Juha Rehula /kesk(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Käsittelyssämme on odotettu uudistus, odotettu lainmuutos. Vammaispalvelulakiin ehdotetaan lisättäväksi säännökset palvelutarpeen arvioinnista, palvelusuunnitelman laatimisesta ja asian viivytyksettömästä käsittelystä liittyen vaikeavammaisen henkilökohtaisen apujärjestelmän luomiseen.

Periaatteellisesti tässä laissa merkittävimpiä ovat säännökset vaikeavammaisille henkilöille tietyin rajauksin järjestettävästä henkilökohtaisesta avusta, joka ehdotuksen mukaan kuuluu kunnan erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin. Vaikeavammaisille henkilöille ei säädetä subjektiivista oikeutta saada henkilökohtainen avustaja, mutta he saavat ehdotuksen mukaan subjektiivisen oikeuden välttämättömään henkilökohtaiseen apuun, jonka toteuttamistavat ovat nykyistä henkilökohtaisen avustajan järjestelmää monipuolisemmat. Esityksen mukaisilla vammaispalveluilla voidaan nykyistä paremmin toteuttaa vaikeavammaisten mahdollisuuksia itsenäiseen elämään ja yksityisyyteen. Henkilökohtainen apu vahvistaa vaikeavammaisten osallistumismahdollisuuksia ja siten mahdollisuutta toimia yhteiskunnassa yhdenvertaisena ja aktiivisena jäsenenä. Vammaisjärjestöt ovat pitäneet hallituksen esitystä merkittävimpänä uudistuksena kahteenkymmeneen vuoteen.

Käyn läpi joitakin keskeisimpiä asioita tästä meidän laajahkosta mietinnöstämme, sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnöstä. Ensinnäkin palvelutarpeen selvittäminen ja palvelusuunnitelma.

Koko tämän henkilökohtaisen apujärjestelmän keskeisin elementti on se, että jokaiselle vaikeavammaiselle tehdään henkilökohtainen palvelusuunnitelma sosiaalitakuulainsäädännön mukaisten aikarajojen puitteissa. Tämä on tehtävä ilman aiheetonta viivytystä. Toisekseen sen lisäksi, että arvioidaan tämän henkilökohtaisen avun tarve, myös muut palvelutarpeet ja tukitoimia koskevat päätökset on tehtävä tässä yhteydessä. Palvelusuunnitelma on yksilöllinen, ja se tulee laatia — valiokunta erityisesti tämän haluaa mainita tässä yhteydessä erikseen — yhteisymmärryksessä asiakkaan, vaikeavammaisen, kanssa. Toisekseen ja edellisestä johtuen on keskeistä, että vaikeavammaisen itsemääräämisoikeus otetaan palvelusuunnitelman laatimisessa huomioon.

Toinen esiin nostettava asia on kahden eri lain keskinäinen suhde. Tämä laki on ensisijainen laki verrattuna kehitysvammalakiin, eli tätä vammaispalvelulakia sovelletaan käytäntöön ensisijaisesti, kehitysvammalaki tulee toissijaisena noudatettavaksi.

Uuden palvelun kohderyhmä on rajattu. Hallituksen esitys perustuu hallitusohjelman lähtökohtaan, jonka mukaan vammaisten henkilöiden henkilökohtaista avustajajärjestelmää kehitetään vaiheittain. Tässä ensi vaiheessa lakiin ehdotetaan lisättäväksi säännökset vaikeavammaisten oikeudesta ei henkilökohtaiseen avustajaan vaan henkilökohtaiseen apuun. Avun kohdejoukko rajautuisi lakiehdotuksen mukaan melko tiukoin kriteerein. Vaikeavammaisena pidettäisiin henkilöä, joka tarvitsee pitkäaikaisen tai etenevän vamman tai sairauden johdosta välttämättä ja toistuvasti toisen henkilön apua päivittäisissä toimissaan, työssä ja opiskelussa, harrastuksissa, yhteiskunnallisessa osallistumisessa tai sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä. Lähtökohtaisesti vaikeavammaiset henkilöt diagnoosiin ja ikään katsomatta voivat olla henkilökohtaisen avun piirissä.

Tämän lain tulkinnassa tulee olemaan joitakin rajanvetoja, joihin itse lain kirjaimen lisäksi joudutaan hakemaan tukea niin lain perusteluista kuin tästä valiokunnan mietinnöstäkin. Yksi näistä rajanvedoista, tulee olemaan se, miten vaikeavammaisuus erotetaan, miten raja vedetään tavanomaiseen ikääntymiseen liittyviin sairauksiin. Pääasiassa ikääntymiseen liittyvistä sairauksista ja toimintarajoitteista johtuva avun tarve ei sen sijaan oikeuttaisi lakiehdotuksessa tarkoitettuun apuun. Tämä liittyy siihen perusajatukseen ja perussisältöön tässä laissa, että tässä ei ole kysymys hoidosta eikä hoivasta, vaan tässä on kysymys henkilökohtaisesta avusta, ja silloin tämän yhden tulkintakohdan osalta, milloin sairaus tai toimintakyvyn rajoittuminen johtuu ikääntymisestä, joudutaan rajanvetoa tekemään.

"Henkilökohtaisen avun saannin edellytyksiin kuuluu lakiehdotuksen mukaan se, että avun tarvitsijalla on voimavaroja määritellä avun sisältö ja toteutustapa." Tämä valiokunnan mietintöön kuuluva lause tarkoittaa sitä, että vedetään laitoshoidon ja avopalvelujen välinen raja. Valiokunta toteaa, että avun tarvitsijalla on oltava voimavaroja itse määritellä avun tarve ja sisältö.

Avun sisältöön liittyen lakiehdotuksen mukaisesti lain piiriin kuuluu vaikeavammaisen välttämätön avustaminen sekä kodissa että sen ulkopuolella. Päivittäisissä toimissa sekä työssä ja opiskelussa tarvittavaa apua on järjestettävä siinä laajuudessa kuin vaikeavammainen henkilö sitä välttämättä tarvitsee. Harrastuksia ja yhteiskunnallista osallistumista tai sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämistä varten henkilökohtaista apua on järjestettävä vähintään 10 tuntia kuukaudessa, ja jo tässä esityksessä todetaan, että vuodesta 2011 lähtien vähintään 30 tuntia kuukaudessa. Perusasia on se, että näihin hyvin arkisiin asioihin, joihin ihminen muuten itse kykenisi ja joista hän ei suoriudu, pukemiseen, peseytymiseen jne., tätä toisen ihmisen apua on saatavilla.

Palvelujen järjestämistavasta tämä lakiesitys ja valiokunnan mietintö pitävät sisällään sen lähtökohdan, että tässä on erilaisia vaihtoehtoja, kuitenkin niin, että kunta on järjestämisvastuullinen. Kunta voi järjestää henkilökohtaista apua korvaamalla vaikeavammaiselle henkilökohtaisen avustajan palkkakustannukset, voi järjestää antamalla palvelusetelin avustajapalveluiden hankkimista varten, taikka kunta voi hankkimalla avustajapalveluita julkiselta tai yksityiseltä sektorilta huolehtia näistä palveluista ja niiden toteutumisesta. Kunta voi myös itse tuottaa avustajapalvelut joko omana toimintanaan tai yhdessä muitten toimintojen kanssa. Sen yhden yksityiskohdan totean tähän aihepiiriin liittyen, että eri palvelujen toteuttamistavoista huolimatta tämä palvelu on vaikeavammaiselle, joka tämän lain piiriin tulee kuulumaan, maksutonta. Palvelua järjestettäessä ja näitä eri vaihtoehtoja mietittäessä, pohdittaessa valiokunta korostaa, että vammaisen oman tahdon tulee toteutua siinä tilanteessa, kun tätä palvelua järjestetään.

Eräs esiin noussut asia tämän asian käsittelyn valiokuntakuulemisen yhteydessä oli se, kuka saa avustajana toimia. Lakiehdotus lähtee siitä, että avustaja ei olisi henkilön lähiomainen tai muutoin läheinen henkilö. Tälle löytyy perusteluja puolesta ja vastaan. Valiokunta kuitenkin toteaa: "Rajauksella halutaan myös korostaa henkilökohtaisen avun eroa omaishoitoon nähden." Lain perusteluissa ja myös tässä valiokunnan tekstissä on lista, joka ei edelleenkään ole tyhjentävä, niistä tilanteista, joissa perustellusta syystä omainenkin voi toimia avustajana. Esimerkkinä tästä on se, että kerta kaikkiaan avustajia ei ole saatavissa esimerkiksi kyseisen vaikeavammaisen asuinpaikan pitkien etäisyyksien johdosta.

Avustajien asemasta. Olemme tilanteessa, jossa avustajatyövoimaa tullaan tarvitsemaan lisää. Pulaa osaavista avustajista tulee olemaan. Valiokunta toteaa vammaisjärjestöjen yhteisen toiveen, että koulutusta tulee järjestää, mutta sen tulisi olla palveluun ja asiakasnäkökulmaan tähtäävää, ei niinkään hoitoon ja hoivaan. Tämä toive tuli selkeästi valiokuntakuulemisen aikana esille, että palvelu- ja asiakashenkisyys on se tärkein asia.

Aivan lopuksi, arvoisa herra puhemies, kustannuksista ja rahoituksesta on käyty keskustelua niin pitkään kuin tätä lakia on valmisteltu. Me olemme tilanteessa, jossa ensi vuoden budjetissa on varattu valtionosuuksiin 2,2 miljoonaa euroa, jonka tässä vaiheessa on arvioitu riittävän valtionosuudeksi. Tämä lakihan on tulossa voimaan 1.9.2009. Mitä tämä loppujen lopuksi sitten tulee maksamaan, sen näyttää aika, mutta me olemme seurannan kautta, seurantalausuman kautta, tähän mietintöön liittäneet sen kohdan, että myös tätä kustannuspuolta tulee seurata.

Tässä valiokunnan mietinnössä on kaksi vastalausetta, jotka vastalauseen jättäjät tullevat esittelemään.

Eero Akaan-Penttilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kiitoksia ed. Rehulalle hyvästä yleisestä esittelystä, ja täysin poikkeavasti tämän esittelyn kautta teenkin yhden kysymyksen, koska juridisestihan tässä oli semmoisesta tilanteesta kysymys, että monet juristit väittävät, että hallituksen esitystekstissä itse asiassa annetaan positiivisempi kuva, sanktioidumpi kuva, koko tästä henkilökohtaisen avun tai avustajan problematiikasta kuin mitä varsinaisissa lakipykälissä on. Tiedän, että olette käsitelleet sitä myöskin valiokunnassa monelta eri kannalta. Mutta kun ette tässä siitä mitään puhunut, niin voisitteko jonkinlaisen yhteenvedon kertoa, mikä oli valiokunnan kanta tältä osin, koska sillä on kyllä vähän laajempaakin lainsäädäntöpohjaa? Tietysti pykälä on se määräävin, ja niinhän sen olisi pitänyt ehkä olla tässäkin.

Maria Guzenina-Richardson /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyllä tämä laki on hyvin tärkeä avaus kohti vammaisille järjestettävän avun muuttamista subjektiiviseksi oikeudeksi, mutta sitä se ei vielä tee. Ed. Akaan-Penttilä nosti tärkeän asian esille. Hallitushan esittää henkilökohtaisen avun säätämistä portaittain sitten subjektiiviseksi oikeudeksi. Tämän lain astuessa voimaan niin ei tule vielä käymään.

Tämän lain voi ottaa kuitenkin riemulla vastaan. Vielä riemukkaampi tunnelma olisi, jos hallitus olisi mitoittanut lain toteuttamiseen sen edellyttämät varat. Hallitushan on laskenut, että nykyisten henkilökohtaisten avustajien, noin 5 000 henkilön, lisäksi 6 000 uutta henkilöä saataisiin palveluiden piiriin. Tällä hetkellä 5 000 avustajaa (Puhemies: Minuutti on mennyt!) maksaa noin 47 miljoonaa euroa vuosittain, joten kun 6 000 tulee lisää, niin selkeästi nähdään, että tämä hallituksen arvio kustannuksista ei ole täysin suhteessa todellisuuteen.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kiitoksia ed. Rehulalle esittelystä ja hallitukselle kiitoksia tästä hallituksen esityksestä ja henkilökohtaisen avun eteenpäinmenosta. Mutta aivan niin kuin täällä jo todettiin, kysymyksessä on ensimmäinen askel, ja tällaisen ensimmäisen askeleen jälkeen pitää ottaa aika monta uutta askelta, ennen kuin päästään todellakin tähän henkilökohtaisen avustajan tasoon, mitä eduskunta aikaisemmin vahvasti on vaatinut.

