Anni Sinnemäki /vihr(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hallinto- ja tarkastusjaosto, jonka vastuulle ulkoasiainministeriön hallinnonala kuuluu, on tässä mietinnössä keskittynyt erityisesti kehitysyhteistyömäärärahoihin, joiden kohdalla on sitten myös määrärahan lisäysesitykset, joita tälle hallinnonalalle on esitetty.

Valiokunta toteaa mietinnössään sen tilanteen, miltä hallitusohjelman ja hallituksen kehyspäätöksen valossa näyttää kehitysyhteistyömäärärahojen nousutahti. Määrärahat on mitoitettu sillä tavalla, että arvioiden mukaan vuonna 2007 hallituksen tullessa kautensa päätökseen — ellei satu käymään niin, että välikysymysäänestys huomenissa kaataa sen — oltaisiin 0,44 prosentin bkt-osuudessa.

Valiokunnan mietinnössä on tuotu tähän rinnalle esiin myös se, mikä oli viime keväänä valtioneuvos Harri Holkerin johdolla toimineen työryhmän esitys, jossa tavoite 0,7 prosentin bkt-osuudesta kehitysyhteistyömäärärahoihin olisi saavutettu tasaisilla lisäyksillä. Näillä tasaisilla lisäyksillä vuonna 2007 oltaisiin 0,55 prosentin bkt-osuudessa. Joka tapauksessa hallitushan on kirjannut ohjelmaansa, että tavoitteena on se, että 0,7 prosenttiin päästäisiin vuonna 2010. Jos tästä tavoitteesta tosissaan halutaan pitää kiinni, se tietenkin sitten asettaa seuraavan hallituksen aika isojen haasteiden eteen.

Arvoisa puhemies! Muutamia sisältökysymyksiä.

Tänä vuonna esitetty lisäys, joka kehitysyhteistyömäärärahoihin tulee, on esitetty lähinnä kahdenväliseen kehitysyhteistyöhön, ja valiokunta tässä yhteydessä korostaa myös monenkeskisen kehitysrahoituksen merkitystä jatkossa. Toisaalta voidaan sanoa, että monenkeskisen ja kahdenvälisen avun välinen raja varmasti tulee jatkossa hälventymään, kun käytetään sellaisia instrumentteja kuten esimerkiksi budjettituki, josta eduskunnassa on aika paljon keskusteltu niinä vuosina, kun olen ollut näistä asioista puhumassa. Budjettitukeen eduskunta on välillä suhtautunut jopa hieman kriittisesti. Tässä mietinnössä korostetaan niitä edellytyksiä, joilla budjettitukea voidaan antaa.

Mosambikissa ollaan siinä tilanteessa, että budjettitukea annetaan, ja valiokunta toteaa, että budjettituen edellytyksenä tulee olla, että vastaanottajamaan keskushallinto ja paikallishallinto ovat toimivassa ja luotettavassa kunnossa. Sen lisäksi valiokunta kiinnittää huomiota myös siihen, että Suomen omien lähetystöjen resurssien pitää olla riittäviä sellaisissa tilanteissa, joissa budjettitukea annetaan. Tämä tietenkin sitten pätee myös itse asiassa kaikkeen muuhun kahdenväliseen ja monenväliseen kehitysyhteistyöhön.

Valiokunta kiinnittää huomiota myös kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöhön. Suomalaisten kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyö on niissä evaluaatioissa, mitä on tehty suomalaisesta kehitysyhteistyöstä, saanut aika hyvät arviot, ja kun hallituksella on tällä hetkellä valmistelussa uusi kehityspoliittinen linjaus, niin tämän kehityspoliittisen linjauksen luonnoksissa on todettu, että kansalaisjärjestöjen osuutta kehitysyhteistyömäärärahoista tultaisiin kasvattamaan. Valiokunta kiinnittää tässä yhteydessä huomiota siihen, että kun tämä osuus kasvaa, niin tarvitaan tulevina vuosina riittäviä myöntövaltuuksia, jotta kansalaisjärjestöt pystyisivät suunnittelemaan omaa toimintaansa. Sinänsä valiokunta suhtautuu myönteisesti siihen, että kansalaisjärjestöjen tukea kehitetään.

Kysymys myöntövaltuuksista on kiinnostanut eduskuntaa useina vuosina, ja itse asiassa on ollut monia sellaisia vuosia, jolloin eduskunta on lisännyt koko kehitysyhteistyötä koskien myöntövaltuuksia sen tähden, että toiminnan suunnittelu voisi olla parempaa. Tämä on varmasti hyvä olla ministeriössä muistissa tulevina vuosina. Kun määrärahoissa kuitenkin tapahtuu aika isoa euromääräistä nousua, niin silloin näiden myöntövaltuuksien merkitys on entistä suurempi.

Viimeisenä asiana valiokunta ottaa esiin korkotukiluotot, jotka ovat olleet ristipaineen alaisia. On useissa evaluaatioissa kiinnitetty huomiota siihen, että korkotuki ei ole sellainen instrumentti, joka palvelisi Suomen kehitysyhteistyön ikään kuin tärkeimmäksi tai keskeisimmäksi päämääräksi nimettyä köyhyyden vähentämistä. Korkotukiluottojahan on käytännössä käytetty lähinnä Kiinan suhteen. Valiokunta mietinnössään toteaa, että odotamme hallituksen linjausta korkotukeen tämän kehityspoliittisen ohjelman yhteydessä, mutta toivotaan myös, että kriittiset näkökohdat korkotuen suhteen otettaisiin huomioon.

Arvoisa puhemies! Ulkoasiainministeriön hallinnonalalle on myös tehty yksi lisäys, summaltaan melko pieni, 25 000 euroa Suomen YK-liitolle. Tätä on perusteltu sillä, että YK-liitto itse viettää juhlavuotta vuonna 2004 ja sen lisäksi Yhdistyneet kansakunnat myös viettää juhlavuotta. Sitten on katsottu, että jotta YK-liitto pystyisi paremmin panostamaan näihin juhlavuosiin, siihen tarvitaan lisäystä 25 000 euroa. Tästä voi varmasti myös onnitella ensimmäisen kauden sosialidemokraattista kansanedustajaa Jutta Urpilaista, jonka talousarvioaloite oli juuri tämän sisältöinen.

Arvoisa puhemies! Eilisessä ryhmäpuheenvuorossa totesin omalta osaltani, että vihreiden talousarviovastalauseeseen sisältyy korotusesitys kehitysyhteistyömäärärahoihin, joka perustuu siihen tahtiin, jota Holkerin Katala-työryhmä esitti. Myös vasemmistoliiton vastalauseeseen on liitetty muutosehdotuksia koskien kehitysyhteistyömäärärahojen myöntövaltuuksien lisäystä.

Arvoisa puhemies! On miellyttävää, että molemmat ministerit ovat täällä paikalla. Ehkä tässä yhteydessä sanoisin vielä sen, että kun nyt uutta kehityspoliittista linjausta ministeriössä valmistellaan ja olen itse ollut mukana tekemässä valtioneuvoston kehityspoliittisen toimikunnan lausuntoa, niin toteaisin tässä yhteydessä, että toivottavasti ministeri ottaa kehityspoliittisen toimikunnan lausunnon vakavasti. Siellä on käsitelty sitten näitä aika vaikeitakin kysymyksiä esimerkiksi koherenssipolitiikasta, joka ministeri Lehtomäen persoonassa nyt eri tavalla kuin aikaisemmin toteutuu sillä tavalla, että kauppapolitiikka ja kehitysyhteistyö ovat saman ministerin ohjauksessa.

Jos ajatellaan nyt käynnissä olevia Wto-neuvotteluja ja sitä, mitä tapahtui Cancúnin kokouksessa, tässä vaiheessa jo EU-komissio näyttää luopuneen siitä periaatteesta, että Dohan kierros pitäisi käydä loppuun tällaisella, niin kuin sitä sanotaan tässä slangissa, single undertaking -periaatteella. En nyt heti keksi sille suomenkielistä nimitystä, mutta silloin on varmaan hyvä, jos tässä kehityspoliittisessakin linjauksessa analysoidaan sitä, että voi olla, että on viisasta, että esimerkiksi näistä Singaporen uusista aiheista neuvotteluissa toistaiseksi luovutaan. On hyvä, että niissä luonnoksissa, joita tällä toimikunnalla on ollut käytettävissään, ehkä suorasukaisemmin kuin ennen todetaan, että on tiettyjä ristiriitakysymyksiä Suomen taloudellisten intressien ja kehitysmaiden välillä ja että näitä ristiriitakysymyksiä pyritään analysoimaan ja myös löytämään sieltä sitten ne kehitysmaiden todelliset edut myös kauppapolitiikassa.

Jaakko Laakso /vas:

Herra puhemies! Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen on kyseenalaistanut viime aikoina kahden naapurimaamme poliittisen linjan jatkuvuuden. Lipponen on kehottanut Suomea nukkumaan koiranunta Ruotsin vieressä toinen silmä avoinna. Hän sanoi, että Ruotsi ei ole liittymässä Natoon, mutta pitää Nato-option auki.

Täytyy sanoa, että tämä viime mainittu tieto oli minulle uusi. (Ed. Elo: Se ei pidä paikkaansa!) Olen tarkistanut Ruotsin pääministerin kansliasta, ulkoministeriöstä, puolustusministeriöstä, Ruotsin puolustusselonteon puheenjohtajalta ja eräiltä muiltakin ruotsalaisilta johtavilta ulko- ja turvallisuuspoliitikoilta sitä, onko Ruotsilla Nato-optio, ja kaikki ovat yhtä mieltä siitä ja kaikki viralliset dokumentit kertovat, että Ruotsilla ei ole Nato-optiota, (Ed. Kekkonen: So what?) jonka takia puhemies Lipponen kehottaa Suomea nukkumaan koiranunta toinen silmä auki asettaen epäilyksenalaiseksi Ruotsin nykyisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjan jatkumisen, sotilaallisen liittoutumattomuuden jatkumisen.

Ed. Kekkonen, kun puolustusvaliokunta kävi jokin aika sitten Ruotsissa, me tapasimme puolustusministerin, joka totesi, että hallitustenvälisen konferenssin osalta Ruotsi pitää tärkeimpänä tehtävänä estää Euroopan unionin muuttumisen puolustusliitoksi. Hän totesi tämän meille kolme kertaa yhdessä puheenvuorossa. Tuntuu oudolta se, että puhemies Lipponen pitää tarpeellisena kyseenalaistaa Ruotsin ulkopoliittisen linjan jatkumisen. Samaan hengenvetoon täytyy todeta, että silloin kun puhemies Lipponen johti hallitusta pääministerinä, vaikutti siltä, että Ruotsi joutui valvomaan, Ruotsi ei edes joutunut nukkumaan toinen silmä auki, vaan Ruotsi joutui valvomaan, koska Suomen lähentyminen Pohjois-Atlantin sotilasliittoon kävi niin ripeästi. Samanaikaisesti käytettiin puheenvuoroja ei vain opposition taholta vaan nimenomaan hallituksen ministerien taholta, joissa kyseenalaistettiin Suomen ulkopoliittisen linjan, sotilaallisen liittoutumattomuuden, jatkaminen.

Toinen naapurimaa, jonka poliittisen linjan jatkuvuuden puhemies Lipponen on kyseenalaistanut, on Venäjä. Vaikuttaa siltä, että sekä Ruotsin ulkopoliittisen linjan jatkuvuuden kyseenalaistaminen että Venäjän nykyisen ulkopoliittisen linjan jatkuvuuden kyseenalaistaminen ovat välineitä puhemies Lipposelle, välineitä, joiden tarkoitus on luoda edellytyksiä Suomen sotilaalliselle liittoutumiselle, Nato-jäsenyydelle.

Puhemies Lipponen sosialidemokraattisen puolueen puoluevaltuuston kokouksessa arvosteli vahvasti niitä, jotka katsovat, että Suomella ei ole turvallisuusvajetta. Keitähän puhemies Lipponen mahtoi tarkoittaa? Ketkähän ovat sellaisia puheenvuoroja käyttäneet, että Suomella ei ole turvallisuus- tai vaikutusvaltavajetta? (Ed. Kekkonen: Jos puhuja kertoo! — Ed. Elo: Ed. Laakso vastaa!) Mielenkiintoista on se, että kun puhemies Lipponen samaan hengenvetoon kehui presidentti Ahtisaarta, niin itse asiassa tämä kysymys siitä, että Suomella ei ole turvallisuusvajetta, markkinoitiin nimenomaan presidentti Ahtisaaren presidenttikaudella. Sittemmin tätä termiä ovat käyttäneet sekä presidentti Halonen että ulkoministeri Tuomioja.

Venäjän ulkopoliittisen linjan jatkuvuuden puhemies Lipponen kyseenalaisti ei julkisuutta saaneessa puheenvuorossaan, tätä kohtaa ei siis julkistettu, kun hänen muu puheenvuoronsa julkistettiin. Hän totesi, että edelleenkin on ajankohtainen kysymys laajamittaisesta suurhyökkäyksestä, laajamittaisen suurhyökkäyksen uhasta, ja viittasi tässä yhteydessä Venäjään. Viime aikoina sen kaltaiset puheenvuorot, joissa Venäjä on yritetty muuttaa turvallisuusuhaksi Suomelle, ovat kovasti lisääntyneet, ilman että Venäjän ulkopoliittisessa linjassa Suomen ulkopoliittisen johdon käsityksen mukaan olisi tapahtunut sellaisia muutoksia, jotka oikeuttaisivat tämän kaltaisen johtopäätöksen tekemiseen. Näyttää siltä, että osana perustuslaillisesta sopimuksesta käytävää keskustelua ne tahot Suomessa, jotka ovat tavoitelleet ja tavoittelevat Nato-jäsenyyttä, katsovat, että heillä oli tämmöinen tuhannen taalan paikka synnyttää tilanne, jossa sotilaallinen liittoutumattomuus asetettaisiin kyseenalaiseksi ja jossa sotilaallisen liittoutumattomuuden todettaisiin jääneen historiaan, olevan aikansa elänyttä, vanhakantaista, vanhanaikaista.

Keskustelussa niin sanotuista turvatakuista tämä teesi on nostettu vahvasti esille. On väitetty, että ratkaisut, joita Suomi on ajanut, merkitsevät sitä, että sotilaallinen liittoutumattomuus on aikansa elänyt, on ohi. On väitetty myös, että hallituksen linjaukset turvatakuista ovat hiusten halkomista sanoista, toisarvoisiin asioihin keskittymistä ja näpertelyä ja että viime viikonloppuna tehty turvatakuuratkaisu, käytännössä hyväksytty turvatakuuratkaisu, merkitsee sotilaallisen liittoutumattomuuden ajan päättymistä Suomen turvallisuuspoliittisena päälinjana. Samalla on väitetty, että Suomesta uhkaa tulla alaviite unionin puolustuspolitiikassa.

Oma käsitykseni on se, että kyse sotilasliittoon liittymisestä on hyvin yksinkertainen asia: Suomi joko on sotilasliiton jäsen tai ei ole. Sotilaallinen liittoutumattomuus menee silloin, kun Suomi liittyy sotilasliiton jäseneksi. Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton silloin, kun Suomi ei ole sotilasliiton jäsen. Ilokseni olen huomannut, että kansanedustaja Nepponen on tässä suhteessa eri linjalla kuin kokoomuksen useimmat ulkopoliittiset puhujat. Kun useimmat kokoomuslaiset ulkopolitiikasta puhujat ovat myös väittäneet, että turvatakuiden hyväksyminen siinä muodossa, kuin Suomi nyt on ollut valmis sen tekemään, merkitsee sotilaallisen liittoutumattomuuden jäämistä historiaan, niin ed. Nepponen on tästä asiasta ollut toista mieltä.

Herra puhemies! Huomaan, että olen käyttänyt aikani loppuun. Jatkan tätä keskustelua myöhemmin.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kysymys siitä, onko Suomi sotilaallisesti liittoutumaton sen jälkeen, kun nyt käytännössä hyväksytty turvatakuuartikla astuu voimaan, on tietysti siinä mielessä akateeminen, että se riippuu tietysti siitä, mikä sisältö sotilaallisen liittoutumattomuuden määritelmälle annetaan. Jos sisältö annetaan siten kapeana, että jokainen maa, joka ei kuulu sotilasliittoon, on sotilaallisesti liittoutumaton, silloin Suomi on edelleen sotilaallisesti liittoutumaton, koska EU:sta ei ole tällä päätöksellä ja tuskin on muillakaan päätöksillä tulossa sotilasliitto.

