opettaneen, mutta jos ei muista edes vaalilupauksiaan, on aivan loogista, ettei siinä historiaakaan enää seuraa painolastina.

Maakunnissa on erittäin tärkeää se, että sekä asutuskeskuksilla että ympäröivällä maaseudulla menee hyvin. Oikean politiikan seurauksena ne tukevat toisiaan. Istuvan punamultahallituksen linjausten seurauksena kasvukeskuksia ympäröivän maaseudun tulevaisuus on vaakalaudalla sekä maatalousratkaisuista että monista muista hallituksen toimenpiteistä johtuen. Kun kasvukeskusten kehittymistä jarruttavat työttömyys, kuntien talousvaikeudet, monenlaiset sosiaaliset ongelmat, epätarkoituksenmukainen kuntajako jne., on pelkkää retoriikkaa kirjoittaa hallitusohjelmaan alueelliseen tasapainoon tähtäävästä politiikasta.

Miksi hallitus ei asettanut selvitysmiestä maamme haja-asutusalueiden ongelmia pohtimaan? Minne on unohtunut maa- ja metsätalouden tulevaisuus? Punamultahallitus asetti kuitenkin selvitysmiehen pohtimaan Helsingin seudun ongelmia, ja ennen kuin budjettia on edes käsitelty ja tulevien vuosien tilannetta pohdittu, hallitus teki periaatepäätöksen Helsingin musiikkitalon rakentamiseen osallistumisesta peräti puolella sen kustannuksista. Minne unohtuivat maakuntien hankkeet, jotka tukisivat keskuksia ympäröivien haja-asutusalueitten ja siten myös maatalouden kehittämistä? Sen sijaan hallitus muisti rokottaa haja-asutusalueita ja siten maatalousalueita kesäisellä asetuksella, jolla haja-asutusalueille säädettiin vain lisää velvoitteita muun muassa jätehuollon osalta.

Viimeisin ratkaisu, jossa maakunnat unohdettiin, on se, että EU:n kemikaalikeskuksen ilmoitettiin sijoittuvan Helsinkiin, vaikka muun muassa Jyväskylässä on erinomaiset edellytykset tuon merkittävän yksikön sijoittamiseen keskelle yliopiston aluetta. Kuka tai ketkä ovat päätöksen tehneet, ja onko ylipäätään tuon yksikön sijoittumisesta tehty päätöstä? Minä pyydän tähän hallituksen ministereiltä vastauksen.

Arvoisa puhemies! Onko tämä sitä uuspunamultahallituksen maatalous- ja aluepolitiikkaa? En ihmettele lainkaan niitä reaktioita, joita maataloudesta leipänsä saavien ihmisten osalta olemme saaneet nähdä ja kuulla, nehän ovat loppujen lopuksi olleet hyvin maltillisia ja rauhallisia. Sen sijaan olen ihmetellyt, missä luuraavat keskustan kansanedustajat, kun eivät puhu viljelijäväestön tulevaisuuden puolesta vaan pyrkivät vähättelemään huonojen neuvottelutulosten kielteisiä vaikutuksia. Ovathan maatalouden monet asiantuntijat todenneet selkein sanoin, että mikäli jatkamme tällä linjalla, olemme tulevaisuudessa tilanteessa, jossa koko maan maataloudessa puhutaan erittäin vakavista vaikeuksista ja seurauksista. Jotta näin ei kävisi, olemme yhtyneet tähän välikysymykseen.

Rauno Kettunen /kesk:

(Kokoomuksen ryhmästä: Nyt saamme kuulla, kuinka hyvä hallitus on!) Arvoisa puhemies! Nyt siis saamme kuulla, kuinka hyvä hallitus on.

Ed. Vielma jatkoi opposition populistista linjaa aivan historiasta saakka, vaikka toki kaipasikin myös tulevaisuuskatsausta. Mutta niin se vain on inhimillistä tuo politiikka, että kun ed. Vielma on Jyväskylästä, niin kotikaupunkinsa oli nyt vailla kemikaalivirastoa, mitä sitten varmaan odotamme muutaman vuoden. — Mutta asiaan.

Luonto luo maatalouden tuotantoedellytykset, toisaalle paremmat, toisaalle huonommat. Ilmasto vaikuttaa suoraan satotasoon. Luonnonoloista johtuen emme Suomessa pysty tuottamaan elintarvikkeita niin pienin kustannuksin kuin Euroopan edullisimmilla tuotantoalueilla. Euroopassa ei pystytä tuottamaan elintarvikkeita niin halvalla kuin Uudessa-Seelannissa tai parhaimmilla tuotantoalueilla USA:ssa. Tästä syystä EU tukee jäsenmaidensa maataloutta. Noin puolet EU:n budjetista menee maatalouspolitiikkaan. Maatalouspolitiikan avulla luodaan siis taloudelliset mahdollisuudet harjoittaa maataloutta Euroopan eri maissa, tai tämä on ainakin tavoite.

Jokaisen itsenäisen maan perusedellytys on omavarainen ruoantuotanto. EU:n yhteinen maatalouspolitiikka ei pysty ottamaan huomioon kaikkien maiden kaikkia erityisoloja. Niinpä tarvitaan kansallisia erityistoimia täydentämään yhteistä maatalouspolitiikkaa. Itse asiassa myös kansalliset toimet ovat osa yhteistä EU:n maatalouspolitiikkaa, koska nekin on hyväksytettävä EU:n komissiossa. Tässä taisi tosin olla edellisellä hallituksella ja maatalousministerillä vähän toisiakin käsityksiä, kuten näkyy olevan opposition edustajilla nytkin.

Ero pohjoisen ja eteläisen Suomen luonnonoloissa on merkittävä. Jos halutaan tuottaa ruokaa myös Pohjois-Suomessa, on tasoitettava taloudellisia edellytyksiä myös Etelä- ja Pohjois-Suomen välillä, kuten tähänkin saakka on tehty. Tukipolitiikassa on tähän saakka onnistuttu tyydyttävästi. Suomen EU-jäsenyyden huonoin puoli on kuitenkin byrokraattinen, monimutkainen ja osin epäoikeudenmukainenkin maatalouspolitiikka. Tästä on kuitenkin todettava, ettei tämä ole istuvan hallituksen vika.

Suomen hallituksen linja on selkeä. Hallitus lupaa ohjelmassaan pitää kiinni vuoden 2002 Eurooppa-neuvoston vahvistamasta periaatteesta, jonka mukaan "maataloustuotannon on voitava jatkua kaikilla yhteisön alueilla, mukaan luettuna alueet, joilla on erityisiä ongelmia". Hallitus käy parhaillaan neuvotteluja tuottajajärjestöjen kanssa mahdollisimman hyvän ja oikeudenmukaisen kansallisen tukiratkaisun saamiseksi koskien vuoden 2004 kansallisia tukia. Neuvotteluissa on päätettävä, toteutetaanko 141-ratkaisuun liittyvät toimet eli investointitukien ja nuorten viljelijöiden aloitustukien korotus ja sen vastapainona tulotukien alennus myös C-alueilla. Toisena vaihtoehtona on, että tukimuutoksia ei tehdä C-alueilla. Tässä yhteydessä ei missään vaihtoehdossa ole tarpeen puuttua artiklan 142 myöntövaltuuksiin. Myöskään eri alueiden välillä ei ole tarkoitus siirtää tukia. Tärkeää on, että hallitus yhteistyössä tuottajajärjestöjen kanssa löytää kaikkia Suomen viljelijöitä kohtaan oikeudenmukaisen ratkaisun. Suomalainen talonpoika ei pärjää ilman yhteistyötä, eikä tuottajajärjestö saa hajaantua tulevissa tukineuvotteluissa.

Arvoisa puhemies! Opposition populistinen viesti, että hallitus yksipuolisesti aikoo leikata pohjoista tukea, on osoittautunut vääräksi. Keskustan eduskuntaryhmän kannanotto on, että eri alueiden kokonaistukisuhteet pidetään nykytasoisena ja että C-alueiden oikeus 142 artiklan mukaiseen tukeen tulee säilyttää vähintään nykyisten maksuvaltuuksien mukaisena ja että tuen jakautumista eri alueiden kesken seurataan ja arvioidaan mahdollinen tarve muutoksiin. Nämä turvaavat kannattavan maataloustuotannon edellytykset koko Suomessa.

Maa- ja metsätalousministeri Korkeaojan vastaus, että maataloustuloneuvotteluissa on aidosti eri vaihtoehtoja, mistä neuvottelijoiden pitää yhdessä löytää oikeudenmukainen, kaikkia tyydyttävä ratkaisu, on hyvä.

Marja Tiura /kok:

Arvoisa puhemies! Me suomalaiset asumme EU:n pohjoisimmassa kolkassa, jossa jää ja lumi peittää maan suuren osan vuodesta. Täällä Helsingissä sitä ei huomaa ja Brysselissä ei juuri ollenkaan. Siksi on tärkeää, että ministerimme etunenässä pystyvät selkeästi kertomaan EU:n päättäjille, minkälaisissa olosuhteissa me täällä Pohjolassa olemme.

Nykyinen Vanhasen hallitus on lähtenyt linjalle, jossa halutaan ajaa Suomen maatalous niin suuriin taloudellisiin vaikeuksiin, että kukaan ei enää halua jatkaa maanviljelijänä. Miksi? Onko keskusta tarkoituksella halunnut unohtaa viljelijät, vai ovatko demarit johtaneet laivuetta?

Nykyiset ongelmat saivat alkunsa, kun aikoinaan Ahon hallituksen keskustalainen maatalousministeri ei pystynyt neuvottelemaan parempaa sopimusta EU:n kanssa. Valitettavasti sama linja jatkuu jälleen. Vain ministeri on vaihtunut. Puolue on pysynyt jokseenkin samana.

Ensiksi maatalousministeri Korkeaoja hyväksyi MTK:n tuella eteläsuomalaisiin viljelijöihin kohdistuneet leikkaukset. Nyt oli vuorossa muun Suomen leikkaukset, jotta tukierot eivät kasvaisi. Paljonko eteläsuomalaisten viljelijöiden tuet sitten kasvavat, kun pohjoisessa leikataan, siihen ei ole tänään vastausta saatu. Entäpä ne Pohjois-Suomen ja C-alueen viljelijät, jotka ovat tänään jo tulleet tänne tätä keskustelua seuraamaan, jo ennen aamulypsyä lähteneet liikkeelle, mitä ajattelevat he? Kiistaton tosiasia on se, että Etelä-Suomen vakavien vaikeuksien tuki tässä nyt esitetyssä muodossa tuottaa tulevaisuudessa todella enemmän vakavia vaikeuksia kuin tulee ratkaisemaan niitä. Rahaa on riittävästi, mutta sen kohdentaminen tuottaa suuria ongelmia. Miten toimitaan vaikkapa Sahalahden Pakkalan kylällä, mihin pitäisi löytyä jostakin 2 000 hehtaaria lisää peltoa kompensoimaan tuotantotukien menetyksiä? Miten viljatilojen kasvu on mahdollista, jos naapurissa oleva kotieläintila saa vehnähehtaarille 200 euroa enemmän tukea?

Peltotukien pääomittuminen vuokra- ja kauppahintoihin johtaa tilanteeseen, jossa viljatilojen rakennekehitys kääntyy negatiiviseksi. Kotieläintilat kasvavat laajentamalla peltoviljelyä, vaikka kasvun pitäisi tapahtua ydinosaamisalueella eli kotieläintaloudessa, ja ainoita todellisia voittajia ovat tällöin luopuneet viljelijät. Edessä on korotetuista investointituista huolimatta rakennekehityksen hidastuminen ja maatalouden kilpailukyvyn heikkeneminen ohjattaessa tilojen kehitysresurssit väärään suuntaan.

Arvoisa puhemies! Suomella ei ole varaa Etelä-Suomen maatalouden kilpailukyvyn heikentymiseen. Ensi vappuna EU:ssa on kymmenen uutta jäsenmaata, joilla kaikilla on tuotantopotentiaalia enemmän kuin kiintiöissä varaa. Virossa maidon tuotantokustannus on 10—12 senttiä litra, ja maidon tuonti Suomeen on kannattavaa vaikka kiintiösakkojenkin kanssa. Kokonaan oma maailmansa odottaa, kun kiintiöjärjestelmästä keskustellaan seuraavan kerran todennäköisesti jo ennen vuotta 2010, jolloin kiintiöiden purkua on vaatimassa Italian, Tanskan, Ruotsin, Hollannin ja Britannian ohella myös ainakin yhdeksän kymmenestä uudesta jäsenmaasta.

Nykyinen hallitus on kehittänyt kaksi iskulausetta, joita hoetaan aina, kun puhutaan maatalouden ongelmista. Ensimmäinen on: "Ratkaisun kanssa voi elää." Varmasti hallitus ja keskusta sen kanssa voivat elää, mutta mitenkä maatalousyrittäjät? Mitä ajattelevat keskustapuolueen maanviljelijä-äänestäjät? Tässä teillä on todellakin selittämistä.

Toinen hokema on luonnonhaittakorvauksen eli lfa-tuen korottaminen. Kuinkahan paljon sitä oikein mahdetaan nostaa, kun sillä on luvattu korottaa niin eteläsuomalaisten kuin myös pohjoissuomalaisten viljelijöiden menetykset? Ensimmäisen kerran tätä hokkuspokkusmallia käytettiin kesällä, kun sillä luvattiin kompensoida yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksesta koituvia menetyksiä. Mitkäköhän leikkaukset sillä tullaan ensi vuonna korvaamaan?

Vanha punamultahallitus tuli aikoinaan kuuluisaksi tästä kuuluisasta sanonnasta "talonpojan tappolinja". Nykyinen punamultahallitus uhrasi ensiksi eteläsuomalaiset viljelijät, ja nyt muun Suomen viljelijät saavat kokea Korkeaojan viikatteen heilumisen. Pitäisikö tätä hallitusta kutsua kenties Brysselin viikatelinjaksi?

Lopuksi, arvoisa puhemies: Kuten jo tässä aikaisemmin debatin yhteydessä totesin, mikä SAK:n jäsenyhdistys hyväksyisi tänä päivänä (Ed. Gustafsson: Eikö se mene perille, ettei ole jäsenyhdistyksiä SAK:ssa?) tulosopimuksen, jossa joka vuosi korotukset olisivat vain miinusmerkkisiä. Ei yksikään, ed. Gustafsson, ei yksikään. Nyt — hyvä kun huomaatte, että minulla on tummemmat vaatteet tällä kertaa päällä — toivottavasti meni perille: ei yksikään. Näin kuitenkin, ed. Gustafsson, viljelijöille tänä päivänä on käynyt. Me haluamme tulevaisuudessakin syödä suomalaisia elintarvikkeita, puhtaita elintarvikkeita. Jokainen ymmärtää sen, että niitä ei pystytä tuottamaan samoilla kustannuksilla täällä kuin Etelä-Euroopassa. Missä on todellakin, ed. Gustafsson, tämän hallituksen linja kehittää Suomea tasapuolisesti? Se taitaa olla, ed. Gustafsson, tällä hetkellä Brysselin torin joulukuusen nokassa.

Antti Kaikkonen /kesk:

Arvoisa puhemies! On hyvä, että maatalouden tulevaisuus tuntuu vaihteeksi kiinnostavan kaikkia eduskuntaryhmiä. Tämä on välttämätöntä, sillä kotimaisen elintarviketuotannon näkymät ovat koko kansan asia. Maatalousväestön lisäksi kyseessä on koko elintarviketeollisuuden tulevaisuus. Ruokaklusteri ei ole keskeinen ainoastaan sen taloudellisen merkityksen takia, vaan, kuten muistamme viime vuosien ruokakriiseistä, puhuttaessa maataloudesta puhumme meitä kaikkia koskettavasta asiasta. Maataloudessa on kysymys meidän kaikkien perusturvallisuudesta.

Edellä mainituista syistä olen mielissäni siitä, että maatalous on noussut taas politiikan polttopisteeseen. Mielissäni en kuitenkaan voi olla opposition halvasta menettelystä kyseisessä asiassa. Väistämättä tätä keskustelua kuunnellessa on tullut mieleen, että on tässä kyllä politisoinnin ja poliittisten irtopisteiden keräilyn makua. Edustaja Zyskowiczia myöten oppositiosta on nyt tullut maatalouden ylin ystävä. Tämä on yhtä uskottavaa kuin se, jos iso paha susi sanoisi, ettei enää halua syödä pieniä porsaita suihinsa.

Täällä on muisteltu myös EU-jäsenyysneuvotteluja. Muistaako kukaan, että merkittävä osa kokoomuksen kansanedustajista halusi tuolloin luopua koko maatalouden kansallisesta tuesta? Kansallinen tuki saatiin tuolloin parsittua kasaan suurella vaivalla ja nipin napin. Viime vuosien tekoja ja puheita muistellessa on vaikea uskoa koko opposition vilpittömyyteen maatalouden puolustamisessa.

Viljelijöiden keinotekoinen asettaminen toisiaan vastaan ja synkän mielialan lietsominen on todella kyseenalaista ja vastuutonta. Sillä ei aikaansaada mitään hyvää maaseudulle. Vastuuttoman populismin sijaan on mielestäni luotava sellaisia ratkaisuja ja sellaista ilmapiiriä, jotka rohkaisevat myös nuorta viljelijää rakentamaan tulevaisuuttaan.

Meillä kenelläkään ei tulisi olla siihen vastaansanomista, että myös maatalouden kohdalla noudattaisimme suomalaisen sopimusyhteiskunnan periaatteita. Tällä tarkoitan sitä periaatetta, että hallitus neuvottelee ja pyrkii sopimaan tuloratkaisuista etujärjestöjen kanssa. Eli kuten ministeri Korkeaoja kattavassa vastauksessaan totesi, EU:n maatalouspoliittisen liikkumavaran puitteissa hallitus pyrkii pääsemään sopimukseen neuvotteluissa yhdessä MTK:n kanssa. Tätä soppaa ei täältä eduskunnasta tulisi tarpeettomasti hämmentää, vaan antaa neuvottelurauha MTK:lle ja ministeriölle sellaisen hyvän tuloksen aikaansaamiseksi, joka huomioi niin etelän kuin pohjoisenkin viljelijät.

Hallitus pyrkii ratkaisuun, jossa Etelä-Suomen vakavat vaikeudet huomioidaan pohjoisen C-alueiden olosuhteet huomioiden. Asiaa vähemmän tunteville tiedoksi: tämä on myös kaikkien suomalaisten viljelijöiden kanta. Suomalaiset viljelijät ovat yksimielisiä siitä, että eteläisen Suomen vakaviin ongelmiin tulee saada mahdollisimman positiivinen ratkaisu, mutta ei niin, että ratkaisu maksatettaisiin muiden alueiden viljelijöiden kustannuksella. Toivon, ettei oppositio onnistu romuttamaan populistisella tempullaan suomalaista sopimusyhteiskuntaa maataloudenkaan osalta.

Jos eri osapuolille sopiva lopputulos syntyy, voi kuvitella, että oppositio on sitten täällä rintaansa röyhistelemässä ja omaa päätänsä kohottelemassa. Sanoisin näin, että toivon ja odotan, että hyvään lopputulokseen päästään opposition harhautusyrityksistä huolimatta. Toivon myös, ettei tulevien vuosien tätä huomattavasti suurempien maatalouspoliittisten ratkaisujen aikaan oppositio sorru tällaiseen vedättämiseen. Jos te oikeasti olette maatalouden ja viljelijöiden asialla, huolissanne heidän tulevaisuudestaan, keskittykää asioiden sisältöön ja antakaa tuki yhteisille tavoitteille ja toimikaa myös kotimaisen maatalouden puolesta. Täällä opposition kansanedustajat kyllä hurskastelevat, mutta käydäänkö kohta ostamassa joulupöytään tomaatit Ranskasta ja kinkut Tanskasta. Täällä kyllä toisia neuvotaan, vaikka oma polkupyörä on yöt pihalla.

Ed. Kankaanniemi todistaa täällä opposition sekakuoron säestäessä yhden tuen leikkauksia, mutta jättää mainitsematta sitä kompensoivat toimenpiteet. Kyseessä ei ole unohdus vaan tahallinen opposition harhautus. Sellaisella, ed. Kankaanniemi, ei lisäpisteitä hankita, ei viljelijöitä sumuteta eikä hallitusta kaadeta.

Suomalaisen maatalouden tulevaisuuden turvaaminen, arvoisa puhemies, on iso, haastava ja tärkeä tehtävä. Minä luotan siihen, että hallitus ponnistelee mahdollisimman hyvän ratkaisun aikaansaamiseksi tässä asiassa. En usko enkä luota opposition populistiseen räävittelyyn.

Heikki A. Ollila  /kok:

Herra puhemies! Aluksi kannatan ed. Hemmilän ehdotusta päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuodoksi.

Ed. Kaikkonen teki täällä selväksi, että maataloudella olisi kaikki hyvin, kunhan oppositio pitäisi suunsa kiinni. Olen tästä asiasta jossain määrin eri mieltä ja voin kyllä vakuuttaa, että olen ymmärtänyt, että tässä asiassa esimerkiksi maataloustuottajat ja heidän edustajansa, muun muassa valtuuskunta, ovat olleet samaa mieltä opposition kanssa.

Kyllä tämän keskustelun kuluessa on käynyt täysin selväksi, että huoli maatalousväestön toimeentulosta on aiheellinen ja perusteltu. Valitettavasti hallituksen käsittämätön luovutus 141-neuvotteluissa on luonut tilanteen, joka merkitsee maatalouden tulojen alenemista lähivuosina. Mainitsemani MTK:n valtuuskunnan tyytymättömyys oli kyllä hyvin perusteltu, eikä siihen vaikuttanut sekään, että pääministeri Vanhanen oli tietääkseni kokouksessa paikalla pistämässä arvovaltansa peliin — turhaan. Ei tainnut pääministeri Vanhanen muistaa ihailemansa ja edeltäjänsä Johannes Virolaisen opetusta: ei pidä panna arvovaltaa peliin, jos ei sitä ole. Sen neuvon sai silloin Paavo Väyrynen.

Suomessa maatalous on koko itsenäisyyden ajan EU:n jäsenyyteen asti ollut sisäpoliittisen riitelyn ja kaupankäynnin väline. Tässä on kunnostautunut erityisesti punamulta takavuosina. Viljelijöille tuo vastakkainasettelun välineenä oleminen oli turhauttavaa ja hyvin ahdistavaakin aikaa. EU-jäsenyys oli viljelijöille monessa suhteessa ongelmallinen asia, mutta positiivista siinä oli, että maataloudesta tuli kansallinen kysymys ja asia ja maatalous sai uutta ymmärtämystä ja hyväksyntää elinkeinona. Nyt näyttää siltä, että tämäkin ongelma on palaamassa. Siihen viittaavat eräät sosialidemokraattien lausunnot 141-ratkaisun jälkihoidon yhteydessä.

Hallitus ei näytä yksin selviävän syntyvistä ongelmista. Maatalouden turvaamisen kannalta olisi erittäin tärkeää, että elinkeino koettaisiin jatkossakin koko Suomen ja kaikkien suomalaisten asiaksi. Tukien leikkauksien jälkeen on etsittävä toimenpiteitä, joilla viljelijöiden oikeus toimeentuloon ja sen kehittymiseen turvataan. Edessä on todella suuria haasteita, jos aiotaan, kuten kai sentään sopii olettaa, hoitaa esimerkiksi tuotantosuuntaisesti oikeudenmukaiset ja tasapainoiset ratkaisut.

Herra puhemies! Ehdotan, että hallitus nimeää — edellyttäen, että se pysyy tämän välikysymyksen jälkeen pystyssä — pikaisesti laajapohjaisen komitean pohtimaan maatalouden tulokehityksen turvaamista. Komiteaan tulisi nimetä edustajat ainakin puolueista, maatalouden etujärjestöistä, kuluttajajärjestöistä, elintarviketeollisuudesta ja elintarviketeollisuuden työntekijäliitosta sekä tieteen ja tutkimuksen edustajat. Komitealle tulisi antaa varsin nopea aikataulu, jotta epävarmuutta maataloudessa saataisiin oleellisesti vähennetyksi. Tämä on välttämätöntä esimerkiksi siksi, että investointitukien käyttäminen maatalouden rakenteen parantamiseen mahdollistuisi, jotta syntyisi uskallusta. Komitean puheenjohtajaksi ehdotan tiedusteltavaksi lyhyen mutta luottamusta herättäneen uran maa- ja metsätalousministerinä tehneen Raimo Tammilehdon.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! On hyvä, että maatalouden ja maatalouselinkeinonharjoittajien toimeentulon kysymykset halutaan nostaa esille vielä näin eduskunnan joulunaluskiireitten ja valtiontalousarviokeskustelun ruuhkatyön aikana. Kyllä maatalouden kysymykset ansaitsevat esilletulon. Siinä suhteessa oppositio on välikysymyksellään nostanut aivan oikean kysymyksen keskusteluun, ja kyllä nämä asiat keskustelua nimenomaan ansaitsevat.

On hyvä, että meillä on syntynyt viime vuosien aikana kansallinen yksimielisyys siitä, että tässä maassa tarvitaan oma elintarviketuotanto ja että se on osa kansallista olemusta. Muistan ajat entiset, jolloin näissä asioissa oli paljon vastakkainasettelua ja se tuntui todella ikävältä. On hyvä, että nyt on tahtotilaa toimia maaseudun ja maatalouden puolesta. Tämä on hyvä asia, ja keinojahan tässä vaan pohditaan, ja saattoi olla, että äskeinen puoluesihteeri Ollila saattoi tuoda erään mallin esille, jolla asioita myös selvitetään. En ole siihen paneutunut, mutta pitää olla myöskin valmiutta löytää hyvät mallit, esittipä niitä kuka tahansa, ja tutkia, mitä esitykset sisältävät.

Koen, että suomalainen maatalous, elintarviketuotanto omissa käsissämme, on niin arvokas asia, että siinä pitää meillä olla yksimielisyyttä. Itsekin osa-aikaisena viljelijänä haluaisin myös painottaa suomalaisen perinteisen perhe- ja pienviljelijän säilymistä. Meillä on maatalous EU-aikana ajettu, ei ajautunut vaan ajettu, suuriin yksiköihin, joilla on kieltämättä hyvät puolensa, mutta niillä on myös suuret riskinsä ja myös kielteiset puolet. Aina jokaisella asialla on molemmat puolet, myönteiset ja kielteiset. Suuriin yksiköihin pääsemiseksi tarvitaan pääomaa, tarvitaan velkaa, ja sitten kun suuret yksiköt on saatu, tämä kysyy maatalousyrittäjältä paljon osaamista, jaksamista, ja kun on kyseessä perheyritys, se asettaa usein myös perheen tässä asiassa vaativalle paikalle.

Näkisin, että maatalouspolitiikan suuntautumisessa olisi muistettava se, että on kysymys perheyrityksestä, on kysymys myös elämänmuodosta, vaikka tätä sanaa on halveksittu tässä yhteydessä, kun on puhuttu, että se on liikeyritystä. Se on totta kai sitä, mutta tulisi nähdä suomalainen maaseutu ja maatalous myös hieman laajemmin kokonaisuutena, jossa myös erikoistumisella on oma vahva sijansa ja jossa myös tuotteitten jatkojalostamisella on oma vahva sijansa. Meillä osataan tuottaa, sitä en epäile. Itsekin siihen pystyn. 6 000 kiloa muun muassa koulupoikana sain jo kuivaheinää hehtaarilta ja sellaisia viljasatoja, että tuskin niitä on moni saanutkaan. Nyt vain on niin, että enää tällaisiin optimisatoihin ei enää kannata pyrkiä. Maatalous on menettänyt kannattavuuttaan.

Mutta meidän pitäisi löytää ratkaisuja, joilla voitaisiin yksilöllisesti myös viedä pienempiä tiloja pienemmillä hehtaarimäärillä, pienemmillä pääoma- ja tuotantopanoksilla tuloksekkaasti eteenpäin. Silloin tulee kysymys, miten voitaisiin edistää myös jatkojalostusta, ja keskisuomalaisena tuon esille sen, että meillä on myös maatilatalous, joka kattaa paitsi pellon ja karjan myöskin metsän. Näen, että tässä suhteessa meidän on pidettävä myös yhteys niin, että maa- ja metsätalouden yhteys siellä, missä nämä luontevasti liittyvät yhteen, nähdään myös kokonaisuutena. Samoin Keski-Suomessa on reikäleipätoimikunta, jossa MTK, SAK, maataloustuottajat, maataloustyövälineitten ja -koneitten valmistajat, elintarviketeollisuus, kuljetus ja kauppa ovat yhdessä.

Kysymys on kansallisesta edusta. Hallituspuolueen edustajana minä sanon, että on hyvä, että välikysymyksellä on asiat tuotu esille, mutta yritetään rakentavasti löytää todella ne ratkaisut, joilla turvaamme suomalaisen talonpojan elämän, suomalaisen maaseudun elinvoimaisuuden ja sitä kautta kansallista identiteettiämme.

Reijo Paajanen /kok:

Arvoisa puhemies! Euroopan unionin jäsenenä olemme sidoksissa yhteiseen maatalouspolitiikkaan. Edeltävällä kerralla liittymissopimuksen vakavien vaikeuksien kansallisesta tuesta neuvoteltaessa oli sellainen henki, että sopimuksen ollessa katkolla vuoden 2003 lopussa jatkosopimuksen syntymiselle ei ole ongelmia. Komission kanssa käydyissä neuvotteluissa hallitus ja maatalousministeri Juha Korkeaoja eivät kuitenkaan osanneet tarpeellisen tiukasti ajaa ja pitää kiinni neuvottelutavoitteista, jotka Suomelle ovat elintärkeitä kysymyksiä oman maatalouden turvaamisessa.

Hallituksen neuvottelutavoitteet tukineuvotteluihin lähdettäessä olivat lähtötasoltaan nykyistä korkeampi tuki, joka on voimassa ilman aikarajoitusta, ja tuki, joka ei saa olla luonteeltaan aleneva. Nämä tavoitteet olivat myös tuottajajärjestöt ja puolueet hyväksyneet. Yhtäkään näistä tavoitteista ei neuvotteluissa saavutettu, vaan tulos oli itse asiassa asetettujen periaatteiden kannalta täysin päinvastainen. Tulonmenetysten lisäksi nyt neuvoteltu vain neljän vuoden jatkoaika tekee tulevaisuuden suunnittelun tiloilla vaikeaksi heikentäen entisestään tulevaisuuteen varautumisen kannalta elintärkeitä investointipäätöksiä. Siinä eivät investointituet auta, jos tuotannosta saatava tulo on liian alhainen.

On ollut suorastaan surkuhupaisaa nähdä, millä tavalla keskusta on yrittänyt kääntää mustan valkoiseksi selittäessään tätä tulosta aiemmin vahvasti siihen luottaneelle viljelijäväestölle. Mikä olisi ollut äänenpaino, jos kokoomuslainen ministeri olisi neuvotellut nykyisen sopimuksen? Olisi ollut huutoa metsistä, pelloilta, toreilta, puhumattakaan täältä eduskunnasta, olisi ollut taatusti rajumpaa kuin nyt on ollut, ketä sitten oppositiossa olisi ollutkaan. Kysymys kuuluu: Onko tämä yhdeksän kuukauden saldo tämän hallituksen maatalouspolitiikkaa? Ei varmaan moni ennen vaaleja annettujen lupausten perusteella tällaista uskonut.

Ongelmat vain näyttävät pahenevan entisestään. Tuntuu naiivilta, jos kuviteltiin, että kansalliset tukineuvottelut voidaan viedä noin vain päätökseen sen jälkeen, kun saatiin aikaan onnahteleva sopimus unionin kanssa. Luultiinko, että 141-tuen leikkauksen myötä automaattisesti voidaan leikata tasavertaisen tulonjaon nimissä myös pohjoisempien alueiden 142-tukea? EU:n kanssa käydyt neuvottelut eivät velvoittaneet tähän. Kyse on kansallisesta päätöksestä.

Arvoisa puhemies! Hallitus pitäköön pohjoisen tulotason nykytasolla ja ryhtyköön miettimään suomalaisen maatalouden ja tuotannon tulevaisuutta tosissaan. Me suomalaiset haluamme myös tulevaisuudessa syödä suomalaista, lähellä ja puhtaassa maaperässä tuotettua ruokaa. Suomalaisen elintarviketuotannon turvaamiseksi onkin oltava tiukkana. Nyt ollaan menossa metsään niin, että rytisee. Toivottavasti hallitus tunnustaa tosiasian, ennen kuin on liian myöhäistä.

Viimeviikkoisella kyselytunnilla syntyi ärtymyksen tilanne, joka johti tähän välikysymykseen. Ministeri Korkeaojan vastaukset eivät tyydyttäneet oppositiota, mutta selvästi oli havaittavissa, että ne eivät tyydyttäneet myöskään osaa hallituspuoleen edustajista, jotka ymmärtävät, mihin ja ennen kaikkea miten leikkaukset vaikuttavat viljelijöiden ja maatalouden harjoittajien elämään. Luulisi jo tällä vaalikaudella käyneen selväksi, että tässä salissa ei ministeriaitiostakaan kannata mitä tahansa päästellä. Tosiasioiden tunnustamista täällä arvostetaan. Luulen, että koko välikysymykseltä olisi vältytty, jos ministeri Korkeaoja olisi tunnustanut, että neuvottelut eivät menneet nappiin mutta tämä oli paras tulos, mihin tämä hallitus pystyi.

Keskustan suunnalta on kuulunut paheksuntaa välikysymyksestä. Suunnitellun tukileikkauksen asiallisesta puolesta on oltu samaa mieltä, mutta asiasta huolehtiva osapuoli on ollut väärä. On soimattu ja vähätelty maataloustuotannon tulevaisuudesta huolensa esittäneitä puolueita, ikään kuin maatalouspolitiikka olisi julistettu keskustan yksinoikeudeksi, josta kukaan muu ei saisi olla huolissaan. Olemme huolissamme tässä salissa yli puoluerajojen ja syystäkin. Huoli suomalaisesta tuotannosta, puhtaasti tuotetuista elintarvikkeista, on suuri. Hallitus lupasi ohjelmassaan ilmeisesti liikoja, kun maataloudelle luvattiin pysyviä ja vähintään samalla tasolla pysyviä tuloja. Nyt tuota lupausta perätään täällä eduskunnassa.

Arvoisa puhemies! Edellä mainitsemieni asioiden perusteella kannatan ed. Hemmilän ehdottamaa päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuotoa.

Paula Risikko /kok:

Arvoisa herra puhemies! Olemme koko syksyn jännityksellä seuranneet, miten maamme maatalouspolitiikkaa hoidetaan. Politiikka kaikessa karmeudessaan on auennut pikkuhiljaa. Mitä enemmän asiasta on tullut tietoa, sitä pettyneemmäksi ovat sekä viljelijät että oppositio tulleet.

Suomesta lähdettiin neuvottelemaan Etelä-Suomen kotieläintalouden ja kasvihuonetuotannon tuista. Maa- ja metsätalousministerin vastuulla olleet neuvottelut Etelä-Suomen tuista epäonnistuivat surkeasti. Lopputulos oli se, että nämä sektorit menettävät tukia huomattavasti. Lisäksi kotiin tuliaisina oli kasviviljelyn kansallisen tuen leikkaus. Huono lopputulos on johtamassa koko nykyisen tukijärjestelmän muutokseen.

