Mauri Pekkarinen /kesk(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jos sopii, esittelyksi ihan muutama sana — valiokunnan mietintö on yksimielinen — ja sen jälkeen jatkaisin muutaman jatkoarvion siitä, miten itse ajattelen EKP:n roolista ja keskuspankin politiikasta yleisemminkin. (Matti Saarinen: Hyvä esittely!) Toki voin ottaa siihen tilaisuuden vähän myöhemminkin. Ehkä on parempi niin, että otan siihen tilaisuuden sitten myöhemmin.

Näin ollen itse tästä mietinnöstä lyhyesti: Valiokunnan mielestä hyvää on tässä se, että tämän mietinnön rakenne on nyt muuttunut. Se tekee paremmin selkeäksi arvioida ne riskit, mitä EKP:llä ja tässä tapauksessa Suomen Pankilla on eurooppalaisesta rahapolitiikan järjestelmästä. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että tämän kertomuksen tuleminen eduskunnan käsiin tapahtuu tällä hetkellä ihan liian myöhällä eli seuraavana vuonna. Siis kertomusvuotta seuraavan vuoden syksyllä vasta eduskunta saa käsiteltäväkseen kertomuksen, ja monta kertaa, niin kuin nytkin, sitten vasta seuraavan vuoden vuodenvaihteessa on tämä kertomuksesta annettava mietintö valmis. Vähintä, mitä tässä pitäisi saada aikaan, olisi se, että hyvissä ajoin kevätistuntokaudella kertomus olisi valmis niin, että kevätistuntokaudella myös eduskunta saisi sen käsiteltyä.

Itse tästä sisällöstä pari kolme ajatusta ainoastaan. Ensimmäinen on se, että joka tutkii Suomen Pankin tasetta ja havaitsee, että no, siellähän hirveät hypyt ovat tapahtuneet eli tase on ohentunut erittäin valtavasti, suurin syy siihen on se, että tämä talletusten määrä on kerta kaikkiaan ohentunut tässä kertomusvuoden aikaan. Kertomusvuoden alussa se oli yli 76 miljardia, ja sitten kertomusvuoden päätyttyä se oli 16 miljardia euroa. Elikkä se, missä ja mihinkä talletukset Euroopassa ja sijoitukset — ei sijoitukset vaan varat, sanotaan näinpäin, ne eivät ole sijoituksia sanan varsinaisessa merkityksessä — hakeutuivat, niin tietyssä turbulenssivaiheessa Suomen Pankki oli ihan hyvä paikka niiden sinne hakeutua. Siitä syntyi tämä tilanne, saatava keskuspankilta, joka oli enimmillään jopa 76 miljardia euroa. Nyt se supistui vuoden loppuun mennessä, siis kertomusvuoden loppuun mennessä, 16 miljardiin euroon.

Mitä vielä tulee sitten tähän vakavaraisuuteen Suomen pankkien kannalta, suomalainen pankkijärjestelmä on aika hyvässä tilassa ja hyvällä tolalla kuitenkin ja erityisesti silloin, kun sitä verrataan muun maailman menoon.

Arvoisa puhemies! Toimin niin, että pyydän kohta puheenvuoron varsinaista omaa sanomaani varten.

Jukka Kärnä /sd:

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti.

Tämän kertomuksen rakennetta on tosiaan muutettu siten, että siinä tuodaan aiempaa huomattavastikin selkeämmin esille Suomen Pankin riskit sekä Pankkivaltuuston rooli ja sen tietenkin kertomusvuonna käsittelemät laajemmat asiakokonaisuudet. Tähän kertomukseen on myös sisällytetty se talousvaliokunnan edellisessä mietinnössään edellyttämällä tavalla laadittu selostus näitten finanssimarkkinoiden kannalta keskeisten EU-elinten toiminnasta. Valiokunta yksimielisesti, kuten Pekkarinen äsken totesi, pitää uudistunutta kertomusta selkeänä ja kattavanakin kuvauksena sekä Suomen Pankin että Finanssivalvonnan toiminnasta ja toimintaympäristöstä.

Tämä kertomuksen käsittelyn ajoitus: On ihan oikein, että siihen on kiinnitetty näin paljon huomiota, koska tämä Suomen Pankin vuosikertomus ja Finanssivalvonnan toimintakertomus valmistuivat jo helmi—maaliskuussa. Kyllähän se niin on, että tämän Pankkivaltuuston kertomus tulisi saada eduskunnan käsiteltäväksi jo keväällä siten, että käsittely ehditään viemään vielä kevätistuntokauden kuluessa läpi.

