7) Laki autoverolle kannetun arvonlisäveron suuruisen
veron palauttamisesta eräissä tapauksissa annetun
lain muuttamisesta
Markku Eestilä /kok(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Laki autoverolle kannetun arvonlisäveron
suuruisen veron palauttamisesta eräissä tapauksissa
annetun lain muuttamisesta eduskunnalle. Tämä lakialoite
sai kiitettävästi allekirjoittajia, 150, ja minun
mielestäni se osoittaa ainakin sen, että eduskunnassa
on sellaisia kansanedustajia, joilla oikeudenmukaisuus ja oikeudentunto
on korkealle kehittynyt, kiitoksia siitä.
Arvoisa puhemies! Käykö näin, että luen
tämän aloitteen ja sen jälkeen muutama
periaatteellinen sana tästä aloitteesta?
Aloitteen pääasiallinen sisältö.
Lakialoitteessa esitetään, että eduskunta
korjaa vuonna 2009 säädettyä palautuslakia
siten, että yksityisten kansalaisten maahantuomista autoista
ja moottoripyöristä laittomasti autoverotuksen
yhteydessä perityt arvonlisäverot, elv, palautetaan
myös vuosilta 2002—2005.
Perustelut.
Autoverosta perittiin vuosina 2002—2009 yhteisöoikeuden
vastaista ja syrjivää lisäosaa, niin sanottua
elv:tä. Yhteisöjen tuomioistuimen päätöksen
C-10/08 jälkeen vuonna 2009 eduskunnassa säädettiin
laki, jonka nojalla laittomasti perityt arvonlisäverot
palautettiin vuosina 2006—2009 tehtyjen päätösten
osalta.
Tällöin palautusta ei ulotettu aiempiin päätöksiin,
koska katsottiin, että hallinnollinen palautusvelvollisuus
voitiin rajata autoverolain muutoksenhakuajan mukaiseen kolmeen
vuoteen. Korkeimman oikeuden viime heinäkuussa tekemä ratkaisu
on kuitenkin muuttanut tilannetta oleellisesti.
Äskeisellä ratkaisullaan 2013:58 korkein oikeus
päätti, että valtio on velvollinen palauttamaan
yksityisiltä perityn elv:n myös eurooppaoikeuden
loukkaukseen perustuvana vahingonkorvauksena. Korkeimman oikeuden
ratkaisu perustui siihen, että veron periminen oli siinä määrin ilmeisen
virheellistä, että hallinnollisen palautusvelvollisuuden
lisäksi myös vahingonkorvauksen edellytykset täyttyivät.
Vahingonkorvauksen palautusaika ei Suomessa rajaudu hallinnollisen
veronpalautuksen tavoin 3 vuoteen, vaan ainoa rajoittava tekijä on saatavan
vanhentuminen. Vanhentumislain mukaan saatava vanhenee 10 vuodessa,
ja vahingonkorvausta rajoittaa lisäksi 3 vuoden vanhentumisaika
siitä, kun korvausta vaativa on saanut tiedon vahingosta
ja siitä vastuussa olevasta.
Tulli on kieltäytynyt maksamasta korvauksia, koska
se katsoo, että verovelvollisten on katsottava tienneen
vahingosta ja valtion vastuusta vahingosta jo vuonna 2009 yhteisöjen
tuomion C-10/08 jälkeen. Tällainen tulkinta
on kuitenkin virheellinen ja kohtuuton, koska kenenkään
kansalaisen ei voi edellyttää tienneen valtion
vastuusta jo tuolloin.
Kansalaisten oletettaisiin tällöin myös
pitäneen tietää, että viranomaisten
antamat ohjeet ja kannanotot ovat olleet virheellisiä ja
että korkeimman oikeuden päätöksessä ohitettu
vahingonkorvauslain vastuunrajaus on yhteisöoikeuden vastaisena
laiton.
Raskauttavana asiana on syytä todeta, että korkein
hallinto-oikeus ei ole purkanut Tullin virheellistä hallintomenettelyä yhdenkään
tapauksen osalta. Kansalaisten eli laittoman verotuksen kohteiksi
joutuneiden olisi siis Tullin näkemyksen mukaan pitänyt
ymmärtää korkeimman hallinto-oikeuden
tulkinnan olleen yhteisöoikeuden näkökulmasta
väärä.
Laittoman veron palauttamisessa ei ole lainkaan kysymys siitä,
onko verovelvollisten saatava perusteltu, vaan ainoastaan siitä,
voidaanko laittomasti perittyjen verojen palauttamiselta välttyä riitelemällä laittoman
veron maksaneita vastaan vanhentumisperusteella. Veromoraalin ylläpitäminen
edellyttää, että veronsaaja myös itse
oikaisee omat laittomat toimensa eikä ainoastaan vaadi
kansalaisilta samaa. Harmaan talouden vastaisessa taistelussa valtio
ei voi olla erityisasemassa.
Autoverotuksen arvonlisäverojen syrjivä ja laiton
periminen on komplisoitu ja uniikki kokonaisuus, jonka ratkaisu
ei tästä syystä muodosta minkäänlaista
ennakkotapausta valtion vastuusta, varsinkaan jos ongelma ratkaistaan
palautuslailla eikä riitelemällä kansalaisia
vastaan.
Hallintolainkäyttölain perusteella virheellinen
hallintomenettely voidaan anomuksesta purkaa 5 vuoden määräajan
kuluessa, mutta erityisen painavista syistä tätä määräaikaa
voidaan jatkaa.
Tämän vuoksi Tullin virheelliseen hallintomenettelyyn
perustuvat päätökset voidaan purkaa sellaiseen
ajankohtaan asti, jonka voidaan katsoa edustavan mahdollisimman
suurta oikeudenmukaisuutta. Erityisen huomionarvoista on se, että korkein
hallinto-oikeus on virheellisesti estänyt kaikki verovelvollisten
tekemät purkuanomukset.