Syystäkin viljelijät ihmettelevät hallituksen toimintaa. Kaikki isot asiat ovat auki. Kesällä 2003 sovitun EU-maatalouspolitiikan uudistuksen toteuttaminen on auki. Luonnonhaittakorvauksen kohdentamisesta ei ole mitään tietoa. Myös vuoden 2004 kansallisen tuen jakaminen on sopimatta. Lisäksi investointitukiin on tulossa muutoksia sekä tuen tasoihin että kohdentamiseen. Entä miten käy maidontuotannon vuoden 2007 jälkeen?

Keskustelua onkin sävyttänyt kokonaisvaltaisuuden puute. Myös MTK:n yhteiskuntauskottavuus on koetuksella. Huono sopimus 141-alueen viljelijöiden tuesta näyttää aikaansaavan myös leikkauksia 142-alueen tukiin. Tämänhetkistä maatalouspolitiikkaa kuvaa ajatus, että kun oma sauna palaa, on oikeudenmukaista sytyttää tuleen myös naapurin sauna. (Ed. Ala-Nissilä: Kuka näitä puheita kirjoittaa?) Huhuja kuuluu myös mahdollisesta nurmitukiin kajoamisesta. Pelko on koko tukijärjestelmän radikaalista muutoksesta.

Arvoisa herra puhemies! Maatalouspolitiikan tulee olla sellaista, että se kohtelee tasapuolisesti kaikkia tuottajia asuinpaikasta ja tuotantosuunnasta riippumatta. Tämänhetkinen tilanne ei siltä näytä. Miksi ihmeessä pohjoisen alueen viljelijöiden nyt sitten olisi maksettava omasta lompakostaan hallituksen epäonnistumiset? Eihän näillä viljelijöillä ole hallituksen kompurointiin osaa eikä arpaa. Lisäksi on hyvä muistaa, että pysyvään tukeen tehdyt heikennykset tulkitaan EU:ssa herkästi merkiksi siitä, että Suomen mielestä pohjoista tukea voidaan jatkossakin leikata. Ratkaisun kanssa voi elää, sanotaan jokaisessa annetussa haastattelussa. Siis, kuka voi elää, ministerikö? No, aivan varmasti, tapahtuihan agendan välitarkastuksessa siten, että ministerin viljelemälle tuotantosuunnalle tuli täysi korvaus, muille ei.

Eivät viljelijät ja muut maatalousyrittäjät voi elää tasapainoista elämää tilanteessa, jossa jatkuvasti ovat uhkakuvat olemassa. Meillä Suomessa on paljon rehtejä viljelijöitä, jotka eivät vaadi muuta kuin arvonantoa osaamiselle ja työn tekemiselle. Sitä arvonantoa tämä maatalouspolitiikan ratkaisu ei ilmennä. Ei siis ole ihme, että työssäjaksaminen on koetuksella. Pahimmillaan uupumus aikaansaa ongelmia perhesuhteissa ja terveydessä. Näistä on karmaisevia esimerkkejä eri puolilta Suomea.

Arvoisa herra puhemies! Ministeri Seppo Kääriäinen vieraili juhlapuhujana kotimaakunnassani Ilmajoella viime viikonloppuna. Hänen mukaansa kansallisten tukien oikeudenmukaisessa jakamisessa eri alueiden kesken on kysymys enemmänkin tahdosta kuin rahasta. Tämänhetkisten tietojen mukaan on todella erikoinen tämä tahto hallituksella, sanon minä.

Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyy.

Matti Kangas /vas:

Arvoisa puhemies! Maatalouden tukiratkaisu on Suomelle suuren luokan kysymys. Kun Suomi liittyi Euroopan unioniin, tuolloin ei tehty riittävän pitäviä sopimuksia. Liittymisvaiheessa oikeus maksaa kansallista tukea liitettiin liittymissopimuksen artikloihin 141 ja 142.

Vanhasen hallitus neuvotteli kesän ja syksyn 2003 aikana EU:n komission kanssa Etelä-Suomea koskevan artiklan 141 mukaisen tukiratkaisun. Hallitus ei saavuttanut itselleen asettamiaan ja kaikkien poliittisten puolueiden yksimielisiä tavoitteita. Hallitus meni hyväksymään komission neuvotteluissa asettamat tiukat ehdot. Molemmilla kerroilla keskusta on ollut avainpaikoilla. Silloin, kun liityttiin Euroopan unioniin, keskusta oli pääarkkitehtipuolue sopimassa ehtoja Suomen liittymiselle. Samoin tällä kertaa, kun oltiin päättämässä maatalouden tukiratkaisusta, keskusta oli hallituksen suurimpana puolueena tekemässä sopimuksia.

Artiklan 141 neuvottelut epäonnistuivat pahasti. Epäonnistuminen merkitsee sitä, että maatalouden harjoittaminen suuressa osassa Suomea vaikeutuu ja kiristyy entisestään. Suoraan kielteinen vaikutus tuntuu Väli-Suomen ja Pohjois-Suomen viljelijöitten tukiin. Tätä tukiratkaisua ei voi olla tukemassa kukaan, joka ajattelee suomalaisen viljelijän vaikeaa asemaa ja Suomen maatalouden tilannetta.

Hallitus on tekemässä karhunpalvelun Suomen maataloudelle, se on tosiasia. Suomen maanviljelyn pitää jatkua. Suomalainen perheviljelmiin perustuva malli on paras vaihtoehto tälle maalle. Lähtökohtana pitää olla, että kotimainen viljelijä tuottaa ruuan suomalaisille. Keskisuomalaisena kansanedustajana ja entisenä maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsenenä korostan elintarvikkeitten puhtautta ja kotimaisuutta. Kuitenkaan maatalouden harjoittaminen ei pohjoisen sijaintimme takia onnistu ilman tukia.

Maa- ja metsätalousministeri Korkeaojan julkisuudessa esittämät lausunnot, että vuonna 2004 leikataan tuotantotukia 3 prosentilla myös pohjoisella 142-alueella, ovat herättäneet levottomuutta viljelijöitten keskuudessa ja aivan aiheellisesti. Tämä nimittäin ennakoi, että hallitus tulee lähivuosina toteuttamaan uusia ja vielä suurempia leikkauksia nimenomaan 142-alueella samassa suhteessa kuin se aikoo tehdä eteläisellä 141-alueella leikkauksia. Tällainen tukiratkaisu ajaa monta pohjoisen ja keskisen alueen maatilaa lopullisesti kuilun partaalle. 142-alueen tukia ei saa leikata. Jos niitä leikataan, se on selvä viesti, ettei Suomen pohjoisella, itäisellä ja keskisellä alueella tarvita maataloutta. Tätäkö hallitus haluaa?

Anne Huotari /vas:

Arvoisa puhemies! Maa- ja metsätalousministeri Korkeaoja joutui vaikeaan paikkaan neuvotteluissa EU:ssa artiklasta 141. En ole ihan varma, olisiko joku toinen ministeri onnistunut saamaan parempaa lopputulosta. Tämän halusin sanoa sen takia, koska minusta ministeri on saanut täällä aika kovaa ryöpytystä.

Ymmärrän myös 141-alueen tuottajien pettymyksen. Se on täysin luonnollista. Mutta sitä on vaikea ymmärtää, että tasapuolisuuden nimissä aiotaan leikata Väli- ja Pohjois-Suomen tukia. Varmasti 141- ja 142-alueiden rajamailla voi tulla ongelmia, mutta niinhän se aina on ja kaikkien tukirajojen kanssa. Äsken juuri olimme kuulemassa Raahen seudun ongelmia kakkostuen raja-alueongelmista, ja nyt on kysymys elinkeinotuista. Raja-alueella tulee aina ongelmia, mutta mitenkä ne ratkaistaan, siitähän tässä nyt on kysymys. Raja-alueongelmia ei pidä ratkaista niin, että koko pohjoisen alueen tukia leikataan.

Tasapuolista se ei olisi siksi, että Pohjois-Suomessa, erityisesti Lapissa ja Kainuussa, talvi on pitkä ja luminen ja siksi kasvukausi on huomattavasti lyhyempi. Tämä on juuri se syy, miksi pohjoisen alueen tuki on pysyvä. Kainuussa maataloustuottajat ovat ihan hämillään ja vihaisiakin. He eivät olisi kuuna päivänä uskoneet siihen, että Suomen keskusta tekee leikkauksia heille kansallisilla päätöksillä. Ikävät päätöksethän on totuttu aina saamaan EU-nimikkeellä. Siellä meillä päin on maaliskuussa vielä hyvinkin ja joskus huhtikuussakin metri lunta ja maa on jäässä vielä pitkään sen jälkeen eli pelloille pääseminen on todella hankalaa. Vielä tämä rakennemuutoskin on menossa, vaikka sitä on kymmeniä vuosia siellä tehty.

Kävimme tulevaisuusvaliokunnan kanssa Nivalassa tutustumassa elintarviketuotantoon ihan alkutuotannosta lähtien ja söimme sitten myös maittavaa ruokaa ed. Vilkunan kotitilalla. Ministeri Korkeaoja oli mukana tuossa tilaisuudessa, jossa oli myös erittäin hyvä ja korkeatasoinen seminaari, jossa keskustelimme ruuasta ja sen tuotannosta. Vierailimme tuolla matkalla navetassa, jossa oli 160 lehmää ja myös lypsyrobotteja. Nämä lehmät eivät pääse ulkoilemaan, tulevaisuudessa pääsevät käyskentelemään asfaltilla. Tällaiset tilatko me Suomeen haluamme ja vielä isommat tilat? Nyt kysymys on tietysti siitä, että toisella tilalla, jolla oli 20 lehmää ja joka oli tämmöinen meikäläisen maalaistytön katsantokannalta tavallisempi tila, tuntui ihan inhimilliseltä, ja tämä perhe pystyi kuitenkin tulemaan toimeen, kun oli siinä kaikenlaista muutakin tehtävää.

Mutta haluammeko Suomenkin maatalouden tällaiseksi, todella isoon tuotantoon? Se tarkoittaa silloin isoja investointeja, ja siinä meillä myöskin on etelässä ja pohjoisessa ero. Jos teemme isot investoinnit tuolla Pohjois-Suomessa ja sitten tulee joko sairastumisen kautta tai tuotanto-ongelmien kautta ongelmia ja tila joudutaan myymään, minä kysyn, kuka sen ostaa. Täällä Etelä-Suomessa on paremminkin rikkaita yritysjohtajia, jotka harrastuksekseen saattavat sitten tällaisia tiloja ostaa, mutta Pohjois-Suomessa ne eivät mene kovin hyvin kaupaksi, ja sen takia investoinnit ovat aina suuri riski. (Ed. Seppo Lahtela: On niitä ostajia!) Minusta tämä keskustelu, että 142-alueen tukea leikattaisiin, on jo aiheuttanut epävarmuutta tuolla alueella.

Toivon, että myös me pohjoissuomalaiset voisimme syödä ihan oikeasti lähiruokaa eli siellä Kainuussa tuotettua ruokaa. Kun ed. Kaikkonen täällä aikaisemmin sanoi, että sitten mennään ostamaan ihan muualta, niin minä joka ikinen kerta kaupassa käydessäni ensin katson, sen verran olen protektionisti, onko Kainuussa tuotettua ja sitten laajemmalla alueella tuotettua mutta vähintäänkin suomalaista saatavilla. Toivon, että niin monet muutkin tekisivät. Toivon, että tämä välikysymyskeskustelu pistää fiksuksi tuntemani ministeri Korkeaojan miettimään vielä uudelleen tätä pohjoisen Suomen tilannetta ja miettimään sitä tasapuolisuutta, mitä tässä korostitte.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Huotari kantaa aivan suotta huolta siitä, ettei Pohjois-Suomessa ruoka riittäisi. Tiedän, että tämä hallitus sekä tulevat kyllä tämän asian takaavat.

Mutta mitä syntyy tähän välikysymyskeskusteluun ja tähän viikkoon, mitä nyt elämme, tämä viikko on alkanut varsin onnellisissa merkeissä. Jäin miettimään, mihin perustuu se, että oppositio ei jättänyt välikysymystä viime viikolla, vaikka sitä valmisteltiin, mutta odotettiin parempaa tilaisuutta. Se tilaisuus ilmeisesti tuli, kun Saddam Hussein pidätettiin ja tältä osin vapautunut ilmapiiri levisi myöskin tänne Suomeen.

Välikysymys tuli otolliseen, oikeaan aikaan, koska välikysymyksen kautta vahvistuvat hallituksen rivit, löytyy syvä yhtenäisyys siihen, että hallitusta on tuettava, ja itsekin tätä asiaa siltä silmältä yritän katsella ja nähdä tässä. On syntynyt myöskin hyvä yhteistyö, hyvä näkemys siitä, että koko oppositio, kaikki eduskunnassa käytetyt puheenvuorot ovat tänään antaneet syvän ja vahvan rintaman ja tuen suomalaiselle, kotimaiselle maaseudulle ja sen tulevaisuudelle. (Ed. Huotari: Kyllä, totta kai!) Tämän pohjalta en olisi ennakkoon osannut uskoa, että tämä mieliala on näin vahva ja se on näin aito ja kouriintuntuva. Pidän sitä erinomaisen hyvänä asiana.

Mutta sen verran päivän asiaan. Kun tänä aamuna katselin televisiota, niin siellä MTV3:n uutisissa kerrottiin, kuinka tämä pienkanaloiden osuus ja pienkanaloiden tulevaisuus Suomessa on uhattu ja loppuu, kun tulee tämä munanleimauspakko. Tässäkö on se rintama olemassa, mitä me pyrimme ja ajamme? Eli näin konkreettisesti sanottuna, jos itselläni tai — kun näin ed. Oinosen suurten entisten heinäsatojen tuottajana saapuvan saliin — ed. Oinosella ja itselläni on sata kanaa ja kun meillä ei tätä munanleimauskonetta ole, niitä munia ei voi markkinoille saattaa. Tähänkö ollaan menossa? Tässäkö on tämä Euroopan unionin holhous, EU:n mahdottomuus tähän suomalaiseen elämänmenoon? Luulen, että tämänpäiväinen keskustelu ei myöskään tätäkään ole tarkoittanut.

Vaikkakaan tapani ei ole menneitä kaivella, niin sen verran muistuttaisin, kun näin, että ed. Kankaanniemi saapui saliin, että muutamassa kuukaudessa on maailma muuttunut sen verran, että kun hallitus antoi valtioneuvoston selonteon konventin tuloksista ja valmistautumisesta hallitustenväliseen konferenssiin — ja kun näen, että kokoomus on erittäin täydellä rintamalla tässä välikysymyksessä allekirjoittajana — niin silloin ed. Kankaanniemi oli hoitanut lausuman, mistä äänestettiin. Lausuma kuului: "Eduskunta edellyttää valtioneuvoston toimivan siten, että perustuslakisopimukseen sisällytetään - - periaate siitä, että monimuotoisen maataloustuotannon on voitava jatkua kaikilla unionin alueilla, mukaan luettuina alueet, joilla on erityisiä ongelmia." Lainaus ja lausuma päättyy. (Ed. Kankaanniemi: Senkin kaadoitte!)

Tämän rintaman puitteissa kaivoin tämän vanhan äänestyspöytäkirjan esille ja arvelin sen verran kerrata, että silloin ei ollut suomalaisella maataloudella tuntijoita, mutta nyt tämä tuki ja tuntuma ovat tulleet tähän mukaan. (Ed. Vistbacka: Lukekaa, miten äänestettiin!) Silloin äänestivät tämän lausuman puolesta elikkä painoivat punaista nappia hyväksyessään tämän lausuman kristillisdemokraatit tietysti, ed. Kankaanniemen eduskuntaryhmä kokonaisuudessaan; kun menemme täältä oikealta vasemmalle, perussuomalaisten eduskuntaryhmä kokonaisuudessaan ja vasemmistoliitto kokonaisuudessaan; sitten täällä ehkä parhainta huolta tänään kantaneesta eduskuntapuolueesta kokoomuksesta ed. Hemmilä, mutta muilla ei ollut tieto vielä silloin olemassa, että tätä suomalaista maataloutta pitää tuntea ja tukea, eikä myöskään käsitystä siitä, että on suomalaisesta elämänmenosta kysymys; ja hallituspuolueista pari mustaa orjaa, joiden toimintaa silloin katsottiin, etteivät olleet oikeassa, mutta tänä päivänä on mukava kuunnella niitä puheita. Näen ed. Oinosen salissa, ja itse siinä olin tietysti toisena. Tältä osin tämä keskustelu, mitä tänään on syntynyt ja käynyt, lämmittää mieltäni, että olemme silloin ilmeisesti ed. Oinosen kanssa olleet oikealla linjalla, kun olemme jo siinä vaiheessa kantaneet huolta kotimaisesta pohjoisten alueitten maataloustuotannosta, sen kannattavuudesta ja säilymisestä. (Ed. Kankaanniemi: Jatkakaa sillä linjalla!)

Ministerin tämän päivän vastauksen perusteella voi todeta, että vastaus oli varmasti odotettu ja hyvä, mutta kun siinä vastauksessa korostettiin erityisesti investointitukia, investointitukien ulottamista ja loppuun saakka käyttämistä koko Suomen alueella, tietysti on niin, että kannattavan viljelyn edellytys ei oikein tuo kestävyyttä, jos koko tukinäkemys tulevaisuudessa perustuu investointitukiin, koska ne investoinnit, mitä investointituillakin tehdään, ovat sellaisia, missä pitää olla myöskin omaa rahaa, joko omaa tai pankista otettua, mutta itsekin pitää maksaa. Jos tulevaisuuden näköalat ovat sellaiset, että ei kannattavalle tuotannolle ole pitkäjänteistä tulevaisuutta olemassa, niin silloin syntyy se asia, mitä ainakin itse mietin tässä viljelijänä, kuinka voi investoida, jos tuotanto ei ole tulevaisuudessa jatkuvaa ja kannattavaa. (Ed. Salo: Juuri näin!) Tämän asian näkisin niin, että tätä ei olisi niin korkeasti painotettava kuin sitä nyt on painotettu, mutta hyvä sekin, että saadaan sieltä pois.

Mutta voi todeta niin myöskin, että Euroopan unioni, joka on syyttänyt Suomea, että Suomi ei ole käyttänyt kaikkia investointitukimahdollisuuksia, maksanut kaikkia tukia, mitä voitaisiin näihin investointeihin ohjata, sieltä käsin on nähtävissä se uhka, mikä Euroopan unionin kautta suomalaiselle maanviljelylle ja viljelykselle on tulossa. Sieltä ei ole hyvää nähtävissä, ja toivon, että tähän löytyisi sellainen suomalainen yhtenäisyys, niin kuin tämänpäiväinen keskustelu on antanut ymmärtää, että tästäkin asiasta voidaan seuraavan kerran neuvotella vähän paremmin ja paremmalla lailla.

On ollut kiistatta selvää, että eriarvoisuutta on vältettävä, eriarvoisuutta ei saa korostaa. Kun itse vaikutan Luumäen ja Savitaipaleen rajalla, missä on B- ja C-alueen raja, niin ymmärrän erinomaisen hyvin sen asian, että ei voi olla kovin suuria eroja näitten eri alueitten välillä, mutta en ymmärrä kyllä sitä, että Savitaipaleeltakin pitää sauna polttaa, jos se Luumäeltä on poltettu, niin kuin monessa puheenvuorossa on täällä asiaa siteerattu. Siihen pitää löytää joku muu ratkaisu, mikä on yksinkertaisempi ja parempi. Ymmärrän kyllä, erinomaisesti ymmärrän tämän asian, että hallitus tulee kyllä tämän asian puitteissa varmasti parhaansa tekemään, ja tämänpäiväinen keskustelu antaa sille tuen ja mahdollisuuden. On suomalainen, syvä suomalainen, kotimainen yksimielisyys tässä asiassa olemassa.

Ed. Pulliainen puheenvuorossaan täällä totesi, että viljelijöiden henkinen kestokyky on äärirajoilla, ei kaikkien mutta joidenkin ja liian monen. Tähän asiaan on nähtävissä se, että pitää löytää parempi usko tulevaisuuteen, vahvempi talous ja myöskin niin, että viljelijöillä ja viljelijäperheillä on yhteistä aikaa, jolloin ei koko ajan tarvitse miettiä sitä, mitä EU:n kautta tulee, mitä tulee talouden kestävyyteen ja mitä suomalaisen maatalouden tulevaisuuteen, että näitä asioita ei tarvitse pohtia siinä laajuudessa kuin ne tällä kertaa ovat aina ajankohtaisia.

Suomalaisia nöyryytetään vakituiseen Euroopan unionin kautta. Sen pohjalta on syntynyt myöskin tämä kotimainen, Euroopan unionin edellyttämä tarkastus- ja valvontavelvoite. Ymmärrän, että näin on ollut oltava, mutta näkisin myöskin, kun siinä kansanliikkeessä, kapinaliikkeessä, olen ollut mukana, mikä eduskunnassa on olemassa, että valvonnan ja valvojien pitäisi olla yhteistyössä viljelijöiden kanssa niin, että viljelijä kokisi, että valvoja tukee viljelijän elämää ja tulevaisuutta, eikä sitä koettaisi sellaisena peikkona kuin se nyt nähdään. (Ed. Salo: Pikkuhitlerit!) — Ed. Salo aivan hyvin muistutti tämän näkemyksen, millä tätä joukkoa nimitetään, pikkuhitlerjoukko, joka pyrkii tätä tällaista toimintaa Suomessa rajoittamaan ja saattamaan tämän parempaan järjestykseen. Toistan tässä vanhan sanoman, kuinka se olisi saatettavissa parempaan järjestykseen: niin kuin autokatsastus. Kun näen, että ed. Vistbacka takana katselee nimismiehen silmin tätä puheenvuoroani, niin katsastusmiehet Suomessa olivat ennen erittäin vihattuja, mutta tällä kertaa he ovat autoilijan parhaita ystäviä ja yhteistyökumppaneita.

Toivon, että näillä ajatuksilla tämä maailma kulkee parempaan suuntaan. Maaseutu on aina ollut suomalaisen yhteiskunnan yrittäjän ja työtätekevän, ahkeran väen kasvuperusta ja kasvupohja. Se on ollut tätä ennen, ja tämänpäiväisen keskustelun perusteella, jos tästä lyhyen yhteenvedon itse omin lupineni vedän, on nähtävissä, että myöskin tulevaisuudessa maanviljelijällä ja maaseudulla on ystäviä ja ainakin tämän päivän eduskunnassa koko salin täydeltä. (Suosionosoituksia yleisöparvelta)

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Seppo Lahtelan puheesta voisi vetää johtopäätöksen, jotta, niin kuin ymmärsinkin, 142:ta ei pidä sillä tavalla avata, jotta menetetään oikeus jatkossa käyttää sitä tukea, mikä on pysyvästi saatu aikanaan EU:n neuvotteluissa ja liittymisneuvottelujen yhteydessä. Minusta se on tässä se johtolanka, oleellinen kysymys. Meille jaetusta ministerin puheenvuorosta jää jossakin mielessä epävarmaksi se tilanne, mitä tulee tapahtumaan siinä vaiheessa, kun vaikka meillä myöntövaltuutta olisi, me leikkaamme kansallisesti itse sitä tukea, tuleeko siitä semmoinen käytäntö, että se menetetään pysyvästi eli emme pystykään käyttämään jatkossa niitä mahdollisuuksia. Tässähän kyse on siitä, jotta kun tukirakenne muuttuu, niin jotkut häviävät, jotkut voivat tietyllä tavalla voittaa, mutta kun kyse on kuitenkin vuotuisesta tulosta, niillä investointituilla, niin kuin edellä on puhuttu, ei korvata sitä menetystä, ja se voi muuttaa jonkin verran ja muuttaakin myös tuotantorakennetta.

Sitten tässä voisi vähän toiselta näkökulmalta tarkastella kuin aikaisemmat puhujat ovat käyneet läpi tätä. Ensinnäkin tämä suuruusfilosofia, joka meillä on menossa Suomessa ja jota MTK:kin on tukenut, on lähtenyt siitä raakasta ajatuksesta, että pitää suurentaa ja suurentaa. Se on tehnyt nämä vaikeudet. Jos katsoo sitä eteläistä aluetta ja pohjoista ja itäistä aluetta, niin kun maantieteellisesti katsoo, niin sen tyyppiseen kehitykseen meillä ei ole mahdollista mennä tai sitten välimatka tulee niin pitkäksi, että se ei ole enää kannattava, se ei ole järkevä. Sen takia meidän pitäisi uskaltaa katsoa sitä myös siltä kannalta ja tunnustaa, että meillä on tarve sille pysyvälle tuelle, joka on luotu aikanaan liittymissopimukseen, eikä pidä lähteä murentamaan sitä ajattelua. Ministerin pitää pitää siitä kiinni. Toivon mukaan sitä ei ole luvattu missään neuvotteluissa, että näin tehtäisiin eli purettaisiin se.

Siinä raja-aluekysymyksessä, jotta totta kai tukirajalla tapahtuu, että siinä on tietyn kokoinen kynnys olemassa, pitää tehdä jotkut muut ratkaisut tai sitten tunnustaa, että siinä on kynnys. Tällä hetkellä on eletty sen kanssa. En tiedä, onko siinä niin isoja ja hirveitä juttuja tapahtunut jonkun siirtymän osalta, niin kuin on puhuttu, jotta voisi siirtyä pohjoisen alueelle koko maatalous. Sitä minä en nimittäin usko. (Ed. Huotari: Se on mahdottomuus, lumet ja jäät suuren osan vuotta!) Se on ihan pöljää puhetta, ja se on täysi mahdottomuus, koska kasvillisuusvyöhykkeet ovat ihan toisenlaiset ja viljavuusolot, kaikki mahdollisuudet. Sen takia se on nyt jostakin hihasta temmattu juttu.

Minä olen kanssa pienten puolella. Ed. Seppo Lahtela edellä puhui pienkanaloista, mutta tämä koskee paljon muitakin. Meillä on valiokunnassa jopa sitä pohdittu, voitaisiinko kanojen pyrstöön laittaa leimasin. Siinä olisi juokseva numero, (Ed. Vihriälä: Mitä se auttaa?) ja se lätkäisisi leiman siihen, jolloin ei tarvitsisi sitä käsityötä tehdä. Siinä kun ei kuulemma sitä patenttia ole vielä olemassa, niin sitä voi käydä joku pellepeloton käydä keksimään, miten tämmöinen järjestelmä tehtäisiin. Näkyisi aina juokseva numerointi, niin ei tarvitsisi kantaa huolta tämmöisistä asioista, niin kuin Brysselin päässä kannetaan siitä. Siitä ei ole nimittäin mitään ongelmaa ollut Suomessa, ja johan on pöljä homma, että pitää käydä käsin leimailemaan näitä tai ostamaan kalliita koneita muutaman kanan takia, jos aikoo uskaltaa toisille luovuttaa niitä munia. Isoa hintaa niistä ei saa millään muotoa.

Sitten semmoiseen kysymykseen, kaikki tämä ei nimittäin ole ihan EU:sta lähtöisin. Kyllä meillä Suomessa on semmoinen asennevamma kaiken kaikkiaan olemassa yrityskulttuurin osalta. Kävimme hiljattain valiokuntana Italiassa tutustumassa heidän kulttuuriinsa. Minusta siellä on jollakin tavalla kuitenkin terveempi olotila. Kävimme katsomassa pienessä juustolassa. Se oli kohtuullisen kokoisen maatilan yhteydessä oleva juustola, jossa tehdään noin 30 kappaletta 8 kilon juustokinkoa päivässä, se otti nimittäin naapuritilankin maidot siihen ja jalosti ne. Kerma oli ainoa, joka vietiin ulos, ja valmiit juustot tietysti aikanaan. Ne oli varastossa vähän kypsytetty. Jos Suomessa olisi semmoinen juustola, se olisi lopetettu alta aikayksikön. Iso Valio olisi maksanut siitä jonkinlaisen hinnan, ja se olisi pantu kiinni. Sen takia minä osoitan myös tuottajia kohtaan sormella, miten me tämän lähiruoka-ajattelun koemme.

Itse tulen Kiteeltä. Tänä aamuna läksin sieltä. Meillä on pikku Ingmanin meijeri siellä vielä. Ne, jotka lähettävät Ingmanin meijeriin maitoa, ovat kuin mustia lampaita siellä. Niitä katsotaan isomman tuottajaporukan toimesta niin kuin mustia lampaita. Ne ovat vähän toisen luokan kansalaisia, kun ne eivät lähetä Valiolle, jolloin maito viedään Jyväskylään tai johonkin ympäri Suomea. Tässä kannattaisi vähän miettiä sitä, eikö asennetta pitäisi muuttaa paikallistasolla. Minkä takia? Koska isäntä on siinä se, joka päättää, mihin lähettää. Väittivät paikalliset vielä, jotta Ingman maksaa vähän paremman hinnan maidosta. Mutta tämä on kai sitä politiikkaa, jota meikäläinen ei tällä koulutustasolla vielä ihan ymmärrä. Mutta tässä olisi semmoista pohdittavaa, koska minusta tärkein olisi lähiruoka-ajattelu, se, jotta jos vähemmän sitä köijättäisiin, niin se työ jäisi omalle paikkakunnalle.

Samaten pienteurastamojen osalta, näiden jalostuslaitosten osalta, on hyvin monia ongelmia, joita ed. Marjaana Koskinen jossakin vaiheessa aikaisemmin totesi vastauspuheenvuorossaan paikaltaan. Siellä on ensinnäkin se näköala, että nämä pienet teurastajat eivät tahdo saada eläimiä sinne. Sitten toisaalta meillä on rakenne — se tulee oikeastaan EU:n taholta osin — on nämä hygieniasäännökset, tarkastusmääräykset, ja se maksaa näissä pienissä teurastamoissa niin paljon, jotta sen takia niistä ei tule niin kilpailukykyistä tuotetta. Se on ainut, jotta tehdään pitkälle jalostetuksi tuotteeksi, jolloin saadaan kovempi hinta. Onneksi senkin tyyppisiä on nyt löytynyt. Sen lisäksi tulevat nämä hävitysongelmat, että pitää Honkajoelle asti köijätä kohta kaikki suolenpätkät, että niitä ei saa edes hävittää siinä omassa ympäristössä.

Sen takia minä odotan, että tässä myös katsottaisiin tätä omaa pesää, miten me hoidamme kansallisesti näitä sääntöjä, ja oltaisiin jossakin vähän itsepäisempiäkin, koska ihan kaikkea meidän ei aina tarvitse mennä kysymään tuolta Brysselin suunnalta, vaan tehdään maalaisjärjellä, kun tässäkin keskustelussa pitäisi olla maalaisjärki aika paljon käytössä, niitä hyviä ratkaisuja, jotka ovat meille suomalaisina hyviä. Sen takia minä odotan, jotta neuvotteluissa, mihin nyt päädytäänkin, otetaan huomioon se reunaehto, että sitä 142:ta ei revitä. Minulle riittää se homma.

Jukka Vihriälä /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Oppositiopuolueiden tekemässä välikysymyksessä kysytään, miten hallitus aikoo varmistaa kotimaisen elintarviketalouden tulevaisuuden, maatalouden riittävän kannattavuuden ja maaseudun elinvoimaisuuden sekä Etelä-Suomen käsittävällä 141-alueella että Väli- ja Pohjois-Suomen käsittävällä 142-alueella. Kysymys on varmastikin perusteltu ja oikeutettu, mutta ei hallituksen kaatamisella maatalouden kannattavuutta ratkaista, arvoisat opposition edustajat.

On jollain lailla liikuttavaa kuulla sitä keskustelua, mitä tänä päivänä on kuullut, ja minusta myönteistä. Olen kohta 21 vuotta ollut tässä salissa enkä muista, että olisin kuullut ennen kaikkea nykyiseltä oppositiopuolueelta ja pääoppositiopuolueelta kokoomukselta tämän runsaan 20 vuoden aikana niin myönteistä suomalaisen maatalouden puolesta kuin tänään on kuultu. Tämä on positiivista. Tästä annettakoon tunnustus, mutta kokoomus oli 16 vuotta yhtä kyytiä hallituksessa hoitamassa myös maan maatalouspolitiikkaa, ja jäljet näkyvät tänä päivänä. Sinä aikana tehtiin liittymissopimus Euroopan unioniin. Kun muistaa sen, miten tässä salissa käytiin vuonna 94 keskustelua siitä kansallisesta tukipaketista, vain muutaman äänen enemmistöllä silloinen kokoomuksen eduskuntaryhmä hyväksyi sen. Merkittävä osa kokoomuksesta olisi ollut sen kaatamassa. Mitä olisi silloin tapahtunut suomalaisille perheviljelmille? Minusta tämäkin kysymys on ainakin syytä tuoda tässä keskustelussa tällä kertaa julki.

Kun Etelä-Suomen kansallisesta tukiohjelmasta syntyi neuvottelutulos hallituksen ja tuottajajärjestöjen kanssa siltä pohjalta, jonka maatalousministeri Korkeaoja oli neuvotellut komissaari Fischlerin kanssa, onhan totta, ettei tämä ole täydellinen, jokainen sen tietää, eikä riittävän hyvä, mutta mikä oli toinen vaihtoehto? Tämän kanssa — ikävää, kun täällä sanotaan, negatiivisessa mielessä — on elettävä. Kaikkien muittenkin sopimusten kanssa meidän on ollut pakko elää ja täytyy elää tästä eteenkinpäin.

Pitää vielä muistaa, että myöskin... Puhutaan nyt tästä 141 artiklasta. Se syntyi viime hetken kompromissina silloin, kun Euroopan unioniin liityttiin, kun Suomi neuvotteli liittymisehdoista. Silloin Suomi jaettiin, kuten täällä mielestäni pääministeri toi hyvin esille, silloin minun mielestäni Suomi jaettiin mielivaltaisesti kahteen osaan Tampereen pohjoispuolelta 62. leveyspiiriä mukaellen. Rajalinjasta pohjoiseen olevat alueet EU hyväksyi pysyvästi niin sanotun pohjoisen tuen alueeksi. Eteläpuolisia alueita ei sen sijaan katsottu luonnonolosuhteiltaan niin kehnoiksi, että niille saisi maksaa pysyvää tukea. Avuksi kehitettiin tämä juuri edellä mainittu 141 artikla, joka sen jälkeen on kalvanut mieliä kaikilla maatalouspolitiikasta vastaavilla, niin uskon. Tämä on ollut sekä tuottajajärjestössä ja tiedän, että myöskin tässä salissa niillä, jotka todella haluavat kantaa huolta Suomen maatalouden tulevaisuudesta, vakava paikka. Varmasti näitä on myöskin kokoomuksen ryhmässä, mutta rohkenen vakuuttaa, että kyllä Suomen keskusta on pannut ja yrittänyt pitää kättään alimpana silloin, kun talonpojan asiasta on päätetty. Ei ole kaikissa onnistuttu, ed. Salo, sen tohdin sanoa. On tullut huonojakin ratkaisuja. Niidenkin kanssa on pitänyt elää myöskin Lipposen hallitusten aikana. (Ed. Salo: Arvostan rehellisyyttänne!)