Mika Niikko /ps:

Arvoisa puhemies! Pankkivaltuuston kertomuksessa kiinnittivät huomiota Finanssivalvonnan havainnot, ja siitä seuraavaa.

Muun muassa tämä pankkikonttoreitten lukumäärä jatkaa vähenemistään, ja käteispalvelujen saatavuus on harventunut. Siinä mielessä ollaan aidosti huolissaan siitä, saadaanko ympäri Suomea joka paikassa vielä käteistä ja pankkipalveluita tasapuolisesti.

Toki tätä käteispalvelua on siirretty myös kauppojen vastuulle, nimittäin useat kaupathan antavat nostaa käteistä heidän myymälöistään pankkien kanssa tehdyillä sopimuksilla, mutta se ei kuitenkaan poista sitä tarvetta, että asiakkaat vielä tarvitsevat niitä henkilökohtaisia palveluita siellä konttorissakin.

Käteispalveluja supistettiin niin, että noin 22 prosenttia konttoreista tarjoaa käteispalveluja rajoitetusti ja 13 prosenttia ei tarjoa niitä enää lainkaan. Siinä mielessä, jos pankit toimivat siten, että kauppaliikkeet tulevat pankkitoimintaan yhä voimakkaammin mukaan, kuten S-ryhmä ja Tapiola ovat tulleet mukaan, niin sehän johtaa toki siihen, että asiakkailla on valinnanvaraa äänestää jaloillaan. Siinä mielessä tällainen vaihtoehto on hyvä, että tulee aidosti vaihtoehtoja, jos haluaa palveluita.

Yhtenä huomiona myös täytyisi kiinnittää huomiota siihen, että ei voi olla niin, että asiakkaat pakotetaan ottamaan vain sähköisiä palveluita, kuten e-laskun muodossa, ja jos ei se kelpaa, niin silloin siitä saa maksaa. Toivon, että tulevaisuudessa Suomen pankkimaailma itse säätelee itseään myös siten, että se ei aseta semmoisia kohtuuttomia ehtoja asiakkailleen, että heidän on pakko pysyä heidän asiakkaanaan ja käytännössä eivät voi valita palveluitaan. Esimerkiksi nykyisen asuntolainatilanteen valossa on hyvin vaikea vaihtaa pankkia heikentämättä omaa sopimustaan merkittävällä tavalla.

Jari Lindström /ps:

Arvoisa herra puhemies! Pankkivaltuuston kertomuksesta poimin esiin pankkivaltuuston käsittelemistä asioista Finanssivalvonnan havainnot liittyen pankkikonttoreiden määrään ja käteispalveluiden supistamiseen, kuten edustaja Niikko tuossa äsken puheenvuorossaan otti esille. Finanssivalvonta pitää kertomuksen mukaan tärkeänä sitä, että pankit huolehtivat käteispalveluiden tarjonnan riittävyydestä. Tämä onkin tärkeätä, koska edelleen monelle ihmiselle käteinen raha on ykkösmaksuväline ja jopa ainoa tapa maksaa.

Esitän tässä yhteydessä samalla syvän huoleni siitä, että erilaisten sähköisten ja mobiililaitteiden yleistyessä ei lähdettäisi siitä olettamuksesta, että kaikilla olisi näiden laitteiden ja tekniikan käyttöön mahdollisuus tai edes halua. Laskun maksaminen pankkikonttorissa ei saa eikä se voi olla niin kallista, että siitä peritään täysin kohtuuttomia maksuja. Tähän pitää saada kohtuus.

Ei myöskään voi olla niin, että ihmiset pakotetaan e-laskujen käyttämiseen ja jos henkilö haluaa edelleen laskunsa paperisena, siitä ollaan perimässä erillinen laskutuslisä. Tästä esimerkkinä Ylen uutinen marraskuulta: "Teleoperaattorit ovat tänä vuonna korottaneet paperilaskusta perittävää maksua kuin yksissä tuumin. Muilla toimialoilla erillistä paperilaskulisää ei yleensä peritä." Kuluttaja-asiamies Päivi Hentusen mukaan paperilasku on tavanomainen laskutustapa eikä siitä voi periä erillistä maksua. Kuluttaja-asiamies onkin käynyt Elisan omistaman Saunalahden kanssa jo pitkään keskustelua paperilaskujen maksullisuudesta. Kesällä kuluttaja-asiamies vei kiistan markkinaoikeuteen. Kyseessä on siis ennakkotapaus. Oikeudessa ratkaistaan, saako puhelinliittymän paperilaskusta ylipäätään periä minkäänlaista erillistä maksua.

