5) Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun
lain 11 §:n muuttamisesta
Eero Akaan-Penttilä /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Pitkäaikaisen laitoshoidon
asiakasmaksuista määräävä laki
kaipaa uudistamista. Siinä mielessä olen tehnyt
käsitteillä olevan lakialoitteen, jota aikamoinen
määrä kansanedustajia on myöskin
kannattanut. Sen takia ... (Ed.Rajamäki: Olisi voinut kerätä nimiä vähän laajemmalti!)
— Olen,
ed. Rajamäki, aivan samaa mieltä asiasta, mutta
teknisistä syistä se ei ollut mahdollista. Toivon,
että tähän hyvin laajasti nyt eduskunnassa
voitaisiin yhtyä, sillä tämä aihepiiri
on sellainen, että se koskee meitä kaikkia, kunhan
kerkiämme vain tiettyyn ikään. Sen takia
perustelen sitä ehkä vähän huolellisemmin.
Väestön ikääntymisen seurauksena
pitkäaikaisen laitoshoidon tarve on lisääntynyt
voimakkaasti. Hoidon järjestäminen on kunnille
varsin kallista, mutta toisaalta se on myös suuri tulonlähde
kunnille, kustantavathan potilaat hoitonsa asiakasmaksujen muodossa.
Viime aikoina esille on kuitenkin noussut yhä useammin
ongelmia liittyen juuri laitoshoidon asiakasmaksuihin. Moni eläkkeellä oleva
pariskunta on yllätyksekseen huomannut, että kotiin
jäävän puolison elintaso on laskenut
kohtuuttomasti toisen joutuessa pitkäaikaiseen laitoshoitoon.
Tähän tilanteeseen ajaudutaan yleensä siksi,
että kunnalla on oikeus laskuttaa pitkäaikaisen
laitoshoidon potilaalta jopa 80 prosenttia hänen kuukausituloistaan,
nettotulosta.
Eläkeläisten keskuudessa sellainen tulonjako, jossa
toinen aviopuoliso tienaa tai saa eläkettä 10 000
markkaa kuussa ja toisen tulot koostuvat ainoastaan mahdollisesti
kansaneläkkeestä, on edelleen hyvin yleinen. Tämä johtuu
siitä, että kotiäitiys oli aiemmin huomattavasti
yleisempää kuin nykyisin. Näin ollen
myös eläkkeellä ollessaan aviopuolisot
rahoittavat menonsa pääosin miehen eläketuloilla.
On siis luonnollista, että jos perheen kuukausituloista
peritään yhtäkkiä lähes 80
prosenttia asiakasmaksuina, muodostuu vuosien varrella hankitun
tavanomaisen omaisuuden kustannuksista huolehtiminen pian ylivoimaiseksi.
Pitkäaikaisen laitoshoidon maksuista säädetään
sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetussa asetuksessa
n:o 734/1992, siis yhdeksän vuotta sitten. Asetuksen
15 §:n 5 momentissa säädetään,
että ennen kuin pitkäaikaisen laitoshoidon tulosidonnainen
maksu määrätään, tulee
maksun määrääjän selvittää,
onko hoitoon otettu palvelunkäyttäjä ennen
laitoshoidon alkamista elänyt yhteistaloudessa, avioliitossa
tai avioliiton omaisissa olosuhteissa tai onko hänellä alaikäisiä lapsia,
joiden elatus on ollut kokonaan tai osittain riippuvainen palvelun
käyttäjän tuloista. Selvityksen perusteella
maksu tulee tarvittaessa määrätä.
Toisin sanoen mitään muuta ei oteta huomioon tämän
asetuksen perusteissa, ei esimerkiksi sitä, minkälaiseksi
kotiin jäävän puolison elämä muotoutuu.
Asetuksen säännös ei sen sijaan siis
edellytä, että hoidon aikana selvitettäisiin
omaisten taloudellinen tilanne ja siinä mahdollisesti tapahtuneet
muutokset. Tähän on päädytty
sen vuoksi, että hoidon aikainen omaisten taloudellisen
tilanteen jatkuva seuraaminen kunnan tai kuntayhtymän toimesta
merkitsisi erittäin suurta lisätyötä viranomaisille.
