4) Hallituksen esitys laeiksi tekijänoikeuslain ja rikoslain
49 luvun muuttamisesta
jatkuu:
Irina Krohn /vihr:
Arvoisa puhemies! Asia todella pyydettiin pöydälle,
kun sivistysvaliokunnan enemmistö tai ainakin puolet siitä oli
virkamatkalla. Mutta luullakseni näkökannat, jotka nyt
aion tuoda esille, ovat hieman toisia kuin eilen alkaneessa keskustelussa.
Tekijänoikeuslainsäädäntöhän
uudistetaan EU-direktiivin tähden, ja meillä Suomessa
on ilo, että meillä on virkamiehinä tämän
asian huippuasiantuntijoita, jolloin voi sanoa, että hallituksen
lakiesitys on pääosaltaan erinomainen ja erittäin
hyvin valmisteltu ja se on yritetty Suomen oloihin sopeuttaa.
Tekijänoikeushan on lähtökohtaisesti
ollut ikään kuin taiteilijan palkkaa. Se on säädetty
sitä varten, että taiteilija jollain tavalla voisi
luomistyöstä, omaperäisestä teoksesta
saada elantonsa. Tällä hetkellä tekijänoikeudet
ovat erittäin merkittäviä kansantaloudellisesti.
Jopa 5 prosentin meidän kansantaloudestamme voidaan katsoa liittyvän
näihin oikeuksiin.
Tekijänoikeuden luonne taiteilijan palkkana on hyvin
paljon muuttunut. Tekijänoikeuden haltija ei ole välttämättä se
teoksen tekijä, vaan oikeus on myyty tai annettu tuottajalle.
Tekijänoikeuden suojaaminen näin tarkoin ei välttämättä kerro
yhteiskunnan suuresta taiteilijaystävällisyydestä tai
sen tunnustamisesta, että taiteilijalla pitäisi
olla elanto. — Huomenna varmaan kuulemme taiteilijoiden
elannosta lisää. — Tekijänoikeus
suojataan tarkkaan siksi, että muuten välttämätön
taloudellinen toiminta ei ole mahdollista.
Kun tätä direktiiviä EU:ssa tehtiin,
oli jännite, kun uudet jakeluvälineet ovat mahdollistaneet
alkuperäisen veroisen sisällön jakelun,
eli digitaalinen aikahan tarkoittaa sitä, että ei
ole enää alkuperäistä ja kopiota,
vaan on alkuperäisiä ja alkuperäisiä ja
alkuperäisiä, ikään kuin kloonattuja alkuperäisteoksia.
Sitä kautta voi sanoa, että teosten levittämisen
mahdollisuudet ovat räjähtäneet.
Jossain vaiheessa jakeluvälineiden valmistajat ja muut
toivoivat, että uusilla välineillä jaettava
sisältö olisi ilmaista. Säveltäjäliiton
puheenjohtaja Arthur Furman sanoi joskus, että se olisi sama
kuin jos jäätelöauton keksijät
ja jäätelöauton myyjät myisivät
kyllä mielellään jäätelöautoja,
mutta haluaisivat sen jäätelön sitten
ilmaiseksi sinne sisälle.
Voi sanoa, että tämän uuden tekniikan
suomien mahdollisuuksien jälkeen kuitenkin on palattu hyvin
perinteiseen käsitykseen: Vaikka on uusia jakeluvälineitä ja
muita, niin kuitenkin se lain sääntö perustuu
tähän vanhaan pohjaan. EU-tasolla kun tätä taistelua
oli, voi sanoa, välinevalmistajat vastaan taitelijajärjestöt
ja tuottajat, niin siinä vaiheessa tuottajat tai käytännössä pääoman
haltijat ja taiteilijat löysivät toisensa ja tekivät
tällaisen liittoutuman välinevalmistajia vastaan,
jotka halusivat, että mahdollisimman edullisesti kuluttaja
saisi sitä sisältöä, vaikkapa sitten
varastamalla.
Mutta toivoisin, että eduskuntakäsittelyn
aikana palattaisiin jälleen juurille sen suhteen, kuinka
paljon tämä tekijänoikeusjärjestelmä käytännössä turvaa
todella tekijänoikeuksia. Tässä lakiesityksessä puhutaan
sopimuslisenssistä, joka onkin aivan huikean hyvä keksintö ja
malli, ja verrataan, että se muistuttaa työehtosopimuksen yleissitovuutta.
Kun me menemme tämän kaltaiseen maailmaan, missä on
työehtosopimuksen yleissitovuutta ja muuta, niin pitäisi
alkaa puhua myös taiteilijan minimipalkasta. Taiteilijalla
ei ole tällä hetkellä laisinkaan riittävää oikeussuojaa
suhteessa tuottajaan. Esimerkiksi elokuvalleen rahoitusta etsivä ohjaaja
on hyvin valmis varmaan myymään vaikka esikoisoikeutensa, saati
sitten tekijänoikeutensa, saadakseen elokuvalle rahoitusta.
Saamieni tietojen mukaan Saksassa on tekijänoikeuslain
rinnalle tullutkin laki, millä taiteilijat voivat käräjäoikeudessa
vaatia jonkinlaista minimistandardia. Eli ajatukseni on, että meidän
pitää tälle vahvalle tekijänoikeuden turvalle
rakentaa todella käytännössä vahva
teoksen luojan oikeus, uskoakseni jonkinlainen minimisäädäntö siitä,
mikä on taiteilijan oikeus.
En tiedä, miten on Marimekon ja Maija Isolan suhteet
säännelty Unikko-kankaassa. Se ei oikeastaan kuulu
tähän. Mutta voidaan ajatella tilanne, että jonkin
teoksen arvo huomataan tai löydetään
vasta paljon myöhemmin. Silloin, jos tulee vilkasta taloudellista
hyötyä jostain teoksesta myöhemmin, kenties
huomataan, että taiteilijat ovat luopuneet oikeuksistaan,
jotta voisivat tämän teoksen luoda. Täytyy
muistaa, että taiteellinen toiminta luonteeltaankin on
hyvin usein sikäli erilaista kuin muu taloudellinen toiminta, että taiteellisen
toiminnan yksi perimmäinen päämäärä on
myös kommunikaatio ja dialogi yleisön kanssa.
Sen ohessa taiteilijan oman elannon hankkiminen on vain sivutuote
eli taiteilijalla tarve saada teos julkisuuteen usein ylittää taiteilijan itsesuojeluvaiston.
Eli pitäisi rakentaa tällaista minimistandardia.
Sopimuslisenssimalli on todella aivan hyvä ja mahdollistaa
meillä noudatetun kaltaisen perinteisen kirjastojen opetuskäytön
laajamittaisesti, kun on yleinen sopimus. Joka kerta jokin oppilaitos
tai kirjasto ei joudu käyttöä korvaamaan.
Se on mallina hirveän hyvä, mutta sehän
tarkoittaa sitä, että me myönnämme
sen, että lisääntyvä tieto myös
maksaa lisää. Tämä tarkoittaa
sitä, että jos julkinen valta todella haluaa turvata
kirjastojen tai muunkin kautta kansalaisten pääsyn
digitaalisen alkuperän veroiseen tietolähteeseen, meidän
pitää julkisen vallan taholta varata rahaa näiden
sopimuslisenssien maksamiseen, paljon rahaa. Tämä malli
on minusta erittäin hienosti tehty, kun tiedän
todella, että pohjoismainen public domain -käsite
ei välttämättä ole ehkä muissa
maissa niin itsestäänselvä, mutta sopimuslisenssimalli
on siis vain mahdollisuus, ja ilman sitä, että sitoudutaan
sen rahoituksen järjestämiseen, käytännössä samanaikaisesti,
kun tiedon valtateitä risteilee kinttupolkujen vieressä, pääsy
näille valtateille on rajattu.
Sitten paljon kohua on herättänyt yksityisen oikeus
kopiointiin. Sehän on sellainen laki, joka on aika monimutkainen
ja koskettaa ihmisten arkea. On mielestäni erinomainen
ratkaisu se, että yksityishenkilöiden normaalia
kotipuuhastelua eli sitä, että kopioi saman levyn
vaikkapa kesämökkikäyttöön,
nimenomaan ei ole kriminalisoitu. Minä ymmärrän
tämän alan tarpeen juuri digitaalisen kopion laadun
vuoksi, se on hyvin tarkkaan säädelty, on teknisiä suojauksia
ja kasettimaksuja, mutta täytyy myös muistaa,
että emme me halua elää sellaisessa yhteiskunnassa
kuin aikanaan, kun oli kahvin juonti kielletty tai jotain muuta.
Vaikka kuinka olisi halua säädellä ja
kieltää, kielto ei käy päinsä silloin,
kun säätely ei vastaa kansalaisten oikeustajua
siinä, että kun hän on ostanut jonkin
tuotteen ja haluaa sitä kotonaan hyödyntää,
niin hyödyntäminen ei olisi mahdollista. Tämähän
on ollut poikkeus lain ennakkotiedoista, ja tämä on
mielestäni hyvä parannus.
Piraattituontiasia on vaikeampi. Jos me myönnämme,
että tämä on varastamista eli että varastetaan
taiteilija-tuottajan palkkaa, niin sitten on selvitettävä,
onko tämän kaltainen liukuva raja hyvä vai
huono. Sitä varmaan voidaan valiokuntakäsittelyssä tarkemmin
pohtia.
Puhetta on ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies
Mikkola.
Esa Lahtela /sd (vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Ed. Krohn, puhuitte siitä, että Saksassa
on minimipalkkamalli taiteilijoilla. Siihen sisältyy yksi
ongelmatiikka, joka voi olla ristikkäin tämän
lainsäädännön kanssa, jos sellainen
tehdään. Mietin vaan logiikkaa siinä,
että jos firmaan palkataan suunnittelija ja hänelle
maksetaan työehtosopimuksen mukaista palkkaa, niin suunnittelutyöhän
siirtyy siinä tapauksessa firman omaisuudeksi. Nyt tällä hetkellä,
kun minimipalkkajärjestelmää ei ole,
kukaan ei voi sanoa, että taiteilijan teos voisi olla muun
kuin sen taiteilijan teos. Sen takia tämä järjestelmä on
luotukin, että peritään erilaisia maksuja
niiltä, jotka sitä käyttävät.
Jos tehtäisiin minimipalkkamalli, minä luulen,
että siinä jouduttaisiin sellaiseen oikeusriitaan,
että se olisi sen työnantajan omaisuutta, joka
maksaa sen palkan.
Irina Krohn /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tarkoitin minimipalkkavertauksella sitä,
että on jonkinlainen yleisesti hyväksytty standardi.
Tällä hetkellähän tämä vahva
tekijänoikeussuoja tarkoittaa sitä, että me
kuluttajat maksamme kaikissa tuotteissa taiteilijan palkan, se on
rakennettu sinne sisään, mutta käytännössä se,
ohjautuuko raha alkuperäisteoksen esittäjälle,
on täysin sattumanvaraisesti kiinni taiteilijan ja tuottajan
välisestä neuvottelutilanteesta. Kysymys on oikeussuojan
antamisesta eikä perinteisestä minimipalkasta.
