Markus Mustajärvi /vr:

Arvoisa puhemies! Kun on niin monta kertaa joutunut ihan pakosta arvostelemaan hallituksen esityksiä, niin silloin kun on syytä myönteiseen arvioon, niin se on syytä esittää. Silloin kun hallinnolliset käytännöt tarpeellisen määrärahan käytössä ovat este järkevälle, maanläheiselle toiminnalle, niin silloin näitä esteitä pitää kaikin tavoin pyrkiä purkamaan.

Tämä hallituksen esityshän liittyy siihen, kuinka me kykenemme pitämään mahdollisimman ison osan nuorista tai nuorista aikuisista aktiivitoiminnan piirissä. Meillä on hyvin paljon, aivan liikaa niitä nuoria, vanhempaakin väkeä, joilla ei ole minkäänlaista ammatillista tutkintoa, ei mitään tutkintoa, ja jo se lähtökohta sysää nuoret ja vanhemmatkin henkilöt siinä kisassa, kun taistellaan edes satunnaisista määräaikaisista työpaikoista, sinne jonon häntäpäähän.

Nuorisotakuuhan ei ole valitettavasti lähtenyt liikkeelle niin hyvin kuin on ennakoitu ja toivottu. Kun nytten tulee mahdollisuus tälle ikäryhmälle 20—29-vuotiaat hankkia joustavammin tutkinto, kun sitä ennestään ei ole, tai tutkinnon osia, niin totta kai se on liikahdus oikeaan suuntaan. Ongelma on vain tämä isompi kehys, se, että oppilaspaikkoja, koulutuspaikkoja, on karsittu hyvin rajulla kädellä. Niiden tosiasiallinen saatavuus ja maantieteellinen saatavuus on vaikeutunut, ja kun kokonaismäärärahoja oppilaitoksissa on leikattu aika rajusti, niin silloin tämä kokonaiskehys uhkaa vesittää niitäkin hyviä muutoksia, mitä on muuten saatu aikaan.

Inkeri Kerola  /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Täytyy kyllä sanoa, että minulla on tästä esityksestä aivan toisenlainen käsitys kuin edustaja Mustajärvi tuossa edellä kuvasi. Ensinnä perusteluksi se, että itse näen niin, että niin sanotusti avataan jälleen uusi rahareikä, joka ohjataan ylhäältä alaspäin, mutta ei ollenkaan oteta huomioon sitä, mitä siellä alhaalla tarvittaisiin. Elikkä perään tämän esityksen myötä alueellisia tarpeita, paikallisia tarpeita, jotka, veikkaan, tämän lakiesityksen myötä eivät tule huomioiduksi niin kuin pitäisi. Elikkä näen tässä lakiesityksessä jälleen rahanjakoa, joka on erittäin pirstaleinen, hallitsematon ja sitä kautta ei tule suunnatuksi juuri niihin tarpeisiin, mihin tarvittaisiin.

Ajattelen tätä ensinnäkin siitä näkökulmasta, että tämä laki tulee voimaan ensi vuoden alusta, tammikuun alusta, nyt on hakukierros meneillään, lakiesitys on käsittelyssä täällä salissa, ja kysyn vain, että kuinka moni oppilaitos tai koulutuksen järjestäjä pysyy enää kärryillä niistä rahanjakoputkista, joita meillä on kehitelty nuorisotakuun tai koulutustakuun ympärille. Itse tunnustan rehellisesti, että yritin etsiä punaista lankaa tämän esityksen pohjaksi hakemalla kaikki ne rahoitusväylät ja ne mahdollisuudet, jotka on tarjottu koulutustakuun ja nuorisotakuun sisällä, ja se käsitys, joka itselleni muodostui, oli erittäin sekava. Ja veikkaan, että jos me löydämme opetus- ja kulttuuriministeriöstä tai työ- ja elinkeinoministeriöstä yhden virkamiehen, joka osaa meille kertoa kokonaisuuden tästä koulutustakuun sisällä olevasta rahasummasta ja siitä, miten se ohjataan, niin sellaista virkamiestä ei löydy. Sen verran sekavaa tämä lisääminen ja vähentäminen kuukauden välein on ollut.