Tyypillinen suomalainen hallintokäytäntö,
arvoisa puhemies. Systeemin kannalta asiaa katsotaan, ei kyseisen
avioparin kannalta.
Syksyllä 1999 tätä asetusta hivenen
muutettiin. Silloin tuli uusi asetus koskien pitkäaikaisen laitoshoidon
asiakasmaksuja, joissa annetaan kunnan sosiaaliviranomaisille mahdollisuus alentaa
maksua, jos se katsotaan aiheelliseksi. Siis harkinnanvaraisuutta
lisättiin. Käytännössä nuo
alennukset ovat kuitenkin osoittautuneet marginaalisiksi, koska
asetus jättää kunnille edelleen tulkinnanvaraa.
Uudella asetuksella pyrittiin pikemminkin tekemään
tarpeettomiksi puolisoiden väliset elatussopimukset, joilla
aiemmin oli pystytty turvaamaan kotiin jääneen puolison
toimeentulo.
Avioliittolain 46 §:ssä määrätään
nimittäin puolisoiden välisestä elatuksesta.
Siinä todetaan, että puolisoille suoritettavan
elatusavun määrä ja sen suorittamistapa
voidaan vahvistaa sopimuksella tai tuomioistuimen päätöksellä.
Periaatteessa elatussopimus siis sallii puolisoiden väliset elatussopimukset
silloinkin, kun kysymyksessä ei ole puolisoiden välinen
ero tai muu erimielisyys.
Toisaalta mikään laki ei velvoita kunnan sosiaalilautakuntaa
vahvistamaan tällaista sopimusta, jos se sitä yksipuolisesti
ei katso aiheelliseksi. Kunnat ovatkin lähes poikkeuksetta
viime vuosina jättäneet vahvistamatta avioparien
väliset elatussopimukset, joissa on varauduttu toisen aviopuolison
mahdolliseen pitkäaikaiseen laitoshoitoon.
Arvoisa puhemies! Minulla on tässä yksi ihan reaalinen
elatussitoumus, joka on minulle toimitettu ilman nimiä.
Luen sen vain ääneen. "Täten sitoudun
elämäni loppuun saakka suorittamaan vaimolleni
X.Y:lle hänen elatustaan varten 6 000 markkaa
kuukaudessa. Tämä summa on tarkistettava voimassa
olevan elinkustannusindeksin mukaisesti. Tietty paikkakunta 3.3.1998."
Kaikki nimikirjoitukset oikein ja niin päin pois. Tämä on
lähtenyt kyseisen asuinkunnan alueella käsittelyyn,
ja vaikka näin on sovittu, 6 000 markkaa, niin
päätös tästä kaikesta
kyseisen kunnan kautta oli se, että siitä hyväksyttiin
ainoastaan 4 000 markkaa. Itse olen jäänyt
miettimään, miten tällainen on mahdollista.
Kun pitkäaikaiseen laitoshoitoon joutunut henkilö ja
tämän puoliso katsovat, että tätä edellä mainittua
puolisoiden välistä elatusvelvollisuutta ja siitä määrättävän
lain henkeä rikotaan kunnan taholta, on muutosta haettava
käräjäoikeudelta. Siis edellä kerrottu
hintaesimerkki olisi ollut mahdollista purkaa käräjäoikeuden
kautta. Mutta miksi näin?
Tuo prosessi on varsinkin vanhuksille raskas, pitkä ja
kallis, eikä varmasti kenellekään miellyttävä.
Käräjäoikeus toisin sanoen ei voi olla
eikä saa olla ainoa tie kotiin jäävän
puolison toimeentulon turvaamiseksi sellaisessa tapauksessa, jossa
puolisoista selkeästi suurituloisempi joutuu pitkäaikaiseen
laitoshoitoon. Tilanne vaatiikin mielestäni koko asiasta
määräävää lakia.
Se on nyt tällä hetkellä asetustasoinen.
