12) Hallituksen esitys laiksi aravalainojen lainaehtojen määräaikaisesta
muuttamisesta eräissä tapauksissa
Pentti Tiusanen /vas:
Puhemies! Ajan voittamiseksi käytän aivan
lyhyen puheenvuoron erittäin tärkeästä asiasta,
koska, puhemies, nimenomaan hallituksen esitys 231 pitää sisällään
niitä elementtejä, mitä täällä on
ministeri Niinistöltä peräänkuulutettu.
Läsnäolijoista varmasti osa muistaa, että tämä asia
on ollut aikaisemminkin esillä.
Tämä asia merkitsee sitä, että aravakorkokanta
pudotetaan markkinakoron tasolle. Se oli muun muassa tänään
myöskin uutisissa yksi pääuutinen 20.30.
Tässä hallituksen esityksessä näin tapahtuu
mutta vain rajatuille alueille, siis rajatuin osin. Nimenomaan vaikeissa
ongelmissa painiskelevien asunto-osakeyhtiöiden kohdalla näin
tapahtuu, vanhojen asunto-osakeyhtiöiden kohdalla. Pitäisi
olla kaikkien kohdalla koskien koko vanhaa aravakantaa. Tämä on
suuri ongelma, koska tämä on myös hallituksen
sisäisen toiminnan näkökulmasta kyseenalaista.
Asuntoministeri ajaa tätä. Useat ministerit ovat
esittäneet olevansa samaa mieltä, mutta valtiovarainministeriön
budjettiosasto pitää tällä hetkellä kiinni korkeasta
korkokannasta. Ymmärrän, että siinä on
lähinnä laskettu tuloutuksen suuruutta, jonka maksavat
pienituloiset ihmiset pienistä tuloistaan vuokrana.
Tämä, puhemies, on ongelmallinen kysymys. Varmasti
keskustelemme palautekeskustelussa lisää.
Matti Kangas /vas:
Arvoisa puhemies! Sosiaalisen asuntotuotannon ongelmat ovat
olleet tiedossa pitkään. Sosiaalinen asuntotuotanto
on ajettu pahaan kriisiin, josta ei Niinistön opeilla selvitä.
Aravajärjestelmä uhkaa luhistua. Ministeri Siimes
on ollut julkisuudessa oikealla asialla puolustaessaan sosiaalista
asuntotuotantoa ministeri Niinistön kylmältä linjalta.
Niinistöltä ei ole herunut ymmärtämystä oman
vaalipiirinsä Helsingin eikä muidenkaan kaupunkien
kohtuuhintaista asuntotuotantoa tarvitseville kansalaisille. Onko
ministeriltä jäänyt huomaamatta tämän
päivän Helsingin Sanomain pääkirjoitus, jossa
todetaan, että monin paikoin maata tarvitaan pikaisesti
kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja? Ilman tuettua sosiaalista asuntotuotantoa
Pääkaupunkiseutu ja kasvukeskukset eivät
pysty asuttamaan kaikkia niitä työntekijöitä,
joita yritykset ja erityisesti palveluelinkeino tarvitsevat.
Asunto-ongelma on valtava kasvukeskuksissa, ja monella suulla
täälläkin on vaadittu, että vähävaraisten
ihmisten asunnonsaantia pitää helpottaa. Missä ovat
teot? Täällä on nähtävissä selvä jako
vasemmiston ja oikeiston välillä. Porvaripuolella
nähdään suorastaan uhkana aravalainoituksen
lisääminen, kun se vähentäisi
köyhien ihmisten tarvetta hakea lainaa yksityisistä pankeista.
Vasemmistoliitto katsoo, että aravalainojen saamisen ehtoja
pitää helpottaa ja vähävaraisia
ihmisiä pitää puolustaa, jotta heillä on
parempi mahdollisuus saada lainaa asunnon hankkimiseksi ja selviytyä ottamistaan
lainoista.
Arvoisa puhemies! Taloudellisissa vaikeuksissa olevien vuokratalojen
nykyiset tukimuodot ovat tervehdyttämisavustus, vapaaehtoinen
velkasaneeraus ja viivästyskoroista vapauttaminen. Lisäksi
taloudellisten vaikeuksien ennalta ehkäisevänä keinona
on vuosimaksun alentaminen. Lakiehdotuksessa esitetty uusi järjestelmä täydentää nykyisiä
taloudellisissa
vaikeuksissa oleville vuokrataloille ja asumisoikeustaloille tarkoitettuja
valtion tukimuotoja.
Maaliskuussa 2003 punnitaan puolueitten puheet ja teot asuntopulan
hallitsemiseksi. Maassamme on niin pahoja asunnottomuuteen liittyviä ongelmia,
että keinovalikoimaa pitää kehittää ja
työtä pitää jatkaa niin kauan
kuin ollaan tekemisissä pitkien asuntojonojen kanssa. Hallituksen
esitys on oikean suuntainen. Toivottavasti tämä lakimuutos
antaa helpotusta tilanteeseen ja tuo mukanaan lisää tukitoimia,
joilla asuntotilannetta helpotetaan.
Näitten hallituksen toimenpiteitten, kuten tämänkin
esityksen, tarkoituksena on kaikkein vaikeimmassa taloudellisessa
asemassa olevien yksittäisten yhteisöjen tukeminen.