Varsin monen ikääntyneemmän henkilön osaaminen verkossa ei kerta kaikkiaan riitä, eikä monella edes ole tietokonetta tai muutakaan laitetta, jolla maksamisen voisi edes teoriassa suorittaa verkossa. Voisin todeta vielä, ettei monelle sellaista välinettä koskaan tulekaan.

Markus Mustajärvi /vr:

Arvoisa puhemies! Edustaja Pekkarinen on menossa seuraavaksi kertomaan ilmeisesti vähän vapaammin näkemyksistään, ja sen keskustelun pohjaksi muutamia tarkennuspyyntöjä edustajalta.

Suomen Pankin taseissa tämmöisten lyhyiden talletusten, yön yli -talletusten, määrä on tosissaankin vaihdellut hyvin paljon, kymmeniä miljardeja euroja lyhyen ajan sisällä. Nehän ovat yleisesti kertoneet kyllä Euroopan keskuspankin alueen epävakaasta tilanteesta, mutta sitten kun nämä lyhyet, yön yli -talletukset ovat vähentyneet noin paljon, niin onko se tapahtunut siitä syystä, että tämä euroalueen turbulenssi on niin voimakkaasti laimentunut? Onko tätä löysää rahaa, jota on tuotu Suomen Pankkiin, liikkeellä huomattavan paljon vähemmän? Vai onko sitten niinkin päin, että Suomea ei katsota eikä arvioida enää niin kiinnostavaksi ja varmaksi turvasatamaksi lyhyelle talletukselle kuin aiemmin?

Mauri  Pekkarinen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Nyt omia ajatuksia, äskeinen oli talousvaliokunnan näkemyksiä.

Mitä tulee vielä näihin Target-talletuksiin: Yli yön -talletukset ja Target-talletukset eivät ole oikeastaan samaa käsitettä. On erikseen yli yön -talletukset ja erikseen sitten tämä varsinainen Target-rahoitus, ja sen väheneminen viime kädessä ymmärtääkseni kyllä ilmentää sitä, että pahin ja kovin turbulenssi on kyllä ohi. Nämä valtavan suuret muutokset näissä eivät kerro sitä, että on tämmöinen valtavan suuri tervehtyminen tapahtunut. Saksan keskuspankkihan oli hätää kärsimässä tässä pahimpien aikojen kuluessa, ja Saksassa oli laaja keskustelu, jossa Ifon pääjohtaja — onko se Hans-Martin Sinn, en muista mikä on hänen etunimensä — herra Sinn, tohtori Sinn, piti Saksassa kovaa ääntä siitä, että sinne on kasautunut niin paljon, että jos EKP tai eurojärjestelmä kerralla menisi kaput eikä kukaan sen jälkeen kantaisi vastuuta siitä, niistä veloistaan, mitä niille olisi, niin siitä seuraisi Saksalle valtavat menetykset. Ja periaatteessa tämä teoreettinen uhka oli tietysti Suomenkin kohdalla, mutta muistan, kun vuosi sitten käytin vastaavassa tilaisuudessa täällä puheenvuoron, ja aina kun olen puhunut tästä Target-rahoituksesta, minusta se ei ole ollut mikään todellinen uhka eikä riski Suomen kannalta. Täällä on Pankkivaltuuston puheenjohtaja Zyskowicz paikalla... Vaikka on vähän liioiteltua sanoa, ettei se mikään riski ole, mutta että ei se nyt kovin suuri riski missään vaiheessa ollutkaan, vaikka siinä ovat valtavat rahat liikkuneet suuntaan ja toiseen. Lyhyesti tästä asiasta näin.