Minä luulen, että varsin monessa kunnassa tullaan ensi vuoden aikana käymään keskusteluja tästä, mitä tämä hallituksen esitys tosiasiassa on pitänyt sisällään, miten pitkälle se ulottuu, miten velvoittava se on, mitä merkitsee nyt sitten subjektiivinen oikeus henkilökohtaiseen apuun. Tässä mielessä me joudumme näihin palaamaan. Tuo vanhuuden mukaantulo ja se rajanveto on erittäin tärkeä asia, ja uskon, että siihen joudutaan myös puuttumaan.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! En tunne minkäänlaista tarvetta valiokunnan puheenjohtajaa rökittää pienimmässäkään määrin. Hän esittelee hyvin neutraalin objektiivisesti nämä mietinnöt.

Nyt vaan palautan mieleen yhden yksityiskohdan, joka silloin lähetekeskustelussa oli ihan avainasemassa, ja se oli se, mikä on vaikeavammaisten kehitysvammaisten asema tämän lain soveltamisessa henkilökohtaisessa avussa. Se on sanottu harvinaisen epäselvästi hallituksen esityksen perusteluissa. Olisin vielä toivonut selvitystä, tai ehkä ed. Rehula voi sen nyt todeta, millä tavalla tämä keskinäinen suhde oikein toimii tässä laissa ja kehitysvammalaissa ja vammaispalvelulaissa, koska se on se villakoiran ydin eräällä kriittisellä alueella.

Oiva Kaltiokumpu /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vammaisten piirissä on kovasti odotettu tätä lainsäädäntöä, ja on hienoa, että hallitus on tämän tehnyt. Minun mielestäni tämä on hyvin ja perusteellisesti tehty ja myöskin tämä mietintö on hyvä. Erityisen tärkeää on se, että tässä asetetaan velvoitteita myös kunnalle. Kun on yhteydenotto tapahtunut, niin palvelutarpeen selvittäminen täytyy aloittaa seitsemän päivän kuluessa ja on tehtävä palvelusuunnitelma ja tarkastettava se määräajoin ja päätöskin tehtävä viimeistään kolmen kuukauden kuluttua.

Valtionosuuksiahan lisätään tämän palvelun järjestämiseen, ja nyt sitten katse kääntyy myöskin kuntapäättäjiin. Nyt tulisi vuoden 2009 budjetin laadinnassa jo ottaa huomioon, mitä toimenpiteitä tämä aiheuttaa kunnan virkamiesten osalta resursoinnissa ja toisaalta sitten kustannuksia palvelujen järjestämisessä. On selvää, että uudistus on niin merkittävä ja historiallisesti suuri, että se ei kerralla voi tapahtuakaan täydellisesti. Mutta nyt tulisi nähdä (Puhemies: Minuutti!) myöskin nämä haasteet, mitä tähän liittyy.

Satu Taiveaho /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä laki todella vahvistaa vaikeavammaisten oikeuksien toteutumista ja on todella tärkeä parannus vaikeavammaisten asemaan.

Mutta eräs asia, josta olisin toivonut, että se tämän lain yhteydessä olisi voitu huomioida, on se, että vaikeavammaisten järjestöt ovat tämän lain käsittelyn yhteydessä esittäneet toiveen siitä, että tässä olisi huomioitu se, että järjestämistapaa valittaessa vaikeavammainen olisi itse voinut valita, millä tavoin tuo apu toteutetaan. Tämä olisi tukenut vaikeavammaisen itsemääräämisoikeutta, ja se on valitettavaa, että sitä tähän ei sisälle saatu.

Suurin huolemme liittyy kuitenkin tähän rahoitukseen. Jotta näin hyvä laki todella toteutuisi, niin se edellyttäisi tarvitsemansa resurssit. On valitettavaa, että niiden osalta kyllä resursseja ei ole riittävästi tähän ohjattu.

Juha Rehula /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Sanoin esittelypuheenvuoroni jossain kohdassa, että tätä lakia tulkittaessa joudutaan lukemaan lain lisäksi sekä hallituksen esityksen perustelut pykälille että myös valiokunnan mietintö. Ed. Akaan-Penttilä kysyi täällä, antavatko perustelut positiivisemman kuvan kuin pykälät. Nyt en sano valiokunnan puheenjohtajana vaan sanon kansanedustajana: minun mielestäni ja henkilökohtainen mielipiteeni on se, että tämän hallituksen esityksen perustelut ovat myönteisemmät kuin miten on pykälät kirjoitettu.

Me pyrimme valiokuntatyössä — sen arvioi nyt sitten iso sali, miten me olemme onnistuneet — tekemään työtä, jossa on kieli keskellä suuta, ja sanoneet ääneen muun muassa sen, että kyse ei ole subjektiivisesta oikeudesta henkilökohtaiseen avustajaan, vaan on kyse subjektiivisesta oikeudesta henkilökohtaiseen apuun. Tässä on oleellinen ero tai siinä, minkä ed. Taiveaho otti esille täällä, että vaikeavammaiset saisivat itse päättää sen toteuttamismuodon. Siinä on selvä rajaus. Tämä lakihan lähtee siitä, että kunta järjestää. Eli meillä on rajanvetotilanteita, ja yksi asia, jota pitäisi korostaa: että me lainsäätäjät päättäisimme, mitä tehdään, eivätkä tuomioistuimet. Se on yksi tämän lain ongelma.

Hannakaisa Heikkinen /kesk:

Arvoisa puhemies! Tämä keskustajohtoinen hallitus on linjannut hallitusohjelmassaan muun muassa vammaisten henkilökohtaisen avustajajärjestelmän vaiheittaisesta kehittämisestä sekä vammaisten henkilöiden aktiivisen osallistumisen tukemisesta työelämässä ja yhteiskunnassa. Hallitusohjelman vammaispolitiikan linjauksia on osaltaan toteutettu tässä kyseisessä, käsiteltävänä olevassa hallituksen esityksessä, jossa ehdotetaan vammaispalvelulakiin lisättäväksi säännökset palvelutarpeen arvioinnista, palvelusuunnitelman laatimisesta sekä asian viivytyksettömästä käsittelystä.

Merkittävämpänä uudistuksena voidaan pitää vaikeavammaisille henkilöille tietyin rajauksin järjestettävää henkilökohtaista apua, joka ehdotuksen mukaisesti sisältyisi kunnan erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin. Vaikeavammaiset henkilöt saisivat ehdotuksen mukaisesti subjektiivisen oikeuden välttämättömään henkilökohtaiseen apuun, jonka toteuttamistapoja voidaan pitää monipuolisempina verrattaessa nykyiseen henkilökohtaiseen avustajajärjestelmään.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa olemme pitäneet vammaisjärjestöjen tapaan tätä uudistusta huomattavana edistysaskeleena vammaisten palvelujen kehittämisessä. Erityisesti vaikeavammaisten itsemääräämisoikeuden vahvistaminen on hyvin tervetullut parannus.

Arvoisa puhemies! Tällä hetkellä henkilökohtaisen avustajajärjestelmän piirissä on arviolta runsaat 5 000 vaikeavammaista henkilöä. Arvioiden mukaan nykyisten palvelujen ulkopuolella on kuitenkin noin 6 000 vaikeavammaista henkilöä, jotka tulisivat ehdotuksen myötä järjestelmän piiriin. Ehdotuksen mukaisesti kunta voi järjestää henkilökohtaisen avun joko korvaamalla henkilökohtaisen avustajan palkkakustannukset vaikeavammaiselle, antamalla palvelusetelin avustajapalveluiden hankintaa varten tai hankkimalla avustajapalvelut julkiselta tai yksityiseltä sektorilta. Henkilökohtaista apua voidaan toisaalta järjestää yhden palvelun tai tukitoimen avulla tai vaihtoehtoisesti usean palvelun tai tukitoimen yhdistelmänä.

Tosiasia on, että Suomessa kunnat eroavat toisistaan. Palveluiden tarjonnassa ja niiden järjestämisessä esiintyy suuriakin eroja alueittain. Oli tosiasiallinen palvelujen tuottamistapa lopulta mikä tahansa, kuntien tulee huomioida vaikeavammaisen henkilön koko elämäntilanne, avun saajan oma mielipide, hänen toivomuksensa sekä yksilöllinen avun tarve.

Valiokunta piti perusteltuna, että lakiehdotus mahdollistaa erilaisten vaihtoehtoisten toteuttamistapojen käytön henkilökohtaisen avun järjestämisessä, mutta halusi korostaa, että tämä valinta tulee tehdä yhdessä ja yhteisymmärryksessä avun saajan kanssa. Nykyisestä henkilökohtaisesta avustajajärjestelmästä poiketen ehdotettu laki ei pääsääntöisesti mahdollistaisi avustettavan henkilön omaisen tai läheisen toimimista henkilökohtaisena avustajana. Omaisen nimeäminen avustajaksi edellyttäisi erityisen painavaa syytä. Tätä rajausta voidaan pitää perusteltuna siltä osin, että se tukee erityisesti lasten ja nuorten kohdalla heidän itsenäistymistään sekä lisää heidän riippumattomuuttaan. Lisäksi edellä mainittu rajaus korostaa henkilökohtaisen avun eroa esimerkiksi omaishoitoon.

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa tuli kuitenkin monessa yhteydessä esille, että omaisia koskevaa säännöstä pidettiin liian rajoittavana. Lakiesityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa on mainittu esimerkkitilanteita, joissa omaisen nimeämistä avustajaksi on perusteltu erityisen painavalla syyllä. Tämä esimerkkiluettelo ei kuitenkaan ole täysin tyhjentävä, mistä syystä erityisen painavan syyn voidaan katsoa olevan myös perusteluissa mainittuihin tilanteisiin rinnastettavissa tilanteissa.

Valiokunnassa pidimme tärkeänä, että edellä mainitun erityisen painavan syynkin tulee liittyä juuri vammaisen henkilön etuun eikä esimerkiksi palvelujen järjestävän kunnan intresseihin. Tässäkin yhteydessä on kuitenkin tärkeää huomioida, että Suomessa kunnat ovat erilaisia, eri kokoisia ja etäisyydet sekä yhteydet kodin, kuntakeskuksen ja palveluiden välillä saattavat olla hyvin pitkiä. Perheen ulkopuolisen avustajan löytyminen voi osoittautua vaikeaksi esimerkiksi sen vuoksi, että vammainen henkilö asuu etäällä kuntakeskuksesta. Tämänkaltaisissa tapauksissa omaisen palkkaamista avustajaksi voidaankin pitää perusteltuna.

Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi: Esityksen perustelujen mukaan uudistuksen arvioidaan vaikuttavan palvelujen kohdentumiseen myös palvelujärjestelmän sisällä. Tämänhetkinen taloustilanne on kiristänyt jo nyt omalta osaltaan kuntien talouksia. Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa halusimme korostaa sitä, että henkilökohtaiseen apuun tarkoitettujen määrärahojen tulee kohdentua juuri ehdotuksessa tarkoitetuille vaikeavammaisille. Tätä voidaan pitää muun muassa voimavarojen riittävyyden kannalta ensiarvoisen tärkeänä. Ylipäänsä lain toimeenpano ja sen seuranta nousevat erityisen tärkeään asemaan. Valiokunnassa koimme tärkeänä, että lain toteuttamisen yhteydessä tulee seurata vaikeavammaisten henkilöiden omien mielipiteiden, toivomusten ja yksilöllisen avun tarpeen huomioon ottamista sekä edellisten seikkojen toteutumista.

Arja Karhuvaara /kok:

Arvoisa puhemies! Henkilökohtaisen avun säätäminen maksuttomaksi sosiaalipalveluksi on paitsi aivan liian kauan vatvottu ja tarpeelliseksi havaittu palvelumuoto, myös ihmisoikeuskysymys ja yhdenvertaisuuskysymys. Lisäksi sillä on tarvitsijalleen merkittäviä taloudellisia vaikutuksia. Kyseessä on vammaisen henkilön oikeus elää ja hallita elämäänsä, ei vain olla olemassa. Ruotsiksi: att leva och inte bara existera.

Syyskuussa 2009 voimaan tuleva laki on itse asiassa toinen vaihe kokonaisuudistuksessa eri lailla vammautuneiden ja siitä syystä erilaisista elämää haittaavista vaikeuksista kärsivien ihmisten oikeuksien ja avun säätämiseksi askeleena kohti yhden vammaispalvelulain voimaantuloa. Laki henkilökohtaisesta avusta edellyttää kuntien aloittavan palvelusuunnitelman teon viikon kuluessa ja saattavan työn loppuun kolmen kuukauden kuluessa hakemuksesta. Kuitenkin 30 vuoden kokemuksella pelkään vaan, että jo palvelusuunnitelman tekijäjoukko eri kunnissa on erittäin erilainen ja toteuttaminen myöskin eriarvoistaa vammaisia. Palvelutarpeen arviot ja sen tason toteaminen ja toimintakykyarviot ovat erilaisia riippuen siitä, millä ammattiosaamisella ja -ymmärryksellä palvelusuunnitelmaa tehdään ja mitä toimintakykymittareita milloinkin käytetään.