Arvoisa puhemies! Tässä esityksessähän lisätään väliaikaisesti nuorten aikuisten osaamisohjelmaan osoitettuja määrärahoja, tai esitetään, että niitä voitaisiin uudelleensijoittaa ammattitutkintoon valmistavaan ja erikoisammattitutkintoon valmistavaan koulutukseen. Nyt epäilykseni herää ensinnäkin, että kuinka moni näistä nuorista kykenee astumaan tälle koulutuspolulle, kun puhutaan ammattitutkinnosta tai erikoisammattitutkinnosta, jotka ovat erittäin vaativia koulutusaloja nuorelle. Puhutaan myös oppisopimuskoulutuksesta, jonka on todettu olevan, kuten tuossa edellä olevissa puheenvuoroissa kerrottiin, erittäin vaativa koulutusmuoto ja jota ei voida yksistään toteuttaa alle 20-vuotiaille syystä, että lainsäädäntömme sen estää.

Muutama esimerkki tästä rahoituksesta vielä: Talousarvioesityksessä vuodelle 2014 ammatilliseen koulutukseen esitetään noin 733 miljoonan euron määrärahaa. Tähän nimenomaiseen koulutukseen kohdistuvista säästötoimenpiteistä aiheutuu menovähennyksiä noin 25 miljoonaa euroa. Elikkä tällä osoitetaan minusta selkeästi se, että toisella kädellä annetaan lisää ja toisella kädellä otetaan pois. Toisella kädellä otetaan koulutuspaikkoja pois ja toista kautta lisätään rahoitusta. Tällä viittaan nyt siihen, että kuka tästä sekamelskasta enää ottaa selvän, miten tämä ammatillisen koulutuksen järjestäminen meidän maassamme toimii ja tuoko se tuloksia, tuoko se niitä tuloksia, mitä tälle takuulle on asetettu.

Arvoisa puhemies! Perään siis sitä, että meidän on otettava paremmin huomioon ministeriössäkin se, että paikallinen näkemys ja tuntemus koulutustarpeista, opiskelijoiden määrästä ja heidän taidoistaan on se paras tae koulutuksen edistämiselle tässä valtakunnassa. Me tarvitsemme tietoa siitä, minkälaisiin tarpeisiin alueella kannattaa kouluttaa, niin ettei nuoria kouluteta työvoimareserviin tai näennäiskouluteta johonkin ammattiin, josta tiedämme, että sillä ei ole tulevaisuutta.

Kolmanneksi perään sitä, että olen ollut havaitsevinani ministeriöstä tällä kaudella sen, että siellä mieluusti keskitetään paitsi rahat myöskin hallinto ministeriöön. Ei haluta ottaa huomioon alueellisia tai paikallisia näkökulmia puhumattakaan niistä kuntien tarpeista, ja tällöin tullaan siihen tulokseen, mitä nyt on näkyvissä: työttömyys kasvaa, koulutuspaikkoja on liian vähän, emmekä saa nuoria niihin suunniteltuihin koulutusputkiin.

Arvoisa herra puhemies! Tärkeintä on se — mihin me itse kukin voimme vaikuttaa — että nuorilla elämän perusasiat ovat kunnossa. Me tuemme oppisopimuskoulutusta, mutta ennen kaikkea me tuemme jokaiselle nuorelle räätälöityjä opinpolkuja. Muutoin tämmöisillä massaratkaisuilla emme saa koulutus- ja nuorisotakuuta järjestettyä niin kuin se on suunniteltu.

Eeva-Johanna Eloranta /sd:

Arvoisa puhemies! Tuohon äskeiseen puheenvuoroon voisi todeta, että itse asiassa aika yllättävänkin pieni prosentti ammattitutkinnon suorittaneista työllistyy juuri omalle alalleen, ja voidaankin todeta, että tärkeintä on, että on se toisen asteen koulutus. Työnantaja mielellään ottaa töihin sellaisen, joka on suorittanut jonkin koulutuksen. Ei välttämättä ole niin suurta väliä, mikä koulutus se on, koska on kuitenkin todettu, että ilman sitä toisen asteen koulutusta työura voi olla kymmenenkin vuotta lyhyempi, ja sen takia pitäisin sitä tärkeänä, että jotakin koulutusta saa, vaikkei se nyt sitten olisi juuri sitä kaikkein toivotuinta.

Puhemies! Kun nuorisotakuuta lähdettiin toteuttamaan, huomattiin, että se ei riitä, että huolehdimme niistä niin sanotuista uusista nuorista, jotka jäävät peruskoulun jälkeen ilman koulutuspaikkaa tai ovat vaarassa muulla tavoin jäädä ulkopuolelle. Näiden peruskoulunsa juuri päättävien nuorten lisäksi meillä on tällä hetkellä 20—29-vuotiaita nuoria noin 110 000, jotka ovat ilman perusasteen jälkeistä koulutusta. Näistä nuorista on tässä hallituksen esityksessä kysymys.