Pitkiä oikeusprosesseja vanhentumisajan tulkinnasta
ei tarvita. Eduskunnan tulee viipymättä muuttaa
palautuslakia siten, että arvonlisäverojen eli
elv:n palautus viran puolesta tai vähintäänkin
vaatimuksesta ulotettaisiin veroihin, jotka on maksettu Euroopan
yhteisöjen tuomioistuimen tuomion asiassa Siilin, C-101/00,
19.9.2002 jälkeen, sekä veroihin, joista on tämän
päivämäärän jälkeen
tehty purkuvaatimus verotuksen rakenteellisen virheellisyyden johdosta.
Edellä olevan perusteella ehdotamme, että eduskunta
hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
"Laki autoverolle kannetun arvonlisäveron suuruisen
veron palauttamisesta eräissä tapauksissa annetun
lain muuttamisesta.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
kumotaan autoverolle kannetun arvonlisäveron suuruisen
veron palauttamisesta eräissä tapauksissa annetun
lain (822/2009) 2 §:n 2 momentti ja 6 § ja
muutetaan 5 §:n 1 momentti seuraavasti:
Palautus viran puolesta.
Yksityishenkilölle on palautettava taannehtivasti tässä laissa
tarkoitettu, vuosina 2002—2009 maksuunpantu vero viran
puolesta verovelvollista kuulematta."
Arvoisa puhemies! Tämän aloitteen tarkoitus ei
ole osoittaa, ketkä tai kuka on tehnyt virheen, koska se
on luonnollista, että virheitä tehdään. Jos
eduskunta olisi tiennyt vuonna 2009, kun se sääti
palautuslain, että valtion vastuu on myös vahingonkorvausvelvollinen,
niin epäilen, että eduskunta olisi silloin ulottanut
tämän lain koskemaan aikaisemminkin tuotuja autoja
ja moottoripyöriä todennäköisesti
juuri vuoteen 2002 saakka.
Tämä kysymys on sillä tavalla tärkeä,
kun me korostamme tässä salissa useissa puheenvuoroissa
luottamusta ja keskinäisen sopimisen tärkeyttä näinkin
pienessä valtiossa kuin Suomi on, niin tämä moraalinen
velvollisuus palauttaa tämä laiton vero on yllättävän
suuri, ja tämän takana on suuria periaatteellisia
kysymyksiä. Vetoaminen vanhentumiseen on ainoastaan keino
yrittää olla palauttamatta laittomasti perittyjä veroja.
Jos me tällä tavalla annamme Tullin ja ehkä valtiovarainministeriön
noudattaa tätä hallintomenettelyä, niin
kyllä tällä samalla valitettavasti lähetetään
kansalaisten oikeudet tuomioistuimia kiertävälle
radalle. Sen takia tämä palautuslaki ja lakiesitys
on tehty, että eduskunta yksinkertaisesti päättäisi
uudelleen tämän lain sisällön,
koska tältä entiseltä lailta on oikeudellinen
pohja pudonnut pois. Tämä on aika yksinkertainen
asia sinänsä, maksaa kylläkin paljon,
mutta yleensä veron palauttaminen maksaa, niin kuin myös
lisäveron maksaminen maksaa. Eli fiskaaliset syyt eivät voi
olla peruste sille, että laittomia veroja ei palauteta.
Vielä, arvoisa puhemies, lopuksi: Kun me vaadimme kansalaisilta
monta kertaa rahojen palauttamista veroparatiiseista ja tuomitsemme
yritysjohtajien kohtuuttomia palkkioita ja tiettyjä etuuksia,
niin on aika nurinkurista, että kun valtio, tässä tapauksessa
Tulli, joutuu itse ikään kuin palautusvelvollisuuden
piiriin, niin se ei noudata näitä samoja pelisääntöjä.
Mikäli tätä asiaa ei hoideta sillä oikeudenmukaisella
tavalla, niin ainakin itse pelkään, että jollakin
tavalla tämä saattaa edesauttaa sitä,
että kansalaisten luottamus valtiota ja verottajaa kohtaan
rapautuu ja se avaa portit ikään kuin kahdelle
talousjärjestelmälle, jotka joissakin muissa Euroopan
maissa taitavat olla aika yleisiä.
Kiitän lopuksi tämän aloitteen allekirjoittajia.
Pertti Hemmilä /kok:
Arvoisa puhemies! Tämä edustaja Eestilän
aloite laittomasti perittyjen arvonlisäverojen palauttamiseksi
on vähintäänkin aiheellinen. Näyttää siltä,
että olen nyt tässä salissa ainoa edustaja,
joka oli valtiovarainvaliokunnassa silloin melko tarkalleen neljä vuotta
sitten, kun tämä asia oli käsittelyssä ja päätettiin
valtiovarainvaliokunnassa mietinnöstä. Se oli
muistaakseni lokakuussa 2009.
Nyt edustaja Eestilä otti esille puheenvuorossaan,
että eduskunta ei ehkä tainnut olla tietoinen päättäessään
silloin tästä laista, että tähän
sisältyy myöskin vahingonkorvausvastuu. Joudun tuottamaan
edustaja Eestilälle ja muille pettymyksen, jos te olette
siinä uskossa, että eduskunta ei ole tiennyt tätä.
Tästä keskusteltiin todella paljon valtiovarainvaliokunnassa,
ja itse edustin sitä kantaa, että parempi maksaa
kuin ensin itkeä ja silti maksaa, elikkä että olisi
ulotettu se sinne vuoteen 2002, joka oli EY-tuomioistuimen päätös,
tämä laittomasti perittyjen arvonlisäverojen takaisinmaksu.
Nyt on selvää, että kun on korkeimman
hallinto-oikeuden päätös vielä tässä takana,
niin kyllä tässä olisi syytä valtiovarainministeriön
nyt ottaa lusikka kauniiseen käteen ja hoitaa asia sillä tavalla,
että nämä laittomasti perityt arvonlisäverot
palautettaisiin. Silloin neljä vuotta sitten arviot siitä,
minkä verran joudutaan takaisin maksamaan näitä,
vaihtelivat 30:n ja 100 miljoonan euron välillä.
Tällä hetkellä puhe on varmasti kymmenistä miljoonista.
Mutta maksettava ne on.
Mika Niikko /ps:
Arvoisa puhemies! Edustaja Eestilän lakialoite on hyvä,
ja sen tähden siihen oli itsenikin helppo nimeni laittaa.