Laista tulee tehdä yksiselitteinen ja kattava. Se ei
saa jättää tulkinnanvaraa sen paremmin
kunnille kuin perheillekään. Tasapuolisin malli
sekä kunnan että perheen kannalta on sellainen,
jossa maksu määräytyy pariskunnan yhteenlasketuista tuloista
niin, että toisen joutuessa pitkäaikaiseen laitoshoitoon
puolet jää kotiin jäävälle
puolisolle ja toinen puoli määrättäisiin
kunnalle menevänä asiakasmaksuna. Esimerkiksi
näin.
Arvoisa puhemies! Olen tehnyt tämän lakialoitteeni
viime vuoden marraskuussa, ja kuukautta myöhemmin Helsingin
kaupunki otti käyttöön tähän
suuntaan liittyvän Helsingin kaupungin alueella toimivan
ohjeiston, joka on tullut voimaan nyt tammikuun alusta. Siinä noudatetaan seuraavia
periaatteita pitkäaikaishoidon maksua määriteltäessä.
Tämä on varmasti hyvä pohja asian jatkokehittelylle,
niin että se saisi Suomessa laajemmankin hyväksynnän.
Ensinnäkin pitkäaikaisessa laitoshoidossa
olevalta peritään hänen maksukykynsä mukainen hoitomaksu.
Siis ei jonkin taulukon mukaan noin vaan, vaan potilaan oman maksukyvyn
mukainen hoitomaksu. Maksu on enintään 80 prosenttia
hoidossa olevan jatkuvista nettotuloista edellyttäen, että hän
on yksinäinen ihminen. Nettotuloista vähennetään
henkilön henkilökohtaiseen käyttöön
tulevana osuutena 20 prosenttia, kuitenkin vähintään
asiakasmaksuasetuksessa määrätty käyttövara
450 markkaa + mahdollinen rintamalisä.
Jos henkilö on ennen pitkäaikaishoidon alkamista
elänyt yhteistaloudessa, avioliitossa tai avioliitonomaisessa
suhteessa ja on kotiin jäävää puolisoa
suurituloisempi, määritellään
maksu seuraavasti: Kun hoidettavan tuloista on vähennetty
20 prosentin käyttövara ja jäljelle jäävä summa
on suurempi kuin puolison omat tulot, lasketaan tämä summa
ja puolison tulot yhteen ja jaetaan kahdella, jolloin saadaan hoitomaksun suuruus.
Näissä tapauksissa ei erikseen oteta huomioon
asumis- tai muita kustannuksia.
Kaikissa tapauksissa kotiin jäävälle
puolisolle on toimeentuloa varten jäätävä täyttä kansaneläkettä vastaava
määrä, ja tämän turvaamiseksi otetaan
huomioon hoitomaksun vähennyksenä myös
kotiin jäävän puolison asumismenoja.
Pari esimerkkiä lopuksi, mihin se johtaa avioparin
kohdalla.
Ensimmäinen esimerkki käsittelee sitä,
että jos suurempituloinen puoliso joutuu laitoshoitoon
ja hänen työeläkkeensä on 8 500
markkaa kuukaudessa, se aiheuttaa näiden laskujen jälkeen
tilanteen, jossa kotona olevan puolison toimeentuloa varten jää 755
markkaa, nykykäytännöllä.
Mutta jos otetaan käyttöön uusi menetelmä, jonka
muun muassa Helsinki on jo ottanut, silloin aivan samasta työeläkepohjasta
lähtien kotiin jäävän puolison
toimeentuloa varten jää 5 150 markkaa,
jolla ehkä voi olettaa, että hän kotioloissa,
samanlaisessa elämäntilanteessa kuin aikaisemminkin,
pärjää.
Jos joku jää miettimään
näitä asioita lähemmin, niin näitä laskuesimerkkejä on
jokaiselle tulotasolle erikseen.