Mutta tämä keskustelu on todellakin aika akateemista. Oleellista on sen sijaan se, että Suomen hallitus oli valmis hyväksymään tällaiset turvatakuut, hyvin selkeät turvatakuut, siinä muodossa kuin Italia viimeisimmässä esityksessään esitti ja tällainen vahvistaa EU:n keskinäistä solidaarisuutta, toimii omalta osaltaan ennalta ehkäisevästi ja siinä mielessä myös vahvistaa Suomen turvallisuutta. Mielestäni tällaisen ratkaisun löytyminen, Suomen turvallisuutta vahvistavan ratkaisun löytyminen, on positiivinen asia.

Olli Nepponen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! En lähde nyt tähän liittoutumattomuuskeskusteluun, se oli eräässä kirjoituksessa lyhyt maininta, mutta toteaisin vain ed. Laaksolle, kun kävimme Ruotsissa: Siellähän tuli selväksi, että Ruotsi keskittyy tulevaisuudessa ensisijaisesti kansainvälisiin tehtäviin ja on ollut ja on jatkossa paljon tiiviimmässä yhteistyössä Pohjois-Atlantin liiton elikkä Naton kanssa kuin Suomi on. Se tuli myöskin selväksi sillä matkalla. (Ed. Elo: Miten konkreettisesti?)

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Laakso minusta hyvin mielenkiintoisella tavalla pohdiskeli tätä käsitettä sotilaallinen liittoutumattomuus ja liittoutuminen. Itsestäänselvää luonnollisesti on se, että jos ei ole sotilasliiton jäsen, niin silloin ei ole sotilasliiton jäsen, silloin ei ole liittoutunut. Mutta onko olemassa tilanne, ja tätä olisin problematisoimassa ed. Laakson suuntaan, suhteessa Euroopan unioniin, joka on muodostumassa laajaksi turvallisuusyhteisöksi, onko olemassa sellainen tilanne, että tämä yhteinen turvallisuus- ja ulkopolitiikka, joka omaksuttiin Maastrichtissä 92, tavallaan muutti tilanteen niinpäin, että puolueettomuuspolitiikka ei enää ollut mahdollista tai luonteva termi kuvaamaan Suomen ulkopolitiikkaa. Voidaanko ajatella näinpäin, että tämä Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikka, Etpp, on vuorostaan tekemässä, liudentamassa tavallaan, sotilaallisen liittoutumattomuuden käsitteen siitä huolimatta, että me emme voi sanoa, että Suomi on sotilasliiton jäsen, ei ainakaan sotilasliitto Naton jäsen, mutta ei myöskään unionin kautta sinänsä sotilasliiton jäsen, koska unioni ei ole sotilasliitto, mutta tämä itse termi sotilaallinen liittoutumattomuus tavallaan liudentuu johtuen siitä, että tämä puolustusulottuvuus, jota unioni kehittää, rakentaa sellaisia solidaarisuuselementtejä, (Puhemies koputtaa) että perinteinen ajattelutapa sotilaallisesta liittoutumattomuudesta ei ilmeisesti enää ole käyttökelpoinen.

Rosa Meriläinen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Näin myöhään illalla minulla ei enää kapasiteetti riitä näihin ulkopoliittisiin sanaleikkeihin, mutta sen verran ajattelin kommentoida ed. Laaksoa tästä Nato-jutusta, kun viitattiin presidentti Ahtisaaren puheisiin. On sinänsä ihan virkistävää, että on semmoisia tyyppejä, jotka puolustavat Nato-jäsenyyttä ideana sen takia, että niillä on joku trauma menneisyydestä, johon ajatellaan, että tämä Nato-jäsenyys toisi lievitystä. Tässä on ehkä joku semmoinen sukupolvikysymys, että minulla ei ole mitään sellaista traumaa, mihin juuri Nato-jäsenyys auttaisi.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! On tietenkin selvää, että myös sotilaallinen liittoutumattomuus kehittyy ajan myötä. Kun Suomi on todennut, että EU-jäsenyyden myötä me emme enää ole puolueettomia emmekä poliittisesti liittoutumattomia, niin on hyvä tietää se, että esimerkiksi Ruotsin ulkopoliittiseen doktriiniin edelleenkin kuuluu puolueettomuus lähialueilla mahdollisesti syntyvissä konflikteissa. Suomi jo viime puolustusselonteossa sitä vastoin ilmoitti Lipposen hallituksen kantana, että Euroopan unionin ja kolmansien maiden välisessä mahdollisessa konfliktissa Suomi ei voi olla puolueeton. Mutta tässä suhteessa siis kahden EU-maan suhde puolueettomuuteen on erilainen, eli totta kai sotilaallinen liittoutumattomuus kehittyy, mutta, ed. Kiljunen, se olennaisin kysymys, jota ei pidä kiertää ja kaartaa, on se, että sotilaallinen liittoutumattomuus menetetään silloin, kun liitytään sotilasliiton jäseneksi.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Laakso määritteli sotilaallisen liittoutumattomuuden sillä tavoin kapeasti, että se menetetään vasta sitten, jos liitytään sotilasliittoon. Mikäli ed. Laakso ja monet muut haluavat näin määritellä tämän sotilaallisen liittoutumattomuuden, niin totta kai tämän määritelmän mukaan Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton, kun se ei kuulu mihinkään sotilasliittoon.

Olen nähnyt asiantuntijoiden määrittelevän tätä asiaa vähän toisellakin tavoin ja itse pidän tätä keskustelua aika lailla akateemisena, (Ed. Elo: Aivan!) koska johtopäätökset eivät ole erilaisia. Ne, jotka määrittelevät kuten ed. Laakso, tai ne, jotka määrittelevät vähän toisin, eivät mielestäni esitä erilaisia johtopäätöksiä esimerkiksi, mitä tulee meidän kansallisen puolustuskykymme kehittämiseen ja ylläpitämiseen.

Mitä sitten tulee Ruotsiin, en ole perehtynyt sillä tavoin tarkasti Ruotsin doktriiniin kuin ehkä edustajat Laakso ja Nepponen, mutta mielenkiintoista on, jos Ruotsi pitää itseään puolueettomana kriiseissä lähialueilla sen jälkeen, kun se on hyväksynyt tämän nyt huippukokouksessa esillä olleen turvatakuuartiklan, jossa se toisaalta sitoutuu auttamaan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi joutunutta toista jäsenmaata, joka voi siis sijaita myös Ruotsin lähialueella.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kahden naapurimaan ulkopoliittinen doktriini on jatkuvasti ollut erilainen. Ruotsin doktriini todella on ollut näin, että se on sotilaallisesti liittoutumaton rauhan oloissa ollakseen puolueeton lähialueilla sotatilanteessa. Suomen puolueettomuuspolitiikka aikaisemminkin oli välineellistä. Me olimme puolueettomia Yya-sopimuksen aikana voidaksemme sodan aikana välttyä sodankäynniltä. Se oli rauhanpolitiikan väline tuossa vaiheessa. Sen vuoksi tavallaan Suomelle oli helpompaa, kun yutp:hen eli yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan mentiin mukaan unionissa, luopua tästä välineellisestä puolueettomuuspolitiikan käsitteestä, koska se ei oikeastaan enää tuossa tilanteessa kuvannut mitään.

Mutta sen sijaan tämä pohdiskelu sotilaallisesta liittoutumisesta ja liittoutumattomuudesta minusta on iso kysymys, ed. Zyskowicz. Se on iso kysymys, koska luonnollisesti tässä on myöskin taustalla se, että niillä, jotka puhuvat, että sotilaallisesta liittoutumattomuudesta luovutaan, on tausta-ajatus myöskin olemassa. Heillä on myöskin tausta-ajatus siinä takana, että se mahdollistaa ja tekee helpommaksi myöskin sotilaallisen liittoutumisen, eli ennen kaikkea tässä tietysti on kysymys Nato-jäsenyydestä. Siinä mielessä, ed. Zyskowicz, tätä asiaa ei pidä peitellä silloin, kun me puhumme näistä termeistä.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Olen ed. Kiljusen kanssa täsmälleen samaa mieltä ja eri mieltä ed. Zyskowiczin kanssa siitä, että sotilaallisen liittoutumattomuuden puolustajat ja sen vastustajat, molempien esittäjät, päätyisivät loppujen lopuksi samaan johtopäätökseen. Kyllähän tilanne on se, että sotilaallinen liittoutumattomuus halutaan siirtää ikään kuin roskakoriin siksi, että tehdään tietä sotilaalliselle liittoutumiselle. Ajatus tässä oli vielä se, että turvallisuuspoliittisessa ympäristössä tapahtuneita muutoksia tulkittaisiin jo tämän vuoden aikana sillä tavalla, että alkuvuodesta voitaisiin sotilaallinen liittoutumattomuus todeta aikansa eläneeksi ja loppuvuodesta sitten tehdä johtopäätös siitä, että Suomen pitäisi lähitulevaisuudessa ottaa ratkaiseva askel suhteessa Nato-jäsenyyteen. Mutta tämä suunnitelma, ed. Zyskowicz, on epäonnistunut.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Voi olla, että tämä on nyt sitä puhemies Lipposen mainitsemaa teologista keskustelua, mutta, ed. Laakso, en itse asiassa ole puhunut sotilaallisen liittoutumattomuuden puolustamisesta tai sen vastustamisesta. Olen puhunut siitä, onko Suomi määriteltävissä sotilaallisesti liittoutumattomaksi maaksi sen jälkeen, kun voimaan on tullut EU:n uuden perustuslain 40 artiklan 7 kohta, jossa jäsenvaltiot sitoutuvat antamaan apuaan kaikin käytettävissään olevin keinoin sellaiselle jäsenvaltiolle, joka joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi. Tätä keskustelua, keskustelua siitä, olemmeko me tämän artiklan hyväksyttyämme sotilaallisesti liittoutumaton vai emmekö ole, sitä kutsuin akateemiseksi.

Sitten eri kysymys mielestäni on se, haluaako joku vastustaa tai kannattaa sitä sotilaallista liittoutumista, jota tarkoitetaan Natoon liittymisellä.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ehkäpä vielä tärkeämpi artikla kuin 40.7 on itse asiassa 42 artikla ja tämä solidaarisuuslauseke, josta välittyy suoraan aluepuolustustehtävä unionin instituutioille, mukaan lukien sotilaalliset voimavarat, jotka unionin käytössä ovat. Siinä on kyse siis hyökkäyksen kohteeksi joutuneen unionimaan puolustamisesta yhdessä kaikin käytettävissä olevin keinoin, mukaan lukien sotilaalliset keinot. Kyse on tietysti terroristihyökkäyksestä. Tämä artikla määrittelee siis nämä uudet uhat. Siinä kohdassa tietysti me joudumme katsomaan sitä sitten, onko tässä sen tyyppinen puolustusulottuvuus, jolloin — kuten käytin termiä — tämä termi "sotilaallinen liittoutumattomuus" liudentuu, vaikka se ei menetäkään sitä merkitystä, mistä me tässä puhuimme jo aikaisemmin.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ed. Kiljunen on monessa eri yhteydessä todennut, että tämä solidaarisuusklausuuli, solidaarisuuslauseke, yhteistyöstä terroristisen hyökkäyksen kohteeksi joutuneen valtion puolustamiseksi olisi yhtä kuin sotilaalliset turvatakuut. Olen kovasti eri mieltä tästä tulkinnasta ja katson myös, että tämä tulkinta on väärä. Terrorismista ei ole kansainvälisessä yhteisössä yhteistä määritelmää, mutta sitä vastoin terroristisesta hyökkäyksestä, terroristisista toimista, kansainvälisessä yhteisössä on yhteinen määritelmä. Ne toimenpiteet, jotka esimerkiksi YK omassa määritelmässään luettelee terroristisiksi toimiksi, ovat kaikki luonteeltaan sellaisia, että ne antavat jokaiselle maalle, joka sitoutuu niiden vastaiseen toimintaan, luonnollisestikin itsenäisen harkintavallan päättää, minkälaisen avun kohteeksi terroristitoimen kohteeksi joutunut maa joutuu. Niitä ei pidä samastaa perinteisten turvatakuiden kanssa. Ne ovat eri asia kuin perinteiset turvatakuut, joiden toteutuminen on sidoksissa kymmenien ja taas kymmenien erilaisten sotilaallisten (Puhemies koputtaa) säännösten, operatiivisten määräysten ja yhteistyösuhteiden kanssa. Se on kokonaan eri asia.

Esko-Juhani Tennilä /vas:

Puhemies! Amerikan Yhdysvallat harjoittaa maailmanlaajuista politiikkaa etujensa turvaamiseksi. USA katsoo myös, että sillä on oikeus ennalta ehkäisevään iskuun, jos se arvioi, että se on maan etujen kannalta tarpeellista. Juuri tästä ennalta ehkäisevästä iskusta, USA:n uudesta opista, on näyttönä Irakin sota, jonne USA iski nimenomaan joukkotuhoaseiden uhan vuoksi ja niiden poistamiseksi, eliminoimiseksi.

Juuri tästä USA:n politiikasta ja sen lähtökohdista seuraakin Suomen Nato-jäsenyyden perusongelma. USA:han johtaa suvereenisti Natoa, ja jos Suomi liittyisi Natoon, se tarkoittaisi, että Suomikin olisi jatkossa osapuolena vielä monissa Irak-tapauksissa ja nimenomaan osapuolena, yhtenä siellä mukana. Totta kai kaikki jäsenmaat Natossa muodollisesti päättävät itse siitä, missä ne ovat mukana ja missä eivät, (Ed. Jaakonsaari: Eihän Nato ole Irakissa!) mutta tosiasiassa USA dominoi Natoa, sen me tiedämme kaikki.

Vaikkapa tämä Irak-tapaus sitten, ed. Jaakonsaari: Naton eräät päätöksiä tekevät osat tekivät päätöksen siitä, että ovat mukana tässä sodassa. (Ed. Laakso: Yksimielinen päätös antaa logistista tukea!) — Kyllä, logistinen tuki annettiin. Sotilaspuolella ei saatu päätöksiä, mutta logistinen tuki päätettiin antaa, ja siihen haettiin myös muoto, jolla Nato-maat ikään kuin pystyivät aluksi yhdistämään Naton siihen. — Toisekseen, tosiasiallinen USA:n johtoasema näkyy tietysti siinä, että siellä on nyt 18 Nato-maan joukkoja taistelussa tällä hetkellä.

Ei voi olla Natossa mukana ja vastustaa USA:ta, ei ainakaan pieni Nato-maa, se on ihan selvä. Eli kyllä voi varmasti perustellustikin arvioida niin, että jos me olisimme Naton jäsenmaana olleet, me olisimme nyt Irakissa mukana. Minusta on hyvä asia, että me emme siellä ole, eikä meidän pidä olla myöskään jatkossa tämän tyyppisissä tapauksissa mukana. Mennään mukaan rauhanturvaajina silloin, kun se meille sopii ja kun me katsomme, että se rauhan asiaa oikeasti ajaa. Tämä päätösvallan säilyttäminen omissa käsissä on äärimmäisen tärkeä asia. Siinä sitten tullaankin kysymykseen juuri tästä, olemmeko liittoutumaton vai liittoutunut. Natossa meillä ei enää todellista päätösvaltaa ole.