Markku Laukkanen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! On varmasti hyvä, että tässä lähetekeskustelussa
tuodaan esiin juuri niitä tietynlaisia kipupisteitä,
joita alalla tämän lakiesityksen osalta koetaan.
Halusin osallistua tähän keskusteluun tuomalla
mukaan eräitä yleisradiotoimintaan liittyviä keskeisiä näkökohtia,
joilla totta kai on vähän mittavampaakin kantavuutta.
Totta kai on selvää, että tämä laki
on äärimmäisen tarpeellinen. Niin kuin
eilen täällä tässä keskustelussa
jo totesin, tämän teknologisen kehityksen myötä me
joudumme myös tekijänoikeuspuolella sitten reagoimaan,
ainakin jonkinlaisella viipeellä. Mutta samanaikaisesti
on hyvä muistaa, että meillä pitäisi
olla näkemys ja visio myös siitä, miltä tietoyhteiskuntakehitys
tästä eteenpäin näyttää,
koska meidän täytyisi tällä lailla
pärjätä aika pitkään.
Totean myös sen, että tavoite tämän
lain voimaan saattamiseksi on äärimmäinen
kunnianhimoinen, ennen joulua 21.12., joten kyllä teillä, arvoisa
valiokunnan puheenjohtaja, töitä on. Muutamassa
viikossa täytyisi asiantuntijakierros viedä läpi.
Kyse on kuitenkin aika monisäikeisestä ja tietyin
osin hyvin vaikeastakin lainsäädännöstä.
Asiantuntijakuuleminen on varmasti hyvin kattava. Siksi sanonkin,
että kun tekijänoikeustoimikunnan mietintöön
sisältyneeseen hallituksen esitysluonnokseen tehtiin vielä keväällä järjestetyn
lausuntokierroksen jälkeen muutoksia, jotka vaikuttivat
selvästi käyttäjien ja toisaalta oikeudenhaltijoiden
välisiin voimasuhteisiin, niin tämän
jälkeen olisi ilman muuta pitänyt tehdä vielä yksi
nopea lausuntokierros, ennen kuin hallituksen esitys tuotiin tänne
eduskuntaan.
Olen ihan vakuuttunut, että silloin olisi valiokuntakäsittelyssä päästy
tässä asiassa myöskin helpommalla. Silloin
olisi jo pystytty tunnistamaan niitä ongelmakohtia, joita
käyttäjien puolella tätä esitystä kohtaan
nyt tunnetaan. Tätä on kai selitetty sillä,
että on kiire, EU vaatii nopeaa implementointia, mutta
toisaalta tietysti tavoitteena on ensi sijassa Suomen eduskunnan
kannalta myöskin hyvä lainsäädäntö.
Siksi haluankin sanoa, että muutoksia ei ole tehty nyt
avoimessa valmisteluprosessissa, vaan ne on lisätty lakiesitykseen
vasta lausuntovaiheen jälkeen, jolloin käyttäjätahoja,
joiden asemaan muutokset vaikuttavat suoraan ja välittömästi,
ei näiden tehtyjen muutosten johdosta kuultu tässä myöhemmässä valmisteluvaiheessa
lainkaan. Tällaisia kysymyksiä, otan esimerkin,
ovat muun muassa 46 §:n äänitallenteen
tuottajan yksinoikeuksien laajentaminen ja myöskin 47 ja
47 a §:ään sisältyvä pakollinen
oikeuksien yhteishallinta opetusministeriön hyväksymän
järjestön kanssa.
Mutta ensin muutama sana vielä 25 §:stä eli arkistoja
koskevasta asiasta. Tekijänoikeustoimikunnan mietintöön
sisältyneestä arkistoidun tv-ohjelman uudelleenkäyttöä koskevasta
25 g §:stä on poistettu tietoyhteiskuntakehityksen
kannalta erittäin tärkeä mahdollisuus
välittää yleisölle sopimuslisenssin
nojalla muualla kuin radiossa tai tv:ssä, siis esimerkiksi
tietoverkoissa tai mobiiliverkoissa, televisio- tai radio-ohjelmia.
Tekijänoikeustoimikunnan mietintöön sisältynyt
ajatus ja pykälämuotoilukin olisi antanut yleisradioyhtiöille
mahdollisuuden tarjota vanhoja arkisto-ohjelmiaan yleisölle
myöskin tietoyhteiskuntapalveluiden välityksellä.
Hallituksen esitykseen nyt valitettavasti tätä ei
tällä hetkellä sisälly.
Mielestäni tässä olisi voinut vallan
hyvin tulla kyseeseen sen kaltainen järjestely, että Kopiostolle
olisi annettu tämäkin mahdollisuus. Se olisi voinut
lisensoida näitä oikeuksia ja jakaa oikeuksien
haltijoille heille kuuluvia oikeuksia. Nythän käytännön
tilanne on se, että jos tämän tyyppisiä arkistomateriaaleja
halutaan tietoverkoissa jatkossa jakaa, niin esimerkiksi Yleisradion
arkistossa voi jollakin vanhalla arkistomateriaalilla olla satoja
oikeudenhaltijoita. Se on täysin mahdoton operaatio operoitavaksi
ja lisensoitavaksi ilman tällaista keskitettyä yhden
pisteen järjestelmää. (Ed. Kekkonen:
Pitäisikö Kopiostolla olla valtuutus tähän?) — Tämä valtuus
voitaisiin tällä lailla antaa. Kysehän
on siitä, että Kopiostolla on nyt jo opetusministeriön
sille määräämiä tehtäviä.
Kopiosto on tässä mielessä oivallinen
lisenssiviranomainen. Tämä olisi vain mahdollistanut
sen, että tämä yhteinen kansallinen kulttuuriperintö,
joka on valtava meidän arkistoissamme, olisi tullut sitten
myöskin hyötykäyttöön
tietoverkoissa. Tällä tavalla olisi ennakoitu
sitä tulevaa tilannetta, mikä tietoyhteiskunnassa
tulee olemaan.
Eilen availtiin hieman laitemaksukeskustelua. Ongelmahan on
tässä se, että esityksen sanamuoto antaa
mahdollisuuden soveltaa säännöstä myöskin
uuden teknologian digitaalisiin vastaanottimiin, joissa on siis
muistia ja joissa on tallennusmahdollisuus. Perustelutekstin mukaan
säännöksen piiriin tässä vaiheessa
tulevat laitteet ovat samat kuin voimassa olevassa laissa. Hyvä näin, mutta
toisaalta samalla annetaan sitten myöskin valtioneuvostolle
mahdollisuus vuosittain määritellä, mitä ne
laitteet ovat. Siksi on hyvä, että tämä tässäkin
keskustelussa nyt jo noteerataan. Kysehän on kuitenkin
siitä, että tavallaan olemassa olevaa kasettimaksun
tyyppistä käytäntöä,
maksua, lavennetaan koskemaan myöskin näitä laitteita.
Laitemaksun soveltamisalaan kuuluvat laitteet vahvistetaan todellakin
sitten vuosittain valtioneuvoston asetuksella. Tämä antaa mahdollisuuden
tuoda muun muassa kovalevyllä varustetut tallentavat digivastaanottimet
laitemaksun piiriin myöhemmin lakia alemman asteisella
säännöksellä. Se tietysti ihmetyttää näin
lakihierarkkisesti, miksi tällä asetuksella voidaan sitten
tätä soveltamisalaa niin mittavasti laventaa.
Tämähän käytännössä voi
hidastaa digitaalisten laitteiden yleistymistä ja sillä tavalla
ilman muuta myöskin viivyttää tietoyhteiskuntakehitystä.
Mielestäni kyse on kuitenkin siitä, että tällä halutaan
turvata yksityiskopioinnin korvaamista, eikä kyse ole suinkaan
siitä, että digiboksista siirrettäisiin
kopio johonkin toiseen laitteeseen. Enemmän halutaan tavallaan
siirtää katseluaikaa, pannaan laite päälle
ja tallennetaan kovalevylle ja katsotaan sitten joku ohjelma samana
iltana myöhemmin. Siitähän siinä on
kyse eikä siitä, että sitä esitetään
laveammille piireille. Siksi on hyvin tärkeätä,
että tätä voisi valiokunta myöskin
pohtia, mitkä ovat tavallaan tietoyhteiskunnan kehityksen
kannalta ne olennaiset laitteet ja tulisiko niitä laitteita
sitten tämän laitemaksun piiriin saattaa.
Sitten 47 ja 47 a §:
47 §:n uusi pakollinen yhteishallintahan pakottaa oikeudenhaltijat
esittämään vaatimuksensa vain yhden järjestön
välityksellä eli Gramexin kautta. Oikeudenhaltijoilla
ei ole ehdotetussa säännöksessä enää mahdollisuutta
vapaasti valita, miten ja minkä järjestön
välityksellä he hallinnoivat oikeuksiaan. Tämähän
käytännössä tarkoittaa sitä,
että Gramexille tulee monopoliasema, kun neuvotellaan äänitallenteiden
käyttämisestä maksettavasta korvauksesta.
Tästä taas voi seurata se, että kun tänä päivänä tällaista
määräävää asemaa,
monopoliasemaa, ei ole määrätty lakipohjaisesti,
niin tällä voi olla selvästi sitten kilpailua
rajoittava vaikutus.
Tähän liittyy, totta kai, myöskin
se peruskysymys, mikä on sitten sellaista, mikä tämän
piiriin tulee määrättäväksi
ja mikä tämän piiriin tulee kuulumaan.
Otan esimerkiksi vaikka sellaisen, että Yleisradio-yhtiö taltioi
oman sinfoniaorkesterinsa konsertin tai Savonlinnan oopperajuhlien oopperaesityksen
ja maksaa suoraan tekijänoikeudet niille esittäjille,
joko Yleisradion omille työntekijöille, RSO:lle,
tai sitten niille oopperan esittäjille. Otetaan vaikka
Juha-esimerkki viime kesältä. Näin ollen
tekijänoikeudet on hoidettu suoraan ja välittömästi.
Tämän jälkeen kuitenkin kysymys kuuluu:
voiko vielä Gramex tulla sen jälkeen peliin mukaan
ja vaatia uutta tekijänoikeusmaksua, kun teos esitetään
televisiossa? Tämä on selvästi avoin
kysymys, johon edes perusteluosa tässä pykälässä ei
vastaa.
Kuvallisen musiikkitallenteen käyttöä koskeva
47 a § on sanamuodoltaan hyvin tulkinnanvarainen. Tässähän
on lähtökohtana se, että nyt jos soitetaan äänilevyltä jokin
levy, se on luonnollisestikin Gramex-maksun piirissä, mutta
jos se soitetaan vaikkapa dvd:ltä, siis digitaaliselta
videodisketiltä, jossa on kuvaa, itse musiikkiosuudesta
ei makseta tänä päivänä Gramexille.