Arvoisa puhemies! On helppo olla jälkiviisas, kun toteaa, että Suomi allekirjoitti maatalouden osalta vaillinaisen neuvottelutuloksen kevättalvella 94. Toinen virhe tehtiin vuonna 96, kun Suomi ensimmäisissä 141-neuvotteluissaan hyväksyi komission esityksen siitä, että ankaran ilmastomme haittoja voidaan hyvittää maksamalla korotettuja investointitukia. Asioille annettiin periksi pykälän soveltamisessa, ja oli hurskastelua luulla, että seuraavissa neuvotteluissa onnistuttaisiin paremmin. Tämä on sitä realiteettia ja sitä tosiasiaa, että meillä ei, hyvät edustajakollegat, ole omaa maatalouspolitiikkaa, vaan me olemme Euroopan yhteisessä maatalouspolitiikassa. Tätä ei tunnuta aina tässäkään salissa riittävästi ymmärrettävän. Suomessa on tällä hetkellä kaksi erilaista maatalousaluetta ja myös maatalouspolitiikkaa. Tämä on tosiasia. Pohjoisessa maksetaan säilyttävää tukea, joka ei mahdollista riittävää tuotannon lisäämistä, mutta joka pyrkii turvaamaan jonkinlaisen tuotannon niin sanotussa Väli- ja Pohjois-Suomessa. Etelässä taas maatalouspolitiikkaa hoidetaan kehittävällä tuella, jota sitäkin ollaan osittain ajamassa alas. Tämä on vain niin. Luxemburgin sopimus, maatalousratkaisu, on tehty ja senkin kanssa on sitten yritettävä tulevaisuudessa elää.

Herra puhemies! On hyvä, että eduskunnassa, kuten alussa jo totesin, pitkästä aikaa keskustellaan kotimaisesta elintarviketuotannosta ja ennen kaikkea kotimaisen maataloustuotannon kannattavuudesta eli siitä, mitä viljelijäväestölle jää käteen, kun se tekee raskasta työtä. Täällä lehtereillä on viljelijöitä, jotka hyvin tietävät raskaan työn ja sen, mitä jää viivan alle, kun on päivän, koko vuorokauden, työskennellyt oman elintarviketilansa hyväksi.

EU on muuttanut merkittävästi Suomen maataloutta. Tilastokeskuksen tuorein selvitys osoittaa, että tuotantoa jatkaneiden viljelijöiden tilakoko on kasvanut noin 6 hehtaaria eli 26 prosenttia EU-jäsenyyden aikana. Viljelmien keskikoko on nyt noin 30 hehtaaria. Kotieläinmäärissä on tapahtunut vielä suurempi nimenomaan tilakohtainen kasvu. Viime vuosien rakennekehitysvauhdissa mukana olleiden tilojen — noin 52 000 tilaa — maataloustulo kasvoi seitsemän EU-vuoden aikana keskimäärin vain 1 400 euroa eli 10,3 prosenttia, kun vastaavana aikana palkansaajien ansiotaso nousi 28 prosenttia. Mielestäni nämä luvut kuvaavat sen, mitä on tapahtunut viimeisten vuosien aikana. Kun tätä keskustelua on seurannut, tulee semmoinen tunne, että nyt puolen vuoden aikana, kun Matti Vanhasen hallitus on istunut ja sitä edelsi Anneli Jäätteenmäen hallitus, olisivat kaikki ongelmat syntyneet. Eihän, hyvät sisaret ja veljet sekä oikealla että vasemmalla, asia näin ole. Kyllä tämä on pitkän kehityksen tulos, mitä on tapahtunut. On kohtuutonta syyttää tässä tilanteessa yksistään nyt Vanhasen hallitusta.

Toivon hartaasti, että sen vastauksen pohjalta, jonka maatalousministeri täällä antoi ja jota erittäin hyvin pääministeri täällä täydensi, maan hallitus ja tuottajajärjestö löytävät ratkaisun, jolla myöskään ei 142-tukea leikata ensi vuoden aikana, ja kun sitten tämä suuri reformi on tulossa, niin yhdessä löydetään ratkaisu, joka on oikeudenmukainen kaikille viljelijöille koko tässä isänmaassa.

Jari Leppä /kesk:

Herra puhemies! Viljelijät ovat olleet aivan oikeutetusti huolissaan omasta asemastaan ja omista ansioistaan. Kun katson herra puhemiestä, joka on myöskin Veikkauksen hallintoneuvoston puheenjohtaja, niin viljelijöiden asema ei voi olla mitään arpapeliä eikä mitään veikkaamista, vai onko oikein niin, että vaihtoehto yksi on tulotason kehitys, risti jatkuvan muutoksen ilmapiirissä yrittäminen ja kaksi epävarmuus ja lyhytjänteisyys? Näinhän ei asia voi olla, vaan tämä on tuotannonala, joka tarvitsee pitkäjänteisyyttä ja kauaskatseisuutta. (Ed. Salo: Keskustan aikana kerroin on pudonnut nollaan!) — Nyt ei puhuta kertoimista, ed. Salo, vaan nyt puhutaan vakavasta asiasta.

Ihmettelen sitä, että kun parastaikaa on menossa viljelijöiden etujärjestöjen ja ministeriöiden väliset tuloneuvottelut, jotka ovat pahasti nyt jo myöhässä, sopimukseton tila alkaa muutamien päivien kuluttua, te, arvoisa oppositio, olette vielä ottaneet oikeudeksenne, oikealta vasemmalle ulottuen, vielä viivästyttää näitä neuvotteluja. (Ed. Jari Koskinen: Onhan voitu neuvotella tälläkin hetkellä, jos niin halutaan!) — Ed. Jari Koskinen, MTK on siinä mielessä erityinen ja erilainen etujärjestö, että se kunnioittaa parlamentaarista päätöksentekojärjestelmää ja odottaa silloin tämän tulevan äänestyksen, tämän keskustelun, tuloksia. Tiedätte sen yhtä hyvin kuin itsekin tiedän sen, että tämän talon kunnioittaminen on aina ollut myöskin meille viljelijöille sydämenasia. Niin se on myöskin nyt. Siksi ihmettelen, miksi tämä on ajoitettu näin, kun me kaikki tiedämme sen — pääministerin suulla sen tänään kuulimme — että ensi vuonna, vuoden alkupuolella, käydään selontekokeskustelu, syvällinen sellainen, maatalouden tulevaisuudesta pitkälle tulevaisuuteen. Siinä yhteydessä me kaikki pystymme linjaamaan niitä näkemyksiä, joita meillä tässä yhteisesti on ja joita me kaikki tämän keskustelunkin perusteella haluamme eteenpäin viedä, niin tärkeäksi selvästi on tullut se ilmapiiri esille tämän keskustelun pohjalta. Me kaikki haluamme sitä tehdä. Näin myöskin uskon. Siksi ihmettelen tämänpäiväistä ja tämänaikaista välikysymystä.

Mutta, herra puhemies, tämän keskustelun johtopäätöksenä on aivan selkeä, yksiselitteinen lopputulema. Se on se, että mikäli se hallituksesta tai eduskunnasta riippuu, MTK:n, SLC:n ja maa- ja metsätalousministeriön tuloneuvottelujen osalle ei paineita luoda minkään avaamisesta tai minkään leikkaamisesta, vaan tämä talo ja hallitus tulevat kunnioittamaan tuota toivon mukaan yksimielistä tulosta, jonka sitten maa- ja metsätalousministeri voi siunata ja päättää tästä asiasta. Se on meidän tavoitteemme, se on myöskin hallituksen tavoite. Siihen me kaikki haluamme varmasti pyrkiä ihan aidosti ja ihan oikeasti. Se tapa meillä täytyy myöskin olla, ja se neuvottelurauha meidän täytyy niille neuvottelijoille, jotka omista ansioistaan, omasta tulevaisuudestaan ja tulotasostaan keskustelua käyvät.

Herra puhemies! Ilman yksimielisyyttä ja yhteistä maatalouspolitiikan tavoitetta paineet kansallisen ja EU:n maatalouspolitiikan osalta muodostuvat meille liian koviksi. Siinäkin mielessä vetoan edelleen siihen yksimielisyyteen ja laajaan kannatukseen ja kannustukseen viljelijöitä kohtaan, jonka tämän päivän keskustelu on mukanaan tuonut.

Sen verran tulevasta, että kun vuonna 2005 on sitten sen suuremman myllerryksen aika ja siinä tämä dekoplaus tulee meillä eteen, elikkä tukien irrottaminen tuotannosta, me voisimme — myöskin ministerille tässä samalla viestiksi — löytää sellaiset ratkaisut, että edelleenkin siinä tilanteessa, kun muun muassa lfa-tukea laajennetaan ja myöskin sen tukivaltuuksia kasvatetaan, me löytäisimme siinä myöskin kannustavia elementtejä, ettei se olisi puhtaasti sidottu määriin, ei eläinmääriin eikä hehtaarimääriin, vaan että siinä säilyisivät ne tukielementit, jotka myöskin kannustavat tuotantoon myös tulevaisuudessa. Sitä me myöskin varmasti haluamme.

Herra puhemies! Vielä kerran: Olen hyvin iloinen ja myöskin viljelijänä otettu siitä yksimielisestä ilmapiiristä, joka vallitsee salin laidasta laitaan. Tästä on hyvä jatkaa. Muistetaan, että me teemme töitä yhden meidän tukijalkamme puolesta, joka on myöskin turvallisuuden näkökulmasta yksi tärkeimmistä aloista. Haluamme kaikki yhteisesti säilyttää oman kansallisen ruuantuotantomme.

Olli Nepponen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Lepälle antaisin heti vastauksen: Eipä 99 etujärjestö, jonka jäsen minäkin olen edelleenkin, paljon kunnioittanut parlamenttia, kun sianraatoja kannettiin tänne eduskuntatalon portaille. Kannattaa katsoa myöskin taaksepäin, muttei peruutuspeiliin. (Ed. Salo: Kuka kantoi?) — Oli MTK:n toinen varapuheenjohtaja. (Ed. Seppä: Se ei ollut järjestöpäätös!) — Se oli MTK:n järjestämä.

Toiseksi ed. Vihriälälle haluaisin muistuttaa siitä, kun keskusta vastasi Lipposen ensimmäistä hallitusta koottaessa kysymyksiin, että keskustan näkemyksen mukaan tarvittavat lisäsäästöt voidaan saada muun muassa yritystukien ja maatalouden menojen supistamisesta, että kyllä ne päätökset on tehty niillä ajatuksilla myöskin, mitä keskusta esitti. Kaksi kertaa Suomen maataloudessa on epäonnistuttu EU:n kanssa käytävissä neuvotteluissa pahoin ja kummallakin kerralla on ollut keskustasta tullut maatalousministeri, joten kyllä tässä osasyytä kannattaa etsiä myöskin keskustan suunnalta.

Itse tulen Etelä-Savosta, jossa on elintärkeää, että maatalouden tukijärjestelyt voivat jatkua, mutta kun olen Etelä-Suomesta Alastarolta, jossa sukuni on viljellyt 1500-luvulta lähtien ja viljelee edelleen sukutilaa, niin katson, että sielläkin on voitava elää paremmin kuin tässä nyt luvataan. Etelä-Suomen vakavien vaikeuksien tuista tehty ratkaisu jäi viljelijöiden näkökulmasta kauaksi asetetuista tavoitteista. Tukitasot ovat laskevia, niitä leikataan, ja tuen kesto on vain neljä vuotta. Tavoitteena ollut tukien lähtötason korotus ei toteudu. Samassa yhteydessä luovuttiin muun muassa oikeudesta maksaa kasvinviljelyn kansallista tukea ympäristötuen lisäosana.

Tehdyllä sopimuksella jäi avoimeksi paljon kysymyksiä, jotka odottavat Suomen viljelijöiden edun mukaisia päätöksiä. Poliittista vastuuta on kannettava, ja nämä kysymykset on ratkaistava. Uusia takapakkeja, reunaehtoja, ahdistavia lisätulkintoja virkamiestason jatkoneuvottelussa ei kaivata. Rahoituksen on löydyttävä aukioleviin kysymyksiin. Päättäjien tulee muistaa se periaate, että on maataloutta voitava harjoittaa kaikkialla EU:ssa, mutta kaikkialla Suomessa, ja kaikkien viljelijöiden on oltava tasavertaisessa asemassa.

Niin kuin täällä on toistettu, neuvotteluihin lähdettiin laajan yksimielisyyden vallitessa, ja haluan kyllä painottaa, että jatkossakin meidän on tuettava maatalouden osalta yksimielisesti tehtäviä ratkaisuja. Vain sitä kautta luodaan erityisesti nuorille viljelijöille se motivaatio, mitä tarvitaan, jotta he voisivat jatkaa sitä ammattia, johon ovat aikoneet ryhtyä, jotta tuo ketju voisi jatkua sukupolvien yli, niin kuin itsekin totesin: 1500-luvulta sukuni on viljellyt ja aikoo viljellä edelleenkin. Mutta milloin ryhdytään aidosti miettimään maatalouspoliittisia päätöksiä tulevaisuusnäkökulmasta? Nämä tehdyt sopimukset yllyttävät rakennekehitykseen, laajentamaan, investoimaan, mutta jättävät samanaikaisesti auki monia tukiratkaisuja. Meidän on saatava jatkajia tiloille, koska viljelijät ikääntyvät kasvavassa määrin. Suomalaisen elintarvikeketjun kotimainen raaka-ainevarmuus on turvattava ja pidettävä nuorten maanviljelijöiden tulevaisuudenusko ja edellytykset yrittämiseen ykkösasiana. Jatkuvat maatalouspolitiikan uudistukset, epävarmuus jopa sovittujen asioiden pitämisestä järsivät energiaa tilojen toiminnan varsinaiselta kehittämiseltä. Maanviljelijät kaipaavat työrauhaa.

Viime perjantaina Etelä-Savon maakuntavaltuusto kokouksessaan, jonka puheenjohtajana toimin, yhtyi pohjoisten ja itäisten maakuntien yhteiseen kannanottoon, että 141 artiklan tarkoittamasta pohjoisesta tuesta ei saa leikata muiden hyväksi. Ratkaisut on löydyttävä niin, että myöskin Etelä-Suomen viljelijöiden toiminta turvataan, ja se on varmasti meidän kaikkien yhteinen tavoite.

Markus  Mustajärvi  /vas:

Arvoisa puhemies! Ensimmäiseksi haluaisin muistuttaa ed. Leppää ja muutamaa muutakin kansanedustajaa siitä, missä he olivat viime viikolla, kun olisi pitänyt tukistaa sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtajaa Paavo Lipposta, kun hän hyvin törkeällä tavalla veti mattoa suomalaisten neuvottelijoitten alta ja paljon isommassa ja tärkeämmässä asiassa, mitä tämä on. Siinä suhteessa tämmöinen ponteva esiintyminen neuvottelijoitten puolesta olisi ollut kyllä paikallaan kaikilla hallituspuolueitten kansanedustajilla.

Mutta välikysymyksestä voi sanoa, että nyt jos koskaan tehty välikysymys on perusteltu. Globaalin maailmantalouden heilahtelut luovat epävarmuutta myös Suomessa, ja yhä suurempi osa työntekijöistä elää jatkuvassa epävarmuudessa. Aluekehityksen erot ovat huimat ja rakenteelliset ongelmat Pohjois- ja Itä-Suomessa suuret. Maan reuna-alueiden massatyöttömyys on jatkunut jo vuosikymmenen, ja monilla alueilla elinkeinorakenne on entisestään kaventunut. Euroopan unionin laajentuminen ja siitä seuraava kilpailu työvoimasta ja yrityksistä ruokkivat lisää epävakautta. Myös maataloudessa tukijärjestelmät ja tukien kohdentaminen joudutaan katsomaan uudestaan.

Tässä tilanteessa maan hallitus ja vastaava ministeri toimivat täysin vastuuttomasti. Samaan aikaan kun valtion toimien hajasijoittamisesta puhutaan mieluusti, on hallitus heikentämässä maahan sidotun perusväestön elinmahdollisuuksia ja tulevaisuudenuskoa. Maataloustukineuvottelijoiden ponnettomuus maksatetaan kylmästi pohjoisen viljelijöillä. Täytyy muistaa, että pohjoiseen suunnitellut leikkaukset lähtevät suoraan maa- ja metsätalousministerin päästä, eivät tällä kertaa pahojen komission virkamiesten tahdosta.

En tunne monimutkaista maatalouden tukijärjestelmää niin hyvin, että voisin sillä elämöidä, eikä minulla ole salaista taustatietoa käydyistä ja tulevista maatalouteen liittyvistä neuvotteluista, mutta sen olen nähnyt ja kuullut, millaisen viestin ministeri Korkeaoja on omilleen lähettänyt. Viime vaalien alla maatalousväestö odotti varmaan kaikkein eniten keskustan valtaannousua. Minäkin odotin puolueen ajavan linjaa, jolla alueellisia kehityseroja kyetään tasamaan ja aluepolitiikkaa tehostamaan, mutta petyin, niin kuin pettyivät keskustaa äänestäneet viljelijätkin. En kerta kaikkiaan jaksa ymmärtää ajatuksenjuoksua, jossa vaikeassa tilanteessa olevien viljelijöiden asemaa yritetään helpottaa ajamalla muutkin viljelijätkin ahdinkoon.

Keskustapuolue on lähettänyt ministerinsä suulla epävarmuuden viestin kaikille niille, jotka vielä miettivät, olisiko maataloudesta heille kestävä leipäpuu omalla synnyinseudullaan. Kun pysyväksi mielletty ratkaisu ollaan avaamassa, lyö se pahimmin kasvoille niitä, jotka ovat itsensä panneet peliin ammattinsa puolesta. Vaikka keskimäärin 3 prosentin leikkaus C-alueiden kansalliseen tukeen ei heti kaataisikaan pohjoisen viljelijää, on se paha enne tulevasta. Jos nyt valitaan näin epäjohdonmukainen ja raaka linja, mitä seuraa jatkossa?

Pohjois-Suomen tulevaisuudelle on tärkeää, että maaseudun perusväestö voi uskoa perustellusti elinmahdollisuuksiinsa. Koko elintarvikeketju on merkittävä työllistäjä pohjoisessa, ja maa- ja metsätalous tukee myös muita elinkeinoja. Jokainen mökki, josta nousee savu, auttaa myös naapuria. Lapissa ei enää pohdita sitä, kuinka monta yksittäistä tilaa kylmenee, vaan pahimman vaihtoehdon toteutuessa keskustellaan siitä, kuinka suuret alueet autioituvat. Aluepolitiikassa ei ole sitä muutosta tapahtunut, mitä vaalien alla lupailtiin.

Aikoinaan maalaisliitto muutti nimensä ja rynnisti kaupunkeihin. Poliittinen tuomio nousi vennamolaisen liikkeen siivittämänä. Enää niin laajamittaiseen protestiin ei ole kasvupohjaa, vaan tänään tuota vastarintaa nostattaa muun muassa perussuomalaisten puheenjohtaja kaikkien espoolaisten viljelijöiden tukemana. Kuitenkin poliittinen tuomio keskustalle tulee yhtä varmasti, mikäli pohjoisen tukia leikataan, täysin omaehtoisesti. Ilmeisesti keskusta on tehnyt sen valinnan, että taistelu maan poliittisesta herruudesta ratkaistaan väkirikkailla alueilla ja puolueen peruskannattajakunta maan reuna-alueilla on niin uskollista, että heille voidaan tehdä aivan mitä tahansa ilman, että äänestyskäyttäytyminen muuttuu.

Arvoisa puhemies! Näyttää siltä, että nykyinen maatalouspolitiikka pohjoisen viljelijän kannalta on aivan yhtä heikolla pohjalla kuin elintarvikeviraston saaminen Suomeen. Maatalouden tukiratkaisun piti olla kestävä ja uskottava, mutta niin piti olla selvä elintarvikeviraston sijoituspaikkakin — ainakin vielä ennen vaaleja. Hallituksella on kiistaton vastuu siitä, että se etsii maatalouspolitiikassa kestävän ja ennakoitavan ratkaisun, joka turvaa alkutuotannon tulevaisuuden kaikkialla maassa ja antaa uskoa niille, jotka on nyt pakotettu epävarmuudessa elämään.

Markku Rossi /kesk:

Herra puhemies! Kokonaisuudessaan Suomen elintarvikesektori on pärjännyt EU:n jäsenyydessä sittenkin varsin hyvin. Meidän on jatkossakin kiinnitettävä erityistä huomiota ruuan laatuun ja turvallisuuteen, vaikkei elintarvikevirastoa sitten Suomeen saatukaan. Turvallisuus- ja laatukysymyksiin liittyvää työtä ei saa koskaan laiminlyödä. Kansallisesti on tärkeää, että elintarvikeketjun eri osapuolilla on avoin ja rakentava yhteistyö, mikä on suuri voimavara maassamme. Toimia on lisättävä myös markkinoiden kehittämiseksi siten, että tuottajan saama hinta olisi nykyistä parempi. Tähän myös pääministeri Vanhanen on kiinnittänyt huomiota. Korkean laadun pitäisi näkyä myös markkinahinnoissa.

Suomen ja EU:n maatalouspolitiikkaan kohdistuu parhaillaan suuria paineita ja myös samalla odotuksia. Välttämätön lähtökohta on säilyttää kansallinen eheys tuottajien, valtion ja poliittisten päättäjien kanssa. EU on tehnyt kymmenessä vuodessa kolme maatalousuudistusta, joista viimeisen reformin valmistelu on parhaillaan meneillään. Paineita maatalouspolitiikan muuttamiseen ovat aiheuttaneet erityisesti meneillään olevat monenväliset Wto-kauppaneuvottelut. EU:n maatalousreformin yksi tavoite oli järjestelmän yksinkertaistaminen. Vaikuttaa vahvasti siltä, että tässä ei onnistuta siksi, että EU:n jäsenmailla on monia kansallisia erityispiirteitä, joiden hoitaminen tekee tukijärjestelmistä vielä entistäkin monimutkaisempia. Tämä koskee erityisesti Suomea.

Suomalaiselle viljelijälle suuria asioita ovat nyt EU-maatalousreformi ja artikla 141, sen ratkaisun loppuunvieminen niin, että eteläisen Suomen maatalouden toimintaedellytykset voidaan turvata. Asia on ollut varsin ongelmallinen tilanteessa, jossa Suomi katsoo artiklan merkitsevän pysyvää tukijärjestelmää, niin kuin jäsenyysneuvotteluissa vuonna 1994 sovittiin. EU:lla tuntuu olevan jatkuvasti vaikeuksia tulkita ja noudattaa tehtyjä poliittisia sopimuksia. Suomen tulee pitää tiukasti kiinni artiklan poliittisesta sopimuksesta niin, että eteläisen Suomen tuki voi jatkua vuoden 2007 jälkeen. Nyt meneillään olevan ratkaisun viimeistelyssä on saatava aikaan tasapuolinen ja oikeudenmukainen tukijärjestelmä koko maahan.

Herra puhemies! Suomen EU-jäsenyysneuvotteluissa oli merkittävä saavutus myös 142 artiklan tarkoittaman pohjoisen maatalouden tuki. Suomelle myönnettiin Euroopan unionin liittymissopimuksessa oikeus antaa pitkäaikaista kansallista tukea pohjoisen maataloudelle, eikä sen tasolle asetettu asteittaista alentamisvaatimusta. Maatalouden kansallinen pohjoinen tuki on yhdessä EU:n epäsuotuisien alueiden tuen kanssa tarjonnut kompensaatiomallin maatalouselinkeinon säilymisen turvaamiseksi. Nyt meneillään olevissa maatalouden tukineuvotteluissa on vaadittu leikkauksia myös artiklan 142 mukaiseen maidon pohjoisen tukeen ja kansalliseen nurmitukeen. 142-tukivälineitä ei saa heikentää eikä tukia saa alentaa AB-alueen sopimuksen johdosta. Leikkaus ei helpottaisi AB-alueen ongelmia eikä toisi lisää maksuvalmiuksia AB-tukialueelle. Seurauksena olisi, että budjettiin varattua rahaa jäisi pelkästään käyttämättä. Tällainen oma-aloitteinen leikkaaminen vaarantaisi artiklan 142 lisäksi koko 141 artiklan mukaisen tuen jatkon, kun vuosina 2006—2007 käydään uudet neuvottelut artiklan 141 mukaisesta tuesta.

Herra puhemies! Pohjoisen tuen alueen maatalous perustuu pääasiassa kotieläintuotantoon. Näin myös kotimaakunnassani Pohjois-Savossa, jossa pieneltä peltoalalta karjaa hyvin hoitaen ja tuotantotukia hyödyntäen otetaan perheelle toimeentulo. Tähän tuotantomuotoon sopii erittäin huonosti riittämättömät pelloista maksettavat korvaavat tuet. Lisäksi kansallisen nurmituen leikkaus lisää vääjäämättä säilöntärehualaa, koska edellytykset nautatilojen laajaperäistämispalkkion hyödyntämiseen heikkenevät.

Nuoret viljelijät ovat investoineet muun muassa Itä-Suomessa ja Väli-Suomessa erittäin paljon maitotalouteen ja kotieläintalouteen. Tällä hetkellä viljelijöiden huoli on tosiasiassa siinä, miten heidän oma toimeentulonsa tulee tulevaisuudessa kehittymään. Vaikka investointituet kohoaisivatkin, ne eivät ole viljelijälle sitä hänen palkkaansa eivätkä sitä tuloa, jota viljelijä myös omaan työhönsä tarvitsee. Tässä mielessä kysymys on myös omalta osaltaan ongelmallinen, ja on toivottava todellakin, että tämä eduskunta on tukemassa suomalaista maataloutta ja maatalouselinkeinoa niin, että sen tulevaisuus varmistetaan.

Kysymyksessä ei ole yksistään maatalouselinkeino, siinä on koko maaseutu, mutta siinä on myös laaja elintarvikesektori kaupan eri osapuolineen. On aivan selvää, että kun tänään on puhuttu täällä yksimahaisista elämistä — täällä on vähän yksisilmäistä katsantokantaakin ollut välillä — niin ei niitä yksi- eikä muitakaan -mahaisia tähän maahan kyllä tuoda elävinä, vaan sitten jos suomalainen maataloustuotanto loppuu, niin me siirrymme vaan elintarvikejakelussa yhden ketjun tiettyyn päähän. Se ei ole Suomen kansantalouden eikä minkään osapuolen etu.

Herra puhemies! Meidän on uskottava siihen, että meidän viisas hallituksemme hoitaa tämän yhdessä tuottajajärjestöjen kanssa ja EU:n kanssa niin, että Suomen maatalouden tulevaisuudella on todellakin uskoa ja myös pitkällä tähtäimellä, koska ei näitä kysymyksiä voida ratkaista muutaman vuoden aikana.

Olen erittäin tyytyväinen täällä käytettyihin puheenvuoroihin koko hallituksen suunnalta. Se kertoo siitä, että hallituksella on yhtenäinen maatalouspolitiikka, ja erityisesti maa- ja metsätalousministeri Korkeaoja ja pääministeri Vanhanen omalta osaltaan ovat linjanneet kyllä tämän päivän keskusteluissa sen niin, että hallituksen taholta ei ole mitään epäselvyyttä ja kansanedustajien taholta ollaan tukemassa hallitusta, mutta jatkoneuvottelujen täytyy kulkea ilman muuta siihen suuntaan, että niin koko Suomea ja viljelijöitä kuin talouden eri lohkoja tämä lopputuloskin tulee myös pitkällä aikavälillä tyydyttämään.

Jari Koskinen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Ensin alkuun ed. Lepälle, että tässä me varmaan kumpikin tunnemme kyllä MTK:n erittäin hyvin, joskus jopa liiankin hyvin.

Sitten toinen huomio täällä sosiaalidemokraattien ryhmäpuheenvuoron pitäneelle ed. Wallinille, joka yhdessä kohtaa sanoi: Herääkin kysymys, millaisia liioiteltuja kuvitelmia välikysymyksen allekirjoittajilla on mahtanut olla, kun allekirjoittajien joukossa on useita kansanedustajia, jotka ovat olleet aikaisemmin mukana neuvottelujen monissa eri vaiheissa." En tiedä, tarkoittaako tämä minua vai ketä muita se tarkoittaa, mutta selvyyden vuoksi täytyy todeta, että edellisen hallituksen aikana 141 artiklan neuvottelut aloitettiin, jolloin silloinen hallitus yksimielisesti hyväksyi kaikki ne neuvottelutavoitteet, jotka asetettiin. Nykyinen hallitus on samat neuvottelutavoitteet hyväksynyt ja pikemminkin vielä lisäksi täsmentänyt niitä sillä tavalla, että esimerkiksi Etelä-Suomen maksukattoihin haettiin korotuksia euromääräisesti, niin että voi sanoa, että yhteneväisesti tässä koko Suomi on ollut mukana alusta lähtien.

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin vähän lyhyesti taustaa 141 artiklasta. Koko artiklan olemassaoloajan, siis vajaat kymmenen vuotta, artikla on ollut ongelmallinen Suomelle monessakin mielessä. Ensinnäkin aina on tehty vain neljän vuoden sopimuksia artiklasta, eivät viljelijät ole tienneet kuin neljä vuotta eteenpäin, millä tavalla homma toimii. Samoin koko sen ajan on ollut alenema siitä, että niitä maksuvaltuuksia, mitkä Suomella on ollut, on koko ajan jouduttu leikkaamaan tietyillä prosenteilla. Kolmas ongelma on ollut sitten se, mikä on varsinkin nykyisen sopimuksen aikana tullut eteen ja tulee myös jatkossakin, että Etelä-Suomen maksukatot ovat liian ahtaat, mikä aiheuttaa Suomelle tiettyjä rajoituksia yhteneväisen maatalouspolitiikan harjoittamiselle.

Senpä takia näiltä neuvotteluilta odotettiin paljon. Useissa huippukokouksissa Suomi on saanut ajettua läpi huippukokouksien päätelmiin lauselmia, missä todetaan, että EU:ssa maatalouspolitiikkaa pitää voida harjoittaa kaikkialla, mukaan lukien myös ne alueet, joilla on huonommat olosuhteet. Tämä on tapahtunut useamman kerran. Eli se oli tietynlainen pohja myös näille neuvotteluille.

Samoin, kun EU:n maatalouspolitiikan uudistus lopullisesti sovittiin kesällä 2003, voi todeta, että ei niissäkään uudistuksissa ja niissä neuvotteluissa saavutettu tarpeeksi tyydyttävää ratkaisua, mikä ottaisi huomioon nämä epäsuotuisat alueet. Edelleen tiedämme, että cap-tuki eli EU:n suoraan maksama tulotuki on huomattavasti korkeampi Keski-Euroopassa kuin täällä pohjoisessa Euroopassa, ja se ei voi olla oikein, ei tällä hetkellä eikä myöskään pitkässä juoksussa. Siinä oli tietynlaista taustaa siihen, minkä takia meillä oli oikeus vaatia myös 141 artiklasta parempaa lopputulosta kuin mikä saavutettiin.

Millä tavalla tämä valmistelu sitten 141-asiassa meni? Kun tiedettiin, että nämä ovat tärkeät neuvottelut, ja tiedettiin, että aikaisemmilla kerroilla neuvottelut ovat olleet aika kiireellisiä, aika hektisiä, niin valmisteluja tehtiin huolellisesti. 141-työryhmä, missä oli mukana tuottajajärjestöjen edustaja, ministeriön edustaja ja tutkimuslaitoksia, teki töitä karkeasti ottaen noin kaksi vuotta ennen näitten neuvottelujen aloittamista. Haluttiin valmistautua huolella neuvotteluihin eli niin sanotusti lukea kotiläksyt kunnolla. Tehtiin useita tutkimuksia siitä, millä tavalla maatalous on Etelä-Suomessa kehittynyt, mikä on ollut tilojen kannattavuus, mikä on ollut rakennekehitys jne., jotta meillä olisi aineistoa, johon me voisimme vedota neuvotteluissa ja kertoa, minkä takia me haluamme tietynlaisia muutoksia 141 artiklaan.

Silloin kun vähän aikaa olin ministerinä, niin kun tiedettiin, että nämä neuvottelut tulevat eteen, näitä tutkimuksia joudutettiin, koska haluttiin, että ne ovat valmiina siinä vaiheessa, kun koko EU:n maatalouspoliittisesta uudistuksesta päätetään, jotta sitten yhtä aikaa mutta erillisenä asiana voidaan myös 141-neuvotteluja viedä eteenpäin. Samalla tavalla kiirehdittiin myös sitä raporttia, mikä oli sovittu EU:n kanssa annettavaksi viimeistään kesäkuun loppuun 2003 mennessä, eli raporttia siitä, millä tavalla 141 artikla on toiminut vuosina 2002—2003. Myös sen raportin valmistelua kiirehdittiin, jotta olisi valmiuksia käydä nämä neuvottelut sitten hyvissä ajoin ennen tämän vuoden loppua.

Tietysti neuvotteluja käytiin paljon, kuten täällä ministeri Korkeaoja totesi. Neuvotteluja oli lukuisia ja kontakteja oli paljon ja virkamiehet saivat varmasti tarpeeksi istua lentokoneissa Helsingin ja Brysselin välillä, mutta valitettavasti on niin, että lopputulosta ei voi mitata muulla kuin ratkaisun sisällöllä, ei sillä, paljonko aikaa käytetään neuvotteluihin, ja kun yhtään tavoitetta näistä kolmesta tavoitteesta ei saavutettu, niin sen takia ei voi olla tyytyväinen tähän lopputulokseen. Tuli vähän mieleen, kun tätä lopputulosta on tulkittu, että on ikään kuin jääkiekkomaaottelu Suomi—Neuvostoliitto 70-luvulla, jossa ollaan tyytyväisiä pelin jälkeen, kun ei hävitty kuin parilla maalilla, (Naurua) puhumattakaan siitä, että olisi voitettu ottelua.

Arvoisa puhemies! Mitä sitten jatkossa? Se, mikä jatko on nyt kirjattu näissä neuvotteluissa, se, mitä on sovittu vuoden 2007 jälkeen, on tasan yhtä epäselvää kuin on ollut tähänkin asti. Siinäkään mielessä me emme valitettavasti saaneet yhtään parempaa lopputulosta, että tietäisimme vähän tarkemmin, mikä on tilanne 2007 jälkeen. Eli ne, jotka joutuvat neuvottelemaan aikanaan jatkossa, ovat suunnilleen samassa lähtötilanteessa kuin oli ministeri Korkeaoja ja aikaisemmat ministeritkin, valitettavasti.

Sitten vielä vähän tästä lfa-tuesta. Kun niin sanottua luonnonhaittakorvausta nyt tulevaisuudessa voidaan korottaa, niin luonnonhaittakorvauksen korottaminen nykyisestä 200 euron keskiarvosta 250 euroon hehtaarilta oli esillä silloin, kun lähdettiin miettimään, millä tavalla haetaan kompensaatiota EU:n esittämälle maatalouspolitiikan uudistukselle, joka siis valmistui kesällä 2003. Se oli yksi keskeinen tavoite meillä, mitä haettiin nimenomaan kompensaatioksi niille leikkauksille, mitä esitettiin maatalouspolitiikan uudistukseen. Lfa-tuen korotusta ei haettu pohjaksi 141-ratkaisulle, ei ollenkaan, koska me uskoimme, että 141-ratkaisu tehdään joltain muulta pohjalta kuin lfa-tuen osalta. Silloin myös mukana EU:n maatalouspolitiikan uudistuksessa oli korvauksena ja kompensaationa suomalaisille ja vähän muillekin heikommilla alueilla oleville kuivatuskorvauksen nostaminen, jota nyt saatiin nostettua 5 eurolla tonnilta. Samoin mukana oli myös aidosti loppuun asti se, voitaisiinko korjata meidän viitesatoa, joka aikanaan EU:hun liityttäessä jäi luvattoman alhaiseksi eikä perustunut mihinkään oikeudenmukaisiin tilastoihin.

Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että kun tehtiin Agenda 2000 -uudistus, niin siinä yhteydessä saatiin neuvoteltua lfa-alueen laajentaminen koko Suomea koskevaksi. Siitä kiitos kuuluu edellisten hallitusten pääministerille, silloiselle pääministeri Lipposelle ja silloiselle ministeri Hemilälle, jotka niissä vaikeissakin neuvotteluissa ajoivat tämän asian läpi. Jos tätä ratkaisua ei silloin olisi saatu, niin voi kuvitella, millä tavalla vuodesta 2005 Suomessa pystyttäisiin hoitamaan edes millään tavalla oikeudenmukaista maatalouspolitiikkaa, jos olisi olemassa vielä yksi raja lisää nykyisten lisäksi, eli lfa-tuki ei olisi koko maassa olemassa. Siitä kiitos kyllä kuuluu todellakin edellisille hallituksille. Se on hyvä asia. Tiedetään kuitenkin, että joka tapauksessa, vaikka lfa-alue on koko maassa, tulevat tukiratkaisut tulevat olemaan melkoisia tilkkutäkkejä.

Arvoisa puhemies! Lopuksi pari sanaa tulevaisuudesta. Me tiedämme, että ensi vuosi on tietyllä tavalla välivuosi. Näitten palikoitten perusteella, mitkä nyt on käytössä, se pitää rakentaa. Toivottavasti syntyy tasapainoinen ratkaisu edes jollakin tavalla, ja sitten katseet suunnataan vuoteen 2005. Silloin kaikilla niillä elementeillä, mitä on käytössä, meidän pitää pystyä rakentamaan myös järkevä, oikeudenmukainen ja tasapuolinen maatalouspoliittinen järjestelmä Suomeen, joka ottaa huomioon niin maan eri alueet kuin myös eri tuotantosuunnat tasapuolisesti. Se on melkoinen savotta, ja siinäkin asiassa me oppositiossa olemme valmiit tekemään yhteistyötä hallituksen kanssa, koska se on erittäin tärkeää suomalaiselle maatalouspolitiikalle.

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja

Arvoisa puhemies! Kun edellisen puheenvuoron käyttäjä on aikaisempana ministerinä hyvin perillä asioista, kuuntelin hyvin tarkasti hänen puheenvuoronsa ja voin moneen kohtaan yhtyä arvioissa.

Kuitenkaan siinä kohdassa, missä arvioitiin jatkoa 2007:stä eteenpäin, en ole samaa mieltä. Olemme nyt käyneet yksityiskohtaisesti komission kanssa läpi sen, millä tavalla tätä artiklaa on tulkittava, mitä Suomen pitää tehdä ja millä edellytyksillä sitten jatkosta voidaan päättää ja jatko on turvattu. Lähden siitä, että kun me toteutamme meidän puolemme tässä sopimuksessa, niin se turvaa tämän jatkon. Yhdyn siihen, että lfa:n saaminen koko maahan oli erittäin tärkeä. Se on aivan ratkaiseva osa tätä tulevaisuuden järjestelyä ja siinä mielessä muodostaa varmasti keskeisen osan ensi talvena tehtävää ratkaisua. Se on todella edellisen hallituksen myötä syntynyt hyvä päätös.

Jari Koskinen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Varmaan sitten, kun aikanaan tutkitaan historiaa siitä, mitä vielä tapahtuu tulevina vuosina, voidaan palata tähän keskusteluun.

Mutta siitä, mitä kirjattiin tähän sopimukseen, on tieto minulla Maaseudun Tulevaisuudesta. Siinä lukee näin: "Suomen viranomaiset toimittavat komissiolle tietoa tukien vaikutuksista ja toimeenpanosta ennen vuoden 2006 loppua, jonka perusteella vuoden 2007 jälkeen sovellettavat tukien muutokset päätetään ottaen huomioon yhteisen maatalouspolitiikan kehitys ja vuoden 2006 jälkeen voimaan tulevat uudet maaseudun kehittämisohjelmat." Siitähän meillä ei ole tietoa, mikä on yhteisen maatalouspolitiikan kehitys, eikä siitä, minkälaisia ovat uudet maaseudun kehittämisohjelmat. Siinä on jo muutama asia, mitkä ovat auki. Toivottavasti ne loksahtavat hyvin kohdalleen, mutta ei tämä kyllä minun mielestäni suoraa mandaattia anna siihen, että edes nykyisen kaltainen järjestelmä jatkuisi vuoden 2007 jälkeen.

Pertti Hemmilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Koskinen otti puheenvuorossaan esille lfa:n laajentamisen ja sen siunauksellisuuden, mikä tässä tilanteessa siitä nimenomaan koituu Etelä-Suomelle, ja ministeri myönsi, että se on erinomainen asia. Kysyisin nyt ministeriltä, kun tilaisuus on: Millä tavalla ministeri näkee pitemmällä aikavälillä, sanotaan kymmenen vuoden tähtäimellä, edes tämän lfa-tuen soveltamismahdollisuuden nyt niihin käyttötarkoituksiin, mitä 141-tuen osalta on olemassa? Kysyisin tätä nyt ministeriltä.

Eero Lämsä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun ed. Koskinen ja ministeri Korkeaoja vastasivat lfa-asiaan, haluan ottaa sen näkökulman esille, että kun liittymissopimusta tehtiin, koko Suomi ei voinut kuulua lfa-alueeseen. Se oli hyvin periaatteellinen lähtökohta unionissa. Mikään unionin jäsenvaltio ei kokonaisuudessaan voi kuulua tämmöisen lfa-, vuoristotuen, alueeseen. Tämä periaate, mikä liittyi liittymissopimukseen, kuitenkin pystyttiin sitten murtamaan, elikkä tässä tapahtui erittäin merkittävä liikahtaminen. Unionissa hyväksyttiin, komissiossa, tämmöinen periaatteellinen muutos. (Eduskunnasta: Hyvä Lipposen hallitus!) — Kyllä, kyllä. — Tulen vaan siihen, että minusta tässä kyllä voidaan lähteä siitä, että tämä niin sanottu 141 artikla liittyy samalla tavalla vähän kuin tämä lfa-tuki elikkä tulee hakea edelleenkin näitä pysyviä perusteita tälle 141-tuelle. Minusta tämä lfa-tuen laajennus antaa tietynlaisen pohjan lähteä tätä hakemaan sitten jatkossa.

Kyösti Karjula /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Koskinen käytti erittäin asiallisen ja rakentavan, hyvän puheenvuoron. Mutta haluan sen verran yleisemmin nyt tähän keskusteluun liittyen tuoda esille, kun kysytään, onko vuoden 2007 jälkeen sovittu riittävän selvästi, millä tavalla kansallinen maatalouspolitiikka jatkuu: Minä rohkenen epäillä, onpa minkälainen hallitus hyvänsä, että jos me tunnistamme tämän EU-maatalouspolitiikan olemuksen, meidän pitää hyväksyä se, että tietty epävarmuus pitkässä juoksussa on läsnä. On suhteellisen lyhyt se aikajänne, jolla pystytään varmuudella sopimaan tämän maatalouspolitiikan sisältö.

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja

Arvoisa puhemies! Nämä tulevaisuuden epävarmuudet liittyvät tähän niin sanottuun capin kakkospilariin eli maaseutupolitiikkaan, joka on auki seuraavan rahoituskauden alusta. Siihen liittyy myös muun muassa lfa-tuen tulevaisuus ja sen rahoitus, ja totta kai ilman muuta me emme etukäteen tiedä, mikä sen tulevaisuus on. Mutta mitä tulee tähän 141-ratkaisuun, oleellista on tulevan neuvottelukierroksen kannalta se, että Suomi toteuttaa 141 artiklassa Suomea velvoittavat ehdot täysimääräisesti. Meidän lähtökohtamme neuvotteluihin on silloin vähän toisenlainen kuin se oli nyt tähän neuvotteluun tultaessa.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Tämän maatalousvälikysymyksen keskiössä on kaksi artiklaa, artiklat 141 ja 142, erilliset artiklat, mutta keskustelu on jo osoittanut, että se päätös tai neuvottelutulos, mikä 141:ssä on saavutettu, heijastuu 142:een ja on muodostumassa ongelmaksi. Uskon, että tämä keskustelu osaltaan — ja toivon ainakin — tuottaa jotain myönteistä kaikille niille tahoille, joita nämä asiat koskettavat, ja silloin erityisesti yksittäiselle maataloudessa työskentelevälle maanviljelijälle. Maatalous on yksi tuotannonala, jolla tulotaso on viimeisten kymmenen vuoden aikana jatkuvasti alentunut, ja nyt näyttää siltä, että noususuhdanteita ei näy. Varmasti monella tilalla tehdään työtä hyvinkin, voi sanoa, synkissä mietteissä, ja voi olla, että paineet tässäkin asiassa, mistä nyt olemme keskustelemassa, vielä lisääntyvät. Näissä tilanteissa on nyt löydettävä uusia, innovatiivisia ratkaisuja ja sitä, millä motivoimme nykyisiä maataloudessa työskenteleviä mutta ennen kaikkea uusia, jotta maatalous kehittyy ja sitä voidaan kehittää.

Suomen elintarvikesektori, maatalousalue, on selviytynyt mielestäni toistaiseksi kohtuudella EU:n jäsenyyden mukanaan tuomista monista niin rakenteellisista kuin taloudellisistakin muutoksista, jotka aiheuttavat vyönkiristyksiä. Kuitenkin tavoite nyt on se, että saadaan selkeästi jotain pitkäkestoisempaa, niin kuin edellä olevassa keskustelussa ja debatissa selkeästi tuli esille. Tavoite erityisesti Etelä-Suomen pitkäkestoisesta ja tasoltaan vakaasta kansallisesta tuesta on ollut meidän kaikkien eri puolueiden ja tuottajatahojen yksimielinen tahto. Kuitenkin nyt hallitus ja ministeri ovat hyväksyneet ratkaisun, joka ei tyydytä asetettuja neuvottelutavoitteita. Näin osana 141:n ratkaisua romuttui muun muassa hyvänä pidetty kasvinviljelyn kansallinen tukijärjestelmä. Kansallisen tuen leikkaus lähivuosina kohdistuu rankimmin kotieläin- ja puutarhatiloille. EU:n lfa- ja ympäristötukien nousu ei mielestäni tätä menetystä kompensoi. Vaikka täällä on puhuttu, että oppositio ei ole ottanut, erityisesti kristillisdemokraattien ed. Toimi Kankaanniemen puheessa emme ole ottaneet, huomioon tätä kompensaatiota, kyllä pieni arvio on, että kaikki kompensaatiot eivät täytä sitä aukkoa, mistä on nyt kysymys. Sovittu ratkaisu merkitsee sitä, että tukien kohdentuminen tiloille mahdollisesti väistämättä lisää tilakuolemia ja työttömyyttä maaseudulla, ja kuitenkin koko Suomesta tulisi olla nyt kysymys.

Hallituksen maatalouden tukiin liittyvä neuvottelutulos komission kanssa kertoo mielestäni suomalaisten tavasta neuvotella korrektisti kansallisen edun kannalta vakavassa tilanteessa, ja tässä kyllä yhdyn siihen, että varmasti ministerimme on ollut vaikeassa tilanteessa ja tehnyt eräällä tavalla kaiken mahdollisen. Mutta kuitenkaan tämä ei tyydytä. Tämä neuvottelutulos kertoo myös komission asenteesta Suomen elintarviketuotannon turvaamista kohtaan. Sillä lailla kaiken kaikkiaan asia on hankala. Näen, että EU:ssa ei ehkä Suomen erityisolosuhteita ymmärretä sillä tavalla kuin tulisi ymmärtää, ja siinä on se, millä tavalla viesti niin hallituksen kuin ministerien kautta sitten viestittyy koko EU:n neuvottelupöytiin.

Suomessa on haluttu uskoa tämän jäsenyysneuvotteluissa sovitun artiklan merkitsevän myös 141-alueella käytännössä pysyvää tukijärjestelmää. EU tulkitsee kuitenkin sovittua sanamuotoa toisin. Etelä-Suomen maatalouden artiklaa 141 koskevan neuvottelutuloksen vakavana heikkoutena pidän sen lyhytaikaisuutta. Neljä vuotta on kaikessa elinkeinotoiminnassa, myös maataloudessa, kohtuuttoman lyhyt aika. Näin tämä on se, mihin jatkossa tulisi nyt kiinnittää huomiota. Maatalous on kaiken kaikkiaan herkkä asia, ja se, mitä nyt tulisi turvata, on se, että me voimme saada suomalaista ruokaa edelleenkin turvallisissa olosuhteissa.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa on ollut aika paljon sen tyyppisiä puheenvuoroja, että puolesta ja vastaan, siis puolesta tämän välikysymyksen, ja sitten todettu toisaalta, ettei siihen ole syytä ollenkaan, lukuun ottamatta muutamia puheenvuoroja, joissa sitten on todettu, muun muassa keskustapuolueen puolelta, että asia on sinänsä tärkeä ja se, että tästä keskustellaan. Itse olen samaa mieltä. Tässä on varmasti tilanne myös niin, että voidaan yleensä keskustella maataloudesta ja sen tilanteesta Suomessa ja Euroopassa ja laajemminkin globaalisti.

Euroopan unionin maatalouspolitiikka on tietysti aika tavalla teollista maatalouspolitiikkaa ja suuria tilakokoja täällä Suomessa, mutta vielä paljon enemmän teollista tuotantoa maatalouden piirissä, ennen muuta sika- ja karjataloudessa esimerkiksi, on Keski-Euroopassa. Niin kuin tänään olemme jo kuulleet, cap-tuki on vielä Keski-Euroopassa huomattavasti suurempaa kuin täällä pohjoisessa ja nämä epäreilut tuet tulevat varmasti Wto:ssa ja laajemminkin globaalisti tarkastelun kohteeksi. Myös Johannesburgissa 2002 syksyllä nimenomaan epäreilut maataloustuet, niin kuin kehitysmaat niitä kutsuvat, olivat vahvasti esillä. Näin ollen on aivan oikein ja totta se, mitä täällä muun muassa ulkomaankauppaministeri totesi, että näiden asioiden kanssa joudutaan tekemisiin.

Toinen paikallisesti monesti selkeästi nähtävä ongelma on juuri nämä suuret tuotantoyksiköt, esimerkiksi jättisikalat ja jättikanalat, ja kun on yli tuhannen yksilön sikaloista kysymys, silloin eläinsuojelun kannalta on jo täysin kestämätön tilanne. Tämän tyyppiset ongelmat ovat tietysti sellaisia, jotka koskevat myös Suomea laajemmin kuin vain maataloutta. Ne ovat yleisesti eettisiä kysymyksiä, ja niiden kanssa ja myös niiden ympäristövaikutusten kanssa joudutaan varmasti jatkuvasti laajemmin tekemisiin. Toisaalta Suomi ei pysty bulkkituotannolla kilpailemaan, ja se, millä pystymme, on nimenomaan luomutuotanto. Mahdollisimman puhdas, luonnonmukainen tuotantotapa, on vahvuus. Niin kuin täällä jo aikaisemmin esimerkiksi ed. Meriläinen totesi, tämän tyyppinen politiikka, että luomutuotantoa tuettaisiin, siitä otettaisiin sellainen vahva virta tähän suomalaiseen maataloustuotantoon, on kannatettava ajatus. Se on myös mahdollisuus tulevaisuuteen.

Mitä tulee ympäristötukiin, Suomen Itämeri-ohjelmassa esimerkiksi nimenomaan hajapäästöt vesistöihin fosforin ja muiden ravinteiden osalta ovat erittäin tärkeänä huomion kohteena ja näiden ympäristötukien maataloudessa pitäisi olla myös vaikuttavia ympäristön suhteen, jotta ne voisivat käytännössä tai periaatteessakaan kantaa tällaista nimeä kuin ympäristötuki. Näin ollen on pitkällä aikavälillä ehkä niin, että Euroopan unioni tulee todella kiinnittämään huomiota ympäristötukien todellisiin ympäristövaikutuksiin. Ainakin on toive siitä, että EU:n toimesta tultaisiin näin tekemään.

Se politiikka, että koko maa pidetään asuttuna, liittyy tietysti tähän maatalouteen. Jos maatalous on huonosti kannattavaa, niin jälleen siinä tietysti paineet muun tyyppiseen tulonhankintaan lisääntyvät ja vahvistuvat, ja tällöin esimerkiksi jälleen sellainen kuin mahdollisimman voimaperäinen metsätalous astuu esille, ja sillä taas on oma kielteinen vaikutuksensa Suomen alkuperäisluontoon, biodiversiteettiin ja yleensäkin siihen tilanteeseen, mikä tässä pohjoisessa metsäisessä maassa ympäristön ja luonnon kannalta on. Näin ollen aihe on todella tärkeä ja merkittävä. Itse en — lopuksi haluan sen painottaa, arvoisa puhemies — näe, että nämä ongelmat todellakaan olisivat tämän taikka edellisen hallituksen taikka Lipposenkaan hallituksen ongelmia. Nämä ovat lähtökohtaisesti globaaleja kysymyksiä ja liittyvät oleellisesti Suomen Euroopan unionin jäsenyyteen.

Jyrki Kasvi /vihr:

Arvoisa puhemies! Maatalouspolitiikka tuntuu olevan silkkaa maataloustuskaa niin Suomen kuin Euroopankin poliitikoille. Tulenkestävät asbestikalsarit kuuluvat ilmeisesti myös Suomen maatalousministerin virkapukuun.

Miksi maatalouspolitiikka on niin tuskallista? Miksi se on kaikkine 141-artikloineen, C-alueineen, cap-tukineen sekä osarahoitteisine luonnonhaittakorvauksineen karannut arkielämästä jonkinlaiseen virtuaalitodellisuuteen? Ei ihme, ettei nyt esillä olevista Suomen kansallisista maataloustuista päästy EU:n kanssa sopuun kuin vasta muutama päivä Suomen EU-jäsenyydestä järjestetyn kansanäänestyksen jälkeen.

Suomalainen ja eurooppalainen maataloustukijärjestelmä on vuosikymmenten devoluution tulos, kompromissien päälle rakennettu kompromissi, jolla ei ole enää juuri mitään tekemistä maanviljelijän tai elintarvikkeiden kuluttajan arjen kanssa. Miten on muuten selitettävissä, että Suomessa kasvatetuista sokerijuurikkaista Suomessa valmistettu sokeri on Mosambikiin kuljetettuna halvempaa kuin Mosambikissa viljelty ja kasvatettu sokeri, vaikka ilmasto on siellä aika lailla parempi ja työvoimakustannukset olemattomat? Miten on muuten selitettävissä, että suomalaisen broileritilan tai kananmunatilan tai kasvihuoneyrityksen maataloustulosta yli 100 prosenttia, siis yli 100 prosenttia, koostuu kansallisesta 141-tuesta? Ja kansallinen 141-tuki on vain 30 prosenttia Suomen valtion maataloustuotteille maksamista tuista, jotka ovat yhteensäkin vain puolet EU:n Suomen maataloudelle maksamista erilaisista tuista. Miten on muuten selitettävissä, että siinä missä eurooppalainen lehmä saa erilaisia tukia keskimäärin runsaat 2 euroa päivässä, 75 prosenttia Saharan eteläpuolisen Afrikan väestöstä joutuu tulemaan toimeen 1,5 eurolla päivässä?

Kaikista tukimiljardeista huolimatta suomalainen maanviljelijä voi todella huonosti. Suomi on täynnä myytävinä olevia velkaisia tiloja, ja jokainen, joka kuvittelee viljelijöiden rikastuvan tukiaisillaan, voi ostaa itselleen oman tukiautomaatin, siis maatilan, ja katsoa, millaista elämää se on, kun euroja sataa ovista ja ikkunoista. Mutta miksi ne tilat sitten ovat myynnissä, jos tukiaiset muka ovat niin hyvä bisnes?

Eurooppalaisen maataloustukipolitiikan ensisijaisena tarkoituksena ei ole pitää tiloja elinkelpoisina tai maaseutua asuttuna. Niiden tarkoituksena on luoda äänestäjille halvan ruoan illuusio ja turvata elintarviketeollisuudelle halvat raaka-aineet. Eurooppalaiset maksavatkin ruoastaan kahteen kertaan: kaupassa ja veroissa. Ihmiset kuvittelevat, että heidän maksamillaan veroilla kustannetaan hyvinvointipalveluita. Kuitenkin liki puolet EU:n budjetista kuluu erilaisiin maatalouden tukiin. Meitä siis huijataan luulemaan, että ruoka on halvempaa, kuin mitä se todellisuudessa on. Leipää ja bumtsibumia, niin kansa pysyy tyytyväisenä eikä vallanpitäjillä ole huolta.

Toisaalta tukijärjestelmässä näkyvät myös elintarviketeollisuuden intressit. Mitä halvempaa teollisuuden raaka-aine on, sitä suuremman osuuden se saa tuotteen hinnasta. Esimerkiksi ruisleivän kokonaishinnasta menee viljelijälle vain 4 prosenttia. 86 prosenttia menee myllylle, leipomolle ja kaupalle. Tukiaisia purnaavan veronmaksajan pitäisikin suunnata kiukkunsa maanviljelijöiden asemesta aivan uuteen osoitteeseen.

Arvoisa puhemies! Mitä siis pitäisi tehdä? Ei riitä, että nykyinen järjestelmä julistetaan epäkelvoksi sekä viljelijöiden että kuluttajien kannalta ja lakkautetaan. Elintarviketuottajan on edelleen saatava elantonsa ja kuluttajien elintarvikkeensa. Ensinnä, mahdollisimman suuri osa elintarvikkeiden tuotannon todellisista kokonaiskustannuksista tulisi sisällyttää ruoan hintaan ja keventää säästyvillä varoilla verotusta, jotta ihmisillä olisi varaa maksaa ruokansa todellinen hinta. Nykyisen kaltainen rahan kierrättäminen EU-byrokratian kautta ei ole kenenkään edun mukaista. Toiseksi, Euroopan tuottavimmilla maatalousmailla harjoitettavaa maanviljelystä ei tulisi tukea lainkaan, vaan tuen tulisi ainoastaan tasata olosuhteista johtuvat erot eri puolilla Eurooppaa toimivien maataloustuottajien kesken. Sen jälkeen olisi enää kyse siitä, kuka osaa hommansa parhaiten, ja siinä suhteessa minun luottamukseni suomalaisten maanviljelijöiden ammattitaitoon on vankkumaton.

Pertti Salovaara /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Välikysymyksessä ed. Kankaanniemi ensimmäisenä allekirjoittaneena yhdessä 66 muun kansanedustajan kanssa kysyy hallitukselta, mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä varmistaakseen elintarviketalouden tulevaisuuden. Maataloustuki ei ole tukea valtion kassasta maanviljelijälle. Se on välillistä tukea kuluttajalle, jotta hänellä olisi mahdollisuus ostaa kotimaisia elintarvikkeita kilpailukykyiseen hintaan. Tämä etu säilyy, jos sen halutaan säilyvän. Kuluttaja ja hänen vastuunsa ei ole ollut tässä välikysymyskeskustelussa esillä lainkaan siinä määrin, kuin merkityksen kannalta olisi ollut tarpeellista.

Ruoka ei ole koskaan vain ruokaa. Elintarvikkeet ovat täynnä arvovalintoja. Ruoka sisältää suuren määrin ismejä ja elämänkatsomuksia. Ruoka on aluepolitiikkaa, taloudellista ja henkistä hyvinvointia. Se on arkea ja jokapäiväisen leivän toimeentulolähde peräti 270 000 suomalaiselle. Viljelijöitä tästä on puolet. Mikäli lasketaan mukaan kaikki välillisetkin vaikutukset, lisääntyneen ostovoiman kasvun mukanaan tuomat positiiviset talousefektit, kaiken kaikkiaan noin 400 000 kansalaista nauttii kuukausipalkkaansa sen johdosta, että maassamme on laajamittaista maataloutta. Nämä 400 000 ovat pääasiassa kaupungeissa asuvia ja tehtaissa työskenteleviä aivan tavallisia kansalaisia.

Ei kansalaisten arkeen vaikuttavia päätöksiä tehdä pelkästään veroratkaisuilla eikä kansallisilla tukipäätöksillä. Meistä jokainen on omalta osaltaan vastuussa siitä, onko tässä maassa vielä kymmenen tai kahdenkymmenenkin vuoden kuluttua omavaraista maataloutta. Sen päätöksen me teemme joka kerta, kun asioimme elintarvikekaupassa valitsemassa aineksia huomiseen aamiaiseen, päätöksen siitä, haluammeko työllistää pienyrittäjiä ja haluammeko nauttia puhdasta ja turvallista suomalaista ruokaa. Tämän viestin levittäminen on sisämarkkinoiden elpymisen ja kotimaisen maataloustuotannon turvaamisen kannalta se kaikkein tärkein viesti.

Kotimaisen ruuantuotannon turvaaminen ei tapahdu vain kasvattamalla erilaisia tukimuotojen kirjoja, joitten osuus viljelijöiden tulonmuodostuksesta on jo puolet, ja riitelemällä siitä, mille alueelle kuuluu minkäkin suuruinen osa kansallisesta kakusta, ei myöskään sillä, että keskustelemme ainoastaan pitkän pellolta pöytään -laatuketjun muutamasta lyhyestä lenkistä. Suomalaista ja Suomessa alusta loppuun tuotettua ruokaa on vastakin tarjolla todella vain siinä tapauksessa, että kuluttajat haluavat ostaa sitä. Toki sillä on nykyisinkin merkitystä, ovatko tietyt kansalliset maataloustuet 3 prosenttia suurempia tai pienempiä, mutta siinä vaiheessa sillä ei ole enää merkitystä, kun kysyntä kutistuu vastaavassa suhteessa.

Mikäli kotimaisen ruuan kysyntä kasvaisi vaikka kymmenyksenkin verran, meillä ei olisi täällä tällä hetkellä mitään aihetta käydä tätä keskustelua, joka sinänsä jo itsessään kasvattaa maan sisäistä alueellista eriarvoistumiskehitystä. Nyt tilanne on se, että on syntymässä kasvava kuilu etelän ja pohjoisen välillä. Sen kuilun voi nähdä 141- tai 142-alueitten välillä tai Kehäkolmosen kohdalla. Tämän kuilun poistamisen eteen on tehty töitä yhteiskunnan kaikilla eri sektoreilla. Suomi ei ole sen kokoinen maa, että sitä voitaisiin kehittää alueellisesti epätasapainossa, ei myöskään maatalouspolitiikan alueella. Eri alueitten erityispiirteet on otettava huomioon, mutta vastakkainasettelutilanteesta ei hyödy kukaan, ei edes kuluttaja.

Ed. Kankaanniemi totesi, että ei meillä ole kaupan puolella mitään hätää. 94 prosenttia suomalaisesta luottaa kotimaiseen ruokaan, sen puhtauteen ja turvallisuuteen. No entäs sitten, kun se ei ilmene ostokäyttäytymisessä juuri millään tavoin? Olin tässä taannoin erään kauppaketjun tilaisuudessa, missä esiteltiin kauppiaille tutkimuksia kuluttajien ostokäyttäytymisestä. Ne osoittivat tässä kyseisessä kauppaketjussa, että niiden ihmisten määrä, joiden ostopäätöksien tärkeimpänä vaikuttimena on vain ja ainoastaan hinta, oli 84 prosenttia. Jäljelle jäävään 16 prosenttiin on niputettu kaikki muut vaikuttimet paitsi hinta sisältäen luomu- ja lähiruuan ja kotimaisuuden jnp. Tämä on se asia, mistä eduskunnassa pitäisi keskustella, eli miten meidän tulisi toimia, jotta voisimme kasvattaa kotimaisen elintarvikekulutuksen osuutta suhteessa usein eettisesti kestämättömällä tavalla tuotettuun tuontiruokaan. Minulla ei ole tästä asiasta viisastenkiveä. Ehkä meillä eduskunnalla yhteisesti voisi olla.

Lasse Hautala /kesk:

Arvoisa herra puhemies! On myönteistä, että tässä salissa on pitkästä aikaa niin paljon maatalouden puolustajia. Puheet tulevat jäämään eduskunnan pöytäkirjoihin, ja niitä sitten tarvittaessa voidaan sieltä lainata ja ryhdittää myöhemmin pidettäviä puheenvuoroja. Näin tuntuu osin nytkin käyneen. Useat puheenvuorot olisivat olleet parhaimmillaan vajaa kymmenen vuotta sitten, kun keskusteltiin liittymisestä Euroopan unioniin, silloisen Euroopan yhteisön jäseneksi. Jäsenyys Euroopan unionissa toteutui kansanäänestyksen pohjalta, ja sen jälkeen olemme olleet osa yhteistä eurooppalaista maatalouspolitiikkaa.

Liittymissopimuksen ehtoihin on enää aiheetonta kajota. Ne ajat ovat menneet, vaikka halua niiden muokkaamiseen tai uusiin neuvotteluihin olisikin. Euroopan unionin maatalouspolitiikkaa ohjataan ja paalutetaan unionin toiminta- ja taloussuunnitelmakausittain. Käytäntö on lisäksi ollut, että ohjelmakauden aikana tehdään välitarkasteluja, joiden tavoitteena on mukauttaa päättyvää ohjelmaa seuraavaan. Käytännössä jäsenyyden jälkeen on jouduttu ja joudutaan käymään ikään kuin uusia jäsenneuvotteluja. Näin käy, halusimme tai emme.

Uskon ja toivon, että hallituspohjasta riippumatta meiltä löytyisi kansallista tahtoa parhaan mahdollisen tuloksen aikaansaamiseksi. Se on ollut tärkeää tähän mennessä ja tulee olemaan sitä jatkossakin. On syytä muistaa, että Euroopan unionin budjetista käytetään yli puolet Euroopassa harjoitettavan maatalouden tukemiseen. Suomen maatalous ja viljelijät saavat siitä ansaitusti osansa.

Suomi maksaa Euroopan unioniin jäsenmaksua noin 1 100 miljoonaa euroa. Se maksu menee meiltä suomalaisilta joka tapauksessa. Maatalouden harjoittamisen kautta saamme siitä osan takaisin. EU:n kassasta Suomeen palautuu jäsenmaksujamme lähes 740 miljoonaa euroa juuri maatalouden harjoittamisen kautta, eli voimakas, täysiin tuotantokiintiöihin tähtäävä maatalouden harjoittaminen on koko kansan etu.

Useissa puheenvuoroissa on todettu, että unionin jäsenyyden jälkeen viljelijöiden määrä on vähentynyt. Maatalous on menettänyt työvoimaa osin muihin ammatteihin, mutta pääsääntöisesti ansaituille eläkkeille. Tuotantoa jatkaneet ja jatkavat viljelijät ovat tehostaneet tuotantoa ja kasvattaneet tilakokoa niin, että tuotantomäärät ovat tällä hetkellä huipussaan. Tuotteista saatava hinta ei läheskään aina riitä kattamaan tuotannosta aiheutuvia kustannuksia. Tämä tuo riskin tuotteiden laadulle ja sen turvaamiselle. Suomalaisen talonpojan työmoraali on onneksemme niin korkealla, etteivät he tuota elintarvikkeita laadusta tinkien. Tämä takaa laadun elintarvikkeille, mutta viljelijät tarvitsevat tuotannon varmistamiseen ja elantoonsa tuet niin meillä Suomessa kuin muuallakin Euroopassa.

Tulevaisuuden kannalta on rohkaisevaa, että ensi vuonna ryhdytään laatimaan maataloustuotantoa koskevaa selontekoa. Laadittava selonteko on ensimmäinen sitten EU-jäsenyyden. Voisi todeta, että vihdoinkin. Se tulee viime hetkellä vaiheessa, jossa Euroopan unioni on laajentumassa nykyisen unionin jäsenmaista suuresti poikkeavilla edullisempien tuotantokustannusten mailla. Tämä tuo koko Euroopan maataloustuotannon uusien haasteiden eteen.

Mielestäni on hyvä, että tämä keskustelu on nyt käyty. Uskon niin pääministerin kuin maatalousministerinkin puheenvuorojen perusteella, että viljelijät voivat viettää yönsä rauhallisemmin mielin kuin opposition lietsomien kauhukuvien perusteella olisi ollut vietettävissä. C-alueen viljelijöiden kannalta on toivottavaa, että käynnissä olevissa maataloustuloneuvotteluissa pidemmän korren vetäisi se ratkaisu, joka jättäisi C-alueen tukimuutosten ulkopuolelle. Turvaavaa on myös se, että 142-tuen myöntövaltuuksiin ei puututa ja että tukia ei aiota siirtää eri alueiden välillä. Maataloudessa tehtävien investointien osalta on myös myönteistä se, että Makeraan on tulossa pitkästä aikaa uutta pääomaa.

Toivon, että tästä keskustelusta tulee selkänojaa käynnissä oleville maataloustuloneuvotteluille ja sen molemmille neuvotteluosapuolille niin, että ratkaisu syntyisi äsken mainitsemani vaihtoehdon pohjalta, jonka ministeri Korkeaoja vastauspuheenvuorossaan nosti esille. Kansallisesti on tärkeää, että me keräämme kaikki voimavaramme seuraaviin Euroopan unionin kanssa käytäviin tukineuvotteluihin, jotka käynnistyvät vuonna 2005 ja tähtäävät vuonna 2007 alkavalle seuraavalle EU:n toiminta- ja taloussuunnitelmakaudelle.

Esko Ahonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Suomen maaseutu on muuttunut rajusti viimeisen vuosikymmenen aikana. Keskustelussa maaseudun tulevaisuudesta on ollut synkeitä sävyjä.

Maaseutu sai tuntea äkkimuutoksen 1990-luvulla. Lakkautetut koulut ja tyhjät kyläkauppojen ikkunat ovat tuttu näky monessa maakunnassa. Koko maan kattavan sosiaalisen tasa-arvon ihanne sai parantumattomat kolhunsa. Euroopan unioniin liittyminen oli monelle maatalouden ammattilaiselle sokki, josta ei ole vieläkään toivuttu. Pitääkö kysyä, missä aurinko, joka valaisisi niemet, notkot ja saarelman?

Yhteiskunnallisessa keskustelussa on usein keinotekoisesti asetettu kaupunki ja maaseutu vastakkain. Keinotekoisuudesta huolimatta vastakkainasettelu on ollut hyvin tavallista, kun puhutaan Suomea ravistelleesta rakennemuutoksesta ja sen seurauksista. Tämä vastakkainasettelu on mahdollistanut retoriikan, jossa maaseutu on nähty toivottomana, kuihtuvana alueena, jota vain kaupunkien antama tekohengitys on pitänyt pystyssä. Tämä väite on täysin väärä ja harhaanjohtava. Väitän, että maaseutu pärjää ilman kaupunkia, mutta kaupunki ei pärjää ilman maaseutua. Niin, arvoisa puhemies, onhan päivänselvää, että kaupunki ja maaseutu tarvitsevat toisiaan eikä niitä ole mielekästä ajatella erillisinä kokonaisuuksina.

Maaseutua 1990-luvulla kohdanneet muutokset eivät ole olleet ainoastaan väistämättömien talouden lakien seurausta, vaan ne ovat olleet myös poliittisten ratkaisujen tulosta. Voidaan todeta, että maaseutua kohdanneet leikkaukset ovat liittyneet Suomen liittymiseen Euroopan unioniin, perinteisen hyvinvointivaltion alasajoon ja muutoksiin aluepolitiikassa.

On paikallaan esittää kysymys, miten maaseutu on sitten muuttunut viimeisten kymmenen vuoden aikana. Numerot puhuvat karua kieltään. Suomessa on vuosien 1990—1998 aikana hävinnyt tuhansia maatiloja ja tämän myötä yli 80 000 työpaikkaa. Tämä tarkoittaa lähes puolta alan työpaikoista. Viljelijöiden osuus työllisistä on nykyään 4,7 prosenttia, kun se vielä vuonna 1993 oli yli 7 prosenttia. Varsinaisista maatalousammateista hävinneisiin paikkoihin täytyy vielä lisäksi laskea erilaiset kerrannaisvaikutukset. Näitä ovat esimerkiksi maatalouden liitännäiselinkeinojen sekä tukipalvelujen tarpeen väheneminen sekä elintarviketeollisuuden keskittymisestä seuranneet muutokset. Muutos ei missään tapauksessa ole vielä ohi, sillä maatiloilla työskentelevän väestön keski-ikä nousee eikä tiloille tahdo löytyä helposti jatkajaa.