Tämä jos jokin koettelee suomalaisen yhteiskunnan
oikeudenmukaisuuden tuntoja. Yksittäisellä kansalaisella
ei ole mahdollisuutta lähteä valtiota vastaan taistelemaan
yksittäisen laittomasti perityn arvonlisäveron
osalta ajoneuvoveron yhteydessä. Siinä mielessä on
tärkeä korjata tällainen virhe, jossa
jopa 30 000 autoilijalta on peritty liikaa veroja.
Hallitus pystyy oikaisemaan tämän, ja uskonkin,
että hallitus varmasti nyt 150 lakialoitteen allekirjoittajan
nimeä kunnioittaa ja ottaa tämän kauniiseen
käteensä, käsiteltäväksi,
ja antaa tähän myötämielisen
vastauksen ja palauttaa nämä laittomasti perityt
ajoneuvoverot autoilijoille. Mehän tiedämme, että nyt
nämä on peritty vastoin EU-tuomioistuimen päätöstä ja
korkeimman oikeuden päätöstä.
Jos tämä tuomio jää tällaisenaan
voimaan, että autoilijat eivät saa sitä rahaansa
takaisin, mikä on väärin peritty, niin luulen,
että tämä horjuttaa merkittävällä tavalla luottamusta
eduskuntaan. Siinä mielessä meidän tulee
yhteisesti sopia, että tämmöinen, vaikka
se jonkun kymmenen miljoonaa euroa maksaakin, korjataan ja saadaan
luottamus palautumaan tältä osin.
Olisin myös halunnut semmoisen näkökulman
nostaa esille, että tällaisia tapauksia varten olisi
hyvä, jos Suomessakin olisi mahdollisuus esimerkiksi yhteiskanteeseen
ja saada yhteiskanteen keinoin välineitä taistella
suurempia vastaan. Tässähän tapauksessa
ilman yhteiskannetta kenelläkään ei ole
mitään mahdollisuutta lähteä hakemaan
esimerkiksi 500:n tai 1 000 euron korvausta, koska ne kustannukset
nousevat liian suureksi ja tulos on hyvinkin epävarma.
Siinä mielessä toivon, että hallitus
myös tämän esimerkin johdosta harkitsisi
tämmöistä lainsäädäntömuutosta.
Sampsa Kataja /kok:
Arvoisa puhemies! Pyydän aluksi anteeksi, että nyt
käytän paljon aikaa, mutta se voi olla paikallaan,
sillä kyse on periaatteellisesti erittäin merkittävästä asiasta
ja aloitteenkin on allekirjoittanut 150 kansanedustajaa ja tämän
aloitteen hyväksyminen saattaisi tarkoittaa kymmenien tai
satojen miljoonien korvausvastuuta valtiolle, joten hieman taustoja
ja selvitystä siihen, mihin tämä voisi
johtaa.
Autoverolle kannettiin vuoteen 2009 asti arvonlisäveron
suuruinen vero, joka on sittemmin nimetty elv:ksi, ei siis arvonlisäveroksi,
erotuksena varsinaisesta arvonlisäverosta. Tämä vero kannettiin
neutraliteettisyistä, jotta yksityisten tuomat autot ja
arvonlisäverovelvollisten kaupallisten maahantuojien tuomat
autot olisivat tulleet verotetuiksi yhtä suurella verorasituksella
kaikissa tapauksissa. Kyseessä oleva vero kannettiin kaikilta
tuojilta, mutta alvivelvollisille se oli vähennyskelpoinen
siinä vaiheessa, kun he maksoivat autoverolle arvonlisäveron
myydessään auton kuluttajalle.
Vähennyksen ansiosta arvonlisäveron suuruinen
vero tuli maksetuksi autoveron osuudelle vain kertaalleen alv-velvollisessa
ketjussa. Tämän veron yhteensopivuus EU-oikeuden
kanssa oli esillä EU-tuomioistuimessa Suomen autoverotusta
koskeneessa korkeimman hallinto-oikeuden ennakkoratkaisupyynnössä vuonna
2002. Ennakkoratkaisun ja sen perusteella annetun korkeimman hallinto-oikeuden
ratkaisun perusteella autoveron laskentatapaa muutettiin mutta elv vähennysoikeuksineen
säilytettiin. EU-tuomioistuin ja korkein hallinto-oikeus
nimenomaisesti totesivat, että elv:n saa kantaa, koska
se ei ole alvidirektiivissä kielletty vero eikä veron
vähennysoikeus vaikuta veron syrjivyysarvosteluun yksityistuojia
kohtaan.
Tästä järjestelystä luovuttiin
lainmuutoksin, kun EU-tuomioistuin katsoi vuonna 2009 antamassaan
uudessa tuomiossa, että järjestely oli yksityistuojia
syrjivä ja arvonlisäverodirektiivin vähennysoikeutta
koskevien säännösten vastainen. Elv:stä luopumisen
yhteydessä autovero muutettiin kuluttajaveroksi, jolloin
autoveroa ei enää lueta alvin perusteeseen silloinkaan,
kun tuoja on alvivelvollinen. Autoverolle ei siis enää kanneta
elv:tä eikä myöskään
alvia. Tämäkin järjestely on tuontikanavien
suhteen neutraali. Autoveron määrää korotettiin
arvonlisäveron verran, joten autoveron verorasitus säilyy
entisellään.
Jälkimmäinen EU-tuomioistuimen ratkaisu edellytti
tilanteen takautuvaa korjaamista EU-oikeuteen sisältyvän
periaatteen takia. Vakiintuneen oikeuskäytännön
mukaan EU-oikeuden vastaisesti kannetut verot on palautettava verovelvollisille.
Yksityistuojilta kannettu elv palautettiin heille siltä ajalta,
kun autoverotuksen oikaisu- ja muutoksenhakuaikaa oli vielä jäljellä. Veron
palautukseen sovellettiin siis hallinnollista verotuksen oikaisu-
ja muutoksenhakumenettelyä samoin perustein kuin muihinkin
verotuspäätösten muutoksiin.