Mutta, arvoisa puhemies, lopetan lakiesittelyni tähän
ja toivon tälle suotuisaa menestystä eduskunnassa
ja kyseisessä valiokunnassa. En pitäisi aivan
mahdottomana, että hallitus voisi näin tärkeän
sosiaalipoliittisen uudistuksen ottaa omaksi esityksekseen ja tuoda
sen vielä tämän hallituskauden aikana
tähän saliin.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Kiitoksia ed. Akaan-Penttilälle hyvästä lakialoitteesta
ja hyvästä esittelystä. Alkuperäisessä lakialoite
159:ssä oleva esimerkki eläkeläispuolisoiden
tuloista, joista toinen tulo on 10 000 markkaa ja toinen
ainoastaan kansaneläke, ei ole suinkaan ainut niistä,
jotka johtavat ongelmiin. Niin kuin ed. Akaan-Penttilä totesi,
monilla muillakin tulotasoilla tällainen ongelmatilanne syntyy.
Asuminen on kallistunut, elinkustannukset kotiin jäävälle
puolisolle ovat nousseet ja ne ovat hankalia yksin suorittaa. Nimenomaan
asumisen kannalta tilanne on hankala. Näin ollen tämä ongelma
on varsin usein tullut vastaan myös pienimmillä eläketuloilla
tai pienimmillä eroavaisuuksilla, joita eläkepuolisoiden
välillä on. Näin ollen toivon samaa,
että hallitus voisi tämän asian ottaa
omaan ohjelmaansa vielä tämän vaalikauden
aikana ja aloittaa sen valmistelut ja tuoda sen eduskuntaan.
Kari Rajamäki /sd:
Arvoisa puhemies! Pitkäaikaissairaan puolison taloudelliseen
asemaan on useissa eri yhteyksissä viime vuosina kiinnitetty
tässä talossa huomiota. Kyse on käytännössä erittäin
vakavasta kysymyksestä. Useasti vielä on kyse
paremmin tienaavan puolison joutumisesta pitkäaikaissairaanhoitoon,
jolloin 80 prosenttia on viety rahasta, ja tällöin
pienellä eläkkeellä ja tuloilla oleva
puoliso, useasti vaimo, on käytännössä joutunut
maantielle eli asunnosta ulos. Tässä suhteessa
tällainen puolisoiden välinen elatussopimusjärjestelmä on
eri kaupungeissa eri tavalla onnistunut. Joissakin se on onnistunut,
joissakin ei. Muun muassa viime kesänä sain lukuisia
soittoja Kuopiosta. Kuopion kaupunki ei hyväksynyt näitä sopimuksia,
ja inhimillistä hätää aiheutettiin
kotiin jäävälle pitkäaikaissairaan
puolisolle.
Tässä asiassa, kun omalta osaltani muun muassa
tein kirjallisen kysymyksen viime vuoden loppupuolella, silloin
ministeri Soininvaarahan ei kokenut tarvetta asetuksen 15 §:n
korjaamiseen sillä tavalla, että puolison taloudellinen
asema tunnistettaisiin ja tunnustettaisiin. Tämä oli erittäin
valitettavaa ja osoitti, että peruspalveluministeri oli
aika kaukana kyllä arjen ilmentymistä, että hän
ei kokenut, että tässä oli mitään puuttumisen
tarvetta.
Lakialoite puuttuu tähän samaan kysymykseen,
mutta tämä asiahan on ilman muuta hallituksen
esityksen kautta korjattava. Tässä yhteydessä kaikki
paine hallituksen suuntaan on tarpeen. Tässä yhteydessä olisi
ollut hyvä, jotta asiaa olisi voitu voimallisemmin lähteä edistämään ja
eduskunnasta viestittämään hallitukselle,
että tämä olisi kiertänyt kokoomuksen
eduskuntaryhmän sijasta myös muissa ryhmissä.
Minä uskon, että meitä olisi erittäin
paljon, jotka olisimme yhdessä voineet tätä asiaa
lähteä edistämään.
Nyt on joka tapauksessa tärkeätä, että tässä asiassa painetaan
hallituksen suuntaan, että hallitus puuttuu tähän
asiaan, johon eduskunta todella viimeisen vuoden aikana eri yhteyksissä on
puuttunut. Tässä on eräs malli. Nopein
olisi se, että hallitus muuttaa asetusta, jotta tämä tavoite
toteutuu, ja ministeri Soininvaara ymmärtäisi
tämän tehdä.