Eli nyt lähetekeskustelussa on nuorten aikuisten osaamisohjelman laajentaminen näyttötutkintona suoritettavaan ammatilliseen perustutkintoon. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettua lakia väliaikaisesti siten, että nuorten aikuisten osaamisohjelmaan osoitettuja määrärahoja voitaisiin myöntää valtionavustuksena oppilaitosmuotoiseen näyttötutkintoon valmistavaan ammatilliseen peruskoulutukseen, ammattitutkintoon valmistavaan ja erikoisammattitutkintoon valmistavaan koulutukseen sekä tutkintotilaisuuksiin. Tämän ohjelman hyvän toiminnan ja kohderyhmän kouluttamista koskevien määrällisten tavoitteiden saavuttamisen kannalta on ollut ongelmana, että ohjelman kautta ei ole voitu ohjata lisäresursseja ammatilliseen perustutkintoon ja että sen puitteissa ei ole voinut suorittaa tutkinnon osia suorittamatta koko tutkintoa. Valtionavustuksella voitaisiin nyt rahoittaa niiden 20—29-vuotiaiden opiskelijoiden opintoja, joilla ei ole suoritettuna perusopetuksen oppimäärää tai perusopetuksen oppimäärän suorittamisen jälkeistä tutkintoa.

Hallituksen kehyspäätöksessähän koskien vuosia 13—16 on päätetty kohdentaa nuorten aikuisten osaamisohjelmaan yhteensä 183 miljoonaa euroa ja tälle vuodelle 27 miljoonaa euroa ja kolmena seuraavana vuonna kunakin 52 miljoonaa euroa. Tällä tavoin voidaan vuosina 2013—2016 saada noin 36 000 aloittamaan koulutus.

Ammatillisen lisäkoulutuksen järjestäjille ja eräille muille järjestäjille on lisäksi myönnetty valtionavustuksena resursseja kohderyhmän ohjaus- ja neuvontapalveluihin. Tämän esityksen tavoitteena onkin laajentaa nuorten aikuisten osaamisohjelmassa koulutuksen järjestäjälle kohdennettavaa lisärahoitusta oppilaitosmuotoiseen näyttötutkintoon valmistavaan ammatilliseen peruskoulutukseen ja tutkinnon osiin. Lisäksi valtionavustuksella on mahdollista kohdentaa rahoitusta nykyistä paremmin osaamisohjelman kohderyhmälle sekä osoittaa rahoitusta mahdollisten opiskelijamaksujen poistamiseen ammatillisessa lisäkoulutuksessa. Esityksellä ei ole vaikutuksia valtion talousarviossa nuorten aikuisten osaamisohjelmaan ehdotetun määrärahan mitoitukseen. Ammatillisen koulutuksen järjestäjän osalta se siirtää osan nuorten aikuisten osaamisohjelmassa myönnetyistä yleiskatteellisista valtionosuuksista kyseiseen toimintaan kohdennettuihin valtionavustuksiin.

Lopuksi haluaisin todeta tähän nuorisotakuukeskusteluun, että minua kovasti harmittaa se keskustelu, jota lehtienkin palstoilla ja täällä salissa käydään siitä, etteikö nuorisotakuu olisi onnistunut. Tällä hetkellä tilanne on se, että niistä nuorista, joita nuorisotakuu koskee, on 93 prosentille laadittu suunnitelma, ja näistä prosenteista, jotka eivät tähän kuulu, monet ovat esimerkiksi armeijassa, joten sitä ei ole voitu tehdä, ja peräti 73 prosenttia näistä nuorista on jo päässyt niin sanotusti toimenpiteiden piiriin elikkä töihin, opiskelemaan, työharjoitteluun. Minusta on ihan selkeä asia sanoa, että nuorisotakuu toimii hyvin.

Maria Tolppanen  /ps:

Arvoisa puhemies! Me elämme koulutusyhteiskunnassa, jossa kaikenlainen koulutus on hyväksi, ja olen täysin toista mieltä kuin edustaja Eloranta siitä, että sillä ei ole merkitystä, mikä se koulutus on. Sillä on mitä suurimmassa määrin merkitys, mikä se koulutus on ja minkä tasoinen se koulutus on, mikä meillä annetaan.

Varsinkin tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että meidän ammatillinen osaamisemme on valitettavasti laskenut. Suomi on tähän saakka niittänyt hyviä tuloksia Pisa-tutkimuksissa. Nyt nekin ovat menneet alaspäin. Mistä se johtuu? Jos meidän ammatillista koulutusta ajetaan sillä tavalla alas kuin nyt on ajettu, niin se tarkoittaa sitä, että me ehdoin tahdoin teemme toisen luokan kansalaisia.