Toinen Nato-ongelma minun näkökulmastani liittyy siihen, että Nato-jäsenyys lisäisi Suomen sotilaallisia menoja. Tietenkin voidaan sanoa taas, että jokainen Nato-maakin päättää itse siitä, minkä verran aseisiin ja armeijaansa rahaa laittaa, mutta tosiasiassa Natossa on erittäin kova paine siihen, että jäsenmaiden on lisättävä sotilasmenojaan. Prahan kokoushan hyväksyi sen, että jokaisen Nato-maan on laitettava armeijaansa vähintään 2 prosenttia bruttokansantuotteesta. Me käytämme nyt 1,3 prosenttia. Tämän yhdessä hyväksytyn tavoitteen toteuttaminen tarkoittaisi meille merkittävää lisäkulua. Tietenkin taas voidaan sanoa, että ei ole pakko lähteä mukaan kuitenkaan näihin sovittuihin ratkaisuihin ja tavoitteisiin. Mutta miksi mennä mukaan johonkin, jos tietää, että siellä edellytetään tätä tai tuota? Minusta meidän pitää itse pystyä arvioimaan se, minkä verran käytämme rahaa armeijaan ja miten. Minusta Suomessa pitää säilyttää kattava aluepuolustus ja asevelvollisuusarmeija. Niillä lähtökohdilla me pystymme hyvin jatkossakin toimimaan suurin piirtein nykyisillä voimavaroilla ja olemaan samalla myös merkittävä rauhanturvaaja. Tässä suhteessa ei ole mitään ongelmaa nyt olemassa.

Viime kädessä minun Nato-kritiikkini nousee siitä perimmäisestä tunteesta, että minä en usko militarismiin maailman ongelmien ratkaisuna. Jos se sitä kautta olisi ratkennut tämän maailman surkeus ja turvattomuus, niin se olisi jo ratkennutkin. USA käyttää nyt 400 miljardia dollaria vuodessa armeijaansa. EU-maat käyttävät 160 miljardia dollaria vuodessa armeijoihinsa. Hirvittäviä summia käytetään asejärjestelmiin, ja on vaan paine lisätä niitä. Minä uskon, että jos ne rahat käytettäisiin toisin, köyhyyden poistamiseksi maailmalta, edes osa niistä, tai ei ainakaan lähdettäisi kasvattamaan sitä osuutta vaan käytettäisiin se kasvava osa köyhyyden poistamiseen, maapallosta tulisi turvallisempi. Minun varma käsitykseni on siinä: ratkaisua ei löydy militarismista, sotilasmenoja lisäämällä, armeijoiden voimia kehittämällä tai uusia taistelujoukkoja luomalla. Ei se sieltä löydy, ja tässä on minusta se perimmäinen asia. Minusta Suomen pitää jatkossakin olla ylpeästi siinä rintamassa, joka yrittää luoda paremman maailman keskittymällä ennen muuta juuri köyhyyden poistamiseen tältä planeetalta.

Kun en militarismiin usko, en ole mielissäni myöskään EU:n nyt saamasta kehityssuunnasta. Nämä turvatakuut minulle tässä muodossa käyvät. Niissä ei ole, ei ainakaan tunnu olevan, isompia ongelmia, mutta puolustusytimestä, sotilasytimestä, seuraa Suomellekin hankaluuksia, joihin näen kuuluvaksi ensinnäkin jo näitten taistelujoukkojen muodostamisen. (Puhemies koputtaa) Kyllä se sitten tietty velvoite — ihan pari sekuntia — on meillekin, mitä siihen satsataan. Sitten on YK:n päätäntä: miten suhtautuu tämmöinen sisärenkaaseen meno, jos siihen lähdetään, YK:n päätäntään. Se on minusta ison luokan kysymys. Mitä tapahtuu rauhanturvalaille tässä maassa? Minä olen ymmärtämässä, että jos Suomikin lähtee olemaan mukana luomassa taistelujoukkoja, joissa se itsekin on mukana EU:n puitteissa, siitä seuraa sitten myös se, kun nopeasti pitää lähteä, että rauhanturvalaki menee Suomessa uusiksi ja YK:n ainakin tietynlainen sivuuttaminen astuu täälläkin areenalle.

Mikko Elo /sd:

Puhemies! Liittoutumattomuus on ollut Suomen ulkopolitiikan peruspilari pitkän aikaa. Kuitenkin viime vuosien aikana sisäinen paine Nato-jäsenyyden puolesta on selvästi lisääntynyt. Voin jopa puhua massiivisesta vyörytyksestä Nato-jäsenyyden puolesta merkittävissä tiedotusvälineissä kuten Helsingin Sanomissa, (Ed. Kekkonen: Onko muita!) jossa pääasiallisena arkkitehtina on ollut Max Jakobson, ja muun muassa tänään, ed. Kekkonen, Pentti Sadeniemi on sitä jatkanut Turvallisuuden teologia -artikkelilla, varsin merkillinen artikkeli, johon ehkä ehdin vielä puuttua.

Puhemies! Ei ole ainoa elin Helsingin Sanomat, vaan myöskin katson, että Elinkeinoelämän valtuuskunta sai uuden ulottuvuuden, kun sen johtajaksi tuli Risto E. J. Penttilä, ja aivan tarkoituksella ilmeisesti Risto E. J. Penttilä, koska Evan tehtäväksi annettiin Nato-jäsenyyden ajaminen täällä Suomessa. (Ed. Jaakonsaari: Ahtisaarihan sen aloitti, siis ed. Elon presidentti!) — Ed. Jaakonsaari, vastaan siihen. — Me kaikki kansanedustajat olemme saaneet Evalta myös kirjeen, mikä se Nato oikein on. Siellähän kansanedustajille yritetään syöttää, mitä kaikkea hyvää Nato on saanut aikaan.

Aion sitten tulla näihin sosialidemokraattisiin vaikuttajiin. Meillähän on hyvin erilaisia näkemyksiä, ed. Jaakonsaari ja muut puoluetoverit, siitä, miten nyt pitäisi Nato-jäsenyyteen suhtautua. Sosialidemokraattinen puoluekokoushan Tampereella liputti liittoutumattomuuden puolesta. Se meidän kannattaa kaikkien muistaa, jotka myös täällä eduskunnassa istumme. Puoluekokous on kuitenkin aika kova sana. (Ed. Jaakonsaari: On, on, sormi pystyyn!) Se valitsee puoluejohdon, ja se valitsee monia muita ja tekee hyviä päätöksiä. Aivan oikein, ed. Jaakonsaari, Martti Ahtisaari oli ensimmäinen ehkä merkittävä poliitikko, joka 25. päivä marraskuuta viime vuonna käytti Säkylässä tämän tunnetuksi tulleen puheenvuoronsa Nato-jäsenyyden puolesta. (Ed. Zyskowicz: Onko hän poliitikko? Onko hän koskaan ollut poliitikko?) — Kyllä, edelleenkin hän on poliitikko.

Tässä puheessaan Ahtisaari puhui kovasti multilateralismin puolesta. No, multilateralismi ei kuitenkaan sovi tämän päivän maailmaan amerikkalaisten mielestä. Amerikkalaiset ajavat unilateralismia, sitä, että Amerikka päättää, muut tulevat mukaan, jos haluavat tulla mukaan. Voidaan kysyä, onko tällaista multilateralismia olemassa ainakaan Naton piirissä. Kun täällä te, jotka puolustatte Nato-jäsenyyttä, sanotte, että me pääsemme pöytiin päättämään, missä pöydissä päätetään? Kuka teistä pääsee sinne Bushin pöytään päättämään? USA:n sisäinen hallinto tekee päätökset. Sen jälkeen ne viedään Natoon päätettäväksi lopullisesti. Nato päättää, niin kuin Yhdysvallat haluaa, niin kuin me kaikki sen tiedämme. Tämmöisestä multilateralismista, neuvottelupöytiin ja ratkaisupöytiin pääsemisestä, on ihan turha puhua.

Voidaan tietysti kysyä, mikä on Naton tilanne Afganistanin ja Irakin kriisien jälkeen. On mielenkiintoista todeta se, että myöskin Afganistan sai Naton rivit hajalle. Oma käsitykseni on — ja saatan poiketa nyt täällä eräiden liittoutumattomuuden puolesta puhujien näkemyksestä — että haavat ovat syvällä Naton sisällä tällä hetkellä. Saksa ja Ranska eivät ole kovin helposti toipuneet siitä Yhdysvaltojen ylimielisyydestä, millä Yhdysvallat on kohdellut Saksaa ja Ranskaa. Se näkyi Madridin lahjoittajakokouksessa. Saksa ja Ranska ilmoittivat, että euroakaan tai dollariakaan Saksa ja Ranska eivät anna Irakin kriisin laukaisemiseen EU:n tuen lisäksi.

Muuten, suuren valiokunnan kokouksessa ministeri Lehtomäeltä kysyin sitä, mitä Suomen 5 miljoonalla eurolla on tehty, mutta en ole saanut vastausta siihen. Mutta ehkä olisi aika vastata myös, mitä Suomen rahalla on saatu todella aikaan, mihin se raha on mennyt, mihin konkreettisesti tämä raha on mennyt. (Ed. Kekkonen: Puhutaanko nyt Natosta vai Suomen rahasta?) — Kyllä puhutaan kaikista. Rahastahan on kysymys, kun ulkoministeriön pääluokastakin puhutaan.

Puhemies! Myöskin haluaisin puuttua siihen, kun täällä Suomessa monet poliitikot ovat sitä mieltä, muun muassa Ahtisaari omassa puheessaan totesi, että Yhdysvaltojen arvot ovat samat kuin eurooppalaiset arvot tai suomalaiset arvot. Olen toiminut yksitoista vuotta tällä hetkellä Euroopan neuvostossa Suomen valtuuskunnassa, ja toteaisin kyllä, että jonkin verran eurooppalaiset arvot, vanhan Euroopan arvot, kuitenkin poikkeavat Yhdysvaltain arvoista. On aika mielenkiintoista todeta, että Amerikka sanoo, että eivät he hyväksy International Criminal Courtia eli kansainvälistä rikostuomioistuinta, eivät he lähde mukaan sellaiseen, haluavat immuniteetin omille sotilailleen, painostavat eurooppalaisia valtioita, köyhiä valtioita, siihen, että immuniteetti on annettava amerikkalaisille sotilaille rahan avulla, eivät he hyväksy Kioton sopimusta, koska se ei heidän taloudelleen vaan nyt yksinkertaisesti sovi. Nämä ovat suuria kansainvälisiä kysymyksiä. Sitten Suomessa on poliitikkoja, jotka sanovat, että ei, kyllä Amerikka on hyvä, miten kehdataankin vielä haukkua Amerikkaa, onko joku, joka uskaltaa arvostella. Saattaa eduskunnan penkeilläkin istua sellaisia poliitikkoja.

Puhemies! Minun käsitykseni on se, että uusi Eurooppa, jota me tietysti vanha Eurooppa tuemme ihmisoikeuksien, demokratian ja kaikkien muitten aikaansaamisessa, näyttää nyt Amerikalle olevan mieluinen, koska siellä turvaudutaan Amerikkaan eräistä syistä, joita ainakin minun on monta kertaa vaikea ymmärtää. Kyllä minulla on se käsitys, että Amerikan arvot ovat kuitenkin jonkin verran erilaiset. Eli siellä paitsi, että ei hyväksytä kansainvälistä rikostuomioistuinta, Kioton sopimusta jne., myöskin ihmisarvot ovat toiset: voimankäyttö, väkivalta, on amerikkalaisessa yhteiskunnassa paljon tavanomaisempaa kuin vanhan Euroopan maissa.

Puhemies! Kun toimittaja Sadeniemi myöskin tänään puhuu noista turvatakuista, niin ihmettelen kyllä sitä väheksyvää sävyä, millä hän koko tämän artikkelin on kirjoittanut Helsingin Sanomiin. Ensinnäkin tietysti herää kysymys, kun minun mielestäni meillä Suomessa ei ole turvallisuusvajetta, mihin me niitä turvatakuita nyt sitten niin kamalasti tarvitsemme. Jos sitten turvatakuita tarvitaan, eikö nämä nyt riitä, mitä Suomen hallitus on neuvotellut tässä EU-sopimuksessa? Minun mielestäni on aivan riittävä tämä. Minun mielestäni Suomen hallitus ansaitsee tunnustuksen siitä, mitä on tehty EU:n turvatakuiden osalta. Olen tässä monien muiden täällä jo puhuneiden kanssa samaa mieltä.

Kun myöskin tämän päivän artikkelissa Sadeniemi viittaa siihen, että Venäjällä on viime aikoina muodostunut aidosti huolestuttava kehitys, tarkoittaako tämä sitä, että Helsingin Sanomien toimitus nyt arvostelee sitä, että Putinin Venäjällä, joka kuitenkin on vakaa maa, on jotain hälyttävää tapahtumassa?

Puhemies! Lopuksi haluan, kun aika loppuu, kiinnittää vielä huomiota siihen, kun puolueemme puheenjohtaja puhemies Lipponen Turun Sanomien kuuluisassa artikkelissa sanoi, että kansanäänestys Nato-jäsenyydestä on toimitettava silloin, kun hallitus on varma siitä, että löytyy enemmistö sen puolesta. (Puhemies koputtaa) Minun on vaikea tunnistaa sosialidemokraattista puheenjohtajaa tällaisesta lausunnosta. Se on aika kansaa halveksiva lausunto. Kyllä kai lähtökohtana on se, että kansanäänestys sitten suoritetaan joka tapauksessa, ollaan varmoja enemmistöstä tai ei.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Elon puheenvuoro olisi antanut aihetta moneen kommenttiin, mutta puutun nyt yhteen vähän sivujuoneen. Hän sanoi, että on vaikea ymmärtää, että niin sanottu uusi Eurooppa nyt turvautuu Yhdysvaltoihin. Minun mielestäni sitä ei ole lainkaan vaikea ymmärtää, sitä on erittäin helppo ymmärtää. Ensinnäkin Yhdysvallat tietysti pystyy antamaan näille maille huomattavaa taloudellista tukea, mutta varmasti vielä keskeisempää on se, että Yhdysvallat pystyy antamaan näille maille sotilaallista turvaa. Siellä voidaan varmasti puhua aidoista turvatakuista.

Ed. Elo, nämä maat ovat vuosikymmeniä eläneet kommunistisen sorron alla, osa suoraan Neuvostoliiton osana, osa Neuvostoliiton satelliitteina. Jos te ette ymmärrä sitä, että kun nämä maat ovat nyt päässeet vapaaksi tästä sorrosta ja tästä miehityksestä, ne turvautuvat sellaiseen suurvaltaan, joka pystyy — näin ainakin uskovat — antamaan heille turvaa, ettei tämä koskaan enää toistuisi, niin ei teidän ymmärryksenne sitten pitkälle riitä.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Elo omassa puheenvuorossaan viittasi siihen 5 miljoonaan euroon, jonka Suomi on antanut humanitäärisena apuna Irakiin tällä hetkellä. Me tiedämme, että Yhdysvallat on ilmoittanut, että tavarahankintoja Irakiin annetaan ainoastaan niille maille, jotka ovat tavalla tai toisella tässä liittokunnassa mukana. Haluaisin tiedustella, kun täällä on arvoisat ministerit paikalla, koskeeko tämä myöskin Suomen 5 miljoonan euron panosta siltä osin, että siinä esimerkiksi suomalaisia tavaratoimittajia ei voi olla mukana, koska Suomi ei ole tämän liittokunnan osa?

Liisa Jaakonsaari /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On erittäin hyvä eritellä niitä eroja, joita on USA:n ja Euroopan välillä, ja niitä toden totta on. Mutta varmasti paljon hedelmällisempää on miettiä, mitä yhtäläisyyksiä on ja mitä ovat ne uudet uhat, joissa vaaditaan nimenomaan yhteistyötä. Tästähän on mielenkiintoisia dokumentteja viime aikoina julkaistu, on Euroopan unionin Solanan turvallisuusstrategia, on USA:n sisäisen turvallisuuden strategia. Olisi mielenkiintoista kuulla esimerkiksi ulkoministerin arvio näistä.

Kun näitä papereita vertaa toisiinsa, niin huomaa, yllätys yllätys, että sittenkin analyysit ovat saman tyyppisiä ja uhat nähdään saman tyyppisinä. (Ed. Laakso: EU ei hyväksy ennalta ehkäisevää iskua!) — Se on itse asiassa asia, jossa USA:ssa on julmaa itsekritiikkiä harjoitettu myös sen opin suhteen. (Ed. Laakso: En ole sellaista huomannut!) — Ed. Laakso varmaan lukee aika valikoidusti, mutta esimerkiksi Irakin sodasta varmasti USA:ssa on käyty kriittisempää keskustelua kuin mihin Elo ja Laakso yhteensäkin pystyvät. — Tämä Elon—Laakson linja siinä suhteessa on epäonnistunut, että he ikään kuin toistavat näitä vanhoja totuuksia, koska nythän pitäisi nähdä nimenomaan, torjuaksemme nämä maailman uhat, (Puhemies koputtaa) millä tavalla voidaan rakentaa Euroopan ja USA:n välistä yhteistyötä, jotta ne todella voitaisiin torjua.

Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ed. Jaakonsaaren puheenvuoroon siitä, onko olemassa esimerkiksi juuri nyt eroa USA:n ja Euroopan strategisten oppien suhteen: (Ed. Jaakonsaari: Näiden papereiden perusteella!) — Nimenomaan. — Se ero on juuri tässä ennalta ehkäisevän iskun kohdassa. USA lähtee opissaan, ei jonkun henkilön mielipiteissä, siitä, että isku ennalta on hyväksyttävissä. He käyttävät sitä myöskin lähtökohtana. Euroopan paperista se puuttuu, Solanan paperista se puuttuu. Tässä se iso ero on. Euroopan menettelystä seuraa sitten se, että aina pitää olla YK:n lupa, ennen kuin johonkin lähdetään. Se on se ratkaiseva ero. Totta kai ne uhat ovat samanlaisia, eihän niiden suhteen kukaan voi silmiä ummistaa. Terrorismi, joukkotuhoaseet, hajonneet valtiot, totta kai ne uhat ovat samoja, kun niitä todellisuudessa tarkastellaan, mutta miten toimia, siinä on nyt erittäin iso ero USA:n ja Euroopan välillä.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki

Arvoisa puhemies! Tässä on ollut keskustelua Suomen osallistumisesta Irakin jälleenrakentamiseen, sitten se on hieman mennyt iloisesti sekaisin sen osallistumisen kanssa, minkä me olemme tehneet Irakin humanitaariseen apuun. Eli Suomi on osallistunut tänä kuluvana vuonna 4,8 miljoonalla eurolla Irakin humanitaariseen apuun. Se on tapahtunut kansainvälisten avustusjärjestöjen kautta. Valitettavasti minä en sen tarkemmin osaa vieläkään ed. Elolle vastata, mutta tämä varmasti nyt tutkitaan ja lähetetään sitten kirjallisena.

Sen lisäksi me olemme sitoutuneet ensi vuonna osallistumaan 5 miljoonalla eurolla Maailmanpankin ja YK:n vetämiin Irakin jälleenrakennusrahastoihin, joita nyt ollaan perustamassa. Vielä ei ole maksettu mitään eikä ole päätetty, miten se jakautuu Maailmanpankin ja YK-vetoisuuden välillä.

Yhdysvallat on nyt ilmoittanut, että se niissä Irakin jälleenrakennusprojekteissa, joita se nyt tällä hetkellä puhtaasti itse rahoittaa, aikoo käyttää tällaista tiettyä suosituimmuusmenettelyä. Niissä, mihin rahastoihin me olemme sitoutuneet maksamaan, on avoimet kilpailut, ja siinä myöskin suomalaisella elinkeinoelämällä on mahdollisuus osallistua. Nyt jo myöskin suomalainen elinkeinoelämä on ilmoittanut, että kun USA suosii omiaan, niin se pyrkii tytäryhtiöiden kautta pääsemään osalliseksi myöskin niistä hankkeista. Tämä on nyt suurin piirtein se tilanne, mikä tällä hetkellä tiedetään. Lisäksi tulee tietysti tutkittavaksi EU:nkin piirissä, (Puhemies koputtaa) onko tämä omien suosiminen ristiriidassa Maailman kauppajärjestön sääntöjen kanssa.

Mikko Elo /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Ed. Zyskowicz oli aivan oikeassa. Kun minulla ei ollut kirjoitettua puhetta, se lause jäi epätarkaksi. Ed. Zyskowicz on oikeassa: Minulla on sama näkemys siitä. Minä ymmärrän näitä Baltian maita ja muita entisiä kommunistimaita, jotka turvatakuita hakevat nimenomaan Naton kautta. Minä ymmärrän sen, se on heidän näkemyksensä. Se on tullut kaikissa keskusteluissa esille myös heidän kanssaan: Nato ensimmäinen, Euroopan unioni toinen. Eli Nato oli aina ensimmäinen siinä. Mutta se on heidän ratkaisunsa.

Mitä tulee ed. Jaakonsaaren näkemykseen, minusta täällä on jo vastattu näistä erilaisuuksista ja samanlaisuuksista, mutta ennalta ehkäisevä isku on kaikkein tärkein. Tänään kun olin Brysselissä, sain tämän Solanan viimeisen muistion, ja siinäkään ennalta ehkäisevästä iskusta ei puhuttu yhtään mitään.

Puhemies! Lopuksi haluan sanoa, että minä olen entistä vakuuttuneempi siitä, että liittoutumattomuus on nimenomaan Suomen linja, joka meidän pitää pitää Sveitsin, Ruotsin, Itävallan ja Irlannin tapaan. Meidän pitää pitää itsemme liittoutumattomana maana, ja olen erittäin vakuuttunut, että kun katsotaan historiaa taaksepäin esimerkiksi Sveitsin, Ruotsin osalta, se on ollut erittäin menestyksekäs linja, ja se on myös Suomen osalta.

Kalevi Olin  /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun täältä taaempaa seuraa keskustelua, tuntuu siltä, että täällä meillä on kyllä keskustelijoilla eräänlainen asennevamma suhteessa Natoon. Asiat nähdään hyvin mustavalkoisena. Tänä päivänä, totta kai, pitää peruslähtökohdat pitää tarkasti mielessä, mutta on nähtävä myös, että Nato voi muuttua, kuten Euroopan unioni muuttuu, ja toisaalta on ehkä peruskysymys Euroopan turvallisuuden kannalta se, onko viisasta työntää Amerikka ulos Euroopasta vai pitää jonkinlainen yhteys. Tosiasiassahan Yhdysvaltojen sotilasvoimasta Euroopassa on vain 8 prosenttia, kun tuo valtio vastaa noin 30 prosentista koko maailman militaarivoimasta. Tämä puheenvuoroni ei tarkoita sitä, että olisin mitenkään Naton kannattaja, mutta kuitenkin tietynlainen objektiivinen näkökulma pitää olla asioihin. Suomen linja on valittu, ja se on nyt tuossa viime viikonvaihteessa saanut osan vahvistusta jatkoa ajatellen.

Annika Lapintie /vas:

Herra puhemies! Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä on tehnyt tähän budjettiin useita muutosesityksiä, jotka yhdessä tavallaan muodostavat vaihtoehtobudjetin. Näissä vaihtoehdoissa on pyritty ottamaan aina huomioon se, että jos esitämme plussaa, niin mistä sitten rahat ovat pois.

Ulkoasiainministeriön hallinnonalan osalta esitämme varsinaiseen kehitysyhteistyöhön 5,2 miljoonaa euroa lisättäväksi ja vastaavasti puolustusministeriön hallinnonalalta pois 5,2 miljoonaa euroa hankintavaltuusrahoista ja uusista hankintavaltuuksista. Perustelen nyt vähän näitä kahta esitystä, ja itse asiassa nämä perustelut käyvät kyllä aika paljon yksiin niiden antimilitarististen puheenvuorojen kanssa, joita tässä aikaisemmassa keskustelussa oli esillä.

Maailmasta ei ole onnistuttu poistamaan nälkää, ei epäinhimillisiä elinolosuhteita eikä myöskään turvattomuutta. Siitä huolimatta niin Suomi kuin koko maailmakin ja ihmiskunta ovat vauraampia kuin koskaan aikaisemmin. Uskomme, että jos tehtäisiin enemmän työtä köyhyyden ja kehitysmaiden muiden vakavien ongelmien vähentämiseksi, voisimme paljon paremmin poistaa maailmassa vallitsevaa eriarvoisuutta. Eriarvoisuuden poistaminen estäisi samalla tehokkaasti konflikteja, jotka heikentävät maailmanlaajuista turvallisuutta. Tekemällä työtä globaalin hyvinvoinnin eteen voisimme samalla estää pakolaisvirtoja, huumeongelmia, hiv:n ja aidsin leviämistä, kansainvälistä rikollisuutta ja jopa puuttua kansainvälisen terrorismin syihin. Mielestäni on myös suomalaisten velvollisuus, että tuleville sukupolville on luotavissa nykyistä oikeudenmukaisempi ja myös sen vuoksi turvallisempi maailma.

Hallituksen esityksessä tavoitteeksi Suomen kehitysyhteistyömäärärahojen osuudeksi bruttokansantuotteesta on nostettu 0,7 prosenttia. Kuitenkin talousarvioesityksessä kehitysyhteistyömäärärahojen arvioidaan olevan vain noin 0,37 prosenttia bruttokansantuotteesta. Kuitenkin esimerkiksi kehitysyhteistyön tasoa ja laatua selvittäneen työryhmän mukaan ensi vuodelle meidän rikkaan Suomemme pitäisi pystyä maksamaan vähintään 0,41 prosenttia bruttokansantuotteesta. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän mielestä Suomen tulisi pyrkiä nopeasti nostamaan kehitysyhteistyömäärärahat tälle 0,7 prosentin tasolle, joka sekin on melko pieni satsaus maailman turvallisuuteen.

Samanaikaisesti voisimme sen sijaan esimerkiksi luopua juuri tästä Hornet-hävittäjien lisävarustelusta, ja jos näin tekisimme, niin vuosina 2004—2009 kaikki Hornet-varusteluun tarkoitetut rahat olisivat yhteensä 111,5 miljoonaa euroa ja tämä on paljon paremmassa käytössä kehitysyhteistyössä kuin Hornetien lisävarustelussa. Ei Euroopassa eikä Suomessa ole näköpiirissä sellaista sotilaallista uhkaa, että se edellyttäisi meiltä Hornetien lisävarustamista. Sen sijaan kehitysyhteistyöhön panostaminen olisi välttämätöntä. Suomen tulisi lisäksi pyrkiä maailmankaupassa kehitysmaiden ja teollistuneiden maiden näkökulmasta tasapainoisempiin ratkaisuihin. Tällä tavoin Suomi osallistuisi maailman epävakauden ja turvallisuusuhkien poistamiseen tehokkaasti ja paljon paremmin, kuin mitä tällä rahalla onnistuttaisiin tähän asiaan vaikuttamaan, jos se käytetään tuhlaten Hornetien lisävarustamiseen. Tämän lisäksi mielestämme tulee poistaa prototilausvaltuus, jonka kokonaissumma on kaikkiaan 15,8 miljoonaa euroa. Kaiken kaikkiaan Suomen kehitysyhteistyön suuri sisällöllinen ongelma on se, että siitä suuntautuu aivan liian pieni osa kaikkein köyhimpien maiden hyväksi.

Marjukka Karttunen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Vaikkakin ulkoasiainministeriön ydinaloja ovat ulko- ja turvallisuuspoliittisten, kauppapoliittisten ja kehityspoliittisten kysymysten hoito, ministeriön tehtäväkentän moninaisuuteen kuuluu myös kansainvälinen oikeus ja ihmisoikeuksien edistäminen sekä suomalaisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen. Tämän vuoksi haluan kiinnittää huomiota lapsikaappauksiin.

Lapsikaappausten määrä on lisääntynyt maailmanlaajuisesti — myös Suomessa. Suomessa rekisteröidään vuosittain 15—20 uutta lapsikaappausta, mukaan lukien maahamme luvattomasti tuodut lapset. Suomi on uhkaavasti lähestymässä muiden kansainvälistyneempien maiden tilannetta. Viime vuonna suomalaisviranomaiset käsittelivät 30:n ulkomaille kaapatun lapsen asiaa. Kyseisenä vuonna vain yksi lapsi palautettiin. Kaappaustapaukset ovat vaikeutuneet ja muuttuneet pitkäkestoisemmiksi.

Lapsikaappaukset muun muassa Venäjälle ja Pohjois-Afrikkaan vaarantavat lapsen aiemmat olosuhteet ja perustan, suhteet suomalaisvanhempaan, sukulaisiin ja tuttuun leikki- ja kouluympäristöön. Lapsen eristäminen totutusta elinympäristöstä ja läheisistä aiheuttaa väistämättä emotionaalista epätasapainoa ja vaikeuksia oman identiteetin muodostamisessa. Kaappauksen seurauksena lapset eristetään suomalaisesta kulttuurista ja suomen kielestä. Lapsikaappaus on henkistä pahoinpitelyä, ja siihen liittyy usein manipulointia ja pelottelua. Lapsikaappaus on erittäin vakava ihmisoikeusloukkaus, mutta se on myös perheväkivallan muoto. Lapsikaappauksen vaikutukset ovat pahimmillaan hyvin vahingollisia kaapatulle lapselle ja hänet menettäneelle äidille tai isälle. Osa kaapatuista lapsista on piilotettuina niin, että ei ole tiedossa edes sitä, ovatko lapset elossa.

Lapsikaappauksia voidaan estää muun muassa asennekasvatuksella, tiedottamisella, viranomaisyhteistyöllä ja lainsäädännöllä. Erittäin tärkeää on huolehtia siitä, että lapsikaappauksia käsittelevien viranomaisten resursseja lisätään. Esimerkiksi lapsikaappauksia Haagin lapsikaappaussopimuksen ulkopuolisissa maissa käsittelevälle ulkoasianministeriön konsuliasiain yksikölle on myönnettävä lisää resursseja henkilökunnan palkkaamiseen. Ulkoministeriön tulisikin perustaa oma yksikkö, joka käsittelisi vain lapsikaappausasioita, jotta toiminta tehostuisi ja kaapatun lapsen vanhempi voisi hakea keskitetysti apua.

Arvoisa herra puhemies! Koska ei ulkoministeriö eikä hallituskaan ole onnistunut puuttumaan riittävästi tähän ongelmaan, olen edustajakollegoitteni kanssa esittänyt ulkoministeriölle lisäyksenä 70 000 euroa, jotta konsuliasiain yksikkö voisi paremmin käsitellä näitä lapsikaappausasioita.

Mikko Kuoppa /vas:

Herra puhemies! Näyttää siltä, että militarismi kasvaa ja EU:kin on omalta osaltaan lähtemässä tälle militarisoinnin tielle. Siinä mielessä pidän hyvin huolestuttavana sitä kehitystä, että tällaiset rambojoukot ollaan EU:hun perustamassa. Mielestäni Suomen tulee edustaa ja edistää sellaista linjaa, että näihin asioihin pyritään puuttumaan ennalta ehkäisevästi ja ennen kaikkea niin, että asevarustelua hillittäisiin eikä lähdettäisi siihen mukaan. Siinä mielessä vasemmistoliitto on esittänyt muun muassa, että asevarustelun uusia tilausvaltuuksia ei oteta käyttöön ja asevarustelumäärärahoja sitä kautta tullaan vähentämään, koska meillä ei ole tätä turvallisuusvajetta, kuten täällä aikaisemminkin on todettu.

Erityisen huolestunut olen siitä, että kehitysyhteistyömäärärahat ovat Suomessa edelleenkin hyvin alhaisella tasolla. Näyttää siltä, että niitä ei olla esimerkiksi tällä hallituskaudella nostamassa lähellekään sitä 0,7 prosentin bruttokansantuotteesta tavoitetasoa, joka on myöskin Suomessa hyväksytty. Kehitysyhteistyöministeri Lehtomäki lausunnossaan eduskunnalle 8.7. totesi näin: "Hallitus on tietoinen siitä, että 0,7 prosentin tavoitteen saavuttaminen vuoteen 2010 mennessä edellyttää kehitysyhteistyömäärärahojen kasvun tuntuvaa nopeuttamista seuraavalla vaalikaudella, mikä tulee asettamaan suuret haasteet suotuisissakin taloudellisissa olosuhteissa." Elikkä hallitus on siirtämässä tämän tavoitteen seuraavalle hallitukselle, ja minä en sitä pidä oikeana.

Lisäksi haluan vielä todeta, että erityisesti kaikkein köyhimpien maiden ongelma on suuri. Jotta niitä rahoja voitaisiin tehokkaasti käyttää ja lisätä, se edellyttää sitä, että näitä myöntövaltuuksia lisättäisiin huomattavasti nykyisestä, että voitaisiin pitkäjänteisesti tehdä tätä kehitysyhteistyötä.