Toinen palvelujen toteutumisen pieleenmenomahdollisuus on laissa korostettu asiakkaan oman mielipiteen kuuleminen ja tahdon toteutuminen avun järjestämisessä. Lain kirjaimen toteutumista on seurattava, jotta kunnat eivät käytä järjestämisvelvoitettaan asiakkaan tahdon vastaisesti tai toteuta avuntarvetta omaishoitojärjestelyin erityistilanteessa tai alueella, jossa on vaikeuksia saada henkilökohtaista avustajapalvelua muun muassa ed. Heikkisen mainitsemien pitkien etäisyyksien takia.

Mielestäni kolmas ongelmakohta ovat iäkkäät ja vanhenevat vaikeavammaiset. Tulee pitää huoli siitä, ettei heidän vammastaan johtuvan haitan iänmukainen mahdollinen lisääntyminen aiheuta henkilökohtaisen avun loppumista. On tärkeää erottaa kotiavun, hoivan, sairaanhoidon ja henkilökohtaisen avun tarve, vammainen kun ei vanhetessaan yleensä parane ja ikääntynytkin ihminen voi vammautua henkilökohtaisen avun tarvitsijaksi. Uudistus antaa kunnille erilaisia vaihtoehtoja järjestää apua korvaamalla avun kustannukset vammaiselle, antamalla avunhankintaan palveluseteli tai järjestämällä apua omana tai ostopalveluna.

Kuntaliitto onkin huolissaan kuntien kustannuksista. Syytä olisi yleisestikin nykyistä enemmän olla huolissaan kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon kustannustehokkuudesta, vaikutteisuudesta ja palvelujen taloudellisista tuottamistavoista. Tämän lain aiheuttamia kustannuksia onkin tarkasteltava kaikkien vaikeavammaisten tarvitsemien palvelujen suhteessa. Käytännön kokemukseni kentältä viittaa siihen, että mielenterveyslääkkeiden, kotiavun, sairaanhoidon, sairaalavuorokausien sekä kuljetuspalvelujen kustannukset henkilökohtaisen avun mahdollistuttua vähenevät, samoin kuin vammautuneiden henkilöiden omaisten poissaolot työpaikoilta. Niilläkin on hinta.

Lopuksi täytyy todeta, että neurologiseen fysioterapiaan erikoistuneena fysioterapeuttina olen todella iloinen asiakkaitteni puolesta ja tunnen suorastaan ammatillista ylpeyttä voidessani tällä kertaa olla hyväksymässä tällaisia lakeja kuin nyt ollaan laatimassa. Mutta näen myös erittäin tärkeäksi saada ennen käsiteltävän lain voimaantuloa valmiiksi sosiaali- ja terveysministeriön ja Temmin selvitykset toukokuussa 2007 tehtyyn lakiehdotukseen vanhusten, vammaisten ja psyykkisesti sairaiden kanssa työskentelevien rikostaustojen selvittämisestä. Laki lisäisi avun tarvitsijan turvaa ja ehkä myös etukäteen ehkäisisi epätoivotun henkilöstön hakeutumista alalle, alalle, jonka koulutus toteutetaan myös ilman systemaattista soveltuvuustestausta.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Ed. Karhuvaara alan ammattilaisena tyhjensi koko pajatson ja lyhensi puheenvuoroani ratkaisevasti. Se ei varmaan haittaa, kun tässä illalla taitaa tulla jollakin tavalla aikapula.

Arvoisa puhemies! Tässä olemme olleet ed. Akaan-Penttilän kanssa asialla pitkään ja hartaasti sen takia, että kummankin elämässä nämä asiat koskettavat sekä perhetasolla että myöskin tässä vapaassa yhteiskunnallisessa toimeliaisuudessa, juuri puhuvaa myöskin Kehitysvammaisten Tuen puheenjohtajana. Olemme olleet ajamassa henkilökohtaisen avustajan järjestelmää kehitysvammaisille ja vaikeavammaisille, ja siihen koko prosessiin on liittynyt se, että samanaikaisesti kun tämä hanke on ollut esillä, siis henkilökohtaisen avustajan asia on ollut esillä, on ollut esillä vammaispalvelulain ja kehitysvammalain yhdistämisasia. Siitä ei oikein tiedä, tapahtuuko edistystä tai millä tavalla sitä edistystä voisi tapahtua.

Nyt sitten olemme saaneet ratkaisun tästä hallituksesta, historiallisen ratkaisuehdotuksen, elikkä lähdetään liikkeelle portaittain ja lähdetään henkilökohtaisen avun järjestelmästä. Hyvä näin, kun jostakin piti lähteä liikkeelle. Tämähän on poliittisesti sikäli mielenkiintoinen juttu, että kun lähdetään liikkeelle portaittain ja lähdetään vielä henkilökohtaisesta avusta järjestelmänä eikä henkilökohtaisesta avustajasta subjektiivisena oikeutena, niin tässä hallitus antaa oppositiolle erittäin suuren huutokauppamahdollisuuden, koska tietysti on erittäin helppo perustella sitä, miksi pitäisi kerralla siirtyä miltei olemattomuudesta suureen olevaiseen. Mutta näin on hyvä, että tämä tavallaan poliittinen riski ollaan ottamassa ja on lähdetty joka tapauksessa liikkeelle, ja hyvä, että opposition puolelta on jo tunnustusta annettu.

Kun itse olen erityisesti kehitysvammaisten asialla, niin viime päivinä on kiusannut se kampanja, joka liittyy kehitysvammaisuuteen, jossa on tietysti hajontaa aika paljon, millä tavalla se henkilössä ilmenee. Mutta nyt on sitten tämän "kampanjan" ilmikuvana, julkikuvana tuotu esille, että itse asiassa kehitysvammainen kuin kehitysvammainen hyvin ohjattuna ja koulutettuna voi selviytyä tästä elämästä ihan noin suhtkoht helposti.

Näinhän, arvoisa puhemies, ei kaikkien kohdalla suinkaan ole. Kehitysvammaisuudessa on hyvin paljon erilaisia asteita, ja tämän vuoksi tarvitaan sellaista hoidon intensiteettiä, joka merkitsee avustajan, avustavan henkilön, terveen henkilön, miltei jatkuvaa tukea. Olemme tuolla Oulussa saaneet haastavasti käyttäytyvien kohdalla hyvää kokemusta siitä, millä tavalla ryhmäkodissa kodinomaisissa olosuhteissa pystytään asioita viemään eteenpäin. Se on ollut mahtavaa työtä, ja se toiminta siellä nyt lähiaikoina pyrkii laajentumaan. Mutta joka tapauksessa se perimmäinen tavoite, joka meillä tässä tulee olla, on se, että tämä portaittainen eteneminen johtaa viime kädessä sitten subjektiiviseen oikeuteen henkilökohtaisen avustajan tasolla.

Arvoisa puhemies! Sitten vielä palaan tähän yhteen kohtaan. Se yksi sivu siinä hallituksen esityksessä on niin hämärästi kirjoitettu — en nyt muista sen sivun numeroa, itse hallituksen esitys jäi tuonne työhuoneeseen — mutta nyt en rupea selittelemään mitään, kun valiokunnan puheenjohtaja pöytäkirjaan selvitti, mitä se kriittinen sivu tarkoittaa, siis määritelmällisesti, ja sitten millä tavalla tämän lain ja esimerkiksi kehitysvammalain keskinäisessä suhteessa ensisijaisuus ja toissijaisuus toteutuvat ja millä tavalla toteutuu se, että kehitysvammalain mukaisia avustajuuksia ei sitten kuitenkaan temppuilemalla heikennetä tämän lain avulla, koska se on se kriittinen piste koko tässä laissa. Nyt se olkoon sanottu selvästi sillä tavalla kuin valiokunnan puheenjohtaja selvitti asiaa ja kuin se on kirjoitettu sivulla 4 tässä mietinnössä.

Risto Autio /kesk:

Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveysvaliokunta on käsitellyt tätä hallituksen esitystä hyvin laajasti ja syvällisesti. Valiokunnan puheenjohtajan Rehulan referoinnin jälkeen en ala purkaa tätä mietintöä itse nyt sen syvällisemmin, haluan vain yhtyä näihin kiitoksiin ja lausua pari näkemystä.

Tämä vammaispalvelulain muutos on merkittävä sosiaalipoliittinen edistysaskel vaikeavammaisten oikeusapuun. Tämä tarkoittaa myös ihan oikeita, aitoja askeleita itsenäiseen, tasa-arvoisempaan elämään suhteessa muuhun väestöön. Laki auttaa vammaista toteuttamaan omia elämänvalintojaan kaikissa arjen toimissa, auttaa osallistumaan yhteiskunnalliseen elämään, mahdollistaa harrastamisen ja paremman sosiaalisen verkottumisen.

Haluaisin vielä muistuttaa, miten vaikean ja pitkän tien, niin kuin ed. Pulliainenkin täällä jo totesi, tämän lain valmistelu on vaatinut. Tuskin tätä vieläkään täällä eduskunnassa käsiteltäisiin, ellei 27 vammaisjärjestön muodostama vammaisfoorumi ja siitä myöhemmin irrotettu Apua-työryhmä olisi onnistunut ensin kokoamaan järjestöjen omat näkemykset ja sen jälkeen vielä sitten kyennyt aitoon vuoropuheluun lain valmistelijoiden kanssa.

Vammaisfoorumin hartain toive oli ja on, että me täällä eduskunnassa hyväksyisimme lain yksimielisesti, olkoonkin, että esityksessä on nyanssimaiset puutteensa. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnössä on kirjattu kaksi vastalausetta. Lain voiman haemme siis napin painalluksella, valitettavasti.

Erkki Virtanen /vas:

Arvoisa puhemies! Oikeus arvokkaaseen elämään on ihmisen keskeinen perusoikeus. Se oikeus tulee olla jokaisella, myöskin vammaisilla. Sen oikeuden toteuttaminen vaikeavammaisten kohdalla edellyttää usein, ehkä useimmiten sitä, että vaikeavammaisen apuna on ihmisiä, jotka auttavat häntä niissä tehtävissä, elämälle välttämättömissä toimissa, joista hän ei yksin pysty selviytymään. Sitä mahdollisuutta me olemme nyt turvaamassa tätä lakia säätäessämme, ja on mitä vilpittömimmin toivottava, että tämä laki myös siinä tehtävässä onnistuu. Minun huoleni on, jos me emme onnistu, mitä tapahtuu sitten.

Mehän olemme nyt säätämässä lakia, joka todellakin, kuten täällä on jo sanottu, voi olla suuri menestys vaikeavammaisten kannalta, mutta se pahimmillaan voi olla myöskin suuri masennuksen lähde. Tähän lainsäädäntöön, tähän lakiin, on ladattu nyt niin paljon odotuksia, että on kohtuullista toivoa, vähintään kohtuullista toivoa, että niistä odotuksista merkittävä osa myös toteutuu.

Ed. Autio edellä toivoi, että tämä olisi voitu säätää yksimielisesti. Uskon, että meillä kaikilla varmasti sama yhteinen toive on ollut koko tämän prosessin ajan. Toisaalta on niin, että kun tässä lakiesityksessä kuitenkin on muutamia kohtia, joita ainakin itse pidän puutteina, niin toki sitä silloin pitää yrittää parantaa. Ei yksimielisyys vain yksimielisyyden vuoksi ole sinänsä kovin arvokasta.

Näitten pienten, uskallan nyt käyttää tässä attribuuttia pieni, puutteitten ohella tähän lakiin tietenkin liittyy sitten tämä yksi iso puute tai yksi iso huoli. Se huoli on kysymys rahoituksen riittävyydestä. Arvioisin tilannetta niin, että kunnissa ratkaistaan lopulta, tuleeko tästä laista menestys vai menetys. Kysymys on siitä, riittääkö kunnissa objektiivisia edellytyksiä ja subjektiivista halua toteuttaa tämä laki niin kuin me olemme uskoakseni kuitenkin pääsääntöisesti yksimielisesti ajatelleet, miten tämä pitäisi toteuttaa. Siksi olen huolissani siitä, että ensi vuodelle vuositasolla tähän on varattu vain noin 6 miljoonaa euroa.

Viime kaudella täällä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa kirjoitimme oppositiossa ollessamme ed. Akaan-Penttilä, silloinen edustaja Risikko ja muut kokoomuksen edustajat ja myöskin itse vastalauseita silloisesta vammaislainsäädäntöselonteosta, vammaisselonteosta, ja kiinnitimme huomiota silloin niihin resursseihin, joita tämä subjektiivinen oikeus vaikeavammaisten avustajaan tuottaisi valtiolle. Silloin se arvio liikkui 40 miljoonan tasolla vähimmäismääränä, ja nyt tässä yhteydessä arvioita on esitetty 6 miljoonasta 800 miljoonaan tuolla asiantuntijakuulemisessa. Minä vähän pelkään, että 6 miljoonaa on joka tapauksessa liian vähän.