Mutta, arvoisa puhemies, mitä vielä nyt tulee sitten tähän kertomukseen, niin kyllä tämä vähän korni juttu on, että täällä puhutaan asioista, jotka tapahtuivat vuoden 2012 alkupuolella — ja nyt on kohta 2014 — ja sen jälkeen on tapahtunut Euroopassa tavattoman paljon, EKP-järjestelmässä on tapahtunut tavattoman paljon, Suomen Pankissakin tapahtunut tavattoman paljon. Semmoista tilaisuutta, jossa me kävisimme tässä ja nyt -tilannetta ja sitä mitä edessä on, ei oikein ole, ellei sitä tavallaan ryöstä, niin kuin minä tässä teen: tästä kertomuksesta otan pompun ja pohdiskelen nyt sitten muutamia asioita eteenpäin.

Ensimmäisen pompun otan siitä, että täällä meidän mietinnössäkin sanotaan, että eurooppalainen pankkivalvonta siirtyy nyt uuteen järjestelmään, jossa meidän keskuspankinkin vastuut tulevat lisääntymään. Ja tämä johtuu siitä, että nyt marraskuun 1. päivä käynnistyi Euroopassa tämä eurooppalainen pankkiunioni, Euroopan pankkiunioni. Elikkä siirryttiin yhteiseen valvontajärjestelmään marraskuun 1. päivänä, ja se on hajautettu järjestelmä, jossa EKP hajauttaa näitä tehtäviä paljon kansallisille keskuspankeille, ja tässä meidänkin keskuspankin tehtävät lisääntyvät. Suhteessa Fivaan tässä ehkä painopiste tulee olemaan vähän enemmän täällä EKP:n puolella kuin konsanaan Fivan puolella. Tämä on ensimmäinen havainto.

Mutta nyt sitten siitä seuraa tavallaan pankkiunionin seuraavat kaksi askelta. Seuraava askel on kriisinratkaisumekanismin rakentaminen Eurooppaan. Huippukokous kirjasi edellisessä huippukokouksessaan, että tämä järjestelmä pitää kyetä ratkaisemaan tämän vuoden viimeiseen päivään mennessä. Euroopan johtajilla on yksi huippukokous vielä jäljellä tässä, ja he ovat sitoutuneet siihen, että tämä järjestelmä ratkaistaan siihen mennessä.

Arvoisa puhemies! Täällä eduskunnassa todennäköisesti ei koko eduskunta kertaakaan käsittele tätä asiaa in corpore ennen kuin Suomenkin lopullinen kanta joudutaan tähän asiaan ottamaan. Minä kerron siitä pari asiaa, jotka minun mielestäni ovat kriittisiä Suomen kannalta. Minkälainen järjestelmä tässä ollaan rakentamassa? Tässä on hyvä pyrkimys: pyrkimys, jossa luotaisiin menettely, jolla pankkien kriisit ratkaistaisiin hallitusti euroalueella. Siis ensin tehtäisiin stressitestit, jotka ovat siis meneillään, sitten pankkien omat korjaustoimet: jos havaitaan, että on korjattavaa, niin pankkien pitäisi itse tehdä ensin näitä korjauksia. Sitten tarvittaessa, jos ne korjaukset eivät riitä, mentäisiin sijoittajien ja omistajien kukkarolle, kuitenkin niin, että näiden vastuut voitaisiin rajata ja laaja sijoittaja- ja omistajavastuu alkaisi vasta siirtymäkauden jälkeen vuoden 2018 alusta lukien. Viimeisenä toimenpiteenä mekanismi voisi sitten kuitenkin turvautua kaiken lisäksi yhteiseen kriisirahastoon ja sen rahoitukseen.

Mielestäni juuri tuossa kohtaa, rajojen yli menevässä yhteisvastuussa, onkin tämän järjestelmän yksi valuvika. Esitys onkin jatkumoa monille viime vuosien toimille euromaiden yhteisvastuun lisäämiseksi. Sellaista mielestäni ei voi hyväksyä. Hyväksyä ei liioin voi sijoittajavastuun toteuttamista vasta vuosien jälkeen, ei myöskään sitä, että vuoteen 2018 saakka todettujen ongelmien rahoituksessa voitaisiin tukeutua euromaiden yhteisesti rahoittaman EVM:n elikkä Euroopan rahoitusvakausmekanismin rahoihin. Kaiken lisäksi komission esityksen mukaan komissiosta itsestään tulisi merkittävä päätöksentekijä noista rahoista, jotka eivät ole komission, vaan euromaiden vastuulla hankittua rahaa. Siis me olemme antaneet valtuuden, että meidän piikkiin EVM voi ottaa rahaa, ja nyt sitten komission esityksessä päästettäisiin komissio itse tekemään päätöksiä tästä meidän piikkiin olevasta rahasta, jota kerta kaikkiaan ei voi hyväksyä. Suomen hallituskin sanoo tähän, että tämä ei käy. Tässä mielessä hallitus mielestäni ansaitsee erittäin vahvan tuen.

