Arto Satonen /kok(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Esittelen varsin lyhyesti, mutta kuitenkin
käyn läpi ydinkohdat tästä työelämä-
ja tasa-arvovaliokunnan mietinnöstä koskien hallituksen
esitystä yhdenvertaisuuslain 2 §:n muuttamisesta.
Kyse on direktiivin täytäntöönpanon
oikaisemisesta ja siitä, että etninen syrjintä kielletään
myös eräissä niistä tilanteista, joissa
se tähän asti on ollut mahdollista.
Suomi on tätä asiaa käsitellyt varsin
pitkään, ja nyt olemme siinä tilanteessa,
että olimme ainoa EU-maa, joka ei ollut tätä direktiiviä laittanut
tässä muodossa käytäntöön,
ja edelleenkin teemme sen sillä tavalla, että laitamme
samalla tavalla kuin Ruotsi, Puola, Liettua ja Norja eli rajaamme
yksityisten henkilöiden väliset suhteet tämän
soveltamisalan ulkopuolelle.
Tämän direktiivin tavoite on tietysti sinällään hyvä ja
kannatettava eli se, että etninen tausta ei saa olla syynä minkäänlaiseen
syrjintään. Tässä on kuitenkin
yksi yksityiskohta, jota pitänee vähän
tarkemmin seurata ja jonka vuoksi asia lähetettiin myös
perustuslakivaliokuntaan, ja se liittyy asunnon vuokraustilanteeseen.
Eli kun sijoitusasuntoa vuokrataan jatkossa niin, että se
on yleisölle tarjolla julkisesti, niin silloin, kun sitä sitten
täytetään ja valitaan joku vuokralainen asuntoon,
perusteena ei saa olla tämän vuokraajan etninen
alkuperä.
Toki kaikki muut valintakriteerit saavat edelleen olla samalla
tavalla kuin tähänkin asti, kuten muun muassa
vuokrattavan varallisuus ja vuokranmaksukyky ja muut sen tyyppiset
asiat, mutta tämä etninen alkuperä -kohta
tässä muuttuu. Koska tällä oli
valiokunnan mielestä vaikutusta myöskin omaisuudensuojaan,
niin tämä lähetettiin perustuslakivaliokuntaan,
joka, kuten on luettavissa tästä lausunnosta,
kuitenkin totesi, että tässä tapauksessa
omaisuudensuoja ei paina suhteessa tämän yhdenvertaisuuslain
2 §:n muuttamiseen.
Yleiskeskustelu päättyi.