Sehän ei sinänsä tietenkään poista sitä, että kuntien on tämä apu, joka nyt säädetään subjektiiviseksi oikeudeksi portaittain, kuten täällä on kerrottu, järjestettävä eli ne tehtävät sinänsä laki edellyttää täytettäviksi. Mutta kun kuntien edellytykset täyttää ne ovat kiinni kuntien taloudellisesta valmiudesta ja ne valmiudet eivät ole juuri tällä hetkellä ainakaan paranemaan päin, niin aika isolle joukolle kunnista, arvelen, jo ensi vuoden osalta tulee tämä lainsäädäntö kaikesta huolimatta tietynlaisena yllätyksenä. Pelkään, että se johtaa siihen, että kunnissa ryhdytään sitten käyttämään näitä lain tuomia kuviteltuja tai todellisia porsaanreikiä määrittelykysymyksissä keinona ikään kuin estää vaikeavammaisia käyttämästä niitä oikeuksia, joita tällä lainsäädännöllä on heille tarkoitettu säätää.

Viittaan tässä eilen televisiossa esitettyyn omaishoitajaohjelmaan, jossa oli selkeästi nähtävissä, että kunnissa kovin helposti rahapulan vaivatessa etsitään kaikki keinot, millä voitaisiin välttää täyttämästä niitä velvoitteita, joita kunnille on asetettu. Asiantuntijakuulemisessa vammaisjärjestöjen edustajista joku totesi, että kyllähän se todennäköistä on, että todellinen selvyys siitä, mitä tässä ollaan tarkoittamassa tai on tarkoitettu, tullaan ratkaisemaan korkeimmassa hallinto-oikeudessa, ja se, kuten ed. Rehula täällä jo aiemmin totesi, ei ole ainakaan vammaisten edun mukaista.

Mutta eletään nyt siis toivossa, että tälle tielle ei laajalti jouduttaisi, ja toisaalta eletään siinäkin toivossa, että maan hyvät, tulevat hallitukset, mitä ne nyt sitten ovatkin ja keitä niihin tuleekin tulevaisuudessa kuulumaan, huolehtisivat siitä, että ensinnäkin rahoitus turvataan niin, että vammaiset voivat säilyttää arvokkuutensa tältä osin, ja toisaalta, jos pelkkä rahakaan ei auta, säännöksiä sitten tiukennetaan niin, että tästä tulee oikeasti subjektiivinen oikeus avustajaan, jolloin on rahaankin vedoten kuntien mahdoton kieltäytyä huolehtimasta siitä, että vaikeavammaiset apunsa saavat.

En käy erittelemään tässä yksityiskohdin, kun olen kirjoittanut nimeni kahteen vastalauseeseen, näitä yksittäisiä pykälämuutoksia. Niitä on täällä jo esitelty ja varmaan tullaan esittelemäänkin, ja ne ovat vastalauseista luettavissa. Mutta sen sijaan esitän toiveeni, että kun me vastalauseitten myötä tai niistä huolimatta tämän lain nyt hyväksymme, niin myöskin kunnissa yritettäisiin kaikista taloudellisista vaikeuksista huolimatta pitää huoli siitä, että vammaiset tämän lain suomien mahdollisuuksien myötä saavat sen oikeuden arvokkaaseen elämään. Se on vähintä, mitä voimme tehdä, ja jos se ei riitä, niin ryhdytään sitten välittömästi toimenpiteisiin paremman lainsäädännön aikaansaamiseksi ja inhimillisempien valtion kirstunvartijoitten löytämiseksi.

Merja Kuusisto /sd:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys vammaislain muuttamisesta on hyvä ja odotettu uudistus. Nyt käsittelyssä olevalla lakiesityksellä on tarkoitus toteuttaa vammaislainsäädännön kokonaisuudistuksen toinen vaihe, ja tällä osittaisuudistuksella mahdollistettaisiin vaikeavammaisille oikeus henkilökohtaiseen apuun.

Pidän erittäin hyvänä ja tarpeellisena muutoksena, että lakiin lisättiin säännökset vammaisen henkilön palvelutarpeen selvittämisestä ja palvelusuunnitelman laatimisesta sekä asian nopeasta käsittelyajasta. Näin henkilökohtaisen avun määrä tulee selvitettyä tarkasti, ja hyvin tehty palvelusuunnitelma ja sen toteuttaminen turvaavat parhaiten vaikeavammaiselle riittävän ja oikein kohdennetun henkilökohtaisen avun.

Esitys sisältää myös muutoksen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin. Henkilökohtainen apu säädetään maksuttomaksi sosiaalipalveluksi ja osaksi kunnan järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvia vammaispalveluja. Palvelumaksuttomuus on tärkeä, ja näin toimien palvelujen saajien välinen tasa-arvo toteutuu.

Lain muutos edellyttänee lisähenkilöstön palkkaamista kuntiin, jotta vammaisen henkilön palvelutarpeet ja -suunnitelmat voidaan valmistella esityksen edellyttämässä aikataulussa.

Viime vuosina hallituksessa on omaksuttu käytäntö siitä, että valtio ei lisää kuntien lakisääteisiä tehtäviä. Tehy-sopimuksessa on maininta, jonka mukaan hallitus pidättäytyy asettamasta kunnille sellaisia velvoitteita, jotka edellyttävät lisähenkilöstön palkkaamista kuntiin muihin tehtäviin kuin vammaisen henkilökohtaisen avun järjestämiseen. Nyt Suomessa on jo noin 70 kuntaa, jotka eivät ole järjestäneet lainkaan avustajapalveluita. Perusoikeusuudistuksen yhteydessä on korostettu julkisen vallan velvollisuutta edistää tosiasiallista tasa-arvoa yhteiskunnassa. Tämä on nykyisen hallituksen tärkeä tehtävä, ja sen toteuttaminen edellyttää kunnille nykyistä parempia voimavaroja, jotta palvelut turvataan jokaiselle kuntalaiselle ja jokaisessa Suomen kunnassa. Yhdenvertaisuussäännös toteuttaa perustuslain yleistä arvopohjaa, oikeudenmukaisuuden edistämistä yhteiskunnassa. Uudistus vahvistaa vaikeavammaisen oikeutta henkilökohtaiseen apuun ja turvaa näin osaltaan vaikeavammaisen henkilön keskeisiä sosiaalisia perusoikeuksia, kuten yhdenvertaisuutta, itsemääräämisoikeutta ja osallisuutta sekä alueellisen tasa-arvon toteutumista perusoikeuksien toteutumisessa.

Arvoisa puhemies! Kevättalvella, kun asiasta edellisen kerran keskusteltiin täysistuntosalissa, toin esille huoleni siitä, että avustajatehtäviä varten pitäisi suunnitella koulutusohjelma ja turvata osaavien avustajien saatavuus. Myös vammaisfoorumi pitää erittäin tärkeänä, että maassamme tuetaan henkilökohtaiseen apuun liittyviä kehittämishankkeita, joiden avulla voidaan turvata avustajien koulutus ja rekrytointi. Nyt on jo kiire, jotta koulutettuja avustajia on riittävästi 1.9.2009 mennessä.

Arvoisa puhemies! Henkilökohtaista apua voi lakiesityksen mukaan järjestää kolmella eri tavalla. Vaikeavammainen voi edelleen toimia avustajansa työnantajana, ja kunta korvaa hänelle avustajan palkkauksesta aiheutuvat kustannukset. Toinen järjestämistapa on se, että kunta antaa palvelusetelin avustajan palvelun ostamista varten, ja kolmantena vaihtoehtona on, että kunta järjestää palvelun joko ostopalveluina, omana palveluna tai yhteistyössä yhden tai useamman kunnan kanssa.

Arvoisa puhemies! Kunnille jää maksettavaksi yli 4 miljoonaa euroa tästä hallituksen esittämästä uudistuksesta. Tällä hetkellä tulevien vuosien kustannuksista ei ole tarkkaa tietoa. Toivottavasti hallitus ei vesitä hyvää esitystä asettamalla liian tiukkoja vaateita palvelujen myöntämisperusteisiin.

Arvoisa puhemies! Edessä on moninaisia haasteita, ennen kuin vaikeavammaiset saavat riittävästi henkilökohtaista apua. Toivon, että hallitus onnistuu tehtävässään niin, että vaikeavammaisten tavoitteet yhdenvertaisuudesta, osallisuudesta ja itsemääräämisoikeudesta toteutuvat Suomen jokaisessa kunnassa.

Eero Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista on tosiaan erittäin odotettu, ja yleisesti sille voi antaa hyvin pitkälle sen tunnustuksen, mikä hyvälle lainsäädännölle annetaan. Sehän ei tarkoita, että kaikki on täydellistä, mutta tämä on kyllä hyvä harppaus aivan oikeaan suuntaan.

Ennen kuin tarkastelen muutamia näkökohtia, haluan vaan yhtyä niihin muisteluihin, mitä edustajilla Pulliainen ja Erkki Virtanen oli tämän kyseisen aiheen aikaisemmista käsittelyistä.

Tässä hallituksen esityksessä on hyvää esimerkiksi muutamat semmoiset yksityiskohdat kuin vaikkapa vaikeavammaisuuden määritelmä, joka vielä muutamia vuosia sitten oli enemmän kuin hakusessa. Muistan, että silloin kun sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenenä ja aikanaan varapuheenjohtajana kyselin, niin ei ministeriöstä oikein osattu millään lailla sanoa, kuka on vaikeavammainen tässä maassa, puhumattakaan ketkä olisivat vaikeimmin vammaisia. Nyt se on ihan selvästi täällä esitelty, niin kuin sen pitääkin olla. Samaten näistä lukumääristä, mitä eri kohderyhmiä on, alkaa olla selkeää näyttöä. Se on vähitellen tullut tämän laajan keskustelun kautta, jota viimeiset kahdeksan tai kymmenen vuotta varmaankin on käyty.

Mutta tietysti onhan se vähän raskasta näille ihmisille, joilla näitä harmeja on, kun vuodesta 1995 vammaisliike on tätä asiaa pitänyt selkeänä ykköstähtenä. Varmasti pitää paikkansa, että on huomattavin uudistus viimeisen 20 vuoden aikana. Hyvä, että se on näin. Mutta kun verrataan esimerkiksi Ruotsiin vaikkapa, niin me olemme jälkijunassa monella lailla. Tässä hallituksen esityksessä kerrotaan, minkälainen on Ruotsin järjestelmä, mutta minusta kyllä aika yleisellä tasolla eikä sillä lailla verraten kuin olisi tehty, jos olisi haluttu päästä oikein aimo harppaus eteenpäin.

Täällähän on erilaisia tilastoja Suomessa aika laajasti, ja haluaisin tähän ainakin pöytäkirjoihin mainittavaksi, jos jotain kiinnostaa, Stakesin raportin, jonka nimi on "Keskeneräistä yhdenvertaisuutta. Vammaisten henkilöiden hyvinvointi ja elinolot Suomessa tutkimustiedon valossa." Ilka Haarni on tämän raportin tehnyt, ja se on raportti 6 vuodelta 2006. Tämä olisi ollut siis erittäin hyvin kyllä käytettävissä tässä, ja täällä olevia tietoja ei sitten ole siteerattu. Täältä tekisi mieli paljonkin erilaisia asioita lukea, mutta sanotaan nyt vaan, että sivulla 14 on vammaisuuden esiintymiseen liittyviä seikkoja, joissa hyvin hahmotetaan sitä, miten erilaisista ryhmistä kaikessa tässä on kysymys.

Nyt tämän lainsäädännön kautta kävi käsittääkseni vähän niin, että ainakin kolme erilaista ryhmittymää, kehitysvammaiset, näkövammaiset ja sitten yleensä toimintarajoitteiset, myös sairauksien johdosta sellaisia olevat ihmiset, tulivat mukaan tähän käsittelyryhmään, joka alun perin oli pelkästään vaikeavammaisia varten, ja totta kai silloin kaikki keskustelu laajeni, kaikki budjettiasiat myöskin laajenivat, ja mitä enemmän sosiaalista näkökulmaa otetaan huomioon, sitä suurempi on kohdejoukko ilman muuta. Näistä, arvoisat edustajat, jos haluatte, saatte erittäin hyvin tästä kyseisestä muistiosta lähempiä tietoja.