Pankkien kriisien ratkaisemiseen tarvitaan mielestäni yhteiset eurooppalaiset pelisäännöt. Silloin, kun tämä valvonta tunnistaa ne ongelmat, ja jos eivät pankit itse niihin pysty kajoamaan, pitää olla yhteiset pelisäännöt, millä tavalla omistaja- ja sijoittajavastuu toteutuu ja millä tavalla sitten siitä eteenpäin mennään. Tällaisen sijasta, siis jokaiselle maalle yhteisen ohjeistuksen sijasta, nyt ollaan kuitenkin esittämässä viimekätiseksi rahoituslähteeksi tällaista Euroopan yhteistä kriisirahastoa: 55 miljardin euron suuruista kriisirahastoa, johonka eri maiden pankeilta kerättäisiin rahaa, Suomelta vajaa miljardi, noin 700 miljoonaa, plus miinus sata 700 miljoonasta. Vajaa miljardi euroa pahimmillaan Suomen pankeilta kerättäisiin tähän yhteiseen kriisirahastoon. Ja se olisi yhteisvastuullinen rahasto, joka käytännössä tarkoittaisi, jos yritän suomentaa, mihin se käytännössä voi johtaa — otetaan nyt vaikkapa Portugali, vaikka ei pitäisi mitään maata leimata — se voisi johtaa siihen, että jos portugalilainen pankki, iso pankki, koska pienet pankit eivät ole menettelyssä mukana ollenkaan, joutuu vaikeuksiin, katsotaan ensin, pystyykö pankki itse selvittämään. Jos ei pysty, sitten katsotaan sijoittajat ja omistajat, niidenkin vastuita komissio voi rajata, vain tuohon asti sijoittajat ja omistajat ovat vastuussa, ja sen jälkeen, jos ei vielä tule pankki kuntoon, voitaisiin tukeutua yhteiseen kriisirahastoon, yhteiseen eurooppalaiseen kriisirahastoon.

Siis vielä kertaalleen: Portugalilaisen pankin ongelmien rahoittamisessa eivät ensimmäisenä tulisi mukaan muut portugalilaiset pankit, eivät tulisi, ja portugalilaisen pankin ongelmien rahoittamisessa ei toisena tulisi vastaan Portugalin valtio ja Portugalin veronmaksajat, vaan ensimmäisenä tulisivat tuossa tilanteessa vastaan nämä kaikkien euromaiden kriisinratkaisujärjestelmät, siis niiden osuus tästä yhteisestä kriisirahastosta. Myöskin suomalaiset pankkien asiakkaat ja omistajat tulisivat vastuuseen ennen kuin esimerkiksi Portugalin valtio tai Portugalin veronmaksajat ja yhtä aikaa portugalilaisten muiden pankkien asiakkaitten kanssa. Yhtään ennen suomalaisen pankin asiakasta portugalilainen asiakas ei ole vastuussa niistä sotkuista, mitkä tätä kautta tulisivat tässä hoidetuiksi.

Arvoisa puhemies! Suomen hallituksella ei ole tähän asiaan ehdottoman selvää kantaa, minun mielestäni pitäisi kerta kaikkiaan olla, tällaiseen yhteisvastuuseen. Suomen hallituksella on moneen kohtaan tässä kriisinratkaisumekanismissa ihan hyviä, kannatettavia kantoja, mutta erityisesti tämä kohta on sellainen, jota kuuna päivänä ei mielestäni voi hyväksyä. Ei liioin sitä, niin kuin äsken sanoin, että EVM:n kukkarolla voidaan käydä tässä väliaikana, ennen kuin tähän rahastoon 10 vuoden aikana rakennettaisiin se 55 miljardin euron kokonaissumma. Ei liioin sitä, että tänä aikana voitaisiin käydä täällä EVM:n rahastolla. Eikä liioin sitä, että komissiolle annettaisiin mahdollisuus rajata sijoittajan ja omistajan vastuu johonkin kohtaan, mitä me emme tiedä, mikä kohta se on. Näissä kahdessa viimeksi sanotussa Suomen hallitus on kohtuullisen tiukka, mutta tässä yhteisessä kriisirahastossa, siinä hallituksen kannat eivät ole selvät, ja tästä syystä toivon, että ne jämeröityisivät tässä jatkokeskustelun aikana.

