8) Hallituksen esitys laeiksi apteekkimaksusta annetun lain 2
ja 6 §:n sekä yliopistolain 75 ja 92 a §:n
muuttamisesta
Jouko Laxell /kok:
Arvoisa herra puhemies! Tämä laki on lisäys
lääkkeitten hintojen nousuun. Lain mukaan apteekkimaksua
maksetaan sitä enemmän, mitä suurempi
apteekin liikevaihto on. Se tarkoittaa siis, että mitä enemmän
apteekki työllistää ja myy, sitä suuremman
apteekkimaksun se joutuu maksamaan. On myös huomioitava,
että apteekkien arvonlisävero nousi 8 prosentista
9 prosenttiin. Tämä muutos siirtyi automaattisesti
hintoihin, koska lääkkeiden tukkumyynti- ja ulosmyyntihintojen
on oltava samat kaikissa apteekeissa.
Apteekeissa myydään myös jonkin verran elintarvikkeiksi
luokiteltavia tuotteita, joiden arvonlisävero on 13 prosenttia,
ja yleisiä kauppatavaroita, joiden arvonlisävero
on 23 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että apteekeissa
noudatetaan siis neljää eri verokantaa eli apteekkimaksun
mukaista verokantaa, apteekkien arvonlisäverokantaa, elintarvikkeiden
arvonlisäverokantaa sekä yleistä arvonlisäverokantaa.
Kaikilta osin veroa on siis nostettu.
Suurin eriarvoisuus apteekkien osalta on tavallisten apteekkien
ja Yliopiston Apteekin välillä. Yliopiston Apteekki
on saanut jatkuvasti taloudellisia etuja, jotka ovat edesauttaneet
sen ylivoimaista markkinaosuutta. Ei voi olla oikein, että valtio
kompensoi Yliopiston Apteekin apteekkimaksut. En pidä tällaista
lainkaan tasapuolisena markkinakohteluna.
Arvoisa puhemies! Apteekkeja tulee rasittamaan myös
lakimuutos, joka edellyttää sähköisten
lääkemääräysten käyttöönottoa
niin, että kaikki apteekit ovat niiden piirissä 1.4.2012. Kela
alkaa periä sähköisiä lääkemääräyksiä ylläpitävästä järjestelmästä maksua
myös apteekeista. Voidaan syystä sanoa, että apteekit
ovat valtion lypsylehmiä. Lisäksi määräävässä markkina-asemassa
oleva Yliopiston Apteekki on valtion erityisessä suojeluksessa.
Sirpa Asko-Seljavaara /kok:
Arvoisa puhemies! Minä taas puolestani kannatan tätä ehdotusta
erittäin lämpimästi, koska Helsingin
yliopistolla, samoin kuin Kuopion yliopistolla, on kauan ollut semmoinen
privilegio, että ne saavat pitää yhtä apteekkia,
Helsingin yliopisto Helsingissä ja Kuopion yliopisto Kuopiossa,
ja nämä apteekkimaksut on sitten tilitetty näille
yliopistoille.
Nyt kuitenkin, kun yliopistoista tuli näitä yksityisoikeudellisia
henkilöitä, Euroopan unionin komissio ei suonut
sitä mahdollisuutta enää. Tämän
vuoksi nyt apteekkimaksut tilitetään myös näistä kahdesta
apteekista valtiolle, mutta onneksi hallitus teki tämän
esityksen, että hallitus maksaa takaisin nämä apteekkimaksut
näille yliopistoille, koska nämä yliopistot
käyttävät nämä rahat
tieteelliseen tutkimukseen.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Ed. Asko-Seljavaara toi esille, että Yliopiston
Apteekki saa olla Helsingissä ja Kuopiossa, yksi apteekki,
mutta ainakin minä olen asioinut Jyväskylässäkin
Yliopiston Apteekissa, että ilmeisesti tämä on
Helsingin yliopiston sivuapteekki. Tällä tavalla
toimintaa on useammillakin paikkakunnilla kuin vain Helsingissä ja
Kuopiossa. Pääasiassa käytän
kuitenkin oman kotipaikkakuntani apteekkeja ihan käyttääkseni
periaatteessa lähipalveluja.
Haluankin tässä yhteydessä korostaa
juuri lähiapteekkien merkitystä, sitä,
että niiden kustannusrasite ei saisi nousta Kelan sähköisten
järjestelmien vuoksi. Kun Kela vaatii apteekkeja hankkimaan
sähköiset järjestelmät, se on
etenkin pienille apteekeille, sivuapteekeille ja lääkekaapeille
kustannuserä. Jotenkin tuntuu, että Kela on tässäkin
siirtämässä itselleen kuuluvia kustannuksia
muualle, aivan kuten kelakyydeissäkin taksiautoilijoille.
Mutta periaatteessa toivon, että nimenomaan lähiapteekit
ja nimenomaan pienemmällä tuloksella toimivat
apteekit voisivat säilyä tässä maassa,
koska ne ovat käyttäjilleen varsin tärkeitä.
Jouko Laxell /kok:
Ed. Asko-Seljavaara puhui kahdesta yliopiston apteekista. Miten
on muitten yliopiston apteekkien kohdalla?
Inkeri Kerola /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Saatujen selvitysten mukaan suuria
muutoksia ei näissä apteekkimaksuissa tapahdu.
Toinen asia, mihin ed. Laxell viittasi, oli tulevaisuuden sähköiset
järjestelmät, joihin apteekkejakin velvoitetaan
siirtymään, ja niistä koituvat maksut
luonnollisesti tulevat osittain myös apteekkien kustannettaviksi.
Mikäli apteekit haluavat olla tulevaisuudessa sähköisten
reseptijärjestelmien piirissä ja niin ikään
terveydenhuollon järjestelmän piirissä,
missä vaihdetaan tietoja oikeastaan vain ja ainoastaan
sähköisesti, en ymmärrä, haluavatko
ne olla poissa tästä kehityssuunnasta. Epäilen.
Yleiskeskustelu päättyi.