4) Hallituksen esitys laiksi perhehoitajalain 2 §:n
muuttamisesta
Erkki Virtanen /vas:
Arvoisa puhemies! Vähäinen ymmärrykseni
sanoo, että lain perustelujen tulee kertoa, miksi laki
säädetään. Tästä mielestäni
seuraa, että lain ja sen perustelujen tulee olla ristiriidattomia
ja ikään kuin tasapainossa keskenään.
Tämän perhehoitajalain muutoksen osalta asia ei
ole näin. Perustelut ovat pykälää paremmat.
Muutettava pykälä mietinnössä esitetyssä muodossa
toki parantaa perhehoitajien asemaa siitä, mitä se
on nyt, tai oikeastaan siitä, mihin se on eläkelakien
moninaisten muutosten seurauksena ajautumassa. Tällä lakiesityksellähän
itse asiassa estetään muussa yhteydessä erinomaista kuuluisuutta
saavuttaneen niin sanotun taitetun indeksin leviäminen
myös perhehoitajien palkkioiden tarkistamiseen, minne se
ei totta tosiaan kuulukaan. Valitettavasti lain valmistelijoiden hyvä pyrkimys
on kuitenkin lopahtanut kalkkiviivoille, kuten entisen suomalaisen
pitkänmatkanjuoksijan, ja samoin nyt uhkaa käydä myöskin
sen säätäjille.
Arvoisa puhemies! Luen lain perusteluja:
"Perhehoitajien hoitopalkkio perustuu hoitajan tekemään
hoitotyöhön, johon hoitaja on sitoutunut kunnan
kanssa tekemällään toimeksiantosopimuksella.
Palkkio rinnastuu siten työ- tai virkasuhteen perusteella
maksettavaan palkkaan. Siksi indeksisuojan heikentyminen vastaamaan
maksussa olevien eläkkeiden indeksisuojaa ei ole perusteltu."
Arvoisa puhemies! Tämä on kerta kaikkiaan erinomainen
perustelu. Perhehoitajien työ on todellakin työtä eikä mitään
sosiaalipuuhastelua. Siksi tästäkin työstä maksettavaa
palkkaa on verrattava nimenomaan työstä maksettaviin
palkkoihin eikä eläkkeisiin, niin kuin nyt on
tapahtunut ja valitettavasti tämän lainmuutoksen
jälkeenkin edelleen tapahtuu.
Kun perustelut selkeästi toteavat, että kysymys
on työstä, niin miksi ihmeessä sitten
kuitenkin laissa päädytään käyttämään
työntekijän eläkelain 7 b §:ssä tarkoitettua
palkkakerrointa? Se kun on tarkoitettu nimenomaan eläkkeiden
eikä palkkojen tarkistamiseen, tai oikeammin sillähän
tarkistetaan, kun eläkkeistä on kysymys, eläkkeitten
laskemisen perusteena olevien palkkojen muuttamista nykyarvoonsa
eli siis jo kymmeniä vuosia aiemmin maksettujen palkkojen
indeksoimista siten, että ne ovat vertailukelpoisia, kun
niitä eläkkeitä ruvetaan sitten aikanaan
maksamaan. Mutta kysymys ei suinkaan ole siis tulevien palkkojen
tarkistamisesta, vaan kysymys on eläkkeiden perustana olevien
vanhojen palkkojen tarkistamisesta, jolla ei ole juuri mitään
tekemistä niitten palkkojen kanssa, johon tulevaisuudessa
perhehoitajan palkkiota saavien palkkioita pitäisi verrata.
Siis eihän siinä ole mitään
tolkkua, että perhehoitajien palkkojen korotusta verrataan
ikään kuin kymmenen vuotta sitten maksettuihin
palkkoihin, kun sitä pitää verrata tietenkin
niihin palkkoihin, joita maksetaan tulevaisuudessa.
Tästä kyseisestä syystä olen
vastalauseessa esittänyt, että käytettäisiin
sellaista indeksiä, joka ihan oikeasti vertaa perhehoitajien
palkkioita muille työtä tekeville maksettaviin
palkkoihin, kun sellainen indeksi on ollut jo pitkään
olemassa. Se on palkansaajien ansiotasoindeksi, joka kuvaa sitä,
miten palkat ovat muuttuneet, tästä toki taaksepäin,
mutta aivan viimeisessä menneisyydessä, johon
se vertailu tässäkin tapauksessa pitää tehdä.
On tietenkin huomattava, että tässä tapauksessa
tämä eläkkeiden palkkakertoimen käyttö johtaa,
kun reaalipalkat kuitenkin nousevat, huonompaan lopputulokseen kuin
ansiotasoindeksin käyttö, jos sitä käytettäisiin.
Toki tämän palkkakertoimen käyttö johtaa
parempaan tulokseen kuin taitetun indeksin käyttö,
johon nyt ajauduttaisiin, mutta miksi nyt ihmeessä tehdä puolinaisesti
hyvää lakia, kun samalla kertaa voitaisiin tehdä ihan
oikein hyvä, lopullisesti hyvä laki? Tästä syystä,
arvoisa puhemies, esitän, että tämä lain
2 § saisi sen muodon, joka on vastalauseessani, jonka olen
jättänyt valiokunnan mietintöön.
