Täysistunnon pöytäkirja 123/2009 vp

PTK 123/2009 vp

123. TORSTAINA 10. JOULUKUUTA 2009 kello 16.03

Tarkistettu versio 2.0

Sakon muuntorangaistuksen poistamisen aiheuttamat ongelmat

Lyly Rajala /kok:

Arvoisa puhemies! Siirrytään lasten kiusaamisesta aikuisten kiusaamiseen.

Oikeusministerille: Eduskunnassa muutettiin vuonna 2008 rikoslakia ja uhkasakkolakia siten, että rangaistusmääräysmenettelyssä annettuja sakkorangaistuksia ja uhkasakkoja ei enää voida muuntaa vankeudeksi. Tämän uudistuksen tarkoituksena oli vähentää sakkovankien määrää. Kuluneen vuoden aika on kaupoista tullut paljon palautetta, että näpistykset ja varkaudet ovat lisääntyneet huomattavasti. Koska poliisin antamaa rangaistusvaatimusta ei enää voida käräjäoikeudessa muuntaa vankeudeksi, jäävät rikolliset ilman mitään rangaistusta. Tämä on yleisen oikeuskäsityksen kannalta äärimmäisen vaarallinen kehitys. Sakon muuntorangaistuksen poistaminen on johtanut siihen, että kauppiaat ovat alkaneet tehdä toistuviin rikoksiin syyllistyneistä rikosilmoituksia. Tämä taas on johtanut poliisin, syyttäjien ja käräjäoikeuksien työmäärien lisääntymiseen ja jutturuuhkien kasvuun entisestään. Kysynkin oikeusministeri Braxilta:

Mihin toimiin aiotte ryhtyä tai olette jo ryhtynyt tämän ongelman korjaamiseksi ja aiotteko palauttaa muuntorangaistusta koskevan lainsäädännön eduskunnan uudelleen harkittavaksi?

Oikeusministeri Tuija Brax

Herra puhemies! Meillä on parhaillaankin noin 120 vankia vankilassa istumassa sakon muuntorangaistusta, ja varkauksista yhä seuraa, jos ei maksa saamaansa sakkoa, kun se on tuomioistuimesta annettu, sakon muuntaminen. Eli on väärä tieto, että olisi niin, että jos ei maksa sakkoa näissä vakavissa tapauksissa, sitä ei muunneta, ja se löytyy kaikista tilastoista.

Mitä sitten tulee tehtyihin lakimuutoksiin, niin näpistysten osalta viime vaalikaudella vuonna 2003, itse asiassa maaliskuussa voimaan tulleessa laissa, päätettiin että alle 20 päiväsakon osalta, jos ne ovat edustajan mainitsemallakin tavalla näitä ei-tuomioistuimessa määrättyjä, sakkoa ei muunneta. Tämä uudistus on astunut siis voimaan 2007, ja se on tehty silloin kun olin lakivaliokunnan puheenjohtajana ja ed. Rajala valiokunnan jäsenenä.

Lyly Rajala /kok:

Arvoisa puhemies! Ministeri Brax, ette ihan täysillä vastannut siihen, että kuitenkin tällä hetkellä ihminen voi vaikka joka päivä varastaa auton — se on sakkojuttu — ajaa huoltoasemalle, tankata ja jättää maksamatta — se on sakkojuttu — hakea sisältä mäyräkoiran ja jättää maksamatta, (Ed. Martti Korhonen: No ei nyt sentään!) lähteä menemään ja näistähän ei saa mitään rangaistusta, mikäli hänellä ei ole tuloja tai ulosmitattavaa omaisuutta. Silloin hänellä myöskään siinä tapauksessa eivät ole luottotiedot kunnossa.

Oiva Kaltiokumpu /kesk:

Arvoisa puhemies! Lain noudattaminen edellyttää sen sanktioiden toteutumista ja uskoa siihen, että tällä on hyvä tarkoitus tällä lain kiellolla, ja sitä tulee noudattaa, ja sakon muuntorangaistuksien poistaminen on vienyt tämän seuraamuksen merkityksen kokonaan. (Ed. Rajamäki: Tehän veitte sen läpi viime vuonna!) Nyt kun ministeri täällä vastasi, niin eduskuntahan silloin edellytti, että tämmöisen muuntorangaistuksen poistamisen sijaan —kun se poliisin antamilta sakoilta poistettiin — oikeusministeriö tuo eduskunnalle jonkun muun seuraamuksen.

Millä tavalla olette toimineet tässä, ja koska eduskunta saa tämän korvaavan asian käsiteltäväksi? Eduskunta ei todellakaan tarkoittanut sitä, että pitää saada muuntorangaistuksen korvaava seuraamus oikeuden tuomioille vaan poistetuille poliisin antamille sakoille.

Oikeusministeri Tuija Brax

Herra puhemies! Ensinnäkin Kaupan Keskusliitto, joka tässä asiassa on tullut ulos, on kutsuttu tammikuussa oikeusministeriöön katsomaan muun muassa kaupan hävikkitilastoja ja näitä todellisia mahdollisia lain seurauksia. Tässä on selvästi liikkeellä niin erilaisia väitteitä. Te puhuitte nyt vuoden 2008 muutoksesta. Näpistysten osalta taas oli kysymys jo viime vaalikauden muutoksesta. Tässä kokonaisuudessa eduskunta yhdessä oikeusministeriön kanssa sopi jatkotoimista, ja työryhmä parhaillaan valmistelee siltä osin uudistuksia. Erittäin oleellista on, että me yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa olemme ministeri Risikon kanssa sopineet, että me etsimme uusia rangaistuskeinoja yhteistyössä työryhmässä myös siltä osin, kun on kysymys päihdeongelmaisten rankaisemisesta. Vankilaan, normaaliin suljettuun vankilaan, ei ole järkevää silloinkaan sulkea, kun on kysymys tämmöisestä näpistelystä, silloin kun on kysymys ihmisestä, jolla ei ole kotia, useinkaan ei ole myöskään hampaita ja joka on hyvin monella tapaa sairas. Silloin yhteiskunnalla pitää olla rangaistus, joka samalla ottaa huomioon tämän päihdeasian, ja siinä teemme yhteistyötä parhaillaan sosiaali- ja terveysministeriön kanssa.

Puhemies:

Tämä kysymys on loppuun käsitelty.