Arvoisa puhemies! Oma lukunsa on koko tämän kriisinratkaisumekanismin oikeusperusta. Se on horjuva. Esimerkiksi talousvaliokunnassa — täällä on talousvaliokunnan jäseniä paikalla — kuulluista asiantuntijoista, oikeastaan kukaan siellä kuultu asiantuntija ei suoralta kädeltä sanonut, että tämä noin vain käy päinsä siltä oikeusperustalta, miltä se nyt on esitetty. Kaikilla oli vähintäänkin suuria duubioita.

Aivan viime sanoissani, arvoisa puhemies, sanon, että ylipäänsä nyt, kun otetaan kaikki se regulaatio, mitä tähän saakka on tehty, otetaan huomioon pankkivero, katsotaan, mitä Basel tuo tämän likviditeettivaatimuksen kautta, mitä Basel tuo tämän vakavaraisuusvaatimuksen kautta, ja pankkiveron äsken mainitsin, ja vielä pankkien osallistuminen tähän euroalueen yhteiseen kriisinratkaisurahastoon: kaikki nämä yhteensä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi erään maakunnallisen osuuspankin kannalta tämä merkitsee kymmenien miljoonien eurojen, ei nyt monen, mutta muutaman kymmenen miljoonan euron, rasitetta tuon pankin toiminnalle. Ja tästä seuraa se, josta joku edustaja täällä ihan oikein puhuikin, edustaja Lindroos, että pankkien on entistä vaikeampi ylläpitää niitä palveluja ihmisten lähellä, koska ne joutuvat tähän saneeraukseen näistä äsken kertomistani syistä joka tapauksessa.

Kiitoksia, arvoisa puhemies.

Kimmo Sasi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Edustaja Pekkariselle on syytä sanoa, että hallituksen kanta on kyllä harvinaisen selvä: jos perustetaan Euroopan laajuinen resoluutiorahasto, jolla pelastetaan pankkeja, niin ehdoton lähtökohta on se, että meillä ovat kansalliset direktiivit voimassa ja me tiedämme täsmälleen, millä tavalla pankkien pelastaminen tapahtuu. Eli omistajat ottavat ensisijaisen vastuun, sen jälkeen muut pääomasijoittajat, ja sitten vielä tallettajat ottavat sen jälkeen vastuuta. Ja vain ne, jotka ovat talletussuojan piirissä, voivat pelastua vastuunkannolta, eli 200 000 euroon asti kaiken kaikkiaan. Tämä on ehdoton edellytys sille, että voidaan tähän Euroopan laajuiseen rahastoon kaiken kaikkiaan mennä. Tämä on selvästi tuotu hallituksen kannoissa esille, ja se on myöskin muun muassa valtiovarainvaliokunnan lausunnossa mutta myöskin sitten suuren valiokunnan kannanotossa tuotu esille. On täysin selvää, että ajaudutaan hyvin riskipitoiseen tilanteeseen, jos tästä säännöstä ei pidetä kiinni.

Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Nyt myönnän, että en ottanut tähän istuntoon esimerkiksi talousvaliokunnan lausuntoa tai sitä hallituksen kirjelmää, mutta sanon, että ei ole kysymys vain tulkinnasta, vaan minusta on yksiselitteisen selvää, että hallituksella ei ole yksiselitteisen kielteistä kantaa yhteiseen kriisirahastoon. Se, mitä edustaja Sasi muutoin sanoo, pitää mielestäni paikkansa, mutta hallitus ei ole ottanut kantaa, jossa se sanoo äsken kuvaamani tapaiselle yhteisesti rahoitettavalle kriisiratkaisujärjestelmälle "ei". Sitä maan hallitus yksiselitteisesti ei sano — ellei se nyt ole sitten, ihan viime päivinä, ottanut uutta kantaa, joka on eduskuntaan tulossa, mutta talousvaliokuntaan asti ainakaan sellainen kanta ei vielä ole tullut.