Liisa  Jaakonsaari  /sd:

Arvoisa puhemies! Ehkä on hyvä todeta ainakin se hyvä uutinen, että Saddam Hussein, aikamme Stalin, on saatu kiinni ja Irakin jälleenrakennus on käynnistymässä. Voi olla, että ne ratkaisut, joita Euroopan unionissa on nyt tehty, joita ed. Mikko Kuoppa sanoi militarisoinniksi, pystyvät estämään tulevaisuudessa sellaiset kansanmurhat, mitkä Kosovossa, Euroopan sydämessä, jouduttiin toteamaan, ja ehkä myös eurooppalaisin voimin. Siinä suhteessahan on hyvä tervehtiä niitä asioita, joita on saatu aikaankin.

Arvoisa puhemies! Haluan kuitenkin puuttua omassa puheenvuorossani siihen, mihin todellakin eduskunnassa tässä ja nyt meillä on vaikutusvaltaa. Mitä Suomi voi omalta osaltaan tehdä paremmin, on panostaminen siviilikriisinhallintaan, johon on poliittinen tahto erittäin voimakas. Ei taida olla yhtään presidentin tai ulkoministerin tai entisen presidentin puhetta, jossa ei korostettaisi siviilikriisinhallintaa. Suomi on ollut erittäin aktiivinen eurooppalaisella tasolla tässä asiassa ja siinä suhteessa kunniakkaasti eteenpäinvienyt ja kehittänyt sitä ideaa, jota rauhanturvaamiseen kuuluu ja tässä erityisesti tietenkin kriisien ennaltaehkäisyyn.

Kuitenkin on niin, että siviilikriisinhallinnalle myönnetyt resurssit ovat ehdottomasti liian vaatimattomat ja toiminnan suunnitteluun, kehittämiseen ja koulutukseen ei voida tällä hetkellä Suomessa täysimittaisesti panostaa. Jos näin jatkuu, on vaikea kuvitella, että Suomi olisi tässä sellainen, jolla olisi todella sitten annettavaa eurooppalaisen turvallisuusarkkitehtuurin rakentamisessa tulevaisuudessa. Tähän saakka asioita on viety hienosti eteenpäin, mutta kun katsoo tämänkin budjetin siviilikriisinhallintaan osoitettuja määrärahoja, täytyy sanoa, että se on todella vaatimatonta verrattuna siihen, miten sotilaalliseen kriisinhallintaan panostetaan. Minä en halua nähdä näitä vastakkaisina, mutta kun kaikki tiedämme ne uudet uhat, joita on olemassa, ja kaiken sen, mihin meidän pitää vastata, jotenkin tuntuu, että sittenkin meidän ajattelumme ja juna kulkee vähän siihen entiseen malliin eikä sittenkään puheista huolimatta näihin uusiin asioihin ole tarpeeksi kiinnitetty huomiota. Tämä on totta myös Euroopan unionin tasolla, sillä oikeastaan vaan siviilipoliisitoimessa on pystytty kehittämään operationaalinen toimintakyky, ja tässä suhteessa myös Suomella on työsarkaa unionin siviilikriisinhallinnan tasapuolisessa kehittämisessä ja resurssien lisäämisessä.

Arvoisa puhemies! Mielestäni Suomen eduskunnan tavoitteena tulee olla se, että siviilikriisinhallinnan resursseja lisättäisiin niin, että tähän toimintaan todellakin voitaisiin panostaa täysimittaisesti. Suomen eduskunnan tahto on varmasti myös se, mitä budjettikeskustelussa on hyvä korostaa, että Suomi toimii edelleen aktiivisesti Euroopan unionin siviilikriisinhallinnan kehittämisessä kaikilla painopistealueilla eli siviilipoliisitoiminnassa, pelastustoimessa, oikeusvaltion ja julkishallinnon kehittämisessä. Tässä me voimme kehittää suomalaisen brändin ja sellaisen ikään kuin tunnuksen siitä, miten Suomi haluaa oikeasti olla kehittämässä eurooppalaista ja ihan globaalitason turvallisuusarkkitehtuuria.

Outi Ojala /vas:

Arvoisa puhemies! Suomessa käytyä ulko- ja turvallisuuspoliittista keskustelua on tietysti hieman hämmentänyt kuluneen vuoden ajan se, että meillä istuu parlamentaarinen työryhmä, joka pohtii Suomen tulevia turvallisuusratkaisuja, ja meillä on tiedossa, että hallitus tulee antamaan puolustuspoliittisen selonteon ensi vuonna, ja samanaikaisesti Euroopassa on käyty erittäin vilkasta keskustelua ja itse asiassa tehty tai valmisteltu ratkaisuja, joilla, jos ne olisivat menneet siten kuin eräät suuret EU-jäsenmaat halusivat, olisi ollut erittäin merkittävä merkitys myöskin Suomelle automaattisine turvatakuineen. Näinhän ei nyt onneksi käynyt, Brysselissä näitä ratkaisuja ei tehty, mutta halusin nostaa vain esille tämän ongelman, että meillä käydään keskustelua ja tavallaan selontekoa odotetaan ensi vuonna ja Nato-keskustelu on tässä vielä ollut ohella kaiken aikaa.

Brysselissähän hyväksyttiin viikonvaihteessa kuitenkin Euroopan unionin turvallisuusstrategia, ja onneksi täytyy todeta, että tämä turvallisuusstrategia, joka hyväksyttiin, muuttui parempaan suuntaan. Siitä muun muassa poistettiin alkuperäisessä luonnoksessa ollut ainakin mahdollisuus esimerkiksi ehkäiseviin iskuihin. Näin saatettiin tulkita siitä alkuperäisestä luonnoksesta.

Ed. Jaakonsaari täällä totesi, että EU:n tulee jatkossa kiinnittää huomiota entistä enemmän siviilikriisinhallintaan. Voin täysin yhtyä häneen. Toki tuossa turvallisuusstrategiassa, joka hyväksyttiin, on myös siviilikriisinhallintaosuus, mutta valitettavasti hyvin vähän konkreettista edistymistä on viime aikoina tältä osin tapahtunut. Toivottavasti jatkossa tapahtuu enemmän.

Mutta, arvoisa puhemies, en voi olla käyttämättä myös puheenvuoroa liittyen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen ja siihen keskusteluun, mitä Nato-jäsenyydestä on käyty. Moni Natoon liittoutumisen kannattaja on niin huolissaan Suomen jäämisestä ulkopuolelle, että näyttää kiihkossaan unohtavan pohtia, mihin oikein haluaisi Suomen liittyvän. Näillä henkilöillä näyttää mielissä siintävän kylmän sodan aikainen Nato, Euroopan puolustaja, johon Suomi ei "saanut" — siis lainausmerkeissä — liittyä, ja nyt näyttää siltä, että he pelkäävät, että me jäämme vastakin — ja taas lainausmerkeissä — niin sanotusti "väärälle" puolelle.

Täytyy nyt muistaa, että Nato ei kuitenkaan enää ole kahtia jaetun Euroopan läntinen puoli. Yhdysvalloille Natolla ei ole nykyään juurikaan ollut käyttöä Euroopassa. Yhdysvallat on kiinnostunut sotilasliittonsa olemassaolosta vain, jos se Naton avulla saa helpommin kootuksi halullisten liittoutumia toimimaan missä tahansa ympäri maapalloa, missä nimenomaan Yhdysvaltain hallitus kokee maan strategisten etujen olevan uhattuina. Naton painopiste on siirtymässä Lähi-itään ja Keski-Aasiaan ja vastaisuudessa ehkä myös Afrikkaan. Jos eurooppalaiset jäsenmaat eivät tähän kehitykseen ole halullisia, Yhdysvallat näyttää toimivan joustavasti halullisten liittojen kanssa, kuten tapahtuu parasta aikaa muun muassa Irakissa ja Afganistanissa.

Bushin hallitus on aivan eri maata kuin republikaanit perinteisesti ovat olleet, puhumattakaan nyt sitten demokraateista. Bushin hallinto pyrkii aktiivisesti ja myös sotilaallisin keinoin muokkaamaan maailmaa Yhdysvaltain etujen mukaiseksi. Erityisen korostetusti esille on noussut ennakoivan hyökkäyksen oppi, johon jo viittasin. Tässä suhteessa useimmat Euroopan maat ajavat kokonaan toista linjaa onneksi, eli pyrimme nimenomaan ja Eurooppa pyrkii yhteistä diplomatiaa hyväksi käyttäen raivaamaan ongelmia ja löytämään yhteisiä ratkaisuja.

Eva:n Risto E. J. Penttilän väite, että Natoon liittymällä Suomi vain jatkaa monenkeskisyyttä korostavaa linjaansa, on aika erikoinen. Se on erityisen omituinen väite siksi, että Naton suurin ongelma on Yhdysvaltain YK:n sivuuttava yksipuolinen toiminta. Tämä on mielestäni erittäin huolestuttavaa, koska YK halutaan toistuvasti työntää syrjään. Natokin näyttää olevan vain kalupakki, josta Yhdysvallat vain poimii tarvitsemansa työkalut, ja missään tapauksessa se ei ole se foorumi, jossa muut jäsenmaat voisivat asettaa rajoja Yhdysvaltain toimille. Natosta ei saa monenkeskisyyden ihmettä, vaikka miten takoisi.

Yhdysvaltain hallitus sivuuttaa muut Nato-maat yhtä kevyesti kuin se sivuuttaa YK:n. Tämänhän me nyt näimme nimenomaan Irak-kriisissä, ja tästä oli kysymys myös siinä, miksi Saksa ja Ranska eivät olleet halukkaita lähtemään mukaan. Siksi minusta puheet siitä, että jos me olisimme nyt mukana Natossa, me olisimme mukana päättämässä, ovat varsin naiiveja. Irakin operaatioon osallistuvat Ison-Britannian ohella käytännössä kaikki uudet ja tulevat Nato-maat, ja yhtenä syynä näillä oli varmasti se, että niihin kohdistui kovaa painostusta ja painetta, ja toisaalta ehkä se, että ne tuoreina jäsenmaina eivät halunneet jättäytyä ulkopuolelle.

Minusta on paikallaan, että kaikki ne, jotka avoimesti haluavat Suomen liittyvän Natoon tai sitä sydämissään haikailevat, nyt avoimesti kertoisivat, olisiko Suomen tullut tuoreena jäsenmaana osallistua hyökkäykseen Irakiin tai välittömästi valloituksen jälkeen osallistua miehitykseen, eli pitäisi vastata siihen, tulisiko Suomenkin sitten ryhtyä miehittäjävaltioksi. Nyt ei kannata yrittää kiertää vastausta sanomalla, että emmehän me ole Natossa, sillä jos me nyt olisimme, tähän kysymykseen meidän olisi pitänyt ottaa kantaa. Siis miten Suomi olisi Nato-maana vastannut Yhdysvaltain kutsuun lähteä mukaan Irakin sotaan?

On syytä myös kysyä, mitä hyötyä on Natosta, mitä hyötyä meille on siitä, että lähettäisimme ammattisotilaitamme — varusmiehiähän ei tietenkään lähetettäisi — Yhdysvaltain muotoilemien tavoitteiden toteuttajiksi eri puolille maailmaa. Minun mielestäni Suomi ei tarvitse Euroopassa Natoa suojakseen. Meillä ei Euroopassa lähimpiin 10—15 vuoteen ole näköpiirissä sellaista tilannetta, jossa olisimme sotilaallisesti uhattuina. Ei voi kuvitella, että meidän kimppuumme hyökkäisi jokin toinen maa ilman, että sillä olisi seurauksia koko EU:n kannalta, vaikka EU:lla ei olekaan ei tule olemaan automaattisesti laukeavia turvatakuita. Paljon varmemmin ja myönteisemmällä tavalla turvallisuuttamme lisää se, että EU:ssa ja sen rajat ylittäen etsitään yhteistä etua kaupan ja yhteistyön avulla. Silloin ei edes 10—15 vuoden kuluttua meitä uhkaa täällä mikään.

Jutta  Urpilainen  /sd:

Arvoisa puhemies! Kehityskysymykset, mukaan lukien Suomen kehitysyhteistyömäärärahojen taso, ovat olleet merkittävästi esillä viime vuosina. Vuosia elänyt toive kehitysyhteistyömäärärahojen kasvattamisesta on tämän hallituksen myötä saavuttanut konkreettisen edistysaskeleen. Hallitus on esittänyt ensi vuodelle 38,8 miljoonaa euroa lisää rahaa kehitysyhteistyömäärärahoihin. Toteutuessaan se nostaa kehitysyhteistyömäärärahojen tasoa noin 0,35 prosentista 0,37 prosenttiin vuodelle 2004 ennustetusta bruttokansantulosta.

Nykyinen hallitus on myös sitoutunut nostamaan määrärahoja 0,44 prosenttiin vuoteen 2007 mennessä. Suuntaus on oikea, ja toivon, että hallitus pysyy valitsemallaan kehitystiellä. Samalla kun nostamme kehitysyhteistyömäärärahoja, on meidän pidettävä huolta avun laadusta. Avunsaajien todelliset tarpeet on kartoitettava ja kehitysyhteistyön vastavuoroisuutta on kunnioitettava. Myös kehitysmaiden vastuu on tunnustettava YK:n vuosituhatjulistuksen yhteisymmärryksen hengessä. On myös pidettävä huolta siitä, että kehitysyhteistyön kohdemaat kuuluvat vähiten kehittyneisiin maihin.

Arvoisa puhemies! Puhuttaessa kehitysyhteistyömäärärahoista puhumme siitä summasta, jolla haluamme osoittaa solidaarisuuttamme maille, jotka kamppailevat vaikeiden kehityskysymysten äärellä. Kehitysyhteistyömäärärahat ovat myös osoituksemme siitä, että haluamme olla mukana turvaamassa globaalia maailmanrauhaa. Viimeiset vuodet olemme saaneet konkreettisesti kokea epäoikeudenmukaisuuden ilmentymisen terrorismina, joka on levittänyt uudenlaisen sodankäynnin jokaiseen maanosaan. Turvaamalla omalta osaltamme sitä, että jokaisella olisi perusturva ihmisoikeuksiin, ravintoon, puhtaaseen ympäristöön, koulutukseen ja työntekoon, kitkemme juuria terrorismin syntymiseltä.

Oikeus koulutukseen, mikä on yksi perustavanlaatuisimmista ihmisoikeuksista, ei tällä hetkellä toteudu miljoonien ihmisten kohdalla. YK:n vuosituhatjulistuksen ensisijainen tavoite on köyhyyden vähentäminen. Peruskoulutus on Suomen kehitysyhteistyön periaatepäätöksenkin mukaan yksi tärkeimmistä köyhyyden vähentämisen keinoista. Joka kolmas kehitysmaassa asuva aikuinen on lukutaidoton, ja noin 113 miljoonaa ala-asteikäistä on kasvamassa aikuisuuteen saamatta minkäänlaista perusopetusta. Tämän takia haluaisinkin painottaa opetussektorin tuen ja hankkeiden lisäämistä Suomen kehitysyhteistyökentässä, koska siten olisimme turvaamassa todellista kestävää kehitystä. Koulutuksen osuutta Suomen kehitysyhteistyössä tulisi jo lähitulevaisuudessa nostaa nykyiseltä 8 prosentin tasolta.

Yksi kehitysyhteistyön suurimmista haasteista on demokratian rakentaminen kehitysmaissa. Globaalin demokratian haasteeseen Suomi on tarttunut Helsinki-prosessilla, jonka eteenpäinviemiseen Suomi on sitoutunut. Helsinki-prosessi mahdollistaa etelän ja pohjoisen hallitusten ja kansalaisyhteiskunnan kohtaamisen yhdenvertaisina keskustelukumppaneina. Prosessin verkostot pohtivat muun muassa globaalitaloutta, sosiaalisen vakauden lisäämisen keinoja, oikeudenmukaista kehitystä ja uuden teknologian hyödyntämistä kehitysmaissa. Mielestäni Helsinki-prosessissa kiteytyy se rooli, jota meiltä kansainvälisesti odotetaan. Kehitysyhteistyömäärärahojen kasvattamisella, yhdessä Helsinki-prosessin kaltaisen keskusteluareenan kanssa olemme täyttämässä meihin Suomeen kohdistuneita odotuksia.