Ehkä tästä tarvelähtöisyydestä myöskin, mitä tässä tarvitaan, semmoisen yleisen toteamuksen sanoisin tästä samasta tutkimuksesta. Siinä sanotaan ihan selvästi sivulla 49, tämä on suora lainaus: "Vammaisen henkilön tarpeisiin vastaaminen edellyttää, että häneltä kysytään ja häntä kuullaan." Tämä on ensimmäinen kerta, arvon puhemies, kun minä näen missään suomalaisessa tekstissä myönnetyn tämän ihan itsestäänselvän asian. "Vammaisten henkilöiden tulisi voida itse määritellä tarpeensa" on seuraava lainaus tästä samaisesta kappaleesta, ja se jatkuu vielä niin, että "tämä näkökulma näyttäisi kuitenkin usein uupuvan esimerkiksi palvelujen suunnittelussa". Tämä on ydin tälle kaikelle

Palaan tähän ehkä vielä vähän myöhemminkin, mutta tätä ihan selvää kantaa Suomessa myöskin vastustetaan. Se ei onneksi näy tässä laissa tekstimuodossa, mutta kuitenkin näin käy. Epäsuorastihan siihen pääsee käsiksi, jos ajattelee tätä, miksi tämä ihan selvä henkilökohtainen avustaja subjektiiviseksi oikeudeksi -hanke muuttui muotoon henkilökohtainen apu. Sitä itse asiassa ei avata tässä, miksi tämä muutos tapahtui, vaikka Ruotsissa tämä kaikki on ihan selvää. Siellä vaan kävi niin, että ilmeisesti Suomessa Kuntaliitto on se paikka, jossa on hyvin taloudellisesti käsitelty tätä kokonaisuutta ja otettu tämä iso kohderyhmä mukaan ja pelästytty ihan aidosti kaikkea siihen kuuluvaa taloudellista rasitetta ja ruvettu vastustamaan oikein kunnolla tätä kaikkea. Tämä on kompromissi. Oli suuri vaara, että tämäkään ei ehkä tämmöisenään olisi mennyt eteenpäin.

Mutta sitten vielä, ettette nyt ihan liian paljon, puhemies, tässä innostu tästä kaikesta, niin ehkäpä näiden yleisperustelujen ohi menen eteenpäin. Mutta haluan siteerata sitten vielä tätä ongelmatiikkaa, joka on tekstin ja näiden tiettyjen pykälien ja niiden toteuttamisen välillä, ja lähden silloin liikkeelle Euroopan komissiosta, josta on annettu esitys yhdenvertaisuusdirektiivistä. Se kieltää kaikenlaisen välittömän ja välillisen syrjinnän. Siinä on erilaista juridista tekstiä aika paljon, ja Invalidiliiton viimeisessä lehdessä on juristin tekstiä ja asiaa tästä asiasta. Hän kirjoittaa täällä myös:

"Nähtäväksi jääkin, millä tavoin direktiiviin sisällytettävät esimerkkiluettelot seikoista, jotka tulee erityisesti ottaa huomioon arvioitaessa sitä, koituuko mukauttamistoimista suhteetonta rasitusta, tullaan tulkitsemaan. Toivottavasti käteen ei taas jälleen kerran jää pelkkä luu, jossa asiaa tarkastellaan talouden ehdoilla, kun kyse on syrjimättömyydestä ja vammaisten ihmisarvosta yhdenvertaisuuteen. Liian usein ja liian monessa yhteydessä on tullut todettua, etteivät vammaiset tosiasiassa saa maksaa yhtään mitään tai ovat muutoin liian kalliita."

Tämä on juristin tekstiä yhden suomalaisen ison järjestön jäsenlehdessä. Eihän tämmöisiä lauseita pitäisi ohittaa. Tässä talossa ne kuitenkin yleensä ohitetaan, vaikka yks sun toinen näitä varmasti lukee. Tietysti suuri kysymys on silloin: miksi?

Tähän 8 d §:n 1 momenttiinhan ovat Kynnys, Invalidiliitto ja sitten myöskin tämä Heta, siis Henkilökohtaisten avustajien työnantajaliitto, antaneet hyvin yhdenpitävät lausunnot, joissa he kaikki painottavat sitä, että tämän kyseisen pykälän loppuun pitäisi saada maininta siitä juuri, mitä tässä edellä puhuin tästä yhdenvertaisuusdirektiivistä, että siinä pitäisi ottaa hyvin voimakkaasti huomioon kyseisen vaikeavammaisen ihmisen oma näkökulma tähän palveluun. Nyt se kuitenkin käytännössä jää, vaikkei olisi riitatilannettakaan, kunnan organisaation sisällä olevien virkamiesten arvioinnin varaan.

Minulle on viimeksi eilen kerrottu tilanteesta, jossa kunnat ovat ilmoittaneet, että kuusi henkilöä tulee katsomaan täysin palveluasumiskunnossa olevan ihmisen asioita uudestaan taas vuoden välein, vaikka kaikki asiat ovat ennallaan. Kaikki tiedot ovat ihan selkeästi entiset. Kun on alituinen pelko, että jotain viedään näissä pois, niin silloin tämmöinen juridinen sanktio on ainoa, joka sen turvaisi. Nyt tätä tässä ei haluttu kuitenkaan turvata, ja se on enemmän kuin kiusallista kyllä. Kyllä me terveet ihmiset pärjäämme. Ei siinä mitään ongelmaa ole. Mutta sitten, kun joutuu toisen harkinnan kohteeksi joltain osin, asia on toinen. Tästähän täällä on nyt vastalause sitten meillä käsittelyssä.

Nämä ovat tämmöisiä lisähuomioita, jotka halusin tuoda tähän mukaan sen takia, että tämä keskustelu varmasti jatkuu, ja me joudumme tähän kaikkeen puuttumaan. Silloin tietysti ehkä semmoinen ydin on, että kun täällä sanottiin valiokunnan mietinnössä sivulla 3, että "erityisen myönteisenä on pidetty vaikeavammaisten itsemääräämisoikeuden vahvistumista", niin suuri kysymys on kuitenkin, näinköhän se vaikeavammaisten osalta käy. Minulle on väitetty, että tämän lain voimaantulon jälkeen ei ole mitään takeita siitä, että ne vaikeavammaiset, jotka tällä hetkellä esimerkiksi ovat palveluasumisen piirissä, välttämättä pääsevät edes kaupungille sieltä kyseisestä palveluasunnostaan, koska se ei tule velvoitteelliseksi vaan se on kuitenkin harkinnasta kiinni.

Täällä on paljon avauksia, paljon liberalismia, mutta rahan kautta tämä on vähän tiukka tilanne, ja tässä on kuitenkin jätetty semmoista harkintavaltaa paikkaan, josta liian paljon minä ainakin olen nähnyt eri puolilta Suomea lukuisia ikäviä esimerkkejä.

Anneli Kiljunen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Vammaispalvelulain käsittelyssä syksyllä 2006 samoin kuin edellisen hallituksen antaman vammaispoliittisen selonteon käsittelyn yhteydessä täällä eduskunnassa nousi vahva yhteinen tahto kehittää henkilökohtaista avustajajärjestelmää. Tuolloin edellytimme henkilökohtaisen avustajapalvelun kehittämistä ja sen rahoituksen selvittämistä sekä uudistamista. Nyt käsittelyssä oleva hallituksen esitys sisältää toisaalta säännökset palvelutarpeen arvioinnista ja palvelusuunnitelman laatimisesta sekä toisaalta henkilökohtaisen avun järjestämisestä.

On hienoa, että käsittelyssä oleva lakiesitys tuo pitkään odotettua parannusta vaikeavammaisten ihmisten ihmisoikeuksien toteuttamiseen, tasavertaiseen osallistumiseen yhteiskunnassa ja tasa-arvoiseen elämään muiden ihmisten kanssa. Sekä hallituksen esityksen tavoite että valiokunnan mietintö ovat mielestäni hyviä, ja uudistukselta voidaan odottaa paljon. Toivottavasti odotuksissa ei jouduta pettymään. Tiedämme, että monet ihmiset odottavat tätä lakia. Toivottavaa on, että lain vaikea tulkinta ja soveltaminen eivät vaikuta palvelujen saantiin ja ylläpidä edelleen eriarvoisuutta saada henkilökohtaista apua ja henkilökohtaista avustajaa. Toivottavaa on myös, että hallinto-oikeus ja viime kädessä korkein hallinto-oikeus tulkitsevat lakia. Me tiedämme, että tällä ei ainakaan paranneta vammaisten asemaa.

Arvoisa puhemies! Lain käsittelyn yhteydessä eniten huomiota on saanut se, kuka on lain piirissä ja kuinka henkilökohtaista apua ja avustajajärjestelmää tullaan lain piirissä toteuttamaan. Tärkeä osa lakiesitystä on kuitenkin myös palvelutarpeen selvittäminen ja palvelusuunnitelman tekeminen. Monet asiantuntijat ovat myös valiokuntakäsittelyn aikana korostaneet palvelusuunnitelman tärkeyttä. Palvelutarpeen selvittäminen on osa yksilöllisen palvelusuunnitelman valmistelua. Varsinainen suunnitelma tulee laatia yhdessä asiakkaan kanssa kirjaten siihen yhdessä ja yhteisymmärryksessä mahdollisimman kattavasti hänen yksilölliset tilanteensa ja tarpeensa. Asiakkaan itsemääräämisoikeus on huomioitava palvelusuunnitelmaa laadittaessa. Suunnitelma on keskeinen ja tärkeä asia henkilökohtaisen avun järjestämistapaa valittaessa. Palvelusuunnitelma kertoo myös vammaisen henkilön kokonaistilanteen: mitä palveluja hän tarvitsee, mitä hän saa ja mitenkä henkilökohtainen apu toteutetaan. Palvelusuunnitelma tuo myös suunnitelmallisuutta ja pitkäjänteisyyttä vammaisen ihmisen elämään.

Edustaja Taiveaho esittelee vastalauseemme ja näkemyksemme lain 8 d §:n 1 momentin osalta. Haluamme, että vaikeavammaisen henkilön yhdenvertaista oikeutta elää yhteisössä ja tehdä samanlaisia valintoja kuin muutkin ihmiset toteutetaan aidosti. Kun kunta tekee päätöksiä järjestämistavoista, tulee kunnan kuulla vammaista itseään tai hänen edustajaansa. Liian usein vammainen ja hänen mielipiteensä on sivuutettu päätöksenteossa vedoten määrärahojen riittämättömyyteen. Nyt näin ei voida enää tehdä. Kyse ei ole määrärahasidonnaisesta etuudesta, vaan subjektiivisesta oikeudesta henkilökohtaiseen apuun — ei kylläkään henkilökohtaiseen avustajaan. Tästä syystä olemme esittäneet tarkennuksen 8 d §:n 1 momenttiin.

Arvoisa herra puhemies! Valiokunnassa herätti keskustelua myös se, voiko omaishoitaja tai omainen toimia henkilökohtaisena avustajana. Näkemykseni on, että arvion tulee perustua aina vammaisen todelliseen tarpeeseen ja perheen kokonaistilanteeseen. On tilanteita, jolloin omainen on paras vaihtoehto, esimerkiksi als-potilaiden tai sellaisten vammaisuuksien osalta, jotka edellyttävät omaisen läsnäoloa. Yleisenä linjauksena ja periaatteena on kuitenkin, että henkilökohtainen apu tukee ja auttaa vammaista itseään, perheen tilannetta ja myös omaisten jaksamista. Omaishoitajuuden rinnalle voidaan saada myös henkilökohtaista apua. Näin on esimerkiksi vammaisen lapsen osalta. Vanhemmat hoitavat lasta päivittäin, voivat toimia myös omaishoitajina. Näissä tilanteissa voi hyvinkin olla, että kokonaistilannetta tukee ulkopuolinen henkilökohtainen apu eli henkilökohtainen avustaja. Omaisen palkkaaminen avustajaksi on jatkossakin mahdollista erityisen painavasta syystä. Näitä syitä on lueteltu esityksen perusteluissa, ja myös niihin rinnastettavissa tilanteissa omaisen palkkaaminen on siten mahdollista. On tärkeää, että avustettavan itsemääräämisoikeus ja itsenäisyys korostuvat, mutta on myös tilanteita, joissa omainen on paras avustaja vaikeavammaiselle henkilölle, kuten edellä kuvasin. Laissa mainittu erityisen painava syy ei saa liittyä esimerkiksi kunnan intresseihin, vaan sen on oltava nimenomaan vammaisen henkilön etujen mukainen. On myös syytä mainita, että omaisten voimassa olevat työsuhteet voivat jatkua entisellään rajauksesta huolimatta.

Arvoisa puhemies! Henkilökohtaisten avustajien työmarkkina-asemaan tarvitaan parannusta. Tällä hetkellä avustajat ovat minimityöehtojen varassa, jos ei muista ehdoista ole sovittu. Uudistuksen myötä alalle tulee mukaan myös KVTESin sekä yksityisen sosiaalialan TESin alla työskenteleviä avustajia. Mietintöön on kirjattu, että yhtenäinen palkkataso ja yhtenäinen työehtokäytäntö olisivat tarpeen, jotta avustajien yhdenvertaisuus toteutuu. Toki palkassa tulee myös huomioida työn vaativuus. On sekä työnantajien että työntekijöiden etujen mukaista, että työsuhteen ehdot ovat selkeät. Se on myös välttämätöntä, jotta alalle saadaan motivoituneita ja osaavia työntekijöitä.

Valiokunnassa on käyty keskustelua myös siitä, mikä on avustajan työ ja minkälaista koulutusta siihen tarvitaan tai tarvitaanko siihen koulutusta lainkaan — pieni kurssitus riittää. Mielestäni avustajan ammatti on oikea, vaativa ja vastuullinen työ. Jatkossa on entistä tärkeämpää satsata myös avustajien koulutukseen, esimerkiksi oppisopimuskoulutukseen. Avustajien ammattitaidosta on hyötyä paitsi avustettavalle henkilölle myös avustajan työssä jaksamiselle, ammatilliselle kehittymiselle ja sitoutumiselle. Avustajien koulutuksen ja työsuhteen ehtojen parantaminen ei ole eikä saa olla ristiriidassa lain kehittämisen ja vaikeavammaisten oikeuksien takaamisen kanssa.