Jouko Jääskeläinen /skl:
Arvoisa rouva puhemies! Näyttää siltä,
että tänään on oikein hyvä nippu
lakialoitteita meiltä edustajilta. Varmaan niitä käsittelemällä joku
viikko voitaisiin mennä. Melkeinpä kaikki nämä varmaan
voitaisiin laeiksi laittaa, myös tämä ed.
Akaan-Penttilän erinomainen aloite. Tässähän
on tietysti taustalla se yleisempi ongelma, että sosiaalilainsäädännössämme
on samoin kuin verotuksessa käytännössä hyvin
paljon tätä ihmisen erillisyyden periaatetta.
Tämä sama problematiikka tulee myös silloin,
jos palkkatuloa on kovin epätasainen määrä.
Toinen hankkii lisää tuloja ja häviää progressiossansa.
Ed. Akaan-Penttilä on tässä tavallaan myös
yleiseen ongelmaan puuttunut, siihen, että luonnollinen
perhekeskeisyys puuttuu meidän verolainsäädännöstämme
ja myös maksupuolelta. Siinä mielessä toivon
myöskin tälle aloitteelle nopeaa ja myönteistä käsittelyä.
Tietysti on hyvä, että Helsinki on tehnyt omalta
osaltansa muutoksen, mutta eihän voi olla niin, että yhden suhteellisen
vakavaraisen kunnan ohjeilla sitten elettäisiin muuallakin.
Kyllä siinä tarvitaan varmaan lakeja myöskin
sinne muualle, missä talous on ehkä vielä tiukempi.
Yritin kuunnella tarkkaan, olisiko Helsingin malli itse asiassa maksajan
kannalta jopa hieman edullisempi itse asiassa kuin mitä ed.
Akaan-Penttilä esittää, mutta luulen,
että 50 prosenttiakin olisi varsin hyvä taso.
Olisin mielelläni myös nimeni tähän
laittanut, jos olisi kysytty, mutta kannatetaan näin jälkikäteen.
Liisa Hyssälä /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Ed. Akaan-Penttilän lakiehdotus
on hyvä, kuten täällä on jo
todettu, ja esittely oli hyvä. Mielenkiintoisinta siinä oli
Helsingin malli. En todellakaan ollut siitä kuullut. Tuntuu
varsin realistiselta, että jos yli 5 000 markkaa
saisi käteen kotona oleva, hän pystyisi siellä asustelemaan, verrattuna
tähän nykytilanteeseen, jossa hyvin moni vanhus
joutuu omakotitalostaan, omasta asunnostaan, kodistaan luopumaan
siinä tilanteessa, kun toinen joutuu laitoshoitoon.
Kysymyksessähän on paljon suurempi problematiikka
kuin miltä näyttäisi. Tämähän
asettuu siihen suureen kontekstiin, joka liittyy meillä terveydenhuollon
kriisiin. Meillä Suomessahan kansainvälisesti
katsottuna peritään erittäin suuria asiakasmaksuja.
Ovat ne sitten juuri näitä laitosmaksuja tai mitä muita
maksuja, meillä on erittäin suuret maksut. Viime
vuoden alussahan näitä vielä korotettiin,
kun siihen asetuksella annettiin mahdollisuus. Sitten tuli perusmaksu
vielä, hoitopäivämaksut nousivat ja päiväkirurgiamaksut
nousivat. Esimerkiksi viikon sairaalahoito maksaa jo yli 1 000
markkaa. Kymmenessä Oecd-maassa potilas selviää koko
tästä hoidosta maksutta. Elikkä meillä todellakin
olisi tässä terveydenhuollon maksurasituksessa
vähän katselemista. Suomi käyttää Oecd-maiden
joukossa keskimääräistä vähemmän
terveydenhuoltoon, ja myöskin julkisen sektorin panos on
keskimääräistä pienempi, toisin
kuin yleensä väitetään. Jos Suomi
käyttäisi EU-maista vähän toiseen
malliin — katsotaan vaikka Pohjoismaita, siis Suomi käyttää EU-maista
toiseksi vähiten bruttokansantuotteesta terveydenhuoltoon,
ja verrattuna naapureihin panemme 50 miljardia markkaa terveydenhuoltoon — jos
panisimme saman verran kuin Norja, suhteutettuna bruttokansantuotteeseen,
meidän pitäisi panna 67 miljardia. Vastaavasti
Ruotsin osalta meidän pitäisi panna 67 miljardia
markkaa ja Tanskan osalta 60 miljardia markkaa, jotta olisimme samalla
tasolla.