Autoverotukseen sovellettavan oikaisuajan puitteissa veroa palautettiin
vuosina 2006—2009 tuoduista autoista. Palautusmenettelystä säädettiin
erillislaki sen takia, että palautukset maksettiin poikkeuksellisesti
Verohallinnon kautta hyödyntämällä sen
tietoja verovelvollisten osoitteista ja pankkitileistä,
vaikka palautuspäätökset teki viran puolesta
autoverotusta hoitava Tulli. Menettely edellytti lainsäädäntöä,
koska siinä luovutettiin verovelvollisten henkilötietoja
viranomaisten välillä. Palautuksia maksettiin
kaikkiaan noin 50 miljoonaa euroa. Tärkeää on
huomata, ettei erillislailla laajennettu palautusoikeutta ajallisesti
eikä aineellisesti vaan säädettiin ainoastaan
palautusten toteuttamistavasta.
Se, että palautus rajoittui vain neljään
vuoteen, johtui EU-tuomioistuimen erittäin vakiintuneesta
ratkaisulinjasta, jonka mukaan EU-oikeuden vastaisesti kannetut
verot palautetaan kansallisten muutoksenhakusäännösten
puitteissa. Oikeusvarmuuden takia jäsenvaltion virheellisesti kantamien
verojen palauttaminen voidaan rajoittaa kohtuulliseen aikaan. Suomessa
yleisesti sovellettu verotuksen muutoksenhakuaika on oikeuskäytännössä hyväksytty
tällaiseksi määräajaksi.
Yksityistuojat, jotka olivat tuoneet autoja ennen vuotta 2006
ja maksaneet autoverolle elv:n, hakivat korkeimmalta hallinto-oikeudelta
veropäätöksen purkua. Vaatimus oli, että elv
tulisi palauttaa, vaikka verotuspäätösten
säännönmukainen muutoksenhaku oli menetetty.
Korkein hallinto-oikeus hylkäsi purkuhakemukset ja katsoi, ettei
EU edellytä verojen palauttamista muutoksenhakuaikaa pidemmältä ajalta.
Hallintoasiana asia tuli siten loppuun käsitellyksi.
Sittemmin asia on viety yleiseen tuomioistuimeen,
jossa kantajat ovat vaatineet valtiolta EU-oikeudellisena
vahingonkorvauksena ennen vuotta 2006 kannettuja elv:itä.
Helsingin käräjäoikeus antoi päätöksen,
jossa valtio tuomittiin maksamaan elv:n suuruinen määrä vahingonkorvauksena
tuojalle. Hovioikeus ja korkein oikeus vahvistivat tuon tuomion.
Sen jälkeen Helsingin käräjäoikeus
on ratkaissut yhden uuden kanteen, jossa valtio tuomittiin linjausten
pohjalta maksamaan elv vahingonkorvauksena mutta jossa kantaja tuomittiin
kantamaan omat oikeudenkäyntikulunsa.
Veroja koskevina vahingonkorvaustuomiot ovat periaatteellisesti
merkittäviä. EU-oikeudellinen vahingonkorvausvelvollisuus
on EU-tuomioistuimen oikeuskäytännössään
luoma periaate, jonka syntymisen edellytykset ovat varsin tiukat.
Edellytyksenä on muun muassa, että EU-oikeuden
rikkomuksen on oltava riittävän ilmeinen.
Myös EU-oikeudelliseen vahingonkorvaukseen sovelletaan
kansallisia vahingonkorvausta koskevia säännöksiä.
Yleisen velan vanhentumista koskevan lain, jota sovelletaan myös
vahingonkorvauksiin, mukaan velka vanhenee 3 vuodessa siitä lähtien,
jolloin vahingon kärsinyt on saanut tietää tai
hänen olisi pitänyt tietää vahingosta
ja sen aiheuttajasta, ja viimeistään 10 vuodessa
siitä, kun vahinko on syntynyt. Lain esitöiden
mukaan vahingon kärsineellä on selonotto-
ja toimimisvelvollisuus.
Vahingonkorvauksena käsitellyissä tapauksissa
ei ole toistaiseksi otettu suoraa kantaa vanhentumiseen, koska vanhentumisväitettä
ei
ole esitetty. Kanteet on näissä tapauksissa nostettu
lyhyen ajan kuluessa jälkimmäisestä EU-tuomioistuimen
elv:tä koskeneesta tuomiosta. Käräjäoikeuksissa
on kuitenkin parhaillaan vireillä vasta hiljattain nostettuja
uusia kanteita, joissa valtio on vastaajana esittänyt vanhentumisväitteitä ja joissa
käräjäoikeus joutuu ottamaan kantaa sekä absoluuttisen
10 vuoden että erityisen 3 vuoden vanhentumisaikaan. Käräjäoikeustason
ratkaisuja on odotettavissa ensi vuonna. On mahdollista, että ne
saavat lainvoiman vasta hovi- ja korkeimman oikeuden ratkaisujen
myötä.
Tulli on kaiken varalta kehottanut ennen vuotta 2006 autonsa
tuoneita tekemään Tullille osoitetun korvausvaatimuksen,
jolla velan vanhentuminen katkaistaan. Näitä on
tullut Tulliin noin 10 000. Ne odottavat käsittelyä,
sillä Tulli odottaa yleisten tuomioistuimien kantaa vanhentumiseen:
niiden toimivaltaan vanhentumislain soveltaminen näissä tapauksissa
kuuluu.
Tästä vanhentumisesta on säädetty
oikeusrauhan saavuttamiseksi sekä hallinnollisessa, veroihin
sovellettavassa muutoksenhaussa että siviilioikeudellisessa
vahingonkorvausmenettelyssä. Valtiota ei yleisen velan
vanhentumislain soveltamisessa tule vastaajana saattaa muita vastaajia
huonompaan asemaan.
EU-oikeus ei ole esteenä sille, että verojen
palauttamiselle hallinnollisessa menettelyssä tai vahingonkorvaukselle
asetetaan määräajat, joiden umpeenkuluminen
tarkoittaa sitä, että oikeus palautukseen tai
vahingonkorvaukseen menetetään. Koska vanhentumiskysymysten
ratkaiseminen vahingonkorvausasiana kuuluu yleisten tuomioistuimien
toimivaltaan, asiassa tulisi odottaa yleisten tuomioistuimien selkeää ratkaisua.