Silloin jos Pohjois-Suomesta ja Itä-Suomesta poistetaan koulutuspaikkoja ja niitä siirretään Helsinkiin, silloin parannetaan tietenkin niiden ihmisten asemaa, jotka asuvat pääkaupunkiseudulla, mutta valitettavasti heikennetään niiden asemaa, jotka asuvat äärirajoilla. Sieltä ei ole niin helppoa lähteä suureen kaupunkiin, suureen vilinään opiskelemaan. Jos ollaan jossakin Sallan perukoilla tai Inarin perukoilla, niin ei sieltä niin vain lähdetä 16-vuotiaina tänne Helsinkiin hankkimaan sitä ammattia. Se tarkoittaa sitä, että siellä se kouluttautuminen jää ja siirtyy kauemmas.

Kun olemme puhuneet paljon siitä, että pitäisi olla tätä oppisopimuskoulutusta, niin se on erittäin hyvä asia, ja oppisopimuskoulutuksen pitäisi olla sen kaltaista, että voitaisiin jäädä siihen työpaikkaan töihin sen jälkeen, kun se koulutus on saatu. Ongelmana on vain se, kuulkaas, tuolla maakunnissa, että kun niitä oppisopimuspaikkoja ei ole. Työnantajat eivät ota oppisopimukselle ihmisiä, koska vaikka se opiskelija on siellä suhteellisen halpa työntekijä, niin hänestä täytyy kuitenkin maksaa ja sen lisäksi hän on tiettyjä aikoja pois työpaikalta silloin, kun on nämä teoriaosuudet olemassa.

Toinen ongelmakohta tämänhetkisissä toimissa on Sanssi-kortti, joka ei esimerkiksi Vaasassa kelpaa. Työnantajat eivät ota Sanssi-korttia vastaan sen takia, että jos ei sitä työtä ole, he sanovat, että minkä ihmeen takia otan jonkun 700 ja pidän siellä jonkun pyörittelemässä peukaloitaan, kun ei se mitään osaa tehdä eikä asioita voi tehdä varastoon. Se ei vaan jostain syystä toimi. Näyttötutkinto voisi olla jonkinlainen ratkaisu tämänhetkiseen tilanteeseen, kisälli—mestari-malli voisi olla ratkaisu tämänhetkiseen tilanteeseen, mutta se suuri haaste on saada ne mestarit ottamaan se kisälli, se työnantaja ottamaan se työntekijä.

Meillä ovat tällä hetkellä erittäin suurena ongelmana koulupudokkaat, joita meillä on peruskoulusta lähtien. Peruskoulu, sen jälkeen lukio, sitten ammatillinen koulu ja myöskin ammattikorkeat, näistä kaikista tulee koulupudokkaita, ja jos emme pysty ottamaan siitä koppia, niin silloin tällä maalla ei todellakaan mene tulevaisuudessa hyvin. Jos me luovutamme nyt sen takia, että meillä ei ole rahaa, että me elämme lamassa, ja me panemme oppilaitosten ovia kiinni, niin me teemme sellaisen karhunpalveluksen tälle maalle. Me rakennamme uuden sukupolven, joka ei koskaan tule tekemään työtä. Meillä on jo yksi sellainen sukupolvi. Meillä on olemassa erittäin vaikeasti työllistettävien ryhmä, noin kolmikymppiset miehet, joilla mahdollisesti on yksi ammatti jo olemassa, mutta jostain syystä elämä on välillä potkinut päähän ja sen jälkeen sitten sieltä kuopan pohjalta ei tahdota päästä kuopan reunalle millään.

Kun kunnilta on nyt poistettu rahoja, kuten kaikki tietävät, niin se tarkoittaa myöskin sitä, että erilaisista paikoista, joissa on vaikeasti työllistettäviä, hankalasti työllistettäviä ihmisiä, vajaakuntoisia ihmisiä ja maahanmuuttajia, viedään rahaa, ja se tarkoittaa käytännössä sitä, että sieltä on suora tie työttömyyskortistoon, ja siitä kortistosta ei näillä keinoilla nousta ylös. Nämä ovat vakavia asioita, joihin meidän on syytä puuttua.

Nyt se, mitä meidän pitäisi, arvon ministeri, tässä maassa pystyä tekemään, on se, että jokaiselle, ihan jokaiselle, joka peruskoulunsa päättää, on olemassa se jatkokoulutuspaikka. Peruskoulun päättänyt ei kuulu työelämään, hän on 16-vuotias, hän kuuluu koulunpenkille opettelemaan tulevaa ammattia ja opettelemaan taitoja tulevaa elämää varten.