On ihan oikein, että nämä siirtyvät
saman tyyppisen tekijänoikeusjärjestelmän
piiriin, mutta tästä kuitenkin seuraa pulmia.
Oikeudenhaltijoilla ei ole ehdotetussa säännöksessä enää mahdollisuutta vapaasti
valita, miten ja minkä järjestön välityksellä he
hallinnoivat näitä oikeuksiaan.
Sitten 47 a §:n sanamuodosta: Sanamuoto ei rajaa tarpeeksi
selvästi säännöstä koskemaan
ainoastaan yleisön saataville kaupallisena kuvatallenteina
saatettuja tallenteita, kuten esimerkiksi dvd-levynä tarjottuja
kuvallisia musiikkitallenteita. Tulkinnanvaraisuutta lisää myös
se, että esityksen perusteluissa on nimenomaan mainittu video-otoksia
sisältävien cd-levyjen ja musiikkivideoiden lisäksi
myöskin ooppera- ja konserttitaltioinnit.
Tässäkin, arvoisa puhemies, tullaan juuri
siihen peruskysymykseen, että selvästi pitäisi
tämän piiriin laittaa nimenomaan vähittäiskauppojen
kaupalliseen levitykseen tarkoitetut ooppera- ja konserttitallenteet,
jotka ovat ilman muuta soveltamisalaltaan hyvin erilaisia kuin äsken
käyttämäni esimerkki siitä,
että Yleisradio nauhoittaa joko Juha-oopperan Savonlinnassa
tai sitten oman sinfoniaorkesterinsa, RSO:n, esityksen ja välittää sen
katsojille. Nämä kaksi asiaa tulisi tässä mielestäni
vahvasti ja selkeästi myöskin erottaa toisistaan.
Arvoisa puhemies! Tässä eräitä sellaisia
näkökohtia, jotka tavallaan käyttäjien
ja oikeudenhaltijoiden välisissä voimasuhteissa
ja tässä dialogissa on hyvä jo tässä vaiheessa
lakiesityksen lähtiessä valiokuntakäsittelyyn
kartoittaa. Nämä tulevat varmasti sitten asiantuntijakuulemisessa sielläkin
esille. Olen ihan vakuuttunut siitä, että jos
tämä toinen lausuntokierros olisi vielä ennen lopullista
hallituksen esityksen antamista tänne taloon käyty,
niin monta kysymystä näistä olisi jo
voitu tässä vaiheessa korjata.
Suvi Lindén /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Laukkanen toi monia mielenkiintoisia näkökulmia
tähän hallituksen esitykseen, ja moneen niistä olisi
kommentoitavaa. Omassa varsinaisessa puheenvuorossani aion niin
tehdäkin. Sen verran kuitenkin toteaisin tästä aikataulusta,
että tämä on tietysti opetusministeriön
ja hallituksen toive, että tämä olisi
implementoitu joulukuun 21. päivään asti,
mutta uskoisin, että kun valiokunta huolellisesti tähän
paneutuu, se ehkä vierähtää ensi
vuoden puolelle. Mutta tavoitteena todella on, että Suomi
on niiden ensimmäisten joukossa, jotka implementoivat tämän
tietoyhteiskuntadirektiivin. Mutta varsinaisesti muihin lakipykäliin
kommentteja sitten varsinaisessa puheenvuorossa.
Irina Krohn /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Laukkanen toi esille tämän erittäin
tärkeän public domain -aspektin, joka on aivan
liian vähälle jäänyt näissä keskusteluissa. Kulttuurilla
kokonaisuudessaan on jossain vaiheessa myös oikeus omaan
henkiseen pääomaansa. Tämä meidän
tilannehan on aika uskomaton. Tällä hetkellä on
niin, että Raamattua kyllä saa vääntää ja
kääntää, esittää ja
muokata miten tahansa, se on tekijänoikeusvapaata, mutta
jos sanotaan vaikka lasten Aku Ankoista ja kaikesta muusta Walt
Disneyn tuotannosta lapset sitten aikuisina haluaisivat esimerkiksi
jollain taiteen keinoin tehdä tulkintoja ja muita, tämä kaikki
on mahdotonta. Meille jää suuri mykkyys kulttuuriperinnön
suuren osan suhteen, koska oikeus sen käsittelyyn on vain
näillä oikeudenhaltijoilla.
Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Ed. Lindénille: Minusta on
kuitenkin tavoitteena edelleenkin se, että tehdään
hyvää lainsäädäntöä.
Nyt ei missään tapauksessa valiokunta voi myöskään
pilata asiaa kiirehtimällä sitä ja pitämällä tiukasti
kiinni siitä, mikä hallituksen esityksessä on
annettu. On parempi, että menee vaikka viikkoja tai kuukausia
sen ylikin, jos lopputulos on hyvä. Siksi kannattaa siihen
varmasti paneutua.
Ed. Krohnille vain lyhyesti: On juuri näin. Immateriaalioikeudet,
tekijänoikeudet, muodostavat myöskin uudessa taloudessa,
niin sanotussa uudessa taloudessa, jos sellaista on nyt vielä syytä terminä käyttää,
erittäin merkittävän talouden haaran.
Kyse on erittäin merkittävistä taloudellisista
arvoista. Siksi on aivan selvää, että tämän
lainsäädännön tavallaan yhteensovittaminen
myöskin uusien teknologisten laitteiden ja niiden edellyttämien
vaateiden kanssa ja kuluttajan käytön kannalta
on nyt tavattoman tärkeätä, ja sen takia
tätä lainsäädäntöä nyt
tarvitaan.
Erkki Kanerva /sd:
Arvoisa puhemies! Kirjailijan, taiteilijan jne. oikeutta teokseensa
on meillä pidetty jokseenkin selvänä.
Sitä on rinnastettu työstä maksettavaan
palkkaan, ja niin pitää lähtökohtaisesti
tehdä jatkossakin. Keskustelua sanotaanko 80—90-luvun
taitteeseen käytiin lähinnä siitä,
mihin saakka tuo oikeus ajallisesti voi ulottua ja ovatko säännökset
siinä suhteessa ajan tasalla. 90-luvulla tuli kysymys siitä,
miten tekijänoikeudet suhtautuvat esimerkiksi julkisessa
kulkuneuvossa esitettäviin teoksiin, ja tuli kädenvääntö liikenteenharjoittajien
ja tekijänoikeusjärjestöjen kesken. Nämä uuden
teknologian ongelmat ovat ilmenneet vasta nyt ja vasta, kun meidän
säädöksiämme on alettu verrata
kansainväliseen säätelyyn.
Tekijänoikeuksilla tai immateriaalisilla arvoilla yleensäkään
ei ehkä ole yleispätevää merkityssisältöä,
mikä osaltaan vaikuttaa tätä tulkintaa
vaikeuttavasti. Tekijänoikeuden käsite on sillä tavalla
sidoksissa ympäröivään yhteiskuntaan, että 60-luvulla
säädetyn lain käsitteet eivät
toimi 2000-luvun maailmassa. Erityisesti käsitteiden kulttuurisidonnaisuus
käy ilmi, kun näitä immateriaalisia oikeuksia
tarkastellaan kansainvälisissä yhteyksissään,
maailmanlaajuisesti, ja etujen valvontamekanismia tarkastellaan
tässä viitekehyksessä.
Meillä on tässä säätelyssä perinteisesti
valittu ratkaisu, jonka mukaan tekijänoikeuden sisältö määrittyy
tekijälle myönnetyistä yleisluontoisista
oikeuksista ja niihin yhteiskunnan ja käyttäjän intresseissä tehdyistä rajoituksista.
Toisin sanoen kun on ajateltu niin, että laki kirjoitetaan niin,
että tekijällä on oikeus teoksiinsa seuraavin poikkeuksin,
suomalainen lainsäädäntö on
ollut sillä selvä. Uusi teknologia on osoittanut
tämän määrittelyn aukot ja ongelmat,
ja tässä sitä nyt sitten niin sanotusti
ollaan.
Arvoisa puhemies! Kun en uuden teknologian maailmasta tiedä riittävästi,
otan esille yhden, perinteisestä lainsäädännöstäkin
johdettavan ongelmakohdan. Nyt kaavailtua kannanottoa jumalanpalveluksissa
esitettäviin teoksiin on syytä tarkastella valiokunnassa
vielä kerran uudelleen. Tekijänoikeuslain peruslähtökohta
ei ota huomioon jumalanpalveluksen erityisluonnetta. Jo ilmaisu
"julkinen esittäminen" ei saata täyttää jumalanpalveluksen
sisältöä, tai jumalanpalvelus ei täytä julkisen
esittämisen määritelmää.
Jumalanpalvelus on tapahtuma, jossa ei ole yleisöä eikä esittäjää.
Kaikki osallistuvat siihen tapahtumaan. Jumalanpalveluksessa teoksen
esittäjä on jumalanpalvelukseen osallistuva yleisö.
Jumalanpalvelus ei ole taloudellista toimintaa eikä tilanne,
jossa ostetaan tai myydään tai josta joku saisi
taloudellisen hyödyn, josta puolestaan osa kuuluisi tämän
teoksen tekijälle.
Ilmaisuna jumalanpalvelus sinänsä on sekin tulkinnanvarainen.
Kirkon piirissä puhutaan jumalanpalveluksesta ja sivujumalanpalveluksista,
joilla tarkoitetaan häitä, hautajaisia, kasteita, kodin
siunauksia, leirikirkkoja, maakirkkoja jne. Jokaiseen rippikoulupäivään
saattaa kuulua jumalanpalvelus. Tiukka tekijänoikeuslain
tulkinta toisi näissä esitettävän
musiikin lain piiriin.
Asetelma herättää heti kysymyksiä korvausmallista
eli siitä, miten esitettävät teokset
ilmoitetaan. Jos korvaus- ja ilmoitusmalli otetaan konserttielämän
puolelta, se taatusti johtaa mielettömään
paperisotaan jumalanpalvelusmaailmassa. Lain perustelut tältä osin
ovat jossain määrin epäjohdonmukaiset.
Siellä perustellaan lakia käyttömusiikin
kasvaneesta tarpeesta ja päädytään
siihen, että jumalanpalvelusmusiikki otetaan tekijänoikeuden
piiriin. Siellä puhutaan jumalanpalvelusmusiikin muuttuneesta
luonteesta. Onko jumalanpalvelusmusiikki muuttunut? Se on saattanut
muuttua, mutta se on johonkin mittaan saakka kuitenkin mielipidekysymys.
Perusteluissa puhutaan musiikin itsenäisyydestä jumalanpalveluksessa
ja siitä, että koko jumalanpalvelus voidaan ainakin
periaatteessa järjestää pelkkänä musiikkina.