Mistä nämä luvut kertovat? Nämä kertovat
siitä, että Suomessa laitetaan terveydenhuoltoon — mihin
tämä problematiikka liittyy — laitoshoitoon
etc., huomattavasti muita maita vähemmän rahaa.
Ja me kuvittelemme, että olemme niin fiksuja ihmisiä,
että saamme tällä rahalla hyvää ja laadukasta
hoitoa, ja että se on kohtuullista myöskin asiakkaille.
Näin ei ole. Tällaisia fakiireja emme ole. Lähivuosina
terveydenhuollon on saatava isompi siivu yhteisestä kakusta.
Väestömme vanhenee, on huonompikuntoista kuin
tähän saakka. Kerta kaikkiaan meidän
on tämä koko järjestelmä rukattava
uuteen uskoon.
Tällä hetkellä tilanne on henkilöstön
osalta erittäin murheellinen. Meillä järjestelmä vielä toimii.
Paikoitellen on suuria puutteita, mutta henkilöstö on
erittäin uupunutta. Kuulin tästä juuri
eilen Kansanterveyslaitoksen pääjohtajan Jussi
Huttusen esityksen. Meillä on myöskin osassa laitoksia
merkittäviä jonoja. Tämä terveydenhuollon
kriisi syntyy, paitsi korkeista asiakasmaksuista, joista nyt on
puhetta, myös järjestelmästä,
joka on kaatumassa sisältä päin, työntekijöitten
uupumuksena, lääkäripulana, joka näkyy
jo perusterveydenhuollossa. Se näkyy näitten palveluitten
heikkona laatuna ja olemattomana palvelutasona.
Tämähän rassaa eniten vähävaraisia
ihmisiä, koska he käyttävät
näitä palveluita eniten. Suhteessa heidän
tulotasoonsa asiakasmaksut ovat kaikkein korkeimpia. Maksukatto
ei auta Suomessa siinä määrin kuin muissa
Pohjoismaissa. Vertasin äsken Ruotsia ja Norjaa. Todettakoon, että Ruotsissa
maksukattokin tulee asiakasmaksuissa vastaan jo 1 200 kruunun
eli Suomen 800 markan kohdalla, ja Norjassa Suomen 1 200 markan
kohdalla, kun maksukatto Suomessa on 3 500 markkaa. Kaikki
Pohjoismaat ovat kyenneet hoitamaan nämä asiat
paremmin, mutta kuten sanottu, he käyttävät
enemmän rahaa bruttokansantuotteesta tähän
asiaan.
Niilo Keränen /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Tämä ehdotus on erinomainen.
Käytännössä olen työssäni
joutunut terveyskeskuksessa useinkin määrittelemään
sitä hetkeä, jolloin terveyskeskuksessa olevasta
potilaasta tulee pitkäaikaispotilas. Useinkin on tällöin
tullut esille juuri niitä tilanteita, joitten korjaamiseen
tämä ed. Akaan-Penttilän aloite nyt puuttuu.
Oma yksikköni on ollut niin pieni yksikkö, että siellä on pystytty
kuitenkin yleensä ottamaan kaikki sosiaaliset seikat huomioon
asianmukaisesti eikä kotiin asumaan jäänyt
puoliso ole joutunut kohtuuttomaan asemaan. Kaikkialla ei varmaan
olla näin joustavia. Siksi on perusteltua saada nämä asiat lakipykälään,
kuten edustaja esittää.