Lopuksi, arvoisa puhemies: Olen erittäin tyytyväinen, että eduskunnan valtiovarainvaliokunta esittää Suomen YK-liitolle lisää rahaa ensi vuoden talousarvioon. On tärkeää, että kansalaisia informoidaan YK:n vuosituhatjulistuksen tavoitteista sekä kehitysyhteistyön kysymyksistä. Vain sillä tavalla kansalaiset saadaan mukaan globaalin demokratian ja solidaarisuuden rakentamiseen.

Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja

Herra puhemies! Kuten aina, niin tässäkin keskustelussa on käsitelty monia hyvin tärkeitä ja mielenkiintoisia asioita, mutta täytyy vaan valittaen todeta, että äänivoimavarani eivät riitä tänään kuin yhden asian kommentoimiseen, jonka ed. Jaakonsaari täysin perustellusti otti esiin koskien siviilikriisinhallinnan voimavaroja. Haluaisin muistuttaa siitä, että nämä siviilikriisinhallintavoimavarat ovat budjetissa samalla periaatteella kuin sotilaallisen kriisinhallinnan elikkä ne on pyritty mahdollisimman tarkkaan mitoittamaan tiedossa olevien, jo päätettyjen operaatioiden mukaan. Jos vuoden aikana tulee tarve osallistua, tehdään päätöksiä lisäoperaatioista, niin niihin varataan sitten erikseen voimavarat. Siinä mielessä tästä ei voi tehdä vielä selvää johtopäätöstä siitä, millä lailla haluamme panostaa.

Mutta aivan samalla lailla kuin sotilaallistenkin voimavarojen osalta, myös siviilikriisinhallinnan voimavarat ovat budjetissa asianomaisissa pääluokissa elikkä sisäministeriön alalla suurimmalta osiltaan, koska silloin, kun lähetämme esimerkiksi poliiseja tai oikeusministeriön alaisia oikeushallintoasiantuntijoita, ne ovat olemassa olevista suomalaisista budjettikustanteisista voimavaroista pois otettuja, ja jotta näitä voitaisiin tulevaisuudessa irrottaa, on tietysti tärkeätä, että näitä kehitetään kokonaisuutena näiden omien ministeriöiden toimialaan liittyen. Nythän meillä on tehty jo se ratkaisu, että sisäministeriö, jonka toimialaan suurimmaksi osaksi siviilikriisinhallinnan tehtävät kuuluvat, vastaa tästä kokonaisuudesta mukaan lukien siviilikriisinhallintaan liittyvän koulutuksen kehittäminen.

Toivon, että meillä olisi eduskunnassa mahdollisuus sopivassa tilaisuudessa käydä vähän laajemmin lävitse juuri näitä siviilikriisinhallinnan kokonaisuuksia. En ole ehdottamassa uutta selontekoa, mutta uskoisin kuitenkin, että tämä on niitä asioita, joista tällainen koottu selvitys, kun se koskee useampia hallinnonaloja, voisi olla paikallaan. Ulkoministeriöhän vastaa niin kuin sotilaallisenkin kriisinhallinnan osalta siitä päätöksenteosta ja sen valmistelusta, joka liittyy konkreettisiin operaatioihin osallistumiseen, mutta voimavarat tulevat muilta ministeriöiltä.

Rosa Meriläinen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Ensiksi haluan kiittää ministeri Tuomiojaa. Sain juuri vastikään tosi hyvän vastauksen kirjalliseen kysymykseen, joka koski sellaista puljua kuin International Organisation for Migration, jonka olemassaolosta en jonkin aikaa sitten tiennyt mitään, niin että kysymyskin oli hyvä, koska sitä laatiessani opin paljon. Nämä tiedot tästä puljusta ja siihen kohdistetusta ihmisoikeuskritiikistä sain kansalaisjärjestökentästä, niin kuin iso osa siitä tietomäärästä, jota kahlaan läpi, tulee nimenomaan kansalaisjärjestöiltä, tässä tapauksessa tuli semmoiselta eurooppalaiselta kansalaisverkostolta kuin No Border, joka lähinnä ajaa ihmisten vapaata liikkuvuutta ja sans papiers -siirtolaisten oikeuksia. Nämä tavalla tai toisella globalisaation eri ilmiöihin puuttuvat kansalaisjärjestöt ovat tavallaan semmoisen vaihtoehtoisen tai täydentävän tiedon tuottajina tulleet koko ajan ikään kuin merkittävämpään asemaan meidän tiedonvälityksen kannalta, ja totta kai se tiedonvälitys tapahtuu pitkälle verkoissa. Valtaosa näistä järjestöistä paitsi toki haluaakin toimia ilman valtion tukea myös toimii ilman valtion tukea tai niin, että tuki on projektikohtaista tiedotustukea tai hankkeita. Aina vapaan kansalaistoiminnan kannalta ikään kuin pitkällä aikavälillä parempi on tämmöiset vuosiavustukset, jolloin ministeriöt eivät pääse ikään kuin sorkkimaan sitä, mitä kansalaiset tekevät ja miten toimivat ja tiedottavat, vaan se ikään kuin voidaan vapaasti sen kansalaisjärjestön toimesta itse päättää. Semmoiset vuosiavustukset takaavat enemmän vapautta. Voisi olla hyvä jollakin aikavälillä miettiä, miten saataisiin tuotettua rahoitusinstrumentti, tämmöinen vuosiavustussysteemi, nimenomaan tämmöisille globalisaatiojärjestöille, jotka ovat muutaman vuoden aikana tulleet merkittävämpään asemaan. Etten nyt tässä aivan sammutetuin lyhdyin puhu kansalaisjärjestökentän puolesta, niin todettakoon, että niistä järjestöistä, joita minulla on mielessä, ainakin kolmen jäsen olen itse: Nigd, Attac ja Maan ystävät. Tämä on ehkä pidemmän aikavälin mietintää, joka liittyy myöskin sitten ikään kuin hallinnollisiin juttuihin, mutta sinänsä minun mielestäni tärkeää. Näiden järjestöjen toimesta pystytään myöskin kääntämään hyvää ulkomaista matskua, mitä monet todella asiantuntevat kansainväliset kansalaisjärjestöt tuottavat.

Toinen asia, josta ajattelin lyhyesti tässä todeta, on koherenssikysymykset, jotka ovat olleet paljon esillä johtuen muun muassa siitä, että ministeri Lehtomäellä on nyt tämä poikkeuksellisen hieno tontti, johon kuuluu sekä kauppapolitiikka että kehitysyhteistyö. Ihan vaan niin kuin viestinä, että tosiaan se perusjuttu minun mielestäni on, että yleisenä kehityspoliittisena tavoitteena on globaali oikeudenmukaisuus ja globaalien tuloerojen pienentäminen ja globaali kumppanuus jnp., ja on tärkeätä, että kehitysyhteistyötä ei koskaan nähdä vaan semmoisena systeeminä, jolla paikkaillaan niitä virheitä, joita on mahdollisesti muilla politiikan sektoreilla kuten kauppapolitiikassa tehty, vaan että nämä kaikki toimivat saman suuntaisesti globaalin oikeudenmukaisuuden edistämisessä.

Kehitysyhteistyöstä ehkä vielä semmoinen: Minä en ole mikään kehitysyhteistyön laadullinen mega-asiantuntija, mutta käsittääkseni paljon on hyvää tapahtunut siinä, miten on avun vaikuttavuutta parannettu. Varmasti on myöskin syytä laatutyötä jatkaa, ja olen ihan vakuuttunut, että ministeri Lehtomäki tulee tekemään parhaansa.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Minusta oli erittäin arvokasta päästä puhumaan tähän edustajien Urpilainen ja Meriläinen puheenvuorojen jälkeen. Me kävimme täällä melko vilkasta, sanoisiko, turvallisuus- ja puolustuspoliittista keskustelua hetki sitten. Minusta oli hyvin tärkeää nähdä se, että kun me puhumme ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, meidän täytyy ymmärtää kokonaisuus, turvallisuuspolitiikka, turvallisuus, laajana käsitteenä. Silloin me joudumme pohtimaan sellaisia kysymyksiä kuin globalisaatio, maailman pienentyminen, sen aiheuttamat riippuvuussuhteet ja kuinka me voimme yhdessä yhteistyössä ylikansallisesti toimia maailman mitassa niin, että turvallisuus laajassa mitassa ymmärrettynä on vakaa. Tässä suhteessa ne panokset, joita me kansallisesti teemme, on sitten kysymys globalisaation hallinnan välineiden kehittämisestä, on sitten kysymys kehitysyhteistyöstä, kehitysyhteistyömäärärahojen nostamisesta, ne ovat kaikki juuri niitä muotoja, joilla Suomi osana kansainvälisiä yhteisöjä osallistuu.

Minusta on, kuten edellisissä puheenvuoroissa juuri todettiin, hienoa, että Matti Vanhasen hallitus on tarttunut muun muassa kehitysyhteistyömäärärahoihin sillä tavalla, että tavoite 0,7 prosenttia jollakin jännevälillä nyt on joka tapauksessa saavutettavissa ja on lähdetty joka tapauksessa nostamaan tietoisesti kehitysyhteistyömäärärahoja, mikä osoittaa meidän sitoutumistamme globaaliin, kansainväliseen yhteisvastuuseen. Meidän ei kannata kuvitella, että näillä kehitysyhteistyömäärärahoilla suuria tehdään, mutta se osoittaa sitoutumista. Sillä tuetaan tietysti köyhiä maita mutta sillä tuetaan myöskin monesti monenkeskistä neuvottelujärjestelmää, monenkeskistä yhteistyöjärjestelmää, ja tässä suhteessa kehitysyhteistyö on osa meidän osallisuuttamme kansainvälisessä vuorovaikutuksessa.

Arvoisa puhemies! Täällä on paljon puhuttu tänään Euroopan unionista, Euroopan unionin turvallisuuspolitiikasta, turvallisuusstrategiasta, pohdiskeltu, missä määrin se poikkeaa Yhdysvaltain strategiasta. Itse asiassa se olennaisin seikka, mikä tuossa niin sanotussa Solanan paperissa, unionin turvallisuusstrategiassa, on, on se, että se on tehty. Se on itse asiassa ensimmäinen askel siihen suuntaan, että unioni pyrkii jollain tavalla jäntevästi hahmottamaan omaa asemaansa kansainvälisessä järjestelmässä, omaa asemaansa myöskin turvallisuuden rakentajana. Tuossa Solanan paperissa, meidän unionin yhteisessä strategiapaperissa, on hyvin keskeistä se itse asiassa sama ulottuvuus, mikä liittyy muun muassa siihen keskusteluun, jota on käyty perustuslain yhteydessä ja joka liittyy laajaan turvallisuuskäsitteeseen: turvallisuutta lähestytään siitä näkökulmasta, että se on jakamatonta. Se ei rakennu viholliskuvien varaan, vastakkainasetteluiden varaan, vaan se rakentuu yhteistyöhön. Naapurin turvattomuus on myöskin meidän turvattomuuttamme, ja sen vuoksi siltojen rakennus, yhteistyö, kumppanuus ovat niitä välineitä, joilla lähestytään turvallisuutta. Jakamaton turvallisuus on tietysti ensimmäinen tämän laajan turvallisuuskäsitteen ulottuvuuksista.

Toinen, joka siinä on vähintään yhtä olennainen, on että turvallisuus nähdään ei ainoastaan sotilaallisena uhkana, sotilaallisina riskeinä, vaan turvallisuus nähdään laajasti koskettaen ihmisen hyvinvoinnin, yhteisöjen hyvinvoinnin, kokonaisuutta. Silloin me oivallamme itse asiassa, että ne ulkoa tulevat uhat, riskit, joita me täällä Euroopassakin joudumme arvioimaan, myöskin Suomessa joudumme arvioimaan, ovat useimmiten aivan muita kuin perinteisiä sotilaallisia riskejä. Siinä tullaan vastaan sitten yhteiskuntien hajoamisen aiheuttamiin ongelmiin. Siellä tulee tietysti vastaan terrorismi, kansainvälinen rikollisuus, ympäristökriisit ja -katastrofit, kaikki tällaiset, jotka ovat sitä meidän jokapäiväistä hyvinvointiamme ja turvallisuuttamme, ja näihin tietysti täytyy tarttua, ja siellä tietysti tehokkain keino, halvin keino, on ennalta ehkäisevä toiminta. Siihenkin suuntaan sekä unionissa että tietysti myöskin Suomessa on nyt panostettu.

Kolmas tuon laajan turvallisuuden peruskäsitteeseen liittyvä ulottuvuus on tietenkin se, että kyse ei ole myöskään — ja se tietysti unionin politiikassa näkyy aivan loistavasti — pelkästään valtioiden turvallisuudesta perinteisessä mielessä vaan nimenomaan kansalaisten turvallisuudesta. Lähdetään ihmisistä liikkeelle, jolloin, kun lähdetään ihmisistä liikkeelle, myöskin se keinovalikoima, jolla näihin turvallisuusuhkiin ja -riskeihin tartutaan, on toisen tyyppinen.

Epäilemättä eräs osa-alue tietysti turvallisuuspolitiikkaa on myöskin se tänään paljon puhuttu sotilaallinen puoli, ja tältä osin, arvoisa puhemies, olisin hieman eritellyt niitä tekijöitä, jotka ovat johtaneet siihen keskusteluun, jota unioninin piirissä nyt on käyty tämän puolustusulottuvuuden kehittämisen osalta.

Minä olen oikeastaan hämmästellyt sitä, kuinka vähän meillä Suomessa on esitetty sitä avainkysymystä, kun me pohdimme unionin puolustusulottuvuutta, minkä vuoksi Euroopassa on syntynyt tarve kehittää puolustusulottuvuutta, minkä vuoksi Euroopan unionin piirissä on kehitetty solidaarisuuslauseketta, turvatakuujärjestelmää, miksi. Siihen tietysti vastaus tulee aika paljon siitä keskustelusta, jota täällä tänään käytiin, tietystä dikotomiasta, joka eurooppalaisessa turvallisuuskeskustelussa tänään aidosti vaikuttaa ja jonka minusta Donald Rumsfeld erinomaisesti totesi, kun hän puhui vanhasta ja uudesta Euroopasta. Epäilemättä nämä kaksi Euroopan tasoa lähestyvät eri tavoin tätä puolustusulottuvuutta.

Uudelle Euroopalle on itsestäänselvä perinteinen, pitkään Eurooppaa vakauttanut sotilasliittoratkaisu Nato ja sen puitteissa toimiminen, ja siihen liittyy tietysti hyvin läheisesti myöskin Yhdysvaltain läsnäolon tunnistaminen Euroopassa vakauttavana tekijänä, turvallisuutta luovana tekijänä. Vanha Eurooppa kuitenkin kysyy ihan aidosti, onko tilanne niin, että tämän päivän Euroopassa edelleenkin ollaan siinä tilanteessa, että Eurooppa ei kykenisi hoitamaan puolustustaan ilman välitöntä amerikkalaisten osallisuutta, onko todella niin, että kriisinhallintaa edes Euroopassa ei kyetä, ei edes omassa maanosassa, hoitamaan ilman amerikkalaisten panosta.

Vanha Eurooppa ei missään tapauksessa — alleviivaan: ei missään tapauksessa — lähde siitä liikkeelle, että luotaisiin uusi kilpavarustelukierre, Yhdysvallat otettaisiin kiinni, liittolainen otettaisiin asevarustelun kautta kiinni. Ei olla rakentamassa sotilasmahtia, joka olisi verrannollinen Yhdysvaltoihin. Tämä ei ole lähestymistapa, mutta lähestymistapa on se, että Eurooppa hakee aidosti turvallisuuspoliittista liikkumatilaa. Viittasimme yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, jossa on nyansseissa eroa ja joka lähtee oikeastaan siitä peruskäsitteestä, että suvereenisuutta voidaan jakaa ja sitä kautta voidaan vaikuttaa. Amerikkalaisessa ajattelussa sittenkin monenkeskinen järjestelmä usein rajoittaa suvereeniteettejä ja näkökulma on silloin eri, ja tässä suhteessa haetaan uskottavuutta, liikkumatilaa.