Jos yleisessä tuomioistuimessa vastoin tämänhetkisiä odotuksia
katsotaan, että vanhentuminen ei ole päättynyt,
verovelvollisten ei tarvitse nostaa omia kanteitaan tuomioistuimessa
korvauksen saamiseksi, vaan Tulli voi hoitaa ne tuomioiden perusteella
verovelvollisten vaatimuksesta.
No, asiahan on myös periaatteellisesti tärkeä. Erillislaki
veron palauttamisesta tai vastaavan suuruisen vahingonkorvauksen
maksamisesta voisi vaikuttaa haitallisesti myös muihin
vastaaviin — vireillä oleviin ja tuleviin — valtiota
vastaan nostettuihin, EU-oikeuden rikkomuksiin perustuviin vahingonkorvauskanteisiin.
Pelkästään verotuksen osalta on Helsingin
käräjäoikeudessa parhaillaan vireillä valtiota
vastaan nostettuja kanteita EU-oikeuden vastaiseksi väitettyjen
arvonlisäverojen ja väylämaksujen palauttamiseksi
joko EU-oikeuden vahingonkorvauksena tai niin sanottuna perusteettomana
etuna.
Väylämaksuasiassa korkein hallinto-oikeus on
hylännyt purkukanteet, joten hallintoasiana väylämaksuja
on palautettu vain muutoksenhakuajalta vastaavaan tapaan kuin elv-asioissa. Asialla
on suuri valtiontaloudellinen merkitys, sillä pelkästään
vaadittujen väylämaksujen määrä nousee
100 miljoonaan euroon. Jos valtio vastoin tai ilman tuomioistuinten
kantaa ottaa elv:n osalta kannan, jonka mukaan veroja palautetaan vahingonkorvausperusteella
vanhentumislain soveltamisesta riippumatta, voitaisiin tämä joutua tekemään
myös muissa asioissa, joiden sisältöä tai
merkitystä ei tässä vaiheessa voida vielä ennakoida.
Samalla verotusta varten säädetyt hallinnolliset
muutoksenhakuajat menettäisivät käytännössä merkityksensä.
Jos asiassa päädyttäisiin säätämään
erillislaki elv:n palauttamisesta vuosina 2002—2005 autonsa
tuoneille, palautusoikeus koskisi kymmeniätuhansia yksityishenkilöitä.
Jos vero palautettaisiin kaikille, palautettava määrä olisi
arviolta noin 70 miljoonaa euroa. Palautettava määrä olisi
arviolta keskimäärin 700 euroa autoa kohti. Lisäksi
tulisi maksettavaksi palautuskorko. Jos asiassa sovellettaisiin
autoverotuksen palautuskorkoa, se laskettaisiin veron maksupäivästä,
mikä erilaisten tehtyjen autovero-oikaisujen takia edellyttäisi
useiden manuaalisesti tehtävien korkolaskelmien tekoa samastakin
autosta. Korkojen yhteismäärä nousisi
arviolta vähintään 20—30 miljoonaan
euroon.
Käytännössä palautus olisi
erittäin hankala toteuttaa. Kantojärjestelmä on
Tullissa muuttunut vuonna 2006. Joka tapauksessa palautusmenettely
työllistäisi merkittävästi Tullia,
ja vanhojen veropäätösten tutkiminen
ja maksujen etsiminen vanhoilta varmuuskopionauhoilta edellyttäisi Tulliin
vähintään 60—70 henkilötyövuoden
panosta ja veisi arviolta pari vuotta.
Lisäksi vaarana on, että mahdollisen palautuslain
säätämisen jälkeen tuomioistuimet
antaisivatkin siitä poikkeavia ratkaisuja vanhentumisesta,
jolloin jouduttaisiin uudelleen toteuttamaan palautuksia niissä tehtyjen
linjausten pohjalta.
Jos vanhentumislain mukainen vanhentuminen sivuutettaisiin säätämällä erillislaki,
palautusmenettelyn rajaaminen vuonna 2002 ja sen jälkeen
tuotuihin autoihin olisi kyseenalaista verovelvollisten yhdenvertaisen
kohtelun kannalta. Elv:tä on maksettu Suomen EU-jäsenyyden alusta
lähtien. Jos palautus tulisi yhdenvertaisuusvaatimuksen
takia lainsäädäntö- tai jopa
oikeusteitse toteutettavaksi aina vuoteen 95 asti, palautettavien
verojen yhteismäärä ilman korkoja nousisi
20 miljoonalla eurolla.
Näin ollen, arvoisa puhemies, joudun jälleen toteamaan,
että hyvä tarkoitus ei ehkä ole tällä tavalla
toteutettavissa. Paras ratkaisu on odottaa oikeuden kantaa ja toimia
tuomioistuimen linjausten pohjalta. Tässäkin asiassa
on syytä välttää poliittista
ohjausta meneillään olevissa tuomioistuinprosesseissa.
Arvostan kuitenkin sitä hyvää työtä ja
perehtymistä asiaan, jota aloitteen tekijät ovat
osoittaneet, mutta tämä realismin ääni
kuuluu toimenkuvaan.
Pertti Hemmilä /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Äsken edustaja Kataja, valtiovarainvaliokunnan
verojaoston puheenjohtaja, pitkässä perustelupuheenvuorossaan
ilmoitti, että tämä asia, tämä edustaja
Eestilän aloite, ei täällä eduskunnassa
etene. Tämähän lähetetään valtiovarainvaliokunnan
verojaostolle käsiteltäväksi, ja minä olen
kyllä yllättynyt, kun kuulin tämän
juristin puheenvuoron. Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei
voi olla lakikaan — tämä vanha Pohjoismaissa
käytössä oleva tuomarinohje pitäisi
nyt ottaa vakavasti, ja kun kerran on väärin menetelty
ja epäoikeudenmukaisesti on tätä veroa
peritty autontuojilta, niin nyt pitää säätää sellainen
laki, että sen lain turvin voidaan sitten nämä aiheettomasti
perityt verot palauttaa.