Arvoisa puhemies! Toivottavasti tämä käytäntö,
että tunnustettaisiin perheen tulojen merkitys molemmille
puolisoille ja koko perheelle, laajenisi jatkossa muun muassa perheverotukseen. Siellähän
yhden tulonsaajan perheessä on täsmälleen
sama tilanne kaiken aikaa, ei pelkästään sairastuttaessa.
Päivi Räsänen /skl:
Arvoisa rouva puhemies! Myös minun mielestäni
ed. Akaan-Penttilän aloite on kannatettava. Siinä on
ennen kaikkea oikea periaatteellinen lähtökohta,
joka tulisi ulottaa mielestäni laajemminkin lainsäädäntöömme,
nimittäin se, että perhettä tarkastellaan yhtenä taloudellisena
yksikkönä, jota se todellisuudessa myös
käytännössä on.
Ed. Akaan-Penttilän aloite korjaisi epäkohdan,
josta myös minä olen saanut omalta alueeltani
yhteydenottoja. Näissä tilanteissa perheen tulojen
romahdus tulee usein ikääntyneille pariskunnille
yllätyksenä, johon ei ole osattu varautua. Ajattelen,
että on epäinhimillistä, että samaan
aikaan kun ihminen joutuu sopeutumaan puolisonsa pitkäaikaiseen
ja vakavaan sairauteen, hän joutuu myös kohtuuttomiin
taloudellisiin vaikeuksiin.
Ismo Seivästö /skl:
Arvoisa puhemies! Uskallan nyt liittyä tähän
keskusteluun, vaikka edelliset puheenvuoron käyttäjät
ovat kaikki olleetkin lääkäreitä.
Yhteiskunnassamme tulo- ja varallisuuserot ovat kasvaneet hyvin
voimakkaasti, ja tutkimusten pohjalta voidaan todeta, että nimenomaan
pitkäaikaistyöttömät ja pitkäaikaissairaat ovat
joutuneet kaikkein suurimpaan ahdinkoon yhteiskunnassamme. Tämä taloudellinen
kasvu, joka on ollut hyvin myönteistä tässä maassa,
ja siitä saamme olla kaikki iloisia, ei ole näitä ihmisryhmiä paljon
koskettanut. Sen takia ehdotettu muutos näihin maksuihin
on todella perusteltu. Erityisesti iloitsin myös siitä ehdotuksen
perusteluissa, että ehdotuksen tekijä, ed. Akaan-Penttilä,
kiinnittää huomiota kotityön arvoon, sen
työn, mitä kotona ovat kotiäidit tai
virkaäidit tehneet työpäivän
jälkeen. Sille työlle tulisi antaa myös
yhteiskunnassamme arvo, joka sille kuuluu.
Pehr Löv /r:
Värderade fru talman, arvoisa rouva puhemies! Riksdagsledamot
Akaan-Penttiläs lagmotion är mycket bra. Det kan
inte vara värdigt i ett välfärdsland
som Finland att man inte högaktar de hemmaarbetandes situation
på ett bättre sätt än vad vi
hittills gjort. Den som har låg pensionsinkomst kan faktiskt
köras från hus och hem när mannen hamnar
in på sjukhus, ofta går det den vägen.
Det är ju så att vi har en avgiftsförordning
som styr det här och som gör att kommunerna skall kunna
beakta avgifterna vilket de också gör i de flesta
fall.
Maksuasetus tosiaan ohjaa tämän, ja useimmissa
kunnissa tämä pelaa suhteellisen hyvin. Mutta
meillä on myöskin oikeudessa monta tapausta esimerkkeinä siitä,
että kunnat eivät aina noudata näitä sääntöjä,
ja sen takia tarvitaan lain muutoksia. Olen itsekin kiinnittänyt
huomiota tähän. Olen itsekin tehnyt lakialoitteen
elatussopimuksesta, joka tosiaan lain tasolla myös sitoisi täysin
kuntia noudattamaan puolisoiden kesken tehtyä elatussopimusta.