Jos ajatellaan koko Suomea, pelkkänä musiikkitapahtumana
järjestettäviä jumalanpalveluksia lienee
enintään yhden käden sormella luettava
määrä vuosittain. Näin marginaalinen
muodollisuus ei voine riittää lain perusteluksi.
Molemmilla kansankirkoillamme on velvollisuus järjestää jumalanpalveluksia.
Tekijänoikeuden on ymmärretty tähän
saakka kuuluvan tilaisuuksiin, joita ei järjestetä velvollisuudesta
vaan tahdosta esittää. Kirkkomme järjestämissä tilaisuuksissa
esitettävät teokset ovat yleensä verraten
iäkkäitä, mikä sinänsä jo
sulkee ja on sulkenut ne tekijänoikeuden ulkopuolelle.
Periaatteessa, niin kuin alussa sanoin, olen lähtökohtaisesti
sitä mieltä, että työmies on
palkkansa ansainnut ja tekijällä on oikeus teokseensa,
mutta jumalanpalvelusten kohdalla tätä asiaa täytyy
mielestäni valiokunnassa vielä kerran punnita.
Jos lopputulos on sitten uuden punninnan jälkeen sama kuin
hallituksen esityksessä on, tyydyttäköön
siihen sitten, mutta pohtia tätä pitää.
Oletan — ja korostan, että en oikeastaan ole kysynyt
kuin yhdeltä kanttorilta — että kirkkomusiikin
säveltäjät eivät ole tähän
saakka kuvitelleetkaan, että heidän teoksistaan
rahastettaisiin kertasuorituksen jälkeen. Oikeustieteen
lisensiaatti, hovioikeudenneuvos, filosofian tohtori, taitaa nykyään
olla Teknillisen korkeakoulun etiikan dosentti, Jukka Kemppinen
kirjoitti elokuun lopulla jossakin Hesarin sunnuntainumerossa, että tekijänoikeus
on tämänpuoleinen, ei tuonpuoleinen asia.
Arvoisa puhemies! Niin kuin alkupuolella totesin, tunnen tätä uutta
teknologiaa cd-levysoittimeen saakka ja sen vuoksi pidättäydyn
syvemmälle menevistä kannanotoista sen suhteen.
Mutta en malta kuitenkaan olla lainaamatta Jukka Kemppistä,
kun sen arkistosta esiin kaivoin. Kemppinen kirjoittaa näin:
"Digitaalisessa ympäristössä tilanteet
ovat toista kuin käsin kosketeltavassa fyysisessä maailmassa.
Ne, joilla on ojat täynnä omia lehmiä,
havaitsevat tietysti tilanteen edullisuuden ja painavat lisää saippuaa mummon
silmiin." Kemppinen jatkaa, että esimerkiksi virkamiehet
ja tuomarit — hän varmaankin tarkoittaa tekijänoikeuskysymyksiä — koettavat
parhaansa mukaan tehdä niin kuin oikein on, mutta eivät
näe asiakseen miettiä, mitä olisi tehtävä,
kun Kemppisen sitaatteihin panema kauppias on alkanut käyttää venyviä mittanauhoja
ja puhaltaa ilmaa punnuksiinsa. Kemppinen letkauttaa uuden teknologian
tuomasta ongelmasta, siis siitä ongelmasta, kenen taskuun nämä lailla
turvatut tekijänoikeuspalkkiot tässä uuden
talouden maailmassa itse asiassa menevät. Hän
letkauttaa siitä näin: "Ellette tiedä,
kuka omistaa Hollywoodin, menkää huutelemaan suoraan
Wall Streetille, mutta varokaa poliisia ja presidentin miehiä."
Irina Krohn /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tämä jumalanpalvelusasia
on ratkaistavissa juuri sopimuslisenssillä. Täytyy muistaa,
että kirkko on aina ollut suuri taiteen rahoittaja ja edelleenkin
maksaa alttaritauluistansa ja rakennuksistansa. En näe
sikäli tässä poikkeavuutta, että vaikka
taiteilijat tavoittavat taiteen välityksellä yliaineellisia
tai aineettomia kokemuksia, niin taiteilija ja hänen perheensä elävät hyvin
aineellisessa maailmassa ja tarvitsevat rahaa ruokaansa ja asumiseensa.
Antero Kekkonen /sd(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Tekijänoikeushan takaa tekijälle
neuvotteluaseman. Sehän itse asiassa on tämän
koko lainsäädännön yksi iso
peruste.
Kun ed. E. Kanerva puhui Jumalan sanasta tekijänoikeusmielessä,
niin ehkä vähän uskonnonfilosofinen kysymys:
mikä on Jumalan sanan tekijänoikeus, kuka sitä hakee,
kuka sitä perää? Jos oikein ymmärsin,
ed. Kanerva halusi tarkennusta jumalanpalvelusten kohdalla. Minulle
jäi vähän epäselväksi,
tarkennusta mihin suuntaan, niinkö, että Jumalan
sanalle tulisi tekijänoikeuskäsittely, vaiko niin,
että sille ei tulisi.
Suvi Lindén /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tämän hallituksen esityksen taustalla
on Kansainvälisen henkisen pääoman järjestön
Wipon kansainvälinen tekijänoikeussopimus, ja
jotta EU-maat pystyisivät tämän sopimuksen
ratifioimaan, on EU:ssa tehty tämä niin sanottu
tietoyhteiskuntadirektiivi. Sen jälkeen kun se implementoidaan
EU:n jäsenmaissa, voimme myös ratifioida Wipon
sopimuksen, ja se on myös meillä listalla seuraavana.
Ei hallitus ole tehnyt näitä esityksiä kiusatakseen
kansalaisia, vaan lähtökohta on se, että voisimme
olla mukana kansainvälisissä sopimuksissa. Suomi on
ollut hyvin aktiivinen Wipossa johtuen asiantuntemuksesta, mitä meillä opetusministeriössä
on.
Hallituksen esitys pääsuuntaisesti myötäilee tietoyhteiskuntadirektiiviä.
Tässä on kylläkin joitakin kohtia, joita
direktiivissä ei ole, (Puhemies koputtaa) mutta kuitenkin
pohjalla on yhteinen kansainvälinen sopimus.
Håkan Nordman /r:
Arvoisa puhemies, värderade talman! Jag koncentrerar
mig på bara en sak, nämligen tolkningen av 25 § i
upphovsrättslagen. Tolkningen är nämligen
bra och förtydligar äntligen det som varit oklart
i gällande lag. Jag har hela tiden ansett att signalen
i sig inte är en upphovsrättslig fråga
och detta blir nu klarlagt genom den preciserade tolkningen. Redan
i våras efterlyste jag i ett skriftligt spörsmål
ett förtydligande av denna paragraf och nu kom denna tolkning.
I spörsmålet efterlyste jag också en
möjlighet för kabel- och centralantennbolagen
att göra avtal med YLE om analoga provsändningar
av digiprogramutbudet i rent marknadsföringssyfte. YLE
vägrade då men nu skulle det alltså bli
möjligt även utan avtal. Jag hoppas att den här
synen också håller här i riksdagen för
jag tror fortfarande att man inte vill köpa dyra digiboxar
utan att veta vad man får för pengarna. Dessutom är
det väl egentligen slöseri med resurser att sända
dyra program för en ännu alltför liten
publik.
Den dagen, som jag hoppas inte är så avlägsen,
då supertextteve och andra tilläggstjänster finns
tillgängliga och kan kopplas ihop med programmen tror jag
att denna tolkning överhuvudtaget inte längre är
aktuell. Då kommer nämligen dessa tjänster
att omfattas av upphovsrättslagen och de kräver
digitalsändningsteknik för att fungera.
För digiteves framtid anser jag alltså att
den nya tolkningen är rätt och riktig.
Arvoisa puhemies! Olen siis sitä mieltä, että tekijänoikeuslain
25 i §:n uusi tulkinta on tarpeellinen, koska se poistaa
epäselvyyksiä. Pyysin jo keväällä kirjallisessa
kysymyksessä selvyyttä tähän
asiaan, joten katson tämän ehdotusta varsin tervetulleeksi.
Sain haluamani tulkinnan.
Bjarne Kallis /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Kunhan todella olisi näin,
niin kuin ed. Nordman esittää, että olisi mahdollista
lähettää digitaalilähetyksiä analogisina
lähetyksinä, niin hyvä olisi. Tulkinta,
johon ed. Nordman viittasi, ei kuitenkaan saa YLEssä kannatusta.
YLEssä ollaan sitä mieltä, että kun digitaalilähetys
muutetaan analogiseksi, niin jää olennaisia osia
pois. Laki edellyttää, että se siirtyisi
muuttumattomana lähetyksenä, ja YLEssä ollaan
sitä mieltä, että pykälä,
johon ed. Nordman viittasi, ei tuo muutosta nykyiseen käytäntöön.
Jos YLEn tulkinta on oikea, niin toivon todella, että valiokunnassa
muutettaisiin se pykälä sellaiseksi, että olisi
todella mahdollista muuttaa nämä digitaalilähetykset
analogisiksi.
Antero Kekkonen /sd(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Minulle ed. Kallis kertoi vähän
yllätyksen. Ollaanko YLEssä todella tätä mieltä?
(Ed. Kallis: Kyllä, minuutti sitten vahvistettiin!) Mutta
YLEhän ei ole ainoa toimija tässä. Siis
eihän tämä tekijänoikeuslainsäädäntö,
jota me tässä käsittelemme, pyöri
pelkästään YLEn ympärillä,
vaan tässä on muitakin toimijoita. Totta kai YLE
on tärkeä tekijä. Se on lähes
monopoli, mutta ei enää sitä. Hiukan
ihmettelen näin suuren painon panemista tälle
YLEn tulkinnalle, jonka kyllä, herra puhemies, nyt kuulin
ensimmäistä kertaa. Siinä mielessä olen
hiukan heikoilla jäillä tässä,
myönnän kyllä.
Bjarne Kallis /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Tämä, sanoisinko,
riitely tai erimielisyys alkoi, kun Maalahden antenniosuuskunta
lähetti digitaalilähetyksiä analogisina
lähetyksinä osuuskunnan jäsenille. Silloin YLE
siihen puuttui ja katsoi, että tämä loukkaa tekijänoikeuslakia.
Nyt on pöydällämme uusi laki. Ed. Nordman
puheenvuorossaan katsoi, että 25 i § tulee sallimaan,
että digitaalilähetykset lähetetään
analogisina eli antenniosuuskunta voisi näin toimia. Mutta
YLE on sitä mieltä, että pykälä ei
muuta vallitsevaa lainsäädäntöä,
koska kun digitaalilähetys muutetaan analogiseksi, niin
jää olennaisia osia pois, ja se loukkaa tekijänoikeuslakia.
Håkan Nordman /r(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Toistan, että on nyt todella toivottavaa,
että riitely päättyy tähän.