Osmo Kokko /ps:
Arvoisa puhemies! Olen myös yksi tämän
lakialoitteen allekirjoittaja ja kiitän edustaja Eestilää ryhdikkäästä,
rohkeasta toiminnasta. Hän on hallituspuolueen edustaja
ja on tämän epäkohdan tuonut esiin. Niin
kuin käy ilmi, 2009 on eduskunnassa säädetty
laki, jonka nojalla laittomasti perityt arvonlisäverot
palautettiin vuosina 2006—2009, ja nythän tässä lakialoitteessa
laajennetaan tätä asiaa sillä tavalla, että myös
vuosilta 2002—2005 nämä palautetaan,
ja sillä tavalla tämä on erittäin
kannatettava.
Täällä perusteluissa ihmetyttää ennen
kaikkea Tullin kielteinen kanta näihin korvauksiin ja vitkuttelu
näissä asioissa, kun mietitään,
että aina täytyy ajatella kansalaisten parasta,
ja tässä ei ole millään tavalla
ajateltu näitä asioita.
Toivon nyt, että kun edustaja Eestilä edustaa hallituspuolueita,
tämä asia todella etenee tuolla ja saa laajan
tuen. Tämä on oikeansuuntaista toimintaa, ja sitä varten
täällä, niin kuin edustaja Hemmiläkin
sanoi, olemme lainsäätäjinä,
että korjaamme niitä lakeja, jotka ovat olleet
virheellisiä.
Puhetta oli ryhtynyt johtamaan ensimmäinen
varapuhemies Pekka Ravi.
Sinuhe Wallinheimo /kok:
Arvoisa herra puhemies! Tässä edustaja Eestilän
lakialoitteessa on kyse pitkään jatkuneen vääryyden
ja epäkohdan korjaamisesta. Kiitän edustaja Eestilää sen esille
ottamisesta. Lakialoite on tärkeä jo siitäkin syystä,
että tämä suomalainen demokratia, jonka ylintä valtaa
me täällä vaalikaudella käytämme, on
rakennettu luottamukselle viranomaisia ja oikeudenkäyttöä kohtaan.
Arvoisa puhemies! Se, että olemme tilanteessa, jossa
30 000:n ulkomailta tuodun auton virheelliset verotuspäätökset
odottavat lopullista oikaisua, on täysin kestämätön
tilanne. Kaikkein vähiten me tarvitsemme tässä taloudellisessa
tilanteessa lisää asiaan liittyviä oikeudenkäyntikuluja
tai yrityksiä lakaista tämä ikävä asia
maton alle.
Arvoisa puhemies! Siksi toivon edustaja Eestilän aloitteelle
myönteistä vastakaikua valiokuntakäsittelyssä.
Eero Suutari /kok:
Arvoisa herra puhemies! Olen yksi lakialoitteen allekirjoittajista.
Lakialoite autoverosta laittomasti perityn arvonlisäveron
automaattisesta palauttamisesta on hyvä, merkittävä monella
tapaa ja hyvin perusteltu. Kysymys on mielestäni periaatteellinen.
Kansalaisen luottamuksen valtioon ja verottajaan on oltava aukoton.
Hänen tulee luottaa siihen, että verottaja palauttaa
aina ja joka tapauksessa kaikki aiheettomasti tai laittomasti perimänsä verot. Ainoastaan
siinä tapauksessa, että kansalainen luottaa verottajaan,
voidaan olettaa hänen olevan valtion näkökulmasta
myönteinen veronmaksaja.
Pertti Hemmilä /kok:
Puhemies! Kun neljä vuotta sitten eduskunta sääti
tämän lain, jolla vuoden 2006 jälkeen
maahan tuoduista autoista perityt laittomat arvonlisäverot
palautetaan, niin silloinkin sai vaikutelman, että valtiovarainministeriö kikkaili
tässä esityksessä, lakiesityksen valmistelussa.
Eduskunnassa oli myöskin tahoja, jotka halusivat tehdä jo
silloin neljä vuotta sitten selväksi, että ei
kikkailla vaan tehdään selkeä päätös,
että kaikille, joilta on laittomasti peritty veroa, se
palautetaan, että säädetään
laki koskemaan vuodesta 2002 lähtien tänne tuotuja
autoja. Toisin kävi. Itse edustin silloin sitä kantaa,
että ei kikkailla vaan maksetaan heti kaikki pois.
Nyt tilanne on se, että kun katselin tätä noin 150
allekirjoittajan lakialoitetta, siis tästä salista 150
edustajaa on allekirjoittanut tämän aloitteen, niin
täällä esimerkiksi ovat näkemykseni
mukaan kaikki silloisen hallituksen ministerit, jotka edustivat
keskustapuoluetta ja edustavat nyt täällä myöskin
keskustaa kansanedustajina. Elikkä silloin siinä hallituksen
yksimielisessä esityksessä yksimielisesti nämä edustajat
olivat sitä mieltä, että se laki, joka
silloin säädettiin, oli oikein ja se vaihtoehto,
että olisi välittömästi säädetty
tällainen laki, minkä edustaja Eestilä nyt
esittää säädettäväksi,
oli väärin, mutta nyt heidän mieli on
kääntynyt. Täällä on
sellaisia keskustalaisia edustajia, jotka näköjään
lainsäädännössä toimivat
kuin tuuliviirit.
Markku Eestilä /kok:
Arvoisa puhemies! Se syy, minkä takia olen tämän
lakialoitteen tehnyt ja siihen nimiä kerännyt,
on puhtaasti oikeudenmukaisuus. Kun sitä asiaa itse olen
seurannut aivan alusta lähtien, voisi kertoa paljonkin
sen historiasta, mutta se tärkein asia, mitä tällä aloitteella
haetaan, on se, että valtio ei voi estää kansalaisia
pääsemästä kiinni oikeuksiin.
