12) Hallituksen esitys laiksi Suomen Pankista annetun lain muuttamisesta
Jouko Skinnari /sd:
Arvoisa puhemies! Esitän, että lakiehdotus
hylätään. Näissä hallituksen esityksen
perusteluissa ei juurikaan ole tuotu esille mitään
sellaista, joka olisi perusteltu syy sille, että nykyisin
tasavallan presidentille kuuluva tehtävä nimittää Suomen
Pankin johtokunnan jäsenet muutettaisiin sillä tavoin
kuin tässä esitetään eli se
olisi Eduskunnan pankkivaltuuston tehtävä. Nykyinen
porvarihallitus, joka on tämän esityksen antanut,
on asettanut äskettäin parlamentaarisen perustuslakia
muuttavan työryhmän, jossa myös presidentin
nimitysvalta on esillä, ja tästä syystäkin
tuntuu oudolta, että nyt sitten tällä tavoin
pilkottuna tuodaan näitä esityksiä.
Äskettäinhän täällä oli
Finanssivalvonnan kokonaisuudistus, jossa yhteydessä Finanssivalvonnan
johtajan nimittäminen otettiin pois tasavallan presidentiltä ja
siirrettiin Eduskunnan pankkivaltuuston tehtäväksi.
Eduskunta onkin näin viime viikkoina kasannut itselleen
samalla, kun sillä on valvontavalta pankkeja, vakuutuslaitoksia
kohtaan, nimitysvallan ja sitten myös täällä käsittelee
asianomaiset kertomukset ja tällä tavoin myöntää tai
ei myönnä tili- ja vastuuvapautta nimittämilleen
henkilöille. Tässä suhteessa Euroopan
keskuspankki, joka viime kaudella, kun rahastojen osalta tämä asia
oli esillä ja sen sivutuotteena oli tämä esitys,
jota silloin ei käsitelty lainkaan, silloin nimenomaan
korosti tätä riippumattomuutta.
Täällä hallituksen esityksessähän
tuodaan esille tämä perustuslakivaliokunnassa
viime kaudella ollut mietintö, jossa todettiin, että Suomen Pankin
valtiosääntöiseen asemaan sopii nykyistä selvästi
paremmin menettely, jossa johtokunnan jäsenten nimitysoikeus
siirretään tasavallan presidentiltä pankkivaltuustolle — erittäin
merkittävä lausuma, ilman että sitä on
mitenkään perusteltu.
Tämän tyyppiset asiat tietysti olisi parempi selvittää nyt
tässä asianomaisessa työryhmässä, jossa
kaikki puolueet ovat edustettuina, eikä niin, kuten tässä nyt
tehdään, että tämä asia
tuodaan erillisenä ilman laajempia perusteluja.
Sirpa Paatero /sd:
Arvoisa puhemies! Kannatan ed. Skinnarin tekemään
hylkäysesitystä ja kummeksun myöskin
tätä kiirettä, koska tässä lakiesityksessä ei
ole mitään muuta esitystä eikä mitään
muuta kohtaa koko Suomen Pankkiin liittyen kuin ainoastaan tämä nimitysvallan
siirtäminen.
Vielä tähän lisäyksenä,
että näillä erityislainsäädännöillä jo
nyt ollaan viemässä presidentin valtaoikeuksia
ilman, että parlamentaarinen perustuslakia pohtiva työryhmä on
saanut asiasta mitään esitystä. Myöskin
kolmannessa kohdassa, joka on valmiuslaki, presidentin valtaoikeuksiin
ja mahdollisuuteen ja yhteistyömahdollisuuksiin puututaan
merkittävällä tavalla. Kuulostaa, hyvin
suurissa lainausmerkeissä sanottuna, mielenkiintoiselta
toimintatavalta tältä hallitukselta tuoda erityislainsäädännöllä näitä kohtia ennen
kuin työryhmä on tehnyt työnsä.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Oppositio ei näköjään
ollenkaan ymmärrä, että tuottavuusohjelma
vie paljon paikkoja hyviltä poliittisilta virkanimityksiltä ja
sitä varten pitää niitä järjestää lisää niin
paljon, kun vallassa on.
Jouko Skinnari /sd:
Arvoisa puhemies! Tässä nimittämisessähän
on tärkeätä tämä valtioneuvoston
osuus. Siinähän valtioneuvosto pankkivaltuuston
esityksestä käy läpi nämä ehdokkaat, ja
asianomaisen ministerin, joka esimerkiksi tässä hallituksessa
on ministeri Kiviniemi, tehtävänä on
tehdä esitys tasavallan presidentille, ja näin nämä henkilöt,
jotka tulevat nimitetyiksi näin merkittäviin tehtäviin,
joutuvat käymään läpi tällaisen
julkisuusprosessin.
Itsekin voin sanoa, kun olen ollut Suomen Pankin pääjohtajan
nimitysmenettelyssä 10 vuotta sitten mukana, ja mitä näitä nimityksiä muutoinkin
on ollut, että yleensä ne ovat menneet yksimielisesti
lukuun ottamatta yhtä tapausta, jossa kaksi eduskunnan
jäsentä olivat tässä mukana mutta
eivät tulleet nimitetyiksi. Minusta varmasti se on ollut
valitettavaa, mutta se ei myöskään voi
olla syy sitten, että tätä nimitysmenettelyä tällä tavoin
muutettaisiin, koska tämä nykyinen järjestelmä on
toiminut erittäin hyvin. Nyt Suomen Pankin johtokuntaan
tulee tilanne, jossa pääjohtaja on presidentin
nimittämä, kansan valitseman presidentin nimittämä,
ja muut jäsenet ovat Eduskunnan pankkivaltuuston nimittämiä. (Ed.
Pulliainen: Jotka kansa on valinnut kuitenkin!) — Kansa
on valinnut nekin, sama kansa, mutta sen takia ihmettelenkin, miksi
samalta kansalta otettavia tehtäviä tällä tavoin
siirrellään.
Keskustelu päättyi.