Muutoksen suuruutta on vaikea käsittää. Kymmenessä vuodessa on siirrytty kansallisesta maatalouspolitiikasta eurooppalaiseen maatalouspolitiikkaan ja sopeutettu kansallinen aluepolitiikka EU:n aluepolitiikan kanssa yhteensopivaksi. Kaikesta huolimatta maaseudun tulevaisuus ei näytä niin huonolta, mitä tilastot ja ennusteet osoittavat. Todellisuudessa maaseudun tulevaisuus näyttää paljon paremmalta kuin aikaisemmin. Muutos on hidas, mutta varma. Maaseutua arvostetaan asumisen ja elämisen paikkana.

Arvoisa puhemies! Onkohan tämä ainoastaan optimismia järviseutulaiselta kansanedustajalta? Voin sanoa, että ei ole. On ollut ilo todeta, että myös kaupunkilaiset ovat alkaneet havahtua ja kiinnostua maaseudun asioista. Tutkimusten mukaan suurin osa suomalaisista tuntee maaseudun kutsun ainakin kesäiseen vuodenaikaan, jolloin niityt ja laiho laaksossa vihannoivat. Mökkiasukkaat parveilevat tienvarsien marketeissa ja pienten taajamien kaupoissa hakemassa makkaraa ja muita elintarvikkeita viikonlopuksi itselleen sekä vieraille. Maalla pysyvästi asuvien ammattitaidolle on kysyntää, mökkejä vuokrataan, rautakauppa käy ja uusavuttomille varataan takkapuut säkkeihin valmiiksi huoltoaseman pihoille. Koulutettujen ihmisten maallemuutto näyttäisi hyvinkin todennäköiseltä tosiasialta kansainvälisen vertailun mukaan. Tällöin voi maaseudulle syntyä aivan uusia elinkeinoja ja yhteisyritysten muotoja.

Toinen seikka, mikä lisää maaseudun arvostusta, on, että suomalaiset haluavat syödä suomalaista, hyvin tuotettua ja puhdasta ruokaa. EU:n myötä lähikaupan hyllyille odotettiin halpaa eurooppalaista ruokaa, mutta samaan aikaan alkoi yhä suurempi osa väestöstä kiinnostua omassa kotimaassa tuotetusta puhtaasta ravinnosta. Kuluttajat ovatkin usein esittäneet kysymyksen: Kuka jatkossa tuottaa puhdasta ruokaa, kun maailmalla on ilmennyt erilaisia eläintauteja? Eläinten ravintoketjun haavoittuvuudesta ovat saaneet varoituksia niin maataloustuottajat, turkistuottajat, elintarvikkeiden turvallisuudesta vastaavat päättäjät kuin halpoja elintarvikkeita odottavat kuluttajat. Samoin rehusta on kulkeutunut siipikarjaan dioksiinia ja liha- ja luujauho on levittänyt hullunlehmäntautia bse:tä. Ravintoketjun loppupäässä kuluttaja viimeisenä ketjun lenkkinä altistuu aineille ja tartuntataudeille.

Ruuan raaka-aineiden turvallisuuteen tähtäävä laatuketju alkaa maatalouden alkutuotannosta. Alkutuotantoon puuttumalla pystytään tehokkaimmin vähentämään kuluttajien riskiä saada ravinnosta tartuntatauteja. Suomalaisten elintarvikkeiden turvallisuus perustuu tulevaisuudessa entistä enemmän pellolta pöytään -periaatteeseen. Tämä tarkoittaa tartuntatautien seurantaa ja hävittämistä jo alkutuotannossa. Ruoka on turvallista, jos koko tuotantoketju, kauppa mukaan lukien, työskentelee elintarvikkeiden hyvän laadun puolesta.

Näinä viime päivinä on käyty maatalouteen ja maataloustuotteisiin liittyviä neuvotteluja. Neuvottelut ovat olleet vaikeita ja mutkikkaita. On todettava, että elintarvikkeilla on aivan oma erityisominaisuutensa, minkä suhteen ne eroavat kaikista muista tuotteista: ilman autoa ihminen tulee toimeen, ilman kännykkää oppisimme elämään, mutta ilman ruokaa emme pysy hengissä.

Arvoisa puhemies! Yksilöllisellä tasolla kysymys on jokapäiväisestä leivästä. Valtiollisella tasolla kysymys on kansakunnan turvallisuudesta ja itsenäisyydestä. Peruselintarvikkeiden takaaminen kansalaisille kaikissa olosuhteissa on jokaisen maan tärkein velvollisuus. Tämä on tosiasia, joka kaikkien neuvotteluosapuolten tulisi myöntää. Taloustieteen oppikirjoissa esitetään käsite nimeltään suhteellisen edun periaate. Tämän käsitteen mukaan kaikki osapuolet voittavat käymällä vapaasti kauppaa sillä tuotteella, jonka tuotannossa niillä on suhteellinen etu. Peruselintarvikkeisiin eli lauhkean vyöhykkeen tuotteisiin sovellettuna täydellinen vapaakauppa ei kuitenkaan ole realistista. Tällaisia tuotteita ovat muun muassa vilja, maito ja liha. Se johtaisi kansalliseen turvattomuuteen ja riippuvuuteen toisista maista erilaisissa maailmanpoliittisissa tilanteissa.

Kuluttajien kannalta ajateltuna elintarvikkeiden vapaakauppa saattaa tuntua houkuttelevalta. Esitänpä vastakysymyksen: Kuinka tyytyväisenä ja levollisin mielin suomalainen kuluttaja nauttisi argentiinalaisesta vehnästä leivottua leipää, jonka päälle on pantu uusiseelantilaista voita ja australialaista juustoa? Kaupan vapautuminen toisi ruokapöytäämme ennen pitkää esimerkiksi brasilialaiset pihvit, egyptiläiset perunat ja marokkolaiset vihannekset. Nyt kuluttajien maksamat jonkin verran korkeammat hinnat ovat verrattavissa henkivakuutukseen. Maksamme kotimaisesta, suomalaisesta leivästämme tänään enemmän, jotta sitä olisi saatavana myös kriisiaikoina. Kuinka todennäköinen on sitten tällainen kriisin mahdollisuus? Näillä näkymin aseellista selkkausta, jossa Suomi olisi mukana, tuskin syntyy Pohjolassa. Sen sijaan ne etelän maat, jotka meille mahdollisesti toimittaisivat elintarvikkeita, voisivat joutua konfliktin kohteiksi. Mahdollista on myös se, että niiden elintarvikevienti suuntautuisi aseellisen ja poliittisen selkkauksen vuoksi yhtäkkiä muualle kuin Suomeen. Samoin kansainvälisessä merikuljetuksessa häiriöt ovat myös varsin mahdollisia.

Maataloustuotannon uudelleenkäynnistäminen, jos se kerran on lopetettu, on työlästä ja vaatii runsaasti aikaa, koska maatalous on biologinen tuotantoprosessi. Toimiakseen elintarvikeketju vaatii lisäksi erikoistunutta teollisuutta ja palveluita. Oman kotimaisen maatalouden alasajolla olisi dramaattiset vaikutukset maaseudun elämään sekä koko maan talouselämään. Elintarvikeketjun osuus bkt:sta on meillä noin 10—12 prosenttia. Lisäksi se työllistää arviolta 250 000 ihmistä, eli saman verran syntyisi siis uusia työttömiä. Tämä johtaisi paheneviin sosiaalisiin ongelmiin ja siitä aiheutuviin lisäkustannuksiin. Lopullinen johtopäätös tästä kaikesta on se, että kansantaloutemme kannalta ajateltuna halvat elintarvikkeet eivät olisikaan todellisuudessa halpoja.

Arvoisa puhemies! Huolen elävästä maaseudusta ja sen ihmisten jaksamisesta ja tulevaisuudesta ja koko haja-asutusalueen elinvoimasta on oltava aito ja yhteinen. Elävä maaseutu on yhteinen asiamme. Yhteinen on myös huoli ruuan turvallisuudesta ja eettisistä tuotantotavoista, hyvästä ympäristöstä, metsien kestävästä käytöstä ja hoidosta. Kotimainen elintarviketuotanto on mahdollista vain, jos maataloustuotanto on kannattavaa. Tämä on asia, joka poliittisten päättäjien yli puoluerajojen tulee hoitaa ja taata.

Pekka  Nousiainen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Maatalous on peruselinkeino siinä missä teollisuus ja palvelut. Suomi on perinteisesti ollut vahva maatalousmaa. Euroopan unionin jäsenyyden jälkeen ennen kaikkea maatalous on joutunut voimakkaaseen rakennemuutokseen: tilojen määrä jäsenyyden aikana on vähentynyt noin 30 000:lla ja työpaikat noin 80 000:lla. Voimakkainta maatalouden rakennemuutos on ollut Itä- ja Pohjois-Suomessa. Se on tietysti ymmärrettävää sinällään, koska siellä on pienet peltokuviot, pieni tilakoko ja tuotantokustannukset huomattavasti paljon yksikköä kohden kalliimmat kuin Etelä- tai Länsi-Suomessa.

Meillä on kansallisesti asetettu maatalouden osalta tärkeät perustavoitteet. Me haluamme, että me voimme syödä puhdasta, turvallista, terveellistä kotimaista ruokaa ja että me unionin periaatteiden mukaisesti voimme harjoittaa maataloutta kannattavasti myöskin epäsuotuisilla alueilla. Keskeinen periaate unionissa on ollut, että tukea tulisi maksaa sinne, missä sitä eniten tarvitaan. Näin ei viime unionin tukiuudistuksessa tapahtunut, vaan edelleenkin Keski-Euroopan tukitaso on huomattavasti paljon korkeampi kuin meillä, ja meillä toki tukien tarve on hyvin erilainen niin A- ja B-alueella kuin C-alueellakin.

Täällä ovat monet kritisoineet tehtyä 141-ratkaisua. Itse en lähde sitä kritisoimaan. Se on tapahtunut tosiasia. Hallitus on sen hyväksynyt, neuvottelijat sitä ennen sen neuvotelleet, ja meidän on nyt sen kanssa elettävä, ja ennen kaikkea toivomus on se, että tuo tukien maksatus voi tapahtua ensi vuonnakin häiriöttömästi ja myöskin 141 voi jatkua vuoden 2007 jälkeen.

Sen sijaan keskeinen kysymys tänä päivänä on tietysti ollut C-alueen viljelijöillä 142-tuen kohtalo. On ymmärrettävää se, että C-alueella, jossa todella tuotantokustannukset ovat kalliimmat kuin A- ja B-alueella, viljelijät ovat huolissaan tilojensa kannattavuudesta ja elinkeinon tulevaisuudesta. MTK ja hallitus ovat aikaisemmin linjanneet periaatteessa ratkaisua siihen suuntaan, että alueiden ja tuotantosuuntien kohtelun tulee olla tasapuolista ja että tukitasojen erot pysyvät ennallaan. Tämä on hyvä periaate, ja se takaa tasapuolisen kohtelun, mutta toisaalta myöskin maatalouspolitiikka on aluepolitiikkaa, ja silloin kun on todettu, että elinkeinon ja tilojen kannattavuus on vaarantumassa ja elinkeinon tulevaisuus uhattuna, myöskin tämä tekijä on otettava huomioon.

Sen vuoksi ymmärrän hyvin sen, että maakuntaliitot C-alueella, johon myöskin oma maakuntani Etelä-Savo kuuluu, ovat lähteneet liikkeelle, ovat esittäneet yhteisen vetoomuksen siitä, että 142-tukea ei avata, sitä ei leikata, vaan sitä tullaan myöskin jatkossa maksamaan edelleen. Tämä on asia, jonka toivon myöskin käynnissä olevissa maataloustuottajien ja hallituksen välisissä neuvotteluissa olevan keskeisenä periaatteena, ja minusta tästä voidaan vetää myöskin se johtopäätös, että silloin ratkaisun keskeisenä perustana tulee olla maatalousministerin esittämän vaihtoehdon 2, jolloin tukimuutoksia C-alueella ei tehdä. Tämä koskee ensi vuotta, ja sitten ymmärrän, että kun vuodelle 2005 koko maataloustukipaletti uudistuksen myötä on avoinna, silloin myöskin nämä kysymykset ovat käsiteltävänä, mutta joka tapauksessa keskeistä on se, että turvataan kaikissa ratkaisuissa myöskin itäisten, pohjoisten ja C-alueiden tuotantoedellytykset ja kannattava toiminta tiloilla.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Muutamia näkökohtia sen päälle, mitä ryhmäpuheenvuorossa yhteisesti julki toimme.

Jos vetää yhteenvetoa siitä, mitä täällä on nyt tämän päivän kuluessa kuultu, niin tästä kaikkein olennaisimmaksi taikka pinnimmäiseksi muodostuneesta 142-asiasta meillä on nyt kolme eri näkemystä. Yksi on valtiovarainministerin näkemys, yksi maatalousministerin näkemys, joka poikkeaa valtiovarainministerin näkemyksestä, ja sitten kolmantena on pääministerin näkemys, että mitään eroa ei ole. Mikä merkitys tällä on? Tällä on se merkitys, että tämä epämääräisyys — olkoon sitten retorista taikka mitä tahansa, kun sitä ei pysty meikäläisen aisteilla eikä kyvyillä erittelemään — pitää projisoida juuri siihen todellisuuteen, missä maatalouden piirissä Suomessa tällä hetkellä eletään.

Meille kaikille on ollut valtavan paljon yhteydenottoja; uskon, että aika infernaalinen määrä. Minä olen poiminut siitä vain jonkun ja itse asiassa oikeastaan yhden asian, josta täällä sinä aikana, kun minä olen ollut kuuntelulla, ei ole kukaan tainnut mainita, mutta jos on, niin se korjaus täältä salista varmaan tulee heti. Nimittäin se on se, että olkoon syy mikä tahansa, niin maatalouskonekauppa on hiljentynyt viime aikoina. Alan ihan keskeiset toimijat ovat soittaneet ja kertoneet, että nyt soivat hälytyskellot, nyt tarvitaan sellaista vakautta, sellaista käsitystä, että tämä homma jatkuu. Nimittäin heti seuraavassa vaiheessa on jo kysymys siitä, että konepajateollisuudessa tämä rupeaa vaikuttamaan, ja sitten seuraavana tietysti — kun täällä on bisnesmaailman korkeita edustajia entisestä elämästä, niin tietävät — tämä rupeaa vaikuttamaan vakuusarvoihin. Se on aivan väistämätön seuraus. Siitä meillä on historiallisia kokemuksia toisen maailmansodan jälkeisenä aikana vaikka kuinka paljon.

Mihinkäs tämä vaikuttaa? Se vaikuttaa tietysti, paitsi näihin maatiloihin ja niitten toimintaedellytyksiin ja lainansaantiin ja korkoihin ja kaikkiin muuhun, se vaikuttaa myöskin pankkien toimintaan olennaisesti. Nyt tässä on vielä semmoinen kiusallinen yksityiskohta, että poiketen siitä, mitä 90-luvulla tapahtui, kun meillä oli pankkipuolella vaikea aika, tämä pankkikriisi — lainausmerkeissä tässä vaiheessa vielä ja vain pienellä äänellä — vaikuttaa keskeisesti yhteen ainoaan pankkiketjuun. Toisin sanoen tällaiset asiat on ihan pakko tiedostaa tässä yhteydessä.

Sitten muutamia näkökohtia valmentautumisesta näihin vaikeisiin asioihin. Siis vielä toistan sen saman, minkä toin esiin ryhmäpuheenvuorossamme, että ulkoministeri Haavisto oli aivan ratkaisevassa asemassa, kun 141 saatiin aikaiseksi. Hän lyijykynällä sen kirjoitti ja lanseerasi sitten eteenpäin. Jotenkin tähän tyyliin tämä asia meni. Sen heikot kohdat on tuotu täällä esille, ja niille ei voi mitään.

Mutta heti kun Lipposen hallitukset käynnistivät työnsä ja niin sanottu Hemilän ryhmä luotiin silloisen pääministerin suosiollisella vaikutuksella, jossa oli siis hallituspuolueiden maatalousvastaavat jäseninä, välittömästi käynnistettiin valmistelutyö 141-neuvotteluihin, että olisi olemassa tieteellinen pohja, jolla lähdetään komission kanssa keskustelemaan. Tämä tehtiin siis todella huolellisesti ja perusteellisesti, ja ne asiakirjat ovat olemassa varmasti tarkkaan talletettuina maa- ja metsätalousministeriössä. Siis toisin sanoen tämä puoli valmisteltiin.

Kun ed. Jari Koskinen kertoi täällä viimeisestä kahdesta vuodesta, niin se jatkui silloin tietysti ihan samalla tavalla, eli tämän homman pohjatyö on tehty kansallisesti niin hyvin kuin sen nyt yleensä voi tehdä. Sitten eri asia on se, että komissio "voi maksaa". Se on sitten sen mitalin toinen puoli, mutta tässä suhteessa ei kyllä moitteen sijaa ole kenellekään varaa antaa valmistelutyöstä, kaikkein vähiten ministeriön virkamiehille.

Sitten yksi asia oli minulle lievä sokki, se että kasvinviljelyn kansallisen tuen säädöspohja muuttui 90-luvun lopussa, mutta sen säädösmuutoksen velvoittamaa notifiointia ei viety komissioon. Se oli totaalinen moka. Hemilän ryhmä pidettiin tästä täydellisesti ulkopuolella. Meille ei kerrottu sitä, että näin on tehty. Se paljastui vasta muutama kuukausi sitten tuolla maatalousvaliokunnassa, että näin on käynyt. Tämä oli iso moka. Siitä kantaa yksin vastuun silloinen maatalousministeri, että hän tällaisen ratkaisun teki, koska se oli hänen vallassaan. Nyt kannetaan sen taakkaa kyllä. No, se tietysti kollektiivisesti on sen hallituksen vastuulla, jossa me vihreätkin olimme mukana, ei tässä voi mitään. Tapahtuipa se millä tavalla tahansa, niin sille ei nyt vaan voi mitään. Olemme sen taakan kantajia.

Sitten yksi asia, johon en voi olla puuttumatta. Se oli pääministerin puheenvuoro suureen maatalousreformiin liittyen, kun hän puhui cap-uudistuksesta ja siitä, että modulaation kautta viedään rahoja maaseutuasetuksen puolelle ja siirrytään tilakohtaisiin systeemeihin. Samalla kun näin tehdään, samanaikaisesti säilyvät horisontaaliset tuet, kuten lfa-tuki ja ympäristötuki. Siis ne säilyvät edelleen, siis kaikki nämä horisontaaliset elementit. Toisin sanoen silloin myöskin pohjoisen tuen rooli säilyy ilman muuta, se on ihan selvä asia. Siinä ei tapahdu sellaista, että se jotenkin häviäisi pois.

Se, mikä minua jurppii tässä keskustelussa, on se asia, jossa minusta on ollut jollakin tavalla edes maltti mukana, eli investointitukien maksimien käyttämättömyys. Siinä pitää olla hyvin tarkka, kuinka paljon investointeja tuetaan, mitä tuetaan, eikä hurahdeta mihin tahansa investointitukiin. Sillähän voidaan aiheuttaa aivan kohtuuttomia kilpailun vääristymiä. Sillä voidaan aiheuttaa aivan kohtuuttomia harhainvestointeja. Sillä voidaan pilata koko ala kerta kaikkiaan. Siinä pitää olla todella kylmäpäinen, että homma on hallinnassa. Ja siihen vedotaan, että muka käytetään tukia maksimaalisina. Maatalouskomissaarihan haluaa nimenomaan, että käytetään maksimiprosenttia, kun se on suurtehopolitiikan mukaista muka, mutta meillä täytyy olla talonpoikainen järki täällä mukana. Lipposen hallitusten aikana kohtuullinen järki oli. Sikaloiden kohdalla petti pahasti, mutta se on semmoinen kauneusvirhe, joka vieläkin vähän vinouttaa.

Sitten vielä yksi asia, ja se on lfa-tuki. Ed. Lämsä aivan oikein totesi, että oli hyvä asia, että se lfa-tuki saatiin koko maahan, mutta nyt pitää vaan muistaa, että se on yleinen EU-tuki: less favoured area aid. Se on siis sellainen tuki, joka on ollut poliittisten sovellusten kohteena koko sen historian ajan. Sehän tuli Alppeja varten aikoinansa EY:ssä, ja sitten laajennettiin poliittisilla operaatioilla. Vuoristoksi tuli lähestulkoon merenpinnalla oleva alue jnp. Nyt on vain muistettava, ed. Lämsä, tämä hyvin veljellisesti todettuna, se että 141 ja 142 ovat erityisesti, sanotaanko, humboldtilaisen tieteen oivalluksen mukaisia ja me voimme käyttää retorisesti lfa:ta ja tuleekin käyttää, mutta meidän pitää pitää kiinni siitä, että tämä erikoisuus, mikä liittyy pohjoisuuteen ja maapallon pohjoisimpaan maatalousvaltioon, säilyy.

Eero Lämsä /kesk:

Arvoisa puhemies! Täällä on puhuttu monissa puheenvuoroissa rakennekehityksestä, myös ed. Pulliainen toi sitä esille, samoin ed. Ahonen jne. Todella se rakennekehitys, mikä nyt on tapahtunut, tämän EU-jäsenyyden aika, niin kyllähän se vauhti on ollut kova, kun on tuommoiset 40 000 tilaa luopunut toiminnasta — ehkä 35 000 tilaa — ja 40 000—50 000 työpaikkaa on siinä samalla mennyt. Mutta se on kuitenkin aika järkevästi tapahtunut se rakennemuutos siltä osin, että ei maatiloilta ole menty työttömyyskortistoon, vaan meillä on ollut tällaiset eläkejärjestelmät ja luopumistukijärjestelmät jne., joitten kautta sitten on voitu, niin kuin voisi sanoa, luonnollisen poistuman kautta näitä asioita hoitaa. Rakennekehitystähän maataloudessa tarvitaan, kun olemme EU:ssa yhteisillä markkinoilla. On aivan selvää, että tietyn tasoista rakennekehitystä pitää olla, että me pysymme sitten myös kilpailukykyisinä ja meidän tuotteemme käyvät kaupaksi täällä Suomessa ja että ne käyvät kaupaksi tuolla maailman markkinoilla.

Mutta minusta on kyllä tärkeää se, millä tavalla nyt sitten tätä rakennekehitystä lähdetään viemään eteenpäin tässä tavallaan uudessa tilanteessa. Kun tätä rakennekehitystä on jo viety näin pitkälle ja kun me yhteisesti olemme lähteneet siitä, että on olemassa tällainen perheviljelmä-käsite, että pitäisi pystyä sitten tämmöistä maatilaa hoitamaan perheen omalla työpanoksella, niin nyt, kun nämä korotetut investointituet on tulossa — ihan niin kuin ed. Pulliainen kiinnitti tähän huomiota — niin toivoisi nyt sitten, että tätä keskustelua käydään, minkä kokoisille tiloille, mikä on sitten se tilakoko, mille tullaan investointitukia sitten myöntämään.

Meillähän tämä toimii tietysti sillä tavalla, että omillaanhan saa rakentaa vaikka kuinka pienen yksikön, vaikka yhtä lehmää pitää, jos haluaa, mutta ei yhteiskunnan kannata sitä rakennusta lähteä tukemaan. Mutta sitten on toisaalta myös tämä yläraja, missä on se ylärajataso sitten, että yhteiskunta lähtee siihen mukaan rahoittamaan. Saahan tänne rakentaa vaikka kuinka ison navetan, jos ympäristöehdot täyttää ja kiintiöitä on, mutta minkä kokoiseen kannattaa yhteiskunnan lähteä mukaan. Eli yhteiskunta luo sen signaalin sille tilayksikkökoolle ja sitä kautta tietysti myös tälle rakennekehitykselle.

Jokainen meistä tietää, että rakennekehityksessä täytyy jossakin vaiheessa tulla semmoinen tietynlainen seesteinen tila, jossa sitten pysytään sillä tietyllä tasolla, jolla voidaan kohtuullisella työpanoksella hoitaa maatilat ja myös peruselintarviketuotanto, jota meillä pidetään tärkeänä, pysyy sillä tasolla, mitä suomalaiset haluavat. Eli näissä peruselintarvikkeissa halutaan todella, että ollaan hyvin pitkälle omavaraisia. Sehän on meille hyvin monellakin tapaa turvallisuuskysymys jo ruuan laatukysymyksenä, mutta myös se, kun ajatellaan globaalisuutta kokonaisuutena, niin kyllä oma ruoka on myös todella sellaista kansallista turvallisuutta, jota meidän on ylläpidettävä.

Mutta todella haluan tässä korostaa tämän rakennekehityksen tulevaisuutta. Siihen meidän on todella paneuduttava, mikä sen vauhti tulee olemaan ja minkälaisilla tilayksiköillä tulevaisuudessa tuotantoa ylläpidämme.

Petri Salo /kok:

Arvoisa herra puhemies! Pitkän seitsentuntisen keskustelun aktiivisena kuuntelijana on vaikea sanoa tässä jotakin mitään uutta, mutta yritän sanoa sellaista, mitä ei ehkä vielä olisi sanottu. Mutta sen voin todeta kuitenkin yhtyen äskeiseen puheenvuoroon, mitä ed. Pulliainen sanoi, että kaikki tämä problematiikka, mitä me tänään olemme käsitelleet, perustuu paljon siihen, mitä tapahtui vuonna 1994, kun MTK:n pitkäaikainen puheenjohtaja, ulkoministeri Heikki Haavisto joutui siinä tilanteessa, missä Suomi silloin oli, tekemään ehkä nopeallakin aikataululla EU-sopimusta, suomalaista sopimusta komission kanssa, taitavien neuvottelijoiden kanssa, ja hän varmaan teki sen vilpittömästi sen tiedon, taidon, osaamisen ja kokemuksensa mukaisesti, mitä hänellä silloin oli. Luulen kuitenkin, että myös tämän vuoden lokakuussa maatalousministeri Juha Korkeaoja, joka on neuvotellut Suomen ja komission välistä 141 artiklan jatkotulkintaa, on käyttänyt kaiken tiedon, taidon, osaamisensa ja kokemuksensa siihen, kuinka on pystynyt Fischlerin ja komission kanssa neuvottelutuloksen tekemään.

Joka tapauksessa neuvottelutulos on sellainen, mikä se nyt on. Olen todennut, että hallitus on kertonut, että se on hyvä ja sen kanssa voidaan elää. Sen sijaan tuottajajärjestöt ja myöskin oppositio ovat sanoneet, että se on vähemmän hyvä ja johtaa suuriin ongelmiin. Jotakin tietenkin meille päättäjillekin antaa myös kuvaa se, että muun muassa ruotsinkielinen tuottajajärjestö hylkäsi tämän ratkaisun yksimielisesti ja MTK:n suomenkielinenkin porukka joutui siitä äänestämään äänin 8—2 ja myöskin eri maakuntien tuottajajärjestöt ovat nähneet sen huonona sopimuksena.

Joka tapauksessa tältä pohjalta neuvottelut jatkuivat. Minun mielestäni kyllä, arvoisa ministeri, se lausunto, jonka viime keskiviikkona annoitte sanomalehti Kalevassa, oli virhe. Minun arvioni mukaan se oli virhe, koska huomasin, että heti tämän lausuntonne jälkeen alkoi sellainen kehitys tässä yhteiskunnassa, että meidän päättäjien puhelimet soivat voimakkaasti, niin hallituspuolueiden kuin opposition, ja meille oppositiolle se viesti on tietenkin siinä tilanteessa se, että aiotteko te katsoa vierestä ja seurata, kun suomalaista talonpoikaa ajetaan ahdinkoon, aiotteko katsoa vierestä, kun suomalaista talonpoikaa ajetaan ahdinkoon.

Korostan tässä vain sitä asiaa, että suurimmalla oppositiopuolueella kokoomuksella olisi ollut tilaisuus tehdä jo 141-ratkaisun jälkeen välittömästi välikysymys ja saattaa tämä ratkaisu eduskunnan käsittelyyn ja myöskin luottamuslauseäänestykseen, mutta katsoimme, että se ei välttämättä ole oikein, että koska neuvottelut jatkuvat, asiat ovat keskeneräiset, lopputulos ei ole tarkkaan tiedossa, niin pidättäydymme siitä ja katsomme aikanaan sitten, kun hallitus tuo siitä selonteon eduskuntaan, minkälainen tämä lopputulos kokonaisuutensa on. Joka tapauksessa viime keskiviikon ministerin lausunto sai aikaan ketjureaktion, jonka hintaa me maksamme tässä nyt tällä hetkellä, (Ed. Valpas: Jos se oli totta!) kun keskustelemme.

Ei sitä tietenkään auttanut myöskään hallituspuolueitten omat kannanotot. Nimittäin keskustan eduskuntaryhmä heti välittömästi sanoi, että ryhmä vaatii, että Pohjois-Suomen tuki pitää jättää ensi vuodeksi nykyiselleen, jos neuvotteluissa ei päästä sopuun. Edelleen muun muassa kansanedustaja Harry Wallin, joka käytti täällä sosialidemokraattien ryhmäpuheenvuoron, ja kansanedustaja Jukka Vihriälä, pitkäaikainen maatalousjaoston puheenjohtaja, kertoivat lehdessään, että he säilyttäisivät tämän nykytilanteen, jolloin 141- ja 142-alueilla toimittaisiin jo tehtyjen ratkaisujen mukaan. Näin voitaisiin elää edustajien mielestä ensi vuosi, sillä vuonna 2005 käynnistyy EU:n maatalousreformi. Silloin tukiin voidaan tehdä muutoksia. Myöskin valtiovarainvaliokunnan maatalousjaoston johtaja Vihriälä muistuttaa, ettei 141 artiklaan liittyvistä investointituista olisi 142-alueella paljon hyötyä, kun tuotantokatot on maidon, siipikarjan ja sianlihan osalta saavutettu.

Eli, arvoisa ministeri, keskustelut siitä, onko oppositio lietsonut tätä välikysymystä: En usko, että näin on käynyt. Pikemminkin väitän, että nopeat reaktiot hallituspuolueitten omilta kansanedustajilta, joissa he tuomitsevat tämän menettelyn, on saanut aikaan paljon enemmän hämmennystä kuin itse tämä opposition toiminta. Meidän vaihtoehtomme näiden lausuntojen jälkeen jäivät aika vähiin. Oli ainut keino katsoa, mitä mieltä eduskunta on näistä hallituksen linjauksista. (Ed. Ollila: Mitähän Vihriälä äänestäisi?) — Sanoisin näin, arvoisa kollega, että näitten lehtilausuntojen jälkeen minun on vaikea kuvitella, että edustajat Vihriälä ja Wallin yleensä löytäisivät pulpetistaan vihreää nappia, niin selkeästi tämä on punaisen väristä.

Lopuksi haluan vielä todeta, että ministeri Korkeaoja on korostanut tässä ratkaisussa hyvin paljon näitä investointitukia ja niiden merkitystä. Minä vähän epäilen tätä, että tämä ei käytännössä tule toimimaan odotetulla tavalla. Viittaan myöskin ed. Pulliaisen äskeiseen puheenvuoroon, jossa hän arvosteli investointitukien maksimaalista hyödyntämistä silloin, kun se ei ole järkevää. Meidän täytyy myöskin muistaa, että tällä hetkellä esimerkiksi maidon maakiintiö on täynnä ja meillä on pulaa maitokiintiöstä ja myöskin sianlihan ja kananmunien osalta meillä on ylituotantoa, ja kaikkein olennaisin kysymys investointien osalta on se, miksi investoida, jos itse tuotanto on kannattamatonta.

Lopuksi haluan todeta yhtenä suurimman oppositiopuolueen kansanedustajana sen, että tämä ei ole meille puoluepoliittinen asia. Me olemme erittäin tyytyväisiä olleet siitä kehityksestä, mistä Suomen maatalouspolitiikka on lähtenyt sieltä 80-luvun puolestavälistä, jolloin me näimme aina vaalien alla SAK:n ja Heikki Haaviston vastakkain, pöydän toisella puolella toisen ja toisella puolen toisen, ja ruuan tuottajat ja kuluttajat laitettiin vastakkain. EU-jäsenyyden jälkeen vuonna 95 maatalouspolitiikasta ja puhtaasta kotimaisesta ruuasta on tullut meille kansallinen asia kaikkine työpaikkoineen, kuljetuksineen, rehuteollisuuden työpaikkojen osalta, ja se on ollut hyvää ja positiivista kehitystä. Kuultuani tämän seitsemän tuntia tätä maatalouspoliittista keskustelua voin ainakin omalta osaltani yhtyä siihen, että se kansallinen asia näkyy myöskin tänään täällä eduskunnassa.

Aulis Ranta-Muotio /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihmettelen vähän ed. Salon kommenttia, kun hän totesi, mainiten oman vaalipiirini kaksi edustajaa nimeltä, että millä he löytävät vihreän napin tässä äänestyksessä. Ehkä ed. Salo on kuunnellut aika huonosti ministerin vastausta, kun täällä todettiin, että on 141- ja 142-ratkaisun osalta kaksi vaihtoehtoa tuottajajärjestöjen ja hallituksen neuvottelupöydässä. Mielestäni nämä kannanotot, mihin viittasitte, olivat sen toisen vaihtoehdon mukaisia. Nämä vaihtoehdot ovat pöydässä. Ei tässä pitäisi olla mitään epäselvää, kun hallituksen luottamuksesta tässä äänestetään.

Unto Valpas /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihmettelen vähän ed. Salon puheenvuorossa sitä, että hän sanoi, että oli virhe, jos ministeri Korkeaoja kertoi sen, että pohjoisen tukea joudutaan myöskin leikkaamaan. Minusta on oikein, että ministeri kertoi, jos asia näin on. Ei ole mitään syytä sitä asiaa pimittää viljelijöiltä.

Heikki A. Ollila /kok(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Tuskin ministeriä moitittiin pimittämisestä vaan tästä koko prosessista. Ensin ministeri esittää, sen jälkeen omat lähtevät tyrmäämään, mikä johti välikysymykseen.

Mutta puheenvuoron käyttänyt ed. Salo totesi, että investointitukien käyttö vaarantuu sen takia, että tuotanto ei ole kannattavaa. Se on aivan oikein, mutta lisäisin siihen, että sellaisissakin tilanteissa, että vaikka jollain laskelmalla saadaan tuotanto kannattavaksi, ongelmaksihan tulee se, että ei ole minkäänlaista tietoa siitä, mikä on jatkuvuus muutaman vuoden kuluttua, jolloin asiaan seuraavan kerran palataan.

Petri Salo /kok (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Aivan lyhyesti: Luin luonnollisesti ministerin kannanoton Kaleva-lehdestä ja tulin siihen lopputulokseen, että tämä asia on itse asiassa jo ratkaistu, koska en jaksa uskoa oikein siihen, että niinkin laajalevikkisessä lehdessä on mikään lapsusuutinen, ja koska sitä ei ole myöhemminkään kiistetty, se tarkoittaa sitä, että hallitus on itse asiassa ja ministeriö myöskin jo linjannut, että näin tullaan menettelemään. Samalla vastaan ed. Ranta-Muotiolle, että sen johdosta katsoin, että ratkaisumalleja on enää tämän jälkeen yksi eli C-alueen tukia tullaan leikkaamaan. Mikäli jostain syystä päädytään toisenlaiseen ratkaisuun, annan sille kaiken tukeni ja tulen tarjoamaan vielä ed. Ranta-Muotiolle asian kunniaksi kahvitkin.