Ehdotetun lain nojalla voitaisiin muuttaa valtion asuntolainojen ehtoja
määräajaksi, kun todetaan, että taloyhtiö ei
pysty hoitokatteella selviytymään nykyisistä lainaehdoista.
Monessa taloyhtiössä tilanne on kriittinen, ja
näitä helpotuksia tarvitaan todella, jotta päästäisiin
vaikeuksien yli.
Lopuksi on aivan pakko muistuttaa, että samaan aikaan,
kun ennätyksellinen määrä ihmisiä on
asuntojonossa, monin paikoin maata on paljon tyhjiä asuntoja.
Yhteiskunnalle suuri haaste onkin juuri se, miten asunnot ja asunnottomat
eri puolilla maata saadaan kohtaamaan. Tästä ongelmasta
toivoisin enemmän keskustelua ja sitä, että nostettaisiin
esille todellisia ratkaisumalleja, niin kauan kuin meillä on
näin korkea asunnottomuus.
Leea Hiltunen /kd:
Arvoisa puhemies! Tosiasiahan on, että maassamme on
alueita, joilla todella on asuntoja, isoja kerrostaloja, tyhjillään,
ja mietitään eri puolilla kunnissa, miten näitten
talojen kanssa tehdään. Pahimmillaan niitä puretaan.
On myöskin ongelmia, että on taloudellisissa vaikeuksissa
olevia yhtiöitä. Mielestäni näihin
on etsittävä ratkaisuja, miten kunnissa eri alueilla
näitten taloyhtiöitten kohdalta toimitaan ja miten
ennen kaikkea vähävaraiset ja asuntoa vailla olevat
löytävät asunnon ja heillä on
mahdollisuus saada näitä asuntoja. Tietysti ne
epäkohdat, joita ed. Tiusanen otti esille, on väistämättä nyt
valiokunnassa käsiteltävä muun muassa
sen lähetekeskustelun perusteella, mitä täällä käytiin
lisätalousarvion yhteydessä. Ei tokikaan ole oikein,
että tällaisia epäkohtia jää.
Näihin ongelmiin, joita sinne on tullut, on löydettävä ratkaisu.
Meidän täytyy nähdä, että sosiaalisella
asuntotuotannolla on merkitystä tässä taloudellisessa
tilanteessa ja työllisyystilanteessa, kun eriarvoistumista
on ja köyhyys on edelleen tosiasia yhteiskunnassa. Kaiken
kaikkiaan on kysymys siitä, että meillä on
hyvin toimeentulevia, joilla on varallisuutta ja asuntoja mahdollisuus
hankkia, mutta on iso joukko, jolla ei ole sitä mahdollisuutta.
Näin on löydettävä keino, miten
luodaan edellytyksiä sellaiselle asuntotuotannolle, johon myöskin
vähävaraisilla on mahdollisuuksia päästä.
Sosiaalisen asuntotuotannon ongelmiin on puututtava ja haettava
ratkaisuja.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Tämä hallituksen esitys
231 laiksi aravalainojen lainaehtojen määräaikaisesta
muuttamisesta eräissä tapauksissa on aivan perusteltu
ja oikean suuntainen.
Tässä aivan joku päivä sitten
keskustaryhmässä meillä oli asiantuntijat
tuomassa juuri näitä samankaltaisia terveisiä,
mitä tällä hallituksen esityksellä halutaan
korjata. Kysymyshän on ongelmatilanteesta, jossa aravalainojen
korot ovat jääneet sille tasolle, että ne
ovat liian korkeita. Näillä eivät talot
pysy kunnossa. Tulee niin paljon alijäämiä talokohtaisesti,
että ei voida pitää taloista huolta.
Toisaalta käy myöskin niin, että taloja
ja niissä olevia huoneistoja nimenomaan on jäänyt
eräissä osissa maata tyhjilleen ja maassa on myöskin
asuntopulaa. Toisaalta on niin, että epäterveen
aluepolitiikan johdosta tai aluepolitiikan puuttumisen johdosta
meillä on siinäkin suhteessa ristiriita, että jossakin
asuntoja muutoinkin jää tyhjäksi ja toisaalta
on tavaton asuntopula siellä, mihin väkeä muuttaa,
ja vuokrat ja asuntojen hinnat ovat hyvin korkeat.
Lainaehtojen muuttamisella olisi mahdollista parantaa lainansaajan
taloutta ja varmistaa, ettei uusia alijäämiä kertyisi.
Omakustannusperiaatteen mukainen vuokra ja käyttövastike
vastaisivat nykyistä paremmin alueen yleistä vuokratasoa.
Siten vuokra- ja asumisoikeusasuntojen jääminen
tyhjiksi korkean vuokran tai käyttövastikkeen
vuoksi vähenisi. Tämä on vaikutus lainan- saajien
asemaan. Vaikutus asukkaitten asemaan on, että asukkaitten
maksamat vuokrat ja käyttövastikkeet pysyisivät
nykyistä paremmin alueen yleisen vuokratason mukaisina,
kun taloyhtiön talous olisi nykyistä terveemmällä pohjalla.
Eli tällä voidaan terveellisesti edistää näitten
asuntojen käyttöä ja luoda sitä politiikkaa,
että asunnontarvitsijat näiltä osin voisivat
myös olla saamassa asuntoja.
Keskustelu päättyy.