On toivottavaa, että hallituksen esityksessä oleva
tulkinta nimenomaan tästä pykälästä voidaan
hyväksyä eduskunnassa. Hallitus esittää minun
tulkintani mukaan yksiselitteisesti, että olisi mahdollista.
Suvi Lindén /kok:
Arvoisa puhemies! Tänään salissa
on käyty niin kuin eilenkin hyvin mielenkiintoista keskustelua
nyt uudistettavasta tekijänoikeuslainsäädännöstä,
jolla olemme luomassa pelisääntöjä henkisen
pääoman korvauksista ja niiden käytöstä digitaalisessa
aikakaudessa.
Tässä yhteydessä haluaisin todeta
sen, että kun tätä lainsäädäntöä on
valmisteltu, niin lähtökohta on kyllä ollut
vahvasti pyrkimys laiteriippumattomuuteen, teknologiariippumattomuuteen,
jotta tämä lainsäädäntö ei
olisi vanha syntyessään. Tätähän
valmisteltiin EU:ssa kolmisen vuotta, ja Suomen puheenjohtajuuskaudella,
voi sanoa, läpimurto syntyi tiettyihin kipukohtiin, joita
ei EU-tasolla ollut saatu vietyä eteenpäin. Voisi
sanoa, että tämä on hyvin edistyksellinen direktiivi
siinä mielessä, että se, ainakin minun tulkintani
mukaan, on laiteriippumaton.
Yksi tekijänoikeuteen ja siten myös taiteilijoiden
toimeentuloon vaikuttava kysymys on vahvasti teknologinen kehitys
ja sen vaikutukset. Toisaalta tietokonetekniikka on mahdollistanut kokonaan
uusien taiteenalojen syntymisen. Jäljentämis-
ja levitysmenetelmien kehittyminen avaa aivan uusia mahdollisuuksia
kuluttaa musiikkia, mutta toisaalta se muodostaa samalla tekijänoikeussuojan
kannalta suuria uhkakuvia. Valtioneuvoston tulee huolehtia siitä,
että tekijänoikeussuoja säilyy vahvana
muuttuvassa toimintaympäristössä ja siinä huomioidaan
tekninen kehitys. Tässä lainsäädännössähän
lähdetään siitä, että tätä seurantaa
tekevät opetusministeriö ja valtioneuvosto asetusten
kautta.
Tekijänoikeuden kunnioittaminen on taiteellisen toiminnan
perusta, ja taiteen merkityksen tarkasteleminen tekijänoikeuksien
kautta yhdistää luovan työn itseisarvon
ja sen taloudelliseen arvoon liittyvät näkökulmat.
Tätä lainsäädäntötyötä on
kotimaassa valmisteltu avoimessa prosessissa ja pohjana on tekijänoikeuskomitean
viime keväänä valmistunut mietintö.
Täällä ed. Laukkanen moitti sitä,
että tässä hallituksen esityksessä kuulemisen
jälkeen ovat vielä sitten yksityiskohdat muuttuneet,
mutta uskoisin, että jos siellä näissä uusissa
pykälissä kipukohtia löytyy, niin valiokunta
kyllä laajassa kuulemisessa varmaankin pystyy niistä hiomaan
sellaisia, että ne ovat tasapainossa kaikkien osapuolien
näkökulmasta. Tärkeintä varmasti
on, että tämä pelisäännöstö on
tasapainoinen, jotta tekijänoikeuksia käytetään
ja toisaalta myös tekijänoikeuksien haltijat saavat
omasta luovuudestaan ja innovatiivisuudestaan riittävän
korvauksen.
Tämä direktiivi, joka tässä ollaan
muuttamassa lainsäädännöksi,
on keskeinen instrumentti verkkoympäristön ja
digitaalisen aikakauden tekijänoikeuksien kehittämisessä,
ja erityinen merkitys sillä on yhtenä tärkeimmistä sähköiseen kaupankäyntiin
vaikuttavista säännöstöistä.
Siihen liittyvät toisaalta verkkoympäristön
keskeiset oikeudet, laaja kopiointioikeus ja suojattujen teosten
yleisölle välittämisen oikeus, ja toisaalta siihen
sisältyvät teknisten suojakeinojen ja oikeuksien
sähköisten hallinnointitietojen oikeudellista
suojaa koskevat säännökset. Kuten jo
totesin, niin lähtökohta on teknologiariippumaton, jotta
pysyisimme tässä nopeassa teknologian konvergenssissa
mukana.
Täällä on useaan otteeseen keskusteltu
yksityisestä kopioinnista. Se on varmasti asia, joka koskettaa
meitä kaikkia. Tämän suhteen direktiivi
on hyvin yksiselitteinen. Kaikesta kopioinnista on maksettava sopiva
hyvitys oikeudenhaltijoille. Kysymys herääkin
sitten siitä, mikä se sopiva hyvitys on. Tämän
direktiivi jättää jäsenvaltioille
päätettäväksi ja jättää myös
jäsenvaltioille päätettäväksi,
miten tämä sopiva hyvitys kerätään.
Laajassa kuulemisessa usein ministeriöstä tuotiin
esille se, että nyt toivoisimme luovia innovatiivisia ratkaisuja
siitä, miten tällaista hyvitystä voidaan
kerätä ja miten voimme täyttää direktiivin
edellytyksen siitä, että kaikesta, myös yksityisestä kopioinnista,
tämä hyvitys kerätään. Näitä innovatiivisia
ajatuksia ei sitten sen suuremmin syntynyt, vaan lähtökohta
on meidän nykyisen järjestelmämme laajentaminen,
elikkä kasettimaksujärjestelmä säilytetään
ja sitä kehitetään. Tällä tavoin
pystytään sitten myös yksityisestä kopioinnista
keräämään hyvitys tekijöille.
Ed. Laukkanen toi myös aikaisemmin omia näkökulmiaan
liittyen kopiointiin, ja minun mielestäni on tärkeää tarkastella
tätä filosofiaa siitä, mitä tällä kopioinnilla
kaiken kaikkiaan tarkoitetaan. Valitettavasti ed. Laukkanen ei nyt
ole paikalla, mutta minun mielestäni periaatteessa se, että kun
kopioidaan jotakin ja se esitetään sitten uudestaan,
se on kopiointia, tapahtuipa se sitten tietokoneessa taikka videokasetilla
taikka digiboksissa. Meillähän tällä hetkellä kasettimaksukorvaus
muistaakseni on ainakin c-kasetissa, cd-romeissa ja videokaseteissa,
elikkä ajatus on se, että kun kuluttaja ostaa
videokasetin ja kopioi elokuvan televisiosta, tässä videokasetissa
on laitemaksu, joka sitten välitetään
tekijänoikeusjärjestöjen kautta tekijöille.
Nyt kun teknologia kehittyy, selvästi c-kasettien myyntimäärä on
vähentynyt, enää ei paljon käytetä perinteisiä c-kasettinauhureita,
vaan tänä päivänä poltetaan
cd-rompuille ja kopioidaan näille uusille tallennusalustoille,
ja silloin selvästi c-kaseteista perityt tuotot ovat pienentyneet.
Varmasti on syytä tässä vaiheessa viimeistään
tarkastella sitä, mitä kaikkia uusia tallennusalustoita
meillä on, joista tämä korvaus tulee
periä.
Tämä filosofia minun mielestäni pätee
siinä, että jos on tallentava digiboksi, vaikka
se kuuluu tähän tietoyhteiskunta-aikakauteen ja
siihen, että kuluttaja voi tallentaa ohjelmia eri aikoina
katsottavaksi elikkä ei juuri sillä fyysisellä hetkellä katso
sitä digiboksista, niin sama ideahan on videokasetissa:
jos en ole kotona, kun tulee ohjelma, jonka haluan katsoa, niin
minä tänä päivänä vanhalla
tekniikalla tallennan sen videokasetille ja katson sen myöhemmin.
Tämä digitaalitekniikka, digiboksi, toimii samalla
periaatteella, mutta siinä tallennusalusta on suoraan tässä digiboksissa,
jolloin tällä filosofialla se korvaus kuuluu maksaa
tästä tallennusalustasta, koska enää videokasettia
ei käytetä. Tästä varmasti keskustelemme
valiokunnassa, mutta tämä on minun mielestäni
se punainen lanka tässä kopiointiproblematiikassa.
Opetusministeriö on jo nyt vuosittain seurannut sitä,
miten näitä tallennusalustoja hankitaan, ja selvittänyt
myös sitä, kuinka paljon tallennetaan ikään
kuin tekijänoikeuskorvausalaista tietoa ja henkistä luovuutta
näille kaseteille ja kuinka paljon sitten esimerkiksi on
tietokoneilla tietokoneen käyttäjän omaa
tuotosta, josta nyt ei sitten tietysti ulkopuoliselle tekijänoikeuskorvauksia
tarvitse maksaa. Mielestäni on aivan oikea ratkaisu, että näitä laitteita
ei lakiin kirjoiteta, vaan valtioneuvosto päätöksellä tai
asetuksella sitten tätä listaa tarkastelee. Ja
kun teknologia kehittyy, tulee uusia tallennusalustoja, joista tekijänoikeuskorvaus
on suoritettava, silloin valtioneuvosto pystyy tätä joukkoa
laajentamaan.
Tällä hetkellähän tilanne
on se, että esimerkiksi tietokoneita ei tulla esittämään
kasettimaksun tai laitemaksun piiriin, jolloin tietyllä tavalla
ne pelkotilat, mitä monilla näillä niin
sanotuilla tietokonenörteilläkin on ollut, ovat
olleet turhia. Tietokoneitten kovalevyille ei näitä korvauksia tässä vaiheessa
olla esittämässä, mutta teknologia kehittyy,
ajat muuttuvat ja voi olla, että jatkossa pääsääntöisesti
katselemme sitten ohjelmia tietokoneitten kautta, ja silloinhan
on kysymys toinen.
Toisena tässä lakiesityksessä tärkeä seikka ovat
nämä tekniset suojaukset, joista myös
jo eilen keskustelimme. Tämäkin liittyy sähköiseen kaupankäyntiin
ennen kaikkea ja kopiointiproblematiikkaan. Meillähän
on olemassa visio siitä, että jonain päivänä meidän
tekniset suojauksemme ovat niin hyviä, että niitä ei
pysty hakkeroimaan tai purkamaan, jolloin meillä toimii
esimerkiksi Internetissä se, että kuluttaja voi
tilata yhden musiikkikappaleen ja maksaa siitä tekijänoikeuskorvauksen
samalla kun tilaa sen. Ja kun se siirtyy sitten verkon kautta kuluttajalle,
niin kukaan ei siinä välissä pääse
sitä hakkeroimaan ja laittomasti itselleen kopioimaan.