Toivottavasti tämä lakialoite tulee yhtä aikaa
käsittelyyn ja mahdollisimman nopeasti.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Aloitteen tekijä ed. Eero Akaan-Penttilä on osoittanut
syvää elämäntuntemusta tehdessään tämän
aloitteen, koska monet ihmiset ovat vaikeassa tilanteessa, kun puoliso,
jonka varassa pääasiallinen talouden tulonsaanti
on ollut, sairastuu niin vaikeasti, että tulevat nämä kalliit
hoitokustannukset. Siinä monta kertaa omakotitaloa asuva
puoliso kokee ongelman: on sairautta, siitä henkistä huolta
ja hätää, ja ehkä myös
itsellä on sairautta. Saattaa olla monia huolenaiheita kiinteistöstä,
kymmeniätuhansia vaativia välttämättömiä kunnostuksia.
Tässä on taloudellinen ahdinko hyvin lähellä.
Joudutaan luopumaan ehkä omakotitalosta ja on henkistä hätää,
joka saattaa aiheuttaa terveemmällekin puolisolle sairautta.
Toivon, että aloite menee myönteisesti eteenpäin
ja että kunnille annetaan myös riittävät
resurssit täyttää ne tehtävät,
mitkä kunnille tässä asiassa uskotaan
ja on uskottu.
Seppo Kanerva /kok:
Arvoisa puhemies! Helsinkiläisten eläkeläisjärjestöjen
neuvottelukunta otti tämän asian hallitusneuvottelujen
yhteydessä esille ja kirjallisesti esitti sen eri ryhmille ja
hallitukselle. Mutta ei se asia oikein vetänyt. Tosin sosiaali-
ja terveysministeri lupasi, että asiaa viedään
eteenpäin, ja tunnisti ongelman.
Siinä mielessä on hyvä, että ed.
Akaan-Penttilä on nyt tarttunut härkää sarvista
ja tehnyt lakiesityksen asiasta. Mutta helsinkiläisten
eläkeläisjärjestöjen neuvottelukunta
kyllä näytti voimansa siinä, että se
sai Helsingin neuvoteltua tähän taakse. Helsingissä tämä on
jo elävää elämää.
Eero Akaan-Penttilä /kok:
Arvoisa puhemies! Mielihyvin kommentoin muutamia asioita. Olen
tietysti kovin ilahtunut, että salin eri puolilta on näin
paljon tullut kannatusta asialle. En oikeastaan ihmettele sitä yhtään,
koska fiksut edustajat puhuvat juuri niin kuin he ovat täällä puhuneet.
Se, että ei ole kaikilta kerätty nimiä, johtui
pelkästään teknisistä asioista
eikä mistään muusta.
Perhekeskeisyys, jota täällä keskustelun
kuluessa korostettiin, on yksi ajatus tämän kaiken
takana. Taloudelliseksi yksiköksi Suomessa pitäisi
paljon luontevammin monta kertaa todentaa ja tunnustaa perhekokonaisuus.
Tosiaan on käynyt välillä niin, kuin
ed. Hyssälä esimerkiksi sanoi, että kotiin
jäävä puoliso on taloudellisten syiden takia
joutunut kodistaan muuttamaan jopa toiselle paikkakunnalle. Se on
aika hurja rangaistus, että ensin aviopuoliso joutuu laitoshoitoon
ja sen jälkeen oma elinpiiri vielä muuttuu. Se
ei voi olla sivistynyttä meininkiä.
Se, että ed. Löv on jättänyt
aloitteen elatussopimuksesta, joka suoraan kytkeytyy tähän,
on aivan erinomaista kuulla. Toivotaan, että se menee läpi.
Se on toinen tie hoitaa tätä asiaa ja oikeastaan
eräässä mielessä jopa vähän
loogisempi, inhimillisempikin.
Perheverotukseen liittyvistä asioista oli hauska kuulla
myös ed. Keräsen kannanottoja.
Se, että Helsingin eläkeläisten neuvottelukunta
on asiassa ollut liikkeellä, on minulle selvinnyt vasta
vuodenvaihteen tienoilla. Mutta tämä kaikki keskustelu
osoittaa, että yhteistyöstä on kysymys
näissä asioissa. Sillä lailla tässäkin
on vähän näytön paikka tällä talolla.
Keskustelu päättyy.