Arvoisa puhemies! Laki on yksi askel eteenpäin avustajajärjestelmän kehittämisessä. Tämä lakiesitys rajaa monia ryhmiä soveltamisalan ulkopuolelle. Rajanveto tulee varmasti olemaan monissa tapauksissa vaikeaa. Lain toimivuutta ja kustannusvaikutuksia on seurattava tarkasti, kuten valiokunnan lausumassakin todetaan. On ilmeistä, että lakiin pitää tehdä vielä täsmennyksiä, kun käytännön kokemuksista saadaan lisää tietoa. Kuitenkin on tärkeää pitää lähtökohtana lain soveltamisessa vaikeavammaisen henkilön yksilöllisten tarpeiden korostamista, kokonaistilanteen ja kokonaisedun huomioimista nimenomaan vaikeavammaisen kannalta sekä hänen itsemääräämisoikeutensa korostamista. Jos lain henkeä toteutetaan kunnissa, lopputuloksen pitäisi olla tyydyttävä. Kuten mietinnössäkin todetaan, jatkossa vammaispalvelulain ja kehitysvammalain yhdistämistä tulee jatkaa ja kiinnittää erityistä huomiota tämän lain soveltamisalan ulkopuolelle jäävien vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumiseen. Etenkin vaikeavammaisten henkilöiden omien mielipiteiden, toivomusten ja yksilöllisen avun tarpeen huomioimista on seurattava tarkasti.

Arvoisa herra puhemies! Ehkä keskeisin ongelma tässä esityksessä on, että hallitus on alimitoittanut uudistukseen tarvittavat määrärahat. Pelkäämme, että rahoituksen vähäisyys tulee tuottamaan monelle apuun oikeutetulle pettymyksen. Lain tulkinta kunnissa saattaa olla erittäin tiukka puuttuvien voimavarojen vuoksi. Henkilökohtaista apua saa tällä hetkellä noin 5 000 henkilöä, ja lakiesityksen arvioissa avun piirissä on noin 6 000 henkilöä lisää. Toisaalta on arvioitu, että apua tarvitsisi noin 10 000 henkilöä tai että jopa 21 000 henkilöä olisi tämän lain piirissä. Tämä kuvaa sitä, kuinka vaikeasti lakiesitystä tällä hetkellä tulkitaan. Kuka on oikeutettu saamaan henkilökohtaista apua? (Puhemies: 10 minuuttia!) Määrät vaihtelevat, ja on syytä muistaa, että noin 70 kuntaa ei tällä hetkellä lainkaan järjestä henkilökohtaista apua. Kuntien velvoitteet saattavat paikoin kasvaa hyvinkin merkittävästi, ja valtion pitäisi huomioida se tähän palveluun riittävällä resursoinnilla. Rahoitukseen on myös perustuslakivaliokunta kiinnittänyt huomiota. Sen mukaan erityistä huomiota pitää kiinnittää kuntien tosiasiallisiin edellytyksiin suoriutua uudistuksesta aiheutuvista uusista tehtävistä ja velvoitteista. Viime kädessä valtion on huolehdittava siitä, että kunnilla on käytössä riittävät resurssit.

Sosialidemokraattien varjobudjettiin sisältyy 450 miljoonan lisäys kuntien valtionosuuksiin. Tästä summasta osoitamme rahaa myös henkilökohtaisen apujärjestelmän parantamiseen siten, että lain velvoitteet voidaan kunnissa aidosti lain hengen mukaisesti toteuttaa. On myös syytä soveltaa lakiesitykseen heti sen voimaantulosta alkaen eli ensi vuoden syyskuusta alkaen 50 prosentin valtionosuutta. Näin voidaan varmistaa, että henkilökohtainen apu toteutuisi subjektiivisena oikeutena.

Arvoisa herra puhemies! Puutteistaan huolimatta tämä hallituksen esitys on periaatteellisella tasolla erittäin kannatettava. Esitys myös toteuttaa eduskunnan yhteistä tahtoa, joka ilmaistiin jo viime vaalikaudella. Kyse on tärkeästä linjauksesta, uudesta avauksestakin, jolla parannetaan vaikeavammaisten elämänlaatua, hyvinvointia ja mahdollisuuksia täysipainoiseen elämään. Kuten ministeri Risikkokin on todennut, tämä on ehkä uusi ensimmäinen askel, ensimmäinen vaihe. Työ jatkukoon edelleen.

Håkan Nordman /r:

Arvoisa puhemies, ärade talman! Det här är en mycket stor reform mänskligt sett och med tanke på de människor som den berör. Enligt handikapporganisationerna är det för deras del den största reformen sedan handikappservicelagen kom till 1987.

Tämä on erittäin tervetullut ja inhimillinen uudistus. Harvoin olemme tässä talossa parantaneet jonkin ryhmän elinehtoja niin paljon kuin tässä tapauksessa. Vammaispolitiikan lähtökohtana tulee olla kaikkien ihmisten yhdenvertaisuus. Ihmisoikeudet ja syrjimättömyys on turvattava. Vammaisille on tarjottava paremmat mahdollisuudet normaaliin, itsenäiseen elämään. Tätä korostetaan hallitusohjelmassa, ja tällä uudistuksella halutaan edistää nimenomaan vaikeavammaisten elinehtoja.

Kommunerna är ansvariga för sina invånare, även för dem som har funktionshinder. Handikappolitiken är en uppgift för alla sektorer i kommunen, inte enbart för social- och hälsovården och den fysiska planeringen. Personer med funktionshinder, även med svåra hinder, ska beredas möjlighet till utbildning och arbete, en aktiv fritid och samhällsengagemang utanför hemmet. Allt det här efter eget behov och egen förmåga. Det här synsättet präglar också den här aktuella lagstiftningen.

Tämä laki oikeuttaa vaikeavammaiset henkilökohtaiseen apuun. Asianomaisen henkilön palvelutarpeet on selvitettävä ja täsmennettävä yksilöllisessä palvelusuunnitelmassa, joka on tärkeä henkilökohtaisen avun järjestämistapaa valittaessa. On korostettava, että suunnitelma on laadittava hyvässä yhteisymmärryksessä asiakkaan eli vammaisen kanssa, jotta hänen elämäntilanteensa, tarpeensa ja valintansa tulevat huomioon otetuiksi. Valiokunta korostaa lain toteuttamisen seuraamista.

Erfarenheterna visar att personer med olika funktionshinder får olika behandling i kommunerna. Bristande kunskap och erfarenhet, oförståelse och ekonomiska skäl kan vara förklaringen till lagtolkningar som görs i kommunerna. Så får det inte vara, utan bestämmelserna ska följas överallt.

On odotettavissa, että lain soveltaminen muodostuu aika hankalaksi kunnissa. Tämän vuoksi valiokunta on mietinnössään pyrkinyt selventämään lain säännöksiä ja soveltamista. Vammaisten oikea ja oikeudenmukainen kohteleminen on äärimmäisen tärkeää. Vammaiset tulevat tarvitsemaan apua edunvalvonnassa. Näin epäilen.

Kotikaupungissani Vaasassa olemme palkanneet vammaisasiamiehen, jonka muun muassa pitää toimia edunvalvojana vammaislainsäädännön toteuttamisessa. Eduskunnassa taas olen toistanut aloitteeni vammaisvaltuutetun viran perustamisesta. Valtuutetun pitää ajaa ja puolustaa vammaisten oikeuksia eli pitää vammaisten puolta.

Låt oss tro att personer med funktionshinder inte behandlas enligt minsta möjliga mått, utan att de får den personliga hjälp för dagliga sysslor, arbete och utbildning som behovet visar och att inte assistansen för fritiden, samhälleligt engagemang och sociala kontakter begränsas till tio timmar eller mindre, utan kan uppgå till 30 timmar i veckan från och med 2011, så som andemeningen i lagen är.

Hallitusohjelman mukaan vammaispalvelulaki ja erityishuoltolaki on yhdistettävä. Tämä uudistus on myönteinen askel tähän, oikeaan suuntaan eli on myös kehitysvammaisille hyväksi. Tässä vaiheessa vammaispalvelulaki on ensisijainen suhteessa erityishuoltolakiin. Työtä yhdistämisen puolesta on jatkettava.

Lopuksi haluan korostaa ruotsinkielisten palvelujen merkitystä ruotsia äidinkielenään puhuville vammaisille, koska he ovat vähemmistönä vähemmistössä ja heillä on ylimääräisiä vaikeuksia ja haasteita.

Jag önskar till slut betona att servicen på svenska är viktig för personer med funktionshinder som har svenska som modersmål. Det kan handla om mycket små grupper handikappade som möter extra svårigheter i det dagliga livet.

Ärade talman, arvoisa puhemies! Det känns bra att få vara med och godkänna en sådan här insats för mänsklig rättvisa.

Arvoisa puhemies! Tuntuu todella hyvältä saada olla mukana hyväksymässä tällainen teko inhimillisen oikeudenmukaisuuden puolesta.

Satu Taiveaho /sd:

Arvoisa puhemies! Tämä vammaispalvelulain muutos on merkittävä askel vaikeavammaisten oikeuksien vahvistamisessa. On hyvä, että pakollisimman päivittäisen avun sekä työn ja opiskelun osalta tulee vaikeavammaiselle apua tarvitsevalle järjestää henkilökohtaista apua välttämätöntä tarvetta vastaavana ja muihin toimiin, kuten sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja osallisuuteen, vähintään 10 tuntia kuukaudessa ensi vaiheessa ja vuodesta 2011 alkaen 30 tuntia kuukaudessa. Erityisen hyvää laissa on myös se, että tulee viivytyksettä selvittää vammaispalveluiden tarpeet ja laatia palvelusuunnitelma eli tätä niin sanottua sosiaalitakuuta laajennetaan vammaispalveluihin. Me sosialidemokraatit kannatamme lämpimästi lain toteuttamista.

Lakiin sisältyy kuitenkin useampiakin epäselvyyksiä ja tulkinta- ja soveltamisvaikeuksia, joita tässä edellä jo puhujat ovat avanneet ja myös tuossa valiokunnan mietinnössä varsin hyvin tuodaan esiin. Näitä on muun muassa vaikeavammaisuuden määritelmä ennen kaikkea iäkkäiden henkilöiden kohdalla. Myöhemmällä iälläkin tapahtuneen sairastumisen tai tapaturman kautta vammautuneella tulee olla oikeus avun saantiin, vaikka pelkät ikääntymisen tuomat toimintakyvyn rajoitteet eivät oikeutakaan apuun. Iän perusteella ei saa vaikeavammaisia syrjiä. Tämä on mietinnössä hyvin avattu.

Samoin hoidon ja hoivan sekä avun erottaminen toisistaan on tarpeellista, mutta hieman hankaluutta tässä tulkinnassa saattaa tulla. Kannatan valiokunnan mietintöön sisältyvää ajatusta siitä, että apu on pääosin muuta kuin hoivaa ja hoitoa. Apuun voidaan kuitenkin tarkoituksenmukaisesti sisällyttää yksittäisiä hoitoon rinnastettavia toimenpiteitä. Tämäkin on tuossa mietinnössä avattu.

Myös omaisen mahdollisuus toimia avustajana on hieman aiheuttanut epäselvyyttä. On hyvä, että mietintöön on tuotu ajatus siitä, että pääsääntöisesti avustajana tulee olla muu kuin omainen. Silti tietyissä erityistilanteissa, joissa se on vaikeavammaisen edun mukaista, omainen voisi jatkossakin toimia avustajana. Tällaisia voivat olla esimerkiksi nykyisten avustajasuhteiden jatkaminen tai pienten lasten avustus joissakin tilanteissa tai tilanteet, jolloin avustajia ei ole muutoin saatavissa.

Eräs seikka, jonka haluan vielä tässä yhteydessä ottaa esiin, on vammaispalvelulain ensisijaisuus suhteessa kehitysvammalakiin. Tätä pidän hyvänä, mutta samalla tulee painottaa, että lakien soveltamisessa tulee aina arvioida ratkaisu vammaisen edun näkökulmasta ja soveltaa sitä lakia, joka on apua tarvitsevan henkilön edun mukainen.