Sitten kun nämä tekniset suojaukset ovat niin
hyviä, sen jälkeen ei tarvita erillisiä laitemaksuja
eli tekijänoikeuskorvaus kulkee aina siinä silloin,
kun on syytä ja lain mukaan täytyy tekijänoikeuskorvaus
maksaa. Mutta tietysti tällä hetkellä vielä tekniset
suojaukset eivät ole niin hyviä ja sen vuoksi
tässä rinnalla kuljetetaan tätä laitemaksuproblematiikkaa.
Toisaalta mielestäni on tärkeää,
että sähköinen kaupankäynti
edistyy ja kehittyy. Siihen oleellisesti liittyy myös tekijöiden
kannalta se, että uskallan sitä omaa tuotettani,
sitä omaa luovuuttani, laittaa verkkoon jaeltavaksi, ilman
että se hakkeroidaan ympäriinsä ja tekijänoikeuskorvaukset
menetetään. Tähän pykälään
liittyy nyt sitten yksityinen kopiointi siinä mielessä,
että kopiointi tehdään siten, että teknisiä suojauksia kierretään,
eli kysymys ei ole sitten tämmöisen aineiston
kopioinnista samalla tavalla kuin se tällä hetkellä videokasetille
tehdään, vaan halutaan kopioida itselle jotakin
sellaista, joka on niin teknisesti suojattu, että oma laite
ei sitä hyväksy tai pyöritä.
Mielestäni myös on hyvä asia, että on
lähdetty siitä, että kuluttajalla on
oikeus silloin, kun hän on laillisen tuotteen ostanut kaupasta,
jos tekninen suojaus estää tietyssä laitteessa
kotona sen soittamisen, tehdä toisen kappaleen eli kiertää tämän
teknisen suojauksen ja kuunnella sitä yksityisesti. Tämä on
hyvä uusi momentti tässä 50 a §:ssä,
mutta toisaalta sitten ristiriitaista tietysti on se, että seuraavassa
pykälässä todetaan, että kaikki
ne laitteet, joilla tällaisia teknisiä kiertämisiä voidaan
toteuttaa, ovat sitten kiellettyjä. Eli tässä on
se ristiriita, että sallitaan kuitenkin ikään
kuin yksityiseen käyttöön, mutta kielletään
ne laitteet.
Tämä on varmasti se problematiikka, jota me joudumme
valiokunnassa miettimään, miten me kirjoitamme
lakiin joko perusteluihin tai sitten lakitekstiin tämän
problematiikan auki siten, että nämä eivät
ole näin vahvasti ristiriidassa toistensa kanssa. Ymmärrän
myös sen, että kieltoa ei voi vain poistaa näitten
teknisten suojausten purkulaitteille, koska sehän olisi
sitten askel siihen suuntaan, että helpotetaan hakkerointia
ja laitonta kopiointia. Mutta tämän osalta yhteydenottoja on
tullut. Esimerkiksi meillä on paljon tietokonejärjestelmiä,
jotka mahdollistavat esimerkiksi dvd-videon katselemisen tietokoneella,
ja jotta tämän katselun voi suorittaa esimerkiksi
Linux-käyttöjärjestelmällä,
siihen tarvitaan teknisen suojauksen purkuohjelmisto, jonka nyt
sellaiset, jotka hallitsevat Internetin maailman, pystyvät sieltä imuroimaan
ja käyttämään, jotta voivat
sitten tätä dvd:tä tietokoneen kautta
katsella. Silloin he syyllistyvät ikään
kuin tähän laittomuuteen ja käyttävät
tämmöistä teknisen suojauksen purkulaitetta.
Mutta tätä varmasti me tutkailemme ja pohdiskelemme
sitten valiokunnassa.
Sitten kolmas asia, mikä täällä on
keskusteluttanut, ovat piraattitallenteiden yksityiseen maahantuontiin
liittyvät kysymykset. Siltä osin ed. Krohnille
haluaisin vaan todeta, että tämä lakihan
yksiselitteisesti kieltää piraattituotteiden maahantuonnin,
mutta silloin kun sen maahantuonnissa on kysymys muutamasta kappaleesta, sitä ei
kriminalisoida, eli silloin lähinnä sanktio on
se, että piraattituote otetaan pois kyseiseltä yksityiseltä henkilöltä.
Silloin kun voidaan selvästi puhua laajemmasta piraattituotteiden
maahantuonnista kuin muutamasta kappaleesta, niin sen jälkeen
mennään sitten rikoslain puolelle, jossa sanktioidaan
tämä toiminta. Mutta periaate on mielestäni
tärkeä, että piraattituotteita ei saa tuoda
ja tulli sitten parhaalla mahdollisella tavalla pyrkii sitä valvomaan.
Arvoisa puhemies! Tässä ihan joitakin raapaisuja
tästä lainsäädännöstä,
joka pitää sisällään kyllä hyvin
laajat näkemykset. Monia ed. Laukkasen esiin tuomia kysymyksiä vielä jää vastaamatta,
mutta palaamme niihin sitten valiokunnassa. Itse todella toivon,
vaikka aikataulu on haasteellinen, että valiokunta pystyy
lähes aikataulussa pysymään, ja ennen
kaikkea, että viimeistään vaalikauden
päättyessä tämä on
sitten implementoitu kaikkien lainsäädännöksi.
Antero Kekkonen /sd:
Herra puhemies! Tämä lainsäädäntöhän
on valtavan suuri kokonaisuus. Se oikeastaan pureutuu luovan työn kaikkein
olennaisimpaan eli siihen, mikä on tekijänoikeuden
perusta ja mikä on tekijänoikeuden merkitys.
Tämä henkii sitä periaatetta, että tavoite
on edistää henkistä luomistyötä sen
eri muodoissa. Se sanotaan esityksen perusteluissa. Tunnustamalla
tekijöiden oikeuden määrätä teostensa
hyväksikäytöstä yhteiskunta
kannustaa luovaa toimintaa. Se on tärkeä sivistysvaltion
periaate; on hyvä, että se on kirjattu lähtökohdaksi
tänne. Tekijänoikeus ja lainsäädäntöön
otetut tekijänoikeuden lähioikeudet
edistävät samalla myös henkisten tuotteiden
tuotantoa ja levitystä. Edelleenkin tärkeä periaate,
tärkeätä, että se on perusteluissa
jo.
Tuottajien ja kustantajien asemaa turvaamalla tekijänoikeus
tukee myös investointeja ja kauppaa. Tämä nyt
menee sille materiaaliselle puolelle, josta ei nyt ole niin tärkeätä puhua
tässä yhteydessä, mutta jota
ei voi unohtaa yksinkertaisesti siksi, että materiaalinen
puoli on ruvennut entistä enemmän hallitsemaan
sitä, mitä henkisellä puolella tehdään.
Kulttuurihyödykkeiden tuotannon ja saatavuuden edellytysten
turvaaminen luo pohjaa kansalliselle kulttuurille ja yhteiskunnan
kehitykselle. Tämä on erittäin tärkeä periaate
kansainvälistyvässä maailmassa, vielä tärkeämpi
periaate, kun katsomme, millaisiin mittoihin on tiedonvälitys
kasvanut, ja aivan ehdottoman välttämätön periaate,
kun katsomme, miten tiedonvälityksellä voidaan
vääristää asioita, miten voidaan
luoda lumetodellisuutta, miten voidaan yksinkertaisesti johtaa harhaan.
Kansallinen argumentti, kansallinen perustelu tässä suhteessa
on aivan oikea.
Tekijänoikeus edistää luovaa työtä tunnustamalla
tekijälle yksinoikeuden teokseensa. Tämäkin
periaate on tärkeä mutta jo vähän
vaikeammin käytännössä valvottavissa,
hoidettavissa. Tästä seuraa sanktioita, ja nyt
tulemme siihen problematiikkaan, mikä tässä lainsäädännössä on.
Ed. Lindén mainitsi piraatit hetki sitten ja sanoi
aivan oikein, että asiasta rangaistaan, mutta sitten kun
tullaan kysymykseen, miten rangaistaan, me olemmekin jo emme vain
normaalissa rikoslain kostonhimoaspektissa vaan ihan siinä, missä määrin
ihmisen luova panos on ryöstöviljeltävissä ja
käytettävissä väärin
hyväksi. Tässä suhteessa tämä lainsäädäntö on
kilpajuoksua sen, uskaltaisinko sanoa, kansainvälisen rikollisuuden
kanssa, joka pyörii piratismin ympärillä tällä hetkellä.
Niin, saadaanko sanktiolla ylipäänsä mitään aikaan?
Mutta jos minkäänlaista pelotevaikutusta tällaisissa
asioissa sanktioilla on, minusta niitä kannattaisi tarkastella
vähän kovemmalla otteella kuin olin tulkitsevinani
ed. Lindénin äsken esiintyneen, kun hän
sanoi, että tulliviranomaiset voivat ottaa pois. Totta
kai pitää ottaa pois, mutta pitääkö sen
lisäksi rangaista? Minun mielestäni tässä suhteessa
voitaisiin olla aika koviakin.
Digitaalisessa ympäristössä suojatun
aineiston kopiointi- ja levitysmahdollisuudet ovat tehokkaammat
kuin koskaan aikaisemmin. Se on pakko noteerata ja pakko huomioida
silloin, kun puhumme tekijänoikeuksista yhdessä maassa. Kopioinnin,
josta ed. Lindén myös puhui, tulkinta on minulla
kyllä hyvin samanlainen kuin ed. Lindénillä oli.
Minusta kopiointipuolella se peruslinjaus, jonka ymmärsin
ed. Lindénin tekevän, joka on tähän
perehtynyt keskimääräistä enemmän,
kulki aivan oikeata reittiä vallankin, kun se päätyi
tallennusalusta-ajatteluun, koska tallennusalustat ovat ilmeisesti
käytännössä sittenkin ainoa
mahdollisuus, jota voidaan valvoa, jota kautta voidaan ylläpitää tekijänoikeuksia
ja toimia sillä tavoin, että tekijä saa
sen, mikä hänelle kuuluu.
Heti samaan hengenvetoon aivan samanlainen ajattelutapa kuin
ed. Lindénillä myös siinä, että tästä eteenpäin
asetusteitse pitää voida reagoida, koska laki
ei millään ehdi mukaan, tokko tämäkään
laki, jota me nyt käsittelemme. Voi olla hyvinkin, että tämä on
vanhentunut jo syntyessään. Asetusteitse voidaan
reagoida, toimia nopeammin kuin lakiteitse, ja minusta siihen kilpajuoksuun,
joka tekniikan puolella tällä hetkellä etenee,
laillisen ja laittoman väliseen kilpajuoksuun siinä maailmassa,
ei lakiteknisesti ehditä. Asetusteitse on tehtävissä se,
mikä on tehtävissä, jos sitäkään
kautta.
Yksi pikku yksityiskohta, jonka haluan tähän loppuun
ottaa esiin, on se, että on perin tärkeätä, että lain
tasolle on nostettu kappaleiden valmistaminen vammaisille ja ylipäätänsä teosten
saattaminen vammaisten käytettäväksi.