Se johtaa silloin tietysti siihen tilanteeseen, että Eurooppa myöskin on valmis ja pyrkii siihen, että se pystyy itse niin pitkälle kuin mahdollista myöskin kehittämään sellaisia omia voimavarojaan, että se hallitsee riskejä ja kriisejä omalla alueellaan. Tämä on tietenkin se taustavoima, joka vaikuttaa koko tässä keskustelussa, ja tietysti unionin puitteissa, kun tätä on kehitelty eteenpäin, siellä on kehitelty nyt itsestäänselvästi sekä sisältöä puolustus- ja turvallisuuspolitiikan sisälle että myöskin — ja se on hyvin olennaista nähdä — kapasiteettia.

Olemme usein kysyneet sitä, onko unionilla sotilaallista voimavaraa vastata tähän haasteeseen. Ei ole, ei ole. Mutta luonnollisesti, jos vastaus on, että Nato on ainoa, joka nämä turvatakuut voi antaa, kysymys on siitä, mikä Nato on. Tätä keskustelua on tänään täällä käyty. Natohan on tietysti esikuntarakenne, johtojärjestelmä. Nato on suunnittelukapasiteettia, Nato on valvontajärjestelmä, Awacs-valvontajärjestelmä, jotta ne kansalliset kapasiteetit, jotka allokoidaan Naton käyttöön, voidaan yhdessä käyttää. Nyt tietysti unionin puolella askeleita otetaan samaan suuntaan, luodaan sitä johtojärjestelmää, esikuntarakennetta, suunnittelukoneistoa, voimavarayhteistyötä, jotta kansalliset kapasiteetit ovat käytettävissä yhdessä.

Nyt kysytään: Tuleeko päällekkäisyyttä? Tulee, päällekkäisyyttä tulee johtojärjestelmien suunnittelun osalta. Päällekkäisyyttä ei tule voimavarojen osalta. Voimavarat ovat kansallisia edelleenkin, ja niitä käytetään erityyppisiin yhteistyöjärjestelmiin.

Minusta tämä meidän on syytä tiedostaa, kun me pohdiskelemme tätä turvallisuuspoliittista arkkitehtuuria, miten se Euroopassa kehittyy. Minusta on myöskin hyvin arvokasta se, että kun Suomen lähtökohta — tähän, arvoisa puhemies, myöskin lopetan — on ollut se, että Euroopan unionin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, mukaan lukien puolustuspolitiikka, on yhteistä, niin se myöskin tarkoittaa sitä, että me emme omin keinoin, omin toimin, ole tätä yhteisyyttä hajottamassa, vaan luonnollisesti osana sitä solidaarisuusyhteisöä, minkä Euroopan unioni muodostaa, olemme siinä aidosti mukana.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki

Arvoisa herra puhemies! Tämän ulkoministeriön hallinnonalan keskustelun tiimellyksessä täällä on käsitelty lukuisia eri kertoja erityisesti meidän kehitysyhteistyöpolitiikkaamme. Olen tietysti hyvin iloinen siitä tuesta, jonka hallitus on ensinnäkin saanut ja jota se olisi saanut vähän tuntuvammallekin kehitysyhteistyömäärärahojen nostolle. Määrärahoista puhuttaessa nyt on selvästi tehty linjaratkaisu kehitysyhteistyön tason nostamiseksi kohti 0,7:ää prosenttia bruttokansantuotteesta. On tietenkin rehellisyyttä myöntää, että tällä vaalikaudella me emme sitä tule saavuttamaan, mutta tämä on kuitenkin selvä käänne myönteiseen suuntaan, ja aimo harppaus kuitenkin näidenkin vuosien aikana oikeaan suuntaan pystytään tekemään.

Oma toiveeni on saman suuntainen kuin se, mitä lukuisat edustajat ovat keskustelussa tuoneet esille, nimittäin se, että meidän ei pitäisi puhua pelkästään kehitysyhteistyömäärärahojen määrästä, vaan nimenomaan tämän työn laadusta ja niistä tuloksista, joita kehitysyhteistyöllä on saavutettu ja joita sillä pitäisi saavuttaa. Rahojen määrää ja euroja on tietenkin helpompi mitata, mutta joskus siitä tulee vähän sellainenkin olo, että euroilla ostetaan hyvää omaatuntoa, ja siitä kehitysyhteistyöpolitiikassa ei voi olla kysymys vaan siitä, että saavutetaan niitä kehityspoliittisia tavoitteita, joita globaalisti on yhdessä esimerkiksi Millenniumin, YK:n vuosituhatjulistuksen, tavoitteissa asetettu.

Näiden tavoitteiden saavuttamistyössä eri politiikkalohkojen yhteensopivuus, niin sanottu koherenssi, on kyllä hyvin avainasemassa, ja sitä me pyrimme myöskin ulkoministeriön sisällä ja tietysti hallinnossa muutoinkin vahvistamaan, jottei tapahdu niin, että vasen käsi tekee omiaan eikä tiedä, mitä oikea käsi tekee.

Koskettaen tätä kauppapoliittista puolta tietysti Euroopan unionilla on vielä siinä haasteita ja tiettyjä kehitysaskeleitakin otettavana, mutta on hyvä muistaa, että erityisesti koskettaen kaikkein köyhimpiä, näitä least developed countries, Euroopan unioni on lanseerannut tämän Everything But Arms -ohjelmansa, jolla on näille kaikkein köyhimmille maille hyvin tärkeä merkitys. Siinä mielessä meillä on tietenkin lupa odottaa ja toivoa, että myöskin muut maailman suuret teollisuusmahdit ottaisivat voimakkaampia askeleita tähän suuntaan.

Tätä taustaa vasten ja muutenkin on tietysti erittäin harmillista, että Dohan kehityskierrokseksi kutsuttu Maailman kauppajärjestön neuvottelukierros on tällä hetkellä lähestulkoon pysähtyneisyyden tilassa. Sisällöllistä edistymistä ei Cancúnin epäonnistuneen ministerikokouksen jälkeen ole juurikaan saavutettu, ja menee varmasti aika pitkälle, ennen kuin tätä välitarkastelua, joka piti jo syyskuussa tehdä, pystytään tekemään.

Meidän täytyy myöskin ottaa tavoitteeksemme nyt, kun kehityspoliittista ohjelmaa paraikaa uudistetaan niiden toivomusten mukaisesti, joita täällä ja valtiovarainvaliokunnan mietinnössä on asetettu, että entistä suurempi osa meidänkin kehitysyhteistyöstämme todella osuisi kaikkein köyhimpiin maihin. Täytyy tunnustaa, että siinä on vielä sarkaa tehtävänä.

Sitten haluaisin kommentoida muutamia yksittäiskysymyksiä, joita erityisesti ed. Sinnemäki esittelypuheenvuorossaan keskustelun aikaisemmassa vaiheessa nosti esille.

Ymmärrän hyvin, että budjettitukeen, ja eduskunta on siitä lausunut aikaisemminkin, suhtaudutaan tietyllä varauksellisuudella. Tarkoitus on kuitenkin, että budjettituen käyttöön lähdetään vain sellaisissa pitkäaikaisen yhteistyön kohdemaissa, joissa tätä luottamusta on olemassa ja joissa pystytään myöskin katsomaan, että budjettituenkin kautta meidän kehitysyhteistyösatsauksemme menee niihin kohteisiin, joihin se on tarkoitettu. Kaiken kaikkiaan kehitysyhteistyön keskeinen linjaus on tukea sen maan omia strategioita ja omia toimintalinjauksia. Siinä mielessähän tietysti tällainen budjettitukikin sopii tähän linjaukseen. Lisäksi on hyvä muistaa, että hyvin pienimuotoisesti siinä on tarkoitus lähteä liikkeelle eikä siitä varmasti mitään kehitysyhteistyön päälinjaa tulekaan.

Kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöpottia pyritään kasvattamaan. Siinä olemme käyneet vain sitä dialogia järjestöjenkin kanssa, millä tavalla he haluavat sen ja satsataanko lisävarat siihen, että omavastuuosuus kansalaisjärjestöillä pienenisi. Jonkinlainen keskitie tässä varmasti tullaan löytämään. Samaan aikaan ministeriön toiveissa on se, että kansalaisjärjestöt entisestään tiivistävät omaa yhteistyötään näissä kohdemaissa ja tietenkin ottavat toiminnassaan myöskin linjauksenomaisesti huomioon ne yleiset kehityspoliittiset periaatepäätökset, joita tullaan tekemään ja jotka ovat olemassa.

Myöntövaltuuksista me käymme aina keskustelua myöskin valtiovarainministeriön kanssa. Tietysti on hyvä selkänoja ja tuki meille myöskin niissä keskusteluissa tämä, mitä eduskunta on ilmaissut.

Korkotukiluottoinstrumenttiin tarkoitus on ottaa sellainen periaatelinjaus, että instrumentin käyttöä sinällään jatketaan. Tämä määräraha, mitä ensi vuodellekin on esitetty, muistini mukaan on pienempi kuin mitä joinakin vuosina ainakin tämän instrumentin suuruus on ollut. On vähän harmillista, että se niin puhtaasti kohdistuu tällä hetkellä Kiinaan, koska Kiina ei varsinaisesti ole meidän kehitysyhteistyömme pääpainopistealue, mutta se johtuu tietysti tämän korkotukiluoton mekanismista. Sinänsä me pyrimme etsimään myöskin näihin vähän paremmin kehittyneisiin maihin lisää sellaisia instrumentteja, joilla me pystymme houkuttelemaan myöskin yksityistä pääomaa kiinnostumaan tästä kehitysyhteistyöstä.

Anni Sinnemäki  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Muutama kommentti vielä.

Tästä budjettituesta haluaisin tarkentaa sen verran, että itse asiassa tällä kertaa eduskunta ei varsinaisesti ottanut siihen kielteistä kantaa eikä edes nihkeää kantaa. Me itse asiassa tuemme sen käyttöä, mutta halusimme vain kiinnittää huomiota niihin edellytyksiin, jolloin siitä voidaan antaa, koska totta kai budjettituessa on juuri niitä hyviä puolia, joita ministerikin mainitsi, ja on tämän avunsaajamaan kannalta rationaalisempaa, että ei tehdä erillisiä projekteja, joista sitten avunsaajamaa joutuu raportoimaan ja kaikki hallinnolliset resurssit menevät siihen.

Toivoisin myös, että kehityspoliittisessa linjauksessa kiinnitettäisiin huomiota siihen, että Suomi vaatisi sitä, nämä köyhyyden vähentämisstrategiat, joihin sekä budjettituki että myös ohjelmamuotoinen kehitysyhteistyö nykyään pitkälti perustuvat, valmisteltaisiin mahdollisimman demokraattisesti ja avoimesti näissä maissa, koska erilaisia käytäntöjä on ja on tärkeätä, että näiden kehitysmaiden, avunsaajamaiden, esimerkiksi parlamentit myös käsittelisivät näitä köyhyyden vähentämisstrategioita.

Pentti  Tiusanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Täällä käytiin varsin mielenkiintoinen keskustelu noin tunti sitten eli 21.15. Ed. Elo käytti erittäin mielenkiintoisen puheenvuoron, useita, ja täällä käytiin debattia. Tunnetusti ed. Elo on aika lähellä ainakin Euroopan unionin parlamentin ehdokkuutta. Tiedän, että täällä salissa on muitakin, jotka ovat samalla tavalla lähellä, samasta puolueestakin. Olisi erittäin myönteistä kuulla myös niiden vaikenevien kansanedustajaehdokkaiden, jotka Euroopan parlamenttiin pääsyä ovat havittelemassa, kantoja näistä asioista: liittoutumattomuus, liittoutuneisuus, Nato, mitä Nato on ja miten suhtautua tähän kansainvälispoliittiseen kysymykseen, koska Euroopan unionin vaalit tulevat varmasti olemaan aika paljon mielenkiintoisemmat kuin aikaisemmin ja nimenomaan tämän tyyppisiä kysymyksiä käsitellään.

Täällä puhuttiin Yhdysvalloista, Yhdysvaltain asemasta, kuinka lähellä Yhdysvaltain käytännöt ja periaatteet ovat Euroopan käytäntöjä ja periaatteita. Täällä mainittiin myöskin Kioton sopimus, se että Yhdysvallat on sen ulkopuolella. Yhdysvallat on siis Bushin hallinnon selkeällä päätöksellä ilmoittanut olevansa pysyvästi Kioton ulkopuolella. Tässä mielessä Yhdysvaltain asema on toinen kuin Venäjän, jolla kuitenkin asiantuntija-arvioiden mukaan on päämääränä, myöskin presidentti Putinin hallinnolla, allekirjoittaa Kioton sopimus lähetettäväksi duumaan ratifioitavaksi. Muutenhan tietysti alun pitäen Kioton sopimuksen ovat allekirjoittaneet sekä USA että Venäjä, mutta tämä ratifiointi on kiistakysymys.

Mutta yksi esimerkki siitä, millä tavalla Yhdysvallat ympäristönäkökulmasta todellakin toimii, on se, että 32 miljardia dollaria on vastikään päätetty verohelpotuksia energiasektorille ja ne kohdistuvat nimenomaan kivihiileen ja öljyyn. Yhdysvalloilla on tämä niin sanottu oma ilmasto-ohjelma, ja sen mukaan vuonna 2012 Yhdysvaltain hiilidioksidikasvihuonepäästöt ovat 32 prosenttia yläpuolella vuoden 1990 tason. Siis hyvin fundamenttikysymyksessä eli ympäristökysymyksessä kuitenkin Yhdysvallat kulkee omaa tietään. Samalla on tietysti huomattava se, että Yhdysvalloissa on monenlaista kehitystä, on osavaltiotasolla, kansalaisyhteiskuntatasolla, tieteen tasolla, ja on selvää ja yhdyn niihin ajatuksiin, että Yhdysvallat pitää esimerkiksi tässä asiassa, Kiotossa ilmastosopimuksessa, houkutella ja aktiivisin toimin saada mukaan tähän globaaliin prosessiin, siis ei missään tapauksessa jättää ulkopuolelle. Tietenkään puhdasta kaulaa ei ole juuri kenelläkään, ei ole myöskään EU:lla, tässä ilmastokysymyksessä.

Lopuksi, puhemies, näistä kansalaisjärjestöasioista, joista kauppa- ja kehitysministeri Lehtomäki käytti puheenvuoron. On monia ministeriöitä, myös ympäristöministeriö ja ulkoministeriö, jotka ovat ottaneet kansallisjärjestöjä mukaan, aktivoineet jopa mukaan, kansainvälisiin toimintoihin. On hyvin tärkeätä, että tämä linja jatkuu, ja mikä sen parempaa kuin se, että Suomen virallisen valtiollisen edustuksen mukana olisi kansalaisjärjestöjen edustus. Mielestäni Johannesburg 2002 syyskuussa oli varsin hieno esimerkki siitä, miten laajasti kansalaisjärjestöt, kansalaisyhteiskunta, oli mukana tasavallan presidentti Tarja Halosen johtamassa Suomen valtuuskunnassa. Se oli erinomainen näyte siitä, miten parhaimmillaan saadaan synergiaa aikaan niinkin pienen kansakunnan toimesta kuin Suomi.

Kimmo  Kiljunen  /sd:

Arvoisa puhemies! Ministeri Lehtomäki totesi, että Cancúnin maailmankauppaa koskevat neuvottelut epäonnistuivat. Näin epäilemättä oli, jos me katsomme kansainvälistä kauppaa koskevien neuvottelujen etenemisen nopeuttamista ja sitä prosessia, jossa ollaan mukana. Cancúnissa tämä Doha-kehityskierros pysähtyi tietysti siihen, että Meksiko puheenjohtajamaana keskeytti neuvottelut, koska oli muodostunut uusi poliittinen ryhmä Wto:n sisälle eli tämä ryhmä, käytti kai Ryhmä 22 -nimikettä — se on tietysti muuttanut kokoonpanoa — jossa keskituloiset, suuremmat kehitysmaat järjestäytyivät ennen kaikkea Intian, Etelä-Afrikan ja Brasilian johdolla, ja Kiinakin oli siinä mukana. Nyt kysymys siitä, oliko tämä Cancúnin kokous epäonnistuminen vai ei, on ilmeisesti pidemmässä juoksussa arvioitava. Voi olla — ja tämä on minun arvioni ja sen takia olisin tiedustellut ministerin näkemystä — että tämä oli yhtä merkittävä muutos kuin 60-luvun alussa, kun Unctadissa vuoden 64 neuvotteluissa muodostui Ryhmä 77 eli kehitysmaaryhmä, joka on ollut se ankkuri, jonka varassa pohjois—etelä-dialogia on käyty YK:n piirissä.