Valitettava asia on se, etteivät laitoksissa asuvat vaikeavammaiset tule nyt tämän lain piiriin. Lain valmisteluvaiheessahan myös laitoksissa asuvat olivat tulossa lakiin, mutta loppuvaiheessa heidät rajattiin tämän ulkopuolelle. Jatkossa tuleekin mahdollistaa laitoksissa asuvillekin osallisuuden vahvistaminen yhteiskuntaan, kuten tuo valiokunnan mietinnönkin henki on. Laitoksiahan ollaan asteittain purkamassa kehitysvammaisten osalta, mikä omalta osaltaan vahvistaa osallisuutta ja mahdollisuutta mahdollisimman tavanomaiseen elämään, kunhan vain riittävät tukipalvelut näissä tilanteissa vaikeavammaisille varmistetaan. Mutta myös laitoksissa asuvien elämänlaatua tulee voida vahvistaa esimerkiksi turvaamalla riittävä henkilökunta ja esimerkiksi sosiaalinen toiminta ja ulkoilun mahdollisuudet.

Epäselvyyttä voi tämän lain osalta liittyä myös siihen, että laitos- ja avopalveluiden rajapinta ei ole aina ihan selkeä. Samoin, niin kuin edellä puhuneetkin ovat tuoneet jo esiin, avustajien työsuhteiden ehtoja ja palkkatasoa tulisi parantaa ja vähentää nykyisin vallalla olevaa vaihtelevuutta näiden osalta. Vammaisten avustajat tulisikin saada työehtosopimusten piiriin.

Näiden edellä mainittujen asioiden osalta valiokunta oli varsin yksimielinen. Sen sijaan muutama asia jäi valiokunnassa huomioimatta, minkä vuoksi me sosialidemokraatit teimme valiokunnassa vastalauseen ja muutaman pykälämuutosehdotuksen. Vastalauseen tekstissä halusimme lisäksi täsmentää muutamia tulkintaepäselvyyksiä. Näitä pykälämuutoksia, mitä esitämme, ovat seuraavat:

Hallitus nimittäin esittää 8 c §:n 2 momentissa henkilökohtaisen avun järjestämisen edellyttävän sitä, että vaikeavammaisella henkilöllä "on voimavaroja määritellä avun sisältö ja toteuttamistapa". Mielestämme edellä mainittu lause tulee poistaa, sillä se on ristiriidassa lain hengen kanssa, jolla tähdätään henkilökohtaisen avun tarjoamiseen vaikeavammaiselle. Vaikka sosiaali- ja terveysvaliokunta lausuu mietinnössään, ettei mitään ryhmää vaikeavammaisista ole tarkoitus kategorisesti sulkea henkilökohtaisen avun ulkopuolelle, momentissa olevan muotoilun perusteella näin voi kuitenkin tapahtua. Esimerkiksi autistinen tai vaikeasti kehitysvammainen henkilö voi säädöksen vuoksi kokea aiheetonta syrjintää. Haluammekin siis selkeyttää tätä pykälää, esimerkiksi tuettua päätöksentekoa ja kommunikaatioapuvälineitä käyttävien aseman turvaamiseksi. Tästä syystä esitämme pykälää muutettavaksi.

Toinen kohta ja ehkä keskeisin muutosesityksemme suhteessa hallituksen esitykseen liittyy vammaisen henkilökohtaisen avun järjestämistapaan. Lakiesityksen 8 d §:ssä todetaan, että kunta voi päättää yhteistyössä vaikeavammaisen kanssa henkilökohtaisen avun järjestämistavasta. Muotoilu ei tarpeellisessa määrin toteuta vaikeavammaisen itsemääräämisoikeutta. Itsemääräämisoikeus on välittömästi riippuvainen juuri avun järjestämistavasta. Tämä on ollut myös vammaisjärjestöjen keskeisin huoli hallituksen lakiesitykseen liittyen. Haluammekin vahvistaa vammaisten itsemääräämisoikeutta ja mahdollisuutta valita järjestämistapa, ja sen vuoksi esitämme tähän pykälään muutosta, jonka mukaan "kunnan on järjestettävä henkilökohtaista apua vaikeavammaisen henkilön hakemalla tavalla, ellei tätä ole erityisestä syystä pidettävä vaikeavammaisen edun vastaisena".

Ehkä kaikista suurin huolemme liittyy kuitenkin tämän lain toteuttamisessa siihen varattujen resurssien liian vähäiseen määrään. Hallituksen esityksen pohjana olevat kustannuslaskelmat perustuvat arvioihin siitä, että uusien asiakkaiden määrät eivät lisääntyisi edellisiin vuosiin verrattuna ja että avustajatunnin keskimääräinen kustannus säilyisi vuoden 2009 tasolla. Henkilökohtaisen avustajapalvelun saamisessa ylipäätänsä kuin myös riittävien tuntimäärien tarjoamisessa avustettavalle on tällä hetkellä suuria kuntakohtaisia eroja ja puutteita. Siten rahoitusta ei ole tarpeellisessa määrin turvattu. Asiantuntijoiden mukaan Suomessa noin 70 kunnasta puuttuu henkilökohtainen avustajapalvelu edelleen kokonaan. Nekään, jotka avustajapalvelun piirissä ovat, eivät aina saa tuntimääräisesti riittävästi henkilökohtaista apua.

Esityksen tarkoitus on hyvä, mutta resurssit eivät ole riittävät, ja hallituksen lain toimeenpanoa varten vuodelle 2009 varaamalla 2,2 miljoonan määrärahalla ja seuraaville vuosille varaamilla 6,6 miljoonan määrärahoilla ei saada siis riittävästi edistystä aikaan apujärjestelmässä. Tällä hetkellä noin 5 000 henkilöä on avustajajärjestelmän piirissä ja kustannukset ovat noin 47 miljoonaa euroa vuosittain. Kun hallituksen arvion mukaan 6 000 uutta henkilöä tulee lain piiriin, niin voidaan ajatella, että kuntiin tarvittaisiin valtionosuuksia selvästi enemmän kuin hallitus esittää.

Vaikeavammaisten henkilökohtaisen apujärjestelmän toteutuminen subjektiivisena oikeutena täytyy varmistaa siten, että valtio osallistuu kustannuksen kattamiseen nykyistä suuremmalla osuudella. Katsommekin, että lakiesitykseen tulee soveltaa vuonna 2010 alkavien uusien tehtävien 50 prosentin valtionosuutta jo, kun laki tulee voimaan, eli 1.9.2009 alkaen. Tähän liittyvä lausumaesitys sisältyy vastalauseeseemme, ja SDP:n vaihtoehtobudjettiin sisältyy valtionosuuksien merkittävässä määrin suurempi summa juuri tämän lain toteuttamiseen kuin hallitus siihen ohjaa.

Arvoisa puhemies! Pidämme lakia näillä täsmennyksillä erittäin hyvänä ja tarpeellisena ja tärkeänä ihmisoikeusaskeleena kohti vammaisten yhdenvertaisempaa ja täydempää elämää.

Heli Järvinen /vihr:

Arvoisa puhemies! Vaikeavammaisten henkilökohtainen apu on määrältään pieni mutta merkitykseltään aivan valtava asia. Siitä ovat pitäneet hyviä puheenvuoroja täällä muun muassa edustajat Pulliainen ja Akaan-Penttilä.

Olen pahoillani, mutta välillä Suomessa tuntuu siltä, että vammaisten tulisi olla hajuttomia ja mauttomia nurkassa elijöitä, jotka, kun ovat poissa silmistä, ovat poissa mielestä. He saavat syödä, ulostaa ja ulkoilla edelleenkin silloin, kun apua siihen on tarjolla, ei siis silloin, kun he itse haluaisivat tai tarvitsisivat. Siksikin tämä laki on erittäin tervetullut.

Kun sanoin, että tämä on määrältään pieni, tarkoitin sitä, että vaikeavammaisia on vain 0,07 prosenttia väestöstä, mutta tälle joukolle laki on ihmisoikeuskysymys. Tähän liittyy vielä ongelmia liittyen kuntien rahatilanteeseen, pitkiin välimatkoihin, vammaisten henkilökohtaiseen itsemääräämisoikeuteen ja heidän toiveisiinsa, ikääntymisen aiheuttamiin rinnakkaisvaivoihin ja tulkintaongelmiin. Mutta siitä huolimatta edistysaskel ja harppaus on valtava, etenkin kun huomioidaan, että tämä lakitavoite on ollut vammaisjärjestöjen ykköstavoite jo 12 vuoden ajan ja mitään ei ole tapahtunut.

Mutta nyt tapahtuu. Hallitusohjelmassa on luvattu kehittää vammaisten henkilökohtaista avustajajärjestelmää vaiheittain ja tukea vammaisten aktiivista osallistumista yhteiskuntaan ja työelämään. Kaikista ongelmistaan huolimatta tämä on selkeä askel eteenpäin. Suotakoon näitä askelia lisää.

Päivi Räsänen /kd:

Herra puhemies! On ilo käsitellä tätä esitystä, jota on odotettu jo pitkään, ja oli myös ilo kuunnella tuolla valiokunnassa vammaisjärjestöjen edustajia, jotka olivat kyllä varsin tyytyväisiä ja iloisia siitä, että tämä lakiesitys on vihdoin eduskunnalle tullut. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä on useiden vuosien ajan tehnyt lakialoitteita ja erilaisia kirjallisia kysymyksiä vaikeavammaisten henkilökohtaisen avun saamiseksi oikeudeksi ja nimenomaan subjektiiviseksi oikeudeksi, ja nyt tämä on sitten toteutunut. Siitä kiitos Vanhasen toiselle hallitukselle ja ministerille, joka tämän esityksen on tuonut.

Kyseessä on mielestäni ihmisoikeus- ja perusoikeuskysymys, koska henkilökohtaisen avun turvin vaikeavammaiselle tulee mahdollisuus osallistumiseen yhteiskuntaan, työelämään, ihan niihin normaaleihin arkisiin perustoimintoihin, jotka ovat meille terveille itsestäänselvyyksiä, ja he voivat myös sitten saada mahdollisuuden tehdä omakohtaisia elämänvalintoja näissä peruselämäntoiminnoissa. Suomi hyväksyi viime vuoden lopulla vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan kansainvälisen ihmisoikeussopimuksen, jonka tavoitteena on syrjinnän poistaminen, vammaisten henkilöiden täyden osallistumisen mahdollistaminen sekä vammaisnäkökulman valtavirtaistaminen kaikkialla yhteiskunnassa, ja tämä lakiuudistus auttaa toteuttamaan niin tätä kuin muitakin Suomen hyväksymiä kansainvälisiä vammaisten ihmisten ihmisoikeuksia koskevia sopimuksia.

Arvoisa puhemies! Kuitenkin muutaman havainnon tähän lakiesitykseen teen. Asiantuntijakuulemisen aikana kävi kyllä selväksi se, että muutamissa kohdin Kuntaliiton vaatimuksesta tiettyjä rajauksia näihin lakipykäliin tehtiin. Kun valiokunnan puheenjohtaja ed. Juha Rehula aikaisemmin keskustelussa totesi, että lakiesityksen perustelut ja pykälät eivät ole aivan yhteismitalliset eli perustelut ovat selvästikin myönteisemmät kuin pykälät, niin sehän johtuu ihan siitä, että ensin on kirjoitettu perustelut ja pykäläluonnokset ja sen jälkeen on sitten jouduttu näitä pykäliä yhteisten neuvottelujen jälkeen jonkin verran rajaamaan. En silti, arvoisa puhemies, sano, että tämä lakiesitys olisi torso tai huono tällaisenaan, mutta muutamissa kohdin olisin toivonut vielä parannuksia.

Yksi käsite, mikä täällä on epäselvä, löytyy 8 c §:stä, jossa rajataan vaikeavammaisen avun tarve niin, että sen ei tule johtua ikääntymiseen liittyvästä sairaudesta tai toimintakyvyn rajoitteesta. Tämä "ikääntymiseen liittyvä sairaus" on varsin epämääräinen käsite. Asiantuntijalääkäri, geriatri, jota kuulimme valiokunnassa, totesi, että on vaikea sanoa, mikä sairaus olisi sellainen, joka voitaisiin määritellä ikääntymiseen liittyväksi sairaudeksi. Meillä on kyllä useita sairauksia, joiden esiintyvyys ja riski lisääntyvät iän myötä, mutta silti niissä ei ole kysymys varsinaisesta ikääntymiseen kuuluvasta tai liittyvästä sairaudesta. Tällaisia ovat esimerkiksi silmänpohjarappeuma, Parkinsonin tauti tai Alzheimerin tauti. Näiden kaikkien kohdalla asiantuntijat totesivat, että periaatteessa tämä laki on tarkoitettu myös näitä sairausryhmiä varten. Sen vuoksi mielestäni olisi selkeämpää puhua pelkästään ikääntymiseen liittyvistä toimintarajoitteista. Sillä määriteltäisiin ja rajattaisiin riittävän hyvin pois puhtaasti ikääntymisestä aiheutuva toimintarajoite ja sen aiheuttama tarve avulle ja avustajalle. Eli esitän noiden kahden sanan poistamista tuosta pykälästä.