Siitähän tässä viime kädessä on
kysymys. Ja jos tämä asia tällä tavalla
jälleen käsitellään, että se
lähetetään vuosiksi eri oikeusasteisiin
saamaan ikään kuin diagnoosia, minusta kyllä kansalaisten
oikeudet lähetetään oikeusasteita kiertävälle
radalle, ja se ei voi olla oikeusvaltion periaate. Ei oikeusvaltio voi
olla sellainen, jossa valtio väkisin riippumatta siitä,
että se häviää korkeimmassa
oikeudessa, riippumatta siitä, että se häviää yhteisöjen
tuomioistuimessa, edelleen jaksaa eri juridisilla keinoilla käydä näitä kansalaisia
vastaan oikeutta. Ei tämä ole oikeusvaltion periaate.
Se, mikä tässä palautuslaissa on, on
se, että tämä sirkus lopetetaan, ja sehän
sen kaikkein tärkein elementti on.
Edustaja Kataja piti ansiokkaan puheen, ja minä arvostan
edustaja Katajaa, mutta kun minä katsoin, kuka on allekirjoittanut
tämän pitkän puheen, joka kylläkin
oli puhe, ja sellaiset yksityiskohdat, joissa on otettu takkiin
yhteisöjen tuomioistuimessa ja korkeimmassa oikeudessa,
niin se minua hieman ihmetyttää. Allekirjoittajina
on osastopäällikkö, ylijohtaja, hallitusneuvos — jääkööt
nyt nimet sanomatta, koska tämä asia ei ole millään
tavalla henkilökohtainen. Miten tämä voi
olla mahdollista, että ne samat virkamiehet, jotka ovat
vieneet tämän asian siihen pisteeseen, että tässä on
näin käynyt — ja tämä on
jo saanut niin arvokkaassa oikeusasteessa diagnoosin ja tuomion — vielä jatkavat
samalla linjalla? Totta kai minä ymmärrän,
että eduskunnassa ja valtion virkakoneistossa ei jääviyssääntöjä eikä muita ole,
mutta tietynnäköinen moraalinen jääviys
tässä rupeaa jo iskemään päälle.
Luulisin, että sen takia tämän lakialoitteen
on niin monta kansanedustajaa allekirjoittanut, että he
pystyvät hyvin lukemaan, mistä loppujen lopuksi
tässä asiassa on kysymys.
Jos me ajattelemme sitten Tullin lähtökohtaa, niin
Tulli näkee tämän asian näin,
että tavallisen kansalaisen olisi pitänyt ymmärtää 2009,
että valtio on sittenkin vahingonkorvausvastuussa, ja hakea
vahingonkorvausta valtiolta. Miten se voi olla mahdollista? Jos
eduskunta on 2009 säätänyt lain, niin
sehän edellyttäisi, että kansalainen ei
usko lakia, ja kun korkein hallinto-oikeus ei vielä vuonna
2010:kään purkanut Tullin virheellisiä päätöksiä,
niin kyllä pitää olla jo kovapäinen
kansalainen, että se ei usko korkeinta hallinto-oikeutta
eikä se usko eduskuntaa. Sen takia tämä juttu
on niin koominen.
Totta kai minä ymmärrän, että fiskaalinen
vaikutus on merkittävä, mutta sitä minä en
täysin ymmärrä, jos joku kansanedustaja
sanoo, että veronpalautuksiinkin pitää jo
poliittista ohjausta ikään kuin liittää.
Ei se voi olla mahdollista. Sen takia itselleni tämä on äärimmäisen
tärkeä ja periaatteellinen kysymys, koska ei ole
edes kohtuullista, että valtio vain pitkittää ja
pitkittää ja sitten nostaa esille semmoisia asioita,
jotka eivät tähän enää liity.
Kun siellä on erittäin monia tämmöisiä asioita
nostettu, että tämä ikään
kuin maksaisi satoja miljoonia, niin sitä minä en
usko. Minun mielestäni on yleinen käytäntö,
että jos kerran säädetään
laki ja jos todetaan, että se laki ei ole hyvä tai
se laki ei toimi tai siltä lailta putoaa oikeudellinen
eli juridinen pohja pois, niin kyseinen toimielin määrittelee
asian uudelleen. Eli tässä tapauksessa eduskunta
näkee tämän kaiken problematiikan ohi
ja säätää lain, jolla tämä riita saadaan
lopetettua.
Ja mikä tästä tekee erityisen hankalan...
En puutu korkeimman oikeuden päätöksiin,
siellä nämä syrjivyydet on jo 2002 otettu
esille, ja pitäisi pystyä johtamaan, mitä tässä on
tapahtunut, mutta sitä juridiikkaa ei tässä salissa
kannata käydä, koska sen on käynyt korkein
oikeus — ainakin itse luotan korkeimpaan oikeuteen enkä rupea
arvioimaan sen päätöksiä. Mutta
se, mikä tässä on se kaikkein ongelmallisin
asia, minkä takia tätä pitäisi
eduskunnassa pohtia, on se, että juuri tämä hallintolainkäyttölaki,
olikohan se 64 §, ilmoittaa, että tämä Tullin
päätös eli virheellinen hallintopäätös
voidaan korkeimmassa hallinto-oikeudessa purkuanomuksen myötä purkaa
viiden vuoden ajanjakson aikana, mutta siellä on myös
maininta, että erityisen painavista syistä tätä määräaikaa
voidaan pidentää. Minusta tämä antaa
selvästi kansanedustuslaitokselle ja valtiolle oikeuden
nähdä tämä problematiikka oikeassa
valossa ja lähteä siitä kohtuudesta kansalaisia
kohtaan ja kansalaisten oikeuksia kunnioittaa ja tehdä palautuslaki
ja lopettaa tämä. Ja vedetään
se palautuslaki sitten johonkin pisteeseen. Tässä lakialoitteessa
on esitetty, että yksi merkittävä päivämäärä on
19. päivä syyskuuta 2009, jolloin yhteisöjen
tuomioistuin ensimmäisen kerran huomautti Suomelle nimenomaan
syrjivyydestä. Sen takia tämä lakialoite
on tehty, että me saamme todella kansalaisille oikeutta
Ja miksi tässä lakialoitteessa on vielä sekin otettu,
että se virkatyönä palautetaan? Toki
se voidaan tehdä toisella tavalla, mitä edustaja
Kataja esitti, että se palautetaan anomuksesta, minkä tien
Tulli nyt on sinänsä valinnut, mutta tietoisesti
pitkittäen. Eli se voidaan tehdä toisellakin tavalla,
se ei suinkaan ole mahdotonta, ja se prosessi tällä hetkellä on
Tullissa käynnissä. Mutta itse haluaisin, että Suomen
eduskunta puuttuisi tähän, ja jollakin tavalla
koen sen myös niin, että nämä samat
virkahenkilöt, jotka ovat tätä prosessia
jo vuosikausia, jopa 15 vuotta, pyörittäneet, edelleen
antavat ohjeita kansanedustajille, jopa ministereille, mitenkä tätä asiaa
pitää viedä eteenpäin.