Kimmo Sasi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Edustaja Pekkarinen on sillä tavalla oikeassa, että oikeastaan hallitus lähtee myönteisestä lähtökohdasta yhteisen eurooppalaisen kriisin ratkaisurahaston suhteen. Kun tästä asiasta on keskusteltu, niin hallituksen piirissä ollaan huolissaan siitä, että jos meillä on tällainen kansallisten rahastojen verkosto, niin se kansallinen rahasto varmasti toimii Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa, mutta kuinka hyvin sinne saadaan kerättyä rahaa esimerkiksi eteläisen Euroopan maissa? Tästä valtiovarainministeriö on huolissaan. Tästä syystä valtioneuvosto on päätynyt siihen kantaan, että Suomi voi hyväksyä yhteisen eurooppalaisen rahaston, se on totta, mutta olennaista on sitten se, millä ehdoilla semmoinen voidaan pelastaa. Ja se on olennaista, että omistajat ottavat täyden vastuun, jolloin riski, että jotakin jouduttaisiin tuon rahaston kautta antamaan, on hyvin minimaalinen.

Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On äärimmäisen tärkeää, että tämä keskustelu käytiin nyt loppuun asti. Edustaja Sasi, sanoit viimeisessä virkkeessä sen, miten on Suomen hallituksen kanta kirjattu: se viime kädessä niin kuin hyväksyy sitten, siis toki lähtien siitä, että se omistajavastuu on vahva ja niin poispäin, mutta jos ei koskaan sen omistajavastuun jälkeen tarvittaisi mitään muuta yhteistä rahaa, niin minkä takia pitäisi kerätä 55 miljardia euroa elikkä siis 1 prosentti näistä vapaista, kaikkien pankkien taseitten arvosta. Se kerätään sen takia, että on riski, että noitten omistajavastuitten jälkeenkin joudutaan rahoittamaan ulkopuolelta, ja siihen ulkopuoliseen rahoittamisen operaatioon Suomen hallitus ei ole sanonut ehdottoman kielteistä kantaa. Ja minun viestini oli, että ehdottoman kielteinen kanta pitää siihen sanoa.

Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:

Arvoisa puhemies! Olen tyytyväinen siihen, että talousvaliokunta on myös tässä mietinnössään ottanut esille nämä asuntoluotot. Olin itse hyvin hämmästynyt, kun sain tietää, että Suomessa lähes 40 prosenttia uusista asuntolainoista vastoin Finanssivalvonnan suosituksia myönnetään sillä tavalla, että luottoa myönnetään yli sen, mikä on kohtuullista; yleensä asuntoja ei ole syytä luotottaa sillä tavalla, että ne ostetaan sataprosenttisesti velkarahalla. Muistan, kun olen hakenut asuntolainoja, että aikaisemmin vaadittiin, että omarahoitusta pitää olla 20—30 prosenttia, mutta näistä periaatteista on vuosien varrella lähdetty luistamaan, ja nyt todella on annettu jopa koko asunnon arvosta velkaa.

Kun mietin 90-luvun lamaa — jolloin myös oli ostettu paljon ylikalliita asuntoja velkarahalla, ja sitten yhtäkkiä asuntojen hinnat romahtivat, ihmiset jäivät kahden asunnon loukkuun ja tekivät sitten suuria tappioita ja jäivät ikuiseen velkavankeuteen sen takia, että he eivät pystyneet näitä asuntovelkoja hoitamaan kunnolla — niin jotenkin tuntuu, että me emme mitään oppineet siitä 90-luvun lamasta, kun nyt ollaan jälleen samassa tilanteessa: pankit ovat antaneet vastoin Finanssivalvonnan suosituksia liian paljon lainaa näille asunnonhankkijoille. Olenkin sitä mieltä, että tämä 90 prosenttiakin kohteen arvosta on aika korkea lainoitusosuus asunnolle. Mutta toivoisin, että Finanssivalvonnalla olisi enemmänkin valtaa määrätä pankkien toimintaa ja että se ei olisi pelkästään suosituksen tasolla, vaan Finanssivalvonta voisi antaa sitovia määräyksiä pankeille siitä, miten niitten pitää toimia, koska kansalaiselle on hirveä katastrofi, jos menee asunto alta ja sitten jää paljon velkaa maksettavaksi koko loppuelämän ajaksi. Meillä on vielä tänä päivänä paljon sellaisia perheitä ja yksityishenkilöitä, jotka kaiken menettivät 90-luvulla. On harmillista, että ollaan edelleen näin huonossa tilanteessa. Tähän olisi pitänyt puuttua aikaisemmin.