Jukka Vihriälä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tulin tänne saliin, kun kuulin ed. Salon puheenvuoron. Hän referoi allekirjoittaneen lehtilausuntoa Ilkka-lehdessä. Pitää paikkansa. Mutta haluan tässä yhteydessä todeta sen, että kuultuani hallituksen vastauksen tulen äänestämään, ed. Salo, vihreää huomenna olevassa äänestyksessä.

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja

Arvoisa puhemies! Kun tässä on viitattu tähän Kaleva-lehdessä olleeseen haastatteluun, siinä ne kohdat, joissa referoitiin suoraan, mitä olen sanonut, olivat oikein, mutta toimittajan johtopäätökset eivät olleet kaikilta osin oikeita. Totesin siinäkin haastattelussa, että neuvotteluja käydään ja neuvottelujen tuloksista sitten riippuu, mihin lopputulokseen tullaan. Ei kai neuvotteluja käytäisi, jos olisi jo etukäteen päätetty, mikä lopputulos on. Miksi sitten neuvotteluja käytäisiin?

Sitten ed. Ollilalle toteaisin sen, että kyllä investointituet vaikuttavat ratkaisevasti tuotannon kannattavuuteen, totta kai. Kiinteitten kustannusten puolittaminen on aika merkittävä osa kannattavuutta.

Inkeri Kerola /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tänään eduskunnassa käyty keskustelu on osoittanut sen, että toivottavasti muulloinkin kun näin joulun alla täältä eduskunnasta löytyy niin paljon maataloustuottamiselle myötämielisiä henkilöitä ja, voisi sanoa, vielä yli puoluerajojen, kuin tänä päivänä käytävä keskustelu on osoittanut. Toisaalta tuntuu kyllä myös siltä, että joukostamme löytyy yhä enemmän niitä pessimistejä, jotka näkevät molemmat esitetyt vaihtoehdot yhtä mustina.

Pääministeri Vanhanen reunusti erinomaisesti mielestäni sen toimintaympäristön, jonka sisällä maatalouteen liittyviä ratkaisuja joudutaan tekemään paitsi meidän päättäjien keskuudessa myös maatiloilla itsessään. Kysymys ei ole enää niin yksioikoinen kuin vuosikymmeniä sitten. Joudumme etsimään ratkaisuja entistä useamman maan pykäläviidakon sisältä, ja uskallan väittää, että vaikka hallituksellamme on kiperät ajat maatalouskysymysten ja maatalouselinkeinon turvaamisessa omassa maassamme, on koko hallituksen yhteinen tavoite se, että turvaamme maatalouden säilymisen koko maassa.

Oma kysymyksensä on kuitenkin siinä, minkä laajuisena ruuantuotanto kullakin tilalla säilyy, mikä on sukupolvenvaihdostilanteessa kunkin tilan paras ratkaisu tai miten kukin tila arvioi kannattavuutensa tulevien vuosien varalta. Tämä on mielestäni ydinkysymys, jota on tarkasteltava kullakin tilalla erikseen. Jokainen yritys, siis myös maatilayritys, joutuu tekemään likvidilaskelmansa selviytymisestään tulevina vuosina. Tunnustettava on sekin, että huomattavasti helpompaa suunnitelmien tekeminen on markkinoita lähellä sijaitsevilla maatiloilla sekä siellä, missä ilmastolliset olosuhteet ovat suotuisammat kuin omassa maassamme.

Ulkoisia tekijöitä, joiden laskelmointi on ongelmallista, on Suomen olosuhteissa riittävän paljon. Oleellisin kysymys onkin, voimmeko turvata EU-säädöstön turvin asemamme, onko kansallinen tahtotila maatalouden vakauden kannalla. Mielestäni se pätkätyökeskustelu, jota yleisesti yhteiskunnassamme on käyty jo vuosikausia, ei ole koskaan ottanut huomioon maatalouselinkeinon piirissä toimeentulonsa hankkivia ihmisiä. Siellä ihmiset ovat osaltaan joutuneet olemaan näiden pätkätoimeentulojen varassa niin kauan kuin on oltu EU:n jäseniä. Koskaan ei ole voinut olla varma, mitä seuraava neuvottelukierros on tuonut tullessaan. Siksi on oleellista, että niin paljon kuin Suomesta riippuu, suuntaamme tavoitteemme pitkäjänteisyyteen ja vakauteen neuvotteluissa, jotka koskevat maaseudun ja maatalouden tulevaisuutta.

Oikeutetusti ainakin ne viljelijäperheet, joiden suurin investointimassa on sijoittunut menneille lähivuosille, kantavat huolta tulevaisuudestaan ja nimenomaan tuotantotukien suhteen. Nykyistä suurempi taloudellinen tukiviidakko joudutaan pystyttämään kansallisesti kaikille alueille Suomessa, ellei maatalouden harjoittamiselle löydy luonnollisia toimintaedellytyksiä. Voisi sanoa, että tämä se vasta kallista puuhaa aikanansa tulisi olemaan. Siksi on oleellista, että tulevat neuvottelukierrokset paitsi maan sisällä myös maan rajojen ulkopuolella käydään yhdensuuntaisina ja linjakkaasti. Eduskunnan toimintakulttuuri ei ole tästä esimerkiksi otettava tämän päivän osalta.

Luotan ministeri Korkeaojan kykyihin viedä läpi suomalaisille maatalousyrittäjille merkittävät tavoitteet. Yksittäisten hyvien ja vielä parempien ehdotusten heittely täällä eduskunnan salissa on huomattavasti yksinkertaisempaa kuin vääntää mallia suomalaisen maatalouden erityispiirteistä maailman neuvottelupöydissä. Tämä sama tehtävä kohtaa jokaista hallituspuolueen maatalousministeriä, olkoonpa hän minkä hallituksen edustaja tahansa. Kun taustalla ovat vielä oman maamme elintarviketuotantoketjut, on kyse suuremmista asioista kuin äkkiseltään tulemme ajatelleeksi. Kysymys onkin itse asiassa kuluttajien tukemisesta, suomeksi sanottuna siitä, että kuluttaja saa pöytäänsä kotimaista ruokaa, siis nekin, jotka eivät ole itse ruuan tai raaka-aineiden tuottajia. Puhuttakoon asioista niiden oikeilla nimillä.

Tuija Nurmi /kok:

Arvoisa puhemies! Kerron teille erään tilan tarinan Hämeestä: Nuoripari, molemmat syntyneet vuonna 1980 eli 23-vuotiaita, on valmistautunut ottamaan miehen vanhempien maatilan vastuulleen sukupolvenvaihdoksen myötä. Sukupolvenvaihdos oli tarkoitus tehdä vuosien 2003—2004 vaihteessa. Kaikki oli tarkoin valmisteltu: asumisjärjestelyt, maitokiintiöiden ja vasikoiden osto, navettasuunnitelmat, irtisanoutumiset vakinaisista työpaikoista jne. Sitten tuli maidon hintaan pudotus, miinus 3 prosenttia vuosi, ja tukien epävarmuus romutti tilanteen. Nyt sukupolvenvaihdos on jäädytetty ja te-keskuksesta sanotaan, ettei investointihankkeita laiteta vireille, koska kyseessä voi olla väliinputoajia. Maidon hintaa aiotaan kompensoida pellon tuessa, mutta esimerkiksi tällä tilalla peltoa on 29 hehtaaria ja lehmiä on 65 kappaletta, joten peltotuki ei korjaa tilannetta. Tilan jatkamiseen ei kannusta eikä anna oikein mahdollisuuksiakaan se, että vasta vuodelle 2006 on toiveissa tukien muotoutuminen aloilleen. Epävarmuutta tuo myös se, millaisiksi tuet silloin muotoutuvat.

Tämä oli kertomukseni. Kun tilanne on näin huono Hämeessä, joka on perinteisesti ollut maataloudessa hyvinvoivaa aluetta, miten kurjasti asiat ovatkaan pohjoisemmassa osassa Suomea tällä hetkellä? Kokoomuslaisena en hyväksy maataloustukien leikkauksia millään tukialueella.

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja

Arvoisa puhemies! Ed. Nurmi otti esille nuoren viljelijäpariskunnan, joka suunnittelee sukupolvenvaihdosta. Tämä ratkaisu, mikä on tehty nyt, tämä 141-ratkaisu, antaa juuri tällaiselle nuorelle perheelle aivan erinomaiset mahdollisuudet lähteä liikkeelle. Nuoren viljelijän tuet nousevat erittäin huomattavasti, investointituet nousevat EU:n sallimiin maksimeihin, ja myöskin tämä tuotantotuki, lfa-tuki, johon viittasitte, tullaan kohdistamaan eläinmäärien mukaisesti niin, että se hyödyttää juuri tällaista tilaa. Esimerkiksi ottamallenne tilalle tämä ratkaisu on erinomaisen hyvä.

Tuija Nurmi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kiitoksia ministerille, että hän kuunteli tämän asian näin tarkkaan, koska tämä tieto on tänään saatu asianomaisilta puhelimitse ja tulen viemään asian eteenpäin. Kentälle viesti ei ole mennyt. Jos tilanne on todella näin, kiitän kovasti ja tulen selvittämään tilanteen ja kertomaan, mikäli näin onnellisesti asia on, kuin ministeri kertoo.

Pertti Hemmilä /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tämä keskustelu on osoittanut, että maatalouspoliittista keskustelua on syytä käydä myöskin eduskunnassa. Tämä on myös osoittanut sen, että jos ei tätä eduskunnassa käyttäisi, niin paljon olisi myöskin semmoisia asioita, joista edustajilla pitäisi olla tietoa, mutta edustajilla ei olisi sitä tarvittavaa tietoa. Toivon, että loppuillasta vielä tämän keskustelun kuluessa niin maatalousministeri kuin myös toivottavasti pääministeri ja varapääministeri voisivat viipyä täällä ministeriaitiossa ja kommentoida käytyä keskustelua. Mutta hyvä näin, että maatalousministeri ja varapääministeri ovat nyt tällä hetkellä paikalla, aion nimittäin tehdä ihan konkreettisen rakentavan ehdotuksen sitä silmälläpitäen, että tulevaisuudessa ainakaan neljän vuoden kuluttua meillä ei olisi vastaavaa tilannetta, mihin nyt jouduimme 141-neuvotteluissa Brysselissä.

Maatalousministerin äskeisestä vastauksesta oikeastaan on hyvä lähteä jatkamaan, kun hän on useasti aiemminkin korostanut voimakkaasti näitten investointitukien merkitystä ja sitä nimenomaan, miten nyt jatkossa nimenomaan nuorille viljelijöille, nuorille tuottajille, investointitukia voidaan myöntää entistä enemmän ja entistä korkeampia prosentteja, ja että se olisi nimenomaan pelastuksena ja se olisi nimenomaan kaivattu korvaus tulotukien menetyksille.

Ongelmat tulevat tässäkin esillä nimenomaan 141-alueella, jossa esimerkiksi maidontuotannon osuus on hyvin pieni ja sen sijaan sianlihan ja siipikarjan, lihan sekä kananmunien tuotannon osuus taas on erittäin suuri, noin 70 prosenttia koko Suomen tuotannosta kahden viimeksi mainitun osalta. Toki äsken mainitsemillani tuotannonaloilla ehkä investointituilla voidaan jotain korvata, ei toki sitä, jos tuotanto on kannattamatonta. Sitä ei voida tietenkään kaikille tuottajille investointituen muodossa korvata, mutta kuitenkin näille aloittaville ja nimenomaan tuotantoa laajentaville tiloille investointituen mahdollinen korotus jopa 70 prosenttiin tulee juuri niille tiloille, niille tuottajille, jotka ovat saamapuolella siinä tilanteessa ja ovat laajentamassa tuotantoa, hyvinkin toivottuna varmastikin.

Mutta sen sijaan, miten pystytään viljelijöitä kohtelemaan tasavertaisesti tässä tilanteessa, kun ainakin on kuulunut hallituksen piiristä ja hallituksen ja etujärjestön neuvotteluista sellaista, että investointitukia oltaisiin jopa rajusti leikkaamassa, vähentämässä, ajamassa alas esimerkiksi maanoston osalta, kuivurien rakentamisen, konehallien rakentamisen osalta? Näitten investointien osalta ollaan nyt vähentämässä investointitukia suunnitelmien mukaan, jos huhut pitävät paikkansa, näitten osalta, mitkä ovat hyvin merkittäviä 141-alueella tuotannon kannalta. 141-alueella nimittäin kuitenkin valtaosa tuottajista on kasvinviljelijöitä. Herra ministeri, kysynkin nyt: Miten kasvinviljelijöitten toimeentulo ja kasvinviljelijöitten osalta tämä tasavertainen kohtelu Etelä-Suomessa 141-tuen alueella varmistetaan tässä tilanteessa?

Sitten näihin muun muassa ed. Pulliaisen esille ottamiin investointituen laajennuksiin ja siihen ongelmaan, mikä mahdollisesti syntyy ihan tilatasolla, kun investointituet nostetaan jopa 70 prosenttiin.

Aivan oikein, kuten ed. Pulliainen totesi, riskit ovat isot. Aivan oikein, kuten ed. Pulliainen totesi vielä senkin, myöskin viljelijöitten, tuottajien, tasavertainen kohtelu ei mitenkään siinä tilanteessa tule mahdolliseksi. Tähän haluaisin nyt ministeriltä myöskin, kun hän on paikalla, vastausta, millä tavalla tämä tasavertainen kohtelu turvataan.

Haluan puhua myöskin tästä lfa-tuen laajennuksesta edelleen. Ryhmäpuheenvuorossa jo otin esille, että lfa-tuen laajennusta ja nimenomaan sitä lfa-tuen korotusta käytetään nyt sekä maatalouspolitiikan uudistuksen rahoittamiseen että myös tähän 141-neuvottelutuloksen rahoittamiseen. Siinä vaan saattaa käydä niin, että kun tämä lfa-tuki on nimenomaan EU-tuki ja päätökset tehdään EU-pöydissä ja sitten taas 141-, 142-tuki ovat puhtaasti kansallisista varoista maksettavia tukia ja ratkaisutkin tehdään kuitenkin täällä kansallisesti, (Välihuuto) neuvotellaan EU-komission kanssa, kuten nyt on käynyt, ja jos niissä neuvotteluissa huonosti käy, se tuloskin on hyvin laiha, mutta kuitenkin — ehkä ei kuitenkaan tämä lfa-tuki ole tulevaisuudessa niin kovinkaan varmalla pohjalla. Vaarat ainakin siihen liittyvät.

141-työryhmä perustettiin vuoden 2001 syksyllä. Tämä 141-työryhmä teki töitä todellakin pitkään ja hartaasti, tuotti yli 600 sivua materiaalia nimenomaan näihin neuvotteluihin, mitä nyt käytiin Suomen ja komission välillä. Täällä on vähätelty hallituksen taholta ja ainakin hallituspuolue keskustan edustajien taholta sitä työtä, mikä pohjusti nimenomaan näitä neuvotteluja. Tämän 141-työryhmän, joka vuonna 2001 perustettiin, työtä on vähätelty. Ihmettelen kovasti niitten keskustan edustajien mielipiteitä ja kannanottoja, kun olette tätä työtä vähätelleet, vaikka ministeriön parhaat voimat, virkamiesvoimat, ovat olleet varmasti tätä työtä tekemässä.

Kun nyt on näytetty toteen, miten vaikeata komission kanssa pienen Suomen on neuvotella tällaisia erityisehtoja ja saada tämmöisiä Suomen kannalta tärkeitä erityisiä maksuvaltuuksia maataloudelle aikaiseksi, niin nyt kun hallituksen aitiossa istuu tämän asian osalta kaksi tärkeätä ministeriä, teenkin nyt täältä paikalta ehdotuksen hallitukselle, että hallitus nostaisi hvk:ssa, hvk-pöytään, 142 artiklan kaltaisen tukijärjestelmän laajentamisen koskettamaan myöskin Etelä-Suomea. Vastaus tulee helposti sieltä ministeriaitiosta varmasti, että ei onnistu, mutta pitää miettiä asiaa vähän pitemmälle. Ensinnäkin vastapuolen kannalta eli komission kannalta, mitä komissiolla on pelissä. Ei yhtään euroa. Mitä muilla jäsenvaltioilla on tässä pelissä? Ei yhtään euroa. Ei ole edes vaaraa mistään kilpailun vääristämisestä, koska maakiintiöt ovat lukkoon lyödyt ja niin tiukkaan säännellyt ja valvotut. Elikkä kyllä pienen Suomen nyt kannattaisi vastaisen varalle, sen varalta, että tulevaisuudessa vuonna 2006 ei jouduttaisi vastaavaan, kuka sitten lieneekin neuvotteluissa Suomen puolelta vastuussa, ettei se hallitus joutuisi samanlaiseen liemeen ja samanlaisiin vaikeuksiin kuin nyt on jouduttu näissä Etelä-Suomen 141 artiklan neuvotteluissa. Toivon, että hallitus ottaisi tämän vakavasti, veisi hvk-pöytään tällaisen esityksen ja pitäisi tiukasti kiinni eikä menisi rähmälleen Brysselin portaille.

Pekka Vilkuna /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Vanha sodankäynnin perustoteamus on se, että jos tiedotus pettää, niin silloin taistelu hävitään. Tässä tapauksessa pääsi niin käymään. Tiedotuksessa tuli tehtyä virheitä niin ministeriössä kuin ryhmässä, ja itse ministeri teki sen viime keskiviikkona ... (Ed. Hemmilä: Mikä tiedotus petti?) — Tässä on sekoitettu ensinnäkin selkeästi kolme eri asiaa. Nämä ovat aivan eri asioita: 142, 141 ja lfa. Nämä on suloisesti pantu tässä nippuun, vaikka ne ovat kaikki eri asioita. 142 on erillinen pysyväksi tai ainakin pitkäaikaiseksi tarkoitettu, ja 141 on eri asia, joka on sovittu alenevaksi, ja lfa on taas aivan eri asia. Se, että lfa:ta korotetaan... (Ed. Hemmilä: Onko joku väittänyt jotain muuta sitten?) — No, joka tapauksessa tiedotuksessa nämä ovat menneet suloisesti sekaisin, ja lfa-korotuksellahan on sovittu kompensoitavaksi niitä alenevia hintoja, niin ei sillä sitten voi tätä 141:tä ja 142:ta paikata, koska se on tarkoitettu eri asiaan.

Nyt sitten tämä tuotantoon sidottu tuki, mitä 142 on, niin se on minusta hyvin vakava asia, että se on nimenomaan siihen tuotantoon sidottu asia ja investointituen täytyy olla taas aivan eri asia siinä mielessä, että ne viljelijät, jotka ovat olleet kaikkein kuuliaisimpia esivaltaa kohtaan, kun esivaltahan on houkutellut rakennekehitystä kiihdyttäviin toimenpiteisiin, houkutellut isontamaan tiloja, isontamaan navettoja, investoimaan, ne, jotka ovat olleet kuuliaisimpia ja nopeimpia tekemään esivallan toivomia suuria suuria investointeja, ovat tehneet sen siinä mielessä, että he maksavat sen sillä tuotannolla ja siihen liittyvällä 142-tuella pois. Nyt sitten on kuitenkin semmoinen ehdotus, tiedotettu ainakin, että sitä 142:ta vähennettäisiin ja siirrettäisiin näitä tukia investointipuolelle. Se on kyllä ilman muuta hyvä asia, että investointeja tuetaan, mutta näitä kohtaan, jotka ovat jo ne miljoonainvestoinnit tehneet, se on minusta lievä petos.

Mitä tulee poliittiseen muistiin, se näyttää olevan hyvin lyhyt. Varsinkin täällä salin oikealla reunalla on poliittinen muisti hyvin lyhyt. Silloin 94 kävivät tosiaan maan parhaat voimat, niin kuin on tämän päivän keskusteluissa käynyt julki, näitä maataloustukineuvotteluja EU:hun mentäessä, oli todella parhaat voimat liikkeellä: Hemilä, Härmälä ja Haavisto. Mutta kyllä teiltä pahasti unohtui, että Salolainen huohotti koko ajan niskaan, että kiireesti, kiireesti, kiireesti, vaikka ilman ehtoja, kun vaan päästään EU:hun, se on aivan sama miten Suomen maataloudelle käy, sinne vaan on nyt mentävä.

Arvoisa puhemies! Kuten puhemies muutama päivä sitten ilmoitti mahdollisesti tulevasta kansanäänestyksestä, että se täytyy tehdä vasta sitten, kun hallitus on varma lopputuloksesta, niin oli muuten EU:hun mennessäkin. Maataloustukineuvottelujen viimeiset päivät jätettiin vasta äänestyksen jälkeen, koska esivalta pelkäsi, että jos ne tulokset tulevat julki ennen äänestystä, niin äänestyksen tulos voi olla toinen. Elikkä sekin tehtiin tietoisesti sillä lailla, että EU:hun päästiin. No, nyt tässä sitten niitetään sitä satoa, mitä silloin kylvettiin. Meillä ei ole enää omaa maatalouspolitiikkaa, me olemme osa eurooppalaista sosialismia. Suomalainen maatalous on tänä päivänä osa eurooppalaista sosialismia, sosialidemokratiaa. (Ed. Valpas: Silloin oli Ahon hallitus!) — Sikäli, että lähes kaikissa EU-maissa on sosialidemokraatit vallassa ja tämä maatalouspolitiikka on eurooppalaisten maitten kompromissi.

Täällä on monta kertaa kauhisteltu sitä lukua, että EU:n budjetista menee puolet maatalouteen, maataloustukiin. No, eihän EU:n budjetti ole kuin hallinto-, alue- ja maatalousbudjetti, eihän siellä mitään muita momentteja periaatteessa olekaan. Ei siellä ole sosiaalia, ei siellä ole puolustusta, ei siellä ole opetusta, ei siellä ole terveydenhoitoa. Se on maatalousbudjetti, totta kai, siitä pitääkin mennä maatalouteen suurin osa, mutta tämä yhteinen kompromissihan tekee sen niin vaikeaksi, että se on sitten tämmöistä palikoiden paikalleen asettelua ja erilaisten systeemien yhteensovittelemista, että saataisiin jonkunkaanlainen tasapaino säilymään.

Toivon ministerille menestystä neuvotteluissa ja uskonkin, että ministeri menestyy neuvotteluissa, että voi tuoda meille sitten semmoisen ehdotuksen, joka on hyväksyttävissä. Hallituksen luottamuksestahan me huomenna äänestämme, ja minulla tulee olemaan ilman muuta luottamus hallitukseen, mutta ministerin neuvottelutulos katsotaan sitten myöhemmin.

Petri Salo /kok (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ihan lyhyesti ed. Vilkunalle: Sen lisäksi, että EU-sopimus hyväksyttiin täällä eduskunnassa, se tietenkin myöskin hyväksyttiin kansanäänestyksessä, ja sopimustulos oli tietenkin kaiken pohjana. En jaksa, ed. Vilkuna, uskoa kuitenkaan sitä, että kaiken tämän jälkeen te katsoisitte, että nyt eroamalla esimerkiksi EU:sta nämä ongelmat poistuisivat tai muuttuisivat jotenkin toisenlaisiksi. EU-jäsenyys ei kuitenkaan aiheuttanut meidän maataloudellemme sellaista kuoppaa minkään tilaston mukaan, mitä jotkut etukäteen pelkäsivät. Kun jälkeenpäin katsotaan 95 jatkunutta kehitystä ja sitä edeltävää kehitystä, niin käyrä on ollut aika lineaarinen. Kansallinenkin maatalouspolitiikka olisi aiheuttanut meille aivan samanlaiset haasteet. Se on ehkä nopeuttanut jonkin verran rakennekehitystä, mutta EU:sta eroaminen ei olisi ratkaisu kyllä näihin asioihin.

Unto Valpas /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Vilkunan puheenvuoro oli monilta osin hyvä, ja hän hyvin analysoi tätä tuotantotuki- ja investointitukiasiaa. Mutta sitten kun hän alkoi puhua tästä EU-asiasta noin yleensä, meidän kyllä pitää muistaa, että keskustajohtoinen hallitus, jossa pääministerinä oli Aho, vei meidät EU:hun, eikä tässä nyt kauheasti pitäisi sosialisteja syyttää tästä asiasta.

Pekka Vilkuna /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Todellakin, tässä globaalissa maailmassa avoimilla markkinoilla ei varmasti olisi Suomen maatalous menestynyt näinkään hyvin itsenäisenä, se on selvä asia, en minä ole sitä näin väittänytkään. Mutta todella, jos EU:hun ei olisi ollut niin kiire, että olisi se maatalousosiokin neuvoteltu ennen EU:hun menemistä, niin silloin meillä olisi ollut jonkinlaista voimaa yrittää vääntää sieltä parempi tulos. Mutta kun oli varma, että äänestys on mennyt läpi ja enemmistö on kansasta EU:hun menon puolella, niin kyllä siinä neuvottelijoilta vähän selkänoja puuttui niissä viimeisissä väännöissä, koska joka tapauksessa oltiin siihen menossa.

Olavi Ala-Nissilä /kesk:

Arvoisa puhemies! On paikallaan muutamin sanoin osallistua tähän keskusteluun. Ensiksi kuitenkin totean, että tämä kokoomuksen kritiikki, kun olen ollut täällä eduskunnassa silloin, kun näitä ratkaisuja tehtiin, ei todella ole kyllä millään muotoa uskottavaa. Silloin kun tämä artikla tehtiin, ei niissä rintamissa kokoomusta nähty. Sitten muistan, että täällä ed. Niinistön ja ed. Zyskowiczin johdolla koko kansallinen tukipaketti oli kaatua kokoomuksen ryhmässä, vain muutamalla äänellä se sitten säilyi. No, sitten kansanäänestyksen jälkeen, kun kokoomus tuli hallitukseen, riipaistiin tästä kansallisesta tuesta heti 750 miljoonaa pois, mitä silloin pidettiin kyllä petoksena suomalaisia viljelijöitä kohtaan. Tämä on syytä kuitenkin todeta. Mitä tässä muutoin on tapahtunut, niin siitäkin voidaan keskustella.

Arvoisa puhemies! Ehkä lyhyt kommentti veropolitiikkaan, jossa menneinä vuosina siinäkään ei ole tapahtunut mitään; toki tuloverotusta kevennettiin menneellä vaalikaudella. Minusta siinä on nyt tapahtunut myönteisiä asioita, joilla on merkitystä:

Tietenkin ansiotulovähennyksen korottaminen kunnallisverotuksessa kohdistuu yrittäjätuloihin, ja tiedämme, että viljelijöiden tulot ovat suhteellisen pieniä. Ne jaetaan yleensä yrittäjäpuolisoiden kesken, ja kun osa menee vielä pääomatuloihin, silloin tämä ansiotulovähennys hyvin on keventänyt viljelijäyrittäjien verotusta.

Arvonlisäveron alarajan huojennus ei ole kovin suuri asia, mutta toteutuu nyt myöskin maatalousyrittäjät huomioiden.

Sukupolvenvaihdosasia, joka on maannut siellä kokoomuslaisten ministerien pöytälaatikossa kymmenen vuotta, nyt toteutetaan ensi vuonna, uskoakseni tai nimenomaan pitää toteuttaa, aidosti 60 prosentin leikkurilla perintö- ja lahjaverotuksen varallisuusveroarvoista. Toivon, että se todella tulee tänne helmikuussa ja sitten voidaan vuoden alusta laittaa voimaan. Tiedämme, että sukupolvenvaihdos on erityinen ongelma, ja sitä pitää nyt kannustaa myöskin maatalousyrittäjän osalta.

Edelleen, täällä eduskunnassa ajoneuvoverolain yhteydessä tehtiin eräitä tärkeitä tarkennuksia, joissa maatalousyrittäjyys huomioitiin.

Ehkä kannattaa vielä mainita tuo ruokatarjoilun alvikin, joka EU:ssa nyt on ilmeisesti nitkahtamassa ja toteutumassa, että se alenee 17 prosenttiin työmaaruokaloissa ja -ravintoloissa.

Sitten vielä tietenkin pääomaverokannan laskulla prosenttiyksiköllä, prosenteissa laskien yli 3,5 prosenttia, on maa- ja metsätaloudessa merkitys. Tiedämme, että kahdella menneellä kaudella pääomaverokantaa nostettiin. Tässä suhteessa on tapahtunut selkeä linjanmuutos. (Ed. Karjula: Pienyrittäjien alueella!) — Mainitsin jo tämän alv-asian, ed. Karjula, tässä. Se oli tärkeä asia. Kuitenkin veropolitiikassa on tapahtumassa selkeä suunnanmuutos, että maatalousyrittäjyyttä on otettu nyt huomioon näissä asioissa.

Arvoisa puhemies! Sitten tähän ajankohtaiseen tilanteeseen. Kyllä minä näen niin, että tämä tilanne on, totta kai, koko maan kannalta tärkeä, ja tämä nyt on ongelmallisin täällä 141-alueella. On aivan oikein, että on maatalousneuvotteluissa ja täälläkin todettu, että Suomessa ei pidä tukieroja kasvattaa. Suomessa ei pidä mennä kahteen maatalouspolitiikkaan sillä tavalla, että alkaisi eriytyä eteläisen Suomen ja pohjoisen Suomen maatalouspolitiikka kovin pitkälle. Se olisi erittäin huono tie sekä pohjoisen alueen että Etelä-Suomen kannalta. Toivon, että tämä on johtava periaate, kun koko maan maatalouspolitiikkaa tehdään. Tämä on nimenomaan maatalouspoliittinen kysymys ja sellaisena pitää käsitellä.

Kasvinviljelyn osalta 141-neuvottelujen yhteydessä jouduttiin uudistamaan myös kansallisen kasviviljelyn tuki. Heinäkuussahan 2003 komissio ilmoitti, että Suomen on toimitettava tästä selvitys komissiolle, koska vuosittaista notifikaatiota siitä ei ollut normaaliin tapaan toimitettu. Selvityksistä komissio havaitsi, että Suomi on maksanut kasvinviljelyn kansallista tukea nykyisten säädösten vastaisesti. Neuvotteluja vaikeutti merkittävästi se tietyllä tavalla laiminlyönti, tai voidaan sanoa jopa rikkominen, mikä oli tapahtunut. Näköpiirissä olisi jopa voinut olla Suomen vetäminen tuomioistuimeen. Komissio sitten suostui nämä meidän syntimme antamaan anteeksi, ja tuki on nyt muutettu lailliselle pohjalle. Se on ollut tavattoman tärkeätä. Jatkossa tukea kutsutaan ympäristötuen kansalliseksi lisäosaksi. Tiedämme, että tässä nyt hankalimpaan tilanteeseen joutuvat erikoiskasvit, sokerijuurikas, tärkkelys, avomaan kasvit ja ruis. Muutoinkin pitää löytää väline siihen, että Suomessa kasvinviljelytilanteessa ei tuki vaihtele sen mukaan, mikä on päätuotantosuunta. Kehottaisin hallitusta nyt erityisesti ja ministeriä, joka tuntee asiat erittäinkin hyvin, myöskin katsomaan kasvinviljelytilanteen ja etsimään tähän riittävät välineet.

Arvoisa puhemies! On hyvä, että keskustellaan, ja on tärkeätä, että me tuemme hallitusta sen työssä. Minusta onkin tärkeää, että MTK:n kanssa löytyy, tässä on tulopolitiikasta kysymys, yhteinen ratkaisu jatkossa. Meidän pitää päästä tähän viljelijätupokäytäntöön laajemminkin. Sellainen Lipposen hallituksen aikanakin kerran oli, taisi osittain kaksi kertaakin. Kun budjetin maa- ja metsätalousministeriön pääluokassa sanotaan, että viljelijöiden tulokehityksen pitää tapahtua samalla tavalla muiden väestöpiirien kanssa, tämän pitää ollakin tavoitteena ja myöskin tuottajajärjestöjen ja hallituksen pitää neuvotella ja katsoa, miten tässä ahtaassa raossa päästään tätä päämäärää kohti.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! On oikeastaan aika rohkea paikka lähteä jatkamaan ed. Ala-Nissilän puheenvuoron jälkeen täältä puhujan paikalta. Mielestäni ed. Ala-Nissilä linjasi tämän asian erinomaisen hyvään lähtöruutuun siinä, että viljelijän asema on turvattu ja tunnettu ja arvostettu ja valtiovarainministeriön kautta myöskin valtiovarainvaliokunta tulee hoitamaan, että viljelijän tuloturva on taattu. Tämän käsityksen tätä kuunnellessani sain ja olen aika rohkeasti lähtemässä liikkeelle viemään sanomaa ja sanaa maakuntaan siitä, että tämä on hyvässä järjestyksessä. Luotan kuitenkin erittäin vahvasti siihen, että koska kaiken päivää olen nähnyt, että maatalousministeri on jaksanut olla paikalla, molemmat valtiovarainministerit ovat paikalla, tiettävästi ja taatusti se sanoma on myöskin täällä syntynyt ja kääntynyt sellaisena sinne perille, että viljelijän huolella on kantajansa, vastuun viejät ja tekijät ja sen takana seisoo koko Suomen eduskunta.

Mutta jatkaen ed. Ala-Nissilän puheenvuoroa: Ed. Ala-Nissilä puhui varmana tietona, että sukupolvenvaihdoshuojennukset ja niitten varmistaminen on tehty ja syntyvät ja tulevat. Tässä asiassa on erittäin monta aukkoa, mitkä ovat vielä näiden hallituksen kaavailemien linjausten kautta kyseenalaisesti ikään kuin riippumassa ilmassa.

Kun nyt on näin hyvä tilaisuus olemassa, en malta olla käyttämättä muutamaa näkemystä tässä asiassa, näkemystä siitä, että kun tämän rakenneuudistuksen myötä tilakoot ovat kasvaneet ja kasvamassa, tähän sukupolvenvaihdoskysymykseen tulee monella tilalla sellainen kysymys esille, että tämä vanha perinne, jolloin se periytyy isältä pojalle taikka tyttärelle taikka niin edelleen, toimii tämän lähisukulaisuushuojennuksen perusteella, mutta kun se periytyykin sen jälkeen veljen lapsille tai jollekin muulle suvussa olevalle, miten tämä huojennus toteutuu sitten siinä yhteydessä, onko hallituksen parissa näitä asioita pohdittu, ettei siellä ole väliinputoajia olemassa? Tämän osalta edellyttäisin ed. Ala-Nissilän puheenvuoroa jatkaen, missä oli niin kuin varma hallituksen linja tuotu esille, että näitä asioita ei saa tässä asiassa unohtaa.

Myöskin esitän ison kysymysmerkin: Miten niiden maatilojen osalta, missä päätuotantosuunta on metsässä, sukupolvenvaihdoskysymykset ovat olemassa? Tulevatko nämä huojennukset, toteutuvatko nämä ja syntyvätkö nämä siellä? Tässä on hallituksella tehtävää, puolustettavaa ja selvitettävää. Niitä asioita ei saa unohtaa. Varsinkin sitten niiden metsätilojen osalta, missä maataloudella ei ole puutarhataloutta laajempaa osuutta tilan taloudenpidossa eikä ole varsinkaan myytävää tuotantoa ja jos peltoakin on, pelto on ollut jo pidempään vuokrattu tämän rakenneuudistuskehityksen kautta jonnekin sivulliselle, miten niiden tilojen sukupolvenvaihdoshuojennusten kohta on olemassa, kun se tulee esille? Tämä ei ole yksin kasvinviljely- eikä kotieläintalouskysymys, vaan elävä maaseutu on myöskin metsätaloutta, se on maa- ja metsätaloutta, ja nämä liittyvät kaikki toinen toisiinsa. Toivon, että hallitus näissä asioissa tekee sellaiset ratkaisut, että minun ei tarvitse nousta näiden asioiden puolesta siinä valossa puhumaan, että joutuisin olemaan hallituksen kanssa eri mieltä.