Rohkenenkin toivoa, vaikka asia ei minun toimivaltaani kuulu,
että kun tämä aloite menee eteenpäin
ja jos se asiallisesti otetaan ja käsitellään,
koska siinä on näin paljon allekirjoittajia, niin
valtiovarainvaliokunta pyytäisi myös perustuslakivaliokunnan
lausunnon tästä, sen takia perustuslakivaliokunnan
lausunnon, että ihmisten omaisuus on perustuslailla Suomessa
turvattu ja ihmisten täytyy päästä oikeuksiin.
Valtio ei voi sitä estää.
Kiitoksia, arvoisat kollegat.
Lea Mäkipää /ps:
Arvoisa puhemies! Täytyy ensinnä ihmetellä edustaja
Katajan puhetta. Oli pitkä ja varmaan hyvä hänen
mielestään, mutta en kyllä oikeastaan
kuullut sanaakaan eikä ollut rakentava. Tästähän
on kyse, että kansalaisille palautettaisiin ne rahat, mitä on
liikaa otettu. Aina silloin kun on tehty joitain epäkohtia,
ne pitäisi myös korjata. Eli kun on noin 150 allekirjoittajaa,
niin kyllä tämän pitäisi näkyä ja
eduskunnan tehdä tästä sitten päätökset.
Eräs kohta on se, että autoverotukseen perehtynyt
juristi Snell on maininnut, että tapaukset vanhenevat tässäkin
tapauksessa kymmenessä vuodessa. Mitenkä käy
sitten vuoden 2002 maksujen, palautetaanko niitä ollenkaan?
Mutta kaiken kaikkiaan toivon, että tämä Eestilän
lakialoite menee valtiovaroissa ja muissakin sitten, että me
saisimme tämän oikeuden kaikille Suomen kansalaisille,
jotka ovat tästä autoverotuksesta saaneet kärsiä.
Pertti Hemmilä /kok:
Arvoisa puhemies! Edustaja Eestilä otti esille, että perustuslakivaliokunta
myöskin tutkisi tämän asian, mutta ehkäpä valtiovarainvaliokunta,
sitten jos oikeaksi harkitsee, pyytää lausuntoa
perustuslakivaliokunnalta. Näin voidaan varmasti toimia.
Totesin tässä aiemmin, että parempi
on maksaa kuin ensin itkeä ja silti maksaa, ja tässähän nyt
kuulostaa siltä vähän, varsinkin verojaoston puheenjohtajan
puheenvuorosta voi päätellä, että antaa
näitten oikeusprosessien nyt jauhaa, ensin alioikeudet
ja sitten ylemmät oikeusasteet, ja sitten katsotaan, mitä sen
jälkeen päätöksiksi tulee, ja
maksetaan vasta sitten.
Tämä on aika vastuutonta puhetta suoraan sanoen
kyllä tilanteessa, jossa valtion talous ja nimenomaan oikeuslaitoksenkin
talous on kuralla. Meillä on pitkät käsittelyjonot
eri oikeusasteissa. Ei tämmöisiä turhia
juttuja enää siellä tarvittaisi. Nämä oikeudenkäynnit
tulevat maksamaan ehkä miljoonia euroja yhteiskunnalle
ja näille asianosaisille. Sen vuoksi olisi nyt vain otettava
lusikka kauniiseen käteen. Kun ylivoimainen enemmistö,
kolme neljäsosaa, eduskunnan jäsenistä on
sitä mieltä, että tämä laki
pitää säätää sellaisena
kuin edustaja Eestilä nyt esittää, niin
valtiovarainvaliokunnan verojaoston tulisi siltä pohjalta ja
siinä mielessä tämä nyt käsitellä.
Ilahtuneena totesin, että tässä allekirjoittajina
on myöskin useita valtiovarainvaliokunnan verojaoston jäseniä,
vaikka verojaoston puheenjohtajan allekirjoitus täältä puuttuu.
Markku Eestilä /kok:
Arvoisa puhemies! Tämän aloitteen ja oman
puheeni täällä ei ole tarkoitus sinänsä loukata
ketään, mutta tämä on semmoinen
asia, josta itse koen, että meillä kansanedustajilla
on vastuu yrittää hoitaa tämä asia, ja
omalta osaltani kiitän kaikkia allekirjoittajia ja toivon,
että kukaan kansanedustaja, ministeri tai virkamies ei
loukkaannu siitä, jos me täällä kansanedustuslaitoksessa
pyrimme sitten kansalaisille takaamaan oikeutta ja ajamaan heidän
etuaan, koska käsittääkseni kansanedustaja
on valittu ajamaan kansan etua.
Näin lopuksi toteaisin, että kun tämä korkeimman
oikeuden päätös aikanaan, viime heinäkuun 5.
päivä, tuli julki, niin silloin jossakin otin
kantaa asiaan ja lupasin, että teen kaikkeni, jotta tämä vääryys
oikaistaan, ja teen tarvittaessa lakialoitteen tästä asiasta.
Katson, että olen tämän oman työni
tehnyt ja sen olen täyttänyt, minkä olen
julkisuuteen luvannut. Kiitän kaikkia asianosaisia. Minä uskon,
että valtiovarainvaliokunta sitten osaa tämän
asian käsitellä siihen liittyvällä vakavuudella
ja arvokkuudella, ja minä luotan täysin, että ministerit
ja valiokunta käsittelevät tämän
oikein. Kiitos.
Keskustelu päättyi.