Merja Mäkisalo-Ropponen /sd:

Arvoisa puhemies! Nuorten aikuisten osaamisohjelman tavoitteena on nostaa vailla tutkintoa olevien 20—29-vuotiaiden koulutustasoa ja lisätä heidän opiskeluaan. Tämä ohjelma on tarkoitettu henkilöille, joilla ei ole peruskoulututkinnon jälkeen mitään muuta koulutusta, ja heitä arvellaan olevan noin 110 000. Se on suuri luku, ja tämän ryhmän asema on työmarkkinoilla selvästi muita heikompi.

Vuosina 2013—2016 osaamisohjelmaan on kohdennettu yhteensä 183 miljoonaa euroa. Tällä ohjelmalla ei ole ollut mitään erillistä säädöspohjaa, vaan rahoitus on osoitettu ammatillisen lisäkoulutuksen järjestäjille valtionosuuksina ammatti- tai erikoisammattitutkintoon valmistavaan koulutukseen ja tutkintotilaisuuksiin. Ongelmana on ollut, että ohjelman kautta ei ole voitu ohjata lisäresursseja ammatilliseen perustutkintoon ja että sen puitteissa ei ole voinut suorittaa osatutkintoa.

Tässä esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettua lakia väliaikaisesti siten, että nuorten aikuisten osaamisohjelmaan osoitettuja määrärahoja voitaisiin myöntää valtionavustuksena myös oppilaitosmuotoiseen näyttötutkintoon valmistavaan ammatilliseen peruskoulutukseen ja tutkinnon osiin sekä myös ammattitutkintoon valmistavaan ja erikoisammattitutkintoon valmistavaan koulutukseen. Lisäksi valtionavustuksella on mahdollista kohdentaa rahoitusta nykyistä paremmin osaamisohjelman kohderyhmälle ja osoittaa rahoitusta mahdollisten opiskelijamaksujen poistamiseen ammatillisessa lisäkoulutuksessa.

Mielestäni tämä lakimuutos parantaa ja laajentaa nuorten aikuisten kouluttautumismahdollisuuksia ja auttaa nimenomaan löytämään uusia, yksilöllisiä ratkaisuja koulutuksen järjestämiseen.

Markus Mustajärvi /vr:

Arvoisa puhemies! Ihan kaikkea sitä palautetta en omakseni ota, mitä edustaja Kerola kertoi omassa puheenvuorossaan. Minä nimenomaan yritin teroittaa sitä, että niin nuorisotakuussa kuin muutenkin työllisyyden hoidossa ja monessa muussa asiassa nämä perusteet säästöpaineissa pettävät, ja mainitsin nimenomaan oppilaspaikat, yhtenä esimerkkinä koulutuksen saavutettavuuden. Varmasti olen riittävissä määrin arvostellut myös sitä, kuinka alueellinen näkemys koulutuksen suunnittelussa ja järjestämisessä uhkaa jäädä jälkeen.

Kuitenkin koulutuksen suunnittelu laahaa aina jälkijunassa, haluttiinpa sitä eli ei. Kukaan ei pysty antamaan takuuta nuorille, että kun käyt tämän koulun, niin sitten kun pääset koulusta ulos, sinulla on työpaikka valmiina. Ne ovat äärimmäisen harvat koulutukset, joissa näin on. Siinä suhteessa realismia on kuitenkin se, että nuoria koulutetaan, vanhempaakin väkeä, osin myöskin sinne työvoimareserviin, ja jos käy niin, että sieltä sitten ajan oloon kuitenkin sijoittaudutaan työmarkkinoille, niin ei se hukkaan ole mennyt, jos vaihtoehtona on, että senkin ajan on ollut työttömänä tai sitten toimettomana muuten, ja uudet ongelmat syntyvät sitä kautta.

Itsekin olen kokenut sen, että kun olen käynyt eri alalle koulutuksen, ollut hyvin monenlaisissa töissä yksityisellä, kunta- ja valtiosektorilla, niin kyllä se, että on joku tutkinto, on vain työnantajien silmissä kuitenkin iso asia. Se osoittaa jonkinlaista aktiivisuutta ja päämäärätietoisuutta. On niitäkin työnantajia, jotka katsovat henkilökohtaiset ominaisuudet paljon tärkeämmiksi kuin sen muodollisen koulutuksen ja onko se koulutus juuri siltä alalta.