Nyt tämän uuden ryhmittymän muodostuminen Wto:n sisälle ilmiselvästi luo uuden voimakeskuksen, joka todennäköisesti ja toivon mukaankin itse asiassa ryhmittää kehitysmaiden hyvin erilaisia kantoja saman tyyppisen agendan puitteisiin. Jos näin tapahtuu, voitaisiin tietysti ajatella myöskin näinpäin, että tämä saattaa itse asiassa edesauttaa tulevaisuudessa hyvinkin vaikeiden kauppapoliittisten neuvottelujen läpivientiä, saadaan koordinoidummin myöskin kehitysmaaryhmän näkemykset. Näin ollen tämä lyhyellä jännevälillä epäonnistumiselta näyttänyt tilanne saattaa itse asiassa olla pidemmällä jännevälillä onnistunut.

Jari Vilén /kok:

Arvoisa puhemies! Oikeastaan on hyvä jatkaa ed. Kiljusen puheenvuorosta, koska ajattelin omalta osaltani tarttua kiinni juuri maailmankaupan tämän hetken näkymiin, ja ehkä sananen myös kehitysyhteistyörahoitukseen ja niihin Suomen tuleviin linjauksiin.

Ed. Kiljunen pohdiskeli sitä, voiko Cancúnista löytyä myös uuden toivon siemen, ja jätti uuden mahdollisuuden maailmankaupan kehittämisen suhteen. Mutta itse olisin hieman varauksellisempi ja myös hieman huolestunut siitä ja kiinnostunut kuulemaan myös ministerin kommentit, miten Suomi näkee tämän hetken tilanteen, koska se tieto, mikä tällä hetkellä on käytettävissä ennen kaikkea keskeisen kauppamahdin Yhdysvaltain toiminnasta, osoittaa kyllä sitä, että Yhdysvaltain hallinto hyvin vakavasti harkitsee tavallaan kahdella raiteella etenemistä. Toisaalta he tuovat muodollisesti esille valmiutensa edetä myös Wto-järjestelmän puitteissa, mutta sen rinnalla kulkee hyvin määrätietoinen toiminta, jossa Yhdysvaltain hallinto etsii kahdenvälisiä liittolaissuhteita, strategisia kumppanuuksia, heidän pääneuvottelijansa Bob Zoellickin toimesta.

Yhdysvallathan on käynnistänyt ja etenemässä hyvin nopeasti muun muassa erillisten kauppajärjestelyjen kanssa, yhteistyökumppaneiden kanssa, Jordaniassa, Marokossa eli Afrikan pohjoisessa osassa. Eteläisessä osassa neuvottelut ovat käynnissä Etelä-Afrikan kanssa, kumppanuutta haetaan myös Singaporessa ja useiden muiden keskeisten strategisten kumppaneiden kanssa. Olisin kiinnostunut kuulemaan ministerin käsityksen siitä, onko ulkoasiainministeriö arvioinut tilannetta siitä, tuleeko tämä johtamaan myös siihen, että EU vääjäämättä ja Suomi EU:n osana joutuu myös omalta osaltaan pohtimaan omaa suhtautumistaan myös siihen vaihtoehtoon, että me joudumme ehkä etenemään myös kahdenvälisissä tai alueellisissa kauppajärjestelyissä.

EU:lla on kesken tällä hetkellä Gulfin alueen eli Persianlahden ympäristön alueen kanssa käytävät neuvottelut, joissa Saudi-Arabian rooli on hyvin keskeinen, mutta esimerkiksi Aasian manner on alue, missä EU:lta puuttuu tiettyjä erityisjärjestelyjä ja missä paineet tämän kaltaiseen järjestelyyn ovat kyllä kasvamassa. Olen ymmärtänyt komission eräistä puheenvuoroista, että kiinnostusta myös tämän kaltaisen vaihtoehdon tutkimiseen olisi kasvavassa määrin olemassa. Ainakin ne tiedot, mitä Genevestä kuulee tämän hetken tilanteesta, osoittavat sen, että meillä edessämme on hyvin pitkä tie Wto-neuvottelujen suhteen. Tuskin tänä vuonna tapahtuu mitään. Miten asiat etenevät ensi vuonna, kun EU:ssa on tulossa Euroopan parlamentin vaalit, komission vaihtuminen, Yhdysvalloissa presidentin vaalit? Valitettavasti olemme tilanteessa, niin kuin ehkä tässä hvk-prosessissakin, että jos aikaa käytetään liikaa, asia muuttuu entistä monimutkaisemmaksi, ja se voi johtaa kokonaan uudenlaisten vaihtoehtojen etsimiseen.

Toinen asia, mistä on kiinnostava kuulla ministerin kommentti ehkä hieman tarkemmin, koskee kehitysyhteismäärärahojen tiettyjä linjauksia, ennen kaikkea myös arviota korkotuen käytöstä. Tämä on asia, johon itse olen aiemmassa työhistoriassani törmännyt useaankin kertaan suomalaisten yritysten puolelta. Yritykset ovat kyllä olleet hyvin kiinnostuneita käyttämään tätä instrumenttia hyväksensä, mutta ongelma ei ole minun korviini tullut siitä, että se ei toimisi riittävästi köyhyyden poistamisessa, kuten valiokunta mietinnössään toteaa, vaan lähinnä siten, että yritykset ovat katsoneet, että ministeriön oma toiminta on ollut hidasta tai jopa tehotonta, ja on tapahtunut siten, että yritysten valmiudet ja halu käyttää instrumenttia ovat vähentyneet sen takia, että päätöksentekoaika on kasvanut suhteettoman pitkäksi, koska yritystoiminnassa päätöksillä on tietty aikajänne, johon täytyy kyetä vastaamaan.

Olisin kiinnostunut kuulemaan, onko tämä kritiikki tullut myös ministerin korviin ja miten siihen ollaan omalta osaltamme puolestamme reagoimassa, koska tietty ristiriita voidaan havaita siinä, mitä kriittisiä kommentteja valiokunnan puolelle on tullut ja miten se nyt kantautuu eduskunnan mielipiteissä esille, ja puolestaan siinä, mitä valiokunnille hiljattain esiteltiin tulevasta kehitysmaapoliittisesta strategiasta, jossa puolestaan korkotuen käyttö edelleenkin on hyvin keskeinen instrumentti ja, kuten myös ministeri aiemmassa puheenvuorossaan toi esille, sitä on tarkoitus jatkaa myös edelleen. Onko mahdollista arvioida tilannetta siten, että voisimme löytää tiettyjä erityisalueita tai valtioita, joissa tätä toimintaa ja näitä välineitä voitaisiin käyttää tehokkaammin? Tässä tapauksessa Kiinastahan on tullut oikeastaan se yksittäinen kohde, joka imee ja käyttää tämän rahoituksen hyväksi, koska siellä on olemassa sopivia rahoituskohteita, yritykset löytävät sopivan kohdeympäristön sieltä. Ehkä aktiivisella ohjauksella ja myös kannustuksella käyttää tätä myös tietyissä muissa Suomen kannalta strategisissa kohdemaissa voisi löytyä parhain mahdollinen yhteistyö ja yhdistelmä sekä valtiollisen intressin suhteen että myös yritysten intressien suhteen. Toivon, että tätä vaihtoehtoa selvitetään.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Vihreillä oli kehitysyhteistyöministerin salkku seitsemän vuotta. Kaikilta niiltä vuosilta luin kehitysyhteistyökertomuksen. Kaikkiin niihin liittyen budjettipalautekeskustelun yhteydessä käytin puheenvuoron ja totesin, että yhä synkemmäksi ja synkemmäksi vain mieleni tulee kehitysyhteistyön tuloksien kannalta. Oma arvioni biologina ja ekologina on se, että sellaisen maan kuin Suomen pitäisi käyttää kehitysyhteistyövarat, 90-prosenttisesti nyt ainakin, sellaisiin tehtäviin, joilla pyritään rakenteellisesti vaikuttamaan siihen, että aavikoituminen pysähtyy vähiten kehittyneillä alueilla, ja samalla kun aavikoituminen pysäytetään, saadaan metsittyminen käyntiin ja saadaan myöskin agroforestryn kautta aikaan se, että ihmiset saavat ruokaa omaehtoisesti, ruokaa niin, että sitä ruokaa ei tuoteta fossiilisiin polttoaineisiin perustuen muualla.

Yhtään ainoaa kertaa en saanut mitään myönteistä vastetta meidän omilta ministereiltämme, kahdelta kappaleelta, enkä voi kuvitella, että mikään parannus tässä suhteessa tulisi. Viime kesänä luin kehitysyhteistyökertomuksen, ja se oli synkkää luettavaa. Oli monta maaraporttia, joista jäi vain mieleen, että neljäsosa kansasta on saanut hiv-tartunnan ja nyt on tämmöisiä orientoituvia keskusteluja käyty jonkun valtaa pitävän blokin kanssa, että kyllä tästä jotakin vielä syntyy. Mutta yhtään ainutta sellaista kertomusta ei ollut tarjolla, että olisi todella konkreettisesti ryhdytty johonkin tällaiseen. Ainut jollakin tavalla konkreettinen asia oli ei suinkaan kehitysyhteistyökertomuksessa ollut tarina vaan Helsingin Sanomissa ollut kertomus, juttu, Egyptistä, jossa oli tämän suuntaisesti saatu jotain uutta aikaiseksi, ja se juttu päättyi siihen, että tämä projekti loppuukin nyt tähän, ja siinä kaikki.

Arvoisa puhemies! Minusta maapallon tila on tällä hetkellä sen laatuinen, että aivan perustavaa laatua olevaa asennemuutosta tarvitaan, jos ylipäätään yritetään humanitaarisesti ja myöskin maapallon ekologisen pelastamisen hyväksi tehdä jotakin, jolla on merkitystä.

Suomen rahoilla, jotka toivottavasti nousevat myöskin määrältään siihen, mitä me olemme kansainvälisesti luvanneet, mahdollisimman pian, pystyttäisiin saamaan hyvin merkittävää aikaiseksi, jos me kouluttaisimme sellaiset kaaderit, jotka olisivat nimenomaan tässä suhteessa eksperttejä ja joittenka vastaanottaminen olisi riippuvainen suvereeneista valtioista, eihän sinne interventiota voi tehdä, kun eivät Schengen-sopimukseenkaan kuulu. Sen puitteissahan voisi tehdä, mutta ei nyt ole Schengen-maista kysymys. Elikkä tämä on yksi asia, josta olen puhunut.

Sitten todettakoon, että on se tällaisen puheen pitäminen saanut kerran julkisuuttakin. Se oli pari vuotta sitten. Kun olin pitänyt tämmöisen puheen, niin jossakin lehdessä oli juttu, että näillä budjettipuheilla ei ole mitään virkaa, Pulliainenkin piti jo kuudennen kerran saman puheen. Se oli niin kuin julkinen vaste tämän huolen kantamiseen maapallon tulevaisuudesta. Toivottavasti nyt edes tämän verran julkisuutta tulee tästä puheesta.

Arvoisa puhemies! Toinen asia, johonka haluan kiinnittää huomiota, on nykyinen tilanne puolustuspolitiikan osalta, joka liittyy myöskin ulkoministeriön kansainväliseen toimintaan. Kun ollaan kansainvälisessä puolustusyhteistyösysteemissä mukana, niin toivoisin hartaasti, että sellainen käsite edes hetkeksi palautuisi takaisin näihin keskusteluihin kuin Suomen geopoliittinen sijainti ja asema. On jännittävää, mitenkä se on hävinnyt yhtäkkiä kokonaan pois. Kolme neljä vuotta sitten vielä oli jollakin tavalla sallittua kiinnittää tämän laatuiseen asiaan huomiota. Nyt viimeisten kahden vuoden aikana on todellinen tallukka ja konservatiivi, kun uskaltaa tällaisiin asioihin kiinnittää pienintäkään huomiota.

Toinen asia on se, että minä en ymmärrä vieläkään sitä, mitenkä meidän pitäisi heittäytyä sellaiseen kelkkaan, jonka vetäjä ilmoittaa kaikissa mahdollisissa yhteyksissä, että se on unilateralismin kannattaja. Minä en ymmärrä, miten näin voi ylipäätään olla asianlaita, mutta siitä huolimatta se on nyt se lippu, jota seuraamalla pääsee ikuiseen autuuteen.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki

Arvoisa puhemies! Kommenttina äskeiseen debattiin, mikä käytiin:

Cancúnin kokous on epäilemättä epäonnistuminen siitä katsantokannasta, että me olimme yhteisesti sopineet aikataulullisia ja muita tavoitteita ja niitä ei pystytä nyt saavuttamaan — ainakaan aikatauluja, toivottavasti niitä muita. Mutta vaatii pidemmän ajan, että pystyisimme arvioimaan, miten tämä pysyvällä tavalla muuttaa Wto:n sisällä painopisteitä.

Suomi ja Euroopan unioni ovat edelleen tällä hetkellä voimakkaasti sitoutuneet tähän monenkeskiseen järjestelmään, ja Euroopan unionikin laittaa parhaillaan oman painoarvonsa ja energiansa nyt sitten tämän Wto-kierroksen puitteisiin. Meillä on tiettyjä prosesseja meneillään, mutta se painopiste on edelleen tässä monenkeskisyydessä. Mikäli kävisi niin, että kansainvälisen kauppajärjestön puitteissa sitten pidemmälläkään aikavälillä asiat eivät etene, niin tietenkin sitten varmaan myöskin unionin piirissä täytyy tehdä uudelleenharkintaa. Niin kuin tuli esille, riski on se, että mikäli Wto-raide ei vedä, niin yhä useammat tahot maailmankaupassa sitten alkavat kääntyä näihin alueellisiin tai kahdenkeskisiin raiteisiin.

Korkotukiluotosta instrumenttina on jonkin verran tullut kritiikkiä, ei kuitenkaan juuri tämän sisältöistä kuin ed. Vilén toi esille. Tämä aikajännekysymys ei ole tullut minulle vastaan, ja täytyy tietysti katsoa, että se on kaikin muodoin sellainen tämä instrumentti, että se palvelee sitä tarkoitusta, mikä sillä on olemassa.

Ed. Pulliaisen aavikoitumisasiasta minä kuulen nyt muistini mukaan ensimmäistä kertaa ja kätken nämä sanat sydämeeni ja tutkiskelen niitä siellä. (Ed. K. Kiljunen: Ensimmäistä kertaa ministerinä!)

Pentti  Tiusanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Myös ed. Pulliaisen puheenvuoroon, joka oli erittäin ansiokas: Eräs asia, joka Suomen kehitysyhteistyövarojen käytössä ehkä voitaisiin ottaa paremmin huomioon myös, on se, miten ne vähäiset varat todella voitaisiin suunnata niin, että ne olisivat omalta pieneltä osaltaan hillitsemässä väestöräjähdystä. Tällöin tietysti naisten koulutus- ja lukutaitokampanjat, koulutusmahdollisuudet, tulevat tietysti ensin mieleen, mutta myöskin muut mahdollisuudet, joita Suomella on. Teknologiaakin tähän on ja osaamista. Esimerkiksi suomalainen hormonikierukka on maailmalla käytössä, ja sen vaikutus on vahva, pitkäaikainen ja sen on terveyden kannalta riskitön. Näin ollen on monia mahdollisuuksia tässä edetä ja on hyvä muistaa, että Vatikaani on kyllä käynnistänyt oman vastaiskunsa, joka liittyy tähän, muun muassa eteläisessä Afrikassa, kun se vastustaa aktiivisesti kondomin käyttöä, muun muassa pyrkii kertomaan väestölle sen, että kondomin käyttö edistää aidsin leviämistä.