Minusta se on tärkeä periaate ja se, että se
on täällä näinkin väkevästi
mukana, kertoo hyvää siitä, että olemme sivistysyhteiskunta.
Esa Lahtela /sd:
Arvoisa herra puhemies! Ihan aluksi voisi piraattituotteista
todeta, jotta en ole ihan yhtä mieltä ed. Kekkosen
kanssa siinä mielessä, jos ed. Kekkonen tarkoittaa
sitä, että kun rajan yli tuodaan yksi piraattilevy,
siitä pitäisi kovat sakot antaa. Nimittäin
se voisi jopa johtaa aika hassuun tilanteeseen. Kohtuullista, minkä lain
sisällä ymmärsin olevan, on se, jotta
alle viiden levyn satsi napataan pois. Jos on enemmän,
sitten katsotaan, että on vähän kuin
tarkoituksella jo lähdetty kiertämään
säännöksiä.
Minusta tässä on semmoinen järkevyysnäkökulma
otettava huomioon, koska tähän kaiken kaikkiaan
liittyy myös iso valvontaproblematiikka. En tiedä,
millä tavalla hoidetaan vaikka sen piraattilevyn valvonta,
joka Nuijamaalta tulisi läpi tai Värtsilän
raja-aseman kautta, jota lähempänä itse
asun. Ainakin se vaatii lisää voimavaroja, koska
sen tarkastaminen, onko se piraattilevy, lienee aika kova juttu
ja voi viedä aika paljon varoja. Sen takia minusta tämän
tyyppinen ajattelu, että tässä olisi
tietyn tyyppistä loivuutta, väljyyttä olemassa,
kyllä jonkun verran helpottaisi turhaa työtä.
Ainahan tietysti se, jolta tavara pois otetaan, voisi sanoa, että tämä ei
ole piraattituotteita, ja sen aitous joudutaan sitten jossain selvittämään
ja tutkimaan. Tekniikkaa en tunne, miten helposti se on tunnistettavissa,
mutta oma työnsä siinä tulee olemaan,
ainakin näin maalaisjärjellä ajateltuna.
Itse asiassa tulin puhujakorokkeelle saman sisältöisen
asian pohdinnan kanssa, mitä ed. E. Kanerva puhui kirkkomusiikista
ja sen kaupallistamisesta. Se filosofia on vähän
toisen tyylinen. Olen ymmärtänyt sillä tavalla,
että kaupallinen musiikki tehdäänkin
siinä mielessä, että sillä tienataan,
ja se on enemmän viihteellistä musiikkia ja esityspaikatkin
ovat vähän toisenlaisia. Siinä mielessä sen
ymmärtää, että sen käsittely
ja tekeminen ja oikeudet siihen ja maksun saanti ovat toisen tyyppinen
juttu. Sitä vastaan en edes protestoi, vaan se on ihan
ok.
Mutta sitten tämä kysymys, pitääkö kirkkomusiikin
ja virsien veisaamisen kohdalla, kun niitä säestetään,
jopa tehdä sillä tavalla, että siitä maksetaan
määrätty tekijänoikeusmaksu.
Minusta se ei kuulu tähän aikaan vaan nämä pitäisi
eriyttää. Kyse ei ole siitä, kun ed.
Kekkonen esitti ilmeisesti ed. E. Kanervalle kysymyksen, pitäisikö Jumalan
sana laittaa tekijänoikeuden piiriin. Tietyllä tavalla
tätä voisi niinkinpäin miettiä,
jotta kun kirkossa esitettävältä hengelliseltä musiikilta
tai virsiltä tai mitä ne ovatkin, kirkkomusiikilta,
ei sitten peritä tekijänoikeusmaksua, siinähän
olisikin sille Jumalan sanalle jääpää osuutta, kun
sitä ei peritä, ja se jaettaisiin tarvitseville köyhille
ihmisille diakoniatyön kautta, ylivelkaantuneille vaikka
saunaremonttiin, kun ovat pitkässä velkajärjestelyssä olleet
ja sattuneet saunan seinät happanemaan ja maalit rapistumaan ulkopuolelta.
Minusta se olisi sitä oikeata Jumalan sanan puolelta, sitä,
että ei peritä kirkosta esitettävästä asiasta.
Mutta sitten mietin, millä tavalla se rajataan, koska
kirkkomusiikkiahan voidaan tietysti esittää ja
olisi suotavaakin esittää kirkon ulkopuolellakin.
Mutta näen sen pienempänä ongelmana siinä mielessä,
että nämä ihmiset, ainakin nämä vanhat
tekijät, ovat tehneet siinä mielessä sen,
ei sillä tavalla, että he ovat palkkapappeja tai
palkkakanttoreita, vaan he ovat tehneet sen hengellisessä mielessä luodakseen
jotakin uutta ja halutakseen hengellistä aspektia saada
musiikissa ilmennettyä ihmisille, julistaa sanomaa sen
musiikin kautta. Sen takia tämän muuttaminen tavallaan
rahaksi, viedä kirkkoon ikään kuin markkinapöydät,
minusta ei jollakin tavalla tähän sovi. Minä odotan,
jotta valiokunta ... (Ed. Kantalainen: Iät ja ajat kirkon
portailla on ollut!) — Edustaja on aivan oikeassa siellä,
että näin tietysti on ollut, mutta se meneekin
toiseen tarkoitukseen. Se menee hyvään tarkoitukseen,
johon odottaisi näidenkin varojen, jotka tässä voisivat
mennä tekijälle, tulevan jaettaviksi muulla tavalla,
koska nämä ihmiset, ainakaan kaikki, eivät
ole sillä tavalla niin ahneita.
Toivon mukaan jatkossakin löytyy semmoisia oikeita
ihmisiä, jotka tekevät sydämestään
eikä rahasta asioita, ja nämäkin tekijänoikeusmarkat jaettaisiin
hyväntekeväisyyteen. Sen takia odotan, jotta valiokunta
käsittelisi vakavasti tätä kysymystä,
koska en näe sillä tavalla oikeana, että tässäkään
tapauksessa kirkon ja sen ihanteiden ja arvojen sisään
viedään markkinatalousmekanismia hirveästi
lisää. Toisaalta sinällään
olen ymmärtänyt, että monet näistä tekijöistä ovat
lisäksi tehneet siellä kirkon uruilla harjoitellessaan
hyviä kappaleita.
Antero Kekkonen /sd(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Piraattilevyistä: En minä nyt
sitä tarkoittanut, että yhden piraattilevyn tai kahdenkaan
tuoja pitäisi panna häkkiin. Mutta sitä yritin
sanoa, jos kohta varmaan vähän epäselvästi,
että sen suomalaisen, joka rajan yli tulee, soisi olevan
niin valistunut ihminen, että hän ylipäätänsä ei
näitä piraattilevyjä ostaisi, saatikka
että hän niitä kuskaisi tänne
Suomeen. Minusta tämä oli se, mitä yritin
sanoa, mutta jos tein sen epäselvästi, niin pyydän
anteeksi.
Mitä tulee sitten Jumalan siirtämiseen tekijänoikeuden
piiriin, voi olla, että tämä keskusteluyhteys
ei ole sopiva siihen.
Esa Lahtela /sd (vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Ihan lyhyesti vaan. On hyvä,
että ed. Kekkonen totesi, että ei yhtä levyä sakoteta,
ei putkaa eikä vankeutta tule siitä. Mutta aika
ikävä tilanne sinällään,
jos sattuu joku naapurimaan kansalainen lahjoittamaan jonkun levyn
ja se on rynnästaskussa ja tuojasta tulisi niin kuin rikollinen
ja hänet leimattaisiin heti. Sekin on aika hassu homma.
Sen takia minä olisin nähnyt tämän
niinpäin, että yhden levyn voi tuoda mutta ei
yhtään enempää, sitten jo kaikki
muut pois, tai sitten olisi se lahja-aspekti.
Irina Krohn /vihr:
Arvoisa puhemies! Haluaisin vielä kiinnittää kahteen
seikkaan huomiota: piraattikysymykseen ja jumalanpalveluskysymykseen.
Tämä jumalanpalveluskysymys minusta kertoo
siitä, että kun taide toimii tai on vahvaa, sitten
sen pitäisi olla ilmaista. En tiedä ketään
toista ammattikuntaa Suomessa, en usko että on, joka niin
paljon lahjoittaisi työtänsä yhteiseksi
hyväksi hyväntekeväisyyden kautta kuin
taiteilijat. Jotenkin sen ajatuksen esittäminen, että heidän
vielä pitäisi kirkkoakin kannatella, on mielestäni
hyvin kohtuuton. Niin kuin ed. Kekkonen aikaisemmin sanoi, tekijänoikeuslaki
antaa sopimusoikeuden. Kyllä edelleen tekijänoikeuden
haltija voi lahjoittaa teoksen. Jos todella on tällaisia
tekijöitä, jotka haluavat antaa teoksensa ilmaiseksi käyttöön,
niin sen voi antaa.
Toinen on tämä piraattiasia. Nythän
oli tiedote, että äänitteiden myynti
on maailmassa laskenut 10 prosenttia. Suomessa lasku oli muistaakseni
5,8. Vaikka olemme tämän piraattirajan vieressä,
niin meillä lasku ei ole ollut niin dramaattista kuin muissa
maissa johtuen kai siitä, että kotimaista musiikkia
ei ole samalla tavalla nettien kautta tarjolla kuin muuta musiikkia.
Tämä tilanne todella tarkoittaa sitä,
että tällä hetkellä, voi sanoa,
samalla kun musiikin kuluttaminen lisääntyy räjähdysmäisesti,
niin musiikin maksajien määrä vähenee.
Voi sanoa, että osasta musiikin harrastajia on tullut musiikin
vihollisia. Tämä on todella valitettava seikka
rehellisten kuluttajien kannalta, koska tällä hetkellä äänilevyteollisuus
tietysti hinnoittelee nämä saamatta jäädyt myyntitulot
niihin levyihin, jotka ostetaan. Tämä kehityshän
johtaa siihen, että näiden rehellisesti ostettujen
levyjen hinta koko ajan nousee ja sitten on ihmisryhmä,
joka ei maksa mitään.
Siinä mielessä mielestäni tämä piraattiasia
ei ole vaan semmoinen, että saa jonkun Laatokkajärven
rantalaulajien yhteislaulukoostelevyn lahjaksi ja sitten ei pysty
uskottavasti kertomaan tästä laulujuhlasta, jossa
sen on saanut. Me tiedämme, että meillä valvontaviranomaiset
ovat ihan järkeviä normaaleja ihmisiä ja
osaavat käytännössä harkita.
Kyllähän tässä on tämä näyttökynnys,
mutta tavoite on sen ajatuksen läpivieminen, että todella
kysymys on varastamisesta ja rikollisuudesta. Meillähän
on myös nämä säännöt koskien
viinaa ja tupakkaa, joissa me katsomme, että voi olla tällainen
selvä kiintiö. Vaikka se on tässä lakiesityksessä niin,
että piraatteja ei saa tuoda, ne voidaan takavarikoida,
niin juuri se, että tuontia ei ole sanktioitu, voi tehdä laista
suosituksen kaltaisen.