Virpa Puisto /sd:
Arvoisa puhemies! Haluan sen verran puuttua tähän
perhehoitajalakiin, että olen iloinen siitä, että perhehoitajien
asemaa vahvistetaan lakitasolle, heidän oikeuksiaan. Olen pahoillani,
mikäli ed. Virtanen on oikeassa, että vahvistus
on väärä.
Sen sijaan haluan tämän asian yhteydessä tuoda
esiin sen, että toivon, että mahdollisimman pian
eduskunnalle valmistellaan selvitys siitä, miten perhehoitolakia
tulisi kehittää siten, että siinä määriteltäisiin
perhehoitajalle asetettu ohjaus ja osaamisvelvoite ja samalla se,
miten perhehoitoa ja perhekoteja valvotaan. Nämä eivät
ole enää orpokoteja. Näihin sijoitetaan
lapsia, joilla on hyvin traumaattiset kokemukset, jotka vaativat
ammatillista osaamista, ja yhdistämällä lähimmäisenrakkaus
ja hyvä ohjanta ja koulutus ja valvonta perhehoito voi
onnistua.
Täällä on perusteluna se, että nostetaan
ja korjataan tätä asemaa samalla tavalla kuin
omaishoitajillakin. Se on aika heppoinen peruste, mutta olkoon.
Silloin, kun perhehoitolaki tuli ensimmäisen kerran reilut
kymmenen vuotta sitten, niin omaishoitolakia ei voitu tehdä,
kun ei pystytty määrittämään,
kuka on omaishoitaja. Tänään on mielenkiintoista,
että molemmat asiat ovat esillä.
Leena Rauhala /kd:
Arvoisa herra puhemies! Olen myös mukana tässä vastalauseessa,
ja tässä ed. Virtanen hyvin perusteli sitä,
että perusteluissa on nostettu esille tämä indeksi,
tämä asia, joka tässä nyt on
vastalauseessa sitten otettu pykälämuutoksena,
kun sitä ei kuitenkaan hallituksen esityksessä ollut
loogisesti sieltä perusteluista johdettu sinne pykälään.
Haluan myös korostaa sitä, että perhehoitajan työ on
todella tärkeää ja osaamista vaativaa,
ja sillä tavalla on tärkeää,
että perhehoitajan työ tulee lain piiriin. Niin
kuin tässä edellä ed. Puisto toi esille,
on varmasti todella tärkeää jatkossa
korostaa sitä, että se vaativuus, mikä perhehoitajien työhön
kohdistuu, koko ajan lisääntyy, ja silloin myös
siitä, minkälaisesta ohjauksesta ja osaamisesta
puhutaan, määriteltäisiin jatkossa ehkä lailla.
Niin kuin lakiesityksen perusteluissa todetaan, perhehoitajan hoitopalkkio
perustuu hoitajan tekemään hoitotyöhön.
Se on todella työtä, johon hoitaja on sitoutunut
kunnan kanssa tekemällään sopimuksella,
ja näin ollen on perusteltua, että palkkio rinnastuu
tähän työ- ja virkasuhteen perusteella
maksettavaan palkkaan, eli tämä 2 §:n
hoitopalkkiomuutoshan lähinnä on, että se maksetaan
ansiotasoindeksin mukaan eikä eläkeindeksin mukaan.
Ilmeisesti ed. Virtanen ei tehnyt pohjaesitystä, mutta
sitten kun pykälästä äänestetään,
olen mukana.
Paula Risikko /kok:
Arvoisa herra puhemies! Kun tämän perhehoitolain
käsittelyssä todellakin valiokunnassakin käsiteltiin
tätä vastalausetta, olin siinä mukana,
mutta valitettavasti nimeäni ei siitä löydy.
Ihan aikataulullisista syistä en pystynyt kirjoittamaan
nimeäni tuohon vastalauseeseen, mutta haluan
tällä puheellani osoittaa sen, että olen
kyllä tämän vastalauseen takana.
Erkki Virtanen /vas:
Arvoisa puhemies! Jotta ei epäselvyyttä syntyisi,
kahdestakin asiasta:
Nimittäin ensiksi ed. Puistolle, että olen
täsmälleen samaa mieltä kanssanne, ja
tämä minun vastalauseeni perustuu siihen, että indeksin
osalta olisi voitu tehdä vielä vähän
parempi esitys.
Muutan esitystäni, kun totean tietenkin, että kun
tässä on ainoastaan tämä yksi
pykälä, niin jotta kannatukset saadaan kuntoon,
ehdotan, että vastalauseeni otetaan pohjaesitykseksi.
Leena Rauhala /kd:
Arvoisa puhemies! Kannatan nimenomaan tätä ed.
Virtasen tekemää ehdotusta.
Yleiskeskustelu päättyy.