Hallituksen esityksessä varsin jyrkin sanoin rajataan vaikeavammaisen omaiset tai muut läheiset henkilöt pois henkilökohtaisena avustajana toimimisesta. Täällä sanotaan, että "ellei sitä erityisen painavasta syystä ole pidettävä vaikeavammaisen henkilön edun mukaisena". Tämä on se asia, josta ainakin itse olen saanut kaikkein eniten kansalaispalautetta, kun tieto tästä lainkohdasta on mennyt julkisuuteen, eli sellaiset henkilöt, jotka tälläkin hetkellä toimivat omaisensa henkilökohtaisena avustajana, pelkäävät, että tämä tuo nyt tähän tilanteeseen muutoksen.

Useimmiten henkilökohtainen apu toteutuu parhaiten muun kuin läheisen tai omaisen suorittamana, ja siitäkin olen samaa mieltä, että pääsääntöisesti esimerkiksi teini-ikäisen nuoren henkilökohtaiseksi avustajaksi sopii parhaiten muu kuin äiti tai isä. Kyllä sillä tavoin saadaan tuettua nuoren itsenäistymistä, että oma äiti ei ole se avustaja. Mutta perheiden elämäntilanteet ja vammaisen henkilön yksilölliset toiveet ja tarpeet kuitenkin vaihtelevat, ja sen vuoksi mielestäni ei ole tarpeellista lain tasolla rajata mahdollisuutta perheenjäsenen käyttämiseen avustajana. Olisi aivan riittävää, että se todettaisiin mietinnön tekstissä. Nimittäin jos tämä rajaus täällä säilytetään, niin kuin nyt valiokunnan enemmistö on sen säilyttämässä varsinkin vielä näin jyrkästi, että poikkeuksena ovat vain erityisen painavat syyt, niin on kyllä vaarana, että kunnissa käytännössä on varsin helppo tämän pykälän nojalla torjua sellaisetkin vaihtoehdot, joissa vammaisen henkilön kannalta ja hänen toiveidensa mukaan paras avustaja kuitenkin löytyisi oman perheen sisältä. On myös vaarana, että kunnat ihan yksinkertaisesti tekevät taloudellisin perustein näitä ratkaisuja, nimittäin omaishoidon korvaustaso on selvästi avustajan palkkaa pienempi. Vaikeavammaisen ihmisen avustamisessa on paljon tilanteita, joissa yksityisyyden ja koskemattomuuden rajat rikkoutuvat, ja sen vuoksi ihmisen itsensä on olennaista saada määritellä, mitä, milloin, miten, missä ja kuka antaa henkilökohtaista apua, ja joskus se paras avustaja on siitä omasta perhepiiristä, vaikkapa oma puoliso.

Vammaisen ihmisen oikeus itse valita haluamansa henkilökohtaisen avun tavat tuleekin mielestäni turvata lisäämällä tätä koskeva kirjaus 8 d §:ään aivan sillä tavoin, kuin edustaja Taiveaho jo täällä määritteli. Vammaisfoorumihan esitteli muotoilun, jossa 8 d § alkaisi seuraavalla virkkeellä: "Kunnan on järjestettävä henkilökohtaista apua vaikeavammaisen henkilön hakemalla tavalla, ellei sitä ole pidettävä erityisestä syystä vaikeavammaisen edun vastaisena". Kun tästäkin kävimme keskustelua valiokunnassa, niin ministeriön edustaja sanoi, että hän ei näe estettä, etteikö tämän saman pykälän voisi muotoilla myös tällä tavoin, niin kuin Vammaisfoorumi esittää, mutta tähän muutokseen ei sitten kuitenkaan löytynyt riittävästi tahtoa.

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys on tulossa mietinnön mukaan voimaan syyskuun alussa. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä omassa vaihtoehtobudjetissaan ja omissa lakialoitteissaan on esittänyt, että tämä laki tulisi voimaan jo vuoden 2009 alusta, ja itse olen vakuuttunut, että sekin aikataulu vielä onnistuisi. Suuri huoli tämän esityksen toteuttamisessa ja tämän hyvän lain toteuttamisessa on se, minkälaiset ovat kuntien taloudelliset resurssit avustajajärjestelmän järjestämiseen toivotulla, tahdotulla tavalla, sillä tavalla, mitä hallituksen esityksen perusteluissa todetaan. Kyllä oman eduskuntaryhmäni arvio on, että tuo hallituksen budjettiesitykseen merkitty summa on liian pieni. Me esitimme tälle vuodelle omassa vaihtoehtobudjetissamme 40 miljoonan euron määrärahaa, joka olisi siis koko vuodelle tämän hankkeen toteuttamiseen. (Puhemies: 10 minuuttia!)

Arvoisa puhemies! Joka tapauksessa hyvä esitys. Tästä on erittäin hyvä jatkaa eteenpäin.

Krista Kiuru /sd:

Arvoisa puhemies! On myönteistä, että hallitus esittää, aivan kuten on luvannutkin, henkilökohtaisen avun säätämistä lähes subjektiiviseksi oikeudeksi. Valitettavasti tämä porrastus esityksen suhteen kuitenkin jättää toivomisen varaa. Itse olisin toivonut, että hallituksen esityksessä olisi lähdetty siitä, että hyvin nopealla aikavälillä olisi säädetty henkilökohtainen apu selkeäksi subjektiiviseksi oikeudeksi, joka olisi toteutumassa kaikissa kunnissa samalla tavalla. Nyt kuitenkin tämä lakiesitys pystyy vastaamaan vain osittain sille asetettuihin tavoitteisiin. Ensinnäkin esitys on selkeästi alimitoittunut siltä osin, että toimeenpanoon ei ole riittävästi varattu määrärahoja. Kyllä se on tahdon asia, onko tarpeeksi määrärahoja esityksen takana vai ei. Itse katsoisin, että tässä asiassa riittävät voimavarat toteuttavat parhaiten tämän lain tavoitteet.

Arvoisa puhemies! Myöskin lain sisällössä ja pykälissä on joitakin huomauttamisen arvoisia asioita. Ensinnäkin kiinnittäisin huomiota siihen, että esityksessä ei tulisi ikään kuin sulkea mitään vammaisryhmää tarkoituksellisesti kategorisesti pois henkilökohtaisen avun saamisesta. Kuitenkin esitys antaa monenlaisia viitteitä käytännön tulkintaongelmille. Mitä todellisuudessa sitten tarkoitetaan avulla, henkilökohtaisella avun mahdollisuudella vaikeavammaisille? Nyt näyttääkin siltä, että rahat ja resurssit lain toimeenpanoon ovat niin niukat, että käytännössä vaikeavammaisuuden käsitettä voidaan ymmärtää kohtuuttomankin kapeasti, jolloin sitten tietyt vammaisryhmät eivät välttämättä saisikaan todellisuudessa tarkoitettua oikeutta apuun.

Toinen mielenkiintoinen esityksen kohta on 8 d §:n 1 momentti, josta tulee hyvin ristiriitaisia vaikutteita. Tämä muotoilu ei tarpeellisessa määrin mielestäni toteuta vaikeavammaisten itsemääräämisoikeutta. Tähän samaan asiaan ovat myöskin vammaisjärjestöt kiinnittäneet huomiota. Kyllä itsemääräämisoikeus on niin merkittävä asia ja hyvin paljon riippuvainen juuri avun järjestämistavasta, että ehdottomasti tässä esityksessä olisi pitänyt ottaa tiukempi kanta siihen, että henkilökohtaisen avun järjestämistavan tulee varmasti toteutua niin, että jokaisella vaikeavammaisella on vaikutusmahdollisuudet henkilökohtaisen avun järjestämistapaan.

Sitten kolmantena tällaisena pykälähuomautuksena haluaisin sanoa, että on myös tärkeää, että avustaminen erotetaan selkeästi hoito- ja hoivatyöstä. Toivonkin, että erityisesti kuntatasolla ei tule ristiriitoja siitä, mitä tällä pykälällä todellisuudessa tarkoitetaan.

Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan kiinnittää huomiota vielä tämän lakiesityksen taloudellisiin perusteisiin ja niihin resursseihin, jolla turvataan lain toteutuminen. Ensinnäkin jo tällä hetkellä kuntien erot ovat kovin suuret ja resurssit hyvin erilaiset. Nyt näyttääkin siltä, että henkilökohtaisen avustajapalvelun saamisessa on monien kuntien välillä kovin suuria eroja siinä, miltä osin katsotaan, että riittävät tuntimäärät avustamiseen on tarjottu. Katsonkin, että tässä laissa, jossa pyritään siihen, että jokaisella vaikeavammaisella olisi mahdollisuus saada apua, kyllä olisi pitänyt lähteä siitä, että henkilökohtaisen avun saaminen olisi selkeästi myöskin resursseissa huomioitu.

Nyt tälläkin hetkellä meillä on 70 kuntaa, joista puuttuu selkeästi henkilökohtainen avustajapalvelu. On katsottu, että kun lain piirissä tällä hetkellä on 5 000 saajaa, niin mahdollisesti hallituksen esitys pohjautuu siihen, että avun tarvitsijoita olisi jatkossa 6 000 enemmän. Kuitenkin me tiedämme, että arviot ovat vaihdelleet, jopa kokonaismäärät, 15 000:n ja jopa 20 000:n välillä. Jos lähdetään nyt siitä, että nämä entiset 5 000 henkilöä ja mahdollisesti uudet 6 000 henkilöä tulevat saamaan tämän mahdollisuuden subjektiiviseen apuun, niin silloin kyllä tulee vaikea yhtälö eteen siinä, onko todellisuudessa tällä esityksellä varattu riittävät resurssit käytännön toteuttamiseen.

Ensi vuodellehan 1.9. alkaen on varattu 2,2 miljoonaa ja siitä eteenpäin sitten vielä joka vuosi 6,5 miljoonaa muistaakseni. Nyt kysymys on sitten, riittääkö tämä, kun me tiedämme, että 5 000 henkilöä tänä henkilökohtaisena avustajapalveluna maksaa jo 47 miljoonaa. Tuntuu vaikealta sitä yhtälöä ratkaista, että kun tulee 6 000 uutta henkilöä, niin heidän apunsa todella rahoitettaisiin 2,2 miljoonalla ensi vuoden muutamaksi kuukaudeksi ja sitten jatkossa sille varatulla summalla. Olen kyllä hirveän huolissani siitä, että kuntatasolla käytännössä karsitaan resurssien puutteissa ihmisten mahdollisuutta tähän apuun.

Puhemies! Haluaisinkin todeta, että mielestäni pitää lähteä siitä, niin kuin sosialidemokraattien vastalauseessakin on lähdetty, kun on toivottu, että vaikeavammaisten henkilökohtaisen apujärjestelmän toteutuminen subjektiivisena oikeutena varmistettaisiin niin, että valtio osallistuu kustannusten kattamiseen nykyistä suuremmalla osuudella niin, että lakiesitykseen tullaan soveltamaan vuonna 2010 alkavien uusien tehtävien 50 prosentin valtionosuutta jo, kun laki tulee voimaan 1.9.2009.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa herra puhemies! Haluan vielä todeta sen, että asiantuntijakuulemisessa niin vammaisjärjestöjen kuin eräiden muidenkin asiantuntijoiden taholta pidettiin hyvin todennäköisenä sitä, että tässä lakitekstissä on joka tapauksessa sen verran epäselvyyksiä ja tulkinnanvaraisuuksia, että kunnissa tullaan näkemään kiistoja lain tulkinnasta ja tulkintaa sitten haetaan oikeussaleista, ja eräs tällainen kiistakysymys on se, millä tavoin kunta huolehtii siitä, että se ottaa huomioon vaikeavammaisen henkilön oman mielipiteen, mikä tuossa 8 d §:ssä sanotaan. Itse kyllä uskon, että tästä ikääntymiseen liittyvästä sairaudesta, jota ei ole selitetty hallituksen esityksen perusteluissa selkeästi ja johon ei myöskään mietinnössä kyetty ottamaan kantaa, tullaan todennäköisesti vielä käymään oikeusjuttuja, mihin se raja vedetään, yhtenä esimerkkinä vaikkapa näön menetystä ja jopa sokeutta aiheuttava silmänpohjarappeumasairaus, jonka riski kyllä iän myötä lisääntyy, mutta tämä sairaus ei missään nimessä kuulu normaaliin iän aiheuttamaan toimintarajoitteeseen, ja muitakin tällaisia esimerkkejä otettiin esiin, joihin ei ole selkeää vastausta tullut.

Krista Kiuru /sd:

Arvoisa puhemies! Itsekin haluaisin tukea vielä ed. Räsäsen esiin nostamaa asiaa. Nimittäin kyllä nyt on todella, niin kuin jo sanoittekin, että rahat ja resurssit luultavasti toimeenpanossa tulevat rajoittamaan joidenkin vammaisryhmien oikeutta saada henkilökohtaista apua, ja kyllä minusta tämä pelko, joka myöskin ed. Räsäsellä oli siitä, että mahdollisesti ikääntyneet vaikeavammaiset saatetaan rajata joiltakin osin tämän avun suhteen ulos, on selkeästi aiheellinen, ja olen hyvin pettynyt siihen, että ikääntyvän vaikeavammaisen oikeutta ei kyllä tämä lakiesitys täysin aukottomasti varmista.