Täällä tänä iltanahan
monta tuntia keskusteltiin juuri heijastimista ja kypäristä ja
suosituksista, ja selvästi tuntuu olevan niin, että jos
laissa ei ole sanktiona muuta kuin tämä menettäminen, niin
tulkitaan, että se ei oikeastaan olekaan laki. Voi olla,
että tätä asiaa pitää vielä valiokunnassa hioa.
Kari Kantalainen /kok:
Arvoisa puhemies! On miellyttävä seurata tätä keskustelua,
joka liittyy hyvin tärkeään kysymykseen.
Puhutaan tekijänoikeuksista, jotka ovat hyvin tärkeä asia,
ja tekijänoikeus pitää totta kai turvata
kaikille musiikin tekijöille, jotka asialla ovat. Tässä mielessä on
kiistaton asia, että tätä prosessia pitää viedä järkevästi
eteenpäin. Kun itse on myöskin mukana tekijänoikeusasioissa
niin, että olen voinut näitä tekijänoikeuspalkkioita
jopa pienessä määrin saada, niin tietysti
on mielenkiintoista seurata, miten tämä prosessi
kaiken kaikkiaan toimii. Tässä mielessä on
ollut hauska havaita se, että jostain kumman syystä tämä asia
kiertäytyy muutamiin keskeisiin asioihin.
Yksi keskeinen asia on se ja aivan mielenkiintoinen, että kun
puhutaan normaalihintaisista äänitteistä,
on aivan selvästi nähtävissä se,
että meillä on hyvin pieni hintajousto äänitteissä. Kun
puhutaan kansainvälisesti, tilanne on aivan sama. Tuntuu
siltä, että onko meillä jonkin asteinen
kartelli, joka määrittelee, että äänitteen
hinta on tämä ja tämä, ja sitä kautta
hoidetaan asiat. Tämä kysymys konkretisoituu aivan
erityisesti siinä mielessä, että silloin
kun puhutaan äänitteen hinnasta, niin mitä korkeampi
hinta, sitä selkeämmin on nähtävissä se,
että piratismi ja vastaavat ilmiöt kasvavat. Useat
kansainväliset huippuartistit ovat nostaneet asian esille,
todenneet, että äänitteiden hinnoittelu
edistää piratismia. Minä luulen, että Suomessa
on tilanne aivan sama. Kun ed. Krohn mainitsi, että äänitteiden
myynti meillä on pudonnut 5—6 prosenttia, kansainvälisesti
pudotus on 9—11 prosenttia, ja tämä johtuu
paljolti siitä, että tulee vaihtoehtoiset markkinat,
jos toteutamme asioita sellaisella hintatasolla, joka välttämättä ei
perustu aitoon kilpailuun. Pitäisi selkeästi nähdä,
minkälainen on hintajousto näiden tuotteiden osalta.
Me elämme Suomessa semmoista mielenkiintoista tilannetta,
että suomalainen kansallisomaisuus esimerkiksi kevyen musiikin
osalta on myyty ulos kansainvälisille toimijoille. (Ed.
E. Lahtela: Monta muutakin on myyty!) — Meillä on
paljon muutakin mennyt, mutta tämä on, ed. Kekkonen,
aivan faktatilanne. — Yhtä lailla kuin arvostan
kotkalaista Junnu Vainiota ja Fazerin musiikkituotantoa, on ollut
surullista todeta, että tekijänoikeudet on myyty
ulos, minkä jälkeen on tilanne se, että totta
kai nämä kansainväliset toimijat keräävät
pelkästään kuohukerman tästä päältä eli
tekevät uusintoja uusintojen jälkeen, tekevät
kokoelmia kokoelmien jälkeen ja tätä kautta
rahastavat moneen kertaan ne asiat, joista tässä on
kyse. Haluan todella turvata tekijänoikeudet. Se on keskeinen
kysymys. Mutta haluan myöskin, että meillä pitää voida
keskustella siitä, minkälainen on meidän
hinnoittelutasomme, perustuuko se kartelliin vai aitoon kilpailuun.
Arvoisat ystävät, tämä piraattikeskustelu
on äärimmäisen tärkeä ja äärimmäisen
vaikea. Kun tässä todettiin, että meille
tuodaan piraattituotteita, niin kuin on nähty, runsaasti
eri puolilta ja nyt halutaan rajoittaa piraattituotteiden tuontia,
ensinnäkin kysyn, millä tavalla rajoitus toteutuu, minkälaisilla
resursseilla me varustamme meidän tullimme, että se
pystyy joka ainoan kappaleen kaivamaan irti, vai onko niin, että tässä katsotaan
joustavaa käytäntöä. Tämä on
tärkeä asia, ja tämäkin perustuu
siihen lähtötilanteeseen, niin kuin mainitsin,
että silloin, jos hinnoittelu perustuu globaalien yritysten
toimintaan, tässä selkeästi tulee heijastumisvaikutuksia.
Piraattituotteiden tuonnin valvonta on mielestäni täysin
mahdotonta. Meille tulee eri puolilta kotimaahan valtavasti ihmisiä,
jotka tuovat tuotteita eri muodoissansa. Tässä mielessä se
perustuu lähinnä pistokokeisiin, ja sitten mietitään,
millä ruvetaan sanktioimaan sitä, miten nämä asiat
toimivat.
Kun mietitään vielä niitä ulottuvuuksia,
joita tähän lainsäädäntöön
liittyy laitemaksujen osalta, joissa ikään kuin
kerätään tekijänoikeusmaksuja
laitteiden valmistajien kautta, me joudumme uuteen ongelmakenttään,
jonka osalta voidaan todeta se, että tässä ongelmakentässä on ympäri
maailman toimijoita, jotka ovat omalta osaltaan tekemässä erilaisilla
ominaisuuksilla varustettuja tuotteita, joiden käyttö meillä omalta
osaltaan tulee sanktioiduksi, joiden käyttöä ei voida
hoitaa. Millä tavalla me turvaamme esimerkiksi EU-kansalaisten
mahdollisuuden tuoda Euroopasta tuote Suomeen ja toimia sen tuotteen ominaisuuksilla
eli kuunnella äänitteitä, jos se tuote
tai laite ei soita sitä äänitettä,
joka meillä on sanktioitu? Joudumme aika ihmeelliseen tilanteeseen,
jos se jossain muussa maassa toimii. Tässä on
hirvittävän paljon isoja ongelmakysymyksiä,
joihin joudumme tämän asian osalta paneutumaan.
Arvoisa puhemies! En missään tapauksessa, koska
itsekin olen tekijänoikeusjärjestelmän puitteissa
toimiva, halua mollata tätä systeemiä, mutta
haluan, että meillä on sellainen järjestelmä,
joka on läpinäkyvä, joka mahdollistaa
sen, että meidän laitteemme toimivat, joka mahdollistaa
sen, että voimme myöskin kuunnella hankintojamme,
mitä ikinä haluamme, ja toisaalta, joka mahdollistaa
sen, että nimenomaan se suomalainen tekijä voi
tuottaa ja on motivoitunut tuottamaan suomalaista kansallisomaisuutta,
tuottamaan musiikkia, tuottamaan erilaisia muita asioita sillä tavalla,
että hänen toimintaedellytyksensä myöskin
jatkossa säilyvät.
Toivon, että kun tätä asiaa käsitellään,
että emme mene suurten kartellien tai suurten toimijoiden
ehdoilla tekemään asioita, vaan katsomme sekä tekijän
että kuluttajan näkemykset.
Suvi Lindén /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Kantalainen ei ilmeisesti ollut silloin
salissa, kun käytin puheenvuoron näiden teknisten
suojausten kiertämiskiellosta, josta on uusi momentti,
joka on rakennettu juuri kuluttajan näkökulmasta.
Jos ostaa esimerkiksi suojatun levyn, joka ei toimi omassa laitteessa, tämän
lain mukaan ei ole kiellettyä kopioida sitä sellaiselle
laitteelle, että sitä voidaan kuunnella. Eli lähtökohta
on se, että ostaessaan laillisen tuotteen sen suojauksen
voi kiertää muun muassa silloin, jos tekninen
suojaus on sen tyyppinen, että se ei mahdollista tuotteen
kuluttamista tai käyttämistä kotioloissa.
Ongelma tässä on se, niin kuin totesin, että teknisten
suojausten purkamislaitteiden välittäminen ja
myyminen on kiellettyä. Tämä varmasti
on se asia, jota valiokunta tulee pohtimaan.
Antero Kekkonen /sd:
Arvoisa puhemies! En halua pitkittää tätä keskustelua,
mutta minun oli ihan pakko reagoida siihen, kun ed. Kantalainen
nosti niin sanotusti kissan pöydälle puhuessaan
mahdollisesta kartellista. Ei sivistysvaliokunnan tehtäviin
välttämättä kuulu ryhtyä hakemaan
rikoksia, mutta kun tätä asiaa käsitellään sivistysvaliokunnassa,
otettakoon esiin tämä kartellikysymys. Minä en
tiedä, onko sellaista olemassa, ed. Kantalainen, mutta
tiedän, että alan piireissä tästä on
puhuttu jo vuosikausia, ja kun tästä on puhuttu
vuosikausia, se edellyttää jonkinlaisen vastauksen
saamista kartellisyytökseen tai kartelliväitteeseen
tai kartellitoteamukseen. Saattaisi olla hyvä, jos joku
asiantuntija tai jotkut asiantuntijat sivistysvaliokunnassa olisivat
vastaamassa myöskin tähän kysymykseen.
Herra puhemies! Toistan vielä sen, että en
tiedä, onko tällaista kartellia olemassa, mutta
alan piireissä, siis musiikin maailmassa Suomessa, tästä puhutaan.
Ed. Kantalainen ei ollut ensimmäinen, joka asian on ottanut
esille, mutta taisi olla ensimmäinen, joka otti sen esille
tässä salissa, ja se on hyvä.
Kari Kantalainen /kok:
Arvoisa puhemies! En halua myöskään
jäädä tähän asiaan
sen pitemmälle, mutta toteaisin, että ei kovin
paljon tarvitse miettiä, kun katselee asioita siltä kannalta, miksi
meillä ja miksi muualla äänitteiden hintataso
on varsin selkeästi stabiili ja varsinaista kilpailua ei
näytä olevan. Tässä suhteessa
todella toivon sitä, että sivistysvaliokunta omalta
osaltaan miettii tätä kokonaisuutta, katsoo asioita
selkeästi myös kansallisista lähtökohdista
ja myöskin suomalaisten tekijöiden lähtökohdista
suhteessa kansainvälisten suurten toimijoiden bisnesajatteluun.
Se on se asia, mitä haluan tässä korostaa.
Keskustelu päättyy.