Mitä tulee käytyyn keskusteluun, sosiaalidemokraattien ryhmäpuheenvuorossa esitettiin, sivulauseessa viitattiin, että kun päästään tähän tilatukeen, mikä ei liity enää tuotantoon eikä ole sidottu tuotantoon, jotkut asiat ikään kuin menisivät parempaan järjestykseen. Mielestäni suomalainen viljelijä haluaa tuottaa, tehdä työtä, panna toimeen asiat rehellisesti, viljellä oman ammattitaidon, hyvien ilmaolosuhteiden ja Luojan kanssa yhteistyössä ja saada sellaisen sadon, mistä hän saa palkkion ja elämänsä eteenpäin itselleen ja perheelleen. Näitä asioita ei saa unohtaa. Tälle tilakohtaiselle tilatuelle, mikä ei perustu työhön ja ahkeruuteen, ahertamiseen, ei pidä olla puolestapuhujia. Ei sitä tietysti pois voi sulkea, jos joku sitä itsellenikin työntää, mutta en arvosta sellaista palkkiota, semmoista tuloa, mikä ei perustu yrittämiseen ja omaan panokseen, omaan työhön. (Ed. Salon välihuuto) — Ed. Salo tietää tämän asian siitä, että valmiiksi kirjoitettavaa tulosta ei ole olemassakaan, ellei se perustu työhön. Jos tänään on, kun mennään vuosi eteenpäin, saatetaan todeta, ettei ole sellaisella tilalla tekijöitä, asujia, eikä sellainen tila tarvitse yhteiskunnan tukea, missä ei tämän yhteiskunnan eteen mitään tehdä. Itse olen ainakin tätä mieltä enkä mielipidettäni aio muuttaa.

Herra puhemies! Ed. Hoskonen kiirehti A-siiven käytävältä tänne kuulemaan näkemyksiä, onko mitään näköalaa tässä ed. Lahtelan puheenvuorossa. Nostaisin esille sellaisen näköalan, että kun tämä päivä on puhuttu kokonaan maataloudesta, puhtaasta pelto- ja kotieläintaloudesta, ja aikaisemmassa puheenvuorossani totesin vahvana, että se on niin kovasti EU-sidonnaista, EU:n päätöksiin rakentuvaa ja perustuvaa, ja ed. Vilkuna aikaisemmassa puheenvuorossaan tässä pari puheenvuoroa ennen totesi, että olemme EU:n orjia — en muista, oliko sananvalinta aivan tämä — maatalouden osalta kotimaista elintarviketeollisuutta pystyssä pitäessämme, niin näin se valitettavasti vaan on mutta siinä pitää mukautua. Nyt se sanoma ed. Hoskoselle: Onneksi metsätalouden osalta tässä asiassa emme ole joutuneet EU:n suuren orjuutuksen alle liito-oravaa ja jotakin sammakkoa lukuun ottamatta. Ymmärrämme ja nämä me kestämme, nämä voivat olla, ja niille itsekin ymmärtämystä näen, mutta tämän pidemmälle se ei näissä asioissa saa mennä.

Hannu Hoskonen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kiitän ed. Lahtelaa hyvistä sanoista ja nimenomaan siitä, että hän toi tähän välikysymyskeskusteluun mielestäni yhden arvokkaan lisäulottuvuuden, ja se nimenomaan koskee metsätaloutta. Vaikka välikysymyskeskustelu tietysti koskee puhtaasti maataloutta, pitää muistaa, että maatalouden tulokertymistä tiloilla parhaimmillaan saattaa olla 50 prosenttia netosta suoraan metsätalouden tuloa. (Ed. S. Lahtela: Menee enemmänkin!). — Menee enemmänkin, niin kuin ed. Lahtela tässä todistaa vankasti vierestä. — Joka tapauksessa tämä näköala on erinomaisen tärkeä, ja nimenomaan sitä kautta saadaan aikaan lähitulevaisuuden ratkaisut, joilla myös metsätilojen sukupolvenvaihdosasiaa saadaan vietyä eteenpäin.

Susanna  Haapoja  /kesk:

Arvoisa puhemies! Olemme keskustelleet tänään lopulta hyvinkin laajasti maataloudesta ja maaseudusta kokonaisuutena, ja aivan hyvä niin. On tässä myönnettävä, etteivät 141-neuvottelut kaikilta osin aivan onnistuneet. Kaikkia tavoitteita ei aivan saavutettu. Pääosin voimme kuitenkin olla tyytyväisiä. Neuvottelujen pitkittäminen ei mielestäni olisi edesauttanut lopputulosta. Ministeri Korkeaojan johdolla tehtiin kova työ, niin kuin jokainen hänen edeltäjänsäkin on tehnyt. Ed. Jari Koskinen toi nyt keskustelussa odottamani asiantuntemuksensa tähän keskusteluun ja esille.

Tavoitteet ja odotukset olivat korkealla, mutta asiaan paremmin perehtyneet tiesivät, ettei lopputulos synny helpolla. Kummeksuttavaa on, ettei pyrkimyksiä ole arvostettu. Tietenkin ministeri pyrki parhaaseen mahdolliseen tulokseen, tietenkin me täällä ja MTK:ssa haluamme mahdollisimman hyvän tuloksen. On totta, että tämä on ja tulee olemaan vakava kysymys sekä viljelijöille että maatalouden tulevaisuudelle. On turha väittää, ettemme haluaisi hoitaa asiaa parhain päin tai ettei meitä keskustalaisia asia kiinnosta.

Keskustelu on kulminoitunut artiklojen 141 ja 142 maailmaan. Taloudellisesti asia on kohtuullisen merkittävä, periaatteellisesti asialla on vielä merkittävämpi viesti. Haluamme tasapainoista maatalouspolitiikkaa, viljelijöille kunnollisen tulotason sekä loistavan elintarviketeollisuuden jalostamia tuotteita. Neuvottelujen asiana on sitten fiilata yksityiskohtia. Siksi tämän välikysymyksen ajankohta on väärä.

Suomalainen maatalous, maaseutu sekä perheviljelmämalli tarvitsevat aina puolustajansa. Maaseutu on kokonaisuus, johon vaikuttavat useat politiikan lohkot, maatalouspolitiikka sen tärkeimpänä kulmakivenä. On oleellista, että viljelijät voisivat vihdoin tehdä pitkän tähtäimen suunnitelmia, ja maaseudulla pitää olla mahdollista meidän kaikkien elää ja toimia.

Itsenäiset valtiot ovat aina halunneet turvata oman elintarviketuotantonsa ja ruuan. Yhteinen maatalouspolitiikka Euroopan unionin sisällä määrää kansallisenkin tuen suuruuden ja määrän. Maatalous on maailmanlaajuista. Pohjalaisenkin viljelijän toimintaan vaikuttavat Wto:n ja EU:n välinen kauppa, halusimmepa sitä tai emme. Siihen vaikuttaa se, syökö amerikkalainen hevonen jatkossa kauraamme, tai se olennaisempi kysymys ruuan riittävyydestä aivan kaikille tällä planeetalla.

Painetta myöntövaltuuksien muutoksiin tai 142 artiklan avaamiseen hallituksella ei ole, eikä tukia siirretä alueilta toisille. Nyt kyseessä olevat artiklat pysyvät siis ministerin tavoitteissa kiinni ensi vuoden osalta. Neuvotteluissa syntyy lopputulos, joka hyväksytään MTK:n valtuuskunnassa ja valtioneuvostossa. Jatkossa selonteon myötä tulevina vuosina on suurempien linjojen vuoro, ja muutoksiin tuleekin ajoissa valmistautua.

Niin sanottu C-alue on perusmaatalouden tuotantoaluetta, ja ed. Ahonen mainitsi lauhkean vyöhykkeen. Tuo lauhkea vyöhyke tai sen puuttuminen on 142-alueen maksuvaltuutuksen eräs syy. Pohjoinen tuki saa siis tukemme. Hallituksen kaataminen ei tuo kansalliseen tukeen senttiäkään lisää. Tuen saavat 141, 142, ministeri Korkeaoja ja valtioneuvosto.

Arvoisa puhemies! Tulevaisuus näyttää aika hyvältä. Päätöksentekijät näköjään kaikki ovat maatalouden puolesta, ja vielä, hyvät edustajat, viljelijät uskovat toimintaansa, toivottavasti huomennakin.

Mikko Alatalo /kesk:

Arvoisa puhemies! Täällä eräs maatalouden asiantuntija sanoi, että tämä keskustelu on ollut niin matalatasoista, että hän ei viitsi edes osallistua tähän, mutta taisipa kuitenkin painaa nappia ja osallistuu sieltä takapenkiltä kohta, tai ei ihan takapenkiltä. Niin kauan kuin Suomen kansalla on huono maku, minä jatkan laulamista, ja jos keskustelun taso on tämmöinen, minä voin jatkaa myös puhumista. (Ed. S. Lahtelan välihuuto)

Ed. Lahtela sanoi, että maalaispoika oon, pistän suihketta kainaloon. Suurin osa meistä suomalaisista on maalaispoikia ja -tyttöjä ainakin toisessa polvessa, emme vain aina tiedosta sitä. Miten suomalaiset voisivat rakastaa enemmän maaseutua, kokea sen yhdeksi oman elämänsä kanssa? Miten tärkeää on syödä suomalaista ruokaa? Elävä maaseutu on tärkeä myös kaupungeille. Ajattelinkin puhua enempi tästä filosofisesta puolesta, nyt kun ed. Vistbackakin tulee paikalle.

Kaupunkilaiset pitää saada ymmärtämään, että maatila ei kuulu yksilöille vaan suvulle, eläneille ja tuleville polville. Maatila on elämänmuoto, ja tila tulee jättää seuraavalle polvelle aina vähän paremmassa kunnossa kuin missä on sen itse saanut. Huonoinakin aikoina tila tulee säilyttää suvussa, vaikka se vaatisi verta, hikeä ja kyyneleitä. Sen takia olikin hyvä, että ed. Lahtela puuttui sukupolvenvaihdosasiaan.

Koko Eurooppa on maaseutua ja muutamia metropoleja. Münchenissä ja Amsterdamissa maaseutu on nurkan takana. Maaseutu on tajuttu mannermaalla suureksi voimaksi, ja Välimeren maat ovat osanneet lobata rahaa EU:sta jo vuosikaudet. Euroopassa maaseutuasiat puhuttavat enemmän kuin meillä, ja esimerkiksi Ranskassa maaseutu on osa koko kansakunnan elämää, sieltä tulee leipä ja viini. On hyvä, kuten tänään olen huomannut täällä eduskunnassa, että maaseutu kiinnostaa nyt kaikkia puolueita. Hieno asia, koska muistan ainakin kuulleeni, että joskus on ollut jopa rangaistus joutua maatalousvaliokuntaan tässä eduskunnassa.

Välikysymys keskusteluineen antaakin mielestäni hyvät lähtökohdat jatkaa työtä elinvoimaisen maaseudun puolesta, ja mitä tulee ministeri Korkeaojaan, katson, että ministeri on toiminut erittäin asiantuntevasti ja keskustelevasti, vaikka onkin kritiikkiä saanut. On hyvä, että ministeri toi selkeästi esiin kaksi vaihtoehtoa liittyen 142:sta käytäviin neuvotteluihin vastatessaan välikysymykseen. Kun keskustelua olen nyt seurannut, olen tullut tulokseen, että olisi parempi vaihtoehto ehkä olla puuttumatta 142 artiklan sisältöön toistaiseksi. Muutokset suomalaisessa maatalouspolitiikassa viime vuosina tarkoittavat yleensä aina heikennyksiä. Myös siitä syystä olisi järkevämpää olla herättämättä pelkoja pysyväksi tarkoitetun artiklan sisällöstä. Ongelmista, jotka eivät välttämättä tähän päivään kuulu eivätkä herätä pelkoja ja epäluuloja, ei kannata tehdä yhtään monimutkaisempia.

Jos puhutaan maataloustuista ylipäänsä ja filosofoidaan, niin tiedämmehän, että tuissa ei ole kysymys mistään tulonsiirrosta maanviljelijöille, vaan tavallisen kuluttajan ruuan hinnan tukemisesta. Kun EU:n budjetista puolet menee maatalouden tukemiseen, voidaan kysyä kyllä pitkällä aikavälillä, onko nykyisen muotoisessa maataloustukijärjestelmässä mitään järkeä. EU-byrokratia on monelta osin turha ja liian monimutkainen järjestelmä, joka paitsi toimii surkealla hyötysuhteella myös tarpeettomasti rassaa maanviljelijöitä. Miten tämä Gordionin solmu avataan, ei minullakaan siihen vastausta ole, mutta eihän pitkällä tähtäimellä näin voi jatkua. Se periaate, että tukea pitää maksaa alueille, jotka niitä eniten tarvitsevat, on kuitenkin oikea. Sen periaatteen pitäisi toteutua myös käytännössä ja pienemmällä byrokratialla.

Pitää ottaa huomioon myös, että ruuan tuottamiseen liittyvät muut arvo kuin hinta. Niitä ovat ruuan kotimaisuus, tuotantotapa, eettisyys ja muut sellaiset asiat. Maatalouspolitiikka ei saisi ohjata liiaksi tuotantoa ylisuuriin yksiköihin, vaan järkevän kokoisiin perheviljelmiin. Kohtuullisen kokoiset tilat takaavat, että viljelijöiden työtaakka ei kasva kohtuuttomiin. Perheviljelmät ovat eettinen vaihtoehto ihmisten ja eläinten kannalta. Väistämättä tulee mieleeni tuo Nivalan reissu. Sinänsä tehokas suurnavetta kyllä varmasti on EU:n kannalta hieno asia, mutta kyllä minä sitä pienempää perheviljelmää olisin kannattanut, kun kävin molemmissa paikalla.

Maatalous ei ole pieni ja vähäpätöinen asia. Se on lähellä meitä kaikkia joka ikinen päivä. Maatalousyrittäjän tulevaisuuden taivaalle on turha maalata synkkiä pilviä ja sammuneita aurinkoja. Nyt käydään neuvotteluja hallituksen ja tuottajajärjestön kesken. Neuvottelut ovat aitoja eikä mitään saneluratkaisuja. Tästä ministeri Korkeaoja ansaitsee kannustusta ja toivomusta myös, vaikka olenkin valittu tuolta Pirkanmaalta, että myös synnyinseutuni pohjoisen viljelijät muistetaan.

Tuomo Hänninen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Maataloudesta on tänään käyty perusteellista keskustelua. Keskustelu on koskenut nyt lähinnä tukikysymyksiä. Keväällä käytävän maatalouden selontekokeskustelun yhteydessä meidän tulee käsitellä rakennetta, aivan kuten edustajat Alatalo ja Lämsä muun muassa ovat todenneet päivän mittaan. Myöskin sosiaalisia kysymyksiä on tuolloin tarkasteltava ja kaiken kaikkiaan käytävä syvällisempi ja laajempi keskustelu.

Tuottajajärjestöjen ja maa- ja metsätalousministeriön kesken käytäviä tukineuvotteluja varten täältä on menossa selkeät terveiset. Muun muassa ministeri on todennut, että näissä neuvotteluissa on kaksi vaihtoehtoa. Ensinnäkin, toteutetaan 141-ratkaisuun liittyvät toimet eli investointitukien ja nuorten viljelijöiden aloitustukien korotus ja samalla jouduttaisiin tulotukia alentamaan C-alueella. Tätä vaihtoehtoa ei tämänkään keskustelun perusteella tulisi hyväksyä. Toinen vaihtoehto on, että tukimuutoksia ei tehdä C-alueella. Ministeri on myös todennut, ettei missään vaihtoehdossa ole tarpeen puuttua artiklan 142 myöntövaltuuksiin. Myöskään tukia ei ole tarkoitus siirtää eri alueiden välillä.

Arvoisa puhemies! Tukineuvotteluja käyville tämän päivän sanoma on, että artiklat 141 ja 142 on syytä käsitellä tällä kierroksella erillään. Pohjoisen tuen avaamiseen ei ole mitään tarvetta. Perusteet pohjoiselle tuelle ovat selkeät. Valmistellaan vuotta 2005 koskevat luonnonhaittakorvausjärjestelmä, maatalouden ympäristötukiohjelmien muutokset sekä cap-reformin toimeenpano huolella, sillä kyseessä ovat isot asiat. Tällä yksituumaisella maatalousmyönteisellä hengellä maatalouden haasteisiin on hyvä pureutua ja löytää ratkaisut. Samalla turvataan kotimaisen elintarviketalouden tulevaisuus ja taataan kotimaisten elintarvikkeiden saatavuus. Puhdas ruoka on iso osa turvallisuuttamme.

Aulis Ranta-Muotio /kesk:

Arvoisa puhemies! Välikysymyksen tekijät ovat siinä mielessä osuneet oikeaan, että ovat saaneet täällä aikaan hyvän maatalouspoliittisen keskustelun. Toki ministeri Korkeaoja jo paljon ennen tätä välikysymystä ilmoitti, että ensi vuoden alussa hallitus antaa selonteon ja käydään koskien myös sitä reformia ja sen vaikutuksia Suomen maatalouteen perusteellinen maatalouskeskustelu. Varmaan se keskustelu on sitten vielä paljon syvällisempi. Tämä on nyt keskittynyt lähinnä näihin tukileikkauksiin ja päivän kysymyksiin, mutta tämä on ollut mielestäni aivan hyvä keskustelu tämäkin ja omalta osaltaan on vaikuttamassa siihen, että neuvottelijat voivat sen sitten niin hallituksen kuin MTK:nkin puolelta ottaa huomioon.

Erikoista ja, sanoisinko, arvokasta tässä keskustelussa on ollut se, että maatalouden kannattavuudesta ja koko elintarviketalouden tulevaisuuden näkymistä on nyt ollut huolestunut se joukko, jolta minä en ainakaan, kun olen lähes yhdeksän vuotta ollut eduskunnassa, ole kuullut yhtään huolestunutta kannanottoa maatalouden kannattavuudesta. Muistan, kun tulin 95 keväällä tänne ja käytiin heti keväällä Lipposen ensimmäisen hallituksen leikkauslistakeskustelu, niin täällä muun muassa kokoomuksen silloinen edustaja käytti puheenvuoron, että me kaikki tiesimme, että EU-neuvotteluissa sovittu tukipaketti oli reilusti ylimitoitettu, ja nyt se leikataan sille tasolle kuin se kuuluu. Nämä sanat ovat jääneet oikein pysyvästi mieleen.

Leikkaus oli 750 miljoonaa Suomen markkaa, ja sitä sitten jonkin verran palautettiin energiaveromuutoksilla jne., mutta taso on jäänyt merkittävästi, ehkä 100 miljoonaa euroa, alle sen 94 sovitun tason, jota keskustalainen ministeri Haavisto oli sopimassa. Täällä ed. Salo totesi, että maatalouden kannattavuuskehitys on ollut lineaarinen. Se on todella ollut. 94 maataloustulo oli 1,5 miljardia euroa, 95 se oli 1,4 ja 99 se oli euroa 0,9. Maataloustulo on mennyt tasaisesti alaspäin, mutta vuodesta 99 lähtien se sitten kuitenkin on kääntynyt nousuun, mikä on hyvä asia. Täytyy edellisille hallituksille antaa tunnustus. Se oli varmaan yksi parhaista ratkaisuista, että saatiin lfa koko maahan. Ei se Agenda-ratkaisukaan mikään huono ollut.

Mutta täällä on monissa puheenvuoroissa keskustan päälle kuitenkin heitetty monenlaisia syytteitä, jopa perussuomalaiset ed. Vistbacka ja ed. Soini, joita suuresti arvostan turvallisuuspoliittisten näkemysten perusteella. Ed. Vistbacka taisi olla, joka totesi, että on keskustan toimesta ajauduttu tällaiseen suurtilalinjaan. Kyllä asia on niin, että me olemme vastustaneet sitä edellisten hallituskausien linjaa, että sapluunalla katsotaan, mikä tila saa esimerkiksi lisämaata. Se on aina se suurin. Jos on viisi hakijaa, niin suurimmalle annetaan. Meidän mielestämme se on ollut väärää politiikkaa, olisi useammalle pitänyt antaa. (Ed. Vistbacka: Tiedätte varmaan, mikä on Etelä-Pohjanmaan tilanne!) — Siellä juuri niin on tapahtunut. On ollut viljelijöitä, jotka ovat ottaneet meikäläiseenkin yhteyttä, että kun oli rajalla maata, kuitenkin sen sai se tila, jolla oli ennestään jo eniten, kauempana sijaitseva. (Ed. Vistbacka: Onko jäsenkirjalla merkitystä?) — Tämä ei ole ollut keskustalaista politiikkaa. — Mutta tämä tästä historiasta. Ei siihen kannata mennä enempää. Nyt on tärkeämpää, mitä on tulevaisuudessa esillä.

Välikysymyksessä on, kun sen tarkkaan lukee, lähes joka kappaleessa todettu, että epäonnistunut 141-ratkaisu. Täällä on todettu — ministerikin on kumonnut tämän väittämän — että neuvottelutulos johtaa lähes 30 prosentin tukileikkauksiin Etelä-Suomessa. Kyllä siinä niin käy, että muutamalla miljoonalla eurolla tuki nousee nykytasosta vuodesta 2005 lähtien. Ensi vuosi on toki heikompi. Onhan sillä nyt merkitystä, jos alenema pienenee. Uskon, että tuskin kukaan olisi unionista parempaa neuvottelutulosta saanut. Kaikki me, jotka olimme viime syksynä komissaari Fischleriäkin kuuntelemassa, niin se oli aika kylmää tekstiä, mitä Fischler esimerkiksi Seinäjoella pudotteli, niin että mielestäni ministeri Korkeaoja on onnistunut kuitenkin tässä varsin hyvin. Mutta kaikki me tiedämme, että vielä parempi olisi, jos ei mitään leikattaisi, mutta tämä EU-systeemi ja neuvotteluissa aikoinaan sovittu linjaus kun on se, mikä on, niin kyllä tässä aika vaikea olisi ollut parempaan tulokseen päästä.

Vielä tähän päivän kiistakysymykseen, tukien leikkaamiseen myös 142 artiklan alueelta. Mielestäni hallituksen vastaus on hyvin selkeä. Neuvottelijoilla on nyt kaksi vaihtoehtoa: Toteutetaan tähän 141-ratkaisuun liittyvät toimet eli investointitukien ja nuorten viljelijöiden aloitustukien korotus, joka on Etelä-Suomeen mahdollinen, myös C-alueella, jolloin vastapainona on tukialennus. Toinen vaihtoehto on, että tukimuutoksia ei tehdä C-alueella. Itse olen sillä kannalla, että ensi vuoden osalta voitaisiin mennä sillä ratkaisulla, vaikka siinäkin ongelmia on, että investointituet voisivat olla etelässä jopa korkeammat yhden vuoden osalta. Tiedän, että se teknisesti on varmaan aika vaikeaa, mutta näitä nyt neuvottelupöydissä pohditaan. Nuorten viljelijöiden aloitustukien sen sijaan pitäisi olla kyllä yhtenevä koko maassa. Tämä sukupolvenvaihdosten vähyys ja niiden tärkeys on aivan yhtäläinen koko maan alueella.

Näitä investointitukien vaikutuksia vähätellään, mutta siinä on vaikea saada sellaista järjestelmää, että se kaikille olisi aina hyvä, koska kaikki eivät investoi samaan aikaan. Niillä, joille se kohdalle osuu — silloin kun etelässäkin oli korotettuna ja samoin meidän alueellamme, joilleka se on kohdalle osunut — kyllä se kiinteitä kustannuksia alentaa merkittävästi, mutta ei se tietysti naapuria lämmitä, joka on investoinut jo aiemmin. Mutta millä tämä sitten saataisiin täysin samalle viivalle, se on aika vaikea asia. Mielestäni hallitus on vastannut hyvin ja hallitus ansaitsee eduskunnan tuen. Toivotaan, että neuvottelijat löytävät hyvän ratkaisun.

Haluaisin vielä joitakin asioita, pari asiaa, kommentoida. Ed. Hemmilä täällä viittasi 141-työryhmään ja maanostolainoihin, että niitä on suunnitteilla. En tiedä tarkkaan, onko. Ilmeisesti on tällaisia suunnitelmia, että investointitukien tasoja eri kohteisiin voidaan vähän muuttaa. Itse olen sitä mieltä, että maan ostossa sen ei tarvitsisi olla niin korkea, koska se pääomittuu välittömästi hintoihin. Mitä enemmän on investointitukea, sitä korkeampi on pellon hinta. Onko se välttämättä sitten maatalouden etu? Sen sijaan varsinaiseen tuotantoon, tuotantorakennuksiin ja näihin, kohdistuvat tuet ovat kyllä parempia mielestäni.

Klaus Pentti /kesk:

Herra puhemies! Tämä välikysymyskeskustelu on ollut ihan mukavaa kuunneltavaa, kun ottaa lähtökohdakseen sen, että itse on 39 vuotta maata viljellyt ja muistelee sitä ilmapiiriä, mikä aikoinaan oli, kun tätä työtä aloin nuorena viljelijänä joskus tehdä. Silloin suhtautuminen maatalouteen oli kriittinen ja vihollisia oli joka puolella. Mottona oli, että tapa talonpoika päivässä. Siinä mielessä tuntuu todella ihanalta kuunnella tämmöistä keskustelua, kun koko eduskunta laidasta laitaan on maataloutta puolustamassa. (Ed. Hemmilä: Opposition ansiosta!)

Tämä välikysymys tietysti kohdistuu pitkälti nyt tähän EU-tukiratkaisuun, ja tässä on arvosteltu, että 141-ratkaisu olisi ollut huono. Ministeri Korkeaojan selvityksestä varmaan, joka näitä asioita on lähemmin seurannut, voi todeta, että edellisiin ratkaisuihin verrattuna ratkaisu oli hyvä. Uskon, että jos vielä pari vuotta sitten olisi arvioitu tilannetta, niin tämä on siihenkin nähden erittäin hyvä tilanne.

Täällä on tietysti valtakunnassa suuri huoli ollut nimenomaan tuolla C-alueella, leikataanko nyt 142-tukea, ja tämmöisiä huhuja lähti liikkeelle siitä Kalevan kirjoituksesta, uutisoinnista. Täällä on ministeri Korkeaojan ja pääministeri Vanhasenkin suulla todettu, että tältä osin huolia ei pitäisi olla ja ratkaisu tehdään hallituksen ja MTK:n välisissä neuvotteluissa. Täytyy toivoa, että siltä osin ratkaisu olisi mahdollisimman hyvä.

Ylipäätään näitten tukiratkaisujen osalta voi sanoa, että ratkaisu on erittäin haastava ja vaativa ja olisi tärkeää, että meillä saataisiin ylipäätään nämä tuet nyt sitten järjesteltyä sillä tavalla, että tuleva ratkaisu kohtelisi eri alueita ja eri tuotantosuuntia mahdollisimman tasapuolisesti. Jos ajatellaan tulevaisuutta, niin kovia haasteita on edessä: cap-reformi ja ylipäätään EU-tukien suuntautuminen. Minä uskon, että meillä Suomessa on kovat haasteet vielä jatkossakin, kun me yhteistä maataloutta puolustamme tuolla EU:n suunnalla.

Ylipäätään tuet ovat suuntautumassa yhä enemmän irti tuotannosta ja niitä suunnataan enemmän ympäristöön ja maisemaan liittyviin arvoihin, ja maaseudun muut vaikutukset ovat nousseet entistä enemmän EU:n maatalous- ja maaseutupolitiikassa esille. Tältä pohjalta meidän on omaakin ratkaisumallia Suomessa haettava ja valmistauduttava tuleviin neuvotteluihin. Siinä mielessä tuntuu hyvältä, että meillä on nyt sitten tämmöinen eurooppalainen malli täällä Suomessa elikkä koko kansakunta on yhdessä omaa maataloutta ja maaseutua ja elintarviketaloutta puolustamassa.

Maatalouden ja maaseudun menestyminen on tietysti pitkälle kiinni hintakilpailukyvystä, mutta ei pelkästään siitä. Tuet ovat erittäin tärkeä, jopa ratkaiseva osa siinä kehityksessä, mutta maaseudun ja maatalouden kilpailukyky muiltakin osin on tärkeä ja ratkaiseva. Tähän kilpailukykyyn vaikuttaa tietysti rakennekehitys, johon on voitu vaikuttaa, ja siihen vaikutetaan muun muassa näillä investointiavustuksilla. Rakenne on muuttunut kovaa vauhtia. Tilakoko ja tuotantoyksiköt ovat kasvaneet, ja siltä osin tämän perustuotannon osalta kilpailulähtökohta on parantunut.

Toisaalta Suomessa on tehty määrätietoista työtä koko elintarviketalouden laatuketjuajattelun puolesta. Meillä on tämä kansallinen laatustrategia hyvää vauhtia menossa eteenpäin, ja meillä on tuotantoa jatkavilla tiloilla vähiin päin tavoitteet siitä, että kaikilla näillä tiloilla olisi kunnossa olevat laatujärjestelmät vuonna 2006. Tällä tiellä ollaan hyvää vauhtia menossa eteenpäin, elikkä voidaan vaikuttaa tuotteitten laatuun, tuotteitten turvallisuuteen, puhtauteen, mutta myös sitten tilojen johtamisjärjestelmiin, elikkä siinä mielessä laatutyöllä on erittäin merkittävä vaikutus tilojen kilpailukyvyn kannalta.

Meillä on tehty erittäin paljon työtä maatalouden ympäristövaikutusten osalta ja vaikutetaan tuotannon eettisyyteen, eläinten kohteluun ja sitä kautta tuotteiden imagoon ja niitten haluttavuuteen. On tärkeää, että ylipäätään koetamme kaikin keinoin tukea kotimaista elintarviketaloutta ja sen kilpailukykyä sitten imagoon ja kuluttajien mielipiteisiin vaikuttamalla.

Tässä rinnalla on noussut sitten maaseudun muu yritystoiminta yhä merkittävämmäksi ja osalla maaseutua tietysti sivuansiomahdollisuudet ovat edelleen merkittäviä. Tähän kysymykseen tietysti vaikuttaa hallituksen yrittäjyysohjelman toteutuminen ja ne keinot, mitä yrittäjyyden eteen on voitu tehdä. Muu yritystoiminta ja maaseudun pienimuotoinen yritystoiminta on hyvää vauhtia kasvamassa, ja yrittäjien lukumäärän osalta ollaan ajamassa perinteisen maatalouden ohitse, elikkä jatkossa meillä näkymät ovat sellaiset, että meillä on ehkä noin 40 000 toimivaa maatilaa, maataloutta harjoittavaa maatilaa, mutta siinä rinnalla varmaan vähintään 70 000, toivottavasti paljon enemmänkin, muita maaseudun pienyrityksiä, ja sitä kautta voidaan pitää maaseutua elävänä.

Tältä osin hallitus on vaikuttanut ja ratkaisullaan vaikuttamassa tämän pienimuotoisen yritystoiminnan edellytysten parantamiseksi. Tämä alv-ratkaisu tukee sitä, ja koko maatalouden ja maaseudun elinkeinojen kannalta myös sukupolvenvaihdoksiin liittyvät kevennykset tulevat tätä kehitystä tukemaan.

On toki paljon muitakin keinoja, millä voidaan vaikuttaa maaseudun kehitykseen, ja siihen liittyy myös mahdollisuudet jatkossa ehkä energiatalouden osalta. Voidaan kotimaista energiatuotantoa edistää — tämäkin liittyy hallitusohjelmaan — ja ylipäätään maaseudun tilojen ja pienyritysten ansiotoimintaa kehittää, elikkä keinoja on paljon, ja tämän hallituksen osalta näitä ratkaisuja ollaan hyvää vauhtia tekemässä.

Suomalaisen maatalouden kannalta ylipäätään osaaminen on hyvin ratkaiseva tekijä. Tältä osin eduskuntakin voi vaikuttaa tähän kehitykseen. Me voimme vaikuttaa osaamisen kehittämiseen, koulutukseen, neuvontaan ja maaseudunkin infrastruktuuriin ja kaikkiin tekijöihin, mitkä mahdollistavat siellä yritystoimintaa ja asumista, elikkä keinoja on paljon muitakin kuin tämä pelkkä tukiratkaisu. Näitä keinoja voidaan täällä varmaan hyvässä yhteisessä hengessä viedä eteenpäin.

Siinä mielessä tuntuu hyvältä tämä keskusteluilmapiiri, ja uskon, että kun myös välikysymyskeskustelussa on saatu ministeri Korkeaojan ja pääministeri Vanhasen hyvät vastaukset, varmaan voidaan siirtyä jatkamaan yksissä tuumin päiväjärjestyksen puitteissa. (Ed. Hemmilä: Kiitos tunnustuksesta oppositiolle!) — Ihan hyvällä omallatunnolla voi antaa.

Unto Valpas /vas:

Arvoisa puhemies! Nyt esillä oleva välikysymys on ollut tarpeellinen ja hyödyllinen. Sitä jo osoittavat nämä runsaat puheenvuorot, jotka on asiasta käyty. Viime eduskuntakaudella maatalouspolitiikasta ei juuri keskusteltu, vaikka keskusta oli oppositiossa. Ei tehty myöskään välikysymyksiä, niin kuin ed. Hemmilä päivällä totesi. Herää kysymys, olivatko asiat silloin paremmin, ja kun katsoo nyt hallituksen toimia, niin viime eduskuntakauden hallitus taisi hoitaa asiat paremmin, ei ainakaan tällaista tilannetta silloin syntynyt. (Ed. Hemmilä: Tai vaihtoehtoisesti nyt on asiantuntevampi oppositio!)

Tämän päivän keskustelu on ollut siinä mielessä hyvin asiallista, että minullekin on eräitä asioita selvinnyt. Minusta ministeri Kalliomäki antoi varsin selkeästi ymmärtää, että myös pohjoisen tukea tullaan leikkaamaan. Samoin pääministeri Vanhanen vastasi kysymykseeni, ja hänen vastauksestaan huokui sama linja. Eli pohjoisen 142-tuki ei ole enää turvassa. Kysymys on enää siitä, tehdäänkö leikkaukset jo ensi vuonna vai siirtyvätkö ne vuoteen 2005. Nythän näyttää siltä, että keskustan piirissä on tällainen linja, että tässä otetaan tämmöinen vuoden lisäaika.

Sen sijaan ministeri Korkeaojan ja monien keskustan edustajien puheenvuoroista ei ole oikein tahtonut saada selvää ja tolkkua, miten todella pohjoisen tuotantotuelle käy. (Min. Korkeaoja: Siitä neuvotellaan!) — Juuri näin. MTK:n selän taakse tässä ollaan juuri menossa, aivan niin kuin ministeri tuolta aitiosta toteaa, että tästä neuvotellaan. — Mutta, arvoisa ministeri, ratkaisun avaimet ovat hallituksella ja teillä, ministeri Korkeaoja. Pohjoisen tuki voidaan jättää rauhaan, se voidaan säilyttää, jos hallitus niin haluaa ja te, ministeri Korkeaoja, haluatte näin. Tätä kysymystä me olemme koettaneet tämän päivän aikana saada teiltä selville, ja se ei vieläkään ole ihan auennut, mutta kun kuuli pääministerin ja valtiovarainministerin omat kannanotot, niin minulle ei jäänyt enää epäselväksi, mistä on kysymys.

