Täysistunnon pöytäkirja 115/2012 vp

PTK 115/2012 vp

115. TORSTAINA 22. MARRASKUUTA 2012 kello 16.00

Tarkistettu versio 2.0

3) Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2012 kolmanneksi lisätalousarvioksi; Hal- lituksen esitys eduskunnalle vuoden 2012 kolmannen lisätalousarvioesityksen (HE 136/2012 vp) täydentämisestä

 

Kimmo Sasi /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Meillä on nyt käsittelyssä tämän vuoden kolmas lisätalousarvio. Käsittelemme esitystä varsin haastavassa taloudellisessa tilanteessa, nimittäin tämän vuoden kasvuksi ennustetaan 1:tä prosenttiyksikköä ja tällä hetkellä kasvu on täysin kotimaisen kysynnän varassa.

Työllisyystilanne Suomessa on varsin hyvä. Tämän vuoden työttömyysasteeksi ennustetaan 7,6:ta prosenttia, mutta kuten me tiedämme lomautus- ja irtisanomisuutisista, riskit ovat varsin merkittäviä.

Kaiken kaikkiaan tämänhetkistä taloustilannetta hyvin vahvasti varjostaa Euroopan taloudellinen tilanne ja se, että euromaiden velkakriisiä ei ole kyetty ratkaisemaan kestävällä ja pysyvällä tavalla, ja siitä syystä epävarmuus taloudessa on poikkeuksellisen suurta. Se näkyy myöskin yksityisissä investoinneissa, jotka ovat tänä vuonna hieman vähäisempiä kuin ne olivat viime vuonna.

Mitä kauppataseeseen tulee, niin valitettavasti vuonna 2011 Suomen kauppatase kääntyi negatiiviseksi ensimmäistä kertaa hyvin pitkään aikaan, ja ennuste myöskin tälle vuodelle on se, että kauppatase on alijäämäinen.

Mitä julkiseen talouteen tulee, niin siltä osin voidaan todeta, että talous pysyy alijäämäisenä myöskin tänä vuonna ja valitettavasti alijäämä suurenee tänä vuonna viime vuodesta. Julkisen talouden velka suhteessa kokonaistuotantoon ylittää 5 prosentin rajan tänä vuonna. Luku on sinänsä verrattuna muihin maihin varsin kohtuullinen, mutta kehityksen suunta on arveluttava.

Lisätalousarvioesityksessä esitetään varsinaisten tulojen arviota vähennettäväksi nettomääräisesti 501 miljoonaa euroa. Tämä voidaan selittää yksinomaan verotulojen arvion muuttumisella, ja täytyy sanoa, että tältä osin tämäkin heijastaa talouden muuttunutta tilannetta.

Kaiken kaikkiaan tämä lisätalousarvio kasvattaa valtion nettolainanoton tarvetta 411 miljoonaa euroa. Tämän vuoden lopullisen budjetin mukainen nettolainanotto on 9,1 miljardia euroa, mikä on huomattavan korkea luku.

Arvoisa puhemies! Hallitus pyrkii kuitenkin tällä lisätalousarviolla myöskin kasvuun. Olennaista on se, että tässä lisäbudjetissa on lisäpanostuksia erityisesti tieto- ja viestintäteknisen alan työllisyyden turvaamiseksi. Lisäpanostukset, joitten yhteissumma on kaiken kaikkiaan 13 miljoonaa euroa, pohjautuvat Suomen ICT 2015 -työryhmän ehdotuksiin. Hallitus esittää, että digitaalisten palveluiden toimintaympäristön kehittämiseksi suunnataan 4,1 miljoonaa euroa, mistä 2,4 miljoonaa euroa arvioidaan käytettävän pilvipalveluiden kehitys- ja testausympäristön perustamisinvestointeihin laitehankintoineen. Kehitys- ja testausympäristö toimii myös julkisen sektorin palveluiden pilottien kehitysalustana ja edistää julkisten sähköisten palveluiden kehittämistä.

Lisäksi liikenne- ja viestintäministeriön toimintamenoihin esitetään 0,5 miljoonan euron lisämäärärahaa uuden informaatio- ja viestintäteknologian sekä media-alan tutkimus- ja kehittämistarpeita palvelevan osaamis- ja yhteistyöverkoston perustamiseen. Tavoitteena on luoda avoin ja puolueeton tutkimus- ja kehittämistiedon osaamiskeskittymä, joka edistää informaatio- ja viestintäteknologiaa hyödyntävää toimintaa.

Tämänkin lisäksi vielä Tekesin myöntämisvaltuutta lisätään yhteensä 8 miljoonalla eurolla ict-klusterin äkillisten rakennemuutosten hoitoon, siitä 6 miljoonaa euroa pk-yrityksille suunnattuun verkkomyynti- ja markkinointivalmiuksien kehittämistyöhön ja 2 miljoonaa euroa Green ICT ja älykkäät kaupunkiympäristöt -toimenpidekokonaisuuteen.

Eli nyt pyritään tekemään kaikkemme, jotta uuden teknologian hyödyntäminen, kehittäminen tässä maassa voisi menestyksellä jatkua.

Mutta, arvoisa puhemies, vielä tästä talousarviosta: Kuten aikaisemmin totesin, verotulot vähenevät nettomääräisesti 501 miljoonaa euroa, mutta bruttomääräisesti tuo alenema on 660 miljoonaa euroa tarkoittaen sitä, että yhteisöveroarviota alennetaan 220 miljoonaa euroa, arvonlisäveroarviota 54 miljoonaa euroa, energiaveroarviota 197 miljoonaa euroa, jäteveroarviota 10 miljoonaa euroa ja autoveron tuottoarviota 179 miljoonaa euroa. Lainoja koskevaa tuloarviota korotetaan 122 miljoonaa euroa johtuen siitä — täällä puhuttiin eurokriisistä — että Islannin ennakoitua nopeampi lainojen takaisinmaksu nyt toteutuu eli Islanti maksaa velkojaan Suomelle takaisin nopeammin kuin on aiottu.

Arvoisa puhemies! Kuten sanoin jo aikaisemmin, nettolainanotto on tänä vuonna 9,1 miljardia euroa, mikä tarkoittaa sitä, että tämän vuoden lopussa arvioidaan valtionvelan määräksi 89 miljardia euroa, mikä on noin 45 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, eli 90 miljardin raja vähitellen lähenee.

Arvoisa puhemies! Valtiovarainvaliokunta ei esitä mitään muutoksia tähän kolmanteen lisäbudjettiesitykseen ja sen täydennykseen, mutta tähän on jätetty perussuomalaisten toimesta vastalause.

Ville Vähämäki /ps:

Kunnioitettu puhemies! Todellakin tähän valiokunnan mietintöön on jätetty vastalause ja tässä yksityiskohtaisessa käsittelyssä sitten tullaan nämä vastalauseen kohdat esittämään. Niitä on kaiken kaikkiaan viisi kappaletta, viisi lisäysesitystä. Täällä on muun muassa 500 000 tuomioistuinten toimintamenoihin, 100 miljoonaa kuntien valtionosuuksiin, 3 miljoonaa Puolustusvoimille, 3 miljoonaa satovahinkoihin sekä 4 miljoonaa tulvavahinkoihin. Ei muuta.

Keskustelu päättyi.