Arvoisa puhemies! On varsin todennäköistä, niin kuin jo totesin, että hallitus ei uskalla tehdä vielä ensi vuonna ainakaan merkittäviä tukileikkauksia pohjoisen tukeen. Tulevat EU-vaalit ja kunnallisvaalit ovat aivan liian lähellä, eikä viljelijöitä haluta tässä vaiheessa liiaksi ärsyttää. Mutta asian lykkääminen ei ole hyväksi. Tilanne on kuitenkin nimittäin entistä pahempana edessä ensi vuonna, kun vuoden 2005 tilannetta ryhdytään arvioimaan.

Täällä on paljon puhuttu pohjoisen tukisopimuksen 142 avaamisesta. Tässä ei ole mielestäni mitään järkeä. Pysyvää tukiratkaisua ei pidä missään nimessä repiä auki. Jos näin tehdään, niin pohjoisen alueen viljelijät ja maatalousyrittäjät joutuvat jatkuvan epävarmuuden tilaan, joka nyt on jo Etelä-Suomen osalla olemassa. Tämähän johtuu siitä, niin kuin tänä päivänä on jo moneen kertaan todettu, että aikoinaan keskustalainen ministeri Haavisto neuvotteli tämän 141:n ja sen piti olla jatkuva sopimus, mutta sitten on todettu, että näin ei ollutkaan. Nyt syksyn aikana ministeri Korkeaoja neuvotteli tämän sopimuksen, josta on nyt selitystä riittänyt. Arvoisa ministeri, te voisitte jo tunnustaa, että näissä neuvotteluissa epäonnistuttiin. (Ed. Pulliainen: Ei pysty tekemään!) Ennemmin tai myöhemmin tämä tosiasia kuitenkin joudutaan toteamaan, että näinhän siinä kävi, viimeistään silloin, kun pohjoisen tukiin tullaan puuttumaan. Silloin ei kenellekään jää epäselväksi, että tämä neuvottelutulos Brysselissä oli huono.

Arvoisa puhemies! Pohjois-Suomella on jo riittävästi ongelmia. Monet peruspalvelut on viety haja-asutusalueilta, esimerkiksi postit ja koulut. Haja-asutusalueiden tieverkko on myös huonossa kunnossa. Myöskin ensi vuodelle on luvassa aivan liian vähän kunnossapitorahoja näitten teitten saattamiseksi parempaan kuntoon. Samoin muuttoliike on aivan liian suurta, ja nyt keskustavetoinen hallitus on leikkaamassa myös pohjoisen maataloustukea, mikä näyttää lopullisesti autioittavan suomalaisen maaseudun. Näinhän ei pitänyt käydä. Ennen vaaleja keskusta loi hyvin toiveikkaan kuvan maaseudun kehittämisestä, mutta nyt käytännön toimet ovat aivan erilaiset.

Arvoisa puhemies! Pohjoisen tuotantotukileikkauksia suunnitellaan kompensoitaviksi investointitukia lisäämällä. Sehän on tullut täällä yhtenä vaihtoehtona aivan selvästi esille. Mielestäni ed. Vilkuna toi hyvin esille, että ei tällainen yhtälö toimi. Tuet eivät kohdennu tällä tavoin oikein, vaan investoinnit jo tehneet yrittäjät ovat tässä suuria menettäjiä.

Ihan lopuksi: Täällä ei kovin paljon näitä pohjoisen puolustajia keskustan riveistä näytä olevan läsnä paikalla. (Ed. Pulliainen: He ovat menneet häpeämään!) Ed. Ranta-Muotio on ja ed. Oinonen, ja onhan siellä Lapin mieskin vielä. Mutta on selvää, että ne keskustan edustajat ja muutkin Pohjois-Suomen edustajat, jotka kaiken tämän keskustelun jälkeen vielä äänestävät hallitukselle luottamuslausetta, äänestävät samalla pohjoisen alueen tukien leikkausten puolesta. Tämä on täysin selvää nyt näitten selvitysten jälkeen, mitä tänä päivänä on tullut esille. Jos hallitus saa valtakirjan jatkaa, tukia tullaan varmasti leikkaamaan, ja sen tulemme näkemään.

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja

Arvoisa puhemies! Ed. Valpas, minä nyt vielä kerran sanon, että missään yhteydessä ei ole ollut suunnitelmaa siirtää tukivaroja alueelta toiselle. (Ed. Pulliainen: Eihän siitä ole puhe, vaan leikkauksista!) Kaikissa vaihtoehdoissa ne tukivarat, mitä on pohjoisella alueella, käytetään pohjoisella alueella. Kysymys on sitten siitä, miten näitä erilaisia tukimuotoja keskenään sovitellaan. Se on asia, joka on näissä neuvotteluissa esillä.

Mutta mitä tulee myöskin näihin tuotantotukiin, siis tulotukiin, tuotantotukiin, miten niitä nimitetäänkin, niin myöskään niiden taso, jos otetaan tämä tuleva nelivuotiskausi, ei tule laskemaan. Jos siinä on ensimmäisenä vuonna joku alenema, toisena vuonna se tulee olemaan korkeampi, niin että siltäkään osin ei mitään merkittävää muutosta tai pudotusta tapahdu. Sitten on vielä erikseen investointitukikokonaisuus. Tämä asia on nyt vaan niin, että vaikka te kuinka väitätte, että toisin olisi, niin mitään suunnitelmaa siirtää varoja alueelta toiselle ei ole olemassa eikä ole koskaan ollutkaan.

Unto  Valpas  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa ministeri, jätän teidät heti rauhaan, kun te ilmoitatte meille täällä eduskunnassa, että te ette tule puuttumaan pohjoisen tukiin millään tavalla. Tästä on nyt kysymys.

Pertti  Hemmilä  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä on hyvä keskustelu, mutta näyttää siltä, että eräät edustajat ovat vähän paksukorvaisia, jos voi tämmöistä ilmaisua käyttää, kun ed. Ranta-Muotio ylisti kovasti puheessaan tätä sopimusta. Ihmetellä täytyy, miten ed. Ranta-Muotio maatalousalan asiantuntijana ja toimihenkilönä, kenties virkamiehenä sieltä edelliseltä uralta ennen kansanedustajuutta, voi tämän selittää, että MTK, talonpoikien etujärjestö, pitää tätä syntynyttä EU-sopimusta, 141 artiklan sopimusta, Suomen maatalouspolitiikan viime vuosien suurimpana epäonnistumisena.

Toinen asia, ed. Ranta-Muotio: Tehän keskustassa annoitte vinkin silloiselle Lipposen ensimmäiselle hallitukselle vuonna 95 leikata maataloustukia, kun Paavo Lipposen hallituksen muodostamista koskeviin kysymyksiin siitä, mistä mahdolliset leikkaukset (Puhemies koputtaa) tehdään, Suomen keskusta vastasi yksiselitteisesti, että (Ensimmäinen varapuhemies: Minuutti on kulunut!) maataloudesta leikataan.

Aulis Ranta-Muotio /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tähän jälkimmäiseen: Tämä ei pidä paikkaansa. Muistan hyvin äänestäneeni vastaan, kuten koko keskustan ryhmä, näitä leikkauksia. Varmaan löytyy eduskunnan pöytäkirjasta, minkälaisia puheenvuoroja käytimme. Tämä oli aika ihmeellinen väite, että me olisimme esittäneet, että maataloudesta pitää leikata. Nyt tämä keskustelu saa jo aika huvittaviakin piirteitä.

Tähän ensimmäiseen osaan: Olen taitamattomasti puheessani sanani asettanut, jos siitä on saanut sen käsityksen, että olen ylistänyt tätä 141-sopimusta. Totesin vain, että tuskin olisi kukaan muu parempaakaan saanut aikaan, mutta aina aleneva on huono. Huonoista vaihtoehdoista vähiten huono on kuitenkin saatu.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Eduskunnan joulukiireen alla tuskin olisi voitu saada aikaan ajankohtaiskeskustelua Suomen maataloudesta, vaikka suurella joukolla sitä olisi tahdottu. Nyt välikysymyksen allekirjoittajat ovat tehneet siinä erinomaisen hyvän palveluksen, että täällä on koko päivä käyty laadukasta keskustelua Suomen maataloudesta ja sen tulevaisuudesta. Tämä on ollut ihan hyvä aihe keskusteltavaksi, ja nimenomaan asia on vakava, koska meillä on kysymys suomalaisen maatalouden tulevaisuudesta, koko elintarvikeketjun toiminnasta alkaen maatalouskoneitten tuotannosta, kaupasta, kuljetuksesta, elintarviketeollisuudesta, ja ennen kaikkea suomalaisesta ruuasta on kyse. Elikkä tämä aihe, joka nyt on tullut välikysymyksen sinänsä kärkevässä ja kriittisessä muodossa esille, on aivan erinomainen ja mitä ajankohtaisin keskustelunaihe. Tämä on syytä todeta kiitoksena ja tunnustuksena.

Kun tämän puheenvuoron varasin, silloin oli puhunut juuri ed. Seppo Lahtela, joka toi myös metsän maatilatalouden kokonaisuudessa esille. Kun paikalla on myös maa- ja metsätalousministeri Korkeaoja, haluaisin tiedustella ihan jossakin yhteydessä hänen vastattavakseen, kun täällä maatalouden tukimuodoissa on tuotu esille myöskin sitä, että nämä sukupolvenvaihdokset tapahtuisivat mielekkäämmällä tavalla kuin nykyisin on, kuinka on, luetaanko ilman muuta myös metsätilat ja metsäomaisuus maatilalla tähän samaan omaisuuteen, jossa voidaan näitä aivan oikean suuntaisia perintövero- ja sukupolvenvaihdosjärjestelyjä soveltaa.

Tähän haluaisin vastauksen. Samalla myös toteaisin tässä yhteydessä, että maatila on kokonaisuus, jossa ainakin Keski-Suomessa on vahvasti mukana metsä, itse asiassa niin, että minun kotikaupungissani Keuruulla ja vielä enemmän Multialla on vähän harrastusluontoista kaikillakin tiloilla tämä maatalous ja metsä on itse asiassa se paljon olennaisempi puoli. Näin ollen, jos tähän kysymykseen arvoisa ministeri voisi antaa vastausta tai suuntaviivoja, niin olisin hyvin kiitollinen — neuvosta tai tiedosta kiitollinen, niin kuin ennen Maamiehen tietolaarissa nimimerkki kysyi.

Timo Soini /ps:

Arvoisa puhemies! Nyt otetaan edustaja Meriläisen pyynnöstä semmoista valtiomiesmäistä, globaalia tarkastelukulmaa tähän hieman.

Eli ensinkin tämä maatalous on iso asia maapallon, maailmanlaajuisesti: Kiinassa on toistasataa miljoonaa pientalonpoikaa, Intiassa on kymmeniä miljoonia pienviljelijöitä, Brasiliassa samaten, ja mihinkä nämä ihmiset pistetään maapallonlaajuisesti, jos maatalous ajetaan isoihin organisaatioihin? Nämä ihmiset, joilla ei ole muuta mahdollisuutta, jos he eivät pysty Kiinassa, Brasiliassa tai Filippiineillä pienviljelemään, niin he löytyvät hökkelikylistä suurkaupunkien laitamilta monen näköisen inhimillisen riiston kohteena: raa’an prostituution, elinkaupan, kaiken maailman hämärämiesten riistettävänä, nämä onnettomat ihmiset. Tämä on tämä globaali näkökulma. Tämä on tärkeä asia. Tästä vihreät puhuvat usein asiaa, etenkin ed. Pulliainen. Joidenkin vihreiden naisten kanssa on joskus vähän kränää, mutta se voi johtua myös minusta.

Arvoisa puhemies! Suomalainen maatalous on hintansa väärti, ja ainoa tapa, millä me voimme pärjätä, on perheviljelmämuotoinen maatalous, mutta ei tämmöisellä jatkuvalla suurtilalinjalla. Siinä tulee umpikuja. Se ei auta. Me emme pysty tässä EU-korsetissa, -pakkopaidassa, sellaisia tuotantomääriä tekemään, että se sillä kurin kannattaa. Jatkossa viljelmät tulevat olemaan sellaiset, että isäntä siellä päätoimisesti puurtaa ja emäntä on vaikka hammashoitajana kunnalla tai jossain muualla. Tämä yhdistelmä on se, millä tullaan menemään eteenpäin. Tämä on se visio, tämä on se näkymä. (Ed. Takkula: Perussuomalaisten tulevaisuuden visio?) — Se on se, haluan tai en. Tämä on totuus asiassa. Minä puhun kipeistä totuuksista.

Sinne maaseudulle tarvitaan myös kilpailua. Nyt siellä on monopoli, siellä on kepun monopoli. Monopolit ovat vaarallisia, monopolit pitää purkaa. Sinne tarvitaan kilpailua, sinne tarvitaan ryhdikästä perussuomalaista rikkaruohoa joukkoon, jotta siellä rupeaa kepunkin ohra paremmin kasvamaan. (Naurua) Näin pitää menetellä.

Mutta todellisia uhkia tulee olemaan paljon. Sanotaan vaikka Suomussalmella, missä ei paljon enää tiloja ole, niin ei mene pitkää aikaa, kun siellä meijerit sanovat, että kuulepas isäntä Kemppainen ja sinä Korhonen siellä, ei me täältä kuule perämetsiltä lähetä sun maitojas hakemaan, tuo ne tänne Suomussalmen kirkolle tai jos et tuo niin lopeta. Kyllä se aika alkaa vähenemään, että tipottain siellä täällä on näitä tiloja. Tämä tulee se näkymä olemaan olemassa, ja näin ikävä kyllä tulee käymään. Maatalous on kansallinen kysymys, sitä puolustakaamme kaikki.

Arvoisa puhemies! Olen tässä illan mittaan koettanut tehdä itselleni selväksi, onko tämä keskustelu kepun mielestä hyvä vai ei. Moni keskustalainen täällä kehuu, että on ollut hyvä keskustelu, on hyvä, että maamiehellä on ystäviä, ja sitten tulee toinen kepulainen ja sanoo, että tämä on turha välikysymys, ei tällaisia pitäisi tehdä. Koettakaa nyt sitten lopputiivistykseen päättää, onko tämä hyvä keskustelu vai onko tämä turha keskustelu, (Ed. Pulliainen: Se kerrotaan Storyvillessä sitten!) vai onko sitten MTK:ssa jatkot huomenna, kun on muste kuivaa sopimuksen alla.

Arvoisa puhemies! Ihan loppuun haluan sanoa, että kyllä huoli on aitoa. Minulla on tässä Asutus- ja maatalousliiton Pohjois-Savon piirin julkilausuma, jossa sanotaan näin: "Maataloustuet pienenevät vuosittain. Millä maatalousyrittäjät pärjäävät? Onko valtiolla tarkoitus lopettaa maatalous Suomesta ja ostaa elintarvikkeet ulkomailta? Entä sitten, jos sattuu joku häiriö eikä ruokaa saadakaan, mitenkäs sitten suu pannaan? Onko tämä otettu lainkaan huomioon, että tällainen tilanne saattaisi vielä tulla eteen? Elämme rauhattomassa maailmassa tänäkin päivänä. Kuinka velkaantuneet viljelijät, jotka ovat investoineet, voivat maksaa velkansa, jos tulot jatkuvasti pienenevät, ja kun pitäisi vielä elääkin? Suomessa tuotetaan maailman puhtainta ruokaa. Eikö maataloutta kannattaisi tukea niin, että kuluttajat saisivat edullista ruokaa ja ihmiset töitä?"

Arvoisa puhemies! Tämä oli tolkullista tekstiä. Tämä on pienviljelijöiltä Pohjois-Savosta. Niitä ei ole vielä kaikkia pystytty tappamaan, ja ne viimeksi jäävät henkiin. Ennen kaatuvat suurtilat investointeihinsa ja velkoihinsa kuin pientilat, joilla on myös tilan ulkopuolelta tuloja.

Petri Salo /kok:

Arvoisa herra puhemies! Jouduin tulemaan käyttämään tämän puheenvuoron, kun en, vaikka me kuorossa huusimme h-mollissa ja e-duurissa vastauspuheenvuoroa, saanut sitä aikaisemmin.

Sen verran ihan tarkennuksena ed. Ranta-Muotiolle, että kun käytin puheenvuoron täältä edellisen kerran, puhuin nimenomaan tilojen määrästä. Kun yhdessä Espoossa olemme olleet tilastoja tutkimassa ja katsoimme EU:n vaikutusta tilojen määrään, niin totesimme, että se nuoli jatkui suurin piirtein EU-ratkaisun osalta samaa tahtia, mitä jo Kalevi Hemilä muistaakseni 80-luvun alussa ennusteli suomalaiselle maatalouspolitiikalle. Eli varmaan olemme tästä lopputuloksesta ihan samaa mieltä.

Tulokehityksen osaltakin on myös todettavissa, että kahden viimeisen vuoden aikana tulokehitys on lähtenyt positiiviseen suuntaan. Mitä tämä ratkaisu sitten vaikuttaa tähän tulokehitykseen, sen näemme lähivuosien aikana.

Sitten ed. Ranta-Muotio, vaikka itse on ollut melkein nuorena miehenä vielä piimäpurkissa vuonna 95, niin joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään, mutta pakko on kai se eduskunnan pöytäkirjoihin vielä kerran todeta, että kun puhemies Paavo Lipposen hallitus muodostettiin vuonna 95, niin Suomen keskustan vastauksissa puhemies Paavo Lipposen hallituksen muodostamista koskeviin kysymyksiin 2.4.95, 7-sivuinen bladi, lukee sivulla 5 kohdassa 4.4 Valtion menojen leikkausten suuruus, kohdentaminen ja ajoitus: "Suomen keskusta lähtee siitä, että nyt voimassa olevia kaikkia valtiontalouden säästöjä jatketaan myös tällä vaalikaudella. Uuden hallituksen on tehtävä pikaisesti esitykset vuoden 96 alussa raukeavien 12 miljardin markan säästöjen jatkamisesta. Sen lisäksi vaalikauden aikana tarvitaan ainakin 15—18 miljardin markan lisäsäästöt kuluvan vuoden menotasoon nähden. Sen lisäksi pitää varautua myös ennakoitua huonompaan talouskehitykseen, mikä vaatisi vielä lisäsäästöjä. Keskustan mielestä ne tulisi kohdentaa tulonsiirtoihin, ei kansalaisten peruspalveluihin." Mutta olennaista on, Aulis Ranta-Muotio, että keskustan näkemyksen mukaan "tarvittavat lisäsäästöt voidaan koota muun muassa kuntien valtionosuuksista, sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenneuudistuksista, eläke- ja työttömyysturvan uudistuksista, yritystukien ja maatalouden menojen supistamisesta". Maatalouden menojen supistamisesta. Ja tämän saman tosiasian edessä oli varmasti Lipposen ykköshallitus silloin, kun näitä ratkaisuja tehtiin.

Nyt minä myöhemmin tarkistan sitten, toteuttiko Lipposen hallitus ihan täysimääräisesti nämä keskustan kehotukset. Se vaatii vähän tällaista tutkimista ensiksi, katsotaan paljonko sinä aikana säästettiin ja paljonko tässä vastauksessa kehotettiin tekemään. Mutta kyllä Suomi vielä silloinkin oli siinä samassa veneessä, joten ei maatalouden säästöjä ole tehty eikä leikkauksia varmasti minkään hallituksen osalta pahasta tahdosta, vaan pakosta.

Hannu Takkula /kesk:

Arvoisa puhemies! Edustaja, konstaapeli Salon puheenvuoron jälkeen on pakko todeta, että olen kyllä erittäin ilahtunut siitä otteesta, mikä veljillä ja sisarilla tuolla oikealla eli kokoomuksessa on tänään ollut. Te olette olleet — enpä muista milloin aikaisemmin — maanviljelijän ja viljelijöitten puolella ja näyttää siltä, että olette ymmärtäneet nyt, että suomalaista elintarviketuotantoa tarvitaan ja sen säilyminen pitää turvata. Tämä on arvokas ja tärkeä asia, ja siinä suhteessa ilolla tervehdin niitä puheenvuoroja, joissa ollaan tukemassa suomalaista maanviljelijää, talonpoikaa — ja talonpoikahan se tukea tarvitsee.

Täytyy todeta, että siinä mielessä tämä välikysymyskeskustelu on ollut hyvä keskustelu. Tämä on ajankohtaistanut maatalouspolitiikkaa ja tuonut sitä ihmisille tykö. Kun tässä jo pian laitetaan kystä kyllä elikkä siirrytään jouluun ja jouluruokailuun, toivon mukaan myöskin sitten niin edustajien oikealla kuin vasemmalla laidallakin ruokapöydät täyttyvät suomalaisista tuotteista, suomalaisten viljelijöitten, talonpoikien, aineksista. (Ed. Salo: Entäs keskellä?) — Keskellä ne täyttyvät joka tapauksessa niin.

Haluan todeta tässä lyhyesti ja ytimekkäästi, tätä keskustelua on paljon käyty, että minulle riittää se, että tämän keskustelun aikana hallitukselta on tullut vastaus, että heikoimmassa asemassa olevia talonpoikia C-alueella ei tulla kurittamaan, ei tulla leikkauksia sinne toteuttamaan, ja näin ollen on helppo huomenna taikka jo tänä iltana äänestää hallitukselle luottamusta. Tiedän sen, että ne sanat, mitä täällä sanotaan, niitten kanssa ollaan tosissaan ja ne myöskin näkyvät sitten tekoina tulevan vuoden aikaan.

Maija-Liisa Lindqvist /kesk:

Arvoisa puhemies! Haluan tässä yhteydessä myös todeta sen, että ensimmäisen kerran sinä aikana, kun olen yhdeksättä vuotta eduskuntasalissa, on niin voimallisesti kokoomuksenkin puolesta puolustettu maataloutta. (Ed. Hemmilä: Eikö se ole hienoa!) Jään todella mielenkiinnolla odottamaan, missä vaiheessa tämä rivi järkkyy. (Ed. Laakso: Silloin kun ne pääsevät hallitukseen!) Nimittäin se on niin ainutlaatuista ollut näitä kokoomuksen puheenvuoroja tänä päivänä kuunnella; aivan toinen ääni on kellossa ollut tähän asti. (Ed. Hemmilä: Niin kuin keskustankin!)

Haluan kyllä vielä huomata sen, että silloin 95, kun oli tehty liittymissopimus, johon liittyi kansallinen tukipaketti, niin kyllä kokoomus perui sanansa eli petti viljelijät pahemman kerran siinä tilanteessa. Keskusta ei pettänyt, ja kukaan ei tänä päivänä meistä osaa tässä salissa todennäköisesti sanoa, mitä tarkoitetaan sillä lauseella, mihin tässä nojataan, mutta ei varmasti olisi pettänyt sitä sopimusta tällä tavalla, miten kokoomus teki vain muutama kuukausi tehtyään tämän sopimuksen. Eli nämä puheenvuorot kyllä laittavat miettimään sen, kuinka nopeasti nämä perutaan.

Sen sijaan täysi tuki meidän maatalousministerille, joka on todella vaikeissa oloissa neuvotellut pelastaakseen suomalaisen elintarviketalouden niin alkutuotannossa kuin koko jatkojalostuksessa.

Simo Rundgren /kesk:

Arvoisa puhemies! Kaksi asiaa vain lyhyesti tässä. Ed. Valpas haastoi Lapin edustajankin käyttämään puheenvuoron.

En todellakaan antaessani äänen hallituksen luottamuksen puolesta tulevassa äänestyksessä äänestä sen puolesta, että Lapin viljelijöiltä tukitasoa heikennetään. Tämän päivän keskustelu ja ministerin vakuuttelut ovat johtaneet siihen, että olen myöskin varma siitä, että näin ei tule käymään. Niissä olosuhteissahan, jokainen ymmärtää, ei viljelytoiminta ole edes mahdollista. Kun siellä ei ole maitotuotannolle juuri vaihtoehtoja, ei ole mahdollisuutta leipäviljan viljelyyn, niin siellä ei ole toisen tyyppisellä tukiratkaisulla mahdollista viljelytoimintaa edes jatkaa.

Toinen asia: Ed. Soini nosti tässä vielä esiin tämän kansainvälisen näkökulman. Se on kyllä ihan totta, että nykyinen globalisaatiokehitys johtaa näköjään väistämättä sellaiseen ilmiöön, että maalta siirrytään kaupunkiin, ja itse asiassa suuri kansainvaellus tässä ihmiskunnassa on tapahtumassa maalta kaupunkiin. Tämä on kyllä asia, joka vaatii analyysiä ja todella myöskin Euroopan unionin alueella. Toivon, että tuossa keväällä sitten tämän selonteon yhteydessä myöskin tällaisiin todella syvällisiin linjauksiin päästään, ja se tulee aiheuttamaan todennäköisesti myös maaseudun elämässä unionin alueella muutoksia.

Aulis Ranta-Muotio /kesk:

Arvoisa puhemies! En tunne tätä paperia, mitä ed. Salo tuolla luki, mutta sen muistan vain tässä salissa, kun käytiin 95 tätä keskustelua, että kokoomuksen taholta todettiin, että sopeutuspaketti oli ylimitoitettu. Muistan vielä, kun puhuja sanoi — Saario nimeltään — että me kaikki tiesimme sen, että se on ylimitoitettu etukäteen, ja nyt se leikataan sille tasolle kuin se kuuluu. Mutta pääasia ei nyt ole enää siellä vanhoissa kaivelu. Toki sillä asialla on se merkitys, että maataloustulo on edelleenkin noin 10 prosenttia alemmalla tasolla, viivan alle jää 10 prosenttia vähemmän, sen leikkauksen ansiosta, vaikka siitä on palautettu tietty osa siitä aikoinaan 750 miljoonasta. Sillä on vaikutusta tähän kannattavuuteen. Kannattavuus on kuitenkin tämän elinkeinon pahin ongelma ollut menneinä vuosina.

Nyt täytyy katsoa tulevaan. Toivotaan, että sitten käydään hyvä keskustelu ja kaikki puolueet ovat yhtä hyvin mukana kuin nyt, kun käydään tätä selontekokeskustelua sitten ensi vuoden puolella. Sillä on tulevaisuuteen linjaava vaikutus, ja varmaan uskon, että pyritään säilyttämään tällainen yhteneväinen maatalouspolitiikka, ettei maata jaeta suinkaan erilaisiin vyöhykkeisiin pitkän päälle, että siitä löytyy, kun on näitä palikoita enemmän käyttää tämän asian hoitamiseen sitten enemmän kuin nyt ensi vuotta ajatellen.

Petri Salo /kok (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ihan lyhyesti ed. Ranta-Muotiolle, että tämä paperihan on valtioneuvoston tietopalvelusta 12.12. tänä vuonna saatu paperi. (Ed. Ahde: Tuliko se ihan pyytämättä?) Se on ihan aito, ja jätän teille siitä kopiot, niin voidaan puhua samasta paperista, jos sitä myöhemmin joskus tarvitaan.

Sen verran ed. Saarion puheista ja kannanotoista ja joistakin muista, että on tietenkin harmillista keskustella, kun hän on poisnukkunut ja ei ole enää itse vastaamassa näistä kannanotoista, mitä on aikoinaansa tehnyt, mutta meitä on 41 täällä, ettei aina yhden miehen puhe tarkoita sitä, että koko puolue on samaa mieltä, mikä varmasti pätee muihinkin puolueisiin. Ratkaisuja ei voi tehdä silloin yhden henkilön käyttämien puheenvuorojen perusteella, vaan siitä, miten esimerkiksi huomenna välikysymyksessä äänestetään, ne linjat näkyvät, ja siitä varmasti kolme ja puoli vuotta tuolla kentällä puhutaan, kuka tuki hallitusta ja kuka ei tukenut ja kuka puolusti suomalaista talonpoikaa.

Hannu Takkula /kesk:

Arvoisa puhemies! Sain juuri ed. Salolta pyytämättä tämän keskustan vastaukset puhemies Paavo Lipposen kysymyksiin vuonna 95. Voin todeta, että hänen lukutaitonsa on aivan oikein, täällä todetaan muun muassa maatalouden menojen supistamisesta. Voin sanoa, ed. Salo, että nyt minä ymmärränkin, miksi silloin keskusta ei päässyt hallitukseen, vaan jäi oppositioon, koska tuo linjaus ei ollut kestävä, ja valitettavasti vain ne voimat, jotka menivät hallitukseen, vielä syvemmältä kuopivat sitten maataloutta, ja me tiedämme ne asiat, mitä tapahtui, mutta ne ovat nyt historiaa ja nyt olemme tässä hetkessä.

On pakko todeta myös rehellisyyden nimissä se, että kyllä ed. Hemmilä on ollut yksinäinen susi, en sano, että lammasten vaatteissa, mutta joka tapauksessa olette sieltä pitänyt esillä maatalouspolitiikkaa kyllä (Ed. Hemmilä: Eikö ole tuottanut tuloksia?) viimeisen kaudenkin aikana hallituksessa, ja ed. Koskinen ministerinä. Mutta voisi sanoa näin, että kyllä tämä intensiteetti, millä te nyt tätä asiaa lähestytte, kyllähän tämä on jotakin uutta. Kyllä te varmasti tunnustatte sen itsekin. Siinä mielessä voin sanoa, että jos tämä on ed. Hemmilän uusi linja, joka on nyt hurmannut koko kokoomuksen johdon, niin tämä on hyvä pohja, tämä on hyvää politiikkaa. Se on hyvin lähellä keskustan politiikkaa, ja uskon näin, että tuokin pieni raja-aita, mikä tässä meidän välissämme on, supistuu pian umpeen, kun te tulette talonpojan ja maanviljelijän puolelle. Näin saadaan kestäviä, hyviä ratkaisuja myöskin tulevaisuudessa.

Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan vielä painottaa sitä, että Lapin pieniä viljelijöitä, talonpoikia, ei saa tappaa. Hehän eivät kyllä kuolekaan, vaikka mitä tehtäisiin, koska he ovat tottuneet selviytymään kovissa olosuhteissa. Mutta niin kuin sanoin, sen vuoksi äänestän hallituksen puolesta, kun tämän päivän aikana on ilmennyt, että leikkauksia ei C-alueelle tule tapahtumaan (Puhemies koputtaa) ja näin huolehditaan siitä, että myöskin Lapin ja pohjoisen Suomen talonpojat, itäisen Suomen ja C-alueen talonpojat kaiken kaikkiaan, pysyvät leivässä kiinni ja pystyvät tuottamaan puhdasta kotimaista ruokaa nykyisellä tasolla.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti vaan, että minä toivon hartaasti, että maa- ja metsätalousministeri osaa nyt hyödyntää tämän päivän keskustelut Brysselin-neuvotteluissa. Se on se kaikkein paras anti, mikä tästä voi olla. Jos käytätte pikkuisen ylisanoja tästä keskustelun kiivaudesta, niin sen parempi vaan.

Toisekseen, jos te nyt tämän päivän keskustelujen ja ministerilehteriltä lausuttujen jälkeen menette leikkaamaan 142:ta, niin se on kyllä hirttosilmukka hallituksen politiikalle.

Ja kolmanneksi: Sillä teolla, jos te niin teette, te osoitatte, että luonnonmaantieteelliset tekijät ovat menettäneet kokonaan merkityksensä Suomessa. Se on se vihonviimeinen niitti sitten neuvotteluvalttina tuolla Brysselissä.

Kyösti Karjula /kesk:

Arvoisa puhemies! Kun tämä keskustelu on kaartumassa nyt maaliin, niin minusta sen johtopäätöksen voi selvästi tehdä, että tämä on varmasti selkeyttänyt käsitystä suomalaisen maatalouden merkityksestä ja on vahvistanut sitä näköalaa, että eduskunta on perimmältään varsin yksimielisesti puolustamassa ja tukemassa suomalaista maataloutta. Se, mitenkä kokoomus on innostuneesti tätä asiaa vienyt eteenpäin, on myös myönteinen asia. Tietysti ihmetyttää hieman se, että puheenjohtaja Itälän allekirjoitus tästä välikysymyksestä puuttuu. Ilmeisesti Itälä näkee tämän asian laajemmin ja kokonaisemmin ja on sillä tavalla tukemassa hallituksen hyvin johdonmukaista politiikkaa.

Minä haluan vielä kannustaa ministeri Korkeaojaa siinä vaativassa ponnistelussa, mikä on nimenomaan nyt tämän EU-maatalouspolitiikan osana johtaa Suomen kansallista maatalouspolitiikkaa, ja luotan siihen, että valmistuva selonteko vahvistaa niitä linjauksia, millä suomalainen maatalous ja elintarviketalous voidaan myös tulevaisuudessa turvata.

Pertti Hemmilä /kok:

Arvoisa puhemies! Tänään tämän keskustelun aloitti ministeri Korkeaoja täällä klo 10 vastauksellaan. Hän totesi, että on myönteistä, että maatalouspolitiikasta käydään keskustelua eduskunnan täysistunnossa. Siksi halusin tähän loppuun, tämän keskustelun todennäköisesti loppuun tai ainakin loppupuolelle, käyttää tämän puheenvuoron. Kun olen kuunnellut nyt erityisesti hallituspuolue keskustan edustajien kannanottoja ja mielipiteitä ja puheenvuoroja tässä salissa, niin minua on erityisesti ilahduttanut se, että keskusta on niin kovasti kehunut oppositiota ja erityisesti oppositiopuolue kokoomusta, että maatalouskeskustelu on näin vilkasta ja laadukasta ollut täällä. Haluankin tässä yhteydessä lausua parhaat kiitokseni myöskin sinne hallituksen puolelle, että osataan antaa tunnustusta joskus myöskin oppositiolle.

Haluan muistuttaa, että huomenna sitten otetaan miehistä mittaa, ja ihmettelen, jos te voitte ponsiehdotustani vastustaa, joka kuuluu seuraavasti: "Kuultuaan hallituksen vastauksen eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy välittömiin toimenpiteisiin turvatakseen kotimaisen elintarviketalouden tulevaisuuden, maatalouden riittävän kannattavuuden ja maaseudun elinvoimaisuuden koko maassa."

Tästä minä huomenna sitten äänestytän ja toivon tai ymmärrän tämän keskustelun jälkeen, että ainakin keskustan edustajat ovat tämän lausuman takana.

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja

Arvoisa puhemies! Minäkin olen tyytyväinen siitä, että tämän pitkän keskustelun aikana on hyvin laajasti osoitettu tukea ja halua turvata suomalainen maataloustuotanto. Sen sijaan siinä osassa keskustelua, jossa arvosteltiin 141-ratkaisua ja sanottiin, että se on täysin kelvoton, ei kuitenkaan annettu minkäänlaista muuta vaihtoehtoa, minkäänlaista kuvaa siitä, minkälainen tämä 141-ratkaisu olisi voinut olla, minkälainen muu vaihtoehto olisi voinut tulla kysymykseen. Tällaista esitystä valitettavasti ei ole tullut, ja niin täytyy todeta, että tämä arvostelu on kai sitten pistettävä oppositiopolitikoinnin piikkiin.

Mitä tulee sitten jatkoon, uskon, että näissä neuvotteluissa, joita käydään Maataloustuottajien keskusliiton kanssa ja joissa eri tuotantosuunnat käyvät myös sisällään omissa jaostoissa keskustelua, syntyy sellainen tulos, joka on yksimielinen ja joka voidaan yhteisesti hyväksyä.

Erkki  Virtanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Arvoisa ministeri Korkeaoja, minulla on teille vielä yksi kysymys: Miltä nyt tuntuu, noin yleisesti?